Kumpiako itse noudatan? Aivan aiheesta riippuen otan niistä ohjeista vaarin, jotka enemmän käyvät omaan maalaisjärkeen, ja niitäkin vielä sovellan oman tarpeen ja tilanteen mukaan. Usein myös kyselen mielipiteitä paikallisilta äitikavereiltani, vaikka vertaistuki ei toki automaattisesti ylitä vaikkapa kasvatusammattilaisten ohjeita. Tähän mennessä olen huomannut suurimmat asenne-erot seuraavissa aihealueissa. Huom, otannat ovat minimaalisen pieniä, eli voi olla kyse ihan vain omista kokemuksistani maakohtaisten erojen sijaan.
Imetys
Imetys on aihe, joka on helposti tulenarka suuntaan ja toiseen. Mielestäni kukin tekee, kuten itselleen ja lapselleen parhaaksi näkee. Mutta jotenkin imetys vaikuttaa "itsestäänselvemmältä" asialta Suomessa - tämä ihan vain siltä mututuntumalta, että en itse tunne yhtään suomalaista äitiä, joka ei ole imettänyt ainakin jonkin aikaa. Sen sijaan täkäläisen neuvolan kokoamassa mammaryhmässäni yhtä moni pulloruokkii kuin imettää jo aivan vastasyntyneestä.
Imetysongelmiin saa täällä mielestäni ihan hyvin apua, jos osaa etsiä. Mutta kohtuuhanakasti täkäläinen neuvola ja kätilötkin alkavat suositella pulloruokintaa. Oman takkuillen alkaneen imetystaipaleeni pelasti vertaistuki, eritoten yksi hyvä aussifinski-ystävä, joka innokkaasti tsemppasi, suositteli aputahoja ja peräti lahjoitti rintamaitoa, kun omani ei alkuun riittänyt. Sen sijaan kätilö ja neuvola olivat melko suorilta suosittelemassa korviketta, ilmeisesti ollakseen poliittisesti korrekteja (ei tulisi syyllistää ei-imettäviä) ja säästääkseen minut "ekstrastressiltä".
Perhepeti
Perhepeti eli vanhempien ja lasten jakama sänky nähdään aivan eri valossa Suomessa ja Aussilassa. Täällä perhepetiä vastaan puhuu jokainen virallinen asiantuntija SIDSin eli kätkytkuoleman (sudden infant death syndrome) pelossa. En ole vielä tavannut ketään paikallista terveysammattilaista, joka ei olisi valistanut, että perhepetiä on vältettävä viimeiseen saakka. Paitsi yhden: Iso-Britanniasta vastikään muuttaneen imetysneuvoja-kätilön, joka lempeästi suositteli turvallista perhepetiratkaisua, jotta saan itse nukuttua. Hän toimii yksityisenä neuvojana, ei osavaltion leivissä, ja ilmeisesti siksi uskalsi Virallisista Ohjeista (TM) poiketa. Täällä suositeltu malli on vauvan nukuttaminen vanhempien huoneessa omassa sängyssä puolivuotiaaksi saakka, jonka jälkeen voi siirtää omaan huoneeseen vauvamonitori seuranaan.
Googlauksen perusteella Suomessa perhepetiä suositellaan tai ainakaan sitä ei tuomita ja poisrajata. Meillä nukkumisratkaisu oli ensimmäiset kuukaudet se, että minä jaoin parisängyn vauvan kanssa ja E nukkui eri huoneessa, jotta olisi järjissään eli univajeeton töitä varten. Vauva heräsi ensimmäiset kolme kuukautta 2-4 kertaa yössä ja minun uniani vähiten haittaava metodi oli nukkua vieretysten. Nyt meillä on ns. sivuvaunu eli aivan sängynlaitaan liitetty laidaton vauvanpeti. Omaan huoneeseen siirto ei hetiseltään houkuttele, sillä mieluummin havahdun vauvan tuhinoihin kuin ramppaan eri huoneessa imettämässä.
Self-settling eli itsenäinen nukahtaminen
En itse asiassa tiedä tai löytänyt käännöstä self-settlingille eli vauvan itsenäiselle nukahtamiselle. Eikö vastaavaa sanaa lie suomeksi ole? Ainakaan itsenäistä nukahtamista ei Suomessa samalla voimalla jankuteta joka lähteessä, nopean googlauksen perusteella. Täkäläiset terveysalan ammattilaiset ja tuoreille vanhemmille neuvolasta jaettavat oppaat kaikki toistelevat self-settlingin varhaista opettamista. Toisin sanoen vauvan ei saisi antaa nukahtaa syliin, rinnalle tai tuttipullon kanssa, vaan tämä tulisi laskea petiinsä uneliaana mutta valveilla. Samoin vauvan tulisi melko pian oppia nukahtamaan itsekseen uudelleen, jos hän havahtuu unisyklien välissä päiväunilta.
Helpommin sanottu kuin tehty. Aiemmin vauvamme heräsi välittömästi siihen, jos häntä yritti laittaa sylistä patjalle. "Unelias mutta hereillä" on meillä saavutettu vasta neljän kuukauden iässä, eikä petiin laskeminen läheskään aina onnistu, ellei vauva ensin selkeästi nukahda syödessään. En oikein itse käsitä, miten pikkuvauvan kanssa edes erotellaan unen ja ruuan tarve, koska maito luontaisesti nukuttaa; ja vauvan kitinästä on vaikea tietää, onko se nälkää vai pelkkää väsymystä. En myöskään oikein ymmärrä, miten jokaisen pikkuvauvan voi odottaa osaavan nukahtaa yksin, kun vauvan luontainen paikka on aikuisen lähellä turvassa. Aluksi stressasin self-settlingistä, mutta aika pian nakkasin aiheen henkiseen romukoppaan. Mennään sillä mikä toimii - ohjeetkin kun muuttuvat ja päivittyvät melkeinpä vuosittain, trendien ja tiedon lisääntymisen myötä.
Kiinteiden ruokien aloitus
Sekä Suomessa että Australiassa suositellaan aloittamaan soseruokailu 4-6kk iässä. Tosin eri koulukuntia on siitä, tulisiko antaa soseita lainkaan, vai voiko lähteä suoraan ns sormiruokailemaan. Täällä neuvolasta saamani ohjeet valistavat, että sileitä soseita voi alkaa antaa 4kk iästä, aloittaen rautapitoisista eli rautarikastetusta riisivellistä sekä soseutetuista proteiineista (liha, pavut ja linssit, tofu). Näistä sitten siirrytään viljoihin, kasviksiin, marjoihin ja hedelmiin.
Netistä löytämäni suomalaiset ohjeet ovat päinvastaiset eli soseet aloitetaan juureksista, vihanneksista, marjoista ja hedelmistä, siirtyen viljoihin ja vasta viimeisenä proteiineihin mm. liha, kala, kananmuna. Poikamme N onkin jo maistellut banaania, vadelmaa, mustikkaa, avokadoa ja parsakaalia, kolme ensimmäistä suosikkeinaan. Lataamani englanninkielinen vauvanruoka-applikaatio tosin kehottaa antamaan noita kaikkia vasta 6kk iästä, marjoja vasta 9kk iästä, eli aika erilaisia versioita ohjeista liikkuu maailmalla.
Vaipat
Minulla ei ole tilastotietoa, paljonko Suomessa ja Australiassa käytetään kestovaippoja. Puhtaasti oman tuttavapiirini pohjalta olen kuitenkin huomannut, että kestovaipat tai ekovaipat kiinnostavat vain suomalaisia kavereitani. Olen muutaman kerran yrittänyt viritellä keskustelua kesto- ja ekovaippa-asioista aussimammaryhmässäni, mutta yhtään kukaan 12:a naisesta ei ole ollut kuulevana korvana. Päinvastoin, heiltä on tullut silkkaa ihmettelyä sille, että jaksan pyykätä tai edes olla kiinnostunut moisesta ylimääräisestä työstä. En itsekään ole asiaan täysin sitoutunut, sillä käytämme (osittain maatuvia) ekovaippoja ja kestovaippoja sekaisin pelkkien kestovaippojen sijaan. Mutta olin luullut, että edes yksi muoviroskatuskaa poteva olisi sattunut samaan ryhmään. Yritin jopa tarjota ekovaippoja muille testattavaksi, mutta kiinnostus asiaan oli nolla, harmi kyllä.
Vauvanvaatteet
Tässäkin aiheessa kokemukseni saattaa olla vain oman piirini sisältä, eli varmasti sekä Suomesta että Australiasta löytyy trendikkäitä, luksusshoppailevia, pihejä sekä kierrättäviä perheellisiä. Täkäläisten suomalaisten kavereideni keskuudessa on suorastaan normi, että vaatteet kierrätetään nuoremmille, kuin suurperheessä ikään. N:n vaatteista varmaan 90% on muilta suomalaisilta saatuja. Sen sijaan aussimammaryhmässä intoillaan parhaista nettimyymälöistä, etenkin brittitavaratalo Marks & Spenceristä, jonka vauvanvaatteilla on jostain syystä erityinen maine haluttuna tavarana. Enemmistö vaatteista ja vauvatarvikkeista ostetaan uutena ja tavarapaljouteen hukkuminen on myös yleisen kuuloista ("aijai kun taas tuli pistettyä luottokortti laulamaan").
Päiväkahvit
Liekö katoavaa kansanperinnettä Suomessa(kin), että kutsutaan tuttuja kahville omaan kotiin. Perthissä tapaa ei ilmeisesti ole olemassakaan. Näin kotiäitinä olisi kaikkein kätevintä vierailla toisten kotona tai kutsua itse kavereita kylään, jotta vauva voi touhuta omiaan lattialla ja imetykset ja vaipanvaihdot hoituvat kätevästi sisätiloissa. Sen sijaan aussit tapaavat useimmiten kahviloissa ja puistoissa, mikä on toisaalta mukavaa ja virkistävää, toisaalta turhaan stressaavaa.
Kahviloissa on usein täyttä, meluisaa ja ahdasta. Kaikkiin ei pääse vaunuilla, ja vaikka pääsääntöisesti lapsiystävällinen maa onkin, joka paikassa ei katsota täysin suopein silmin vauvojen parkua ja kulkuväyliä tukkivia rattaita. Myöskään läheskään kaikki äidit eivät tykkää imettää julkisesti - joidenkin täkäläisten kavereiden kanssa sovimme tapaamisia niin, että he voivat ruokkia vauvan kotona ennen uloslähtöä. Koska vauvan nälkä on kuitenkin aika arvaamatonta, voivat tapaamiset loppua lyhyeen, kun pitääkin taas rientää kotiin.
Olenkin ottanut omaksi aloitteekseni kutsua kyläilijöitä meille. Jospa vastakutsujakin joskus tulee, kun tarpeeksi odottelen... Aussifinskikavereiden kesken kokoonnumme päiväkahveille viikoittain, joten tapa ei ainakaan meidän sukupolveemme kuole :D
