Hitit ja hudit - luetuimmat blogitekstit 2018-19

Blogin tilastoja on mielestäni aina kiinnostavaa tutkia. Mitä tältä blogilta halutaan (lukukerroilla mitattuna) ei aina ole lainkaan sama, mistä itse arvelen ihmisten kiinnostuvan. Toisaalta taas jutut, joita itse kirjoitan suurella intohimolla, eivät välttämättä löydä juurikaan lukijoita. Tällaiset hitit ja hudit - postaukset ovat varmaan luontevimpia kalenterivuoden lopussa (mikä meni putkeen tai vikaan vuonna x, mitä tehdä toisin ensi vuonna), mutta eipä mikään estä tekemästä vertailupostausta keskellä vuottakaan.

Yllätyksettömästi blogin suosituimmat tekstit käsittelevät Australian ja Suomen eroja tai Australiaan muuttoa/maahan asettumista, koska nämä teemat ovat koko blogin kulmakivet. Kuitenkin muutkin aiheet vetävät käyntejä - tai eivät vedä -, tässäpä listaa viimeisen 12 kuukauden aikana suosituimmista ja vähiten kiinnostaneista jutuista.

HITIT TOP 5

1. https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2018/08/kenen-on-vastuu-pussi-gate-nro-3.html

Muovipusseista on riittänyt minulla asiaa ja aiheella lukijoita. Kaikkein klikatuin juttu vuoden aikana on ollut selonteko siitä, miten muovipussien kielto on saanut perthiläiset takajaloilleen.

Kaksi suurinta ruokakauppaketjua, Woolworths ja Coles, saivat kimppuunsa vihaisten asiakkaiden ryöpyn, kun ilmaisia pusseja ei enää saakaan. Sen sijaan, että asiakkaat maksaisivat kiltisti 15 senttiä vahvemmista pusseista, kuten Suomessa on tehty aina, vinkuvat wessit ovat aloittaneet vihakampanjan tätä vääryyttä kohtaan. 

2. https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2018/07/suomi-101-pakollista-tiedettavaa.html

Suomea ja suomalaisuutta jaksan ihmetellä varmaan maailman tappiin, samoin kuin maailman maita ja kulttuureja yleisesti. Niistä omimmista ja tutuimmista tietenkin riittää eniten asiaa.

E:llä on pitkä liuta ranskalaisia sanontoja, jotka eivät aukene minulle, yleensä mallia "hässäkkää kuin bordellissa" tai "laskee kuin koira kirppujaan". En kuitenkaan tässä pohdi varsinaisesti sanontoja, vaan erilaisia konsepteja, jotka ovat Suomessa tärkeitä ja kaikille tuttuja, suorastaan Suomen ja suomalaisuuden peruskurssikamaa. Varoitus, sisältää huumoria.

3. https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2018/09/kuka-on-vastuussa-tekemisistasi.html

Pohdintani siitä, mikä on yhteisön ja mikä yksilön vastuu kunkin (vääristä) valinnoista, on kerännyt ilahduttavasti lukijoita; tärkeästä aiheesta kun on mielestäni kyse.

Oma arvioni Perthin seudun suomalaisista liikkuu missä vain välillä 200 - 1000 riippuen siitä, kuka lasketaan tai kuka haluaa tulla lasketuksi mukaan. Ovatko turistit suomiyhteisöä? Entä toisen tai kolmannen polven suomalaiset? Tai ne, jotka eivät koskaan osallistu mihinkään  yhteisiin juttuihin, kun heillä on omatkin paikalliset ei-suomalaiset piirit? Seuraa esimerkkitarina aiheesta, mikä on yksilön ja yhteisön suhde tilanteessa, jossa yksilö tekee idioottimaisen tai moraalisesti väärän päätöksen. 

4. https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2018/09/pohjola-aussin-silmin.html

Miltä näyttää Suomi ulkosuomalaisen silmin, on ollut montakin kertaa juttujeni kohteena. Tällä kertaa tarkastelussa se, miltä "pohjola" näyttää aussin silmin.

Tässä yleisimpiä aiheita, joita täkäläiset ovat minulle ihmetelleet tai ihastelleet liittyen pohjoiseen ilmastoon ja ilmiöihin. "Pohjoinen" tässä tarkoittaa Kanadaa ja Pohjoismaita - läheskään kaikilla tapaamillani ihmisillä kun ei ole kokemusta juuri Suomesta, mutta monilla on takanaan reissu (tai haaveena matka) jonnekin Mystiseen Arktiseen Maailmaan. 

5. https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2018/07/oletko-urapolveilija-uskalla-repaista.html

Elämäkerrallista katsausta siitä, mitä olen n. 15 vuoden työuran aikana puuhaillut. Sekä vinkkivitosia uranvaihtoon omasta kikkakuutospussista (hehheh miten nokkelaa sanailua).

Tutkitusti työelämä alkaa jurppia monia ikävuoden 35 paikkeilla, koska todennäköisesti siihen mennessä idealistiset ajatukset oman työn tärkeydestä/mielekkyydestä/sopivuudesta sekä silkka ilo palkansaannista alkavat menettää kultaustaan. Oletko sinä pohtinut alanvaihtoa?

HUDIT TOP 5

Uusimpien tekstien lukijamäärät ovat loogisesti vähäisimmät, koska ne eivät ole ehtineet kartuttaa käyntejä samalla tavoin kuin kauan sivulla olleet jutut. Jätinkin viimeisimmät kolme kuukautta tarkastelusta ulos jonkinlaisen reaalitilanteen paljastamiseksi. Vähiten kiinnostivat kesäkuusta 2018 eteenpäin nämä:

5. https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2019/02/5x-puoli-miljoonaa-australia-uutisissa.html

Australian uutisten referointi saa minut silloin tällöin inspiroitumaan, mutta lukijoita ilmeisesti ei.

Blogini saavutti sille hiljaisesti asettamani virstanpylvään eli puoli miljoonaa lukukertaa, hip hip!
Vaikkei luku sinällään muuta mitään, on mahtava tietää, että laskennallisesti 10% suomalaisista on ollut kiinnostuneita jutuistani liittyen Australiaan, elämänmuutoksiin, maastamuuttoon, työnhakuun ulkomailla, jii än ee. Tällä kertaa ajattelin, lukijamäärää juhlistaakseni, tarttua teemaan puoli miljoonaa. Millaisia uutisia tai ilmiöitä liittyy Australiaan hakusanoilla "half a million Australia"?

4. https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2018/12/seli-seli-miksi-ei.html

Liekö tämä postaus nimetty liian kryptisesti, sillä omasta mielestäni se on hauska (?) katsaus erilaisista verukkeita kehittävistä ihmistyypeistä: miksi jotain asiaa ei voi hoitaa, muuttaa tai ratkaista.

Mitä vanhemmaksi elän, sitä enemmän ihmettelen, miten paljon ihmiset kehittävät itselleen erilaisia sääntöjä ja odotuksia, tai vastavuoroisesti henkisiä häkkejä ja esteitä. Eritoten hämmästelen sitä henkistä energiaa, joka kuluu kaikenlaisten selitysten ja syiden kehittelyyn, miksi jotain ei voi tehdä tai saavuttaa.

3. https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2018/12/arboristina-australiassa-puut-ja-metsat.html

Jutut, joilla on omakohtaista kosketuspintaa vain harvoille, loogisesti keräävät vähiten lukijoita - niin myös tämä arboristin ammatinkuvaa seulova teksti. Yritin tosin valottaa myös perthiläisten suhtautumista metsiin ja puihin, mikä mielestäni poikkeaa paljon suomalaisten asenteesta.

Olen kirjoittanut paljon omasta työstäni, mutta vain sivunnut, mitä E puuhaa. Hänellä on mielestäni kiinnostava, ei ihan-tavanomainen työ; mitä tekee arboristi? Suomenkielisestä wikipediasta löytyy, että arboristi on puiden, puistojen ja maisemametsien hoidon ammattilainen.

2. https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2018/12/vuosi-2018-yla-ja-alamaet.html

Hieman yllättäen oman elämäni vuoristorata ei ole kiinnostanut kauhean montaa, vaikka lähtökohtaisesti varmaan bloggarin elämästä haluaa tietää? Ainakin itseäni kiinnostaa, kuka siellä ruudun takana kirjoittaa, kun ottaudun seuraamaan blogeja.

Vuosi on lopuillaan ja nettisurffaillessa törmäsin erilaisiin reflektointisivuihin, joilta löytyy kysymyksiä menneen vuoden miettimiseen. Mikä toimi, mikä ei, mitä ilonaiheita elämässä oli, mikä oli haastavaa? Tykkään kaikenlaisten listojen laatimisesta ja asioiden pohdiskelusta, joten mikäs sen mukavampaa kuin kääriä pakettiin mennyt vuosi.

1. https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2018/11/palmuoljysta-parempaan-maailmaan.html

Viherteemat ja ekoilu eivät ole syyt, millä tähän blogiin päädytään, vaikka blogin kuvauksessakin mainitaan "tavallinen vihertävä elämä". Tämä omasta mielestäni aiheellinen ja asiallinen postaus on jäänyt jo pitkään vähälle huomiolle, harmi.

Olen viime päivinä miettinyt paljon aihetta, miten rakentaa sellainen maailma, jossa epäeettinen ja epäekologinen toiminta olisi jos ei mahdotonta, ainakin nykyistä paljon vaikeampaa ja kannattamattomampaa. Itse uskon maailmaan, jossa eettisesti ja ekologisesti oikeat valinnat tapahtuvat puolivahingossa, järjestelmän osina. 

Lamington eli aussien "vastine" mokkapalalle. Kyllä näistä mokkis on hitti ja lamington huti, vaikka lamingtonkin menee paremman puutteessa.

Perisuomalaista

Juhannusta juhlittiin Perthissäkin paikallisten suomalaisten voimin. Suomi-kirkon ja Suomi-koulun aktiivit yhdistivät voimansa nyyttäriperiaatteella toteutettua juhlaa puuhaamaan, ja juhlissa käytiin myös tiukka keppihevoskisa. Muitakin kilpailuja, kuten mölkky, olisi ollut tiedossa, mutta rankkasade sabotoi kaiken ulkotekemisen. Grillimakkaraa, perunasalaattia ja pinaattipannaria mutustaessa pohdin (taas kerran), missä kaikessa suomalaisuus näkyy.

Oma käsitykseni suomalaisuudesta alkaa kylläkin olla nostalgian kultaama ja värittynyt ulkosuomalaisuudella, eli tiettyjen juhlien ja ominaisuuksien korostumisella. Loppujen lopuksi aika harva suomalainen nykyään viettää juhannusta vaikkapa kirkonkylän seurantalolla buffetissa ja mökkitikkakisoissa, kun taas ulkosuomalaisille juuri tällainen juhlinta on ominta itseään. Enivei, tässäpä tämänkertaista suomalaisuuden ytimen perkausta.

Ilmakuvat

Tuskin on sellaista maalaistaloa Suomessa, jossa ei olisi omasta kotitilasta ilmakuvaa kehystettynä seinällä. Itse en oikein tiedä, miten tämä ilmakuvabisnes toimii, mutta olettaisin jonkun lähettävän ennakkoon tilauslomakkeita ja mainoksia postissa, että haluatko talostasi potretin. En tiedä sitäkään, vieläkö ilmakuvia otetaan, mutta vähintäänkin 1980-luvulle niitä on selvästikin räpsitty ilmatilassa ahkerasti. Myös kaupunkilaisilla (tai ainakin kirkonkyläläisillä) saattaa ilmakuvia olla, ja kuvasta onkin hauska muistella, missä marjapensaat olivat v. 1981 ja miten tuotakaan vajaa ei vielä silloin tontilla ollut. Ilmakuva on mieluiten männynvärisellä paneeliseinällä raanun vieressä ja samassa huoneessa tikittää äänekäs seinäkello.

Marjapensaat

Toinen perisuomalainen ilmiö, tosin ei vain Suomessa yleinen. Omakotitalon, eritoten maalaistalon ja ehkäpä rivarinkin pihaan kuuluvat marjapensaat, vaikkei talonväestä kukaan edes kauheasti tykkäisi punaviinimarjoista. On löydyttävä ainakin puna- ja mustaherukkaa, karviaista ja joskus joku vattupuskakin voi tontin rajalla olla - tosin vattuja osaavat kaikki jahdata avohakkuuaukioilta ja muilta sopivilta metsäaukeilta syksyisin. Yritteliäimmillä on myös pieni perunapenkki ja mansikkamaa. Raparperia ja ruohosipulia toki tupsukkeet myös.

Marjapensaita tietenkin on esimerkiksi ranskalaisilla, ja E:lläkin on lämpimiä muistoja mummolansa marjaherkuista. Sen sijaan Aussilassa en tunne ketään, jolla olisi vastaavaa omavaraisuutta. Täälläkin toki on kasvimaita, joissa kasvatetaan esimerkiksi köynnöstomaatteja, mutta marjoja jostain syystä ei. Marjojen vimmainen pakastaminen ja mansikoiden pilkkominen koko talvea varten ovat suomalaisuutta syvimmillään - muualla ostetaan tuontipakastemarjoja läpi vuoden.

Kylmäkellari

En ole niin perehtynyt menneiden vuosien aussitaloihin, että voisin varmuudella sanoa, kuuluuko niihin jonkinsortin peruna- tai muu maakellari. Lapsuudessani asuimme 50-luvun kerrostalossa, jossa oli erikseen tavaransäilytyskellari, pyöräkellari ja kylmävarasto juureksille, valtavine perunalaareineen. Ilmeisesti ajatus oli, että maaltamuuttaneet uuskaupunkilaiset voisivat säilöä perunaa sukunsa tilalta koko talven tarpeiksi asunnon alakerrassa. Tosin 80-luvulla perunat jo ostettiin kaupasta.

Sitä en tosin tiedä, onko 50-luvun kylmäkellarit nykyaikana remontoitu johonkin muuhun käyttöön. Kellarikerroksesta kerrostalossa tulee myös löytyä sauna, jos sellaisia ei ole asuntokohtaisesti. Täällä saunoja on vain luksus-komplekseissa eli fiinimpiä asuntoja sisältävissä kerrostaloissa. Eikä kiukaalle tietenkään saa heittää vettä eikä saunassa oleilla muutamaa minuuttia kauempaa "terveyssyistä".

Järvenranta

Suomi-leffojen klisee, ihastuneen nuorenparin kirmailu koivikossa järvenrannalla, kaikuu nykyajankin kesänvietossa. Tällä hetkellä Facebook-virtani on täynnä kavereiden juhannuspäivityksiä ja harvassa ovat sellaiset kuvat, joissa ei takana läiky kimmeltävä järvi (tai järvi auringonlaskussa tai -nousussa). Suomalainen loma kuuluu viettää veden äärellä ja kaikista mahdollista ajankohdista juhannus vetää eniten järvenrantaan. Toki Aussilassakin ihmiset tykkäävät lomailla rantamaisemissa, mutta vesielementti on valtameri ja tunnelma hiekkarantoineen ja sokaisevine aurinkoineen on aivan eri kuin rantalepikon suhina ja mökin saunapolun havunneulat jalkojen alla.

Samat naamat

Täältä kaukaa käsin suomalainen yhtenäiskulttuuri näyttäytyy entistäkin monoliittisempana, tälläviisiin: telkussa pyörivät samat naamat, olipa kyseessä huumoriohjelma, asiantuntijuus tai politiikka. Ei ihme, että monessa aiheessa tuntuu pinnalla olevan vain yksi näkökulma (Virallinen Totuus TM) kerrallaan, kun ohjelmiin haastatellaan aina samoja psykologeja/lainoppineita/ekonomeja/EU-meppejä/näyttelijöitä ja viihdyttäjiä. Toisaalta tämä samanaamaisuus antaa tiettyä turvaa, sillä vielä lähes vuosikymmenen jälkeen itsekin tunnistan yhä Suomen mediasta samoja puhuvia päitä, jotka siellä näkyivät ennen maastamuuttoani. On kuin olisimme kaikki yhtä suurta heimoa ja samat heimovanhimmat jakavat viisauksiaan vuodesta toiseen. Ilmeisenä riskinä on, että vastavirtaa tai eriäviä tuloksia ei välttämättä sitten kuullakaan.

Joka tapauksessa, hauskat juhannuksenjatkot kaikille maasta ja mielipiteistä riippumatta!

Kuva törkeästi pöllitty veljeni juhannustunnelmista.

Jumissa

Kaikesta ennakkoon luetusta ja kuullusta infosta huolimatta vauva-arjen intensiivisyys on yllättänyt. Kolme kuukautta täyttänyt N on ollut vastasyntyneestä saakka vilkas, syliä vaativa ja helposti havahtuva vauva, eli vaikka hän nukahtaisikin, ei uni ole kovin syvää. Pidän jatkuvasti jotain taustaääntä päällä - yleensä Ylen Aamu-tv - jotta vauva tottuisi elämään ympärillään eikä hätkähtäisi joka kolausta. Joskus toimii, joskus ei. Juuri kun luulin, että alamme löytää jonkinlaista päiväunirytmiä, alkoi eteen tupsahdella esteitä kuin videopelin vaikeustasoja konsanaan.

Käyn joka päivä vaununlenkillä N:n kanssa ja vaunuihin hän onkin nukahtanut kiitettävästi alkuarastelun jälkeen. No, kun jokin asia rullaa hienosti, niin eikös juuri siihen iskeydy kapuloita rattaisiin. Kerrostalostamme hajosi hissi ja hajosikin perusteellisesti. Se on aiemminkin ollut usein epäkunnossa, mutta on tähän saakka aina korjattu vuorokauden sisällä. Tällä kertaa systeemistä paukahti jokin keskeinen osa, jonka saa vain Euroopasta tilaamalla. Mikään ei saavu Australiaan pikaisesti ja olemmekin odotelleet osaa nyt lähes kuukauden. Vaununlenkkejä hissilakko ei tykkänään tenännyt, mutta vaikeutti kyllä. Joudumme säilyttämään vaunuja kellarikerroksen varastokomerossa, jonne raijaan äkäisen vauvan monta porraskertaa. Kun N sitten lenkin jälkeen nukkuu auvoisasti, hän tietenkin herää vaunuista nostoon ja kailottaa protestinsa koko kerrostalolle - eikä taatusti nukahda enää kotona.

Vaunulenkkejä uhkaa hissilakon lisäksi se, että nyt kolmekuukautisena N ei yhtäkkiä viihdykään vaunuissaan. Vaikka hän edelleen nukahtaa niiden liikkeeseen, vaunuihin "joutuminen" on katkeran vastalauseen paikka. Ilmeisesti vaunuissa ei ole enää kivaa, kun niistä ei juuri näe ulkomaailmaa. Nyt lenkille lähtö ei ole enää odotettu päivän piristys, vaan viivyttelyn ja vastahakoisuuden aihe: ei nimittäin huvita äitiäkään, kun lapsi huutaa pää punaisena ensimmäisen vartin. Toivon hartaasti, että kyseessä on vain vaihe, joka menee pian ohi. Ensiapuna pitänee vaihtaa yhdistelmävaunujen koppaosa istuimeen, jossa saa katsella ympäristöä.

Jos vauva ei viihdy vaunuissa, looginen ratkaisu olisi kantaa häntä kantorepussa. Niinpä niin... tähän saakka yritykset saada N viihtymään rintarepussa ovat nekin olleet protestien pysäyttämiä. Eilen ensimmäistä kertaa N suostui asettumaan reppuun ja peräti nukahti sinne. Ilo lopahti kuitenkin lyhyeen, kun hän puolen tunnin jälkeen heräsi, eikä reppu enää kelvannut koko loppupäivänä. Toisaalta nukahtaminen todistaa, että se on mahdollista, joten jospa tämäkin asia harjoittelun myötä paranisi. Nopeuttaisi huikeasti lenkkejä laittaa vauva kantoreppuun ja unohtaa ne kömpelösti saatavat vaunut kellariin.

Nämä viime viikkoina tapahtuneet hidasteet ovat kukin ikävästi kaventaneet elinpiiriämme, koska kodista poistuminen tuntuu niin hankalalta. Vaikka käymme yhä joka päivä ulkoilemassa, olen mm. missannut pari neuvolan äiti-lapsi-ryhmän tapaamista, koska vauvan kiinnostus vaunuilla liikkumista kohtaan on ollut äänekkäällä miinuksella. Luulin jo, että pian tämä tästä helpottaa, kun...
itselleni pukkasi nuhan, joka on entisestään häirinnyt arjen sujuvuutta. Etenkin yöt ovat tuskaa, koska en saa itse nukuttua rykimiseltäni, ja yskänmekastus herättää myös vauvan. N:kin vaikuttaa tukkoiselta ja kipuilevalta, johon onneksi on auttanut lasten panadol. Kauhulla odotan ensimmäisiä vatsatauteja ja korvatulehduksia, kun jo perusnuha on tällaista pakerrusta.

Pisteenä väsyneen i:n päälle telkkari-tietokoneemme teki tenän. TV:mme siis operoi vain tietokoneen kautta ja jostain syystä masiina ei tänään toimi. Soitto E:lle töihin ei asiaa auttanut ollenkaan, koska eipä hänkään tiedä kaukaa käsin, miksi laite ei käynnisty, vaikka eilen pelitti. Nyt kaiutan Aamu-tv.tä kännykästä samalla kun kirjoitan tätä läppärillä. Pitänee katsoa Netflixin sarjat läppäriltä telkun ollessa tiltissä. Onneksi sentään nykykodissa on useampi vehje viihdettä varten, muuten iskisi kyllä aikamoinen epätoivo kotiin linnoittautuneena nuhapotilaana, nuhaa kitisevän vauvan vahtina.

Jospa tämä tästä! Parempaa huomista odotellen.

Onneksi aivan kulman takana on uusi kahvila, johon pääsee lyhyelläkin lenkillä hieman ihmisten ilmoille.

Perthin talvi voi olla täynnä jääkylmää viistosadetta, tai tällaisia peräti lämpimiä kirkkaita päiviä. Juuri nyt ollaan onneksi kirkkaalla puolella.

Elokuussa on tiedossa reissu Suomeen, tulevia pullakahveja fiilistellessä!

Arjen pienet erot

Joskus näin vuosienkin jälkeen, tavallistuneen arjen keskeltä bongaa kulttuurieroja niin hyvässä kuin pahassa. Tässäpä muutamia viime aikojen päänvaivoja tahi muuten vaan pällistelyjä.

Puhelinvastaaja

Mielestäni puhelinvastaaja on, jos ei paholaisen niin ainakin penteleen pikkuserkun keksintö. Miksikö? En ikinä osaa käyttää sitä tehokkaasti, ja Aussilassa ilman puhelinvastaajatoimintoa ei tule toimeen tai siis ei odoteta tulevan toimeen. Töissä on pakko olla puhelinvastaaja valmiudessa ja viesteihin odotetaan aina vastausta. Sama kotikännyn kanssa. Onhan se teoriassa helpompaa vain puhua viesti luuriin kuin näpyttää tekstari tai meili, joita suomalainen suosisi. Mutta viestejä on rasittavaa kuunnella läpi, koska ainakin itse jään aina jumittamaan valikkoon kuuntelemaan samoja viestejä uudelleen tai vahingossa deletoin ne, mitä tarvitsin. Viesteihin myös odotetaan vastaussoittoa, eli erittäin harvoin pääsee pälkähästä tekstarilla tai meilillä, jotka voisi kirjoittaa milloin vain, toimistoaikaan soittamisen sijasta.

Eilenkin tajusin, että minulla on neljä kuuntelematonta viestiä jostain toukokuulta. Kelasin samaa ensimmäistä viestiä läpi uudelleen ja uudelleen päästäkseni seuraaviin, koska en tiennyt/muistanut, miten valikossa edetään. Ihmiset jättävät yleensä puhelinnumeronsa vastaajaan ja senkin takia samaa viestiä saa junnata useasti, että saa kirjoitettua sprintterinopeudella luetellun numeron ylös. Aussilassa on tapana sanoa toistuvat numerot muodossa double tai triple, tälläviisiin: 99 on double nine eli tuplaysi ja 999 on triple nine. Tuo double ja triple keskellä numeron sanelua aina hämää ja jään ihmettelemään, kirjoitanko luvun 2 tai 3, noei.

Home

Suhtautuminen homeeseen on aivan eri maata Suomessa, Australiassa ja Ranskassa. Aussit ja ranskikset eivät moisesta pikkuongelmasta kuin home hetkahda suuntaan tai toiseen, kun suomalainen tuulettaa, hinkkaa, hankaa, pesee ja spreijaa, jotta homeitiöt kukistuvat kylppäristä, huonekaluista, kokolattiamatosta... Perth on keskimäärin hyvin kuivan ilmaston paikka, mutta näin kesä-syyskuun sadekaudella tuppaa kosteutta kertymään sinne ja tänne. Meillä on joka vuosi homehtunut sisällä jotain talviaikaan, Ikean lastulevylipastoista vaatteisiin. Kylppärin saumoissa kukkii home (tai levä?) väistämättä, jos niitä ei säännöllisesti käsittele.

Home on meillä ikuisuuskina, koska E:n silmissä kyse on mitättömästä ja luonnollisesta asiasta, joka enintään hiukan häiritsee nenukkia. Minun mielestäni taas jos home saa jostain vallan, se esine lentää kaaressa pihalle, ettei haitta leviä muualle (jos siis ei pysty pesemään pois). Nuo yllämainitut lipastot jumittavat edelleen kellarikomerossamme, koska en suostu ottamaan homeen kukittamia lipastoja takaisin asuntoon, kun taas E:llä ei anna luonto periksi heittää roskiin "ihan hyviä" huonekaluja. Varmaan seuraavan verge collection - eli kadunvarsi-kierrätyskeräyksen aikaan mokomat rojut "varastetaan" komerostamme... kjeh kjeh.

Tosin huomaan itsekin pehmenneeni homeen suhteen. Kun täkäläiset suomiystävät kertoivat, että heidän asunnossaan on hometta kylppärissä, lähinnä hymähdin ja annoin käsittelyneuvoja kloorin tai valkaisuaineen avulla. Myrkkyjä, joita en aiemmin olisi kotiini huolinut ollenkaan.

Kadunylitys

Kun kysyin E:ltä, mikä on hänen mielestään suurin kulttuuriero välillämme, tuli vastaus viipymättä: jaywalking eli kadunylitys paikoissa, joissa ei ole suojatietä (tai punaisia päin kävely). E:n mielestä on jalankulkijan velvollisuus ylittää tie siellä, mistä nopeiten pääsee. Suojatie, ei suojatietä, suojatie 10 metrin päässä, ihan sama, tästä mennään jos siltä tuntuu. Suomalainen menee suojatien laitaan odottamaan vihreää ukkoa kuuliaisesti. E myös huolehti puikkii autojonon lomasta, jos autot ovat pysähtyneet valoihin. Itse uskallan moista erittäin harvoin, koska a) pelottaa alle jäänti ja b) en halua osaltani mustata jalankulkijoiden saati pyöräilijöiden mainetta. E nimittäin tekee tätä myös pyörällä.

Ilmeisesti olen kuitenkin ranskalaistunut tai aussilaistunut tässäkin, koska Suomessa vieraillessa kaverit pidättelevät hihasta, että älä nyt siitä pouki ja odota hyväihminen valojen vaihtumista.

Sovitusta kiinni pitäminen

Rasittavin piirre ausseissa mielestäni on, että etenkin sovitut tapaamiset ovat noin-ehdotuksia lukkoonlyödyn sijasta. Kavereiden kesken yleensä pidetään sovitusta kiinni, mutta tuntemattomien kanssa on liiankin jouhevaa, ilmaantuako paikalle vai ei. Pätee remppamiehiin, joukkuelajien harrastajiin ja paikallisella nettitorilla kauppaa tekeviin. Toisinsanoen jos vaikkapa ilmastointilaitteen korjaaja sanoo tulevansa kahdeltatoista, hän todennäköisesti tulee kolmelta. Jos tarvitset jalisjoukkueeseesi tuuraajan ja löydät hänet nettifoorumilta, hän ei taatusti ilmaannu tuhannesta lupauksesta huolimatta. Nettitorin ostajista ehkä 1% on täysin ajoissa, loput tulevat katsomaan myymääsi tavaraa vähintään puoli tuntia myöhässä (siitä erikseen ilmoittamatta saati anteeksi pyytelemättä), osa jopa kolmekin tuntia myöhässä tai ei koskaan.

Tähän kulttuuriin tottuneena itse kämmäsin hienosti lahjoittaessani lampun nettitorin kautta. Sen pyysi omakseen Perthiin vasta muuttanut aasialainen perhe (en tiedä mistä maasta tarkalleen). Ensimmäisellä kerralla he tulivat tyhjää kolkuttelemaan, kun en ollut itse sovittuun aikaan kotona - he eivät varmistaneet tuloaan uudelleen, joten en olettanut, että oikeasti tulisivat. Toisella kertaa perheen isä odotti sateessa vartin, kun olimme jälleen sopineet ajan, mutta hän ei soittanut ovisummeria tai laittanut viestiä ollessaan kerrostalomme alaovella; kuvitteli, että tulen sitten kun pääsen, koska aika oli sovittu ja hän ei halunnut erikseen häiritä!

ja tottakai se perusero: aussi tai ranskis innostuu parityöskentelystä uuden ihmisen kanssa, suomalainen vaivaantuu.

Australia ranskalaisen silmin

Olen asunut Perthissä lähes päivälleen 8 vuotta ja kirjoittanut yhtä kauan huomioistani, mitkä asiat eroavat Suomen ja Australian välillä. Tuli vasta nyt mieleen kirjoittaa siitäkin, miten ranskalainen E näkee Perthin ja Australian. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan...

Small talkin tärkeys

Vaikka ranskalaisetkin ovat mielestäni sosiaalisia ja puheliaita, aussien tapa rupatella eritoten töissä on yllättänyt myös E:n. Täällä ei kertakaikkiaan voi aloittaa päivää saati kokousta ilman, että ensin kysellään kaikilta kuulumiset ja jutustellaan niitä näitä vähintään viitisen minuuttia. Joskus tuntuu, että kokoukset ovatkin lähinnä kuulumisia varten ja eritoten perjantait eli toimistoissa tavallisesti casual Fridayt ovat yhtä kahvitaukoa. Casual Friday meinaa, että töihin saa tulla aavistuksen rennommissa siisteissä vaatteissa puvun sijasta.

No, riippuu tietenkin työpaikasta ja tehtävistä, mutta ilmeisesti sekä suomalainen että ranskalainen olettavat enemmän suorittamista, vähemmän rupattelua. Aussien mielestä taas ei ole mielekästä tehdä töitä, jos ei tutustu kollegoihin ja pyri osallistumaan näiden elämään ainakin kuulumistenkyselyn tasolla. Heille rupattelun puuttuminen on robottimaisen kylmää ja epäsosiaalista käytöstä.

Kiinnostus ja uteliaisuus

E:n mielestä aussit ovat ihan eri tavalla kiinnostuneita ulkomaailmasta ja ulkomaalaisista kuin ranskalaiset. Edellämainittu smalltalk on toki välillä tyhjänpäiväistä pulinaa säästä, mutta usein se on myös aitoa ja kiinnostunutta tutustumista toiseen ja toisiin kulttuureihin. Ranskalaiset reissaavat paljon, mutta niin tekevät aussitkin - mitään tilastotietoa minulla ei ole siitä, kummasta maasta matkaillaan tai muutetaan ulkomaille enemmän. Mutta mielenkiinto ja avoimuus uusia tuttavuuksia kohtaan on Australian parhaita puolia, vaikka toki täälläkin on sulkeutuneita yrmyjä sekä suoranaisia rasisteja.

Jättitalot erämaassa

E:n sanoin, aussit haluavat asua isossa talossa keskellä ei-mitään, kun taas ranskalaiset asuvat pikkuluukuissa keskellä äksöniä eli kaupunkien keskustoissa. Todentotta, yksi E:n parhaista ystävistä Pariisissa asuu Montmartren taiteilijakukkulan kupeessa elokuvista tutussa pariisin-kliseessä eli pienessä ullakkoyksiössä. Toinen puolestaan asuttaa astetta kummallisempaa vinttikomeroa: se on varmaan varastokopista muunnettu asuinkäyttöön, sillä siellä ei ole keittiötä, suihkua eikä vessaa. Vessaan täytyy vaeltaa neljä kerrosta alakertaan. Vuokra silti 500 euroa kuussa.

E itse on maalta kotoisin, muttei ihme kyllä kaipaa isosti tilaa tai omakotitalon omaan rauhaan. Perthissä on yleistä asua melko kaukana keskustasta, koska kaupunki laajenee yhä ja halvin rakennusmaa - siten kohtuuhintaisimmat omakotitalot - ovat kaukana reunamilla.

Juustoista pulaa

Juustot ja viinit ovat ehkä ei-niin-yllättäen asia, jossa E vertailee Ranskaa ja Australiaa. Aussilassa juodaan hänen mukaansa hyvin nuorta ja hapokasta viiniä, kun taas Ranskassa arvostetaan vuosia kypsytettyjä, syvempiä makuja. Juustovalikoima ei täällä mitenkään pääse lähelle E:n emämaan tuotteita: perusmarketista löytyy kyllä muoviinpakattuja brie- ja camembert-juustoja, mutta siinäpä se ranskanmaalta.

E ei voi käsittää, miksi juusto edes pakataan muoviin. Kuulemma aidoimmalta se maistuu paperikääreestä, jossa se saa hengittää ja mielellään myös hieman sulaa ennen syöntiä. Tietyntyyppistä makkaraa, saucisson, E myös haikailee, eikä sitä täältä saa kuin ranskalaisilta markkinoilta kerran vuodessa. Tai emme siis ole löytäneet oikeaa ostopaikkaa. Saucisson on hieman kuin salamia, mutta vähemmän suolaista ja omasta(kin) mielestäni makoisampaa, vaikken ole erityisesti makkaranystävä.

Bonuksena E:n ja minun välinen asenne-ero. En tiedä, voiko tätä yleistää ranskalaisiin ja suomalaisiin, vai onko vain meitä kahta koskeva juttu.

E:n mielestä on tärkeää, että tutustumme naapurustoomme, mukaanlukien lähikorttelien liikkeet ja niiden työntekijät. Hänestä on mahtava olla kanta-asiakas ja tuntea esimerkiksi ravintolan tai kahvilan omistaja. Minusta taas on tähän saakka ollut jotenkin noloa, jos minut tunnistetaan tai tilaukseni muistetaan - en osaa edes selittää, miksi ajattelen näin!

Nyt kun kuitenkin olemme asuneet samoilla kulmilla jo vuosia ja tutustuneet (E:n tapauksessa tavoitteellisesti, minun tapauksessani väistämättä) naapurustoon, onkin itse asiassa tosi kivaa ja juurruttavaa, kun voi moikkailla sinne, rupatella tänne. Etenkin vauvan kanssa liikkuminen irrottaa ihmisten kielenkannat, sillä vauvaan liittyen on helppoa aloittaa juttelu. Eilen lähikahvilassa sain pari macaronia ilmaiseksi tilaukseni päälle ja joku viikko sitten saimme ilmaisjuomat lähiravintolassa, omistajan kiitos kanta-asiakkaille. Tietenkään ilmaiset tuotteet eivät ole tässä pääasia, mutta mukava lisä kuitenkin.

Tätä emme täällä näe, Ranskassa kylläkin. Kuva: (c) aboutfrance.com