Naimisiin ulkomaalaisen kanssa

Kenelle hääkellot soivat, hipihiljaa? No meille :)

Karkasimme naimisiin Suomessa, ilman vieraita ja ennakkoon asiasta ilmoittelematta. Hääpäivä oli jääräpäisen ennakkoluulottomasti 13. päivä perjantai – hyvin sujui.

Huono tuuri oli ripoteltuna häitä edeltäviin kuukausiin, sillä saimme tehdä töitä hartiavoimin byrokratiakoneistoa vastaan, että ylipäätään pääsimme vaiheeseen Mr. and Mrs.

Ranskan valtio ei noin vain myönnä naimalupia. Ei omille kansalaisilleen Ranskassa, ei omille kansalaisilleen ulkomailla, eikä omien kansalaistensa valituille missään maassa. Alkuperäinen ajatuksemme näissä naimapuuhissa oli odottaa ensi vuoteen ja kipaista naimisiin E:n kotikylällä, kun sinne kerran matkustamme E:n äidin kuusikymppisiä juhlimaan. Mikäs sen romanttisempaa kuin toukokuinen ranskalainen pikkukylä kiemurtelevine kujineen, kahviloineen ja ujosti vihertävine keväineen. Älä unta nää, kiljaisi ranskalainen byrokraatti tässä vaiheessa.

Jotta Ranskassa pääsisi naimisiin, pitäisi kummankin puolisoehdokkaan toimittaa liuta papereita (syntymätodistus, passi, todistus osoitteesta, mitä näitä tavanomaisia nyt on), sekä lääkärintodistus ja veriryhmätodistus. Miksikö? No emme tiedä! Kun E:ltä asiaa utelin, hän arveli, että kaipa syynä on jokin arkaainen perheenperustamissyynäys (rotuoppi...), että vain terveillä on asiaa avioliittoon.

Kun kysyin, että voidaanko naimalupa estää terveyden perusteella, E epäili, että voidaan. En kyllä tajua miten. Etenkin, kun ranskalaiset ovat muuten yksilönoikeuksien puolesta barrikadeilla milloin mistäkin. En tiedä, että onko keltään koskaan evätty häitä terveyteen tai veriryhmään vedoten, onpahan byrokraattinen kuoppa matkassa muuten vaan.

Papereiden runsaus ei suinkaan ole ainoa franskivirkamiesten kaivama monttu rakastavaisten tiellä. Jokaisella dokumentilla on tiukka aikaraja, milloin sen pitää olla hankittu ja kauanko se on voimassa. Tietyt paperit saa aikaisintaan kolmea kuukautta ennen häitä, toiset pitää olla pyydettynä viimeistään kolmea kuukautta ennen häitä. Ja kukin paperi on voimassa eri ajan. Jos jonkin paperin voimassaolo raukeaa, pitää koko rumba aloittaa alusta. Annamunkaikkikestää...

Päästäksemme naimisiin mielenterveys tallella, heitimme hyvästit ranskalaiselle toukokuun idyllille. Suomi, eksoottinen talven ihmemaa, käy yhtä hyvin. E:lle Suomi on taikamaa, jossa tapahtuu omituisia asioita kuten talot pysyvät järkkymättä lämpiminä pakkasellakin, järvet/meri jäätyvät niin, että niiden päällä voi ajaa autolla; ja ihmiset menevät jäiseen veteen uimaan suoraan sata-asteisesta saunasta. Tämän uuden maailman voisi siis loogisesti yhdistää uuteen elämään astumiseen.

Ranskisbyrokraatit eivät maanvaihdosta lannistuneet. Tarvitsimme yhä naimaluvan Ranskan konsulaatista Sydneystä, mutta tällä kertaa ilman lääkärintodistuksia ja veriryhmäpapereita. Meidän kummankin piti todistaa henkilöllisyytemme, osoitteemme ja viisumimme Australiassa, vaikka minä en edes ole Ranskan kansalainen eli en konsulaatin hallinnon piirissä. Lisäksi häät olivat Suomessa, eli mitä Australian viisumi tähän kuuluu? Luonnollisesti asiastamme vastaava virkanainen oli kaikkea muuta kuin tehtävästä kiinnostunut.

Kun E ensimmäisen kerran lokakuussa soitti hänelle, vastaus oli, että älä enää soita, koskaan. Lähetä pelkkää kirjepostia. Lähetimme ohjeiden mukaan oikeaksitodistetut ja leimatut paperit. Meilivastaus oli, että kuulemma osa papereista oli saapunut perille, osa ei. Miten, kysyn vaan? Australian posti availee kirjekuoria ja tiputtaa sieltä täältä lappuja ulos? 

Eikun leuka rintaan ja uutta toditusnippua perään vaan. Tällä kertaa posti tuli perille, mutta paperit eivät kuulemma olleet leimattuja. Kummasti ne leimat olivat papereissa vielä siinä vaiheessa, kun ne notaarilta hain. Hihat heilumaan ja kolmas yritys...

Jokaiseen kirjekuoreen piti toki liittää omalla osoitteella ja postimerkeillä varustettu palautuskuori.

Vihdoin viimein kaksi kuukautta sen jälkeen, kun ensimmäiset paperit lähetimme, saimme tiedon, että naimalupa heltiää ja tulee postissa hetkohta. Tuli kymmenen päivän päästä. No pääasia, että tuli.

Tässä vaiheessa meillä oli enää kaksi viikkoa aikaa postittaa kaikki Suomen maistraattiin. Kun skannasin ja meilasin paperit Suomeen, sain seuraavaksi aamuksi vastauksen, että näistä puuttuu apostillet eli virkatodistukset (todistamaan, että paperin allekirjoittajalla on ollut oikeus allekirjoittaa), ja sähköiset versiot eivät muutenkaan kelpaa. 
Aidot ne olla pitää.

RAAAAAAH!

Pidimme pikapalaverin lounaalla E:n kanssa, että lykätäänkö tätä karkausideaa nyt sitten jonnekin hamaan tulevaisuuteen, vai lähdetäänkö uuteen paperirumbaan aussivihkimistä varten (eri paperit eri maihin).  Minulla ei kuitenkaan antanut sisu periksi luovuttaa näin lähellä maalia, kun tarvitsimme enää muutamat typerät leimat.

Ranskan konsulaatti oli sopivasti kytkenyt puhelimet lomavastaajaan koko tammikuun ajaksi, eli heiltä emme saisi yhtään mitään ajoissa. Kun E yritti hakea apostillet edes Australiasta hankkimiimme siviilisäätytodistuksiin, toimistosta sanottiin, että niitä saa vain Ulkomaankauppa-osastolta toiselta puolen kaupunkia. Eli lisäviivytystä viivytyksen päälle.

Kaiken lisäksi emme meinanneet löytää todistajia avioliiton esteiden tutkintapyyntöä allekirjoittamaan (2 henkilöä), kun ensimmäinen farmaseutti nihkeili tiensä ulos väittämällä, ettei voi allekirjoittaa ulkomaankielistä paperia (eng. käännökset oli suomenkielisten vieressä), ja sitten vetoamalla, että emmekö mieluummin haluaisi naapurin justice of peacen, rauhantuomarin, allekirjoituksen. 

Naapurin rauhantuomari oli puolestaan viikon lomalla, ja hitaanpuoleinen sihteeri ei edes yrittänyt löytää meille ketään muuta tilalle, ettei vain tulisi itselle lisää työtä ja vaivaa.

Tässä vaiheessa lähetin puoli-itkuisen meilin Suomeen, jossa kysyin, että eikö näistä apostilloista pääse yli eikä ympäri. Vastaus tuli parissa tunnissa: ”tarvitsette apostillet vain australialaisiin dokumentteihin, ette ranskalaisiin. Koska aika on käymässä vähiin postin kannalta, teemme teidän tilanteessanne poikkeuksen, jossa hyväksymme sähköiset dokumenttikopiot, jos tuotte alkuperäiset näytille maistraattiin vihkipäivänä. Toivottavasti tämä auttaa.” 
Jihuu, auttoihan se! Miten eri asenne kuin kivikasvoisilla ranskiksilla ja vastuuta pakoilevilla ausseilla!

Suomalaisia virkamiehiä mollataan aina, mutta itse olen saanut pelkästään hyvää, asiantuntevaa ja ripeää palvelua sekä Kelalta että maistraatista, joka kerta.

Oulun maistraatin joustavuuden ja rohkaisun ansiosta ikimuistoista Suomen-lomaa 2015 kelpaa kiikkustuolissa muistella. Kiitos!

Alla tuore sulhanen kiikuttaa minttukaakaota ja vodkapaukkuja morsmaikulle, kippis! Kemin lumilinnan tiloista.

Suomi ulkomaalaisen silmin

Ensimmäinen päivä Suomessa takana ja heti listaamaan, mikä täällä on ihmeellistä ulkomaalaisen sekä ulkosuomalaisen silmin (ennenkuin unohtuvat). E ihmettelee ja otti kuvia näistä:

1. Lumi. E on tottakai nähnyt lunta ennenkin, sillä Ranskassakin sataa lunta ainakin joinain vuosina. Mutta kuulemma Helsingin veroisia lumikinoksia E ei ole nähnyt missään, ei edes hiihtokeskuksissa Alpeilla. Täällä on tällä hetkellä puolen metrin hanget, ja lisää leijailee parhaillaan taivaalta. Perjantaille on luvassa lumipyryä, ja E on varmaan ainoa aikuinen Suomessa, joka huudahti JES nähdessään säätiedotuksen. Muille pyry tietää huonoa ajokeliä ja lisää lumitöitä, E:lle se on tilaisuus kokea jotain aivan uutta ja saada hieno kuvasaalis.

2. Jäätynyt meri. Tämä tiettävästi ihmetyttää ulkkareita yleisesti, sillä miten suolainen merivesi voi jäätyä? Kun ajoimme eilen kohti Helsingin keskustaa bussilla, kummankin puolen siltoja näkyvä jäätynyt lahti ihmetytti E:tä niin, että hän räpsi innoissaan kuvia bussin ikkunoista. Ihmetys kasvoi eksponentiaalisesti, kun selitin, että ei, se ei ole järvi vaan meri. Sukellusopettajan seuraava miete oli: mitähän siellä alla on, millaisia kaloja ja millaisia näkymiä? Itse olen sitä mieltä, että jäänalinen vesi ei voisi varmaankaan tylsempi pimeydessään olla, mutta makuja on monenlaisia.

3. Helsinki yleisesti. E:n mielestä Helsinki on viehättävä kaupunki, joka hänen mielestään näyttää siltä, miten Venäjä kuvataan Hollywood-, kuten Bond-filmeissä. Varmaankin lumen, talvitopattujen ihmisten ja yleisen jäisen tunnelman takia. Helsingin uusklassinen ja jugend-arkkitehtuuri (1800-luvun alku/puoliväli, vuosisadan vaihde ja 1900-luvun alku) ovat kovasti E:n mieleen, kuten omaanikin. Sen sijaan yhtä yleisestä 1960-70-lukujen betoni- ja terästyylistä hän ei pidä, ja otti kuviakin muutamista rumista taloyksilöistä, joita on sinne tänne runnottu historian väliin keskustakortteleissa.

4. Lumiaura ja talvirenkaat. E ihmetteli, miksei kellään ole renkaissa ketjuja, vaikka lumen päällä ajetaan. Olen ennenkin selittänyt talvirengas-kesärengas-pakosta, mutta asia iskostui vasta täällä. E ei ole koskaan nähnyt nastarenkaita, koska talvi on Ranskassa pääasiassa sateinen, ei luminen. Niiksi päiviksi, kun lunta tulee, ihmiset pujottavat lumiketjut renkaisiin, kunnes lumi on sulanut teiltä. Lumiauroja näimme peräti kahdenlaisia: rekka-auton aurausterällä sekä tiekarhun. Kummastakin E otti innoissaan kuvia ja varmaan ovat harvassa ne hetket, kun aura-auton kuski päätyy jonkun (digitaaliseen) perhealbumiin.

5. Lounasbuffet. E pitää kovasti suomalaisesta ruuasta, joita hänelle ovat ruisleipä ja voileivät* ylipäätään; lohi, perunaruuat sekä erilaiset keitot ja juurespaistokset, muun muassa. Buffet oli E:lle mieleen, koska siinä saa testailla kaikkia makuja ja ruokaa saa koko rahan edestä. Lounasbuffet on minustakin erityisen suomalainen/skandinaavinen ilmiö, sillä muualla yleensä lounas tulee yhtenä annoksena tai enintään kiinalais-, intialais-, tai thaikkuruokavitriinistä valitaan kahta höystöä riisin päälle.

Ruotsalaiset ovat muuten tuotteistaneet buffetinkin, sillä Australiassa toimii Miss Maud's - kahvilaravintola, joka on erikoistunut voileipien ja etenkin voileipäbuffettien tarjoamiseen.
*voileipä eli meikäläisten juusto-kinkku-kurkku-mikäikinä-leipä on englantilaisittain open sandwich. Enkuille sandwich on kerrosleipä eli kolmioiksi leikattuja täytepaahtoleipiä.

Jälleen kerran Suomi aukeaa uusin silmin itsellenikin, kun olen ollut vuoden poissa. Tälläviisiin:

1. Tasa-arvo. Olen töissä mukana tasa-arvo-projektissa, jossa tavoite on lisätä naisten määrää johtoportaissa. Organisaatiomme hallituksessa ei ole, eikä ole koskaan ollut, yhtään naista. Myöskään ylimmässä johtoportaassa ei juuri naisia näy, ja keskijohtoonkin on naisia tullut vasta viime aikoina. Rekrytointipaneelissa on pelkästään miesjäseniä, nainen toimii sihteerinä. Tervehdys 1950-luku. Ja oma työpaikkani on sentään perthiläisittäin moderni ja edistynyt!

Tasa-arvon puute Perthissä on syväänjuurtunutta ennakkoasennetta logiikalla nainen jättää työt kun tulee äidiksi tai peräti jo silloin, kun menee naimisiin; ei niinkään naisten taitojen vähättelyä. Vaikka olen näitäkin kommentteja kuullut, että naisten ei ylipäätään pitäisi toimia johtajina, koska heistä ei ole siihen. A-ha.

Suomessa sen sijaan tasa- arvo näkyi samantien Finnairin koneessa. Stuertteina on miehiä ja naisia. Finnairin lentoemoja monesti parjataan, koska kaikki eivät ole missejä eivätkä välttämättä edes leveästi hymyileviä. Mielestäni ulkonäkö on kuitenkin toissijaista - työt töinä eikä missikisoina. Finnairilla homma toimii tehokkaasti, eli juuri niinkuin pitääkin, suomalaisen mielestä. Hyvä. Liekö saunakulttuuri tämänkin takana, eli meitä on kaikenkokosia ja -näköisiä joka tapauksessa, eivät kaikki ole huippumalleja. Joten mitäpä niin pinnalliseen seikkaan kuin ulkonäköön takertumaan.

Toinen välitön tasa-arvo-huomio tuli telkkarista. Suomalaiset poliitikot ovat miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja. Nuori nainen tai nuori mies ministerinä tai puolueen johtajana ei ole ennenkuulumatonta, vaan melko tavallista.

Oli poliitikkojen aikaansaamisista mitä tahansa mieltä, on tämä vaihtoehtoisuus ja monipuolisuus virkistävä tuulahdus Australian (tämänhetkiselle) linjalle, jossa ministereinä on pelkästään keski-iän ylittäneitä miehiä. Feminismiä arvosteleville/kyseenalaistaville: olisitko itse tyytyväinen, jos kaikki johtopaikat olisivat 99%:sti viisi-kuusikymppisten naisten hallussa? Tuntuisiko, että kyllä tässä varmasti kaikki äänet tulevat kuulluiksi ja kaikki näkökulmat tasapuolisesti käsitellyiksi?

2. Tyhmä kysymys on tabu. Tunnetusti suomalainen ei ryhmässä kysy, ei luennolla, ei koulutuksessa, ei paneelikeskustelun yleisönä. Muistan nyt, miksi ei. Lentokoneessa yhtäkkiä havahduin, että juomakärry meni ohi. Huikkasin stuertille, että saisiko tännekin teetä. Stuertti vastasi vinosti hymyillen: "no sinnepäin mä oon kyllä tulossa, että jos ihan ootat vaan." Iski nolo olo. Luulin, että tilaisuus oli jo mennyt ohi, kun se oli vasta tulossa kohdalleni. Miksei voisi hymyillen vastata kuten aussit: "hetki vaan, autan pian!"

Ei ole ensimmäinen eikä ainoa kerta, kun johonkin ajattelemattomuuteen/haksahdukseen vastataan ivalliseen sävyyn neutraalin tai iloisen sijasta. Suomalaiset, ei tarvitse välittömästi näpäyttää, jos toinen osapuoli on hetkellisesti pihalla. Kärsivällisyyttä ja ystävällisyyttä peliin, kiitos :)

Edellisestä kokemuksesta huolimatta suomalainen asiakaspalvelu on pääsääntöisesti reipasta ja iloista. Palvelua saa englanniksi ainakin Hesassa kaikkialla ja saman tien, minkä E:kin pani merkille. Kiitokset siitä, keep up the good work!

3. Netti.Yksi sana. Vau.
On se nopea! Sekä langaton netti kotona, että prepaid-liittymän mukana tullut kännykkänetti. Eikä maksakaan juuri mitään Down Underiin verrattuna. Meillä on kotona Perthissä kohtuullisen nopea netti, muttei suomalaisen veroinen sekään. Aussi-sim-kortin netti on onneton ja hidas, läheskään aina se ei edes yhdistä eivätkä kaikki palvelut kuten Whatsapp toimi mobiilidatalla, pelkästään wifillä. Aussit ovat tunnetusti jäljessä nettinopeuksissa, mikä nykymaailmassa on ihmeellistä hidastelua ja jälkeenjääneisyyttä. Ehkä joskus Perthissäkin päästään Helsingin tasolle nettinopeuksissa ja -hinnoissa. Sitä odotellessa.

Ja nyt ylös ja ulos lisää ihmeitä kokemaan!

Matkalla majapaikasta bussipysäkille. Lumi taustalla on E:lle ihme, ilme todistaa innon.

Ihme nro 2., tiekarhu. Kyllä tällä pelillä lähtevät tieltä lumet ja jäät. Ranskassa tiet suolataan, jos on pakko, yleensä ei ole, koska lunta tulee harvoin. Auraaminen julkissektorin palveluna on "perhanan hyvä juttu", E:n mukaan.

Suomalainen kirkko ja mittatikku. Kampin kappeli. Kovasti on erilainen kuin kirkot maailmalla, sekä ulkoa että sisältä. Skandinaavista minimalismia parhaimmillaan (tai pahimmillaan, mausta riippuen).

Pakollinen turistipose. E innostui jää- ja lumikasasta jopa kirkkoa enemmän. 

 Jäässä oleva meri. "Miten voi olla? Montako astetta pakkasta tarvitaan ja miten kauan, ennenkuin meri jäätyy?" En harmi kyllä tiedä. Kuten en vastausta moneen muuhunkaan E:n suomikysymykseen.

 E:n mielestä tähän kuvaan tiivistyy Suomi. Blondi kännykkä korvalla selviämässä jää- ja lumimaassa, eikä edes näytä palelevan, vaan hipsii minihameessa ilman hanskoja ja hattua! Superihminen.

 Perinneruokaa, jota pian maistelemme. Laskiaispullia.

Peli, jota E ei ole ennen nähnyt, mutta joka vaikuttaa kiinnostavalta. Testaamme tämän illalla serkun 9v. kanssa. Afrikan tähti on suomalainen perinne, jota ei muualla maailmalla juurikaan tunneta.