Bikinit päälle

Olen todella myöhäisherännäinen aurinkoisen maan asukas, sillä en ole vielä yhtään kertaa uinut meressä. Myönnän, noloa... eräs (teko)syy uimattomuudelle on ollut, etten omista bikineitä. Tämä on tietenkin yhtä kuohuttava shokki, koska kuka hyväntähen ei omista bikineitä biitsien luvatussa maassa?? Korjatakseni kieroutuneen asiaintilan uhmasin väkijoukkoja joulunjälkeisalessa ja pengoin muiden fanaatikkojen kanssa kaikki keskustan bikinilaarit. City Beachilta olivat lähestulkoon kaikki järkevät mallit, sekä kaikki käypäiset koot loppu. Sori nyt, mutta en ymmärrä täkäläistä ajattelua, että kaikki greippiä pienempi bikinintäyte vaatii ehdottomasti vähintään mandariininkokoisen toppauspallon push-up-vaikutusta antamaan. Entäs jos vaan ihan tavallisia, toppaamattomia löytäisi...? Bikinishoppauksessa ensikertalaisen järkyttää myös lappumallien vähäinen kangasmäärä. Eikö se kangas voisi kuitenkin kaikki strategiset alueet peittää, sen sijaan, että etumuksesta on piilotettuna jotain postimerkin kokoisilla palasilla? No, varmaan pari lisävuotta täällä ja en edes tule ajatelleeksi, että peittämättömyys olisi ongelma, parempi vaan mitä vähemmän = sitä viileämpää!

Myer-tavaratalosta tarttui sentään pari settiä mukaan, tosin ylä- ja alaosat eri paria, koska kivannäköisiin mätsääviin yläosiin oli yhdistetty kummallisia alaosia ja toisinpäin. No onpa väliä, pääasia on, että päälle on nyt vetää jotain rannan- ja uima-altaan kestävää. Hurraa, kerrostalomme uima-allas kutsui välittömästi ja kohta uudelleen, kunhan saan tämän postauksen ulos. Sinne biitsille en ole vielä päässyt (lue: kyennyt), koska Perth kylpee edelleen ennätyksellisessä yli viikon paahtoaallossa, nyt on +37 astetta kellon käydessä aamukymmentä ja mittari tulee paukkumaan neljässäkympissä tänäänkin. Varjottomalle biitsille ei ole kerta kaikkiaan mitään asiaa ennen kuin säiden vähän viiletessä, tai vähintään auringon laskettua. Lämpö ei tosin paljoa tipu yölläkään, ja ovet ja räppänät on nyt fiksua pitää visusti kiinni, jos haluaa vangita kaiken minimaalisenkin viileyden sisälle. Ummikoille muistutuksena, että myös sinne uimaan pitää vetää aurinkorasvaa pintaan, sillä veden varassa palaa erityisen helposti, kun auringonvalo singahtelee vedenpinnasta. Jalat olen jättänyt rasvaamatta, mutta  yläkroppaan eli kasvoille, käsivarsiin, olkiin, rintaan ja selkään aimo kerros myös uima-altaaseen ja hattu päähän keskipäivällä. Ennen aamukahdeksaa ja iltaviiden jälkeen UV-säteilyn määrä on sen verran vähäinen, että ilman rasvaustakin kestää ulkoilla ja uida. UV-paahde-ennusteen voi tarkistaa useiltakin nettisivuilta esim. haulla Perth UV.

Vetoan usein uimattomuuteeni täällä sillä, että en ole vain Suomessa tottunut uimiseen (enkä ole kauhean hyvä uimari) koska vesi on siellä liian kylmää minulle. Samoin jokakesäinen 'joko olet uinut?' kysely herättää minussa pelkästään sisäisen kapinallisen ja olenkin jättänyt uimatta monta kesää peräkkäin, ihan vain siksi, että sitä uimista ollaan aina tyrkyttämässä kesäaktiviteetiksi, samoin kuin hiihtoa talvitekemiseksi. Älkää tunkeko minua sinne teidän uima- ja suksilaatikkoonne, niin! Nyt uiminen on kuitenkin alkanut kummasti houkuttaa, kun veteen ei välittömästi palellu ja sauna on ympärillä koko ajan, sen kun vain kävelee ulos. Yritin selittää talviturkin heittämisen konseptia täkäläisille ja näinhän se sitten meni:

- Suomessa aina kysellään, että joko olet uinut tälle kesälle. Se on vähän kilpailunkin aihe, että kuka on uinut ensin ja sitten päivitellään, jos joku ei ole uinut ollenkaan.
- Ai voiko siellä ylipäätään uida, eikös vesi ole jäässä suurimman osan vuotta?
- On se jäässä talvella.... ehkä minun uimaintoani on latistanut se, kun tipuin lapsena avantoon. Onneksi oli vanhempi kaveri mukana, joka älysi mitä tehdä ja sai minut sieltä kuiville ja kotiin lämpimään. Vaikka en kyllä varmaan ollut vaarassa, jalat ylsi pohjaan ja kaikkea, mutta panikoin silti.
- Voi hyväntähen, kamala lapsuusmuisto! Jäiseen veteenhän voi paleltua hengiltä!
- No joo, mutta ei siellä siis kesällä ole jäistä. Itse uin aina suoraan saunasta kesämökillä, en tarkene muuten.

- Asuitko sinä meren rannalla siellä?
- En kun sisämaassa, mutta Suomessa uidaan järvissä. Meri se vasta kylmä on, varmaan vain +18 asteen tietämillä kesälläkin [ihan kuin minä tietäisin kun en ole asunut meren rannalla, toim. huom.]

- Onko kaikilla oma kesämökki ja sauna, vai miten muut sitten uivat?
- Suurimmalla osalla tuntuu olevan joo. Ensin juhannussauna lämpiämään ja sitten uimaan, huhhei, uimiset on siltä kesältä hoidettu!
- [hämmentynyt hiljaisuus] Ai että Suomessa uidaan kerran koko vuoden aikana ???
- Öö, no kyllä jotkut uivat usein mutta minä uin kerran, sieltä saunasta, ei siellä muuten tarkene.

Ja taas meni pieleen tämä Suomen mainostus kesämatkailumaana. Anteeksi vaan Sauli Niinistö, joka itsenäisyyspäivän puheessasi meille ulkosuomalaisille kehotit kaikkia käyttäytymään oman maamme lähettiläinä ja edustamaan Suomea parhaamme mukaan. Kutsua linnanjuhliin tuskin on tiedossa ensi vuodellekaan.

Tällaista täällä tällä viikolla. Sinisellä UV-vyöhykkeellä pärjää ilman rasvausta, mutta sen jälkeen onkin palovaarassa koko ajan. Kuva google-kuvahaulla.

Scarborough Beach Perthin keskustasta hieman pohjoiseen. 

Helle!

Perthissä on meneillään ennätysmäinen lämpöaalto. Kuumaa täällä on ollut ennenkin, mutta tällä kertaa lämpötilat pysyvät päivisin yli +38 asteen kokonaisen viikon verran putkeen. Tiettävästi joulupäivä Perthissä oli mitatun historian lämpimin. Kuulemma joulupäivän keskilämpötila pyörii kolmenkympin tuntumassa, mutta tänä vuonna rikkoutui +40. Yli neljänkymmenen asteen helteitähän täällä on ihan yleisesti tammi- ja helmikuulla. Viime vuoden Australia Day jäi erityisesti mieleen hautovasta helteestään, päivää juhlitaan 26. tammikuuta. Suurin hämmästyksen aihe tässä lämpöaallossa ei ole lämpötila itse, vaan se, mitä ihmiset tekevät.

Boxing Day eli tapaninpäivä on täällä hurjaa alerallia ja enemmistö olikin pakkautunut keskustaan ja ostareille löytöjä tekemään. Kävimme N:n kanssa kaupungilla syömässä (tuhti suolainen pubiruoka-ranskisannos oli todella paikallaan helteessä) ja ihmettelimme terassiltamme Shafto Lanella, miten ohikulkijat jaksoivatkin kanniskella alekasseja kädet venyen, vaikka elohopea näytti +39. Huhhuh. Oma ratkaisuni tapaninpäivän helteeseen oli viimeinkin testata kerrostalomme uima-allas, ja hankkiutua illaksi joenrantaan tuulenvireeseen käveleskelemään. Vaikka ostarit onkin ilmastoitu, ei sovituskoppeihin jonotus ja tungoksessa tönityksi tuleminen valtavasti kiinnostaneet näillä helteillä!

Viime vuonna ihmettelin järkyttyneenä, miten täällä näkee kaupungilla ihmisiä farkut jalassa reilusti yli +35 asteessa. Häh...? Eikö tule lämpöhalvaus jo kotiovella? Nyttemmin on selvinnyt, että työpaikkojen ilmastointi saattaa olla säädetty rapsakkaan +18 asteeseen helteillä ja toimistossahan ei sitten tarkenekaan paikallaan istumassa seitinohut kesämekko päällä. Tähänkin olen löytänyt kompromissin, eli minulla on aina hartiahuivi, neuletakki ja puuvillasukkahousut töissä kaapissa säilössä tällaisia ”sulan matkalla töihin mutta palellun töissä” tilanteita varten.

Hikoilustandardit muuttuvat tässä maassa väistämättä ja täällä saakin tottua todella äkkiä siihen, että kahvilan/lounaspaikan/ravintolan/minkä ikinä penkkiin jää nolostelematon märkä läntti, kun siitä nousee. Ihme kyllä hiki ei täällä haise, liekö ihmisillä sen verran hyvä deodoranttivarasto (itse käytän kristallipohjaista roll-on dödöä ja ihan oikeaakin kristallia voisi kokeilla, kehuttu on), että hajut pysyvät ulottumattomissa. Toinen syy voi tietysti olla, että tuore hikihän ei haise ja kun se virtaa enemmän tai vähemmän jatkuvasti, bakteerit eivät ehdi ummehduttaa kainaloita – kai?

Perthin kesä epäilemättä kuulostaa ikuiselta saunareissulta, mutta voin rehellisesti todeta, että helteellä hikoilu on paljon vähemmän tuskaista kuin pakkasella toppavaatteiden alla hikoilu, ihme kyllä. Itse inhoan sydämeni pohjasta sitä, miten Suomessa on ensin puettava kerros kerroksen päälle ja sitten lyllerrettävä huiveineen ja pipoineen markettiin, jonka keskuslämmitykseen tukahtuu. Viime kesänä hikoilukauden alkaminen oli vaikeampaa, koska tottumattomalle olo on sama kuin saunaan meno ilman suihkussa käyntiä. Hikoilu pistelee ja ärsyttää. Tänä vuonna kroppa näköjään jo osaa hommansa ja kun mittari helähti kolmeenkymppiin, olo on ollut itse asiassa normaali. Nämä yli +35 helteet alkavat jo olla tukalia erityisesti yöllä, mutta N:n esimerkkiä seuraten ostin itselleni jalallisen tuulettimen ja säädin puhaltamaan suoraan sänkyyn – oi onnea miten helppo on nukkua!

Täydeksi yllätykseksi minulla on myös enemmän nälkä näin helteellä kuin aiemmin. Liekö suolan puutetta, mutta helposti menee nyt kolmekin ateriaa päivässä aamupalan lisäksi, kun normaalisti syön vain aamupalan, lämpimän lounaan ja sen jälkeen illalla jotain kevyempää kuten salaattia. Ehkä kroppa tarvitsee lisäkaloreita pystyäkseen viilentämään itsensä? Nähtäväksi jää, onko tämä vain poikkeusolotila. Kesähän jatkuu huhtikuulle saakka, eli seuraavat kolme-neljä kuukautta tulee vietettyä enemmän tai vähemmän leivänpaahtimessa. Mutta en silti vaihtaisi tätä mihinkään :) 

Uimaan! Kuva (c) Perth Now.

Turvallista joulua

Vuoden 2012 pohdiskelu jatkuu lyhyen viikonloppu-joululomanvieton lomassa. Olen aattonakin töissä, koska puotimme päivystää mm. bush fire'n eli metsäpalojen varalta. Muutama vuosi sitten Perthin ympäristössä syttyi tuhoisa tulipalo kaatuneen sähkötolpan kipinästä juuri joulun aikaan ja tänä vuonna meikäläisen tehtävä olisi vaatia tietoja sähköyhtiö Western Powerilta ja raportoida niitä eteenpäin Ympäristöministerille, mikäli vastaavaa tapahtuisi. Että pysykääpä tolpat pystyssä, kiitos. Joulupäivä ja tapaninpäivä ovat täälläkin vapaita, mutta painan hommia (lue: torkahtelen hiljentyneen toimiston työpöydän ääressä) loppuviikon ja jälleen uudenvuoden aaton. Harvassa varmaan ovat ne virastot sekä Suomessa että Australiassa, jotka ovat näinkin tehokkaasti auki joulunpyhinä, luulenma. Mutta asiaan. Mitä olen oppinut (itsestäni ja muista) tänä vuonna:

Asiat tärkeysjärjestykseen eli huomasin tällä viikolla että minulla on ensimmäinen silmäryppy!!! Krääh. Australian petollinen aurinko on taatusti tämän epätoivotun kehityksen takana, ja se fakta, että ikä alkaa kolmosella, ei voi tässä painaa. Juoksin saman tien apteekkiin ostamaan elämäni ensimmäisen silmänympärysvoiteen. Vaikutuksen alkamista odotellessa. Ryppy ei tosin näy kuin suurennuslasilla, mutta silti. Olen myös syynäillyt ihoa tarkasti muutenkin siitä näkökulmasta, että yritän välttää kesakoitumista. Täällä monilla iho on aivan kirjava, koska täkäläisillä kohtuutavallinen irlantilaistyyppinen punapigmentti-iho ei ota auringonvaloa kiitollisena vastaan. Mitä tästä opimme: iholle joka päivä aurinkorasvaa, oli kesä tai talvi. Täällä aurinko paistaa talvellakin ja vaikka lämpöasteet eivät nousisi yli kahdenkympin, UV-säteitä sinkoilee ihan riittävästi ihon polttamiseen tai ennenaikaiseen vanhentamiseen.

Ulkonäöstä vielä sen verran huomioita, että täkäläisillä on yleisesti tässä kolmenkympin tietämillä niitä silmäryppyjä, mutta muuten yleiskunto näyttää paremmalta kuin suomalaismarketissa ohikulkijoita silmäillessä. Kaljamahoja ei täällä näe ainakaan keskustassa juuri ollenkaan, minkään ikäisillä, ja muutenkin ihmiset vaikuttavat aktiivisemmilta liikkujilta kuin suomalaiset. Ikuisen kesäsään maassa tietenkin lenkkeily, pyöräily, jalkapallo ynnä muut on helpompi hoitaa viikoittain tai vaikka päivittäin kuin toppatakkiähellyksenä pakkasessa. Jossain ne kaljamahatkin taatusti luuraavat, sillä aussit kiskovat alkoholia vähintään yhtä loppasuisesti kuin suomalaiset, tilastojen mukaan ja omien silmämääräisten havaintojeni perusteella.

Täkäläisten tulkinnan/alkuperämaa-arvausten perusteella aksenttini on muuttunut vuoden mittaan irlantilaisesta kanadanranskalaiseksi, mitä tämä ikinä tarkoittaakaan. Ilmeisesti astetta selkeämpää puhetta kuin mongertavilla irkuilla, muttei niin kirkkaan aksenttineutraalia kuin kanadalaisilla.  Aussit arvaavat muutenkin yleensä hyvät, mutta aksentilla varustetut englannintaidot joko irlantilaisiksi tai kanadalaisiksi, koska logiikka kulkee näin: englantisi on niin hyvää, että saatat olla peräti syntyperäinen puhuja, mutta aksentti on outo eli et voi olla aussi tai britti. Täällä on paljon irkkuja, olet varmaan joku niistä. Tai jos äännät selvemmin kuin ärrää sorauttelevat irkut, muttet kuulosta amerikansarjojen olennoltakaan, olet pakosti kanadalainen -  tuolta ne varmasti kuulostavat. Vähintäänkin ne kanadanranskalaiset.

Aussit rakastavat turvallisuutta ja sen korostamista, mutta toisaalta täällä saa tehdä päättömiä juttuja, ilman että kukaan huolestuu. Esimerkki. OHS, occupational health and safety eli työterveys- ja turvallisuus on suorastaan uskonto täkäläisille, erityisesti kaivos- ja öljyalalla. Noilla aloilla työpaikoilla onkin niin riskialtista, että jos säännöissä oiotaan, on ihmishenkien menetys todellinen vaara. Mutta meillä toimistossakin on jokaviikkoinen OHS-tarkastus, jossa OHS-vastaava kiertää kaikkien työpisteet bongatakseen turvallisuusriskit, kuten käsilaukku lattialla, roikkuva tietokoneen johto tai paperipinkka tuolin nurkalla - näihin kaikkiin voi kompastua tai liukastua, tempaista kaatuessaan tietokoneen pöydältä alas ja kojauttaa kallonsa siihen ja joutua sairaalaan ... ainakin teoriassa. Toisaalta, kerroin joskus vuosi sitten matkasta Pembertonin kiipeilypuulle: 72 metriä korkeaan puuhun kiivetään kierretikkaita pitkin, ilman mitään turvavaljaita tai turvajärjestelyjä, täysin omin nokkineen, vaikka sateella ja liukkaalla jos uskaltaa. USA:ssa tai Suomessakin vastaava temppu tehtäisiin taatusti valvotuissa oloissa, turvavaljaissa ja vastuuvapautuslomakkeiden allekirjoituksen jälkeen.

Minäkin olen suorittanut pakollisen OHS-tietoisuuskoulutuksen online-kurssina, jossa piti perehtyä OHS-lainsäädäntöön ja paikallistaa omalla työpaikalla vaanivia riskejä, kuten kiehuvaa vettä sisältävä vedenkeitin. Täällä muuten työpaikoilla on yleisesti hanoja, joista saa kiehuvaa vettä. Siis kirjaimellisesti keitettyä. Toisesta hanan namikasta saa kylmää vettä ja toisesta 100-asteista, joka on tarkoitettu teemukiin tai pikakahville. On siis ihan fiksua tajuta olla pesemättä käsiään tämän kiehuhanan alla. Itseäni erityisesti huvittaa, miten täällä joulutervehdyksiinkin ympätään se turvallisuus. Have a lovely, safe Christmas eli ihanaa ja turvallista joulua on vakiohuikkaus tai sähköpostiviesti lomille lähteville työkavereille. Joulukortitkin on signeerattu näin. Täkäläiset myös AINA toivottavat hyvää joulua 'sinulle ja läheisillesi', Merry Christmas to you and your loved ones. Minusta tämä on kaunis tapa, ei olla vain itsekseen ja yksikseen edes näissä toivotuksissa, vaan aina otetaan huomioon myös perhe, suku ja ystävät. Jos en satu tässä pariin päivään kirjoittamaan niin allaolevien kuvien myötä - ihanaa, tunnelmallista, kynttilänvaloisaa joulua kaikille, kaikkialla!

Täkäläinen joulupuu - eukalyptus kylpee auringonvalossa. 

Ilta hämärtyy, Perthin keskustan joulukoristeetkin pääsevät oikeuksiinsa.

Joulukuoro torstaina 20.12. Forrest-aukiolla, Perthin 'keskustorilla'. 

Pääpostin jouluseppeleet ja joulukuoroesityksen tunnelmavalot. 

Living the dream

Vuosi lähenee loppuaan ja koska täällä ei paljoa joulutunnelmiin pääse (siis minä, muut kyllä – en vain osaa vielä tätä keskellä kesää talven keskeisimmän juhlan vieton jaloa taitoa!) niin aina voi ainakin tutkailla mennyttä vuotta ja pohdiskella tulevaa. Elämä on täällä asettunut raiteilleen, mutta kylläkin tyystin erilaisille ja uusille raiteille kuin mitä tännetulevalla lennolla kesäkuussa 2011 osasi aavistellakaan. Eräs käänne viime aikoina on ollut paluu kämppiselämään, kun edellisestä asunnosta oli vuokrannousun takia paras lähteä litomaan. Perthissä on kohtuullisen tavallista, että muutetaan säännöllisin välein, koska viimeisten vuosien kaivosbuumin aikana ahnastuneet innostuneet vuokranantajat repivät sellaiset tukut rahaa vuokralaisista irti mitä saavat, ja ”tarkistavat” vuokraa ylöspäin jopa pari kertaa vuodessa, huonoimmalla tuurilla. Niinpä asumiskuluja on pakko tarkkailla suurennuslasilla ja normiarki minullakin kuluu nykyään kämppis N:n kanssa. Iltaisin töistä tultua tulee juteltua sekä niitä näitä että syntyjä syviä, ja osuvimpia N:n lausumia on minusta ollut seuraava:  ”en ikinä tänne ulkomaille muuttaessani osannut ennustaa, miten paljon tulen elämästä ja itsestäni oppimaan”. Naulan kantaan ja alleviivaus tähän.

Vaikka blogissa hehkutankin Australian ihanuutta, kulunut vuosi on ollut varmaankin elämäni rankin, näin vaatimattomasti sanottuna. Aikamoista tunteiden vuoristorataa, sillä elämä uudessa maassa ei ole helppoa. Täällä on kohdattava kaikki samat arkivaikeudet, ongelmat, ärtymyksenaiheet, riidat, kriisit, huolet, työstressi ja laskut kuin Suomessakin, mutta osa ongelmista on vedetty potenssiin kymmenen ulkomaalaiskertoimen takia. Täällä on aika yksin, kun totutut turvaverkot ovat maapallon toisella puolella. Kaikkea ei osaa hoitaa eikä ottaa huomioon, koska ei ole kokemusta, ei tiedä oikeita termejä, ei tiedä minne tahoille ottaa yhteyttä ja milloin se viisumikin myönnetään vai myönnetäänkö ikinä..!! (onneksi kuitenkin alkuvalmisteluvaikeuksien jälkeen myönnettiin, ennätysajassa vieläpä). Kulttuurishokkikin heittää päälle juuri niinä hetkinä, kun sitä ei tarvitsisi, ja välillä tuntuu että enpä ole koskaan elämässäni ollut NÄIN onneton, näin kaukana kaikesta tutusta ja turvallisesta. Mutta. Satun olemaan uudisraivaajasielu, ja uuden päivän ja uusien asioiden ja mahdollisuuksien vetovoima kyllä kiskoo ylös hetkittäisistä epätoivon syövereistä. Huomenna on se paljon pelätty ja kohkattu Mayakalenterin mukainen maailmanlopun päivä, mutta antaa tulla vaan. Onhan noita maailmanloppuja nähty, kuten Y2K. Sellaista maailmanloppua ei olekaan, joka meikäläisen lannistaisi!

Vuoden viimeisen viikon lähestyessä, uskallan sanoa ääneen, miltä nyt tuntuu.

Mikään ei voisi olla paremmin.

Ostin äskettäin uuden kalenterin ihanaa paperitavaraa myyvästä (ruotsalaisesta, mistäpä muusta) Kikki K:sta ja kun päivitin aktiviteetteja kalenterin sivuille, tajusin, että kaikki kiinnostavat ja kivat asiat, joita päivälokeroihin kirjautui, ovat todellakin minun elämääni. Lähes joka päivälle ja illalle löytyy kivaa tekemistä, harrastuksia, tapahtumia, kavereita, puhumattakaan tammikuun ensimmäiselle viikolle vedetystä pitkästä viivasta nimeltään ”On holidays in Melbourne” eli lomalle lompsis Melbourneen! Samalle viikolle on muistiinpano-osioon kynäilty ”book flights to Finland”, pääsiäisloman valmistelut on syytä aloittaa viimeistään nyt. Kävin eilen lenkillä Kings Parkissa ja leudossa kesäillassa kävellessäni katselin auringonlaskun värjäämiä, korkeina kukkivia eukalyptuspuita ja niiden yllä syöksähteleviä lorikeettoja - värikkäitä ja äänekkäitä papukaijoja. Ruohomatto oli täynnä jacarandojen terälehtiä, kuin violetteja kirsikankukkia. Pitää välillä ihan pysähtyä ja hengähtää – se olen todellakin minä, omassa elämässäni, ja tällaista se on nykyään. Ihmeellistä.

Lorikeetta kuikistelee eukalyptuspuussa. Kuva (c) Wikipedia.

Kukkiva eukalyptus, yhdentyyppinen noin 3000:sta lajista! Kuva google-kuvahaulla.

Matkalla kohti kansalaisuutta

Pysyvä oleskelulupa tulla pätkähti sähköpostiin (näin Immi eli maahanmuuttovirasto nykyään asioi) viikko sitten, hurraahuhhahhei!! Vain 7 viikon käsittelyajan jälkeen. Pakko olla jonkinsortin aikaennätys! Käsittelyaika olisi voinut olla ilmeisesti lyhyempikin, jos kaikki vaaditut dokumentit olisivat olleet rivissä odottamassa, kun viisuminhakulupa lohkesi Immistä. Esimerkiksi en tajunnut, että täkäläisiä rikosrekisteriotteita on kahta mallia, osavaltiollinen ja valtiollinen. Harmillisesti National Police Clearance Check ei tarkoita valtiollista National-etuliitteestä huolimatta, vaan olisi pitänyt älytä hakea Federal Check. Haimme tietenkin Federalin heti kun kämmähdys selvisi, mutta aikaa meni pari viikkoa hukkaan ja pääsimme myös eroon ylimääräisistä kuudestakympistä per nenä, maksamalla sen turhan National Checkin... No pikkurahoja ja mitättömiä aikoja koko viisumiruljanssissa! Nykyään viisumihaku points test- eli pisterajaviisumeissa tapahtuu Skill Select - systeemissä, josta haetaan ensin viisuminhakulupaa. Tämä lupa joko heltiää tai ei, riippuen oman hakemuksen vahvuudesta sekä muiden hakijoiden eli kanssakilpailijoidesi saamista pisteistä. Parhaat pisteet saaneet valitaan viisuminhakijoiksi.

Arvelen, että koska tämä uusi systeemi on ollut käytössä vasta alle puoli vuotta, ehdimme alkuhässäkässä paremmille kilpasijoille kuin joskus myöhemmin. Vähimmäispistemäärä viisumihakuluvan saamiseen on muistaakseni 60 pistettä ja sain kasaan 70, kun ammatti, ikä, koulutustausta, kielitaito, työkokemus, terveydentila ja mitähän vielä muunnettiin pisteiksi (luonnollisesti jokainen osa-alue piti voida todistaa dokumentein ja testein). Immin uutisissa tosin sanotaan, että joinain tulevina aikoina hakuluvan saantiin saatetaan vaatia jopa 80 pistettä, riippuen koko hakijapoolin tasosta. Tarkoitus oli kirjoittaa viisumihausta yksityiskohtaisemmin, mm. raportoida pari tuntia vienyt, tehtaan liukuhihnaa muistuttanut lääkärintarkastusprosessi, mutta jätän kuitenkin faktapommituksen toiseen kertaan ja tällä kertaa taas mieltä askarruttaneita yleishuomioita. Ei tärkeys- eikä paremmuusjärjestyksessä, kunhan vain tajunnanvirtana:

Joulu on taas tulossa ja sitä myöten luonnollisesti kiihtyvät pohdinnat ja kyselyt siitä, että mitäs jouluna. Tälle joululle en pääse koti-Suomeen, mutta toiveissa on matkustaa jossain vaiheessa Suomen kevättä. Muiden täkäläissuomalaisten kanssa on tullut huomattua, että monien suvulle ja kavereille Suomessa tämä täällä asuminen ei ole oikein todellista eikä ainakaan tavallista arkea. Kuin me kaikki ulkosuomalaiset olisimme täällä määrittelemättömän pitkällä lomalla. Itsekin kuulen ymmärrettäviä kyselyjä omilta läheisiltäni, että enkö tällä kertaa voisi tulla vähän pidemmäksi aikaa käymään. Viime vuonna lomailin Suomessa neljä viikkoa - koko vuosilomani -, mutta kahdessa kahden viikon pätkässä. Nyt tietysti toivotaan pidemmälle lomalle. On tosi vaikea selittää vakuuttavasti, että tulisin niin tosi mielelläni, mutta elämä täällä on ihan samanlaista töissäkäyntiä ja laskujenmaksua kuin Suomessakin: en voi noin vain heittäytyä töistä pois pariksi-kolmeksi kuukaudeksi pyöriäkseni Suomessa koko kesän verran. Monia täällä harmittaa aidosti, että kun itse pyytää Suomen-läheisiään tänne lomalle, vastaus on usein tyyppiä: "ei ehdi, pitää keretä käydä niillä ja näillä loman mittaan, pitää mökillä tehdä sitä ja tätä, on remonttia odottamassa ja Thaimaahankin on matkat ostettu". Samaan hengenvetoon kuitenkin kysytään, että minkäs takia sinä et tule Suomeen pariksi kuukaudeksi?

On pitkään ihmetyttänyt, kun täällä näkee jopa muutaman viikon ikäisiä vauvoja perheidensä mukana kaupungilla, tapahtumissa, kahviloissa, menossa mukana. Itse olen aina luullut, ettei pikkuvauvoja saa edes viedä ulos saati väkijoukkoon. Ehkä Suomen tavat määräytyvätkin ilmastosta enemmän kuin mistään muusta (mikä on sikäli ristiriitaista, että lapset nukutetaan ulkona vaunuissa pakkasessa - olisi lastensuojelurikos täällä!). Täällä ulko- ja sisälämpötila on joka tapauksessa suurimman osan vuotta sama. Aussit suhtautuvat lapsiin ja perheellistymiseen jotenkin suomalaisia luontevammin ja luottavaisemmin. Luottavaisuus on siitäkin näkökulmasta kummallista, että Suomessa on tänne verrattuna todella kattavat turvaverkot lapsiperheille (aukkoja varmasti niissäkin, mutta silti). En ole aihealueen asiantuntija kummassakaan maassa, mutta ulkopuolisen silmin Suomessa on moneen muuhun maahan verrattuna todella turvattua hankkia lapsia. Saa äitiyspäivärahaa, vanhempainrahaa, kotihoidontukea; lisäksi päivähoito on kunnallista eli sen hintaista, ettei tarvitse olla miljonääri saadakseen lapset hoitoon. Täällä saa vauvabonuksen, joka ainakin WA:ssa on joko $5000 kertana käteen tai sama summa jaettuna kuukausipotiksi, muistaakseni $1000/kk puolen vuoden ajan (disclaimer: en ole summista varma).

Raha saattaa kuulostaa paljolta, mutta ottaen huomioon, että normivuokra on täällä helposti $1000/kk, ei tuolla summalla ostella todellakaan mitään ylimääräistä. Etenkin kun tajuaa, että se on ainoa äitiyspäiväraha, johon jokainen lapsen saava on oikeutettu.* Palkallista äitiyslomaa saa, jos on työpaikassa, joka sellaista tarjoaa. Se ei ole siis mikään automaattinen etu. Päivähoito pitää järjetellä itse, ja moni vanhempi tekeekin joko osa-aikatöitä, värvää sukua apuun tai kamppailee edullisen hoitotädin/sedän löytämisen kanssa, sillä yksityinen hoito maksaa helposti mansikoita. Kaikesta tästä huolimatta täällä jopa "vahinko"-vauvauutisiin suhtaudutaan näin: "ihanaa, mahtavaa, onnea, huikeaa, elämän hienoin asia!" Työpaikallani on kaksikin rouvaa, joiden hädintuskin parikymppinen lapsi on muuttanut kaksin vauvan kanssa takaisin vanhempien luo yllätysraskauden jälkeen. Rouvat hehkuttavat isoäitiyden onnea posket ylpeydestä punaisina, kun nyky-Suomessa vastaava tilanne hyvin todennäköisesti hyssyteltäisiin piiloon tai ainakin tuoreelta äidiltä tivattaisiin suureen ääneen, että miten nyt ajattelit taloudellisesti selvitä?

Paras nyt vielä alleviivata, että vauvauutiset ovat ihan ulkopuolisen tarkkailua, eivät omaa elämääni :) Sen sijaan omaa elämääni kuvassa alla: kollegan lahja viisuminsaannin kunniaksi, odotteli työpöydälläni uutista seuranneena aamuna. Ihanan huomaavaista ja kilttiä juhlistaa pienen ihmisen suurta uutista - täällä saa nyt elää niinkuin haluaa, entisen määräaikaisen viisumin työ- ym. rajoitteista irtipäässeenä!

Australian teetä erityisesti australialaiseen makuun. "Kehitetty australialaisten kanssa" (! huikea myyntivaltti - mitä tuotetta olisi kehitetty suomalaisten kanssa?). 

* Myöhempi lisäys. Kuulemma WA:ssa (ja koko Australiassa?) saa jokainen äiti 16 viikkoa äitiyslomaa valtion pussista eli ikään kuin Kelan korvaamana; pidemmät äitiyslomat saa, jos työnantaja sellaisia tarjoaa. Isyyslomista en tiedä ollenkaan. On silti aika paljon vähemmän kuin Suomen äitiys- ja vanhempainpäivärahakausi.

Arkea ja juhlaa

Viime viikkoina on yleinen elämän järjestely vienyt kohtuuttomasti aikaa, joten blogi on jäänyt hieman sivuraiteelle. Mutta on tässä onneksi ehtinyt myös tehdä kaikenlaista kivaakin. Muistin taas myös, että olen jo kuukausia pohdiskellut tekeväni "arkipäivä"postauksen eli kuvia siitä, miltä täällä tavallisena päivänä näyttää. Alla yhden työpäivän ajalta kuljeskelua kaupungilla. 

Työmatka kulkee keskustan halki. Joko kävelen tai otan bussin. Näin kauniilla säällä (joka on siis normitapaus) on kiva kävellä. Keskustan pilvenpiirtäjät vanhempien rakennusten taustalla.

 Kohti toimistoa mars, tossua toisen eteen. 

Aamulla töihin lähtiessä (8:30 maissa) on lämpötila tähän aikaan vuodesta yleensä kahdenkypin tuntumassa, mutta tuulisina aamuina voi tuntua kolealta. Toisaalta aurinkoisina aamuina hikoiluttaa, jos erehtyy kävelemään kadun paahteista puolta.

Kylläpä tuntuu jouluiselta, aurinko mollottaa kirkkaansiniseltä taivaalta! Joulukoristeet keskustassa ovat kyllä nättejä, etenkin valot, joita on kodikasta tuijotella pimeän aikaan (iltaseitsemän jälkeen).

Nappasin kuvan kun oli komea julkisivu vuodelta 1914 matkan varrella. Pankkien pilvenpiirtäjät taustalla.

Bongaa kuvasta joulukoristeet! Tolppien nokassa on hopeisia tähtiä, mutta toinen tähtisarja hukkuu juhannuksenvihreään lehtituuheuteen ja toinen puolestaan näyttää olevan maalattu rakennuksen seinään.

Keskustan uusin mall eli ostari, Raine Square sattuu työmatkan varrelle. Lasitalon uumenista löytyy Coles-ruokakauppa, josta saa kätevästi ruokatarpeet ennen kotiin kävelyä. Colesista haen nykyään myös usein lounasta, sillä salaatit ja vastaavat saa sieltä tiskistä edullisemmin kuin food courtin kojuista. Erityissuosittelussa herkkutiskin portobello(sieni+jauheliha)lasagne, lounaskokoinen annos hintaan $4,90 (3,50-4€) mikä on suorastaan ilmaiseksi tyrkyttämistä Perthissä!

Kohti toimistoa. Työpaikkani on tuossa lasikuutiossa vanhan tiilitalon takana/sisässä. Kivasti remonteerattu, mutta mikään ei toimi ja kaikki repsottaa sisällä. Työnlaadussa parantamisen varaa... mutta sijainti on mahtava, ihan keskustan rautatieaseman naapurissa. Rakennuksen etualan torilla avattiin viime viikolla hauska suihkulähde, jonka sisällä voi juoksennella - kyseessä on siis laatoitukseen upotettu ritiläruudukko, ja ritilöistä puskee vesiseinämä-suihku. Tässä labyrintissä voi yrittää seikkailla kastumatta, jos osaa arvata, mistä aukoista vesi seuraavalla kerralla suihkuaa. Jostain hämärän peittoon jääneestä syystä suihkulähde ei ole ollut päällä sitten avajaispäivän, jolloin seurasimme toimiston ikkunoista, miten Perthin silmäätekevät kirmasivat puvut ja cocktailmekot päällä vesiseinämien keskellä. Vissiin käyttivät kaiken veden tässä vesipulan kaupungissa, ja nyt säästetään... Ehkä se avataan taas kesäkuumimmilla säillä.

Työpaikan ala-aulan ikkunan jouluhimmeli. Oikeasti kyseessä on arvokas moderni taideteos, lasiputkia ja neonvaloa.

Lounaalle suuntasin perjantaina Northbridgen kaupunginosaan, joka on junaradan pohjoispuolella keskustasta käsin. Rautatieaseman sillalta tupsahtaa taide- ja museokorttelin Community Gardeniin eli yhteispuutarhaan. Ihana paikka, mutta vielä aika vähällä käytöllä. Keskustan toisella laidalla sijaitseva Central Parkin puisto (Central Park eli Keskuspuisto on todellisuudessa rakennuksen nimi, ison kaivosyhtiön pääkonttori, jonka edustalla on varjoisa pieni puisto) on paljon suositumpi lounastajien keskuudessa ja moni ottaa eväät tai take away-ruoka-annoksen mukaan ulkoilmaan. Central Parkissa oli viikko sitten perjantaina myös livemusaa, sillä kaksi kitarataituria soitteli jazz-tyyppistä luritusta lounastajien iloksi. Community Garden on hiljainen ja vähemmän varjoisa, mikä on Perthissä miinus - saisi olla lehvästöä enemmän suojaksi tukalalta auringolta!

Community Gardenin kukkapenkkejä ja taustalla graffitiseinä. 

Yllä puutarhan reunalla kurkkiva modernin taiteen näyttelyhalli ja alla taidemuseo (kamala kellertävälaattainen seitkytluvun hirvitys). Samassa korttelissa on myös Perthin luonnontieteellinen ja historiallinen museo, joka on näin ison kaupungin museoksi käsittämättömässä alennustilassa - näyttelyitä ei ole päivitetty aikoihin ja pölyttyneempää tunnelmaa saa hakemalla hakea. Oppia äkkiä Singaporen Exposta (näyttelyhalli) tai jostain muusta menomestasta kiitos!

Lounasreissun lopputulema tai pikemminkin päämäärä: maukasta japanilaista ruokaa edullisesti, Chicken Katsu eli leivitetty broilerinleike soija-hedelmäkastikkeella, riisillä ja misokeitolla hintaan $7,90 (6€). Jälleen Perthin hinnoiksi oivallisen edullinen ja ruoka on erittäin maistuvaa. Löytyy vaatimattomasta kuppilasta nimeltään Arigataya Northbrigessä.

Parin viime viikonlopun tunnelmat voi tiivistää allaoleviin kuviin. Kävin kuuntelemassa klassisen musiikin konserttia Perthin Government Housen puutarhassa, joka on yleensä yleisöltä suljettu. Puolet yleisöstä sai paikat retkituoleilta mutta suurin osa istui tai makasi nurmikolla vilteillä. Ihana tunnelma tähtitaivaan alla, mutta poikkeuksellisesti paleli niin paljon, että jouduin lähtemään ennen konsertin loppumista pois! Sattui niin tuulinen päivä, että hame ja t-paita-kombolla ei pärjännytkään enää auringon laskiessa, edes hupparin ja retkihuovan kanssa. Lämminkin vuodenaika voi yllättää ikävästi näköjään.

Government Housen kauniissa puutarhassa iltahämärässä. Valitettavasti puut, pensaat ja kukat eivät oikein iltakuvissa pääse oikeuksiinsa. Paikka oli aivan täynnä, osasyynä taatusti tapahtuman ilmaisuus. Perthissä on yllättävän paljon erilaista menoa tarjolla ilmaiseksi tai pienellä lahjoitussummalla (gold coin eli esim. muutama dollarin kolikko riittää pääsymaksuksi), kun vain aktiivisesti seuraa, kyselee ja etsiskelee.

Tälle viikonlopulle intouduin "kuokkimaan" itselleni tuntemattoman parin häihin. Ystävä oli saanut kutsun, ja pyysi mukaan seurakseen. Suomesta poiketen täällä näköjään kutsutaan runsaasti väkeä (eikä ole niin justiinsa, tunteeko pari kaikki) seuraamaan vihkiseremoniaa, ja itse reception eli häävastaanotto on sitten rajatummalle, läheisimmälle seurueelle. Ihanahan se minulle amerikkalaistyylinen seremonia oli, vihkivaloineen kaikkineen. Kun sulhanen luki särkyvällä äänellä morsiamelleen, että tämä on miehen ensimmäinen ajatus herätessä ja viimeinen ajatus nukahtaessa, nyyhkin ääneen kaikkien muiden mukana, vaikken ollut kaunista hääparia edes nähnyt koskaan ennen. Seremonia oli ulkona, UWA:n eli Western Australian yliopiston alueella Swan-joen rannassa.

Yllä: morsian saapuu isänsä käsipuolessa. Seremonian alku oli puoli tuntia ilmoitetusta myöhässä, liekö jännityksenlisäys-tehokeino vain puhdas vahinko, ei koskaan selvinnyt. Alla hääpari seremoniamestarin edessä (ei ollut pappi, ei kai ole täällä niin tavallista kuin Suomessa), morsiusneitojen ja sulhasseurueen (best maneja? Tuskin sulhaspoikia suomeksi) keskellä. Hääpari vihittiin "osavaltion suomin oikeuksin" eli siviilivihkimisenä, ymmärtäisin. Seremoniaan kuitenkin kuului runon luku, joka minusta erehdyttävästi muistutti ensimmäistä Korinttilasikirjettä raamatusta.* Koska en ole ennen kuullut sitä englanniksi, en mene vannomaan.

Emme osallistuneet häävastaanotolle eli ruuat, juomat, laulut ja tanssit jäivät väliin, mutta suuntasimme omin nokkinemme ravintolaan, kun oli ykköset päällä - ja tärkeämpänä syynä muriseva nälkä. Melbourne Hotel'in ystävällinen ja poikkeuksellisen yritteliäs tarjoilija pelasti päivän erikoisjärjestelemällä meille risottoa, vaikkei sitä olisi haluamamme laisena listalta löytynyt. Pisteet siitä! 

Lauantai-ilta oli poikkeuksellisen hiljainen fiinissä Melbourne Hotel'issa. Johtui varmaan osittain kellonajasta, sillä täällä dinner syödään usein vasta kahdeksan jälkeen, ei kuudelta, kuten me sudennälkäiset suomalaiset!

*Siis se häistä tuttu, jonka yksi säe kuuluu: "Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii."

Laukkakisat Ascotissa

Perehdyin tänään ensimmäistä kertaa Perthin yhteen erikoisuuteen, laukkakisoihin. Täällä on ainakin minun käsittääkseni paljon laukkatalleja ja mm. ne vetävät tänne suomalaisiakin töihin, osaa lyhyt- ja osaa pidempiaikaisesti. Laukkakisat ovat ausseille isonpuoleinen juttu. Koska suureellinen Melbourne Cup-päivä vietettiin ihan äskettäin, saivat täkäläiset ystävät hyvän idean kokeilla tänä viikonloppuna Perthin laukkakisoja - kaikille meille ensimmäinen kerta. Laukkakisat on täällä nimeltään races ja ravit (vähemmän suosittua, mutta olemassa) trots.

Ascot Racecourse on toinen Perthin kahdesta laukkaradasta, toinen on kuulemma Belmontissa. Seuraamme laukkaradalla liittynyt, asiaa paremmin tunteva tuttu ohjeisti, että Ascotissa kisataan näin kesällä ja Belmontissa talvella. Puiden varjostama ja nurmikenttäinen Ascot sopii kesäkisoihin, koska vehreähkö alue on viileämpi ja viihtyisämpi kuin asfalttikenttäinen Belmont. Talvella puolestaan kisayleisön piikkikorot uppoaisivat sateista muhjuiseen nurmikkoon, joten siksi talvikisat ovat Belmontissa. En tiedä, millainen itse laukkarata on kummassakin - minusta se näytti kovapintaiselta hiekkaradalta. Ascot on peräti sata vuotta vanha kisapaikka ja osa alkuperäisrakennuksista on yhä tallella - mukaanlukien katsomo eli Grandstand. Mikäli katsomo oli todella vuosisadan ikäinen, eipä sitä mistään ulkoapäin huomaa, sen verran uusiksi on vedetty ja remonteerattu.

Laukkakisoihin ei mennä verkkareissa, vaan koko kisapäivän idea on tälläytyä parhaimpiinsa. Tänään teemana oli vieläpä Ladies Day eli erityisesti naisten odotettiin pistävän parastaan näyttäytymisessä. Itsekin kiskoin ystävältä lainatun kesäisen juhlamekon päälle ja piikkikorot jalkaan. Perinteidentuntemuksen puute näkyi kuitenkin pääkoristeen eli fascinator'in uupumisena. Yritin sellaista metsästää perjantaina töiden jälkeen, mutta niukka shoppailuaikataulu jätti kädet tyhjiksi. Stockmannia vastaavasta Davy Jones-tavaratalosta olisi sulkaharsohärpäke irronnut hintaan satanen, no way! Pihin penninvartijan täkäläis-Anttilasta eli Targetista puolestaan ei löytynyt niin kivoja malleja enää näin Melbourne Cupin jälkeen, että olisi kannattanut ostaa.

Fascinator eli tukkakoriste, yhdensorttinen malli.

Täkäläistä minimuotia ja esimerkki laukkakisojen pukukoodista. Kuva (c) Perth Races.

Seuralaisillani oli asiaankuuluvat hiuskoristeet, samoin kuin kaikilla muillakin yleisön naisilla - myös leveälierisiä juhlahattuja näki näin kesähelteillä. Suurin osa miehistä oli paikalla puvunhousuissa ja kauluspaidassa, mutta muutamia yksilöitä oli sisään livahtanut ihan t-paidassa. Itsekseni kyllä mietiskelin, että suomalaisten raviratojen katsomot kaikuisivat tyhjyyttään, jos vastaavia pukukoodeja alettaisiin siellä soveltaa. En muista koskaan nähneeni raviradan varressa miehiä puku päällä tai naisia cocktail-mekoissa. Täkäläisten naisten cocktail-mekot sopivatkin hyvin nyt alkaneisiin helteisiin. Kun asteita on +33, päälle halutaan näköjään laittaa vain minimimäärä vaatetta ja näin paljon paljastavia asuja ei Suomessa näe edes uimahallissa.

Itse laukkakisat kuluvat seuraavasti: mennään vedonlyöntikopille täyttämään kuponki joko paperilla tai tietokoneella. Jätin ensimmäisen lähdön veikkaamatta ja kadutti katkerasti, sillä olisin veikannut Belle O'Haraa nimen perusteella (Tuulen viemää-ikifanina) ja sehän meni ja voitti! Erilaisia vedonlyöntitapoja oli ainakin kymmenen, itse käytin vain perinteistä 'arvaa voittajahevonen'-mallia. Edellä mainittu asiantuntijatuttu sen sijaan löi vetoa kombomenetelmällä (mitkä hevoset tulevat olemaan top kolmosessa ja missäkin järjestyksessä) ja onnistui voittamaan $45, kun itse voitin enimmillään $4 yhden dollarin panoksella. Ihmettelin panosten pienuutta ja vastaavasti voittojen pienuutta, mutta ilmeisesti oma porukkani nyt vain sattui pelaamaan pennosilla, kun kukaan meistä ei ole uhkapelien perään. Varmasti isompiakin summia saa laukkaradoille hummattua ja myös isompia voittopotteja on jaossa. Lähtöjä oli päivän aikana seitsemän joista katsoimme kuusi, eli tapahtumaan matkustusaikoineen hurahti koko lauantai puolestapäivästä iltakuuteen. Lähtöjen välillä on kolme varttia aikaa ja väliaikoina kuljeskelimme alueella, söimme ja joimme (vettä ja pepsiä, muu yleisö näytti vetävän kaksin käsin olutta ja kuoharia), juttelimme ja kävimme ihailemassa hevosia.

Ennen kutakin lähtöä hevosia kävelytetään esittelykehässä, jossa vedonlyöjät voivat katsastaa suosikkejaan. Lähtö on ohi hetkessä, sillä priimalaukkahevoset ovat n_o_p_e_i_t_a. Ällikällä löi se vauhdin määrä. Matka on lähdöstä riippuen 1600-2000 metriä ja siihen kuluva aika oli muutama minuutti. Maaliintulon jälkeen hevoset laukkaavat vielä puolikkaan radan verran jäähdytelläkseen, kunnes ne ohjastetaan katsomon eteen ja siitä jockey satuloineen punnitukseen (minimiyhteispaino 54 kg) ja hevonen talutetaan suihkuun talleille. Raveista poiketen voittajaa ei palkita heti lähdön jälkeen eli mitään seppeleitä, ruusukkeita, pokaaleja tai voittoloimia ei hevosille pueta. En tiedä missä vaiheessa palkintojenjako suoritetaan. Lähdöistä voittaa mukavasti rahaa, sillä voittajahevonen tienaa vähintään muutaman kymmenen tuhatta. Ensi viikonlopun Railway Stakes-kisoissa (kuulemma tärkein kisa sitten Melbourne Cupin) voittopotti on miljoona dollaria.
Alla tunnelmia, suppeasti tosin, sillä kännykästä loppui muisti kesken kisojen.

Raketit radalla, loppusuoralla. 

Yllä ja alla: kilpurit esittelykehässä ennen koitosta.

Yleisömäärä kasvoi päivän mittaan lähes täysiksi katsomoiksi, kun aamun lähdöissä katsomo kumahteli tyhjyyttään.

Kenen on vastuu?

Luin tätä juttua hyväntekeväisyyteen osallistumisesta yleensä Australiassa sekä varainkeruu-makkaranpaistosta Melbournen päässä, tuli mieleen, että on muuten totta. Siis se, että täällä jostain syystä pidetään parempi huoli yhteisestä omaisuudesta kuin Suomessa. Perthissä ei ole juurikaan graffiteja, paitsi enintään junaradan varsilla. Rakennusten seinissä niitä näkee harvakseltaan ja niitä rasittavia tussi-tageja, eli tyyliteltyjä nimmareita tms. töhryjä, joita Suomen bussikatokset ja sähkökaapit ovat täynnänsä, ei täällä ole tavallisesti missään. Vanhemmat bussit ovat tosin usein kärsineet ikkunaraapijoista eli ketkä lie keskenkasvuiset ääliöt ovat raaputelleet ikkunat avaimilla täyteen nimikirjaimia ja muuta tarpeellista. Junissa ja busseissa on julisteita, joissa kehotetaan käräyttämään kaikki mahdolliset töhrijät ja vandaalit - muistaakseni käräytyksestä saa tonnin palkkion. Olen täällä käynyt vain kohtuu-uusissa ja siisteissä kerrostaloissa, joten en osaa sanoa rähjäisempien alueiden tai vanhempien rakennusten tilanteesta. Mutta kaikki tähän asti näkemäni ovat olleet ihan ok-kunnossa, siivottuja ja siistejä. Täällä minusta myös puututaan herkemmin toisten toilailuihin, esimerkkejä:

Olin ostamassa postikortteja kioskissa, kun kaksi ikäistäni naista sattui huomaamaan, kun joku yritti näpistää lehden. Naiset nostivat asiasta ison haloon, hälyttivät kioskinpitäjän paikalle ja uhmakkaasti pysäyttivät näpistelijän (ei-ihan-selvä mieshenkilö). Tällaista touhua ei todellakaan katsottu läpi sormien tai varovasti syrjempää asenteella "antaa muiden hoitaa", vaan jämäkästi heti tilanteeseen puuttuen. Toisen kerran bussissa intialaistaustainen mies alkoi yhtäkkiä valittaa bussikuskille, että tämä oli ajanut hänen pysäkkinsä ohi pysäytyspyynnöstä huolimatta. Kuski oli pysäyttänyt edellisellä pysäkillä, mutta valittajaukko ei ollut jäänyt pois. Nainen matkustamosta puolusti bussikuskia sanomalla, että pysähdytty oli kyllä. Valittaja alkoi raivota naiselle törkeyksiä syytäen, mm. haukkui tätä "you stupid white cow, shut up you bitch" eli erittäin raakaa tekstiä. Tätä eivät muut matkustajat nielleet vaan bisnespukuinen herrahenkilö napakasti ilmoitti valittajalle, että nyt on syytä siistiä suu ja lopettaa rasistinen ääliömökä välittömästi. Lopettihan se, säikähti varmaan. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olen täällä kuullut kenenkään julkisesti räyhäävän törkeyksiä tai haukkuvan ketään (ei vissiin ollut ihan kaikki kotona tässä tapauksessa). Mutta toisin kuin Suomessa, muut eivät vain katselleet ikkunoista ulos vaan puuttuivat epäsosiaaliseen käytökseen heti. Busseissa ja junissa on myös julisteita, joissa tätä alleviivataan ja annetaan hätänumero, johon voi soittaa uhkaavissa tilanteissa.

En tiedä miksi, mutta täällä pidetään parempaa huolta yhteisistä tiloista myös pitämällä ne siistimpinä. Puistot on yleensä aina puunattu ja haravoitu, ei roskan roskaa missään. Keskustan tiet ja jalkakäytävät pestään harja-autoilla ilmeisesti joka yö. Kaduilla partioi myös (liikerakennusten tai taloyhtiöiden omia, en tiedä?) katuimurikuskeja, eli työntelevät ostoskärryn kokoista katuimuria pitäen kadut roskattomina. Purkat ynnä muut raavitaan lastalla irti kadusta eikä jätetä siihen kerryttämään lisää purkkia. Täällä ei yleensä ole juurikaan tupakantumppeja, karkkipapereita ym. ympäriinsä lojumassa. Viime Suomen-lomalla juhannuksena  iski pienoinen kulttuurishokki kaikesta siitä katuroskan ja sylkylänttien määrästä, joiden yli keskustassa saa loikkia. Täällä on mielestäni sama määrä yleisiä roskiksia kuin Suomessakin, mutta selvästikin iso liuta enemmän puisto-osaston ynnä muiden puhtaanapitolaitosten työntekijöitä. Myös asenne on eri. On alkanut epäilyttää, että koska Suomessa on yleensä viranomainen tai virasto joka asiaan, tavalliselle mattimeikäläiselle tulee helposti tunne että "maksan selkä vääränä veroja, hoitakaa niillä, siitähän minä joka kuukausi pulitan". Ironisesti täällä "oikeistolaisemmaksi"* mielletyssä maassa yhteisten asioiden ja omaisuuden hoito näyttää kiinnostavan enemmän.

*Ihan kun Amerikka-mielipiteeseen törmää silloin tällöin etenkin tänne vasta muuttaneiden suomalaisten keskuudessa. Itse en oikein näe argumentille katetta, sillä kaikki muu pyörii aika samalla lailla täällä kuin Suomessakin paitsi että koulutuksesta ja lääkärikäynneistä pitää maksaa, ja omasta sosiaaliturvasta vastataan pidemmälle itse mm. ottamalla sairaus- ja työttömyysvakuutus ja hoitamalla eläkesäästöjen sijoittaminen. Suomessa vain ollaan piilotetummin amerikkalaisia "hyvinvointivaltio ja verovarat"-argumentin varjoissa. Kummasti niilä verovaroilla saa jatkuvasti vähemmän ja niiden käyttöä ollaan joka vaalikausi vaatimassa alas, mm. lukukausimaksujen käyttöönottoa tyrkyttämällä.

Täällähän me kaikki. Kuva (c) Spaceinfo.com.au

Pieleen menee - ja sitten ei taas menekään

On hetkiä, jolloin täällä on tuntunut että ei elämänkevät ja helkutin kuustoista sentään, tästä ei tuu sitten yhtään mitään, ei millään tempulla, kaikki on pielessä ja valoa ei ole missään tunnelissa. Mitäs läksin. Ja mitä sitten tapahtuu. Mahtavat täkäläiset tyypit astuvat esiin ja saavat elämän taas rullaamaan. Perthinsuomalaisten piiri - ainakin se, johon itse satun kuulumaan - on pieni ja tiivis, mutta sitäkin avuliaampi ja vieraanvaraisempi. Aussit puolestaan ovat kaikessa avussaan avokätisiä ja helposti lähestyttäviä. Kaikki, joille mistään ongelmistani olen koskaan kertonut, tarjoavat välittömästi ja avosydämisesti apua. "Tule meille vaikka yöksikin, jos tarvitset! Tule meille syömään, tule meidän juhliin, tule meille jouluksi, tule mukaan meidän viikonloppureissuun, tehdään yhdessä jotain kivaa, että elämä helpottaa ja olosta tulee iloisempi!" Uskomatonta lämminhenkisyyttä, johon ei ole Suomessa tottunut. Täkäläisittäin, thanks heaps for that eli kiitos kukkuroittain ja kasoittain!

Ausseille koti ei ole sellainen pyhättö kuin suomalaisille, johon ei helposti vieraita kutsuta tai jos kutsutaan, vasta sitten kun on päivän verran siivottu, tuuletettu ja leivottu pullaa, ja mieluiten viikon varoitusajalla. Ainakin täällä Perthissä koti myös jaetaan ihan eri tavalla kuin Suomessa, sillä asuminen kämppisten kanssa on aika tavallista myös aikuisiällä. Jopa pariskunnat asuvat kämppisten kanssa - Suomessa kun on aikuistumisen ja vakavasti otettavuuden merkki, että saa hommattua oman omistusasunnon, jossa asuu yksinään tai enintään siippansa kanssa. Osasyy ja draiveri tässä on taatusti järjettömät asumiskustannukset, joita on lähes mahdotonta yksin kantaakaan (normihinta uudesta keskustayksiöstä $450-500/viikko, anyone?). Iso tekijä kuitenkin on erilainen elämänasenne. Miksi ihmeessä kyhjöttää yksin yksiössä kun voi olla isommalla porukalla ja jakaa laskujen lisäksi muutakin elämäänsä.

Asuminen vieraassa maassa ja kulttuurissa tietää väistämättä yksinäisyyden ja irrallisuuden hetkiä. Kaikki muut tietävät kaikesta kaiken, ja itse et tiedä mistään mitään kuin hitaasti oppien. Kerryttämänsä piilotiedon määrän tajuaa vasta täällä totutuista kuvioista irrallaan. Suomessa tietää, milloin mennään Kelalle, milloin poliisille, milloin terveyskeskukseen (jos sinne joskus pääsee), milloin mihinkin virastoon ja miten siellä asioidaan. Täällä pitäisi yhtäkkiä päättää omista eläkesijoituksistaan (mitä periaatteessa kannatan), mutta onpa äkkiseltään hankalaa kun ei ole ennen koskaan seurannut minkäänsortin osakemarkkinoita tai rahastomenestyksiä. Kun vuokralaisena kohtaa ongelmia, on edessä tuhannenvimmainen tiedonhaku. Soittaako Vuokralaisnevuontaan, Kuluttajasuojaan, taloyhtiöön, kiinteistönvälittäjälle jolta asunnon vuokrasi, kerrostalon aulavahdille/vartijalle vai kenelle? Eipä sillä, eivät yllättävät pulmat Suomessakaan noin vain ratkea ja täällä sentään sitkeästi vaatimalla saa lopulta asiansa hoidettua, kun Suomessa taas useammin törmää kylmään virastobyrokratiaan: "ei voi mitään, ylempänä on päätetty, lautakunta on puhunut, minulla ei ole tähän asiaan valtaa vaikuttaa, valita lomakkeella XZY ja odota puoli vuotta."

Täysin yllättäen huomaan, että ainakin minulle vieraassa maassa verkostoituminen on jopa helpompaa kuin Suomessa. Omasta mielestäni tämä johtuu siitä, että Suomessa on aikuisiällä käytännössä mahdotonta tutustua uusiin ihmisiin, saati löytää ystäviä. Jos et hiekkalaatikolla, koulussa tai opiskeluaikaan raapinut kasaan riittävästi kavereita, jotka ovat vielä mukana näin kolmenkympin taitteessakin, se on voivoi. Harrastuksissa käydään harrastamassa, ja ei siinä jumpan jälkeen sukkahousuja jalkaan kiskoessa aleta juttelemaan henkilökohtaisia. Töistä mennään suoraan kotiin, koska pitää ehtiä käydä kaupassa ja saunoa ennen uutisia. Työkavereista saattaa hyvällä tuurilla löytää helmiä, mutta kumman usein työpaikkaan suhtaudutaan työpaikkana ja "ylimääräinen" vapaa-ajan kaveeraaminen on vähissä. Pikkujoulukin on puolipakko, jossa joko kiskaistaan änkyräkännit tai lähdetään etuajassa, kun ei jakseta niiden änkyräkännisten ääliömölläilyä.

Täällä puolestaan kohtaa jatkuvasti ihmisiä, jotka ovat samassa elämäntilanteessa eli expatteja, muualta muuttaneita. Sama kohtalo ja kokemukset yhdistävät. Myös työpaikkaa vaihdetaan täällä tiiviimpään tahtiin kuin Suomessa, eli sosiaalinen piiri laajenee työpaikkojen vaihtojen sekä työhön muuten kuuluvan sosialiseeraamisen myötä. Työkavereista muodostuu Ihan Oikeita Ystäviä jostain syystä helpommin kuin Suomessa yleensä. Johtuneeko siitä, että ikähaarukkakin täsmää paremmin, eli en ole enää aina ja ikuisesti se toimiston nuorin, vaan samanikäistä porukkaa istuu viereisten tietokoneiden ääressä. Se on ainakin selvä, että elämä on reippaasti värikkäämpää näin toisessa maassa tasapainoillessa, sillä arkeen tulee ihan uudenlainen kerros jatkuvaa oppimista, ihmettelyä, tunnemyrskyjä suuntaan jos toiseen; sekä uusia tapahtumia, paikkoja, kokemuksia ja ihmisiä. Kaikista pieleenmenoista huolimatta:
olipa hyvä että läksin.

Perthin keskustaa.

Elämä englanniksi

Muutamilla täkäläisillä ystävillä on lapsia, joiden toinen vanhempi on suomalainen ja toinen erimaalainen, yleisimmin joko aussi, britti, irkku tai skotti. Tämä herättää myös lapsettomien kesken vilkasta keskustelua, miten ja mitä kieltä lapset oppivat, ja onko kaksikielisyys kenties vanhemmille tai lapsille vaikeaa. On olemassa kasvatusasiantuntijoita, joiden mielestä lapsen tulisi puhua ja kuulla vain yhtä kieltä tiettyyn ikään saakka, jotta oma äidinkieli rakentuu kunnolla. Toisen koulukunnan mukaan taas kaksi- tai jopa useampikieliseksi oppii parhaiten, kun kuulee ja käyttää eri kieliä syntymän hetkestä lähtien. Itselläni ei ole mitään pedagogista pätevyyttä aiheen tiimoilta, mutta jotenkin luontevimmalta tuntuisi kuulla ja oppia kumpaakin kieltä yhtä aikaa. Jos erikieliset vanhemmat puhuvat lapselle täällä vain englantia, miten tenava alkaisi kuin taikaiskusta kiinnostua suomesta vaikkapa 3-, 5-, tai 7-vuotiaana? Erikieliset sanat oppii joka tapauksessa synonyymeina, ja kai se on helpompi muistaa, että omena ja apple ovat sama asia, jos on tätä kuullut aina. Kinkkisempi tietysti on kielen rakenne ja lauseenmuodostus, ns. syntaksi, josta lisää alla.

Tietty kieli kuuluu lapsen mielessä tietylle vanhemmalle, ja englanninkieliselle puhutaan englantia ja suomenkieliselle suomea. Ulkopuolisena tarkkailijana olen huomannut, että lapset puhuvat eniten sitä kieltä, jota ympärilläkin puhutaan. Kaksikieliset täkäläislapset ymmärtävät suomea, mutta vastaavat vieraalle suomenpuhujalle englanniksi. Kuulemma joskus käy niin, että jos lapsen vanhempi puhuu harvinaista kieltä - kuten suomea, jota ympärillä ei puhu kukaan muu -, lapsi ajattelee, että kieli on vanhemman omakeksimä: lapsen ja vanhemman välinen leikki. Napero yllättyy perinpohjaisesti tavatessaan lopulta muitakin suomenpuhujia. Perin kiinnostavasti olen huomannut itse ajattelevani eri kielellä sen mukaan, mihin aiheeseen ajatus liittyy. Suomea koskevat asiat ajattelen suomeksi ja Australiaa koskevat asiat (mm. täkäläiset työasiat, arjen pyöritys, täkäläiset englanninkieliset kaverit ja tutut) englanniksi. Kun puhuu ja ajattelee pidempään vain toisella kielellä, toisen kielen käyttö alkaa kompastella. Suomea alkaa puhua englanniksi ja toisin päin.

Hupaisa esimerkki väärän kielen käytöstä oli minusta, kun sain pomolta kehityskeskustelussa palautetta, että asiakirjoittamiseni vaatii vielä hiomista. Kuulemma käytän epäselviä/kieliopillisesti heikkoja lauseenaloituksia. Tästä syvästi järkyttyneenä pyysin saada lisäinfoa ja selvisi, että käytän passiivia ("tämä asia päätettiin, kokouksessa ehdotettiin, tuli käsitellyksi" jne.). Ei kuulemma ole oikeaa englantia (en tiedä, onko fakta vai pomon mielipide). Pitää aina sanoa, kuka päätti tai teki ja kenelle, ei mitään kiertelykaartelu-mambojamboa. Suomessahan oppii siihen, että asiateksti ja akateeminen kirjoittaminen on täynnä "ei-kenenkään-tekemisiä". Tutkimustuloksia ei raportoida tyyliin: minä huomasin, minä löysin, minä älysin, tutkimusryhmäni havaitsi vaan huomattiin, todettiin, tuli ilmi, tutkimus todisti.

Suomen ja englannin lauserakenne on usein erilaista ja esimerkiksi sanontoja on vaikea kääntää - etenkään sanasta sanaan. Huomaan usein käyttäväni väärän kielen sanontoja sanatarkasti käännettynä tyyliin: hyvin naulasit ton (you nailed it! eli naulan kantaan), joo tota en osta (I don't buy that eli ei vakuuta). Vastaavasti englanniksi mm. jos en tiedä jotain asiaa: I guess I was raised in a barrel "taisinpa kasvaa tynnyrissä", mutta englanniksi kuuluu kylläkin sanoa raised in the woods - metsässä. Tynnyrissä kasvamiseni huvitti kovasti täkäläisiä, joille yritin sanontaa tuputtaa... Pitää varmaan hommata joku phrases and idioms-sanontakirja, josta voi päntätä sopivia sananparsia - niitä tarvitsee yllättävän usein!

Suomalaisia sanontoja englanniksi, kylläpä käy järkeen. Kuva (c) Finlandforthought.net

Kauppaan ja apteekkiin

Kirjoitin muutama päivä sitten yleisistä vessoista ja nyt on vuorossa toinen matkailijoita todennäköisesti kiinnostava aihe, asiointi kaupassa ja apteekissa.

Ruokakauppaketjuja täällä on kolme näkyvää: Woolworths (täkäläinen S-market), Coles (K-market) ja IGA (Alepa tms. "kivijalka"kauppa supermarkettien sijasta). En itse asiassa edes tiedä muita ruokakauppoja, eli en ole varma, eikö niitä ole vai enkö vain muista yhtään. Näiden ketjujen lisäksi on kioskimaisia tai huoltoaseman ruokapuolta muistuttavia sekatavaraputiikkeja, kolme omassa korttelissani sijaitsevaa näyttävät kaikki olevan arabi- tai turkkilaisomistuksessa.

Ahkerasti he näitä puoteja pitävät, sillä yksi on auki 24/7 ja kaksi muutakin varhaisaamusta iltamyöhään. Loistojuttu kaurapuurotarpeiden, soijamaidon, appelsiinimehun tai ruisleivän (kyllä vain, ruisvuokaleipää saa varmemmin kulmakaupasta kuin keskustan isoista marketeista) aamuyllättävän loppumisen hetkellä. Yhdestä näistä kulmapuodeista saa peräti Pandan lakuja, joita en ole nähnyt myytävän missään muualla, oi onnea!

Omasta mielestäni ristiriitaista on, että Wolle on mielikuvissani tuoreempien vihannesten ja hedelmien kauppa, mutta Coles mainostaa raivokkaammin "tuoreen kotimaisen ruuan kotipaikkana", keulakuvanaan julkkiskokki Curtis Stone. Tämä aussipellavapää on Suomessakin tuttu ohjelmasta Kokataanko teillä (pyöri Livillä ainakin ennen) ja on kai Master Chef'issäkin tuomaroinut. En osaa selittää miksi, mutta itseäni Curtis ärsyttää tavattomasti, enkä käy Colesilla koskaan. Todellinen syy Colesin välttelyyn on kylläkin se, että Wolle on kotimatkani varrella.

Julkkiskokki Curtis Stone, Mr Coles minulle.

Tänään kaupan kassajonosta äkkiä räpsäisty kuva, pahoittelut tärähtäneisyydestä. Ei-Oota myydään, mansikat loppu kokonaan ja omputkin vetelee viimeisiään.

Itselläni ei ole sen kummempaa valittamista tuotevalikoimien suhteen, täkäläiset ketjut pelaavat kuten suomalaisetkin - monopoliasetelma on kiistaton tosin kummassakin maassa. En tiedä, olisiko ruoka halvempaa, jos kilpailua olisi enemmän. En osaa myöskään sanoa, onko itärannikolla enemmän ruokakauppavalikoimaa, mutta WA on tunnetusti pahamaineisen syrjäistä ja harvaanasuttua seutua ja kilpailun kanssa on vähän niin ja näin joka alalla. Muutama isompi yrittäjä jaksaa täälläkin ponnistaa menestykseen ja pieniä haastajia saa kalenteri kourassa turhaan odottaa ilmaantuviksi.

Se kuitenkin ihmetyttää täkäläisissä ruokakaupoissa - ainakin keskustan Wolleissa -, että miten ihmeessä niistä loppuu ruoka lähes päivittäin? Leipää, siis hyvää ja suosittua sellaista, ei toimistotyöajan jälkeen enää saa. Etenkään sitä ruisvuokaleipää, jota otetaan vissiin hyllyyn kolme pussia per päivä ja ne kaksi muuta keskustan suomalaista tai saksalaista asukasta rynnistävät ostamaan ne ennen minua. Kummallisia rusinapaahtoleipiä ja pullamaisinta valkoista huttua on iltaisinkin tarjolla.

Samoin osa hedelmistä ja vihanneksista kokee kohtalonsa jo reilusti ennen kuutta, suosikkijuustoni (Crackerbarrel cheddar) on ollut vakiokaupastani loppu jo muutaman päivän ja niin edelleen. En tiedä, ostetaanko täällä pienempiä eriä varastoon kuin Suomessa, mutta antia ei selvästikään täydennetä enää loppuiltapäivästä.

Kai se on toisaalta hyvä, ettei mene niin paljoa hävikkiin. Täällä ei myöskään ole yhtä isoja automarketteja kuin Suomessa - ainakaan ei tule yhtään mieleen. Toki perus-Wolle ja Coles löytyvät jokaisen lähiön ostarilta, oli ostari sitten muutaman liikkeen pieni versio tai jättimäinen satojen putiikkien kompleksi. Mutta suomalaisten neljän K:n Cittarien tai super-S-markettien kilometrikäytäviä en ole täällä nähnyt.

Apteekkiasiointi on toinen tenkkapoo eiliselle teerelle. En ole lääke- tahi terveystieteiden asiantuntija missään nimessä ja seuraavat tiedot menevät täysin mutuna faktapohjan sijasta, mutta minusta lääkkeet ovat täällä yleisesti kalliimpia kuin Suomessa. Täälläkin on käytössä lääkevaihtojärjestelmä ja apteekki voi tarjota halvempaa rinnakkaisvalmistetta. Mutta esimerkiksi tarvitsemani migreenilääkkeet maksavat vähintään kaksinkertaisesti Suomeen verrattuna - kuten myös kuulemani mukaan tietyt allergialääkkeet -, ja samoja merkkejä ei edes ole myynnissä täällä; siis samoja tuotteita edes eri myyntinimillä.

Tiettyjä lääkeaineita ei ilmeisesti saa täällä myydä, vaikka niillä EU:ssa myyntilupa onkin. Apteekki on täällä meikäläisen silmissä kemppari ja keskittyy myymään lääkkeiden sijasta kaikkea muuta, kuten hiusvärejä, aurinkorasvoja, meikkejä, vaippoja jne. Onpa joukossa suklaata, sukkia, aurinkolaseja ja mitä lie. Itseäni ihmetyttää erilaisten vitamiinilisien, luontaistuotteiden ym. runsas tarjonta apteekkien hyllyllä ja vastavuoroisesti suomalaisten käsikauppalääkkeiden lähes täydellinen puuttuminen. Täällä kaikki lääkeainetta sisältävä pitää pyytää tiskin takaa farmaseutilta, enintään päänsärkylääkettä saa itse ottaa hyllystä.

Farmaseutilta kysyminen aiheuttaa sen ongelman, että oman vaivansa nimi ja siihen tarvittava hoito pitäisi osata kuvailla englanniksi. Voin sanoa, että on yllättävän hankala temppu ilman sanakirjaa yrittää selittää, että minä_haluaisin_ostaa_nenähuuhtelukannun. Mikähän helmutti se on englanniksi?? Kyseisellä hetkellä eivät mitkään anatomian perusnimet pullahtaneet mieleen ja poskiontelot (sinus) eivät todellakaan tulleet esitellyiksi oikealla nimellä. Sen sijaan pyysin jotain, jolla voin "viemäröidä sierainputkia".

Ihme kyllä farmaseutti oli sen verran on the ball eli nokkela, että ymmärsi hapuilevasta sepustuksestani mitä tarvitsen. Farmaseutit ovat täällä lähes aina aasialaisia jostain syystä? Ilmeisesti lääketiede/farmasia ovat aloja, jotka aasialaisia opiskelijoita kiinnostavat, heillä kun tunnetusti on hyvä suuntavaisto ja suunnittelukyky kannattavien, hyödyllisten ja työllistävien alojen suhteen.

Seuraavalla kerralla tarvitsin tuubin tiettyä ihonhoitorasvaa (allergiseen reaktioon), joka Suomessa maksoi muistikuvieni mukaan kympin. Täällä kyseistä ainetta ei myydä, vaan samat ainesosat piti ostaa kahtena eri tuotteena, ilman lääkärin reseptiä ei kumpaakaan herunut.  Toista voidetta ei kuulemma myydä ollenkaan valmistuotteena, vaan se piti tehdä alusta saakka itse apteekissa ja jouduin hakemaan sen myöhemmin. Tattadaa, itse väsätyille tuotteille kertyi sitten hintaakin ja maksoin samasta määrästä vaseliinintapaista mönjää yhteensä lähes viisikymppiä eli Euroopan rahana noin 40€. Huhhuuhhuh.

Apteekki on täällä nimeltään Pharmacy tai Chemist. Mikäli matkailee tänne, kannattaa ottaa mukaan kaikki reseptit ja lääkkeet, mitä voi matkan aikana kuvitella tarvitsevansa. Suomalaisella reseptillä ei kylläkään täkäläisestä apteekista mitään saa, mutta lukee siinä todennäköisesti tarvitun lääkeaineen nimi, jos paikallista reseptiä tarvitaan. Lääkkeethän myydään eri nimillä eri puolilla maailmaa, joten suomalaisella nimellä tunnistettava tabletti ei välttämättä täällä soita mitään kelloja kenelläkään, vaikka samaa lääkettä olisikin myynnissä erinäköisessä paketissa.

Lääkärireissu maksaa $70-80, josta ei matkalainen saa täkäläistä Medicare- eli Kelakorvausta. Matkavakuutus saattaa asiaa auttaa. Lääkkeistä kun maksaa kaksin verroin Suomeen nähden, matkabudjetti kapeneekin mukavasti. Eli omat pillerit, voiteet, tabletit ja tinktuurat mukaan!

Top kymppi - luetuimmat postaukset

Tutkiskelin blogitilastoa ja huomasin yllätyksekseni, että luetuimmat postaukset vaihtelevat laidasta laitaan. Ymmärrettävästi luetuimpien joukkoon kuuluvat jutut siitä, miten Australiasta etsitään töitä ja miten viisumirumbaa eletään. Nämä varmaan tupsahtavat googlesta esiin "töihin Australiaan" ja "viisumi Australiaan"- tapaisilla hauilla, ja olenkin iloinen, jos osaltani olen jotakuta voinut pohdinnoissa auttaa. Yllättäjäkiinnostajia sen sijaan ovat olleet postaus vesi- ja sähköasioista (kulutus ja hintataso täällä), sekä taidehistoriakatsaus aiheesta Picasso Perthissä. Olettepa te lukijat monipuolista sakkia, hienoa!! Koko bloggausaikani ehdoton hitti ja musta hevonen löytyy allaolevasta listasta: en yhtään tiennyt, että joulupukki ja perunat yhdistettynä Quatariin ja pilviin on vetovoimaisinta settiä, jota blogistani löytyy.

Top 10 ladatuimmat tekstit, ykkösellä vajaa tuhat latausta:

1. Perunat, Joulupukki, pilvet ja Quatar

2. Australiaan töihin? Perusfaktat ABC

3. Suomi tutuksi!

4. Viisumien valitusveisu

5. Happier, healthier - onnellisempi, terveellisempi

6. Kenen maa?

7. Picasso Perthissä

8. Suuret setelit

9. Vedestä ja sähköstä

10. Vaatetta ylle