Kenen on vastuu? Pussi-gate nro 3

Seuraa tajunnanvirta-avautumista aiheesta vastuu omasta elämästä ja maapallosta. Mitä vanhemmaksi elän, sitä enemmän ihmettelen, miten moni tällä samalla planeetalla haahuilee ilman elettäkään, että ottaisi vastuuta yhteisistä asioista. Huom, en tällä tarkoita etteikö aikaansaavia, empaattisia ja välittäviä ihmisiä ole - heitä on rutkasti, onneksi - mutta liekö täällä Wessilässä enemmän entitled eli etuoikeutusta vaativia ihmisiä, vai missä vika?

Yleistaustoitusta: työssäni valitusten käsittelijänä kohtaan säännöllisesti ihmisiä, jotka syyttävät jotakuta muuta kokemistaan vastoinkäymisistä. Krooninen ajattelu, että on vääryyksien uhri, on englanniksi nimeltään querulent behaviour ja termi on käytössä mm oikeus- ja lakipiireissä. Olen pohtinut paljon, ovatko vainoharha, etuoikeutus ja laiskuus samaa juurta vai onko kyseessä eri syyt ulkoistaa kokemansa "vääryydet" - tähän lie vaikea saada tyhjentävää vastausta. Vainoharhainen ajattelee, että muut ovat lähtökohtaisesti häntä vastaan tai vähintään epäpäteviä; etuoikeutettu ajattelee, että hänelle kuuluu automaattisesti joitain etuja, helpotuksia tai hyvityksiä; ja laiska ajattelee, että on muiden tehtävä ratkoa ongelmat.

Miksi tämä aihe vaatii avautumaan juuri tänään? Pussi-gaten vuoksi. Täällä Wessilässä on viimein herätty siihen, että loputon ja aivan turha ilmaisten muovipussien tyrkytys ruokakaupoissa on ympäristölle haitallista ja sille pitäisi tehdä jotain. Heinäkuun alusta saakka heppoiset kertakäyttöpussit ovat olleet kiellettyjä, niistä laadittiin oikein laki. Muttamutta.

Kaksi suurinta ruokakauppaketjua, Woolworths ja Coles, saivat kimppuunsa vihaisten asiakkaiden ryöpyn, kun ilmaisia pusseja ei enää saakaan. Sen sijaan, että asiakkaat maksaisivat kiltisti 15 senttiä vahvemmista pusseista, kuten Suomessa on tehty aina, vinkuvat wessit ovat aloittaneet vihakampanjan tätä vääryyttä kohtaan. Tänään uutisoitiin, että painostuksen alla Coles nolosti peruu pussikieltonsa ja alkaa jakaa noita vahvempia pusseja ilmaiseksi. Lisäksi Coles alkoi jakaa muovisia minikopioita tuotteistaan "keräilyleluina". Sen sijaan, että muovia vähennetään, sitä lisätään. Annamunkaikkikestää.

Jokainen yhtään asioita seuraava on varmaan jo tajunnut, että kirjaimellisesti hukumme muoviin, jos ei sitä pian aktiivisesti vähennetä. Pakkausjätettä ei todellakaan tarvittaisi sellaisia määriä kuin nyt tuotetaan, ja pakkausmateriaalit voisivat aivan hyvin olla ekologisempaa materiaalia - esim biohajoavaa muovia tai bambua - pienellä lisäpanostuksella. Mutta ei. Yleensä pidän länsi-aussien letkeydestä, mutta juuri tällä hetkellä hävettää asua osavaltiossa, jossa ihmiset eivät kykene sen vertaa ottamaan vastuuta omasta päivästään, että ottaisivat kauppakassit autoon tai maksaisivat alle dollarin muutamasta pussista. [naamapalmuja ja irvi-hymiöitä rivi]

Tässä pussikeississä tiivistyvät ongelmat vainoharha, etuoikeutus ja laiskuus. Vainoharha ilmenee niin, että kuvittelee pussikiellon olevan vihersosialistien juoni, joka jollain lailla kierosti tuottaa kommunismia ja syyllistää turhaan kunnon ausseja, kun todellinen syyllinen maailman muoviongelmaan ovat kehitysmaat (jonne Australian muovi laivataan "kierrätettäväksi" kun omassa maassa ei ole saatu aikan kierrätystä, btw). Etuoikeutus jyllää, kun ajattelee, että minun kuuluu saada ilmaisia pusseja. Laiskuus kukkii, kun ei viitsi kantaa paria muovipussia taskussa, repussa tai käsilaukussa, jotta voisi niillä toimittaa ruokaostokset kotiin työpäivän jälkeen.

Wessilässä ei vieläkään ole käytössä pullopanttisysteemiä ja nyt tämä pussivähennyskin uhkaa kuivahtaa kasaan. Täällä ei myöskään ole toimivaa kierrätystä, sillä kierrätettävä tavara laivataan pääsääntöisesti Kiinaan, mutta Kiina on kieltäytynyt ottamasta enempää roskaa vastaan. Kirppareita käyttävät lähinnä vähävaraiset ja hipit opiskelijat, ne eivät ole mitään koko kansan huvia. Lisäksi täkäläiset myyvät ja ostavat sellaisia polyesterirytkyjä, ettei niitä juuri kirpparilta viitsi käytettynä kantaa, koska ne olivat laaduttomia uutenakin. Maantieteellisesti suuren maan ongelma mielestäni on, että roskaongelman voi helpommin painaa villaisella, koska kaatopaikkoja mahtuu aavikolle eivätkä roskat ala suoraan vyöryä asumuksiin kuten ahtaammissa paikoissa.

Muovin suhteen havahduin itsekin äskettäin siihen, että kylppärissäme ja kaapeissamme pyörii korillinen tuotteita, joita emme koskaan käytä - muovipurkkeja muovipurkkien päälle. Jaoin kaikki pois naapuruston "älä osta mitään" ryhmässä ja aloin testaamaan vuohenmaitosaippuaa shampoon sijasta. Näyttää toimivan hyvin, tosin vaatii omenaviinietikkahuuhtelun ja hoitoaineen (muovipullosta, kunnes löydän jonkin toisen vaihtoehdon). Vaihdoin muovipullotetun pyykinpesunesteen kartonkipakkauksessa tulevaan jauheeseen ja vessapaperit ostan paperipakkaukseen käärittynä muovin sijaan, jne.

No hyvä minä - ja kaikki jotka toimivat samoin - , mutta mitä tällaiselle yleiselle luonnosta piittaamattomalle kulutuskulttuurille tulisi tehdä?

Henkilökohtaisesti toivoisin, että jokainen maapallon kansalainen alkaisi ajatella hieman omaa nenäänsä pidemmälle, ellei jo niin tee. Onko ihan pakko ostaa uusinta uutta tai turhaa sälää, jota käyttää vain hetken? Onko pakko käyttää muovia, löytyisikö tuotteita pahviin, paperiin tai biomuoviin pakattuna? Voisiko tavaraa korjata ja kierrättää, voisiko ostaa käytettynä upouuden sijaan? Suomalaiselle nämä usein ovatkin aika itsenstäänselviä valintoja arvomaailman ja rahankäyttötottumusten vuoksi. Järkyttävää kyllä, omat itsestäänselvyydet eivät ole itsestäänselvyyksiä kaikkialla, etenkään Klondyke-kaivos-kasino-buumia viimeisen vuosikymmenen eläneille uusrikkaille, nyt uusköyhille ex-juppi-perthiläisille.

Pliis, suomalaiset, jatkakaa samaan malliin ensiluokkaisina kierrättäjinä ja kirppareiden ystävinä!

Jokainen ostettu/saatu pussi maatuu sata vuotta, tai päätyy merieläimen vatsaan tai mikromuoviksi ravintoketjuun. Kuva Christine Ren, Project Aware.

"Liian kalliita" Coles-pusseja luonnollisessa ympäristössään. Mihinkään muuhun ympäristöön ne eivät kuulukaan.

Suomalainen kirppari nimeltään Ipanainen. Miksi, oi miksi, laadukas kirppari on niin harvinainen ilmiö Suomen ulkopuolella? Tällaisia yksityisiä kirppareita ei ole olemassakaan Perthissä, ainoastaan SPR:n kirppareita vastaavia muutama.

Iltakahvit ja muita outoja suomitapoja

Meillä on ollut suomalaisia vieraita nyt viikon ja sehän muistuttaa kaikista erikoisista suomitavoista, joita aussit (tahi suomalaisen kanssa asuva ranskalainen) eivät tunnista tai edes ymmärrä. Kuten.

Suomalaiset juovat iltapäivä- tai iltakahvit. Tämä on tapa, jota itsekin jääräpääsuomalaisena noudatan ja keitän kahvit kotona töistä tultuani, tai saatan käydä kahvilassa istuksimassa kolme varttia töiden jälkeen ennen kotiin menoa. 

Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, koska useimmat kahvilat Perthissä menevät kiinni viideltä (jolloin pääsen töistä), koska kahvia juodaan vain alkuiltapäivään saakka. Kello kolme tuntuu olevan myöhäisin aika, kun paikalliset vielä pistäytyvät kahvilla, ja meillä töissä kahvimasiina (Nespresso-automaatti) laitetaan pois päältä ja osat pestään päivän päätteeksi klo 16. Eli kahvit pitää muistaa tirauttaa sitä ennen, jos vielä loppuiltapäiväksi tarvitsee buustia.

E ei ymmärrä iltapäivä- saati iltakahveja, koska miksi kukaan tarvitsisi kofeiinia iltaa tahi yötä kohden? Nokun, se nyt on vaan tapa ja kahvi maistuu hyvältä, suomalainen mumisee.

Suomalaiset syövät paljon leipää, koska leipä on hyvää. Sain tuliaisiksi kolme pussia ruisleipää ja ne on nyt melkein syöty, viikossa. Yksin. E sai yhden palan, loput piilotin pakastimen perukoille ja syön sieltä salaa kuin addikti. Täkäläisellä paahtoleipäkuurilla syön normaalisti pari palaa leipää aamukahvin kanssa, siinä se. 

Aussit syövät useinkin täytettyjä leipiä (sandwicheja tai patonkeja) lounaaksi, mutta eivät samalla tavalla näytä syövän leipää muun ruuan päälle tai rinnalla, kuten suomalainen lautasmalli opettaa. Minä sen sijaan Ruispalojen ja Reissumiehen äärellä kiskon leipää joka aterialla tai ateriaksi. Ihanaa. Mumsmumsmussunmussun. Ei oikeasti ole parempaa tuoksua maailmassa kuin paahtimesta pomppaava ruisleipäpala. Saati makua.

Suomalaisten kanssa ei tarvitse jutella. Siis toki vieraiden kanssa ollaan vietetty aikaa ja juteltu pitkästikin, mutta puolin ja toisin on myös vetäydytty omiin oloihin ihan ilman selityksiä tai kohteliaita pahoitteluja siitä, että pitää nyt hoitaa asia x tietokoneella; tai anteeksikauhiastipaljon, väsyttää joten vetäydyn yöpuulle. 

Kun suomalainen ei enää halua jutella (ei ole asiaa jäljellä, väsyttää, kiire tehdä muuta tai muu syy), poistuu hän sen kummemmin asiaa julistamatta takavasemmalle ja alkaa puuhailla omiaan. Tämä on aivan äärimmäisen vapauttavaa toiselle suomalaiselle, joka on viime vuosina saanut vain ranskalaisvieraita, jotka puolestaan odottavat kellon ympäri sosialiseeraamista ja joka hiton ilta on syötävä neljän ruokalajin ja neljän tunnin illallinen, yhdessä tottakai.

Suomalaiset häkeltyvät liiasta kohteliaisuudesta ja sosiaalisuudesta. En näin neljän vuoden jälkeenkään mene mielelläni pikkuputiikkeihin, joissa myyjä hyökkää heti iholle ja tahtoo jutella, palvella ja avustaa jotenkin. Kiertelen mieluiten hyllyvälejä itsekseni, vertailen, tutkin, mietiskelen, sovitan sitä mitä haluan. En todellakaan kaipaa myyjää kertomaan, että minulle sopisi parhaiten tuote x, z ja y. Haluan hankkia tasan sen tavaran, minkä itse haluan, enkä jutustella siinä rinnalla. En etenkään halua myyjän mielipidettä tuotteesta (esim. vaatteesta), joka ei ole tekninen vempain ja siten vaadi asiantuntija-apua. Minä ite, minä mykkänä, minä tehokkaana, sisään+tavara+maksu+kiitos+ulos. Sivistyneimmässä tapauksessa yksisanainen tervehdys alussa ja lopussa.

Täällä kassa usein kysyy ”miten päiväsi on mennyt?” enkä vieläkään tiedä, mitä siihen vastaisi. ”Ihan hyvin” kuulostaa liian lyhyeltä, mutta avoin, aito vuodatus ei tule kysymykseenkään. Miksi kysyt jos et halua tietää, julistaa suomalainen sarjishahmokin, Matti. 

Matti, tunnen tuskasi. I feel your pain. 

Karoliina Korhonen: Finnish Nightmares - sarjakuva.

Pakkaus-gate eli väärin pakattu ruokakassi

Aioin kirjoittaa lomakuulumisia ja laittaa kuvia tulemaan, mutta pakko avautua asiasta, joka jurppii täällä joka kerta. Nimittäin ruokakaupan kassat. Tai pikemminkin se, että he pakkaavat asiakkaan ostokset kasseihin. Ja aina väärin! Krääh.

Kun käyn itsekseni kaupassa, maksan aina itsepalvelukassalla. Se on piste, jossa itse skannataan joka tuote ja pakataan omin nokkineen. Yleensä otan myös omat pussit mukaan, koska kaupan muovikassit ovat samaa vahvuutta kuin suomalaiset hedelmäpussit. Höttöä. Niitä joutuu laittamaan kaksi päällekkäin, että saa mehupurkit ja säilyketölkit kotiin tai edes autoon asti.

Ja kaikkihan tietävät, miten muovikassit päätyvät lopulta sadaksi vuodeksi maatumista yrittämään kaatopaikalle, tai pahimmillaan merenelävien mahaan, joten tällainen tuplatuhlaus ei houkuttele. Aina ei kuitenkaan muistu kangaskassi mieleen kauppaan lähtiessä - etenkin, jos sinne menee ex tempore -, joten pakko on joskus joustaa periaatteista. Mutta asiaan, eli siihen pakkaamiseen.

Pakkaus-gate syntyy joka kerta, kun menemme kauppaan E:n kanssa. E ei nimittäin pidä itsepalvelukassoista. Syyt ovat: a) siellä yleensä sattuu joku härö, eli laite skannaa jotain väärin tai alkaa muuten vaan herjaamaan oikeastakin skannauksesta, vaatien henkilökuntaa paikalle hälytysäänin ja sireenivaloa pyörittäen; sekä b), jos kaikki käyttävät itsepalvelukassaa, kassahenkilöt menettävät työpaikkansa.

Tänäkin aamuna ruokakaupassa päädyimme hetken keskinäisen purnaamisen jälkeen jonottamaan miehitetylle kassalle, koska meillä oli niin paljon ostettavaa, että itsepalvelukassan pakkaustila ei meinaa riittää. Itsepalvelukassojen huonoin puoli on, että ne yleensä alkavat hälytyspiippaamaan, jos nostat edellisen pussin pois pakkaustasolta muistamatta ilmoittaa sitä kosketusnäytölle - kassin painoa tarkkaileva kassa kuvittelee, että nyt tässä varastetaan jotain. Jostain syystä tämä toiminto ärsyttää E:tä ylitsepääsemättömästi. Siispä normikassajonoon.

Pakkaus-gate lähti välittömästi kumuloitumaan.

Nuori kassaneiti alkoi ensin tunkea ostoksia niihin hedelmäpussin rohjiin, ennenkuin ehdimme ilmoittaa, että omatkin kassit löytyy. E miehitti pakkauspäätä ja itse vahdin linjaa, jotta kaikki rullaa kohti skannaushetkeä mutkattomasti, eikä kukaan tuuttaa omia ostoksiaan meidän satsin päälle. Täällä ei nimittäin läheskään aina ole niitä erotuskapuloita kaupoissa, vaan pitää itse osata jättää kohtelias väli edellisen ruokavarastoon.

Luin muuten jostain - Hesarista, Ylen sivuilta tai todennäköisimmin ihan vaan Facebookista - että erotuskapulan oikeaoppinen käyttö ja siitä keskustelu oli aiheuttanut kovan myrskyn jollain suomalaisella nettisivulla (Suomi24? Vauva.fi?). Nähtävästi erotuskapulakoulukuntia on kahta täysin eri laitaa edustavaa lahkoa: "itse laitat itsesi perään" tai "seuraava laittaa edellisen perään". Nämä koulukunnat eivät kohtaa ymmärrystasolla, eivät diplomatian, eivät verisen riitelynkään tuloksena.

Tyypillinen suomalainen tuppisuu ei myöskään asiaa sanallisesti kommunikoi kassalla, vaan tuijottaa ärtyneesti kapulaa ja tuuppaa sen lopulta loukkaantuneena ruokavuorten väliin, koska se toinen asiakas on tietenkin juuri vastakkaisen koulukunnan edustaja = idiootti. Mutta takaisin Australian ruokakassikriisiin.

Kassaneiti alkoi pakkaamaan kassejamme ja luonnollisesti ihan väärin. Tunki viinirypäleitä ja muuta murskaantuvaa alimmaiseksi, kun käsillä olisi ollut myös raskaita mehupurkkeja ynnä muuta kulmikasta ja kestävää. Ei, ei, ei ja vielä kerran ei! E yritti ohjailla tuotteita oikeisiin kassinnurkkiin, mutta kassa latoi settiä kahteen pussiin vuorotellen niin, että mitään järjestystä ei taatusti synny.

Sanat "voin mielelläni pakata itsekin, kiitos" eivät tuottaneet mitään muutosta asiaan, kuten eivät yleensäkään. Pakkaus kuuluu kassan työtehtäviin eivätkä he siitä hevillä luovu - varmaankin siksi, että sitten tulisi pomolta sanomista, että laiskottelet tai välttelet hommiasi. Lopulta meitä oli kolme käsiparia hääräämässä kassien yllä, jokainen omaa ruokatetristään pelaten.

Suomalainen kauppa: teet tämän homman oikein, koska jätät pakkaamisen pakkausasiantuntijan eli kunkin asiakkaan omaksi huoleksi.

Alla mielenkiintoinen kuva Woolworth'ista, eli paikallisesta Prismasta tänään: eurooppalaista leipää. Kohtuullisen laaja maantieteellinen ote italialaiseen foccacciaan ja ranskalaiseen patonkiin, sekä ihan tavalliseen vaaleaan leipään. Nähtävästi se on eurooppalaista, koska ei ole valmiiksiviipaloitua paahtista.

Alla toinen täkäläinen ominaisuus, vakioasiakaskortteja kahvilan seinällä. Jotkut kahvilat tarjoavat ilmaiset kahvit 10 tai 20 ostoksen jälkeen, ja monet asiakkaat säilyttävät vakkarikorttejaan kahvilassa oman lompakkonsa sijasta (näin ainakin olen tämän homman ymmärtänyt). 

Vitsi seinällä ei käänny suomeksi, mutta oli hauska engkuksi: Cape Drilling Services - Never dull, always boring eli Niemen Porauspalvelut, ei koskaan mälsää vaan aina tylsää [dull = tylsä (myös terä) ja boring = kyllästyttävä, mutta myös kaivon- tms. kairaus]. Tietysti slogan oikeasti tarkoittaa: ei koskaan tylsää terää vaan aina kairaamassa.

Pienet oudot asiat osa 2

Hidasnettiongelmat jatkuvat ja kuvien lataus yhä tuskaliasta, joten jatkan matkakertomuksen sijaan jälleen kokoelmalla erinäisiä toisiinsa liittymättömiä huomioita.

1) Halpahallivaatteet Suomessa näyttävät kestävän paremmin kulutusta kuin halpahallivaatteet Australiassa. Täkäläinen pesukonetyyppi, eli tämä päältä täytettävä täryämpäri, on hellävarainen kuin betonimylly. Kehnommat vaatteet piekseytyvät nukkaisiksi parissa pesussa. Olen suureksi ällistyksekseni huomannut, että Suomesta mukanani tuomat vaatteet eli (nolohkosti tunnustaen) enimmäkseen mallia H&M, Lindex ja Seppälä, joukossa joku Esprit, ovat kestäneet melkeinpä moitteettomina. Sen sijaan täältä edullisista naistenvaateliikkeistä ostamani muutamat vaatteet - ja narulla pikaisesti nähtynä etenkin kämppisten vastaavat vaatteet - ovat yhtä nukkamössöä. Ihmetyttää, tuodaanko Suomeen Kiinasta ja Vietnamista ne paremmat trikoot ja tänne lähemmäs sitten laivataan ne laaduttomat. Risto kylläkin kommentoi, että jos suosiolla käyttäisin parikymppiä enemmän per ostos ja hankkisin jotain tasokkaampaa, koko ilmiötä ei edes tarvitsisi pohtia. Miehen suusta se totuus kuullaan jne.

2) On vihdoin selvinnyt, mitä piilee täkäläisten loputtoman aksenttihuomauttelun takana. Täällä on peritavallista, että kun sattuu tapaamaan uuden ihmisen, vaikkapa kaupan kassan, tämä heti kysyy, että mistä aksenttisi on? Kuten aiemmin olen kertonut, yleisin veikkaus itseni kohdalla on Irlanti. Useimmat myös kuulevat vastaukseni "Finland" sanana "England". En tiedä kertooko se enemmän kielitaidostani (että luullaan natiiviksi kielenpuhujaksi), vai pikemminkin siitä, että en saa lausuttua edes sanaa Finland ymmärrettävästi. Alussa jatkuva, huomautteluksi tulkitsemani utelu hieman ärsytti ja joskus loukkasikin, mutta nyt olen tajunnut, että kyseessä on silkka uteliaisuus sekä usein myös mahdollisuus avata keskustelua - eli kysymys tarkoittaa, mistäs muuten olet kotoisin? Eikä kuten aiemmin ymmärsin: ethän sinä edes osaa puhua. Toinen taustasyy on, että täkäläiset ovat viivasuoria lähes kaikissa muissakin kommenteissaan. Mitä sitä turhaan kiertelemään, kun voi suoraankin täräyttää. Esimerkiksi töissä on useammankin kerran sattunut, että jos olen tehnyt jonkun virheen, siitä kuulee välittömästi ja aivan suoraan. Ei lainkaan pahantahtoisesti tai syyttäen, vaan puhtaasti toteamuksena: teit tämän väärin, ystävällisesti ota opiksesi. Hmm. Ei hassumpi lähestymistapa sittenkään, kun siihen tottuu. Ei tarvitse ainakaan arvailla, että mitähän toinen mahtaa ajatella.

3) Joulu on kova juttu perthiläisille. Keskustaan alkoi näin lokakuun lopussa ilmestyä joulukoristeita, kuten tekohavuköynnöksiä, ja osassa tavaratalojen näyteikkunoita törröttää jo muovikuusi poikineen. Käsittämättömästi täällä myös joissain paikoissa, kuten työpaikallani sekä eräässä käymässämme pubissa, pyörivät joulukoristeet katonrajassa ja hyllyjen päällä ihan vuoden ympäri (syy voi tosin olla laiskuus pikemminkin kuin jouluintoilu). Automatkallamme etelärannikkoa pitkin ajoimme useiden idyllisten pikkukylien läpi, ja bongasin parikin pelkästään jouluun erikoistunutta kauppaa. Ei mahda mitään, että itselleni joulukimallus ja huurre palmujen katveessa eivät jotenkin käy järkeen. Kioskit ja lahjapuodit notkuvat jo nyt toinen toistaan tunnelmallisempia joulukortteja, pukkeja ja poroja ja lahjapaketteja hangen hohteessa. Hei ihmiset, eihän tänne edes tule lunta. Olen pohdiskellut, että on tavallaan aika kummallista, että tällainen suomalaisittain ikuisen kesän maa ei ole kehittänyt omia joulukoristetyyppejään, vaan edelleen nojataan niihin brittiläisiin laakerilehtiseppeleisiin ja jouluhalkokakkuihin. Jouluperinteisiin kun täällä kuulemma kuitenkin kuuluu rannalla tai uima-altaassa rentoutuminen, sekä mahdollisesti joku hauska perheretki vaikkapa villieläintarhaan koaloita sylittelemään. Missä ovat tonttulakkipäiset koalat ja joulukuuset kellumassa uima-altaissa, kysyn vaan?

4) On ollut jotenkin hupaisaa huomata, miten täkäläiset paheksuvat mm. brittien ruskettumisintoa. Kuulemma turistin tunnistaa kadulla milloin vain tummasta rusketuksesta. Englannissa asunut kollegani kertoi ällistyksen ja huvituksen sekaisesti, miten britit ottavat kesällä aurinkoa puistossa bikineissä. Hänestä ei oudompaa näkyä olekaan, kuin rantavarusteissa makoilijat ilman tietoakaan rannasta ja veden äärestä. Aussit eivät itse ole mitenkään eri värisiä kuin suomalaiset, siis ruskettuneempia - tämä lausuma on toki sikäli typerä, että ausseja on melkeinpä joka etnisestä taustasta ja ihonväriskaalaa löytyy valkoisesta keltaiseen, ruskeasta mustaan ja niin pois päin. Yritän sanoa, että valkoihoiset aussit eivät ole mitenkään erityisen ruskettuneita. Toki voi johtua vuodenajasta, sillä täkäläisittäin kylmään vuodenaikaan harva harrastaa rantaelämää. Ja toki kadulla näkee välillä myös vaikka minkäsorttista auringon pilkuttamaa (siis maksaläiskäistä) menijää. Täällä ihmisille on kuitenkin iskostettu ipanasta lähtien, että auringossa ei oleskella ilman suojaa eli aurinkorasvaa, hattua, suojaavia vaatteita tai aurinkovarjoa. Myös aurinkolasit ovat pakollinen varuste vuoden ympäri. Aurinko onkin niin polttava - vaikkemme edes ole vielä olleet täällä yhdenkään kesän yli -, ettei suorassa paisteessa tee mieli olla. Onneksi varjoa löytyy melko helposti, kaduilla ja rannoilla on tuuheita puita sekä erilaisia katoksia ja lippoja.

Kun minä menen rannalle, en luovu vaatteistani. Tosin kuvassa on talvi ja  lämpötilä +18 kieppeillä, meriveden lämpö aivan rantamatalassa varmaan samaa luokkaa. Kuva Albanysta, Frenchman Bayn uskomattoman upealta rannalta.

Viikonlopun mittaan

Tänä viikonloppuna tunnelma Perthissä on ollut suorastaan käsinkosketeltavan innostunut, kaupungin footie-joukkue nimittäin pelasi melbournelaisjoukkuetta vastaan paikasta loppuotteluun. Innostus on tosin sunnuntain mittaan haalistunut Westcoast Eagles - joukkueen häviön ja pronssiottelupaikan näpeistä valumisen myötä. Footie, football eli aussijalkapallo on laji, josta en ollut ennen tänne muuttoa kuullutkaan. Kyse ei siis ole meikäläisten tutusta jalkapallosta, joka täällä kuin myös Amerikassa tunnetaan nimellä soccer. Nyt footiesta pitäisi olla kiinnostunut ja innoissaan vähän siellä ja täällä, sillä Eagles'ien menestys on ollut päivänpolttava puheenaihe jo useita viikkoja. Tunnustan jo kärkeen, että en tiedä lajista juuri mitään, enkä ole seurannut pelejä, mutta sitä ei ole voinut välttyä oppimasta, että lajilla on todella vankka kannattajapohja täälläpäin mannerta. Kuulemma rugby on toinen suurlaji, mutta sen perustavimmanlaatuiset kannatusalueet ovat tietääkseni itärannikolla ja Uudessa-Seelannissa. Footie näyttää päällepäin amerikkalaisen jalkapallon ja rugbyn sekoitukselta, jota pelataan lähes pyöreällä kentällä sukkulamallista palloa heitellen ja potkien, ilman suojavarusteita (kummallisen pikkuruisissa shortseissa ja hihattomissa paidoissa), ja johon kuuluu näyttäviä hyppyjä, loikkia, syöksyjä ja heittoja.

Siellä se footy on, siis se pallo. Ihmistornin päällä. Kuva Google-kuvahaulla.

Koska emme älyä footien päälle, harrastimme tänä viikonloppuna toista täkäläistä vakioajanvietettä eli ostoskeskuksissa pyöriskelyä. Footiesta ei kaupoissakaan eroon päässyt, sillä lähes jokainen myyjä halusi innokkaasti jutella matsista ja tuloksista, mukavaa sosiaalisuutta toki. Eräät tuttumme käyvät joka lauantai kierroksella jossain kaupungin kymmenistä ostoskeskuksista, ja olemme jokusen kerran lyöttäytyneet mukaan. Autottomina, tuttujen kyyditseminä ostarisuunnistus on itse asiassa ihan kiinnostava tapa oppia tuntemaan kaupunkia (mitä on missäkin päin ja miten sinne pääsee), lisäksi ostarien taattua ihmisvilinää on ihan mukava käydä katselemassa viikonlopun ratoksi. Perthin keskustakin onneksi on vilkas ostos-, kohtaamis- ja tapahtumapaikka, ja viikonloppuisin keskustan kaduilta löytyy jos jonkinlaisia esiintyviä taiteilijoita: osa tasokkaampia, osa taitojen puutetta valtavalla esiintymisinnolla paikkaavia.

Ostarien huono puoli on, että kauppatarjonta on lähes sama melkeinpä kaikkialla. Myymälöiden koko ja valikoima tosin jonkin verran vaihtelee ostarin koosta riippuen. Ehdoton suosikkimme - ja näköjään myös aasialaisten suosikki - on Harbour Town City Westin lähijunapysäkin vieressä. Tähän vanhanaikaisempaan ulkoilmaostariin on koottu valikoima erilaisia outlet- eli tehtaanmyymälöitä, ja hyvällä tuurilla shoppailulauantai tai -sunnuntai tuottaa mukavan pussillisen edullisia löytöjä. Valtavasti maallinen omaisuus ei ole karttunut ostariviikonloppujen tuloksena, sillä enimmäkseen ostarivaeltelun tarkoitus on katselu ja ihmettely - sekä tavaramäärien että kanssaostelijoiden. Lounassuunnitelmana ostari kannattaa vain, jos siellä sattuu lounasaikaan olemaan, ei siis mikään erityissuositeltava vaihtoehto.  Ruokapaikkatarjonta on kokemustemme mukaan amerikkalaista ja kanadalaista tasoa parempaa, mutta mitään gourmeeta on turha hakea. Vakiovarusteluna löytyy peruskebab- ja purilaiskojuja, erilaisia aasialaisia mättöjä (intialaista, kiinalaista, japanilaista), sekä tietenkin paakkelssi- ja voileipäkahviloita. Suosikkivälipalani on kätevä ja raikas smoothie, tuoreista hedelmistä, marjoista ja jäästä tilauksesta pyöräytettävä pirtelö - tosin Singaporen kojujen smoothiet olivat vielä tuoreempia ja maukkaampia! Myös kevätrullilla jaksaa yllättävän pitkään, ajavat tismalleen saman asian kuin karjalanpiirakat Suomessa.

Morley Mall eli Morleyn kaupunginosan ostarilta. 

3. Toivioretki Ikeaan

Myönnetään, takana vasta kaksi viikkoa uudessa maassa ja jo nyt on aivan pakko hankkia salmiakkia. Onneksi jokaisessa itseään kunnoittavassa suurkaupungissa on Ikea, jonka myymä ruotsalainen ruoka käy suomalaisesta kun tiukkaa tekee. Perthin joukkoliikenne on lyönyt ällikällä skeptisen suomalaisen, joka odotti muuttavansa läpiautoistuneeseen Amerikan keskilänteen. Kaupungin alueella on 11 000 bussipysäkkiä (opittu tänään Transperthin ilmoitusjulisteesta), ja kattava viiden linjan lähijunaverkosto. Tähän saakka kaikkialle, myös Ikeaan, on päästy julkisliikenteellä - kätevää, sillä omaa autoa meillä ei ole.

Kahmimme salmiakkia sellainen hullunkiilto silmissä, että vieressä daim-suklaata tutkaillut aussi luuli meitä koti-ikävöiviksi ruotsalaisiksi, kukaan muu ei voi haluta karmeaa salty liquoricea eli suolattua lakua. Karkkilaukku täynnä ehdittiin vielä pyörähtää keskustassa hakemassa lisäpuheaikaa prepaid-liittymiin. Post paid - liittymiä täällä ei käytetä läheskään niin yleisesti kuin Suomessa, eikä sellaista täällä edes saa ilman mittavaa todistusaineistoa: kotiosoitteeseen tullut kirje, suomalainen luottokortti, passi ja mielellään vielä australialainenkin luottokortti käytettävä liittymämyyjän näytillä.

Perthin keskusta on kävelykatuineen, pikkupuoteineen, kahviloineen ja ostoskeskuksineen yllättävän kaupunkimainen, CBD:n eli Central Business Districtin pilvenpiirtäjät kaiken yllä. Saint Georges Terracella eli keskeisellä bisneskadulla pukukoodi on liituraita, muualla aussit näkyvät pukevan päälleen ihan mitä sattuu. Joskus vastaan tulee itse Scooby Doo. Muuttomatkan välietapilla Singaporessa sikäläisten hehkeiden ja muodikkaiden ihmisten keskellä kärsitty lievä alemmuuskompleksi katosi tuhkana tuuleen Perthissä :)