12 h autossa - roadtrip Monkey Miaan

Meno- eli matkustusjalkaa kutkuttaa meillä kummallakin, mutta ulkomaille ei ole yhdessä asiaa, koska E:n passi on enää voimassa pari kuukautta ja uutta ei järkevästi saa, ennenkuin hänelläkin on plakkarissa Australian kansalaisuus tämän vuoden loppuun mennessä. Ranskan konsulaatin kanssa asiointi oli sen verran nihkeää aviopapereita hakiessa, että passitappelu ei jaksa innostaa, kun aussipassin saa haettua minkä tahansa postin kautta, kunhan kansalaisuus on. 

Seikkailuhinkua voi toki sammuttaa kotimaanmatkoillakin. Siispä road tripille. Kävimme pitkän viikonlopun verran Monkey Mia - rannalla, joka on Perthistä reilut 850km pohjoiseen (12 h pysähdyksineen). Rantoja on toki Perthissäkin ja Perthin ympärillä vaikka muille jakaa, mutta Monkey Mian erikoisuus ovat rannassa päivittäin vierailevat delfiinit, joita yleisö saa ruokkia. Lisäksi tämä Francois Peron- kansallispuiston eräs niemennypykkä on todella luonnonkaunis ja leireilijöiden suosiossa. Emme ole siellä ennen käyneet, joten auto täyteen retkeilyyn sopivaa kamaa ja konepelti kohti kohdetta. 

Kun Perthistä lähtee ajamaan etelään Margaret Riverin viininviljelyaluetta kohti, matkalla on pari kaupunkia (Busselton, Bunbury) sekä Margsin alueella viinitiloja, olutpanimoita, oliiviöljytuotemyymälöitä ym. nähtävää ja käyntikohdetta. Kun lähtee pohjoiseen, matkalla ei ole juuri mitään, bushin eli puskan lisäksi. Ainoa kaupunki reitillä on Geraldton, 35 000 asukasta; muuten matkalla on jotakuinkin yksi kyläpahanen per sata kilometriä. 

Huomasimme reissulla, että Monkey Miaan kannattaa lähteä aivan ensi töikseen Perthiin saavuttuaan, jotta siitä saa eniten irti. Reitin erämaamaisemat ja eristyineisyys ovat oma nähtävyytensä, mutta vain silloin, kun se ei vielä ole tuttua Perthissä asumisen ja monien muiden autoreissujen vuoksi. Samoin jylhät rantakalliot, turkoosi meri, sitkeäntuuhea rantakasvillisuus ja vaaleat hiekkarannat tekevät aivan eri lailla vaikutuksen, kun ne eivät jo ole osa jokapäiväistä elämää monen vuoden ajalta. 

Ajoimme Geraldtoniin torstai-iltana, pysähdyimme yöksi AirBnb:n kautta löytyneeseen taloon, ja jatkoimme Monkey  Miaan perjantaina. Takaisin kotiin ajoimme yhtä soittoa sunnuntain mittaan: alkuperäinen idea oli jakaa tämäkin ajo kahteen osaan Geraldtonin-pysähdyksellä, mutta "vain" viiden tunnin päässä kotoa tuntui, että no ajetaan samaan syssyyn ja päästään kotisänkyyn nukkumaan.

Yllä ja alla: Monkey Mian ja Perthin välimatka, ei näytä paljolta Australian kartalla. Alakuva paljastaa, että etäisyys on suunnilleen luokkaa Helsinki-Rovaniemi. Mukava viikonloppuajo. 

Jos AirBnb ei jo ole kaikille tuttu, kyseessä on "virtuaalimajatalo", eli ihmiset tarjoavat omia kotejaan (yleisimmin yhtä huonetta) yöpaikaksi netin kautta. Sekä isäntä että vieras arvioivat toisensa jälkikäteen ja arvostelu menee julkiseksi nettiin: näin taataan, että kokemukset ovat hyviä eikä kukaan joudu sietämään epäasiallista tai siivotonta kotia tai vierasta. Testasimme palvelua ensi kertaa ja hyvin toimi!

Saavuimme Geraldtoniin klo 23 aikaan ja emäntämme oli lupauksensa mukaan jättänyt avaimen sähkökaappiin ulko-oven viereen. Sisään avaimilla vieraaseen tupaan, oikea makuuhuone löytyi merkattuna, ja asetuimme taloksi koskaan tapaamatta talon asukasta. Hän oli jo nukkumassa kun saavuimme, ja lähti töihin ennenkuin heräsimme. Keitimme puurot ja kahvit kuten kotonakin, siistimme jälkemme ja jatkoimme matkaa, ovi lukkoon perässä. $40 eli kolme eurokymppiä pulitimme tästä pit stopista ja mahdollisuudesta nähdä (jälleen yksi) ehta aussikoti.

Tällainen rent a friend eli vuokraa tuttava on luottavaisuudessaan peräti koskettavaa ja ihmisten parhaita puolia korostavaa: me uskoimme, että saamme mitä tilaamme, ja emäntämme uskoi, että olemme kunnon ihmisiä vailla yösijaa (kirvesmurhaajien sijasta). AirBnb:n bonuksena saa nähdä aitoa elämää ja koteja ympäri maailman sieluttomien hotellien sijasta.

Eritoten 12 tuntia kestäneellä paluumatkalla (pysähdyksineen) oli aikaa paitsi laulaa ääneen - E yritti pitää tunnelmaa yllä radiotaajuuksien ulottumattomissa lallattamalla the Flight of the Concords- sketsiryhmän lauluja, joista kylläkin muisti vain muutamia pätkiä sieltä täältä... Aikaa jäi myös pohtia syntyjä syviä ja mm. muistella kaikkia aiempia autoreissuja. Tälläviisiin:

Vaikka olen arkielämässä vannoutunut julkisliikenteen käyttäjä, edustaa auto minulle vapautta ja seikkailuja.

Olen ajanut halki Skandinavian heti ajokortin saatuani 18-vuotiaana. Norjan vuonoja, Ruotsin nypitynsiistejä pihoja ja Tanskan hiekkarantoja ihaillessa tajusin lopullisesti, että veri vetää muualle kuin Suomeen. Maailma on täynnä kaunista, ihmeellistä ja erilaista nähtävää ja paras elämä (itselleni) on sellainen, jossa tätä aarrearkkua saa tutkia mahdollisimman vapaasti.

Olen ajanut halki Euroopan: Baltian maiden, Puolan, Itävallan, Italian, Ranskan ja Saksan, ja varmaan muutaman muun joita en muista tai joiden kohdalla nukuin, kun muut ajoivat. Tajusin, miten iso ja monipuolinen manner Eurooppa on, mutta toisaalta yhtenäinen ja ystävällinen: rajoilla ei tarvinnut pysähtyä, ja kaikkialla ihmiset suhtautuivat avomielisesti ulkomaalaisiin - onhan useimmilla keskieurooppalaisilla sukulaisia tai ystäviä muissa maissa.

Ranskalaisten perheenjäsenet saattavat työskennellä Belgiassa tai Sveitsissä, saksalaisten Alankomaissa, ja niin päin pois. On todella harmi, jos Iso-Britannian EU-ero saa aikaan dominoefektin, jossa tämä vaivalla luotu ja verellä maksettu (monissa sodissa ennen ja aikana toista maailmansotaa) yhtenäisyys vaarantuu.

Olen ajanut halki Kanadan preerian, keskilännen Saskatchewan-osavaltiosta Kalliovuorille kristallinkirkkaita turkoosijärviä ja kuulasta vuori-ilmaa ihailemaan. Preerian tasaisuudessa, viivasuorilla teillä tulee miettineeksi intiaanien tai korrektimmin first nations (ensimmäiset kansat) kohtaloa. He elivät vuosituhansia harmoniassa luonnon kanssa, pitkin preeriaa vaeltaen, ja nyt alue on pelkkää vehnäpeltoa, teitä ja rekkoja, jotka palvelevat pääasiassa öljyteollisuutta ja kulutushuumaa. Onko kehitys aina edistystä?

Vaikka en haikaile takaisin historian hämäriin, jolloin moni asia oli huonommin (lääketiede, tiede ylipäätään, naisten ja vähemmistöjen asema jne.), useinkin mietin, että nykymeno on vähintään päätöntä tietystä näkökulmista: rahan, tavaran ja kuuluisuuden palvonnan osalta. Donald Trump on tästä hyvä esimerkki.

Olen ajanut aavikon halki Egyptissä kahteenkin otteeseen: ensin Niilin varrella ja toisen kerran Siinain niemimaan kärjen poikki. Kolmen tunnin matkan Luxorista Assuaniin saa matkustaa vain convoy´ssa eli letkassa tai kulkueessa, jota saattaa poliisi. Toisaalta siksi, ettei kukaan jää haaksirikkoon rengaspuhkiautoon aavikolle, toisaalta siksi, että turisteja halutaan varjella mahdolliselta terrorismilta ja maata maineen menetykseltä.

Siinain kärjessä sen sijaan saa ajaa aivan kuten lystää, koska poliiseja on harvaanasutulla alueella vähän, ja todennäköisyys esim. tutkaan jäämisestä on mitätön. Tämä ei ole välttämättä ilon asia, koska kuskisi posottaa kahtasataa, kun on kiire lentokentälle.

Egyptissä opin, millaista on elää leimattuna kansana. Egyptiläiset (muiden arabien lailla) eivät esimerkiksi voi saada Working Holiday-viisumia eli nuorten suosimaa pätkätyö- ja reppureissausviisumia länsimaihin 9/11 tapahtumien jälkeen. Niinpä esimerkiksi nuori kuskimme, 19v. poika, ei pysty muuttamaan isosiskonsa luo Amerikkaan englantia opiskelemaan taatakseen itselleen turistioppaan uran Egyptissä.

Oma etuoikeutettu asema huimaa päätä, kun tajuaa, miten monella ei ole läheskään samoja mahdollisuuksia elämässä kuin meillä E:n kanssa, ja me olemme länsimaalaisittain ihan keskikastia! Eli aika onnekkaita ja rikkaita me suomalaiset, aussit ja eurooppalaiset ylipäätään olemme maailman mittapuulla.

Entäs se Monkey Mia? Oliko visiitin ja maineensa veroinen?

Monkey Mia on Department of Parks and Wildlifen eli ympäristöviraston delfiinitutkimusasema, mutta samassa pisteessä on myös RAC:n eli paikallisen autoliiton luksusleirintäalue, resort. Resortissa vierailusta tulee maksaa ympäristövirastolle luonnonpuistojen pääsymaksu $10/hlö, majoitusmaksun lisäksi siis, jos resortissa yöpyy. Rahalle saa kyllä vastinetta. Alue on pieni paratiisi, jossa ihmiset ja eläimet elelevät sulassa sovussa: delfiinit vierailevat rannassa joka päivä, ja pelikaaneja ja muita lintuja on tientukkeeksi asti.

Delfiiniruokinta tapahtuu niin, että ympäristöviraston oppaat tulevat rantaan kertomaan delfiineistä pienen tietoiskun kolme kertaa aamun mittaan, ja jokaisen varttituokion päätteeksi delfiinit saavat kalan, pari per pullonokka. Kaikki ruokittavat delfiinit ovat villejä aikuisia naaraita, jotka on valittu sillä perusteella, että niiden "delfiiniystaidot" ovat riittävän kypsät: ne etsivät ja saalistavat itse ruokansa, ruokkivat myös poikasiaan, eivät luota vain näihin ympäristöviraston almuihin eivätkä ole alkaneet kerjätä ruokaa turistiveneistä. Jos ruokintaan hyväksymättömät delfiinit yrittävät paikalle, näille ei vain anneta mitään. Oppaat tunnistavat delfiinit ulkonäöstä.

Ennen vuotta 1995 delfiinejä ruokittiin paljon auliimmin ja silloin jopa 90% niiden poikasista kuoli, koska emot eivät oppineet pitämään niistä huolta eivätkä poikaset oppineet pärjäämään itse. Delfiinin päiväannos on 10 kiloa kalaa, joten kala-pari ei vielä tätä rytmiä ja ruokahalua sotke. Eli jos matkustat Monkey Miaan ja haluaisit nakella ämpärikaupalla kaloja delffareille, muista, että se ei ole niille palvelus.

Jos ei ole koskaan nähnyt delfiiniä läheltä, Monkey Mia on mahtava paikka, jossa delfiinit tulevat metrin päähän ja niitä näkee laumoittain. Jos sen sijaan on tällainen hemmoteltu perthiläinen ja näkee delfiinejä jopa korttelikahvilan terassilta joessa leikkimässä, ei se ole aivan yhtä satumainen elämys.

Alla kuvia reitin varrelta ja Monkey Miasta. Monkey- eli apina-nimen alkuperästä ei ole varmuutta, mutta epäilyksenä on, että olisiko se laivan nimestä 1700-luvulta, vaiko aussislangista 1800-luvulta: lammas - apina...

Lounastauko. Eväät esiin ja piknikille peräkonttiin. 

Tällaisia tennispallon näköisiä villejä kurpitsoja kasvaa teiden laidoilla.

Shell Beach eli simpukkaranta. Koko ranta koostuu simipukankuorista hiekan sijaan.

Majoitus. "Vain" $140 huone/yö, ei edes omaa kylppäriä vaan jaettu. Aikas hintava.. vaikka Monkey Mia hieno paikka onkin! 

Shown päätähdet saapuvat. Delfiiniemo ja delfiini-isoäiti poikasen kanssa, eli kolme sukupolvea. Ikää näillä oli muistaakseni 36 vuotta, 18 vuotta ja vuosi - opas tiesi kertoa.

Kaikilla oli  kiire delfiinejä katsomaan, kun ruokintatuokio alkoi.

Ympäristöviraston opas työssään.

Yleistöstä valittiin aina yksi henkilö antamaan yksi kala. Kukin delfiini sai max. kolme kalaa.

Katsoin, että jännästi ovat laittaneet kuivatun hämähäkin tuohon ilmoitustauluun. Kunnes hämähäkki lähti kipittämään. Urhean E:n käsi ja "ystävämme" huntsman, hyppäävä metsästäjähämähäkki.

E toivoo löytävänsä thorny devilin eli piikkiliskon. 

Muistutustaulu, että kissat ovat tuhoisia villipetoja Australian luonnolle eikä niitä saisi päästää irti.

Tyypillinen sää elokuussa Länsi-Australiassa.

Kävimme vierailulla vanhimpien esi-isien luona. Stromatoliitit ovat bakteerien muodostamia yhdyskuntia (nuo kivennäköiset möykyt), ensimmäisiä elollisia maan päällä. Ikää niillä on jopa kolme miljardia vuotta eli moninkerroin enemmän kuin dinosauruksilla. 

Huono sää, aika palata kotiin. 12 tunnin päähän.

Elämänmuutoksen ovi auki

Mainitsin Bali-tarinoinnin yhteydessä, että kalastajakylä Amed Balin pohjoisrannikolla muutti elämäämme odottamattomalla tavalla. Nimittäin niin, että E lensi tänään aamuvarhaisella Kambodzaan ainakin kuukaudeksi ja minä jään pakertamaan raportteja toimistoon (tylsääää-ääh!!).

Miten Bali ja Kambodza, kaksi täysin eri maata, toisiinsa liittyvät? No tällä tavalla...

Yllä ja alla: Amedin rannoilta.

E on jo kauan haaveillut urasta ammattisukeltajana tai sukellusopettajana. Tahitilla asuessaan hän sukelsi työn takia viikottain, koska oli töissä merentutkimuslaitoksella. Perthissäkin tavoite oli ammatti joko ympäristökonsulttina tai kenttätutkijana, mutta ei tärppää, ei. Australia nimittäin leikkaa kaikkea luonnontutkimusta ja -suojelua nyt rankalla kädellä mm. lakkauttamalla tutkimuslaitoksia ja potkimalla tieteentekijöitä pihalle ovista ja ikkunoista.

Vuoden vallassa ollut, posliinikaupassa rynnistävän norsun eleganttiudella toimiva oikeistohallitus uskoo pelkkään hiilenpolttoon, lyhytnäköiseen oman edun tavoitteluun ja ympäristön lynkkaamiseen, jos sillä tehdään joku tuhatlappunen lisää rikkaimpien lompakkoon. Ei-niin-mainio ajoitus meribiologille liittyä tämän maan työvoimaan. Jos muuten olet aikeissa tulla sukeltamaan tai snorklaamaan Suurelle Valliriutalle, tule äkkiä. Ennenkuin menee hiilikaivosrytäkässä ja merten jo etenevän lämpiämisen takia pilalle koko paikka = korallit kuolevat.

Mutta takaisin Kambodzaan. E sai yllättäen työtarjouksen sukelluskoulusta Amedista, kun sielläpäin palloilimme. Olisi kuulemma riittänyt hommia määräämättömäksi ajaksi eteenpäin E:n kokemuksella ja monipuolisella kielitaidolla. Minä tyrkin miestä jäämään saman tien (vaikken tietenkään haluaisi pitkään erossa olla), kun kerran kohtalo ojentaa tarjottimella kultaista tilaisuutta. Koska E on varovaisempi ja harkitsevampi tyyppi kuin minä, halusi hän kuitenkin matkustaa yhtä matkaa kotiin tutkimaan kaikki vaihtoehdot ja ajattelemaan seuraavat siirrot läpi.

Hän alkoi seuloa sukelluskouluja netitse ja otti yhteyttä paikkoihin Thaimaassa, Filippiineillä, Indonesiassa ja Kambodzassa, joissa enemmistö turistisukeltajista pyörii (ja siinä samassa työpaikat). E:n Divemaster-tutkinnon päälle tehtävästä Dive Instructor-kurssista pitää itse maksaa ennen pidempiaikaista työllistymistä, mutta toisaalta...

TAFE eli australialainen amiska/AMK laskuttaisi enemmän rahaa mistä tahansa tutkinnosta, mikä olisi ollut E:lle vaihtoehto B näin uranvaihtoon pakotettuna. Tukkijätkäfirmasta nimittäin loppuvat työt joululomaan mennessä, eikä jatkosta ole epävarmassa taloustilanteessa tietoa. Seikkailufirmaankaan ei pääse takaisin satunnaisia keikkoja lukuunottamatta, koska laskuun kääntynyt talous on heiltäkin vienyt asiakkaat. Nyt jos koskaan kannattaa hypätä uuteen kelkkaan ja mikäs sen parempi kelkka kuin vuosia kasvatetuista haaveista veistetty.

Yllä ja alla: Amedin suosituimpia snorklaus- ja laitesukelluspaikkoja, japanilaisen kalastusaluksen haaksirikkopaikka Banyuning-rannalla. Yläkuvassa sukeltajat parhaillaan vetämässä kamppeita päälle.

Kambodzan Sihanoukville valikoitui kurssitus- ja työpaikaksi, koska E:n isä asuu ja pitää majataloa Sihanoukvillessä, ja paikallinen koulu Scuba Nation iski pöytään parhaan oppimispaketin. Pappa E:n terveys on viime aikoina reistaillut, joten kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun E voi samalla tsekata isänsä voinnin ja auttaa päivän töissä sen minkä ehtii. Majoitus ja ruoka tulevat ilmaiseksi.

Kun E soitti isälleen ja varmisti tulonsa, pappa E kuuli luurin toisessa päässä, että E aikoo jäädä kolmeksi kuukaudeksi kuukauden sijasta. Eli vissiin odottaa visiittiä. Töitä sukelluksen parissa kyllä riittäisi pidemmäksikin aikaa, muttamutta...

Mamma E Ranskasta on puolestaan tulossa Perthiin kylään taas jouluksi, eikä madame ilahtunut ollenkaan kuullessaan, että juuri hänen käyntinsä aikana yksi kolmesta pojasta aikoo huidella Kambodzassa ja toinen Pilbarassa (kaivosalue WA:n trooppisessa, kaukaisessa pohjoisnurkassa) - E:n keskimmäinen veli sai juuri töitä Pilbarasta.

Rauhan maassa pitääkseen E lupasi äidilleen, että tulee kotiin joulua viettämään. Salaa olen tietysti onnellinen pikaisemmasta jälleennäkemisestä, vaikka toisaalta kannatan ajatusta, että kun lähdetään uutta työkokemusta hankkimaan, niin kerralla kunnolla sitten, eikä viikon parin pätkissä.

Tammikuu näyttää huteralta Perthissä työllistymisen suhteen, koska kaikki ovat joululomalla kuun puoliväliin. Helmikuuksi lennämme Suomeen ensimmäiselle yhteiselle keikalle. Kukkaronnyörien kiristyksiä on luvassa yhden palkansaajan perheessä... Iloisesti myös ATO eli Australian Tax Office muisti minua mätky-viisisatasen joulutervehdyksellä, notta kiitos! No, jospa maaliskuu alkaa paremmissa rahallisissa merkeissä ja E pääsee unelmiensa alalle töhin.

Yhteisen elämänmuutoksen tästä tekee se kaukainen mahdollisuus, että lähdetään jahtaamaan sukellusopetettavia ympäri maailman. Visioissani E työskentelee osan vuodesta milloin missäkin eksoottisessa paikassa Filippiineiltä Salomon-saarille tai Vanuatulle, ja itsehän lyöttäydyn matkaan mukaan tavalla tai toisella. Kehittelen parhaillaan vedenpitävää metodia, miten esittelisin töissä pomolle osa-aikaisuussuunnitelman, jossa teen töitä vaikkapa 8kk vuodesta ja loput 4kk bloggaan palmun alta turkoosin veden ääreltä snorklausten välissä.

Ehkä voisin itsekin pitää jotain kursseja turistiresorteissa; kuvataiteesta joogaan tai pilatekseen tai mitä keksinkään. Ainahan sitä haaveilla saa :) Repullinen sitkeää sissiasennetta sekä kourallinen hyvää tuuria, ja ehkä nämä haaveet vuosien mittaan toteutuvat. Pysykää kanavalla!

Alla: apinat eivät liity tarinaan mitenkään, mutta olivat hauskoja otuksia seurata Ubudin Secret Monkey Forest'issa eli Salaisessa Apinametsässä. Meinasivat peijakkaat pölliä meiltä avaimet repun sivutaskusta, kun avain niin kauniisti välkehti auringossa. Alimmaisena meikäläinen minibussin takapenkillä matkalla kohti odottamatonta elämänmuutosta eli Amedia.

Yllä: poikanen tutkii, söikö emo tosiaan jo kaiken banaanin.

Yllä: siellä se avain kiiltelee...

Lomalla etelässä eli luontopolkuja, valasbongausta, luolakierros ja jäätelötehdas

Viime viikonlopun vietimme valtameren rannassa joogahippien ja surffareiden suosimassa Dunsborough'ssa, Perthistä reilut kolme tuntia etelään. 

Kylä on Margaret Riverin viininviljelyalueen reunamilla ja majoitus löytyikin pelkästään tutunkaupalla, koska koko down south on Perthin suosituinta loma-aluetta etenkin näin koulujen kevätloman aikaan.

Yleisnimi down south kattaa koko WA:n lounaiskolkan eli maapalasen, joka suunnilleen jää viivottimen eteläpuolelle jos kartalle vedetään viiva Bunburystä Albanyyn. Down south voi yksityiskohtaisemmin tarkoittaa Cape Leeuwin'in ja Cape Naturaliste'n väliin jäävää kaistaletta, jonka maantieteellinen napa on Margaret Riverin kylä. Down southiin lähteminen on sama kuin helsinkiläisille ilmaisu: lähdetään mökkeilemään, tai lähdetään pohjoiseen viikonlopuksi.

Kyseessä oli pitkä viikonloppu maanantain pyhäpäivän ansiosta: kuningattaren syntymäpäivä, jo toinen tässä maassa tänä vuonna. Villi länsi WA nimittäin viettää synttäripäivää eri päivänä kuin muut Australian osavaltiot. Muualla päivää juhlitaan aina kesäkuun toinen maanantai. WA:ssa puolestaan on päätetty, että meillä juhlitaan syyskuun viimeinen maanantai, tai joskus lokakuun ensimmäinen maanantai. Ettepä voi tietää ennakkoon lällällää.

WA:ssa Queen's Birthday'n ajoitus riippuu koulujen vuosilomista, koska sen halutaan osuvan kevätloman aloitukseksi ja Perthin perinnetapahtuman Royal Show'n osaksi. WA:n maalaismaista meininkiä hyvin kuvaava Royal Show on viikon mittainen yhdistelmä maatalousnäyttelyä, tivolia, markkinoita ja tuotantoeläinnäytöksiä, kuten lammaskoirien taitokisoja.

Englannin Elizabethin oikea synttäripäivä on Wikipedian mukaan 21. huhtikuuta, päivänä, jota ei missään päin Australiaa oikeasti juhlita. Ota tästä nyt selvää.

Vetäisimme pitkästä viikonlopusta vielä pykälän pidemmän ottamalla perjantai vapaaksi, ja starttasimme auton etelää kohti torstai-iltana. Lähtö viivästyi työpäivän jälkeen pakkailessa, ja vielä entisestään, kun piti käydä tankkaamassa fish and chips-annos ennen motarille liittymistä. Matkalla nimittäin olisi ruokaa saanut vain huoltsikoilta, jotka eivät edes välttämättä ole metropolialueen ulkopuolella auki iltakahdeksan-yhdeksän jälkeen!  

Leivitetty kalapala- ja ranskisannos kääräistiin mukaan Lathlain'in lähiön perukoilta, puiston laidalta löytyneestä kioskista. Kioski luonnollisesti etsittiin ruokaraamatustani Urbanspoon-nettisivulta, ja oli kaikkien keräämiensä tähtien ja ”Perthin P-A-R-A-S fish and chips-paikka!!!” hehkutusten arvoinen. Tuoretta, herkullista, pikaisesti öljyssä käristettyä, juuri kuten pitääkin. Easy Bite Fish Burger, painakaahan kaikki perthiläiset nimi mieleen.

Lomalla tehtiin niin paljon erilaisia juttuja, että on pakko jakaa tämä postaus useampaan osioon. E ja minä saavuimme majapaikkaan ensimmäisinä. Lomaseura eli kaksi muuta pariskuntaa sekä yksi yksittäiskaveri ilmaantuivat paikalle kukin omaan tahtiinsa perjantai-illan ja lauantapäivän mittaan.

Koska lomapaikkamme oli tutulta vuokrattu talo, maksoimme neljän päivän majoituksesta vain $50/kotitalous, kun viralliset majoittajat pyysivät mitä tahansa väliltä saturaisia-tonneja samasta ajasta. Kuten sanottua, Perthin suosituimmalla loma-alueella voi pyytää mitä lystää, ja aina joku maksaa. Talon kalustus oli melko perustasoa, mutta ihan riittävä mökkeilyyn tottuneelle.

Mitä siellä teimme? No söimme tietysti! Ruokavalio koostui pääasiassa nachosalaatista (eli nachoja papu- ja jauhelihakastikkeella, salsalla ja juustolla), supermaukkaista maustemakkaroista, sekä pizzasta. Ja pavlovasta, eli marenkilevy-kermavaahto-marja-kerroskakusta. Ja kyllä, olen syönyt pelkkää marjavihannesjuures-osaston antia reissusta palattuamme tasapainon takia... 

Iltaisin pelasimme tarkoitusta varten tuotuja lautapelejä; mitä nyt meikäläinen tapani mukaan simahdin pikkulasten aikaan, jättäen muut vielä takomaan Scrabble-sanapeliä, Risk-maailmanvalloituspeliä tai Texas Hold'em-pokeria pikkutunneille.

Perjantain trekkasimme kaksistaan rantapolkuja pitkin Cape Naturalisten luonnonpuistossa villikukkia maanisesti kuvaten – ne kun ovat nyt kevään myötä kukkeimmassa loistossaan, ja WA:sta löytyy kolmisentuhatta erilaista kukkivaa lajia. Tämän jälkeen ajoimme ihailemaan metsää, jollaista löytää koko planeetalta vain WA:n lounaiskolkasta: jykevärunkoisia eukalyptuksia nimeltään karri, jotka kasvavat jopa 80-metrisiksi. Ajoimme majesteettisen metsän halki ja pysähtelimme kuvaamaan villiä luontoa ihan keskenämme, yhtään vastaantulijaa ei koko tunnin reissun aikana näkynyt.

Lauantaina kävimme porukalla tutustumassa Jewel Cave'en eli jalokiviluolaan, joka oli E:n ennakkoluuloista poiketen mieletön hitti meille kaikille. Miten voi kivionkalo ollakin näin näkemisen väärti. Valtavia maanalaisia tippukiviluolasaleja, kammioita ja käytäviä! Seuraavana listalla oli Cape Leeuwinin majakka ja sen näköalatasanteelle kiipeäminen raivoisasti repivää tuulta uhmaten. Kotimatkalla poikkesimme Simmo's-jäätelötehtaalla syömässä parasta lakritsijäätelöä nais- ja miesmuistiin, sekä pelasimme 18 reiän kierroksen minigolfia. Juhlin minigolf-mestaruutta yhden pisteen erolla seuraavaan, jehuu!

Sunnuntaina osa meistä irrottautui kolmen vartin matkan päähän Busseltoniin valaidenbongausretkelle, eli kahdeksi tunniksi pikaveneilemään oppaan kanssa. Näimme ryhävalaita jo Cape Naturalisten kallioilta, tosin kaukaa, sillä valaiden muutto on juuri nyt käynnissä trooppisilta leveyspiireiltä Etelänavalle kesävesille. WA:n koillisnurkan kiertää peräti 40 000 erilaista valasta matkallaan kesälaitumille. Ja saimme kuin saimmekin ryhävalaita kiikariin eli kameran tähtäimeen myös vesillä ollessamme!

Viime keväänä, siis syyskuussa, näimme kauempana etelässä Albanyn tuntumassa southern right whale- (ehkä suomeksi etelän hetulavalas?) valaita aivan rantavedessä kellimässä, ne kuulemma tykkäävät levätä ja leikkiä parimetrisessä vedessä. Ryhävalaat puolestaan viihtyvät hieman syvemmässä vedessä ja tykkäävät hyppiä ilmaan ja kierähdellä ympäri. Sekä hetula- että ryhävalaat ovat kokoluokkaa 15 metriä aikuisiksi kasvettuaan. Jopa sinivalaita eli maailman suurimpia eläimiä - kokoluokkaa 30 metriä - voisi täällä nähdä. Huhhei. Ei sattunut kylläkään tällä kertaa kohdalle, harmi.

Tähän postaukseen ei enempiä mahdu, joten pitää kertoa aktiviteeteista lähemmin ensi kerralla, kuvien kera tietenkin. Monen kuukauden mittaisen lomattoman työpuserruksen jälkeen nelipäiväinen tauko oli kummallekin enemmän kuin tervetullut, samoin kuin lokakuun puolivälissä tulossa oleva viikon breikki Balilla. Kyllä nyt kelpaa :) 

Dunsborough´n keskustan kiva kahvi- ja karkkipuoti, Chocolatte.