Pussi-gate eli miljoona miljoona miljoona pussia

Kirjoitin melko tarkalleen vuosi sitten aiheesta, joka jurppii enemmän tai vähemmän yleisesti ulkosuomalaisia. Nimittäin ruokakaupan pussit, niiden vahvuus, paljonko niitä asiakkaalle tungetaan ja miten ruokakaupassa asioidaan yleensäkin kummallisesti eri maissa. Pussiasia on sen verran kuuma peruna ja loputon kummastelun ja hammastenkiristelyn aihe, että tokihan siitä riittää tarinaa toiseenkin postaukseen vielä vuosi edellisen jälkeen.

Käymme viikko-ostoksilla Spudshedissä (paikallisomistuksessa oleva ns. suoramyyntikauppa, hintatason ja esillepanon puolesta lähellä Lidliä), jossa siis ostamme ruuat koko viikoksi, ellei toiseksikin. Otamme aina mukaan Ikean kassit, ne sinisestä muovista tehdyt supervahvat jättikokoiset kantokahvalliset säkit, joilla hoituu jopa muutto, kuten on useamman kerran todistettu omasta toimestani. Niihin kun latoo viikon soijamaidot, tölkit, vihannekset ja pakasteet niin avot, pärjää. Paitsi niinä kertoina, kun auton takakontissa säilytettävät Ikean kassit ovat jostain syystä jossain muualla kuin kontissa siinä vaiheessa, kun kurvaamme Spudshedin parkkipaikalle. Silloin joudumme turvautumaan kaupan pusseihin ja päähän siinä räjähtää. Koska:

Jokainen ulkomailla reissannut taatusti tietää, että muualla ei harrasteta samanlaisia vahvasta muovista tehtyjä reilunvetoisia muovipusseja kuin Suomessa. Täällä muualla pussit ovat huteraa höttöä, kooltaan puolet Suomen mallista, ja niitä saa ilmaiseksi. Huono juttu. Kun kasseista pitää maksaa, se takaa, että niitä otetaan maltilla ja vain tarpeeseen. Täällä on kassan tehtävä pakata ostokset ja koska pussit eivät kestä juuri hammasharjaa enempää, niihin tavallisesti pakataan max. 2-3 tuotetta ja seuraavat taas uuteen pussiin. Viikko-ostoksilla tämä meinaa jopa tusinaa pussia, ellei pariakymmentä. Raahaa niitä sitten mustekalaksi muuttuen auton takakonttiin??

Yleensä Ikea-idean pettäessä ladomme kaikki tuotteet takaisin kärryyn ja irrallaan auton takakonttiin, ja sitten taioimme jostain ne Ikean pussit kotiparkkihallissa. Ihan siksi, että jurppii moinen muovin tuhlailu ja niiden pussien kantokyvyttömyys - tiedä milloin ovat munat liiskassa betonissa, kun pussista pettää pohja matkalla autolta kotiin.

Kassat eivät täällä yleensä ota kuuleviin korviinsa pyyntöjä, että "pakkaan mielelläni itse, kiitos". Spudshedissä on sen verran kova vipinä, että siellä kassat jopa antavat asiakkaiden pakata, koska se nopeuttaa skannausta. Mutta lähi-IGA:ssa eli täkäläisessä Sparissa tai Alepassa on ihan turha yrittää estellä pussien tuloa. Kassa laittaa mehukanisterin yhteen pussiin, paahtoleivän toiseen ja soijamaidon kolmanteen, halusin eli en. Yleensä nypin itse tuotteet pois pusseista ja ojennan pussit takaisin ällistyneelle kassalle, koska kyllä ne kolme tuotetta nyt yhdelläkin pussilla kiikuttaa, vaikka paahtoleipä ottaisikin vähän osumaa mehun ja maidon välissä.

Eilen ja tänään saatiin taas mainiot exhibit A and B, eli näytekappaleet 1 ja 2 siitä, miten kassa ei kertakaikkiaan voi ymmärtää, että asiakas ei tahdo pussia. Eilen ostimme IGAsta intialaista take awayta deli-tiskiltä, ja sen paahtoleivän. E pyysi: ei pusseja. Kassa kysyi: niin, siis ei pussia tälle paahtoleivälle, mutta pussi tuolle take away - boksille? Ei, kun ei pussia kummallekaan. Lopulta tämä saatiin jakeluun ja poistuttua pussitta. Tänään hain IGAsta juurikin mehua ja soijamaitoa, vessapaperia sekä quichen eli kinkku-munapiirakan. Jokaiselle tietenkin oma pussi pyynnöstäni huolimatta. Jääräpäisesti otin tuotteet ulos ja kannoin kaiken yhdessä pussissa plus kainalossa.

Kolmas loistava pussiesimerkkitilanne koitti viime viikolla lounasaikaan, kun yritin ostaa take away - keittoa sekä siihen kuuluvan sämpylän. Keitto tuli kannellisessa pahvikupissa ja myyjä tunki sämpylän pussiin. Pyysin sämpylän keiton kannen päälle irrallaan. Myyjä laittoi pussin ja sämpylän pois ja kääntyi palvelemaan toista asiakasta, luullen, etten halua koko sämpylää. Hihkaisin myyjän takaisin ja pyysin sämpylän. Hän alkoi taas työntää sitä muovipussiin. Pyysin pelkkää sämpylää. Myyjä häkeltyi. Minä häkellyin. Ojensin käteni sanattomana, myyjä lykkäsi pussin sämpylöineen käteeni ja siirtyi sutjakasti seuraavan pussikriisittömän asiakkaan tykö.

Ostan myös take away - kahvin ilman muovikantta, koska en koskaan juo kannen nokan läpi ja se on täysin turha muoviroska, joka käy kupin päällä pari sekuntia ja ura oli siinä. Ymmärrän, että kantta tarvitsee, jos kävelee kauas kuppinsa kanssa, mutta itse juon kahvit yleensä kahvilan lähistöllä tai ainakin hörpin siitä sen verran, ettei se läiky kävellessä. Ihme kyllä tämän muovinvälttelyn saa läpi ilman mukinoita: kahvilat varmaan ajattelevat, että säästyypä sekin viisisenttinen, jota ei tarvitse käyttää uuden kannen ostoon. Hyvä.

Muovittomammalla elämäntaipaleella hyvä kumppani on hauska eepos Ekovuosi Manhattanilla (kirjoittaja Colin Beavan), jossa kirjoittaja vaimonsa ja pikkutyttärensä kanssa yrittää elää tuottamatta yhtään jätettä tai päästöjä kokonaisen vuoden ajan New Yorkissa. Tyyppi on sitkeä ja jopa kiihkoilevan jääräpäinen, mutta hauskaa tekstiä aiheesta syntyy ja kirja pistää ajattelemaan, missä kaikkialla aivan turhaa kertakäyttötuhlausta onkaan, myös muualla kuin kulutusjuhlan valtakunnassa Jenkkilässä. Suosittelen!

Jonnekinhan ne kaikki ekstrapussit päätyvät. Kuva zerowasteeurope.eu

Jos joku ei vielä katso Siskonpetiä niin nyt äkkiä katsomaan. Suomalaista komediaa parhaimmillaan.

Maailman viihtyisin kaupunki - ja muslimit

Terveisiä maailman viihtyisimmästä kaupungista, joka ei kylläkään ole Perth. Kävin viikonloppureissulla tyttökavereiden kanssa Melbournessa, joka on useammankin tahon toimesta ränkätty maailman viihtyisimpien kaupunkien top kymppiin jo noin vuosikymmenen putkeen.

Itse suhtaudun pienellä varauksella näihin ranking-listoihin, sillä ne on alunperin laadittu komennukselle lähetettäviä kansainvälisiä työntekijöitä varten työnantajan maksamia korvauksia luokittamaan: missä on turvallista, missä ei, missä sietää elää ja missä ei, ja komennuspalkkio määräytyy sen mukaan. Yksikään ranking-taho, kuten vaikkapa the Economic Intelligence Unit, ei julkaise arviointikriteerejä eikä niitä saa käsiinsä muuten kuin maksamalla tonneja, joten en ole yksityiskohtaisia kategorioita koskaan nähnyt, tiivistelmiä vain. Yleensä viihtyisyysindikaattorit ovat alueilta terveys, turvallisuus, poliittinen vakaus, hygienia (mm. viemäröinti), eikä niissä itse asiassa oteta huomioon paljoakaan esimerkiksi kulttuuritarjontaa tai kaupungin elävyyttä, mitkä omasta mielestäni kuuluvat ehdottomasti viihtyisyysmittaristoon.

Oli miten oli, Melbourne voittaa titteleitä vuosi vuoden jälkeen ja se loistaa noiden ns. perustarpeiden täydellisen täyttämisen ohella myös kulttuuri- ja värikkyyssarjassa. Miksi Melbourne on niin mahtava paikka? No vaikkapa...

• Hyvän, monipuolisen ja edullisen ruoka- ja kahvitarjonnan takia.
• Mielenkiintoisen, vaihtelevan ja kekseliään arkkitehtuurin, katutaiteen ja kaupunkimaisemien takia. 
• Runsaasti vihreyttä, varjoisuutta ja yllätyksiä tarjoilevan kaupunkiluonnon takia.
• Kulttuuri- ja tapahtumatarjonnan takia. Sellaista päivää tai iltaa ei olekaan, etteikö Melbournessa olisi jokin helposti löydettävä ja usein ilmainen näyttely, konsertti, tapahtuma tai festivaali. 
• Monipuolisen ja eri kulttuureista parhaita puolia tarjoilevan iloisen sekametelisopan takia. Löytyy China Town, italialainen kortteli, kreikkalainen kortteli ja muut 190 Melbournen kansallisuutta sieltä täältä kaduilta ja kulmilta. 
• Kiehtovinkaan arkkitehtuuri ja kahvilat ynnä muut eivät olisi mitään ilman ihmisiä ja ihmisten luomaa ilmapiiriä. Melbourne on mielestäni ykkönen "Ollaan hyviä ihmisiä toisillemme ja planeetalle" - asenteen takia. 

Melbournessa on rutkasti ns. vaihtoehtokulttuureja (joiden tulisi olla valtavirtakulttuuria mielestäni) eli ekoon, luomuun, kestävään kehitykseen, kierrätykseen, roskasta käyttöesineeksi - designiin perustuvaa ajattelua ja toimintaa. Ja melbournelaiset ovat ausseista ystävällisintä ja avomielisintä sakkia.

Ihmiset juttelevat, hymyilevät ja tervehtivät vapautuneesti sopivissa rakosissa, kuten kaupan kassalla tai katseen kohdatessa vaikkapa liikennevaloissa. Eivät tunkeillen, mutta sopivasti, jotta tulee ihmisenä kohdattu olo, ei pelkkänä asiakkaana, ohikulkijana tms. Melbournelaiset lyttäävät mm. casual racismin eli jokapäiväisrasismin äkkiä: esimerkiksi julkisliikenteessä rasistisesti käyttäytyvä päätyy Youtubeen naurun kohteeksi tai käräjille saakka, ja kaikissa tapauksissa rivakasti ulos bussista/junasta.

Melbournelaiset myös puolustavat elämäntapaansa barrikadeille asti, jos tarvitaan. Muutama kuukausi sitten, rasisti-Tony Abbottin yhä ollessa käskynhaltijana eli pääministerinä, Melbournen kaduilla kävi käsky että kaduillaliikkujat on viisumillepantava, eli siis viisumeita aiottiin tarkistaa pistokoeluontoisesti julkisliikenteen lippuratsausten yhteydessä. Tästä meliläiset pillastuivat ja kaduilla oli parissa tunnissa mielenosoitus, jossa julistettiin, että passiratsiat kuuluvat rajalle, eivät keskikaupungille, ja kaikilla Melbournissa olijoilla on oikeus siellä olla, olivatpa he töissä, opiskelemassa, lomalla tai vaikkapa turvapaikanhakijoina. Että back off, fasistit, kuului kaiuttimista ja luki banderolleissa. Ja niin tapahtui, että ratsiat peruttiin ja ne lakaistiin maton alle epäonnistunutta/virheellistä tiedottamista syyttäen.

Ja siitäpä aasinsillalla, seuraa vuodatusta, aiheesta rasismi, muslimit ja terrorisminpelko. Hyppää yli jos haluat vain nähdä kauniita kuvia Melbournesta :)

Seuraan kauhunsekaisella häkellyksellä sitä hälinää ja henkistä kaaosta,  jonka turvapaikanhakijoiden tulo Eurooppaan ja Suomeen on Suomen mediassa ja facebook-kaveripiirissä aiheuttanut. Australiassa asuu muslimeja enemmän kuin aboriginaaleja ja ihan hyvin tässä tullaan juttuun. Ymmärrän Pariisin terroritekojen aiheuttaman paniikin - erityisesti, kun oma aviomieheni on ranskalainen ja joutui tarkistamaan iskujen jälkeen, että ovathan kaikki Pariisin-läheiset hengissä -, mutta en logiikkaa, että joka muslimi on terroristi.

Jos näin ajateltaisiin ja niputetaan kaksi miljardia planeetan muslimia samaan jalkapuuhun, niin jokaikinen kristitty ja ennenkaikkea oikeistopolitiikkaa kannattava on vastuussa Hullu-Breivikin hirmuteosta Norjassa. Samalla aatteella kieroon ratsastaminen tai samaan uskontokuntaan kuuluminen eivät vielä sido yhtään ketään tavallista ihmistä psykopaattien puuhiin. Viha lietsoo vihaa, eristäminen eristyneisyyttä - ja siten vihaa, siitähän kouluampumisetkin usein kumpuavat - ja summittainen kostaminen se vasta vihaa lisääkin. Omat kokemukseni muslimeista ovat seuraavanlaisia:

Eilen odottaessani keskiyöllä junaa päästäkseni lentokenttäreissulta kotiin, kaksikin eri Transperthin vartijaa, sattumoisin muslimimiestä, kävi kysymässä, pääsenhän varmasti turvallisesti kotiin, tarvitsenko apua löytääkseni jatkoyhteyden ja kannattaisiko minun kuitenkin ottaa taksi kotiovelle saakka päästäkseni. Sen sijaan ns. peruslänkkäri eli valkoinen nuori mies hyökkäsi raivon vallassa tyttöystävänsä kimppuun samaisella juna-asemalla niin, että itsekin juoksin kirkuvan tytön apuun, mutten onnekseni tarvinnut tunkea väliin, kun nämä edellämainitut vartijat hoitivat jannun pihalle ja minut ja tämän toisen tytön turvallisesti junan kyytiin. Että meitä on moneen junaan, kirjaimellisesti, ja uskonto tai kulttuuri ei automaattisesti kerro, kehen kannattaa luottaa ja kehen ei.

Muutoin näen muslimeja joka päivä junassa kun he ovat matkalla töihin, töistä kotiin, kauppaan, opiskelemaan.... kuten minäkin. Näen muslimeja töissä viereisillä työpisteillä ja kuuntelen, kuinka he nyt joutuvat puolustamaan uskontoaan ennen ystävällisille työkavereille ja kertomaan, miten sukulaiset tai tutut Syyriassa ovat joutuneet pakomatkalle. Näen muslimeja kaduilla, ravintoloissa, kahviloissa, elämässä tavallista jokapäiväistä elämää. Kertaakaan kukaan ei ole kuuluttanut rukouskutsua korvaani, vaatinut minua käyttämään huntua/burkaa tahi yrittänyt estää minua syömästä possua, juomasta alkoholia tai juhlimasta joulua.

Näen muslimeja rannalla, jossa naiset pitävät pitkälahkeiset ja -hihaiset vaatteet päällä ja hunnun päässä, mutta leikkivät lastensa kanssa hiekkalinnojen parissa ja rantavedessä samoin kuin muutkin äidit, vähääkään hätkähtämättä länkkäreiden bikineistä metrin päässä omista silmistä. Koska omakohtaista kokemusta kiihkouskovaisista ei ole muuten kuin kristittyjen taholta, en osaa nähdä muslimeja sen kummemmassa valossa kuin muidenkaan uskontojen tai kulttuurien edustajia, mukaanlukien suomalaisia ja ausseja.

Jos nyt tämän tekstin jälkeen joku haluaa jättää tulikivenkatkuisen kommentin, jossa on totaalisesti eri mieltä kanssani, kiitos, mene omaan blogiisi kirjoittamaan ko. vastine. Olen henk.koht kypsähtänyt äänekkääseen ja mustavalkoiseen vastakkainasetteluun ja päätynyt tulokseen, että kukin taaplatkoon tyylillään ja jättäköön muut rauhaan. Minä lupaan olla tulematta sinun blogiisi kommentoimaan.

En tiedä, mitä Australia tekee oikein - ja tälläkin maalla on rasistinen historia ja ironisesti nimetty Reclaim Australia eli "valloitetaan Australia takaisin" valkolaisliike (siihen nähden että Australia alunperin vallattiin aboriginaaleilta) - mutta jotenkin täällä vaan homma pelaa hämmästyttävän jouhevasti eri kulttuurien kesken. Etenkin Melbournessa. Kiitos Melbourne, olet tulevaisuuden toivon majakka.

Ja kuvia.

Grandfather clock eli vaarinkello, kaappikello Melbournen taidemuseossa. Sisällä (videolla) on vaari, joka piirtää ajan tussilla joka minuutti ja pyyhkii sen sitten pois.

Myerin eli paikallisen Sokoksen jouluikkuna ja vastapäiset taloheijastukset. Koira keskellä on tekokoira, kuului asetelmaan.

Huomaa salabaari sillanjalassa.

Blingbling-joulukuusi Melbournen kasinolla.

Melin kentällä ohjeistetaan: relax, ota rennosti, lähtöportti ei ole vielä auki.

Elämä on syy juhlaan

Halloween-terveiset kattoterassipiknikiltä!

Tällaiset komeat karmeudet saatiin toisistamme aikaan. Kasvomaalaus kävi hyvästä parisuhde-luottamustreenistä, tökkääkö kumppani silmääni vai ei pensselillä?

Tällä viikolla oli juhlia juhlan perään, sillä tiistaina juhlittiin Melbourne Cup´ia ja tänä lauantaina Halloweenia - myöhässä, kylläkin.

Melbourne Cup on laukkakilpailu nimensä mukaisessa kaupungissa, mutta se saa myös Perthin sekaisin. Keskustaan oli rakennettu ulkoilmabilepaikka museokorttelin nurkalle eli Urban Orchard - puutarha-aukiolle, jonne oli pääsy näköjään kutsun ja/tai pääsylippujen varassa. En tiedä, kävivätkö osallistujat ensin Perthin laukkaradalla katsomassa siellä samaan aikaan käytyjä kisoja, vai katsoivatko Melbourne Cuppia ruudulta, vai bilettivätkö vain muuten vain kisatittelin alla. Mutta juhlat alkoivat kovaan ääneen ja bassonjytkeeseen panostaen keskipäivällä ja jatkuivat keskiyölle - alkuajan tiedän, koska rairai kuului toimistoomme parin korttelin päähän.

En itse asiassa tiedä, mikä on tehnyt juuri tästä kyseisestä laukkakisasta kansaperinteen Australiassa, koska on näitä cuppeja muitakin ja lähes joka viikonloppu on kisat jossain. Melbourne Cupin juhlintaan kuuluu ykkösiin tälläytyminen ja näyttävät/absurdit hatut tai hiuskoristeet naisilla. Ja toki itse se laukkakisa, jonka tänä vuonna voitti ensimmäistä kertaa cupin historiassa naisjockey, Michelle Payne. Meillä töissä Cup on perinne, jota keräännytään katsomaan kokoushuoneeseen, jonne on laitettu buffet-lounas tarjolle ja koristeltu juhlaan sopivasti. Mutta. Tänä vuonna oli todennäköisesti viimeinen kerta kun tätä perinnettä vietettiin, koska vastustus cuppia kohtaan on kasvanut vuosi vuodelta ja järjestäjien mielestä perinnettä ei ole enää mieltä jatkaa, jos koko tapahtuma loukkaa osaa kollegoista. Miksikö loukkaa?

Laukkakisoissa, myös Melbourne Cupissa, loukkaantuu ja jopa kuolee hevosia - esim. sydänkohtaukseen, dopingin takia tai onnettomuudessa - aika ajoin. Lisäksi enenevä osa tai ainakin enenevässä määrin äänekäs osa ausseista on sitä mieltä, että laukkakisat ja ravit ovat eläinrääkkäystä ja ne pitäisi tykkänään kieltää ja lopettaa. Itse ravihevosten parissa paljonkin puuhailleena en tätä väitettä allekirjoita (että hevosia rääkätään kilpailuttamalla ja juoksuttamalla), mutta en tietenkään kiistä noita loukkaantumis- ja kuolemantapauksia. Eli ilman ongelmia ei tämä laji ole. Harmi sinänsä, jos tämä festive eli juhlava perinne lakkaa, mutta ymmärrän senkin pointin, että voihan sitä juhlia ja laittautua ihan ilman laukkakisojakin - ei kai hassua hattua pitäisi joutua perustelemaan hevosilla...

Toiset kekkerit tällä viikolla olivat Halloween-bileiksi muokatut tuparit meillä kotona. Ajattelimme, että naamiaiset ovat kiva teema tupareille ja kun kerran näin lähellä halloweenia oltiin, niin vedetään sitten siltä pohjalta, vaikka päivä olikin viikkoa liian myöhään. Aussit eivät vietä halloweenia, paitsi että viime vuosina se on alkanut hiipiä enemmän näkyviin katukuvassa ja ennenkaikkea kauppoihin. Hyvä syy myydä lisää krääsää, tietenkin. Mutta toisaalta, mielestäni tähän pitkään juhlattomaan jaksoon ennen joulua mahtuu hyvin yksi ekstraperinne, eli miksei sitten vaikka Halloween. Tosin täällä Down Underissa se ei oikein ole samalla lailla pelottavan ja kauhun teemalla toimiva kuin ehkäpä USA:n hämärtyvässä syksyssä, täällä kun on kevät kukkeimmillaan. Enemmän asuissa ehkä panostetaan "hauskaan kauhuun" eli koomisuuteen.

En Suomessa asuessa jaksanut ymmärtää Halloweenia ollenkaan ja vastustin sitä amerikkalaisena hapatuksena ja väkisin syötettynä kulttuurituontina. Suomessa Pyhäinmiestenpäivä hautausmaakynttilöineen on kuitenkin harras päivä ja vainajien muistoa kunnioittava, kun taas Halloween on paljon kepeämpää kekkeröintiä. Mutta Kanadan keikka, johon myös "oikean" Halloweenin juhliminen kuului, muutti mielipidettäni avoimempaan suuntaan.

Ensinnäkin, mielestäni vainajat ovat jo siirtyneet jonnekin toisaalle - sinne toivottavasti hyvään tuonpuoleiseen - eli ei se heitä loukkaa, jos tälle puolen jääneet juhlivat elämää ihan täysin rinnoin. Siispä itsekin valitsimme Halloween-teemaksemme meksikolaisen Dia de Muertos eli kuolleiden päivä, joka itse asiassa on elämän kunnioittamisen ja siitä iloitsemisen päivä, sekä kuolemattoman rakkauden päivä (edesmenneitä muistellaan ilolla ja rakkaudella). Ja toisaalta, tavat, traditiot ja juhlat ovat kautta aikojen vaeltaneet maista toiseen ja muuttuneet matkan varrella, ei sellaista asiaa olekaan kuin "valmis" tai "puhdas" kulttuuri, joka ei saa muuttua eikä elää minnekään suuntaan.

Minulle Australiassa asumisen hyviä puolia on, että kuka tahansa on vapaa viettämään mitä juhlia lystää. Monia etnisiä tai tiettyyn kulttuuriin kuuluvia juhlia usein vietetään näkyvästi ja mukaansatempaavasti kaduilla, turuilla ja toreilla kaikille avoimina festivaaleina: olipa kyseessä kiinalainen uusivuosi, intialainen siunauspäivä, ranskalaisen kulttuurin päivä, thaimaalainen uusivuosi, länkkärijoulu tai mikä nyt milloinkin.

Ja tältä tämä viikko näytti. Ensin Melbourne Cup look ja sen jälkeen Halloweenia.

Vieraat ja isännät, E ja minä punamustissa asuissa.

Meikäläinen muiden tavoin jumissa "Meduusan" hiusten loukussa. Huvinsa kullakin!

Kulttuurieroista, vielä vuosien jälkeen

Näin ajan mittaan uudet huomiot sekä Australiasta että Suomesta alkavat harventua, mutta yhä mielen haaviin tarttuu silloin tällöin ihmetyttäviä tai turhauttavia kulttuurieroja. Kuten.

Kokolattiamatto. Aluksi inhosin sitä. En voinut ymmärtää, miksi kukaan haluaa päällystää lattiansa matolla, joka on käytännössä mahdoton pitää puhtaana ja ties mitä sen alla alkaa muhimaan vuosien saatossa. 

Aussit eivät ole kenkäkulttuuristaan yhtä tarkkoja kuin suomalaiset, ja vaikka monet jättävätkin kengät ulko-ovelle tai autotalliin, yhtä monet myös lampsivat pokkana sisällä kengät jalassa. Eli se matto ei todellakaan ole aina hohtavanpuhdas. Meidän asuntoon tuli kokolattiamatto default- eli oletusasetuksena, eikä sitä voinut vaihtaa esim. laminaattiin, vaikka pyysin. Kuulemma eri lattiamateriaaleille tarvitaan kerrostalossa erilaiset rakennusluvat, koska vaaditut rakenteet eli äänieristys vaihtelevat sen mukaan, mikä lattiamateriaali valitaan. Rakennuttaja ei ollut kiinnostunut neuvottelemaan jokaisen 55:n osakkaan kanssa siitä, mitä äänieristettä ja materiaalia asuntoon laitetaan, ja hakemaan erillisiä lupia. Matolla vaan kaikki. 

Eli jos joskus haluamme pinnan vaihtaa, siihen pitää näköjään anella lupia. Nyt kun maton kanssa on vain pakko elää, on se yllättäen ihan käteväkin. Lämmin jalan alla, ja kun kännykkä moksahtaa sohvalta lattialle, tippuu se maton pehmeään syleilyyn eikä lasi rikkoudu. Kypsähdin kuitenkin maton kykyyn kerätä likaa, joka ei perusimurilla lähde,joten ostimme pitkän harkinnan jälkeen törkeän kalliin mutta alien-tehokkaan Dyson-imurin, joka lähes imee koko maton sisuksiinsa. Lähteepähän hiukkaset, hiukset ja muruset. Matto pitää/kannattaa pestä kerran vuodessa (ainakin), ja sitä varten pitää vuokrata rautakaupasta pesuri. No, kaipa asunnonomistajalla on väkisinkin kunnossapitokuluja, ei auta.

Ihmisten luotettavuus. Asia, jota Suomesta yhä ja todella kaipaan, on sanansa pitäminen. Se ei ole myytti eikä hengennostatusta vaan täyttä faktaa, että kun keskivertosuomalainen jotain lupaa, lupaus pitää ainakin 90% kerroista. Paitsi jos lupaus on tulla kylään, joka ei pidä 90% kerroista. Mutta esim. työasiossa, harrastuksissa, taloyhtiön asioissa ja missä tahansa virallisissa ja epävirallisissa yhteyksissä luotettavuus on ykkösarvo, muuten lupaajalta menee maine, mahdollisesti iäksi. 

Täällä sen sijaan vähän joka lupaus on otettava ripauksella suolaa, pinch of salt, kuten engkuksi sanotaan. Esimerkkejä harrastuksen parista. Jalisjoukkueeni etsii uutta pelaajaa, ja paljon olen saanut yhteydenottoja kiinnostuneilta. Kiinnostus kuitenkin lopahtaa, kun selviää, että pelit maksavat kympin kerta. Liikaa monille, näköjään. 

Yksi heppu kävi kokeilemassa, mutta sanoi, ettei voi lupautua vakipelaajaksi. Seuraavalla viikolla hän kuitenkin kysyi, voiko tulla pelaamaan. Sanoin joo ja laskin hänet mukaan tiimiin. Ylläripylläri, miestä ei näkynyt eikä kuulunut, kuten ei myöskään mitään selitystä sille, miksei tullut. Tällä viikolla meillä oli taas uusi yrittäjä, joka a) saapui peliin myöhässä ja b) ilman säärisuojia, jotka ovat kentälle pääsyn ehto. Peli alkoi sillä aikaa kun hän osti säärisuojat kentän kioskista, eli hän joutui odottamaan vaihtovuoroaan kentän laidalla. Tyyppi otti niin nokkiinsa odottamisesta, että lähti loukkaantuneena lätkimään, ennenkuin vaihtovuoronsa koitti 5 minuutin peliajan jälkeen. Kiitos, mahtava tiimipelaaja ja "teen joukkueen eteen kaikkeni" asenne.

Täällä joutuu myös tottumaan siihen, että jos joku lupaa esim. hoitaa asian x, hoitajaa pitää tyrkkiä hoitamaan x monenmonta kertaa ennenkuin se toteutuu. Kun aloitin työpaikallani v. 2011, pomoni selitti, että soita aina sähköpostin perään. En tajunnut, miksi. Ajanhukkaa. Miksi toistaa sama viesti kahdella tavalla? No siksi, että ei siihen muuten vastata eikä reagoida! Nykyään sähköposteihin jopa vastataan satunnaisen usein, mutta vielä neljä vuotta sitten ausseista ei saanut vastausta irti muuten kuin nokatusten tai puhelimitse. Edelleen minulla on kollegoja ja työkontakteja, joista ei saa vastausta tai reaktiota kammettua muuten kuin puhumalla. 

Sama koskee asiointia liikkeissä, kuten nettioperaattorin kanssa. Sähköpostikontaktit olisi sama lähettää joulupukille tai Röllille. Puhumattakaan tradies´eista eli minkä tahansa alan työmiehistä. On taattu juttu, että puhelinasentaja, nettiasentaja, sähkömies tai remonttijamppa EI tule sinä päivänä ja kellonaikana joka on sovittu. Perään saa soitella kuin kadonnutta rakkautta jahtaamassa. 

Meidän kerrostalo kokonaisuudessaan on viivästynyt, koska rakennusmiehet, jotka kaikki tekevät hommaa aliurakointina ja nähtävästi päiväpalkalla eli päivän työsuhteessa kerrallaan, katoavat paikalta uuden paremman diilin toivossa. Milloin on hissiasentaja saanut uuden urakan ja hävinnyt sen perään, milloin on sähkömiehistä pulaa, milloin ei löydy yhtään muuraria tai hitsaajaa koko työmaalta. Ei voi tajuta tällaista työskentely- tai palkkauslogiikkaa.

Negatiivisuus. Asia, jota en todellakaan Suomesta kaipaa ja joka alkaa enemmän ja enemmän harmittaa esimerkiksi facebookkia selatessa. Tottakai some antaa vain pienen viipaleen todellisesta elämästä, mutta se uskomaton ”väärin sammutettu” – kommentoijien vyöry joka uutiseen on lannistanut jo koko facebookista lähdön partaalle. 

Myös tänne muuttoa haikailevien negatiiviset kommentit Australiasta häkellyttävät useinkin. Toki maahanmuutto on hankalaa ja monesti jopa uskomattoman turhauttavaa byrokratiataistelua, mutta sitähän elämä on ylipäätään: muutoksia, niistä selviämistä ja niistä oppimista.  

Ehkä olen itse haihattunut jo täydellisesti australialaiseen ”no worries” asenteeseen, mutta en kerta kaikkiaan jaksa shokeerautua siitä, miten täkäläisillä ei ole sotua eli ID-pistebingoa saa pelata siellä ja täällä; miten täällä on hämähäkkejä terasilla ja pihalla, ja miten aurinko hiostaa, tai miten paljon paperityötä ihan jokainen askel eteenpäin uudessa maassa vaatii. Viisumia ei saa puurtamatta, kuten ei myöskään työpaikkaa, kuten ei myöskään vuokra-asuntoa, kuten ei myöskään paikallista ajokorttia... totta. Mutta jokainen askel on oman unelman (?) toteuttamisen suuntaan vievä, joten sen arvoinen. 

Eniten syytän suomalaisesta negatiivisuudesta kuitenkin mediaa. Olen lakannut lukemasta esim suomalaisia aikakausilehtiä ja naistenlehtiä, koska ne tuntuvat olevan täynnä juttuja jaksamisesta, stressinsiedosta, sinnittelystä, työleireistä (mökki tai omakotitalo)... Koko elämä näyttäytyy yhtenä hammastenkiristelynä ja useimpiin aiheisiin löytyy näkökulma negatiivisen kautta:

Yrittäjäksi ei kannata ryhtyä, siinä menee talo, avioliitto ja tulevaisuus. Perhettä ei kannata perustaa, siinä menevät yöunet, rahat ja oma vapaus. Perheettä ei kannata jäädä, koska siitä ei seuraa muuta kuin yksinäinen vanhuus ja katumuksen täyttämä tulevaisuus. Vain yhtä lasta ei kannata hankkia, koska sitten harmittaa sisaruksen puute ja hoivavietin täyttymättömyyys. Useampaa lasta ei kannata hankkia, koska sitten ei ole yhtään omaa aikaa ja talous on aina tiukalla. Lemmikkiä ei kannata hankkia, koska sitten ei pääse lomille, rahaa palaa eläinlääkäriin jne. Lemmikittä ei kannata jäädä, koska sitten ei saa kokea eläimen tarjoamaa toveruutta ja puhkeaa allergioita. Kun lehdessä on satunnainen hyvä uutinen, rynnistää trollilauma lyttäämään sen: ”onko tämä nyt uutisoinnin arvoista häh, ei ole sanon minä!” 

Jne, huhhei. Menipäs avautumisen puolelle, sori!

Olen aina ihmetellyt termiä ulkosuomalainen, koska en ole itse kokenut olevani sellainen. Tajuan kyllä, että termi tarkoittaa Suomen ulkopuolella asuvaa suomalaista. Mutta miksi määritellä itsenä sen kautta, mistä on ulkona? Mutta ehkäpä olenkin muuttunut ulkosuomalaiseksi huomaamatta. En ole aussi, vaikka olenkin maan kansalainen. Tosin on vaikea sanoa, kuka on todellinen aussi, kun koko maa perustuu monikansallisuudelle ja useille kulttuureille. En ole oikein täysverinen suomalainenkaan enää, sillä suomalainen meno ja meininki näyttäytyy toisaalta nostalgisen kaivattavana, mutta paljolti myös kummallisena. Näköjään jäljelle jää se ulkopuolisen tarkkailijan rooli, ulkosuomalainen.

Kuvitukseksi netistä löytynyt kuva haulla "trust", luottamus. Kummallista kyllä, aussit eivät läheskään aina pidä sanaansa. Mutta he sen sijaan ovat luotettavia ja auttavaisia kasvotusten, aina valmiina astumaan esiin jos joku tarvitsee jelppiä pienessä tai isossa asiassa.  

10 matkakysymystä minusta - mies vastaa

Sain kivan haasteen Chez Helena - blogista Ranskanmaalta, mutta koska matkakuvien etsiminen ja valikointi käy työstä, päätin ensin kopioida Murumou-blogin matkahaastattelun. Eli: mitä E vastaili minua ja matkailua koskeviin kysymyksiin, mikä on hänen näkemyksensä minusta matkailijana? Hyvät naurut sain monta kertaa miehen vastauksista, toivottavasti näistä on iloa muillekin!

Tästä se lähtee.

1. Mikä on suosikkimatkakohteeni?

E: Mikä tahansa paikka, jossa et ole ennen käynyt. Sanoisin, että Etelä-Amerikka mantereena.

Tässä heijastuu eniten kyllä E:n omat toiveet, sillä olemme puhuneet E-Amerikan reissusta (veljeni asuu tällä hetkellä Kolumbiassa) ja ymmärrettävästi tämä meille tuntematon ja eksoottinen manner tuli ensimmäisenä mieleen. Se osa on totta, että melkeinpä mikä vain maa, jossa en ole ennen käynyt, mutta kyllä sydämeni sykkii Japanille, jonka haluaisin seuraavana nähdä - en ole siellä siis vielä koskaan käynyt, mutta kovasti on odotuksia, mielipiteitä ja kuvitelmia/unelmia kyseisen maan upeudesta.

2. Kuinka monessa maassa olen käynyt?

E: hmm, lasketaanpa: Suomi, tietenkin. Kanada, Australia. Et ole käynyt Iso-Britanniassa etkä Kreikassa. Ranskassa, joo. Amerikassa. Mitä muita... Italia, Espanja, Saksa. Ai niin, ja Ruotsi, Norja, Tanska. Ja minun kanssani Kiinassa ja Indonesiassa. Unkarissa, tottakai! Unohdin varmaan pari. Sanoisin, että noin 15:ssä maassa.

Tämä vastaus yllätti, koska olemme kahdestaan reissanneet vain Suomessa, Balilla ja Kiinassa. Mutta, E on näköjään kiitettävästi kuunnellut tarinointiani aiemmista matkoistani. Listalta jäivät Baltian maat Latvia, Liettua, Viro, sekä muu Itä-Eurooppa: Venäjä, Bulgaria, Romania.
Ai niin, pari vielä: Itävalta, Monaco, Singapore. Ja jokunen välilasku joita ei kai voi visiiteiksi sanoa, koska lentokenttä oli ainut, jonka näin: Dubai ja Hong Kong.

3. Minkä maan keittiöstä pidän eniten? 

E: Italian. Ja Japanin.

Itse mietin mielessäni että Thaimaan, mutta tajusin E:n vastauksesta, että kyllä Italian pasta, ehta risotto ja pizza ajavat jopa thaikkulankin ohi ja olin sitäpaitsi sanonut tämän E:lle aiemmin. Itse asiassa tykkään enemmän korealaisesta kuin japanilaisesta ruuasta, mutta koska usein ehdotan sushin syöntiä sen nopeuden, helppouden ja halpuuden takia, ei lie ihme, että E uskoo minun rakastavan japanilaista ruokaa. Hän sitapaitsi itse suorastaan palvoo sashimia eli raakoja kalapaloja ilman riisiä, joten japanilainen mielen ja kielen päällä selittyy tälläkin.

4. Kolme asiaa, joita ilman en matkusta?

E: höh, pöljä kysymys! Matkalaukkua, passia ja matkalaukun sisältöä. Ai, että ei noin itsestäänselviä voi valita? Tarkoitatko, että jotain sellaista, joka jotenkin määrittää sinua ihmisenä? Hmm... jaa... kenkiä, hammasharjaa ja hammastahnaa. (Nämä määrittävät minua ihmisenä?). Ai nekin liian yleisiä ja käytännöllisiä vastauksia? Ei tämä kysymys muutu yhtään järkevämmäksi. No, jos ajattelen asioita, joita juuri sinä tai pelkästään sinä pakkaisit... niin ne ovat kasvovoide, sukkahousut ja goretex-takki.

Muahhaahaa, sukkahousut! Tämä on kyllä 100% totta, mutta enpä ollut tajunnut, että sukkahousuni kiinnittävät huomiota. Käytän paljon yleisemmin hameita kuin housuja, koska olen lyhyenläntä ja kaikki housut ovat liian pitkät lahkeista, jollen niitä itse ompele lyhemmiksi. Toisekseen, hame on kivan rento vaate, ei kiristä eikä ahdista, ja niitä minulla piisaa. Monesti tarvitsen kaveriksi sukkahousut, kun ilma on liian kylmä paljassäärisyydelle.

Kasvovoidetta laitan joka ilta, kuten käsittääkseni 99% länsimaiden naisista, joten nappiin tämäkin, mutta jostain syystä tämä kauneusrutiini on tehnyt E:hen lähtemättömän vaikutuksen. Hän ihailee sitä, miten tunnollisesti pidän ihostani huolta (!). Ilmeisesti aiemmat tyttöystävät ovat joko sutineet rasvat naamariin kylppärissä piilossa tai eivät ole niitä käyttäneet, koska E:lle tällainen iltatoimi on tullut uutuutena. Tuputan rasvaa myös hänelle joka ilta, koska Australian aurinko on raaka ja rypyttävä, ja nähtävästi tämä tapa on hänelle nyt juurtunut mieleen niin, ettei voi uskoa minun matkustavan mihinkään ilman rasvatuubia. Mikä on kyllä totta.

Goretex-takki on kätevä, tottakai minulla on se mukana joka paikassa missä voi sataa! Tämän blogin kirjoittajaesittelyssäkin asia todistuu, koska kaikissa kuvissa, jotka esittelyyn löysin liitettäviksi, patsastelen punainen goretex-takki päällä... ehkä vaatevarastoa olisi syytä hieman monipuolistaa.

Todellisuudessa en matkusta yhtään minnekään ilman (resepti)migreenilääkkeitä sekä pientä ensiapupussukkaa, jossa on laastaria, ihoteippiä (laastarin lisäksi) Panadolia, matkapahoinvointilääkettä ja muuta äkkiä tarvittavaa. Ja sitä kosteusvoidetta :D

5. Extremein juttu, minkä olen tehnyt elämässäni tai matkustaessa?

E: No se puuhun kiipeäminen viime viikolla (kiipesimme Diamond Tree-nimiseen 52 metriä korkeaan puuhun road tripillä etelärannikolla: puuhun on isketty metallitankoja tikkaiksi ja niitä saa kavuta koko matkan ilman mitään turvavaljaita tai turvalaitteita, ohutta ympäröivää verkkoa lukuunottamatta).

E: Aivan älyvapaa aktiviteetti, ilman mitään turvalaitteita, En olisi uskonut että teet sen. (Olen kiivennyt ko. puuhun ennenkin, mutta nähtävästi tarinani ei ollut vakuuttanut, koska E uskoi vasta kun näki). Toisaalta, yllätät minut joka päivä sillä mihin pystyt (awww).

E: Eikäkun, kyllä extremein aktiviteetti oli laitesukeltaminen Balilla - etenkin nyt, kun kuulin, miten paljon se pelotti sinua (kerroin suomivieraillemme rehellisesti, miten olin jatkuvasti paniikkikohtauksen partaalla veden alla, kun E:lle olin enemmän kaunistellut asiaa tyyliin "joo ehkä mä joskus vielä koitan sukeltaa, kyllä mä varmaan siihen totun". Not).

Ajattelin ensin itse, että extremein temppuni oli muuttaa yksin Unkariin 20-vuotiaana, kun olin nippa nappa muuttanut kotoa pois muutenkin. Suoraan vain maahan, jonka kieltä en puhu yhtään sanaa. E:n mielestä tällainen ei ole extremeä nähnytkään, sillä olemmehan kumpikin muuttaneet tänne Australiaankin, ja ylipäätään useamman kerran uusiin maihin, joten se on normisettiä enemmän kuin extremeä. Aha. No toisaalta totta, koska Budapestiin muuttaessani en kokenut sen olevan mitenkään extremeä, pelkästään uskomattoman jännää, kiehtovaa ja vapauttavaa.

Kyllä se on tuo laitesukellus, joka on extremeintä settiä omastakin mielestäni. Tulipahan testattua.

6. Kuinka montaa kieltä puhun?

E: Suomea ja englantia nyt varmasti. Hieman japania ja ranskaa. Ai niin ja ruotsia tietenkin!

Hieno vastaus. Olen myös opiskellut saksaa ja italiaa, ja italiaa voin väittää osaavani sen verran, että Italiassa jopa satunnaisesti ymmärrän, mitä ympärillä tapahtuu, kun taas saksa ja japani ovat aivan alkutekijöissään. Italianopiskelusta E ei ollut omasta mielestään koskaan kuullutkaan, ja voipa olla mahdollista, etten ole lukiovuosistani tätä pätkää maininnut. Eli en voi syyttää E:n muistia.

7. Olenko eniten luonto-, kaupunki-, vai rantalomatyyppiä?

E: Ei ainakaan ranta! (tämä samalla hetkellä kun kirjoitin omaan vihkooni muistiinpanon, että ei ainakaan ranta!). Sanoisin, että tasapainoisesti kumpaakin, kaupunki- ja luonto-, mutta painottuen enemmän kaupunkiin.

Täydellisen totta.

8. Suunnittelenko lomani tarkkaan vai olenko enemmän laissez faire matkailija, antaa mennä vaan?

E: No et todellakaan ole "antaa mennä" - tyyppi, kyllä suunnittelet tarkkaan!

Aha, itse kirjoitin vihkooni, että semi-suunnittelija, jätän kyllä tilaa joustavuudellekin.

E: hahahhahhahaaaa!

Ai? Miten niin?

E: Semi-suunnittelija hyppäisi koneeseen ja alkaisi laskeuduttuaan miettiä, että mitäs nyt ja minne majoitun. Et todellakaan ole semi-suunnittelija vaan ihan täysiverinen suunnittelija, ahhahhaahhha!

Eli aikamoisessa termien ristiaallokossa eletään. Kun lähden matkalle, varaan majoitukset ennakkoon eli haarukoin suunnilleen paikat, missä loman aikana tulen olemaan ja missä ovat tärkeimmät nähtävyydet, jotka haluan siihen mahduttaa. Minusta mikään ei ole rasittavampaa ajanhukkaa kuin etsiä majoitusta paikan päällä, kiertää paikasta toiseen ja päätyä räkäisen hostellin dormiin, nukkumasaliin, kun netistä ennakkoon varatessa olisi saanut kohtuuhintaisen rentouttavan diilin ja tulo-osoitteen lentokentältä saapuessa. En kuitenkaan aikatauluta päiviä, vaan mielelläni bongailen juttuja matkan varrelta ja muutan suunnitelmia lennosta, eli esim. perun jo varattuja majoituksia ja varaan uusia reissun päällä, jos uusia parempia ideoita tulee vastaan.

E:n mielestä semi-suunnittelua on se, että tietää, mihin maahan tai kaupunkiin on menossa, ja sen jälkeen antaa kohtalon ja impulssien ohjailla. Täysin suunnittelematonta ilmeisesti olisi vain painella kentälle ja ottaa lento mihin kohteeseen sattuu olemaan lippuja jäljellä. Kiinan-matkalle lähtiessä vuosi sitten aiheesta saatiin riitaakin aikaan, koska halusin varata majoitukset ennakkoon enkä kierrellä kyselemässä hostelleista paikan päällä, että kellä on paras tarjous. E nimittäin uskoo vankasti, että jokainen netitse toimiva majoittaja on kalliimpi kuin kadulta sisään - tyyppejä majoittava paikka. Ehkä totta, ehkä ei.

Kantani voitti ajansäästösyistä, ja E itse asiassa kiitteli jälkikäteen, miten jouhevasti tällainen preplanning toimi.
No daa.

9. Paras vinkkisi jollekulle, joka lähtee ensimmäistä kertaa reissuun kanssani?

E: Älä varaa halvinta majoitusta, vaan ota sellainen, joka on siisti. Ja jossa on tarjolla kuumaa vettä suihkussa sekä ilmastointi tai edes tuuletin huoneessa, jos se on tropiikissa. Varmista, että lähistöllä on tarjolla länsimaista ruokaa, koska Anu kestää ulkomaanruokia 3-4 päivää putkeen ja sen jälkeen hänelle iskee länkkäriruoka- feeding frenzy (ahmimiskierre, ai jaha :D ), jonka jälkeen hän pystyy taas palaamaan paikalliseen ruokavalioon seuraaviksi 3-4 päiväksi. Varmista myös, että majapaikassa on internet, koska Anun täytyy päästä päivittämään blogia ja facebookkia matkakuvilla.

Hahah, tämä on kyllä aivan nappiin! Tuo länkkäriruokajuttu on asia, jota en olisi edes itse tajunnut, mutta se on 100% totta. Enpäs älynnytkään. Olen valmis maksamaan tuplat paikallishintoihin nähden saadakseni jonkun purilaisen, täytetyn patongin, pastan tai minkä ikinä "tavallisemman" ruuan sen jälkeen, kun olen muutaman päivän kiskonut aamu- väli- ja iltapalaksi sekä lounaaksi ja päivälliseksi soijakastikkeessa uitettuja, upporasvassa paistettuja palasia Kiinassa tahi pelkkää riisiä mausteilla, vihannessilpulla ja grillikalalla Indonesiassa. Kummankin maan ruuasta itse asiassa pidin, mutta rajansa kaikella ja vaihtelu virkistää. Etenkin aamupalaksi joku länkkärimpi juttu (kuten vaikka hedelmät, paahtoleipä ja kahvi) kuin paistettu riisi sopii pirtaani paremmin, muina ajankohtina ei ole niin justiinsa.

10. Minne matkustaisin, jos saisin lottovoiton?

E: Kaikkialle. Ympäri maapallon, Niin kauan kuin rahat riittäisivät. Paitsi ehkä ei sotatoimialueille, tai ainakin ne olisivat listan häntäpäässä.

Totta joka sana. Etenkin tuo sotatoimialueet oli koomisenkäytännöllinen, koska jos matkustelee riittävän kauan muualla, ehkäpä konfliktit rauhoittuvat ja esim. Irakiin ja Syyriaankin pääsee taas (mahdollisesti muutamaa tuhoutumatonta) Lähi-Idän historian kuten Assyrian suuruuden päivien ihmettä katselemaan.

Vakka on näköjään kantensa valinnut aivan nappiin tässä parisuhteessa ja ajoittaisista epäilyksistäni huolimatta E on myös kuunnellut ja painanut mieleen juttujani (näin ei nimittäin ihan joka keskustelussa tapahdu). Paremmin taisi vastata kuin mitä itse pystyisin vastaamaan E:tä koskien!

***

Koska vanha palvelijani, Samsung-läppäri vuosimallia 2006 otti ja sai tappavan virustartunnan (ilmaisesta) virustorjunnasta huolimatta, jouduin vaihtamaan lennosta konetta ja kaikki kuvani ovat nyt siellä ja täällä USB-tikuilla. Vaikea löytää tästä hajaannuksesta sopivaa ja osuvaa kuvituskuvaa. Siispä Googlen kuvahaku auttaa.

Kuva (c) www.dreamsrocket.com