14.3.2019

Maailmankeittiö vs suomiruuat, osa 1: Australia

Innostuin kirjoittajakollega Sannan kanssa keräämään tarinoita ja kommentteja aiheesta ulkosuomalainen ruokakulttuuri maailmalla. Nettiryhmissä tekemämme kyselyn perusteella aihe herätti kiinnostusta, ja muutama bloggaaja/tarinankertoja ympäri maailman onkin jo ilmoittautunut projektiin mukaan. Ajatuksenamme on esitellä ulkosuomalaisten suhdetta ruokaan, eritoten suomalaiseen ruokaan, maailmalle muuton jälkeen ja uuden maan kontekstissa.

Miten tutut suomiruuat tuunautuvat, kun kaikkia tuttuja aineksia ei enää saakaan? Mitä ruokia on ikävä, mille jätetään mielellään ei-niin-haikeat hyvästit? Mistä uusista ruuista tulee vuosien mittaan tärkeitä oman kodin perinteitä; entä mitä suomalaisia perinne- tai kausiherkkuja halutaan ylläpitää ja valmistaa vaikka väkisin, kuten joulun juureslaatikoita Australian +45:n asteen helteissä? Miten uuden maan keittiö vaikuttaa omiin ruokailutottumuksiin?

Ensimmäisenä esittelyvuoron saa Suomalaiset Australiassa-someryhmä, jossa keskustellaan tasaisin välein suomalaisista ja australialaisista ruuista, sekä ruokien valmistuksesta. Maaliskuussa 2019 ryhmässä pohdittiin, mikä olisi erityisen australialainen ruoka lapsen kotitaloustunnilla valmistettavaksi.

Jälkiruuan osalta äänivyöryn sai pavlova: ”pavlova on suht yksinkertainen. Marenki ja sit päälle vaan hedelmiä ja kermaa :)”
Pavlova. Kuva taste.com.au
Muita vahvoja jälkkärisuosikkeja olivat lamingtonit eli suklaassa ja kookosrouheessa kieritetyt sokerikakkupalat, sekä fairy bread eli voidellut, nonparellikuorrutetut paahtoleipäpalaset. Myös bread puddingia eli leipävanukasta ehdotettiin – vaalea leipä liotetaan mössöksi muna-sokeri-maidossa ja/tai siirapissa ja paistetaan uunissa kuivattujen hedelmäpalojen höystämänä.

Yllä fairy bread (keksimuotilla leikattu), alla lamingtonit. Kuvat taste.com.au



Pääruuan pohdinta aiheutti enemmän hajontaa. Suosituin ehdotus oli “kengurua tai lihapiirakkaa” – tosin erittäin harva aussi syö kengurua säännöllisesti. Vaikka liha on vähärasvaista, terveellistä ja luomua, se on ehkäpä sitkeytensä vuoksi käytetyintä lähinnä turisteille suunnattuna kuriositeettina - - - sekä lemmikkienruokana.

Muina ehdotuksina kertyivät:
“Lammasta perunoilla ja höyrytetyillä kasviksilla”
“Vegemitea paahtoleivän päällä”
“Joku grillattava juttu - katkaravut?”
“Sausage rolls” eli makkararullat
“Ei varmaan lampaiseen, kenguruun tai rapuihin ole (koululla) varaa. Meat pie (lihapiirakka) ja pavlova just hyvät!”
“Juustohampurilainen punajuurella”.

Näin aussi nauttii burgerin, grillatun punajuuren kera. Alla: makkararullat eli lihatäyte lehtitaikinan sisällä, sekä sausage sizzle eli grillinakki paahtoleipään (joskus hodarisämpylään) kääräistynä. Alimpana aussilihapiirakka, paksua jauhelihakastiketta leivottuna lehtitaikinakuoreen.




Ruokien tarjollepanon osalta kommentoitiin, että lihapiirakkaan tai makkararulliin ei tarvita sen kummempia lisukkeita, pelkkä ketsuppi suoraan ruuan päälle tai lautasen kulmalle riittää.
Hajaääniä saivat myös aussi-hodari eli grillinakki taitetun paahtoleivän sisällä – joskus höysteenä on myös grillattua sipulia tai coleslaw´ta eli kaaliraastesalaattia -, roast eli pitkään kypsytetty naudanpaisti, sekä kinkku-juusto-tomaatti-kolmioleivät, aussilounaiden klassikko. Myös niitä kommentteja näkyi, ettei mikään aussiruoka ole varsinaisesti australialaista, sillä kaikki ruokakulttuurin osat on lainattu muualta: ensin Brittein saarilta, sittemmin eritoten Aasiasta ammentaen.

Suomiruokien osalta toistuva puheenaihe Suomalaiset Australiassa-ryhmässä on tuttujen ainesten korvaaminen täkäläisillä. Mikä on sopivin siirappimerkki joululaatikoihin, pipareihin tai saaristolaisleipään? Mistä saa olutmaltaita samaa saaristolaisleipää varten? Entäs ruisjauhoa? Vaikkapa kikherne- ja kookosjauhoa ovat kauppojen hyllyt pullollaan, mutta ehtaa, sataprosenttista ruista saa metsästää.

Aina ryhmästä löytyy joku tietäväinen, joka on bongannut oikean pussin jonkun pikkukujan terveystuotekaupasta. Parhaimmalla tuurilla oikeanlaista korvaavaa tuotetta saa perus-ruokamarketeista, Coles tai Woolworths. Kuitenkin esimerkiksi leipomiseen sopivaksi rouhittua kardemummaa tai raesokeria tuovat monet suomiaussit Suomen-lomiltaan mukanaan, koska niitä ei perusmarketeista löydy. Kardemummaa voi toki itse rouhia siemenkodista, ja raesokeria nuijia sokeripaloista, jos tiukka paikka iskee.

Ikuisuusaihe australiansuomalaisten keskuudessa on ollut, millä korvata maitorahka leivonnassa ja välipalana. Piimän ja rahkan kaltaisia tuotteita ei ole juurikaan ollut tarjolla, joten kukin kotikokki on testaillut erilaisia sekoituksia bulgarianjugurttia, kermaviiliä, raejuustoa, mascarpone-juustoa ja mitä kukin uskaltautuu resepteihinsä sisällyttämään. Nyt kuitenkin jo muutaman vuoden täkäläisten kauppojen hyllyiltä on löytynyt ehtaa maitorahkaa nimellä islanninjugurtti eli skyr. Halleluja! Kiitos Islanti!

Suomalaisille tärkeiden maito- tai maidonkaltaisten tuotteiden valikoima ylipäätään on rajusti kasvanut näiden 8 vuoden aikana, jotka olen maassa asunut. Nykyään maidottomia kookos-, ja mantelimaitotuotteita on useampaa merkkiä, kun tänne muuttaessani melkeinpä ainoa maidoton tuote oli kolme eri makua sisältävä soijajugurttisarja. Suomesta poiketen kaura- ja soijamaito eivät ole ne tavallisimmat maidottoman jugurtin lähteet, vaan juurikin kookos ja mantelimaito. Manteleita kasvatetaan täällä kotimaisesti. Kookoksiakin on Australian pohjoisrannikko väärällään, silti kookokset tuodaan pääasiassa Malesiasta ja Thaimaasta eli “lähi”maista. Kaurainnovaatiot eivät ole vielä tietään löytäneet tänne saakka, vaikka kauramaitoa aivan yleisesti käytetäänkin maidottomana vaihtoehtona kahvissa.
Tässä aussituote, joka ei kauan jääkaapissamme happane, vaan katoaa heti parempiin suihin: kookosmaito-mango-mousse. Hupaisasti suomalaissilmiin nimetty. 

11.3.2019

Ansioluettelojen ABC Australiaan

Työnhaku on aihe, joka koskettaa sekä uusia että vanhoja Australian-tulokkaita. Jelpin silloin tällöin ihmisiä (tuttuja ja tuntemattomia) työnhakupapereiden kanssa, eli luen ja kommentoin ansioluetteloita ja työhakemuksia siltä pohjalta, minkä itse olen huomannut toimivan työnhaussa.

Minulla ei ole varsinaista rekrytaustaa, mutta olen lukenut aiheesta aika lailla. Lisäksi olen Australiassa asuessani hakenut ehkä 50:ä työpaikkaa, ollut noin tusinassa haastattelussa, ja hakemistani paikoista olen saanut 6 - tosin kahta en ottanut vastaan käytännön syistä. Hion myös E:n hakemukset ja CV:t. Lisäksi osallistuin aiemmassa työpaikassani mentorointiohjelmaan, jossa ylemmän tahon pamput neuvoivat meitä juniorimpia, miten edetä uralla - mukaanlukien miten kirjoittaa tulosta tuottavia työhakemuksia ansioluetteloineen.

Tässäpä vinkkivitonen siihen, mitä mielestäni Aussilassa täytyy tietää ansioluetteloiden kiemuroista.

Ansioluettelon muoto ja sisältö tietenkin riippuu paljon siitä, millaista paikkaa ja miltä tasolta hakee. Casual-CV:t ovat erilaisia kuin professionaaleihin tehtäviin hakiessa. Tämä listaus koskee enemmän jälkimmäistä mallia.

Kontaktoi alasi ihmisiä

Australiaan!-blogin Sim kirjoitti jo lähes vuosikymmen sitten yhä pätevän listan vinkkejä, joilla työnhakua voi edesauttaa kaikin puolin. Eräs keskeisimmistä neuvoista on pyrkiä verkostoitumaan. Australiassa on täysin hyväksyttyä ottaa yhteyttä vaikka tutuntutun tai Linkedinin kautta sellaisiin ihmisiin, joita pidät urasi kannalta tietäväisinä.

HUOM, älä lähetä viestejä suoraan töitä anellen, vaan pyri tutustumaan siltä pohjalta, että haluaisit oppia näiltä henkilöiltä tai kysellä vinkkejä juurikin ansioluettelon hiomiseen. "Olisko sulla töitä hyvälle tekijälle" ei välttämättä herätä mitään vastakaikua, mutta "hei, olen se ja se, olisiko sinulla aikaa tavata kahvin merkeissä vaikkapa puolituntinen joku viikko; olen uusi kaupungissa ja tutustuisin mielelläni, koska olemme samalla alalla" on todennäköisesti hedelmällisempi. Itse olen juuri tällä neuvon- ja infonkysymismenetelmällä tavannut usean eri alan ammattilaisia, ja useimmiten nämä itse ehdottavat jonkinlaista työnhakujelppiä tai suosittelevat jotakuta kolmatta henkilöä tai tahoa verkostoitumisen etenemiseen. Kun pääset saman kahvipöydän ääreen, ota muistiinpanoja kaikesta, mitä alalla korostetaan ansioluetteloissa ja millainen sen tulisi tälle kyseiselle uralle olla.

Aussilassa ansioluetteloon tarvitaan melkeinpä poikkeuksetta paikallinen suosittelija, jolle rekryäjä 100% varmasti soittaa työnhakuprosessin aikana. Suosittelijaa tarvitaan usein myös vuokra-asunnon saamiseen. Jos sinulla ei ole vielä paikallisia työnantajia tai muita virallisia tuttuja, pyri mukaan esimerkiksi johonkin harrastus- tai järjestötoimintaan ja koita saada suosittelija sieltä. Esimerkiksi itse suosittelin kaveriani Suomi-koulun rehtorin ominaisuudessani, kun kaverini haki asuntoa ja oli osallistunut koulun toimintaan. Läpi meni ja asunto napsahti hänelle.

Ota selvää vaatimuksista

Liittyy edelliseen, ja siksikin on tärkeää tuntea edes joku paikallinen omalta alaltasi. Eri aloille on erilaiset cv-mallit tai odotukset: toisaalla halutaan nähdä yksisivuinen napakka selonteko, toisaalla tarvitaan jopa 3-5 sivua yksityiskohtaista infoa kaikista tekemistäsi tehtävistä. Etenkin konsulttifirmoissa ja julkissektorilla näytetään suosivan tuota pitkää mallia. Yksi mahdollinen jelppilähde on hakea töitä rekryfirmojen kautta ja pyrkiä saamaan näiltä palautetta, vastaako CV:si alasi vaatimuksia. Tässä tietenkin ottaa riskin, jos lähettää "vääränlaisen" ansioluettelon - se ei välttämättä koskaan edes päädy rekryäjälle asti, vaan torppautuu jo respassa.

Ylipäätään ansioluetteloiden lähettäminen on riskipeliä; itse huomasin aikoinaan rekry- ja vuokratyöfirmoja käyttäessäni, että paikan päällä käyminen on taatuin tapa tulla huomatuksi, koska paperi päätyy sihteeriltä rekryäjälle eikä katoa jonnekin sähköpostin roskalootaan. Printtaa pino ansioluetteloja ja kierrä kaikki kaupungin vuokratyö- ja rekryfirmat, antaen paperit käteen respassa. Tälle kierrokselle on syytä pukeutua kuten työhaastatteluun, eli älä lähde biitsille ranta-asussa ja ajattele, että tipautanpa samalla käynnillä papruni! Sihteerit nimittäin ottavat ylös tietoja myös hakijan ulkoasusta ja käytöksestä tällä ensitapaamisella.

Avaa asiat

Suomalaiset usein ajattelevat, että esimerkiksi koulutuksesta riittää tieto, mikä tutkinto on ja miltä vuodelta. Eri maissa eri tutkinnot kuitenkin sisältävät eri oppiaineita eli kirjoita aina auki, mitä tarkalleen ottaen opiskelit. Jos tämä info on aivan jargonia, koita esittää se yleistajuisesti. Rekryäjä voi olla konsulttifirma, ei alasi ammattilainen, eikä siksi välttämättä ymmärrä teknisimpiä termejä. Minulla on kaksi korkeakoulututkintoa, kolmas tulossa, sekä pari lisä-certificatea eli vuoden kestävää tutkintoa. Olen kirjoittanut nämä listaksi ansioluetteloon sisältäen keskeisimmät opiskellut aineet/aiheet ja pätevyydet.

Sama avaaminen koskee työtehtäviäsi. Vaikkapa projektijohtaminen eri projekteissa sisältää hyvin erilaisia askelia ja vastuita, eli kirjoita keskeisimmät tai vaikuttavimmat auki esim. viiden ranskalaisen viivan listaksi. Tässä taas tarvitaan tietoa siitä, miten yksityiskohtaista CV:tä alasi toivoo. Kuitenkin lyhyisiin ja napakoihinkin ansioluetteloihin pitäisi jotenkin mahduttaa, mitkä tarkalleen olivat vastuusi ja tavoitteesi ja miten ne saavutit eli miten todistat olleesi tehtävääsi sopiva ja pätevä.

Ei turhaa henkilökohtaista infoa

Aussi-ansioluetteloihin eivät kuulu tiedot syntymäpäivästä, siviilisäädystä tai harrastuksista. Kuvaa ei laiteta käsittääkseni koskaan. Nämä nimittäin saattavat olla rekryäjälle ongelma syrjimättömyysnäkökulmasta: täällä on tarkat ja tiukat lait siitä, mitä työnantaja saa ottaa huomioon hakijaa valitessaan. Kaikki, mikä voisi haiskahtaa vaikkapa ikä-, seksuaalinen suuntautuminen-, tai rotusyrjinnältä, on aivan ehdoton nounou.

Kielitaitokin on hieman tarpeeton elementti aussi-CV:ssä, sillä hyvä englannintaito on oletus: jos erikseen korostat asiaa, se saattaa antaa kuvan, että taitosi eivät olekaan niin hyvät kuin uskot, koska tarpeettomasti mainitset asiasta. Lisäksi, ilmiselvästi olet ulkkari eli mahdollisesti vähemmän kiinnostava kuin paikallinen. Tietenkin asia on eri, jos haet paikkaa, jossa edellytetään usean eri kielen osaamista.

Ansioluettelon keskeiset osa-alueet

Itselläni on CV:ssä seuraavat osiot, mentorini suosituksesta:

Profiili

Muutaman lauseen selonteko siitä, mitä olen urallani tähän saakka tehnyt, mitkä ovat vahvuusalueeni, mihin urallani pyrin ja mikä minua motivoi (esim. I am seeking for a long-term role in public service because I am passionate about building a stronger community).

Koulutus - education

Tutkinnot aika- tai tärkeysjärjestyksessä, riippuen tilanteesta, ja sisältäen tärkeimmät opiskellut aineet ja hankitut pätevyydet.

Työkokemus - professional expertise

Työkokemus kronologisessa tai tärkeysjärjestyksessä, riippuen tilanteesta. Aikajärjestys ei ole ehdoton pakko, jos ansioluettelosi on polveileva ja sisältää monia eri (myös epärelevantteja) työpaikkoja. Silloin kannattaa mieluummin listata työt tärkeysjärjestyksessä, eli mitkä aiemmat roolisi eniten vastaavat haettua. Työpaikkoja voi myös taktisesti jättää pois, jos ne vain johtavat harhapoluille ja saavat rekryäjän hämmästelemään, miksihän tämä kandidaatti teki tuotakin tuossa välissä. Itselläni on useampi CV-pohja, joita muokkaan jokaista paikkaa varten erikseen. Eri pohjat tähtäävät erilaiseen tarkoitukseen ja mielikuvaan, eivätkä ne kaikki sisällä kaikkia tekemiäni töitä. Esimerkiksi tutkijan tehtäviin on aika turha korostaa asiakaspalvelupaikkoja, kun taas projektijohtoon asiakaspalvelu eli ihmislähtöisyys ja sosiaalisuus voivat olla meriitti.

Lisäkoulutus - additional training

Tänne olen listannut lyhytkurssit, seminaarit, konferenssit ym jotka liittyvät haettuun alaan. Antaa lisäpotkua sillä, että osoitat olevasi ahkerasti tietotaitoasi päivittävä ihminen.

Suosittelijat - references

Nämä voi laittaa CV:hen mukaan tai vain ilmaista, että suosittelijat ovat saatavilla pyynnöstä. Itse olen aina laittanut referenssit suoraan, koska koen, että henkilöiden nimen ja aseman näkeminen saattaa auttaa minut haastatteluvaiheeseen.

Koska itse olen Australian kansalainen, en mainitse asiasta lainkaan. Jos kuitenkin olet sellaisella viisumilla, jossa on työntekorajoituksia, se saattaa olla syytä mainita. Toisaalta jos olet PR:llä eli pysyvällä viisumilla, se saattaa olla etu hakiessa eli voi olla syytä mainita.

Turha vaatimattomuus pois!

Suomalaisten ansioluetteloiden kompastuskivi on vaatimattomuus. Emme ilmeisesti tai luontaisesti osaa kehua itseämme, vaan asiat esitetään hyvin kliinisenä, neutraalina tai kuivakkana listana. Aussilassa kuitenkin on korostettava ja hehkutettava konkreettisia näyttöjä ja aiempaa kokemusta, josta on mustaa valkoisella. "Johdin projekteja" ei kerro paljoakaan, kun taas "johtamani projekti v. 2018 tuotti 100 000 euron liikevaihdon lisäyksen" on ihan eri luokkaa houkuttelevana infopalasena.

Vältä kaikin tavoin käyttämästä epäselviä ilmauksia, kuten contribute. I contributed to a project voi tarkoittaa ihan mitä vain toimistotarvikkeiden varaston ylläpidosta projektijohtoon. Useampi esimies ja rekryäjä on kertonut inhoavansa tuota sanaa epämääräisyydessään, tai ainakin tulisi selkeästi avata, millä lailla panostit projektiin. On aika eri asia tietää, että täytit yhden excelin, kuin että vedit koko hankkeen maaliin sisulla ja osaamisella. Jos kuitenkin olit se yhden excelin täyttäjä, kirjoita tämä auki mahdollisimman kattavasti ja "mahtipontisesti", esimerkiksi: tehtäväni oli syöttää keskeinen data mallinnusohjelmaan huolellisesti ja asiantuntevasti, ja panokseni ansiosta saimme projektin päätökseen etuajassa.

Ainakin täällä Perthissä uralla eteneminen ja jopa kulissit ovat tärkeitä rekryämisessä. Jos urallasi on katkoksia tai notkahduksia, pyri esittämään ne niin, että kaikki oli suunniteltua tai ainakin näistä katkoista tai "arvonalennuksista" on ollut hyötyä sinulle ja taidoillesi. Jos olit Suomessa vaikkapa myyntiesimies, mutta Australiaan muuton myötä päädyit sihteerin assistentiksi WH:lla, selitä asia esim. sillä, että halusit oppia uuden teollisuudenalan/elinkeinon kiemurat pyrkiäksesi siellä eteenpäin. Suomalaiset arvostavat sisukkuutta ja sitä, että ottaa mitä vain työtä vastaan. Täällä hetkittäinen "uralla aleneminen" näyttää helpommin (ikävä kyllä) siltä, että a) uskosi omiin taitoihisi petti, b) et yrittänyt riittävästi saada omaa tasoasi vastaavaa työtä tai c) et ole niin rautainen ammattilainen kuin Aussilaan muuttoon saakka vaikutti.

Ansioluettelon kirjoittaminen on hieman kuin fiktiivisen sankarin keksimistä. Vaikka tottakai on tärkeää olla rehellinen, rehellisyyttäkin on ns montaa lajia. Asiat voi esittää joko vähätellen, hyvin minimalistisesti, tai mahdollisimman hyvässä valossa. Australiaan tarvitaan nimenomaan tuota viimeistä taitoa - ei kannata ajatella, että liioittelee tai valehtelee, kun pyrkii rakentamaan itsestään mahdollisimman ihmeellisen ja vetovoimaisen ekspertin. Kilpailu on kovaa ja näin muutkin tekevät.

Tsemppiä unelmatyöhön etenemiseen!

9.3.2019

Blogin identiteettikriisi

Esikoisemme laskettuun aikaan on jäljellä jokunen hassu viikko ja äitiysvapaalla ollessa on ollut aikaa myös potea blogin identiteettikriisiä. Vapaalle jäädessäni ajattelin, että minulla olisi valtavasti aikaa tehdä kaikenlaista, käytännön järjestelyistä mukaviin harrastuksiin kuten juuri bloggaukseen. Todellisuudessa raskauden loppumetreillä energiatasot ovat ihan muuta kuin optimistisuuksissani oletin, ja kuvittelemistani tekemisistä olen aikaansaanut ehkä 10%.

Itse inhoan käsitettä baby brain, vauva-aivot: moni sanoo, että raskaana ollessa ja pikkulapsen äitinä elää kuin sumussa, hoksottimet ja muisti jatkuvasti puoliteholla. En ollut tähän ilmiöön ihan täysillä uskonut, vaan ajattelin sen vain tarkoittavan väsymyksen ja vauvaan liittyvien ajatusten ristiaallokkoa eli huomiokyvyn herpaantumista muualta. Tykkään lukea ja kirjoittaa, ajatella ja pohtia, tehdä havaintoja ja käyttää päätäni. Nyt kuitenkin olen löytänyt itseni ehdasta baby brain-tilasta, eli aivot eivät kertakaikkiaan raksuta. Minulle tämä on ehdottomasti raskauden ikävin puoli, epämukavan ja kömpelön olon lisäksi. Toisaalta, aika helpolla pääsen, jos muita isompia vaivoja tai ongelmia ei ole.

Blogin identiteettikriisi juontaa siitä, että toisaalta tuleva vauva tietenkin on isossa osassa elämäämme, toisaalta en koe itseäni lainkaan mummy bloggeriksi eli äitiyteen ja perheasioihin keskittyväksi. Mistä siis kirjoittaa? Sivuuttaakko oman elämän isoin muutos jutuissa, vaiko keskittyä siihen - vaikka toisaalta aihe tuntuu niin henkilökohtaiselta ja yksityiseltä, etten sitä oikein haluakaan kaikelle maailmalle jakaa? Tutuksi tulleita blogeja seuratessani olen huomannut, että perhe-elämä ilmaantuu yhden jos toisenkin postauksiin sitä mukaa, kun elämä etenee, eikä se näytä olevan bloggaajille itselleen mikään identiteettikriisin paikka; tai ehkä sitä ei vain ole blogeissa mainittu. Omissa pohdinnoissani en ole vielä päässyt lopputulokseen, eli millaiseksi tämän blogin suunta muotoutuu.

Ulkosuomalaisuusteema ja kulttuurienväliset erot ja yhtäläisyydet eivät blogista katoa, koska ne ovat tekstieni perusta. Tässäpä muutamia keskeisiä omakohtaisesti huomaamiani eroja, joita suomalaisten ja aussien käytöksessä on, kun tulee vauvasta ja perheenperustamisesta puhe.

Bundle of joy vs odotahan vaan

Aussit ovat lähtökohtaisesti hyvin lapsiystävällistä kansaa ja vauvat nähdään upeana uutisena. Kun vauvauutiset kertoo, ensimmäiset reaktiot ausseilta ovat iik ihanaa mahtavaa elämäsi upein aika on edessä, kun taas suomalaisilta alkaa irrota paljon todennäköisemmin realismin kyllästämiä tai ainakin niihin pyrkiviä "nuku nyt kun vielä voit" ja "aijai, kakkakone tulossa" tyyppisiä humoristisia (?) kommentteja. Kummassakin lähestymistavassa on puolensa, mutta kumpikin voi myös mennä äärimmäisyyksiin. Pahimmillaan aussien kanssa on vaikea puhua rehellisesti ja rakentavasti ongelmista tai hankaluuksista, kun kaikki haluavat keskittyä positiiviseen ja vauvojen suloisuuteen. Toisaalta suomalaiset saattavat lannistaa mustavalkoisella "elämä loppuu kun lapsia syntyy" kyynisyydellään.

Onko lastenhuone valmis?

Minulta on viimeiset puoli vuotta kyselty, onko nursery eli hoitohuone tai lastenhuone valmis. Olen sitkeästi vastannut, että ei ole, koska vauva nukkuu makuuhuoneessamme alkuun, eli emme ole sisustaneet mitään erillistä vauvanhuonetta. Vasta tällä viikolla tajusin, että kaikki kyselijät eivät tarkoita vauvan omaa huonetta, vaan yleisesti sitä, onko meillä kaikki tarvittava vauvalle hankittuna. Olen ottanut nurseryn hyvin kirjaimellisesti erillisenä huoneena, en esim hoitopöydän sisältönä. Toisaalta, tämä ei ole väärä tulkinta, koska täällä yleisesti kuulostaa olevan tapana laittaa vauva omaan huoneeseen hyvin pian syntymän jälkeen. Huoneeseen tarvitaan sen jälkeen itkuhälytin tai vauvamonitori, koska usein aussitalot ovat niin jättimäisiä, ettei eri siivessä tapahtuvaa vauvan äännehdintää kuule.

Asuntomme koosta, kerrostalokolmio, olemmekin kuulleet joitain kritisoivia kommentteja. Suomalaiselle kolmio kolmihenkiselle perheelle on aivan normiratkaisu, kun taas muutamia tuttuja - ml kotivieraileva kätilö - "miniasuntomme" on häkellyttänyt. Kätilö ei suoraan arvostellut, mutta sivulauseista olen huomannut, että hänestä kotimme on kumman pieni vauvaperheelle - mm. "tännehän ei sitten kauheasti mahdu vauvatavaraa". Länsi-ausseille ylipäätään ajatus, että lapsiperhe asuu kerrostalossa, on ällistyttävä, peräti paheksuttava. Minne mahtuvat vaunut? Missä lapsi leikkii? Miten lapsi koskaan ulkoilee, kun ei ole omaa pihaa? Parveke, puistot ja leikkipuistot eivät vastauksina näytä edes tulevan mieleen. Täällä elää yhä sitkeässä myytti, että kerrostalot ovat vain ongelmaisille ja vähävaraisille, eli eivät "sopivia kasvuympäristöjä". Kunnon ihmiset kun asuvat omakotitaloissa, joiden takapihalla mahtuu pelaamaan aussijalista ja krikettiä.

Poika vai tyttö?

Olen mielenkiinnolla pannut merkille, miten eri lailla tytöistä ja pojista puhutaan. Meille syntyvää pikkupoikaa kommentoidaan, että onpa kiva, tulee isälle seikkailu- ja vaellusseuraa - tämä siis sekä aussien että suomalaisten suusta. Tosin suomalaiset aina lisäävät loppuun, että miksipä ei tyttökin voi seikkailla. Koska E:n kanssa yhteinen harrastuksemme on juuri luontoretkeily, vaeltaminen ja seikkailullisuus, päällimmäinen tunteeni on ollut ihmetys -  mitäs minä siellä seikkailuilla näin naisena sitten teen, jos se on "poikien juttu"?

Tyttöön liittyen etenkin E kuulee kommentteja, että hyvä kun tulee poika, niin ei tarvitse isän olla niin huolissaan. Ymmärrän kyllä, millaisia huolia pikkutytön ja teinitytön vanhemmilla voi olla, koska maailma ei ole naisille mitenkään varman turvallinen paikka. Itse en kuitenkaan näe, että pojan kasvatus on yhtään huolettomampaa, melkeinpä päinvastoin. Ainakin E itse on ollut sellainen huithapeli ja Vaahteramäen Eemeli, että ihme ettei ole enempää arpia ja luunmurtumia lapsuuden toilailuista.

Vaatteet ovat yllättävän tiukasti värikoodattuja Aussilassa, ja täkäläisiltä onkin tullut pelkästään "pojalle sopivia" vaatelahjoja. Lahjat ovat tietenkin ihana asia aivan kaikenlaisina, eli niistä olen pelkästään kiitollinen. Mutta on ollut kiinnostava huomata, että ainoat ns sukupuolineutraalit tai väreistä välittämättömät lahjat tulivat suomalaisilta - sekä venäläistutultani, joka huoleti antoi kirkkaan pinkkejä potkupukuja pojalle. Suomalaiset, ilmeisesti lukukansana, myös antoivat pääasiassa kirjoja vaatteiden sijaan, mikä oli aivan nappivalinta. Vaatteet jäävät pian pieniksi, kirjoista on iloa moneksi vuodeksi!

Kirjoitin aiemmin, etten aio viettää baby showeria - sellainen kuitenkin järjestyi kavereiden toimesta yllätyksenä ja oli mahtavat kemut, KIITOS!



Tutustumassa Dr Seussiin, lahja Suomi-koulun opettajilta.