8.12.2018

Joulun erot Suomessa ja Australiassa

Tajusin, etten ole vielä kertaakaan kirjannut ylös peruseroja, joita Australian ja Suomen joulunvieton välillä on. Tässäpä muutamia omaan silmään pistäneitä.

Joulupukki

Täälläkin tunnetaan joulupukki, mutta joulupukki ei vieraile kodeissa, vaan ostoskeskuksissa. Lapsiperheet siis käyvät otattamassa joulukuvia ostarin pukin äärellä ja lapset saavat kertoa pukille lahjatoiveet. Lahjat ilmaantuvat kuusen alle jouluaaton ja joulupäivän välisenä yönä niin, että joulupäivänä juhlitaan ja lahjat avataan. Joulupukin voi myös tilata kuvaussessioon vaikkapa rannalle hyvissä ajoin ennen aattoa, mutta en ole koskaan kuullut pukin vierailevan kenenkään kotona jakamassa lahjoja. Aitoja poroja ei ostareiden ja kuvafirmojen pukilla ole, joskus kylläkin kenguru- ja koalakavereita. Täkäläinen joulupukki tulee Pohjoisnavalta tai joskus jopa Havaijilta tms kesälomaltaan, ei Suomen lapista (moukat).
Aussijoulupukki saapuu surffaten mieluummin kuin pororeellä.
Tontut

Tontut ovat Suomessa perinteisesti valkohapsikääpiöitä, vanhan kansan kodinhaltiatyyppiä, tai herttaisia tai hieman ilkikurisia pikkulapsia. Joulupukin seurassa jouluparaateissa tai ostareilla näkyvät aussitontut sen sijaan ovat teinejä/nuoria aikuisia ja ainakin naispuoliset usein häkellyttävän seksikkäissä vaatteissa (esim. hyvin lyhyt samettimekkonen, joka on myös kaulasta avoin). Suomalaiselle tämä tonttuversio on aika yllättävä ja lastenjuhlaan jopa hieman outo. Mitään syytä en tiedä, miksi tonttukäsitys on täällä erilainen; voin vain arvailla, että ikuisen auringon maassa paljas pinta ei hämmennä jouluna samalla lailla kuin pakkasen valtakunnassa Suomessa. 

Jouluparaati teemapuistossa Australiassa. 
Joulukoristelu

Aussikoristelu on paljon blingimpää ja huumoriin perustuvaa kuin suomalainen. Mitään kotitekoisia seppeleitä, kauralyhteitä tai harrashenkisiä kuvituksia ja koristuksia ei näy missään. Muovi, välke ja hile ovat täällä voimissaan. Luonnonmateriaaleja ei juurikaan koristelussa käytetä, arvatenkin siksi, että +30-40-asteen helteissä ne kuivuisivat ja karisisivat ennätysajassa. En ole vielä tähän mennessä nähnyt yhtään aitoa joulukuusta kellään, en edes tiedä, mistä niitä saisi. Nyt kun asiakseni googlasin, muutama joulukuusifarmi Perthistäkin löytyy, josta kuusen voisi ostaa noin $100:lla eli hintaan 70 euroa. Kuvista päätellen kuuset ovat melko pieniä, 1-1.5m ja sypressimäisiä enemmän kuin Suomen luonnonkuusia.
Täällä on viime vuosina yleistynyt julkisten rakennusten valokoristelu jouluksi, kuva Sydneystä. 
Joululaulut

Jos täällä yrittäisi soittaa Sylvian Joululaulun tai Varpunen Jouluaamuna aussiyleisölle niin varmaan saisi outoja katseita osakseen. Aussijoulu on iloinen lastenjuhla, johon kuuluu kaikenlainen rallattelu hartaan, melankolisen tunnelman sijaan. Joululaulut ovat pääsääntöisesti kategoriaa Christmas jingle eli juurikin rallatus tai kilkatus. Christmas carols eli perinteiset joululaulut tai kauneimmat joululaulut on täälläkin yleisötapahtuma, tosin erittäin harvoin kirkossa, paljon useammin puistossa paikallisen kuoron tai orkesterin johtamana. Moni aussilaulu on suomalaiselle tuttu, koska niin moni suomalainen joululaulu on englannista käännetty, joko amerikkalaista tai brittiperua. Petteri Punakuono, Kulkuset, Valkea joulu ja Joulupukki matkaan jo käy tunnetaan varmaan ympäri maailman.

Suosittu joulutapahtuma, Carols by Candlelight eli Kauneimmat Joululaulut Kynttilänvalossa. Iso yhteislaulutilaisuus puistossa.
Jouluruuat

Suomessa on mielestäni peräti uniikki jouluruokakulttuuri sikäli, että niin moni niin tunnollisesti noudattaa samaa kaavaa ja "aitoon joulupöytään" kuuluvat tietyt ruuat vakiona. Vaikka Suomen sisällä ja perhekohtaisesti eroja varmasti on, tuskin on sellaista suomalaista, joka ei nimeäisi kinkkua, joululaatikoita, rosollia ja riisipuuroa jouluruuiksi. Onko pöydässä myös graavilohta, lipeäkalaa, suolasilliä, karjalanpaistia, perunamuussia/keitettyjä perunoita, vihersalaattia jne on varmaan sitten henkilökohtaisempi valinta (omassa lapsuudenperheessäni ei ollut koskaan lipeäkalaa mutta kylläkin karjalanpaistia) - joulumakujen perusrunko kuitenkin noudattaa vakiokaavaa. Jos jouluruokia tuunataan, sekin tehdään perinnehengessä eli vaikkapa piparinmakuinen juustokakku tai peruslaatikoiden kylkeen bataatti- tai punajuurilaatikkoa.

Australiassa jouluruuat ovat kunkin perheen oma päätös ja yksi voi tilata catering-kokoisen annoksen sushia, toinen grillata katkarapuja, kolmas syödä mereneläväsetin mukaanlukien jouluherkku-hummeria (crayfish), neljäs popsii pizzaa. Kalkkunaa ei täällä mielestäni syödä mitenkään aktiivisesti, ennemmin pöydässä on kanaa. Joulu on Australiassa keskikesän juhla ja painottuu mielestäni meren antimiin, paistiruokiin ja salaatteihin. Jälkkäripöydän kruunaa Pavlova, mangoilla, marjoilla ja kermavaahdolla koristeltu marenkikakku.

Tällaista evästä tulee vastaan , kun googlaa Australian Christmas Dinner. Löytyy ostereita, katkarapuja, hummeria, paisteja, salaatteja, kuohuviiniä...
Jouluvaatteet

Omassa perheessäni oli tapana, että jouluaaton saunan jälkeen pukeudutaan hieman parempiin vaatteisiin - jos ei nyt ihan juhlatamineisiin, niin ainakin ns. sunnuntaiparhaisiin. Täällä vaatetus voi olla mitä vain bikineistä hassuun jouluvillapaitaan, tai juhla-asusta shortseihin ja lipokkaisiin. En ole koskaan viettänyt joulua eli joulupäivää aussiseurassa, mutta ilmeisesti juhla alkaa pyjamat päällä, koska lahjat avataan heti aamusta. Jonkinlaiseksi pikkutrendiksi on täällä muodostunut joulu-uima-asut, rashiet, pitkähihaiset polyesteripaidat, joita pidetään päällä uidessa ettei iho pala. Näissä siis käydään joulunseutuun uinneilla, kun kuuma päivä vaatii vilvoittelua altaassa tai biitsillä.

Näitä rantavaatteita myydään nimellä Ugly Christmas Rashies eli Rumat Joulurantapaidat.
Arvot ja uskomukset

Aika samalla lailla kuin Suomessakin, Australiassa joulupukki, tontut, enkelit ja joulun kristillinen viesti elävät rinta rinnan. Kristillisyys ei julkisesti tai näkyvästi korostu, mutta monilla on tapana käydä joulukirkossa. Tietenkin maassa, jossa yli kolmasosa on ensimmäisen polven maahanmuuttajia ja kaksi kolmesta toisen polven, joka suvulla, perheellä ja yksilöllä on omat uskomuksensa, tapansa ja perinteensä; eivätkä läheskään kaikki vietä joulua. Joulu ei mielestäni ole kuitenkaan problemaattinen juhla Australiassa - tosin aika ajoin näkyy poliitikkoja tai mediakommentaattoreita, jotka yrittävät väkisin vääntää vastakkainasettelua väittämällä, että joulua ei enää saisi sanoa jouluksi, jottemme loukkaa muslimeita tai milloin ketäkin. Todellisuudessa en ole nähnyt yhtään vaatimusta missään, että joulu pitäisi jotenkin hiuduttaa taka-alalle. Töissä jotkut poliittisesti korrektit toivottavat Happy Holidays eli hyvää loma-aikaa tai juhlakautta, mutta Merry Christmasia eli iloista joulua näkyy vähintään yhtä paljon eikä kukaan kurtistele kulmiaan kummallekaan.

Aussikäsitys joulunvietosta ja joulupukista.

5.12.2018

Aussilan uusperinne - tuhma tonttu hyllyllä

Täällä Aussilassa on ilmeisesti jo jonkun aikaa (lue: vuosia) ollut innostusta elf on the shelf- eli tonttu hyllyllä-joulunodotusaktiviteettiin. Itse vasta tänä vuonna reagoin asiaan, siis en niin, että olisin hommannut oman tontun, vaan havahduin sen olemassaoloon. Googlaamalla selvisi, että hyllytontusta on Suomessakin jonkun verran kirjoitettu blogeissa, mutta koska arvelen sen olevan kuitenkin aika tuntematon juttu, tässäpä esittelyä.

Suomessahan on jo muutamana vuonna "kohistu" tonttuovista, eli niitä näkyy mediassa, somessa ja blogeissa. Tonttuovi on minunkin mielestäni kiva juttu, mutten ole sellaista koskaan itse väsäillyt.

Tonttuovi, kuva (c) Kodin Kuvalehti. Tekijä Pia Auvinen.
Aussilan versio tonttumeiningistä on hyllytonttu, joka ilmaantuu taloon 1. joulukuuta ja vaihtaa paikkaa ja aktiviteettia joka yö (ts vanhemmat keksivät uusia idiksiä mitä tonttu voisi puuhailla, ja lapset saavat etsiä tontun aina aamulla).

Aussitonttu on suomitonttuihin verrattuna aika erilainen, sillä a) tähän tarkoitukseen myydään spesiaalia elf on the shelf- tonttua, eli mikä vain joulukoriste ei käy, b) tonttu voi olla tuhma eli tekee kaikennäköisiä tepposia, ja c) tonttu on nuori, joskus tonttupariskunta, jotka odottavat vauvaa ja lopuksi saavat lapsen. Suomessahan tontut monestikin ovat joko vanhoja valkohapsikääpiöitä tai tonttulapsukaisia, toki lastenohjelmissa ja Rovaniemen joulupukin maassa näkee kaikenikäisiä tonttuja.

Googlasin, että traditio on melko nuori: se kumpuaa v. 2005 julkaistusta amerikkalaisesta lastenkirjasta ja sieltä hahmokin on peräisin. Tarinassa joka kotiin tulee Pohjoisnavalta tonttu, joka tarkkailee talon touhuja ja aina öisin lentää raportoimaan hyvät ja pahat asiat joulupukille, palatakseen aamulla johonkin uuteen tarkkailupaikkaan.

Mitä tonttu puuhaa? Ihan mitä mielikuvitus jaksaa tuottaa.

Tältä näyttää hyllytonttu.

Tonttutyttöjä ja -poikia. 
Tonttu ryöstöretkellä - aika kaksinaamaista, kun sen pitäisi raportoida joulupukille, kuka on kiltti ja kuka tuhma talossa.


Tontun monet touhut.

Tonttu on yllättävän ahne työnkuvaansa nähden.

Joskus tonttuunkin iskee rokkitähteyden kaipuu.
Tonttu sen verran kiperässä paikassa, etten ihan pikkulapsille tätä sommittelisi.

Seli seli - miksi ei?

Seuraa tajunnanvirtaa aiheesta: mitä vanhemmaksi elän, sitä enemmän ihmettelen, miten paljon ihmiset kehittävät itselleen erilaisia sääntöjä ja odotuksia, tai vastavuoroisesti henkisiä häkkejä ja esteitä. Eritoten hämmästelen sitä henkistä energiaa, joka kuluu kaikenlaisten selitysten ja syiden kehittelyyn, miksi jotain ei voi tehdä tai saavuttaa.

Oma yritykseni on kyseenalaistaa näitä omassa että muiden elämässä - ei siis mitään anarkiaa lietsoen, vaan uteliaasti kysyen, miksi näin, miksei jotenkin toisin, etenkin jos elämäänsä ei sellaisenaan ole tyytyväinen.

Pitkä ja hutera, mutta mielestäni relevantti aasinsilta edessä:

Työssäni valitusten käsittelijänä kohtaan joka päivä neljää ihmistyyppiä. Tietenkin aivan "normaali-ihmisiäkin" on, heitä en tässä laske omaksi tyypiseen - eiköhän meistä jokainen ole tilanteesta riippuen "normaali" eli kykenevä asialliseen ja vastavuoroiseen kommunikointiin, ja satunnaisesti jotain seuraavista.

Selittelijä

Tämä tyyppi kertoo asiastaan ummet ja lammet, mutta keskittyy pääsääntöisesti siihen, miksi a) ei itse tehnyt valituksen kohteelle tai tilanteelle mitään, b) miksi ei ole aiemmin ottanut asiaa esille tai yrittänyt ratkoa sitä tai c) miksi ei ole hänen asiansa selvittää omaa ongelmaa, vaan jonkun muun.

Selittelijällä on yleensä pitkä liuta oireita tai ongelmia, joiden kanssa hän painii. Huom, ymmärrän sen, että joskus elämässä menee oikeasti aivan poskelleen ja vaikkapa sairaudet viivästyttävät todentotta asioiden ratkontaa, kun ei ole voimia tai rahaa. Selittelijän erottaa "oikeasti ongelmaisesta" juurikin selittelyn maku eli se, että joka ongelma ja syy kuulosta paisutellulta eikä mikään ratkaisuehdotus kelpaa, ellei se ole jokin täysin vaivatta ja maksutta lankeava Manun illallinen.

Selittelijää on vaikea auttaa, koska hän yleensä torppaa kaikki ratkaisuehdotukset jollain vastaväitteellä tyyliin "en voi hankkia asiaani apua, koska minulla ei ole autoa, bussikortti meni hukkaan, puhelimesta loppuu saldo tämän puhelun jälkeen, kotitietokone hajosi ja kissakin sairastelee eli en voi lähteä kotoa mihinkään".

Pumppaaja

Pumppaaja on sukua selittelijälle, mutta yleensä ymppää tarinoihinsa ekstraa, joilla kaunistelee omia toimiaan tai motiivejaan, ja mollaa vastapuolta. On erittäin yleistä, että minulle kerrotaan asioista vain toinen puoli ilmeisesti sillä oletuksella, että en saa vastapuolelta kuulla tämän versiota. Tämä on todella lyhytkantoinen strategia, sillä ensimmäinen askel, joka valitustenkäsittelyssä otetaan, on yhteys vastapuoleen ja selonteko asiasta. Eihän tuomarikaan oikeudessa päättäisi mitään asiaa vain yhtä osapuolta kuulemalla.

Vastuunvälttelijä

Kaikkein rasittavin tyyppi kuunnella tai auttaa on vastuunvälttelijä. Hänessä yhdistyvät selittelijä ja pumppaaja sekä se ominaisuus, että mikään ei ole koskaan oma vika tai ainakin muut jotenkin ajoivat hänet tähän tilanteeseen. Tyypillisesti, ikävä kyllä, vastuunvälttelijä on ongelmissa elämänhallinnan ja/tai lain kouran kanssa, tai jo vankilassa. Vastuunvälttelijä ei kaltereidenkaan takaa käsitä, miksi hänet tuomittiin kun a) hän oli vain olosuhteiden uhri, b) muut tekevät vielä pahempia rötöksiä, c) tuomari oli lähtökohtaisesti puolueellinen ja d) hänen tulisi saada vielä yksi uusi tilaisuus, vaikka aiempia tilaisuuksia olisi annettu puolen tusinaa. Vastuunvälttelijä elää elämänmittaisessa denial-tilassa, jossa omia epäonnistumisia ja huonoja valintoja ei halua eikä pysty tunnistamaan, tai ainakin ne pyrkii lakaisemaan maton alle ja etsimään syyllisiä aina muualta.

Periaatteen ihminen

Periaatteen ihmisiä kohtaavat kaikki asiakaspalvelijat ja julkissektorin virkailijat. Periaatteen ihminen on valmis käyttämään jopa mittaamattomasti aikaa, rahaa ja vaivaa jonkin rahallisesti mitättömän ongelman korjaamiseen tai pikemminkin "paljastamiseen" tai "syyllisten vastuuseen saamiseen".

Periaatteen ihmistä itse asiassa ymmärrän paremmin kuin muita, koska itsekin olen sitä mieltä, että kaikkien tulisi yrittää tehdä parhaansa, toimia lainmukaisesti ja kantaa vastuu silloin kun se on paikallaan. Harmillisesti periaatteen ihminen saattaa sokaistua sille, mikä on oikein ja kohtuullista, ja mikä on pelkkää pikkumaista nillitystä. Ei ole lainkaan tavatonta, että virkailijat käyttävät esim 40h työaikaa jonkin alle kympin ongelman selvittelyyn. Tässäkin ymmärrän, että kymppi on monelle iso raha. Kuitenkin periaatteen ihmiset pääsääntöisesti ovat hyvätuloisia ja ensitöikseen julistavat, ettei heitä kiinnosta raha, vaan periaate.

Tosin tähän väliin täytyy todeta, että itsekin aloitin vastakampanjan ravintolaa kohtaan, joka veloitti minulta kympin jälkkäristä jota ei koskaan toimitettu. Tilasin ruokaa Deliveroo-ruokalähetti-palvelun kautta, pääruoka tuli mutta jälkkäri ei, en saanut anteeksipyyntöä tai hyvitystä, vaan selittelyä, että ruokakuski varmaan pölli jälkkärin matkalla - tämä sen jälkeen, kun joku ravintolasta oli jo soittanut minulle ja kertonut, että heiltä on jälkkärit loppu.

Asia lopulta ratkesi Deliveroon hyvittäessä maksun, mutta ko ravintola kehtasi ottaa jälkikäteen yhteyttä ja pyytää että poistan jättämäni negatiiviset arviot netistä, koska "ne vaikuttavat asiakkaiden mielipiteeseen heistä". Totesin vain, että älkää törttöilkö ja syyttäkö muita jatkossa, se vaikuttaa asiakkaiden mielipiteeseen paljon enemmän.

Noniin, miten nämä valittajatyypit liittyvät mihinkään laajempaan tai kenenkään muiden kuin valitusten käsittelijöiden elämään?

Itse olen pohdiskellut, että varmaan moni meistä on tietämättään ja tilannekohtaisesti jotakin ellei peräti kaikkia edellämainituista.

Etenkin ulkomailla asumisesta haaveilevien joukosta löytyy mielestäni selittelijöitä ja jopa vastuunvälttelijöitä. Huom taas, ymmärrän, että monilla on todella painavia syitä sille, miksi sitä omaa unelmaa ei juuri nyt voi toteuttaa. Mutta ihan oman loppuelämän ja jaksamisen kannalta olisi hyvä saada selko, ovatko esteet unelmalle konkreettisia, luonnonlain kaltaisia, vai heijasteita peloista (taloudelliset huolet ym), jotka kuitenkin kaikkien muuttajien on täytynyt jotenkin ratkaista tai sietää?

Viime aikoina keskustelu Facebookin ulkosuomalaispalstoilla on hiljentynyt aiheista "miten päästä asumaan ulkomaille, mieluiten mahdollisimman turvallisesti ja helposti". En tiedä, onko Suomessa taloustilanne parantunut ja into lähteä laantunut; vai päinvastoin huonontunut niin paljon, että säästöjä ja pontta lähteä maailmalle ei meinaa löytyä. Vai ovatko asiasta kiinnostuneet huomanneet, että erittäin harvoin nettikyselyihin "hei voisko joku palkata mut ja hommata mulle asunnon ja viisumin" tulee positiivisia vastauksia - elämä ei vaan mene niin, että joku tuntematon tuosta vaan alkaa jelppiä ja heitellä rahaa pyytelijöiden suuntaan.

Asiasta kukkaruukkuun: begpacker- eli kerjääjäreissaaja-ilmiö - siis se, että omia kaukomatkoja pyritään rahoittamaan joko kohteessa kadulla kerjäämällä, tai esim GoFundMe- eli nettitilikeräyksillä. Ymmärrän sohvasurffauksen ja ymmärrän sen, että pienilläkin tuloilla haluaa matkustaa ja venyttää reissuja maailmalla. Mutta en ymmärrä sitä, että jonkun muun tulisi kustantaa kenenkään hurvittelu maailmalla.

Yhteen aikaan luin kiinnostuneesti businessvalmentaja-bloggaaja Kathy Caprinon blogia ja hän osuvasti totesi, että "jos et pysty keksimään yhtään taitoa tai tarjottavaa, josta joku haluaisi maksaa, et ansaitse pyytämääsi rahaa". Tällä en tarkoita, että anteliaisuus ja jakaminen ovat väärin (totaalisen päinvastoin). Vaan sitä, että rahoittaakseen unelmiaan kunkin tulisi itse kantaa niistä vastuu ja pyrkiä hankkimaan tarvittava potti jollain rakentavalla tavalla, ei anomalla ja mankumalla. Diginomadi-Rositalla on paljon painavaa asiaa omassa blogissaan Matkaopas Vapauteen siitä, miten rahoittaa vapaampaa ja reissaavampaa elämää omin avuin ja taidoin.


3.12.2018

Jouluun valmistautuminen Perthissä

Miten Perthissä valmistaudutaan joulunviettoon? Omalla kohdallani tälläviisiin...

Pikkujoulut ja puistopiknikit

Pikkujoulukausi alkaa marraskuun lopulta kuten Suomessakin, mutta juhlat muistuttavat enemmän vappua kuin joulua mielestäni, tosin joulukoristeilla. Hellemekot, rento asenne ja kaikenlainen hulluttelu kuuluvat pikkujouluihin, tosin omissa työpaikoissani erittäin maltillisesti. Mitään änkyräkännäystä en ole nähnyt, mutta se ei tarkoita, ettei sitä esiinny - päinvastoin, joulunaika Perthissä on booze buss:in eli poliisiratsioiden kulta-aikaa, kun pikkujouluista hiprakassa palaavat puhallutetaan ja pahimmillaan lähtee ajokortteja kuivumaan.

Puistopiknikit liittyvät pikkujouluihin, koska joulukuu on täällä ensimmäinen kunnon kesäkuukausi, ja ulkoilma- ja ranta-aktiviteetit houkuttelevat taas erityisen paljon. Monet kaveri- ja harrastusporukoiden pikkujoulut vietetään rennosti puistossa. Järjestämme itse kavereille piknikin piakkoin nyyttikestiperiaatteella: joulunseutu yleensä on aikaa, kun sellaisetkin kontaktit havahtuvat tai muistuvat mieleen, joita ei muuten ole vuoden mittaan paljoa nähnyt. Eli jouluntienoo on yleistä "hei pitää vaihtaa kuulumisia!" - tapaamisten sopimista.

Joulukortit

Olen pyrskäyksittäin luova eli joskus innostun kovasti jostain käsillätekoprojektista, joskus menee kuuukausia, ettei mitään synny. Joulun aikaan joulukorttien teko inspiroi ja olen nyt muutamana vuonna järjestänyt Suomi-koulun varainhankintaan joulukorttipajoja aikuisille - salajuonena se, että itsekin pääsen tekemään.

Kortteja voi tehdä omaan tarpeeseen tai koulun joulumyyjäisiin, yleensä niitä riittää kumpaankin. Minulla on tietty pieni joulukorttilista eli lähetän muutamille lähisukulaisille ja ystäville, en kuitenkaan tusinoittain. Kortteja ei kauheasti kulje tännepäin eli täkäläiset kaverit eivät niitä juuri lähetä tai anna; ja vain aivan lähipiiri Suomesta muistaa/uskaltaa niitä lähettää, arvatenkin arvellen, että menevät postissa hukkaan kuitenkin tai eivät ehdi jouluksi (ihan mahdollinen skenaario).

Adventtikalenteri minulla on ollut monena vuonna, Suomesta saatuja kuvakalentereita. E:tä kiinnostaisi vain suklaakalenteri. Monena vuonna olen myös miettinyt tekeväni itse adventtikalentereita myyntiin, mutta eipä ole tullut saatua aikaan - vielä :D

Joulukoristeet ja lahjat

Tähän saakka Perthissä en ole käytännössä koristellut lainkaan jouluksi. Keskikesän juhlaan on mielestäni vaikea yhdistää talventuisku- tai hämäränhyssykoristeita, ja täällä suositut ja yleiset huumorikoristeet kuten vilkkuvat jouluvalokorvikset tai uber-kimmeltävät tilpehöörit eivät itseäni puhuttele. Tänä vuonna järjestän pienelle kirjoittajakerhollemme pikkujoulut, joten sitä varten ajattelin hieman laitella joulutunnelmaa, ehkä hankkia ruukkupuun, jonka voisi koristella.

En ole kova lahjojen ostelija, toisaalta siksi, että jouluun liimattu kulutuskulttuuri hieman ahdistaa, toisaalta siksi, että perhepiirissäni on vielä toistaiseksi vain aikuisia ja aikuisten kesken ei ole samaa intoa tai halua antaa ja saada lahjoja kuin lapsiperheissä olisi. Joululahjojen osto on viime vuosina rajoittunut yhteen lahjaan E:lle, sekä pikkujouluihin tarvittaviin Secret Santa-lahjoihin.

Suomessakin mielestäni on Secret Santa-tapainen peli, mutten tiedä sen nimeä. Jokainen osallistuja ostaa (pienen) yllätyslahjan ja lahjat vaikkapa arvotaan jotenkin, tai niistä kilpaillaan. Täkäläistyöpaikoilla peli voi sisältää esimerkiksi ryöstömahdollisuuden, eli kun oma lahjanvalintavuoro tulee, saa joko ottaa uuden paketin tai napata joltakulta jo avatun paketin, jolloin ryöstön uhri saa valita uuden.

Secret Santa on toisaalta hauska, toisaalta harmaita hiuksia aiheuttava. Lahjan arvo on yleensä pieni, esim. $10, ja hyvällä mäihällä sattuu jotain tarpeellista kuten viime vuonna kestokuppi, take away-kahvin ostoon tarkoitettu keraaminen kannellinen muki. Joskus lahjaksi saa ihan turhaa muovikrääsää, joka päätyy saman tien kaatopaikalle ahdistuksen kera. Viime vuonna onnistuin loukkaamaan kollegaa kritisoimalla Secret Santaa sanoen, että itse tykkään enemmän declutterista eli turhan sälän eliminoinnista - kyseisen kollegan sivubisnes on tehdä itse kaikenlaista räätälöityä lahjatavaraa ja hän koki kommenttini bisneksensä arvosteluksi. No, ei voi aina mennä putkeen.

Suomiyhteisön tapahtumat

Omaan joulunviettooni kuuluvat olennaisesti Perthin suomiyhteisön tapahtumat sekä järjestäjänä että osallistujana. Eilen Suomi-kirkko järjesti perinteisen joululounaan, jossa tarjolla oli joulupöydän helahoito eli kaikki laatikot, kinkkua, rosollia, vihersalaattia, lihapullia, sinappia ja mitähän vielä. Tietenkin päälle runsas jälkkäripöytä piparikakkuineen, maustekakkuineen ja joulutorttuineen. Suomi-koulumme järjesti rinnakkaiset myyjäiset eli kaupustelimme karjalanpiirakoita, korvapuusteja, glögiä, kotikaljaa, kotitekoista sinappia, pipareita ja toffeeta, sekä niitä askarreltuja joulukortteja. Kävijöitä oli muistaakseni kuutisenkymmentä ja varainhankintakin tuotti mukavasti, eli ensi vuonnakin saamme tapahtumia kasaan.

Muita tapahtumia tälle joululle olisivat Suomi-koulun oma joulujuhla; sekä kirkon järjestämät kauneimmat joululaulut ja joulukirkko joulupäivän aamuna. Suomessa asuessani kävin melkeinpä joka vuosi joululauluja laulamassa ja joinain vuosina myös aattoyön kirkossa, täällä kumpikin tapa on jäänyt unholaan paljolti siksi, että joulu tosiaan tuntuu enemmän vappujuhannukselta kuin tunnelmalliselta, hämäränhiljaiselta joululta.

Jouluaatto

Jouluaattoa olemme tähän saakka useimmiten viettäneet E:n perheen kanssa, tänä vuonna (kuten monena muunakin) meidät on kutsuttu tietyn suomiporukan juhliin joihin olemme viimein menossa.

Osallistun Ulkosuomalaisten Joulukalenteriin eli yhteistyöpostauksiin joulukuun mittaan ja jouluaaton vietosta suomi-aussi-tyyliin tulee oma postaus juurikin jouluaattona, sitä odotellessa!

Joulukalenterissa on tähän saakka julkaistu:
Anniinankulma - Milano
H niinkuin Hausfrau - Düsseldorf

Jos aiemmat jouluni kiinnostavat, linkkejä täällä:
2011 Suomessa - miltä näytti Suomi tuoreen maastamuuttajan ja ulkosuomalaisen silmin?
2013 ranskalainen perhejoulu aussiauringon alla
2014 aussityöpaikan pikkujoulut
2015 joulu kaksin
2016 perhe ja kaverit joulunvietossa - tavallinen aussikombo, kutsutaan kylään sekä kaverit että perhe.

Joulutorttuja onneksi saa joululounaalla, ei tarvitse itse vääntää kaikkea!

Joulutuotteita myyjmässä. Sattumalta myyjällä ja asiakkaalla mätsäävät suomiasut! Alla joululounas katettuna, syöjiä vielä odotellessa. 





19.11.2018

Palmuöljystä parempaan maailmaan

Olen viime päivinä miettinyt paljon aihetta, miten rakentaa sellainen maailma, jossa epäeettinen ja epäekologinen toiminta olisi jos ei mahdotonta, ainakin nykyistä paljon vaikeampaa ja kannattamattomampaa. Tämä korkealentoinen aihe kumpuaa kahdesta aika arkisesta lähteestä: huvituksestani eli arkisten asioiden kääntämisestä päälaelleen mielikuvituksessa, sekä naapuruston vaihtopiireistä.

Ajoin eilen Ikeaan nelikaistaista moottoritietä pitkin ja jälleen kerran todistin aika päättömiä kaistanvaihtoja. Ajattelin, että yksityisautoilua ei varmaan edes sallittaisi jos se keksittäisiin tänään. Jos joku pellepeloton tulisi patenttivirastoon kertomaan, että entäpä jos:

  • olisi tällaisia henkilökohtaisia metallisukkuloita,
  • joita varten pitää raivata ja asfaltoida n 40% kaupunkien maapinta-alasta,
  • jotka pääsääntöisesti pahentavat ilmastonmuutosta,
  • joita jokainen tahvo ohjaa itse noin tusinan tunnin koulutuksen päätteeksi,
  • joiden reitit on ohjattu pelkällä maalilla asfaltissa,
  • joiden turvavarusteet ovat tyyny ja vyö, ja
  • jotka liikkuvat jopa 120-140km/h...

Moniko valtion viranomainen pistäisi leiman paperiin, "täysin turvallista ja fiksua, go ahead!"

En ole yksityisautoilun kieltäjä (sitä voi parantaa monin keinoin kieltämisen sijasta), mutta tästä loihe miettimään, miten iso osa tekemisistämme on yhteiskunnan sanelemaa tai sallimaa. En myöskään ole nanny state - kannattaja enkä anarkisti, eli en kaipaa viranomaista holhoamaan joka asiaan enkä myöskään usko hippierakkoleirimalliiin, jossa jokainen heimo neuvottelee omat sääntönsä. Mutta, julkissektorilla on aivan keskeinen rooli siinä, mikä on sallittua ja normaalia, mikä vaikeaa, kannattamatonta tai epänormaalia. Jälleen esimerkki:

Meilläpäin muovia kierrätetään ainakin nimellisesti, mutta vain tiettyjä muoveja. Muovipakkauksia kuten shampoopullot, jugurttipurkit ja tomaattirasiat voi laittaa taloyhtiön kierrätysastiaan, mutta pehmeitä muoveja eli kääreitä ja pusseja ei. Kerään niitä erikseen viedäkseni ne tiettyyn keräyspisteeseen keskustassa. Noniin, moniko kerää erikseen, kun kierrätyksen onnistumisaste muutenkin on n. 30% Perthissä viimeisimpien tietojen mukaan?

Ihmiset tunaroivat jo muutenkin co-mingled keräyksen kanssa eli kun keräysastiaan pitäisi laittaa metalli, lasi, tietyt muovit, pahvi ja paperi, niin eikö sinne heitetä kuitenkin normiroskia ja likaista pahvia ym, jolloin koko satsi menee kaatopaikalle. Mielestäni Perthin metropolialueen yritys olla "helläkätinen" asukkaitaan kohtaan eli ei saa vaatia liikaa kierrätykseen panostamista, tuottaa aivan päinvastaisen tuloksen; yritys on juuri niin half-a###d eli perssiilleen tehty kuin vaatimuskin.

Jos kierrätys organisoitaisiin kunnolla, kyllä siihen äkkiä oppii. Täällähän itkettiin 4kk sitten sitäkin, että kaupat eivät enää jaa ilmaisia muovipusseja. Nyt, kaikilla on ihan kiltisti omat kauppakassit mukana, koska eivät halua pulittaa muutamia senttejä muovista. Olisipa moinen muutos koettu hieman aiemmin kuin vuonna 2018. Parempi myöhään kuin milloinkaan.

Itse uskon maailmaan, jossa eettisesti ja ekologisesti oikeat valinnat tapahtuvat puolivahingossa, järjestelmän osina. Olen Vihreiden jäsen, mutta en kannata kieltopolitiikkaa (esim yksityisautoilun tai lentämisen kieltäminen), koska kieltolaeista on kokemusta historiassa ja eivät toimineet silloinkaan. Mutta, seitsemän miljardin yksilön kohdalla ei mitenkään voi odottaa, että jokainen tekee tietoisesti ja tiedollisesti yhtä harkitun ja taloudellisesti mahdollisen eettis-ekologisen valinnan, kun vaihtoehtotarjonta lähtökohtaisesti on luokkaa "maailmaa tuhoava krääsä/liha/tms halpaa - maailmaa pelastava kestotuote/vegaanituote kallista ja vaikeasti saatavaa".

No miten sinne eettis-ekologisempaan malliin päästään? Pitkähkö aasinsilta edessä, ollos varoitettu.

Olen aiemminkin kirjoittanut, miten otettu ja ottautunut olen naapuruston vaihtopiiriin eli somessa toimivaan rinkiin (nyt n 400 jäsentä), jossa annetaan ja saadaan tavaroita ilmaiseksi. Pääasia on juuri ilmaisuus, eli mitään osto- tai vaihtoilmoituksia ei sallita. Olen viime päivinä haalinut tyhjiä viinipulloja ja lasisia säilykepurkkeja piirin kautta joulumyyjäistuotteiden valmistamista varten. Vaikka ilmaisen sälän jakaminen tai jahtaaminen tuskin kuulostaa maailmanparantamiselta, on se saanut miettimään sekä omaa että yhteiskunnan suhdetta rahaan.

Piiri on hyvä esimerkki siitä, miten paljon ihmiset ovat valmiita lahjoittamaan tuntemattomille ja jakamaan tai lainaamaan omastaan, kun heillä on riittävästi. Piirissä liikkuu joka päivä ns arvotonta "toisen roska toisen aarre" kamaa sekä arvokasta ja uutta tavaraa, kuten vaatteita, lastentarvikkeita, ruuanlaittovälineitä, jopa tietotekniikkaa. Mielestäni piiri on sosiologisessa mielessä kiinnostava, koska se haastaa vallitsevan talousteorian (uusliberalismikyllästeinen kapitalismi), mitkä ovat ihmisten perimmäisiä motiiveja tai toiminnan ehtoja.

Hieman yleistäen ja kärjistäen taloustieteessä oletetaan, että ihmiset pyrkivät maksimoimaan oman taloudellisen hyötynsä kaikissa tilanteissa: toisin sanoen mitään vaihtopiiriä ei pitäisi edes syntyä, koska samat tavarat voisi koittaa myydä tai vähintään vaihtaa, ilmaiseksi antamisen sijasta. Toki talousteoriaankin jollain lailla mahtuu altruismi eli hyväntekeväisyyttä perustellaan vaikkapa halulla tuntea hyvää mieltä tai peräti paremmuutta. Altruismi kuitenkin mätsää huonosti taloudellisen hyödyn teoriaan, koska hyvä mieli ei välttämättä takaa minkäänlaista taloudellista hyötyä - altruismi nähdään jopa hieman "vinksahtaneena", eli normi-ihminen tavoittelisi taloudellista hyötyä, jotenkin psykologisesti outo tapaus kuvittelee pärjäävänsä hyvällä mielellä ja pyhällä hengellä.

Liian pitkälle filosofoimatta olen sitä mieltä, että vaihtopiiri on yksi todiste siitä, miten väärässä moinen teoria on. Kädelliskokeissa ja vauvakokeissa altruismin on havaittu olevan perustavanlaatuisimpia ominaisuuksiamme: sekä apinat että vauvat tajuavat, kun joku käyttäytyy epäreilusti, ja apinat ja vauvat pyrkivät auttamaan kaveria, etenkin altavastaajaa, missä pystyvät.

Vaihtopiiri osoittaa, että meillä ei itse asiassa ole mitään tarvetta maksimoida taloudellista hyötyä tietyn pisteen ylittämisen jälkeen, eli kun itsellä on riittävästi (riittävä on jokaiselle subjektiivinen) voi ylimäärän vaikka antaa pois ja siten helpottaa muiden elämää ja tuottaa hyvää mieltä.

Kääntäen. Yhteiskunta, joka perustuu teoriaan, että ihmiset pyrkivät maksimoimaan taloudellisen hyödyn, tuottaa juuri sellaisia ihmisiä. Mietin eilen Ikeassa, palmuöljyttömiä korvapuusteja katsellessani, miten järjetön yhteiskunnan järjestämisen metodi raha itse asiassa on. Toki se on pakollista, mutta myös kaikkea toimintaa pervertoivaa. Esimerkki.

Palmuöljyä tarvitaan moniin tuotteisiin. Palmuöljyn tuottamiseksi täytyy tuhota sademetsiä. Sademetsien tuhoaminen kiihdyttää ilmastonmuutosta ja huonontaa paikallisten elinoloja. Silti mennään mieluummin raha edellä kuin hyvinvointi edellä, koska... niin, miksi? Koska kaikki tarvitsemme rahaa hyvinvointiin ja jos minun rahanansaintani haittaa jonkun toisen hyvinvointia, raha ja minä menemme edelle siitä toisesta tuntemattomasta. Mutta olisiko tilanne sama, jos minun ei olisi pakko tienata? Ei tietenkään. Mitä ihmettä siitä hyötyisin, että jonkun toisen metsä poltetaan?

On itse asiassa huikea merkki ihmisten moraalisesta selkärangasta, että järjestelmä, johon on sisäänleivottu hyväksikäyttö ja ahneus, saa kuitenkin niin monet kapinoimaan vaikka ostoboikoteilla, Reilun Kaupan tuotteilla tai ihan vain hiljaisella "ei tämä tunnu oikealta" mietteellä. Uusliberaalit tykkäävät vastustaa kaikenlaisia kapitalismin sääntelyvaatimuksia sillä, että social engineering eli yhteiskunnan peukalointi tai virittäminen tietynlaiseksi ei ole valtion tehtävä saati oikeus. No, yhteiskuntamme nimenomaan ON viritetty tietynlaiseksi, joten haittoja lievittävä ja niitä estävä yhteiskunta ei mitenkään pysty olemaan huonompi kuin niitä runsaskätisesti tuottava.

Tuntuu melkoisen epäreilulta, että järjestäytymätön, sekalainen kansalaisjoukko asetetaan vastakkain lakimiesarmeijoin ja miljardibudjetein varustautuneita ylikansallisia yhtiöitä vastaan vaatimaan eettis-ekologisempia tuotteita, kun samaan aikaan samat yhtiöt voitelevat hallituksia siellä ja täällä hyväksymään räikeitä TPP- ym. sopimuksia, joiden perusteella kansalaiset/valtion voi haastaa oikeuteen "laskennallisen tulon" menetyksistä, jos sääntelyä ja kieltoja haitallisia tuotteita kohtaan lisätään. Jos raha olisi tästäkin pelistä pois, yksikään lakiasiantuntija tuskin näkisi järkeväksi puolustaa esim. tupakkateollisuutta tai öljynporausta arktisilla alueilla. Huoh.

No onko tässä postauksessa tulossa vastaus, miten rakentaa parempi maailma tai miten eliminoida rahan haittavaikutukset? Tadaa....
Ei.
Kerron kun keksin, sen jälkeen allekirjoittanutta saa ehdottaa Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Kiitos.

Fiona Hall: Tender. Vaikuttavimpia näkemiäni taideteoksia. Taiteilija antoi silputtuja seteleitä erilajisille linnuille, jotka rakensivat niistä lajityypillisiä pesiä. Tender tarkoittaa sekä hellää/hellyyttä että rahaa (rahan tarjoamista). Pesiä on teoksessa yhteensä 86. Mainio muistutus siitä, että raha on loppujen lopuksi vain abstraktio eikä minkään arvoista, jos ei sitä käytä oikeisiin, tärkeisiin asioihin.

18.11.2018

Raha ja Australia - ruokakori, hintataso, mediaanitulot

Yhteistyöpostaus muiden ulkosuomalaisblogien kanssa.

Otsikko on sikäli ympäripyöreä, että laajalla mantereella hinnat vaihtelevat asuinpaikan mukaan ja ei Suomessakaan olisi kovin mielekästä kuvitella Utsjoen ja Espoon koreja tai hintoja samaksi. Päätarkoitus postauksessa on olla osa sarjaa, jossa eri maissa asuvat bloggaajat kirjoittavat omista viikko-ostoksistaan hinta- ja sisältövertailua varten.

Ruokakaupat

Me shoppailemme normaalisti Aldissa, joka on n. 5km päässä ostarilla. Lähempää löytyisivät Coles ja Woolworths-ruokakaupat, ns täkäläiset K-market ja S-market, kun taas Aldi on samaa sarjaa kuin Lidl. Coles ja Woollies sijaitsevat jalankulku-ydinkeskustassa, joten jos niissä käyn, pyörähdän töiden jälkeen hakemassa jotain kohtuullisen pientä. Aldista haemme autolla viikon tarpeet kerrallaan, joita täydennämme tarpeen mukaan.

Aivan parin korttelin päässä olisi IGA, kuin Sale tai Alepa, mutta sen hinnat ovat kaksinkertaiset Aldiin nähden. IGAssa asioimme vain hätätapauksissa (kun kauramaito loppuu kahvista). Viikko-ostokset hoitaa joko E töistäpaluureissulla, tai käymme yhdessä viikonloppuna.

Viime viikolla poikkeuksellisesti kävimme Aldissa kahdesti, eli ostimme pienemmät satsit kahden Ikea-jättikassillisen sijaan. Koska kaikki tuotteet eivät mahtuneet samaan kuvaan järkevästi, jaoin setin kolmeen osaan. Ihan kaikki kaupasta raahattu ei tullut kuvatuksi, koska en enää muistanut, mitkä asiat jääkaapissa ja pantryssa eli ruokakaapissa on tällä viikolla ostettu, mitkä aiemmin. En alkanut jokaista pastakastikepurnukkaa, oliivitölkkiä ja papuseossettiä kaivelemaan esiin.

Viikko-ostokset


Kuva 1:
Thai Green Curry-mikroateria $4.99 - 3.15e
Mac & Cheese - mikroateria $3.99 - 2.50e
kauramaito 1l - $1.99 - 1.25e
mango-hedelmäseos-smoothie 1l - $3.99 - 2.50e
hunajakinkkuleikkele 200g - $4.99 - 3.15e
luomukananmunat 700g - $4.99 - 3.15e
sinihomejuusto 200g - $4.99 - 3.15e
reblochon-juusto 125g (ranskalainen hieman brien kaltainen mutta voimakkaamman makuinen juusto) - $3.99 - 2.50e


Kuva 2:
porkkanapussi 1kg - $0.79/kg - 0.50e/kg
aprikoosinpuolikkaat, 400g purkki - $1.79 prk - 1.15e prk
mansikkarasiat 250g - $1.49 rasia - 0.95e rasia
valko-maitosuklaalevy 250g - $2.69 - 1.70e
tomaatit 900g - $2.99/kg - 1.90e/kg
bocconcini-juusto (kuin mozzarellaa) 250g - $3.49 - 2.20e


Kuva 3:
banaaneja 2kg - $2.99/kg - 1.90e/kg
sipsipussi 200g - $1.99 - 1.25e
pähkinäseos 500g - $12.99 - 8.25e
fettucini-pasta 200g - $1.99 - 1.25e
mustikkajugurtti 1kg - $3.99/kg - 2.50e/kg
4prk passionhedelmää - $1.99 prk - 1.25e prk

Yhteensä näihin meni $80.75 tai euroina noin 52e.

Kaikki kuvien tuotteet eivät ehdi viikossa loppua, osa taas hyvinkin, esim pähkinäpussi kestää kuukauden, kun taas mansikat on syöty parissa päivässä. Joka viikon ruokakassi ei ole tismalleen samanlainen, mutta kuvissa olevat ovat aika perustuotteita meille.

Kuvista puuttuu pumpernickel-ruisleipä eli saksalaistyylinen tai Suomessa terveysleiväksi kutsuttu erittäin tumma kokojyväleipä 500g ($4.99 - 3.15e ) ja cheddar-juusto 500g ($7.99 - 5.05e). Näitä ostan tarpeen mukaan: juusto riittää pariksi viikoksi, leipäpaketti alle viikoksi. Cheddarit tulevat Aldista, ruisleipä IGAsta, koska sitä ei saa mistään muualta.

Muita yleisiä ostamiamme tuotteita ovat pakastemarjat: vadelmat, mustikat, mansikat ja sekamarjat, sekä pakastepizzat, joita - tunnustan - menee ainakin yksi per viikko. Sesongin mukaan ostamme myös mangoja ja avokadoja, kumpiakin silloin kun niiden hinta tippuu luokkaan $2/kpl tai alle - tämä yleensä tapahtuu marraskuu-tammikuu-välillä eli kuumimpaan kesäaikaan. Mangoja vedämme joskus samalla metodilla kuin suomalaiset kesämansikoita, eli laatikollinen kerrallaan ähkyyn saakka :D

Jos joku ihmettelee, missä on kaikki liha listasta, niin välillä hamstraamme jauhelihaa, kanaa ja kalaa pakkaseen eli meillä yleensä on kilo, pari pakastimessa. Tällä viikolla sitä ei ostettu. Lihankulutus on meillä yleisesti melko pientä, proteiinit tulevat paljolti ruisleivästä, pähkinöistä, juustosta ja kananmunista, joskus kikherneistä ja pavuista. Salaattia ostamme hieman kausittain, eli joskus tekee vihreää mieli, joskus salaatin virkaa hoitavat porkkanaraaste tai kirsikkatomaatit.

Ruokaostoksiamme tutkaillessani huomasin, että juustolautanen on näköjään jokaviikkoinen asia perheessämme. Ranskalainen E ei voi käsittää, että itse suosin leivän päällä esim. Colbyä (Edamin  kaltainen hyvin mieto juusto). Yritin selittää asiaa kulttuuritaustalla - meillä oli aina kotona Edamia eikä juuri mitään muuta. E oli sitä mieltä, että jos ei saisi muita juustoja, hän varmaan kituisi pois.

Lounasruokailu, take away

Lista ei sisällä juuri lainkaan lounaita. E:llä on yleensä eväänä valmisruokia kuten pussikeittoja, itse käyn mielelläni lähikahviloissa tauolla eli lounaaseeni kuluu helposti $10 (6.33e) per arkipäivä. Perheessämme juodaan myös kahvia ja teetä, joita tulee ostettua reilun kuukauden välein. Koska ostan pelkästään kofeiinitonta kahvia, saan pulittaa enemmän kuin tavallisesta: 200g paketti decaf-kahvia on noin kympin aussidollareissa, reilut kuusi euroa.

Lisäksi ostamme noin kahdesti viikossa illallisen take awayna, esimerkiksi burritoja ($10/kpl, 6e), intialaista curryä ja riisiä, $12 annos kahdelle (7.60e), tai thaimaalaista curryä ja riisiä, $25 annos kahdelle (15.80e).

Ruokamenot

Jos laskee yhteen ruokakaupan, lounaat ja illalliset, ruokien viikkohinnaksi tulee n. $200 eli $100 per henki (63.30e hlö). Joskus menee reilusti yli, jos viikkoon sattuu ravintolakäyntejä. Olemme melko hintatietoisia ruuan suhteen, mutta toisaalta en tykkää pihistellä ruuasta, sillä työpäivieni ilo on juurikin kivoissa lounaspaikoissa vierailu.

Nettilähteistä riippuen perusaussi käyttää ruokaan $80-$280/hlö (50-180e) viikossa, kun taas toisaalla kerrotaan, että pelkkiin ravintolasyömisiin ja take awayhin menee n. $90/hlö/viikko. Ruokasummat riippuvat rajusti siitä, missä shoppailee - Coles ja Woolworths ovat n. 15-20% kalliimpia kuin Aldi - sekä tietenkin ulkona syömisen määristä. Omilla eväillä ja kokkauksilla pääsee aina halvemmalla.

Suomalaisten kotitalouksien keskikulutus ruokaostoksiin on nettilähteestä riippuen 100-200e viikossa, jotkut saattavat sinnitellä jopa parillakympillä per viikko. Sanoisin, että täällä ruokaostokset ovat aika samoissa hinnoissa Suomen kanssa, mutta aussit käyttävät enemmän rahaa juuri ulkona syömiseen ja etenkin kahviloihin ja kahviin: monelle take away-kahvi on päivittäinen normiasia, kun Suomessa se keitetään kotona tai työpaikalla.

Mediaanitulot

Täkäläinen kotitalouden mediaanitulo vuodessa on $84 000 - kuukausipalkaksi ja euroiksi muunnettuna 4496e/kk tai kaksi henkeä tienaamassa 2248e/kk. Lakisääteinen minimipalkka on $18.23/h  - kuukausi- ja europalkaksi muunnettuna 1762e/kk. Tosin kaikki eivät saa kk-, vaan tuntipalkkaa, eli paljon alle tuonkin voivat tulot jäädä.

Itseäni hieman yllättää tuo mediaanitulon "pienuus" sillä olen ollut uskossa, että Australiassa on paremmat palkat kuin Suomessa. Toisaalta tilastoon vaikuttaa se, että täällä on kohtalaisen yleistä, että perheelliset (etenkin äidit) tekevät osa-aikatyotä, ja Suomessa usein tilastoidaan keskipalkka (2500-2600e) mediaanipalkan sijaan. Keskipalkka on kaikkien palkkojen keskiarvo - suurten palkkojen vääristäessä keskiarvoa -, kun taas mediaanipalkka kertoo pisteen, jota pienempää palkkaa saa 50% työssäkäyvistä.

Perushintoja

Kaikki yhteistyöpostaukseen osallistujat lupasivat ilmoittaa tietyt ostohinnat hintatason "indikaattorina", tässä keskihinnat euromääräisinä:

- kananmunat 2.65e (12 kpl)
- maito 1e/l
- leipä (kokojyväpaahto) 2.60e/paketti
- kahvi 11.50e/kg
- banaani 2.15e/kg

Ruokakoripostauksia muualta

Melkein tropiikissa - Espanja
Pala suklaata - Sveitsi
Ulkosuomalaisen äidin merkintöjä - Turkki
Viisi kymppiä lasissa - Luxemburg

4.11.2018

Häät Australiassa

Saimme kutsun häihin - ne vietettiin eilen - ja tajusin, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun olimme ´aitoaustralialaisissa häissä´. Aiempaa kokemusta on suomi-aussi-parin häistä sekä aussiparin bbq-juhlista, joissa meitä ei oltu kutsuttu seremoniaan, vaan kotijuhliin seremonian jälkeen.

Häät poikkesivat hieman suomalaisille tutusta kaavasta, joten siitä lisää:

Ensinnäkin, niin häät kuin hautajaisetkin voivat Australiassa olla minä viikonpäivänä tahansa. Juuri viime viikolla näin hääseurueen talomme edessä tiistaiaamuna, ja pari viikkoa sitten kollega lähti perjantaina lounastauolla hautajaisiin. Suomalaiseen viikonlopputilaisuuksiin tottuneeseen logiikkaan tämä on kummaa. En ole selvittänyt, johtuuko tämä siitä, että on otettava mikä aika sattuu esim papille käymään, vai onko kyseessä kulttuuriero - viettävätkö eri etniset/kulttuuriset ryhmät tilaisuuksia tiettyinä päivinä. Kavereidemme häät olivat kuitenkin ns normaaliin tapaan lauantaina.

Tilaisuus alkoi klo 16 ja hääseremonia oli puistossa, kuten täällä on yleisenä tapana. Puistot, puutarhat, viinitilat ja omat takapihat ovat käsittääkseni huomattavasti yleisempiä hääpaikkoja kuin kirkko. Myös vihkijä oli ei-kirkollinen. Perthissä vihkijä voi olla celebrant- eli juhlistaja/seremoniamestari(?)-tutkinnon suorittanut henkilö, pappi (tai muissa uskonnoissa heidän johtohahmonsa) tai osavaltion celebrant eli notaaria vastaava virkailija. Kirkkohäät papin vihkimänä ovat omassa tuttavapiirissäni vähemmistössä, mutta tilastollisesti en tiedä, mikä prosentti häistä on virkailijoiden ja mikä pappien suorittamia.

Seremoniamestari oli aivan erilainen kuin mihin olen Suomessa kirkkohäissä tottunut. Hän oli ennemminkin kombo juontajaa, viihdyttäjää ja juhlapuhujaa, ja keskittyi kertomaan hauskoja sattumuksia parin yhteiselämän varrelta, mukaanlukien miten nämä tapasivat.

Kirkkohäissä huomio mielestäni yleensä on Raamatun rakkaus-aiheisissa teksteissä ja tunnelma on harras, ehkä hieman jäykkäkin, kun taas tämä oli lähempänä stand up - showta. Olen yleensä huumorin ystävä, mutta vihkimiseen miellän tiettyä arvokkuutta. Omissa minihäissämme, joissa ei ollut kuin maistraatin todistajat, tunnelma oli seremoniallinen ennemmin kuin rento. Eilinen hääpari ei sanonut "I do" jenkkielokuvien malliin, vaan vastasivat rennosti "yup", jep, kun kysyttiin, haluatteko naimisiin. Häiden tyyli oli hyvin muodollinen muuten, eli pukukoodi, koristelut, väriteemat ym viimeisen päälle, joten minulla oli hieman dissonanssia fiinin tyylin ja letkeänrennon sisällön kesken.

Hääpari toisti vihkijän perässä tietyn kaavan, jotakuinkin "minä xx otan sinut näiden todistajien edessä vihityksi aviopuolisokseni", sen jälkeen he lukivat omat lyhyet valansa, jotka taas olivat humoristiset ennemmin kuin seremonialliset ("lupaan karkottaa oveltamme kaupustelijat ja kuunnella mielenkiinnolla juttujasi tietokonepelaamisesta"), sitten vaihtoivat sormukset, suudelmat ja taputusten kera käytävää pois. Vihkimisen ja vastaanoton välillä oli reilun tunnin tauko, kun pari otti hääseurueensa kanssa hääkuvia - itse ajoimme sillä aikaa kotiin jättääksemme auton parkkiin ja matkasimme lähijunalla juhlapaikalle, keskustan ravintolan juhlatilaan.

Hääjuhla alkoi klo 18 cocktail-paloilla ja juomilla. Häävieraat hengailivat keskenään ja hääpari ja hääseurue (3 kaasoa ja 3 best mania) saapuivat klo 18.45 kun vieraat istuivat jo pöydässä. Eli mitään onnittelu- ja halausjonoa ei tapahtunut. Hääpari saapui näyttävästi "Mr and Mrs xx" kuulutuksen myötä ja kaikki nousivat seisomaan ja taputtamaan heidän sisääntulolleen. Häälahjat jätettiin lahjapöydälle (lahjakortteja ja/tai rahaa kuorissa) ja hääkakku, komea taideteos, oli koko illan näytillä lahjapöydällä.

Ruokailu tapahtui täällä juhlatilaisuuksissa yleisellä alternate platter - metodilla: pöytiin tarjoillaan kahta annosta, joka toiselle versio A, joka toiselle versio B. Jos ei satu pitämään itselle sattuneesta annoksesta, sen voi pyrkiä vaihtamaan vieruskaverin kanssa. En ole tähän törmännyt Suomessa, mutta en tiedä, onko tämä kulttuuriero vai vain minulle aiemmin tuntematon etiketti.

Alkupaloiksi oli mustekalaa tai pork bellyä eli possunrasvaa - kumpikaan ei ole lempparini, joten E söi meidän kummankin annokset, paitsi minä vetelin lisukkeita eli herkullisen papusalaatin ja gnoccheja. Alkupalojen jälkeen ruokailussa oli pitkähkö tauko, sillä tässä välissä pidettiin puheet: puhujina olivat morsiamen isä ja äiti, sulhasen isä, morsiuspari itse, sekä best man. Puheet olivat kaikki humoristisia ja irrottivat hyvät naurut vieraista. Muuta ohjelmaa, kuten hääleikkejä, ei illan aikana nähty. En tiedä, oliko tämä hääparin oma valinta vai ovatko leikit enemmänkin suomalaisten perinnettä.

Puheiden jälkeen pari leikkasi kakun, mikä mielestäni oli yllättävä ajankohta, koska pääruokaa ei vielä oltu tarjoiltu. Kakunleikkausta ei myöskään menty katsomaan, vaan pari leikkasi sen salin päädyssä kuvaajan edessä, muut istuivat pöydissä. Jalanpolkemisia ja kaapinpaikan määräyksiä ei tapahtunut - varmaan ihkasuomalainen perinne se.

Pääruoka tarjoiltiin n. klo 21 taas vaihtolautasina, minulle sattui barramundi-kalaa kesäkurpitsasalaatilla ja E:lle naudanpihvi bataattisoseella. Aiomme ensin jakaa annokset puoliksi, kuten monet muutkin pöydässä, mutta kala-annos oli niin suussasulava, että se katosi minun kitusiini, kun taas E nautiskeli pihvinsä onnessaan yksin. Kun ruokailu oli lopuillaan, morsiamen isä julisti, että on häätanssin aika, ja hääpari tanssi jonkinlaisen jive-irrottelun, hääseurue ja lähisuku liittyivät pian mukaan. Tässä vaiheessa järjestelmällinen suomalainen sekosi ohjelmassa, sillä samaan aikaan tarjoilijat toivat hääkakkuannokset (sitä ei itse jonotettu eikä leikattu). Seurustelu muiden vieraiden kanssa vaikeutui jälkkärin aikana, koska musiikki pauhasi tanssilattialta, joten ohjelman päällekkäisyys hieman haittasi herkkäkorvaista finskiä.

Bileet jatkuivat pitkälle yöhön, mutta itse lähdimme noin klo 23 väsymyksen iskettyä. Kaikenkaikkiaan hauska ja kiinnostava kokemus ja hääpari vaikutti nauttivan täysin rinnoin, joten täydet pisteet!







Juhlista nauttimassa.

12.10.2018

Hyvää tyttöjenpäivää - tyttönä Australiassa

Eilen vietettiin YK:n toimeenpanemaa kansainvälistä tyttöjen päivää. Täällä Australiassa päivää en huomannut, asia tuli tietooni somesta ja Suomen-tutuilta, lähinnä poliitikkojen sivuilta. Ajattelin kuitenkin kirjoittaa tyttöjen ja naisten asemasta Australiassa päivän kunniaksi, sillä vaikka Suomi ja Australia ovat monella lailla samanlaisia, erojakin aina löytyy.

Kärkeen disclaimer: Australia on iso maa, koko Euroopan mantereen kokoinen. Vaikka se ei koostukaan eri maista vaan osavaltioista, eroja asioissa ja asenteissa varmasti löytyy paikkakunta- ja aluekohdittain, puhumattakaan eri yhteisöistä kuten työpaikat, harrastuspiirit, sosiaalinen / taloudellinen asema jne. Mutta silmissäni ja omien kokemusteni mukaan Perthissä pyritään tasa-arvoon, tosin tasa-arvo tarkoittaa eri ihmisille eri asiaa. Toisille se on samanlaista kohtelua sukupuolesta riippumatta, toisille se on tiettyjä eroavaisuuksia ja erivapauksia, koska kuuluu käytöstapoihin (esim miehet ja pojat avaavat usein ovet naisille ja tytöille), tai "tottakai pikku prinssille/prinsessalle kuuluu" asia x, vaikkapa ritarin asu tai Disneyn prinsessamekko.

Ehkä silmiinpistävin esimerkki tyttöjen ja poikien erilaisesta kohtelusta ovat koulupuvut, jotka ovat täällä pakolliset: tytöille hameet tai mekot, pojille housut tai shortsit. Kaikkiin koulupukuihin kuuluu lisäksi jakku, kauluspaita (tai kauluksellinen mekko), kiillotetut nahkakengät ja lierihattu. Tosin jotkut koulut ovat alkaneet muuttaa sääntöjä ja niissä tytöillekin sallitaan shortsit tai housut. Tämä vanhempien painostuksesta, sillä jotkut vanhemmat kokevat, että hame rajoittaa tytön vapautta liikkua ja leikkiä rennosti. Itse olen hameihminen, koska se on viileämpi kuin housut, enkä ole tästä asiasta suuntaan tai toiseen vankkaa mieltä - tosin mielestäni on ihan fiksua, että vanhemmilla ja lapsilla itsellään on enemmän sanavaltaa, mitä lapsi pitää koulussa päällä.

Lasten pukeminen/pukeutuminen on mielestäni sukupuolittuneempaa kuin Suomessa. Tämän huomasin selvästi esimerkiksi viikonlopun Garage Salessa eli kirppiksellä, jonka Suomi-koulu ja Suomi-kirkko järjestivät yhteistyössä ja jossa olin koulun puolesta töissä. Poikien ja tyttöjen vaatteet on selvästi värein ja kuvioin eroteltu: pojille harmaata, mustaa, valkoista, sinistä - totisia "miehisiä värejä", dinosauruksia ja autokuvioita; tytöille pinkkiä, punaista, keltaista, kirkkaita ja iloisia värejä, paljettisydämiä ja harsokukkasia.

Useampi kollegani on paraikaa raskaana ja näille on kaikille ollut tärkeää tietää vauvan sukupuoli ennakkoon, jottei tule vahingossa ostettua tai saatua lahjana "vääränvärisiä" vaatteita. Suomalaista marttaa moinen häkellyttää - esimerkiksi E:n lempiväri on kirkkaanpunainen, enkä itse koe, että lapsi pitäisi kuorruttaa tiettyyn väriin tai välttää toisia, ettei vain mene "väärin". Lisäksi kollegat eivät keskenään vaihtele "vääriä" vaatteita eli pojan saanut ei anna vaatteita eteenpäin tyttövauvalle, koska eiväthän ne käy. No ehkä eivät niine paljettisydämineen ja harsokukkineen, ellei sitten pojasta kasva Broadway-musikaalitähti, mikäpäs siinä.

Isompien lasten osalta itselläni ei juuri ole kokemusta muuten kuin kuulopuheina, mutta nähtävästi esimerkiksi harrastuksia saa aika vapaasti harrastaa sukupuolesta riippumatta. Tosin täällä(kin) kuulostaa olevan yleisempää, että tytöt harrastavat vaikkapa voimistelua tai cheerleadausta, kun taas pojat pelaavat krikettiä ja footyä eli aussijalkapalloa. Toisaalta esimerkiksi net ballia eli koriksen versiota ja jalkapalloa pelaavat kummatkin.

Vanhempien eli teinityttöjen ja nuorten aikuisten (18-25v) osalta ns girly girl näyttää olevan Perthissä in ja heille onkin nimitys Perth Princess, mikä ei ole ihan ei-halventava vaan sanojasta riippuen sarkastinen tai naureskeleva. Taas suomimarttaa ihmetyttää, miten ahkerasti ko tytöt kyselevät esimerkiksi Facebookin foorumeilla, mistä saa parhaan bikinivahauksen, tekorusketuksen, tekokiharat tai tekoripset. En toki Suomen keskustelufoorumeilla ole pyörinyt herranaikaan, mutta ei omassa nuoruudessani ollut minkäänlaista vimmaa kynsiin, ripsiin ja lisäkkeisiin - tai olin vain väärissä piireissä grunge-kirppis-vaatteineni ja taidehippikavereineni.

Toisaalta Perthissä on aivan yhtä normaalia olla ns tomboy eli poikamainen tyttö, jota kiinnostaa enemmän vaikkapa telttailu, kalliokiipeily, surffaus ja ravustaminen kuin uudet glitterit kynsiin. Sekä pojat että tytöt näyttävät aloittavan kesätyöt ja viikonlopputyöt aika nuorena (paitsi jos perheellä on varaa vippailla runsaita viikkorahoja ilman teinin töitäkin) ja etenkin markettien ja pikaruokaloiden kassoilla pyörii porukkaa naamasta päätellen 16-vuotiaasta lähtien. Lain mukaan töitä saisi alkaa tehdä rajoitetusti jo 13-vuotiaana ja ilman erikoislupia 15-vuotiaasta eteenpäin. Perthissä on melko tavallista hankkia koulutus oppisopimuksella ja siksikin lie nuoria työntekijöitä näkyy vaikkapa rakennustyömailla.

Työelämässä kohtelu riippuu paljon työnantajasta ja tämän politiikasta. Lain mukaan ketään ei saa töissä syrjiä sukupuolen, etnisen taustan, uskonnon tms perusteella ja jos tällaista kohtaa, voi valittaa tasa-arvo-valtuutetulle (Equal Opportunity Commission). Julkissektorilla on pakollista suorittaa koulutuksia kuten kiusaamisenvastainen koulutus, rasisminvastainen koulutus ja seksisminvastainen koulutus. Nämä voivat olla nettikursseja, kouluttajan ohjaamia tai roolileikki-työpajoja. E juurikin suoritti kyseiset kurssit roolileikkeinä ja oli oppimetodista vaikuttunut.

Syrjinnän vastaisessa koulutuksessa oli esimerkiksi pyydetty osallistujia pisteyttämään seksistisiä vitsejä nollasta viiteen, akselilla harmiton - sopimaton. Lopuksi ohjaaja oli paljastanut/painottanut, että mikään seksistinen vitsi ei ole harmiton, eikä  niitä voi arvottaa, vaan jos vitsi on seksistinen, se on sopimaton, aina. En itse ole satavarma tästä tulkinnasta, sillä vitsailukin riippuu tilanteesta (kelle kerrotaan ja miten - vaikkapa stand up showssa jokin aivan räikeän sopimatonkin saattaa toimia), mutta työpaikalla varmasti kaikkein turvallisinta on pitäytyä möläyttämästä mitään idioottimaista naisten tai miesten logiikasta jne, saati harhautumasta seksuaalisen ahdistelun puolelle vahingossa.

Onko parempi syntyä ja kasvaa tyttönä Suomessa vai Australiassa? Vaikea vertailla! Suomessa on paljon sellaisia valtion tarjoamia etuja, joita Australiassa ei ole - alkaen pitkistä äitiysvapaista, lapsilisistä, edullisesta päivähoidosta, ilmaisesta koulutuksesta... Toisaalta Australian elämänilo, ulkoilu- ja matkustusmahdollisuudet, monipuolinen ja monietninen yhteiskunta sekä letkeä meininki ovat etuja sinällään. Ehkä jos minulla on joskus tyttö kasvatettava, voin raportoida aiheesta lisää.

Kuva (c) Mehaan Charitable Foundation

26.9.2018

Pohjola aussin silmin

Olen useinkin kirjoittanut asioista ja havainnoista, jotka itseäni ovat ihmetyttäneet, ihastuttaneet tai vihastuttaneet Australiassa. Samaten olen troolannut muiden aussisuomalaisten mielipiteitä samasta aihepiiristä. Tänne muuttavat eivät kuitenkaan - tietenkään - ole ainoat ihmettelijät. Myös ausseja ihmetyttää moni juttu ulkomailla.

Tässä yleisimpiä aiheita, joita täkäläiset ovat minulle ihmetelleet tai ihastelleet liittyen pohjoiseen ilmastoon ja ilmiöihin. "Pohjoinen" tässä tarkoittaa Kanadaa ja Pohjoismaita - läheskään kaikilla tapaamillani ihmisillä kun ei ole kokemusta juuri Suomesta, mutta monilla on takanaan reissu (tai haaveena matka) jonnekin Mystiseen Arktiseen Maailmaan. Eli niputetaan nyt surutta Pohjola yhdeksi ja samaksi ja sukelletaan ihmeisiin:

1) Lumi

Keskiverto perthiläinen ei välttämättä ole nähnyt lunta koskaan. Täkäläiset matkailevat kyllä paljon, mutta lumi kuuluu perthiläisten mielessä yleensä hiihto- ja laskettelukohteisiin, tai valkeaan jouluun, jota he eivät välttämättä osaa kaivata. Jos on aina viettänyt joulua uima-altaassa, rannalla tai takapihalla grillaten, joulu pakkasenpuremassa pirtissä kynttilänvalossa ei välttämättä millään lailla puhuttele tai kiehdo. Mutta, niitäkin täkäläisiä on runsaasti, joita lumi ihmetyttää ja vetää puoleensa. Lunta saatetaan lähteä katsomaan esim Japaniin tai Koreaan talvilomalle, tai Australian Alppien hiihtokeskuksiin itärannikolle. Kuulemani perusteella aussinuorten yleinen unelma on viettää välivuosi Kanadassa, hiihtokeskuksissa työskennellen ja lumilautaillen.

Olen noin sata kertaa kuullut tarinan, miten Perthissä satoi v. 2010 golfpallon kokoisia rakeita, ja vaikkei kyseessä olekaan lumi, on se ehkä lähimpänä lunta, jota täkäläinen paikallisissa oloissa voi kokea. Tosin Lounais-Australian korkeimmalla huipulla nimeltään Bluff Knoll sataa joskus hetkellisesti lunta, ja tämä ylittää joka kerta uutiskynnyksen. Minulta on mm kysytty, tuntuuko lumi samalta kädessä kuin rantahiekka. On muuten tosi vaikea selittää, miltä lumi tuntuu, koska sehän tuntuu erilaiselta eri pakkasasteilla! Ei kylläkään rakeisen jauhoiselta rantahiekalta koskaan.

2) Vuodenajat

Perusperthiläinen tietää, että Pohjolassa on neljä vuodenaikaa, ja monista se on tavattoman kiehtovaa. On toki Perthissäkin kesä, syksy, talvi ja kevät, mutta vuodenaikojen vaihtelu ei ole läheskään niin näkyvää ja dramaattista kuin pohjoisessa. Suomalaisen silmiin Perthin vuodenajat ovat pikemminkin superkesä, kesä, syksy ja taas kesä. Täällä vuodenajat vaihtuvat kirjaimellisesti kalenterin perusteella, eli esimerkiksi nyt 1. syyskuuta alkoi kevät, ja 1. joulukuuta alkaa kesä. Omaan järkeeni ei käy, että kalenteripäiväys kertoo vuodenajan - sehän riippuu täysin säistä ja eri vuosina vuodenajat rullaavat hieman eri tahtiin.

Harvaa täkäläistä kuitenkaan kiinnostavat Pohjolan kevät ja syksy, varmaankin siksi, ettei niiden kauneutta/arvoa osaa oikein hahmottaa, jos ei ole niitä kokenut. Kevään ujo kaikenkattava vihreä tai syksyn ruska ovat asioita, joita ei samassa laajuudessa Perthissä näe (koska täällä on niin paljon ikivihreää ja hiirenkorvat tai syksyn värit näkyvät vain pienessä mittakaavassa). Talvi ja se Ihmeellinen Lumi ovat asia, jotka enemmän täkäläisiä puhuttavat.

3) Ulkoilu ja säähän varautuminen

Perthissä paistaa aurinko keskimäärin 200 päivää vuodesta, mikä on mahtavaa. Toisaalta se tuottaa mielestäni epäterveen suhtautumisen sateeseen. Täällä esimerkiksi ei kaikissa päiväkodeissa ulkoilla lainkaan tihku/sadesäällä, ja juuri kukaan ei ulkoiluta koiria sateella. En tiedä, miten lapset ja koirat nauttivat ulkoilmasta 3-4kk kestävän sadekauden eli talven aikana, eivätkö ollenkaan, vai vain pieninä pistäytymisinä kuurojen välissä?

Useampi täkäläinen on hehkuttanut minulle, miten Pohjoisessa ihmiset ulkoilevat säällä kuin säällä ja pukeutuvat sään mukaan! Daa, eikös tuo nyt ole itsestäänselvää...? Kanadassa asunut kollega oli aivan myyty vancouverilaisten ulkoilmainnostuksesta, ja samaten hänestä on kiehtovaa, että Pohjolassa aurinko sanelee niin paljon elämää: jos aurinko paistaa, pitää päästä äkkiä ulos. Aurinkoisella säällä ei tuhlata aikaa kotitöihin, telkkariin, sisälläoloon, ihmeellistä.

4) Valo ja pimeys

Nämä puhuttavat suomalaisiakin, mutta etenkin eri ilmasto-oloista tuleva jaksaa hämmästellä päivän pituutta tai lyhyyttä. Jotakuinkin ensimmäinen asia, jota minulta aina kysytään, kun synnyinmaani selviää, on: eikös siellä ole tosi pimeää talvella? Mitäpä siihen vastaamaan muuta kuin myöntävästi. Noin puolet juttukumppaneista on oma-aloitteisesti lisännyt "ja valoisaa kesällä", kun taas se toinen puolisko ei tiedä/muista/noteeraa tätä kääntöpuolta talven pimeyden rinnalla.

Perthissä päivän pituus ei kovasti vaihtele. Talvisin aurinko nousee aamukuudelta ja laskee iltakuudelta. Keskikesällä mittaa on parisen tuntia enemmän, aurinko nousee n. viideltä ja laskee seitsemältä. Monien täkäläisten ilmeistä päätellen se, että Suomessa talviaurinko pysyy puunlatvojen tasolla ja näkyy vain muutaman tunnin per päivä kuulostaa legendalta, vaikka he olisivat kuulleet asiasta aiemminkin. Tapaamani kesälomailleet pohjolankävijät (Norjan, Ruotsin tai Suomen) kyllä sitäkin innokkaammin hehkuttavat yötöntä yötä, joka on satunnaiselle kokijalle silkkaa magiaa. Kanadassa ei keskimäärin pääse samaa kokemaan, sillä maan asutuimmat seudut ovat Keski-Euroopan tasolla ja vain pohjoiset territoriot tarjoaisivat samaa kuin Pohjoismaat.

Neljä vuodenaikaa.

18.9.2018

25+1 siistimpi koti - vinkkiä

Oletko konmarituksen ystävä, vai pikemminkin hamstraaja? Itse en ole ääriminimalisti, mutta tykkään decluttered- eli sälättömästä kodista ja tiloista. Minua suorastaan fyysisesti ahdistaa liika tavara, ja ahdistusta täytyy purkaa poistamalla liiat näkösältä: lattialta, pinnoilta, myös kaapeista. Paradoksaalisesti tosin tykkään vierailla kodeissa, joissa on paljon koristeita, ja reissussa usein käyttämämme AirBnB tulee valittua mielenkiintoisimman sisustuksen perusteella (tietenkin majoituksen taso, sijainti ja hinta painavat osaltaan).

Liekö tämä aivan arkijärkeä vai otollisia oivalluksia, mutta tässäpä muutama oman elämäni vinkki, jos kaipaat kotiisi lisää tyhjää tilaa tai edes jonkinlaista semi-väljyyttä. Tarkoitus ei ole saarnata saati tuomita hamstraajia, pelkästään jakaa havaintoja, jotka itselleni toimivat.

1. Kun ostat, kierrätä

En käytännössä koskaan osta uusia vaatteita ilman, että kierrätän kaapista jotain pois. Eihän sitä uutta vaatetta tarvitse, jos vanhatkin ovat vielä ok. En ole shoppailusta kiinnostunut, vaan se on pikemminkin pakollinen projekti, joka on about vuosineljänneksittäin tehtävä. Etenkin täällä Aussilan auringossa narulla kuivatetut vaatteet kulahtavat paljon Suomea nopeammin. Ostan kerralla muutaman vaatekappaleen ja samalla raivaan kaapista pois saman määrän, pitääkseni yllä perussiistin varaston arkeen ja töihin.

2. Jos säilytystila loppuu, älä hanki lisää

Havaintojeni mukaan on yleistä/loogista/väistämätöntä, että kun kaapeista loppuu tila, ostamme lisää kaappeja. Ikeasta saa hyllyjä, lipastoja, sängynaluslaatikoita, hengaripussukoita ja looraa looran päälle, edullisesti vieläpä. Itse ajattelen, että jos kaappiin ei mahdu, se on selkeä merkki, etten tarvitse lisää tavaraa. Tai, kaapista kannattaa kaivaa sellainen pois, jota ei käytä - miksi se sinne kaappiin on tungettu alunperinkään? En haluaisi myöskään käyttää kerrostalon kellarivarastoa lainkaan, mutta kun elämän jakaa sukeltaja-kalliokiipeilijä-retkeilijän kanssa, niin maastopyörä, pari kuutiota sukelluskamoja ja elintärkeitä köysiä ja koukkuja täytyy säilyttää jossain - mieluummin siellä varastossa kuin olkkarissamme. Kellarivarastovastaisuus juontaa siitä, että useammassakin muutossa olen kiroillut sitä epämääräistä sälää, jota kellarivarasto magneetin lailla kerryttää, ja joka pitää raikota tai raijata asunnonvaihdon yhteydessä väistämättä.

3. Vain litteitä matkamuistoja

Matkamuistot ovat asia, jota en oikein ymmärrä. Siis ymmärrän rationaalisella tasolla, mutten tunnepohjaisesti. Itselleni valokuvat ja muistot ovat tärkeämpiä kuin tavara, mutta toki siinä on perää, että matkamuistojen avulla on helpompi eläytyä reissun tunnelmiin jälkikäteen. Ostan matkoilta joko pelkästään käyttöesineitä (useimmiten vaatteita), tai kuvia: tauluja, julisteita, kehystettäviä asioita. Miksikö? Koska seinillä on sitä tavoiteltua tyhjää tilaa - tai itse asiassa ei pian ole tämän politiikan seurauksena. Taulu ei kauheasti täytä kotia, päinvastoin piristää ja muistuttaa Japanista, Egyptistä, Ranskasta, Suomesta....

4. Et keksi käyttöä? Eroon, pikimmiten

Tämä on uusi lempiaiheeni, turhien, kummallisten ja kirpparikelvottomien tavaroiden kierrätys tehokkaasti. Olen aiemminkin kirjoittanut Perthissä - ja muuallakin - toimivasta ryhmästä nimeltään Buy Nothing, Älä Osta Mitään. Se on naapurustoprojekti, jonka Facebook-sivulla voi kuka tahansa ilmoitella tavarasta, josta pyrkii eroon tai haluaa itselleen. Olen sivuston kautta päässyt eroon mm.  vähänkäytetystä kosmetiikasta ja kristallideodorantista, joita ei mitenkään voi laittaa kirpparille myyntiin (kuka maksaa avatusta ripsiväristä?), mutta josta ihme ja kumma kyllä joku kuitenkin ilmaiseksi ilahtuu ja suostuu käyttämään (tiedän, ettei kosmetiikan jakaminen ole hygieenistä, mutta omapahan on vastaanottajan asia).

5. Pyyhkeet ja lakanat eläinsuojaan

Perthissä paikallinen kissasuoja ottaa mielellään vastaan vanhoja pyyhkeitä ja liinavaatteita kissojen häkkeihin ja siivoukseen. En tiedä, onko tämä maailmanlaajuinen tapa, mutta kannattaa tsekata oman kotipaikkakunnan eläinsuojan tavarantarve. Kulahtaneita lakanoita tai nukkaantuneita pyyhkeitä kun ei tietenkään kukaan halua kirpparilta, mutta ei niitä viitsisi kaatopaikallekaan kuskata, hyvää kangasta yhä! Eläimet sen sijaan arvostavat (?) pehmeäksi hiutuneita pesä- ja leikkitarpeita.

6. Muista silti tunnearvo

En ole tavaroihin kiintyvä ihminen laisinkaan ja esimerkiksi muuttaessani Perthiin silloisen siippani kanssa myimme ja lahjoitimme pois kaksiomme kaiken sisällön; astiat, huonekalut, vaatteet ja teknologia mukaanlukien. En ole päivääkään katunut, että siihen mennessä kerryttämäni kama on elämästäni kadonnut, vaikka tappiolla. Mutta. Ainoa asia, jonka kierrättämistä yhä kadun, on mummolta saatu kesämekko, joka sattui olemaan täydellisesti kokoani ja väreiltään ja malliltaan kivan 60-lukuinen, aito sellainen. Se lähti SPR:n kirpparille samassa kuormassa kuin kaikki muukin, mutta nyt harmittelen, että olisin sitä kuitenkin mielelläni yhä käyttänyt ja ehkäpä säilyttänyt peräti jälkipolville, kun mummokin oli sen minulle saakka saanut välitettyä. Ei auta itku markkinoilla.

Toisaalta, jos kaikesta koskaan lahjoittamastani, kierrättämästäni tai myymästäni omaisuudesta vain yksi esine on jäänyt kalvamaan mieltä, aika helpolla olen päässyt! Todettakoon, että vanhempieni luona toki on vielä jokunen muistoesine, kuten piirustuksia ja maalauksia, joita tein teininä.

Onko kierrättäminen sinulle ilo vai pakkovelvollisuus? Entäpä kaappien siivous - vapauttavaa vai puuduttavaa? Löytyykö kodistasi vähintään 15 vuotta sitten turhaksi käyneitä asioita - ja onko se häpeä vai iloinen yllätys löytyessään?

Kuva siksi, että se on kiva ja aiheeseen sopiva. Ko bloggari ehdottaa helpoiksi declutter- eli raivauskohteiksi seuraavat... (jatkuu kuvan alla)

https://deliberatelyhere.com/declutter-from-your-home/
1. vanhat lääkkeet ja vitamiinit
2. vanhat CDt ja DVDt
3. vaatteet, jotka eivät mahdu päälle tai ole enää tyyliäsi
4. kokkauskirjat, joiden reseptejä et käytä
5. parittomat sukat
6. toimimattomat kynät
7. kengät - mitä käytät, mitä et? Mitkä ovat elähtäneet ohi elvytyksen?
8. säilytysrasiat - onko niitä oltava monta kaapillista?
9. vanhat kuitit, laskut ym paperi
10. postikortit (tunnesyistä tosin vaikeampi kuin edelliset)
11. rikkinäiset kodinkoneet
12. jääkaapin sisältö - löytyykö sieltä kolme vuotta vanhaa pestoa?
13. sälälaatikko, siis se, minkä sisältö on kaikille arvoitus
14. sekalaiset mukit
15. vanhat koristeet, esim vuosientakaisilta synttäreiltä
16. työpöytäsi sisältö
17. kirjat - mitä oikeasti yhä luet, mitä et ole edes vilkaissut vuosiin?
18. tehtävälistat: sen sijaan, että laadit listoja, ala toteuttaa niitä ;)
19. vanhat lakanat ja pyyhkeet
20. kierrätystavara - aika viedä ne kierrätykseen eikä vain suunnitella asiaa.

5.9.2018

Kuka on vastuussa tekemisistäsi?

Viime kuukaudet Australiaa on puhuttanut väite, että Melbournea terrorisoivat "sudanilaisjengit". Sisäministeri jostain syystä kokee asialliseksi tätä väitettä levittää, vaikka faktapohjaisesti sudanilaiset tekevät 1% Australian rikoksista, 78% on ihan aussien ja uusseelantilaisten omia tekosia ja loput sitten eri kansallisuuksien. Täällä asuu n. 200 eri kansallisuutta, joten porukkaa on laidasta laitaan, suurin osa kunnollisia, osa vähemmän.

Tämä bloggaus ei ole asiasta rikollisuus siltään, vaan asiasta mitä "yhteisö" voi asialle tehdä - vai voiko juurikaan? Nimittäin näitä sudanilaisuutisia siivittää aina some-kansan vankka vaatimus, että sudanilaisyhteisön tulisi puuttua asiaan ja ratkoa ongelma yhteisönsä sisällä. Samaa linjaahan kuulee aina, kun johonkin tiettyyn etniseen tai kulttuuritaustaan kuuluva tekee rikoksen: miksei X-yhteisö puutu asiaan, tuomitse rikoksia, estä niitä tapahtumasta? X-yhteisö on selvästi kokonaisuudessaan rikollinen, koska ei estä jäseniään rikkomasta lakia. Näkyvin esimerkki varmasti tällä hetkellä on, miten muslimeista puhutaan, mutta X:n voi korvata ihan millä vain taustalla.

Kuulun itse ns. suomalaisyhteisöön Perthissä ja olen mielestäni jonkinsortin yhteisövaikuttaja eli aktiivinen järjestämään tapahtumia ja kokoontumisia suomalaisille. Eniten suomalaisia kerralla olen täällä tavannut Suomi-koulun ja Suomi-kirkon yhteisesti järjestämillä Suomen 100-vuotisjuhlilla viime joulukuussa - n. 170 ihmistä. Mutta, ovatko nuo 170 koko Perthin "suomiyhteisö" ja mitä se edes tarkoittaa? Täällä on suomalaisia tai suomalaistaustaisia monesta syystä, eikä missään ole tilastoa, paljonko meitä palloilee Perthissä yhteensä.

Osa käy ja lähtee esim. välivuodella, Working Holidaylla, etätöitä tekemässä, tai expattina jonkin firman lähettämänä. Osa asettuu aloilleen hieman pidemmäksi aikaa, opiskelemaan, työskentelemään, perhettä perustamaan. Osa on ollut Perthissä vuosikymmeniä, muttei ole kokenut tarvetta verkostoitua muiden suomalaisten kanssa, tai ainakaan sellaisten kanssa, jotka ovat tulleet paikalle myöhemmin. Oma arvioni Perthin seudun suomalaisista liikkuu missä vain välillä 200 - 1000 riippuen siitä, kuka lasketaan tai kuka haluaa tulla lasketuksi mukaan. Ovatko turistit suomiyhteisöä? Entä toisen tai kolmannen polven suomalaiset? Tai ne, jotka eivät koskaan osallistu mihinkään  yhteisiin juttuihin, kun heillä on omatkin paikalliset ei-suomalaiset piirit?

Suomiyhteisö ei ole sen enempää olemassa yhtenäisenä, yhteisesti asioista päättävänä heimoneuvostona kuin sudanilais- tai muslimiyhteisö.

Jokaisella tiettyyn taustaan tai ryhmään kuuluvalla on omat ympyränsä, eikä sama kieli- tai kulttuuritausta takaa, että kaikki tuntevat kaikki, tulevat kaikkien kanssa toimeen, noudattavat samoja tapoja tai jakavat jonkinlaisen saman yhteisen johtajan, joka sanelee, miten eletään. Jopa uskontokunnittain ihmisten välillä on rajuja eroja ja yksi muslimi tai yksi kristitty voi olla vakaumuksestaan ja elämäntavastaan ihan eri mieltä kuin toinen muslimi tai toinen kristitty.

Seuraa esimerkkitarina aiheesta, mikä on yksilön ja yhteisön suhde tilanteessa, jossa yksilö tekee idioottimaisen tai moraalisesti väärän päätöksen. Tarina on palasteltu yhteen täällä kuulemistani tositarinoista (ei tosin vain suomalaisille tapahtuneista).

Pekka muuttaa Perthiin toiveikkaana uuden uran ja uuden elämän suhteen, onhan hän kuullut kaupungista paljon hyvää tutuilta, jotka ovat jo sinne työllistyneet. Pekka aloittaa työnmetsästyksen Working Holiday-viisumilla ja pian tärppääkin. Ammattinsa vuoksi hän pääsee kokiksi ravintolaan. Pekka puurtaa pitkää päivää ja hyväksyy sen, että lakisääteisiä penalty rates eli ilta/sunnuntaikorvauksia ei makseta, koska yrittäjä vakuuttaa, että sponsoroi Pekalle työviisumin WH:n päätyttyä. WH:lla kun saa työskennellä vain 6kk yhdelle työnantajalle, kun taas työviisumilla viisumityypistä riippuen 2-4 vuotta, jopa pysyvästi Australiaan jääden.

Viidennen kuukauden kohdalla Pekkaa alkaa ahdistaa, kun viisumia ei näy eikä kuulu, mutta yrittäjä vakuuttelee, että paperityö on ihan käynnistymäisillään. 6kk tulee täyteen ja yrittäjä toteaa, ettei pystykään sponsoroimaan Pekkaa, voivoi, kiitos ja ei muistella pahalla.
Alkaa taas armoton työnmetsästys.

Työtilanne on huonontunut eikä Pekalle löydy vakipaikkaa ravintoloista, pelkästään satunnaista keikkaa, joka ei kata vuokraa ja elämistä. Aiempien kesätöidensä ansiosta Pekka löytää Gumtreestä eli nettitorilta paikan brick layerina eli muurari-laatoittajana. Homma ei ole lupauksista huolimatta ns skilled muurausta vaan hän lähinnä avustaa muuraria, sekoittaa betonia ja kantaa sementtisäkkejä ja painavia tiilipakkauksia päivät pitkät jopa +37 asteen helteissä. Tälläkin kertaa on puhetta sponsoroinnista, mutta Pekka on viime kerrasta viisastunut ja ottaa selvää myös muista viisumivaihtoehdoista voidakseen jäädä maahan WH:n jälkeen. Mahdollisin väylä on TAFEssa eli ammattikorkeakoulussa opiskelu, mutta kurssit maksavat lähes kymppitonnin ja hänellä ei ole sellaisia säästöjä kasassa.

Työmaa ei ole paras mahdollinen. Pekka kuulee joka päivä kuittailua aksentistaan ja epäilyä, että hän on vähän jälkeenjäänyt, koska englanti ei aina luonnistu. Asiasta välittämättä hän tekee tuplavuoroja ja raataa ylitöitä niin paljon kuin ehtii - tämä firma sentään maksaa ylitöistä. Mutta, Pekka alkaa huomata ongelmia palkkakuiteissaan. Kaikkia tunteja ei olekaan maksettu, Pekan palkasta puuttuu jopa 15% useampia kertoja peräkkäin. Pekka valittaa asiasta ja firma lupaa tarkkaan tutkia palkkakuitit. Pekan casual eli tarvittaessa töihin tuleva työsopimus kuitenkin päättyy ja loppupalkka ei tule tilille ollenkaan. Lopulta yritys ei enää vastaa Pekan puheluihin eikä palkkaa näy, ei kuulu. Pekalta puuttuu vielä tonni tarvittavasta summasta TAFEen, jotta hän voi hakea uutta viisumia ja jäädä maahan. Maastapoistumispäivä lähenee joka hetki.

Täysin kypsähtäneenä kokemaansa kohteluun, Pekka tapojensa vastaisesti pyöräilee työmaalle yöllä, rikkoo munalukon ja varastaa työkalupakin, jonka sisällön tietää arvokkaaksi ja panttilainaamokelpoiseksi. Jos ei palkka tule, se otetaan itse, hän ajattelee, helteen sumentamin aivoin.

Kysymys: mitä suomiyhteisön tulisi tässä tilanteessa tehdä? Miten estää suomalaista kettuuntumasta ja ottamasta oikeutta omiin käsiin? Eritoten, jos kukaan muu suomalainen ei edes tunne Pekkaa tai tiedä hänen kokemastaan kohtalosta?

Tällä en väitä, että jokainen rikos on yhtä "mitätön" kuin Pekan, tai että rikoksia ylipäätään pitäisi jotenkin yrittää puolustella, pehmennellä tai ymmärtää. Ei tietenkään. Lähinnä pohdin, miten realistista on odottaa jonkinlaista yhteisöneuvosto-asiaanpuuttumista, kun sitä myyttistä yhteistä heimoa ja heimojohtajaa perustuen samaan kieleen tai synnyintaustaan ei itse asiassa ole?

Enemmistön edustajana on usein helppo unohtaa, että vähemmistöt(kään) eivät ole henkilökohtaisissa tekemisissä kaikkien tai edes suurimman osan kanssa omassa "yhteisössään". Edes 170-päinen suomiyhteisö ei pysty vastaamaan "omiensa" tekemisistä, miten silloin monituhatpäinen tai jopa monisatatuhatpäinen porukka? Kun suomalainen tekee Suomessa rikoksen, vaaditaanko kaikkia suomalaisia tuomitsemaan se, tai puuttumaan asiaan jotenkin? Yleensä ei, koska asiaanpuuttuja on oikeutetusti poliisi ja tuomari. Jos asia hoidettaisiin jotenkin muuten, "heimona", lähestytään uhkaavasti oman käden oikeutta ja lynkkausmahdollisuutta, jotka eivät mitenkään kuulu sivistyneeseen yhteiskuntaan. Oikeusvaltioon ei myöskään kuulu ajatus, että eri kansankerroksille tai ryhmille on eri oikeuskäytännöt.

Mutta tarkoittaako yhteisön paine oman käden oikeutta? Eikö se pikemminkin tarkoita vaikuttamista, asiaanpuuttumista ennakkoon, tilanteen hillitsemistä? Kyllä, parhaimmillaan. Tätähän koko ajan tapahtuukin kaikkialla maailmassa, kun esim perheet, naapurustot tai koulut yrittävät vaikuttaa lasten ja nuorten käytökseen positiivisesti. Ei kuitenkaan ole realistista ajatella, että esim Perthissä koulua käyvän suomalaisnuoren käytökseen vaikuttaa eniten "suomiyhteisö" sen oman lähiyhteisön sijasta: perhe, koulu, naapurusto, harrastuskaverit sekä yhteiskunta ylipäätään sääntöjensä, lakiensa ja ohjeidensa muodossa.

Pointtini ei ole, etteikö yhteisöön kuuluminen ole tärkeää, tai etteikö samaan kieli-, uskonto- tai kulttuuritaustaan kuuluvilla ole keskenään verkostoja. Pointti on, että vähemmistöjen kohtelu "heimoina" ei ole hedelmällistä eikä realistista. Kuulumme kaikki moniin eri yhteisöihin ja kaikkein tärkein moraalikoodisto tulee maan laista, koska se on ainoa, jota voidaan lakiteitse velvoittaa noudattamaan.

Miten todennäköistä on, että suomalainen aktiivisesti puuttuu toisen tuntemattoman suomalaisen elämään, kun bussissa viereen istuminen on haaste? :D