Bikinit päälle

Olen todella myöhäisherännäinen aurinkoisen maan asukas, sillä en ole vielä yhtään kertaa uinut meressä. Myönnän, noloa... eräs (teko)syy uimattomuudelle on ollut, etten omista bikineitä. Tämä on tietenkin yhtä kuohuttava shokki, koska kuka hyväntähen ei omista bikineitä biitsien luvatussa maassa?? Korjatakseni kieroutuneen asiaintilan uhmasin väkijoukkoja joulunjälkeisalessa ja pengoin muiden fanaatikkojen kanssa kaikki keskustan bikinilaarit. City Beachilta olivat lähestulkoon kaikki järkevät mallit, sekä kaikki käypäiset koot loppu. Sori nyt, mutta en ymmärrä täkäläistä ajattelua, että kaikki greippiä pienempi bikinintäyte vaatii ehdottomasti vähintään mandariininkokoisen toppauspallon push-up-vaikutusta antamaan. Entäs jos vaan ihan tavallisia, toppaamattomia löytäisi...? Bikinishoppauksessa ensikertalaisen järkyttää myös lappumallien vähäinen kangasmäärä. Eikö se kangas voisi kuitenkin kaikki strategiset alueet peittää, sen sijaan, että etumuksesta on piilotettuna jotain postimerkin kokoisilla palasilla? No, varmaan pari lisävuotta täällä ja en edes tule ajatelleeksi, että peittämättömyys olisi ongelma, parempi vaan mitä vähemmän = sitä viileämpää!

Myer-tavaratalosta tarttui sentään pari settiä mukaan, tosin ylä- ja alaosat eri paria, koska kivannäköisiin mätsääviin yläosiin oli yhdistetty kummallisia alaosia ja toisinpäin. No onpa väliä, pääasia on, että päälle on nyt vetää jotain rannan- ja uima-altaan kestävää. Hurraa, kerrostalomme uima-allas kutsui välittömästi ja kohta uudelleen, kunhan saan tämän postauksen ulos. Sinne biitsille en ole vielä päässyt (lue: kyennyt), koska Perth kylpee edelleen ennätyksellisessä yli viikon paahtoaallossa, nyt on +37 astetta kellon käydessä aamukymmentä ja mittari tulee paukkumaan neljässäkympissä tänäänkin. Varjottomalle biitsille ei ole kerta kaikkiaan mitään asiaa ennen kuin säiden vähän viiletessä, tai vähintään auringon laskettua. Lämpö ei tosin paljoa tipu yölläkään, ja ovet ja räppänät on nyt fiksua pitää visusti kiinni, jos haluaa vangita kaiken minimaalisenkin viileyden sisälle. Ummikoille muistutuksena, että myös sinne uimaan pitää vetää aurinkorasvaa pintaan, sillä veden varassa palaa erityisen helposti, kun auringonvalo singahtelee vedenpinnasta. Jalat olen jättänyt rasvaamatta, mutta  yläkroppaan eli kasvoille, käsivarsiin, olkiin, rintaan ja selkään aimo kerros myös uima-altaaseen ja hattu päähän keskipäivällä. Ennen aamukahdeksaa ja iltaviiden jälkeen UV-säteilyn määrä on sen verran vähäinen, että ilman rasvaustakin kestää ulkoilla ja uida. UV-paahde-ennusteen voi tarkistaa useiltakin nettisivuilta esim. haulla Perth UV.

Vetoan usein uimattomuuteeni täällä sillä, että en ole vain Suomessa tottunut uimiseen (enkä ole kauhean hyvä uimari) koska vesi on siellä liian kylmää minulle. Samoin jokakesäinen 'joko olet uinut?' kysely herättää minussa pelkästään sisäisen kapinallisen ja olenkin jättänyt uimatta monta kesää peräkkäin, ihan vain siksi, että sitä uimista ollaan aina tyrkyttämässä kesäaktiviteetiksi, samoin kuin hiihtoa talvitekemiseksi. Älkää tunkeko minua sinne teidän uima- ja suksilaatikkoonne, niin! Nyt uiminen on kuitenkin alkanut kummasti houkuttaa, kun veteen ei välittömästi palellu ja sauna on ympärillä koko ajan, sen kun vain kävelee ulos. Yritin selittää talviturkin heittämisen konseptia täkäläisille ja näinhän se sitten meni:

- Suomessa aina kysellään, että joko olet uinut tälle kesälle. Se on vähän kilpailunkin aihe, että kuka on uinut ensin ja sitten päivitellään, jos joku ei ole uinut ollenkaan.
- Ai voiko siellä ylipäätään uida, eikös vesi ole jäässä suurimman osan vuotta?
- On se jäässä talvella.... ehkä minun uimaintoani on latistanut se, kun tipuin lapsena avantoon. Onneksi oli vanhempi kaveri mukana, joka älysi mitä tehdä ja sai minut sieltä kuiville ja kotiin lämpimään. Vaikka en kyllä varmaan ollut vaarassa, jalat ylsi pohjaan ja kaikkea, mutta panikoin silti.
- Voi hyväntähen, kamala lapsuusmuisto! Jäiseen veteenhän voi paleltua hengiltä!
- No joo, mutta ei siellä siis kesällä ole jäistä. Itse uin aina suoraan saunasta kesämökillä, en tarkene muuten.

- Asuitko sinä meren rannalla siellä?
- En kun sisämaassa, mutta Suomessa uidaan järvissä. Meri se vasta kylmä on, varmaan vain +18 asteen tietämillä kesälläkin [ihan kuin minä tietäisin kun en ole asunut meren rannalla, toim. huom.]

- Onko kaikilla oma kesämökki ja sauna, vai miten muut sitten uivat?
- Suurimmalla osalla tuntuu olevan joo. Ensin juhannussauna lämpiämään ja sitten uimaan, huhhei, uimiset on siltä kesältä hoidettu!
- [hämmentynyt hiljaisuus] Ai että Suomessa uidaan kerran koko vuoden aikana ???
- Öö, no kyllä jotkut uivat usein mutta minä uin kerran, sieltä saunasta, ei siellä muuten tarkene.

Ja taas meni pieleen tämä Suomen mainostus kesämatkailumaana. Anteeksi vaan Sauli Niinistö, joka itsenäisyyspäivän puheessasi meille ulkosuomalaisille kehotit kaikkia käyttäytymään oman maamme lähettiläinä ja edustamaan Suomea parhaamme mukaan. Kutsua linnanjuhliin tuskin on tiedossa ensi vuodellekaan.

Tällaista täällä tällä viikolla. Sinisellä UV-vyöhykkeellä pärjää ilman rasvausta, mutta sen jälkeen onkin palovaarassa koko ajan. Kuva google-kuvahaulla.

Scarborough Beach Perthin keskustasta hieman pohjoiseen. 

Helle!

Perthissä on meneillään ennätysmäinen lämpöaalto. Kuumaa täällä on ollut ennenkin, mutta tällä kertaa lämpötilat pysyvät päivisin yli +38 asteen kokonaisen viikon verran putkeen. Tiettävästi joulupäivä Perthissä oli mitatun historian lämpimin. Kuulemma joulupäivän keskilämpötila pyörii kolmenkympin tuntumassa, mutta tänä vuonna rikkoutui +40. Yli neljänkymmenen asteen helteitähän täällä on ihan yleisesti tammi- ja helmikuulla. Viime vuoden Australia Day jäi erityisesti mieleen hautovasta helteestään, päivää juhlitaan 26. tammikuuta. Suurin hämmästyksen aihe tässä lämpöaallossa ei ole lämpötila itse, vaan se, mitä ihmiset tekevät.

Boxing Day eli tapaninpäivä on täällä hurjaa alerallia ja enemmistö olikin pakkautunut keskustaan ja ostareille löytöjä tekemään. Kävimme N:n kanssa kaupungilla syömässä (tuhti suolainen pubiruoka-ranskisannos oli todella paikallaan helteessä) ja ihmettelimme terassiltamme Shafto Lanella, miten ohikulkijat jaksoivatkin kanniskella alekasseja kädet venyen, vaikka elohopea näytti +39. Huhhuh. Oma ratkaisuni tapaninpäivän helteeseen oli viimeinkin testata kerrostalomme uima-allas, ja hankkiutua illaksi joenrantaan tuulenvireeseen käveleskelemään. Vaikka ostarit onkin ilmastoitu, ei sovituskoppeihin jonotus ja tungoksessa tönityksi tuleminen valtavasti kiinnostaneet näillä helteillä!

Viime vuonna ihmettelin järkyttyneenä, miten täällä näkee kaupungilla ihmisiä farkut jalassa reilusti yli +35 asteessa. Häh...? Eikö tule lämpöhalvaus jo kotiovella? Nyttemmin on selvinnyt, että työpaikkojen ilmastointi saattaa olla säädetty rapsakkaan +18 asteeseen helteillä ja toimistossahan ei sitten tarkenekaan paikallaan istumassa seitinohut kesämekko päällä. Tähänkin olen löytänyt kompromissin, eli minulla on aina hartiahuivi, neuletakki ja puuvillasukkahousut töissä kaapissa säilössä tällaisia ”sulan matkalla töihin mutta palellun töissä” tilanteita varten.

Hikoilustandardit muuttuvat tässä maassa väistämättä ja täällä saakin tottua todella äkkiä siihen, että kahvilan/lounaspaikan/ravintolan/minkä ikinä penkkiin jää nolostelematon märkä läntti, kun siitä nousee. Ihme kyllä hiki ei täällä haise, liekö ihmisillä sen verran hyvä deodoranttivarasto (itse käytän kristallipohjaista roll-on dödöä ja ihan oikeaakin kristallia voisi kokeilla, kehuttu on), että hajut pysyvät ulottumattomissa. Toinen syy voi tietysti olla, että tuore hikihän ei haise ja kun se virtaa enemmän tai vähemmän jatkuvasti, bakteerit eivät ehdi ummehduttaa kainaloita – kai?

Perthin kesä epäilemättä kuulostaa ikuiselta saunareissulta, mutta voin rehellisesti todeta, että helteellä hikoilu on paljon vähemmän tuskaista kuin pakkasella toppavaatteiden alla hikoilu, ihme kyllä. Itse inhoan sydämeni pohjasta sitä, miten Suomessa on ensin puettava kerros kerroksen päälle ja sitten lyllerrettävä huiveineen ja pipoineen markettiin, jonka keskuslämmitykseen tukahtuu. Viime kesänä hikoilukauden alkaminen oli vaikeampaa, koska tottumattomalle olo on sama kuin saunaan meno ilman suihkussa käyntiä. Hikoilu pistelee ja ärsyttää. Tänä vuonna kroppa näköjään jo osaa hommansa ja kun mittari helähti kolmeenkymppiin, olo on ollut itse asiassa normaali. Nämä yli +35 helteet alkavat jo olla tukalia erityisesti yöllä, mutta N:n esimerkkiä seuraten ostin itselleni jalallisen tuulettimen ja säädin puhaltamaan suoraan sänkyyn – oi onnea miten helppo on nukkua!

Täydeksi yllätykseksi minulla on myös enemmän nälkä näin helteellä kuin aiemmin. Liekö suolan puutetta, mutta helposti menee nyt kolmekin ateriaa päivässä aamupalan lisäksi, kun normaalisti syön vain aamupalan, lämpimän lounaan ja sen jälkeen illalla jotain kevyempää kuten salaattia. Ehkä kroppa tarvitsee lisäkaloreita pystyäkseen viilentämään itsensä? Nähtäväksi jää, onko tämä vain poikkeusolotila. Kesähän jatkuu huhtikuulle saakka, eli seuraavat kolme-neljä kuukautta tulee vietettyä enemmän tai vähemmän leivänpaahtimessa. Mutta en silti vaihtaisi tätä mihinkään :) 

Uimaan! Kuva (c) Perth Now.

Turvallista joulua

Vuoden 2012 pohdiskelu jatkuu lyhyen viikonloppu-joululomanvieton lomassa. Olen aattonakin töissä, koska puotimme päivystää mm. bush fire'n eli metsäpalojen varalta. Muutama vuosi sitten Perthin ympäristössä syttyi tuhoisa tulipalo kaatuneen sähkötolpan kipinästä juuri joulun aikaan ja tänä vuonna meikäläisen tehtävä olisi vaatia tietoja sähköyhtiö Western Powerilta ja raportoida niitä eteenpäin Ympäristöministerille, mikäli vastaavaa tapahtuisi. Että pysykääpä tolpat pystyssä, kiitos. Joulupäivä ja tapaninpäivä ovat täälläkin vapaita, mutta painan hommia (lue: torkahtelen hiljentyneen toimiston työpöydän ääressä) loppuviikon ja jälleen uudenvuoden aaton. Harvassa varmaan ovat ne virastot sekä Suomessa että Australiassa, jotka ovat näinkin tehokkaasti auki joulunpyhinä, luulenma. Mutta asiaan. Mitä olen oppinut (itsestäni ja muista) tänä vuonna:

Asiat tärkeysjärjestykseen eli huomasin tällä viikolla että minulla on ensimmäinen silmäryppy!!! Krääh. Australian petollinen aurinko on taatusti tämän epätoivotun kehityksen takana, ja se fakta, että ikä alkaa kolmosella, ei voi tässä painaa. Juoksin saman tien apteekkiin ostamaan elämäni ensimmäisen silmänympärysvoiteen. Vaikutuksen alkamista odotellessa. Ryppy ei tosin näy kuin suurennuslasilla, mutta silti. Olen myös syynäillyt ihoa tarkasti muutenkin siitä näkökulmasta, että yritän välttää kesakoitumista. Täällä monilla iho on aivan kirjava, koska täkäläisillä kohtuutavallinen irlantilaistyyppinen punapigmentti-iho ei ota auringonvaloa kiitollisena vastaan. Mitä tästä opimme: iholle joka päivä aurinkorasvaa, oli kesä tai talvi. Täällä aurinko paistaa talvellakin ja vaikka lämpöasteet eivät nousisi yli kahdenkympin, UV-säteitä sinkoilee ihan riittävästi ihon polttamiseen tai ennenaikaiseen vanhentamiseen.

Ulkonäöstä vielä sen verran huomioita, että täkäläisillä on yleisesti tässä kolmenkympin tietämillä niitä silmäryppyjä, mutta muuten yleiskunto näyttää paremmalta kuin suomalaismarketissa ohikulkijoita silmäillessä. Kaljamahoja ei täällä näe ainakaan keskustassa juuri ollenkaan, minkään ikäisillä, ja muutenkin ihmiset vaikuttavat aktiivisemmilta liikkujilta kuin suomalaiset. Ikuisen kesäsään maassa tietenkin lenkkeily, pyöräily, jalkapallo ynnä muut on helpompi hoitaa viikoittain tai vaikka päivittäin kuin toppatakkiähellyksenä pakkasessa. Jossain ne kaljamahatkin taatusti luuraavat, sillä aussit kiskovat alkoholia vähintään yhtä loppasuisesti kuin suomalaiset, tilastojen mukaan ja omien silmämääräisten havaintojeni perusteella.

Täkäläisten tulkinnan/alkuperämaa-arvausten perusteella aksenttini on muuttunut vuoden mittaan irlantilaisesta kanadanranskalaiseksi, mitä tämä ikinä tarkoittaakaan. Ilmeisesti astetta selkeämpää puhetta kuin mongertavilla irkuilla, muttei niin kirkkaan aksenttineutraalia kuin kanadalaisilla.  Aussit arvaavat muutenkin yleensä hyvät, mutta aksentilla varustetut englannintaidot joko irlantilaisiksi tai kanadalaisiksi, koska logiikka kulkee näin: englantisi on niin hyvää, että saatat olla peräti syntyperäinen puhuja, mutta aksentti on outo eli et voi olla aussi tai britti. Täällä on paljon irkkuja, olet varmaan joku niistä. Tai jos äännät selvemmin kuin ärrää sorauttelevat irkut, muttet kuulosta amerikansarjojen olennoltakaan, olet pakosti kanadalainen -  tuolta ne varmasti kuulostavat. Vähintäänkin ne kanadanranskalaiset.

Aussit rakastavat turvallisuutta ja sen korostamista, mutta toisaalta täällä saa tehdä päättömiä juttuja, ilman että kukaan huolestuu. Esimerkki. OHS, occupational health and safety eli työterveys- ja turvallisuus on suorastaan uskonto täkäläisille, erityisesti kaivos- ja öljyalalla. Noilla aloilla työpaikoilla onkin niin riskialtista, että jos säännöissä oiotaan, on ihmishenkien menetys todellinen vaara. Mutta meillä toimistossakin on jokaviikkoinen OHS-tarkastus, jossa OHS-vastaava kiertää kaikkien työpisteet bongatakseen turvallisuusriskit, kuten käsilaukku lattialla, roikkuva tietokoneen johto tai paperipinkka tuolin nurkalla - näihin kaikkiin voi kompastua tai liukastua, tempaista kaatuessaan tietokoneen pöydältä alas ja kojauttaa kallonsa siihen ja joutua sairaalaan ... ainakin teoriassa. Toisaalta, kerroin joskus vuosi sitten matkasta Pembertonin kiipeilypuulle: 72 metriä korkeaan puuhun kiivetään kierretikkaita pitkin, ilman mitään turvavaljaita tai turvajärjestelyjä, täysin omin nokkineen, vaikka sateella ja liukkaalla jos uskaltaa. USA:ssa tai Suomessakin vastaava temppu tehtäisiin taatusti valvotuissa oloissa, turvavaljaissa ja vastuuvapautuslomakkeiden allekirjoituksen jälkeen.

Minäkin olen suorittanut pakollisen OHS-tietoisuuskoulutuksen online-kurssina, jossa piti perehtyä OHS-lainsäädäntöön ja paikallistaa omalla työpaikalla vaanivia riskejä, kuten kiehuvaa vettä sisältävä vedenkeitin. Täällä muuten työpaikoilla on yleisesti hanoja, joista saa kiehuvaa vettä. Siis kirjaimellisesti keitettyä. Toisesta hanan namikasta saa kylmää vettä ja toisesta 100-asteista, joka on tarkoitettu teemukiin tai pikakahville. On siis ihan fiksua tajuta olla pesemättä käsiään tämän kiehuhanan alla. Itseäni erityisesti huvittaa, miten täällä joulutervehdyksiinkin ympätään se turvallisuus. Have a lovely, safe Christmas eli ihanaa ja turvallista joulua on vakiohuikkaus tai sähköpostiviesti lomille lähteville työkavereille. Joulukortitkin on signeerattu näin. Täkäläiset myös AINA toivottavat hyvää joulua 'sinulle ja läheisillesi', Merry Christmas to you and your loved ones. Minusta tämä on kaunis tapa, ei olla vain itsekseen ja yksikseen edes näissä toivotuksissa, vaan aina otetaan huomioon myös perhe, suku ja ystävät. Jos en satu tässä pariin päivään kirjoittamaan niin allaolevien kuvien myötä - ihanaa, tunnelmallista, kynttilänvaloisaa joulua kaikille, kaikkialla!

Täkäläinen joulupuu - eukalyptus kylpee auringonvalossa. 

Ilta hämärtyy, Perthin keskustan joulukoristeetkin pääsevät oikeuksiinsa.

Joulukuoro torstaina 20.12. Forrest-aukiolla, Perthin 'keskustorilla'. 

Pääpostin jouluseppeleet ja joulukuoroesityksen tunnelmavalot. 

Living the dream

Vuosi lähenee loppuaan ja koska täällä ei paljoa joulutunnelmiin pääse (siis minä, muut kyllä – en vain osaa vielä tätä keskellä kesää talven keskeisimmän juhlan vieton jaloa taitoa!) niin aina voi ainakin tutkailla mennyttä vuotta ja pohdiskella tulevaa. Elämä on täällä asettunut raiteilleen, mutta kylläkin tyystin erilaisille ja uusille raiteille kuin mitä tännetulevalla lennolla kesäkuussa 2011 osasi aavistellakaan. Eräs käänne viime aikoina on ollut paluu kämppiselämään, kun edellisestä asunnosta oli vuokrannousun takia paras lähteä litomaan. Perthissä on kohtuullisen tavallista, että muutetaan säännöllisin välein, koska viimeisten vuosien kaivosbuumin aikana ahnastuneet innostuneet vuokranantajat repivät sellaiset tukut rahaa vuokralaisista irti mitä saavat, ja ”tarkistavat” vuokraa ylöspäin jopa pari kertaa vuodessa, huonoimmalla tuurilla. Niinpä asumiskuluja on pakko tarkkailla suurennuslasilla ja normiarki minullakin kuluu nykyään kämppis N:n kanssa. Iltaisin töistä tultua tulee juteltua sekä niitä näitä että syntyjä syviä, ja osuvimpia N:n lausumia on minusta ollut seuraava:  ”en ikinä tänne ulkomaille muuttaessani osannut ennustaa, miten paljon tulen elämästä ja itsestäni oppimaan”. Naulan kantaan ja alleviivaus tähän.

Vaikka blogissa hehkutankin Australian ihanuutta, kulunut vuosi on ollut varmaankin elämäni rankin, näin vaatimattomasti sanottuna. Aikamoista tunteiden vuoristorataa, sillä elämä uudessa maassa ei ole helppoa. Täällä on kohdattava kaikki samat arkivaikeudet, ongelmat, ärtymyksenaiheet, riidat, kriisit, huolet, työstressi ja laskut kuin Suomessakin, mutta osa ongelmista on vedetty potenssiin kymmenen ulkomaalaiskertoimen takia. Täällä on aika yksin, kun totutut turvaverkot ovat maapallon toisella puolella. Kaikkea ei osaa hoitaa eikä ottaa huomioon, koska ei ole kokemusta, ei tiedä oikeita termejä, ei tiedä minne tahoille ottaa yhteyttä ja milloin se viisumikin myönnetään vai myönnetäänkö ikinä..!! (onneksi kuitenkin alkuvalmisteluvaikeuksien jälkeen myönnettiin, ennätysajassa vieläpä). Kulttuurishokkikin heittää päälle juuri niinä hetkinä, kun sitä ei tarvitsisi, ja välillä tuntuu että enpä ole koskaan elämässäni ollut NÄIN onneton, näin kaukana kaikesta tutusta ja turvallisesta. Mutta. Satun olemaan uudisraivaajasielu, ja uuden päivän ja uusien asioiden ja mahdollisuuksien vetovoima kyllä kiskoo ylös hetkittäisistä epätoivon syövereistä. Huomenna on se paljon pelätty ja kohkattu Mayakalenterin mukainen maailmanlopun päivä, mutta antaa tulla vaan. Onhan noita maailmanloppuja nähty, kuten Y2K. Sellaista maailmanloppua ei olekaan, joka meikäläisen lannistaisi!

Vuoden viimeisen viikon lähestyessä, uskallan sanoa ääneen, miltä nyt tuntuu.

Mikään ei voisi olla paremmin.

Ostin äskettäin uuden kalenterin ihanaa paperitavaraa myyvästä (ruotsalaisesta, mistäpä muusta) Kikki K:sta ja kun päivitin aktiviteetteja kalenterin sivuille, tajusin, että kaikki kiinnostavat ja kivat asiat, joita päivälokeroihin kirjautui, ovat todellakin minun elämääni. Lähes joka päivälle ja illalle löytyy kivaa tekemistä, harrastuksia, tapahtumia, kavereita, puhumattakaan tammikuun ensimmäiselle viikolle vedetystä pitkästä viivasta nimeltään ”On holidays in Melbourne” eli lomalle lompsis Melbourneen! Samalle viikolle on muistiinpano-osioon kynäilty ”book flights to Finland”, pääsiäisloman valmistelut on syytä aloittaa viimeistään nyt. Kävin eilen lenkillä Kings Parkissa ja leudossa kesäillassa kävellessäni katselin auringonlaskun värjäämiä, korkeina kukkivia eukalyptuspuita ja niiden yllä syöksähteleviä lorikeettoja - värikkäitä ja äänekkäitä papukaijoja. Ruohomatto oli täynnä jacarandojen terälehtiä, kuin violetteja kirsikankukkia. Pitää välillä ihan pysähtyä ja hengähtää – se olen todellakin minä, omassa elämässäni, ja tällaista se on nykyään. Ihmeellistä.

Lorikeetta kuikistelee eukalyptuspuussa. Kuva (c) Wikipedia.

Kukkiva eukalyptus, yhdentyyppinen noin 3000:sta lajista! Kuva google-kuvahaulla.

Matkalla kohti kansalaisuutta

Pysyvä oleskelulupa tulla pätkähti sähköpostiin (näin Immi eli maahanmuuttovirasto nykyään asioi) viikko sitten, hurraahuhhahhei!! Vain 7 viikon käsittelyajan jälkeen. Pakko olla jonkinsortin aikaennätys! Käsittelyaika olisi voinut olla ilmeisesti lyhyempikin, jos kaikki vaaditut dokumentit olisivat olleet rivissä odottamassa, kun viisuminhakulupa lohkesi Immistä. Esimerkiksi en tajunnut, että täkäläisiä rikosrekisteriotteita on kahta mallia, osavaltiollinen ja valtiollinen. Harmillisesti National Police Clearance Check ei tarkoita valtiollista National-etuliitteestä huolimatta, vaan olisi pitänyt älytä hakea Federal Check. Haimme tietenkin Federalin heti kun kämmähdys selvisi, mutta aikaa meni pari viikkoa hukkaan ja pääsimme myös eroon ylimääräisistä kuudestakympistä per nenä, maksamalla sen turhan National Checkin... No pikkurahoja ja mitättömiä aikoja koko viisumiruljanssissa! Nykyään viisumihaku points test- eli pisterajaviisumeissa tapahtuu Skill Select - systeemissä, josta haetaan ensin viisuminhakulupaa. Tämä lupa joko heltiää tai ei, riippuen oman hakemuksen vahvuudesta sekä muiden hakijoiden eli kanssakilpailijoidesi saamista pisteistä. Parhaat pisteet saaneet valitaan viisuminhakijoiksi.

Arvelen, että koska tämä uusi systeemi on ollut käytössä vasta alle puoli vuotta, ehdimme alkuhässäkässä paremmille kilpasijoille kuin joskus myöhemmin. Vähimmäispistemäärä viisumihakuluvan saamiseen on muistaakseni 60 pistettä ja sain kasaan 70, kun ammatti, ikä, koulutustausta, kielitaito, työkokemus, terveydentila ja mitähän vielä muunnettiin pisteiksi (luonnollisesti jokainen osa-alue piti voida todistaa dokumentein ja testein). Immin uutisissa tosin sanotaan, että joinain tulevina aikoina hakuluvan saantiin saatetaan vaatia jopa 80 pistettä, riippuen koko hakijapoolin tasosta. Tarkoitus oli kirjoittaa viisumihausta yksityiskohtaisemmin, mm. raportoida pari tuntia vienyt, tehtaan liukuhihnaa muistuttanut lääkärintarkastusprosessi, mutta jätän kuitenkin faktapommituksen toiseen kertaan ja tällä kertaa taas mieltä askarruttaneita yleishuomioita. Ei tärkeys- eikä paremmuusjärjestyksessä, kunhan vain tajunnanvirtana:

Joulu on taas tulossa ja sitä myöten luonnollisesti kiihtyvät pohdinnat ja kyselyt siitä, että mitäs jouluna. Tälle joululle en pääse koti-Suomeen, mutta toiveissa on matkustaa jossain vaiheessa Suomen kevättä. Muiden täkäläissuomalaisten kanssa on tullut huomattua, että monien suvulle ja kavereille Suomessa tämä täällä asuminen ei ole oikein todellista eikä ainakaan tavallista arkea. Kuin me kaikki ulkosuomalaiset olisimme täällä määrittelemättömän pitkällä lomalla. Itsekin kuulen ymmärrettäviä kyselyjä omilta läheisiltäni, että enkö tällä kertaa voisi tulla vähän pidemmäksi aikaa käymään. Viime vuonna lomailin Suomessa neljä viikkoa - koko vuosilomani -, mutta kahdessa kahden viikon pätkässä. Nyt tietysti toivotaan pidemmälle lomalle. On tosi vaikea selittää vakuuttavasti, että tulisin niin tosi mielelläni, mutta elämä täällä on ihan samanlaista töissäkäyntiä ja laskujenmaksua kuin Suomessakin: en voi noin vain heittäytyä töistä pois pariksi-kolmeksi kuukaudeksi pyöriäkseni Suomessa koko kesän verran. Monia täällä harmittaa aidosti, että kun itse pyytää Suomen-läheisiään tänne lomalle, vastaus on usein tyyppiä: "ei ehdi, pitää keretä käydä niillä ja näillä loman mittaan, pitää mökillä tehdä sitä ja tätä, on remonttia odottamassa ja Thaimaahankin on matkat ostettu". Samaan hengenvetoon kuitenkin kysytään, että minkäs takia sinä et tule Suomeen pariksi kuukaudeksi?

On pitkään ihmetyttänyt, kun täällä näkee jopa muutaman viikon ikäisiä vauvoja perheidensä mukana kaupungilla, tapahtumissa, kahviloissa, menossa mukana. Itse olen aina luullut, ettei pikkuvauvoja saa edes viedä ulos saati väkijoukkoon. Ehkä Suomen tavat määräytyvätkin ilmastosta enemmän kuin mistään muusta (mikä on sikäli ristiriitaista, että lapset nukutetaan ulkona vaunuissa pakkasessa - olisi lastensuojelurikos täällä!). Täällä ulko- ja sisälämpötila on joka tapauksessa suurimman osan vuotta sama. Aussit suhtautuvat lapsiin ja perheellistymiseen jotenkin suomalaisia luontevammin ja luottavaisemmin. Luottavaisuus on siitäkin näkökulmasta kummallista, että Suomessa on tänne verrattuna todella kattavat turvaverkot lapsiperheille (aukkoja varmasti niissäkin, mutta silti). En ole aihealueen asiantuntija kummassakaan maassa, mutta ulkopuolisen silmin Suomessa on moneen muuhun maahan verrattuna todella turvattua hankkia lapsia. Saa äitiyspäivärahaa, vanhempainrahaa, kotihoidontukea; lisäksi päivähoito on kunnallista eli sen hintaista, ettei tarvitse olla miljonääri saadakseen lapset hoitoon. Täällä saa vauvabonuksen, joka ainakin WA:ssa on joko $5000 kertana käteen tai sama summa jaettuna kuukausipotiksi, muistaakseni $1000/kk puolen vuoden ajan (disclaimer: en ole summista varma).

Raha saattaa kuulostaa paljolta, mutta ottaen huomioon, että normivuokra on täällä helposti $1000/kk, ei tuolla summalla ostella todellakaan mitään ylimääräistä. Etenkin kun tajuaa, että se on ainoa äitiyspäiväraha, johon jokainen lapsen saava on oikeutettu.* Palkallista äitiyslomaa saa, jos on työpaikassa, joka sellaista tarjoaa. Se ei ole siis mikään automaattinen etu. Päivähoito pitää järjetellä itse, ja moni vanhempi tekeekin joko osa-aikatöitä, värvää sukua apuun tai kamppailee edullisen hoitotädin/sedän löytämisen kanssa, sillä yksityinen hoito maksaa helposti mansikoita. Kaikesta tästä huolimatta täällä jopa "vahinko"-vauvauutisiin suhtaudutaan näin: "ihanaa, mahtavaa, onnea, huikeaa, elämän hienoin asia!" Työpaikallani on kaksikin rouvaa, joiden hädintuskin parikymppinen lapsi on muuttanut kaksin vauvan kanssa takaisin vanhempien luo yllätysraskauden jälkeen. Rouvat hehkuttavat isoäitiyden onnea posket ylpeydestä punaisina, kun nyky-Suomessa vastaava tilanne hyvin todennäköisesti hyssyteltäisiin piiloon tai ainakin tuoreelta äidiltä tivattaisiin suureen ääneen, että miten nyt ajattelit taloudellisesti selvitä?

Paras nyt vielä alleviivata, että vauvauutiset ovat ihan ulkopuolisen tarkkailua, eivät omaa elämääni :) Sen sijaan omaa elämääni kuvassa alla: kollegan lahja viisuminsaannin kunniaksi, odotteli työpöydälläni uutista seuranneena aamuna. Ihanan huomaavaista ja kilttiä juhlistaa pienen ihmisen suurta uutista - täällä saa nyt elää niinkuin haluaa, entisen määräaikaisen viisumin työ- ym. rajoitteista irtipäässeenä!

Australian teetä erityisesti australialaiseen makuun. "Kehitetty australialaisten kanssa" (! huikea myyntivaltti - mitä tuotetta olisi kehitetty suomalaisten kanssa?). 

* Myöhempi lisäys. Kuulemma WA:ssa (ja koko Australiassa?) saa jokainen äiti 16 viikkoa äitiyslomaa valtion pussista eli ikään kuin Kelan korvaamana; pidemmät äitiyslomat saa, jos työnantaja sellaisia tarjoaa. Isyyslomista en tiedä ollenkaan. On silti aika paljon vähemmän kuin Suomen äitiys- ja vanhempainpäivärahakausi.