Näytetään tekstit, joissa on tunniste Perth. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Perth. Näytä kaikki tekstit

5.11.2020

Karanteenipäiväkirjat, päivät 1-5

Hurraa, ensimmäinen kolmannes karanteenia on tänä iltana takana!

Karanteeni  lasketaan niin, että saapumispäivä on 0. Näin eristyksen pituudeksi tulee 14 yötä ja 15 päivää. Pois pääsee samaan kellonaikaan kuin mitä kone laskeutui Perthin kentälle, ainakin teoriassa. Realiteettitasolla kuulemma viivästyksiä tulee, koska kaikki samaan aikaan saapuneet pitää tsekata ulos ja muutenkin poislähtöön liittyy byrokratiaa jota en vielä tunne. 

Koska kaksiviikkoinen neljän seinän sisällä tuntuu ajatuksena aika puuduttavan pitkältä, olen jakanut sen kolmeen viisipäiväiseen pätkään. Enää kaksi sellaista jäljellä - huhhei.

Miten täällä on mennyt? Toistaiseksi odotettua paremmin. Pyysimme ja saimme väliovella yhdistetyt kaksi huonetta. Normisti meille olisi ollut tiedossa vain yksi, kahdesta pitää maksaa tuplahinta. Kuitenkin laskusta on mahdollista pyytää alennusta ja laitoin juuri äsken virallisen alennushakemuksen menemään, koska syymme lisätilaan on lääkärintodistuksella vahvistettu krooninen migreenini. Nukkumisesta ei tule mitään - ja päänsärky- ja lääkekierre on valmis - jos en pysty ottamaan lepotaukoja aikaerokukkuvasta taaperosta erillään. 

Millaista täällä on? Tila itsessään on ihan ok, vaikkakin hieman pölyinen kokolattiamaton takia. Toinen huoneista on olohuone-makkari isolla kylppärillä, toinen selkeämmin pelkkä makuuhuone. Meillä on kaksi tilavaa kylpyhuonetta muttei yhtään keittiötä. Pikkuinen ruokanurkkaus on, sisältäen astioita, teetä ja kahvia, sekä vedenkeittimen. Näillä mentävä. 

Ruuasta meille ei tule pula. Ruokaa tarjoillaan kolmesti päivässä ja saamme kolme annosta kerrallaan, joista taapero syö ehkä 1/4. Loput jaetaan aikuisten kesken. Olin ennakkoon kuullut paljon valitusta karanteenihotellien ruuan laadusta. Omasta mielestäni ruoka on kuitenkin ihan hyvää ja vaikka se ei koskaan tulekaan kuumana eikä meillä ole lämmitysmahdollisuutta - mikroa tai hellaa - ei se ole suuresti haitannut. Henkilö- ja makukohtaista. Liekö suomalaiseen koulu- ja työpaikkaruokalatarjontaan tottuminen alustanut siihen, että en edes odota gourmeta joka päivä, kunhan ravintoa ja vatsantäytettä saa. Lisäksi olemme jo nyt saaneet viisi paketillista tavaraa ystäviltämme ja kaikissa on ollut ruokaa. Meillä tulee olemaan kuivakaappi täynnä hyvän tovin vielä poispäästyämmekin!

Hotellin ruuat ovat meille sikäli helppo nakki, että meillä ei ole vakavia allergioita tai erityisruokavalioita. Välttelen maitoa iho-oire-syistä, mutta sekin on aika pientä. Mitä hotelli ei tarjoa, voimme tilata kotiinkuljetuksena ruokakaupoista, kuten ensi tilassa teinkin. Tuoreita hedelmiä ja kasviksia ei muuten saa, eikä lapsen tarvitsemaa kauramaitoa. 

Hupaisa yksityiskohta on, että melkeinpä joka care packagessa eli ystävien apukassissa on ollut siivoustarvikkeita. Niitä oli kuitenkin tarjolla hotellinkin puolesta, joten nyt meillä on kokoelma tiskiaineita, saippuoita, luuttuja ja kumihanskoja vaikka karanteerata jouluun asti :D 

E oli sitä mieltä, että suomalaiseen kansanluonteeseen ilmeisesti kuuluu ensin varmistaa puhtaus ja hygienia, ovathan kaikki pakaasit tulleet suomikavereiltamme. 

Miten pärjäämme taaperon kanssa? Yllättävän hyvin, vielä. Alkupäivät ovat menneet aikaerosta toipumiseen ja olemme nukkuneet miten sattuu. Yöllä on kukuttu klo 03-06 ja päivällä nukuttu vastaavasti iltapäiväkolmeen. Emme ole kauheasti yrittäneet pakottaa uutta rytmiä, koska sen oppimiseen ei nyt ole kiire. Kunhan kahdessa viikossa sopeudumme! Lapsi on ainakin vielä innoissaan uudesta paikasta ja sen kaikkien nurkkien, kolosten ja laatikostojen tutkimisesta. Saimme muuttolaatikollisen tenavalle suunnattua viihdykettä ja pärjäämme sen ja omien lelujemme kanssa oikein hyvin toistaiseksi. Kuvakirjoja löytyy liuta ja Netflixistä saa näkyviin lastenohjelmaa, kun tiukka paikka tulee. 

Tänään tosiaan tuli ensimmäinen kolmannes oleskelua täyteen ja myös ensimmäistä kertaa sellainen hetkellinen fiilis, että voivee, pakkoko täällä on jumittaa. Olo on kuitenkin enemmän positiivinen kuin turhautunut ja ainakin toistaiseksi porrasjumppa sohvalle, kämppää ympäri kävely ja taaperon kanniskelu ja leikitys ovat riittäneet liikunnaksi. Joogaa ja muuta oli tarkoitus tehdä mutta emmepä ole saaneet aikaiseksi. 

Mikäli kellään on sama karanteenikokemus perheellisenä edessä, suosittelen vahvasti tätä kahden huoneen mallia, vaikka siitä koituukin lisälasku WA:ssa. Joissain muissa osavaltioissa perheelliset saattavat saada asunnon/huoneiston samaan hintaan kuin muut saavat huoneen. Olisimme varmasti jo nyt aivan käkikelloina jos joutuisimme nukkumaan, syömään, leikkimään, lepäämään ja tekemään töitä kerrostettuina päällekkäin. Rahaa karanteeniin palaa joka tapauksessa tonneja, mutta onneksi siihen on  mahdollista saada puolen vuoden osamaksusuunnitelma. 

Olen muilta lukenut, että yleensä päivien 5-10 aikana seuraa jonkinasteinen notkahdus, peräti romahdus, mielialassa. Muutaman päivänhän kikkailee vaikka seipään nokassa ja loppupuolella ulospääsyn häämöttäminen tsemppaa. Mutta keskellä rutistusta saattaa iskeä fiilis, että tämä ei pääty koskaan ja seinät kaatuvat päälle. Osa karanteenissa olijoista on kokenut jopa sairaalahoitoa vaativia ahdistus- ja paniikkikohtauksia esimerkiksi ennakoimattoman klaustrofobian vuoksi. Osalle on tullut paha allergiakohtaus kokolattiamatosta tai hotellin ruuista, toiset eivät odottamatta kestäkään joko yksinäisyyttä tai pikkulastensa käninöitä vuorokausia yhteen soittoon. Toivottavasti tällaisiin episodeihin asti emme itse päädy.

Hotelliin kirjautuessamme saimme infopaketin, jossa annetaan mm. mielenterveys-apuluurin numero. Suoraan sanoen itse odotin, että minulle henkkoht tämä karanteeni olisi tosi ahdistava. E:llä on yleisesti pidempi pinna ja suurempi sietokyky hankalien olosuhteiden kanssa, kun taas itse mieluiten ratkon ongelmat saman tien tai kävelen pois paikalta, jos ratkominen ei ole mahdollista. Nyt täältä ei kävellä minnekään kylppäriä pidemmälle. Nämä ensimäiset päivät ovat kuitenkin menneet jopa euforisissa tunnelmissa, koska viimeinkin epävarmuuden tuoma stressi on haihtunut. Nyt on näin, asiat ovat edenneet, ei enää odotusta, junnausta, limboa. Sentään jotain varmuutta ja selkeyttä, vaikka ne ovatkin nämä ympäröivät neljä seinää!

Hyvää mieltä on todella paljon buustannut se, että meitä on niin paljon tuettu ja muistettu ystävien ja tuttujen toimesta. Sadat ihmiset ovat tykänneet ja kommentoineet näitä Pako Pariisista Perthiin - juttujani, ja olemme tosiaan saaneet jo paljon lahjoja ja tuenosoituksia. Sairaanhoitajat kentällä ja hotellilla toivottivat tervetulleiksi kotiin ja monet muut yhä ulkomailla jumissa olevat ovat virtuaalisesti tsempanneet ja riemuinneet kanssani somen tukiryhmissä. Eräs tuttava jopa leipoi ja toimitti meille karjalanpiirakoita ja munavoita! Tänään tuli ylläripaketti hyviltä ystäviltä ja siihen oli pakattu kotitekoisten herkkujen lisäksi käsinkirjoitetut kirjeet heiltä kaikilta. Aivan uskomattoman huomaavaista ja ihanaa. Useampiakin kotiinpaluujuhlia on jo suunnitteilla ja jälleennäkeminen hyvien ystävien kanssa innostaa laskemaan päiviä. 

Enää olo ei ole torjuttu ja ei-toivottu, millaiseksi se helposti muuntuu, jos yleistä raivokasta ja rajasulkuja vaativaa aussi-nettikeskustelua seuraa.

Miten tilanne täällä neljän seinän sisällä kehittyy, raportteja seuraa... alla raportointia kuvina.

Montako kertaa voi lajitella teepussit? Se nähdään pian.

E unohtui värittämään vaikka muksu juoksi pois paikalta.

Karanteenia varten ostettu junarata, hitti!

"Keittiömme".

Yhdessä kuvassa koko elämä.

Näkymä ikkunastamme Adelaide Terracelle, kadulle, jossa Perthin alkuaikoina asuin - kotiinpaluufiilis.

21.7.2020

Kaupunkiin, lähiöön, kylälle, maalle?

Meidän piti palata kotiin Australiaan eilen.

Sen sijaan palasimme Ranskaan. Oleilemme täällä lähiviikot ja -kuukaudet. Kauanko tarkalleen, ei ole vielä tietoa. Pyrkimys on olla Perthissä lokakuun alussa ja palata töihin lokakuun puolivälissä.

Miksi on niin vaikeaa päästä Australiaan? Suurin este on kahden viikon paluukaranteeni, josta kirjoitin viimeksi. Yritämme välttää hotellikaranteenia viimeiseen asti ja elän toivossa, että osavaltiomme antaisi mahdollisuuden suorittaa karanteenin kotona. Miten realistinen tämä toive on, ei ole tietoa. Toinen syy paluun vaikeuteen ovat rajusti rajoitetut lennot. Perth ottaa tällä hetkellä vastaan n. 500 tulijaa viikossa eli yhden lentokoneellisen verran väkeä. Milloin saamme paikat, riippuu paljon (totaalisaamattomasta) matkatoimistosta, josta lippumme ovat. Huoh.

No, välillä ihan muuta asiaa, kuin matkustelun voivottelua tai irtioton puintia. Elämä jatkuu tämänkin epävarman vaiheen jälkeen. Olen alkanut erityisesti pohtia sitä, missä asuisimme seuraavaksi.

Ennenkuin saimme lapsen, olin hyvinkin varma, että pysymme tyytyväisesti keskustanlaita-kerrostalokolmiossamme, Aussilassa olennaisen cafe stripin eli kahvilakadun lähituntumassa. Kahdelle ihmiselle kolmio, vaikkakin kompakti, tuntui enemmän kuin riittävältä. Ainoa harmituksen aihe asunnossamme on ollut, että sinne ei mahdu ruokapöytää muualle kuin parvekkeelle, parveketta puolestaan voi mukavasti käyttää puolet vuodesta. Kuumimman kesäkauden ja sateisimman talvikauden olemme syöneet keittiön baaritiskin ääressä, oikeastaan kyllä läpi vuoden, paitsi silloin kun on vieraita.

N:n vauva-aika sujui sekin ihan mukavasti kerrostalossa. Hän ei vielä paljoa liikkunut ja mahduimme kolmestaan ihan mainiosti samoihin neliöihin. Olen itse asiassa aina ollut kiinnostunut miniasumisesta. Jo teininä haaveilin asuntovaunussa asumisesta, tosin asuntovaunu oli mielikuvissani enemmän jotain "vanhanajan romanien" boheemia hevosvaunumeininkiä kuin megastar-campervan-amerikanrekkoja.

Miniasuntokiinnostus elää ja voi hyvin yhä, mutta enimmäkseen teoreettisella tasolla. Katson mielelläni miniasunto-ohjelmia, downsizing-sarjoja Netflixistä ja luen sisustusartikkeleja tehoneliöistä. Muttamutta.

Nyt asuttuamme verrattain ahtaasti useita kuukausia, fiilis alkaa olla, että onko tässä nyt ihan oikeasti järkeä kuitenkaan?

Marraskuun alusta joulun alle asuimme anoppilassa omassa yksiössä, tosin ison osan ajasta vietimme anopin kodissa ja isossa puutarhassa. Anoppi vuokraa kolmea yksiötä omistamastaan kiinteistöstä ja meillä oli siis näistä yksi asuntona. Joululta juhannukselle asuimme vanhempieni rivitaloneliössä ja siellä oli tilaa ruhtinaallisesti verrattuna tuohon yksiöasumiseen, vaikka meidän "omaa tilaa" olikin vain yksi makuuhuone. Nyt juhannukselta eteenpäin olemme asuneet erilaisissa hotelli-, motelli- ja Airbnb-ratkaisuissa, enimmäkseen yksiöissä tai yhdessä huoneessa, satunnaisesti kaksioissa. Alkuvuodesta ehdimme lomailla Virossa ja Italiassa, joten niissäkin majoitus oli perheelliselle ahtaanpuoleista. Yhteensä tätä miniasumista on mittarissa ehkäpä kolme kuukautta yhdeksän kuukauden reissusta.

Paluu omaan kotiin Perthiin (milloin lie se onnistuukaan) tietenkin antaa meille ihan eri lailla pysyvyyttä ja tilaa kuin tämä matkalaukkuelämä. Kuitenkin kaupungeissa, kaupunkikeskustoissa matkustus on uudella tavalla alleviivannut sitä, millaista elämä taaperon kanssa Perthissäkin tulee olemaan. Olen tähän saakka aina ajatellut, että asuminen lasten kanssa kaupungilla on vain asennekysymys, eikä lapsen tulon pitäisi automaattisesti tarkoittaa lähiö- ja omakotiasumista pihoineen ja koirineen. Muttamutta.

Toisin kuin suomalaisilla kerrostaloalueilla, Perthissä ei ole lainkaan tavallista, että lapset on otettu suunnittelussa huomioon. Yleensä kerrostaloihin ei kuulu mitään leikkipihaa, leikkipuistosta ja leikkivälineistä puhumattakaan. Jos piha-aluetta on, se on tyypillisesti parkkipaikkaa. Jos ihan puutarhamaisen pihan yritystä on, piha ei yleensä ole aidattu tai muuten lapsiturvallinen, jotta sinne voisi päästää vaikkapa esikouluikäisen yksinään tai ikkunan läpi vahdittuna.

Perthissä kerrostaloissa asuvat stereotypian mukaan vähävaraiset/huono-osaiset ("kunnan elätit"), Aasian suurkaupungeista muuttaneet, ja ehkäpä reppureissaajat tai oudot eurooppalaiset, jotka eivät ole vielä sisäistäneet aussitapoja. Kerrostaloja on karkeasti kärjistäen kahta tyyppiä, kipeästi remontin tarpeessa olevaa social housingia, sekä upouutta ja tuliterää nuorille professionaaleille DINKY-pareille (double income no kids).

Keskustassakin on leikkitilaa - puistoja ja leikkipuistoja - mutta vain harvakseltaan. Esimerkiksi meiltä lähin puisto on parin korttelin päässä, mutta se ei ole kaikkein kivoin lapsille siellä ikävä kyllä majailevien pultsareiden vuoksi. Kivempi ja kauniimpi puisto hieman kauempana olisi muuten oivallinen, mutta se on joenrannassa, eikä vedenrajassa tietenkään ole aitaa. Lähin leikkipuisto löytyy vajaan kilometrin päästä. Sinnekin vaunuilee, mutta ei kätevyydessä päihitä omaa (tai kommuuni)pihaa.

Perthin leikki-ikäisten vanhemmat tyypillisesti tapaavat toisiaan ulkotiloissa sellaisissa puistoissa, joissa on aidattu leikkialue. Leikkialueiden liepeille on yleensä sienimäisesti tupsahtanut kahvila tai kahvivaunu, koska aussit eivät tapaa ilman, että juovat kahvia (tai olutta). Tämä on muuten ihan mukavaa, mutta yleensä vaatii jonkun verran ajomatkaa eikä lapsen leikittäminen autoillen ole ainakaan työpäivinä näppärää.

Oman lapsuuteni vietin kymmenvuotiaaksi asti keskisuomalaisella kirkonkylällä kerrostaloalueella, jossa asui paljon lapsiperheitä. Leikimme päivät ja illat pitkät hiekkapihalla, lähimetsässä ja järvenrannassa, sekä kerrostalon kommuunitiloissa aina ullakolta pyörä- ja kylmäkellariin. Haluaisin kovasti tarjota tällaisen vapaan melukylämäisen lapsuuden pojallenikin, mutten tiedä, miten se Perthissä onnistuu. En itse pidä lainkaan Perthin omakotitalolähiöistä, sillä niissä mielestäni tuntuu yksinäiseltä: kaikki ovat omissa kodeissaan, kaduilla liikkuu vain harvakseltaan ketään, jalkakäytäviä ei juuri ole ja joka paikkaan on hiton pitkä matka autoilla. Tämä on tietenkin pinnallinen ja stereotyyppinen/negatiivinen mielikuva perustuen vain yhdessä lähiössä (High Wycombe) lyhyesti asumiseen. Olen yhdeksän vuoden asumisurani Perthissä ollut enimmäkseen keskustassa tai sen tuntumassa.

Kaupunkikeskustassa ajanvietto leikki-ikäisen kanssa ei tunnu millään mittarilla hauskalta, koska lapsi on jatkuvasti juoksemassa sinne ja tänne, pulun perässä auton alle jii än ee. Kauhunhetket korostuivat kaoottisessa Ateenassa, mutta samoja ongelmia kohtaa kaikkialla. Kaupunkitila on täynnä teräviä kulmia, vaarallisia autoja, välinpitämättömiä ohikulkijoita, roskia, koiranpissalätäköitä, jopa rakennusjätettä kuten nauloja tai metallitankoja. Tietenkin vaaran määrä riippuu kaupungista ja alueesta siellä, mutta jonkinlainen kaipuu luontoon on alkanut kovastikin nostaa päätään. Olen aina ollut järvenrantaihminen, joten vesimaisemat houkuttaisivat, Perthin tapauksessa luonnollisesti meri.

E puolestaan vietti lapsuutensa maalaiskylässä ja on alkanut haikailla sellaiseen uudelleen. Perthin lähistöllä on paljonkin merenranta-kaupunginosia ja kyliä, joita olemme hiljaisesti alkaneet pohdiskella,  rahatilanteen salliessa tietenkin.

Olen koulutukseltani kaupunkitutkija ja olen koko aikuisikäni viihtynyt aivan parhaiten kohtuullisen suurissa, yli miljoonan asukkaan kaupungeissa. Nyt yritänkin pähkäillä, onko oma kaipuuni luonnonrauhaan, hiljaisempaan elämään aitoa personaallisuuden/tarpeiden muutosta, vai silkka oire taaperoarjen väsymyksestä ja huonostinukutuista öistä. Ettei käy niin, että innoissamme ostamme talon jostain woopwoopista (aussisana perähikiälle) ja sitten tukahdumme sinne tylsyyteen ja yksinäisyyteen... Todella vaikea tietää ennakkoon, mitkä fiilikset olisivat missäkin.

Olisikin kiva kuulla mielipiteitä muilta, etenkin teiltä, joille on tapahtunut samansuuntainen muutos!

Kuvat Kreikasta, E:n otoksia.




17.11.2017

Miltä Perthissä näyttää?

Miltä Perthissä näyttää? Kuka tahansa löytää asiaan vastauksen Googlen kuvahaulla, mutta ajattelin, että paikallisen selitykset kuviin saattavat antaa enemmän sisältöä ja taustaa asiaan. Lisäksi kuvahaussa yleensä pompsahtelevat esiin kauniit promokuvat inhorealistisempien otosten sijasta, joten valitsin pari ns. rumaakin otosta. Kaikki kuvat on röyhkeästi nyhdetty turistisivuilta ja kiinteistönvälittäjiltä, kiitos ja anteeksi ja mikä copyright.


Yllä ja alla: tällaisiä kuvia tulee ihan ensimmäisenä eteen, kun Googleen syöttää Perth. Yllä Perth City nähtynä South Perthin puolelta Swan-joen yli, alla myös joelta päin kuvattu Perthin uusin alue Elizabeth Quay eli Kuningatar Ellun lahti, joka on vielä työn alla. Tällaisia näkymiä näkee hyvällä tuurilla aivan tosielämässäkin sään salliessa, eli vaikka kuvia varmastikin on kuvakäsitelty kirkkaammiksi, eivät ne ole täyttä huijausta.



Yllä: Perthin keskusta nähtynä Kings Parkin eli Perthin isoimman puiston kukkulalta. Tuo etualan tiehässäkkä on Perthin ylpeys 1950-luvun lopulta, jolloin mikään ei ollut siistimpää, kuin monikaistaiset autotiet. Perthiin rakennetaan yhä lisää monikaistateitä, mutta kuvaan on 50-luvulta lähtien tullut paljon enemmän puustoa - avoin kenttä autoteineen ei ole enää kuuminta hottia, samoin noita pilvenpiirtäjiä ei historianlehdillä ollut.


Yllä: Perthin ydinkeskustaa, Murray Street Mall eli kävelykatu. Kadulla on päivisin kivasti vipinää ja esim. katusoittajia, mutta iltakuuden jälkeen saa huhuilla kuin aavekaupungissa. Perthin poliitikot pohtivatkin nyt päätään puhki, miten keskustaan saataisiin elämää, ja tämä 2.5 miljoonan asukkaan kaupungin keskusta vähän vetovoimaisemmaksi kuin Imatra. Perthissä on perinteisesti ollut ongelmana 1960-luvulta periytyvä kaupunkirakenne eli malli, jossa keskustassa on pelkästään toimistoja ja kauppoja, ei juurikaan asukkaita ja vain niukasti ravintoloita ja kahviloita.

Alla: kun Googleen syöttää "Perthin rumin paikka", pullahtaa esiin Perthin tapahtuma- ja urheiluareena, näköjään. Täkäläiset kutsuvat sitä myös nimellä The Crushed Can eli rutistettu tölkki.




Yllä: kohtuullisen tyypillistä Perthin suburbiaa mallia inner, eli n. 10 kilometrin säteellä keskustasta. Vanhimmat esikaupungit ovat yleensä keskustan ympärillä ja niissä on oma vehreä viehätyksensä. Violetit puut ovat Etelä-Afrikasta tuotuja jacarandoja, jotka kukkivat runsaimmin nyt marraskuun puolivälissä.


Yllä: omaa asuinaluettani, East Perthin Claisebrookin seutua. Emme asu tuossa veden äärellä valitettavasti, vaan n. 300 metriä sisämaahan päin.



Alla: tällainen silta valmistuu vielä joku päivä yhdistämään East Perthin ja Burswoodin kaupunginosan. Burswood on tunnettu kasinostaan ja isosta hotellikompeksista. WA:ssa on vain yksi paikka, jossa uhkapeli on sallittua, ja se on Burswood. Muualla ei ole edes hedelmäpelejä. Itse asiassa monessa muussa maassa kuin Suomessa peliautomaatit eivät ole laillisia, tai yleisiä, muualla kuin rajatulla kasinoalueella. Tuo silta on tällä hetkellä kasa perustuskiviä ja on ollut sellainen vuoden päivät, koska siltakannen ja muiden tilpehöörien valmistamisurakasta on meneillään riita oikeudessa.




Yllä: Rottnest Island sijaitsee Intian valtamerellä noin 10km Perthin rannikosta länteen. Rottnest on suosittu kesälomakohde ja hyvällä säällä kuva tekee täyttä oikeutta näkymille. Rottnestille on tosin verrattain hinnakasta matkustaa, koska sinne liikennöi vain pari lauttafirmaa, jotka kumpikin rahastavat $40-80 menopaluu-lauttamatkasta. Perthiläiset saattavat mieluummin lentää Balille lomalle (3.5h lento) kuin maksaa Rottnestin-lautan, koska hintaeroa matkoissa on tarjouslentoaikoina vain hassu satanen.


Yllä: vakio-ostarimme Belmont Forum. Vakio siksi, että se on meitä lähin n. 10 km päässä. Vaikka asumme keskustan kupeessa, meitä lähellä ei ole isoja ruokakauppoja ja lähikorttelin IGA eli Alepa rahastaa joka asiasta tuplaten verrattuna Belmontin Aldiin. Forumia on rempattu isolla rahalla viime aikoina ja nykyään se näyttää siedettävältä. Alla realistisempaa kuvaa eli miltä sama ostari näyttää remppaamattomalta puoleltaan.



Syvästi inhoamani paikka Westfield Carousel Canningtonissa, Perthin isoin tai ainakin isoimpia ostareita. Minulla on jopa järjenvastaisen syvä antipatia tätä paikkaa kohtaan enkä koskaan käy siellä, vaikka se on monen muun suosikki. Inhoan eritoten Carouselin ulkopuolta ja sen ympäristöä, jota on esitelty alla. Mopokuva ei tee oikeutta sille melulle, saastemäärälle ja rumuudelle, joka kuusikaistaisen tien laidalla, loputtomien parkkipaikkojen mereen hukkuvana, odottaa ostarikävijää. Tuolla ei nimittäin ole koskaan noin vähän autoja - kuva on taatusti lavastettu.



Yllä ja alla: tyypillisiä asumuksia Perthissä. Yläkuvassa ehkäpä 1970-luvun lopun omakotitalo avoimen ankeine pihoineen, alla omakotitalo 1980-luvun lopulta, arvelen. Aavistuksen symppiksempi minun silmääni.




Yllä ja alla: niinkutsuttu character-talo eli persoonallisempi rakennusperintökohde 1800-luvun puolelta tai 1900-luvun alusta. Näitä näkee Perthissä säännöllisin välein ja joillain alueilla runsaastikin. Kukkivat puutarhat antavat kauniin lisäleimansa arkkitehtuurille.

Alakuvassa ihailemaani jarrah-parkettia eli paikallisesta punasävyisestä puusta tehtyä lattiaa. Tuota jarrahia kuulemma rahdattiin Lontooseen katumateriaaliksi joskus 1800-luvulla, koska se on kestävää ja kovaa. Ei herramunjee mitä tuhlausta, kaataa nyt puita katutarpeiksi. 1970-luvulla puolestaan ihmiset intoutuivat peittämään jarrah´t kokolattiamatoilla, ja nyt iloiset remppaajat löytävät niitä pölyisten kakanruskeiden kangaskerrosten alta.


Loppuun moderni Perthin koti eli tällaisia ovat kaikki talopakettiesitteet pullollaan. Tykkään kyllä itse tyylistä.



12.10.2017

Ärsyttää Perthissä - Top 5

Vasta eilen kirjoitin sydämestä helähtävän oodin Australian työelämälle, jo tänään onkin sitten vuorossa, mikä (Länsi-)Aussilassa ärsyttää. Kylmät, huonosti eristetyt talot, henkilötunnuksen puute ja siitä seuraava todistelurumba, sekä kilpikonnaakin hitaampi netti ärsyttävät jokaista Australiaan saapuvaa suomalaista kuulemani mukaan, joten ne jätän voivottelematta. Listaltani löytyy seuraavaa, ei paremmuus- tai pahemmuusjärjestyksessä:

1 Korvia rääkkäävä musiikki

En tiedä, onko wesseillä kuulossa vikaa kollektiivisesti, vai missä mennään. Kahvilat ja pubit huudattavat yleisesti musiikkia sellaisella volyymillä, että jos olisi tekohampaat, ne tippuisivat suusta. Itseni mummoksi tuntien usein pyydän tarjoilijaa vääntämään ämyreitä pienemmälle: 95% kerroista se tehdään, mutta on sellainenkin vastaus koettu, että jos ei musa miellytä, mene muualle. Ilmeisesti baariolosuhteissa musiikilla on se tarkoitus, että jos ei kuule jutella, tulee vahingossa juotua nopeammin ja enemmän, koska muutakaan tekemistä ei ole. Yritän aina itse hakeutua paikkaan, jossa tiedän, että tärykalvot ovat ehjät vielä keskiyölläkin. Näitä paikkoja ei kuitenkaan montaa ole ja olen useammin kuin kerran kääntynyt sekä kahvilan että juottolan ovelta suorin vartaloin siksi, että en pysty menemään mökään sisään. 

Mainittakoon lieventävänä tai ehkäpä paradoksaalisena asianhaarana, että tykkään katumusiikista ja Perthin keskustassa on mielestäni mukavasti vipinää, kun pääostoskatu Murray Street Mall´in varrella soittaa kahdenkymmenen metrin välein joku jotakin: kuka viulua, kuka sähkökitaraa, kuka cd-soitinta tai suutaan. Poliisitkin joskus tarvitaan tilanteisiin puuttumaan. 

2 Takapajuisuus nettiasioissa

Olen itsekin menneen maailman luddiitti sikäli, että hankin älypuhelimen vasta pari vuotta sitten. En kuitenkaan voi ymmärtää, miksei jokaisella itseään kunnioittavalla firmalla ole nettisivuja. Mistä se on tarkoitus löytää, jos ei netistä? Ei meillä ole puhelinluetteloa ollut vuosiin enkä sellaista halua vain siksi, että joku käpyaivo ei saa nettisivuja tehtyä bloggerilla tai tilattua naapurin koodariteiniltä? Nykyään sentään useimmilla firmoilla on edes facebook-sivu, jos ei muuta, mutta kyllä niitäkin yrityksiä vielä kohtaa, jotka ilmeisesti luottavat mainonnassa pelkkään puskaradioon. Tämä ongelma ei tosin ole Australian-laajuinen, vaan näyttää keskittyneen tänne Wait a While – WA:han. 

Toisaalta, silloin kun tarvitsisin puhelinnumeron, sitä ei niiltä nettisivuilta meinaa löytyä kirveelläkään. Järjestän töissä kansainvälistä konferenssia ja tarvitsin mm. majoitustarjouksia hotelleilta. En todellakaan ala rekisteröityä jokaisen nettivaraussysteemin käyttäjäksi vain nähdäkseni hintatiedot, kun saman asian voisi kysyä – ja itse asiassa täytyy kysyä työpaikan tarjouspyyntösysteemin mukaan – sähköpostitse kerralla monelta eri firmalta. 

3 Huumeongelma

Tämä ei onneksi arjessani näy muuten kuin erittäin satunnaisena taka-alalla häilyvänä turvallisuusuhkana. Asuntomurrot ovat Perthissä ikävä kyllä arkipäivää ja esimerkiksi meidän kerrostalomme autohalliin ja varastokoppeihin on murtauduttu kolme kertaa kolmen vuoden sisällä, viimeksi tänään. Meiltä ei ole aiemmin onnistuttu viemään mitään, mutta nyt varastostamme lähti kävelemään kaksi maastopyörää, kumpikin E:n. Oma maastopyöräni oli jätetty, koska siitä on takakumi puhki. Juuri viime viikonloppuna manailin huonoa onneani; nyt lättänä kumi olikin oletettavasti pelastava tekijä. Siinä meni puolitoistatonnia rahaa emmekä pöljät olleet tietenkään vakuuttaneet pyöriä. 

Varastokopin ovi on tukevaa rautaa, mutta lukko oli väännetty ilmeisesti sorkkaraudalla auki. Jostain ihmeen syystä autoja tai autoista ei ole varastettu, vaikka autohalliin on tunkeuduttu. Ehkä tekijät ajattelevat, että pyöriä on vaikeampi jäljittää eikä poliisi panosta niihin samaa määrää resursseja kuin autovarkauksiin. Kun ilmoitin varkauden poliisille, vastaus oli, että tutkitaan juu, mutta parempi onni saattaa olla mainostamalla facebookissa pyörien kuvia löytöpalkkiota luvaten.  

Pyörien menetys ei harmita tai järkytä juuri ollenkaan sen jälkeen kun kuulin, mitä kaveripariskunnalle oli käynyt. Heille murtauduttiin yöllä kotiin heittämällä tiili terassin ovesta läpi. Kuultuaan ryskettä he linnoittautuivat makuuhuoneeseen ja soittivat poliisille, joka kiisi pillit ulvoen paikalle. Viiden minuutin murtokeikan seurauksena oli ikkuna säpäleinä ja kummankin lompakot tipotiessään. Murtomiehet täällä saattavat olla a) löymäasein varustautuneita ja b) huumepäissään, joten mitään ”lähtekää ****uun kodistani” teräsmieheilyä ei kannata harrastaa, vaan soittaa heti poliisit. 

4 Pitkät etäisyydet

Kerään parhaillaan lahjoituksia Suomi100-juhlien arpajaisvoitoiksi ja on muuten oma hommansa käydä jokaisen lahjoittajan luota hakemassa tavaraa. Moni onneksi on tuonut sitä minullekin päin, mutta on pelkästään kohtuullista, että lahjoittajien ei tarvitse vielä tavaran antamisen päälle lähteä autoilemaankin. Pelkästään Perthin metropolialueen sisällä ajeluun saattaa mennä satakin kilometriä menopaluureissulla, tosin ihan noin pitkiä koukkauksia ei ole vielä tarvittu. Suomi-koululle / kirkolle on meiltä matkaa n. 20km ja se on vielä lyhyt huikonen verrattuna siihen, mitä monet muut ajavat. Matkan pituus ei sinällään haittaa, mutta julkisliikenteen puuttuminen kyllä. Sijainti vaikeuttaa varainkeruuta, koska tapahtumiimme ei tahdo päästä ilman autoa. Toisaalta, juuri mikään muukaan sijainti ei asiaa auttaisi, koska aina on jostainpäin Perthiä vaikea tulla tai pitkä matka. Terveisiä amerikanmallia ihailevalta kaavoitussuunnittelulta vuodelta 1957 (true story). 

Perthistä on pitkä matka kaikkialle, eli esim. lähimpään isoon kaupunkiin Adelaideen ajaa 26 tuntia yhtä soittoa. Itärannikolle Melbournen ja Sydneyn tuntumaan saa sytkyttää nelisen päivää muutamalla torkkutauolla. Suomeen siirrettynä tämä tarkoittaisi jotakuinkin, että Suomen ainoa kaupunki olisi Helsinki ja muussa maassa ei olisi yhtään taajamaa, jonka koko on yli 30 000 asukasta. Lähin seuraava kaupunki olisi Praha; Helsingin ja Prahan välillä taas ei mitään muuta kuin kenguruita, puskaa, hiekkaa ja muutama kyläpahanen. Perth, Perth, the end of Earth, eli Perth, maailman laita ja loppu, kuten joku runoilija joskus sanoi.

5 Se, ettei ole aikaa nauttia kaikista Perthin mahtavuuksista

En yli kuuden vuoden jälkeenkään ole täysin sisäistänyt ajatusta, etten ole jonkinlaisella ikuisesti jatkuvalla working holidaylla, jonka päätarkoitus on lomailla ja nauttia Australian eksotiikasta sen sijaan, että täällä rakentaa arkeaan kuin kuka tahansa missä tahansa. Vaikka työelämässä on monia etuja, pää-miinuspuoli tietenkin on ajan puute. Kun töissä nakuttaa kahdeksan tuntia päivästä, jää muulle elämälle vain vaivaiset kahdeksan tuntia, kun nukkuakin pitää. 

Perthin mahtava kevätsää, puistot, rannat, kahvilat, luontopolut ja muut mukavuudet seilaavat sivu suun joka päivä, kun olen parkkeerattuna tietokoneen ääreen. Tämä ongelma ei tietenkään vaivaa vain Perthissä, vaan kautta maailman, kaikkia kokopäivätyötä tekeviä. Juuri tänään pohdiskelin, että ilmeisesti kombo rahaa+aikaa+mielekästä tekemistä voi onnistua vain kahden osalta kerrallaan, eli yksi aina uupuu. No, onhan sekin jo riittävästi, joten valitus loppuu tähän!

Tässä Perthin eräs legenda, robotanssia "tanssiva" (nytkähtelevä) katuesiintyjä. 

8.10.2016

25 asiaa, jotka Perthistä pitää tietää

Luin hauskan jutun enguksi netistä - 25 asiaa jotka sinun tulisi tietää ennenkuin/kun muutat Perthiin - ja ajattelin kääntää sen tähän suomeksi, sen verran osuva listaus oli. Laitoin omat kommentit mukaan sulkuihin selittämään näitä sisäpiiriläppiä.

"Aha, olet uusi P-kylällä? Tai olet ehkä juuri paluumuuttanut muutaman ulkomaan vuoden jälkeen? Kummin vain, tervetuloa, ystävä. Teemme sinusta sunnuntaitissuttelijan ja huonon kuskin vilauksessa.

Tässä 25 top tippiä jotka sinun tulee tietää, nyt kun asut Perthissä:

1. Meidän käsityksemme hyvästä joukkoliikenteestä on erittäin todennäköisesti eri, kuin sinun käsityksesi. (Perthissä on 2 miljoonan asukkaan kaupungiksi onneton joukkoliikenne lähijunia lukuunottamatta).

2. Hommaa auto (ks. syy yllä)

3. Ilmastoinnilla (+40 astetta tammi-helmikuun...)

4. Tarvitset jonkun coolin ystävän näyttämään sinulle parhaat baarit. Useimmat baarimme ovat pikku jekkuja turisteille. Hehe. (Viitannee siihen, että joka lafka on pirkuleesti ylihinnoiteltu, ellet satu tietämään jotain sisäpiiripaikkaa tai parhaita happy hour - aikoja).

5. Cottesloe on kaunis ja oikukas rakastajatar, täynnä haita ja meduusoja. Ei uskoisi hänen ulkomuotoaan katsoessaan. (Cottesloe on kaunis ja suosittu uimaranta Perthin keskustasta vartin automatkan länteen, mutta siellä todentotta on haivaarakyltit ja myös haihälytyksiä säännöllisesti).

6. Tulet palamaan. #hattuhihatsuojakerroin (Palaa voi myös pilvien läpi, saati porottavan auringon alla, joka paistaa 6-9kk vuodesta. #slipslopslap on valtion kampanjaslogan, joka tarkoittaa "sujahda vaatteisiin, lyö lätsä päähän ja sudi aurinkorasvaa pintaan).

7. Meistä on huvittavaa, kun kiivit sanovat "zandaalit" sandaalien sijasta. Hehhehehe, zandaalit! Klassikko! (Uusseelantilaisia kutsutaan kiweiksi ja heidän aksentilleen naureskellaan - hyväntahtoisesti tosin, koska ei aussiaksenttikaan  mitään Englannin kuningattaren eleganssia muistuta).

8. Autolasteittein teinejä tulee ajamaan ohitsesi kiljuen "näytä ryntäät!" - älä välitä, se on paikallinen tapa sanoa moi. (Itselle ei ole tätä huudettu, mutta kylläkin "dorka osta auto" kun pyöräilen. Tyylikästä).

9. Täällä oli kauniimpaa ennen Pokemon-villitystä... (täkäläisiä jurppivat puistoissa ym. parveilevat Pokemon-pelaajat. En itse ymmärrä, miksi. Hyvähän se on, että ulkoilevat).

10. Uber oli vuoden uutisaihe meille. (vrt. #1. Huono joukkoliikenne. Ja älykalliit taksit, jotka eivät tule, kun tilaat).

11. Kyllä, tulet palelemaan talvella. Ei siksi, että olisi niin kylmää. Vaan siksi, että lämmöntakaus taloissamme on yhtä tehokas kuin joukkoliikenteemme. (Ei lisättävää. Täyttä faktaa).

12. Rakastamme hipster-kahviloita! Uudelleenrakenna kahvini! Ota rahani! (Viittaa villitykseen, jossa kahvi tarjoillaan "osina": espressotujaus, kuumaa vettä kannussa sekä lämmitettyä maitoa, jotka sekoitetaan itse, että saa kaikkia juuri oikeassa suhteessa. Ja hinta tietenkin kaksinkertainen normikahviin verrattuna).

13. Jonotamme fiinille brunssille. (En tajua, miksei jonotettaisi...?? Olenko jo liikaa perthiläistynyt? Aamiainen, brunssi tai lounas kivassa kahvilassa ovat elämäni kohokohtia!)

14. "Etelänloma" on initiaatioriitti. Viinin kera, tietenkin! (Perthiläiset lomailevat sankoin joukoin "etelässä" eli ajavat Perthistä 4h matkan Margaret Riverin viininviljelyalueelle joka ikisenä pitkänä viikonloppuna tai loma-aikana. Yhden makuuhuoneen mökki yhdeksi yöksi voikin maksaa tuhat dollaria loma-aikaan eikä juuri vähempää muina aikoina).

15. Perjantaisin aloitamme juomisen neljältä iltapäivällä. (Eikös tämä ole ihan normaalia...? Töistä usein lähdetään viikonlopetusdrinkeille työkavereiden kanssa. Läheskään aina ei ole kuitenkaan tarkoitus kännätä, vaan ottaa parit ja jatkaa illallisen kautta kotiin).

16. Gumtree kaikkiin tarpeisiisi, oli kyse sitten kämppäkaverin löytämisestä tai hieman villimmästä makuuhuoneseurasta. (Gumtree eli tori.fi on nettifoorumi, jossa voi ilmoittaa melkeinpä mistä vaan harrastuksista deittailun kautta kirpparikamaan ja asuntoilmoituksiin).

17. Satunnaiskenguruita siellä täällä. (Keskustassa ei näy, mutta syrjemmissä lähiöissä ilta- ja aamuhämärässä aika ajoin.)

18. Viinaa ei saa huoltsikalta tai kulmakaupasta. Sori. (En tiedä missä osavaltiossa saa? Vai viitanneeko tämä ulkomaihin, esim. Eurooppaan? Täällä alkoholi myydään bottle shopeissa eli pullokaupoissa, joita kyllä on ihan riittävästi ja mm. drive in - versioina tarjolla).

19. Uutistenlukijalla aussiaksentti - parasta. (Niin on. Mikään uutinen ei kuulosta kovin pahalta, kun sen lukee leppoisaa "noworries" tyyliä puhuva juontaja.)

20. Asiat tapahtuvat ... hyvin ... hitaasti ... täällä. (Western Australia, WA, wait awhile eli odotappa tuokio jos toinenkin).

21. Ei. Meidän ei tule lähteä minnekään hengailemaan viikolla. Sinä hupsu suurkaupunkilainen. (Perthissä on hiljaista viikolla työajan jälkeen ja bilealueetkin heräävät henkiin vain pe-la. Toisaalta hyvä, onpahan rauhallista.)

22. Tai no, voidaan mennä Whiteman Parkiin. Vain tämän kerran. (Luonnonpuisto ja eläintarha melkein tunnin ajomatkan päässä Perthistä, eli vaatii vaivannäköä lähteä visiitille. Kiva ja käymisen arvoinen paikka kyllä.)

23. Bali on Perth. Bali on elämä. (Ei sellaista perthiläistä olekaan, joka ei ole käynyt Indonesian saarella Balilla. Sinne on Perthistä suorat lennot ja se on kaikkein helpoin ja halvin lomakohde "lähitienoilla" eli alle neljän tunnin matkan päässä.)

24. Mikään ei tunnu niin kalliilta, kun maksaa pelkästään etäluettavalla kortilla. (Perthissä on kiskurihintaista, mikä tuntuu etenkin nyt, kun kaivosbuumi on ohi, palkat eivät yhtä hyvät kuin muutama vuosi sitten ja työttömiä paljon enemmän. Paypass eli etäluku on myös uutuus - moni kahvila ei suostunut ottamaan korttimaksuja vastaan ollenkaan vielä 2011 kun tänne muutin).

25. Tosi-tv. Toivottavasti tykkäät kokkaamisesta ja remontoinnista! (Kokkaus- ja remontointishowta on telkku pullollaan. Aina alkaa uusi. Ja näistä puhutaan töissä paljon.)

Alkuperäinen juttu täällä: 25 Things You Should Know When You Move to Perth. Joanna Pope 2016.

En väitä että Perthissä on kuuma, mutta pari hobittia juuri nakkasi sormuksen takapihalleni. Kuumuutta odotellessa. Poikkeuksellisen pitkä ja märkä talvi nimittäin yhä jatkuu, vaikka pitäisi olla kevät kukkeimmillaan. 

2.8.2016

Perth, hajarakentamisen mekka

Luin aamukahvin äärellä paikallislehdestä jutun, jossa käsiteltiin Perthin kaupunkikuvaa ja -rakennetta, erityisesti siitä näkökulmasta, miten levällään koko Perth on ja näyttää olevan jatkossakin.

Pethin maantieteellistä kokoa ei ensi päivinä kaupunkiin saapuessaan edes tajua, vaikka lentokoneesta avautuukin horisonttiin ulottuva matto omakotitaloja ja moottori- ja valtateitä. Perthin metropolialueella on asukkaita vajaat pari miljoonaa eli enemmän kuin kolmiossa Espoo - Helsinki - Vantaa, mutta tämä yksi kaupunkialue kattaa matkan Helsingistä Lahteen.

Jos Perth siirrettäisiin Suomeen tälle janalle, Perthin keskusta osuisi Mäntsälään, eteläisin esikaupunki Mandurah olisi Helsingissä ja pohjoisin, metropolin viimeinen lähiö tai oikeastaan kyläpahanen Two Rocks olisi puolestaan Lahdessa. Perth sijoittuu nauhana Intian valtameren rannalle, eli parempi vertaus olisi, että Perth olisi janalla Helsinki - Hanko tai Helsinki - Kotka. Eli ihan pienestä paikasta ei ole kyse, kun maantieteellisesti mittaa.

Perthin keskusta on tämän metropolin ainut iso kauppa- ja työkeskittymä mittapuuta "oikea kaupunki", ja vaikka esikaupungeissa ja lähiöissä on omat keskustansa, eivät ne yleensä ole edes Kajaanin keskustan kokoluokkaa, vaan ehkäpä mallia Iisalmi. Tosin toiset lähiöt ovat virikerikkaampia kuin toiset, koska Perth koostuu klusterista n. 150 vuotta vanhoja kyliä, jotka ovat kasvaneet yhteen aikojen saatossa ja välit on tilkitty uusilla alueilla.

Vanhoilla alueilla, kuten Victoria Park, Subiaco, Clairmont, Applecross, South Perth ja Mount Lawley, on oma viehättävä tunnelmansa perinteisten rakennusten ja puotien myötä, ja osa uusistakin seuduista on tarkoituksella pyritty rakentamaan eläväisiksi (esim. Joondalup ja rakenteilla oleva Wellard).

Osa lähiöistä puolestaan on pelkkää omakotitaloa omakotitalon jälkeen ja välissä joku hämmentävästi kaiken keskelle tyrkätty pienteollisuussalue tai hallikauppojen meri, eli ei huikean jännittävää kaupunkielämää - puhun teistä Cannington ja Kelmscott.

Perthin keskustakin on äkkiä nähty eikä se mielestäni ole yhtä vireä, laaja ja palvelurikas kuin Helsingin keskusta, paitsi kahviloiden ja ravintoloiden tarjonnan osalta, joita aussit ilokseni rakastavat. Kulttuuria, esim. taidegallerioita ja museoita ei ole nimeksikään samaa määrää kuin Helsingissä.

Samaten kaivosbuumin laannuttua Perthin keskustasta on kadonnut paljon kauppoja ja liiketiloja on tyhjillään, koska pienyrittäjillä ei ole varaa maksaa keskustan vuokria. Tästä seuraa helposti "mädän hampaan kierre", eli kun yksi liike lopettaa, lopettavat myös liikkeet ympärillä, kun asiakkaat eivät enää hakeudu kadulle, jossa ei ole yhtä paljoa tarjontaa kuin ennen.

Perthiä on kuitenkin ratkaisevasti piristetty viime vuosina ja uutta eloa ja ilmettä on keskustaan saatu mm. taidokkailla ja jättikokoisilla graffiteilla, ruukkukasveilla ja valoilla, sekä niillä joka paikassa palvelevilla kahviloilla. Pethissä on harmikseni vallalla "massiivinen on kansainvälistä" ajattelu arkkitehtuurissa, ja mitä isompi jokin uusi ehdotettu rakennus on, sitä "kansainvälisemmäksi" sitä kehutaan (eli siis toisi Perthiin turisteja, mainetta ja mammonaa).

Itse en tajua, miten mittakaavaltaan ylisuureksi pullistettu lasi- tai teräslaatikko - yleensä vielä aakean laakean tyhjän aukion keskellä - tekee Perthistä kiinnostavamman kuin sen oman historiallisen ja uniikin luonteen vaaliminen, jota mm. Fremantlen vanhasatama-kaupunginosassa sentään tapahtuu.

Perthiläisiä kammottaa täydennysrakentaminen, koska keskimäärin ihmiset haluavat asua omalla tontilla, omakotitalossa, hieman ranch- eli maatilatyyliin (on autotallit, työkaluvajat, laaja piha, muutama koira, tilaa neljälle autolle). Syntyperäiset perthiläiset eivät tunnu pitävän kerrostaloasumista oikeana kotina ja rivitalo menee nippanappa jos aivan pakko on.

Koska Perth on suhteellisessa mielessä laaja kuin Los Angeles, tietää se paljon autoilua ja ruuhkia. Lähijuna kun kulkee vain viiteen suuntaan eikä mitenkään kierrä kaikkia yli 300:aa lähiötä. Autoilun haittavaikutusten takia Perthissä yritetään tiivistää kaupunkirakennetta, mutta se tapahtuu erittäin sattumanvaraisesti, riippuen siitä, mistä grynderi eli rakennuttaja sattuu saamaan halvan palan maata. Siksipä täällä saattaa yhtäkkiä yllättäin omakotitalomaton keskeltä pilkistää rakenteilla oleva kerrostalo, kadulla, jonka lähimaillakaan ei ole palveluja saati juna-asemaa.

Asiantuntijat jyrisevät lehtien palstoilla, että ei ei ei näin, tällä saadaan vain yhteisö kääntymään entisestään tiivistämistä vastaan, kun eräänä aamuna huvilasi aidan takana myllää kerrostalotyömaa. Tiivistäminen pitäisi keskittää jo oleviin tai muodostuviin keskuksiin, eli missä jo on kauppoja ja palveluja; ja varsinkin liikenteen solmukohta eli bussi- tai juna-asema.

Nämä seudut ovat tietenkin kalliimpia suuremman arvonsa takia, eli vähemmän kiinnostavia gryndereille. Ja jostain ihmeen syystä lautakunnat jatkavat kerrostalojen hyväksymistä esikaupunkien perukoille tai jopa pienteollisuusalueille.

Suunnittelua vaikeuttaa monikerroksinen hallinto: Perthin suunnitteluun osallistuvat osavaltiohallinto, Perthin kaupunki silloin kun kyseessä on keskustaa koskeva rakentaminen, sekä paikalliset kunnanhallitukset pormestareineen kaikkialla muualla. Kukin pormestari kilpailee parhaista kunnallisveronmaksajista muita vastaan, mikä ei ole omiaan lisäämään yhteistyötä alueiden välillä. Myös Australian valtionhallinnolla on sanansa sanottavana isoimpiin hankkeisiin (moottoritiet, junaradat, lentokenttä), joita se osarahoittaa.

Jos olet aikeissa muuttaa Perthiin tai tulla käymään, varmista, että majoituksesi lähellä on juna-asema. Tai edes bussi. Mikäli tiedossa on runsaasti asiointia keskustassa, suosittelen asumaan Free Transit Zonella (FTZ) eli City of Perthin alueella (kartan saa Transperthin nettisivulta), jossa busseissa saa matkustaa ilmaiseksi. Junatkin ovat FTZ:lla ilmaisia, mutta tällöin pitää olla hallussa Transperth-matkakortti, vaikkei sitä tarvitsekaan lipunlukijaan piipata.

Jos tutustuminen Australian kaupunkisuunnitteluun tai toimistotyöelämään ylipäätään kiinnostaa - humoristisesta näkökulmasta - suosittelen lämpimästi aussisarjaa Utopia, joka kertoo kuvitteellisen Nation Building Authorityn eli Suurhankeviraston arjesta. Sarjassa käsitellään jokseenkin jokainen aussijulkishallintoon liittyvä klisee ja ongelma, kieli poskessa. Jos pidit brittisarja Konttorista, Utopia saattaa iskeä nauruhermoon ainakin ajoittain.

Perth parhaimmillaan.
Perth vähemmän parhaimmillaan.
Nation Building Authority´n Tony (toimitusjohtaja) yrittää jälleen kerran ratkoa väistämätöntä byrokratian solmua kaavoitushankkeessa. Utopia-tv-sarjasta.

27.9.2015

Päiväretkivinkki Perthissä: Guildfordin vanha kaupunki

Mikäli keskusta, Fremantle, Cottesloe-ranta, Scarborough-ranta, Swan Riverin jokivarsi ja Kings Park on jo nähty, suuntaa ihmeessä tänne.

Tapahtumapaikka: Guildford, Perth; tarkennettuna Little Guildford-kahvila ja ravintola.

Miksi? Muuten vaan, jos on vapaapäivä, viikonloppu (etenkin pitkä viikonloppu) ja aurinkoisen lämmintä, kuten pääosan vuodesta on. Lisäksi Little Guildfordilla on hyvät arvosanat Zomatossa (ent. Urbanspoon) eli täkäläisessä ruoka-arvosteluraamatussa. Koekaniineina toimittuamme voin vahvistaa Zomaton arviot: olipa hyvää, ja kaunis paikka!

Miksi juuri Guildford? Se on yksi kolmesta historiallisesta Swan River Colonyn kaupungista eli perua niiltä päiviltä (1820-luvulta), kun Perth alunperin asutettiin valkolaisten toimesta. Perth oli siirtomaakylistä toinen ja Fremantlen satamakaupunki kolmas. Guildford on nykyään Perthin kaupunginosa n. 12 km koilliseen keskustasta.

Guildford on Perthin keskustan ja Freon ohella paikka, jossa on laajimmin ja yhtenäisimmin säilynyt vanhaa rakennuskantaa ja ilmettä 1800-luvulta, samoin puistoja ja nyt tukevarunkoisia puita siirtomaa-asuttajien ensi-istutuksista. Guildford oli perustamisaikaansa ns. paremman väen seutu, nyt se on suosittu (romanttisesti rapistuneiden) huviloiden bongailupaikka, kahvilakatu sekä antiikkiliikkeiden tyyssija. E:n mielestä antiikki ei muuten ala niin tuoreesta ajankohdasta kuin 1800-luvulta, mutta täällä se on jo vanhaa, samoin kuin Suomessakin.

Koska Perthistä ei pääse välimatkojen takia noin vain lomalle minnekään, täällä oppii harrastamaan kotiseutumatkailua ja turistiseikkailuja omassa kaupungissa. Guildford on Swan Valleyn viininviljelyalueen portti ja mukavan "eksoottinen" historiallisuudessaan - melkein tuntuu kuin kävisi päivä vanhassa Tallinnassa - reissulla.

Mitä siellä tehtiin? No syötiin! Kreikkalaista feta-oliivi-lammas-salaattia sekä brie-broileri-grillileipää salaatilla ja uuniperunalla. Kyytipojiksi juotiin lasilliset viiniä (rose oli hyvää ja raikasta, merlot-punaviini keskinkertaista), istusteltiin, juteltiin, nautittiin kesäsäästä. Kävelimme myös ympäriinsä Guildfordin maisemissa, otimme valokuvia ja tarkastelimme jokaista nähtyä puuta, koska E on niihin nyt ammattinsa puolesta perehtynyt ja opettaa allekirjoittanutta tunnistamaan ja nimeämään lajeja, kuten 170 eukalyptussorttia, jotka täällä kasvavat. Ja lajeja on toki muitakin kuin ne eukalyptukset :D