Anonyymit Suorittajat - onnea vuodelle 2016!

Uusivuosi on täällä tänään, ja sen myötä uudenvuoden lupaukset. Mitä sitä tulevana vuonna tekisi toisin, haluaa muuttaa ja saavuttaa? Ihmisenä kasvaminen on tottamaar hieno juttu ja tarpeellista, mutta onko sittenkään aivan pakko saada aikaan enemmän?

Tässäpä ongelma, jonka kanssa olen painiskellut hyvän tovin, pari vuosikymmentä. Suorittaminen. Ylisuorittaminen. On muuten vaikea löytää sopivaa tasapainoa, jos on muutenkin energinen ihminen ja helposti innostuva, mutta myös tunnollinen ja suomalaisella tottelevaisuudella ja pätemisen tarpeella kyllästetty. Nythän tätä Suomen median perusteella tuputetaan oikein entistä enemmän, kun vuorotteluvapaat poistetaan, opiskeluaikoja halutaan lyhentää, työuria pidentää ja kaikkinaista "löysäilyä" eli omaehtoista, ei-rahaa-tuottavaa tekemistä nytistää pois entisestään. Ihminen ei ole enää ihminen; kokeva ja tunteva, mielekkyyttä etsivä olento, vaan pelkkä rahantekorobotti monien päättäjien silmissä.

Huomasin kyllä omassa elämässäni eron jo heti Australiaan muuttamisen jälkeen, eli suorittamisen ja pätemisen vimma on pikkuhiljaa hioutunut vähemmälle ja vähemmälle tässä letkeässä auringon maassa. Mutta pois se ei näköjään kokonaan lähde kulumallakaan.

Suurin ongelmani lienee, että on todella vaikea vetää rajaa sen välille, mikä on ns. intohimoista kunnianhimoa, tervettä itsensä haastamista ja antoisaa kokemusten ja muutosten etsintää, ja mikä on epätervettä suorittamisen pakkoa eli syyllisyyden potemista siitä, että ei ole saanut aikaan enempää. Anonyymien Suorittajien kokouskutsu alkaa taas ilmaantua toiveena mieleen näin pariviikkoisen loman päätteeksi, kun en ole mielestäni aikaansaanut riittävästi.

Olen todellisuudessa puuhaillut vaikka mitä, mutta suurin osa siitä päänsisäisellä tasolla (lukemista, oppimista, kirjoittamista, pohtimista, ideointia, suunnittelua...). Koska konkreettisia näyttöjä tuloksista ei ole, tuntuu, että hukkaan aikaa. Tässäpä dilemma. Nimittäin:

Miten elämässä voi ylipäätään hukata aikaa, jos kuolinkellojen soidessa joko a) lamput sammuvat eikä voi koskaan katua kaikkea sitä, mitä ei saanut aikaan, koska ei ajattele enää mitään; tai b) päätyy jonnekin seuraavaan pykälään - taivaaseen tai seuraavaan elämään - ja siten ajalla ei ole minkäänmoista merkitystä, kun se jatkuu kuitenkin, muodossa tai toisessa?

Järjellähän voi yrittää itselleen selittää mitä lystää tästä ajanhukan pelon merkityksettömyydestä, mutta harmillisesti se ei tunnetasolla kunnolla uppoa eikä sisäisty. Kun pitäisi vaan saada jotain aikaan, hoitaa hommia, tehdä töitä, ratkaista, hoitaa, järjestää. Suomalaisuuden siunaus ja kirous!

Tosin tämä ei ole pelkkä suomalaisten ominaisuus. Pyöräilin muutama päivä sitten joenvartta pitkin kivaan kahvilaan lounaalle lukemaan kirjaa. Juttelin kassaneidin kanssa niitä näitä, kuten tapana on. Hän kysyi, mitäs puuhailen tänään. Kerroin, että en juuri mitään, olen lomalla. Hän vastasi, että hänen lomapäivänsä yleensä kuluvat sen murehtimiseen, miten aikaa menee hukkaan, kun voisi saada jotain aikaan ja täällä hän vain laiskottelee!

Meikäläinen tietenkin syvällä rintaäänellä vakuutti, että pitäähän sitä akkujakin ladata ja aikaansaanti ei onnistu, jos ei pidä jaksamisestaan huolta. Ja tässä olen, muutama päivä myöhemmin, potemassa ihan samaa syyllisyyttä. Nyt joku roti.

Lomalla sain kuitenkin sen verran aikaan, että löysin itselleni uuden joogastudion pitkän tauon jälkeen. Edellinen paikka, jossa kävin, muutti pois kätevästä sijainnistaan ja en ole saanut aikaiseksi etsiä uutta yhtä hyvää. Ja joogassahan mieli ja sielu lepää, kun keho huhkii. On tavallaan ristiriitaista, että joogan idea on olla enemmän sisällä omassa kehossa: siinä ääneen jatkuvasti muistutetaan, että ole läsnä, tunne liikkeet, keskity tähän hetkeen, ole sillä joogamatolla äläkä jossain tulevaisuudessa, huomisessa, eilisessä, menneissä tai tulevissa murheissa ja suunnitelmissa.

Ristiriitaisuus tulee siitä, että jokaisen mielihän asuttaa kroppaa ja emme siis fyysisesti voi olla missään muualla kuin juuri tässä hetkessä ja sijainnissa. Mutta henkisesti ja emotionaalisesti voimme olla vaikka missä, pitkin poikin. Ja arkimenon keskellä on ihan liian helppo unohtaa läsnäolon ja tietoisten kokemusten taito: stop and smell the roses, kuten sanotaan.

Ristiriitaista on sekin, että kun bloggaan tästä aiheesta - suorittamisen pakosta - tavallaan suoritan tätäkin, sillä blogipostaus on konkreettinen tulos, josta voin itseäni kiitellä: sain tuon tekstin aikaan tänään eli en hukannut aikaa! Voi tätä suorittajan oravanpyörää.

Ehkä suorittamisen ja täysillä elämisen ero piilee siinä, kelle ja minkä vuoksi suorittaa.

Jos teot ovat omaa henkistä hyvinvointia varten, oman luovuuden ja oman itsen toteuttamista, silloinhan elää suorastaan unelmaelämää, jos tuloksiakin syntyy eikä pelkkää haaveilua.

Jos taas suorittaa enimmäkseen tai pelkästään jotain muuta varten - kiitoksia, ihailua, kunnioitusta, rahaa, valtaa, hyväksyntää - silloin ei mennä kokonaan terveillä ja tasapainoisilla raiteilla.

Jokainenhan meistä tarvitsee rahaa ja jonkinlaisen tarpeellisen kolosen yhteiskunnassa, mutta itsetuntemus ja itseensä tyytyväisenä oleminen lie ovat ne avaimet henkiseen hyvinvointiin. Tarvitseeko siis vuonna 2016 tehdä enemmän, olla enemmän, saavuttaa enemmän? Kyllä, jos se aidosti tekee onnelliseksi. Jos ei, ja tuloksena on pelkkää lisästressiä, silloin ei.

Iloista uudenvuodenaattoa! Kuva Kaboompics.

Suomalaisuuden loppukaneettina: käyttäisin mielelläni sanontaa "pitäkää tunkkinne", mutta juttuhan ei oikein englanniksi käänny. Selitin E:lle, että sanonta tulee vitsistä, jossa rengasrikon kärsinyt autokuski puhkuu itsensä raivoa täyteen ennen avun pyytämistä ajattelemalla kaikki mahdolliset skenaariot, joissa hänelle ei myönnetä apua ja vielä nöyryytetään päälle. Lopputulemana kuski huutaa oven avanneelle maatalon isännälle: "pitäkää tunkkinne!" ja marssii takaisin pimeyteen.

E oli vitsistä todella hämmentynyt eikä se ranskalaiseen sielunmaisemaan auennut ollenkaan. Miksi kukaan lietsoisi itsensä moisiin aatoksiin? Miksi ihmeessä häntä ei autettaisi? Mistä ihmeestä jutussa edes on kyse? Nyt hän usein tokaisee minulle keep your jack (pitäkää tunkkinne) väärissä tilanteissa, koska juttu oli absurdiudessaan niin huvittava, että hän muistaa vain lopputokaisun eikä älynnyt, mikä se pointti oli :D

Jouluista arkea Perthissä

Juhannusjoulu 2015 on nyt pakettiin taputeltu osaltamme, mutta lomailemme vielä pari päivää yhdessä, ennenkuin E joutuu palaamaan töihin. Itselläni loma jatkuu sentään uudenvuoden yli. Miten aika kuluu, kun tehtävänä ei ole joulupuuhia ja perinteitä, ei ole sukulaisia ilona tahi riesana, eikä talviharrastuksia tarjolla? Vaikka näin.

Päätimme tänään puolenpäivän jälkeen lähteä rannalle, koska lämpöä oli sopivasti +40 ja rannallahan on aina kivasti tuulisempaa ja viileä merivesi virkistää. Meidän asunto on onneksi yllättävän fiksusti suunniteltu: rakennus on sisäpihan ympärille rakenettu luhtikerrostalo ja rakennusta halkovat kapeat tuulikäytävät ulkoseiniltä sisäpihalle, joiden tarkoitus ei ensin itselle auennut. Käytävät siis eristävät asuntoja toisistaan niin, että enintään kaksi asuntoa on vierekkäin ja sitten välissä on käytävä/tuulitunneli.

Tuulikäytävillä on ruukkukasveja, mutta niillä ei aluksi näyttänyt olevan mitään käytännön funktiota, sillä ne eivät johda mihinkään. Ajattelimme, että kai ne on tehty lisävalon saamiseksi asuntoihin, ja ehkäpä äänieristeeksi. Mutta nyt on selvinnyt, että on ollut niin fiksu suunnittelija asialla, että nämä aina varjossa pysyvät käytävät itse asiassa ovat loistava tuuletusväylä. Varjon puolelta kun avaa ikkunan, saa asuntoon monta astetta viileämpää ilmaa kuin aurinkoisen parvekkeen puolelta.

Emme ole vielä kertaakaan tarvinneet ilmastointia, edes neljänkympin huikosissa, vaan olemme pärjänneet avoimin ikkunoin ja tuulettimin. Eli kerrankin saa kiitellä, että aussisuunnittelu on nappiin onnistunutta! Vaikka materiaaleissa onkin pihistelty siellä täällä... no sillehän ei arkkitehti mitään voi, jos rakennuttaja lähtee säästölinjoille materiaalivalinnoissa.

Mutta asiaan, siihen rantareissuun. Minä olen yleensä se, jolla kestää liikkeellelähtö, eli pitää vielä tehdä asia x, y, z ennenkuin pääsen ovesta ulos. Tällä kertaa olin uikkarit päällä, hellemekko niskassa ja aurinkorasvat nahkaan sudittuna, ulko-ovella napottamassa, kun E muisti, että pitää kastella kukat.

Näissä helteissä tukehtuvat nimittäin parvekekasvit. Toinen pieni eukalyptuspuumme, Charlie nimeltään (toinen on Echo), meni ja lähes kuoli äkkiarvaamatta kuivuuteen, koska emme tajunneet, että ruukku mollottaa suorassa auringonpaisteessa puolet päivästä. E yhtäkkiä muisti tämän tragedian ja kiikutti kasveille vettä isolla kattilalla. Sitten hän hoksasi, että pitää rikkaimuroida parvekkeelta kulkeutuneet kuivat lehdet. Tämän jälkeen muistui mieleen, että hän ei ollut syönyt mitään koko päivänä, aamupala oli unohtunut kuten tavallista, ja lounasaikakin oli jo pitkällä.

Tämä korjautui parillasadalla grammalla graavilohta paljaaltaan tiskipöydän ääressä nautittuna, sekä banaani päälle. Reppuun rasiallinen sekapähkinöitä, joko päästään matkaan. Reppua pakatessaan E jumahti tutkimaan repusta löytämäänsä kuittia, ja erimielisyyttähän tästä seurasi, kun minä avuliaasti ohjeistin, että voitais jo viimein mennä ja jättää se (/%#¤"½§!!:n kuitti rauhaan.

Lähdin oma-aloitteisesti hissin luo odottamaan, kun hyödyllinen neuvoni ei kohdannut olettamaani kiitollisuutta. Muutaman minuutin päästä mieskin ilmaantui käytävälle, kun oli ensin kääräissyt roskapussit ja kierrätysroskiksen mukaan, kun kerran autohalliin oltiin menossa. No ihan fiksua toki, pari minuuttia nyt puolen tunnin viivytyksen päälle ei tuntunut missään (kun syvään hengitin).

Tässä vaiheessa lie tarpeen kertoa, että eilen meillä oli ideana käydä pyöräretkellä, mutta siitä ideasta lähtivät kirjaimellisesti ilmat pihalle, koska E:n takapyörä paljastui puhkinaiseksi. Siispä tämän rantareissun viivästyminen ärsytti eilisen pieleenmenneen suunnitelman  jälkilöylyillä.

Lopulta pääsimme kuitenkin Floreat Beachille (aie oli kylläkin City Beachille, mutta sinne mentiin, minne satuttiin lopulta löytämään, nämä kaksi rantaa ovat lähekkäin). Floreat Beach osoittautui muita rantoja paremmaksi valinnaksi, koska siellä ei ollut juuri ketään. Valkoista pehmeää kuumaa hiekkaa kilometritolkulla, turkoosinkirkasta vettä sileää hiekkapohjaa mylläämässä, aallot sopivia, jotta niissä sai pärskiä lomatunnelmissa, mutta eivät liian isoja ja voimakkaita.

Tunnin pyöriskely aalloissa oli kummallekin tarpeeksi, joten eikun viileään kotiin välipalan ääreen ja Netflixiä tuijottamaan, hellettä paossa.

Pitkän rantamatalan täydellinen uimaranta. Tosin tässä kuvassa petollisen vähän aaltoja.

Klassinen "varpaat hiekassa" - lomakuva. Tosin oma jalkani ei onnistunut olemaan mallimaisen elegantti, möyrin liikaa hiekkaa.

Jaiks! Hattu lähti.

Missä kaikki ovat? Vuoden paras biitsipäivä ja vain kourallinen ihmisiä siitä nauttimassa.

Suunnitelma vuodelle 2016

Hyvää alkavaa väliviikkoa kaikille; ja leppoisaa joululomaa niille, joilla loma on!

Vuodenvaihde lähestyy ja on taas aika tutkistella, miten vuosi meni noin niinku omasta mielestä. Ja mitä voisi jatkaa samoin tai tehdä toisin ensi vuonna. Löysin kätevän vuosisuunnitelmapohjan eräästä mikoyrityksiä tsemppaavasta blogista (englanniksi), ja vastailin kysymyksiin nähdäkseni, mikä toimi ja mikä ei v. 2015 elämässäni.

Tästä blogista on varmaan tullut jo ilmi, että uskon vahvasti kunkin omiin kykyihin muuttaa elämäänsä sellaiseen suuntaan, joka on antoisampi, miellyttävämpi ja palkitsevampi kuin nykytyyli - jos siis ei nykymenostaan tykkää. Ja tämä yearly planner antaa hyvää osviittaa, missä kohtaa voisi hioa turhia pois ja lisätä uutta virtaa.

2015...

Mikä toimi? Tänä vuonna minulla oli rutkasti enemmän tsäänssejä kuin aiemmin olla luova ja toteuttaa itseäni. Sain vihdoin toden tedolla aloitettua väitöskirjani ja ensimmäinen artikkeli kolmesta on nyt viimehiomisia myöten julkaisuvalmis (kunhan se siis hyväksytään julkaisuun...).

Tämä blogi jatkoi elämäänsä ja on mielestäni kehittynyt "ammattimaisempaan" eli jouhevammin luettavampaan suuntaan. Pääsin luennoimaan itselleni tärkeästä aiheesta ihan kutsuvieraana ja asiantuntijaksi tituleerattuna jännittävässä kaupunkisuunnitteluprojektissa. Sain käydä Suomessa kahdesti vuoden mittaan ja kumpikin reissu onnistui viimeistä piirtoa myöten nappiin. Sain sovittua turhan riidan rakkaan vanhan ystävän kanssa, ja uudet ystävyyssuhteet puolestaan vahvistuivat vuoden mittaan monien kivojen sosiaalisten tapahtumien myötä.

Menin naimisiin sielunkumppanini kanssa ja sain sellaiset häät ja häämatkan, kuin haaveilinkin (Bonnie & Clyde - henkiset karkumatkahäät).

Mikä ei toiminut? Työni on niin järkyttävän tylsää, että hukkasin satoja tunteja haaveillen kotiinlähdöstä, tuijottaen puolihalvaantuneessa tylsyyden tilassa tietokoneen ruutua ja laskien tunteja ja juotuja kahvikuppeja.

Mikä sai sydämen laulamaan (eli oli palkitsevinta)? Jotakuinkin kaikki "tämä toimii" listassa mainittu. Lisäksi tietenkin se fakta, että saan asua Australiassa, jossa vaan moni asia rullaa loistavasti minun mittapuullani: ilmasto, luonto, kaupunkikulttuuri, rentous, rannat, ihmiset, palkkataso, lomien määrä...

Opin, mitkä asiat todella tekevät minut onnelliseksi, eli vihdoin tiedän, mitä kannattaa elämässäni tavoitella ja mitä ei päättömän ajelehtimisen ja odottelun (kaipa se kohtalo jotain tiputtaa tielleni) sijasta. Esimerkki: olin vapaaehtoisena Oxfam Trailwalker - tapahtumassa ja tehtäväni oli sekä kirjata saapuneiden joukkueiden maalintuloaika, että kannustaa heidät maaliin viimeisten sadan metrin ajan. Harva asia on ollut hauskempaa vuoden mittaan kuin aamuneljältä cheerleedaus: JAKSAA JAKSAA, MUUTAMA METRI ENÄÄ, PYSTYT SIIHEN! ja nähdä ne ilmeet, kun sata kilometriä kävelleet, jumiin uupuneet tsemppaavat viimeiset metrit jopa hölkkään asti kannustuksen saattelemina.
Toisen kykyihin uskomisella on ihmeellinen voima, opin.

Mitä voisi karsia pois? Jos saisin vielä entisestään karsittua työtunteja tuossa em. tylsyyteentukehduttavassa työssä niin olisipa mannaa. Työpaikan vaihto voisi olla tähän vastaus, mutta entäs jos päädyn johonkin yhtä tylsään, mutta stressaavampaan paikkaan? Tästä lisää kohta.

Lisäksi pitää opetella sovittelevampi kommunikointityyli, sillä käytän turhan paljon aikaa tappelemalla milloin mistäkin somessa. Hyökkäyksillä tietenkin vain lietson vastapuolen poterointia, ja tästähän seuraa vain paha mieli kaikille. Eli aika kasvaa aikuiseksi siinä, miten muiden kanssa asioidaan.

Mistä asiasta kannattaisi luopua kokonaan? Kaikesta siitä elämässäni, joka on tarkoituksetonta, tylsää, epäinspiroivaa ja aikaavievää, eritoten jos nämä kaikki ovat samassa paketissa. Eli monikin tehtävä työpaikallani, jotka pitää jotenkin ratkoa niin, että turhuuksista pääsisi eroon ja voisi keskittyä vain tarpeelliseen.

2016...

Koska tämä suunnitelmapohja on mikroyrityksille ja start-upeille tarkoitettu, kysymykset ovat hyvin business-painotteisia, mutta toimivat mielestäni ihan normielämäänkin. Nämä bisneshenkiset kysymykset voisi skipata, mutta halusin esitellä ne, jos lukijoissa on yrittäjiä tai yrittäjyysharkitsijoita. Itse sovelsin kysymyksiä sekä yleisesti elämääni että tähän blogiin. Kas näin.

Paljonko rahaa haluan ansaita? Saman kuin tänäkin vuonna, en vähempää.(Tähän tulisi vastata ihan numerosumma, koska ideana on asettaa konkreettinen tavoite firmalle. Koska oma suunnitelmani ei ole yritystä varten, vastasin ympäripyöreämmin).

Keitä palvelet, ketkä ovat kohderyhmääsi? Tällä blogillani haluan tavoittaa ihan tavallisia ihmisiä kaikkialta, joita kiinnostaa laajentaa näkökulmaansa eli tutustua uusiin kulttuureihin ja ajatuksiin, ja joita kiinnostaa muuttaa elämäänsä joltain kulmalta.

Mitä tarjoat kohderyhmällesi? Aitoja punnittuja ajatuksia; uusia ideoita; tavallista arkipäivää eli kulttuurieroja Australiasta; päiväkirjan eli oman elämäni ja siinä tapahtuvien muutosten rehellistä seurantaa; sekä Australiaan muuttaville käytännön neuvoja alkuunpääsyn suhteen. Ja toivon mukaan inspiraatiota kaikille lukijoille tavoitella omia unelmia, olivatpa ne pieniä tai suuria.

Paljonko palveluksesi maksavat? Tämä blogi ei maksa mitään, koskaan, mutta toivon mukaan saan pian käynnistettyä erinomaisen pisnisideani (josta lisää tuonnempana, kunhan saan palvelut tarjolle ja ensimmäiset asiakkaat) ja tienaankin sillä jotain, jotta voin suuntautua poispäin toimisto-orjan arjesta ja tehdä sellaista työtä, jolla koen olevan mielekkään tarkoituksen.

Mitkä palvelusi ovat helpoimpia järjestää eli vaativat vähiten interaktiota puoleltani? Tämä blogi ei vaadi suuriakaan ponnistuksia minulta, vaikka se onkin aikaavievää, mutta rakastan kirjoittamista. Ulkoasun hiominen, valokuvien valinta ym. ottavat tuntikausia aikaa, mutta tämä on harrastus, joka inspiroi ja palkitsee.

Miten helppoa kohderyhmäni on löytää minut? Tämä blogi löytyy nykyään helposti Googlesta, koska meitä Perthistä pysyvästi bloggaavia ei taida lisäkseni olla muita tällä hetkellä. Lisäksi mainostan aktiivisesti Ulkosuomalaisten Blogit - sivulla facebookissa, joten uskoisin, että ne joita kiinnostaa, löytävät minut helposti.

Mistä minut löytää vuonna 2016? Täältä Perthistä, Suomesta, Ranskasta, Italiasta sekä maista, joihin satumme ajamaan matkalla Ranskasta Italiaan ja takaisin. Toivon mukaan myös Australian itärannikolta ainakin satunnaisesti (haluaisin nähdä Queenslandin maisemia sekä Tasmanian näin Melbournen ja Sydneyn jälkeen), ja jos jää aikaa ja rahaa, ehkäpä pyrähdykseltä jostain Kaakkois-Aasiasta. Ja täältä internetskusta löytää aina.

Mitä asioita vastustelen tai en anna tapahtua elämässäni? Hmm. Vaikka olen työhöni jotakuinkin tyytymätön, en ole vielä tehnyt kaikkeani muuttaakseni asiaa, koska pelkään, että joudun jonnekin huonompaan ratkaisuun. Nykytyössä on kuitenkin niin paljon etuja, kuten ekstralomat, hyvä palkka, joustavat työajat, niskaanhengittämätön pomo, kivat työkaverit ja vapaus tehdä hommat siinä tahdissa kuin haluaa (deadlinen puitteissa tietenkin), että entäs jos menetän nämä vaihtamalla työtä?

Eli olen jämähtänyt better the devil you know / tuttu paha on pienempi paha - ajatteluun, vaikka teoriassa voisin saada kaiken, jos yrittäisin: luovan, hauskan, palkitsevan työn hyvillä eduilla ja tiimillä. Jos joku tietää tällaisen, saa vinkata :D

Minkä täytyy muuttua ollakseni onnellisempi? Vähemmän tunteja tuossa monestimainitussa tylsyyden vankilassa ja enemmän tunteja tehden sellaisia asioita, joista oikeasti nautin ja jotka inspiroivat minua. Jos ja kun saan käynnistettyä em. bisnesideani, tämä tulee muuttumaan parempaan suuntaan. Jos päälle saisi vielä lisää matkustelua ja säännöllisiä mahdollisuuksia oppia uutta, kokea uutta ja kasvaa ihmisenä, niin johan passaa!

Missä olen jumissa? Tämä on jo moneen kertaan käsitelty, eli työssäni jankutijaa.

Mitä uusia asioita olen valmis kokeilemaan? Yrittäjyyttä, palkkatyön rinnalla. Innovoimaan palveluja, joita ei vielä tarjoa kukaan, mutta joita mielestäni tarvitaan. Oppimaan uutta kaikilla elämänalueilla. Matkustelemaan enemmän ja paikkoihin, jotka ovat minulle uusia. Sanalla sanoen: elämään rohkeasti omana itsenäni :)

Tästäpä hop ja kop pallo sinulle, lukija: millainen olisi oma vuosisuunnitelmasi? Missä meni nappiin, missä ei, mitä voisi muuttaa, miten, ja kuka muutoksissa voisi auttaa ja tukea? Siitä se lähtee!

Valon- ja ilontäyteiset terveiset Cottesloen rannalta vuodelle 2016!

Kas näin parkkeerataan Australian kesässä: tuulilasi suojataan vakiovaruste-foliosuojalla, jotta +40 helle ei sulata kojepeltiä ja sisään palaavia autoilijoita. 

Hyvää joulua ja jääpaloja paidan alle!

Huomenna käynnistyy viides jouluni Australiassa, paitsi että  neljäshän se vasta onkin, koska ensimmäisenä vuonna palasin Suomeen juhlimaan. Tajusin vasta tätä lausetta kirjoittaessa, että olen missannut neljä lumista joulua peräkkäin, viettämällä joulut sitten 2012 täällä Perthissä. Oho. Ihme kyllä ei ole vielä kova ikävä lumista joulua, koska olen kuitenkin Suomen talvessa rampannut harva se vuosi.

Joulufiiliksestä ei tosin ole tietoakaan, koska sydämeeni ei joulu tekeydy vihreässä ja auringossa, kuten olen jo monet kerrat todennut. Aluksi se haittasi kovasti, nykyään ei. Ovatpahan lapsuuden mummolajoulut entistä suuremmassa arvossa muisteluissa ja jospa sellaisen(sia) saisi vielä jatkossa kokea. Ehkä ensi vuonna?

Joulumielen puutteessa on se etu, että ei tule myöskään joulustressi. Piti äsken kalentereista katsoa, että joko se on aatonaatto vai vasta aatonaatonaatto, vai ehkä jokin aiempi päivä? Adventtikalenteri auttaisi tähän pulaan.

Joulumielen puute ei kuitenkaan tarkoita juhlamielen tai lomafiiliksen puutetta. Vuoden loppu lähenee ja jotenkin vuodenvaihde saa aina suunnittelemaan uusia tuulia. Innostun ideoista ja mahdollisuuksista, joten mistäs paremman juhlamielen saisi kuin mahdollisuuksien vuodenajasta!

Olen joululomalla vuodenvaihteeseen asti, mistä todella nautin - daa, kukapa nyt ei lomasta nauttisi. Tosin ensimmäiset päivät joululomasta ovat kuluneet klassisessa suorittajaflunssassa, eli kun loma alkoi, alkoi myös nuha. Tunnollinen ei sairasta työajalla, näinhän on näppylät ikävä kyllä. Tänään oli ensimmäinen päivä, kun muukin kuin yskiminen ja niistäminen kiinnosti, mutta harmillisesti ulos ei ollut paljon asiaa mittarin hehkuttaessa +40. Lähikaupassa kävin, ja takaisin tultuani ymppäsin jääpaloja minigrip-pussiin, pussin paidan alle ja itseni tuulettimen eteen istumaan.

Alan nyt olla riittävän toipunut sekä lämpöshokista että nuhasta, jotta huominen inspiroi sen verran, että jotain juhlaruuan tynkää on suunniteltuna E:n, itseni ja E:n veljen A:n kestitsemiseen. Joulupäiväksi on suunnitteilla piknik rannalla, kun lämpötila laskee tämän päivän neljästäkympistä inhimilliseen +33:een.

Jouluaatto ei täällä ole vielä juhlapäivä ja niinpä E:llä on huomenna tavallinen työpäivä, paitsi että firman pikkujoulut ovat päivän päätteeksi. Aaton valintaa pikkujouluille ei pohjois- eikä manner-eurooppalainen ymmärrä, mutta E ei kehtaa olla poiskaan ensimmäisistä tämän työpaikan pikkujouluistaan.

Aussit juhlivat joulua joulupäivänä, kuten esikuvansa britit. Niinpä oma jouluaattoni koostuu kokkailusta päivällä ja E:n hakemisesta juhlista kotiin alkuillasta. E:n nuorin veli katosi Balille surffaamaan jouluajaksi, ja toinen veli A puolestaan palloilee sinkkuna naapurustossa, joten hänet tietenkin kutsuimme meille, että edes hieman perhejoulun viritelmää saadaan kasaan.

Miten aiomme juhlia käytännössä? Koska laatikkojen ja kinkun paisto eivät helteissä huvita, ajattelin väsätä aamun viileydessä prosciutto-risottoa, jota voi lämmittää illaksi. Tuleepahan riisipuuron sijasta uudenlainen riisieväs jouluksi testiin.

Lisäksi on kaikenlaista pikkunaposteltavaa, mukaanlukien juustolautanen, koska ranskalainen ei juhli ilman juustoa. Sopii kyllä suomalaisellekin! Pullo kuohuviiniä juhlaa kruunaamaan, ja eiköhän tuohon parvekkeelle ruukkukasvien väliin saada illanhämärään rakenneltua ihan hyvä keskikesän ja vuoden pisimmän päivän juhla täällä päinvastoinmaassa.

Joulukuusta eikä koristeita ei meillä ole, koska mieluummin muistelen "aitoja" jouluja (ja haaveilen tulevista aidoista jouluista, joita vielä pääsemme Suomessa kokemaan) kuin yritän väkisin vääntää palmusta kuusta ja helteistä lumihiutaleita. Huom: tämä ei ole missään nimessä kritiikkiä  niitä kanssasuomalaisia kohtaan, jotka rakentavat suomijoulun vaikka autiolle saarelle, päinvastoin ihailen heidän joulumieltään ja sisukkuuttaan! Mutta on parempi tunnustaa itseä koskevat tosiasiat, eli minulle homma ei vain toimi, joten miksipä tästä sen kummempaa ongelmaa askartelemaan.

Aussijouluperinteistä olemme sen verran omineet, että pavlova-torttu pitää pöydässä olla. Se on marenkilevyistä koostuva kakku, joka on täytetty kermavaahdolla ja sekamarjoilla ja -hedelmillä, usein mangoilla, passionhedelmäsoseella ja punaisilla marjoilla. Huomisen ohjelmassa on tuoreen mangolastin sekä kirsikkakilojen osto, kummatkin kun ovat nyt sesongissa, tarjouksessa ja vievät kielen mennessään!

Suomijouluista ammennan sen verran, että joulukahvia olen juonut jo hyvän aikaa: kahvin sekaan ripaus kanelia ja kardemummaa ja johan tuulahtaa joulun henkäys talvikesäsäässä. Ja suklaata löytyy toki meidänkin kaapeista, tosin ei konvehteja, vaan appelsiinikrokanttilevy, E:n ehdoton suosikki.

Itsellenikin toki appelsiinikrokantti kelpaa, vaikka Fazerin mintturouhelevy ykkönen onkin. Täällä minttusuklaa tarkoittaa öklönmakeaa valuvaa tahnaa suklaan sisällä - paremman puutteessa menettelee, muttei yllä lähellekään Fazerin tai Maraboun tuotteita. Kyllä jotkut asiat pohjolassa osataan, kuten nyt vaikkapa aito joulu ja kunnon suklaat.

E:ltä sellaisia terveisiä Suomeen, että Pantteri-salmiakit ovat Suomen lahja maailmalle! Eli jos joku on sieltä meille tulossa tahi pakettia pohdiskelee jatkossa, niin Pantterit sytyttävät varmimmin kiitollisuuden, vaikka kyllä mikä tahansa salmiakki kelpaa meille kummallekin, paremmin kuin hyvin.

Ihanaa joulua jokaiselle, kaikille kolkille! Valkoista pohjoiseen ja mukavan lämmintä etelään :)

Pavlovasta ei päivääkään jouluun! Kuva (c) Taste.com.au

Australialainen vai suomalainen?

Seuraan aktiivisesti muiden ulkosuomalaisten blogeja facebookin Ulkosuomalaisten Blogit - ryhmässä, johon saa siis kuka tahansa liittyä, bloggaaja tai ei, ulkosuomalainen tai ei. Päivittäin ilmestyvistä postauksista oppii kaikenlaista maailman joka kolkalta, tutustuu suomalaisten maailmanmatkaajien elämään ja sielunmaisemaan, sekä saa inspiraatiota omaankin blogiin. Kuten vaikka tästä Oli Ennen Onnianni - blogin jutusta Amerikkalainen suomalainen.

Onnianni-Anni on havainnoinut muutoksia, jotka omiin tapoihin, käytökseen ja ajatteluun ovat hiipineet Amerikan-vuosien mittaan. Tästäpä ideasta inspiroiduin itsekin miettimään, missä asioissa olen jo australialaistunut ja missä olen yhä suomalainen. En nimittäin ole Suomessa kovinkaan tiukasti kiinni, eli harrastan paljon vähemmän suomifanitusta tai omien perinteiden vaalintaa kuin monet "kollegani" eli kanssaulkosuomalaiset.

En haali tai haikaile Marimekkoa, Iittalaa tai Artekia. En välitä enää siitä, että jouluna ei ole pipareita, puuroa, laatikoita, kinkkua saati kuusta (kyllä  ne kaikki saisin, jos hankkisin/kokkaisin/leipoisin, mikä ei helteissä huvita). Omistamani muumimukit toin Suomesta, mutta en tarvitse niitä lisää. Suomiperinteitä juhlin, koska juhlissa tapaan kavereita. Muuten täällä ulkomailla vietetyt vaput, itsenäisyyspäivät ja juhannukset ovat päiviä muiden joukossa.

Siksi, että Suomessa kaikki juhlat liittyvät niin vahvasti vuodenkiertoon, lapsuus- ja teini-iän muistoihin ja siihen, että ihan kaikki muutkin juhlivat niitä. Ne rytmittävät vuotta ainutlaatuisella tavalla ja yksinkertaisesti kuuluvat tapakulttuuriin. Täällä yksinäinen vappupillin pöristely syyssateessa ei aiheuta samaa euforiaa, jota pitkän talven päihittäminen, huumaavasti lisääntyvä valo ja lähestyvä kesä sekä loma aiheuttavat suomalaisissa.

Eli missä mennään, akselilla australialainen vai suomalainen?

Olen aussi, koska...

Otan rennosti. Tämä on sekä hyvä että huono juttu. Elämästäni on tullut kirjaimellisesti ja tuntuvasti stressittömämpää maanmuuton jälkeen. Töissä on edelleen kiire ja laskut pitää täälläkin maksaa. Mutta jotenkin tämä valon määrä, kesäsäät ja muiden ihmisten harrastaman nipotuksen ja tuomitsemisen puute saa omatkin hartiat rentoutumaan ja pari vuosikymmentä piinanneen migreenin katoamaan.

Hyvä juttu rentous on, koska välitän paljon vähemmän siitä, mitä muut ajattelevat elämästäni, valinnoistani, päätöksistäni ja ajatusmaailmastani. Elän ja annan muiden elää, kunhan lakeja ja säädöksiä noudatetaan. Ja ne eivät onneksi ole yhtä nipotirallaa kuin Suomessa, jossa edes omaleipomaa pullaa ei saa kahvilassa myydä, tai muuttaa varastohallia kirppariksi. Huoh.

Huono juttu rentous on, koska olen alkanut myöhästellä. Ennen olin joka paikassa etuajassa, nykyään lutvailen "ei tässä vielä mikään kiire... ei helkuta, auttamattomasti myöhässä!" Käyn joka toinen keskiviikkoaamu Toastmasters-puhujakerhossa harrastamassa puhetaitoja ja esitelmänpitoa - - - tai siis kävisin, jos muistaisin mokoman! Se on kalenterissani, mutta kahdesti peräkkäin olen autuaasti nukkunut pommiin ja jättänyt menemättä. Ja nolostellut tunnustaessani totuuden kerhon puheenjohtajalle. Onneksi töissä sentään on liukuvat työajat.

Harrastan ulkoilmaa. Aussit ovat tunnettua ulkoilmakansaa, eli täkäläisistä melkeinpä jokainen harrastaa telttailua, patikointia, piknikkejä, kalastusta tai ravustusta, veneilyä, uintia ja/tai surffausta, bbq-juhlia, hölkkää tai muuta ulkona tehtävää liikuntalajia sekä muuten vaan ulkoilmassa, takapihalla tai terassilla elelyä, mukaanlukien Sunday Sundownerit eli terassioluet tai siiderit aikaisin sunnuntai-iltapäivinä. Ja miksipä ei, koska säät sen sallivat lähes vuoden ympäri.

Olen aina ollut urheilullinen, mutta täällä aktiivisuustasot ovat ihan eri luokkaa kuin Suomen talvessa, ympäristön ja ilmaston sallimina. Tällä viikolla kävimme ratsastusvaelluksella, pelasin jalkapalloa, E on parhaillaan uimassa; jalista on tiedossa lisää tälle viikolle, samoin hölkkä- ja puistokuntolaite-reissu, ja loppuviikosta joko joogaa tai pilatesta. Ja tietenkin yhdet pikkujoulu-grillijuhlat.

Olen avarakatseisempi. Olin ennen Yhden Totuuden Puolustaja mallia ensiluokkainen, mutta nyttemmin - ehkä iän myötä; ehkä matkustelun, uusien ihmisten, kulttuurien ja ajatusmallien kohtaamisen, sekä maailmankatsomuksen avartumisen kautta - olen paljon avoimempi erilaisia näkökulmia, mukaanlukien uskontoja ja henkisyyttä kohtaan, enkä jaksa stressata siitä, mitä kukakin edustaa.

Aikaisemmin kaikkinainen "hihhulointi" meni yli hilseen ja vain insinöörinvankka, matemaattisesti tai luonnontieteellisesti todistettava oli minulle "totta". Nykyään ajattelen, että kullakin on oma elämänkatsomuksensa tai -filosofiansa ja syynsä uskoa, mihin uskoo. Niin kauan kuin ei vahingoita muita, kaikilla on tähän yhtäläinen oikeus, olipa ateisti, kristitty, muslimi, hindu tai new age - kannattaja.

Toisaalta olen aina ollut kovasti kiinnostunut paranormaaleista ilmiöistä kuten vaikkapa telepatiasta, ja sitähän on kiinnostavasti alettu tutkia tieteellisestikin: eräässä tutkimuksessa hlö A katsoi satunnaisesti syttyvää valonlähdettä, mutta hlön B aivot rekisteröivät myös välähdyksen, vaikka B oli eristetyssä, erillisessä huoneessa kaukana A:sta ja valosta. Huimaa.

Nykyään suhtaudun esim. vaihtoehtohoitoihin kuten akupunktioon tai alternative-meditaatioon (vaikkapa tarot) paljon avoimemmin kuin Suomessa. Mielen voima kehon parantamisessa on sekin tutkittu ja todistettu elementti, jota koululääketiede ei ole kovastikaan huomioinut aiemmin. Ja jos tiede ei tänä päivänä jotain ymmärrä, se ei vielä kerro mitään siitä, mitä huomenna, ensi vuonna tai ensi vuosisadalla ymmärretään tai voidaan mitata.

Sosialiseeraan eli small talkkaan. Tässäpä tapa, josta itse asiassa pidän. Tykkään tutustua uusiin ihmisiin ja jutustella niitä näitä. Erityisesti tykkään kuunnella muiden ihmisten lomakertomuksia tai -suunnitelmia, tai muita haaveiluja (vaikkapa asunto-, työ-, perhe-, koira-, auto-, tms. suunnitelmia), koska unelmat kertovat mielestäni ihmisestä todella paljon ja minulle on tärkeää olla toisten haaveiden tukena, ei tulppana.

Moni asia ei ole motivoivempi kuin tunne, kun saan omalla asenteella vahvistettua jonkun tulevaisuudensuunnitelmia ja tuotua haaveita lähemmäs olemalla niistä kiinnostunut ja suhtautumalla positiivisesti. Tässä varmaan syy, miksen sopeutunut loppupeleissä Suomeen, koska "väärin sammutettu", "ei onnistu kuitenkaan", ja "maitojunalla kotiin, itku pitkästä ilosta" armeijalla on siellä ikävä kyllä liikaa jalansijaa minun makuuni.

Mutta olen toki myös suomalainen, koska...

Juon iltakahvit. Rakastan ruisleipää. Söisin korvapuusteja ja mokkapaloja joka päivä, jos olisin innokas leipuri (onneksi en ole, muuten tapahtuisi pullataikinailmiö myös kropassa). Salmiakkia tilaan nettikaupoista, jos sitä ei ole hetkeen sattunut tulemaan suomisukulaisten huoltopaketeissa tai en ole löytänyt riittävää valikoimaa hollantilaishyllyiltä ruokakaupoista. Ostan myös ruotsalaisia pepparkakkoja täkäläis-Siwasta IGA:sta, koska lapsuusmuistot, ja ruotsalaiset maistuvat ihan samalta kuin suomalaiset. Joskus käyn Ikeassa palloilemassa ostamatta mitään, pelkän tunnelman takia, sillä kaikki huonekalut ja tyyli ylipäätään ovat yleisskandinaavisia ja siten tuttuja ja rakkaita. Ja syön tietty lihapullat muussilla ja puolukkahillolla.

Arvostan luontoa, hiljaisuutta ja saunaa. Vaikka tykkäänkin sosiaalisesta elämästä ja laajasta kaveripiiristä, arvostan myös hiljaisuutta ja kaipaan - ei, tarvitsen - omaa rauhaa ja aikaa olla itsekseni hiljaa. Luen, bloggaan, käyn kävelyllä, en vain halua puhua yhtään kellekään yhtään mistään ja usein eristäydyn yksikseni makkariin tai lähden ulos. E on tähän nykyään tottunut, mutta ilmeisesti moinen simpukkaominaisuus tuli hieman yllätyksenä ranskalaiselle, joka on lapsuudenperheensä kanssa asunut lähes vuoden veneessä (eli alle parinkymmenen neliön tilassa) sovun rikkoutumatta.

Rakastan luontoa sekä Australiassa että Suomessa. Suomen paras puoli on läheisten, sekä yhteiskuntamallin (demokraattinen rauhallinen meritokratia eli kaikille annetaan tsänssi pärjätä elämässä osaamista hankkimalla) ohella ehdottomasti luonto, ja luonto onkin syy, miksi haluan käydä Suomessa eri vuodenaikoina. Kesällähän siellä kivointa on, koska ihmiset ovat lomalla ja hyvällä tuulella, mutta eri vuodenaikojen kokeminen on kuitenkin yhä tärkeää - kuten varmaan aina.

Sanon kuten asia on. Suomalainen, tuo umpituppisuu tai yltiörehellinen möläyttelijä, yes, se olen minä. Esimerkki. Unodin siis tälläkin viikolla edellämainitun Toastmasters - aamukokouksen. Kokous on samassa rakennuksessa kuin työpaikkani. Mietin (myöhässä) töihin mennessä, että mitähän kehitän selitykseksi kerhon puheenjohtajalle, jos vaikka törmäämme. Ja tadaa, samaan hissiin satuimme kohtalon oikusta. Suusta pääsi: sori, unohdin, ennenkuin ehdin estää itseäni ja kertoa tekaistun perustellun syyn olla poissa jo toista kertaa - ja toistamiseen unohtamisen takia. Ei pysty eikä kykene totuuden muunteluun näköjään, ei edes pieneen maineen kiillotukseen.

Uskon verovaroin ylläpidettyyn päivähoitoon ja koulutukseen. En voi varmasti koskaan käsittää, miksi päivähoito ja koulutus peruskoulusta yliopistoon tulisi nähdä ostohyödykkeenä. Minusta koulutus ei ole yksilön vaan yhteisön etu. Päivähoito putoaa samaan laariin, koska en mitenkään tajua, miksi on kansantaloudellisesti järkevää pitää yksi vanhempi kotona (ellei vanhempi itse halua) liian kalliiden päivähoitomaksujen takia, kuten Auslandiassa helposti tapahtuu.

Jos kaikki saamme riittävän laadukasta pohjatietoa alle sekä mahdollisuudet jatkaa vaikka tohtoriksi asti, jos rahkeet riittävät, koko yhteiskunta hyötyy, ei vain se yksi opiskelija. En jaa politiikan oikean laidan asennetta, että koulutus on panostus, joka ostetaan itselle oman elintason ja tulotason korottamiseksi tulevaisuudessa. Minulle koulutus on satsaus jokaisen parempaan tulevaisuuteen, ei vain omaani, ja siksi sitä ilolla maksan verojen kautta myös muille.

Aussilassakin on mahdollista käydä peruskoulu (lähes) maksutta julkisella puolella, mutta myös yksityisiä kouluja on pilvin pimein. Lukukausimaksut näihin fiinimpiin kouluihin ovat jopa 20 000 aussidollaria vuodessa eli 15 000 euroa. Olisi meikäläisellä opintie päättynyt kuudenteen luokkaan, jos omien vanhempien olisi pitänyt moiset rahat imuroida minulle ja veljille. Puhumattakaan ammattikoulusta, ammattikorkeakoulusta tai yliopistosta, jotka täällä aina maksavat. Opintolainaa toki saa ja joku onnekas stipendinkin, mutta itseeni ajatus kymppitonnien opintolainataakka selässä työelämään astumisesta ei suuresti elähdytä.

Tulipas tästä kantaaottavaa vaikka piti vain kuvailla omia tuntoja. Ei koira karvoistaan pääse jne!

Kun kotilaituriltaan uskaltaa lähteä merta edemmäs kalaan, voi koko elämä elämänkatsomusta myöten muuttua. Kuva: Maria Kaloudi

Parhaat ja ärsyttävimmät puolet Australiassa

Oho, pääsi vierähtämään useampi viikko sitten viime postauksen, näin se aika rientää joulun alla! Itse olen luopunut joulutunnelman yrittämisestä, koska minulle se muodostuu vähittäisestä marraskuun hämärtymisestä ja joulukuun ensilumesta, puolukanvarvuista ja pihlajanmarjoista pilkistämässä lumen alta, jouluperinteistä kuten kynttilöistä ja havu- ja olkikoristeista... ja mitään näistä ei Australiassa kohtaa. Että silleen. Täkäläinen juhannusjoulu on minulle enemmän festivaali ja rieha kuin Oikea Joulu.

Australia on itselleni kaikin puolin onnistunut maavalinta, mutta näin perinnejuhlien aikaan Suomi muistuu haikeudella mieleen, ja luminen kynttilänvalojoulu on juhla, joka pohjoisessa vain simppelisti toimii paremmin kuin täällä papukaijojen tirskeessä ja auringon paahteessa. Juontui siitä mieleeni kysyä muiltakin, että mikä täällä Australiassa meille emigranttisuomalaisille toimii ja mikä ei.

Suomalaiset Australiassa facebook-ryhmäläiset vastailivat: mikä on parasta ja mikä ärsyttävintä Australiassa? Vastauksia tuli äkkilaskemalta 131 kappaletta eli kaikki eivät tähän mahdu, mutta erottuvimmat trendit olivat...

Tämä on jees!

1) Luonto, rannat, maa- ja merieläimet, ILMASTO, aurinko, lämpö; paljon nähtävää luonnonvaihtelun osalta tässä mantereenkokoisessa maassa. Räntämarraskuun puute sai ansaitsemaansa kiitosta.

2) Ajatuksen- ja elämisen vapaus. Australia on monikulttuurinen ja hyväksyvä maa, jossa yleensä sekä periaatteen että käytännön tasolla annetaan kaikkien kukkien kukkia, kunhan kaikki kukat muistavat myös antaa niiden naapureidensa kukkia. Eli kun noudattaa Australian lakeja, elämäänsä saa elää miten lystää - olla yrittäjä tai olla ikuisella lomalla (jos on rahaa elättää itsensä). Lähteä maailmanympärimatkalle tai painaa töitä kellon ympäri. Olla kotiäitinä tai -isänä, tai olla perheetön. Olla yhtä mieltä, vaikka kollega, naapuri ja bussikuski ovat toista mieltä. Totuuksia, näkökulmia ja elämäntapoja mahtuu laajaan maahan tuhansia.

3) Sosiaalisuus ja ihmisläheisyys. Kollegoihin tutustutaan kavereina, kaupan kassalle jutellaan niitä näitä, koulutuksissa ja töissä tehdään jatkuvasti tiimi- ja ryhmätöitä, kaikille tulee olla mukava ja kohtelias, ystävien ja kollegoiden perheisiinkin tutustutaan eli perhe on mukana läheisesti elämässä. Kaupoissa ja kaduilla hymyillään, katsotaan silmiin, otetaan huomioon. Vaikka se olisi välillä pinnallista, on se parempaa kuin yrmy välttely ja ohi luikkiminen tai ylenkatse.

4) Laid back - eli rento elämäntyyli. Ei tarvitse nipottaa, suorittaa, ahertaa, puurtaa, olla pätemässä koko ajan. Voi ottaa rennosti, mennä rannalle, piknikille, telttailemaan, matkoille, pyöriä kotona, olla vaan, tehdä hommat huomenna tai ensi viikolla.

5) Siistit, ilmaiset julkiset wc:t. Vessat eivät lähestkään aina ole hienoja ja uusia, vaan useinkin ehtaa 1970-luvun tyyliä ainakin täällä Perthin kahviloissa ja ravintoloissa. Mutta ne ovat lähes poikkeuksetta siistejä ja aina ilmaisia. Vessoja löytyy myös puistoista ja luonnonpuistojen ja uimarantojen parkkipaikoilta, sekä tietenkin ostoskeskuksista. Tosin miinuksena kaikilla kahviloilla ei ole vessaa vaan niistä pitää juosta lähi-ostoskeskuksen tai baarin vessaan.

Koskaan ei ole kovin kaukana vessasta, jos on sivistyksen parissa. Aussivessat tuulettuvat usein suoraan ulos aukinaisen ikkunan kautta ja niissä myös on yleensä "tuoksutikkuja", eli siis huoneparfyymipurkki, joten siisteyden tunne taataan hajujen karkotuksella.

Kommentteja:

Suomeen verattuna on oikein mukavaa kun Australiaan mahtuu kerralla monia totuuksia. Ts. ajatuksen vapaus ja hyväksyntä on laajempaa kuin "yhden totuuden maassa".

Perhe on tärkeä asia australiaisille. Kun tutustut uusiin ihmisiin, puhutaan perheestä. Suomessa puhutaan töistä ja rahasta ja siitä kuinka "tärkeä" olet.

Laid back -asenne on sekä etu että riesa. Se kyllä pehmentää ja mukavoittaa asioiden hoitamista ja joskus avaa mahdollisuuden koittaa säätää niitä vähän enemmän mieleisekseen. Mutta on hetkiä jolloin toivoisi asioiden hoituvan jämptisti ja ajallaan.

Parasta et kaupassa kassatädit pakkaa sun ostokset!!!:D

Parasta: luonto, lämpö, aurinko, ihmisten ystävällisyys ja kohteliaisuus, palkkataso.

Eläimet, pikku pingiivit, papukaijat, koalat. vompatit, kakadut. Meressä valaat, hait. Mahtavat rannat, luonnonpuistot.

Parasta: marraskuuttomuus... Ilmaiset siistit ja jokapaikassa olevat yleiset WC:t :) !!! JA useassa paikassa myös suihkut ja BBQ paikat. Ihmiset, jotka puhuvat toisilleen.

Suomessa ärsyttää kun vessat on maksullisia ja niitä on mun mielestä joskus vaikea löytää. Täällä on niitä yleisiä vessoja joka kulmalla, lasten kanssa liikkuessa tämä ero on pistänyt silmään.

Kaikkein ärsyttävint on täl hetkel se et MÄ EN OO SIELLÄ!

Tämä jaksaa ottaa pannuun

1) Netin ja puhelinliittymien kalleus. Sekä netin hitaus tai vaihtoehtojen puute. Meillä esimerkiksi on 200GB/kk paketti, josta maksamme 59 kuussa, ja se on halvin löytämämme vaihtoehto tällaiselle lähes rajattomalle netille, joka mahdollistaa pelaamisen ja Netflixin. Puhelinliittymät lähtevät 20 dollarista per kuu ja sillähän ei vielä saa juuri lainkaan dataa. Mitään vitosen tai kympin kännykkä-kk-laskuja on turha haikailla, kuten Suomessa muistan asian olleen. Netti on myös usein hidas ja tökkivä, koska laajakaistaa, saati valokuitukaapelia ei joka paikkaan saa.

2) Ötökät ja kuumuus. Vaikka pitäisikin Australian auringosta, siinä vaiheessa kun lämpötila iskee +44, ei enää naurata. Ei yleensä edes +34:ssä. Tämä manner on pitkälti aavikkoa ja siltä kyllä kesäisin tuntuu, kun esim. täällä Perthissä ei sada kuukausiin ja kuumat aavikkotuulet puhaltelevat polttavaa aurinkoa entistä kuumemmaksi. Torakoista, jättihämähäkeistä ja muista nilkeistä ei pidä kukaan ja niihin satunnaisesti törmää Auslandiassa, vaikka miten asuisi kaupungin keskustassa.

3) Sotu-numeron puute. Tämä yllättää negatiivisesti melkein jokaisen suomalaisen. Ausseilla ei ole yhtä kätevää henkilötietojärjestelmää saati tunnistusnumeroa kuten meillä byroslavian asukeilla, Henkilöllisyyttään saa todistaa jos vaikka millä tempuin, kuten pankki- ja luottokortein, passilla, ajokortilla, kotiin tulleilla laskuilla tai verotoimiston kirjeillä jne. Ja näillä kaikilla yhteensä, siis. Itse olen jo systeemiin tottunut ja onhan se nopeampaa maahanmuuttajan kannalta, että voi heti asettua osaksi yhteiskuntaa, avata pankkitilin, mennä töihin, saada verokortin (veronumeron) ym. eikä tarvitse odotella, että Aussi-Kela rekisteröi tietokantaansa sotun alle. Mutta oman byrokratiatanssinsa tämä aina aiheuttaa, ei mahda mitään.

4) Laid back - kulttuuri, "ei se oo niin justiinsa".  Tämä jurppii suomalaisia etenkin rakentamisen yhteydessä, sekä silloin, kun pitäisi saada jotain tehokasta palvelua sovittuun aikaan ja työmiestä ei näy, ei kuulu. Aussi-aspoilla eli asiakaspalvelijoilla on myös ärsyttävä tapa väittää mitä sattuu ottamatta selvää, miten asia oikeasti on. Kuten: meillä ei voi maksaa pankkikortilla, vaikka vieressä on kyltti, että voi. Tai: meillä ei voi jakaa ostosta kahdelle kortille (yksi maksaa puolet isosta ostoksesta ja toinen puolet), vaikka viime viikolla ja ensi viikolla tämä onnistui/onnistuu vaivatta. Osa porukasta tekee töitä sinnepäin-meiningillä, ja kieltämättä fakta, että keittiönkaappien ovet putoavat saranoiltaan ottaa minuakin päähän, vaikka vain 4 kk sitten asunto valmistui. Kun on vähän kiireessä ruuvattu.

5) Liikennekulttuuri. Liikenneympyröissä ajellaan miten sattuu, samoin risteyksissä, jalankulku voi olla vaikeaa ekstrapitkien punaisten jalankulkijavalojen sekä kävelyteiden puuttumisen takia (joissain paikoissa). Jotkut ovat ilmeisesti saaneet ajokorttinsa muropaketista.

Bonus: sukupuoliroolit etenkin boganien eli "junttien" maailmassa. Osa ausseista elää yhä 50-luvulla siinä, mitä naiset ja miehet voivat tehdä vaikkapa töissä. Mies on vahva, nainen on heikko. Mies on johtaja, nainen on sihteeri. Mies on työmies, nainen on kotiäiti. Ei siinä mitään jos itse tällaista elämää haluaa ja se natsaa, mutta meille, jotka emme tykkää mustavalkolokeroinnista, sukupuolilaatikoihin survominen todellakin nyrppii. Mitä matalammin koulutetusta henkilöstä on kyse, sitä todennäköisempää on, että 50-luvulta ammennettaan. Ei kuitenkaan voi yleistää kaikkiin, ja poikkeuksia sekä negatiiviseen että positiiviseen suuntaan löytyy joka yhteiskuntaluokasta ja piireistä.

Kommentteja: 

Ajaa nää aussit ei kyllä ainakaan osaa xD Tätä meininkiä ja useiden kaistojen vaihtamista samaan aikaan tai väärään suuntaan ajoa nähnyt sen verran että voisivat monet käydä autokoulun kyllä uudestaan... Suomessa kuitenkin vaikuttaa varmasti huonot kelit valitettavasti negatiivisesti onnettomuuksien määrään.

Ärsyttävää on se, että muovipussit on paskoja! - Juu, se pussien määrä ajoi mut hulluksi!! - Mutta täällä onneksi ne muovipussit voi viedä kauppaan takas ja ne kierrätetään, se on plussaa. Miinuksena et tiedä paljonko hedelmä/vihannespussi maksaa ennenkuin vasta kassalla, siitä taasen Suomelle pisteet hedelmävaaoista (tai onhan täälläkin vaakoja muttei tulosta hintalappua).

Ärsyttää kärpäset, jotka tunkee silmiin ja suuhun ja mihin vaan mihin pystyy. Ei Suomessa oo tällasia! - joo saman huomannu!!! kauheen törkeitä kavereita ku meinaa leivän päällä tulla suuhun!

Miksi pitää aina kysyä mitä kuuluu kun siihen ei kuulu vastata mitään muuta kun hyvää, entäs sulle. Tämä ei käy suomalaisen järkeen.

Uskonnolliset koulut ja sairaalat... uskonto ei kuulu sairaanhoitoon ja itseäni tökkii sen tuputtaminen ja ristit seinillä.

Se miten jaotellaan sukupuolet lady/bloke ja sen mukaan arvostellaan toimintakyky. Olen polttanut päreet töissä monta kertaa ja saarnannut miehille.  - Joo mä oon jo laittanut purut suuhun miehille jotka meinaa ettei tollai pieni tyttö jaksa nostaa.... Mutta sen huomaa naisista/ tytöistä täällä että ne ei edes yritä nostaa mitään vaan vinkuu miesten apua. Miehet on yleensä positiivisesti yllättyneitä kun olen aina ensimmäisenä roudaamassa raskaammat kamat ja kehuvat perään. Vain yksi mies loukkaantui verisesti kun en huolinut apua, sille se ei käynyt päähän.

Australia on tietotekniikan museo :) - Kyllä! Ja nettiyhteydet ovat kuin 10v takaa suomesta. Meille ei tule edes adsl ja wifi modeemi virginin kautta rajallinen ja hyvin hidas. - Ja kalliiden puhelinliittymien. Olin ihan shokissa ku hankin prepaidin!

Busseilla ei ole "omaa" pysähdys paikkaa niinkuin Suomessa (se levike tehty busseja varten tienreunaan, ajotieltä pois) vaan täällä pysähtyy koko liikenne kun bussi pysähtyy keskelle tietä..todella ärsyttävää kuin myös bussipysäkin tolpat on lyhkäsiä oikein maastoon piiloutuvia pieniä mitättömiä tikkuja

Ja loppukaneetti, joka summaa monen tunteet:

Ärsyttää: Monissa isoissa kaupoissa ei myydä yksittäisiä jätskejä, vaan jättipakkauksia. Netti kallis ja rajoitettu puhelimella. Internet-sivuilla ei usein ole ajankohtaista tietoa/hintoja/aukioloaikoja. Monet paikat esim putiikit menee liian aikaisin kiinni, jo kuudelta illalla ja niihin ei ehdi käymään. Bussikuskeilla ei ole ikinä vaihtorahaa. Läheiset toisella puolella palloa.

Ihastuttaa: Ihmisten kohteliaisuus ja avoimuus, aktiivisuus ja sosiaalisuus. Luonto, ilmasto, aurinko. Ei voi tulla päivää, millon ei ole mitään tekemistä! Palkkataso. Suurkaupungit ja ihana tropiikki. Hauskat sanamuunnokset!

Saako olla lisää? Australiaan-blogista löytyy napakka ja yhä ajankohtainen lista muutaman vuoden takaa, mikä bloggaajaa nyppii ja riemastuttaa. Allekirjoitan.

Kuvat: ärsytyksistä huolimatta täällä auringossa kelpaa tutustua luontoon ja eläimistöön, hidastella brunssilla, viettää aikaa puistoissa ja vaikka katsella elokuvia ulkosalla. Jouluna.

Pussi-gate eli miljoona miljoona miljoona pussia

Kirjoitin melko tarkalleen vuosi sitten aiheesta, joka jurppii enemmän tai vähemmän yleisesti ulkosuomalaisia. Nimittäin ruokakaupan pussit, niiden vahvuus, paljonko niitä asiakkaalle tungetaan ja miten ruokakaupassa asioidaan yleensäkin kummallisesti eri maissa. Pussiasia on sen verran kuuma peruna ja loputon kummastelun ja hammastenkiristelyn aihe, että tokihan siitä riittää tarinaa toiseenkin postaukseen vielä vuosi edellisen jälkeen.

Käymme viikko-ostoksilla Spudshedissä (paikallisomistuksessa oleva ns. suoramyyntikauppa, hintatason ja esillepanon puolesta lähellä Lidliä), jossa siis ostamme ruuat koko viikoksi, ellei toiseksikin. Otamme aina mukaan Ikean kassit, ne sinisestä muovista tehdyt supervahvat jättikokoiset kantokahvalliset säkit, joilla hoituu jopa muutto, kuten on useamman kerran todistettu omasta toimestani. Niihin kun latoo viikon soijamaidot, tölkit, vihannekset ja pakasteet niin avot, pärjää. Paitsi niinä kertoina, kun auton takakontissa säilytettävät Ikean kassit ovat jostain syystä jossain muualla kuin kontissa siinä vaiheessa, kun kurvaamme Spudshedin parkkipaikalle. Silloin joudumme turvautumaan kaupan pusseihin ja päähän siinä räjähtää. Koska:

Jokainen ulkomailla reissannut taatusti tietää, että muualla ei harrasteta samanlaisia vahvasta muovista tehtyjä reilunvetoisia muovipusseja kuin Suomessa. Täällä muualla pussit ovat huteraa höttöä, kooltaan puolet Suomen mallista, ja niitä saa ilmaiseksi. Huono juttu. Kun kasseista pitää maksaa, se takaa, että niitä otetaan maltilla ja vain tarpeeseen. Täällä on kassan tehtävä pakata ostokset ja koska pussit eivät kestä juuri hammasharjaa enempää, niihin tavallisesti pakataan max. 2-3 tuotetta ja seuraavat taas uuteen pussiin. Viikko-ostoksilla tämä meinaa jopa tusinaa pussia, ellei pariakymmentä. Raahaa niitä sitten mustekalaksi muuttuen auton takakonttiin??

Yleensä Ikea-idean pettäessä ladomme kaikki tuotteet takaisin kärryyn ja irrallaan auton takakonttiin, ja sitten taioimme jostain ne Ikean pussit kotiparkkihallissa. Ihan siksi, että jurppii moinen muovin tuhlailu ja niiden pussien kantokyvyttömyys - tiedä milloin ovat munat liiskassa betonissa, kun pussista pettää pohja matkalla autolta kotiin.

Kassat eivät täällä yleensä ota kuuleviin korviinsa pyyntöjä, että "pakkaan mielelläni itse, kiitos". Spudshedissä on sen verran kova vipinä, että siellä kassat jopa antavat asiakkaiden pakata, koska se nopeuttaa skannausta. Mutta lähi-IGA:ssa eli täkäläisessä Sparissa tai Alepassa on ihan turha yrittää estellä pussien tuloa. Kassa laittaa mehukanisterin yhteen pussiin, paahtoleivän toiseen ja soijamaidon kolmanteen, halusin eli en. Yleensä nypin itse tuotteet pois pusseista ja ojennan pussit takaisin ällistyneelle kassalle, koska kyllä ne kolme tuotetta nyt yhdelläkin pussilla kiikuttaa, vaikka paahtoleipä ottaisikin vähän osumaa mehun ja maidon välissä.

Eilen ja tänään saatiin taas mainiot exhibit A and B, eli näytekappaleet 1 ja 2 siitä, miten kassa ei kertakaikkiaan voi ymmärtää, että asiakas ei tahdo pussia. Eilen ostimme IGAsta intialaista take awayta deli-tiskiltä, ja sen paahtoleivän. E pyysi: ei pusseja. Kassa kysyi: niin, siis ei pussia tälle paahtoleivälle, mutta pussi tuolle take away - boksille? Ei, kun ei pussia kummallekaan. Lopulta tämä saatiin jakeluun ja poistuttua pussitta. Tänään hain IGAsta juurikin mehua ja soijamaitoa, vessapaperia sekä quichen eli kinkku-munapiirakan. Jokaiselle tietenkin oma pussi pyynnöstäni huolimatta. Jääräpäisesti otin tuotteet ulos ja kannoin kaiken yhdessä pussissa plus kainalossa.

Kolmas loistava pussiesimerkkitilanne koitti viime viikolla lounasaikaan, kun yritin ostaa take away - keittoa sekä siihen kuuluvan sämpylän. Keitto tuli kannellisessa pahvikupissa ja myyjä tunki sämpylän pussiin. Pyysin sämpylän keiton kannen päälle irrallaan. Myyjä laittoi pussin ja sämpylän pois ja kääntyi palvelemaan toista asiakasta, luullen, etten halua koko sämpylää. Hihkaisin myyjän takaisin ja pyysin sämpylän. Hän alkoi taas työntää sitä muovipussiin. Pyysin pelkkää sämpylää. Myyjä häkeltyi. Minä häkellyin. Ojensin käteni sanattomana, myyjä lykkäsi pussin sämpylöineen käteeni ja siirtyi sutjakasti seuraavan pussikriisittömän asiakkaan tykö.

Ostan myös take away - kahvin ilman muovikantta, koska en koskaan juo kannen nokan läpi ja se on täysin turha muoviroska, joka käy kupin päällä pari sekuntia ja ura oli siinä. Ymmärrän, että kantta tarvitsee, jos kävelee kauas kuppinsa kanssa, mutta itse juon kahvit yleensä kahvilan lähistöllä tai ainakin hörpin siitä sen verran, ettei se läiky kävellessä. Ihme kyllä tämän muovinvälttelyn saa läpi ilman mukinoita: kahvilat varmaan ajattelevat, että säästyypä sekin viisisenttinen, jota ei tarvitse käyttää uuden kannen ostoon. Hyvä.

Muovittomammalla elämäntaipaleella hyvä kumppani on hauska eepos Ekovuosi Manhattanilla (kirjoittaja Colin Beavan), jossa kirjoittaja vaimonsa ja pikkutyttärensä kanssa yrittää elää tuottamatta yhtään jätettä tai päästöjä kokonaisen vuoden ajan New Yorkissa. Tyyppi on sitkeä ja jopa kiihkoilevan jääräpäinen, mutta hauskaa tekstiä aiheesta syntyy ja kirja pistää ajattelemaan, missä kaikkialla aivan turhaa kertakäyttötuhlausta onkaan, myös muualla kuin kulutusjuhlan valtakunnassa Jenkkilässä. Suosittelen!

Jonnekinhan ne kaikki ekstrapussit päätyvät. Kuva zerowasteeurope.eu

Jos joku ei vielä katso Siskonpetiä niin nyt äkkiä katsomaan. Suomalaista komediaa parhaimmillaan.

Maailman viihtyisin kaupunki - ja muslimit

Terveisiä maailman viihtyisimmästä kaupungista, joka ei kylläkään ole Perth. Kävin viikonloppureissulla tyttökavereiden kanssa Melbournessa, joka on useammankin tahon toimesta ränkätty maailman viihtyisimpien kaupunkien top kymppiin jo noin vuosikymmenen putkeen.

Itse suhtaudun pienellä varauksella näihin ranking-listoihin, sillä ne on alunperin laadittu komennukselle lähetettäviä kansainvälisiä työntekijöitä varten työnantajan maksamia korvauksia luokittamaan: missä on turvallista, missä ei, missä sietää elää ja missä ei, ja komennuspalkkio määräytyy sen mukaan. Yksikään ranking-taho, kuten vaikkapa the Economic Intelligence Unit, ei julkaise arviointikriteerejä eikä niitä saa käsiinsä muuten kuin maksamalla tonneja, joten en ole yksityiskohtaisia kategorioita koskaan nähnyt, tiivistelmiä vain. Yleensä viihtyisyysindikaattorit ovat alueilta terveys, turvallisuus, poliittinen vakaus, hygienia (mm. viemäröinti), eikä niissä itse asiassa oteta huomioon paljoakaan esimerkiksi kulttuuritarjontaa tai kaupungin elävyyttä, mitkä omasta mielestäni kuuluvat ehdottomasti viihtyisyysmittaristoon.

Oli miten oli, Melbourne voittaa titteleitä vuosi vuoden jälkeen ja se loistaa noiden ns. perustarpeiden täydellisen täyttämisen ohella myös kulttuuri- ja värikkyyssarjassa. Miksi Melbourne on niin mahtava paikka? No vaikkapa...

• Hyvän, monipuolisen ja edullisen ruoka- ja kahvitarjonnan takia.
• Mielenkiintoisen, vaihtelevan ja kekseliään arkkitehtuurin, katutaiteen ja kaupunkimaisemien takia. 
• Runsaasti vihreyttä, varjoisuutta ja yllätyksiä tarjoilevan kaupunkiluonnon takia.
• Kulttuuri- ja tapahtumatarjonnan takia. Sellaista päivää tai iltaa ei olekaan, etteikö Melbournessa olisi jokin helposti löydettävä ja usein ilmainen näyttely, konsertti, tapahtuma tai festivaali. 
• Monipuolisen ja eri kulttuureista parhaita puolia tarjoilevan iloisen sekametelisopan takia. Löytyy China Town, italialainen kortteli, kreikkalainen kortteli ja muut 190 Melbournen kansallisuutta sieltä täältä kaduilta ja kulmilta. 
• Kiehtovinkaan arkkitehtuuri ja kahvilat ynnä muut eivät olisi mitään ilman ihmisiä ja ihmisten luomaa ilmapiiriä. Melbourne on mielestäni ykkönen "Ollaan hyviä ihmisiä toisillemme ja planeetalle" - asenteen takia. 

Melbournessa on rutkasti ns. vaihtoehtokulttuureja (joiden tulisi olla valtavirtakulttuuria mielestäni) eli ekoon, luomuun, kestävään kehitykseen, kierrätykseen, roskasta käyttöesineeksi - designiin perustuvaa ajattelua ja toimintaa. Ja melbournelaiset ovat ausseista ystävällisintä ja avomielisintä sakkia.

Ihmiset juttelevat, hymyilevät ja tervehtivät vapautuneesti sopivissa rakosissa, kuten kaupan kassalla tai katseen kohdatessa vaikkapa liikennevaloissa. Eivät tunkeillen, mutta sopivasti, jotta tulee ihmisenä kohdattu olo, ei pelkkänä asiakkaana, ohikulkijana tms. Melbournelaiset lyttäävät mm. casual racismin eli jokapäiväisrasismin äkkiä: esimerkiksi julkisliikenteessä rasistisesti käyttäytyvä päätyy Youtubeen naurun kohteeksi tai käräjille saakka, ja kaikissa tapauksissa rivakasti ulos bussista/junasta.

Melbournelaiset myös puolustavat elämäntapaansa barrikadeille asti, jos tarvitaan. Muutama kuukausi sitten, rasisti-Tony Abbottin yhä ollessa käskynhaltijana eli pääministerinä, Melbournen kaduilla kävi käsky että kaduillaliikkujat on viisumillepantava, eli siis viisumeita aiottiin tarkistaa pistokoeluontoisesti julkisliikenteen lippuratsausten yhteydessä. Tästä meliläiset pillastuivat ja kaduilla oli parissa tunnissa mielenosoitus, jossa julistettiin, että passiratsiat kuuluvat rajalle, eivät keskikaupungille, ja kaikilla Melbournissa olijoilla on oikeus siellä olla, olivatpa he töissä, opiskelemassa, lomalla tai vaikkapa turvapaikanhakijoina. Että back off, fasistit, kuului kaiuttimista ja luki banderolleissa. Ja niin tapahtui, että ratsiat peruttiin ja ne lakaistiin maton alle epäonnistunutta/virheellistä tiedottamista syyttäen.

Ja siitäpä aasinsillalla, seuraa vuodatusta, aiheesta rasismi, muslimit ja terrorisminpelko. Hyppää yli jos haluat vain nähdä kauniita kuvia Melbournesta :)

Seuraan kauhunsekaisella häkellyksellä sitä hälinää ja henkistä kaaosta,  jonka turvapaikanhakijoiden tulo Eurooppaan ja Suomeen on Suomen mediassa ja facebook-kaveripiirissä aiheuttanut. Australiassa asuu muslimeja enemmän kuin aboriginaaleja ja ihan hyvin tässä tullaan juttuun. Ymmärrän Pariisin terroritekojen aiheuttaman paniikin - erityisesti, kun oma aviomieheni on ranskalainen ja joutui tarkistamaan iskujen jälkeen, että ovathan kaikki Pariisin-läheiset hengissä -, mutta en logiikkaa, että joka muslimi on terroristi.

Jos näin ajateltaisiin ja niputetaan kaksi miljardia planeetan muslimia samaan jalkapuuhun, niin jokaikinen kristitty ja ennenkaikkea oikeistopolitiikkaa kannattava on vastuussa Hullu-Breivikin hirmuteosta Norjassa. Samalla aatteella kieroon ratsastaminen tai samaan uskontokuntaan kuuluminen eivät vielä sido yhtään ketään tavallista ihmistä psykopaattien puuhiin. Viha lietsoo vihaa, eristäminen eristyneisyyttä - ja siten vihaa, siitähän kouluampumisetkin usein kumpuavat - ja summittainen kostaminen se vasta vihaa lisääkin. Omat kokemukseni muslimeista ovat seuraavanlaisia:

Eilen odottaessani keskiyöllä junaa päästäkseni lentokenttäreissulta kotiin, kaksikin eri Transperthin vartijaa, sattumoisin muslimimiestä, kävi kysymässä, pääsenhän varmasti turvallisesti kotiin, tarvitsenko apua löytääkseni jatkoyhteyden ja kannattaisiko minun kuitenkin ottaa taksi kotiovelle saakka päästäkseni. Sen sijaan ns. peruslänkkäri eli valkoinen nuori mies hyökkäsi raivon vallassa tyttöystävänsä kimppuun samaisella juna-asemalla niin, että itsekin juoksin kirkuvan tytön apuun, mutten onnekseni tarvinnut tunkea väliin, kun nämä edellämainitut vartijat hoitivat jannun pihalle ja minut ja tämän toisen tytön turvallisesti junan kyytiin. Että meitä on moneen junaan, kirjaimellisesti, ja uskonto tai kulttuuri ei automaattisesti kerro, kehen kannattaa luottaa ja kehen ei.

Muutoin näen muslimeja joka päivä junassa kun he ovat matkalla töihin, töistä kotiin, kauppaan, opiskelemaan.... kuten minäkin. Näen muslimeja töissä viereisillä työpisteillä ja kuuntelen, kuinka he nyt joutuvat puolustamaan uskontoaan ennen ystävällisille työkavereille ja kertomaan, miten sukulaiset tai tutut Syyriassa ovat joutuneet pakomatkalle. Näen muslimeja kaduilla, ravintoloissa, kahviloissa, elämässä tavallista jokapäiväistä elämää. Kertaakaan kukaan ei ole kuuluttanut rukouskutsua korvaani, vaatinut minua käyttämään huntua/burkaa tahi yrittänyt estää minua syömästä possua, juomasta alkoholia tai juhlimasta joulua.

Näen muslimeja rannalla, jossa naiset pitävät pitkälahkeiset ja -hihaiset vaatteet päällä ja hunnun päässä, mutta leikkivät lastensa kanssa hiekkalinnojen parissa ja rantavedessä samoin kuin muutkin äidit, vähääkään hätkähtämättä länkkäreiden bikineistä metrin päässä omista silmistä. Koska omakohtaista kokemusta kiihkouskovaisista ei ole muuten kuin kristittyjen taholta, en osaa nähdä muslimeja sen kummemmassa valossa kuin muidenkaan uskontojen tai kulttuurien edustajia, mukaanlukien suomalaisia ja ausseja.

Jos nyt tämän tekstin jälkeen joku haluaa jättää tulikivenkatkuisen kommentin, jossa on totaalisesti eri mieltä kanssani, kiitos, mene omaan blogiisi kirjoittamaan ko. vastine. Olen henk.koht kypsähtänyt äänekkääseen ja mustavalkoiseen vastakkainasetteluun ja päätynyt tulokseen, että kukin taaplatkoon tyylillään ja jättäköön muut rauhaan. Minä lupaan olla tulematta sinun blogiisi kommentoimaan.

En tiedä, mitä Australia tekee oikein - ja tälläkin maalla on rasistinen historia ja ironisesti nimetty Reclaim Australia eli "valloitetaan Australia takaisin" valkolaisliike (siihen nähden että Australia alunperin vallattiin aboriginaaleilta) - mutta jotenkin täällä vaan homma pelaa hämmästyttävän jouhevasti eri kulttuurien kesken. Etenkin Melbournessa. Kiitos Melbourne, olet tulevaisuuden toivon majakka.

Ja kuvia.

Grandfather clock eli vaarinkello, kaappikello Melbournen taidemuseossa. Sisällä (videolla) on vaari, joka piirtää ajan tussilla joka minuutti ja pyyhkii sen sitten pois.

Myerin eli paikallisen Sokoksen jouluikkuna ja vastapäiset taloheijastukset. Koira keskellä on tekokoira, kuului asetelmaan.

Huomaa salabaari sillanjalassa.

Blingbling-joulukuusi Melbournen kasinolla.

Melin kentällä ohjeistetaan: relax, ota rennosti, lähtöportti ei ole vielä auki.

Elämä on syy juhlaan

Halloween-terveiset kattoterassipiknikiltä!

Tällaiset komeat karmeudet saatiin toisistamme aikaan. Kasvomaalaus kävi hyvästä parisuhde-luottamustreenistä, tökkääkö kumppani silmääni vai ei pensselillä?

Tällä viikolla oli juhlia juhlan perään, sillä tiistaina juhlittiin Melbourne Cup´ia ja tänä lauantaina Halloweenia - myöhässä, kylläkin.

Melbourne Cup on laukkakilpailu nimensä mukaisessa kaupungissa, mutta se saa myös Perthin sekaisin. Keskustaan oli rakennettu ulkoilmabilepaikka museokorttelin nurkalle eli Urban Orchard - puutarha-aukiolle, jonne oli pääsy näköjään kutsun ja/tai pääsylippujen varassa. En tiedä, kävivätkö osallistujat ensin Perthin laukkaradalla katsomassa siellä samaan aikaan käytyjä kisoja, vai katsoivatko Melbourne Cuppia ruudulta, vai bilettivätkö vain muuten vain kisatittelin alla. Mutta juhlat alkoivat kovaan ääneen ja bassonjytkeeseen panostaen keskipäivällä ja jatkuivat keskiyölle - alkuajan tiedän, koska rairai kuului toimistoomme parin korttelin päähän.

En itse asiassa tiedä, mikä on tehnyt juuri tästä kyseisestä laukkakisasta kansaperinteen Australiassa, koska on näitä cuppeja muitakin ja lähes joka viikonloppu on kisat jossain. Melbourne Cupin juhlintaan kuuluu ykkösiin tälläytyminen ja näyttävät/absurdit hatut tai hiuskoristeet naisilla. Ja toki itse se laukkakisa, jonka tänä vuonna voitti ensimmäistä kertaa cupin historiassa naisjockey, Michelle Payne. Meillä töissä Cup on perinne, jota keräännytään katsomaan kokoushuoneeseen, jonne on laitettu buffet-lounas tarjolle ja koristeltu juhlaan sopivasti. Mutta. Tänä vuonna oli todennäköisesti viimeinen kerta kun tätä perinnettä vietettiin, koska vastustus cuppia kohtaan on kasvanut vuosi vuodelta ja järjestäjien mielestä perinnettä ei ole enää mieltä jatkaa, jos koko tapahtuma loukkaa osaa kollegoista. Miksikö loukkaa?

Laukkakisoissa, myös Melbourne Cupissa, loukkaantuu ja jopa kuolee hevosia - esim. sydänkohtaukseen, dopingin takia tai onnettomuudessa - aika ajoin. Lisäksi enenevä osa tai ainakin enenevässä määrin äänekäs osa ausseista on sitä mieltä, että laukkakisat ja ravit ovat eläinrääkkäystä ja ne pitäisi tykkänään kieltää ja lopettaa. Itse ravihevosten parissa paljonkin puuhailleena en tätä väitettä allekirjoita (että hevosia rääkätään kilpailuttamalla ja juoksuttamalla), mutta en tietenkään kiistä noita loukkaantumis- ja kuolemantapauksia. Eli ilman ongelmia ei tämä laji ole. Harmi sinänsä, jos tämä festive eli juhlava perinne lakkaa, mutta ymmärrän senkin pointin, että voihan sitä juhlia ja laittautua ihan ilman laukkakisojakin - ei kai hassua hattua pitäisi joutua perustelemaan hevosilla...

Toiset kekkerit tällä viikolla olivat Halloween-bileiksi muokatut tuparit meillä kotona. Ajattelimme, että naamiaiset ovat kiva teema tupareille ja kun kerran näin lähellä halloweenia oltiin, niin vedetään sitten siltä pohjalta, vaikka päivä olikin viikkoa liian myöhään. Aussit eivät vietä halloweenia, paitsi että viime vuosina se on alkanut hiipiä enemmän näkyviin katukuvassa ja ennenkaikkea kauppoihin. Hyvä syy myydä lisää krääsää, tietenkin. Mutta toisaalta, mielestäni tähän pitkään juhlattomaan jaksoon ennen joulua mahtuu hyvin yksi ekstraperinne, eli miksei sitten vaikka Halloween. Tosin täällä Down Underissa se ei oikein ole samalla lailla pelottavan ja kauhun teemalla toimiva kuin ehkäpä USA:n hämärtyvässä syksyssä, täällä kun on kevät kukkeimmillaan. Enemmän asuissa ehkä panostetaan "hauskaan kauhuun" eli koomisuuteen.

En Suomessa asuessa jaksanut ymmärtää Halloweenia ollenkaan ja vastustin sitä amerikkalaisena hapatuksena ja väkisin syötettynä kulttuurituontina. Suomessa Pyhäinmiestenpäivä hautausmaakynttilöineen on kuitenkin harras päivä ja vainajien muistoa kunnioittava, kun taas Halloween on paljon kepeämpää kekkeröintiä. Mutta Kanadan keikka, johon myös "oikean" Halloweenin juhliminen kuului, muutti mielipidettäni avoimempaan suuntaan.

Ensinnäkin, mielestäni vainajat ovat jo siirtyneet jonnekin toisaalle - sinne toivottavasti hyvään tuonpuoleiseen - eli ei se heitä loukkaa, jos tälle puolen jääneet juhlivat elämää ihan täysin rinnoin. Siispä itsekin valitsimme Halloween-teemaksemme meksikolaisen Dia de Muertos eli kuolleiden päivä, joka itse asiassa on elämän kunnioittamisen ja siitä iloitsemisen päivä, sekä kuolemattoman rakkauden päivä (edesmenneitä muistellaan ilolla ja rakkaudella). Ja toisaalta, tavat, traditiot ja juhlat ovat kautta aikojen vaeltaneet maista toiseen ja muuttuneet matkan varrella, ei sellaista asiaa olekaan kuin "valmis" tai "puhdas" kulttuuri, joka ei saa muuttua eikä elää minnekään suuntaan.

Minulle Australiassa asumisen hyviä puolia on, että kuka tahansa on vapaa viettämään mitä juhlia lystää. Monia etnisiä tai tiettyyn kulttuuriin kuuluvia juhlia usein vietetään näkyvästi ja mukaansatempaavasti kaduilla, turuilla ja toreilla kaikille avoimina festivaaleina: olipa kyseessä kiinalainen uusivuosi, intialainen siunauspäivä, ranskalaisen kulttuurin päivä, thaimaalainen uusivuosi, länkkärijoulu tai mikä nyt milloinkin.

Ja tältä tämä viikko näytti. Ensin Melbourne Cup look ja sen jälkeen Halloweenia.

Vieraat ja isännät, E ja minä punamustissa asuissa.

Meikäläinen muiden tavoin jumissa "Meduusan" hiusten loukussa. Huvinsa kullakin!