Pääsiäistapoja Perthistä

Tuli juttutoive, että kertoisin Australian pääsiäistavoista ja perinteistä. Postauksiini tulevien kommenttien pohjalta olen huomannut, että Australia on iso maa - ja asiat vaihtelevat paljonkin maan sisällä, joten uskallan puhua vain Perthin seudun perinteistä. Eli mitä täällä Länsi-Australiassa tehdään ja tapahtuu pääsiäisenä?

1. Pääsiäisriehat. Lähes joka kaupunki, kaupunginosa, kylä tai ostari järjestää erilaisia pääsiäistapahtumia koko perheelle: tavallisin on pääsiäismunanmetsästys eli suklaamunien etsintä esim. puiston kätköistä. Ostoskeskuksissa on tarjolla vähintään kasvomaalausta ja usein jonkinlaista pääsiäispuuhastelua, kuten askartelua, keiju- tai pupuasuisten ohjaajien kanssa.

Koska pääsiäinen on täällä syksyn, ei kevään juhla, se yhdistyy myös sadonkorjuujuhliin. Lähikunnissa on parhaillaan mm. omenafestivaali ja kurpitsafestivaali, joissa isoimman hedelmän kasvattanut voittaa palkinnon. Syksyisyys ei kuitenkaan koristelussa näy, eli samat tiput, munat ja puput täälläkin merkkaavat pääsiäistä halloweenmaisen syksynlehti-värikirjon sijasta.

2. Hot cross buns eli ristipullat. Aussien pääsiäisherkku samassa mielessä kuin mämmi suomalaisille. Kyseessä on rusinapullan ja pehmeän vehnäsämpylän välimuoto, jonka päälle on tehty sokerivedellä risti. Pulla kuuluu halkaista ja lämmittää - mikro, uuni tai grilli käyvät kaikki yhtä hyvin - ja puolikkaat voidellaan voilla tai vaikkapa suklaalevitteellä. Maultaan ihan okei, mutta en ymmärrä intoilua. Toisaalta, en ymmärrä myöskään mämmistä intoilua, vaikka sitä jonkun lusikallisen syönkin Suomessa oikeaan aikaan ollessani. Makunsa kullakin!

3. Telttailu ja leireily. Siinä missä suomalaiset suuntaavat lomamökilleen tai laskettelemaan pääsiäisenä, wessit (länsiaussit) suuntaavat leirintäalueille ja/tai vaeltamaan "in the bush" eli puskaan, luontoon. Yleensäkin telttailu on todella suosittu harrastus Perthin seudulla ja kaupunkilaiset rynnistävät innolla ympäröiville merenrannoille ja metsiköihin, kun on yhtään aikaa, eli vaikkapa pitkä viikonloppu edessä.

Leirintäalueilla kalastetaan, uidaan, grillataan, ollaan vaan luonnossa ja perheen kanssa, ja hengaillaan muiden telttailijoiden seurassa. Sosiaalisuudessaan leirintäalue-elämä on aivan toista kuin suomalaisten mökkeily, jossa ideana on olla yksin omassa rauhassa oman järven rannalla tai erämaan kätköissä.

4. Suklaamunakisat. Tavallinen viihdemuoto niin töissä kuin kahviloissakin. Tiskillä on iso lasikulho tai tölkki täynnä erikokoisia suklaamunia, ja pientä maksua vastaan (esim. $1) saa arvata, montako munaa pöntössä on. Oikein - tai lähimmäs - arvannut voittaa koko kulhollisen itselleen.

5. Kirkko. Tätä ei voi väittää miksikään yleisaussilaiseksi tavaksi, koska maassa on niin monia eri kansallisuuksia, etnisyyksiä ja uskontokuntia. Mutta, täkäläisistä kavereistani moni käy kirkossa pääsiäisenä ja jouluna, aika samalla kaavalla kuin ns. perusluterilaiset.

City of Perthin eli meidän kaupunginosan alueella suurimmat uskontokunnat ovat katolilaiset, anglikaanit ja buddhalaiset, joita seuraavat muslimit, hindut ja erilaiset kristinuskon muodot (presbyteerit, baptistit jne.). Luterilaisia ei erillisenä ryhmänä tilastosta edes löydy, mutta saattavat kuulua "muut kristityt" kategoriaan väestönlaskennassa. Suurin maailmankatsomusryhmä ovat kuitenkin uskontokuntiin kuulumattomat, joita on yli puolet porukasta.

Täällä ei tunneta virpomista, mikä käsittääkseni on suomalaisen lisäksi ortodoksivenäläinen sekä skandinaavinen tapa. Täällä ei juuri kasva pajunkissoja, ja jos kasvaa, ne yritetään hävittää pikavauhtia haitallisena vieraslajina, joka valtaa alaa kotoperäisiltä kasveilta. Rairuohoa olen nähnyt kasvatettavan vain Suomi-koulussa ja suomalaisten keskuudessa.

Hauskana anekdoottina, E ei käsittänyt ollenkaan Facebookissa jakamaani pääsiäistervehdystä, jossa pajunoksaan on photoshopattu oikeita kissoja pajunkissojen tilalle - nähtävästi pajunkissat eivät ole Ranskassa mikään pääsiäisjuttu eivätkä pajunkissat edes ole kissoja nimeltään.

Alla kuvia pääsiäisenvietosta: lähdimme mekin kunnon aussien tapaan "puskaan" eli luontoon, ja kävimme kurpitsafestivaaleilla Dwellingupin pikkukylässä tunnin ajomatkan päässä Perthistä.

 

Eukalyptuksen kukkakotia rantakivikossa. 

Brisbane - Gold Coast - Sunshine Coast

Kävimme viikon lomalla itärannikolla, etelä-Queenslandissa ensimmäistä kertaa. Tässäpä listausta matkan koho- ja alhokohdista vinkeiksi ja varoituksiksi, jos sama suunta on mielessä.

Maleny Botanic Gardenin asukkaita. Jopa liiankin tuttavallisia!

Parasta reissussa

1. Sademetsät. Toisin kuin Länsi-Australiasta, Queenslandista löytyy sademetsiä, joita lähdimme asiaksemme katsomaan. Blogista on lie tullut selväksi, mutta olemme kumpikin luontoihmisiä ja pelkästään tämä sademetsien lumo sai meidät koko reissuun. Vierailimme Springbrook- ja Tambourine Mountain- luonnonpuistoissa, jotka kumpikin sijaitsevat Gold Coastilta muutaman kymmenen kilometriä lounaaseen. Gold Coast on puolestaan Brisbanen eteläpuolella sijaitseva Australian Miami tahi Florida rantapilvenpiirtäjineen ja surffaajineen (tosin missäpä päin Australiaa ei olisi surffaajia...).

Australian manner on aikoinaan, miljoonia vuosia sitten, ollut enimmäkseen sademetsien peitossa, kun nykyään niitä löytyy enää noin prosentin verran alkuperäisistä. Tähän ovat syynä sekä metsien hakkuut että ilmastonmuutos. Luonnonpuistot, joissa vierailimme, sijaitsevat kumpikin muinaisen (matalahkoksi kuluneen) vuoriston huipulla, sillä siellä sääolot ovat parhaat subtrooppisen kasvillisuuden säilymiseen: aina kosteaa ja tasaisen lämmintä.

Ehdimme jo pelätä, että sademetsät ovat mielikuvituksen tuotosta tai hypemarkkinoinnin aikaansaannos, sillä vaikka maisemat olivatkin Perthiin verrattuna huikaisevan vihreät, vuoriston ulkopuolella puusto oli samaa eukalyptusta ja viikunaa kuin Perthissäkin. Kunnes saavuimme riittävän ylös jyrkänmutkaisia vuoristoteitä. Opimme, että eukalyptukset itse asiassa uhkaavat sademetsiä valtaamalla niiltä alaa: eukalyptus pyrkii rohkaisemaan metsäpaloja tuottamalla öljyisiä paloarkoja lehtiä, kun taas sademetsille ei mikään ole yhtä tuhoisaa kuin metsäpalo - siksi sademetsäkasvien lehdet ovatkin huonoja syttymään. Alueella on käynnissä jatkuva hiljainen kamppailu, jossa sademetsien peruskasvi kuristajaviikuna pyrkii ottamaan tilaa eukalyptuksilta  kiertymällä rungon ympäri ja tukahduttamalla.

Kuten muihinkin luonnonpuistoihin Australiassa, sademetsiin on tehty luontopolkuja, joista voi valita lyhyitä tai pitkiä reittejä. Viiden kilometrin vaellukseen ylös ja alas rotkoa meni kaksi tuntia ja kaksi ämpärillistä hikeä kosteassa helteessä (+30). Metsä oli kuitenkin varjoisa ympäristöön nähden, ja reitillä voi myös uida vesiputouksen alla, kuten E rohkeana tekikin.

Tämä on saniainen, ei palmu.

2. Maleny Botanical Garden eli Malenyn kasvitieteellinen puutarha. Tämä puutarha on yksityishenkilön omalle tontilleen perustama paratiisivisio Malenyn kunnassa n. puolen tunnin ajomatkan päässä Sunshine Coastilta eli Brisbanesta pohjoiseen. Puisto on kiinnostava ja kaunis kombo ns. englantilaista puutarhaa eli hoidettua, kukkivaa puistoaluetta, sademetsäpolkua sekä lintutarhaa: tarhassa on monta sataa erilaista eksoottista papukaijaa, joista suuri osa on jopa liiankin kesyjä, eli ne lentävät taatusti olkapäälle tai pään päälle hiuspinnejä ym. ryöväämään. Korkealla huipulla sijaitsevasta puutarhasta on upeat näköalat yli Glass House Mountains - luonnonpuiston, jossa on sokeritoppamaisia vuoria laaksossa.

Kaikkein suurimman vaikutuksen teki se, että puisto on yksityishenkilön, eteläafrikkalaisen Frankin hengentuote - kokonaan hänen itsensä sekä pääsymaksujen rahoittama. Tapasimme omistajan sattumalta ja hän intoutui näyttämään meille puiston joka kolkan: kyyditsi meitä golfkärryllä sellaisiinkin osiin, jotka ovat vasta rakenteilla tai suunnitteilla. Frank aloitti puiston rakentamisen v. 2009 ja vaalii siellä mm. maailman harvinaisinta kävykkipalmusuvun jäsentä nimeltään Encephalartos woodii - kaikki maailman woodiit ovat klooneja samasta e-afrikkalaisesta kantakasvista ja yksi puolikasvuinen taimi on arvoltaan $50 000.

Oli todella inspiroivaa tavata ihminen, joka elää omimmannäköiseksi kokemaansa elämää ja haluaa tarjota pääsyn paratiisiinsa kaikille kiinnostuneille. Pääsymaksu $30 tuottaa katseltavaa ja kuvattavaa moneksi tunniksi linnuista kasveihin ja maisemiin. Frank ei kuulemma vielä tee voittoa puistollaan (ei ehkä koskaan), mutta se ei häntä lannista - tärkeintä on "luomistyö" ja luonnon arvostus. Suosittelen!

Sulphur crested cockatoo eli kultatöyhtökakadu pään päällä painaa ihan kiitettävästi ja sillä on terävät kynnet!

 

Arapapukaija ja E kavereina. Kyseinen ara yritti myöhemmin varastaa E:n kameran eikä meinannut päästää irti.

3. Ystävälliset ihmiset ja eläimet. Joko törmäsimme sattumalta puheliaisiin tyyppeihin, tai helleaalto irrotti myös ihmisten kielenkantoja, mutta siellä täällä vastaantulijat ja kaupan kassat halusivat vaihtaa muutaman sanan. Esim. hoverboardilla, lie suomeksi leijulauta, vastaantullut tyyppi huikkasi iloisesti ohimennessään "ihailette varmaan mahtavaa kypärääni?"- hänellä olikin hieno kumipiikkiharjaksella koristeltu pyöräilykypärä.

Brisbanen seudulla näyttää olevan water dragon´eita kaikkialla - kyseessä on oravan tai jopa pienen kissan kokoinen lisko, joka nimensä mukaan tykkää oleilla veden lähellä, mutta näköjään myös missä tahansa muualla. Niitä tuli vastaan sademetsäretkellä, mutta myös kahviloiden pöytien alta. E oli tietenkin biologin taivaassa saadessaan mahtavia lähikuvia. Muunkinlaisia liskoja vilisti siellä täällä: Australiassa asuu 400 skinkkilajia, ja se on vain yksi suku liskoja.

Näimme läheltä myös opossumeja ja brush tai bush turkey´ja eli pensaskalkkunoita, tämäkin Australian kotoperäinen laji, joita marssi kaikkialla puskista kotipihoihin ja teiden varsiin. Mikään em. lajeista ei ole tullut Perthissä vastaan, siispä into niitä kuvata oli katossa. Pensaissa roikkui usein giant wood spider´eita eli jättipuuhämähäkkejä, jotka ovat jalkoineen jopa kämmenen kokoisia. Näitä olen onneksi nähnyt aiemmin Balilla verkkojaan kutomassa ja tiesin, että ne välittävät vain verkosta ja saalistaan, eivät ihmisistä. Kummasti vanha araknofoobikko tointuu, kun Australiassa asuu, ja nyt pidän hämähäkkejä jopa mielenkiintoisina sydärin aiheuttajien sijaan - kunhan eivät tule iholle.

Water dragon, mikähän vesilisko suomeksi? Tämä yksilö asuu kahvila Maple 3:n terassilla vakituisesti ja on nimeltään King George eli Kuningas Yrjö lohikäärmeentappaja-legendan mukaan. Kokoa n. pienen kissan verran.

Tippuuko niitä muruja, häh?

Auringonlasku Sunshine Coastilla.

Brisbanen kity kentteriä eli kaupunginkeskustaa.

Brisbanen asukkaita, steampunk-kenguruja.

4. Brisbanen South Bank ja kulttuuritarjonta. South Bankilta eli Brisbanen läpi virtaavan joen etelärannalta löytyy kaikki hip ja cool Brisvegasissa, toisin sanoen ravintoloita, kahviloita, kulttuurikeskus (musiikkitalo, museo ja taidemuseo) ja hiekkaranta. Joen rannalle - mutta ei kylläkään jokeen - on rakennettu maauimala, joka on lavastettu merenrannaksi hiekan ja kasvien avulla: hauska perhekohde. Samoilta nurkilta löytyy myös "Epicurean garden" eli kaikille aisteille sopiva puutarha, josta saa poimia yrttejä ja vihanneksia syötäväksi.

Taidemuseo GOMA, Gallery of Modern Art, yllätti varsin positiivisesti. Perthissä on saanut tottua siihen, että museotoiminta on jälkeenjäänyttä ja näyttelyjen esillepano suoraan 80-luvulta. GOMAssa sen sijaan oli todella upea, onnistuneesti ripustettu (eli teosten "vuoropuhelua" korostava) näyttely uunituoretta taidetta nimeltään Sugar Spin, sokerikierre tahi hattara. Nykytaiteilijat näyttävät tykkäävän massiivisista, kolmiulotteisista teoksista, jotka levittäytyvät seinille ja kattoon, ja GOMAssakin oli linjan mukaan nähtävää joka kolkassa - teemoja kun nimetysti olivat valo, värit ja arkkitehtuuri eli rakenteet ja ulottuvuudet. Teen suosikkiteoksistani oman postauksen kuvineen myöhemmin, sen verran vaikuttavia viestejä oli taiteeseen kätketty.

Myös Brisbanen museon eli kaupungintalon näyttely puhutteli: kiinalaista mustetaidetta nykytaiteilijoilta. Brisvegasin kulttuuritarjonta oli siis odotettua kohottavampaa, vaikka kaupungin lempinimi viittaakin muoviseen kasinokulttuuriin.

Tylsintä reissussa

1. Liikennejärjestelyt. Translink eli kaupungin joukkoliikennefirma Brisbanessa järkytti sekä hinnallaan että hitaudellaan.

Majoituimme bed & breakfast -paikassa  neljä asemaa keskustasta pohjoiseen (Wilston), mutta menopaluu keskustaan maksoi meille kahdelle $19.60 eli reilut kolme dollaria enemmän, kuin koko päivän parkkeeraus keskustassa. Mitvit Translink, miten tämä edistää julkisliikenteen käyttöä ja poistaa ruuhkia? Matkakortilla matka olisi ollut halvempi, mutta matkakortteja ei tietenkään voi ostaa asemalta, eikä kioskiakaan löytynyt ensihätään keskeltä omakotitalolähiötä. Juna myös kulkee vain puolen tunnin välein. Translink, ei jatkoon.

Gold Coast - Brisbane - Sunshine Coast - akselilla näyttää aina olevan ruuhkia, ja Perthissä sujuvaan junaliikenteeseen tottuneelle ruuhkaisella moottoritiellä jumittaminen oli loman mälsimpiä puolia. Toki Perthissäkin saa pönöttää ruuhkissa, mutta ei ehkä ihan samassa mittakaavassa kuin Brissyssä.

Kirsikkana kakun päällä tai pikemminkin lasinsiruna viipaleessa oli Uber-kuski, joka pokalla vedätti meiltä tuplasumman: jouduimme tilaamaan Uberin, kun ukkosmyrsky ja flash flood eli pikatulva yllätti. Halusimme päästä takaisin autollemme parin kilometrin päähän. Kuski ei suostunut käyttämään navigaattoria tai Uberin ohjelmaa, vaan lähti ajamaan "tietämäänsä parempaa" reittiä pitkin, joka oli kolme kertaa pidempi kuin E:n kännykässä näkyvä Uber-sovelluksen ehdottama reitti. Myrskyssä autossa jumissa emme voineet juuri muuta kuin istua ja murjottaa. En voi ymmärtää, miksi kukaan haluaisi ehdoin tahdoin hankkia huonot pisteet (kuten Uberissa annetaan) muutaman ekstradollarin tähden - maksoimme $8 sijaan $18 ja kuski sai vain yhden tähden viiden sijasta. Buu.

Liikennöinti ei ollut rentouttavaa gondoliajelua, kuten tässä kiinalaisessa taideteoksessa Brisbanen kaupungintalolla.

2. Hintataso. Perthiä kutsutaan kalliiksi kaupungiksi ja hintavertailu netitse osoittaakin, että halpaa lystiä ei perthiläisenä elo ole. Siksi oli yllätys tajuta, ettei elämä ole sen halvempaa idässä, ainakaan Brisbanen seudulla. Ravintolat, kahvilat ym. lomailutouhu maksoivat ihan sen saman kuin Perthissäkin, ellei jopa enemmän. Myöskään majoittuminen ei ole erityisen halpaa. Harrastukseni ja ilonaiheeni on metsästää hyviä diilejä ja onnistuin löytämään AirBnB:n Gold Coastilta hintaan $50/yö ja aamiaismajoituksen hintaan $70/yö Brisbanesta (hinnat kahdelle hengelle), mutta nämä olivat ainoat halvat ratkaisut ja joustimme sijainnissa, koska oli auto käytössä. Normihintataso olisi ollut kaksin- tai kolminkertainen.

Lomabudjetista sen verran, että lounasta saa tavallisesti sekä siellä että täällä haarukassa $10-20 ja illallista haarukassa $20-40, paikasta riippuen. Bensa maksoi nelisenkymppiä tankki ja tankkasimme kahdesti viikon aikana. Auton vuokra viikoksi vakuutuksineen oli n. $350 ja lennot P-kylältä B-kylälle rokottivat tiliä $460/pää/menopaluu. Euroiksi muuntaminen tapahtuu kertomalla summat x 0,75.

3. Hiostava sää. Brissyn seudulla on nyt pari viikkoa eletty tukahduttavaa hellejaksoa, joka ylittää jopa normaalin kesähikisään. En ole trooppisen kuumuuden ystävä, ja +35 astetta maksimaalisella kosteusprosentilla ei lämmitä mieltä, vaikka lämmittääkin kroppaa - keittää, suorastaan. Kun aamusta iltaan hikoilee kuin turkkilaiseen saunaan vangittu kalkkuna, alusvaatteet hikeä tirskuen, ei olo ole reipas eikä menevä. Meidät pelasti roadtrip-loma, eli fakta, että auton ilmastointi lauloi ja majapaikoissa myös pelasi ilmanvaihto. Vissyä kului pullotolkulla, koska hanavesi maistuu Brissyn seudulla mudalta eikä hanavesi muutenkaan auta nesteytyksessä, jos suoloja haihtuu joka minuutti.

Olimme ennen Brisbanen reissua leikitelleet ajatuksella, että ehkä joskus muuttaisimme itärannikolle juurikin B:n seutuville, mutta ilmasto-olosuhteisiin tutustuminen latisti tätä ideaa. Vaikka kohtasimmekin nyt varsin poikkeuksellisen säätilan hellejakson muodossa, ovat sään ääri-ilmiöt Australiassa yleistymässä, eikä mikään takaa, ettei ko. saunotus ole normikesä jatkossa subtrooppisella alueella. Perthin kuivanpaahtava kuumuus ei tunnu missään viikon höyrysaunan jälkeen!

Tuttuja eukalyptuksia löytyi myös idästä - näitä saamme ihailla Perthissäkin.

4. Odotusten täyttymättömyys. Jostain syystä minulla oli Brisbanesta sellainen kuva, että se on todella ihmeellinen ja jännittävä kaupunki. Kun selvisi, että aika samasta muotista se on kuin Perthkin, oli tuloksena - ei nyt suorastaan pettymys, mutta kylläkin ihmetys. Jostain syystä itärannikon kaupungit ovat kansainvälisesti paremmin tunnettuja ja kiinnostavampina pidettyjä kuin tämä meikämannien Villi Länsi, mutta ei Perth loppupeleissä kauaksi jälkeen jää vaikkapa Brisbanesta asuinpaikkana: etenkin ilmaston puolesta Perth on helpompi valinta mielestäni. 

Toinen ylläri oli Byron Bay, New South Walesin puolella. Ajoimme tähän legendaariseen rannikkokylään sen maineen houkuttelemana, sillä Byron Bay - nimen tuntuu tietävän jokainen Australiassa reissaava. BB:stä jäi enimmäkseen mieleen ruuhka. Kylän keskusraitti on jatkuvasti tukossa autoja, sillä kaikki liikenne ohjautuu yhden keskustien kautta, mukaanlukien rannalle menevä eli pääsyy koko BB:ssä vierailuun. Mitään idyllistä, rauhallista tahi vilkasta ostoskävelykatua emme löytäneet, vaan kaikki terrassilla istuskelu ja shoppailu tapahtuu saman jumittavan autotien varressa, liikenteen melussa. Ei kiitos. Ihmettelimme ääneen, miksi Perthin rannoilla ei ole kovempi maine, sillä kotoinen Cottesloemme päihittää Byron Bayn mennen tullen - oikeastaan mikä tahansa ranta on Perthissä maailmanluokkaa, ja se onkin elementti, jota perthiläiset eivät aina muista arvostaa.

BB:ssä sattui myös pieni onnettomuus, sillä E sai snorklatessaan portugalinsotalaivan (Portuguese man o´war) lonkeroista osuman ja niistä jäi kirvelevät arvet ja huonovointinen olo koko päiväksi. Kyseessä on meduusan näköinen polyyppieläinyhdyskunta, eli myrkyllinen polttiaisolio, joka pahimmillaan tappaa, jos sen uhri on allerginen tai pienikokoinen (esim. vauva). Onneksi mitään vakavia seuraamuksia kohtaamisella ei ollut - näitä kelluvia öllöjä ei onneksi ole meidän puolellamme mannerta näkynyt.

Odotukset ovat kuitenkin kaikkien itsensä hallittavissa, eivätkä miinuspuolet olleet todellakaan maatakaatavia, pieniä kummastuksia lähinnä. Kaikenkaikkiaan reissu oli todella onnistunut ja lomasta jäi hyvä, rentoutunut mieli. Mikään kun ei ole mahtavampaa kuin löytöretkeily, uusien maisemien, paikkojen ja aktiviteettien löytäminen!

Kuvat yllä ja alla Maleny Botanic Gardenista.

Huipuimmat ja umpisurkeimmat nähtävyydet ja aktiviteetit

Mitä uutta ja jännää maailmallemuutto tai matkailu tuo mukanaan; ja mikä puolestaan paljastuu ajanhukaksi tai pettymykseksi? 

Siitä lähtien kun Perthiin muutin, olen kokeillut montaa harrastusta ja aktiviteettia, joita en Suomessa olisi päässyt testaamaan - ainakaan siihen aikaan ja niissä maisemissa, kun vielä keskisen ja itäisen Suomen katuja kulutin. Toisaalta, jokainen planeetan nähtävyys tai menomesta ei ole maineensa väärti, kuten Exploras-blogin Mira toteaa. 

Siitä loihe miettimään, että mitä olen itse viime vuosina kokenut, mikä on jättänyt erityisen hyvän tai huonon muistijäljen. Positiiviset - listalla erilaisia harrastusmuotoja ja kokemuksia nähtävyyksien sijaan, koska hyviä nähtävyyksiä on maailmassa kertakaikkiaan liikaa listattavaksi. Negatiiviset - listalla paikkoja ja asioita sekaisin. Otetaan negat ensin, niin juttu loppuu positiiviseen nuottiin murjotusnurinan sijasta.

Negatiiviset

Kommentoin Exploras-Miran listausta huonoimmista nähtävyyksistä ja hän kysyi, mitä itse valitsisin listalleni. Hyvä kysymys! Äkkiseltään mieleen ei tule yhtään täyttä pettymystä, jossa olisin ajatellut, että miksi tulin, miksi maksoin, mitä järkeä, huijasta ja rahanhukkaa. Yleensä minua kiinnostavat vähän kaikki paikat, jos ei muuten, niin siksi, että "miten tästäkin on voinut tulla maailmanluokan nähtävyys? Mitä muut tässä näkevät? Miten tätä on markkinoitu?" jne. 

Nähtävyydet ylipäätään ovat usein jotain muuta kuin odotukset tai valokuvat niistä, esim. Niagara on reunustettu räikeällä muovimarkkinahumulla, Eiffel-tornille päästäkseen pitää taistella reitti krääsäkauppiaiden ohi, ja krääsän ja tuputuksen määrä räjäyttää tajunnan millä tahansa Kiinan nähtävyydellä, paraatiesimerkkinä terrakotta-armeijan hauta Xi´an:issa, jossa koko haudalle ei pääse kävelemättä kilometrin mittaisen markkina-alueen halki. 

Mutta. Kaikessa on kiinnostava puolensa, ainakin jos on tällainen filosofiaan taipuvainen visuaalis-analyyttinen sosiologi tai toisinpäin. Minua esimerkiksi kiinnostavat rupuiset, pölyiset ja ankeat kotiseutu- ja muut pikkumuseot, koska ne kertovat, mitä sillä seudulla pidetään kertomisen ja näyttämisen arvoisena: mitä arvostetaan, mitä muistoja halutaan vaalia, ja mitä museon perustamisaikaan ajateltiin siitä, millainen näyttely olisi informatiivinen. Tästä syystä esimerkiksi viihdyin Perthin nyt suljetussa museossa (massiivisen uudistuksen ja remontin alla), kun taas E oli kyllästymistainnutuksen partaalla pölyisten vitriinien ja repsottavien, haalistuneiden nimikylttien äärellä.

Jos nyt kuitenkin jotain pitäisi valita ja nimetä, niin:

Huonosti hoidetut eläintarhat. Tiedän, että eläintarhat ylipäätään ovat kontroversaali eli tunteita nostattava aihe, mutta itse pidän niistä silloin, kun eläimet näyttävät viihtyvän. Arvostan eläintarhojen lajiensäilytystyötä ja minusta on tärkeää, että lapset ja aikuiset näkevät eläimiä livenä oppiakseen arvostamaan niitä (vaikka tajuan senkin pointin, että villieläimiä ei saisi pitää ihmisten viihdykkeenä). Safarityyppiset eläintarhat, joissa liikutaan laajojen alueiden halki, ovat lie parhaita. Top 1 - valintani huonoksi nähtävyydeksi ovat tarhat, joissa masentuneet eläimet nuupottavat pienissä, virikeköyhissä häkeissä. Niistä lähtee itku kurkussa, turhautuneena, ilon sijasta. 

Liika toisto. Tätä tietenkin kukin kontrolloi itse, eli kannattaako mennä samanlaiseen nähtävyyteen toisensa jälkeen? Jos siippana sattuu olemaan nimeltämainitsematon ranskalainen, jonka mielestä loma ei ole loma, jos ei ole omin silmin nähnyt jokaista Lonely Planetin kohdetta, asiaan vaikuttamisen laita on rajallinen. Kun olimme Egyptissä kiertäneet 10 päivää putkeen pyramideja, hautoja, museoita ja temppeleitä ja hieroglyfit tanssivat silmissä, päätimme lopulta, että nyt jotain muuta. Buukkasimme lennot sukellus- ja rantakohteeseen Siinain puolelle. Saatiin onnistunut loppuhuipennus lomalle.

Huono palvelu. Yleensä nähtävyyksissä ja turistikohteissa työskentelee pirteää ja ystävällistä kausiporukkaa, mutta mikä tahansa nähtävyys jättää huonon maun suuhun, jos se on huonosti ylläpidetty, viitoitettu tai ylihinnoiteltu. Yrmynaamoja ei kukaan kaipaa lippukassalle eikä oppaiksi, ja kaikkinainen likaisuus, repsottavuus ja kuluneisuus paikoissa, jonne se ei kuulu, eivät ilahduta. 

Egyptissä saimme jatkuvasti hätistää innokkaita opaskokelaita kannoiltamme, koska jokainen olisi tiennyt kaikista faaraoista kaiken, kun hinnasta sovitaan. Kiinassa puolestaan jäimme lippukassoilla jalkoihin, kun paikalliset pokalla rynnistivät ohi ja fyysisesti tönivät tieltään, kun vasta tiedustelimme hintaa englantia puhumattomalta turisti-aspalta. Balilla kahlasimme muovipussinrepaleissa ja muussa roskassa sellaisilla kaduilla, pelloilla ja rannoilla, joita ei joku innokas hotelli tai muu taho siivonnut turistien iloksi. 

Anekdoottina mainittakoon, että monien muiden kokemuksista poiketen Ranskassa olen kohdannut vain ystävällistä palvelua. Englantiini vastataan usein ranskalla, mutta onneksi ymmärrän sitä riittävästi pystyäkseni reagoimaan. Eli ylimielisyydestään tunnettu Pariisi ei pääse negatiivisten listalle :) 

Positiiviset (ei paremmuusjärjestyksessä, vaan siten, miten ne mieleen pulpahtivat)

Jousiammunta. Tätä voi varmasti Suomessakin harrastaa, mutta Aussilan plussa on siinä, että harrastusten kokeilu on pääsääntöisesti puoli-ilmaista. Yleensä aktiviteettipaikoissa on aina joku avointen ovien päivä, aloittelijan ale tai Scoopon-tarjoussivustolta löytyvä "tuu testaan" tarjous. Kävimme eilen E:n kanssa testaamassa WA Archery Centerin hintaan $10/hlö: sis. 1h teoriaa ja 1h ammuntaa. Ilmasto ja sää on täällä erinomainen, koska ulkona passaa ammuskella 6-9kk putkeen ennenkuin sateet ja tuulet vaikeuttavat sitä, ja talvisinkin on hyviä, aurinkoisia päiviä. 

Jousiammunta on mielestäni/mielestämme erittäin old school and cool eli on aika helvatan vaikuttavaa pystyä samaan kuin saraseenisotilaat 1400-luvulla. Mitä nyt tietenkin meidän jouskamme olivat kevyttä lasikuitua, maali paikallaan jököttävä polystyreenitaulu ja ammuntaetäisyys 10m - mitään hevosen selästä actionleffatähtäilyjä ei tuossa lajissa pysty harrastamaan ennenkuin vuosien treenauksen jälkeen. 

Alkeistunnin aikana ehti ampua n. 20 laukausta, joista yhden sain napakymppiin ja loput tauluun hajalleen, kolme-neljä nuolta sain noukkia maasta kaukaa taulun takaa. Hauskaa, viihdyttävää, jopa koukuttavaa, jos sattuu olemaan perfektionistiluonne eli haluaa täydellistää taitonsa.

Killing it.

Kyllä, olen Lara Croft nyt ilmiömäisten jousiammuntataitojeni ansiosta.

Kuumailmapalloilu. Tämäkään ei lie Suomessa täysin ulottumattomissa, mutta kylläkin hinnan kirossa. Kuumailmapalloilimme Egyptin lomalla Luxorin yllä. Kokemus jäi iäksi mieleen, koska lähtö on aamunkoitteessa auringonnousun aikaan (mahtavia kuvia), lento on Luxorin kuuluisimpien nähtävyyksien yllä (mm. naisfaarao Hatsepsutin temppeli, sekä etäällä siintävä Kuninkaiden ja Kuningattarien laakso hautoineen), korkealta näkee Luxorin kaupungin yllättävästä kulmasta ja saa hyvän ilmakuvan egyptiläisestä elämästä.

Lento sinällään on jännittävä - välillä jopa pelottava - , koska miten se pajukoppa voi kestää 16 hengen painon ja miten voimme olla varmoja, ettei kaasupulloista lopu kaasu kesken lennon? Palloilla voi vain viileällä ilmalla, koska pallon sisällä on oltava reilusti lämpimämpää ilmaa kuin

sen ulkopuolella. Siksi tämäkin kyyti loppui hyvissä ajoin ennen puoltapäivää, ettemme joudu kuumenevan aavikkoilman vuoksi vaikeuksiin. Mahtavat muistot ja kuvat jäi!

Suomalainen 1960-70-lukuinen arkkitehtuuri on ottanut vaikutteensa naisfaarao Hatsepsutin visiosta 3500 vuotta sitten.

Valmiina lähtöön klo 6.00.

Yllä Luxor kuumailmapallosta, alla Kairon reunaa lentokoneen ikkunasta.

Trapetsitaiteilu. Tätäkin lajia kokeilin uteliaisuuttani täällä Perthissä, Scoopon-tarjouskupongilla, milläpä muulla. Trapetsi ei ollut kävelynaru, vaan korkealle sijoitetut keinut/kiikut, joissa roikuttiin ja tehtiin temppuja, kuusi metriä turvaverkon yläpuolella. Tunnilla oppi tekemään voltin alas kiikusta, sekä perussirkustempun eli heittäytymään keinusta toisen käsien varaan roikkumaan. 

Vaativinta tunnilla oli jaksaa roikkua rautatangosta (hiertää käsiä ja polvitaipeita), älytä oikea ajoitus - jos keinut eivät kohtaa, ei sinne käsien varaan myöskään loikata mistään metrien päästä - sekä uskaltaa päästää irti. Kun alla on kuusi metriä eli kolmen talokerroksen verran tyhjää, ei turvaverkko näytä turvalliselta eikä tervetulleeksi toivottavalta. 

Trapetsitaiteilu on hauskaa, jännittävää ja itsetuntoa kohottavaa, etenkin jos on korkeapaikan kammoa (itselläni ei tosin ole) ja voittaa pelkonsa korkealla kieppuessaan. 

Kuvassa en ole minä, vaan joku taitavampi netin syövereistä.

Uusien ihmisten tapaaminen. Suomesta lähdettyäni - sekä Aussilaan asumaan että matkailemaan ympäriinsä - olen tavannut sadoittain ihmisiä, joista osa on ollut vain hetken tuttavuuksia, osasta on muodostunut vähintään hyvänpäivän tuttuja ja joistain peräti kavereita ja ystäviä. Kaikilla on verrattoman mielenkiintoinen elämäntarina mielestäni ja useinkin ajattelen, että pitäisi ryhtyä kirjailijaksi, jotta saisi tallennettua kaikki jännittävät tarinat, käänteet ja kohtalot - osa iloisia voittajatarinoita, osa traagisia surullisen ritarin muisteloita. 

Olen esimerkiksi tavannut Sveitsiin adoptoidun srilankalais-tytön, joka perusti oman yrityksen kaksikymppisenä, myi sen pois kolmikymppisenä ja budjetoi puolet voitosta missioon: matkusta yksin halki Afrikan ja Lähi-Idän maiden todistaaksesi, että ko. maiden asukkaat ovat kunnon ihmisiä siinä missä eurooppalaisetkin, ja että nainen pystyy reissaamaan näiden alueiden halki yksin. Sandra videoi ja valokuvaa matkansa ja on nyt matkustanut lähes 700 päivää Nigeriasta Turkmenistaniin ja Iranista Libanoniin. Itse en uskaltaisi, mutta toisaalta, se lie osittain todistaa, miksi Sandran missiota tarvitaan: miksi olen varma, että idea on huono? Kertooko se enemmän minusta, mediasta vai maista sinällään? 

Olen itse matkustelun myötä muovautunut paljon avaramielisemmäksi ja kiinnostuneeksi arvostelevan tai tuomitsevan sijaan. Aiemmin minun oli vaikea sietää vahvoja mielipiteitä tai maailmankuvaa (esim. jyrkän uskonnollinen tai ääripoliittinen), nyt ne alkavat kiinnostaa näkökulmasta "miksi?" Miksi ajattelet noin, mikset jotenkin toisin? Miksen itse ajattele samoin? Minkälainen elämä, persoona tai ajattelutapa tuottaa minkäkinlaisia arvoja ja asenteita? On tämä maailma jänittävä paikka ja elämä ihmisen parasta aikaa :D