minä vs. pankki

No niinhän tässä kävi, että kuumuus vei voiton, ja viimeksi hehkuttamani viileä tuulahdus oli vain hetkellinen. Kuumankostea painostava ukkossääyö tuotti lopputulemaksi heräämisen jomottavaan päänsärkyyn. Pomolle viesti, että emmätänäänpääse; en ole muuten ensimmäinen tämän kesän mittaan. Vaikka perthiläiset ovat teoriassa tottuneita kesän ultrakuumiin säihin, on töistä ollut poissa väkeä helteiden takia vähintään pari henkilöä per viikko. Kuumat ja hiostavat yöt vetävät rajatilanestehukkaan, vaikka päivällä muistaisikin juoda, t. työpöydällä puolitoistalitraista vesipulloa pitävä, ja sen kahdesti päivässä täyttävä ja tyhjentävä työmuurahainen. Janottaa vaan niin maan peijakkaasti.

Tämän päivän aktiviteetti onkin ollut lähinnä sekoitella ja kulauttaa alas uusi lasillinen suolalla ja ripauksella sokeria höystettyä vettä suunnilleen puolen tunnin välein, että saan tankattua itseni ihmisten toimintakuntoon. Tietenkin juuri tämän viikon alussa keittiöhanamme filtteri irtisanoi itsensä erään remonttireiskan (köhköh allekirjoittaneen) käsittelyn tuloksena, mutta klooritonta vettä saa onneksi myös filtterikannulla suodattamalla - allekirjoittaneen hätäpaikkausostos, kun filtterihanan muoviruuvi halkesi kesken puhdistuksenjälkeisen asennustyön. Uusi filtteri hanaan odottelee keittiön työtasolla, josko saataisiin paikalle joku a) teknisesti taitavampi ja b) kärsivällisempi asentaja, joka ei runno muoviosia metalliputkeen sellaisella apinanraivolla, ettei niistä jää kuin suikaleita jäljelle.

Ajattelin sitten panadolin ja suolan vaikutusta odottaessani, että vaihdanpa netitse pankkia. Täällä säästötileille saa ihmeellisen korkeaa korkoa, ja bongasin mainion tarjouksen peräti 5.10% korosta, kun oma pankkini maksaa "vain" 3.50%. Suomalaisiin 0.01% käyttötilikorkoihin tottuneelle jo kolmekin prosenttia on paljon, mutta kenen tahansa lyhyt matikka kertoo, että viisi on enemmän kuin kolme. Säästötili tässä yhteydessä tarkoittaa vieläpä sellaista kätevää tiliä, jolla ei ole nostorajoituksia, talletusaikarajoja tai tilinavaus- tai kk-maksua. Toisin kuin muistini mukaan Suomessa, jossa kunnollista korkoa ei saa sitoutumatta vuosikausien rahapannaan - rahat saa ulos vasta vuonna 2016 tai sinnepäin.

Tietenkin korkeiden tilikorkojen kääntöpuolena on tolkuttomat asuntolainakorot, jotka eivät ole itseäni paljon itkettäneet näin vuokra-asujana. Mutta mitä lähemmäs se päivä hiipii, jolloin itsekin astun pankkiin lakki kourassa asuntolainaa anomaan, sitä tarkemmalla silmällä home loan-korkoja syynään. Halvimmillaan taitaa tällä hetkellä olla 4.90% viiden vuoden kiinteänä korkona (fixed rate), ja variable eli vaihtuva korko puolestaan pomppii yli kuuden prosentin. Jaiksii. Asuntolainan alkuperäinen englanninkielinen termi, mortgage eli dead pledge = lupaus kuolemaan saakka, ei liiemmin ole vauhdittanut matkaani asuntolainalliseksi... Mutta takaisin käyttötiliasioihin.

Täytin online form'in eli nettihakemuksen käyttö- ja säästötilin avatakseni. Seuraavaksi identity check eli henkilöllisyyden tunnistus. Valikosta voi valita vaihtoehtoja a) anna ajokortin numero, b) anna tax file number* eli verotilisi numero, c) lataa skannattu kopio ajokortistasi ja d) anna yksityisen sairausvakuutuksesi numero, mutta vain yksi tietty yhteistyökumppanivakuutusyhtiö kelpaa. Eikun rastia ruutuun. Vaihtoehto a) kosahtaa siihen, että järjestelmästä voi valita vain itärannikon osavaltioita eli Queensland, Victoria, Australian Capital Territory eli Canberra, South Australia tai Tasmania. Yritän b:tä. Järjestelmä ei tunnista tax file numberia, mahdollisesti siksi, että olen tehnyt vasta yhden veroilmoituksen tässä maassa enkä kai ole kirjautunut johonkin sähköiseen verotietotunnistusjärjestelmään. Sama ongelma oli, kun yritin täyttää samaisen veroilmoituksen netitse. Ei hyväksytty, vaikka verotoimiston nettilomake varsin kätevä olikin muuten.

Pykälä c) lähtee kuuliaisesti latamaan läppäriltäni viisumihakemusta varten alunperin skannattua ajokorttia, hop ja hei, näinhän tämä järjestyy. Mutta Aussilan identiteettipistebingon perusominaisuuksien mukaisesti yksi dokumentti ei riitä, joten saan vastauksen, että persoonastani on tunnistettu vasta puolet. Yritän tyrkyttää myös sairausvakuutusnumeroa, joka ei tietenkään kelpaa, koska vakuutukseni on eri firmasta kuin kyseisen pankin yhteistyökumppanilta. Krääääääk. Muutenkin koskee päähän ja nettipankki senkun temppuilee! Viimeisinä vaihtoehtoina on soittaa asiakaspalveluun ja lukea virkailijalle ääneen dokumenttinumeroita esim. passista. Soitan. Soitan ja soitan. Soitan vielä uudelleen. Pimpelipompelin ohi ei pääse sitten millään, mutta kovasti on puhelinvastaaja pahoillaan siitä, että kaikki virkailijat ovat varattuja.

Ei auta kuin huomenna marssia postiin ja todistuttaa henkilöllisyys siellä, ja postittaa todistuskaavake pankille.

Sitten kun on tällainen, asiointi helpottuu - mutta vain pykälän. Kansalaisuutta voi hakea tietyn asumisajan jälkeen ja tiettyjen ehtojen täyttyessä, ja itselläni aikaisin hetki kahmaista tällainen passi olisi kesäkuussa 2015.

*Reppureissaajille ja toki kaikille tiedoksi, että ensi tilassa maahan saapumisen jälkeen haettava tax file number kannattaa pitää varmassa jemmassa, sillä sitä numeroa tarvitaan muuallekin kuin työsopimuksiin ja verotoimistossa. Näköjään pelaa useammassakin paikassa henkilöllisyydentodistamisvälineenä.

Suomea ikävä

Välillä huomaan ikävöiväni niin paljon jotain asiaa Suomesta, että asia tunkee yö- ja päiväuniin, valveillaollessakin ajatus harhautuu ikävän kohteeseen. Alussa ikävöintiä ilmeni säännöllisesti, kukapa ei ikävöisi ruisleipää edam-juustolla sekä jättipussillista salmiakkia! Saati saunaa... Mutta mitä pidempään täällä on, sitä normaalimmaksi täkäläiset asiat muuttuvat ja ikävän kohteita on vähemmän. Mietin tässä päivänä muutamana, että jos minut yhtäkkiä teleportattaisiin suomalaiseen ruokakauppaan, en ehkä enää muistaisi, miten päivittäinen kierros siellä sujui. Mitäs se nyt olikaan, mitä kärryyn ladoin puolivaloilla ja ilman kauppalistaa kaiken muistaen? Juuri nyt ikävän kohde ei ole mitään syötävää, vaan tunnelmoitavaa. Se on syksy.

Syksyn kaipuu liittynee ainakin osittain pakahduttavaan kuumuuteen kyllästymiseen. Antakaa edes pieni tuulahdus raikasta, raitista, kirpakkaa syksyn ilmaa! Ihania auringossa säteileviä värejä kaikissa keltaisen, vihreän, punaisen, ruskean ja purppuran sävyissä, kipristelemässä alkutalven ensimmäisiä pakkashenkäyksiä vastaan. Nyt toive raikkaammasta ilmasta tosin toteutui, ja ensimmäistä kertaa viikkoihin on pitänyt nukkua parvekkeen ovi tiukasti kiinni, jotta tarkenee. Yöllä lämpötila on tipahtanut arvatenkin peräti +15 asteen tietämille. Mutta, arvatenkin osa II, tämä on vain väliaikainen asiaintila ja kuumaa tunkee taas pian pohjoisesta ja idästä aavikolta. Jatkuuhan kesä täällä vielä hyvinkin kuukauden, ellei puolitoista.

Pakko tunnustaa, että kaksi ohitettua syksyä peräjälkeen on suomalaiselle pitkä aika. Rakastan Perthin ilmastoa ja jopa +40 asteessa pyyhkivä kesä päihittää Suomen yleissäät (räntää ja pimeää, anyone, tai kylmää ja märkää?). Vaikka olen käynyt Suomessa säännöllisesti, vuodenajoista syksy on jäänyt kokematta ja nytkin huhtikuulle ajoittuva reissu tarkoittaa, että syysvärejä en pääse tälläkään kertaa näkemään. Seuraava trippi puolestaan olisi todennäköisimmin joulun tuntumassa, koska Suomen joulu on kaipaamistani ajankohdista top kolmosen mahdollinen ykkönen. Joulu, keskikesä, ruskasyksy. Jos ne saisi tänne Perthiin, eipä elämästä puuttuisi mitään. Paitsi tietysti Suomen rakkaat ja läheiset ihmiset, jotka hekin sentään ja onneksi ovat skypen, tekstareiden ja meilien mitan päässä.

Asiasta kukkaruukkuun. Ruokakauppa on asia, jossa poissaolon huomaa ehkä selvimmin. Kun viimeksi kävin Suomessa, ihmettelin suu auki ruokakaupan muuttuneita valikoimia. Näin paljon uusia jugurttimakuja! Myös uusia kaura- ja soijamaitoversioita, mahtavaa! Herkullisen näköistä uudensorttista leipää! Oho, vissyjä on vaikka millaisia uutuuksia! Näin kerran-kaksi vuodessa Suomessa visiteeraavana olen pysynyt jopa telkkariohjelmien perässä, sillä samat Putoukset näkyvät pyörivän ruudussa sitkeästi, ja suomalainen julkkiskaarti on lähtökohtaisesti niin pieni, että montaa muutosta ei siinä vuoden mittaan tapahdu. Tosin nyt alkaa tuntua, että yli puolen vuoden poissaolo kerrallaan alkaa jättää aukkoja viihdeyleissivistykseen, ja suomikaverien puheet facebookissa vaikkapa jostakusta bändistä tai telkkariohjelman käänteestä menevät minulta täysin ohi.

Vastavuoroisesti alan itse tunnistaa esimerkiksi täkäläisiä julkkiksia, ja telkkarissa näkyvää naamaa ei tarvitse enää juurta jaksain selittää jonkun täkäläisen toimesta. Mutta edelleen ja varmaan vielä pitkään tuntuu, että täällä on tipahtanut tarinaan kesken juonta. Esimerkiksi Aussilan tai WA:n osavaltion politiikasta tiedän vain hävettävän pieniä muruja. Kaikki henkilöt ja juonenkäänteet ovat aivan vieraita, kun ei ole seurannut puolueiden väittelyä viimeiset vuodet, saati vuosikymmenet. Työkavereiden humoristiset sähköpostit joudun joskus tulkkaamaan googlen avulla. Kuka olikaan Kevin Rudd... Sama asia olisi Suomessa googlata Paavo Lipponen. Mutta kyllä tämä tästä... nyt googleen tutkimaan kuvia syksystä.

Harvoin on tällaista lehteä ollut näin kova ikävä. Kuva (c) Nettivekkari.

Metsä. Syksyinen metsä. Missä viipyy se aikakone ja sädetyslaite, jolla tänne pääsee mistä tahansa puolelta palloa milloin vain, kysynpähän vaan? Mihin ne tieteentekijät aikaansa tuhlaavat...? Kuva (c) Oulun kaupunki.

Silkkaa kauneutta. Kuva (c) Sanojalautaselta.blogspot.

Lomalla kuin paikalliset - Dunsborough

Jestas, tässähän on vierähtänyt useampi viikko ilman päivityksiä. Niin se aika rientää myös täällä Down Underissa. Olin tammi-helmikuun taitteessa kaveriporukalla viikonloppureissussa Margaret Riverin viininviljelyseudulla, tarkemmin kartoittaen Dunsborough'ssa. On pitänyt aiheesta kirjoittamani, mutta näköjään kirjoitin pelkästään päässäni, en nettiin saakka. Going Down South on perthiläisten ilmaus lomailulle osavaltion lounaisnurkassa, ja seutu onkin kovasti suosittua viikonloppu- ja juhlapyhänviettoaluetta. Kun suomalaiset lähtevät mökille, perthiläiset lähtevät down southiin eli alas etelään. Olen onnistunut asumaan Perthissä jo lähemmäs kaksi vuotta ja tämä oli silti ensimmäinen visiittini down southiin. Olen autoillut kyllä muualla Perthin ulkopuolella, erityissuosikkini on Tromssaa (täysin subjektiivinen mielipide) muistuttava kalliorantainen Albany, sekä Denmarkin ja Pembertonin seutujen jättiläiseukalyptusmetsiköt. Mutta kyllä Margaret Riverin alueen polveilevat ja kumpuilevat viiniköynnösviheriöt olivat kaunista katseltavaa nekin.

Seudulla lomailun perusajanviete, viinitilojen kiertely ja viinienmaistelu, oli itselleni täysin sopimaton harrastus, huomaan. En todellakaan ole alkoholin isoimpia kuluttajia ja tajusin muistaakseni toisella vierailemallamme viinitilalla, että minimaalisinkin siemaus tätä ja tuota kahtatoista erilaista cabernet sauvignonia, merlotia ja sekoitusta riitti kihauttamaan promillet nuppiin ja höveli lupaukseni toimia kakkoskuskina pysyi juuri sinä - pelkkänä lupauksena. Onneksi ykköskuski A sieti sekä maistelua että rikottuja lupauksia itseäni paremmin, eikä ainakaan avoimesti kapinoinut jättämällä lupailijaa kyydistä. Parasta antia meille oli Noonankin lämpimästi suosittelema Vasse Virginin oliiviöljytuotetehdas ja tehtaanmyymälä. Taivaallisemman makuisia oliiveja saa hakemalla hakea! Maistelupöydillä oli myös erilaisia maustesekoituksia, oliiviöljyjä, pestoja ja mitähän muuta. Matkaan tarttui valikoima kosmetiikkaa kuten kosteusvoiteita, saippuoita, shampoota ja hoitoainetta. Huumaavia tuoksuja, värejä ja koostumuksia! Itse myymälän esillepano oli mielestäni kaunis, ja saippuanvalmistusta olisi voinut seurata lähietäisyydeltä - saippuamaakarin vieressä. Alla kuvakimaraa Dunsborough'n ympäristöstä ja vierailemiltamme tiloilta.

Kyllä täällä on sitten nättiä. Kauniita rantanäkymiä osa I.

Viikonloppumökkimme etupiha aamupaisteessa. Löytyy gum tree'tä (eukalyptus, mikä tahansa) ja grass tree'tä.  Ja aurinkoa. Auringosta ei ole koskaan puute. 

Pikkuinen roo eli kengurunpoikanen mökin takapihalla. Kävi laumoineen laiduntamassa. Hoidettu nurmi on kenguruiden buffet.

Yllä ja alla. Näitä rantoja ja turkoosia vettä ei kyllästy ihailemaan. 

Yllä ja alla: kaikille Dunsborough'n - kävijöille ehdoton matkakohdevinkki. Samudra-kasvisruokakahvila ja -ravintola. Ei muistu mieleen, milloin olisin maistuvamman aamupalan vetäissyt, kaikki vieläpä vegaanisia tuotteita. Keltainen sose keskellä on pähkinöistä survottu "juustonkaltainen dippi", omnomnom miten hyvää!

Yllä: Samudran salaatit ja yrtit tulevat oman takapihan puutarhasta. Alla: Samudran vessakin oli koristeltu kukkasin. 

Nättiä, nättiä...

Yllä ja alla: Vasse Virgin oliiviöljytuotemyymälä. Ihana. Kuski ja ystävä A tutkailee, mitä kaikkea ostetaankaan.

Yllä ja alla: mussunmussun, Vasse Virginin maistiaispöytä. Parempia oliiveja ei varmasti löydy edes oliiviparatiisin paraatipuusta.

Dukkah-maustesekoituksia. Ideana on dipata leipäpala oliiviöljyyn ja pyöräyttää palasta tällaisessa seoksessa. On muuten hyvää, makuvaihtoehtoja runsaasti. Voi käyttää toki muissakin tarkoituksissa!

Kookaburra, naurava lintu. Ei paljoa nauranut. Kyttäsi varmaan viinitarhan rypäleitä, jotka oli harmillisesti kätketty verkkojen alle.

Yllä ja alla. Tällaiselta näyttää viinitilalla, ainakin joillain! Baarin ja kahvilan puolta (kovasti oli tyhjää, saimme maistella ihan keskenämme), ja alla viinitynnyreitä. Arvokas on tämä huone, sillä yhden tyhjän tynnyrin arvo on pari tonnia ja tämän koko huoneen arvo miljoonia.

Minä tässä terve. Täkäläisessä perusmaisemassa. Rantaa riittää, ja sinisyyttä.

Yllä ja alla: lisää viinitilamaisemia. Komeaa on, ja vihreää. Paikkaa myös Keski-Euroopan maisemien ikävää sellaisesta kärsiville!

Sankaripyytäjät rapujahdissa

Tälle viikonlopulle oli kalenterissa täysin uudenlaista tekemistä. Lähdin kaverikokoonpanolla ensimmäistä kertaa elämässäni ravunpyyntiin. Täkäläisille puuha oli tutumpaa, mutta kyllä suomalainenkin kärryillä pysyi toisten mallista esimerkkiä seuraamalla. Hankkiuduimme Point Walteriin Bictonin kaupunginosaan, Perthin keskustasta etelään Swan-joen rannalle. Perthissä on runsaasti kauniita ja siistejä viheralueita, mutta Point Walter vetää kyllä pisimmän korren! Mahtava matala hiekkaranta kutsuu uimaan, puiden varjostamalla rantanurmikolla on grillejä vieri vieressä kaikkien käyttöön tarkoitettuna. Joki avautuu tällä kohtaa ainakin kilometrin levyiseksi, mutta itseäni kovasti kiehtoi pitkälle jokeen työntyvä hiekkasärkkä, jota pitkin pääsee kävelemään ja kahlaamaan lähestulkoon vastarannalle Mosman Parkiin saakka. Luonnonkauniiden maisemien vetämänä Bictonin ja Mosman Parkin esikaupungeissa tuppaa näköjään asumaan Perthin parempituloinen väki, ja joen törmillä törröttää toinen toistaan komeampia 'kotini on linnani'-kartanoita.

Point Walter ei ollut pelkästään meidän lauantainviettoideamme. Oli jopa hieman työn takana löytää seitsenhenkiselle porukallemme laituripaikka, sillä laiturilta polski veteen useampi kymmenen ipanaa ja koko laituri oli muutenkin miehitetty onkijoiden, virvelöijien ja ravustajien toimesta. Muita ravustajia uhmaten pudotimme omat pyydyksemme laiturin kupeeseen, syöteiksi oli viritetty lihakaupasta haetut kalutut kananraapaleet. Nähtävästi rapujen herkkua. Tavoitteena blue swimmer crab - eli sininen uimarirapu-nimiset niveljalkaiset. Seurueen kokeneemmat ravustajat kehuivat, miten viime vuonna sai rapuja niin paljon kuin viitsi hakea: senkun tiputti pyydykset veteen ja kävi kohta kokemassa ne, ja eikun ravut pataan porisemaan iltaruuaksi. Tällä kertaa onni ei ollut yhtä lailla myötä. Miten ravustus reaaliajassa eteni:
tiputimme pyydykset. Istuimme odottamaan. Hinasimme pyydykset ylös tarkistettaviksi. Ei niin mitään. Pyydykset takaisin joenpohjaan. Kohtapuoliin uusi tarkistus. Ei vieläkään mitään. Hetkinen, oho, yhdessä pyydyksessä on meritähti! Meritähti vapauteen ja pyydykset taas veteen. Odottelua. Tylsempää kuin pilkkiminen. Mutta eipä hätiä. Istuskelu ja odottelu oli mukavasti höystetty piknik-eväillä, juomilla, hauskalla seuralla ja rupattelulla, lämpimässä illassa pimenevän tähtitaivaan alla. En valita!

Aktiivisempaa otetta kaipaavina minä ja S päätimme kahlata rannassa S:n scoop'ia testaamassa, hätäinen suomenkielinen käännös olkoon rapusiivilä. Scoop on metallinen salaattikulhon kokoinen sihti parimetrisen varren päässä, ja luulimme, että tarkoitus olisi tällä napata rapu kuin perhonen haaviin. Kahlailimme reidensyvyisessä vedessä aikamme, mutta yhtään rapua ei tullut vastaan. Selvisi myöhemmin, että sihdillä kuuluu sihdata hiekkaa, koska ravut piileksivät hiekan alla. Ilmankos ei tullut saalista. Seureen miehillä oli astetta tehokkaampi tekniikka käytössään, sillä he snorklasivat ympäriinsä rapuja joenpohjasta etsien. Koska ravut tulevat esiin vasta hämärällä, oli vedenpitävä taskulamppu ehdoton väline. Voin saman tien todeta, että minua ei erkkikään saisi pimeään jokeen sukeltelemaan, parin-kolmen metrin syvyyteen, nappaamaan vastaanpanevia rapuja käsin joenpohjasta! Ravut ovat paitsi käsittämättömän vikkeläliikkeisiä, myös hanakoita pistämään hanttiin, sillä ne napsivat saksillaan rauhahäiritsijöitä. E saikin vastaansa todellisen kapteeni koukku-ravun: hän yritti napata ravun painamalla sen joenpohjaan, mutta käteen jäi pelkkä saksi. Rapu ei tätä käännettä arvostanut, vaan kävi uljaasti vastahyökkäykseen jäljellejääneellä saksellaan, uimarin keskikroppaa raivoisasti sohien. Onneksi oli märkäpuvun paita päällä, muuten olisi vatsanahkaan jäänyt pysyvä muisto ravustuskeikasta.

Saaliiksi saatiin viisi yksilöä, kaikki snorklaamalla. Yksi jouduttiin nakkaamaan vapauteen, sillä se ei täyttänyt vaadittuja mittoja - noin kokistölkin verran pitäisi löytyä ravun keholta läpimittaa, ennen kuin sen saa pyydystää. Laiturin innokkaat, meille vieraat kalamiehet ja -naiset kehuivat onnistuneita rapusnorklaajia, ja vastavuoroisesti me kehuimme ja ihailimme kalaväen saaliita aina kun jotain tuli vedestä ylös. Laihanlainen ilta taisi olla tosin kaikille, mutta tunnelman lämpimyys korvaa satakertaisesti saaliin puutteen. Uudestaan!

Blue Swimmer Crab. Tällaisia piti vedestä löytää. Kuva WA:n kalajaosto, Department of Fisheries.

S ja minä scooppaamassa. Siivilämme ei jostain syystä kuvasta näy. Kuvan oikean laidan ihmiset eivät liity tarinaan. Jännä tuo hiekkasärkkä! Jos olisin vielä alle kouluikäinen, olisi hiekkasärkkä ollut vaikuttavin näkemäni asia koskaan. Ja oli se kyllä vieläkin aika hieno :)