Aussivauvan perustarpeet

Vauvan perustarpeet ovat tietenkin samat ympäri maailman: hoivaa, maitoa, syliä, kuivana ja puhtaana pitämistä. Mutta vauvatarvikkeet voivat poiketa paljonkin maittain. Minulla ei ole juurikaan kokemusta vauvanhoidosta Suomessa, eli en osaa suoraan vertailla. Ei tätä vauvakokemusta Ausseistakaan vielä valtavasti ole, mutta reilun kahden kuukauden jälkeen tällaisia havaintoja: tarpeellisimmat ja tarpeettomimmat vauvantarvikkeet, ainakin meillä.

TARVITUT TOP 4

Musliinikankaat tai -harsot

Nämä ovat vauvanhoidon ABC käsittääkseni Suomessakin ja ne muistan omien pikkuveljieni ja serkkujen lapsuudestakin 80-90-luvuilta. Harsoja saimme naapureilta ja tutuilta kierrätettynä, sekä babyshower-lahjaksi, eli niiden tarpeellisuus vaikuttaa hyvinkin jaetulta ajatukselta. Meillä niitä ei ole juurikaan tarvittu klassisiksi pukluliinoiksi, mutta niistä saa käteviä kevyitä kapaloita. Kapalointia opetetaan täällä kätilöiden ja neuvolan toimesta vauvanrauhoittelun perusaskeleena ja se näyttää toimivan hyvin. Poikamme N eleli ensimmäisen kuukauden lähes pelkästään vaippa-kapalo-käärössä, eli vaatteita aloimme hänelle pukea vasta ilmojen viilennyttyä huhtikuun lopulla. 

Trikoopeitot

Paksumpi versio musliinikankaista. Saimme lahjaksi useampiakin reilun neliömetrin kokoisia, joustavia trikoo- ja vohvelikankaita, joista ei oikein tiedä, onko ne tarkoitettu peitoiksi vai pyyhkeiksi; siksipä käytämme niitä kumpinakin tarpeen mukaan. Nämäkin käyvät loistavasti kapalointiin joko yksinään tai toisen päälle lämmikkeeksi. Pieneen tilaan kääriytyvät puuvillakankaat matkustavat helposti mukana myös vaunuissa tai vaippakassissa lisälämmikkeenä kun tarvitaan, vauvan makuualustana tai vaikka puklupyyhkeenä, jos muuta ei ole saatavilla. 

Bonds-potkupuvut

Aussifirma Bonds valmistaa rentoja ja helppoja, värikkäitä puuvillatrikoovaatteita, eritoten alusvaatteita, oloasuja ja vauvanvaatteita. Olen Wondersuit- eli Ihmepuku-potkupukuihin aivan ottautunut eivätkä muunlaiset vaatteet juuri kiinnosta: potkupuvuissa on nilkkaan saakka jatkuva kaksisuuntainen vetoketju, joten ne on tosi helppo pukea ja riisua sekä vaihtaa vaippa ottamatta koko pukua pois. Sen sijaan, että potkupukujen jalkateräosa olisi sukkamallia, niissä on käsi- ja jalka-aukoissa käännettävä resori jolla pukuun saa "lapaset" ja "sukat". Mielestäni tähän kiteytyykin aussielämä ja -ajattelu: aina tarvitaan mahdollisuus avojaloin olemiseen, jos sattuu olemaan vaikkapa hiekkarannalla! 

Bonds-pukujen kirjavat printit ovat mieleeni.

Pullosteriloija

En alkuun ollut lainkaan kiinnostunut hankkimaan mitään pullorekvisiittaa, pullonlämmitintä tms. keittiötasoa tukkimaan. Pääsääntöisesti rintaruokittu lapsi ei niitä paljolti käytäkään, mutta silti pulloakin välillä tarvitaan. Mikroon menevä muovikupuastia, jonka sisällä pullot höyrytetään steriileiksi, on kätevyydessään aivan mainio - ja saatiin lainaan kaverilta, joten rahaakaan ei tähän tarvekaluun palanut. 

TURHAT TOP 4

Pesulaput

Ausseilla on ihme fiksaatio pesulappuihin, eli pieniin froteekankaisiin neliöihin, joilla vauvaa pestään. Synnytysvalmennuksessa tuleville vanhemmille pidettiin kylveytysopastus kätilöjen johdolla. Kuulemma vauva tarvitsisi ainakin viisi erilaista pesulappua per kylpy: yksi yleisesti vartalolle, yksi pyllyä varten, yksi kasvoille, ja yksi kummallekin silmälle. Erillisiä pesulappuja silmille perusteltiin sillä, että muulle vartalolle tarkoitetut pesulaput voivat tuoda tulehduksen silmään ja jos toisessa silmässä sattuu olemaan tulehdus, ei se siirry toiseen silmään samalla lapulla hieromalla. No teoriassa järkevää, käytännössä ihme puljausta eri kangastilkuilla. Käsin peseminen ei jostain syystä ole täkäläisille luontevaa. Meillä pestään käsillä ja yhdellä lapulla, kyllähän nyt fiksu vanhempi älyää ettei pyllypyyhkeellä hierota kasvoja...

Muovilelut

Näin nuoressa iässä N ei ole ollenkaan kiinnostunut leluista, muovisista tai muistakaan. Häntä kiinnostavat kasvot ja puhe, peilit, värikkäät kuvakirjat sekä satunnaiset huomiot kotonamme, kuten nenäliinaboksi, ruukkubambu, seinillä olevat taulut ja parvekkeelle lasiovien läpi tuijottelu. Meillä ei paljoa leluja olekaan, koska olin kuullut muilta ja itsekin päätellyt, että lelut vauvalle voivat olla hieman turhia kiinnostuksenpuutteen vuoksi. Ne muutamat esineet, joita olen yrittänyt kilkuttaa ja vilkuttaa N:n nenän edessä eivät ole herättäneet mitään mielenkiintoa. Eri asia varmaan sitten, kun vauva kasvaa ja esimerkiksi Duplo-legot tai palapelit voidaan kaivaa esille.

Leikkimatto 

Mitään erillistä leikkimattoa ei meillä ole, sillä taittelin huopaa ison tyynyliinan sisään, jonka päällä N kellii lattialla. Anoppi ompeli tyynyliinan kivasta lastenkankaasta. Lisäksi olisi tarkoitukseen lahjaksi saatu tilkkupeitto, mutta koska vauveli ei tässä vaiheessa vielä paljoa kieri, pienehkö alusta riittää. Tämä on tietenkin debatoinnin aihe, onko lattia-aikaan tarkoitettu pehmyke leikkimatto vai ei, vaikka sitä ei sillä nimellä olisi ostettu/saatu. Mutta erillistä tällaista ei siis ole ollut tarpeen hommata. Siinä vaiheessa, kun N ryömii, jokin matto lattialla tuskin häntä pidättelee tai houkuttelee muutenkaan. 

Hoitopöytä

Meillä on 60-neliöinen kolmio eli aussilaisittain hyvin pieni koti perheellisille. Vaikka tänne toistaiseksi mahdumme ihan riittävän hyvin, mitään ylimääräisiä huonekaluja ei tee mieli hankkia. Siksi hoitopöytäkin jäi hommaamatta. Vauvanvaatteet ovat makuuhuoneessa lipastossa ja hoitopöydän virkaa toimittaa pesukoneen päällitaso, onhan se kätevästi kylppärissä roskiksen ja vesipisteen vieressä. Tasolle hommattiin Ikeasta pehmuke eli puhallettava laidallinen vaipanvaihtoalusta ja voila, se on siinä. Tosin ajatukseni pepunpesusta juoksevan veden alla, suomityyliin, jouduimme unohtamaan, koska pesuallas ei tarkoitukseen sovellu. Käytämme wet wipeseja eli kosteuspyyhkeitä kuten normiaussit. Niitä siis halusin välttää turhana roskana, mutta on niissä käteväkin puolensa. Ja käyttämämme bambukuituiset myös maatuvat nopeasti. 

Ulkomailla asuminen itsekästä?

Onko ulkomaille muuttaminen itsekästä? Kodin, perheen, suvun, kavereiden, työpaikan, tuttujen ympyröiden ja selkeänä polkuna avautuvan tulevaisuuden jättäminen taakse omien mielitekojen tai seikkailunhalun vuoksi? Tämä kysymys tuli mieleen, kun luin Heinin ajatuksiaherättävän postauksen aiheesta, onko lasten kanssa muutto ulkomaille itsekästä.

Henkilökohtaisesti minua ei ole (ainakaan päin naamaa) syytelty itsekkyydestä, ei mielestäni edes silloin, kun vuonna 2011 julistin lähteväni maailmalle epämääräisen pysyvämmin kuin kahtena aiempana vaihto-opiskelijakeikkana. Koska muutostani on jo niin kauan aikaa, eivät muuton motiivit tai muuttoon suhtautuminen ole olleet enää aikoihin tapetilla puheenaiheina. Toisaalta, omassa mielessä nämä kysymykset pyörivät nyt, kun perheellistyimme, eli kyseessä ei ole enää kaksi aikuista elämässä omaa elämäänsä oman mielensä mukaan. Elämmekö itsekkäästi, jos "pidättelemme" lapsenlasta poissa isovanhempiensa ja muun suvun huomasta ja toisinpäin?

Ihan alkuun tulee mieleen, että mitä  ylipäätään on itsekkyys. Ainakin sitä, että tekee päätöksiä ja toimii oman mielensä mukaan, ottamatta muita lainkaan huomioon. Muttamutta. Missä menee itsekkyyden ja terveen itsenäisyyden raja? Tässä mielestäni on kysymys, jota jokainen meistä ratkoo koko elämänsä uudelleen ja uudelleen, enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Itse olen hyvin nuoresta asti ollut sikäli itsenäinen, että minua eivät suuremmin liikuta muiden mielipiteet tai toiveet siitä, miten minun tulisi elää. Toki niitä kuuntelen ja otan huomioonkin tarvittaessa, mutta lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että kukin ratkoo omat päätöksensä itse ja en voi enkä halua ulkoistaa omaa elämääni naapurin mummon kissalle arvanheitoksi - minähän niiden päätöksieni kanssa elän, ei se kissan arpa. Siksi minkäänlainen lokerointi tai syyllistäminen ei ole ainakaan tähän saakka syvemmin purrut minuun, eli ajatus, että tulisi elää "kuten muutkin" tai tehdä tiettyjä päätöksiä siksi "koska kuuluu".

Mutta onko itsekästä, että minun päätökseni vaikuttavat suoraan niin moneen muuhun ihmiseen? Poikamme tulee kasvamaan kaukana suvustaan ja vaikka tarkoitus onkin vierailla Suomessa vuosittain ja toivottavasti saada suomivieraita meillekinpäin, ei se ole sama asia kuin samassa kaupungissa saati samassa pihapiirissä elo, kuten ennenmuinoin suvut asuivat. Tässä kohti tosin täytyy olla realisti. Nykymaailmassa harva asuu huutoetäisyydellä suvustaan. Jos mekin jotenkin Suomeen eksyisimme, todennäköisin asemapaikka töiden vuoksi olisi pääkaupunkiseutu. Sieltä käsin on toki helpompi vierailla korpi-Suomessa kuin Australiasta saakka, mutta tuskin joka viikonloppu tai edes kuukausi silloinkaan.

Minua kiehtoo kovasti, miten muut ratkovat tätä itsekkyys/itsenäisyys-dilemmaa, ja näkemiäni ratkaisuja ovat olleet:

• Muutto takaisin alkuperäiseen kotimaahan väliaikaisesti, esimerkiksi välivuodeksi, tai johonkin projektitehtäviin. 
• Muutto takaisin alkuperäiseen kotimaahan pysyvästi, mutta pysyvyys muuttuu pian väliaikaisuudeksi, kun käänteinen kulttuurishokki ja monet muut syyt saavatkin perheen taas lähtemään maailmalle. 
• Muutto jonnekin kolmanteen maahan, joka on lähempänä sukua kuin senhetkinen asuinmaa. Tämä on meidänkin kohdallamme vaihtoehto, jos muuttoa jonain vuonna aletaan puuhaamaan. 
• Elämän jatkaminen kuten ennenkin, mutta (lähes) jokainen loma vietetään Suomessa.
• Elämän jatkaminen kuten ennenkin, ja Suomessa käydään silloin jos sattuu olemaan ekstrarahaa tai -aikaa, ehkä kerran puolessa vuosikymmenessä. 

Kääntöpuoli, jota itsekkyys/itsenäisyyskeskusteluissa ei aina puida, on se onko sukulaisten puolelta itsekästä odottaa kaikkien lähisuvun jäsenten pysyvän lähituntumassa aina. Modernissa maailmassa työelämä sanelee paljonkin, minne kukakin voi ja haluaa asettua asumaan. Aina työmahdollisuudet eivät kohtaa siellä, missä perheenjäseniä sattuu asumaan. Toisaalta läheskään kaikkia ei suoraan sanoen inspaa asua samalla peräkylällä tai pikkukaupungissa, jonne sattui syntymään - ja miksi pitäisi? Elämä on elämistä varten ja eläminen minulle tarkoittaa uusia asioita, oppimista, kokemuksia, elämänkatsomuksen ja mielipiteiden monipuolisuutta ja avartamista, ja noista kaikkia helpoiten kerryttää matkustelemalla tai muuttamalla. 

Itsekästä vai itsenäistä siis? Riippuu täysin tilanteesta ja näkökulmasta. Minun itsenäinen valintani on toiselle itsekästä, ja toisaalta minun toiveeni jotakuta toista kohtaan voi olla itsekästä minun osaltani, kun toinen vain haluaa tehdä itsenäisiä päätöksiä. Eli puolensa ja puolensa tässäkin asiassa. Voep olla tahi voep olla olematta, kuten Savossa sanotaan!

Kuva: The Leader-lehti

Vaunurallia kahvikoneita karkuun

Vauvan kanssa liikkuessa kaupungin kokee aivan eri tavalla kuin aiemmin. Jokainen kynnys ja portaikko on vaunuille jos ei este, niin hidaste. Joka kadunkulmassa perään tuntuu lähtevän vähintään yksi meluava prätkä, viritetty auto, pakoputkirikkoinen rekka sekä juuri kävelyvauhtia kulkeva, lehtipuhaltimen lailla huutava kadunputsausauto. Eihelvper - eikun jotain vauvaystävällisempää manailua.

Perth ei kai keskimäärin ole sen meluisampi kuin mikään muukaan iso kaupunki, ja oma lähitienoomme on hyvinkin rauhallinen. Valitsimme aikoinaan asuinalueen sen mukaan, että täällä on paljon lehteviä kävelykatuja, palvelut kävelyetäisyydellä, joenranta puistoineen vieressä sekä mielestämme kaunista arkkitehtuuria. Nyt asuinalueen valinta tilittyy bonuksina arkeen joka päivä, kun mittailen katuja vaunuja puskien. Muttamutta. Melua tahi muita esteitä kuitenkin piisaa näillä hiljaisillakin nurkilla, ja keskustaan lähtiessä enemmän. Esimerkkejä:

Kahvikoneet kahviloissa

Olen vuosien mittaan marmattanut samasta aiheesta useamminkin, nimittäin akustiikkasuunnittelun vajavaisuudesta Perthin kahviloissa, ravintoloissa ja baareissa. Täällä ei ilmeisesti ole kuultukaan akustiikkalevyistä tai pehmeistä tekstiileistä, sillä industrial- eli teollisuushenkinen sisustaminen on ollut jo vuosia in, kovine betoni- ja metallipintoineen. Kahvikupilliset tehdään täällä tilaus kerrallaan ja pavut jauhetaan kahvilassa. Kahvikone kuulostaa jotakuinkin suihkuhävittäjältä, tai betonimyllyltä täynnä soraa. Istu siinä sitten juuri nukahtanut vauva vaunuissa, kun kahvikone räjäyttää ilmolle Lordinkin hittejä kovemmat hevimetallit.

Lähijunavarikko

Asumme aivan lähijunapysäkin tuntumassa, koska inhoan ajan "tuhlaamista" työmatkoihin ja halusin maksimoida mahdollisuudet päästä töihin minimiajassa. Meiltä on keskustaan vain kaksi pysäkkiä. Lisäksi olemme free transit zonella eli meiltä keskustaan ja sen toiselle laidalle saa matkakortin haltijana matkustaa ilmaiseksi - ehdoton suosikkini julkisliikenneoivalluksista ja -sovelluksista missään päin maailmaa. Eli tähän saakka pelkkää voittajafiilistä. Mutta, lähijunavarikko talomme takana tietää sitä, että iltaisin ja öisin parkkeeraavien junien jarrut kirskuvat juurikin ikkunamme alla. Vaikka miten yritämme tottua, on yhä pakko sulkea ikkunat kun parkkeerausaika alkaa - - - ja jatkuu useamman tunnin. Krääk. Tai siis kriiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiik.

Kauppojen ja ravintoloiden taustamusiikki

Tämä on lähinnä trendikkäiden nuorille suunnattujen paikkojen ongelma, mutta miksi helvpeevelissä musiikin pitää olla kovemmalla kuin Ibizan tulisimmissa diskoissa? Joskus joudun kääntymään jo ovelta pois tajutessani, että täällä ei shoppaile erkkitiinakaan. Onko nuoremmalla polvella kenties kuulo alentunut jo varhaisella iällä, vai mistä moinen vimma luukuttaa hittejä neula kaakossa?

Olin itse ennenmuinoin levykaupassa töissä (silloin kun niitä vielä oli), emmekä edes siellä huudattaneet tuotteitamme samaan malliin. Jotkut kahvilat mielestäni yrittävät peittää juurikin sitä kahvikoneen melua taustamusiikilla, mutta tulos on aikamoinen kakofonia. Joskus olen pyytänyt musiikin vääntämistä pienemmälle; satunnaisesti pyyntöä totellaan, joskus on vastaan tullut tyly "ei taideta olla sun paikkasi sitten" tyyppinen hälläväliä-vastaus. Mitäpä siinä meikäasiakas muuta kuin kääntyy kannoillaan. Mummo mikä mummo, alkoi ikä kolmosella tahi kolme kertaa kolmosella.

Portaat, liukuportaat ja hissit

Vaikka aikoinaan rakennusalaa opiskellessani kävin esteettömyyssuunnittelukoulutuksen, olen nyt ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa joudun omakohtaisesti etsimään ne reitit, joilla ei ole portaita. Heti ensimmäinen rasti on oman kerrostalomme ulko-ovella, jossa on portaat, ei ramppia, tosin invahissi löytyy. Mutta sen käyttöön tarvittaisiin jokin erikoislupa ja -avain, jota en ole saanut aikaiseksi hommata isännöintitoimistolta. Miten talossa vierailevien on tarkoitus päästä sisään, jos hissi toimii vain ennakkosopimuksella? Nitkutan vaunut porras kerrallaan ylös ja alas aina lenkille lähtiessäni. Perthin keskustassa on runsaasti liukuportaita sisä- ja ulkotiloissa, mutta toimintakunnossa ne eivät ole läheskään aina. Löytyypä liukuportailta jopa oma Twitter-tilinsä, @PerthEscalators, omistettu huonon tuurin vaivaamille, lähes aina käyttökiellossa oleville Perthin moniaille liukuportaille.

Alla asuinaluettamme.

Tavoitteena siis saada pidettyä tämä herra tyytyväisenä unten mailla vaunulenkeillä.