Kompastellen Cancunissa

Matkamme on jatkunut Mexico Citystä Kolumbian Medellinin kautta takaisin Meksikoon Cancuniin. Kävimme veljeni luona Medellinissä, missä hän on asunut kahdeksan vuotta. Medellin oli niin omanlaisensa paikka kaikenkaikkiaan, että sen purkaminen vaatii vielä aivoraksutusta, jätän hautumaan. Suoraan Cancunin tunnelmiin. 

Vaikka asun Australiassa Intian Valtameren rannan tuntumassa -- tänä vuonna tuli mittariin 12v perthiläisenä -- en ole ollenkaan rantalomaihminen. Hiki, hiekka, aurinkorasva, suolavesi, levät ja liejut, auringon paahde ja kaiken huippuna kirkkaudesta johtuva päänsärky eivät vain ole minulle voittajakombo. No, minne menemme lomalle? Cancuniin, jossa näitä kaikkia on tarjolla loputtomiin, höystettynä ylihinnoilla ja turistikrääsällä. 

Tarkemmin sanoen olemme välietapilla matkalla hieman syrjemmälle Quintana Roon eli tämän Meksikon osavaltion rantaviivaa pitkin, mutta kansainväliset lennot laskeutuvat Cancuniin ja odotamme täällä E:n äidin ja kumppaninsa liittymistä seuraamme perhelomalle. E täyttää ensi viikolla 40v ja halusi juhlistaa pyöreitä vuosia isommin: juhlafiilikseen kuuluu myös Cancunin tsekkaus, onhan se kohteena valtavan suosittu ainakin 50 vuoden ajalta. Cancun on eritoten tunnettu maailman suurimpien kalojen valashaiden tyyssijana ja sukeltaja-E toivoi synttärilahjaksi uintia valashaiden kanssa.  

Reissumme tänne alkoi vähemmän juhlavasti. Medellinin päässä vaihdoimme loput Kolumbian pesot Meksikon pesoihin ja kappas vaan, vaihtopisteen emäntä lentokentällä heitti vanhanaikaiset: väitti E:lle, että tämä antoi vähemmän seteleitä kuin antoikaan, eli veti välistä noin 10USD verran rahaa. Samaa yritti taksikuski Medellinissä. Aina tällaisissa tilanteissa pitää antaa setelit yksi kerrallaan selkeästi laskien, eikä vahingossakaan antaa enemmän kuin summa on, koska vaihtorahaa ei tule tai vastapuoli väittää, että annoit pienemmän setelin -- isompi rahalappunen sujahtaa jonnekin hihaan taikatemppuna. Inttely ei auta, kun toinen esittää tietämätöntä, eikä mitään todistusaineistoa ole suuntaan tai toiseen. Kuten tuli opittua kantapään kautta. 

Seuraava ryöstö tapahtui lentokoneessa (!). Ajattelemattomasti, E:n ohentunut meksikonpesonippu oli tällä farkkujen lipputaskussa (naamapalmu...) ja se oli lennon aikana tipahtanut käytävälle, ilmeisesti nenäliinan, korvakuulokkeiden tms kaivelun takia. Olimme kaikki aika tokkurassa, koska kentälle piti lähteä klo 04:30 ja neljän tunnin aamulento meni horrostilassa. Herättyään E tajusi, että rahat puuttuvat. Ympäriltään kyselemällä hän sai kuulla, että lentoemäntä oli poiminut lattialle tippuneen tukun. E meni kysymään rahojaan takaisin, mutta tälläkin kertaa joukosta puuttui isoin seteli, n. 25USD verran (naamapalmuja oikein läpsimällä). Lentoemäntä pokalla väitti, että tässä on kaikki, ja jälleen todistuaineiston puutteessa jäimme sintteinä sätkimään tuloksetta. Käteisen rahan varastamista on äärimmäisen vaikea todistaa, koska siinä on sana sanaa vastaan. Tietenkään kukaan ei myöskään puhu englantia silloin kun tällaista pitäisi selvitellä... Google-kääntäjän ja Duolingon espanjalla emme saaneet tuloksia aikaan. 

Eikun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Saavuimme varaamaani majapaikkaan ja vastassa oli hieman hämmentynyt mies, joka johdatti meidät kotinsa yläkertaan ja yllättyi huomatessaan, että huone ei ole valmis, vaan siivous oli jätetty kesken. Selvisi, että hän on paikan vävy. Omistajat, appivanhemmat, olivat asioilla. Kaveri hääräsi huoneen äkkiä kuntoon meidän hikoillessa ovenraossa, trooppisen helteen kyllästäminä. Huoneemme on siis tavallisen meksikolaistalon yksi makuuhuone ja suoraan sanoen epäammattimaisimmin hoidettua bisnestoimintaa, mitä olen koskaan nähnyt. 

Vessa ei vedä. Sinne pitää hulauttaa vettä hanasta pienellä ämpärillä. Suihkussa ei ole vedenpainetta, pelkkää lirinää. Kuluneet pyyhkeet ovat valkaisuaineen tahraamat. Kaikki talossa on kulahtanutta, noin kaksikymmentä vuotta myöhässä remonttiajankohdastaan. Vaikka huoneessamme on kaikki pestyä, paikassa leijuu lievä hienlemahdus. Tätä mainostettiin aamiaismajoituksena, mutta aamiaista saa silloin kun isäntäperhe ehtii sen laittaa. Kolmikerroksisessa talossa asuvat isovanhemmat eli mummo abuela, pappa abuelo, perheen tytär miehineen, sekä näiden kaksi pikkulasta. Aluksi elintason alkeellisuus ärsytti, kunnes pian tajusin, että en voi vaatia/odottaa sellaista, mitä perheellä itselläänkään ei ole. Kaikki, mitä meille tarjotaan, on heidän arkeaan. 

Miksi jäimme? Aluksi puhtaasti säädön välttämisen vuoksi. E:n äiti kumppaneineen laskeutuu  näillä minuuteilla ja majoittuu yön yli naapurissa, josta jatkamme yhdessä varsinaiseen kohteeseen. Sitäpaitsi nyt tajuan, että kyseessä on enemmän kulttuuri-immersio kuin majoituspalvelu. Isäntäperhe kaikkineen on hyvin tervetulleeksi toivottava ja pelasimme juuri tunnin lautapelejä perheen lasten kanssa. N on onnessaan omanikäisestään seurasta, onhan hän viettänyt viimeiset neljä kuukautta vanhempiensa ja muun suvun parissa lapsikavereiden sijasta. Aamiainen on ehtaa meksikolaista kotiruokaa. Isoäiti kuskaa meitä retkien lähtöpaikoille ja takaa, että löydämme parhaat nähtävyydet. Ilmastointikin toimii hyvin -- koko talon ainoa ilmastointilaite on nimittäin huoneessamme ja muut vain sietävät hikinoroja aamusta iltaan ja illasta aamuun (lämpötila on täällä jatkuvasti välillä +26-32 trooppista kosteutta). Tavallaan on terveellistä muistaa, millaista on arki siellä, mikä ei ole itselle tuttua. Ja maksamamme 50USD per yö todennäköisesti auttaa tätä perhettä hyvinkin pitkälle. 

Miten muut toimivat Cancunissa? Olemme jotakuinkin ainoat turistit reppureissaajia lukuunottamatta, jotka yöpyvät muualla kuin Hotel Zonella. Hotel Zone on kymmeniä kilometrejä pitkä hiekkarantaketju Karibianmeren rannalla viitisen kilometriä täältä keskustasta itään, nimensä mukaisesti täynnä hotelleja sekä turistipalveluja. Halusimme itse nähdä jotain "autenttisempaa" kuin jenkkihotellien julkisivuja. 

Olemme ehtineet käydä turistialueella kahdesti ja tavallaan se on kiinnostavaa ja kaunistakin monin tavoin, toisaalta puhdasta Las Vegasia espanjankielisillä sloganeilla. Eilen vein yllätyksenä E:n ja muksun syömään rantaravintolaan, jonka piti Googlen arvioiden mukaan olla suunnilleen Cancunin paras. No, paras ainakin rahanteossa. Ruoka oli keskinkertaista, hinnat Aussilaakin kalliimmat, maassa, jossa keskitulotaso on kymmenesosa Australian tienesteistä. Eivätpä nuo hotellialueen ravintolat paikallisille olekaan... Cancun ilmeisesti pyörii lähinnä sen varassa, että se on amerikkalaisturisteille helppo lyhyenmatkan kohde, eksoottinen olematta vaarallinen. Mutta varakkaiden lomailijoiden läsnäolo on vetänyt kaikki hinnat tappiin. Eilen maksoimme ryöstöhinnan aurinkorasvasta, kun snorklausreissulla ei saanut käyttää muuta kuin veneyhtiön hyväksymää ekorasvaa.

Venereissusta puheenollen. Isäntäperheemme sai myytyä meille "luksus"-venereissun Isla Mujeres-saarelle. Thaimaassa käyneet tunnistaisivat saaren helposti omien kokemustensa perusteella: biitsibaareja, rantaklubeja, pitkiä hiekkarantoja palmuineen, kylvynlämmintä merivettä. Kerrankos sitä eletään, mennään. Palaan aloituksen mainintaani, että en itse ole ollenkaan rantaihminen, joten minulle nämä hikikuumat snorklausretket ovat enemmän tsemppausta kuin suurta hupia. E ja muksu sen sijaan voisivat elää pelkällä merivedellä ja auringonvalolla. Vaikka abuela-emäntämme puhuu englantia, on kielimuuria silti hiukan emmekä oikein saaneet selvää, mitä ostimme. Yllätystä kohden siis. 

Abuela kuskasi meidät aamupäivällä rannikolle venefirman laiturille. Meidät kaikki matkustajat kerättiin odottamaan kaislakatoksen alle, missä odotteluun hurahtikin tunti, koska katamaraanikyyti oli myöhässä. Tässä välissä E veti herneet nenään siitä kiskurihintaisesta aurinkorasvasta, kun meitä (ja kaikkia muitakin matkustajia) kiellettiin käyttämästä omaamme. Tosin me kuuliaiset gringot olimme ainoat, jotka ostivat ekorasvan: muut matkaajat läpsivät omat rasvansa iholleen katamaraaniin päästyään. Katamaraanissa meidät ohjattiin istumaan paatin etuosaan eli kannelle, ei suojan tai varjon häivääkään missään. Kyyrötin pienen kattolipan alla pottahattu päässä ja lasit silmillä, ettei yhtään UV:tä varmasti pääse silmiin (migreeniriski). Tietysti olin myös napsinut matkapahoinvointilääkettä, koska en kestä aallokkoa. Kunnon valju, kalpea maakrapu siis kyseessä! 

Paatissa alkoi rajoittamaton alkoholitarjoilu, mikä ei vaikuttanut yhtään yhteensopivalta perhekeskeisen retki-imagon kanssa. Veneessä oli myös muita lapsiperheitä, mutta enimmäkseen Instagram-vaikuttajilta näyttäviä nuoria pariskuntia trendikkäissä rantavermeissään. E:n testauksen mukaan alkoholi oli hyvin mietoa, mikä oli sinällään helpotus, koska porotus, avomerellä sytkytys ja lapsesta huolehtiminen juopujien joukossa ei kuulostanut unelmalomalta. Kuitenkin pakkautumisemme kannelle vieri viereen toi enemmän mieleen pakolaisvenekokemuksen kuin luksusristeilijän. Puolimatkassa tajusin, että veneen takaosassa oli varjoisa avohytti, jonka iso meksikolaisperhe oli vallannut itselleen. Hivutin kankkuni heidän penkilleen, kun E ja lapsi nauttivat aaltojen katselusta kannella. 

Seuraavaksi snorklaamaan. Kaikille jaettiin pakolliset pelastusliivit, mereen ei ollut asiaa ilman niitä. Tiputtauduimme jonossa aaltoihin, toiset hyppäsivät sulavasti, toiset kaiteesta roikkuen kuten minä. En ole oikeastaan koskaan harrastanut snorklausta ja Balilla vuosia sitten sain paniikkikohtauksen meressä laitesukelluksen alkeiskurssilla. Nyt maskin laitto aallokossa sai aikaan ihan saman tunteen kuin tuolloin, ja tajusin ensimmäisten kahden minuutin kuluessa, että pakko päästä takaisin veneeseen. Helpommin sanottu kuin tehty. 

Meille oli heitetty poijuköysi, jota pitkin sai hinattua itsensä takaisin. Ikävä kyllä kolmenkymmenen hengen ryhmästä kaksikymmentäviisi oli yhtä epävarmoja uijia kuin minä, ja kaikki roikkuivat köydessä kuin sillit koukuissa liikkumatta minnekkään. Sentään jotain uintivarmuutta uimahallissa hankkineena lähdin sätkimään kohti venettä välillä köydestä pitäen, välillä irrallaan. Puolimetrinenkin aallokko on yllättävän kova vastus uimahallivesiin tottuneelle! Pakolaisvenekokemus muuttui koko ajan todellisemmaksi. Kun pääsin lähelle venettä, luulin, että saisin apua yhdeltä matruuseista (vai mikä venetyöntekijän nimi onkaan). Ei, hän oli naulinnut silmänsä uhkeampaan ja minibikinisempään tyttöön takanani. Minä räpistelin kyytiin omin avuin, kun näyttävämpi naisihminen suunnilleen kannettiin veneeseen -- tällainen suosiminen on arkea Latinalaisessa Amerikassa, huomaan. 

Miten E ja nelivuotias pärjäsivät? Täydellisesti. E on tuhansien sukellustuntien ja uintiharrastuksen vuoksi vahva uimari ja kannatteli tuplapelastusliiveihin pakattua lasta koko matkan. Hän ehti hyvin nähdä snorklauksen varsinaisen kohteen, vedenalaisen "museon" eli mereenupotettuja patsaita. 

Isla Mujeresilla meillä oli vastassa herkullinen buffet rantaravintolassa, mikä pelasti päivän ja piristi mielen. Saarella oli oikeasti mukavaa lillua merivedessä vailla huolen häivää, lapsen naurun, vedenpärskytyksen ja leikin säestämänä.

Paluumatkan alkaessa rento fiilikseni otti osumaa, koska ensinnäkin takaisinpaluu viivästyi. Koska a) latinat/latinot eivät rakasta kelloa samalla lailla kuin suomalaiset, b) yksi pariskunta osti viisi sombreroa saarelta ja ne lensivät mereen juuri ennen heidän astumistaan veneeseen, joten sombrerot piti pelastaa uimalla, ja c) eräs lapsiperhe kuvitteli, että varttia vaille tarkoitti varttia yli ja myöhästytti koko veneen puolella tunnilla. 

Tietenkin fiesta-Cancunissa on PAKKO olla musiikkia kaikkialla, niin myös veneessä (edellisenä päivänä paikallisbussissa istuimme lapsen kanssa korvatulpat päässä, koska kuski halusi huudattaa diskobassoa). Veneessä pyysimme musiikkia hiljemmalle juurikin lapsen korviin vedoten, mutta paikallisten käsitys ongelmavolyymista on ihan eri luokkaa aussien saati suomalaisten kanssa. Kun itse taas jurnutin paikallani korvatulpat päässä, vieressäni meksikolaisisä soitti puhelua kasuaalisti ja tämän 8v tytär nukkui. Kun kaiuttimista tuli vuvuzelaa. 

Tarinan opetus: jos tulet Latinalaiseen Amerikkaan, pakkaa mukaan korvatulpat, matkapahoinvointilääkettä sekä noin kolmen vuoden annos kärsivällisyyttä, jos kyseessä on viikon reissu.

Loppujen lopuksi saariveneily kuitenkin kannatti, enemmän jäi hyviä kuin huonoja muistoja. Matka jatkuu huomenna seuraavaan kyläseen ja parin viikon päästä Suomeen. Eikun seuraavia matkamuistoja metsästämään!

Ennen epäonnista snorklausreissua. 

Pakollinen turistipose Isla Mujeresilla. 

Miami-Cancun-tunnelmaa

Katamaraaniaktiviteetti, muille. Tequila sunrise ja mikähän tuo sininen juoma oli. Itse en uskaltanut koskea matkapahoinvointilääkkeen päälle ja lapsivastuussa, kokiksella mennään. 

Katamaraanin tunnelmaa. Tässä vaiheessa porukka oli jo hajautunut hieman eli alun sillit purkissa-tilanne helpotti. 

Rehellistä raporttia Mexico Citystä

Kaikkien länsi-expattien luvattu maa, vai jotain muuta? Olemme tällä hetkellä Mexico Cityssä kymmenen päivän pysähdyksellä ennen Kolumbian Medelliniin tutustumista. Mietteitä Meksikosta on paljon, sekaisin ja päällekkäin, joten järjestelen niitä haastattelun muotoon. Anu kysyy Anulta. Tai oikeastaan, mitä minulta on kysytty Meksikoon liittyen sekä mitä pitäisi kysyä!

1. Millainen on Mexico City?

Ristiriitainen, montaa asiaa yhtä aikaa yhtä vahvasti. Kaoottinen ja persoonallinen, historiallinen ja moderni, kaunis ja karu, köyhä ja rikas, turvallinen ja vaarallinen, päivisin ruuhkainen ja öisin tyhjä, kiinnostava, mutta hieman pelottava. Olemme olleet täällä vasta vajaan viikon, eli mitään kattavaa kokonaiskuvaa minulla ei ole. Mutta ehkä nämä anekdootit kuitenkin kuvailevat paikkaa: 

Hostellimme (mukava, turvallinen, siisti) on kaupungin katolisen pääkatedraalin vieressä. Katedraalissa on aina satoja ihmisiä. Katedraalin ympärillä on perinne- ja vaihtoehtouskontojen ja uskomusten leiri: kirkon itäpuolta miehittävät modernit atsteekkipapit, jotka luurangoiksi maalattuina karkottavat pahoja henkiä maksavista asiakkaista palavien suitsutuslehvien heiluttelulla. Kirkon länsipuolelta voi ostaa kämmenviivojen tai tarotkorttien luennan. Mexico Cityssä sijaitsee myös maailman toisiksi suosituin katolinen pyhiinvaelluskohde, Guadalupen Neitsyen basilika (Neitsyt Maria, jonka uskotaan ilmeistyneen Meksikon Guadalupessa v. 1531). Eli usko, uskonto, uskomukset, taikausko elävät kaikki rinta rinnan, vahvoina, näkyvinä, määräävinä, niin katukuvassa kuin ihmisten arjessakin. 

Kun saavuimme lentokentälle keskiyöllä, ennakkoon tilaamamme taksi vei meidät hostellille (tosin yritti jättää tiesululle hieman kauemmas, väittäen, ettei lähemmäs pääse, kävelkää. Ei kävelty). Mexico City eli täkäläisittäin CDMX on öisin autio ja tiesulkuja ja poliiseja on kaikkialla. Aluksi tämä järkytti -- mahtaa olla vaarallista, jos tällaista partiointia tarvitaan? Tämäkin on totta, mutta ilmeisesti partioinnin suurin syy on ennaltaehkäisy ja voimannäyttö. Huumejengien välienselvittelyt halutaan pitää ihan muualla kuin kaupunkilaisten ikkunoiden alla. Lisäksi poliiseja sijoitellaan sinne tänne turvaamaan mielenosoituksia. Perustyöläisten olot ovat ankeat: työaika kuusi päivää viikossa, työmatkoineen helposti 10-12h päivässä. Ammattiliittoja, parempia ehtoja ja parempia palkkoja vaaditaan nyt urakalla ja hyvä niin. 

Pääkalloja on ihan kaikkialla, siis kuvia ja patsaita, museoissa myös aitoja. Meksikolaisten suhde kuolemaan on hyvin erilainen kuin mihin olen itse tottunut. Kuolema on ainoa varma asia elämässä, sen kanssa on tehtävä rauha, ja kuolema on vain välivaihe matkalla tuonpuoleiseen. Kuolemaa on (epäilemättä sen jatkuvan uhan vuoksi) Meksikon historiassa palvottu jopa pakkomielteisesti (minun mielestäni) ja nykyään täällä rajuimmin kasvava uususkonto on Santa Muerten eli pyhän kuoleman kultti: kuoleman personifikaatiota rukoillaan, siltä pyydetään apua ja suojelusta, sekä turvallista matkaa tuonpuoleiseen. Kuitenkin esimerkiksi eilinen oppaamme atsteekkitemppeleillä ei halunnut puhua Santa Muertesta ollenkaan ja kuittasi sen sanoilla "ei se ole mikään uskonto vaan kuoleman hyväksymistä osana elämää". Santa Muerten kultilla on huono maine valtavirrassa, koska se on tullut tunnetuksi jengiläisten ja rikollisten asiana -- eli niiden, jotka elävät kuoleman välittömimmän uhan alla. 

Tajuan, että Suomessa ja muualla länsimaissa kuolema on kätketty silmistä sairaaloihin, laitoksiin, terveydenhuollon ammattilaisten käsiin. Ja kulttuurissa, jossa tuonpuoleisen koetaan olevan täyttä faktaa, ei uskonasia, kuolema menettää järkyttävyyttään. Silti, ulkopuolinen väistämättä vähän järkyttyy. 

2. Millainen on Meksiko?

Mahdotonta tiivistää yhteen kappaleeseen, ja vielä mahdottomampaa kuvailla valtavaa maata yhden kaupungin ja sen lähiympäristön perusteella. Meksiko on maa-alueena Länsi-Euroopan kokoinen (Ranska, Espanja, Saksa) ja väestöltään reilu kolmasosa EU:sta, 120 miljoonaa asukasta. 

Kävimme antropologisessa museossa, jossa maan eri historiallisten ja nykyheimojen ja kulttuurien elämää kuvataan. Paikkaan menee koko päivä, ja siinä ehtii nähdä vain pintaraapaisun noin tusinasta kulttuurista. Vanhimmat alkuperäissivilisaatiot olmeekit, atsteekit ja mayat ovat jo kadonneet tai sulautuneet nykykansaan. Kuitenkin maassa yhä elää monia keskenään erilaisia kansoja ja kulttuureja, vaikka kaikki(?) nykyään puhuvatkin espanjaa. 

Myös Meksikolla on kolonialistinen historia, kuten Australialla ja Kanadalla. Kuuluisasti espanjalaiset konkistadorit valloittivat Meksikon väellä, verellä ja voimalla (sekä kulkutaudeilla) atsteekeilta ja mayoilta 1500-luvun kuluessa. Kuitenkin meksikolaisten suhtautuminen historiaansa on hyvin erilaista kuin esim. aussien tai kanadalaisten, varmaankin kuluneen ajan ja omien kulttuuristen piirteiden säilyttämisen vuoksi. Esimerkki: Kanadassa emme päässeet yhdessäkään museossa katsomaan alkuperäiskansojen esineistöä, koska Kanadassa on tällä hetkellä menossa kulttuurinen herääminen siihen, että esineistö on todellisuudessa varastettua. Näyttelyitä on suljettu ja ne avataan vasta sitten, kun museot saavat neuvoteltua alkuperäiskansojen edustajien kanssa, mitä voi/saa laittaa näytille ja millä tavalla. Samanlaista heräämistä tapahtuu Suomessakin, jossa neuvotellaan parhaillaan saamelaiskäräjistä. 

En osaa sanoa Meksikon alkuperäiskansojen tämänhetkisestä poliittisesta asemasta, mutta historiasta, kulttuurista ja perinnetaiteista ollaan täällä näkyvästi ylpeitä. Espanjalaisten, atsteekkien, mayojen ja muiden sulautuminen on tapahtunut jo niin monta sukupolvea sitten, että haavat ovat umpeutuneet, ja ihmiset näyttävät juhlistavan kaikkia sukupuunsa haaroja. TOSIN on sanottava, että kuulemma Etelä-Amerikassa esiintyy rasismia metsäläisiksi ja köyhiksi koettuja alkuperäiskansoja kohtaan, eli ongelmatonta ei ole täälläkään. 

3. Onko siellä turvallista?

Vaikuttaa olevan, jos tietää, mitä tekee ja missä liikkuu. Mexico Cityssä on alueita, joilla voi melko huoletta liikkua yölläkin (Polanco, Roma Norte, Condesa) ja sitten niitä, joilla on fiksumpaa pysyä kotosalla pimeän tullen. Itse majailemme Centro Historicossa ja täällä on toisaalta iltaisinkin vipinää, toisaalta kaupat menevät kiinni klo 19. Me parkkeeraamme itsemme sisätiloihin kauppojen kiinnimenoaikaan, toisaalta ihan varmuuden varalta, toisaalta lapsen iltapuuhien vuoksi. Nukkumaan hän menee vasta klo 21, mutta iltapesut, iltaruuat, leikit, piirrettyjen katselut ja rauhoittumiset vievät oman aikansa. 

Meksikossa keskipalkka on 700 euroa kuussa ja esimerkiksi poliisit tienaavat 9000 euroa vuodessa. Paikallisella kulutus- ja hintatasolla näillä nippanappa pärjää, mutta rikastumaan ei pääse. Köyhyyttä on sekä suhteellista että absoluuttista. Eilen ajoimme oppaan kanssa bussilla paikallisen favelan eli slummin läheltä, pikkuisia kyhättyjä rinnetaloja silmänkantamattomiin. Eli kannattaa tietää ennakkoon, missä liikkuu, miten, milloin ja kenen kanssa (paikallinen opas on hyvä valinta). 

Kuten melkeinpä kaikkialla E-Amerikassa kuulemma, suurimmat riskit liittyvät huumekauppaan ja huumejengeihin: kumpikin asioita, joihin meillä ei ole syitä sotkeutua, eli riski minimoituu jo sillä. 

4. Voiko Meksikoon matkustaa lapsen kanssa?

Tottakai voi, kun valitsee alueen ja tekemisensä. Kokemuksemme Mexico Citystä olisi varmaankin vailla mitään riskimielikuvia, jos pyörisimme pelkästään expat-alueilla ja luksuksemmilla seuduilla. Esimerkiksi mainitsemistani Polanco-Condesa-Roma Norte-kaupunginosista löytyy paljon kauniita, siistejä puistoja ja eloisia leikkipuistoja, leppoisista kahviloista ja artesaaniputiikeista puhumattakaan. Tulemme tällä reissulla käymään myös Yucatanilla ja Cancunin seudulla ihan perus-perhe-rantalomalla, sen ennakoin olevan lähellä Balin-kokemuksia. 

Aina kun alan itse arpoa, voiko maahan X matkustaa lapsen kanssa, muistutan itseäni siitä, että kaikissa maissa elää lapsia ja heille kaikki paikallinen on perusarkea. Tottakai on olemassa turvallisempia ja riskialttiimpia seutuja, ei pidä kieltää tosiasioita. Ruokamyrkytys, ripuli ym ovat ihan olemassaoleva riski, joista olemme koko ajan tietoisia ja vahdimme mukelon syömisiä haukkana. Mutta monia riskejä voi kuitenkin ennakoida ja välttää. Meillä tottakai on aina matkustaessa matkavakuutus, ja tutkimme ennakkoon, mikä on järkevää, mikä ei. 

E:llä puolestaan on melko huoleton suhtautuminen matkusteluun, koska hän on reissannut minua enemmän -- vaikken itsekään mikään matkailun eilisen teeren kevätkananen ole -- ja hänen isänsä asui eläessään pari vuosikymmentä Kambodzassa, joka tästä syystä on E:llekin hyvin tuttu käyntikohde. Minulle Kambodza on viimeinen paikka, minne uskaltaisin lapsen viedä, sotatoimialueita lukuunottamatta. E:lle kaksi paikallista pikkusiskopuolta ovat opettaneet, että lapsista pidetään huolta kaikkialla ja lapsuus vauraissa länsimaissa ei suinkaan ole ainoa tapa elää elämää. 

5. Huijataanko Meksikossa?

Epäilemättä jonkin verran. Kaikkeen matkailuun sisältyy "vallan epätasapaino", jossa toisaalta ovat vastakkain tulokkaan/turistin tietämättömyys ja naiivius vrt. paikallisten sisäpiiritieto ja varmuus asioista, toisaalta matkaajan kukkaron paksuus vrt. paikallisten rahantarve. Me englantia puhuvat länkkärit näytämme väistämättä rikkailta amerikkalaisilta, vaikka yritämmekin pitää matalaa profiilia. Espanjan osaamattomuus paljastaa meidät välittömästi. 

Nämä viisi päivää olemme päässeet hyvin pienillä osumilla: parissa paikassa on pokalla väitetty, että vähintään 10% tippi on pakollinen, vaikkei sen tietämämme mukaan pitäisi kuulua meksikolaiseen palvelukulttuuriin. Taksikuski kentältä yritti vaatia lisää rahaa käteisenä, vaikka olimme maksaneet matkan ennakkoon tilauspalvelun kautta (emme antaneet kun ei ollut, hän antoi sitten periksi). Jos näin pienillä ongelmilla sujuu koko reissu, niin nappiin meni.

Paras keino olla tulematta huijatuksi on osata espanjaa. Täällä kadun, miksi käytin koulussa aikaa johonkin saksan opiskeluun, tai edes italiaan, kun espanja ja ranska olisivat olleet maailman mittakaavassa selkeästi tarpeellisemmat! 

6. Suositteletko Meksikoa matkakohteena?

Turvallisia alueita kyllä, ihan mitä tahansa paikkoja en. Pohjoisessa USA:n vastaisella rajalla on kuulemma väkivaltaisinta, USA:n ja huumejengien käymän sodan vuoksi. Meksikon presidentti ymmärtääkseni on kohtalaisen turhautunut USA:n voimankäyttöön Meksikon maaperällä, mutta ulkopuolisen on todella vaikea sanoa, ovatko toimet oikeutettuja vai väärin. Kuka vähättelee, kuka liioittelee, kuka kertoo totuuden, kuka edes tietää totuuden? 

Myös muut raja-alueet Guatemalaan ja Belizeen päin voivat kuulemma olla jengisotaseutua, ja Meksikon sisällä on myös taskuja, jonne ei ehkä ole ihan pakko työntyä. Mutta matkailijoiden suosimat seudut pidetään pääsääntöisesti turvallisina ihan maan maineenkin vuoksi. Kun pitää silmänsä auki taskuvarkaiden ja huijareiden varalta (Euroopastakin tutut pakkomyyntikikat, joissa annetaan käteen jotain ja vaaditaan maksua), pärjännee melkoisen hyvin. 

7. Mitä muuta Meksikosta tai Mexico Citystä pitäisi tietää ennen matkaa? 

YouTube on täynnä tietoa pursuavia, kiinnostavia, tiivistettyjä opasvideoita, ja ainakin itse katsomani vaikuttavat paikkansapitäviltä. Sieltä vain selaamaan! Itse en tosin ole ainakaan vielä niin maan lumoissa, että suunnittelisin tänne muuttoa, vaikka Meksiko tunnetaankin nomadipiireissä hyvänä asettumiskohteena. Varmaan riippuu siitä, mitä tekee työkseen, millaista elämäntapaa kaipaa ja mille alueelle olisi varaa. Biletysiässä olisi voinut houkutella enemmän, mutta perheellisenä uraäitinä ei enää samalla tavalla :D 

Roma Nortessa voi luulla olevansa Madridissa, vaikka Pikku-Rooma onkin. 

Artesaani- ja kansantaiteen museo, ehdottomasti parhaita museoita Mexico Cityssä ja ehkä koko maailmassa.

Maya-toteemi antropologisen museon puutarhassa. 

Keskiaikainen (Euroopan ajanlaskulla) Teotihuacan-temppelikaupunki. Tästä lisää toiste!

Hostellimme aamupalakahvio. Mellakkapoliisi kasuaalisti ulkopuolella. Aluksi säikähdin, mutta poliisien läsnäolo on tarkoitettu pelotteeksi niin jengeille kuin mielenosoittajillekin. Eilisen oppaamme sanoin: "retken aikataulu riippuu säästä, ruuhkista ja mielenosoituksista, protesteja kun on Mexico Cityssä joka päivä". Emme onneksi ole nähneet kuin hyvin rauhallisia mielenilmauksia.