Stoppi paluumuutolle Suomeen?

Tämä blogi tulee väkisin jäämään hieman sivuraiteelle tänä vuonna, kun yritän puurtaa lähemmäs kohti tohtorinhattuani. Mutta jokunen ajatus silloin tällöin on tarkoitus kuitenkin yrittää lähettää tänne eetteriin.

Ulkosuomalaisten blogosfäärissä on tänään kohistu hallituksen aikeista asettaa tulorajat sellaisille suomalaisille, jotka haluavat tuoda ulkomaalaisen puolison Suomeen asumaan. Ehdotus ei sellaisenaan koske itseäni, koska E on EU-maasta eikä siten tarvitse viisumia Suomeen, mutta mietteitä herää silti.

Idea siis on, että säästösyistä ja maahanmuuton tiukentamisen nimissä suomalaiset saisivat ulkomaalaiselle puolisolle oleskeluluvan vain, jos suomalainen ja puoliso yhdessä voivat osoittaa tienaavansa Suomessa nettona vähintään 1700 e/kk, ja jos on lapsiakin siunaantunut, vähintään 2600 e/kk. Nämä nettoluvut tarkoittavat vähintään 2500 – 4000 egeä bruttona, eli aikas hyvää palkkaa suomalaisittain.

Koska ulk. puoliso ei voi saada Suomesta työpaikkaa ennenkuin oleskelulupa on, en tajua, miten ulk. puoliso voisi osallistua tähän tienaukseen viisuminhakuvaiheessa. Eli elatusvastuu on kokonaan suomalaisen harteilla. Tämä sinällään ei mielestäni ole väärin, vaan on ihan perusteltua olettaa, että jos haluaa Suomeen asumaan, pystyy siellä myös itsensä elättämään omilla tuloilla. Mutta mistä nuo tulorajat on tempaistu?

Esimerkiksi tänne Australiaan voi hakea partneriviisumia, jos aussipuoliso lupaa elättää sinut. Absoluuttista tulorajaa tähän ei käsittääkseni ole. Mitään valtion tukia ei kukaan ulkkari saa ennenkuin kahden vuoden päästä pysyvän oleskeluluvan alkamispäivästä. Ja täkäläinen sos.turva on pienempi kuin Suomen ja vaikeammin saatavissa kaikin puolin. Työpaikkaa ei ole pakko olla valmiina maahan muuttavalla – koska yleensä sitä on mahdotonta saada maan rajojen ulkopuolelta ja eritoten ilman viisumia, ellet ole jonkun alan ainoita superammattilaisia maailmassa.

Tosiaan itseäni tämä muutos ei koske, koska EU-kansalaiset ovat tulorajojen ulottumattomissa ainakin toistaiseksi. Mutta moniin ystäviin tulevalla päätöksellä on vaikutusta – täältä Australiasta ei noin vain muutetakaan takaisin Suomeen aussipuolison kanssa, koska ensin suomalaisen pitäisi saada Suomesta todella hyväpalkkainen työpaikka, jotta siipan voi ottaa mukaan. 

Ulkomaalainen puoliso yleisimmin löytyy joko vaihto-opiskellessa tai ulkomailla työkomennuksella. Puolen miljoonan ulkosuomalaisen kotiinpaluu saattaa jäädä tapahtumatta, jos maahan ei kertakaikkiaan pääse puolison kanssa ilman riittäviä tuloja. Ihmetyttää, miten kaksi suomalaista opiskelijaa voi pärjätä jopa alle tonnilla kuu, mutta kun toinen opiskelija (tai vastavalmistunut) on ulkomaalainen, yhtäkkiä tarvitaankin nettona juuri 1700e?

Entäs ne pienituloiset suomalaiset, joiden puoliso on maasta, jossa on samanlainen sääntö? Käytännössä jotkut pariskunnat joutuvat eroamaan, elämään etäsuhteessa tai muuttamaan johonkin kolmanteen maahan, jos kummankaan kotimaa ei päästä toista osapuolta asukkaakseen.

Onkohan tässä nyt mietitty ihan loppuun asti, mitä vaikutuksia idealla on, ja millaisia säästöjä tästä nyt ylipäätään on mahdollista tahkota? Onko olemassa laskelmia, millainen kuluerä ja ongelma suomalaisten ulk. puolisot ovat Suomen veronmaksajille? Kummasti epäilyttää, että ei ole, ja tässä panikoidaan pakolaistilanteen ja perheenyhdistämishuolien mainingeissa tuntemattomille, arvaamattomille vesille.

Itseäni tässä lainsäädäntösuunnitelmassa haittaa hätäinen ideointi (äkkiä rajat kiinni ulkkareilta, ne maksaa meille rahaa, olipa tästä tutkimustietoa ja tilastoja tai ei), jäykät tulorajat (tietty eurosumma eikä esimerkiksi perustu ehtoon, että itse elätät itsesi, millä summalla sitten pärjäätkin, koska jokaisella on erilainen elintaso ja budjetti) sekä Suomen yleinen impivaaraistuminen. 

Tästä ja monesta muusta viime aikojen uutisesta huokuu, että ulkkareita ei maahan haluta, ei pakolaisina, ei opiskelijoina, ei työnhakijoina, ei suomalaisten puolisoina. Ovet lukkoon ja avain kaivoon.  

Pienimuotoista rasismia ja vähättelyä itse kohdanneena en voi käsittää, miksi kenenkään pitäisi joutua sietämään vihaa, raivoa, hyljeksintää ja vähättelyä maassa, jonne yrittää rakentaa elämäänsä. Etenkin alkuun täällä Australiassa kohtasin säännöllisesti ihmisiä, joiden mielestä olin vähän tyhmä, hidas, vajaa tai kouluttamaton siksi, että englantini oli aksentillista. En esimerkiksi saanut ensimmäistä hakemaani työpaikkaa (tennishallin kassanhoitaja), koska omistajan mielestä ulkkari sopii enintään siivoojaksi minimipalkalla.

Voin vain kauhulla kuvitella, miltä tuntuu kohdata täyslaidallinen raivokasta, vihaa tihkuvaa ja uhkailevaa rasismia, jota Suomen some on nyt pullollaan. Ja tämä ihonvärin, aksentin, kulttuurin tms. takia tapahtuva yleistäminen ja lokerointi ei auta yhtään ketään – ulkkarit eivät maailmasta lopu eivätkä Suomesta poistu vihaamalla, eivätkä he myöskään sinne kotiudu ja juurru osaksi yhteiskuntaa vihan voimalla.

Ymmärrän pakolaiskriisin aiheuttaman paniikin, mutten rasismia enkä yleistä ulkomaalaisvastaisuutta, enkä etenkään niiden nauttimaa hiljaista/lamaantunutta hyväksyntää (poliisi ei voi puuttua, ennenkuin jokin viharikos todella tapahtuu, poliitikot eivät voi hillitä keskustelun sävyä sensuurisyytöksiä peläten, ”kaikkia pitää kuunnella” jne.).

Viime aikojen uutiset ja somepäivitykset siitä, millaista kohtelua ”vääränväriset”, jopa ikänsä Suomessa asuneet kokevat, saavat minut pelkäämään aikaa, jolloin tuon ”vääränmaalaisia” lapsia käymään Suomessa. Omat lapseni tuskin tulevat puhumaan täydellistä suomea ja minua ei kiinnosta pätkääkään altistaa (näitä tällä hetkellä täysin hypoteettisia) lapsia kenenkään ahdasmielisen juntin huutelulle ja jopa väkivallalle.

Vaikkei tilanne todellisuudessa olisi näin ankea, me ulkosuomalaiset saamme mielikuvamme Suomen tilanteesta vain median ja tuttujen kautta, joten mitään loistavaa PR:ää ulkosuomalaisten paluumuutolle nykymeno ei ole. Toivon mukaan olen täydellisen väärässä ja mitään yllämainittua eivät kenenkään lapset – kantisten tai ulkkareiden – joudu kohtaamaan ollenkaan. Eivätkä myöskään aikuiset. Mitä tosin epäilen. 

Ylläoleva kuva ei nähtävästikään ole Suomen virallinen viesti.

Elämän alkuun Australiassa - usein kysytyt kysymykset

Saan aika ajoin blogin kautta kysymyksiä elämän perusasioista - viisumi, kännykkä, vakuutukset, vuokra jne. ja vastailen niihin sekä sähköpostilla että facebookissa. Koska samasta infosta voi olla monelle Australiaan tuloa suunnittelevalle hyötyä, tässä lista perusasioita, joilla pääsee elämän alkuun, kun uuden mantereen kamara on jalkojen alla:

Viisumi mukaan lentokoneeseen?

Viisumeista löytyy erillinen postaus täältä. Viisumi-info ja etenkin niiden hinnat muuttuvat säännöllisin välein, ja ajankohtaisin tieto on tarjolla Immin eli Australian maahanmuuttoviraston sivuilla. 

Kun viisumi on myönnetty ja vahvistus on sähköpostin liitteenä saapunut, kannattaa vahvistus printata mukaan: sitä kysytään jo Suomen päässä lentokentällä ennen kuin koneeseen päästetään. Viisumi rekisteröidään passisi numeroa vastaan eli mitään viisumitarraa tai erillistä virallista viisumidokumenttia ei Australia anna. 

Passin on oltava voimassa vähintään 6kk siitä, kun Australian rajan ylittää. Working holiday- eli WH-viisumin ehtona on tietty minimimäärä rahaa pankkitilillä, mutta en ole koskaan kuullut tiliotetta keneltäkään kysytyn. Mitään haittaa tiliotteen printtauksesta ei ole, ja itse sen aikoinani tulostin ja pakkasin mukaan. Parempi varautua kuin järkyttyä rajalla, jos asiasta tuleekin sanomista. 

Henkilöllisyystodistus ja muut tarpeelliset paperit

Ota Suomesta mukaan henkkarit (passi, ajokortti jos on) ja pankki- ja luottokortti. Suomalaista henkilöllisyyskorttia tai Kela-korttia ei kukaan ymmärrä, ja rokotustodistusta ei ole kyselty missään - eivät vissiin tiedä, mikä se on. 

Jokainen tänne pidemmäksi aikaa tulija joutuu aika pian hommaamaan paikallisen identity document'in, ID:n eli henkkarit (ajokortti tai vaikkapa Proof of Age-kortti, kumpiakin myöntää Drivers and Vehicles Centre, googlesta löytyy sijainti joka kaupungissa). Ilman paikallista henkkaria ei oikein mitään asioita saa hoidettua jouhevasti. 

Suomalainen passi ei välttämättä yksin riitä vaikkapa asunnon vuokraamiseen, ja paikallista ID-pistebingoa eli henkilöllisyyden todistamista ei pysty läpäisemään ilman riittävää määrää käypäisiä henkilöllisyyspapereita, joita ovat mm. passi, aussiajokortti (huom., ulkomaalainen ei käy), Medicare-kortti eli täkäläinen kela-kortti (taas, suomalainen ei käy) sekä pankkikortti ja sähkölasku tai muu viranomaisen lähettämä kirje kotiin, jossa näkyy aussiosoite (vaikka olisi hotellin).

Jos on jo tullessa työpaikka valmiina (esim. 457-viisumilaisilla), työtodistuksia tuskin tarvitaan. Ei niitä oikein muutenkaan tarvitse, koska täkäläiset eivät niitä yleensä haastatteluissa kysele. Toki niiden englanniksi käännetyt versiot voi mukaan ottaa varuulta. Kannattaa jo koti-Suomessa laatia itselle talteen sähköinen paketti eli skannata kaikki paperit, joita voi kuvitella tarvitsevansa, ja tallentaa ne omaan sähköpostiin tai pilveen (esim. Google Drive). Ovat sitten tulostettavissa, jos äkkiä tarvitaan.

Kännykkä ja liittymä

Kännykkäliittymän saa vaikka saman tien kentältä tultua miltä tahansa operaattorilta, prepaidin nimittäin. Postpaidiin eli kuukausilaskulliseen liittymään tarvitaan täkäläinen osoite ja ID-pistebingon läpäisy. Prepaidilla pääsee helposti alkuun, ja sen voi vaihtaa sittemmin postpaidiksi, jos haluaa. Minulla ja E:lla on itse asiassa edelleen kummallakin prepaid, koska ei vain ole tullut muutettua postpaidiksi ja on kätevää tietää ennakkoon, paljonko on kuukauden lasku. 

Operaattoreita on mm. Telstra, Optus, Virgin, Vodafone ja googlesta löytyy liuta lisää. Paras plan eli paketti löytyy netissä vertailemalla tai liikkeistä kyselemällä. itselläni on Optuksen $30/kk paketti, sisältää runsaasti puheaikaa ja tekstareita sekä 1,5GB nettidataa. Tosin äsken huomasin, että Boostmobilella olisi lähes sama paketti tarjolla hintaan $20/kk, eli pitänee vaihtaa siihen (ellei jollakulla ole asiasta parempaa tietoa ja syy, miksei kannata?). 

Pankkitili

Pankkitilin saa auki useimmissa pankeissa ihan passia näyttämällä ja antamalla australialaisen osoitteen (olipa se vaikka hotellin). NAB-pankki esim. ei vaadi mitään säännöllisiä tuloja, kun taas esim. Westpac laskuttaa tilin hallinnasta, jos tilille tulee alle $1000/kk tuloja. Eri pankeilla on eri säännöt.

Esim. $5/kk tilinhallintamaksua ei ehkä kuulosta paljolle, mutta itse en halua maksaa edes sitä, jos ei pakko ole, eli valitsin pankin sen mukaan, joka tarjosi ilmaisen tilin. Kannattaa myös huomata, että jos tiliehdoissa on tilinhoitomaksu, sitä veloitetaan niin kauan kuin tili on auki, vaikket käyttäisi tiliä ja vaikkei siellä ole yhtään rahaa: eli tili voi mennä miinukselle ja jäät pankille velkaa, jos tällainen tilanne käy. 

Suomalainen pankki- ja luottokortti toimii Australiassa aivan hyvin,* mutta joka ostosta veloitetaan provikka (tarkista oman pankkisi säännöt), yleensä 2% ostoksen hinnasta. Ostos tapahtuu päivän valuuttakurssin mukaan. Ensimmäiset pankkiautomaatit löytää jo lentokentältä, eli Australian dollareita saa ATM:stä eli automaatista saman tien, jos ei niitä ole vaihtanut jo Suomessa. ATM veloittaa $2/nosto jos se ole oman pankkisi ATM, lisäksi tuon em. provikan jos nostat suomalaisella kortilla. Myös taksit veloittavat pienen ekstrasumman kortilla maksamisesta, eli on fiksua varata käteistä taksimatkoihin, jos niitä aikoo käyttää. 

*Perthissä kaikki kahvilat, lounaspuodit, baarit ja pienet myymälät eivät hyväksy korttia maksuvälineenä - eli heillä ei ole kortinlukijaa -, tai korttimaksulle on alaraja, yleensä $10. Eli täällä joutuu kanniskelemaan käteistä mukana saadakseen kahvikupillisen tms. pienen ostoksen hoidettua.

Verokortti

Verokortin korvaa Australiassa veronumero eli TFN (tax file number), se pitää hankkia verotoimistoon sähköisesti ilmoittautumalla (googlaa Australian Taxation Office sekä TFN). Ilman sitä ei saa palkkaa (paitsi ehkä pimeänä). Työnantaja, kunhan sellainen löytyy, pyytää TFN:n ennen ensimmäisen palkan maksua. TFN kannattaa tilata ensi töiksi, koska TFN-myöntökirje toimii myös yhtenä ID-pistebingon osana, jos se on postitettu australialaiseen osoitteeseen. 

Jotkut aussityönantajat saattavat pyytää TNF:n sijasta ABN-numeron, joka vastaa suomalaista toiminimeä ja se pitää myös verotoimistosta tilata sinne rekisteröitymällä, jos toiminimiyrittäjäksi haluaa. ABN:ää pyydetään/vaaditaan silloin, kun työnantaja ei halua suoraan palkata sinua, vaan olettaa sinun tekevän työt aliurakoitsijana omalla toiminimellä. Ei välttämättä paha asia tai väärin, mutta kannattaa olla tietoinen työsuhteen eroista: ABN-työläinen ei esim. saa palkallista sairaslomaa eikä palkallista lomaa, koska tekee töitä yrittäjästatuksella. ABN-työläisen on myös itse huolehdittava, että maksaa verot oikein, kun TFN-työläisen verot maksaa työnantaja suoraan palkasta pidättämällä. 

Working holiday-viisumin haltija saa tehdä töitä ABN-numerolla, mutta itse on vahdittava, että tekee töitä useammalle kuin yhdelle työnantajalle sen jälkeen, kun ensimmäiset 6kk viisumista on tullut täyteen saman työnantajan leivissä (WH-viisumissa on ehto, että saa työskennellä samalle työnantajalle max. 6kk).

Huom: kummankaan TFN:n tai ABN:n hausta ei pidä maksaa mitään, ne ovat ilmaisia palveluja. Eli jos olet erehtynyt nettisivulle, joka laskuttaa näiden myönnöstä, älä mene lankaan, vaan hae suoraan ATO:n nettisivulta. 

Netti 

Älypuhelimella voi alkuun hoidella nettiasiat myös. Kannattaa Suomessa varmistaa, että omistaa lukitsemattoman puhelimen, eli kännyn, johon saa vaihtaa ulkomaisen SIM-kortin. Perthin keskustassa on ilmainen wifi, samoin kuin muiden suurkaupunkien keskustassa. Nettiä pääsee käyttämään myös kirjastoissa sekä nettikahviloissa ympäri keskustan, jos omaa ei jostain syystä vielä ole. Käsittääkseni myös McDonaldsien sekä Applen liikkeiden sisällä ja tuntumassa on ilmainen wifi, jos netintarve iskee eikä omassa kännyssä ole dataa jäljellä.

Laajakaistaa tarjoavat samat operaattorit kuin puhelinliittymiäkin, lisäksi on muita kilpailijoita, kuten Iinet, Dodo ja Vivid Wireless. Googlesta jälleen löytää lisää. Meillä on kohtuullisen luotettavaksi osoittautuneen Iinet-operaattorin paketti, joka maksaa $59/kk ja olisiko 100GB dataa, käytännössä rajattomasti, koska emme ehdi sitä kuukaudessa käyttää. 

Australiassa ei juurikaan ole tarjolla halpoja rajattomia nettipaketteja, eli yli viidenkympin kuukausimaksuun kannattaa varautua. Etenkin täällä Perthissä on vähemmän kilpailua kuin itärannikolla, koska kaikki operaattorit eivät toimi täällä. Operaattorilta pitää ensin ostaa reititin, ja sen jälkeen maksetaan kk-maksua.

Kannattaa huomata sekä netin että kännyn kanssa, että kaikki postpaid- eli kk-laskutussopimukset yleensä joutuu tekemään vähintään 12 kuukaudeksi ja niistä ei todellakaan pääse irti ilman 'sakkomaksua' kesken kauden. Eli kannattaa vertailla liittymät tarkkaan. Täällä on myös yleistä, että operaattorit tarjoavat lankapuhelin- ja nettikomboa, koska niin monilla vielä on lankapuhelin - eli tarkkana, ettei vahingossa maksa turhasta lankapuhelinyhteydestä. Pelkkä laajakaista on naked asdl tai broadband.

Vuokrasopimukset

Asuntoja löytää kahta reittiä: epävirallista ja virallista. Epävirallinen on puskaradio, tutuntutut ja Gumtree-nettisivu, jossa yksityiset ilmoittelevat asunnoista tai huoneista kimppakämpässä. Virallinen on vuokravälitystoimistot, jotka mainostavat netissä real estate - nettisivustoilla.

Vuokranvälittäjille kannattaa ehdottomasti soittaa kun haluaa asuntoa katsomaan, mitään esirekisteröintejä hakijaksi ei tarvita. Sähköpostikyselyihin ja nettilomakeyhteydenottoihin ei välttämättä vastata ollenkaan, vaikka yhteydenottolomake välittäjällä olisi (en tiedä miksi niitä ylläpitävät, jos eivät vastaa...). Asuntoa ei yleensä onnistu vuokraamaan etänä eli ilman että hakija itse käy paikan päällä sitä katsomassa, tai ainakin lähetä edustajaa sitä katsomaan. 

Hakijaa pyydetään vasta siinä vaiheessa tekemään paperitöitä, kun hakee tiettyä asuntoa eli ilmaisee halunsa vuokrata se. Kun hakupaperit täyttää, jo sekin on sitovaa, eli jos asuntoa ei sitten otakaan, menettää hakemusmaksun (hakemuksen täytöstä pitää usein maksaa joku kymppi tai peräti satanen). 

Kun netistä selailee asuntoja, sivusto itsessään saattaa ehdottaa/vaatia rekisteröintiä, mutta tämä ei siis ole rekisteröinti vuokranvälittäjille eikä yleensä edes heille asti päädy! Eli ei kannata erehtyä luulemaan, että on rekisteröitynyt asunnonhakijaksi, kun on vain rekisteröitynyt nettisivun käyttäjäksi. 

Vuokrasopimukset ovat erittäin sitovia ja niistä on todella vaikea päästä kesken sopimuskauden eroon, jos vuokranantaja ei suostu. Ne usein tehdään 12kk:ksi kerrallaan. Irtisanomisaika on 21 päivää asunnoissa, joissa on jatkuva vuokrasopimus (ongoing tai periodic). Sen sijaan fixed term- eli määräaikaisen vuokrasopimuksen asunnoissa, joita enemmistö on, irtisanomisaika on aika venyvä. Nimittäin: fixed term- tapauksessa vuokralainen on vastuussa vuokranmaksusta siihen päivään saakka, kunnes uusi vuokralainen alkaa maksaa vuokraa. Jos uutta ei löydy, voi joutua maksamaan alkuperäisen määräajan päättymiseen saakka. 

Itse voi jelppiä ja etsiä uuden vuokralaisen, ennenkuin irtisanoo. Aina uusi vuokralaisehdokas ei kuitenkaan kelpaa tai ei ole aikaa/mahdollisuutta etsiä uutta, jolloin voi joutua maksamaan useita ekstraviikkoja/jopa kuukausia (vaikkakin näin pitkä aika on todella harvinaista ja huonoa tuuria). Toisin sanoen kannattaa olla aika varma asunnosta ennenkuin sopimuksen allekirjoittaa. 

Kannattaa myös huomata, että vuokra yleensä ilmoitetaan viikkovuokrana, ei kk, eli summa pitää kertoa neljällä, että saa kuvan kk-kuluista. Vuokravakuuden olen saanut joka kerta mukisematta takaisin.

Asumiskulut

Joissain asunnoissa vuokra sisältää veden, sähkön ja kaasun: jos ne kuuluvat vuokraan, tämä on selkeästi ilmoitettu. Useimmiten sähkö ja kaasu pitää itse maksaa ja tehdä ko. laitosten kanssa sopimus, vesi tavanomaisimmin kuuluu vuokraan, jos joku osa on kuuluakseen.

Meillä sähkölasku on n. $20-30/kk kahdelta hengeltä (mutta olemme sähköä säästävää sorttia), kaasu max. $10/kk kahdelta hengeltä ja vesi on aina kuulunut vuokraan, eli en tiedä, paljonko se on. Samaa luokkaa oletettavasti. Netti on sen $59/kk ja se on halvimmasta päästä. Lisäksi kännykkä $30/hlö/kk. 

Sähköön etenkin voi mennä vahingossa paljon enemmän rahaa, jos on vanha tehoton jääkaappi, käyttää paljon lämmitystä/ilmastointia, pesee usein pyykkiä, suihkuvesi lämpiää sähköllä jne. Siinä voi kyllä myös hyvin säästää, kun vahtii käyttöä.

Perthin hintataso vuokramarkkinoilla

Hinnat ovat Perthissä laskeneet rajusti sitten piikkiaikojen eli v. 2011. Yleissääntönä sanoisin, että vuokrat ovat nyt hieman tai reilustikin alle Helsingin hintatason, alueesta riippuen. Mitä uudempi, siistimpi ja halutumpi kämppä ja alue, sitä hinnakkaampi, kuten kaikkialla maailmassa. Huone kimppakämpästä irtoaa hintaan $100-250/vko riippuen, onko yhdelle vai kahdelle hengelle; ja oman kaksion tai kolmion saa hintaan $300-500/vko sijainnista riippuen. Vuokravakuus normaalisti on kuukauden vuokra. 

Vuokratessa kannattaa kiinnittää huomiota, onko asunto lähellä julkista liikennettä ja mieluiten juna-asemaa, jos siis omaa autoa ei ole heti käyttää. Perthin liikennesuunnittelu on pari vuosikymmentä edistyksellisiä kaupunkeja jäljessä ja keskustaa ympäröivät moottoritiet tukkeutuvat joka päivä ruuhka-aikaan, eli jos niitä vain voi välttää, se kannattaa. 

Vakuutukset

Jotkut suomalaiset vakuutusyhtiöt tarjoavat 6kk+3kk tai 6kk+6kk matkavakuutusta (ainakin näin oli v. 2011), eli ensin otetaan normaali matkavakuutus, jota pystyy jatkamaan, kun ensimmäinen pätkä täyttyy. Kannattaa soitella firmoja läpi, keillä tällainen olisi, jos haluaa suomalaisen vakuutuksen. Itselläni oli Suomesta aikoinaan tällainen vakuutus, mitä en onneksi kertaakaan tarvinnut. Australia on erittäin turvallinen maa, mutta vahinkojahan voi sattua vaikka missä turvalinnoituksessa olisi.

Jos tänne jää pidemmäksi aikaa ja ottaa täkäläisen sairausvakuutuksen, on oltava tarkkana, kuuluuko tarjoukseen sekä hospital cover (sairaalakulut) että ancillary cover (ancillarya ovat mm. optikko, hammashoito). Suomalaiset saavat ensiapua sairaalassa kyllä ilman mitään vakuutustakin, koska Australialla ja Suomella on keskinäinen hoitosopimus. Ehkä yllättävin kulu voi syntyä ambulanssista, jota ei lasketa ensiavuksi (!) vaan se pitää itse maksaa ja kulut voivat olla tonneja. Eli kannattaa tarkistaa, että vakuutuksessa on ambulance cover. Täältä otetut vakuutukset eivät korvaa repatriation'ia eli hätäkotiinpalautusta Suomeen, koskapa ne eivät ole matkavakuutuksia.

Jos on tulossa 457-viisumilla, sen ehtona on, että työntekijällä on oltava sairausvakuutus. Yleensä työnantaja järjestää sen.

Työterveyshuoltoa täällä ei tunneta juuri ollenkaan, ja yleislääkärin vastaanottoa ei myöskään korvata vakuutuksesta vaan paikalliselta Kelalta eli Medicaresta. Suomalaiset ovat oikeutettuja Medicareen WH-viisumillakin eli myös lyhyen oleskelun aikana. Tosin jotkut toimistot saattavat kuulemma änkyröidä vastaan ja väittää, että emme ole, mutta tässä pitää yrittää vain sitkeästi pitää oikeuksistaan kiinni. Medicaren toimistojen sijainnit kortin anomista varten löytyvät jälleen googlesta. Yleislääkäri maksaa $50-80/käynti ilman Medicare-korvausta; Medicare puolestaan kattaa noin 40% hinnasta.

Näillä eväillä alkuun, lykkyä tykö!

Alla lisää Perthin kevättä ja yleisnäkymiä.

Kengurutassumetsä Kings Parkissa. Kangaroo Paws ovat suosittuja koristekasveja kukkapenkeissä, mutta niitä näkee luonnossa myös.

Lisää Kings Park'ia.

Yksi ärsyttävästi tukkeutuvista moottoritienpätkistä Kwinana Freeway'lla, etelään vievä silta keskustasta.

Kevätkukkasia.

Olisikohan jonkun sortin banksia tämä? En vielä tunnista kaikkia lajeja.

Merileijona saarellaan aurinkokylvyssä. Näitä kavereita tapaa Perthistä n. 50km etelään Rockinghamin edustan saarilla.

Pian kansalainen ja oman kodin omistaja

Kirsikkapiirakkakahvit itseltäni itselleni kansalaisuustestissä onnistumisen kunniaksi. Kuva on Australian lippu värikoodina.

Nyt täällä puhaltelevat kaikenlaiset muutoksen tuulet. Olen nimittäin pian sekä Australian kansalainen, että ihkaensimmäisen oman asunnon omistaja-asukas.

Kävin toissapäivänä kansalaisuustestissä. Mutta miten koko testiin pääsin, eli miten kansalaisuutta haetaan? No, ensin pitää olla asunut Australiassa riittävän pitkään: vähintään neljä vuotta siitä päivästä, kun ensimmäisen kerran laillisesti Down Underin tomuun astui. Minulla tämä täyttyi jo 10. kesäkuuta tänä vuonna, eli sinä päivänä, kun neljä vuotta sitten maahan pöllähdin WH-viisumituloste käsimatkatavaroihin sullottuna. Aivan samana päivänä en hakemusta saanut jätettyä Suomen-reissun takia, mutta pian kuitenkin.

Tuosta neljästä vuodesta täytyy vähintään yhden vuoden olla PR-vuosi = pysyvällä oleskeluluvalla oleskeltu. Lisäehtona on, että neljän vuoden mittaan ei ole saanut olla Australiasta poissa yli vuotta yhteensä (ei edes sellaisina lomapätkinä, joista tulee yli 12kk yhteenlaskettuna). Australian kamaralta ei ole myöskään saanut olla poissa yli kolmea kuukautta hakemuksen jättöä edeltävän vuoden aikana. Logiikka kai on, että jos olet ollut yli kolme neljäsosaa vaaditusta ajasta Down Underissa, sinut voidaan laskea täkäläiseksi.

Muitakin tapoja muuttua aussiksi on, kuten syntyperän perusteella tahi uusiseelantilaisesta aussiksi jotain eri paperireittiä, mutta tähän en puutu, koska itse pystyin vain tällä yhdellä tavalla anomaan.

PR-viisumihakuun verrattuna kansalaisuushakemus on hellyttävä paperipinkan raapaisu. Hakemus on simppeli nettilomake, jossa lähinnä kysytään samat henkilöllisyystiedot tuhanteen eri kertaan ja tapaan. Ainoa hankala kohta voi tulla eteen, jos omat vanhemmat ovat reissanneet Australiassa; heidän kaikki visiittinsä, sekä reissulla käytettyjen passien numerot, pitäisi aussiviranomaisille toimittaa. Miksi, en tiedä. Mutta kerrankin oli hyötyä siitä, että omat vanhempani eivät ole tänne asti vielä päässeet/ehtineet.

Liitteeksi vaaditaan itseltä vanhat tutut passi, ajokortti, syntymätodistus sekä avioliittotodistus, jos nimi on muuttunut, Medicare-kortti ja osoitteen todistamiseksi sähkölasku tai vastaava. Jaksaa aina itseäni ihmetyttää, että mikä ihmeen pyhä auktoriteetti sähköyhtiö on? Äkkiäkös kuka tahansa photoshoppaisi itselleen vaikka kaverilta lainattuun Synergyn laskupohjaan tekaistun osoitteen?

Kaikista pitää ottaa kopiot, todistuttaa ne oikeiksi postissa, apteekissa, rauhantuomarilla tahi omassa tapauksessa pomoni toimesta (senior public servant eli pitkäaikainen osavaltion työntekijä). Skannatut kopiot pitää liittää hakemukseen, ja alkuperäiset pitää erikseen esitellä tapaamisessa Maahanmuuttovirastossa, kun kutsun sinne saa. Online-hakemus maksoi $260 eli parisataa euroa, ei siis ihan halpaa lystiä. PR-viisumiin ja sen sivukuluihin verrattuna kuitenkin kahvirahoja.

Hakemukseni käsiteltiin pikavauhtia, sillä sain parin viikon sisällä kutsun papereiden tarkistukseen ja kansalaisuustestiin. Menin käskettyyn aikaan paikalle Perthin Department of Immigration and Border Protection'iin eli Maahanmuuttovirastoon West Perthissä, sain vuoronumeron, jonotin, pääsin tiskille. Siellä tiukkailmeinen täti syynäsi paperini ja ilmoitti jäätävästi, että nyt ei hyvää heilu, koska syntymätodistus puuttuu (unohdin sen, koska alitajuisesti kuvittelin, että passi ja ajokortti riittäisivät). Täti kuitenkin lämpeni paperipinon tsekkauksen loppua kohden, kun kaikki muut vaaditut dokumentit kassistani löytyivät, jopa hymyili ja vakuutti, että "läpäiset testin varmasti".

Hivenen sain moitteita siitä, että osa papereistani on yhä tyttönimelläni, koska täällä kaikki dokumentit ajokortista Medicare(Kela)korttiin eivät todellakaan automaattisesti muutu uudelle nimelle, vaikka nimen rekisteröisikin viralliseksi. Ehei, jokaisessa puljussa aina pankista ajoneuvovirastoon ja Medicarelta vakuutusyhtiöille pitää henkilökohtaisesti käydä näyttämässä alkuperäinen avioliittotodistus, että uskovat. Eli en ole vielä kaikkialla ehtinyt (jaksanut) lippulappujeni kanssa vierailla.

Testi pidettiin paperisyynin jälkeen viereisessä huoneessa. Sama fiilis kuin ajokortin teoriakokeessa: testissä istutaan tietokoneen ääressä sermien välissä luokassa, jossa on monia muitakin testintekijöitä yhtä aikaa. Ensin ilmoittaudutaan kokeenvalvojalle, joka ohjaa koneelle. Sen jälkeen koneelle kirjaudutaan valvojan antamaa koodia käyttäen. Ja testi alkaakin saman tien. Siinä on 20 monivalintakysymystä, joista vähintään 15:een pitää vastata oikein, aikaa on kolme varttia. Kokeeseen voi harjoitella ennakkoon Immin nettisivuilla, ja testiä saa koittaa kahdesti. Saa olla tosi huono tuuri, kömpelö kielitaito tai muuten jännityksestä sekaisin, että testissä ei onnistu.

Enemmistö kysymyksistä on helppo hoitaa päättelemällä, jos on yhtään kiinnittänyt ympäristöönsä huomiota Australiassa asuessaan. Esim. aboriginaalien lipun värit ovat punainen, keltainen ja musta. Aussilipun värit ovat sininen, valkoinen ja punainen. Mutta sitten tenkkapoo. Mitkä ovat Torres Strait Islander'ien (yksi alkuperäisasukasryhmistä) lipun värit? En edes tiennyt, että heilläkin on lippu! Vastauksista sai kuitenkin karsittua, että kaksi muuta ovat nuo em. liput ja kolmas on sitten saarelaisten lippu: vihreää, sinistä, mustaa ja valkoista.

Muutama kysymys olisi ollut kinkkinen, ellen olisi niihin törmännyt jo harjoituskokeessa. Kuten: mikä on Australian kenraalikuvernöörin (Governor General) rooli? Allekirjoittaa lait, eli olla niiden viimekätinen hyväksyjä. Milloin Australian perustuslaki astui voimaan? 1901. Milloin saapui the First Fleet eli ensimmäinen valkoinen asuttajalaivasto (vankeja ja vartijoita nykyisen Sydneyn tuntumaan tuonut laivaryhmä)? 1788.

First Fleetin muistin siitä, että luin äskettäin erittäin elävästi kirjoitetun kirjan kuuluisasta naisvangista nimeltään Mary Bryant: hän oli yksi ensimmäisen laivaston tuomia pakkopioneereja, mutta käsittämättömällä sisulla karkasi varastamalla veneen ja seilaamalla haalimansa miesporukan kanssa 5000 kilometriä Timorin saarelle. Siellä Mary jäi uudelleen kiinni hollantilaisten siirtokunnassa ja rahdattiin vankilaivalla Englantiin, jossa hänet lopulta armahdettiin parin ekstravuoden istumisen jälkeen. Maryn rikos? Hattuvarkaus. Oli rikos ja rangaistus vähän eri luokkaa vuonna 1788.

Takaisin asiaan: vedin testin pikavauhtia läpi, koska halusin nähdä, mikä tulisi tulokseksi. "Tuhlattavana" oli kuitenkin uusintatesti, jos tarpeen olisi. Ja 100% onnistumisprosentti sieltä pätkähti, jehee! Lähtiessäni sain infon, että kunhan käyn näyttämässä syntymätodistukseni vielä paikan päällä, hakemukseni käsitellään loppuun ja saan kutsun kansalaisuusseremoniaan seuraavien parin kuukauden kuluessa. Sen järjestää oma kunta eli perthiläisittäin kaupunginosa, meillä City of Perth. Kutsua ja tilaisuutta odotellessa.

*Loppu-edit* kävin eilen näyttämässä sitä syntymätodistusta = Suomen maistraatista saatavaa väestörekisteriotetta, jota olen kanniskellut mapissa vuodesta 2010, siis siitä asti kun WH-viisumia hain. Tiskillä oli jonoa, ja eteeni kiilasi kiinalainen perhe, ensin yhden, sitten kahden, lopulta neljän ihmisen voimin. Kun suomalaiseen tapaan purnasin ärtymystä itsekseni, kuulin, mitä asia koski: perhe kyseli aikaa sitten jätetyn hakemuksensa perään, ja selvisi, että olivat täyttäneet väärän nettihakemuksen - feikki-sellaisen.

Olivat siis maksaneet tälle sivustolle , eivätkä oikealle Immigration and Border Protection-sivulle. Virkailijan mukaan ko. sivu on todennäköisimmin huijausta, koska hakemus saati maksu eivät olleet Immiin tulleet, eikä Immillä ole ko. nettisivun toimintaan osaa eikä arpaa. Eli jos täyttelette nettihakemuksia - joko viisumia tai kansalaisuutta varten - tarkkana siinä, että vain virallisilla sivuilla kannattaa maksaa!

Ja sitten vielä asuntoasiaa. Päästiin eilen ensimmäistä kertaa ihan paikan päälle näkemään valmistumassa oleva asuntomme. Kerrostalo itsessään on valmis, mutta asunnot ovat vielä laiton alla. Oma kämppämme oli 90%:sti valmis, mutta yksityiskohtia kuten ovenkahvat, pistorasioiden päällysmuovit jne. puuttuivat. Miltä tuntuu viimein nähdä kaksi vuotta sitten päätetty ja sovittu ostos? Todella vaikea kuvailla.

Toisaalta kaikki oli niinkuin pitääkin, eli kaikki luvatut asiat asunnossa oli. Laatu vaikutti äkkinäkemältä hyvältä, eli pinnoissa ym. ei oltu fuskattu, listat olivat paikallaan, luvatut koneet eli uuni, kaasuhella ja kuivausrumpu löytyivät. Toisaalta, koska olen tähän mennessä nähnyt vain korkeakiiltoisia brosyyrikuvia ja hehkutusta, ehkä odotukset olivat aavistuksen liian korkealla. Normaalilta asunnolta näytti, ei miltään luksushotellihuoneelta. Väkisinkin mielessä kävi myös, että olikohan fiksua tehdä kaupat kaivosbuumin aikaan, ja olisiko sittenkin pitänyt vielä odottaa, jos hinnat laskisivat? Ikuisuuskysymys varmaan. Toisaalta nyt asuntolainojen korot ovat ennätysalhaalla, eli jos tulomme pysyvät nykyisellä tasolla, saamme tahkottua lainaa lyttyyn kohtuunopeasti.

Uusi asunto on aavistuksen pienempi neliöiltään kuin nykyinen vuokrakolmiomme, pääasiassa makkareiden puolesta. Ajattelimme, että pienehkö asunto keskustassa on hyvä aloituskohde, koska se on helppo vuokrata eteenpäin, jos haluamme itse vaihtaa maisemaa tahi isompaan.

Arvelisin, että nykykämppä on n. 70-neliöinen, kun uusi on n. 60-neliöinen. Toisin kuin Suomessa, täällä asuntoja ei vuokrata eikä myydä neliöitä hehkuttaen, vaan huone- ja kylppärilukua. Pienempään muutto tarkoittaa sälän ja romppeen karsimista ennen muuttoa. Se on kuitenkin pelkästään hyvä asia - säännöllinen muuttaminen pitää tilat ilmavina ja turhat taakat poissa. Parvekkeelle pitää ensi töiksi viritellä ruukkupuita, jotta näkymät säilyvät vehreinä. Nyt kodistamme näkyy puidenlatvoja, uudessa kämpässä pelkästään rakennuksia.

E:lle pienoisen pettymyksen tuotti hänen ennakkoon stressaamansa aihe: varastokomero. Ne ovat nimittäin uudessa kerrostalossa mallia hitsattu häkki autohallissa. Nykyisessä meillä on ihan jykevällä ovella lukittava komerohuone. E on varma, että hänen kalliit sukellus- ja kiipeilykamansa päätyvät pitkäkyntisille, samoin kuin maastopyörämme, jos ne häkkikomeroon jätetään kaiken kansan näkyville. Eli pitää raivata asunnosta tilaa arvokkaimmalle tavaralle ja viritellä joku patentti komeroon, että pyörät pysyvät tallessa (en halua joka päivä raijata pyörää yläkertaan).

Alla jokunen kännykkäräpsy eiliseltä katsastusreissulta:

Yllä ja alla: tupakeittiö. Olkkarin puolelta ei saanut järkevää kuvaa vastavaloon eli parvekkeen suuntaan, enkä älynnyt ottaa koko tilan kattavaa kuvaa keittiöön päin. Harmillisesti myös makkareissa oli liian hämärää kännykuvan ottoon - lamput eivät olleet vielä paikallaan.

Parvekenäkymät paranevat ruukkukasveilla, uskon. 

Yllä ja alla: tällainen sisäpiha rakennuksessa on, keskentekoinen vielä.

Näkymä kaikille yhteiseltä kattoterassilta.

Australiaan töihin - viisumit

Blogini luetuin teksti on Australiaan töihin - perusfaktat ABC, jonka kirjoitin v. 2012. Koska työnhaku Australiassa ei voi alkaa ennen oikeanlaista viisumia, päivitän tähän viisumitietoutta nykypäivään. Kyllä täällä toiveikkaita pyörii turistiviisumillakin töitä etsimässä, mutta silloin on töissä laittomasti, tienaa alle minimipalkan, ei ole minkään työlakien suojissa ja jos kiinni jää, on työnantajalle luvassa paksua sakkoa ja itselle mahdollisesti karkotus. Eli viisumi ensin, sitten työt.

Listalta puuttuu opiskelijaviisumi, jolla silläkin saa tehdä töitä rajoitetusti lukukausien aikana ja rajoittamattomasti koulujen virallisina loma-aikoina. Opiskelijaviisumin haussa yleensä neuvoo oma oppilaitos. Opiskelupaikkaa pitää ensin hakea ja se myös saada ja vastaanottaa (maksaa lukukausimaksu) ennen mahdollisuutta saada viisumi.

WH eli Working Holiday. Tästä kirjoitetaan sekä Dundernewsissä että Facebookissa jatkuvasti, mutta kertaus lie paikallaan, koska aina näköjään samat kysymykset palstoilla pyörivät. Olennainen tieto on, että WH on työ- ja lomailulupa Australiassa ja sen saa ihan vain nettilomakkeen täyttämällä, kunhan on anomishetkellä 18-31-vuotias (tosin matkailuhistoriastasi riippuen saatat joutua käymään lääkärintarkastuksessa ennen myöntöä). Sillä saa tehdä enintään 6kk töitä samalle työnantajalle, jonka jälkeen joutuu vaihtamaan työpaikkaa tai viisumia.

WH on aussien silmissä hedelmänpoiminta- ja au pair - viisumi, mutta sillä saa tehdä mitä tahansa muutakin työtä laillisesti, jos työnantaja uskoo kykyihisi ja palkkaa aikarajoituksesta huolimatta. Tämä vakuuttelupuoli on se hankala, eli saada työnantajat uskomaan, että kannattaa valita sinut eikä joku pysyvästi maassa oleva. Siksipä WH:lla on helpompi saada töitä aloilta, joilla on tiuha vaihtuvuus, kuten kahviloista ja ravintoloista, joskus rakennuksilta.

Lyhytaikaisen työntekijän kiusa on, että moniin ammatteihin Australiassa tarvitaan erilaisia pätevyystodistuksia, mahdollisesti lisenssi tai rekisteröinti (sähkö- ja putkimiehet, terveydenhoitoala, laki) tai vähintään tickets eli "passeja" (anniskelupassi, moottorisahapassi, raksatyöpassi eli White Card). Jos ei näitä ole, monet ovet pysyvät kiinni.

WH:lle voi hakea vuoden pidennystä eli ns. kakkosvuoden WH:n, jos ensimmäisen vuoden aikana tekee yhteensä 88 täyttä työpäivää (min. 7h) tietyillä maaseutualueilla tietyissä rajatuissa ammateissa, kuten kalastus, kaivosala, maatilatyöt, rakennustyöt. Au pair-, viinitilan myyjä-, kaivosleirin kokki-, ym. työt eivät ristiriitaisesti kelpaa kakkos-WH:n saantiin. Alue- ja ammattiehdot löytyvät Immin eli Maahanmuuttoviraston sivuilta.

Ensimmäisen vuoden työt (joita ei ole siis rajattu) löytää esimerkiksi Gumtree-nettisivulta, suoraan liikkeistä kyselemällä, kauppojen ikkunoista "employees wanted" lappuja syynäten sekä puskaradion kautta. Kakkosvuoden työt nekin löytää Gumtreesta ja puskaradion kautta, mutta kannattaa olla varuillaan Gumtree-mainosten kanssa. Kuten muutenkin elämässä, missään tapauksessa ei pidä maksaa rahaa jollekulle tuntemattomalle, joka lupaa netitse farmipaikkaa. Pahimmillaan rahat nimittäin katoavat ja farmia ei ole olemassakaan.

Työnantajan sponsoroima viisumi. Näitä viisumeita on kahta lajia: väliaikaisia ja pysyviä. Väliaikaisista tunnetuin on 457, jolla saa tehdä töitä enintään neljä vuotta. Myös työntantajaa saa tänä aikana vaihtaa, kunhan pysyy samalla alalla ja uusi työnantaja suostuu ottamaan sponssivastuun itselleen eli tekee paperitöitä Immin suuntaan. 457:n ehtoja on tiukennettu sitten oman tännemuuttoni, ja nykyään työnantajan täytyy todistaa Immille, että vapaaseen paikkaan ei löytynyt ketään aussia ennen ulkkarin palkkaamista. Tämä on tosin helppo feikata, koska todistus on esim. Gumtree-mainos vapaasta työpaikasta sekä firman oma ilmoitus, ettei hakijoissa ollut sopivia ausseja.

Työantajaviisumin saadaksesi tarvitset ensin työnantajan, joka suostuu sponssaamaan. Sponsorointi tarkoittaa paperisotaa sekä työnantajan että työntekijän puolelta - kummallakin oma hakuprosessinsa -, ja moni pikkufirma välttelee paperitöitä kuin ruttoa niiden aikaavievyyden takia. Tämä ei kuitenkaan estä firmoja lupailemasta sponssia, eli saatat WH:lla ollessasi kuulla, että "tottakai me sponsoroidaan sinut kun viisumisi päättyy!".

Innostut, alat keräämään papereita, kyselet pomolta, missä vaiheessa paperityöt ovat, aina vastaukseksi tulee no worries. Kunnes se päivä koittaa kun WH loppuu ja mitään sponssia ei ole käynnistetty, sori, ei joudettu sittenkään, kiitos ja hyvästi, ei muistella pahalla. Näitä sattumuksia olen tähän mennessä nähnyt puolen tusinaa, eli vaikka rehellisiäkin työnantajia on, pikkufirmoilla näyttää olevan tapana lupailla kuuta taivaalta - mitä ei sitten täytetä.

Jos kuitenkin luotettava työnantaja löytyy, ehdoton lähtökohta sekä 457:ssa että työnantajan sponsoroimassa pysyvässä oleskeluluvassa (kuten 186) on, että sinulle sponsoroitavalle löytyy oikea ammattikoodi ANZSCO-listasta (Australian and New Zealand Standard Classification of Occupations) ja sama ammatti on  CSOL- tai SOL-listalla ([Consolidated] Skilled Occupations List).

Huom. CSOL ja SOL ovat kaksi eri listaa, CSOLilla on enemmän ammatteja. Listoja käytetään eri viisumityyppeihin, joten varmista omaan viisumisi liittyvä lista Immin sivuilta.

Rautalangasta vääntäen sinut voidaan sponsoroida vain, jos kyseinen ammatti on määritelty työvoimapula-alaksi. Näitä kahta listaa, ANZSCOa ja SOLia, täytyy lukea rinta rinnan, koska joillain ammateilla on ihmeellinen nimi koodilistalla. Itse esimerkiksi aikoinaan sain pysyvän viisumini Social Professional Nec - tittelillä, josta ei mistään kohti arvaisi, että historioitsijaahan se tarkoittaa. Huomioi myös, että ammatin, johon sponsoroidaan, tulee olla sama kuin mitä tulet tekemäänkin. Eli et voi hakea sponsorointia kampaajana koska kampaajan tutkinto, ja sitten työskennellä kokkina.

Jos ammatillesi löytyy järkevä ANZSCO-koodi ja sama ammatti on SOLilla, sitten vain hakemusta vääntämään. 457:aa varten ei aina tarvita skills assessmentia eli pätevyyden todistamista, mutta koulutus- ja työtodistukset kylläkin. Joihinkin ammatteihin 457:aa hakiessa ei tarvita edes tutkintotodistusta, pelkkä työkokemus riittää, jos sitä on yli viisi vuotta. Jos Suomessa pohdiskelet mitään työviisumia Aussilaan, ala hyvissä ajoin kerätä mappia, jossa ovat kaikki suorittamasi tutkinnot (ammattikoulu, AMK, yliopisto, muut) sekä kaikki mahdolliset todistukset palkkatyöstä eli palkkakuitit, verotodistukset, työsopimukset... pelkkä työtodistus ei tule riittämään.

186-viisumi eli pysyvä oleskelulupa vaatii astetta enemmän yritystä, sillä sitä ei saa ilman pahamaineista skills assessment'ia eli virallista pätevyysarviointia. Sen suorittaa jokin ammattiliittomainen taho; joka ammatille on oma järjestönsä ja heillä on näköjään täysin vapaat kädet sen suhteen, miten pätevyys arvioidaan. Sairaanhoitajien arviointiprosessi etenkin on täysin vapaa sotatanner, jossa liitto hyppyyttää ja laskuttaa miten sattuu - näin näyttää ulkopuolisen silmiin kaverisairaanhoitajia kuunneltuani.

Mutta muuallakin osataan. Autan parhaillaan E:n keskimmäistä veljeä trade recognition - eli pätevyystodistusprosessissa ja hänen kohdallaan ensimmäinen tenkkapoo tuli jo siinä, mikä taho arvioinnin suorittaa. Jos olet metallikonetyöntekijä ja sinulla on Kiinan, Filippiinien, Etelä-Afrikan, Irlannin tai Iso-Britannian passi, arvioiva taho on tietty. Jos olet mistä tahansa muusta maasta, taho on toinen. Ja kappas vaan, ykkösryhmän maille prosessi on sekä yksityiskohtaisempi, pidempi että kalliimpi kuin kellekään muille.

Ykkösryhmäläisiltä vaaditaan työ- ja tutkintotodistukset, jonka jälkeen pidetään puhelinhaastattelu, jonka jälkeen on mahdollisesti vielä näyttökoe. Kakkosryhmäläisiltä tarkistetaan vain todistukset. Prosessilla hintaeroa pahimmillaan 1000-2000 dollaria. E:n perheellä kaikilla on sekä Ranskan että Iso-Britannian passit Madame E:n sukujuurista johtuen ja ehdin jo säikähtää, että joudutaan menemään tuota turkasen kallista reittiä pitkin. Onneksi sain kyselyyni vastauksen, että kaksoiskansalaiset saavat itse valita, kumpaa prosessia käyttävät, eli halvempaan ja helpompaan suuntaan tottakai!

186-viisumiin, kuten pysyviin oleskelulupiin aina, kuuluu myös englanninkielen tasotodistus eli joko kansalaisuus maasta, jossa englanti on virallinen kieli (kuten juuri Iso-Britannia), tai IELTS-tasokoe. Kaikki nämä vaiheet tietysti maksavat rahaa ja vievät aikaa, eli kun viisumisotaan lähtee niin kannattaa varautua pitkään viivytystaisteluun ja rahan vuotamiseen lompakosta kuin seulasta.

Sekä 457 että 186 ovat kaksiportaisia hakuprosesseja, eli työnantajasi täytyy ensin anoa sponsorointilupaa Immistä paksun hakemuksen kanssa, jossa mm. palkkauksesi tarve perustellaan business casen kanssa. Kun firma saa sponsorointiluvan, alkaa oma hakemusvaiheesi, jossa syydät Immiin papereita kuten henkilöllisyystodistuksia (passi, syntymätodistus ym.), työ- ja tutkintotodistuksia, palkkakuitteja, IELTS-testin tulokset ja lopulta myös terveystarkastuspaperit ja rikosrekisteriotteet.

457 on ehdottomasti helpompi tapaus, sillä siihen ei aina vaadita IELTSiä eikä terveystarkastusta, sitä skills assessmentia eikä myöskään pistetestin läpäisyä. Pysyviä oleskelulupia varten sinut pisteytetään tiettyjen ominaisuuksiesi osalta, eli koulutus, työkokemus, ikä, kielitaito. Lisäksi on oltava terve ja nuhteeton (ei huolestuttavaa pitkäaikaissairautta tai rikosrekisteriä). Pisteet voi laskea laskurilla Immin sivuilla sen viisumin sivulta, mitä aikoo hakea.

Ilman työnantajaa haettavat pysyvät viisumit. Näitä on kahta lajia, osavaltion sponsoroima 190 ja ihan itsenäinen 189.

Kumpikin näistä toimii aivan samalla periaatteella kuin työnantajankin sponsoroima pysyvä oleskelulupa, eli täytyy läpäistä pistetesti ja sama paperinippu vaaditaan hakijalta (tutkinto, työkokemusta, pätevyysarviointi, IELTS jne.). Et vain tarvitse tuota työnantajavaihetta mukaan. Mikseivät kaikki sitten hae itsenäisiä viisumeita? Koska pistetesti. Pistetestin läpäisyyn ilman sitä työnantajan mukanaoloa eivät riitä kaikilla pojot.

Omasta mielestäni osavaltion sponssaama viisumi on mutkattomin, sillä jos osavaltio suostuu "kutsumaan" sinut viisuminhakijaksi (tämä kasvattaa pistesaldoasi), et tarvitse työnantajaa leikkiin mukaan ja viisumin saa parissa kuukaudessa, jos kaikki paperit ovat rivissä ja on tuuria matkassa.

Osavaltion sponsorointi ei tarkoita mitään rahallista eikä itse asiassa mitään muuta kuin osavaltion vastausta nettihakemukseesi, että okei saat hakea viisumia tulla meille asumaan - se on siis viisuminhakukutsu, jonka saat sekä sinä että Immi. Näin Immi (viisumin myöntävä taho) osaa priorisoida hakemuksesi.

Osavaltiot myöntävät kutsuja sen perusteella, minkä alan ihmisiä he katsovat tarvitsevansa. Eri osavaltioilla on eri työvoimapulalistat, kannattaa tutkia osavaltioiden nettisivuja. Täysin itsenäisen viisumin ero on siinä, että et tarvitse tätä osavaltion lupaa, mutta hakemustasi ei välttämättä oteta yhtä äkkiä käsittelyyn ja tarvitset enemmän pisteitä pistetestin läpäisyyn kuin osavaltion kutsuma hakija.

Ilman työnantajaa haettavien viisumeiden ehdoton etu on, että ammatin, jolla haet viisumia ja ammatin, jota oikeasti tulet Australiassa tekemään, ei tarvitse olla sama. Kuten sanottua, itse sain viisumin professionaalina historiantutkijana, mutten ole alalla päivääkään työskennellyt Australiassa. Immin logiikka on, että jos olet niin vahva ammattilainen, että saat joko reilusti enemmän pisteitä kuin muut, tai osavaltio asiakseen sinut kutsuu, työllistyt varmasti jonnekin.

Teoriassa osavaltioviisumissa on ehto, että sinun tulisi asua ensimmäiset muutamat vuodet (2-4 osavaltiosta riippuen) siinä osavaltiossa, josta kutsun sait. Käytännössä tätä ei kuitenkaan kukaan valvo, ja kun itse menin ilmoittautumaan osavaltion toimistoon viisumin saatuani, jotta 'asukkuuskello' voitaisiin käynnistää, en ole ällistyneempää virkailijaa nähnyt. "Mitä sä täällä teet, sullahan on jo se viisumi, ei  me haluta susta enää tietää?" oli vastauksen tyyppi.

Kaikki muut viisumit paitsi WH yltävät myös perheenjäseniin, eli saat tuoda maahan puolison ja lapsia, joita koskevat samat säännöt kuin sinua - jos saat tehdä töitä ja opiskella, hekin saavat tehdä töitä ja opiskella. Parilliselle tai perheelliselle viisumi siis toimii periaatteella kaksi tai enemmän yhden hinnalla, sillä vain päähakijan täytyy maksaa ja toimittaa kaikki vaaditut paperit. Muilta vaaditaan muistaakseni vain henkilötietoja, terveystarkastus ja rikosrekisteriote, ennenkuin päästetään maahan mellastamaan.

Aijuu, lista ei käsitellyt lainkaan parisuhdeviisumeita, jota niitäkin Australiaan saa, jos siippa on täkäläinen. Koska itse en ole tällaista hakenut, on valitettavasti osaa asiassa auttaa.

Viisumi taskuun ja Perthin elämänmenoon mukaan.

Selviytymisopas Perth, osa 3 - Viisumit

Vihdoinkin viisumeihin. Australiaan menevään koneeseen ei pääse kyytiin, jos ei ole check innissä näyttää viisumia (paitsi tietysti jos on vain läpikulkumatkalla). Viisumi on siitä rasittava puheenaihe, että viisumien säännöt ja hakuehdot muuttuvat parin vuoden välein. Eli jos on alkanut suunnitella tänne muuttoa viime vuonna, kannattaa käydä joka asia läpi hartaudella ennen lähtöä, jotta on perillä viimeisimmistä käänteistä.

Ajantasaiset viisumitiedot saa maahanmuuttovirasto Immistä (Australian Immigration and Border Protection), immi.gov.au . Itse luin sivuja läpi ainakin tusinan kertaa aikoinaan, sillä tietoa on niin paljon, kaikkea ei heti ymmärrä, ja ymmärryksen puutteesta seurasi, että muistin selvästi jonkun jutun olleen tavalla A eilen ja seuraavana päivänä tarkistaessa se olikin tavalla B... eli varmistuksen varmistuksen varmistus on paikallaan!

Aloitetaan ainoista helposti saatavista viisumeista: turistiviisumi, Working Holiday (WH)-viisumi ja opiskelijaviisumi.

Turistiviisumi
Hinta: 3kk Evisitor ja ETA-turistiviisumi – ilmainen; 12kk Visitor-turistiviisumi 250 euroa.

Lomailuun tarvitaan turistiviisumi. Sitä haetaan nettilomakkeella ja sen saa melkein saman tien sähköpostiin. Olin unohtanut infota veljeäni, että lyhyellekin lomalle täällä tarvitsee viisumin ja ilman sitä ei pääse koneeseen, joten velipoika joutui hommaamaan viisumin Helsinki-Vantaan lentokentän check-innissä. Onnistui lentokenttävirkailijan avuliaisuuden ansiosta, mutta suosittelisin silti pidempää varoaikaa!

Turistiviisumeja on kolmea sorttia, joskaan itselleni ei aukea, mitä eroa kahdella ensimmäisellä kategorialla on: viisumi on voimassa 12kk mutta kummallakin saa maassa olla kerrallaan enintään 3kk. Eli käytännössä Australiassa saa näillä viisumeilla palloilla vuoden, jos vain matkustaa vaikka Balilla käymään aina kolmen kuukauden välein.

Kolmas turistiviisumikategoria myöntää Australiassa-olo-oikeutta kerrallaan 3kk, 6kk tai 12kk, hakemuksesta riippuen. Hakemuksessa pitää todistaa, että on varaa elättää itsensä (tai Australiassa on sukulainen, joka elättää) koko oleskeluajan, ja että on vankka aikomus palata kotimaahan Australian-vierailun jälkeen. Tätä viisumia käyttänyt ystävä joutui esittämään suomalaiselta työnantajalta takuun, että työpaikka on Suomessa olemassa vielä vuoden päästä (eli on syy palata Suomeen).

Turistiviisumi on nimensä mukaisesti lomailua varten. Sillä ei saa tehdä töitä australialaiselle työnantajalle eikä tienata täältä palkkaa, ei edes toiminimellä. Tarinoiden mukaan maahantuloportilla saatetaan ottaa tarkempaan syyniin, jos matkalaukustasi löytyy ansioluettelonippu tai muita todisteita, että matka on työnhakua, ei lomailua varten. Eli vaikka työpaikan katseskeleminen lomailun ohessa ei sinänsä ole laitonta, on se hivenen harmaata aluetta.

Freelancer-työ turistiviisumilla

Yritin etsiä tietoa tilanteesta, jossa Australian-lomailija tekee Suomeen töitä etänä tai freelancerina – onko laillista vai ei. Omasta mielestäni tätä ei turistiviisumi estä, koska ei pitäisi olla Australian viranomaisten ongelma, jos joku haluaa vastailla työsähköposteihin tai kirjoittaa artikkeleita suomalaisasiakkaalle Intian Valtameren rannalla.

En kuitenkaan löytänyt aiheesta mitään virallista tietolähdettä, ja nettikeskustelujen mielipiteet menevät täysin ristiin: toisten mielestä freelancer-työ turistiviisumilla on tietenkin sallittua, toisten mielestä se ei taatusti ole sallittua. Oma tulkintani asiasta on, että niin kauan kuin freelancer ei tee töitä australialaisille asiakkaille ja saa palkan muussa valuutassa kuin australian dollareissa, työ on laillista. Mutta kannattaa tsekata Immistä suoraan itse eikä uskoa tähän mututuntumaan!

Working Holiday
Hinta: 310 euroa.

Ainoa helppo väylä täkäläisille työmarkkinoille on Working Holiday- eli WH-viisumi, jonka hakemisen yläikäraja on 31 vuotta. Sen saa myöskin helposti sähköpostiin lähes saman tien. Aikaa saapua Australiaan on 12kk viisumin myöntöhetkestä, ja viisumi alkaa raksuttaa sillä minuutilla, kun passisi on leimattu Australian maahantuloportilla.

Toisin sanoen jos haet viisumia päivää ennen 31v - synttäreitä, voit vielä odotella Suomen kamaralla 12kk ja saapua Australiaan paria päivää ennen 32v -synttäreitä, ja viisumi astuu voimaan tuosta maahantulohetkestä. Itse en kylläkään uskaltanut riskeerata noin viime tippaan vaan lähdin ennen kolmeakymppiä liikkeelle!

Kannattaa huomioida, että jos olet jo hakenut WH-viisumin, mutta haluat ensin reissata muualla ja pysähdyt Australiassa vain muutaman päivän, WH kannattaa yrittää perua Immin kautta ja tulla pelkällä turistiviisumilla. Nimittäin, jos sinulle on myönnetty WH, se läpsähtää automaattisesti voimaan sillä hetkellä, kun passisi leimataan Australiassa.

Jos haluat ensin kierrellä Aasiassa ja tulla vasta kuukausien päästä Australiaan töihin, voi WH:stasi olla kulunut iso pala ihan pelkän Australian läpikulun takia! WH-viisumia ei voi kuitenkaan perumisen avulla myöhentää niin, että saisit lisäaikaa tuohon 31v-sääntöön.

Suuri osa WH:ta miettivistä varmaan tietää säännöt, mutta kerrataan vielä. WH on voimassa 12kk, jonka aikana Australiassa saa tehdä töitä enintään 6kk samalle työnantajalle, tai opiskella enintään 4kk yhteensä. Jos siis vaihdat työnantajaa 6kk jälkeen, saat tehdä kaksi puolen vuoden täysipäiväistä pätkää. Tai vaihtoehtoisesti voi hyppiä hommasta toiseen siellä ja täällä, kuten useimmat backpackerit tekevät reissaamisen lomassa.

WH on täysin käypäinen työlupa eli sillä saa tehdä minkälaisia töitä vaan, vaikka lääkärinä tai lakimiehenä, jos täkäläiset rekisteröinnit ja luvat ovat kunnossa [vaatii paljon paperisotaa, maksuja ja mahdollisesti paikallisia kursseja, toim.huom.]. WH:lla on banaaninpoimijaviisumin maine siksi, että työnantajat eivät välttämättä halua palkata ja perehdyttää vaativaan tehtävään WH:laista, koska tämän on pakko lopettaa työnteko jo puolen vuoden päästä.

On asia erikseen, jos työ on lähtökohtaisesti projekti (vaikkapa talonrakennusta), vaihtuvuus alalla on muutenkin kova eli kukaan muukaan ei pysy hommassa vuositolkulla, tai alalla on niin kova työvoimapula, että puolikin vuotta työntekoa on työnantajan kannalta parempi kuin ei työntekoa ollenkaan.

Kannattaa huomioida, että WH-viisumi on Immin kirjoissa tarkoitettu ”lomailua rahoittavan väliaikaistyön tekemiseen”, eli vaikka sillä saa tehdä täysipäivästä työtä, ei urasuunnitelmia kannata turhaan maahantuloportilla julistaa. Etenkin Australian outbackin eli syrjäseutujen bisnekset pyörivät paljolti reppureissaajien varassa, ja sinne heidän myös oletetaan suuntaavan. Myös WA:n lounaiskolkan viininviljelyalueen Margaret Riverin jotakuinkin jokainen ravintola, pubi ja viinitila näyttää pysyvän käynnissä eurooppalaisten opiskelijoiden tarjoaman väliaikaistyövoiman turvin.

WH:lla tullaan tänne kahdesta syystä. Joko ensiaskeleena täkäläistä uranrakennusta varten – jalka oven väliin jonnekin ja siitä puoliväkisin kampeamaan kohti pysyvämpää viisumia ja pidempää täällä oleskelua. Tai sitten viettämään välivuotta oman kotimaan arkielämästä; reissaamaan, surffaamaan, bilettämään, valokuvaamaan, fiilistelemään, kokemaan uusia asioita ja lomailemaan täysin rinnoin, mitä on pieni pakko rahoittaa työnteolla siellä täällä.

WH-viisumille voi saada vuoden jatkoajan eli ns. kakkos-WH:n, jos tuon ensimmäisen vuoden aikana tekee vähintään 88 päivää töitä Australian syrjäseuduilla. Lista hyväksytyistä töistä (pääasiassa kalastus-, maatalous-, rakennus-, tai kaivosalalta) ja hyväksytyistä työntekoseuduista löytyy googlaamalla Immin sivuilta.

Huomasin Immin sivuilta raportista, että Suomi on 16. yleisin maa, josta tänne tullaan WH:lla! Suomesta tuli viime vuonna lähes 1300 WH:laista Australian taloutta paikkaamaan. Ajatella, viiden miljoonan minivaltio maailman mittakaavassa, ja sieltä pusketaan melkein top kymppiin Aussilaan-tulijoiden listalla.

Eniten populaa eli kymmeniätuhansia WH:laisia kerrallaan tulee Iso-Britanniasta, Taiwanista, Hong Kongista ja Etelä-Koreasta, mutta Saksa, Ranska, Irlanti ja Italia ovat aivan kannoilla. Kaikki Pohjoismaat Islantia lukuunottamatta ovat myös top 20-listalla. Amerikkalaisia pyörii täällä enemmän kuin suomalaisia WH:laisia, mutta heillä on alla eri viisumi, nimeltään Work & Holiday, jolla on hieman eri ehdot.

Jostain kumman syystä ruotsalaiset WH:laiset näyttävät jäävän tänne kakkosvuodeksi yleisemmin kuin suomalaiset, sillä viime vuonna kakkos-WH:n sai lähes 400 ruotsalaista mutta vain sata suomalaista. Raportin mukaan 99% ykkös-WH:n hakijoista saa viisumin, mutta kakkosvuoden WH:n saa vain alle 95%.

Hylätyissä hakemuksissa on mukana vedätyksiä, sillä kakkosviisumia yritetään joskus saada mm. väärennetyillä työtodistuksilla. Immi saattaa kysyä kakkosvuoden viisumihakemusta harkitessaan mm. pankkitiliotteita tai kuitteja todisteiksi, että hakija on oleskellut väittämällään seudulla vaaditut 3kk (jonka voi kerätä kasaan pienemmissä pätkissä). Jos ei lompakosta löydy yhtään todistetta, että on asunut neljäsosan vuodesta Woop Woopin pikkukylässä, läpimeno vaikeutuu selvästi.

Opiskelijaviisumi
Hinta: 395 euroa.

Myöskin opiskelijaviisumin saa helposti, viikon-parin sisällä hakemuksesta, jos on todistettavasti kirjautunut australialaiseen opinahjoon, eli on maksanut lukukausimaksun. Tämä väylä on monelle yleisin tapa tulla tai jäädä maahan. Opiskelijaviisumilla saa työskennellä 20h/vko lukukausien aikana, ja koulujen virallisina loma-aikoina niin paljon kuin haluaa.

Australia meni kuitenkin vaikeuttamaan tätä porttia vuoden alusta lukien, sillä TAFE:n eli täkäläisen ammattiopiston ja ammattikorkeakoulun yhdistelmä jopa triplasi lukukausimaksunsa. TAFE:t ovat osavaltioiden omistuksessa ja hinnat vaihtelevat alasta, kurssista ja osavaltiosta riippuen, mutta nykyään TAFE-kurssien ja yliopisto-opiskelun hinta on lähes sama, joillain aloilla jopa kalliimpi TAFE:ssa.

TAFE oli ennen varteenotettava vaihtoehto opiskeluun 1000-3000 dollarin hintaisilla lukukausillaan (lukukausia on tietääkseni 4-5 per vuosi). Kun yliopistossa puolestaan yhden lukuvuoden hinta lähtee 20 000 dollarista alasta riippuen, koko lukuvuosi tuli TAFEssa halvemmaksi. Nyt TAFEissa opiskelun hinta näyttää pyörivän haarukassa 3000-5000/lukukausi eli 12 000-20 000 per vuosi. Ei halpaa, jos se nyt halpaa koskaan olikaan.

TAFE:n etu on edelleen se, että siellä voi suorittaa erilaisia sertifikaatteja (certificate) ja diplomia (diploma), joiden suorittaminen kestää muutamista kuukausista kahteen vuoteen. Halvemmaksi tämä vielä tulee kuin kandidaatin (bachelor) tai maisterin (masters) tutkinnon suorittaminen yliopistossa ajassa 3-5 vuotta.

*

Varsinaiset työviisumit, eli 457 (työnantajan sponsoroima työlupa tavallisesti 1-4 vuodeksi), 186 ja 187 (työnantajan sponsoroima pysyvä oleskelulupa), puolisoviisumi, sekä erilaiset itsenäisesti haettavat pysyvät oleskeluluvat joutuvat odottelemaan lisää tiedonhakua ja uutta postausta!

valivali ja tämäkin vielä

Siis hehkutinko alle viikko sitten, miten mahtava paikka on Australian Perth? Otetaan pari hyppyä taaksepäin, sillä kyllä täältä jurppimisenkin syitä löytyy. Kuten:

1) Joka hiivatin paikkaan ulottuva turvallisuushakuisuus. Olen tietämättäni elänyt varsin riskialtista elämää tähän saakka, nimittäin työskentelemällä toimistossa. Johan sen pikku-Keith ja pikku-Sheilakin* tajuavat, että toimistossa voi milloin vain a) kompastua tietokoneen johtoihin, b) liukastua työtuolin viereen unohtuneeseen ylijäämämonistepinkkaan, c) horjahtaa pää edellä tietokoneen näytön kulmaan ja siitä tainnoksiin tai d) huljauttaa keittiössä vedenkeittimen sisällöt päälleen ja käristää kolmannen asteen palovammat joka raajaan. Pahimmillaan toimistossa vaanii kombo näitä kaikkia, jos kulman takaa kävelevän työkaverin kiehuvankuuma kahvikuppi kaatuu päällesi käytäväyhteentörmäyksessä samalla, kun käsistäsi lentää pinkka muistioita jonkun toisen onnettoman jalkoihin, ja pian on kaikilla aivotärähdys ja palovammoja ja paperihaavoja silmämunissa.

Tämän estämiseksi on suoritettava toimisto-OHS-(occupational health and safety eli työturvallisuus)-kurssi. Onneksi tämä hoituu 90%:sti nettikurssina, klikkaamalla monivalintakysymyksiin oikeat vastaukset. Kurssin lopuksi pomo pitää työpistekohtaisen tentin, jossa pitää osoittaa ja tunnistaa omalla työpisteellä vaanivat vaarat. En kai muuten olisi tuota alun riskilitaniaa ikinä hoksannut. Aika paljon sai pomo jelppiä, ei suomalaisen rationalistin päähän pälkähtänyt olla noin huolissaan nilkkoja vaanivista tietokoneenjohdoista ja kalloa magneetin lailla puoleensa vetävästä näytönkulmasta.

2) Sanoinko jo turvallisuushakuisuus? Keksimme E:n kanssa viikonloppuna lähteä lähipuistoon palloa potkimaan. Liityimme noin kuukausi sitten jalkapallojoukkueeseen: viisihenkiset tiimit pelaavat UWA:n eli yhden täkäläisen yliopiston urheilukentällä joka keskiviikkoilta aina jouluun ja finaaleihin saakka. Tähtipalloilijan statuksesta kovasti innostuneina ostimme kumpikin oikein nappulakengät (on muuten hyvät!) ja kenkiä testataksemme suuntasimme kotoa parin korttelin päähän kriketti- ym. palloilukentälle, jolta löytyy myös jalkapallomaaleja.

Noin puolen tunnin maali-intoilun (vuoroin maalivahtina ja vuoroin tähtihyökkääjänä) jälkeen paikalle lampsi ystävällisesti hymyilevä, rento mutta tiukka huoltohemmo, joka kärräsi muitta mutkitta maalimme pois. "Meillä on sääntö, että maalit pitää kerätä talteen silloin, kun kentällä ei ole valvojia. Voivat muuten lapset kaataa nämä päälleen." Siihen jäimme hölmöinä töllistelemään, kun huoltoporukka kärräsi kentän neljä maalia ruohomaton laitaan ja lukitsi maalit kiinni toisiinsa, suuaukot vastakkain pelaamisen estämiseksi. Vastaamatta jäi, että missä oli riski, kun a) lapsia (meitä henkisiä lapsia lukuunottamatta) ei näkynyt mailla halmeilla, ja b) miten monikymmenkiloinen rautahäkkyrä noin vain kaatuu kenenkään päälle?

3) Palveluinnottomuus. Wessit ovat lähtökohtaisesti sellaista "suomalaiset juhannus- tai joulunalustunnelmissa"-luokkaisia asiakaspalvelijoita, eli eivät amerikkalaisen höveleitä hymynaamoja, mutta keskivertoyrmyä iloisempia ja ystävällisempiä. Iloisen tervehdyksen jälkeistä palvelualttiutta ei sen sijaan suuresti löydy, jos pitäisi suorittaa jokin toimenkuvaan nähden ylimääräinen tehtävä. Toimenkuvan ylittäviä aktiviteetteja ovat mm. päässälasku ja kanta-asiakaskortin piippaus silloin, kun ostos on jo tehty.

Tasataksemme kotitalouden kuluja maksamme usein ostoksia puoliksi. Teoriassa tämä on helppo nakkimakkara, sillä ostokset voi aina maksaa esim. kahdella pankkikortilla, tai osin käteisellä, osin kortilla. Yhteissumman puolittaminen on se kinkkinen tehtävä, jota kassan ei mielestään tarvitse osata, edes karkeasti sinnepäin ja kymmenluvut oikein arvaten. No, koska moista ekstraa vaadimme, niin voimmehan summan itsekin laskea, reilu peli. Sen sijaan bonuspisteiden kerrytyksen vaikeus ottaa ihan aidosti pattiin. Ei ole kuulemma mahdollista perua jo kerran skannattua ostosta, jotta sekunnin myöhässä ojennetun bonuskortin saisi piipautettua mukaan. "Meni jo", on kassaneidin laiska vastaus.

3) Sanoinko jo palvelualttiuden puute? Kolmas aivan ylivoimainen työsarka asiakaspalveluhenkilöille on dokumenttien oikeaksi todistaminen. Jokainen viisumihaun kanssa täällä painiva tietää, että pelätylle Immille eli maahanmuuttovirastolle eivät kelpaa muunlaiset paperit kuin mahdollisimman monella allekirjoituksella ja leimalla varustetut. Koska Immi ei halua alkuperäisiä dokumentteja taakakseen (joku voisi haastaa syytteeseen alkuperäisten syntymätodistusten, koulutodistusten ja työtodistusten hukkaamisesta), sinne voi ja saa lähettää pelkästään oikeaksi todistettuja kopioita.

Oikeaksi todistaminen tapahtuu niin, että valtuutettu ihminen katsoo, että aha sulla on toisessa kädessä aito paperi ja toisessa kopio, lyön leiman kopioon ja allekirjoitan päälle, että olen nähnyt alkuperäisen, joka näytti samalta kuin tämä kopio. Aitoustodistuksia saavat antaa justice of peacen (rauhantuomari? eli ei-virallinen-laki-ihminen, mutta yhteisönsä arvostama henkilö, joka voi toimia välittäjänä vähäisemmissä lainopillisissa asioissa) ja notaarin lisäksi sekalainen valikoima ammatteja, kuten farmaseutti, postintäti tai -setä, julkiskoulun opettaja tietyissä tilanteissa jne.

Kikka on tietää, että justice of peace leimaa ilmaiseksi, mutta tapaamisiin on jonoa ja tapaamispäiviä on vain silloin tällöin. Aasialaiset farmaseutit leimaavat korvausta vastaan mitä tahansa ja minkäkielistä tekstiä tahansa, mutta aasialaisia farmaseutteja ei ole joka apteekissa, ikävä kyllä.

Australialaiset postityöntekijät - - -
eivät leimaa juuri mitään, vaikka tämä helkutan palvelu maksaa, jopa dollarin per leima. Immiin lähetetään lähtökohtaisesti puolen raamatun paksuinen nivaska paperia, joten aitoustodistukset eivät ole halpaa lystiä. Omissa asioissani ravasin justice of peacen luona, mutta joskus työpaikan alakerrassa oleva posti olisi se helpoin reitti.
Olisi. Jos. Leimaisivat.

Yritin saada viiteen E.n paperiin leimat viime viikolla ja koska yksi paperi oli ranskankielinen, ei virkailija omasta mielestään voinut leimata edes neljää englanninkielistä täysin erillistä paperia. "Emme tee vieraskielisiä", oli itseäni puolta nuoremman virkailijan tiukka kädetpuuskassa-vastaus, vaikka tuputin nenän alle ne hänen äidinkielellään olevat paperit. Ilmeisesti samassa nipussa säilytetty ranskankieli hieroutuu englanninkielisiin ja epäpätevöittää tai epäilyvyttää ne. Olisihan se pitänyt tietää.

Ja tämän avautumisen voimin jaksan taas positiivarina seuraavat hetket, kiitos!


*Wessien vastine Matille ja Maijalle ovat Keith ja Sheila, johonkin aikaan yleisimmät miesten- ja naistennimet.

Minä sydän Perth

Olen huomannut, että minua ärsyttää, jos joku ei pidä Perthistä. Tämä ei johdu siitä, että Perth olisi minusta ihanin tai oikeastaan edes top kympissä kaikista vierailemistani kaupungeista. Eikä edes siitä, ettenkö itse näkisi niitä tylsiä tai rumia puolia, joita tässäkin kaupungissa on.

Ehkä se johtuu siitä, että aina sitä jossain nahan alla loukkaantuu, jos joku tuttu tai vieras arvostelee sinun kotipaikkaasi. Ja se johtuu siitä, että minua lievästi ärsyttää myös Brisbane-, Melbourne-ja Sydney-hypetys. Kun ne ovat niiiin paljon kaupunkimaisempia ja menevämpiä, eläväisempiä ja viihtyisämpiä oikeiden ihmisten kaupunkeja kuin Perth!

Perthissä tyypillisesti enintään pyörähdetään pikaisesti working holiday-viisumilla maahan tullessa, ja jatketaan loppuvuodeksi surffaamaan ja sitä oikeaa elämää elämään itärannikolle, sivistyksen pariin. Sen toki myönnän tähän väliin, että asenne voinee muuttua siinä vaiheessa, kun itse näissä urbaanin elämän kimmeltävissä helmissä pääsen käymään - itsehän emme ole vielä itärannikolle asti ehtineet edes kylään. Eli blogipostaus voi tulevaisuudessa olla tyyppiä: miten olinkin näin sokea, enkä huomannut kaikkia näitä elämän etuja täällä idässä!

Mutta aivan enimmäkseen ärtymyspistelyn syy on siinä, että näin kainuulais-itäsuomalaisena saa aina Suomessakin selitellä, että kyllä vain, Kajaani on ihan oikea kaupunki, on siellä jopa 30 000 asukasta. Rokualla on ihanimmat hiekkarannat, hiljaisenkauniit jäkäläkankaat ja Oulujärvi lempeä. Ja Kuopio toden totta on isompi kuin Kajaani, Kuopiossa on lähes satatuhatta asukasta! Kuopiossa on vilkasta kesä- ja yöelämää ja tasokas yliopistokin, ei pelkkää kalakukon mussutusta ja villakalsarin myyntiä hyytävällä keskustorilla (kuten Hesari jokunen vuosi sitten suureksi raivokseni lehtiaukeamallaan kuvan kera esitteli). Ja Joensuu on oikeasti kaunis kaupunki nimensä mukaisesti joen varrella, upeita historiallisia rakennuksia keskustassa ja kodikkaita kahviloita, vehreitä puistopuita - ei pelkästään skinejä pieksämässä rikki kebab-putiikkien ikkunoita.

Tuntuu, että olen aina päätynyt jamaan, jossa niitä huomaamiaan pieniä viihtyisiä kodikkaita luonnonkauniita arkisella tavalla viehättäviä asioita saa puolustella sille suurelle maailmalle ja joillekin helsinkiläis-sydneyläisille, jotka eivät ole omasta kotipaikastasi koskaan kuulleetkaan ainakaan positiivisessa valossa. Rakas Perth, minä en sinua hylkää vaan seison vaikka yksin rintamassa ja julistan, että minä viihdyn täällä!

Olen aina luullut, että olen cityihmisiä, cityllä tarkoittaen New Yorkia. Eli että viihtyisin parhaiten välkkyvissä valoissa, menevässä työssä ura nousukiidossa, kiireisessä bisnesarjessa jakkupuku päällä kahviloissa ravaten, pilvenpiirtäjän kattohuoneistossa asuen. No pidän toki aktiivisesta työstä, jossa tapahtuu jotain edistystä loputtoman samojen papereiden pyörittelyn sijasta, ja pidän kahviloista, ja pidän jakkupuvuistakin. Tornitaloja pitää ehdottomasti olla, eihän se muuten ole city. Mutta näköjään ihan eniten pidän tällaisesta melkein-citystä.

Perth on riittävän iso, jotta täällä riittää valikoimaa ja vaihtoehtoja ruokapaikan, juomapaikan, kahvipaikan tai menopaikan suhteen (vaikka ne sydneymelbournelaiset ovatkin tästä eri mieltä). Täällä on vilkasta kulttuurielämää, jos vain viitsii etsiä. On pari ammattiteatteria, museoita ja gallerioita, on bändejä ja keikkoja, ja etenkin on pieniä käsityöläis- ja designputiikkeja lähes jokaisen vanhemman ja boheemimman suburbian keskusta täynnänsä - näillä tarkoitan mm. Subiacoa, West Leedervilleä, Mount Lawley'a ja Northbridgeä nyt ensin alkuun. Mutta tunnelma on kuitenkin kuin pikkukaupungista. Kiireetön, pingottamaton, rehellinen, jopa vähän juntti.

Kadulla ei ole niin justiinsa, mitä sattuu olemaan päällä (tai sitten en vain ole ihan kärryillä viimeisimmässä muodissa, joka koostuu erilaisista ruskeansävyisistä räteistä, mm. eilen näin pääaukolla rei'itetyn ja kulmista solmitun nenänliinan näköisen topin teinitytöllä). Ihmisiä kiinnostaa enemmän iltapäiväksi rannalle ehtiminen kuin jonkun projektin äääääärettömän tiukka deadline juuri tänään klo 16.05. Kaipa sellaisiakin tärkeitä henkilöitä täälläkin asuu, joiden elämä sekoaa, jos kello onkin 16.06 kun viimeinen raportti meilataan eteenpäin. Onneksi ne henkilöt eivät ole meillä töissä :) Saati sitten ne, jotka vaativat, että joka päivä tehdään ylitöitä tunti tai kaksi, uutterimmat toki kolme.

Perthissä on paikoin rumaa, myönnän. Rannan Esplanade-puistoa hieman pilaa, että sitä reunustaa melkein pelkästään 1970-lukuisia elementtitornitaloja. St Georges Terracella, pääbisneskadulla, on sulassa sovussa lasi- ja teräspilvenpiirtäjiä, muutama parisataa vuotta vanha kirkko tai hallintorakennus, sekä niitä hiekanruskeita betonikuutioita 1960-70-luvuilta. Väri sentään pirteästi hiekkapuhallettu hiekanruskea, eikä likaisenraitainen betoninharmaa, kuten Suomessa tavallisimmin. Osa asuinalueista on päässyt ränsistymään ja rähjäisiksi.

Kuitenkin Perthissä on myös kauniita paikkoja ja näkymiä, etenkin, jos harrastaa paikkabongailua kuten minä. Kurkistus kujalle, valokuva suoraan ylöspäin, siellähän roikkuu yllättäen Public Art - eli Julkista taidetta -ympäristönpiristysohjelmaan kuuluva reikäpellistä tehty "kattokruunu", kapealla kujalla kahden vaijerin väliin viritettynä taivasalla. Kaupungille on oivaltavasti ja hauskasti "piilotettu" patsaita, eli esimerkiksi historiallisia merkkihenkilöitä kävelemään kadulla tai viittomaan sisään rakennukseen.

Upein näköala levittäytyy tietenkin Swan Riverin ja Perthin pilvenpiirtäjäkeskustan yli King's Parkin puistokukkulalta katsottaessa. Erityisesti pidän Northbridgestä puistoineen ja pubeineen, pizzerioineen ja nupukivikatuineen. Pienehkö mutta viihtyisä, vesikasvein koristeltu vesialtaikko kivisine istumapenkkeineen pääkirjaston ja museon kulmalla virkistää mieltä ja jalkoja, jos kehtaa ohimennen uitella. Oheisesta linkistä suppea katsaus muutamiin kaupungin patsaisiin:
http://www.publicartaroundtheworld.com/Public_Art_in_Perth.html

Ps. Minulle saa milloin vain lähettää Perthin promotoimisstipendin, mieluummin rahana kuin kunniakirjana.

Lasia ja terästä, pikkukylät tulee perästä. Tämän tornitalon salaisista uumenista löytyy lähin ruokakauppani, keskustan Woolworths.

Historian arvokkuutta uhkuva kirkko sopusoinnussa 1970-luvun betonielementtitalon kanssa. Kirkon takaa, vierestä ja osin altakin kulkee yksi keskustan monista kauppakäytävistä.

Public Art-kohde, kaupunkitaidetta kujalla. Seinässä on värikäs maalaus ja kaiken yllä  reikäpelti-kattokruunut.

24. Suuri matka

Historiaan kallistuneena tutkijana minua kiinnostavat asioiden syy- ja seuraussuhteet, sekä nykytapahtumien historialliset juuret. On ollut kiinnostava huomata, että 1700-1800-luvun herraskainen tapa, grand tour, elää ja voi hyvin nykynuorten voimin. Grand tour oli etenkin britti-, mutta myös muiden eurooppalaisten yläluokan nuorten miesten koulutuksen viimeistelyosio ja siirtymäriitti aikuisuuteen: jopa vuoden mittainen matkustelukierros Euroopassa ja joskus myös kauempana, kuten Intiassa tai Pohjois-Amerikassa.

Working Holiday-viisumi takaa, että Australiaan vaeltaa vuosittain vuodeksi tuhansia pari-kolmekymppisiä, moni pyörii samalla turneella myös Kaukoidässä. Taustalla on usein ajatus, että ennen varsinaista vakiintuneen elämän aloittamista on päästävä vielä irtautumaan, ulos arkirutiineista ja oravanpyörästä. Osalle kuukausien tai vuoden reissailu riittää, toiset jäävät sille tielleen, uuteen maahan pysyvästi. Löytöretkeilyn vetovoima, uusien paikkojen näkeminen ja kokeminen, ei ole karissut ihmisluonnosta eikä taatusti katoa jatkossakaan. Sen verran utelias laji olemme.

Perthissä - kuten varmaan muuallakin tällä mantereella - kuulee päivittäin laajaa valikoimaa eri kieliä. Englannin lisäksi japani, saksa, espanja, ranska, kiina sekä oletettavasti malaiji ja indonesia kaikuvat kaduilla päivittäin. Myös ruotsia ja tanskaa on kuultu. Kotona tietysti tsekkiä kämppisten takia. Tiedä sitten, onko kyseessä aito kulttuuriero vai luonne-ero, mutta tsekkien kanssa saa suomalainen vääntää lähes kaikesta. Heillä on tapana jankuttaa yksinkertaisiakin asioita ja varmistaa tuhanteen kertaan, onko jokin sovittu asia yhä voimassa. Suomalaisen logiikalla sana pidetään, ja kaikki sovittu on lukkoon lyötyä, ellei jotain ihan pakottavaa estettä tule. Viikonloppuna pääsemmekin iloksemme muuttamaan omaan kaksioon! Kulttuurien sulatusuunina Perth on tähän saakka näyttänyt vain parhaita puolia, mutta kotona haluaisi sittenkin olla ihan omassa rauhassa :)

Perthin kävelykeskustaa hiljaisena hetkenä, yleensä kadulla on jos jonkinsorttisia katutaiteilijoita, musiikkia ja meininkiä.