31.8.2017

Läpimurtoni Ameriikan kirjamarkkinoilla?

Nyt ollaan jännän äärellä! Kirjoittamani jännitysnovelli (mysteeri/trilleri) THE OLD GOD kilpailee parhaillaan mahdollisuudesta saada julkaisusopimus USA:ssa. Romaani kertoo kansainvälisestä arkeologitiimistä, joka löytää suomalaisesta erämaajärvestä jotain odottamatonta - sekä mitä siitä seuraa. Yksi tiimin jäsen katoaa, kaksi valehtelee - mistä ja miksi? -, eikä kukaan osaa tulkita metsään ilmaantuvia merkkejä siitä, mitä tuleman pitää. Kirja yhdistelee kauhun ja paranormaalin elementtejä sci-fiin ja uskontojen historiaan.

Tarina pohtii lojaaliutta ja petosta, sekä tieteen ja yliluonnollisen rajaa. Keskeisimmät henkilöt ovat suomalainen arkeologi Anna, australialainen ammattisukeltaja Ben ja suomalainen arkeologian opiskelija Elina. Mukana runsaasti viitteitä suomalaiseen muinaisuskoon. Olen koulutukseltani taide- ja kulttuurihistorioitsija ja olipas lystiä kirjoittaa aiheesta, joka itseäni kiehtoo.

Kilpailun järjestää amerikkalainen Inkshares ja kirja on tällä hetkellä TOP 50:ssä. Jos se pääsee TOP 10:iin, on erittäin hyvät mahdollisuudet voittaa yksi neljästä tarjolla olevasta kustannussopimuksesta. Kirjan alun voi lukea täältä

Inkshares myy ennakkotilauksia kirjaan, eli jos kiinnostaa ja haluat tukea suomalaisen kirjailijan pääsyä Ameriikan markkinoille, niin tuki otetaan erittäin kiitollisena vastaan! Hinta on 20USD. Mikäli kirja ei pääsekään kustannetuksi asti, rahat palautetaan 90 päivän sisällä ostosta.

Suomi maailmankartalle! :D

Kirjan ensimmäinen luku kuvan alla. Lahjakkaan veljeni tekemä kansikuva jo valmiina levitykseen.



THE OLD GOD - CHAPTER 1

18 September, Lake Haltia, North-Eastern Finland, near the Russian border

     I can’t find her.
     The realisation hit Ben like a boxer’s punch. He bit the mouthpiece in frustration, scanned around in the dark, plunged deeper. There was no point in surfacing, signaling to the others. They could do nothing to help.  He was the only one left with diving gear, skills and experience.
     Before venturing further in the darkness that was only narrowly sliced by his diving torch, he glanced at his wrist, the diving computer. Not good. He had been underwater for over two hours. His re-breather tank was not running out of air, yet, but his torch was running out of battery. He had no spare torch – this was the spare torch. The battery of the first was already flat. And he was running out of stamina. Nothing burnt calories and drained muscles like diving in ice-cold water.
     The lakes of Finland had an average depth of six meters. This one, called Lake Haltia, ‘the lake of nature spirit’, was an anomaly. Created by a meteorite impact some quarter of a million years ago, the bottom of the lake lay ten times deeper, at sixty meters. The visibility was ridiculously poor even in the shallower shore waters. Ben was painfully aware he had only little hope of finding anything here, around the deepest spot, where he was now performing his diligent search pattern before he had to ascend. The lake was muddy and the autumn sun already setting. At this depth, he could barely see the tips of his fingers even with the powerful underwater torch. In other circumstances, he could have surfaced and tried to track the air bubbles of the lost diver. But with re-breathers, there were no bubbles. The air was recycled in the tank – hence the name, re-breather - and hardly anything bubbled out from the mouthpiece. He had no way of tracking Elina, if she couldn't or wouldn't signal to him with her torch or by clinking on her tank.
     Ben let more air out of his buoyancy vest to draw closer to the bottom, one last time. He had to get up. This was unhealthy, dangerous even. His mask had started fogging on the left side, again, blurring the already poor visibility. He sighed into his mouthpiece, again, out of frustration. He shouldn’t. He had to make every breath count, deliver every ounce of the priceless oxygen to his cells, make it last as long as possible.
     He was already feeling light-headed and he knew it was a high time to start the careful, slow ascend to the surface, for his own safety. But he had to take one last look at the bottom before returning to the shore with his devastating news. He had to.
     He reached the bottom of the pit, covered in brown, quietly wavering waterweed. Ben scanned the surroundings with his torch, left and right, right and left, back and forth. He kicked his fins softly, rhythmically, to keep the pace steady and efficient, and hovered his hands close to the bottom, raking the water and weed, to aid his limited vision. Nothing but more entangling water plants. Twigs. Mud.
     Suddenly, he touched something lean and hard protruding upwards. An arm? Let it be her!
     No.
     It was a straight, sturdy branch pointing up from the bottom mud. An unexpectedly straight one, roughly the strength of a wrist. Whitish. Ben glanced around and even with his blurred vision, he could see a dozen similar branches sticking out from the marshy ground. Some were curved, some were straight. In a flash, he understood they were no branches.
     In the vanishing light of his dying torch, he watched the brown viscose water swirl around remnants of once-living beings – a garden of bones.
  

****

Sent: 9 September at 12:38

As you have been made aware, it is of utmost importance that you take care of the situation as swiftly as possible and leave no time for the opponent to take advantage and execute their plan. You will be contacted soon for more details. Be prepared.

**** 




26.8.2017

Muistisääntöjä Australiaan

Vaikka olen asunut Perthissä jo ennätysmäiset kuusi vuotta - ennätysmäiset siksi, etten tullessani tiennyt ollenkaan, kauanko viipyisin - käytän edelleen joitain muistisääntöjä, jotka jouduin kehittelemään alkumetreillä.

1) Kuski tien keskiviivan puolella. Täällä on vasemmanpuoleinen liikenne ja siihen sopeutuminen otti aikansa, mutta nyt reissut Eurooppaan/Suomeen ja takaisin hoituvat sikäli rutiinilla, ettei joka kerta tarvitse pelätä, ajaako väärällä puolella kummallakin mantereella. Minulle toimii ajatus, että kun ajan autoa, on minun istuttava keskiviivan puolella. Jos piennar on lähempänä, menee huonosti ja pian vaarallisesti, jos ei tilannetta heti korjaa.

Muistisääntö ei toimi täydellisesti, koska useampikaistaisilla teillä on mentävä sillä  kaistalla, joka vie oikeaan suuntaan. Perthin moottoriteillä ei ole aina ulosajoramppeja jonne käännytään, vaan esim. kaksi vasemmanpuolimmaista kaistaa vain erkanevat muusta tiestä ja jatkavat uuteen suuntaan. Toki näihin on viitat, mutta aina ei ehdi vauhdissa älytä.

Ajan vieläkin kuukausittain harhaan tietyssä risteyksessä Graham Farmer Freewayllä, jossa motari haarautuu kolmeksi tieksi, yksi kaista yhteen suuntaan, kaksi yhteen suuntaan ja kaksi vielä eri suuntaan, vieläpä heti tunnelin jälkeen, eli navigaattori on yleensä sammunut signaalin menetettyään. Tuurilla seilattava vaan. Yleensä pieleen.

2) Vitosvaihde on itseäni lähinnä autossa, koska tykkään toimia vauhdilla eli isoimmalla vaihteella. Tämä piti ihan keksimällä keksiä, koska vaihdelaatikko aussiversiona myytävässä Toyotassa on sama kuin Eurooppaankin myytävissä. Toisin sanoen ykkösvaihde on vasemmalla ylhäällä ja vitosvaihde reunimmaisena oikealla ylhäällä.

Oikeakätiseen vaihteistoon tottuneelle ykkösvaihde vedetään itseä kohti ja ylös, kun taas vasurimallissa vipua työnnetään poispäin itsestä ja ylös. Eräänkin kerran olen yrittänyt puskea väärää vaihdetta päälle, kun lihasmuisti väittää, että kannattaisi toimia eurooppalaismallin peilikuvana, kun kerran eri kädellä pelataan. Ei näin, Toyota huutaa.

3) Vasemmalla myös kävellen. Vasemmanpuoleinen liikenne pätee myös jalankulkijoihin ja esim. liukuportaisiin. Siellä pitäisi siis ryhmittyä vasemmalle, jotta oikealta pääsee ohi. Jostain syystä kuitenkin portaissa on aina yksi tatti, joka jumittaa oikealla ohituskaistalla nappikuulokkeet niin syvälä korvissa, ettei kohteliaita excuse me- ohituspyyntöjä varmasti kuule. Lisäksi Perthin keskusta-alueen rullaportaat ovat tuntemattomista syistä niin usein rikki, että sama olisi olla normaaleja portaita sekä hissi kaikkialla kauttaaltaan.

4) Maitokahvi on flat white, lättänä valkoinen. Kahvinjuojat oppivat Australiassa nopeasti, että kahvin eri tarjoilumuotoja on tusinoittain, ja usein kahviloissa voi myös erikseen valita pavut ja paahtoasteen. Kahvia ei käytännössä koskaan kaadeta itse kahvipannusta eikä se tule suodatinpannusta ylipäätään, vaan barista tekee kupilliset yksi kerrallaan. Kahvilaan yleensä edellytetään kahvikoneen käyttökoulutus työllistymisen pohjaksi.

Täällä ei jostain syystä ole olemassa eurooppalais(ranskalais)muotoa cafe au lait eli maitokahvi, vaan maitoa saa eri määrän kahviin ja eri muodoissa - kuumennettuna, vaahdotettuna, kylmänä - tilaamalla eri tuotteen: macchiato, long mac(chiato), cappuccino, flat white, long black with milk at the side eli musta kahvi ja maitonekka viereen erikseen... Tietenkin jääkahvit, erikoismaustekahvit jne erikseen. Musta kahvi puolestaan ei ole Americano jollaisena se Euroopassa tunnetaan, vaan long black.

Jotkut kahvilat tarjoavat palvelua, että jos tuot oman kestomukin, saat kahvin halvemmalla. Kestomukeja Perthissä näkee jonkun verran, mutta ei läheskään niin paljon kuin voisi. Itse yritän vähentää jätteen määrää juomalla aina kahvit kahvilassa take awayn sijasta eli vastaan myyjälle dine in, syön täällä (vaikka juomasta kyse), tai pyytämällä pahvimukin ilman turhaa muovikantta. Aina tämä ei onnistu, koska kansi topataan mukiin niin automaattisesti, että muki tulee kannella, halusit tai et.

5) Kaikki muut roskat samaan kierrätysastiaan, paitsi muovipussit ja ruuanjätteet. Jäteasioista puheenollen. Perthissä kierrätysprosentti on aivan onneton, 30%, ja arvelen sen johtuvan siitä, että ihmisiä ei edes kunnolla yritetä opettaa kierrättämään. Helpottaakseen kierrätystä kunnat keräävät kaiken kierrätykseen sopivan yhtenä pompsina, mutta tämä näyttää johtavan hämmennykseen tai välinpitämättömyyteen siitä, mikä sinne kierrätykseen sopii ja mikä ei. Idea on, että kierrätettävä eritellään lajittelukeskuksessa. Ideana hyvä, toteutuksena ei.

Kierrätykseen siis menee kaikki se, mikä Suomessakin kierrätetään (paperi, pahvi, lasi, metalli), mutta myös vahva muovi eli rasiat ja pakkaukset. Sen sijaan muovipussit eivät kuulu kierrätykseen eikä ruokajäte, joka menee kaatopaikalle kompostien sijasta (haloo). Itsellenikin on epäselvää, voiko esim. rasvantahrimat pizzalaatikot kierrättää, mutta laitan ne kierrätykseen silti. Iso osa kierrätykseen tarkoitetusta materiaalista päätyy kuitenkin kaatopaikalle juuri siksi, että kierrätysastiat on sotkettu sinne kuulumattomalla tavaralla, eli koko taloyhtiön vaiva voi mennä hukkaan yhden tumpelon takia.

Perthissä otetaan käyttöön panttipullo- ja tölkkisysteemi v. 2019, vihdoin ja viimein. Asia on viivästynyt ankaran lobbauksen takia, koska Coca Cola Company on pelotellut asiakkaita huomasti nousevista tuotehinnoista, jos jotain niin monimutkaista, vaikeaa ja kallista kuin pullonkierrätys aloitetaan. Suomalainen, vuodesta jääkausi myös cokispullot palauttanut viherpiiperö hämmästelee pelottelukampanjaa huvituksen ja raivon sekaisin tuntein.

6) Koska henkilötunnusta ei ole, joutuu muistamaan muita tunnuksia. Australiassa ei ole kellään samanlaista yhtenäistettyä tunnistenumeroa kuin suomalainen sotu. Siispä tunnistuskeinoja on muita, yleensä dokumenttikombo eli pitäisi voida näyttää esimerkiksi ajokortti, passi ja pankkikortti, kaikki samalla nimellä. Ajokortin numero on kohtuullisen yleinen tunnistusmetodi esim. puhelinpalveluissa, samoin tietenkin syntymäaika. Jos paikallista ajokorttia ei ole, yleensä Australiaan muuttava joutuu hommaamaan jonkin muun täkäläisen ID:n, esimerkiksi proof of age-kortin, ikätodistuksen.

Näiden lisäksi monille tahoille, vaikkapa pankin ja valtion palveluihin, pitää antaa vastauksia erilaisiin turvakysymyksiin kuten: mikä on lempijoukkueesi? Äitisi tyttönimi? Ensimmäisen ala-asteesi nimi? Ensimmäisen lemmikkisi nimi? Itseäni tällainen ystäväkirjatyyppinen kysely lähinnä hymyilyttää, koska useimmat voisivat vastata ko. kysymyksiin esimerkiksi puolisonsa puolesta ilman sanottavaa vaivaa. Eli onkohan hirveän tietoturvallista...?

Kaikkein turhauttavimmaksi ID-bingoilu menee silloin, kun sinulla ei ole juuri tarvittua todistusmuotoa. Esimerkiksi Landgate eli maanmittauslaitos/kiinteistövirasto hyväksyy vain kombon passi, ajokortti, syntymätodistus JA omalla nimellä tullut kiinteistöön liittyvä paperi, vaikkapa sähkölasku. Meillä sähkölasku tulee minun nimelläni eikä Perthin monopoli-sähköyhtiö Synergy suostu lähettämään sellaisia laskuja, jotka on osoitettu kahdelle ihmiselle, vaikka kyseessä olisi pariskunta. E:llä ei siis voi olla ko. laskua näytille, ja jos taas vaihdamme E:n nimen laskuun, minulla ei sitä ole. Huoh.

Kuvituksesi räpsyjä Perthin lopputalvesta. Näin aurinkoista ei ole ollut sitten toukokuun lopun montaakaan kertaa.

Banksiankukka kirjaston kahvilassa.

Yllä ja alla Hay Street, yksi Perthin keskustan pääkaduista ja suosittu lounaskahvila-alue.



10.8.2017

Itsestäänselvää Suomessa

Suomessa käydessä tuli taas huomattua, miten monta asiaa ottaa itsestäänselvyytenä. Tässäpä listausta suomalaisista tavoista tai tavallisuuksista, jotka tällä kertaa tekivät E:hen vaikutuksen.

1. Voileipäkulttuuri. E:n mielestä on sekä ihmeellistä että kätevää, miten voileipäpöytä on suomalainen perustarjoomus vieraille. Kaikissa sukulointi- ja kyläpaikoissa on aina tarjolla aamu-, ilta- tai välipalaksi, joskus myös päiväkahvin kanssa, minibuffetti, joka koostuu seuraavista: vaaleaa ja tummaa leipää, joskus myös karjalanpiirakoita tai rieskaa, levitettä (joko perusmargariinia tai esim. useita tuorejuustoja), juustoa, viipaloitua tomaattia ja kurkkua, salaattia, leikkelettä ja mitähän vielä.

En ollut aiemmin ajatellut, miten arkisesta asiasta voi saada runsaan ja juhlavan juuri tuolla buffet-hengellä, koska aamupalapöytä on tuttu kuin omat taskut. Voileipäbuffet on niin eksoottinen juttu esimerkiksi Australiassa, että ruotsalainen kahvila Miss Maud rahastaa siitä 29,95-59,95 dollaria per pää, riippuen syökö aamupalaa, lounasta vai päivällistä. Tietenkin kahvilan buffetti myös vastaa enemmän hotellin buffaa kuin kotiaamiaista, mutta ymmärtänette pointin.

2. Kahvileipäkulttuuri. E ihmetteli jo edellisellä Suomen-visiitillä, että miksi olin vähätellyt suomalaista ruokakulttuuria hänelle. En nimittäin ennakkoon keksinyt montaa erityistä asiaa kehuttavaksi, perusmämmin ja karjalanpiirakoiden lisäksi. Tuore ruoka, luonnonantimet jne tietenkin tuli mainittua, mutta kyllä myös ranskalaiset arvostavat ja harrastavat samoja asioita, joten se ei ole suomalaisten yksinoikeus.

Tälläkin kerralla häntä jaksoi ihmetyttää, miten joka päivä juodaan niin monta kertaa kahvit: aamukahvit, päiväkahvit, iltakahvit, ja miten joka kahvin kera on jotain leipomusta kotitekoisesta pullasta mokkapaloihin tai niihin karjalanpiirakoihin. Tietenkin E saa hieman paisutellun kuvan, koska vieraille tarjotaan runsaampia antimia kuin normioloissa, mutta kyllä suomalaiset sekä kittaavat kahvia että syövät pullaa aika lailla ihan ilman vieraitakin, esim. työpaikalla.

3. Finnish style – sängyt. Toisin sanoen parisänky, joka koostuu kahdesta erillisestä yhteenliitetystä runkopatjasta ja tulee kahden erillisen täkin kanssa. En tiedä miksi E ei ole koskaan muualla nähnyt vastaavaa, mutta hän oli syvästi vaikuttunut siitä, miten kätevä voi olla kaksi erillistä patjaa ja kaksi erillistä peittoa. Ei heräämistä siihen, kun toinen kääntää kylkeä, eikä koskaan voi syyttää muita kuin itseään siitä, jos peitto katoaa yöllä.

Sänky ja petivaatteet ovat yleisestikin asia, jotka poikkeavat hieman maakohtaisesti. Australian tyynyt ovat yleensä pitkulaisempia ja pidempiä kuin suomalaiset, johtaen siihen, että Suomesta ostetut tai lahjaksi saadut tyynyliinat eivät tyynyjen päälle mahdu. Samaten meillä on lahjaksi saatuja pussilakanoita, joita käytämme vain puolet vuodesta (kesäisin siltään). Parivuoteen täkki on aussimallia eli kahden hengen, kun taas suomipussilakanat ovat kahdelle erilliselle täkille.

4. Englantia puhuvat ihmiset. E:n mielestä on koskettavaa, miten kaikki pyrkivät puhumaan hänelle englantia siitä riippumatta, mikä on kielitaidon taso tai miten paljon ylimääräistä aivovaivaa se vaatii puhujalta. Toisin kuin Ranskassa, ihmiset eivät Suomessa yleensä puhu ulkkarin yli ja ohi, vaan yrittävät ottaa tämän mukaan keskusteluun ja usein jopa keskustelun keskipisteeksi eli tämän mielipiteitä, vaikutelmia jne innolla udellen.

E oli välillä niin liikuttunut saamastaan "erityishuomiosta", että alkoi kiitellä ihmisiä englanninpuhumisen "ponnistuksesta". Tämä tuli toisinaan ulos hieman oudosti eli välillä huomasin, miten suomalaiset vaivaantuivat - eikö englantini ole riittävän hyvää kun siitä pitää erikseen mainita tai kiitellä ponnisteluna? Jouduin paikkailemaan selittämällä, ettei kiitos ole kritiikkiä vaan täydestä sydämestä annettu aito tunnustus, kun E ei joutunut jäämään keskusteluista ulkopuolelle tai vain minun tulkkauksieni varaan.

5. Kesämökkikulttuuri. Järvikulttuuri. Saunakulttuuri. Metsäkulttuuri. Nämä kaikki nivoutuvat yhteen ja kaikkia koettiin tietenkin täysin rinnoin Suomen (sateisessa) suvessa. On maailman mittakaavassa jopa poikkeuksellista, miten monella suomalaisella on joko oma mökki, tai sellaiselle pääsy esim. sukuloimaan tai ihan vuokraten.

Ranskan lain mukaan rannoille ei saa rakentaa, koska rannat ovat julkista omaisuutta. Näinhän Suomessakin yleensä on taajama-alueilla, eli rantatontit eivät suoraan ulotu veteen vaan veden ja tontin välissä on esim. kävelytie ja jokamiehenoikeus. Toista on metsiköissä, joissa mökkilaiturille voi kävellä suoraan aamupalapöydästä.

Täällä Perthissä ihmiset yleisesti omistavat tai vuokraavat loma-asuntoja neljän tunnin ajomatkan päästä Margaret Riveriltä, ja vehreä viininviljelyalue onkin rentouttavaa, kaunista lomaseutua. Samanlaista metsäläishenkeä Margaret Riverillä lomailussa ei kuitenkaan ole, vaan idea on joko viettää aikaa rannalla uiden ja surffaten (esim. Dunsboroughissa) tai viinitiloja kierrellen ja niiden ruoka- ja juomatarjontaa testaillen.

Suomessa metsässä liikkuminen, metsän antimien hyödyntäminen ja sauna ovat luonnollisesti olennainen osa mökkeilyä. Järvessä uinti oli sekin ihastelun aihe, vaikka järvivesi jäi alle +20 asteen. Mökillä tietysti poimimme myös mustikoita piirakkaan, jotta päästiin palaamaan kohtiin 1 ja 2 ja aloittamaan kierros alusta.

Kuvissa lisää asioita, joita E ei ollut ennen nähnyt:

Lupiinit. Tämä on vieraslaji juu, mutta silti kaunis. Kuvaan pääsi myös veljeltä lainattu auto. Oli hyvä ratsu!

Villinä kasvavat mustikat, joista voi leipoa herkullista piirakkaa.

Lammikko aivan täpötäysi nuijapäitä.

Siirtolapuutarha.

5.8.2017

Tapetilla täällä juuri nyt

Suomessa kohistaan sotesta, persujen hajoamisesta ja presidentinvaaliehdokkaista, täällä puolen palloa on tietenkin omat kesto- tai hälinäaiheensa. Millaisia näkyviä uutisia Länsi-Australiassa näkee mediassa juuri nyt (tai pidemmällä aikavälilllä kestoaiheiden tapauksessa...).

Australian kansalaisuus. Australian hallitus päätti vuoden alussa, että tiukennetaanpa kansalaisuuden saannin ehtoja. Päätös tiukennuksesta tuli voimaan 20. huhtikuuta. Mutta, laki tiukennuksesta ei ole vielä mennyt läpi eli kukaan - eivät poliitikot, eivät viranomaiset - ei tiedä, mitä tiukennus pitää sisällään eli miten kansalaiseksi nyt sitten pääsee.

Aiempi ehto oli, että maassa on pitänyt asua vähintään neljä vuotta yhteensä, joista kaksi vuotta PR-, permanent residency- eli pysyvällä oleskeluluvalla. Nyt ehdoksi ilmeisesti tulee, että maassa on pitänyt asua vähintään neljä vuotta PR-viisumilla, jonka usein saa vasta muutaman vuoden muulla viisumilla oleskelun jälkeen. Esimerkiksi E:n veli on asunut maassa jo 7 vuotta, joista osan WH:lla eli nuorille tarkoitetulla working holiday-viisumilla, osan opiskelijaviisumilla ja nyt kolme vuotta PR:llä. Hänen pitää siis vielä odottaa vuosi ennenkuin kansalaisuustestin ovi aukeaa.

Tilanne on limbo, koska kukaan ei tiedä eikä voi neuvoa, millä ehdoilla kansalaisuuden saa. Kuuma peruna on kielitaito. Tähänkin asti PR-viisumin saannin ehtona on ollut välttävä kielitaito (pärjää arjessa), mutta kielitaidon testaus on vaihdellut henkilöstä riippuen. Viisumiin on voinut saada lisäpisteitä hyvästä kielitaidosta, mutta ilman kielitestiäkin on viisumin voinut saada, jos on kotoisin maasta, jonka pääkieli on englanti, tai jos pisteet muuten riittävät viisumirajaan esim. pitkän työkokemuksen kautta.

Nyt hallitus aikoo vaatia, että kansalaisuuden ehdoksi laitetaan ns. yliopistotason englanti, IELTS-testin tulos 6. Tämä on aiheuttanut paljon haloota, koska a) läheskään kaikki maahanmuuttajat eivät tule opiskelemaan, esim. kiinalaiset isovanhemmat jotka muuttavat lastenlapsia hoitamaan; b) läheskään kaikilla ausseillakaan ei ole yliopistotutkintoa eikä tarvetta tai halua sellaista hankkia - eivätkä he myöskään puhu yliopistotason englantia; ja c) tänne on aikojen saatossa muuttanut paljon väkeä, jotka ovat oppineet englannin vasta paikan päällä ja pärjänneet silti elämässä aivan hyvin.

IELTS-testissä on ongelma, että sen tulosta ei lasketa keskiarvona, vaan kaikista osa-alueista (kuuntelu, puhe, luetun ymmärtäminen ja tekstintuotto) pitäisi saada vähintään tulos 6 (asteikolla 1-10) kelvatakseen. Itse sain aikoinaan tuloksen 7 opiskeltuani englantia kolmosluokasta asti ja asuttuani Kanadassa ennen Australiaan muuttoa, eli 6 on aika tiukka raja monelle. Testissä nimittäin jännittää, hermostuttaa, osa kysymyksistä on hieman kompamaisia, ja jos esim. tavaus ja välimerkkien käyttö ei ole hallussa täydellisesti, menettää helposti pisteitä. On siis mahdollista ja jopa todennäköistä, että iso osa hakijoista ei tule testiä läpäisemään, vaikka pärjäävät aivan hyvin normielämässä Australiassa.

Tämä voi luoda Australiaan kahden kerroksen yhteiskunnan, jossa osa saa äänestää ja osa ei, mutta muuten elävät samojen oikeuksien ja velvollisuuksien mukaan. Suomen kansalaisuuteen vaaditaan vähintään yleisen kielitutkinnon taitotaso 3, joka kuvauksen perusteella näyttää vastaavan IELTS-testin tasoa 4 tai 5 (ymmärtää suurimman osan puhekielestä, pärjää arjessa, tekee joitain kielivirheitä, pystyy toimimaan ammatissa). Jos Suomessa alettaisiin vaatia äidinkielen yo-kokeen läpäisyä esim. tuloksella 8 kansalaisuuden saamiseksi, sitä tuskin pitäisi realistisena vaatimuksena kukaan muu kuin Laura Huhtasaari.

GST eli ALV. Aussilan ALV on 10% tuotteiden hinnasta ja sen tasosta ei ole keskustelua, mutta ALV-tulojen jakamisesta kyllä. Jokainen osavaltio tilittää alueellaan kertyneet ALVit liittovaltion holveihin, josta summa jaetaan takaisin osavaltioiden käyttöön tietyllä laskukaavalla, ottaen huomioon osavaltion väestömäärän, menot ja muut tulot. WA, Länsi-Australia, on pitkään ollut maksumiespuolella, koska täällä oli n. vuodesta 2003 nousukausi ja 2010-luvun alun paikkeilla hurja piikki kaivosalan tuotannossa ja tienesteissä. 2014-15 alkoi kuitenkin lamanpoikanen näkyä ja WA ei ole enää pariin vuoteen tuottanut läheskään samaa määrää rahaa kuin ennen.

Liittovaltiolle tilitetyistä ALVeista WA saa takaisin vain 34% ja tämähän on osavaltion poliitikkojen murheenkryyni ja valitusvirsi #1, mielestäni aiheesta. Hyvinä aikoina voi tietenkin tukea muita alueita, mutta nyt laman laahatessa prosentin tulisi olla reilumpi. Australian pääministeri ei kuitenkaan ole kiinnostunut rukkaamaan osuuksia - miksipä olisi, hänelle helpompaa, että asiat rullaavat kuten ennenkin.

Tavalliselle tallaajalle lama näkyy esim. siinä, että keskustan toimistoista ja liiketiloista on jopa joka viides tyhjillään. Nyt pahimmoilleen vielä Perthin keskustan kaksi suurinta ostoskeskusta menevät remonttiin yhtä aikaa - Forrest Chase ja Raine Square - eli keskusta näyttää aavekaupungilta ainakin vuoden 2018 loppuun. Työpaikkani ympäristö ydinkeskustassa on selkeästi hiljentynyt eikä mistään näy, että Perth on kuitenkin lähes kahden miljoonan asukkaan metropoli. Enemmän tunnelma on luokkaa Kuopio, 100 000 asukasta ja rapiat.

Jos olet aikeissa muuttaa tai tulla vierailemaan Perthiin, kannattaa harkita, voiko matkaa siirtää vuodella, jos töitä ja tekemistä etsit. Toivottavasti vuoden 2018 mittaan piristyy!

Pakolaiset. Vaikka kaoottisin pakolaisaalto näyttää olevan ohi, kestoaihe uutisissa on Australian detention centret eli säilökeskukset. Nämä eivät ole Australian valtion sisällä pääsääntöisesti vaan ulkoistettu naapurimaiden pikkusaarille, Papua-Uuden Guinean Manus-saarelle ja Nauru-valtion saarelle.

Australia kiertää kansainvälisiä sääntöjä julistamalla, että kaikki meriteitse maahan pyrkivät lähetetään ko. keskuksiin, jonne heidät jotakuinkin hylätään odottamaan prosessointia, mikä ei näytä koskaan tapahtuvan. Meriteitse saapuvia ei tulla koskaan päästämään Australian kamaralle, poliitikot uhoavat ja rasistit hurraavat. Australiaan ei voi ilman viisumia tulla mitenkään muuten kuin meriteitse, koska lentokoneet eivät ota kyytiin, jos ei ole näyttää voimassaolevaa viisumia. Turvapaikan hakeminen on YK:n määräämä kaikkien perusoikeus (artikla 14) eli käytännössä Australia on sulkenut itsensä turvapaikanhakumahdollisuuksien ulkopuolelle (paitsi pakolaisleirien kautta, mutta kaikki tietävät että niillä on miljoona kertaa enemmän väkeä kuin ehditään käsitellä).

Ymmärrän, että valtioiden pitää voida määrätä, montako ihmistä otetaan ja miten, mutta pakolaisten käsittelystä on tullut julmaa ja jopa kidutusluontoista (jotta muut turvapaikanhakijat pyrkisivät jonnekin muualle) sekä säälimätöntä poliittista peliä. Uusi-Seelanti on luvannut ottaa 600 pakolaista Australian keskuksista, mutta Australia ei anna heitä, koska pääministeri ehti väittää mediassa, että on sopinut Trumpin kanssa diilin: Australia ottaa USA:an pyrkiviä ihmisiä Etelä-Amerikasta, jos USA ottaa Australiaan pyrkiviä ihmisiä Aasiasta (mm. Afganistan, Sri Lanka, Pakistan, Iran). Eilen paljastui, että Trump oli vain nauranut mokomalle diilille, jota Aussilan pääministeri hehkutti onnistumisena aiemmin. Just joo. Nyt pakolaiset istuvat jumissa saarivankiloissa, koska Aussi-PM ei uskalla syödä uhmakkaita sanojaan ja päästää heitä maahan tai Uuteen-Seelantiin.

Saako äitiyssuunnitelmista kysyä työhaastattelussa? Australiassa on yhä tavatonta, että naispoliitikko etenee näkyvään asemaan, esim. puolueen johtoon. Viimeisin kohu ei sattunut Australiassa, mutta siitä uutisoitiin täälläkin: Uuden-Seelannin Työväenpuolueen johtoon valittiin nainen ja häneltä kysyttiin heti TV-haastattelussa, että mitenkäs äitiyssuunnitelmat, aiotko jäädä äitiyslomalle lähivuosina? Somekommentoinnista päätellen kysymys on yleinen myös työhaastatteluissa. Suomalainen ei voi ymmärtää koko kysymystä, koska se on Suomessa laiton ja yleensä mediallakin on sen verran tasa-arvo-älliä, ettei ala grillata naispoliitikkoja lapsista, päästäen miespoliitikot läpi seulan ilman kommentin kommenttia.

Eniten uutisoinnissa ihmetytti se, miten moni kommentoija, sekä nainen että mies, piti kysymystä aivan asiallisena ja oikeutettuna. "Tottakai pitää voida kysyä, koska työnantajan pitää voida tietää!" Täällä äitiysvapaa on vain 3kk, johon voi saada valtion avustusta toiset 3kk, jonka jälkeen kaikki vapaa otetaan omasta pussista. Näkemäni  mukaan useimmat äidit palaavat työelämään 12kk vapaan jälkeen osa-aikaisiksi. Osa jää kotiäideiksi, mutta ainakin Perthissä koulutetummat äidit yleensä palaavat uraansa jatkamaan ja tienaamaan perheelle.

Siihen nähden, miten liikkuvaista sakkia aussit ovat työelämässä, äitiysvapaan naulitseminen isoimmaksi ongelmaksi on lähinnä naurettavaa. Moni vaihtaa työpaikkaa lennosta lyhyellä varoitusajalla, ja etenkin nuoremmat lähtevät esim. matkustelemaan 6-12kk:ksi. Seniorimmatkin saattavat ottaa 3kk lomaa risteilyyn tai vaikkapa oman vanhemman hoitoon. Jos se äitiysvapaa niin paljon rassaa niin luulisi, että työnhakijoiden tulisi paljastaa kaikki mahdolliset lomasuunnitelmat ja esim. terveyskrempat, jotta työnantaja tietää, mitä odottaa. Ihan kuin työelämässä ja ihmiselämässä voisi  ylipäätään varautua ihan kaikkeen tai taata sen, että palkattu työntekijä pysyy pestissä aina ilman katkoja, sairaslomia tai mitään tuottavuustipahduksia.

Googlaamalla Australia News löytyy tälläinen osuvan kantaaottava kuva. (c) SBS.