Näin onnistut maahanmuutossa

Kolmeen maahan muuttaneena ja lähes kuusi vuotta viimeisimmässä asuneena uskallan sanoa, että jokunen käypä vinkki on taskussa kotiutumiseen. Jos haaveilet ulkomaille muutosta tai olet vastikään muuttanut, näiden sisäistämisestä saattaa olla hyötyä koti-ikävän, kulttuurishokin ja yleisen hämmennyksen taklaamisessa.

1. Kotiutuminen vie aikaa. Jopa vuosia. Älä "anna periksi" liian äkkiä, jos vain mitenkään voit odotella ja yrittää pikkuhiljaa soluttaa itsesi osaksi uutta maata, kieltä ja kulttuuria.

Itselleni toimii 4+4+4+4 - kaava: vie neljä yötä tottua uuteen majapaikkaan sen verran, että se alkaa tuntua normaalilta asumukselta. Vie neljä viikkoa tottua uuteen kaupunkiin sen verran, että tuntee perusreitit kuten tien tarpeellisiin kauppoihin, sekä suunnilleen suunnat, mitä missäkin on tai mistä mitäkin voisi kuvitella löytävänsä. Vie neljä kuukautta päästä yli ensimmäisistä kulttuurishokin aalloista, tai ylipäätään saavuttaa se niin, että kulttuurishokkia voi havainnoida ja käsitellä. Ja lopulta, vie neljä vuotta todella kotiutua, eli tuntea, että täällä on sosiaaliset ympyrät, tutut kuviot, miellyttävä olla. Kaava on pätenyt itselläni sekä Suomessa että ulkomailla tapahtuneisiin reissuihin ja muuttoihin. 

2. Et tule pitämään joka asiasta uudessa maassa, ja se pitää vain hyväksyä.

Ihmiset usein muuttavat ulkomaille joko jonkin uuden positiivisen asian perässä (työ, rakkaus, seikkailunhalu, kaipuu aurinkoon...) tai "joutuvat" ulkomaille jonkin itsestä riippumattoman vetovoimatekijän vuoksi (lähetettyinä työntekijöinä, vaikka tähänkin usein itse haetaan eikä vain päädytä). Muuton pääsyyt yleensä kuitenkin ovat halu ja into muuttaa, ja oletus, että uudessa maassa ovat asiat vähintään yhtä hyvin ellei paremmin kuin Suomessa. Aina näin ei ole. 

Vaikka järjen tasolla jokainen taatusti pohtii myös kauhuskenaarioita tai mahdollisia pettymyksiä, niiden kohtaaminen arjessa tunnetasolla on aivan eri asia kuin mielikuvissa. Ulkomaille muutto poistaa totutun kehyksen elämästä, ja itsestä (ja mukana muuttavasta kumppanista/perheestä, jos on) löytyy sekä positiivisia että negatiivisia puolia tiimellyksessä, jotka saattavat yllättää. Esim. saattaa järkyttää tajuta, ettei oma kielitaito olekaan niin hyvä, kuin kotimaassa ajatteli; itse ei olekaan niin joustava, kuin luuli; tai että uudessa maassa kohtaa rasismia, johon ei ole koskaan ennen törmännyt. 

Uuden maan tavat, byrokratia, ruokavalio ym. saattavat järkyttää, ärsyttää tai tuntua vääriltä, koska niihin ei ole tottunut - riippumatta siitä, miten paljon on aiheesta ottanut selvää Suomesta käsin. Jonkin asian läpi eläminen on aivan erilaista kuin siitä ennakkoon lukeminen/kuunteleminen, vaikka toki ennakkovalmistautuminen auttaa ja "pehmentää" muutosta. 

3. Kaikki eivät ole kiinnostuneita Suomesta ja sinusta. Tuskin meistä kukaan luulee, että uusi maa ottaa tervetulojuhlin ja fanfaarein lentokentällä vastaan, mutta kyllä sitä jotenkin alitajuisesti kuvittelee, että uudet tuttavuudet haluaisivat kysellä Suomesta ja siitä, miltä tämä uusi maa näyttää ulkopuolisen silmin. 

Vaikutelmien kysely näyttää olevan suomalaisten ominaispiirre ulkomaalaisia tavatessa, mutta muunmaalaiset eivät läheskään aina ole yhtä uteliaita: joko he eivät hoksaa, kehtaa tai halua kysyä, koska ei kosketa heitä. Sama tapahtuu myös toiseen suuntaan, eli läheskään kaikkia Suomeen jääneitä kavereita ja sukulaisia ei kiinnosta vuodatukset tai ihastelut uudesta maasta. Johtuu todennäköisesti siitä, että kutakin kiinnostaa itselle ajankohtaiset asiat, ja maanmuutto kuitenkin tapahtuu vain muuttajalle itselleen, vaikka muuttajasta muutto tuntuu kaikennielevältä aiheelta. Tästä kiinnostuksen puutteesta saattaa aluksi tulla tunne, että kukaan ei välitä, tai halua oikeasti ystävystyä.

Ei-toivotuksi itsensä tunteminen voi olla rajumpaakin, esimerkiksi silloin, jos ei meinaa löytää töitä tai sinua aktiivisesti arvostellaan ulkomaalaisuudesta - rasismia voi kohdata kuka vain, missä vain, myös suomalainen toisessa valkoisessa länsimaassa. Näinpä maahanmuutto myös aktiivisesti opettaa inhoamaan rasismia - ainakin näin on käynyt minulle. Ei ole kirjaa kansiin ja koiraa karvoihin katsominen, eikä ketään tulisi väheksyä etnisen taustan perusteella: jokainen on oma yksilönsä hyvässä ja huonossa. 

Neuvona: ei auta kuin vain jaksaa yrittää. Töitä löytää se, joka on sitkein, ei välttämättä se, joka on kyvykkäin. Uusia ystäviä löytää se, joka jaksaa seuloa läpi eri ihmisiä ja ryhmiä (työ- tai koulupaikka, harrastukset, MeetUp-tapaamiset, mammaryhmät, ym.), vaikka alkukuukausina tuntuisi, ettei omanhenkisiä persoonia ole tuhannen kilometrin säteellä. Itse opin maanmuutosta sen, että ystävystyä voi hyvin erilaisten ihmisten kanssa, ja kaveripiiriini kuuluu nykyään monia sellaisia ihmisiä, joihin en olisi tutustunut Suomessa omien ennakkoluulojen takia ("ei meillä ole riittävästi yhteistä"). Yllättäen niitä yhteneväisyyksiä löytyy pinnan alta, kun on riittävän avoin ja aidosti kiinnostunut. Toisaalta erilaisuudesta oppii, ja se sinällään voi kiinnostaa.

4. Mieti ennakkoon, miten "luutunut" olet. Mitä enemmän arvostat pysyvyyttä, päivien ja tapojen samankaltaisuutta, tiettyjä ruokia, tiettyjä harrastuksia jne., sitä vaikeampaa uuteen sopeutuminen on. Omaa luutuneisuuttaan ei välttämättä Suomen arjessa huomaa, koska se yksinkertaisesti on osa arkea, eikä näyttäydy omana luonteenpiirteenään. 

Esimerkki: Mari-Petteri elää elämää, jossa käy töiden jälkeen Prismassa ostamassa suunnilleen samat ostokset, käy sen jälkeen jumpassa/urheilemassa, menee kotiin katsomaan tietyt ohjelmat telkkarista, sitten nukkumaan ja toisto. M-P haluaa muutosta, koska elämä ei tunnu riittävän sisältörikkaalta. M-P muuttaa uuteen maahan ja itsensäkin yllättäen ärtyy siitä, ettei pääsekään tuttuun ruokakauppaan, jossa on tutut ruokatarpeet tutuilla hyllyillä, samaa harrastusta ei löydy uudesta maasta ja vaikka löytyisikin, ohjaajan/valmentajan ohjeita ei ymmärrä eri kielellä; joka paikkaan on vaikea päästä, koska liikennejärjestelyt ovat sekavat, ei ole autoa tai jos on, nelikaistaiselle moottoritielle ei uskalla lähteä ruuhkaan ajamaan. Telkkarista ei tule mitään katsomisen arvoista eikä ohjelmia meinaa ymmärtää ilman tekstitystä muutenkaan, koska kaikki puhuvat liian nopeasti/slangia/taustamusiikki peittää sanoja. 

Ulkomaille muutto tuottaa väistämättä tilanteita, joissa tavat, käytännöt ja ruoka ovat aivan erilaisia kuin koti-Suomessa, eivätkä ne aina tunnu paremmilta tai edes neutraaleilta, vaan oudoilta, vääriltä tai kertakaikkisen typeriltä. Mitä enemmän fiksautuu ajatukseen, että omat tottumukset ovat "ainoita oikeita", sitä vaikeampaa sopeutuminen on. Tämä fiksautuminen on helppo voittaa ajatuksen tasolla - kaikkihan meistä pystymme järjen tasolla ymmärtämään, että omat tavat eivät voi olla ainoita maailmassa -, mutta käytännössä ärsytys, järkytys tai häkellys voivat jopa yllättää voimakkuudellaan ja sitkeydellään.

5. Panosta kielitaitoon. Vaikka Suomesta lähtiessä osaisikin uutta kieltä loistavasti, harva osaa sitä kuitenkaan natiivin tasoisesti, ja tämä yleensä paljastuu vasta paikan päällä käytännön tilanteissa.

Itse kirjoitin enkusta M:n ylppäreissä, mutta opin vielä paremmaksi Kanadan vaihto-opiskelijakauden aikana. Silti Australiaan muutto toi mukanaan kieliylläreitä. Vaikka kielitaito ja sanavarasto ovat hyvät, keskusteluun mukaan pääseminen on vaikeaa niin kauan, kun sanomiset täytyy ensin kääntää suomesta eri kielelle - kun miettii omaa repliikkiään, keskustelu on jo edennyt toisaalle, ja siihen ei vain ehdi mukaan. Vei pari vuotta, ennenkuin aloin enimmäkseen ajatella englanniksi, ja vielä toiset pari, ennenkuin tunsin, että pystyn kommunikoimaan suomen veroisesti kaikissa tilanteissa. 

En myöskään Suomesta käsin hoksannut, miten laaja sanavarasto tarvitaan kokopäiväelämään eri kielellä. Harrastan eri urheilulajeja, mutten ennakkoon osannut sanastoa lentopallosta, jalkapallosta, sählystä, pilateksesta, joogasta... Työasiat, politiikka ym. vaativat omaa sanastoaan, ja etenkin henkisesti vaikeissa tilanteissa (paineen alla, tunnekuohun vallassa, loukkaantuneena jne.) puhuminen on yllättävän vaikeaa, sillä mieli tahtoo tuottaa vastauksen omalla kotikielellä, suomeksi. Aksenttini muuttuu paksummaksi rally englishiksi ja sanastoni typistyy silloin, kun olen tuohtunut, mikä ei auta esim. työpaikalla kokouksissa tai parisuhteessa riidellessä.

Kielitaitoa kannattaa siis aktiivisesti hioa ennen ja jälkeen muuton, esim. lukemalla uutta kieltä ja katsomalla mahdollisimman paljon elokuvia ym. ilman tekstitystä. Mitä enemmän pääset juttelemaan uudella kielellä, sen parempi - rohkeasti vain rokkaa syömään, koska jokainen puhehetki on uuden oppimista ja painuu alitajuntaan uusien sanojen muodossa. 

6. Oma identiteetti ja minuus nousevat keskiöön. Suomesta muuttaessa tajuaa, miten moni oma ajatus, tapa ja toimintamalli on suoraa seurausta kulttuurista, ja mitä oikeasti itse haluaisi tehdä ja ajatella.

Toiset kokevat itsensä vahvemmin suomalaisiksi ulkomaille muutettuaan, ja korostavat tiettyjä suomalaisiksi kokemiaan piirteitä, kuten rehellisyys, suoruus, aikaansaavuus ja tasa-arvo. Toiset navigoivat kauemmas niistä piirteistä, joita pitävät negatiivisina ja rajoittavina Suomessa: vetäytyvyys, hiljaisuus, kateellisuus, pessimismi. Monille suomalaiset tavat ja ruuat nousevat entistä tärkeämmiksi osatekijöiksi omaa identiteettiä, kun taas toiset luopuvat niistä tai miksaavat luovemmin uuden maan tapojen ja ruokien kanssa. 

Mielestäni maata muuttaessa ikäänkuin riisuuntuu ja oma minuus paljastuu vahvemmin alta, koska joutuu enemmän miettimään, kuka ja millainen olen ja kuka haluan olla - sen sijaan, että soljuu elämässä eteenpäin kuten kaikki muutkin, yhteiskunnan odotusten mukaan.

Uudessa maassa saattaa joutua enemmän suurennuslasin alle, koska on mamu (ei tuokaan osaa mitään oikein, kun ei ole täällä kasvanut), tai vaihtoehtoisesti saa paljon enemmän vapautta ja tilaa, koska on mamu (sillä on varmaan omat tapansa, selvä). Omalla identiteettillä voi myös "leikitellä" joustavammin, eli poimia sellaisia osia Suomesta, joita haluaa kultivoida, ja sellaisia osia uudesta/uusista maista, jotka kokee omimisen arvoiksi. Mielestäni tärkeintä on uskaltaa kohdata itsensä sellaisena kuin on, ja "muokkautua" suuntaan johon haluaa mennä, ripustautumatta Suomi-identiteettiin tai yrittämättä olla wannabe-uudenmaalainen suorilta. 

Ulkomaille muuton yksi hienoimpia asioita itselleni on ollut se, että siitä tulee näköalapaikka moneen suuntaan: suomalaisuutta pystyy katsomaan hieman ulkopuolelta, samoin kuin uutta maataankin. Asioita kyseenalaistaa enemmän, mutta myös havainnoi ja arvostaa hyviksi kokemiaan puolia eikä ota niitä itsestäänselvyyksinä: esimerkkeinä vaikkapa Suomen vanhempainetuudet ja opintoraha. Harvassa maassa on moisia ällistyttävän moderneja ja fiksuja systeemejä. 

7. Kasvat ihmisenä. Tässä on asia, jota en itse sen kummemmin ajatellut tai odottanut tapahtuvan, vaikka jälkikäteen katsottuna se on itsestäänselvyys. Tottakai elämässä kasvaa ja muuttuu ihan Suomeenkin juurtuneena, mutta väitän, että mikään ei laajenna maailmankuvaa ja tee kypsemmäksi yhtä vauhdikkaasti kuin uuteen sopeutuminen.

Kun kulttuuri, kieli, ihmiset, tavat ja ympäristö muuttuvat, sopeutumiseen ei auta muu kuin itse aktiivisesti hakea yhtäläisyyksia ja ehkäpä muokkautua itse, tai ainakin kaivaa niitä piirteitä itsestä esiin, jotka sopivat uuteen maahan. Esim. Australiassa muuttuu puolihuomaamatta sosiaalisemmaksi kuin Suomessa, ympäristön siihen kannustaessa. Tällä en tarkoita, että hiljaisuus ja ujous ovat jotenkin epäkypsiä, vaan sitä, että kun joutuu omalta mukavuusalueeltaan ulos, väkisinkin kasvaa eli laajentaa omaa olemisen repertuaariaan ja kykyjään. 

Tästä muutoksesta voi olla se seuraus, että asiat, joita toivot elämältä, muuttuvat: et esim. ehkä haluakaan muuttaa takaisin Suomeen työkomennuksen jälkeen - tai päinvastoin, et haluakaan jäädä uuteen maahan, koska se on liian kaukana suvusta ja kaikesta tutusta. Ehkä vaikeimpia asioita maahanmuutossa henkisesti on omien päätösten pyörtäminen: liian usein kuulee väheksyviä "maitojunalla takaisin" termejä, vaikka mielestäni on henkisesti vahvan ihmisen merkki, että uskaltaa elää kuten haluaa - kuten palata Suomeen, jos se tuntuu oikeimmalta ratkaisulta.

Maanmuutto opettaa, että meitä on täällä kaikenvärisiä ja -näköisiä, toimeen pitäisi silti tulla. 

Nämä papukaijat kerjäsivät päänsilityksiä kumartelemalla ja päästämällä vienoa "kriiiih" ääntä. Symppiksiä, kuin lentäviä kissanpentuja! Maleny Botanic Gardnenissa.