Halloween Australiassa -- kun äitinä ei huvita

31. lokakuuta

Tänään on Halloween ja aiemmin täysin ohittamani juhla on saanut uudet mittasuhteet lapsen myötä. Ei tosin siten, että innolla koristelisin ja juhlistaisin, melkeinpä päinvastoin. Vaan sikäli, että tänäänkin rynnistin kauppoja läpi puolipaniikissa etsien jonkinlaista naamiaisasua, joka päällä napero 4v voisi vaeltaa ovelta ovelle asiaankuuluvaa trick or treat´ia kailottaen. Miksei asua ollut aiemmin valmiina? Minähän yleensä rakastan vuodenaikajuhlia ja erilaisia sesongin kohokohtia. Siihen pian...

Halloweenia ei juurikaan juhlittu Suomessa silloin, kun minä vielä siellä asuin eli ennen vuotta 2011. Toki 2000-luvun mittaan alkoi ilmestyä kauppoihin Halloween-krääsää ja varmaan jotain opiskelijoiden naamiaisbileitäkin oli, muttei mielestäni sen kummempaa eikä varsinkaan mitään kunnolla vakiintunutta. Pyhäinpäivä, kekri ja Halloween menivät Suomessa iloisesti sekaisin sisällön ja koristelun puolesta eikä kukaan tuntunut tietävän, milloin sitä Halloweenia tarkalleen ottaen kuuluu juhlia. Lasten karkki ja kepponen-kierroksia ei tietääkseni ollut ollenkaan (eikä varmaan nykyäänkään?), koska samantyyppinen perinne on Suomessa onneksi yhä voimissaan pääsiäisen aikaan. 

Halloween ei ole myöskään Australiassa kunnolla juurtunut juhla, eli edelleen muutkin kuin minä ovat ymmällään siitä, milloin sitä ylipäätään vietetään. Kalenterin mukaan 31. lokakuuta, mutta jos se sattuu arkipäivälle kuten tänään, olisiko pitänyt juhlistaa männäviikonloppuna, vaiko seuraavana? Ei, kuulemma tänään. Naapurustossamme asuu yhteisön selkäranka eli vapaaehtoisaktiivi, joka vuosittain päivittää netissä julkaisemansa karkkikierroskartan: karkkia jakavat talot ilmoittautuvat siihen, juhlintapäivä näin virallistettuna. 

Miten juhlitaan? Vaihtelee täysin perheestä riippuen, mutta pääelementit ovat kauhuteemainen koristelu sekä se karkki vai kepponen-kierros. Kauhun juhlinta lienee suurin syy, miksen itse ole koskaan ottautunut Halloweeniin. En pysty katsomaan väkivalta/kauhuviihdettä (whodunnit-murhamysteerejä lukuunottamatta) ollenkaan, koska olen niin visuaalinen tyyppi, etten sitten saa kuvastoa pois päästäni seuraavaan neljännesvuosisataan. Nykyäänkin näen painajaisia kauhuleffoista, jotka katsoin 1990-luvulla. Blair Witch Project, Kuudes aisti, hrrrrkkääk. Tiedän, noloa!

Jotenkin ymmärtäisin fantasiakauhun eli noidat, luurangot, aaveet ja muun wanhan kansan uskomuksista kumpuavan, mutta en ollenkaan syty moottorisahamurhaajazombi-tyyppiselle "koristelulle", jota nähdäkseni jenkkilässä harrastetaan ja josta sitä on Australiaankin apinoitu. Koko juhlahan on siirretty tänne suorakopiona Yhdysvalloista eli Australian Halloween ei liity alkuperäisimpään merkitykseensä, kelttiläiseen syksyn merkkipaaluun ja sadonkorjuujuhlaan. 

Tämä onkin toinen syy, miksi Halloween Australiassa on mielestäni kohtalaisen päätön: vuodenaika on ihan väärä pelottavan syyspimeän, sadonkorjuun tai luonnon talviunen juhlistamiselle -- kevät kukkeimmillaan ja keskikesän juhla joulu lähestyy täyttä laukkaa!  

No, minun mielipidettänihän ei tässä kysytty ja nelivuotias on riittävän iso tajutakseen itse, että on tapahtumaisillaan jotain jännittävää, josta kaikki lapset puhuvat. Tietenkään meidän ei ole pakko tehdä kaikkea samoin kuin kaikki muutkin, mutta en näe syytä olla ilonpilaaja vain siksi, etten itse kasvanut Halloween-kulttuurissa. Lähiössämme Halloweenin vietto keskittyy kokonaan lasten iloon ja monet ovat panostaneet valtavasti aikaa ja rahaa siihen, että heillä on kulmakunnan hienoin koristelu ja hassuimmat/pelottavimmat/näyttävimmät örkit katolla. Oikeasti aika pysäyttävä on lehmänkokoinen, aidon näköinen redback-myrkkyhämähäkki, jonka ohi ajamme joka aamu päiväkotiin.

Mutta siihen pukupulmaan. Operaatio väliaikaismuutto Kanadaan onnistui muuten kaikin puolin hyvin, mutta paluumuutossa hukkui pari nyssäkkää jonnekin varaston ja kodin väliin, en ymmärrä miten. Ja tottakai se keskeisin nyssäkkä on kassi, johon olin tunkenut naamiaistarvikkeita, mukaanlukien muksun viimevuotisen Hulk-puvun. Yritin eilen ja tänään ratsata kirpputoreja ja halpiskauppoja löytääkseni jonkinlaisen puvuntekeleen, mutta eihän niitä enää saa, muutamaa tuntia ennen h-hetkeä! Ylipäätään aussisysteemiin kuuluu, että vuodenaikajuhlat markkinoidaan ihan liian aikaisin ja tavaraa saisi kyllä kahta kuukautta ennen, muttei enää kahta päivää ennen. 

Koska olemme viime päivinä kotona puhuneet aiheesta mental load eli kotitöiden epätasainen jakautuminen (usein naiset tekevät enemmän metatyötä eli kaikenlaista ennakointia, suunnittelua ja perheen tunne-elämän säätelyä, näin myös meillä), E otti kiitettävästi asiasta vaarin ja on nyt hänen hommansa hommata puku. Pyysi oikein pomoltaan tunnin vapaata asiaa varten ja olen tästä iloisempi ja ylpeämpi kuin mistään kukkakimpusta :D 

Tosin, kuten metatyön luonteeseen kuuluu, en osaa päästää noin vain irti ja minulla on suunnitelma B jos kostyymiä ei kotiin ilmestykään -- ostin paniikkiratkaisuna mopsille tarkoitetun hämähäkkipuvun, johon toivottavasti mukelo mahtuu, jos pakko on! Kaikkein eniten tässä tökkii, etten yleensä osta mitään turhaa saati kertakäyttöistä, ja nyt haalin jotain huopa-piippurassihässäkkää kotiin ihan vain varuulta yhden päivän käyttöä varten. No, etuoikeutettujen ongelmia. 

Pian täytyy singahtaa päiväkodille Halloween-juhliin. Laitanpa kuvia, kunhan ehdin -- ja kun tiedän, ilmestyykö kotiin naamiaisasu vai onko lapsen kohtalona olla kadun huonoimmin pukeutunut, kuten varmaan tästä eteenpäin joka vuosi, jos äidin inspiksestä on kiinni. 

###

1. marraskuuta 

Miten ilta sujui? Päiväkodin juhlat olivat yhtä kaoottiset kuin aina ennenkin. Sanalla "juhlat" tarkoitetaan täällä pikemminkin avoimien ovien tuokiota, jolloin vanhemmat saavat osallistua lapsen päiväkotitouhuihin ja/tai tarkkailla tilannetta, ehkä tutustua muihin vanhempiin. Mitään vanhemmille suunnattua ohjelmaa saati tarjoilua ei meidän päiväkodissamme ole, tämä mielestäni on ero suomalaisiin päiväkotijuhliin. 

Käytännössä seurasimme lapsia tilasta toiseen yhden tutun äidin kanssa, kun tenavat riekkuivat kuka mitenkin päin ja stereoista pauhasi Puuha-Pete. Minä olen aina se vanhempi, joka pyytää mökää hiljemmälle, koska en kestä aussien kuulovaurioita liian kovaa volyymia kaikkialla. Tunnin päästä meidät päästettiin pois juhlat loppuivat, ja suuntasimme kirjastolle Halloween-tapahtumaan. Siellä lapsukainen sai puuhailla teemaan sopivia aktiviteetteja eri pisteissä tunteroisen, jonka jälkeen olikin aika käydä vaihtamassa päälle naamiaisasu illan kohokohtaa eli karkki-keppos-kierrosta varten. 

Meillä oli lopulta pukuja kolmin kappalein: se tuttu äiti päiväkodilta lainasi käyttöömme Batman-asun, kun kotona E oli onnistunut löytämään hukkuneen viimevuotisen Hulk-asun. Ja minulla oli vielä se koirien hämähäkkipuku vara-vara-osana... Lapsi halusi lähteä kylille Batmanina. E kiskoi päälleen luurankosukkapuvun ja matkaan. Minä chillailin sillä aikaa yksinäni pimeässä, ettei vain kukaan rimputa ovikelloa (ah kuuma suihku, teekupponen ja The Last Thing He Told Me-tv-jännäri). 

Kaksikko saapui kotiin illan hämärryttyä pussukka puolillaan karkkia, onnellisina ja väsyneinä, Halloween paketissa. Kepposia täällä ei tee kukaan, sillä alueellamme on erittäin tiukka linja kaikenlaista vandalismiksi lukeutuvaa kohtaan ja naapurustossa noudatetaan hyviä tapoja esimerkillisesti. Mikä on mahtavaa, koska muuten osallistumisprosentti varmasti laskisi ja koko perinteentynkä lakkaisi tykkänään. Mukava perinne loppujen lopuksi, etenkin se yksin pimeässä hiljaa-vaihe!

Naapuruston Halloween-koristelua.

Kirjaston teemakoristelua.

Onnellinen pikku-Batman.