Tyypillinen aussi vs. tyypillinen suomalainen

Kahden maan kansalaisuus on siitä hyvä asia, että kumpaakin pystyy katsomaan osin sisäpiiriläisen, osin ulkopuolisen silmin.

Tässäpä listausta, millainen on mielestäni "perusaussi" ja millainen "perussuomalainen". Huom, ei tarkoita puoluesuuntausta ollenkaan, eikä myöskään minkäänlaista "kuka on aidoin tai oikeanlaisin" tietynmaalainen. Vaan pelkästään yleisiä ja usein tavattavia luonteennpiirteitä tai käyttäytymismalleja.

Tavanomainen australialainen

1. Sosiaalinen ja hyväntuulinen

Aussit ovat lähtökohtaisesti helposti lähestyttäviä ja tykkäävät rupatella ainakin small talkin verran. Suomalaisen silmiin aussit voivat olla pinnallisen oloisia, ja heillä näyttää olevan todella paljon kavereita ja tuttuja - voiko sitä kaikkien kanssa olla edes kaveri, liekö aitoa, eikö ole jo teeskentelyä tuo häh?

Itselläni kesti monta vuotta päästä kärryille siitä, että esim. työkavereiden kanssa kannattaa lähteä porukkalounaalle tai perjantaidrinkeille, vaikkei heistä koskaan sen läheisempiä sydänystäviä tulisikaan. Keskityin liikaa ajatukseen, että on "turha" tuhlata aikaa sellaisiin ihmissuhteisiin, jotka jäävät pinnallisiksi luonne-eroista johtuen. Muttamutta. Pelkkä seurassa olo, jutustelu, vitsailu ja huulenheitto kuitenkin luovat hyvää mieltä puolin ja toisin, vaikkei siinä maailmaa pelastettaisikaan tai muuten luodattaisi mitään syntyjä syviä.

Olem aiemminkin maininnut, että aussit ovat hyvin perhekeskeisiä, eivätkä erottele esim. eri tapahtumia eri ikäluokille tarkoitetuiksi läheskään samalla kaavalla kuin suomalaiset. Ravintolan/baarin terassille on vauvakin tervetullut, ulkoilmatapahtumat ovat koko perheelle myös ilta-aikaan, ja jopa kotibileissä ovat lapsoset mukana, jos vierailla tai isännillä sellaisia on.

Joskus luin kädellistutkijoiden todenneen, että hymyily ja nauraminen ovat ihmisten "sukimista": simpanssit ja muut apinat käyttävät valtavasti aikaa toistensa sukimiseen, mikä vahvistaa sosiaalisia siteitä ja rauhanomaisuutta laumassa. Tämän teorian mukaan ihmiset ovat siis korvanneet täiden nyppimisen ja hiusten syynäilyn nauramisella, hymyilyllä ja yleisellä hyväntuulisella rupattelulla, joka on sosiaalista sementtiä ja sitoo meitä yhteen.

Aussit ovat (teoriasta tietämättään) hioneet lähestymistavan huippuunsa ja täällä onkin harvinaista kohdata avoimen nyreää saati kettumaista, vaikeasti lähestyttävää ihmistä. Toki joka työpaikalla tai asiakaspalvelussa näitäkin on, mutta harvassa kuitenkin. Ja heitä ihmetellään.

2. Paljon lomaileva ja/tai matkustava

Täällä on täysin normaalia käydä vaikkapa tällainen sanavaihto, joka juuri tapahtui lounaalla työkavereiden kanssa:

A: onko mitään lomasuunnitelmia?
B: no ei nyt hetkeen, koska juuri tultiin Kroatiasta ja sitä ennen kävimme Fizillä miehen veljen luona. Entäs itselläsi?
A: sama, ei juuri nyt ole suunnitelmia, koska juuri vietin kuukauden Suomessa. Ensi vuonna taas, helmikuussa toivottavasti pariksi viikoksi Japaniin, Mites teillä, C ja D?
C: lauantaina lähtee lento Roomaan. Kiertelemme Eurooppaa kolme viikkoa.
A: vastahan olit Hong Kongissa!
C: joo, mutta se oli vain lyhyt visiitti perheen luona. Nyt lähdemme tyttöystävän kanssa Euroopan-lomalle. Entäs sinä, D?
D: oltiin koko perhe Irlannissa ja Portugalissa juuri kuukausi, ei varmaan käydä nyt missään pariin kuukauteen, paitsi ehkä Balilla.

Tämä tietenkin edellyttää, että juttukaverit (ja itse) on sen verran hyvissä finansseissa, että matkoja on vara buukata ja lomia pitää. Mutta myös vähemmän tienaavat matkustavat osavaltion sisällä paljon, sillä esimerkiksi telttailu, matkailuvaunuilu ja kalastusreissut omalla tai kaverin veneellä ovat ihan normikauraa kuukausittain jos ei useammin. Balille pääsee Perthistä jopa parilla sadalla dollarilla menopaluu, ja viikon vietto paikan päällä vie toiset pari satkua (yht. 300 euroa): siihen yleensä riittää melkein kenen tahansa työssäkäyvän budjetti.

Toki itseäni paljon matkustavana mietityttää, että onko lentäminen eettistä eli ilmastomielessä oikein. Toisaalta, lentomatkustaminen tuottaa n. 2-5% maapallon kasvihuonekaasupäästöistä, ja huimasti isompi osa tulee teollisuuden, energiantuotannon, maatalouden ja muun liikenteen tuuttaamina. Yritänkin kompensoida elämällä muuten ekosti (bussi tai lähijuna ja semi-vege-ruokavalio auttavat).

3. Huoleton

Tämä on sekä aussien parhaita että pahimpia puolia. Huolettomuus, stressin puute ja noworries- asenne ovat mahtava juttu silloin, kun muuten pukkaisi sitä stressiä ja jokin moka tai tekemättäjättäminen vaivaavat. Yleensä koskaan ei joudu todellisiin ongelmiin siitä, että möhlii esim. töissä jotain, tai töheltää muuten menemään vaikkapa sosiaalisessa tilanteessa. No worries, sitä sattuu, ei tässä mitään, elämä jatkuu!

Huolettomuus jurppii sen sijaan silloin, kun itse on sen kohteena tilanteessa, jossa toivotaan jämptiyttä ja paikkansapitävyyttä. Esim. kun joku asiantuntija ohjeistaa (väärin), asiakaspalvelija neuvoo (väärin), asiakaspalvelija auttaa (hitaasti jos ollenkaan), tai pitäisi saada rahat takaisin tai hyvitystä jonkin virheen tai tuotevian vuoksi (teoriassa onnistuu, käytännössä ei onnistu, kunnes hirvittävän väännön ja neuvottelujen jälkeen onnistuukin).

    Entäpä suomalaiset? Miltä näyttää tavanomainen suomalainen näin ulkosuomalaisen silmin?

1. Järkevä

Suomalainen tekee useimmat päätökset perustuen siihen, onko se järkevää. Vaatteet ostetaan järkevästi. Missään ei myydä sellaista määrää säänkestäviä ulkoiluvaatteita ja kenkiä kuin Suomessa. Täällä Aussilassa ei tunneta esim. tuulikaappia tai kuraeteistä, jotka ovat järkeviä asunnon osia. Suomessa puolestaan ei näy hankalia piikkikorkoja tai fiinejä nappaskenkiä, koska se ei ole järkevää. Hiusmuotikin on usein järkevyyden sanelemaa - ei ole aamuisin aikaa puunata ja föönätä, järkevä malli vaan, menee räntäsateessa ja pipon alla lyttyyn kuitenkin.

Järkevyys, käytännöllisyys ja maanläheisyys ovat erinomaisia arvoja ja niillä kyllä pärjää pitkälle. Itsekin olen pragmaatikko, varmaan hyvin pitkälti suomalaista perua. Mutta. Minua järkevyyden ylistys tökkii silloin, kun sen nimissä tehdään ideologisia päätöksiä, jotka itse asiassa ovat vain näennäisjärkeviä:

Tehostaminen. Leikkaukset. Akateemisen tietotaidon ja sivistyksen alistaminen liike-elämän tarpeisiin. Taiteen, kulttuurin, hauskuuden, leikin, innostuksen, uusien jopa tyhmänrohkeiden ideoiden vähättely ja aliarviointi. Koska eihän mikään leikkimielinen tai muu "turha" höpötys kuten taiteenteko tai filosofointi ole järkevää. Tästä aussi ehkä kysyisi: miksi pitäisi olla? Muitakin arvoja on.

2. Tehokas

Tämä linkittyy järkevyyteen ja näkyy usein suorittamisen ihannointina, jopa ylisuorittamisena. En väitä, etteikö tehokkaita ja suorittavia aussejakin ole, mutta tehokkuus ei ole samanlainen yhteiskunnallisesti ihailtu arvo täällä. Löysät pois, enemmän tehoja, pidempiä tunteja, enemmän saavutuksia... joo olishan se ihan kiva, mutta elääkin pitää ja myös lomille ehtiä, vaikuttaa olevan aussien asenne.

Suomessa käydessä ja täältä ulkoa käsin katsoessa usein näyttää, että kaikkinainen lepääminen, oman ajan otto, hengähdystauot, lomat ja suorittamisen vähentäminen nähdään perin helposti laiskotteluna ja syntinä. Mitä sait aikaan? Joko on valmista? Valmistuitko opinnoista tavoiteajassa? Saitko töitä tavoiteajassa? Teetkö täyttä päivää? Teetkö ylitöitä? Oletko kiireinen? Yritätkö pyörittää perheen, opinnot, työt ja harrastukset kaikki samassa 24 tunnissa? Hopi hopi, jaksaa jaksaa!

Tehokkuudessa ja suorittamisessa ei ole mitään vikaa, jos niistä itse nauttii. Mutta kaikki eivät nauti. Ja silloin vastauksena liian usein on: pure hammasta, sisulla siitä selviää, läpi harmaan kiven, ei auta itku markkinoilla. Lisää löylyä vaan. Onkohan tervettä? Ja kestävällä mallilla yhteiskunta näin?

Ehkä kuulostaa, että väheksyn tai paheksun kiirettä ja aikaansaamista. En toki. Olen omaankin arkeeni pakannut varmaan liikaa töitä, opiskelua, vapaaehtoistöitä, harrastuksia jne. Mutta täältä letkeästä auringosta käsin vain alkaa näyttää siltä, että eikö kuitenkin ole parempi elää sellaista elämää, josta itse pitää ja tehdä sellaisia asioita, joita itse haluaa, sen sijaan että ihannoisi kaikkinaista ylikuntoa, ylisuorittamista, ylitöitä, väkisin puskemista, tauottomuutta?

Hyvään ja myös tuotteliaaseen elämään kuuluvat tauot, lomat, lepo, irtautuminen ja töiden unohtaminen. RIP Suomen vuorotteluvapaa, jonka lopettaminen on mielestäni typerimpiä ja hedelmättömimpiä päätöksiä naismuistiin. Toivottavasti myös Suomeen saadaan pieni tujaus aussien huolettomuutta: miksi tehdä tänään jotain, minkä voit tehdä huomenna tai ylihuomenna ;)

3. Maan- ja luonnonläheinen

Suomalaiset ovat yhä todella vahvasti kiinni metsissä ja maaseudussa ja tämä on pelkästään hyvä asia. Irvistelen harmista joka kerta, kun suomalaiset jonkun tapakouluttajan johdolla häpeilevät metsäkansajuuriaan, sillä se jos mikä on uniikkia, erikoista ja esittelemisen arvoista. Täällä Aussilassa en tunne ketään, joka pystyisi hankkimaan minkäänlaista ruokaa suoraan luonnosta. Suomessa sen sijaan joka matti ja mervi tunnistaa mustikat, puolukat, vadelmat, hillat ja niin päin pois.

Moni osaa myös sienestää, ja hortoilu eli villiviherkasvien hyödyntäminen ruuanlaitossa on nyt kuulemma peräti in. Samaten luonnossa liikkumista arvostetaan ja luonnonmateriaaleja pidetään arvossa. Kukaan ei osta polyesterivillasukkia Kiinan-tuontina, jos aidot saa mummon tekeminä tai peräti omin kätösin neulomalla.

Suomalainen luonnonläheisyys ja aitouden ihailu korostuvat mielessäni joka joulu, kun täällä down underissa katsellaan välkkyviä neonvaloja, hopeanvärisiä muovikuusia ja blingblingillä kuorrutettuja tonttuja. Suomalaiset luonnonhavuseppeleet, olkikoristeet ja ylipäätään hillitty ja (minun mielestäni) hyvän maun mukainen skandinaavisen selkeä koristelu ovat aivan eri maailmasta.

Suomalaiset kunnioittavat ja arvostavat luontoa ja näyttävät sen mm. kierrättämällä, kun taas täällä yhä jaetaan esim. ilmaisia muovipusseja ruokakaupoissa, joista ne sitten päätyvät useinkin maastoa sotkemaan. Suomalaisten järkevyys ja tehokkuus myös manifestoituvat kerrostalokyttäämisenä, minkä ansiosta kerrostalojen rappukäytävät ovat yleensä siistit, toisin kuin meillä: talomme asukkaista kaikki eivät ole vieläkään älynneet, että roskapussit voi viedä roskakatokseen asti eikä jättää rappukäytävälle hissin viereen, tai peräti ravistella pussista ulos autohallin lattialle(!). Tsiisus.

Kummassakin maassa omat hyvät ja huonot puolensa siis!

Kun Googlen kuvahakuun syöttää "Finnish", tämä herrasmies heinäsuovassa tulee ensin.  Valokuvateos, Karoline Hjort ja Riikka Ikonen.

Tällainen hilpeä korkkihattuveikko tulee Google-kuvahaulla "Australian". Ei kaukana todellisuudesta asenteen, makkaran ja oluen suhteen. 

Nuorena maailmalle - uhka vai mahdollisuus?

Seuraan Facebookissa Ulkosuomalaisten Blogit-ryhmää, ja siellä on hiljattain ollut parissakin blogissa puhetta aiheesta "milloin palaat Suomeen ja alat elää sitä normaalia elämää?" Toisin sanoen ulkomailla asuvilta tai siellä reissaavilta tiedustellaan enemmän tai vähemmän jatkuvasti, että milloin lopetat sen haihattelun, ja palaat ruotuun. Mitä nuoremmasta expatista on kyse, sitä tiheämpiä ja kiihkeämpiä tiedustelut ovat, jopa painostuksen makuun saakka.

Minultakin tätä kyseltiin aiemmin paljon, mutta nyt Australian kansalaiseksi muututtuani, ja yli viisi vuotta Suomesta poissa asuttuani, kysymykseen törmää harvemmin. Nykyisin asiasta kyselevät lähinnä sellaiset Suomen-tutut, joita en näe usein, kun taas sukulaiset ovat ehkäpä luovuttaneet tottuneet ajatukseen, että no sinne se sitten jäi, jaaha.

En usko, että kysymyksiä koskaan lopetetaan, eli niihin kannattaa kyllä tottua ja kovettaa nahka suoraan reissupäivästä yksi lähtien. Viimeisimmälläkin Suomen-visiitilläni sain tähän useamman kerran vastata.

Jostain kumman syystä palaamattomuuden syyksi tuntuu kelpaavan esim. raha paremmin kuin yleinen onnellisuus tai silkka halu asua uudessa kotimaassaan. Minun kohdallani monet olettavat, että työ/ura/raha ovat keskeisimmät syyt, vaikka todellisuudessa ne ovat pelkkiä bonuksia: muutin, koska kaipasin jotain uutta ja erilaista elämääni, ja Australiasta löytyi helppo, mukava ja aurinkoinen maa asustella.

Paradoksaalisesti minulle saatetaan esim. sanoa, että "ei sen rahan pitäisi olla niin keskeistä elämässä, että sen takia jättää palaamatta kotiin". Tähän ei auta kuin todeta, että a) vaikka niin uskotkin, en ole myynyt sieluani rahan takia, vaan ihan aidosti viihdyn Australiassa paremmin kuin Suomessa ja b) koti voi olla monessa paikassa. Se, että on sattunut syntymään jonnekin, ei tarkoita, ettei muualta voi löytää hyviä tai peräti itselle parempia asuinsijoja. Eihän Suomessakaan välttämättä jäädä samalle kirkonkylälle koko iäksi.

Koska itse olen jo selkeästi aikuinen eli kolmenkympin rajapyykin ylittänyt, opiskelut opiskellut (roikkuvaa väikkäriä lukuunottamatta) ja vakityössä, pääsen aika helpolla kritiikin ja neuvojen suhteen. Toista on niillä nuoremmilla, jotka ovat rohkeasti lähteneet esim. lukion jälkeen välivuotta viettämään, ja vuosi on venähtänyt tai venähtämässä reissuamisen innon vuoksi. Heille riittää neuvojia suvusta ja suvun ulkopuolelta, miten jo pitäisi palata kotiin, opiskelemaan, töihin, perustamaan perhe, ostamaan omakotitalo, auto ja koira.

Takaisin siihen oikeaan, normaaliin elämään. Tästä seuraa itselleni monenmonta ajatusta, joista päällimmäinen on: mitä se on se normaali elämä - ja miksi kaikkien elämän tulisi olla samanlaista?

Entäs jos toisille on paljon normaalimpaa asua jossain muualla kuin Suomessa, jopa useissa eri maissa peräkkäin tai ihan ilman vakituista osoitetta? Tehdä monenlaisia töitä pätkittäin, tai hankkia koulutus useissa eri pätkissä tai useilta aloilta?

Nykymaailmassa ei kenenkään urapolku ole enää yksiselitteisen suora kuten joskus 70-luvulla. Itselläni on kolme tutkintoa (kaksi kandin- ja yksi maisterin-). Olen työskennellyt lähestulkoon kaikkialla Postista maatilalle, torimyynnistä levykauppaan, flyerinjaosta ATK-tallennukseen, ja sittemmin ja professionaalimmin työpaikkojani ovat olleet museot, konsulttitoimistot, arkkitehtitoimisto, kulttuuriministeriö ja energiaministeriö.

En minä saati vanhempani osanneet ennustaa ennen opintojeni aloitusta, että minne työllistyn tai minne EN työllisty. Viimeisimmässä tutkintotodistuksessani lukee taidehistorian maisteri, mutta taidemuseoiden palkkalistoilla en ole ollut sitten vuoden 2010. Kokopäivätöissä jatkuvasti silti.

Opiskella voi monenikäisenä ja moneen otteeseen. Opiskelu sinällään ei takaa työpaikkaa, eikä pysyvää uraa. Töitä voi tehdä myös ulkomailla asuessa tai reissaamisen lomassa, ja siinä oppii valtavasti sekä itsestään, työelämästä, maailmasta, muista ihmisistä että eritoten siitä, miten pärjää omilla jaloillaan.

Ihmettelen, mikseivät monet vanhemmat tajua ja arvosta, miten uskomaton itsenäistymisen ja vahvuuden merkki on, jos oma nuori uskaltaa lähteä maailmalle omin voimin ja neuvoin.

Tähän väliin kylläkin toteamus, että jos haluat opiskella, Suomessa on siihen aivan käsittämättömän hyvä, maksuton mahdollisuus (ainakin vielä toistaiseksi). Eli jos jokin tutkinto polttelee mielessä, käy tekemässä se alta pois Suomessa (tai tee ennen lähtöä).

Oppilaitoksista pääsee myös vaihtoon, ja sitä mahdollisuutta kannattaa ehdottomasti käyttää. Itse olin vaihto-opiskelijana kahdesti ja yritän nyt päästä kolmatta kertaa tohtoriopiskelijan ominaisuudessa. Parempaa ja helpompaa mahdollisuutta kansainvälistymiseen on vaikea kuvitella, kuin oppilaitoksen tarjoama ja maksama ulkomaanopiskelu. Täällä maailmalla kun opiskelu saattaa maksaa jopa kymppitonneja per lukukausi - vaikkei toki ulkomaisen tutkinnon hankkiminenkaan mahdotonta ole.

Ymmärrän sen vanhempien huolen, että maailmantapahtumien vuoksi haluaisi pitää oman herrantertun lähituntumassa eikä ainakaan päästää Suomen rajojen ulkopuolelle. Huoli on kuitenkin mielestäni - jos ei turha, niin liioiteltu. Vahinkoja ja onnettomuuksia voi sattua missä vain, ja täällä ulkomailla on yllätys yllätys paljon vähemmän vaarallista ja pelottavaa kuin Suomesta käsin, pelonlietsojamedian kautta näyttää (koska pelko myy, eettistä tai ei).

Esimerkiksi Pariisissa ja Ranskassa ylipäätään on pääsääntöisesti rauhallista, vaikka täysvarustettuja sotilaita näkeekin kadunkulmissa, ja viime aikojen tapahtumat saattavat nakertaa paikallisten mielialaa. Täällä Australiassa terroristiuhka ei käytännössä näy yhtään mitenkään ja ilmapiiri on paljon rauhallisempi ja rennompi kuin Suomessa.

Suomi on mielestäni pienuutensa ja homogeenisuutensa takia maa, jossa toisenlaisia ratkaisuja ja arvomaailmoja on vasta hiljattain alettu hyväksyä ja ehkä arvostaakin. Mutta: kaikenlainen downshiftaaminen ja etenkin matkustelun arvottaminen työnteon yläpuolelle on silti yhä omituinen arvo ja joillekin jopa punainen vaate, pääteltynä siitä yleisönosastomekkalasta, minkä mikään irtiottoartikkeli herättää.

Täällä Aussilassa asuminen on siitä(kin) syystä rentoa, että omaa elämää ei juuri tarvitse selitellä saati puolustella. Jos haluat matkustella, siitä vaan. Jos haluat painaa 70-tuntista työviikkoa, siitä vaan (tosin sitä saatetaan hieman ihmetellä. Eikö kannattaisi hieman relata, no worries?). Jos haluat suurperheen, siitä vaan. Jos et halua perhettä ollenkaan, siitä vaan. Jos haluat muuttaa vuorelle erakkohipiksi, siitä vaan. Good on ya, mate! Beauty! Eli hyvä homma sulle, makeeta!

Summa summarum: nuorena (tai vanhana) ulkomaille, uhka vai mahdollisuus? Ehdottomasti mahdollisuus. Lähde jos haluat ja pysy reissussa niin kauan kun siltä tuntuu :)

Yllä ja alla: Perth, Elizabeth Quay - uusi rantakatu ja tapahtuma-alue. Rohkeasti vaan maailmalle ja vipinään mukaan. 

Olenko koskaan aussi?

Miten kauan tulee asua ulkomailla tullakseen uuden kotimaansa kansalaiseksi? Byrokraattisessa mielessä aussiksi muuttuu neljässä vuodessa, jos on sinä aikana saanut pysyvän oleskeluluvan, omistanut ko. luvan vähintään kaksi vuotta kansalaisuuden hakuhetkellä, ja asunut maassa pidemmittä katkoksitta. Mutta: milloin muuttuu omissa ja/tai muiden silmissä uuden kotimaan kansalaiseksi? Riippuu taatusti maasta ja vastaajasta.

Toisille asia on mustavalkoisen selvä: ei koskaan. Ajauduin tällaista asennetta vastustamaan netissä (missäpä muualla), kun sain facebookissa kuulla olevani törppö, kun edes ehdotin, että maahanmuuttajista tulisi joku päivä suomalaisia ilman "maahanmuuttajataustainen"-etuliitettä. Itse olen sitä mieltä, että mamuna Australiassa en halua tulla jatkuvasti puhutelluksi tai ajatelluksi "maahanmuuttajana". Mihin sitä tietoa oikeastaan tarvitaan?

Jos minusta esim. kirjoitettaisiin lehtijuttu täällä, siihen ei erittäin todennäköisesti merkittäisi - ilman omaa pyyntöäni - että olen alunperin muualta. Ausseista 30% on syntynyt Australian ulkopuolella, joten moisen alleviivaus tuntuisi aika turhalta. Sen sijaan Suomessa on ihan normikauraa ilmoittaa lehtijutuissa, puhutaanko kantasuomalaisesta vai uussuomalaisesta; ei siis vain rikosuutisissa, vaan yleisesti. En oikein tiedä, miksi.

Väittelykumppanini netissä oli sitä mieltä, että kukaan ei voi tulla erimaalaiseksi kuin siksi, joksi on syntynyt. Minun mielestäni voi. Mutta tässä piilee jutun juoni - hän puhui etnisestä taustasta, minä puhuin henkilöstä historiansa ja kokemustensa summana. Hänestä etnisyys on jotain, joka vaikuttaa ihmisen käytökseen, arvoihin ym. ihmisyyteen, kun taas itse ajattelen, että geeniperimä on vain kuoremme (keho) muodostusresepti ja millaiseksi itse ihminen tulee, rakentuu yhtä paljon ympäristön muokkaamana. Ja jos ympäristö vaihtuu kesken matkan tai peräti suoraan syntymässä, ei se etnisyys automaattisesti pistä ketään esim. rakastamaan saunaa, jos sattuu syntymään suomalaissukuun Australiassa - elleivät vanhemmat opeta saunomaan!

En tietenkään voi väittää, että esim. kiinalaisesta lähtee kiinalaisuus pois Suomeen tai Australiaan muuttaessa. Sen sijaan en näe relevanttina väittää, että kiinalaiseen sukuun Australiassa syntynyt olisi ensisijaisesti kiinalainen, kasvaessaan aussikulttuurissa englanninkielellä. Epäilen sitäkin, miten kiinalainen on esim. 5-, 10-, tai 15-vuotiaana Australiaan (tai Suomeen) muuttava, joka elää koko loppuelämänsä uudessa maassa.

Vanhemmiten identiteetti lie jo rakentuneempi ja fiksautuneempi, joten aikuisuuden kynnyksellä tai aikuisena muuttava ehkä pysyttelee enemmän lähtökulttuurinsa tuotteena. Mutta tämäkin on tapauskohtaista mielestäni, ei automaatio.

Nettiväittelykumppanini ilmeisesti yritti puolustaa ajatusta, että jokaisella on oikeus omaan kulttuuriinsa, ja sitä edustaa myös uudessa maassa. Hän oli siis itse asunut ulkomailla ja oli sitä mieltä, että oli koko ajan suomalainen, ei uudenmaalainen. Tässäkin tosin piilee ajattelutavan ero: jos muuttaa ulkomaille väliaikaisesti, tuskinpa muuttuu uudenmaalaiseksi, vaikka varmasti uusia tapoja ym. sieltä mukaansa omaksuukin. Mutta entä kun muuttaa pysyvästi? Aivan eri asia.

Itseäni häiritsee, että omasta mielestään sitä omaa kulttuuria pitäisi jokaisen itse saada vaalia, mutta muilta maahanmuuttajilta vaaditaankin ihan eri asioita: ts. suomalainen haluaa olla suomalainen myös Saksassa, USAssa, Ruotsissa jne., mutta syyrialainen tai irakilainen Suomessa pitäisi äkkiä assimiloida ja opettaa pois omista tavoistaan ja kielestään. Tämä ei toki ole pelkästään monien suomalaisten asenne, vaan näköjään aika globaali. Kyllä tässä pitäisi joku keskitie löytää, eli kaikille samat oikeudet. Mielestäni keskitie on, että omia perinteitä ja kulttuuria saa harjoittaa, kun ne eivät ole ristiriidassa uuden main lain kanssa eivätkä vahingoita muita.

Muttamutta. Voiko siis olla lähtömaansa -maalainen, jos ei siinä kulttuurissa enää elä, eikä näe ja koe sitä suuntaa, mihin lähtömaa etenee vuosien mittaan? Olenko minä esim. viisi-kuusikymppisenä yhä suomalainen vaiko aussi? Mielestäni jonkinlainen merkkipaalu lie silloin, kun on elänyt yli puolet elämästään uudessa maassa. Voiko silloin enää kokea olevansa ensisijaisesti synnyinmaalanen? Nähtäväksi jää, kun itsellä tuo aika vuosikymmenten päästä koittaa.

Todennäköisimmin olen aina jotain siltä väliltä. Tällä hetkellä identiteettini on Australiassa asuva ulkosuomalainen, vaikka aussipassi eli maan kansalaisuuskin on. En tunne olevani australialainen, vaikka Australiasta pidänkin kovasti ja mielelläni kuulun tähän kulttuuririkkaaseen, monimuotoiseen kansaan. En kuitenkaan tunne olevani suomalainen, vaan nimenomaan ulkosuomalainen - jonkinlainen oma rotunsa, jota yhdistää ulkopuolisen näkökulma eli Suomen kulttuurin joidenkin piirteiden nostalgisointi ja ylistys, ja joidenkin kavahtaminen (esim. jörötys, negatiivisuus ja kateellisuus).

Tämä on taatusti aihealue, jota jokainen maastamuuttava pui jossain vaiheessa elämäänsä, enkä ehkä pysty lisäämään mitään täysin uutta näkökulmaa tai oivallusta. Olisi kiinnostavaa kuulla muiden kokemuksia ja ajatuksia, kommenttikenttään mahtuu!

Täällä eri kulttuurien näkyvät juhlapäivät ovat normikauraa kaupungilla. Eilen vietettiin keskisyksyn sadonkorjuujuhlaa tai "kuukakku"-juhlaa (moon cake), jota juhivat mm. kiinalaiset, korealaiset ja vietnamilaiset. Nämä kuvat ovat tosin kiinalaiselta uudeltavuodelta helmikuussa.

Yllä ja alla Indonesian, mukaanlukien Balin, edustusta uudenvuoden kulkueessa.