Onko vauvan
kanssa matkailussa oikeasti järkeä? Eikö olisi helpointa - ennenkaikkea turvallisinta - pysyä kotona? Ihmettelen, että näitä kysymyksiä ei ole meiltä avoimesti kysytty, vaikka satunnaisesti keskustelukumppanien kasvoilta on voinut merkkejä lukea. No, aivan totuudenmukaisesti, vastaus kysymyksiin järjestyksessä on: ei ole, kyllä olisi. Tästäkin matkustusmuodosta löytyvät puolensa ja puolensa, ainakin nämä.
Vauvan kanssa reissaamaan, TOTTA MAAR
1. Halpaa
Vauva ei
tietenkään tee reissauksesta sinällään halvempaa kuin aiemmin. Mutta verrattuna
isompien lasten kanssa matkustukseen, vauvan kulut ovat minimaaliset. Lennoista
joutuu maksamaan kymmenisen prosenttia aikuisen hinnasta. Juna- ja bussiliput
saa joskus maksutta, joskus niistäkin joutuu maksamaan pikkuosuuden, yhtiöstä
riippuen. Maksamallakaan vauva ei yleensä saa omaa penkkiä, vaan matkustaa
sylissä.
Alle vuosikkaan muut kulut ovat ainakin meillä melko pienet,
rajoittuen lähinnä vaippoihin ja korvikkeeseen. Pitkään imetetyllä vauvalla
korvikekin putoaisi listalta. Kymmenkuinen N syö myös kiinteää ruokaa, mutta aika pieniä
määriä, eli ruuan kulut jäävät euroon-pariin/päivä. Kotoa matkaan otetut
vaatteet mahtuvat vielä, uusia pitää hankkia tarpeen mukaan. Näissä auttavat
kirpparit ja sukulaisilta ja kavereilta perityt vaatteet. Leluja pystymme
kantamaan mukana vain pienen määrän, joten enimmäkseen N leikkii sekalaisilla
kodin esineillä ja esimerkiksi tyhjillä pahvilaatikoilla, jotka ovatkin tämänhetkinen suuri suosikki.
Suurimmat kulut vauvaan liittyen ovat erikoisvarusteet kuten talvihaalari (sekin saatiin serkultani ilmaiseksi), ja matkarattaat, joita meillä ei vielä ole, mutta hankinta on harkinnassa. Lava-autoluokan Baby Jogger-vaunuilla emme jaksa Suomesta edetä, sillä jo niiden raahaaminen Ranskan halki oli aikamoinen vapaapainimatsi.
2. Tunneside
sukulaisiin
Tämä pykälä riippuu tietenkin siitä, matkustaako suvustaan poispäin vai sitä kohti. Meidän tapauksessamme jätimme taaksemme Australian, jossa meillä ei ole juuri ollenkaan sukua. Perthissä asuviin E:n veljiin emme ole voineet tukeutua vauvanhoidon suhteen. Ensimmäisinä matkakohteina olivat N:n mummolat Ranskassa ja Suomessa. Suomessa pysymme maaliskuun loppupuolelle, joten mummoloissa asumista tulee mittariin viitisen kuukautta.
Meidän
tapauksessamme reissuunlähdön iso osasyy oli, että nyt N saa tiiviimmän
tunnesiteen isovanhempiin ja päinvastoin. Vaikka nykymetodeilla on helppo
lähettää kuvia, viestejä ja videoita puolin ja toisin vaikka päivittäin, ei se minusta ole yhtä lähentävää kuin fyysinen läsnäolo.
3. Mielekästä
vanhemmille
Myönnetään,
kaikkein suurin syy matkaamme on, että se tuntuu mielekkäältä meistä vanhemmista.
Vauvan
hoito voi olla palkitsevaa ja mielekästä ihan itsessään, mutta kyllä se enimmäkseen on rutiineja, toistoa, itkua, valvomista, toistoa. Kumpikaan
meistä ei ole erityinen kodin hengetär, eli meitä ei kiinnosta kodinlaitto ja
kodinhoito välttämätöntä enempää. Kodissa tai kotikonnuilla kökötys ei tuntunut erityisen vetovoimaiselta tavalta viettää vuosi. Halusimme yrittää
ottaa kaiken irti mahdollisuudesta olla yhteisellä vanhempainvapaalla, vaikka
se E:n tapauksessa onkin täysin omakustanteinen eli säästöillä ja minun
äitiysrahallani rahoitettu. Joten eikun Skyscanneriin parhaita diilejä
jahtaamaan.
4.
Pitkäaikaisesti antoisaa vauvalle, toivottavasti
Emme kuvittele,
että N tulee tietoisesti muistamaan tästä reissusta mitään. Hän on aivan liian nuori edes
ymmärtämään, missä paikoissa käymme ja mitä nähtävyyksiä koemme. Tavoitteemme
ei ole yksittäisten lapsuusmuistojen luominen, vaan toivon mukaan
laaja-alaisemman pohjan rakentaminen.
Reissussa N kohtaa koko ajan uutta,
mukaanlukien uusia ihmisiä. Näistä reipas enemmistö on tähän saakka ollut ystävällisiä ja lempeän kiinnostuneita N:stä. Toivomme, että kokemuksista syntyy N:lle vakaa perusturvallisuuden tunne ja hyvä
itseluottamus, jotta hän uskaltaa isompana olla oma itsensä, reippaasti sosiaalinen ja
muista kiinnostunut.
En toki luule, että matkustelu on ainoa väylä rakentaa
itsetuntoa, tai että jos ei vauvana reissaa, itsetunnon kehitys on jotenkin vaarassa. Itse tein ensimmäisen ulkomaan matkani ruotsinlaivalla Tukholmaan 12-vuotiaana. Seuraavan kerran pääsin Suomen rajojen ulkopuolelle vasta täysi-ikäisenä. Silti, reissaaminen, uusien paikkojen ja ihmisten näkeminen on tuskin huonoinkaan väylä kiinnostua ulkomaailmasta ja rakentaa omanlaistaan elämänkatsomusta.
Vauvan kanssa reissaamaan, NO EI HEL
1. Univelka
Vaikka N on huipputyyppi täysin puolueettomien vanhempiensa mielestä, hyvä nukkuja hän ei ole. Hän on
vastasyntyneestä asti ollut herkkäuninen ja nukkuu parhaiten/varmimmin
kontaktissa eli sylissä tai aivan vieressä. Päikkärit menevät hienosti
vaunuissa, onneksi, mutta yöunille on aivan turha yrittää laittaa jonnekin
pinnasänkyyn saati sellaisen matkaversioon. Einukuta, T: N.
Täällä Suomen-mummolassa, kuten kotonakin, meillä on sivuvaunusänky N:lle. Siinä hän nukkuu ehkä puolet ajasta. Puolet öistä menevät vieressäni tai välissämme. Tuskin tarvitaan Einsteinia kertomaan tai Graham Belliä arvaamaan, että silppuiset yöt eivät pätkääkään helpota matkustamista. Jokainen pidempi lento tuo mukanaan aikaeron, joka aina vaikeuttaa unille rauhoittumista. Samallakin aikavyöhykkeellä matkustaminen on aikamoista unenlahjojen murhaa, sillä uudet paikat, tuoksut, näyt ja etenkin uudet sängyt ovat niin jänniä kymmenen kuukautta vanhalle, että ei ainakaan nukkua malta.
2. Hankalaa
Siitä ei pääse
yli eikä ympäri, että mikään, yhtään mikään, ei ole vauvan kanssa helpompaa tai
yhtä helppoa kuin ilman vauvaa. Joka asia vie vähintään kaksinkertaisesti aikaa, ja
matkatavarapino kasvaa väistämättä, vaikka pakkaisikin ultrakevyesti kuten me.
Puhumattakaan kuuluisista niskakakoista eli erittäin epäsopiviin aikoihin
sattuvista vaippavuodoista - falskauksista, joissa sitä ihteään tulee lahkeista ja hihoista jollain painovoiman uhmaustaialla.
Ilman yhdistelmärattaita emme voisi reissata,
koska vaunut näyttelevät niin montaa roolia: päikkäripaikka, vauvankuljetin, ostoskassien säilytystaso ja yleistavaran raijausrattaat. Vaunujen kanssa ei
kuitekaan pääse tai mahdu joka paikkaan ja jos vielä kerrankin joudun
raahaamaan vaunut ylös tai alas ranskalaisen juna-aseman portaita, koska sinne
ei tietenkään ole hissiä tai ramppia, niin =/(&%%##¤
3. Sairastelut
Siitä asti, kun N sairasti ensimmäisen nuhansa viiden kuukauden iässä, hän on ollut nuhassa suunnilleen puolentoista kuukauden välein. En tiedä, onko tämä usein vain harvoin vauvan mittakaavalla. Sairastelu ei ole vauvalle kivaa, mutta ei se ole vanhemmillekaan (tai yhtään kellekään samassa taloudessa/kuuloetäisyydellä) rattoisaa. En tiedä, olisimmeko välttyneet tukkonokkaisuuksilta pysyttelemällä Perthissä. Vauvan Panadol, Vicks ja suolaliuos-nenäsumute ovat olleet ikävän ahkerassa käytössä, onneksi sentään tilannetta hieman helpottaen. Ranskassa koimme myös vauvarokon, joka säikäytti perusteellisesti esikoisen vanhemmat, mutta joka onneksi meni taudinkuvan mukaisesti ohi parissa vuorokaudessa.
Ennen Australiasta lähtöä tapasimme immunologin eli rokotuksiin ja vastustuskykyyn erikoistuneen lääkärin. Kun häneltä tiedustelimme näkemystä matka-aikeistamme, vastaus oli, että on vauvalle vain hyvästä "päivittää pöpökirjastoaan". Idea ei tietenkään ole, että sairastutetaan tahallaan tai huolimattomuudella. Pointti on, että vauvaa(kaan) ei tule kääriä pumpuliin, vaan eletään elämää kuten muutkin - sairastumisia tulee ja menee, mutta useimmista selviää hetken kituutuksella. Rokotukset saatoimme ajan tasalle Perthissä ja seuraavat, 12kk iässä, otamme täällä Suomessa.
4. Riskit
Sairastelut ovat ilmiselvä, mutteivät ainoa riski reissussa. Kaikkeahan voi sattua. Olen yön pimeinä tunteita potenut kaikki mahdolliset paniikit kaikista mahdollisista vaaroista, aina onnettomuuksista Madeleine McCannin tapaukseen (lapsikaappaus Espanjassa v. 2007). Toisaalta, jos antaa hätäännyksen, pelkojen ja suurentelun ohjata elämäänsä, eipä sitä elettävää elämää paljoa jää - turvamarginaalit kutistavat kaiken varsin pieneksi, jos joka asiasta alkaa vääntää mörköä.
Riskejä on tietysti järkevää torjua ja minimoida, lähtien matkavakuutuksesta. Tämä on tosin meillä työn alla, sillä luulin, että meillä on luottokorttiyhtiön complementary eli luottokorttiin kuuluva matkavakuutus voimassa. Eipä olekaan, koska kyseinen vakuutus kattaa enintään puolen vuoden retket. Vakuutuksen hommaamme itsestäänselvyytenä ennen Suomesta lähtöä.
EU-parlamentissa kansanterveysasiantuntijana työskentelevä kaverimme antoi vinkiksi, että kaikista matkustelukohteista kannattaa ennakkoon selvittää parhaat sairaalat lapselle, sekä luonnollisesti se, mitä matkavakuutus kattaa. Muuten(kin) pidetään järki matkassa, eli olemme valinneet kohteet sen mukaan, että ne ovat vähintään kohtuuturvallisia - sataprosenttista turvallisuuttahan ei olekaan - ja pidämme huolta käsi- ja ruokahygieniasta. Tosin helpommin sanottu kuin tehty konttaavan, kaiken suuhunsa työntävän epelin kanssa!
Reissuäksöniä tätini luona. |