Australiaan töihin? Perusfaktat ABC

Luen säännöllisesti Dundernewsin viestipalstaa, ja kirjoittelen sinne itsekin kohtuuahkerasti. Palstalla kysellään vakitahtiin, miten tänne pääsee töihin ja millaisilla meriiteillä / ammattiosaamisella. Etenkin WA:ssa on ammottava työvoimapula, ja siksipä myös monet mertentakaatulijat päätyvät tai ainakin haluavat tänne, kaivosten kultamaille tai muuten mukaan Perthin kaupunkikasvun imuun. Niin että mitenkö tänne pääsee töihin?

Fakta 1. on, että kielitaidon on oltava kohdillaan. Suomalaiset usein kuulevat maailmalla ja mediassa, että meillä on hyvä kielitaito, muttemme uskalla käyttää ja näyttää sitä. Tämä on pitkälti totta, eli suomalaisilla kouluopeilla ja Amerikan-telkkarin (sekä BBC:n) dubbaamattomien, tekstitettyjen ohjelmien tapittamisella pärjää yllättävän pitkälle kielipuolella.

Varoituksen sanana kuitenkin, että siinä vaiheessa kun töitä aletaan tekemään, kielen on sujuttava paremmin kuin turistimatkalla ja kahvia tilatessa. Jokaisen täältä töitä haikailevan kannattaa tehdä pikainen tsekki omalla suomalaisella työpaikalla ollessaan, että pystyisinkö hoitamaan kaikki nämä tehtävät sujuvasti englanniksi? Eli a) pystyisinkö saamaan työn eli pärjäämään haastattelussa; b) selviytyisinkö kaikista ohjeistuksista, tietokoneohjelmien käytöstä, raportoinnista, sähköpostien kirjoittamisesta; c) pärjäisinkö kokouksissa, pystynkö seuraamaan kiivastakin keskustelua ja väittelyä, saanko itse suuni auki jos hetki koittaa?

Tietenkin vaaditun kielitaidon taso vaihtelee rajusti työtehtävien ja -alan mukaan, mutta vähintään pitäisi olla peruskielitaito kohdillaan ja kyky oppia ÄKKIÄ oman alan erikoissanasto (olipa se sitten terveydenhuollosta, rakennustyömaalta, kaupan kassalta, business development- tai vaikka lakipuolelta), mielellään jo ennen muuttoa. Monetkaan aussit eivät näköjään pidä selittämisestä eivätkä siitä tunteesta, että toinen osapuoli ei tajua / ymmärrä / tiedä oikeita termejä.

Fakta 2. on, että ulkomaalaisena kilpailee aina täkäläisten tutkintoja, osaamista, kielitaitoa ja sisäistettyjen tapakoodien tuntemista vasten. Vaikka esimerkiksi WA:ssa on paljon koulutettujen professionaalien paikkoja eri aloilla auki, vaatii aina hieman ekstraselittämistä tai pätemistä, että pystyy osoittamaan olevansa yhtä hyvä tai parempi kuin täkäläinen vastaavalla tutkinnolla/osaamisella.

Etenkin kaikille uratykeille vinkkinä, että ulkomaille muutto saattaa hetkellisesti tiputtaa uraportailla alemmas, kun joutuu hakemaan omaa paikkaansa ja vakuuttamaan osaamisellaan, mutta kuulemani ja näkemäni mukaan pitäisi olla mahdollista kivuta parissa vuodessa takaisin ja ylemmäs, kuin mihin Suomessa jäi.

Jälkeenpäin huomaan, että itse lähdin todellakin aika takki auki - asenteella matkaan (viittaan edelliseen postaukseen ja vetoan niinkin vankkaan selitykseen kuin horoskooppimerkkiini), eli ajattelin vain että meikä on niin pätevä että kyllä ne sen äkkiä huomaa. Onnekseni tällainen amerikantyyli puree täällä paremmin kuin suomalainen, hiljaisenrehellinen vaatimattomuus [vaikka kuulenkin jatkuvasti olevani niiiin kiltti, kiva, vaatimaton ja hiljainen] eli tässäkin asiassa auttavat a) realistinen tieto ja arvio omista kyvyistä ja jos tarpeen, niiden petraaminen jo Suomessa esim. jollain lisäkurssilla tai kielikoulutuksella; sekä b) vankka usko itseen.

Fakta 3. on, ettei toisaalta pidä luulla liikoja itsestään, sillä edessä on vain väistämätön pettymys. Joskus Dunderissa näkee viestejä (ja kuulee muitakin reittejä pitkin), että osa tänne tahtovista odottaa saavansa hyvän työpaikan jo Suomesta käsin, tai ehkäpä haastattelukutsun ja työnantajan maksamat matkat tänne (!) haastattelua suorittamaan.

Haastatteluun en ole kuullut ketään lennätetyn, mutta kyllä tuotakin tapahtuu, että työt lyödään lukkoon ihan sähköpostin, cv:n ja skypen pohjalta. Alasta riippuen ja harvemmin kuitenkin. Todennäköisin reitti töihin on sama kuin Suomessakin, eli armoton työnhakukirjeiden pommitus, valmius ilmaantua haastatteluun ja tarvittaessa aloittaa työt vaikka jo huomenna, sekä verkostoituminen niin kattavasti kuin nyt maahanmuuttajana on mahdollista (kun ei ole esim. omia opiskelukavereita, muita tuttuja, sukulaisia ja entisiä työkavereita paikan päällä ollenkaan).

Verkostoitumisessa on aina fiksua ja asiallista kontaktoida täällä jo olevia maanmiehiä, sillä enemmistö meistä on more than happy to help maahan kotiutumisen ja vinkkienjaon suhteen. Muistutan kuitenkin, että toisessa maassa pidempään asuminen ei tee kenestäkään automaattista työnvälittäjää, asunnonvälittäjää/majoittajaa tai minkään muunkaan palveluksen suorittajaa. Jonkin verran kun törmään (ja tiedän muidenkin törmänneen) yhteydenottopyyntöihin toiveikkailta tulijoilta, jotka odottavat minun järjestävän/tarjoavan töitä, majoituksen, kyytejä, ilmaista käännöspalvelua... kahviseuraa ja loputtoman määrän neuvoja ja niksejä toki saa, muuta ei. Kun on tämä omakin elämä tässä hoidettavana.

Töiden löytämisessä kaikki kuitenkin kiertyy takaisin kielitaitoon, eli kovankaan tason osaaminen ei paina mitään, jos sitä ei pysty osoittamaan puhumalla. On armoton totuus sekä täällä että muualla maailmalla, että mitä vähemmän pystyy kommunikoimaan, sitä todennäköisemmin päätyy hommiin, joita paikalliset eivät halua tehdä.

Esimerkiksi ensimmäiset kämppiksemme täällä, tsekit, olivat jämähtäneet vasten tahtoaan siivoojiksi useiksi vuosiksi, koska kielitaito riitti turistirupattelun tasolle - siitä huolimatta, että kummallakin oli it-alan korkeakoulututkinto ja projektimanagerin kokemusta omassa kotimaassaan. Siivojan työssä ei tietenkään ole muuta vikaa kuin se, että on pirkaleen raskasta tehdä, jos ei sitä halua tehdä.

Postauksen tarkoitus ei ole pelotella tai lannistaa, sillä kielitaitohan kohenee välittömästi, kun pääsee ympäristöön, jossa vierasta kieltä käyttää päivittäin. Ja mitä pidempään on paikan päällä, sitä paremmalle tasolle yltää, etenkin jos jaksaa aktiivisesti etsiä tilaisuuksia kohentaa osaamistaan (mm. lukee englanniksi, katsoo täkäläistä telkkaria, juttelee milloin missäkin). Eli jos tänne haluaa, kannattaa uskaltaa. On sen arvoista.

Welcome to the land Down Under. Kuva (c) Jeboulandia@UK-blogi.