Synttärit - mihin järjestäjäkategoriaan kuulut?

N täyttää pian jo neljä vuotta, eli juhlien järjestäminen häämöttää. Muttamutta. Minun ja E:n käsitykset juhlista poikkeavat aika lailla.

Olemme ensimmäistä kertaa vaiheessa, jossa ”kuuluisi” kutsua lapsen päiväkotikavereita, mutta mieluiten kutsuisin vain omia kavereitamme lapsineen. Visioin mielessäni kohtuullisen pienet synttärit, joissa ehdin rattoisasti jutella kaikkien aikuisten kanssa, eivätkä lapset kilju tai riehu liikaa (just!). E puolestaan aina juhlien lähestyessä ehdottaa vieraiksi aivan jokaikistä tuntemaansa ihmistä, tyyliin kaikkien ex-työpaikkojen kollegat sekä kaverinkaverit – mitä enemmän populaa, sitä hauskempaa, hänen mielestään. Joihinkin juhliin tällainen eklektinen meno sopiikin, esimerkiksi tupareihin, mutta minun mielestäni ei lapsen synttäreille... tuntuisi oudolta kutsua ihmisiä, joilla ei ole mitään tunne- tai edes tuttuussidettä lapseemme.

Emme suinkaan ole ainoat toisistaan eriävien juhlamietteidemme kanssa, nyky-Australia kun on tunnetusti kulttuurien sulatusuuni. Laatimallani testillä voit kätevästi paikantaa, oletko suomalainen, (länsi-)aussi, ranskalainen vaiko kaakkoisaasialainen*, kun lasten synttärikutsuista puhutaan. Huom, sisältää karikatyyreja/stereotypioita perustuen pieneen otantaan, eli ei tieteellisiin tarkoituksiin, heh!

*tässä yhteydessä Vietnam, Malesia, Singapore, Hong Kong tai Filippiinit

1.       On aika järjestää lapselle synttärit. Keitä kutsut kesteille?

A)      Häh, lapsen kaverit tietenkin. Eli puolisen tusinaa lasta naapurustosta, vanhempien kaveripiiristä, päiväkodista tai koulusta. Kutsun saavat vain ne, joiden kanssa lapsi enimmäkseen leikkii ja joiden vanhemmatkin tunnet. Jos sukulaisiakin kutsutaan, on ehkä järkevintä järjestää kahdet kemut, eli kaverisynttärit lapselle ja kahvikutsut aikuisille.

B)      Omat sukulaiset sekä 10-15 kaveria samasta päiväkodista tai koulusta, riippumatta siitä, oletko tavannut vanhempia. Kouluikäisen lapsen tapauksessa on varminta kutsua koko luokka, tai ainakin kaikki luokan tytöt tai pojat, riippuen siitä, onko oma lapsi tyttö vai poika.

C)      Omat sukulaiset, lapsen kaverit, naapurit ja ehkä työkaveritkin, riippumatta siitä, onko naapureilla ja työkavereilla lapsia. Aikuiset seurustelevat keskenään mielellään hälystä riippumatta.

D)      Aivan kaikki.

2.       Kuka hoitaa tarjoilut?

A)      Vanhemmat. Jompikumpi vanhempi (yleensä äiti...) leipoo itse monenmoista suolaista ja makeaa tarjottavaa, sekä tekee synttärikakun, taitotasosta riippumatta. Kaupasta voi ostaa ehkä sipsejä tai karkkeja, mutta hillityssä mitassa.

B)      Vanhemmat, mutta on täysin ok ostaa suurin osa tarjoiluista, etenkin jos ne voi tilata joltakulta tutulta leipurilta. Jokaisen lähipiirissähän on ainakin yksi catering-yrittäjä tai koti-kuppikakku-taiteilija.

C)      Vanhemmat ja isovanhemmat hoitavat perusjutut eli naposteltavaa ja synttärikakun, mutta jokainen vieras tuo myös mukanaan jotain yhteiseen pöytään, vähintään viinipullon – eihän nyt nelivuotiaan synttäreistä mitään tule, jos ei aikuisille ole lasillista tarjota!

D)      Vanhemmat, isovanhemmat ja vanhempien sisarukset eli lapsen tädit, sedät ja enot vaimoineen. Tarjoiluja pakerretaan ainakin pari vuorokautta ennakkoon yötä päivää. 

3.       Mitä juhlissa tarjoillaan?

A)      Kahvia. Ai lapsille? Mehua tai limpparia, nykyään mielellään jotain astetta terveellisempää tai ainakin vähäsokerista (muttei keinomakeutettua). Pöytään täytyy löytyä ainakin tusina erilaista suolaista sekä makeaa tarjottavaa: jos oikein on inspis iskenyt, tarjottimella on voileipäkakku sekä mansikka- tai lakkatäytekakku kermavaahdolla.

B)      Olutta ja siideriä. Entäs lapsille? Vihannes- ja hedelmätikkulautanen, jolla kuuluu olla kurkkua, kirsikkatomaattia, selleriä, omenaa, appelsiinilohkoja, rypäleitä, mansikoita ja pensasmustikoita, ehkä myös vesi- ja hunajamelonia. Lisäksi voi olla juustolautanen ja erilaisia voileipäkeksejä, sipsejä ja muita naksuja. Kuorrutettuja kuppikakkuja täytyy olla, sekä upeasti koristeltu korkeankeikkuva täytekakku, jonka on tehnyt kondiittori (tai ainakin catering-urasta haaveileva sukulainen).

C)      Viiniä. Jaa lapsille vai? Kaikenlaista pientä naposteltavaa, enimmäkseen sipsejä, naksuja, keksejä, pasteijoita, hedelmälohkoja ja rypäleitä sekä juustolautanen. Aikuisille on erilaisia salaatteja, esimerkiksi vihersalaatti, pähkinä-granaattiomenasalaatti ja couscous-salaatti. Synttärikakku voi olla vaikkapa juustokakku tai jäätelökakku riippuen siitä, mistä päivänsankari pitää.

D)      Maustettua kuplavettä, aikuisille ja lapsille. Ruokakattaus sisältää ainakin kolme erilaista nuudeliruokaa, kolme erilaista riisiruokaa, ja padalliset kutakin: hapanimelää porsasta, kanaa ja nautaa, sekä erilaisia kokattuja kasviksia. Ruokaa jää vähintään puolet yli. Makeat tarjoilut voivat sisältää esimerkiksi trooppisia hedelmiä sekä erilaisia makeita riisijauhopalleroita. Synttärikakku on tilattu hyvissä ajoin ennakkoon ja kustomoitu juuri näihin juhliin.

4.       Mitä juhlissa tapahtuu ja tehdään?

A)      Osallistuvien lasten vanhemmat käyvät tuomassa lapsensa päivänsankarin luo ja lähtevät itse kotiin, tullakseen hakemaan mukelot sovittuun päättymisaikaan. Sukulaiset saattavat kahvitella keittiön pöydän ääressä, kun lapset leikkivät olohuoneessa. Lapsille voi olla jokin ohjattu aktiviteetti, kuten onginta tai aasinhännänkiinnitys. Juhlat alkavat ruokailulla ja synttärikakun syönnillä. Päivänsankari avaa lahjat välittömästi ne saatuaan, tai viimeistään onnittelulaulun ja kakunsyönnin jälkeen. Pikkujuhlijat on puettu astetta siistimmin, muttei hienoimpiinsa.

B)      Vieraat saapuvat puistoon, jossa juhlat pidetään. Kaikilla on päällä perusarkivaatteet tai rantakamat. Lapset rynnistävät leikkitelineisiin tunniksi, vanhemmat hakevat juomaa jäillä täytetystä valtavasta kylmälaukusta ja muodostavat jutustelupiirejä. Vaihtoehtoisesti juhlat ovat sisäleikkipaikassa, jossa lastenohjaaja hoitaa synttärien kulun. Vanhemmat odottavat uskollisesti paikan päällä, kukaan ei lähde kotiin väliajaksi. Tunnin leikin jälkeen käydään tarjoilujen kimppuun, keräännytään laulamaan onnittelulaulu, ja kahden tunnin kuluttua suurin osa vieraista lähtee kotiin. Lahjat kerätään erilliselle lahjapöydälle: ne ehkä avataan aivan lopuksi tai viedään kotiin paketoituina.

C)      Vieraat saapuvat päivänsankarin kotiin tipoittain, jotkut juhlien alkamisaikaan, jotkut puoli tuntia, tuntia tai kahta myöhemmin. Juhlathan kestävät joka tapauksessa koko iltapäivän ja illan, ja siellä piipahdetaan tai viivytään kunkin mieltymysten mukaan. Kaikki ovat pukeutuneet huolettoman tyylikkäästi. Lapset leikkivät talon joka huoneessa sekä pihalla, kenenkään erikseen vahtimatta, aikusten jaloissa enemmän tai vähemmän vahingotta. Välillä joku nostaa vauvan pois trampoliinista tai taaperon pois tiilikasasta, vaikkei tiedä, kenen lapsi on kyseessä. Buffetista napostellaan pitkin iltapäivää ja viini virtaa, kenenkään kuitenkaan humaltumatta. Onnittelulaulu ja synttärikakku hoidetaan extempore jossain kohti iltaa, ja juhlat jatkuvat iltapimeälle. Kukaan ei muista lahjoja, koska on niin paljon puhuttavaa.   

D)      Vieraat saapuvat jotakuinkin sovittuun aikaan päivänsankarin kotiin, puistoon tai vuokratilaan, esimerkiksi kerrostalon sisäpiha-kerhotilaan. Sinne on jo valmiiksi ladottu valtava vuori ruokaa, katso kohta 3. Lapsen mummo häärii tiiviisti ruokien ympärillä, nykii päivänsankarin tyylikästä prinsessamekkoa tai solmiopukua paremmin istuvaksi ja toruu lasta joka kerta, kun pukuun uhkaa tulla tahra. Tilaan on tuotu leluja ja rutkasti ilmapalloja, joiden kimpussa lapset pörräävät, jotakuinkin riidatta. Osallistujina ovat kokonaiset perheet, ml. päivänsankarin kavereiden isot ja pienet sisarukset. Aikuiset seurustelevat keskenään, lapset ryntäilevät eestaas, päivänsankarin mummo tuputtaa ruokaa kaikille ja juhlakalun vanhemmat stressaavat, loppuvatko ruoka, juoma, lautasliinat tai ilmapallot kesken. Parin tunnin päästä lauletaan onnittelulaulu ja leikataan kakku, mutta juhlien on tarkoitus jatkua ainakin toinen mokoma. Vieraita on niin paljon, että on mahdotonta tutustua kaikkiin. Lahjat avataan vasta kaikkien lähdettyä. 

Mitä ostat lahjaksi?

A)      Jotain monipuolisen käytännöllistä ja hillityn väristä, kuten rakentelu- tai askartelusetin. Tuotteen täytyy olla sertifioidusti myrkytön ja mahdollisimman ympäristöystävällinen. Myös kirjat ja vaatteet ovat oivia lahjoja, vaikkei päivänsankari itse niitä suuresti toivoisi. Niistä on hyötyä kuitenkin pitkällä aikavälillä!

B)      Mitä päivänsankari toivoo, olipa se sitten kasa muovikrääsää tai yhden käyttökerran kestävä hilavitkutin. Juhlat ovat päivänsankarin hieno hetki, eli tämän tulee saada, mitä haluaa.

C)      Jotain harkittua ja verrattain arvokasta. Lahjan hankinta on tärkeä asia, jossa tulee osoittaa arvostusta saajaa kohtaan kuluttamalla puolet enemmän rahaa kuin odotetaan.

D)      Jotain hauskaa, suurta, värikästä, ääntäpitävää ja lasta viihdyttävää. Disney-tuotteet ja erilaiset musiikkia soittavat lelut tai musiikki-instrumentit ovat erityisen kuumaa kamaa.

Tulokset

Eniten A-vastauksia. Olet pesukestävä suomalainen, ulkomaillakin. Elät uudelleen oman lapsuutesi normeja ja purnaat hiljaa mielessäsi siitä, miten synttäreistä on nykyään tehty liian isoja karnevaaleja. Et periaatteesta halua järjestää juhlia missään vuokratilassa, kuten sisäleikkipuistossa, koska se nostaisi rimaa seuraavalle vuodelle liikaa ja lopulta juhlien hinta ja stessitaso ylittäisivät kestokykysi. Kyllä minun aikanani riittivät pelkkä jäätelökakku ja tikkarit, jupijupi...

Eniten B-vastauksia. Sinussa on 99% aitoa wessiä eli länsiaustralialaista. Juhlien tulee olla lapsille hauskat, vaikka se tarkoittaisikin pientä ahdistusta vanhemmille rahankulutuksen ja takeltelevan sosialisoinnin muodossa – ethän tunne omista juhlavieraistasi montaakaan, mutta kun lapsi pyysi kutsumaan juuri tietyt päiväkoti- tai koulukaverit... Pääasia, että juomat eivät loppuneet kesken ja lapsi sai avata jättivuoren lahjoja, siitä jäi upeita muistoja ja valokuvia.

Eniten C-vastauksia. Oletko kenties syntynyt Loiren laaksossa? Sopisit Keski-Ranskaan kuin nenä naamaan. Mielestäsi juhlien kuuluu olla iloisen hälyiset, kuitenkin huolettoman elegantit, ja kaikki ikäluokat mahtuvat samoihin juhliin; tosin lapset laitetaan lastenpöytään, jotta aikuiset saavat seurustella rauhassa. Synttäreiden tavoite on tavata tuttuja ja vaihtaa kuulumisia samalla, kun lapset hääräilevät omiaan.

Eniten D-vastauksia. Kaakkos-Aasia on toinen kotisi ainakin henkisesti. Olet sukurakas ja iloitset isoista perhetapahtumista. Lempiharrastuksesi on syöminen (eikä se todnäk näy mitenkään päällepäin). Synttärit järjestetään, jotta saadaan tarjoilla runsas ateria kaikille läheisille. Alkoholi ei juhliin niinkään kuulu, siitä tulee vain huippaava, epämukava olo. Lapset leikkivät juhlissa iltamyöhään serkkujen ja pikkuserkkujen kanssa, naapurit piipahtavat paikalla kuka milloinkin tuomassa pikku lahjan ja rupattelemassa – sekä tietysti syömässä.   

Synttäreillekin sopivaa kimmellystä Tokiossa: Tokyo Teamlab´in valotaidenäyttely.

Juhlakattausilluusio. Liisa Ihmemaassa-näyttely Perthin Boola Bardip-museossa. Kaikki tuossa pöydässä on oikeasti kuviotonta valkoista pintaa, kaikki kuvat on heijastettu katosta. Kuviointi liikkui ja eli. 

Erikoista Australian joulussa

Hahaa, joulukuu jo pitkällä, eli lupa aloittaa jouluhypetys. Olen itse jouluihminen, tosin joulun tunnelmaan pääsy on osoittautunut aika vaikeaksi täällä eri ympyröissä. Ensimmäiset viisi vuotta lähinnä surkuttelin sitä, että missään ei ole kynttelikköhämärää eikä punatulkkuista kylmää. Seuraavat viisi vuotta olen pikkuhiljaa ja huomaamattanikin tottunut karkelo-ilonpito-jouluun, jollainen juhla ausseille on.

Tässäpä muutamia Länsi-Australiassa äärimmäisen tavallisia jouluasioita, joita ei juuri kohtaa Suomessa. 

Alkaen itsestäänselvimmästä, eli...

1. Kuumuus

Kyllä, olemme pallon vastakkaisella puolella, eli kun Suomessa kuurankukkailee talvi, Perthissä alkaa keskikesä. Joulu on yleensä kesän ensimmäisiä päiviä, jollon lämpötila hiipii kohti +40:ää, ja sinne tienoille myös jää helmikuun puoliväliin saakka. Itselleni optimilämpötila on jossain välillä +18-28, eli en voi sanoa, että kuumimmasta kesäkaudesta suuresti nautin. Onneksi ilmastointi on keksitty ja se löytyy sekä työpaikalta, omasta kodista että kaikista julkisista tiloista.  

Jo tähän joulunalusaikaan kuuluu oletusarvoisesti, että kun illalla astut ulos kotiovesta tai ruokakaupasta, astut viileästä kuumaan föönihenkäykseen. Itselleni tosin on yhä eksoottisen ihanaa, että takapihalle voi mennä iltamyöhällä katselemaan tähtiä, ja silti on niin lämmintä, että kesämekossa tai yöpaidassa ei palele. Lämpö tosin on mukava juttu VAIN silloin, jos kotona on se jomainittu ilmastointi, sekä tilillä rahaa käyttää moista (sähkölasku pomppaa tuplaan ilmastointikuukausina). Muutoin se on tukahduttavaa, rasittavaa, jopa terveydelle vaarallista.

Kuumuuden vuoksi uunilaatikko-joulukokkailut Suomen malliin eivät yleensä suuresti huvita. Moni suomalaisperhe ratkaisee asian niin, että kodin kuumentamisen sijasta a) käy Suomi-kirkon perinteisellä joululounaalla nauttimassa laatikot ja kinkut, b) järjestää joulun yhteisesti toisten kanssa, jolloin kukin "joutuu" valmistamaan vain yhden perinneruuan buffet-pöytään tai c) suosiolla syö salaatteja ja grillaa joulun yli. 

Kuumuutta havainnollistaa se, että ei ole tavatonta, että jouluksi kasattu piparitalo romahtaa eli sulaa. Tai parkissa olleessa autossa on lämpötila jossain välillä +46-48, kun autolle palaa. Kiva lähteä ajamaan, kun sekä ratti että turvavyön metallilätkä ovat kirjaimelllisesti polttorautoja. Mutta kaikkeen tottuu, ihme kyllä!

Joulunajan rantamuotia Perthissä. Kuva Urbanlist.

2. Överi-blingbling-koristelu

Ensimmäisinä muutamina vuosina inhosin suunnattomasti Perthissä suosittua aivan ylilyötyä amerikan-autokauppa-koristelumuotia. Joka himputin koriste on suurempi, vilkkuvampi, muovisempi, kiiltävämpi kuin edellinen. Koin sen pelkästään mauttomana ja ikävöin kovasti rehellisenvaatimattomia olkihimmeleitä ja aitoja kynttilöitä. 

Nykyään... I love it. Mitä lie on tapahtunut, sillä olen edelleen muutoin melko minimalisti, ja omaa kotiamme emme koristele joulukuusta pidemmälle. Mutta jotenkin karnevaaliriehatunnelma on pidemmän päälle tarttuvaa ja miksi ei saisi olla iloinen, humoristinen, näyttävä, kun on ilon paikka? Minulla kesti pitkään tajuta, että suomalainen hiljainen hartaus ja hämäränhyssy eivät ole ainoa tapa viettää joulua ja vaikka se Suomeen sopiikin, ei se sovi ollenkaan tänne kirkkaan auringon ja huikeansinisen taivaan alle. Vähän sama, kuin yrittäisi Suomessa väittää, että juhannukseen olennaisesti kuuluu kaihtimien sulkeminen ja sisällä yksin led-kynttilän vieressä nökötys. 

Koristelumuoti on tosin näinä kymmenenä vuotena hieman muuttunut ja vaikka se on edelleen isoa ja näyttävää, huumorikoristeet tyyliin pyllistävä joulupukki ovat hiipuneet enimmäkseen pois ainakin julkisista tiloista. Ehkä jonkinlainen värimaailman yhteinäistäminen ja tyylikkyys ovat tulleet tilalle. Itse asiassa juuri nyt täällä kirjastossa tuijotan joulukuusta, jossa on pelkästään simppelit valot. Tätä ei aiemmin paljoa Perthissä näkynyt, vaikka onkin Suomen julkistiloissa suosituin linja (säästösyistä vai tyylivalintana, tiedä häntä). 

Eli tälläviisiin. Kuva The West Australian.

3. Monikansallinen/kulttuurinen ruoka

Tottakai Suomessakin varmasti vuosittain lisääntyy tarjonta ja nykyään ihan perusmarketista saa vaikkapa sushia, jota ei ainakaan pienemmissä kaupungeissa edes juuri tunnettu, kun minä Suomesta muutin 2011. Kuitenkin Perth, kuten mikä tahansa Australian iso kaupunki, on ruokakulttuurien mekka ja sulatusuuni ja mikähän vielä muukin klisee. 

Täälläkin jotkut ravintolat mainostavat "perinteistä joululounasta" tai -illallista, joka normaalisti on englantilaisvaikutteinen monen ruokalajin kattaus. Tarjolla on esimerkiksi tällaista - omasta lähipubista eli perheravintolasta napattu menu, kokemukseni perusteella hyvin tyypillinen esimerkki:

Alkupalat: pitaleipää, dippinä balsamiviinietikka-oliiviöljyä ja dukkah-mausteseosta (pähkinämurskaa, sesaminsiemeniä, korianteria ja kuminaa).

Alkuruoka: savulohta, yrttiblini, ranskankerma-kapris-kastike

Pääruoka: uunikalkkunaa, bourbon-kuorrutettuja porkkanoita, uuniperunaa, vihreitä papuja, karpalokastiketta

Jälkiruoka: perinteinen luumuvanukas tai tummasuklaa-mousse

Muttamutta. Aussit, toisin kuin suomalaiset, eivät yleensä syö joka joulu uskollisesti samoja ruokalajeja, vaan mielellään testailevat ja kokeilevat uutta. Yhtenä jouluna voi olla teemana vaikkapa thairuoka, seuraavana vietnamilainen, seuraavana argentiinalainen, sitten kulttuurienvälinen fuusio eli englantilais-saksalais-eteläafrikkalais-singaporelainen. Täällä tietenkin on niin monesta lähtömaasta ja -kulttuurista populaa, että kaikenlaisille ja moninaisille ruokalajeille on kysyntää (30% ausseista on ensimmäisen polven maahanmuuttajia, 60% toisen, ja 98% ausseista useamman polven takaa, kun 2% on aboriginaaleja). 

Ylipäätään ajatus, että jouluun kuuluu tietty toistuva kattaus, samat koristeet ja samat ruokalajit vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, on vahvasti suomalainen. En tiedä yhtään toista maata, jossa eletään näin, ellei sitten muissa pohjoismaissa ehkäpä? Tämä toki voi olla ihan puhdas tietoaukko minulla, eikä objektiivinen fakta. Tottakai kaikkialla maailmassa on perinteitä ja myös perhekohtaisia lempiruokia, mutta jouluruokien kaanon eli sementoitu asema on Suomessa erityisen vahva. Ps. itse pidän siitä.

Kun laitoin Googleen hakusanoiksi "Perth Christmas Menu", tämä täkäläisittäin tyypillinen annos tuli ensimmäisenä. Kuva Urbanlist.

4. Pähkinänsärkijä

Jos Suomessa jouluun kuuluvat tontut, niitä ei Perthin joulussa juurikaan näy. Tonttu, joulupukin apuri eli elf ei ole samalla lailla vakiintunut jouluntuoja täällä kuin Suomessa. Länsi-aussit eivät oikein vaikuta tietävän, mikä tontun tulisi olla. Suomen kuvastossa tonttu on ulkona lyhdyn kera liikkuva harmaa- tai puna-asuinen lapsi, tai harmaa- tai puna-asuinen kääpiökokoinen partaukkeli (joskus mummeli). Täällä Lumikin kääpiön oloisia ukkelitonttuja ei oikeastaan tunneta, vaan tonttu on ilkikurinen nuori elf on the shelf, tai jouluparaateissa minimaalisesti pukeutunut vihreämekkoinen nainen, ennemminkin siis Peter Panin Helinä-keiju. 

En tunne täkäläisiä perheitä riittävästi, että olisin päässyt sisälle siitä, vahtaavatko tontut/elfit paikallisia lapsia samaan tapaan kuin suomitontut suomilapsia. Tonttukuvaston sijaan täällä törmää vähän väliä hahmoon Pähkinänsärkijä, joka on lähtöisin joulusadusta ja siitä sittemmin muokatusta baletista. 

Googlauksen perusteella pähkinänsärkijä-aiheisia joulusatuja on itse asiassa kaksi, kumpikin peräisin saksalaisen kirjailijan nimeltä Hoffman kynästä, vaikkakin kyseessä on kaksi eri Hoffmania. Kummassakin 1800-luvun tarinassa on sama teema: jouluyön unessa sotilashahmoinen pähkinänsärkijä muuttuu ihmissotilaaksi, joka johdattaa lapsen halki hurjien seikkailujen. Aamulla herätessä lapsi saa jonkinlaisen merkin, että yön tapahtumat olivat totta. Näistä tarinoista tunnetumpi on se aiemmin kirjoitettu, Ernst Hoffmanin Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas (1816), josta Tsaikovski sävelsi kuuluisan balettinsa. 

Pähkinänsärkijähahmo on syystä tai toisesta erittäin suosittu joulukoriste anglosaksisessa kulttuurissa ja täällä sellainen töröttää niin Perthin keskusaukiolla kuin lähiömme monitoimitalon jumppaohjaajan lavallakin. Ilmeisesti tämä klassinen joulusatu puhuttelee englanninkielistä väestöä ja on nostalgisuudessaan arvokas. 

Jouluyrmy tontun sijainen. Kuva Pixabay.

5. Pavlova

Lempparijälkkärini! Vaikka aiemmin väitin, että aussit eivät ole suomalaisten lailla fiksautuneet tiettyihin jouluruokiin, niin kyllä erittäin monella jouluaterian - huom, joulupäivänä, ei aattona, jota ei juhlita - päättää ja kruunaa pavlova. Jos jälkkäri ei ole tuttu, niin se kaikessa yksinkertaisuudessaan on marenkilevyistä kasattu kakku, jonka kerrosten välissä on kermavaahtoa ja päällä kokoelma tuoreita marjoja ja hedelmiä; tavallisimmin mangoa, mustikkaa, mansikkaa, vadelmaa, ehkä myös kiiviä ja persikkaa. Päälle voi vielä lorauttaa passionhedelmälientä. 

Vaikka olen maitoallerginen, pavlovaa kermavaahtoineen vedän kaksin käsin jouluisin. Perthistä on vaikea saada maidottomia korvaavia tuotteita, esimerkiksi kaurakermaa. Toisaalta hyvä, koska jos tätä settiä olisi helppo valmistaa "turvallisesti", söisin pavlovaa varmaan joka viikko, t. addikti. 

Jouluherkku. Kuva Wandercooks

Aikamatka Australian perinteisiin

Löysin kirpparilta pari kiinnostavaa kirjaa, nimittäin australialaisia keittokirjoja vuosilta 1970 ja 1990.

En ole varsinaisesti mikään ruokakirjojen keräilijä. Ensimmäisen vuosikymmenen omillani asumista ruuanlaitto oli aikamoista tervanjuontia, se vain tuntui jatkuvalta epäinspiroivalta toistolta ja ruokanikin aika mauttomilta. Ruuanlaitto on alkanut kiinnostaa enemmän vasta viime vuosina, kun olen mestarikokki-anopiltani Madame E:ltä oppinut monia ruokakikkoja maustamisen, ruokalajien yhteensovittelun jii än ee saralla. Mutta tämä postaus ei ole ruuista sinällään, vaan tapakulttuurista ja ajattelutavoista, jotka näistä muutaman vuosikymmenen takaisista keittokirjoista heijastuvat. 

Vanhempi kirja on nimeltään Cookery for Young Australians eli Keittotaitoja nuorille australialaisille. Kiitän sukupuolineutraalista nimestä ja otteesta, missään kohti kirjaa ei nimittäin sanota, että kokkaus on naisten hommaa. Vaikka 1970-luku epäilemättä oli tasa-arvo-asioissa valistuneempi kuin vaikkapa 1950-luku, on Australiassa mielestäni nykyäänkin voimassa yllättävän vanhakantainen sukupuoliroolijako, mihin mm. kuuluu kotiäitiys tai kotirouvuus, mutta erittäin harvoin koti-isyys. Täällä villissä lännessä on myös järkyttävän normaalia ajatella, että naiset eivät kuulu tietyille aloille (rakennusala, kaivosala), koska he vain "sekoittavat miesten päitä" (wuuuut..... Elämmekö Afganistanissa vai Australiassa??). 

Mutta asiaan. Cookery-kirja on googlauksen perusteella kotitalouden oppikirja 1970-80-luvuilta ja tavoite aikanaan oli juurikin, että kaikki nuoret oppisivat keittiötaitojen perusteet. Mielestäni vanhoissa keittokirjoissa on kiinnostavaa yleisesti se, miten monet nykyään itsestäänselvät asiat esitellään niissä uutuuksina, esim Cookery-kirja alkaa erilaisten juomien valmistuksella: tee, kaakao, kahvi, sekä sitruunalimonadi ja hedelmämehut. Kahvi on aikoinaan tehty eri lailla, ohje nimittäin kuuluu:

Lämmitä kahvinporot paistinpannulla.

Kaada lämpimät kahvinporot kattilaan kiehuvaan veteen, lisää suolaa (!)

Kiehauta, anna vetäytyä 3 minuuttia.

Suodata hienojakoisen suodattimen läpi.

Lämmitä uudelleen mutta älä enää keitä. 

Tarjoillaan mustana sitruunaviipaleen kera, tai sekoita yksi osa maitoa, yksi osa kahvia maitokahvia varten. On tavanomaista tarjota myös hienoa sokeria tai erikoissokeria kahvin kanssa. 

Yhtä kiinnostavaa Cookery-kirjassa on aamupalat-osio. Aamupala on hieman rajoittunut verrattuna suomalaiseen makuun. Suomalaiseen aamiaiseen maailmalta käsin katsottuna kuuluu tyypillisesti suolapala-buffet eli voileipää erilaisin päällisin, puuroa, viiliä/jugurttia, kananmunaa, leikkeleitä, ehkä karjalanpiirakkaa. Täällä näköjään perinteisesti vaihtoehdot olivat paahtoleipä, kananmuna eri variaatioina omeletista keitettyyn, sekä mysli appelsiinilohkojen kanssa. Paahtoleipäruokia esitellään kolme: voideltu paahtoleipä, vegemite-päällystetty voileipä (vegemite on erittäin suolaista, hieman rukiisen makuista hiivamäskiä) sekä sokeri-kaneli-paahtoleipä. Tämä 50v vanha keittokirja tarjoaa yhä paahtamiseen "hehkuvia hiiliä" eli pitäisi olla tulipesällinen uuni. Tosin leivänpaahdinkin jo mainitaan. 

Yksi ilmeisen vanhentunut aamiaisruoka kirjasta löytyy, jota en ole täällä koskaan nähnyt missään tarjottavan. Pekonia paistetun tomaatin ja omenan kanssa. Pekoni ja tomaatti ovat normikauraa yhä, mutta ei paistetun omenan kylkiäisenä.

Yleisesti ottaen kirjan ruuat ovat suomalaisillekin, jos ei kaikki suoraan tuttuja, niin järkeenkäypiä. Eli anglosaksinen kulttuurivaikutus on ilmeisesti Suomeen sen verran vuotanut, että aussiruuat viiden vuosikymmenen takaa menisivät meilläkin. Kuitenkin eräs kirjan osio kiinnittää huomion: lounaat. Kirjassa on erikseen kappale eväslounaita varten ja se sisältää pelkästään erilaisia voileipiä. Täällä on pitänyt aina pakata omat lounaat mukaan kindyyn eli leikkikouluun tai esi-esikouluun (päiväkodissa lämmin ruoka kuuluu hintaan), kouluun ja töihin. Työpaikkaruokaloita ei juurikaan tunneta ja koulujen kanttiinit ovat maksullisia. 

Voileivät neuvotaan rakentamaan paahtoleivästä niin, että niihin kuuluu jokin levite, esim vegemite, kalatahna tai suolakurkkutahna (en tiedä mitä nämä kaksi viimeistä ovat, en ole elävässä elämässä koskaan törmännyt), sekä täyte eli esim kananmunahakkelus tai leikkeleet, ja paketoidaan tiiviisti paperiin tai kelmuun. Tavoite on tehdä useampi erivärinen ja -makuinen kerros. Jälleen omena yllättää eli yhdeksi täytteeksi ohjeistetaan maapähkinävoi, selleri ja omenaviipaleet. 

Kuten monissa maissa Suomen ulkopuolella, Aussilassa leipä on usein pullamaisempaa, täällä myydään normina esimerkiksi rusinapaahtoleipää. Tilasin juuri Suomikaupasta ison satsin ruispaloja, kun täkäläiset antimet eivät aina kohtaa suomalaisten makunystyröiden kanssa. Välillä leivoin itse "ruisleipää" eli joko täysjyvä-ruisseos-vuokaleipää tai teeleipää, mutta aina ei jaksa, eikä se myöskään koskaan maistu samalta kuin ehta aito suomalainen. 

Eräs perinteinen aussiruoka, jota en itse ymmärrä ollenkaan, on mornay eli laatikko tai vuoka, joka tehdään pastan tai juuresten sijasta korppujauhoista, vehnäjauhoista, juustosta ja jostain täytteestä, esimerkiksi tonnikala, lohi tai tankoparsa. En ole itse tällaisia koskaan syönyt, mutta ei vaan minusta kuulosta kovin ihanalta eikä edes terveelliseltä. Toisaalta, ehkä ulkomaalaisten reaktio esimerkiksi jauhelihaperunalaatikkoon tai kinkkukiusaukseen olisi sama, eli kukin tyylillään ja mihin tottuu. 

Kiinnostavasti muuten 70-luvun keittokirjaan on päässyt myös pari aasialaista ruokaa, nimittäin paistettu riisi ja chow mein eli kasvis-nuudeli-papupata. Vertailun vuoksi olisi kiva tietää, oliko suomalaisissa 70-luvun keittokirjoissa miten paljon ns ulkomaan vaikutteita, jos Ruotsia ja Venäjää ei lasketa. 

Jälkkäreistä sen verran, siinä missä Suomessa harrastetaan kiisseleitä, Australian perinteisiin kuuluu pudding eli vanukas. Kirjasta löytyvät mm. tällaiset vanukasreseptit:

höyrytetyt hedelmät, banaani-luumu, inkivääri, vaniljakastike, karamellikastike, riisi, leivänmuru-voi, kookos, sagopalmu, sitruuna-taateli, sitruunamarenki, hyytelö, kaurakeksi, passionhedelmä, sekä puolen tusinaa erilaista omenavanukasohjetta.

Nyt hyvästit 70-luvulle, kelataan eteenpäin 90-luvulle. Tämä 30 vuotta vanha kirja on nimeltään The Festive Season Handbook eli Juhlakauden käsikirja, eikä se rajoitu pelkästään ruokaohjeisiin vaan sisältää mm. lahjaideoita sekä leikkejä ja pelejä joulunviettoon. Jännittävästi kirjan nimessä ei ole sanaa joulu, mutta se käsittelee vain joulua. Kirja alkaa parin sivun selonteolla siitä, mikä joulu on, eli yleisönä ovat muutkin kuin peruskristityt, joille luulisi joulun olevan aika tuttu. Tosin selonteossa käsitellään myös joulun pakanallisia juuria ja mainitaan, että talvipäivänseisauksen aika on ollut vuosituhansia tärkeä vuoden käännekohta ja juhlakausi pohjoisella pallonpuoliskolla (Euroopassa). 

Mitä joulupöytään kuuluu? Australiassa, kuten Iso-Britanniassa, joulua juhlitaan joulupäivänä 25.12. ja kirjan mukaan ruokaperinteitä ovat täytetty kalkkuna tai kinkku kasvisten ja vihannesten kera, jouluvanukas, murokeksit, joulupiiraat (rusinamassalla täytetyt pienet voitaikinapiirakat), "kaikki huuhdotaan alas shampanjalla, viinillä, sekä runsaalla määrällä jääkylmää olutta". Kirja itse asiassa suosittelee, että Australiassa voisi panostaa enemmän ilmaston- ja säänmukaiseen ruokailuun sen sijaan, että koitetaan pitää tätä kylmään ilmanalaan sopivaa angloperinnettä yllä. Olisi fiksumpaa nauttia esimerkiksi salaatteja, mereneläväbuffet tai grillata ulkosalla kuuman keittiön sijaan - täyttä totta. Etenkin Perthissä joulun sää on usein aurinkoiset +30-40 astetta, eli laatikoiden väkellys keittiössä on hullun hommaa. 

Kirjassa on ohjeet monenlaisiin mereneläväruokiin, sekä reseptit eri Euroopan maissa tyypillisiin joulukakkuihin. Ruotsalaiset piparitkin ovat mukana. Opuksesta löytyy myös ohjeita erilaisiin itsetehtyihin pikku lahjoihin, leipomuksista sisustuselementteihin kuten potpourri tai koristeelliset rasiat tai tölkit, jotka voi täyttää vaikka karkeilla. Lisäksi löytyy erilaisia säilyke-, hilloke-, ja marmeladiohjeita. 

Joulukuusen historiasta kirja kertoo seuraavaa:

Erään legendan mukaan ensimmäinen joulupuu kasvoi Englannissa. Pyhä Boniface saapui Englantiin 700-luvulla käännyttämään pakanoita kristinuskoon. Eräänä iltana Pyhä Boniface törmäsi joukkioon, joka aikoi uhrata nuoren pojan jumalilleen tammen alla. Boniface kaatoi tammen estääkseen teon. Hän istutti tilalle havupuun taimen osoitukseksi siitä, että tässä maassa harjoitetaan nyt uutta uskoa. Myöhemmän tarinan mukaan joulukuusi oli Martti Lutherin keksintö, kun hän koristeli kuusen kynttilöillä vuonna 1530 symboloidakseen tähtitaivasta, josta Jeesus laskeutui maan päälle. Vuoteen 1605 mennessä strasbourgilaiset koristelivat kuusia jouluksi paperiruusukkein, omenoin ja makeisin.

Iso-Britanniaan joulukuusiperinne saapui, kun kuningatar Victorian aviomies Prinssi Albert pystytti ensimmäisen joulukuusen Windsorin linnaan vuonna 1841. Saksalainen prinssi halusi kokea lapsuudestaan tuttua traditiota myös uudessa kotimaassaan. Joulukuusen vakiinnuttua kuninkaallisessa perheessä tavan otti omakseen myös muu kansa, joka alkoi koristella kuusiaan kimalleköynnöksin, valoin ja nauhoin. Ikivihreät koristeet myös muualla kotona yleistyivät. 

Tämän kirjan mielenkiintoisinta antia eivät ole ruuat, vaan leikit ja pelit. Yksi leikki etenkin kiinnittää huomion ja ei positiivisesti. Nimittäin:

Samaa parvea-peli (birds of feather)

Jaetaan lapset kahteen ryhmään. Toinen ryhmä poistuu huoneesta, toinen ryhmä istuutuu tuoleille, kullakin on vieressään tyhjä tuoli. Kukin lapsi päättää yhden henkilön, kenet haluaa viereensä toisesta huoneesta. Nyt toisesta huoneesta saapuu yksi lapsi kerrallaan paikalle ja kaikki tuoleilla istujat yrittävät kaikin keinoin houkutella tämän viereensä. Jos tulokas valitsee oikein (eli sen, joka oikeasti halusi tämän viereensä), hän saa jäädä tuolille. Jos hän valitsee väärin, hänet buuataan kovaäänisesti ulos huoneesta. Leikki jatkuu, kunnes kaikki ovat tuoleilla. Sen jälkeen vaihdetaan ryhmien paikat ja aloitetaan alusta.

Hmm, ehkä olen herkkänahkainen, mutta mielestäni 90-luvun "heikoin lenkki" ja julkinen nöyryytys-mentaliteetti eivät ole enää nykyään kuumaa valuuttaa eikä niitä tarvitse takaisin tuoda. Ei jatkoon. 

Toinen ajankuvaleikki on:

Leikkaa lehdistä erilaisia mainoksia, mutta leikkaa pois tai peitä tuotenimi. Tee seinälle iso kollaasi mainoksista. Lapset yrittävät arvata/muistaa jokaisen tuotenimen oikein. Kuka muistaa eniten tuotenimiä, voittaa. 

Aavistuksen haiskahtaa kulutuskulttuurin ihannoinnilta... mutta ehkä hauska, tiedä häntä!

Muut leikit ovat suomalaisillekin tutunkuuloisia, kuten rikkinäinen puhelin, piirrä ja arvaa, näyttele ja arvaa, täytä puuttuva adjektiivi (valmiiksi kirjotettuun tarinaan lisätään summassa adjektiiveja ja lopuksi absurdi tarina luetaan ääneen). 

Tämän opuksen opeilla elämässä eteenpäin.

Outoa Australiassa - pienet erot suomalaisen silmin

Kyselin Australian suomalaisilta netitse, millaisia pieniä arkipäivän eroja he ovat huomanneet Australian ja Suomen välillä. Vastauksia tuli lähes 600, eli vaikka tekisin tästä viisiosaisen juttusarjan, jokaiseen postaukseen pitäisi upottaa 120 vastausta. 

Niinpä joudun erittäin paljon tiivistämään ja valitsen vain muutamia paljon toistuneita huomioita esittelyyn. Kyllä näistäkin varmasti jo kuvaa saa, mitkä kaikki jutut sattuvat suomalaisen silmään Aussilassa – ja taas Suomessa käydessä siellä, outouksina tai erilaisuuksina. Aion kirjoittaa näistä kolme postausta, ensimmäiseksi tarkasteluun pääsee koti. Seuraavina vuorossa yhteiskunta (sis päivähoito, koulu, työt, kaupunkirakenne) sekä tavat (eli kaikki mitä yli jää :D ).

Kotona vietetään iso osa elämästä ja eipä siksi yllätä, että suuri osa vastauksista käsitteli kotia. Perustavanlaatuisia huomioita lähes kaikille Suomesta tänne muuttaville tuntuvat olevan seuraavat.

Kodissa ei ole eteistä. Kävellään ulko-ovesta suoraan olkkariin tai keittiöön. Tai, oikeaa etuovea ei käytetä koskaan, vaan kotiin tullaan autotallin kautta. Ja koska ei ole eteistä, ei ole myöskään eteisen naulakkoa eikä kenkätelinettä. Mikseivät aussit tajua, että eteinen naulakoineen kuuluu kotiin? Minne ne kengät on tarkoitus työntää? Moni jättääkin kengät autotallin lattialle tai on kyhäillyt sinne kenkätelineen. Autotallissa saattaa olla myös ekstra-jääkaappi, jossa pidetään kylmiä juomia, etenkin ausseille tärkeitä oluita. Olutta voi täällä ostaa jopa drive-in-kaupasta, jollaisia ei Suomeen voi kuvitella edes scifi-sarjoissa.

Jos ulko-ovi "kuuluu" keittiöön, niin keittiöstä puolestaan puuttuu olennaisia asioita, kuten sekoittajahana, tiskiharja, sekä vain pintojen pyyhkimiseen käytettävä rätti. Samalla luutulla kun saatetaan tiskata, pyyhkiä pöydät, lattiat, sekä lapsen suu. Argh. Myös tiskaamisen oikeaoppisuudesta on moni vääntänyt aussipuolison tai -sukulaisten kanssa. Australiassa on tavallista kuivata astiat suoraan pesunesteen jälkeen, siis niitä ei välillä huuhdella. Tätä ei moni suomalainen kestä – ruuat suoraan Fairy-kelmuisille lautasille? Yäk!

Kodista puuttuu muutakin kuin tiskirätti, nimittäin koko siivouskomero. Siivousvälineet laitetaan milloin minnekin, kuten autotalliin, jääkaapin ja seinän väliseen rakoseen tai jopa sohvan alle/taakse.

Tarkemmin ajatellen kodista ei puutu vain muutamia ylläpitovälineitä, vaan muutakin olennaista, kuten eristys. Suoraan sanoen perus-aussitalo on glorifioitu teltta: joka raosta vetää ja ahteri jäätyy vessanpöntön renkaaseen kiinni talvisin, koska perus-vessassa on tuuletusikkuna, jota ei pysty sulkemaan. Olen itse viime viikot koittanut löytää lapselle sopivaa nukkuma-asua, koska normipyjama ei täällä riitä (etenkään, jos lapsi potkii peiton pois yöllä kuten meillä). Olisi tarjolla erilaisia topattuja makuupusseja, fleece-haalareita, jopa topattuja potkupukuja. Toppa-makuupussi ei meille käy, koska lapsi inhoaa pussissa nukkumista, se kietoutuu ympärille ikävästi. Toppa-potkupuku olisi paras, mutta niitä ei enää kaksivuotiaan koossa saa. Pitänee hommata pari fleece-pukua ja käyttää niitä päällekkäin, jos ei muu auta, nyt kun yölämpötilat alkavat tippua ulkona nollaan ja sisällä jonnekin +15:een.

Raoista ei pääse sisään pelkkä tuuli ja viima, vaan Australian kuuluisat eläimet, eritoten hyönteiset, lue: hämähäkit ja torakat. Jokainen tännemuuttava joutuu opettelemaan ainakin tunnetuimmat myrkkyotukset, ettei vahingossa koita kämmenellä listiä jotain pistävää hirmua, tai astu myrkkyhämähäkin päälle. Torakantorjunta-ainetta on pakko olla siellä siivouskomeron virkaa hoitavassa nurkassa, vaikka eihän siihen torakka kuole, kun ei kuole edes ydinpommiin.

Ihmettelin toissapäivänä, mikä terassilla kilkkaa illan hämärtyessä. Menin tutkimaan. Mies ja poika siellä yhteistuumin jahtasivat torakoita, heinäsirkkoja ja hämähäkkejä. Mies osoitti, poika koitti kauhalla mojauttaa. Aina ohi, tietenkin, kaksivuotiaan koordinaatiokyvyllä. Olisin vuosikymmen sitten ollut iloinen ötököiden jahdista, nyt teki mieli pitää RSPCA-puhuttelu, että on niilläkin oikeus elää. Ja yhtään eläintä ei siis tässä vahingoitettu, kaikki pääsivät karkuun.

Meillä muuten tehtiin pientä remonttia, tai tarkemmin sanoen vuokra-agentti sai viimein hoidettua puoli vuotta roikkuneen asian. Kun muutimme, kodinhoitohuoneessa oli tapahtunut vesivahinko, pesukone oli vuotanut vettä käytävälle lattialaminaattien alle. Laminaatit oli revitty ja käytävä oli betonilla. Nyt puoli vuotta talossa asuttuamme viimein löytyi joku remppafirma, joka ehti pari tuntia käyttää betonin peittämiseen – kokolattiamatolla tietenkin. Täällä on valtava remonttibuumi, koska aussit eivät ole saaneet matkustaa ulkomaille eivätkä oikein maan sisälläkään yli vuoteen. Ja jonnekin ne lomabudjetit pitää käyttää: koti alkaa näyttää aika nuutuneelle, kun sen seiniä tuijottaa paljon ahkerammin kuin minään aiempana vuonna. Eli yhtään remppa-ukkoa tai -akkaa ei ole ollut vapaana tätä ennen.

Matto oli yllättäen laitettu ihan siististi, vaikka sen asennus vei luvatun tunnin sijasta 2,5h ja vaati kaksi työntekijää yhden sijasta. Tiesin jo puhelun saadessani, että luvattu ei tule pitämään, joten ei siitä sen suurempaa stressiä. Mutta tämäkin jaksaa suomalaisia naurattaa/itkettää, että koskaan ei tule ihan täyttä faktaa eivätkä asiat myöskään hoidu ihan tismalleen niin kuin piti. Meidänkin piti lopulta itse naputella mattonaulat tiiviimmin lattiaan, ne nimittäin tuikkivat ikävästi jalkapohjiin.  

Suomalaisia perinteisesti ihmetyttää tämä kokolattiamattomania, sekä se, että maton päällä tepastellaan kengillä. Ehkä siksi eteistä naulakoineen ja kenkätelineineen ei tarvita, koska kengillä marssitaan ulkoa aina makuuhuoneeseen asti, ja sinne lempataan kengät ja takit vaatehuoneeseen tai -komeroon. Meillä sentään ei ole brittiperinteen mukaista oudointa kotiyllätystä, kokolattiamattoa kylppärissä.

Kylppärissä sen sijaan voi olla muita kummallisuuksia, kuten lämpölamppu katossa. Lattialämmitystä ei täällä oikeastaan tunneta, vaan suihkunjälkeisen lämmityksen hoitaa kirjaimellisesti jättimäinen hehkulamppu. Sekoittajahanoja ei kylppäristäkään usein löydä, kuten ei vessoista bideesuihkuja, noita suomalaisia (ja Lähi-Idän) outouksia. Itse asiassa vessassa ei välttämättä ole lainkaan käsienpesuallasta ja käsienpesu pitää mennä toimittamaan joko erilliseen kylpyhuoneeseen tai kodinhoitohuoneeseen. Käsipyyhe ei myöskään näytä kuuluvan normi-aussikotiin, vaan vieras pyyhkii kädet isäntäväen kylpypyyhkeisiin tai omiin housuihinsa. Aussivessojen ominaispiirre ovat mielestäni tuoksutikut: ilmanraikastussuihkeen sijasta vessan ikkunalla on pullo eteeristä öljyä sekä siitä törröttäviä puutikkuja tuoksua diffusoimassa.  

Makuuhuonekaan ei säästy suomalaisen tarkalta silmältä. Eräs aussifinskien suosikki-inhokkeja Australiassa ovat pussilakanat, joista puuttuvat kädenreiät. Meikäläisen taktiikka on ensin kääntää pussilakana nurinpäin, ujuttaa kädet sen peränurkkiin, ottaa täkistä kiinni ja vetää pussilakana oikeinpäin koko höskän päälle. Tähän tarvitaan kuitenkin kaksi osallistujaa, kun suomilakanat itsenäinen justiina tai jussi vaihtaa yksinkin. Päiväpeittoa ei Aussilassa tunneta tai jos tunnetaan, se on jäänyt muodista vuosikymmeniä sitten. Niitä ei oikeastaan edes myydä – torkkupeittoja ei lasketa. Täkkikään ei välttämättä ole mikään untuvatäkki vaan ihan vanhanaikainen viltti. Näin jopa hotelleissa ja aivan takuuvarmasti motelleissa. Motelleissa pussilakanoita ei ole ikinä: viltin alla on lakana hygieniasyistä ja siinäpä se.  

Aussit ostavat omituista ruokaa, joista tunnetuin tietenkin on vegemite: erittäin suolainen, hieman misokeiton makuinen levite, joka tehdään panimoiden hiivamäskistä. Muita kummallisia, mutta suomalaistenkin suosimia ruokia ovat erilaiset dipit, hummuksesta munakoisoon, paahdettuun sipuliin ja feta-paprikasoseeseen. Maito ei tule kartonkitölkissä vaan muovipullossa, samoin mehut (niissä tölkkejäkin on). 

Maitotuotteiden valikoiman puutetta suomalaiset jaksavat harmitella vuodesta toiseen, koska monia Suomesta tuttuja tuotteita ei täällä ole olemassakaan, tai ne ovat rantautuneet aivan viime vuosina. Viiliä ja piimää saa jahtaamalla jahdata, rahkaa nykyään saa, kasvipohjaiset tai maustetut ruokakermat pitää tilata netistä. Maustettuja tuorejuustoja en ole koskaan nähnyt. Oltermannimaista kermajuustoa saa välillä Aldista ja silloin aussifinskien facebook raikaa innostunutta mainostusta.  Allekirjoittanut juuri osti 8 kiekkoa ranskalaista vuohenjuustoa Aldista, kun sitä kerrankin sai, eli en vähättele tuttujen tuotteiden aiheuttaman innostuksen voimaa! Joka vuosi täällä myös debatoidaan suomalaisten kesken, mikä sokeri käy parhaiten simaan, missä rasvassa munkit pitää paistaa ja mistä löytyy lanttuja joululaatikkoon. Tällaiset huolet kun eivät paljasjalkaisia ausseja paina.

Salmiakit meistä jokainen tietysti tilaa Suomesta, tai suomisukulaiset muistavat säännöllisin välein. Liitulakuja ja noitapillejä täällä saa karkkikaupoista, jotka myyvät hollantilaista salmiakkia.

Australiansuomalaisia äitejä yleensä järkyttää täkäläinen lasten napostelukulttuuri. Ilmeisesti aussit eivät tiedä happohyökkäyksestä tai kariesbakteerista. Taaperoille on tavallista antaa jotain naposteltavaa rattaisiin ja ruoka on sokerisempaa kuin suomalainen haluaisi. Itsekin välipalahyllyjä syynätessäni olen ihmetellyt karkkimaisia välipalapatukoita, joita mainostetaan terveellisinä, ”aidon hedelmän(mehun)” lähteinä. Myslipatukoissa tavallisia makuja ovat ”belgialainen luksussuklaa” tai ”valkosuklaamousse-vadelma”, kun suomalainen odottaisi jotain metsämarja-vilja-sekoitusta. Päivähoidossa tarjotaan lämminkin ruoka, mutta jo nelivuotiaasta lähtien kindyyn eli ”esi-esi-kouluun” pitää laittaa kotoa eväät mukaan. Väistämättä eväät alkavat tästä lähtien mennä voileipälinjalle, koska harva lapsi osaa mitään termospastoja tai -keittoja syödä tuossa iässä. Aikuisillekin tavanomainen lounas on kerrosvoileipä, työpaikkaruokalan annin sijasta – joita ei käytännössä ollenkaan ole. Buffet-lounaat ylipäätään täällä ovat aasialaisten ravintoloiden tarjontaa, en ole vielä koskaan nähnyt ns aussibuffettia. Kahviloissa ja ostareiden kanttiineissa aussit sen sijaan lounastavat mielellään.

Näillä eväillä kirjaimellisesti tänään, jatkuu ensi kerralla!

Suomalaista perinneruokaa ei täältä saa, ellei itse tee. Ja yleensä en tee, mutta hyödynnän kyllä Perthin Suomi-koulun ja -kirkon juhlat! Kuva (c) Hertz.

Vauvanhoidon ABC vai CBA?

Perhe-elämän ensitaipaleilla bongailee taas uutta kulttuurierojen saralla. Seuraan mielenkiinnosta sekä australialaisia että suomalaisia imetys-, nukutus,- ja kasvatusopastuksia, ja vaikka monet asiat ovat aika samat, on maiden välillä erojakin.

Kumpiako itse noudatan? Aivan aiheesta riippuen otan niistä ohjeista vaarin, jotka enemmän käyvät omaan maalaisjärkeen, ja niitäkin vielä sovellan oman tarpeen ja tilanteen mukaan. Usein myös kyselen mielipiteitä paikallisilta äitikavereiltani, vaikka vertaistuki ei toki automaattisesti ylitä vaikkapa kasvatusammattilaisten ohjeita. Tähän mennessä olen huomannut suurimmat asenne-erot seuraavissa aihealueissa. Huom, otannat ovat minimaalisen pieniä, eli voi olla kyse ihan vain omista kokemuksistani maakohtaisten erojen sijaan.

Imetys

Imetys on aihe, joka on helposti tulenarka suuntaan ja toiseen. Mielestäni kukin tekee, kuten itselleen ja lapselleen parhaaksi näkee. Mutta jotenkin imetys vaikuttaa "itsestäänselvemmältä" asialta Suomessa - tämä ihan vain siltä mututuntumalta, että en itse tunne yhtään suomalaista äitiä, joka ei ole imettänyt ainakin jonkin aikaa. Sen sijaan täkäläisen neuvolan kokoamassa mammaryhmässäni yhtä moni pulloruokkii kuin imettää jo aivan vastasyntyneestä.

Imetysongelmiin saa täällä mielestäni ihan hyvin apua, jos osaa etsiä. Mutta kohtuuhanakasti täkäläinen neuvola ja kätilötkin alkavat suositella pulloruokintaa. Oman takkuillen alkaneen imetystaipaleeni pelasti vertaistuki, eritoten yksi hyvä aussifinski-ystävä, joka innokkaasti tsemppasi, suositteli aputahoja ja peräti lahjoitti rintamaitoa, kun omani ei alkuun riittänyt. Sen sijaan kätilö ja neuvola olivat melko suorilta suosittelemassa korviketta, ilmeisesti ollakseen poliittisesti korrekteja (ei tulisi syyllistää ei-imettäviä) ja säästääkseen minut "ekstrastressiltä".

Perhepeti

Perhepeti eli vanhempien ja lasten jakama sänky nähdään aivan eri valossa Suomessa ja Aussilassa. Täällä perhepetiä vastaan puhuu jokainen virallinen asiantuntija SIDSin eli kätkytkuoleman (sudden infant death syndrome) pelossa. En ole vielä tavannut ketään paikallista terveysammattilaista, joka ei olisi valistanut, että perhepetiä on vältettävä viimeiseen saakka. Paitsi yhden: Iso-Britanniasta vastikään muuttaneen imetysneuvoja-kätilön, joka lempeästi suositteli turvallista perhepetiratkaisua, jotta saan itse nukuttua. Hän toimii yksityisenä neuvojana, ei osavaltion leivissä, ja ilmeisesti siksi uskalsi Virallisista Ohjeista (TM) poiketa. Täällä suositeltu malli on vauvan nukuttaminen vanhempien huoneessa omassa sängyssä puolivuotiaaksi saakka, jonka jälkeen voi siirtää omaan huoneeseen vauvamonitori seuranaan.

Googlauksen perusteella Suomessa perhepetiä suositellaan tai ainakaan sitä ei tuomita ja poisrajata. Meillä nukkumisratkaisu oli ensimmäiset kuukaudet se, että minä jaoin parisängyn vauvan kanssa ja E nukkui eri huoneessa, jotta olisi järjissään eli univajeeton töitä varten. Vauva heräsi ensimmäiset kolme kuukautta 2-4 kertaa yössä ja minun uniani vähiten haittaava metodi oli nukkua vieretysten. Nyt meillä on ns. sivuvaunu eli aivan sängynlaitaan liitetty laidaton vauvanpeti. Omaan huoneeseen siirto ei hetiseltään houkuttele, sillä mieluummin havahdun vauvan tuhinoihin kuin ramppaan eri huoneessa imettämässä.

Self-settling eli itsenäinen nukahtaminen

En itse asiassa tiedä tai löytänyt käännöstä self-settlingille eli vauvan itsenäiselle nukahtamiselle. Eikö vastaavaa sanaa lie suomeksi ole? Ainakaan itsenäistä nukahtamista ei Suomessa samalla voimalla jankuteta joka lähteessä, nopean googlauksen perusteella. Täkäläiset terveysalan ammattilaiset ja tuoreille vanhemmille neuvolasta jaettavat oppaat kaikki toistelevat self-settlingin varhaista opettamista. Toisin sanoen vauvan ei saisi antaa nukahtaa syliin, rinnalle tai tuttipullon kanssa, vaan tämä tulisi laskea petiinsä uneliaana mutta valveilla. Samoin vauvan tulisi melko pian oppia nukahtamaan itsekseen uudelleen, jos hän havahtuu unisyklien välissä päiväunilta.

Helpommin sanottu kuin tehty. Aiemmin vauvamme heräsi välittömästi siihen, jos häntä yritti laittaa sylistä patjalle. "Unelias mutta hereillä" on meillä saavutettu vasta neljän kuukauden iässä, eikä petiin laskeminen läheskään aina onnistu, ellei vauva ensin selkeästi nukahda syödessään. En oikein itse käsitä, miten pikkuvauvan kanssa edes erotellaan unen ja ruuan tarve, koska maito luontaisesti nukuttaa; ja vauvan kitinästä on vaikea tietää, onko se nälkää vai pelkkää väsymystä. En myöskään oikein ymmärrä, miten jokaisen pikkuvauvan voi odottaa osaavan nukahtaa yksin, kun vauvan luontainen paikka on aikuisen lähellä turvassa. Aluksi stressasin self-settlingistä, mutta aika pian nakkasin aiheen henkiseen romukoppaan. Mennään sillä mikä toimii - ohjeetkin kun muuttuvat ja päivittyvät melkeinpä vuosittain, trendien ja tiedon lisääntymisen myötä.

Kiinteiden ruokien aloitus

Sekä Suomessa että Australiassa suositellaan aloittamaan soseruokailu 4-6kk iässä. Tosin eri koulukuntia on siitä, tulisiko antaa soseita lainkaan, vai voiko lähteä suoraan ns sormiruokailemaan. Täällä neuvolasta saamani ohjeet valistavat, että sileitä soseita voi alkaa antaa 4kk iästä, aloittaen rautapitoisista eli rautarikastetusta riisivellistä sekä soseutetuista proteiineista (liha, pavut ja linssit, tofu). Näistä sitten siirrytään viljoihin, kasviksiin, marjoihin ja hedelmiin.

Netistä löytämäni suomalaiset ohjeet ovat päinvastaiset eli soseet aloitetaan juureksista, vihanneksista, marjoista ja hedelmistä, siirtyen viljoihin ja vasta viimeisenä proteiineihin mm. liha, kala, kananmuna. Poikamme N onkin jo maistellut banaania, vadelmaa, mustikkaa, avokadoa ja parsakaalia, kolme ensimmäistä suosikkeinaan. Lataamani englanninkielinen vauvanruoka-applikaatio tosin kehottaa antamaan noita kaikkia vasta 6kk iästä, marjoja vasta 9kk iästä, eli aika erilaisia versioita ohjeista liikkuu maailmalla.

Vaipat

Minulla ei ole tilastotietoa, paljonko Suomessa ja Australiassa käytetään kestovaippoja. Puhtaasti oman tuttavapiirini pohjalta olen kuitenkin huomannut, että kestovaipat tai ekovaipat kiinnostavat vain suomalaisia kavereitani. Olen muutaman kerran yrittänyt viritellä keskustelua kesto- ja ekovaippa-asioista aussimammaryhmässäni, mutta yhtään kukaan 12:a naisesta ei ole ollut kuulevana korvana. Päinvastoin, heiltä on tullut silkkaa ihmettelyä sille, että jaksan pyykätä tai edes olla kiinnostunut moisesta ylimääräisestä työstä. En itsekään ole asiaan täysin sitoutunut, sillä käytämme (osittain maatuvia) ekovaippoja ja kestovaippoja sekaisin pelkkien kestovaippojen sijaan. Mutta olin luullut, että edes yksi muoviroskatuskaa poteva olisi sattunut samaan ryhmään. Yritin jopa tarjota ekovaippoja muille testattavaksi, mutta kiinnostus asiaan oli nolla, harmi kyllä.

Vauvanvaatteet

Tässäkin aiheessa kokemukseni saattaa olla vain oman piirini sisältä, eli varmasti sekä Suomesta että Australiasta löytyy trendikkäitä, luksusshoppailevia, pihejä sekä kierrättäviä perheellisiä. Täkäläisten suomalaisten kavereideni keskuudessa on suorastaan normi, että vaatteet kierrätetään nuoremmille, kuin suurperheessä ikään. N:n vaatteista varmaan 90% on muilta suomalaisilta saatuja. Sen sijaan aussimammaryhmässä intoillaan parhaista nettimyymälöistä, etenkin brittitavaratalo Marks & Spenceristä, jonka vauvanvaatteilla on jostain syystä erityinen maine haluttuna tavarana. Enemmistö vaatteista ja vauvatarvikkeista ostetaan uutena ja tavarapaljouteen hukkuminen on myös yleisen kuuloista ("aijai kun taas tuli pistettyä luottokortti laulamaan").

Päiväkahvit

Liekö katoavaa kansanperinnettä Suomessa(kin), että kutsutaan tuttuja kahville omaan kotiin.  Perthissä tapaa ei ilmeisesti ole olemassakaan. Näin kotiäitinä olisi kaikkein kätevintä vierailla toisten kotona tai kutsua itse kavereita kylään, jotta vauva voi touhuta omiaan lattialla ja imetykset ja vaipanvaihdot hoituvat kätevästi sisätiloissa. Sen sijaan aussit tapaavat useimmiten kahviloissa ja puistoissa, mikä on toisaalta mukavaa ja virkistävää, toisaalta turhaan stressaavaa.

Kahviloissa on usein täyttä, meluisaa ja ahdasta. Kaikkiin ei pääse vaunuilla, ja vaikka pääsääntöisesti lapsiystävällinen maa onkin, joka paikassa ei katsota täysin suopein silmin vauvojen parkua ja kulkuväyliä tukkivia rattaita. Myöskään läheskään kaikki äidit eivät tykkää imettää julkisesti - joidenkin täkäläisten kavereiden kanssa sovimme tapaamisia niin, että he voivat ruokkia vauvan kotona ennen uloslähtöä. Koska vauvan nälkä on kuitenkin aika arvaamatonta, voivat tapaamiset loppua lyhyeen, kun pitääkin taas rientää kotiin.

Olenkin ottanut omaksi aloitteekseni kutsua kyläilijöitä meille. Jospa vastakutsujakin joskus tulee, kun tarpeeksi odottelen... Aussifinskikavereiden kesken kokoonnumme päiväkahveille viikoittain, joten tapa ei ainakaan meidän sukupolveemme kuole :D

Australia ranskalaisen silmin

Olen asunut Perthissä lähes päivälleen 8 vuotta ja kirjoittanut yhtä kauan huomioistani, mitkä asiat eroavat Suomen ja Australian välillä. Tuli vasta nyt mieleen kirjoittaa siitäkin, miten ranskalainen E näkee Perthin ja Australian. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan...

Small talkin tärkeys

Vaikka ranskalaisetkin ovat mielestäni sosiaalisia ja puheliaita, aussien tapa rupatella eritoten töissä on yllättänyt myös E:n. Täällä ei kertakaikkiaan voi aloittaa päivää saati kokousta ilman, että ensin kysellään kaikilta kuulumiset ja jutustellaan niitä näitä vähintään viitisen minuuttia. Joskus tuntuu, että kokoukset ovatkin lähinnä kuulumisia varten ja eritoten perjantait eli toimistoissa tavallisesti casual Fridayt ovat yhtä kahvitaukoa. Casual Friday meinaa, että töihin saa tulla aavistuksen rennommissa siisteissä vaatteissa puvun sijasta.

No, riippuu tietenkin työpaikasta ja tehtävistä, mutta ilmeisesti sekä suomalainen että ranskalainen olettavat enemmän suorittamista, vähemmän rupattelua. Aussien mielestä taas ei ole mielekästä tehdä töitä, jos ei tutustu kollegoihin ja pyri osallistumaan näiden elämään ainakin kuulumistenkyselyn tasolla. Heille rupattelun puuttuminen on robottimaisen kylmää ja epäsosiaalista käytöstä.

Kiinnostus ja uteliaisuus

E:n mielestä aussit ovat ihan eri tavalla kiinnostuneita ulkomaailmasta ja ulkomaalaisista kuin ranskalaiset. Edellämainittu smalltalk on toki välillä tyhjänpäiväistä pulinaa säästä, mutta usein se on myös aitoa ja kiinnostunutta tutustumista toiseen ja toisiin kulttuureihin. Ranskalaiset reissaavat paljon, mutta niin tekevät aussitkin - mitään tilastotietoa minulla ei ole siitä, kummasta maasta matkaillaan tai muutetaan ulkomaille enemmän. Mutta mielenkiinto ja avoimuus uusia tuttavuuksia kohtaan on Australian parhaita puolia, vaikka toki täälläkin on sulkeutuneita yrmyjä sekä suoranaisia rasisteja.

Jättitalot erämaassa

E:n sanoin, aussit haluavat asua isossa talossa keskellä ei-mitään, kun taas ranskalaiset asuvat pikkuluukuissa keskellä äksöniä eli kaupunkien keskustoissa. Todentotta, yksi E:n parhaista ystävistä Pariisissa asuu Montmartren taiteilijakukkulan kupeessa elokuvista tutussa pariisin-kliseessä eli pienessä ullakkoyksiössä. Toinen puolestaan asuttaa astetta kummallisempaa vinttikomeroa: se on varmaan varastokopista muunnettu asuinkäyttöön, sillä siellä ei ole keittiötä, suihkua eikä vessaa. Vessaan täytyy vaeltaa neljä kerrosta alakertaan. Vuokra silti 500 euroa kuussa.

E itse on maalta kotoisin, muttei ihme kyllä kaipaa isosti tilaa tai omakotitalon omaan rauhaan. Perthissä on yleistä asua melko kaukana keskustasta, koska kaupunki laajenee yhä ja halvin rakennusmaa - siten kohtuuhintaisimmat omakotitalot - ovat kaukana reunamilla.

Juustoista pulaa

Juustot ja viinit ovat ehkä ei-niin-yllättäen asia, jossa E vertailee Ranskaa ja Australiaa. Aussilassa juodaan hänen mukaansa hyvin nuorta ja hapokasta viiniä, kun taas Ranskassa arvostetaan vuosia kypsytettyjä, syvempiä makuja. Juustovalikoima ei täällä mitenkään pääse lähelle E:n emämaan tuotteita: perusmarketista löytyy kyllä muoviinpakattuja brie- ja camembert-juustoja, mutta siinäpä se ranskanmaalta.

E ei voi käsittää, miksi juusto edes pakataan muoviin. Kuulemma aidoimmalta se maistuu paperikääreestä, jossa se saa hengittää ja mielellään myös hieman sulaa ennen syöntiä. Tietyntyyppistä makkaraa, saucisson, E myös haikailee, eikä sitä täältä saa kuin ranskalaisilta markkinoilta kerran vuodessa. Tai emme siis ole löytäneet oikeaa ostopaikkaa. Saucisson on hieman kuin salamia, mutta vähemmän suolaista ja omasta(kin) mielestäni makoisampaa, vaikken ole erityisesti makkaranystävä.

Bonuksena E:n ja minun välinen asenne-ero. En tiedä, voiko tätä yleistää ranskalaisiin ja suomalaisiin, vai onko vain meitä kahta koskeva juttu.

E:n mielestä on tärkeää, että tutustumme naapurustoomme, mukaanlukien lähikorttelien liikkeet ja niiden työntekijät. Hänestä on mahtava olla kanta-asiakas ja tuntea esimerkiksi ravintolan tai kahvilan omistaja. Minusta taas on tähän saakka ollut jotenkin noloa, jos minut tunnistetaan tai tilaukseni muistetaan - en osaa edes selittää, miksi ajattelen näin!

Nyt kun kuitenkin olemme asuneet samoilla kulmilla jo vuosia ja tutustuneet (E:n tapauksessa tavoitteellisesti, minun tapauksessani väistämättä) naapurustoon, onkin itse asiassa tosi kivaa ja juurruttavaa, kun voi moikkailla sinne, rupatella tänne. Etenkin vauvan kanssa liikkuminen irrottaa ihmisten kielenkannat, sillä vauvaan liittyen on helppoa aloittaa juttelu. Eilen lähikahvilassa sain pari macaronia ilmaiseksi tilaukseni päälle ja joku viikko sitten saimme ilmaisjuomat lähiravintolassa, omistajan kiitos kanta-asiakkaille. Tietenkään ilmaiset tuotteet eivät ole tässä pääasia, mutta mukava lisä kuitenkin.

Tätä emme täällä näe, Ranskassa kylläkin. Kuva: (c) aboutfrance.com

Maailmankeittiö vs suomiruuat, osa 1: Australia

Innostuin kirjoittajakollega Sannan kanssa keräämään tarinoita ja kommentteja aiheesta ulkosuomalainen ruokakulttuuri maailmalla. Nettiryhmissä tekemämme kyselyn perusteella aihe herätti kiinnostusta, ja muutama bloggaaja/tarinankertoja ympäri maailman onkin jo ilmoittautunut projektiin mukaan. Ajatuksenamme on esitellä ulkosuomalaisten suhdetta ruokaan, eritoten suomalaiseen ruokaan, maailmalle muuton jälkeen ja uuden maan kontekstissa.

Miten tutut suomiruuat tuunautuvat, kun kaikkia tuttuja aineksia ei enää saakaan? Mitä ruokia on ikävä, mille jätetään mielellään ei-niin-haikeat hyvästit? Mistä uusista ruuista tulee vuosien mittaan tärkeitä oman kodin perinteitä; entä mitä suomalaisia perinne- tai kausiherkkuja halutaan ylläpitää ja valmistaa vaikka väkisin, kuten joulun juureslaatikoita Australian +45:n asteen helteissä? Miten uuden maan keittiö vaikuttaa omiin ruokailutottumuksiin?

Ensimmäisenä esittelyvuoron saa Suomalaiset Australiassa-someryhmä, jossa keskustellaan tasaisin välein suomalaisista ja australialaisista ruuista, sekä ruokien valmistuksesta. Maaliskuussa 2019 ryhmässä pohdittiin, mikä olisi erityisen australialainen ruoka lapsen kotitaloustunnilla valmistettavaksi.

Jälkiruuan osalta äänivyöryn sai pavlova: ”pavlova on suht yksinkertainen. Marenki ja sit päälle vaan hedelmiä ja kermaa :)”

Pavlova. Kuva taste.com.au

Muita vahvoja jälkkärisuosikkeja olivat lamingtonit eli suklaassa ja kookosrouheessa kieritetyt sokerikakkupalat, sekä fairy bread eli voidellut, nonparellikuorrutetut paahtoleipäpalaset. Myös bread puddingia eli leipävanukasta ehdotettiin – vaalea leipä liotetaan mössöksi muna-sokeri-maidossa ja/tai siirapissa ja paistetaan uunissa kuivattujen hedelmäpalojen höystämänä.

Yllä fairy bread (keksimuotilla leikattu), alla lamingtonit. Kuvat taste.com.au

Pääruuan pohdinta aiheutti enemmän hajontaa. Suosituin ehdotus oli “kengurua tai lihapiirakkaa” – tosin erittäin harva aussi syö kengurua säännöllisesti. Vaikka liha on vähärasvaista, terveellistä ja luomua, se on ehkäpä sitkeytensä vuoksi käytetyintä lähinnä turisteille suunnattuna kuriositeettina - - - sekä lemmikkienruokana.

Muina ehdotuksina kertyivät:
“Lammasta perunoilla ja höyrytetyillä kasviksilla”
“Vegemitea paahtoleivän päällä”
“Joku grillattava juttu - katkaravut?”
“Sausage rolls” eli makkararullat
“Ei varmaan lampaiseen, kenguruun tai rapuihin ole (koululla) varaa. Meat pie (lihapiirakka) ja pavlova just hyvät!”
“Juustohampurilainen punajuurella”.

Näin aussi nauttii burgerin, grillatun punajuuren kera. Alla: makkararullat eli lihatäyte lehtitaikinan sisällä, sekä sausage sizzle eli grillinakki paahtoleipään (joskus hodarisämpylään) kääräistynä. Alimpana aussilihapiirakka, paksua jauhelihakastiketta leivottuna lehtitaikinakuoreen.

Ruokien tarjollepanon osalta kommentoitiin, että lihapiirakkaan tai makkararulliin ei tarvita sen kummempia lisukkeita, pelkkä ketsuppi suoraan ruuan päälle tai lautasen kulmalle riittää.
Hajaääniä saivat myös aussi-hodari eli grillinakki taitetun paahtoleivän sisällä – joskus höysteenä on myös grillattua sipulia tai coleslaw´ta eli kaaliraastesalaattia -, roast eli pitkään kypsytetty naudanpaisti, sekä kinkku-juusto-tomaatti-kolmioleivät, aussilounaiden klassikko. Myös niitä kommentteja näkyi, ettei mikään aussiruoka ole varsinaisesti australialaista, sillä kaikki ruokakulttuurin osat on lainattu muualta: ensin Brittein saarilta, sittemmin eritoten Aasiasta ammentaen.

Suomiruokien osalta toistuva puheenaihe Suomalaiset Australiassa-ryhmässä on tuttujen ainesten korvaaminen täkäläisillä. Mikä on sopivin siirappimerkki joululaatikoihin, pipareihin tai saaristolaisleipään? Mistä saa olutmaltaita samaa saaristolaisleipää varten? Entäs ruisjauhoa? Vaikkapa kikherne- ja kookosjauhoa ovat kauppojen hyllyt pullollaan, mutta ehtaa, sataprosenttista ruista saa metsästää.

Aina ryhmästä löytyy joku tietäväinen, joka on bongannut oikean pussin jonkun pikkukujan terveystuotekaupasta. Parhaimmalla tuurilla oikeanlaista korvaavaa tuotetta saa perus-ruokamarketeista, Coles tai Woolworths. Kuitenkin esimerkiksi leipomiseen sopivaksi rouhittua kardemummaa tai raesokeria tuovat monet suomiaussit Suomen-lomiltaan mukanaan, koska niitä ei perusmarketeista löydy. Kardemummaa voi toki itse rouhia siemenkodista, ja raesokeria nuijia sokeripaloista, jos tiukka paikka iskee.

Ikuisuusaihe australiansuomalaisten keskuudessa on ollut, millä korvata maitorahka leivonnassa ja välipalana. Piimän ja rahkan kaltaisia tuotteita ei ole juurikaan ollut tarjolla, joten kukin kotikokki on testaillut erilaisia sekoituksia bulgarianjugurttia, kermaviiliä, raejuustoa, mascarpone-juustoa ja mitä kukin uskaltautuu resepteihinsä sisällyttämään. Nyt kuitenkin jo muutaman vuoden täkäläisten kauppojen hyllyiltä on löytynyt ehtaa maitorahkaa nimellä islanninjugurtti eli skyr. Halleluja! Kiitos Islanti!

Suomalaisille tärkeiden maito- tai maidonkaltaisten tuotteiden valikoima ylipäätään on rajusti kasvanut näiden 8 vuoden aikana, jotka olen maassa asunut. Nykyään maidottomia kookos-, ja mantelimaitotuotteita on useampaa merkkiä, kun tänne muuttaessani melkeinpä ainoa maidoton tuote oli kolme eri makua sisältävä soijajugurttisarja. Suomesta poiketen kaura- ja soijamaito eivät ole ne tavallisimmat maidottoman jugurtin lähteet, vaan juurikin kookos ja mantelimaito. Manteleita kasvatetaan täällä kotimaisesti. Kookoksiakin on Australian pohjoisrannikko väärällään, silti kookokset tuodaan pääasiassa Malesiasta ja Thaimaasta eli “lähi”maista. Kaurainnovaatiot eivät ole vielä tietään löytäneet tänne saakka, vaikka kauramaitoa aivan yleisesti käytetäänkin maidottomana vaihtoehtona kahvissa.

Tässä aussituote, joka ei kauan jääkaapissamme happane, vaan katoaa heti parempiin suihin: kookosmaito-mango-mousse. Hupaisasti suomalaissilmiin nimetty. 

Luukku 24: Aussijoulu suomivärein - tai toisinpäin

Ulkosuomalaisbloggarit ovat yhteistyössä kirjoittaneet joulukalenterin: mietteitä ja huomioita joulunvietosta ympäri maailman omissa maissaan. Sain kunnian kirjoittaa jouluaatosta täällä Perthissä. Ensi viikolla kerron samasta aiheesta myös SBS:n eli täkäläisen mediakanavan suomenkielisessä radiohaastattelussa.

Miten sujuu aussijoulu - tai siis suomalais-aussi-joulu?

Olen asunut Perthissä nyt lähemmäs 8 vuotta ja näistä jouluista olen onnistunut viettämään vain yhden Suomessa, v. 2011 eli ensimmäisenä vuonna sitten Suomesta muuton. Tuona jouluna minulla oli hurja koti-ikävä: kaipasin perhettä, kavereita että juurikin suomalaista joulua, ja onnellisesti onnistuin pääsemään "takaisin kotiin" joulunviettoon.

Yhden joulun olen viettänyt täkäläisen suomikaverin kanssa tämän aussianoppilassa, ja kaikki muut joulut olemme juhlineet E:n perheen kanssa Perthissä (anoppi normaalisti lentää Ranskasta meille joulunviettoon ja E:n kaksi veljeä asuvat samassa kaupunginosassa kuin mekin). Joulua on vietetty mm vuokramökissä, ravintolassa, meillä kotona, E:n veljen kotona ja anopin Perthin-asumuksissa.

Olen monena jouluna kaivannut omaa perhettäni, perinteitäni ja lunta, mutta käytännön syistä en ole juuri jouluksi päässyt matkaan - matkustaminen on kalleimmillaan joulunseutuun, töistä on ollut hankalampi saada riittävää lomaa, ja olen priorisoinut matkat Suomen kesään eli maksimoinut hyvät säät ja kavereiden tapaamismahdollisuudet. Keskeinen syy on ollut myös tuo E:n perheen odotus/oletus, että juhlimme yhdessä.

Tänä vuonna päätimme tehdä oman päämme mukaan ja vaikkemme olekaan Suomessa, olemme suomiseurassa. Expattien, myös ulkosuomalaisten kesken on melko tavallista lyöttäytyä yhteen perinnejuhlia viettämään. Meidät on jo monena vuonna kutsuttu suomalaiskaveriporukan aatonviettoon, jonka olemme tähän saakka missanneet. Tälläviisiin täällä juhlittiin.

Kekkerit alkoivat jo iltapäivällä, uima-allas avoinna kaikille halukkaille. Reilu joukko lapsia viihtyi vedessä hyvin, lieventäen joulupukin odottelun tuomaa jännitystä. Aussitapaan ruokailu totetutettiin bring a plate-periaatteella, eli jokainen tuo mukanaan vähintään yhden ruokatuotteen pöytään. Näin viisikymmenpäinen vierasjoukko sai näppärästi toteutettua suomalaisen joulupöydän kinkkuineen, rosolleineen, sinapeineen ja laatikoineen buffet-metodilla.

Juhlat alkoivat seurustelulla ja drinkeillä, alkolla tai ilman, jatkuivat joulubuffetilla ja huipentuivat tietenkin joulupukin vierailuun. Joulupukki saateltiin kylään luonnollisesti Joulupukki-laulun tahtiin ja jokaiselle lapselle löytyi pussista lahja. Jälkkäripöytä odotti vieraita pukin visiitin jälkeen, mukaanlukien kaksi piparitaloa, jotka lapset saivat hajottaa ja syödä.

Jouluruokaa oli monenlaista, kaikki perinteiset suomiherkut. En kuitenkaan muistanut nälissäni innoissani ottaa kuvia mistään ennenkuin jälkiruokapöydästä. Lapset saivat rikkoa ja syödä piparitalot illan lopuksi, aktiviteetti kesti ehkä viisi sekuntia!

Aussijoulun perusjälkkäri, pavlovat eli marenkikakut mango-marja-kermavaahtotäytteellä. Alimpana pipari-kinuskivanukas.

Joka laatua laatikkoa oli tietenkin tarjolla: porkkana, peruna, lanttu ja bataatti. Maisk!

Joulupukki on saapumassa Korvatunturilta saakka.

Joulupukki kertoo, kuinka vaelsi Korvatunturilta tiettömien taipaleiden takaa metrin hangessa porovaljakolla, sitten Australiaan Finnairin lennolla. Finnair uhkasi laskuttaa lisähintaa ylikiloista, mutta pukki sai onneksi neuvoteltua maksuttomat bonuskilot, olivathan ne lahjoja lapsille maailman ympäri.

Pukki keräsi ansaitun väkijoukon ja kiinnostuneen yleisön.

Tontut uima-altaan äärellä.

Pukki oli käynyt meilläkin salavihkaa, paketteja löytyi joulutillin eli kuusen virkaa toimittavan aussipuskan alta.

Iloista joulua ja onnekasta vuotta 2019 Down Underista toivotellen!

Jos joulunvietto ympäri maailman kiinnostaa, listasta löytyvät kaikki joulukalenterin luukut:

Luukku 1: Anniinankulma / Italia
Luukku 2: H niin kuin Hausfrau / Saksa
Luukku 3: Viinilaaksonviemää / USA
Luukku 4: Maurelita /Ranska
Luukku 5: Hollanninhippiäinen / Hollanti
Luukku 6: Suomalainen im Allgäu /Saksa
Luukku 7: Alla kaalipuun / Uusi-Seelanti
Luukku 8: Kappelikukkulan kuulumisia / USA
Luukku 9: Viisikymppiä lasissa / Luxemburg
Luukku 10: Viherjuuria / Saksa
Luukku 11: Hollanninsuomalainen/ Hollanti
Luukku 12: Tahdon Asiat / USA
Luukku 13: Matkani tuntemattomaan /Ruotsi
Luukku 14: Melkein tropiikissa / Espanja
Luukku 15: Vihreän saaren emäntä / Irlanti
Luukku 16: Oh,wie nordisch! / Saksa sekä Nordic Days/ Saksa
Luukku 17: The Unknown And Beyond / USA
Luukku 18: One with Alpenglow / Saksa ja Unkari
Luukku 19: Ruovesiblogi / Itävalta ja Unkari
Luukku 20: Wonderworld of Noora / Viro
Luukku 21: Heidin Italia / Italia
Luukku 22: À laHelvetia / Sveitsi
Luukku 23: Oneglass of milk, please / USA
Luukku 24: Life in English / Australia sekä Konalla / Hawaii,USA