Täällä 1. toukokuuta ei ole juhla- eikä vapaapäivä. Täälläkin on olemassa Labour Day eli työläisten päivä, mutta se on vaihtelevana päivänä maaliskuun alussa eikä näy vapaapäivää kummallisemmin katukuvassa tai elämässä. Vapunvietto on siis Perthissä mahdollista vain joko omin nokin tai muiden suomalaisten kanssa hynttyyt ja herkut yhteen lyöden. Kutsut hoituivat facebookissa Suomalaiset Perthissä - ryhmän kautta. Eli jos olet uusi Perthissä tai suunnittelet tänne tuloa, liity viipymättä ryhmään nähdäksesi, missä muut suomalaiset luuraavat ja mitä tekevät.
Perth on ideaalinen paikka kaikenlaisten ulko- ja ryhmäjuhlien järjestelyyn, koska sää on vähintään kohtuullinen melkeinpä aina. Suomalaisista perinnejuhlista vain juhannus on joskus hankala järjestää, koska kesäkuussa sataa ja tuulee - perinteinen suomalainen juhannussää siis ;) Muulloin saadaan nauttia auringosta tai edes pilvipoutasäästä. Tämäkin vappu vietettiin puistossa, Perthin isoimman puiston Kings Parkin Synergy Parkland-päässä eli alueella, jossa on reilulla kädellä grillauspaikkoja, vessoja, nurmikkoa, lampia, leikkikenttiä ja kahvilakin.
Me parkkeerasimme omine tuomisinemme nurmikon reunaan ja levitimme nyyttikestitarjoilut piknik-pöydälle. Ja mitä siellä syötiin? No suomiherkkuja tietenkin. Oli karjalanpiirakoita, mokkapaloja, tippaleipämäisiä rosetteja, munkkeja, ruisleivän tyyppistä leipää, munavoita... ja rinnalla normiaussitarjottavia, eli salaatteja, vihannestikkuja dipin kera, hedelmäviipaleita, sipsejä.
Paikalla oli kiitettävä määrä porukkaa, kolmisenkymmentä, josta yli puolet itselleni uusia kasvoja. Keskustelu eteni tuttua rataa puolin ja toisin, sillä samat asiat tuntuvat aina kiinnostavan tai ainakin niistä on helppo äkkiä keksiä jutunjuurta tuntemattomienkin kanssa: kauanko olet ollut täällä, mistä tulet, miksi, mitä teet, kauanko aiot olla, mikä on viisumitilanne, onko koti-ikävä, käytkö usein Suomessa...
Vappujuhlissa ja muissa juhlissa kuulemani perusteella väittäisin, että suurempi enemmistö pitää mahdollisuutta auki muuttaa takaisin Suomeen - joskus. Välttämättä suunnitelma ei ole kovin aktiivinen, mutta takaovi halutaan pitää raollaan teemalla "ei pidä koskaan sanoa ei koskaan". Ja ymmärrettäväähän tämä on. Mistään ei voi tietää, miten elämä täällä etenee, millaisia muutoksia vuosien ja vuosikymmenten mittaan tapahtuu, haluaako perheellistyneenä ja/tai omien vanhempien ikääntyessä palata lähemmäs lapsuudenperhettä ja sukua, miten kova koti-ikävä alkaa vaivata.
En yleensä tiedä, mitä itse vastaisin näihin kyselyihin. En näe tulevaisuuttani Suomessa, ihan siitä syystä, että viihdyn niin paljon paremmin täällä ja elämänlaatu on ihan toista luokkaa kuin mihin koskaan ylsin Suomessa. Ei pelkästään aineellisesti, mutta henkisesti. Tykkään matkustaa, kokea ja oppia uusia asioita sekä päihittää haasteita, ja melkein kolme vuosikymmentä Suomessa tuntuvat siltä, että no tää on jo nähty.
Olen myös ihminen, johon ympäristö vaikuttaa ilmeisesti keskimääräistä vahvemmin (siksi kai kaupunkisuunnittelu ja ympäristön "parantaminen" kiinnostavat väitöskirjaksi asti), eli kärsin ahdistukseen saakka Suomi-talven pitkässä, pimeässä, kylmässä, sisäänpäinkääntyneessä ilmapiirissä. Täällä auringossa moiseen angstailuun ei näköjään edes pysty.
Toisaalta, ymmärrän kyllä täysin, että ei pidä koskaan sanoa ei koskaan. Elämää on minusta turha suunnitella vuosien saati vuosikymmenten päähän, koska ikinä ei tiedä, mitä käänteitä muut ihmiset ja yleinen elämänvirta siihen heittävät. Elämänasenteeni on luokkaa toivo parasta, älä pelkää pahinta, koska pahin ei välttämättä tapahdu - elämä menee vain hukkaan ennakkoon panikoidessa. Sillä mennään, mikä tuntuu parhaalta idealta ja vaihtoehdolta kunakin aikana.
No menipäs syvälliseksi, vaikka piti näyttää kuvia! Postauksen lopussa vappumeininkiä a la Perth.
Ps. menimme vappujuhlan jälkeen vietnamilaiseen ravintolaan illalliselle aussikaveriporukalla ja sen jälkeen karaokeen. E kertoi heille ensimmäiseksi vapusta, että se on se erikoishatun pitopäivä (ylioppilaslakin). Sama kaveriporukka on nähnyt E:n kuvat Suomen-lomaltamme, ja muisti lakin kuvasta, jossa teekkariporukka istuu helsinkiläisaukion laidalla opiskelijahaalarit päällä, yo-lakit päässä, pussikaljat messissä.
Kysymyksiä sateli: menevätkö suomalaiset aina juhlimaan valkolakki päässä? Miksi haalariopiskelijat menevät, jos muut suomalaiset eivät? Miksi toisissa lakeissa on tupsu ja toisissa ei? Onko lakkeja erivärisiä? Onko kaikilla lakki? Entäs sitten, jos ei ole lakkia, erottuuko pahasti porukasta? Miltä E:stä tuntui osallistua juhlaan, jossa häneltä puuttui olennainen asuste? Miksi lakkia pidetään vain yhtenä päivänä vuodesta?
Alla juhlakansaa:
Ja juhlapaikka:
