Ensikertalainen Thaimaassa

Miltä näyttää kaikkien tuntema Thaimaa ensikertalaisen silmin? En ole koskaan aiemmin käynyt joka matkailijan perusmaassa, juurikin siksi, että se on niin suosittu ja tunnettu. Halusimme kuitenkin jonnekin lomalle, ja koska meillä oli käytössä vain tietty rako tammikuussa, jouduimme ostamaan reissun sinne, minne halvimmalla saa. Bali oli tällä kertaa poissa laskuista Mount Agung-tulivuoren purkausvaaran vuoksi, joten lensimme  hieman kauemmas Aussilasta, Phuketiin.

Aiempi mielikuvani Phuketista ei ollut sanottavan hyvä, koska se on niin suosittu ja tunnettu. En ole aurinkorantojen saati pakettimatkojen ystävä, jotka kummatkin mielessäni liitän Phuketiin. Ensimmäinen yllätys kuitenkin oli, että Phuket on sekä saaren että kaupungin nimi, ja itse Phuket Town ei olekaan se turistien suosima paikka. Turistit keskittyvät saaren länsilaidalle monelle kuuluisalle rannalle kuten Patong, Kata, Karon ja Kamala. Itse saari on suurempi kuin oletin ja liikkuminen mutkaisia kukkulatietä pitkin ranta-alueen ja Phuket Townin välillä vie puolesta tunnista tuntiin. Vuokrasimme skootterin parina päivänä, emmekä nähneet kuin muutaman rannan ja temppelin, koska matka-ajat ruuhkissa ovat niin pitkiä, eikä bussien ja rekkojen dieselkatkujen hengittely pidemmän päälle innosta.

Sävelsimme loman lennosta eli Phuketista ostimme lauttaliput Ko Lantan saarelle neljän tunnin matkan päähän Andaman-meren itärannalle. Pysähdyimme myös kuuluisalla Ko Phi Phin saarella. Ko Lantan ideana oli nähdä autenttisempaa Thaimaata (tosin sekin on hyvin turistipainotteinen) ja löytää ikonisia sukelluskohteita E:lle. Tässä onnistuimmekin. Suosittelenkin ehdottomasti suuntaamaan hieman syrjemmälle Phuketista, jos vain on aikaa ja rohkeutta lähteä tien/veden päälle.

Yllä ja alla: Patong Beach

Parasta Phuketissa

Thait

Ymmärrän nyt, miksi niin monet vannovat Thaimaan nimeen ja suuntaavat sinne jopa joka lomalla. Thait ovat keskimäärin erittäin kohteliaita, ystävällisiä ja hymyileviä ihmisiä ja suhtautuvat öykkäröiviinkin turisteihin ystävällisesti. Parasta palvelua saimme Kamala Beach Residence-nimisessä budjettihotellissa, jossa joka pyyntöämme alettiin heti toteuttaa hymyn kera. Aamupalaa aiemmin kuin normaalisti? No problem. Taksi lentokentälle viime hetken tilauksena? No problem. Kaksi yötä yhden sijaan siten, että saavummekin aiemmin? No problem. Tietenkinhän noiden ei pitäisi olla ongelmia millekään majoitusammattilaiselle, mutta asenne ja reippaus on, mikä ratkaisee.

Phuketissa on iso nähtävyys, jonka olemassaolosta en ennen tiennyt, mutta jota voin ilomielin suositella kelle vain: Fantasea-elämyspuisto. Se on kuin Disneyland risteytettynä thaikulttuurin ja -taiteen kanssa. Tästä voi tietenkin ajatella, että thaikulttuurin kokeminen elämyspuistossa on muovista ja huijausta, mutta mielestäni se on nerokasta. En ole muualla törmännyt ajatukseen, että otetaan kaikki parhaat ja hienoimmat asiat, joita maasta löytyy, ja tuodaan ne yhteen paikkaan helposti koettavaksi (vaikkakin esim. rakennusten kopioina). Ei yksi teemapuisto tietenkään korvaa esimerkiksi aitojen temppelien kokemista, mutta täydentää sitä kiinnostavasti.

Fantasean päävetonaula on massiivinen teatteriesitys, joka yhdistelee sirkusta, tanssia, laulua ja perinteistä paperinukketeatteria. Se esittelee asuja ja tansseja eri puolilta Thaimaata, kertoen klassisen tarinan hyvän ja pahan taistelusta. Esityksessä käytetään eläimiä (norsuja, vuohia, kanoja, kyyhkyjä jne), eli ehkä kaikki eivät pidä ideasta, mutta itselleni ei pistänyt silmään mikään väärinkäytös tai huono kohtelu. Tosin myönnän, että en tiedä, miten eläimet on alunperin koulutettu rooleihinsa eli onko niitä esimerkiksi piiskattu, kuten kuulemma on tapahtunut norsujen koulutuksessa ennen (vaiko nykyäänkin?). Kaikenkaikkiaan kokemus oli pelkästään positiivinen jo massojenohjailun taidonnäytteen puolesta: jonotimme sisään ja ulos alle 20 minuuttia yhteensä, ja saliin mahtuu tuhansia ihmisiä.

Showssa ei saa kuvata, siksi kuvat vain alueelta yleisesti.

Hintataso

Phuketin rannat ovat pohjoismaalaisten ja venäläisten valtakuntaa. Ei ole sellaista mutkaa rantatiellä, jossa ei mainostettaisi lipunkuvien kera Nordic tai Scandinavian ruokaa ja palveluja, sama venäläisille. Ruotsia ja venäjää kuulee joka rantametrillä, samaten saksaa. Ymmärrän kyllä, miksi. Thaimaahan käsittääkseni on halpoja suoria lentoja ja hintataso etenkin euroon verrattuna on halpa. Aussidollari on romahtanut suhteessa euroon ja loma ei ollut meille aivan yhtä kivuton kuin eurolla pelaaville, mutta edullinen silti.

Jos söisi vain paikallista katuruokaa, annoksia saisi hintaan 25-50 thai-bahtia eli alle eurolla. Thai-ravintoloissa hintataso on välillä 90-250 bahtia eli kolmesta eurosta seitsemään. Länsimaisissa ravintoloissa voi joutua pulittamaan 250 - 500 bahtia, mikä sekin enimmillään on vain viidentoista euron kieppeissä. Itse pysyttelimme tuossa keskivälin valikoimassa, lukuunottamatta yhtä ylihintaista purilaista Ko Lantalla sekä yhtä McDonalds-reissua Ko Phi Phillä, kun pad thai eli thainuudelit katkaravuilla alkoivat tulla korvista ulos.

Majoituksen valitsimme hinnan perusteella eli pari yötä meni reppureissaushostellissa (jaettu vessa ja suihku), sen jälkeen siirryimme ikämiesten/naisten majoitukseen eli yksityishuoneeseen omalla kylppärillä. Hostellista maksoimme viisi euroa yö/hlö ja budjettihotelleista enimmillään 15e/hlö/yö. Vaikka miten fiiniä löytyisi tosin eli rahaa saa palamaan ja luksusta elämään, jos vain haluaa.

Tropiikki

Mikään ei luo lomafiilistä samalla tavalla kuin lämmin sää ja vehreä kesämaisema. Trooppisessa kosteankuumassa ilmastossa lähes ainoa järkevä tekeminen on meressä tai uima-altaassa lilliminen, joka sekin on klassista lomapuuhaa. Tosin itse en ole suuri rantalomien ystävä ja siksipä Phuket ei ehkä ollut fiksuin mahdollinen kohdevalinta - olen enemmän tyyppiä kaupunkiloma ja/tai vaellusretki vuoristossa tai viidakossa. Ko Lantan saarella teimme pienen vaelluspyrähdyksen viidakkoon, n. 5km yhteensä, mutta kukkulaisessa maastossa siihen hurahti kaksi tuntia ja kaksi ämpärillistä hikeä.

Trooppisessa maassa ongelmaksi saattavat käydä hyttyset ja niiden levittämät taudit, mutta aika vähissä olivat itikat onneksi reissullamme ja mukana oli myös Balilta ostettua trooppisvahvaa karkotetta. Yllätyksekseni en nähnyt yhtään torakkaa, isoa hämähäkkiä tai mitään kirkumista aiheuttavaa ötökkää, vaikka ne tropiikkiin kuuluvatkin. Tai sitten Aussilassa asuminen on karaissut sen verran, että ne öttiäiset ja hämpyt jotka ennen olisivat shokeeranneet, eivät enää edes väräytä huomiomittaria.

Ko Lantalta tehdään sukellusreissuja manta rayn (rausku?) näkemisen toivossa ja E onnistui ilokseen bongaamaan monta metriä suuren yksilön.

Siisteys

Siisteysfriikkiminääni hiveli, että kaikki kadut ja kadunvarret oli aina lakaistu tiptop ja thai-asumuksissa otetaan kengät pois ovella. Sama pätee hotelleihin ja joskus myös ravintoloihin. Ainoa poikkeus siisteyssääntöön oli ikävä kyllä vessat, joista pian lisää miinuspuolet-osiossa.

Toisin kuin Balilla, Thaimaassa muoviroskaa ei heitellä teiden varteen, vaan kerätään pois ja viedään jonnekin keskitettyyn kaatopaikkaan. Rannat olivat siistejä eikä meressä ole muovia. Ainoastaan Ko Lantan saarella näki jonkin verran roskaa tietyissä tienmutkissa, jotka selvästikin ovat epävirallisia kaatopaikkoja. Balilla sen sijaan merivirrat tuovat roskaa rannoille ja vaikka rantoja siivotaan, joissain sukellus- ja snorklauskohteissa kuulemma lilluu jatkuvasti muovikasseja :(

Siisteyteen lukeutunee myös hygienia. Odotin jonkinasteista vatsaoireilua uuden bakteerikannan myötä. Emme käytännössä varoneet ollenkaan syömisten suhteen eli emme noudattaneet tuttuja "älä syö salaattia, älä juo mitään jäillä"-ohjeita, koska mielestämme vahtiminen pilaa loman ja jotenkin ne paikallisetkin pysyvät elossa. Ilmeisesti jäät tehdään pullovedestä ja salaatit pestään hyvin, koska pienintäkään oiretta ei ilmaantunut reilun viikon mittaisella lomalla.

Paradoksaalisesti olen tähän mennessä saanut lievän ruokamyrkytyksen vain kolmessa maassa ja ne ovat Australia (maan ruokamekka Melbourne), Ranska ja ja Suomi. Melbournessa hotellin kanapasta oli jotenkin viallista, Ranskassa typerästi ahmaisin herkkusienen suoraan lantapaakkuviljelmästä kun viljelijä siihen kehotti, ja Suomessa karjalanpiirakat eivät tulleetkaan pakasteesta pois bakteerittomina. Eli ei se maa ja maan maine automaattisesti, vaan tuuri...

Plääh Phuketissa

Vessat

En muistanut ennen reissua, että Kaakkois-Aasiassa vessat saattavat koitua ongelmaksi. Phuketin seudulla näkee kaikentasoisia vessoja, kiiltävänpuhtaista luksusostarin vessoista lattiareikiin Ko Lantan saarella. Yleisin vessamalli on näiden puolivälistä, eli vessassa on pytynalku, muttei kunnollista istuinta: pyttykulhosta puuttuu istuinrengas ja sen päällä on ilmeisesti tarkoitus kyyristellä alas istahtamisen sijasta - tämä tietenkin lisää hutien mahdollisuutta.

Vessoissa ei ole juuri koskaan vessapaperia, vaan sen korvaa käsisuihku tai vesikorvo kauhalla. Opin ensimmäisen päivän jälkeen kantamaan omaa vessapaperia laukussa kaikkialle kuivaustarpeisiin. Vessat ovat maksullisia Patongin turistirannalla, muualla enimmäkseen ilmaisia, mutta hintaan ei välttämättä kuulu edes se vessapaperi. Vessapaperia ei saa heittää pönttöön vaan viereiseen roskikseen, tapa, johon olin jo törmännyt mm. Bulgariassa ja Kiinassa. Siinä vaiheessa alkaa hieman ahdistaa, kun majailee hotellihuoneessa kolme päivää ja samat p-paperit pyörivät roskiksessa, koska sitä ei tyhjennetä ennenkuin vieras lähtee (budjettihotelleissa näes). Onneksi käsisuihku sentään takaa, että paperit ovat lähinnä kuivaukseen, mutta silti.

Vessojen lattiat ovat useimmiten märkiä johtuen käsisuihkusta ja kyykötystähtäyksestä. Kuten Kiinassa, myös Thaimaassa ällötti se, että kengänlaidat kastuvat ties mistä kurasta joka vessa-asioinnilla. Kangaskenkäni ovatkin lionneet kloriittikylvyssä nyt 48 tuntia, mutten usko niiden pelastuvan käyttökuntoon. Vaikka Thaimaa vaikuttaa muuten erittäin siistiltä maalta, vessareissut laskivat pisteytystä.

Yllä ja alla: jippii.

Turistirysämäisyys

Phuketin kuuluisimmat rannat ovat turisteja varten rakennettuja: Patong, Karon, Kata, Kamala. Näistä ainoastaan Kamalassa vaikutti asuvan myös paikallisia ja näimme jopa kauppoja ja liikkeitä (autokorjaamo, pukuompelimo) joissa ei ollut minkäänsortin kyltitystä tai hinnastoa muulla kuin thainkielellä, eli oletettavasti asiakaskunta on paikallista. Muualla lähes kaikki tarjonta on suunnattu turisteille ja se on kokijasta riippuen hyvä tai huono juttu.

Itseäni kiinnostaa aina eniten, miten paikalliset elävät ja millainen heidän kulttuurinsa ja elämäntapansa on, joten turisteille tekemällä tehty ei ole sydäntäni lähinnä. Esimerkiksi Ko Phi Phi-saari, täydenkuun bileistään ja The Beach-elokuvasta* (Leonardo di Caprio) tunnettu, on kuin yksi suuri teemapuisto, jossa larpataan oman elämänsä seikkailijaa täyteenahdetuilla krääsäkojukujilla, metsästäen yhä suurempaa ja halvempaa cocktail-ämpäriä tai sienitrippiä (huumeet ovat tiukasti laittomia Thaimaassa, silti sieniä ja pilveä myydään turisteille avoimesti tietyissä paikoissa).

Toisaalta, myös turismi on oma kulttuurinmuotonsa ja sikäli kiinnostava näin sosiologiaan kallistuneen tutkijan näkökulmasta. Millaisia asioita turistit haluavat tai heidän oletetaan haluavan lomallaan? Ilmeisesti identtisiä t-paitoja, ylihintaisia pizzoja ja burgereita, sekä pikkutuhmia tai juntteja sloganeita printattuina kaikkeen mahdolliseen rannekoruista käsilaukkuihin. En edes aloita seksiturismista, josta Thaimaa on tunnettu ja mikä on ollut yksi syy, miksen itse ole ollut Thaimaasta kiinnostunut kohteena. Patongin kuuluisalla Bangla-kävelykadulla odotti absurdi ja surullisenkoominen näky, kun ilta koitti ja kaikki strippiluolat heräsivät eloon. Isoäidit ja teinityttöset kadulla rinnakkain tyrkyttivät meille brosyyrejä live sex - showhun. Turistirysissä asuvilla paikallisilla on varmaan aika hirveä kuva länsimaalaisista, jos suoraan sanon.

Bangla ja seksishow-tuputtajat, nuo etualan naiset esitteet käsissään.

Tyrkytys ja tinkiminen

Tyrkytys oli minimaalista verrattuna siihen, mitä koimme Egyptissä ja Kiinassa. Egyptissä oli aivan tavallista, että myyjä lähtee seuraamaan jopa sadan metrin matkalle ja tarttuu hihasta kiinni, jos et pysähdy. Thait sen sijaan huudahtavat kerran, pari, ja se on siinä. Kohtelias päänpudistus ja matkanjatkaminen saivat heidät uskomaan, että ei kiitos tällä kertaa. Egyptissä epätoivoisuus tosin johtunee siitä, että maan turismi on romahtanut Arabikevään ja terrorismipelon vuoksi, kun taas Thaimaassa liikkuu ilmeisesti samat määrät populaa kuin aina ennenkin, joten kaikille riittää asiakkaita. Kuitenkin niitäkin myyjiä kohtasimme, jotka eivät hyväksy ei kiitos-vastausta, vaan jankuttavat ja tuputtavat.

Tinkiminen on laji, josta en ole oppinut pitämään. Kuulemma siitäkin voi tehdä urheilumuodon ja taitavat tinkijät puolin ja toisin tuntevat, että poistuvat kauppatilanteesta voittajana. Itse en ymmärrä simuloitua konfliktia, kas näin:

E halusi ostaa tietyn T-paidan, mutta myyjällä ei ollut juuri siitä mallista hänen kokoaan. Nuori miesmyyjä alkoi tyrkyttää kaikkia muita paitoja, mutta koska E ei ollut niistä kiinnostunut, kauppa ei edennyt. Lopulta löytyi toinen malli, josta E pyysi saada omaa kokoaan sovitettavaksi. Myyjä yritti ensin väkisin myydä liian pienen, sitten liian ison, koska ilmeisesti hän halusi säästellä viimeistä M-koon paitaa myyntivalttina. Lopulta oikea koko saatiin testiin ja E halusi ostaa sen jo sovittuun hintaan.

Kun myyjä tajusi, että kauppa syntyykin kaiken vänkäämisen päälle, hän nosti hintaa ja tokaisi mm. että "tapan sinut", kun E ei suostunut maksamaan enemmän kuin jo oli sovittu. Tämän lisäksi paikalle pelmahti myyjän pomo, vanhempi mieshenkilö, sättimään myyjää ja E:tä, koska hänen mielestään kumpikin tinkivät huonosti (myyjä lupasi liian halvalla ja E oli liian säälimätön tinkijä). Lähdimme kaupasta T-paita kassissa, mutta pahoilla mielin, ja harmitus/ketutus jatkui vielä jälkikäteenkin. Kukapa siitä nauttisi, että huudetaan ja haukutaan, kun vain yrittää ostaa haluamansa tuotteen? Itse asioin paljon mieluummin liikkeissä, joissa hinta on hintalapuissa selvästi, eikä sitä tarvitse arvailla.

Kiinnostaviakin kojuja löytyy paljon, kuten hedelmätarjonta.

Vedätys

Vedätystä eli suoranaista huijaamista kohtasimme myös minimaalisesti verrattuna aiempiin lomiin, mutta muutama tapaus siitäkin sattui. Mitä pahemmasta turistirysästä on kyse, sitä todennäköisempää on vedätys, olen huomannut. Mielestäni tämä johtuu siitä, että mitä enemmän turisteja paikalle tulee, sitä enemmän joukossa on myös tylyjä moukkia, mikä puolestaan saa paikalliset ajattelemaan, että "silmä silmästä". Paikoissa, joissa muita turisteja ei liiku paljoa, olemme kohdanneet vain ystävällistä, kiinnostunutta ja rehellistä toimintaa.

Maksoimme pari kertaa liikaa taksista, koska meillä ei ollut neuvotteluvaraa - takseja oli liikkeellä vähän iltamyöhään tai aamuvarhain, ja meillä oli kiire seuraavaan lähtevään jatkomenopeliin. Yhdessä ravintolassa laskuun ilmestyi ektrakulu, jota ei ollut menussa ja jota tarjoilija ei osannut selittää, yhtäkkiä unohtaen kaiken englannin, jota oli siihen saakka puhunut. Lopulta hän väitti, että kyseessä oli "seafood extra" eli tilattu keitto olikin kalliimpi kuin menussa lukee, koska he lisäsivät siihen ekstra-mustekalaa (mikä ei ollut totta). Tuntemuksena on erittäin ärsyttävää tietää olevansa pelkkä hyödynnettävä idiootti toiselle osapuolelle, vertaisen ja ihmisen sijasta.

Yleinen säätäminen

Kaikki matkustaminen vaatii jonkin verran sähläystä ja sähellystä, niin myös Phuketin seutu. Esimerkki: saavuimme takaisin Phuketiin lautalla Ko Lantan saarelta ja ostimme jo lautalla jatkokuljetuksen minibussilla seuraavaan hotelliin. Kun rantauduimme, meille annettiin jonotusnumero 18 ja ohje mennä tiettyyn hallinnurkkaan seisomaan. Nurkkaan ilmaantui ehkäpä 9v. tyttö, joka nappasi meiltä lipun pois, samaten muilta matkustajilta. Hän vain hoki, että numero 18, odota tässä. Tyttö alkoi leikkiä lippujen kanssa, ojentaen niitä takaisin matkustajille ja napaten ne riuskasti takaisin aina, kun luulit saavasi lippusi takaisin.

Tässä vaiheessa ei ollut mitään tietoa, että miten lapsi liittyy minibussiin ja miksi hän riuhtoo lippuja asiakkailta. Yksi asiakas hermostuikin ja kävi valittamassa infotiskillä, jossa selvisi, että tyttö on kuskin tytär ja auttaa isäänsä. Odottelun jälkeen tyttö johdatti asiakkaat ulos parkkipaikalle, käynnisti minibussin (saadakseen ilmastoinnin päälle) ja ohjasi kaikki sisälle.  Vasta tässä vaiheessa kuski ilmaantui paikalle, kun kaikki oli valmista. Ennen kuskin näkemistä olimme kaikki epätietoisia siitä, onko tyttö ehkä kuskimme ja onko touhussa mitään laillista tai turvallista. Jälkikäteen hauska tarina, mutta tapahtumahetkellä rasittavaa turhaa stressiä. Toisaalta, jos täysin stressitöntä kaipaa, niin paras linnoittautua lomilla omaan makuuhuoneeseen ja pitää pizzakuskin numero pikavalinnassa!

*The Beach ei ole kuvattu Ko Phi Phillä suoranaisesti, vaan puolen tunnin venematkan päässä sijaitsevalla Ko Phi Phi Laylla. Kuvauspaikka joka tapauksessa on yksi Ko Phi Phin suurimpia vetonauloja.