Ansioluettelojen ABC Australiaan

Työnhaku on aihe, joka koskettaa sekä uusia että vanhoja Australian-tulokkaita. Jelpin silloin tällöin ihmisiä (tuttuja ja tuntemattomia) työnhakupapereiden kanssa, eli luen ja kommentoin ansioluetteloita ja työhakemuksia siltä pohjalta, minkä itse olen huomannut toimivan työnhaussa.

Minulla ei ole varsinaista rekrytaustaa, mutta olen lukenut aiheesta aika lailla. Lisäksi olen Australiassa asuessani hakenut ehkä 50:ä työpaikkaa, ollut noin tusinassa haastattelussa, ja hakemistani paikoista olen saanut 6 - tosin kahta en ottanut vastaan käytännön syistä. Hion myös E:n hakemukset ja CV:t. Lisäksi osallistuin aiemmassa työpaikassani mentorointiohjelmaan, jossa ylemmän tahon pamput neuvoivat meitä juniorimpia, miten edetä uralla - mukaanlukien miten kirjoittaa tulosta tuottavia työhakemuksia ansioluetteloineen.

Tässäpä vinkkivitonen siihen, mitä mielestäni Aussilassa täytyy tietää ansioluetteloiden kiemuroista.

Ansioluettelon muoto ja sisältö tietenkin riippuu paljon siitä, millaista paikkaa ja miltä tasolta hakee. Casual-CV:t ovat erilaisia kuin professionaaleihin tehtäviin hakiessa. Tämä listaus koskee enemmän jälkimmäistä mallia.

Kontaktoi alasi ihmisiä

Australiaan!-blogin Sim kirjoitti jo lähes vuosikymmen sitten yhä pätevän listan vinkkejä, joilla työnhakua voi edesauttaa kaikin puolin. Eräs keskeisimmistä neuvoista on pyrkiä verkostoitumaan. Australiassa on täysin hyväksyttyä ottaa yhteyttä vaikka tutuntutun tai Linkedinin kautta sellaisiin ihmisiin, joita pidät urasi kannalta tietäväisinä.

HUOM, älä lähetä viestejä suoraan töitä anellen, vaan pyri tutustumaan siltä pohjalta, että haluaisit oppia näiltä henkilöiltä tai kysellä vinkkejä juurikin ansioluettelon hiomiseen. "Olisko sulla töitä hyvälle tekijälle" ei välttämättä herätä mitään vastakaikua, mutta "hei, olen se ja se, olisiko sinulla aikaa tavata kahvin merkeissä vaikkapa puolituntinen joku viikko; olen uusi kaupungissa ja tutustuisin mielelläni, koska olemme samalla alalla" on todennäköisesti hedelmällisempi. Itse olen juuri tällä neuvon- ja infonkysymismenetelmällä tavannut usean eri alan ammattilaisia, ja useimmiten nämä itse ehdottavat jonkinlaista työnhakujelppiä tai suosittelevat jotakuta kolmatta henkilöä tai tahoa verkostoitumisen etenemiseen. Kun pääset saman kahvipöydän ääreen, ota muistiinpanoja kaikesta, mitä alalla korostetaan ansioluetteloissa ja millainen sen tulisi tälle kyseiselle uralle olla.

Aussilassa ansioluetteloon tarvitaan melkeinpä poikkeuksetta paikallinen suosittelija, jolle rekryäjä 100% varmasti soittaa työnhakuprosessin aikana. Suosittelijaa tarvitaan usein myös vuokra-asunnon saamiseen. Jos sinulla ei ole vielä paikallisia työnantajia tai muita virallisia tuttuja, pyri mukaan esimerkiksi johonkin harrastus- tai järjestötoimintaan ja koita saada suosittelija sieltä. Esimerkiksi itse suosittelin kaveriani Suomi-koulun rehtorin ominaisuudessani, kun kaverini haki asuntoa ja oli osallistunut koulun toimintaan. Läpi meni ja asunto napsahti hänelle.

Ota selvää vaatimuksista

Liittyy edelliseen, ja siksikin on tärkeää tuntea edes joku paikallinen omalta alaltasi. Eri aloille on erilaiset cv-mallit tai odotukset: toisaalla halutaan nähdä yksisivuinen napakka selonteko, toisaalla tarvitaan jopa 3-5 sivua yksityiskohtaista infoa kaikista tekemistäsi tehtävistä. Etenkin konsulttifirmoissa ja julkissektorilla näytetään suosivan tuota pitkää mallia. Yksi mahdollinen jelppilähde on hakea töitä rekryfirmojen kautta ja pyrkiä saamaan näiltä palautetta, vastaako CV:si alasi vaatimuksia. Tässä tietenkin ottaa riskin, jos lähettää "vääränlaisen" ansioluettelon - se ei välttämättä koskaan edes päädy rekryäjälle asti, vaan torppautuu jo respassa.

Ylipäätään ansioluetteloiden lähettäminen on riskipeliä; itse huomasin aikoinaan rekry- ja vuokratyöfirmoja käyttäessäni, että paikan päällä käyminen on taatuin tapa tulla huomatuksi, koska paperi päätyy sihteeriltä rekryäjälle eikä katoa jonnekin sähköpostin roskalootaan. Printtaa pino ansioluetteloja ja kierrä kaikki kaupungin vuokratyö- ja rekryfirmat, antaen paperit käteen respassa. Tälle kierrokselle on syytä pukeutua kuten työhaastatteluun, eli älä lähde biitsille ranta-asussa ja ajattele, että tipautanpa samalla käynnillä papruni! Sihteerit nimittäin ottavat ylös tietoja myös hakijan ulkoasusta ja käytöksestä tällä ensitapaamisella.

Avaa asiat

Suomalaiset usein ajattelevat, että esimerkiksi koulutuksesta riittää tieto, mikä tutkinto on ja miltä vuodelta. Eri maissa eri tutkinnot kuitenkin sisältävät eri oppiaineita eli kirjoita aina auki, mitä tarkalleen ottaen opiskelit. Jos tämä info on aivan jargonia, koita esittää se yleistajuisesti. Rekryäjä voi olla konsulttifirma, ei alasi ammattilainen, eikä siksi välttämättä ymmärrä teknisimpiä termejä. Minulla on kaksi korkeakoulututkintoa, kolmas tulossa, sekä pari lisä-certificatea eli vuoden kestävää tutkintoa. Olen kirjoittanut nämä listaksi ansioluetteloon sisältäen keskeisimmät opiskellut aineet/aiheet ja pätevyydet.

Sama avaaminen koskee työtehtäviäsi. Vaikkapa projektijohtaminen eri projekteissa sisältää hyvin erilaisia askelia ja vastuita, eli kirjoita keskeisimmät tai vaikuttavimmat auki esim. viiden ranskalaisen viivan listaksi. Tässä taas tarvitaan tietoa siitä, miten yksityiskohtaista CV:tä alasi toivoo. Kuitenkin lyhyisiin ja napakoihinkin ansioluetteloihin pitäisi jotenkin mahduttaa, mitkä tarkalleen olivat vastuusi ja tavoitteesi ja miten ne saavutit eli miten todistat olleesi tehtävääsi sopiva ja pätevä.

Ei turhaa henkilökohtaista infoa

Aussi-ansioluetteloihin eivät kuulu tiedot syntymäpäivästä, siviilisäädystä tai harrastuksista. Kuvaa ei laiteta käsittääkseni koskaan. Nämä nimittäin saattavat olla rekryäjälle ongelma syrjimättömyysnäkökulmasta: täällä on tarkat ja tiukat lait siitä, mitä työnantaja saa ottaa huomioon hakijaa valitessaan. Kaikki, mikä voisi haiskahtaa vaikkapa ikä-, seksuaalinen suuntautuminen-, tai rotusyrjinnältä, on aivan ehdoton nounou.

Kielitaitokin on hieman tarpeeton elementti aussi-CV:ssä, sillä hyvä englannintaito on oletus: jos erikseen korostat asiaa, se saattaa antaa kuvan, että taitosi eivät olekaan niin hyvät kuin uskot, koska tarpeettomasti mainitset asiasta. Lisäksi, ilmiselvästi olet ulkkari eli mahdollisesti vähemmän kiinnostava kuin paikallinen. Tietenkin asia on eri, jos haet paikkaa, jossa edellytetään usean eri kielen osaamista.

Ansioluettelon keskeiset osa-alueet

Itselläni on CV:ssä seuraavat osiot, mentorini suosituksesta:

Profiili

Muutaman lauseen selonteko siitä, mitä olen urallani tähän saakka tehnyt, mitkä ovat vahvuusalueeni, mihin urallani pyrin ja mikä minua motivoi (esim. I am seeking for a long-term role in public service because I am passionate about building a stronger community).

Koulutus - education

Tutkinnot aika- tai tärkeysjärjestyksessä, riippuen tilanteesta, ja sisältäen tärkeimmät opiskellut aineet ja hankitut pätevyydet.

Työkokemus - professional expertise

Työkokemus kronologisessa tai tärkeysjärjestyksessä, riippuen tilanteesta. Aikajärjestys ei ole ehdoton pakko, jos ansioluettelosi on polveileva ja sisältää monia eri (myös epärelevantteja) työpaikkoja. Silloin kannattaa mieluummin listata työt tärkeysjärjestyksessä, eli mitkä aiemmat roolisi eniten vastaavat haettua. Työpaikkoja voi myös taktisesti jättää pois, jos ne vain johtavat harhapoluille ja saavat rekryäjän hämmästelemään, miksihän tämä kandidaatti teki tuotakin tuossa välissä. Itselläni on useampi CV-pohja, joita muokkaan jokaista paikkaa varten erikseen. Eri pohjat tähtäävät erilaiseen tarkoitukseen ja mielikuvaan, eivätkä ne kaikki sisällä kaikkia tekemiäni töitä. Esimerkiksi tutkijan tehtäviin on aika turha korostaa asiakaspalvelupaikkoja, kun taas projektijohtoon asiakaspalvelu eli ihmislähtöisyys ja sosiaalisuus voivat olla meriitti.

Lisäkoulutus - additional training

Tänne olen listannut lyhytkurssit, seminaarit, konferenssit ym jotka liittyvät haettuun alaan. Antaa lisäpotkua sillä, että osoitat olevasi ahkerasti tietotaitoasi päivittävä ihminen.

Suosittelijat - references

Nämä voi laittaa CV:hen mukaan tai vain ilmaista, että suosittelijat ovat saatavilla pyynnöstä. Itse olen aina laittanut referenssit suoraan, koska koen, että henkilöiden nimen ja aseman näkeminen saattaa auttaa minut haastatteluvaiheeseen.

Koska itse olen Australian kansalainen, en mainitse asiasta lainkaan. Jos kuitenkin olet sellaisella viisumilla, jossa on työntekorajoituksia, se saattaa olla syytä mainita. Toisaalta jos olet PR:llä eli pysyvällä viisumilla, se saattaa olla etu hakiessa eli voi olla syytä mainita.

Turha vaatimattomuus pois!

Suomalaisten ansioluetteloiden kompastuskivi on vaatimattomuus. Emme ilmeisesti tai luontaisesti osaa kehua itseämme, vaan asiat esitetään hyvin kliinisenä, neutraalina tai kuivakkana listana. Aussilassa kuitenkin on korostettava ja hehkutettava konkreettisia näyttöjä ja aiempaa kokemusta, josta on mustaa valkoisella. "Johdin projekteja" ei kerro paljoakaan, kun taas "johtamani projekti v. 2018 tuotti 100 000 euron liikevaihdon lisäyksen" on ihan eri luokkaa houkuttelevana infopalasena.

Vältä kaikin tavoin käyttämästä epäselviä ilmauksia, kuten contribute. I contributed to a project voi tarkoittaa ihan mitä vain toimistotarvikkeiden varaston ylläpidosta projektijohtoon. Useampi esimies ja rekryäjä on kertonut inhoavansa tuota sanaa epämääräisyydessään, tai ainakin tulisi selkeästi avata, millä lailla panostit projektiin. On aika eri asia tietää, että täytit yhden excelin, kuin että vedit koko hankkeen maaliin sisulla ja osaamisella. Jos kuitenkin olit se yhden excelin täyttäjä, kirjoita tämä auki mahdollisimman kattavasti ja "mahtipontisesti", esimerkiksi: tehtäväni oli syöttää keskeinen data mallinnusohjelmaan huolellisesti ja asiantuntevasti, ja panokseni ansiosta saimme projektin päätökseen etuajassa.

Ainakin täällä Perthissä uralla eteneminen ja jopa kulissit ovat tärkeitä rekryämisessä. Jos urallasi on katkoksia tai notkahduksia, pyri esittämään ne niin, että kaikki oli suunniteltua tai ainakin näistä katkoista tai "arvonalennuksista" on ollut hyötyä sinulle ja taidoillesi. Jos olit Suomessa vaikkapa myyntiesimies, mutta Australiaan muuton myötä päädyit sihteerin assistentiksi WH:lla, selitä asia esim. sillä, että halusit oppia uuden teollisuudenalan/elinkeinon kiemurat pyrkiäksesi siellä eteenpäin. Suomalaiset arvostavat sisukkuutta ja sitä, että ottaa mitä vain työtä vastaan. Täällä hetkittäinen "uralla aleneminen" näyttää helpommin (ikävä kyllä) siltä, että a) uskosi omiin taitoihisi petti, b) et yrittänyt riittävästi saada omaa tasoasi vastaavaa työtä tai c) et ole niin rautainen ammattilainen kuin Aussilaan muuttoon saakka vaikutti.

Ansioluettelon kirjoittaminen on hieman kuin fiktiivisen sankarin keksimistä. Vaikka tottakai on tärkeää olla rehellinen, rehellisyyttäkin on ns montaa lajia. Asiat voi esittää joko vähätellen, hyvin minimalistisesti, tai mahdollisimman hyvässä valossa. Australiaan tarvitaan nimenomaan tuota viimeistä taitoa - ei kannata ajatella, että liioittelee tai valehtelee, kun pyrkii rakentamaan itsestään mahdollisimman ihmeellisen ja vetovoimaisen ekspertin. Kilpailu on kovaa ja näin muutkin tekevät.

Tsemppiä unelmatyöhön etenemiseen!

Oletko urapolveilija? Uskalla repäistä!

Liekö iästäni vai yleisestä yhteiskuntakehityksestä johtuvaa, mutta viime aikoina olen bongaillut paljon juttuja aiheesta "miten vaihtaa alaa aikuisempana" - kun on jo hyvän huikosen tehnyt yhtä hommaa, miten päästä johonkin aivan muuhun kiinni? Tutkitusti työelämä alkaa jurppia monia ikävuoden 35 paikkeilla, koska todennäköisesti siihen mennessä idealistiset ajatukset oman työn tärkeydestä/mielekkyydestä/sopivuudesta sekä silkka ilo palkansaannista alkavat menettää kultaustaan.

Oletko sinä pohtinut alanvaihtoa?

Jos opintojen loppuvaiheesta lasketaan, takanani on noin tusinan vuoden työura, tai pikemminkin neljä eri uraa. Olen siis laskennallisesti vaihtanut ammattia joka kolmas vuosi, tosin osittain ammatit ovat olleet päällekkäisiä ja rinnakkaisia. Tässä oma tarinani, miten alanvaihto on onnistunut/miten siihen päädyin, ja millaisia ongelmia tai onnistumisia mahtuu matkaan.

1. Museon portteja kolkuttamaan

Ensimmäinen ammattini oli museo-, taide- ja kulttuurialalla, jota myös opiskelin. Yliopistossa luennoijat kertoivat, että museoista eläköityy pian paljon porukkaa ja työpaikkoja olisi auki pilvin pimein. Työllistymismahdollisuudet eivät tosin olleet syy, miksi alaa opiskelin - hyvä niin, koska luennoitsijoiden arviot eivät osuneet napakymppiin, eivät koko tauluun. Porukkaa eläköityy kyllä, mutta tilalle ei vain palkata enää.

Tein pätkä-, projekti-, ja sesonkitöitä kulttuuriorganisaatioissa ja freelancerina. Opintojen loppuvaiheessa sain vielä opintotukea ja siksi tällainen elämänmuoto onnistui, mutta valmistuttuani ja tuen loputtua tuli myös todellisuus vastaan. Ei vakihommia. Päädyin koruliikkeeseen myyjäksi ja sivussa jatkoin mm. museo-opastuksia ja lapsille suunnatun sisällön tuottamista. Parissa vuodessa tulin tulokseen, että homma ei tule toimimaan, sillä vaikka freelancerin elämä oli yhtä vapautta, oli se myös yhtä rahahuolen tuskaa. Kyllästyin myös kulttuurialalla valitettavan yleiseen keskinäiseen nahisteluun - kun sekä piirit että tulovirrat ovat pieniä ja epävakaita, reilun yhteistyön sijaan jotkut sortuvat riitelyyn ja kuppikuntaisuuksiin.

2. Arkkitehtuuri- ja historiakonsultiksi

Koska olin erikoistunut arkkitehtuurihistoriaan, keksin väsätä tästä itselleni konsulttitittelin. Vimmaisen verkostoitumisen seurauksena löytyi kohtuuvakaa paikka ympäristö- ja arkkitehtuurikonsulttiyrityksestä, jossa pakersinkin hommia useamman vuoden. Tein myös taide- ja arkkitehtuurihistorian opettajan sijaisuuksia käsi- ja taideteollisissa oppilaitoksissa. Tämä oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti, mutta jälleen ongelmana olivat epävarmat työsuhteet ja pätkitykset. Konsultti on kirjaimellisesti asiakkaan armoilla ja jos tilauksia ei tule tai tarjouskilpailuja ei voita, ei ole myöskään leivän päälle voita.

Vuosien nollatuntisoppareiden jälkeen kyllästyin tähänkin polkuun, vaikka rahallisesti olin keskituloinen. Tulojen epävakaus, jatkuva itsensämarkkinointi ja YT-neuvottelujen uhka saivat kypsähtämään työelämään ja koko Suomeen niin pahasti, että muutin maasta, kuten blogihistoriani kertoo. Toki nämä eivät olleet ainoa syy ja tietenkin muuallakin on työelämässä epävakautta; alle kolmekymppisen silmissä asiat kuitenkin olivat vielä melko mustavalkoisia ja "täällä huono-muualla paremmin"-mentaliteetti vei voiton. Toisaalta, onneksi vei!

3. Vesi - ja energiavirastoon

Pääsin/jämähdin vuosiksi vesi- ja energiavirastoon, ensin tarkastajaksi, sitten ylemmäksi tarkastajaksi, sitten osastopäällikön sijaiseksi. Mitä taidehistorian maisteri tietää vesi- ja energia-asioista, kysyt? No tätä ei rekrytoitaessa ihme kyllä kysytty, vaan minut alunperin lähetettiin puotiin vuokratyöfirman toimesta ja ilmeisesti työmoraali ja nopea oppivaisuus vakuuttivat isokenkäiset sen verran, että hain ja sain elämäni ensimmäisen Vakituisen Viran. Ylipäätään Aussilan julkisektorin työstä iso osa on lakipykälien syynäystä, joten melkeinpä mikä tahansa korkeakoulututkinto takaa sen verran tutkimus/analyysi/sovellustaitoja, että pärjää kyllä, jos vain kielitaitoa on.

Miksen hakeutunut arkkitehtuurin pariin? Olin tuolloina sen verran kypsähtänyt aiemman urani lieveilmiöihin (tarjouskilpailut, YT:t, jatkuva itsensämarkkinointi), että halusin hieman hajurakoa. Ajelehdin aikalailla vahingossa eri suuntaan. Olin aluksi innoissani, koska Vakituisen Viran tuoma taloudellinen ja henkinen turva tuntui niin upealta vuosien friikkauksen jälkeen. Vuosien vieriessä työn monotonisuus, toisto ja silkka tylsyys saivat tajuamaan, että olen päätynyt kultaiseen häkkiin: paikkaan, josta en uskalla lähteä etujen/tulojen menettämisen pelossa.

4. Pseudo-lakiasiantuntijaksi

Puolitoista vuotta sitten, normi-hakuprosessin seurauksena, sain viran Oikeusasiamiehen toimistosta ajatuksenani, että pääsen tekemään jotain astetta merkityksellisempää. No, totta ja ei. Oikeusasiamies on olemassa ratkoakseen valituksia muiden viranomaisten toiminnasta ja sinällään tehtävä on aivan elintärkeä demokratian ja anti-korruption suhteen. Toisaalta, itse työtehtävät ovat vaihdelleet mielekkäistä niin rankkoihin, että hakeuduin elämäni ensimmäisen kerran psykologin juttusille saadakseni paremmat eväät kestää sitä jatkuvaa konfliktia, mitä valitusten käsittely on.

Eteninkö urapolulla hyvään vai huonoon suuntaan? Mielestäni tällaiset asiat näkee vasta paljon jälkikäteen, koska jokaisesta työstä oppii ja jokaisessa on hyvät ja huonot puolensa. Millaiseksi kokonaisuus hahmottuu, todennäköisesti paljastuu vasta eläkkeellä.

Eihän tätä voi verrata vaikka sairaanhoitajan tai poliisin tilanteeseen, koska ne ovat koulutusspesifejä ammatteja?

Ymmärrän, että oma polkuni on ollut sikäli helppo, ettei se ole vaatinut massiivista ja kallista uudelleenkouluttautumista. Miten itse olen onnistunut haalimaan tarvittavia taitoja muihin hommiin on:

• käytän kaikki mahdollisuudet työnantajan tarjoamaan koulutukseen ja yritän valita sellaisia kursseja, jotka auttavat siihen suuntaan/sillä alalla, jolle tähtään.
• yritän tutustua  ihmisiin monilta eri aloilta - vaikka teenkin tämän yleisestä mielenkiinnosta ja sosiaalisuudesta, se auttaa mm. saamaan "sisäpiirin tietoa", millainen jokin ala tai työpaikka on.
• opiskelen omatoimisesti ja olen jatkanut opintoja tutkinnon hankkimisen jälkeenkin. Suomessa ja Suomen ulkopuolella on mahdollista opiskella avoimessa yliopistossa tai avoimessa AMKissa, ja jopa ei-avointa tutkintoa voi olla mahdollista tehdä etänä.
• käytän edulliset ja ilmaiset koulutustilaisuudet hyväkseni: niitä järjestävät esimerkiksi kansalaisopistot, kirjastot, ammattiliitot ja joskus jopa yritykset - tästä lisää pian.
• luen artikkeleja ja katson videoita oppiakseni: vaikkei YouTube ole sama kuin yliopisto, sieltä oppii paljon ekstrataitoja. Itse olen esimerkiksi opetellut (hyvin alkeellista) koodausta sekä tilastomatematiikkaa YouTubesta. 
• kaikkia koulutuksia ei välttämättä voi käyttää "virallisesti" hyväksi eli laittaa ansioluetteloon, mutta kaikista saa lisää tietoa ja uutta itseluottamusta siitä, ettei ole ummikko.
• lisään relevantit koulutukset ansioluettelooni ja karsin pois sellaiset, jotka eivät liity haettavaan ammattiin. Lisäksi minulla on eri ansioluettelo eri aloille, eli en esimerkiksi yritä tyrkyttää akateemisia julkaisuja asiakaspalveluun enkä konferenssinjärjestämiskokemusta lakipykälätehtävään.

Miten työnantajat ovat ottaneet uravaihdokset - eikö niitä joudu selittelemään?

Ihme kyllä ei. Ensimmäiset kaksi uraani liittyivät melko suoraan opintoihini ja olivat toisiaan liippaavilta aloilta, joten niiden välillä vaihto ei aiheuttanut minkäänlaisia kyselyjä. Olin vielä melko "tuore" työmarkkinoilla, eli ansioluettelo ei ollut ehtinyt täyttyä töistä, jotka eivät näytä mätsäävän johonkin loogisenviileästi laadittuun urasuunnitelmaan.

Energiavirastoon pääsin osin siksi, että Perthissä oli valtava työvoimapula, toisaalta siksi, että kokemukseni kaavoituksen ja kaupunkisuunnittelun parissa liittyi riittävällä tavalla energia- ja vesi-infraan. Oikeusasiamiehellä työpaikka aukesi, koska olin energiavirastossa tottunut syynäämään lakipykäliä ja valvomaan, että asiat tehdään ohjeiden ja sääntöjen mukaan.

Jokainen työ on osaltaan rakentunut edellisen päälle sikäli, että jokin taito, jonka aiemmassa pestissä opin, on ollut keskeinen seuraavassa. Nämä taidot tosin pitää itse tunnistaa ja pukea sanoiksi, koska työnantaja ei työhakemuksesta osaa sitä tietää titteleiden perusteella. Luonnollisestikaan en työhakemuksissa sano, että päädyin minnekään vahingossa, vaan maalaan kuvan niin, että tarinassani on ollut joku juoni koko ajan: olen esim. halunnut oppia lisää jostain alasta ja hakeutunut siksi sinne.

Entä jos alanvaihto ei vain onnistu, kukaan ei ota hakemuksia vakavasti, tai vaaditaan jokin pitkällinen/kallis uudelleenkouluttautuminen?

Maailmalla ja Perthissä vaikuttaa olevan yleistymässä ns. side hustle eli sivutyö. Se voi olla yksinkertaisimmillaan jokin lisätienesti kuten Uberin ajaminen, tai sen verran vakava oman harrastukseen panostaminen, että pyrkii tekemään siitä työn/yrityksen. Pelkkä kahden työn tekeminen taloudellisesta pakosta ei niinkään ole side hustle, SH tyypillisesti liittyy johonkin unelman toteuttamiseen tai itsensäkehittämiseen: hustlaaja vaikkapa kerää rahaa matkailuun tai pyrkii tekemään taiteestaan tai innovatiivisesta ideastaan myyvää.

Kävin eilen Googlen järjestämässä ilmaisessa koulutuksessa, jossa kerrottiin nettityökaluista pienyrittäjille. Ajatuksenani oli oppia sisällöntuotannosta ja nettimarkkinoinnista. En väitä, että jokin puolen päivän työpaja muuntaa ketään sairaanhoitajasta poliisiksi tai toisinpäin, mutta työpajoista ja infoista saa uutta virtaa, ideoita ja kontakteja. Jos päivätyön vaihtaminen toiseen ei ole mahdollista, olisiko mahdollista nävertää päivätyöstä muutama tunti pois ja siirtää se johonkin itseään oikeasti kiinnostavaan tekemiseen?

Googlen työpajassa oli mm. luomulannoitteen kehittäjä, mehiläistarhuri, kynsiteknikko, pizzaleipuri, koulujen turva-applikaation kehittäjä, digitaalinen markkinoija ja ristipistopohjien kehittäjä. Heistä kukaan ei tällä hetkellä/vielä/ehkä koskaan tienaa kaikkia tulojaan tuosta lähteestä, mutta pääasia onkin saada lisää mielekkyyttä, inspiraatiota ja uusia mahdollisuuksia elämään.

Minne urapolveilijan työura vie jatkossa?

Kuka tietää? On totta, että liian palapelimäisen uran teko uskottavasti voi olla vaikeaa, koska jossain kohti alkavat kysymykset/vihjaukset, ettet osaa keskittyä mihinkään tai et ole pitkäjänteisesti sitoutuva työntekijä. Sain tästä hieman esimakua viime viikolla, kun kävin työhaastattelussa... tadaa, museossa! Eli palaanko alkujuurille? Nähtäväksi jää. Haastattelussa nimittäin tuli hieman tuntu, että heitä epäilytti fakta, että olen ollut lähes vuosikymmenen poissa museoalalta.

Itse näen asian näin: ennen muinoin, kun suurin osa ihmisistä oli maanviljelijöitä tai metsästäjä-keräilijöitä, joka työlle oli oma sesonkinsa. Varmasti elämä oli raskasta ja epävarmaa, mutta toisaalta, tehtävät ja tavoitteet muuttuivat sesongin myötä ja mukana oli aina myös lepokausi, talvi. Nykyään pakerramme 24/7, aina tavoitettavissa, aina samaa perushommaa puskien, oli alku- tai loppuviikko, kesä tai talvi. Eli jos olet sitä mieltä, että saman asian vääntö kehdosta hautaan ei ole sinun juttusi - - - vika ei ole sinussa, se on systeemissä ;)

Yllä ja alla: side hustlet. Minulle kirjoittaminen ja maukkaiden aamupalojen syönti kahviloissa (syönnistä ei saa palkkaa, kirjoittamisesta joskus), E:lle sukellus ja snorklaus.

Miten oman alan töihin?

Pakerran töissä raporttia lastensuojelun lakimuutokseen liittyen ja siitäpä loihe lausumaan sanasia "oman alan töistä". Tässä näes konsepti, joka on askarruttanut minua jo pidempään.

Olin vielä vuosi sitten ammatiltani energia- ja vesilaitosten valvoja, ja jos rullataan aikaan ennen Australiaan muuttoa, työskentelin kaupunkisuunnittelussa rakennusperintöneuvojana sekä tietenkin heitin keikkaa siellä ja täällä museo-oppaana, kulttuurituottajana, sarjakuvapajojen vetäjänä ja milloin missäkin. Utelias kun on ja asenteella "kyllä sen äkkiä oppii jos kiinnostaa" - siunattu/kirottu, niin yhteen uraan urkeutuminen on haasteellista. Tänä vuonna minusta kuoriutui ammattimainen tapahtumatuottaja ja seuraava projekti liittyy lastensuojelun kehittämiseen, kuten mainittu.

Olen kolmenkympin rajapyykin jo aikaa sitten ylittänyt, silti minulta(kin) kysellään satunnaisesti, milloin aion hakeutua takaisin oman alan töihin. Kysyjät arvatenkin olettavat, että oman alan työt olisivat museoalalla tai liittyisivät arkkitehtuurihistoriaan, koska moisten papereiden kanssa valmistuin yliopistosta vuosikymmen sitten. Muttamutta. Mikä se on se mystinen oma ala itse kullekin ja missäkin elämän vaiheessa?

Olen tehnyt väitöskirjaa katkoinaisesti ja pätkissä pian seitsemän vuotta - tosin siitä ajasta kolme-neljä vuotta aidon aktiivisesti - ja kiinnostuksenkohteeni ja tutkimuskysymykseni ovat muuttuneet useaan otteeseen. En tiedä, tulenko tohtorinlakin saatuani työskentelemään alalla eli ympäristönsuunnittelun parissa. En tiedä, kiinnostaako se enää uraksi asti. En tiedä, kiinnostaako se ehkä joskus tulevaisuudessa niin paljon, että pyrin hyppäämään kentälle vaikkapa vuosikymmenen kuluttua. Mistä näitä tietää? Ja miten se 16v nuori, joka pohtii, hakeutuako ammattikouluun vai lukioon, voi tietää sitäkään vähää tulevaisuudestaan? Tai se parikymppinen, joka miettii yliopiston, ammattikorkean, välivuoden ja työelämän välillä, saati että valitsisi sadoista aloista sellaisen, jolla voi ja kiinnostaa paukuttaa töitä eläkkeelle saakka?

Työelämä on nimittäin aivan heekulin pitkä huikonen. Hyvä niin, koska se tarkoittaa, että elämäkin on pitkä. Mutta yritän sanoa, että ei ole normaalia minun mielestäni edes olettaa, että sama juttu voisi kiinnostaa muuttumattomana iäti. Tai, että se sama juttu edes pysyisi olemassa tässä muuttuvassa maailmassa seuraavat neljä vuosikymmentä. Meillä ei ole edes sama teknologia käytössä enää kuin nuoruudessani - lankapuhelimet, faksit ja käpylehmät - joten miten ammatit voisivat pysyä samoina?

Australia on ihannemaani siksi(kin), että mielestäni täällä on todella hyvät, avoimet mahdollisuudet olla, elää, yrittää ja tehdä töitä lähes alalla kuin alalla. Jos olet fiksu, aikaansaava, reipas ja yhtään koulutettu (sekään ei välttämättömyys), yleensä jotain löytyy, ja hyvällä tuurilla jotain todella kiinnostavaa ja uraa-avaavaa. Palkkataso on Suomea parempi ja verotus puolestaan kevyempi. Viisumit tietenkin ovat asia erikseen, mutta ne eivät liity työelämään tai työnantajiin sinällään, vaan maahanmuuttopolitiikkaan. Ja politiikkahan on tasan niin takkuista kuin poliitikot ääntentavoittelussaan siitä tekevät.

Itse olen löytänyt työelämäkolosia itselleni toisaalta uteliaan-nuuskivan työnetsintätyylin, toisaalta hyvän tuurin ansiosta, mutta ennen kaikkea olemalla joustava. En ole koskaan lukkiutunut yhteen alaan, vaan hakenut, mikä kiinnostaa ja mikä vaikuttaa edes jossain määrin realistiselta. Olen myös hionut taitoa vastata työpaikkailmoituksiin "oikein" eli muunnan kokemuksestani sellaisen version paperille, joka ko. paikkaa houkuttelee. Tähän pystyy jokainen pienellä luovuudella - en tarkoita valehtelua, vaan aussityyliä, jossa hehkutetaan häpeilemättä saavutuksia ja kuitataan mokat oppimiskokemuksina.

Australiassa on urapolulleni nimikin: career public servant. "Uravirkailija" tekee uransa julkissektorilla, vaikkei välttämättä samassa virastossa tai tehtävissä. Nimityksellä on suomalaista käännöstä parempi kaiku, koska siinä on mukana ajatus palveluksesta ja palvelemisesta: career public servant haluaa työskennellä kansan ja valtion hyväksi. Kun taas Suomessa yleensä saa kuulla olevansa tuottamaton loinen ja p****a, jos saa palkan verovaroista. Se tuppaa unohtumaan, että myös verovaroin palkattu kuluttaa rahansa, maksaa veroja, työllistää näin muita ja pitää talouden rattaat pyörimässä - kenenkään muun kuin panamarikkaiden rahat eivät makaa kaikkinensa sijoitustileillä.

Oho lipsahti sosiaalipolitiikkaan, vaikka piti puhua omasta alasta tai pikemminkin koko termin mahdottomuudesta. Mielestäni ihan liian moni eritoten Suomessa stressaa tästä oma ala - konseptista, turhaan.

Olen kuunnellut ihmisiä, jotka kokevat olevansa epäonnistuneita, koska ovat jossain muualla töissä kuin siellä, mihin koulupaperit viittaavat. Olen kuunnellut niitä, jotka ovat ihan hyvässä työssä, mutta jatkuvasti hakevat tai ainakin miettivät vaihtoa, koska on noloa tehdä rahansa jossain muualla kuin mihin koulu valmisti. Olen kuunnellut sellaisia, jotka eivät uskalla vaihtaa pois omalta alalta, vaikka joku muu houkuttaisi, koska sitten on luuseri kun ei ole enää omalla alalla. Vaihtaa saisi vain, jos ensin kouluttautuu eli virallisesti muuttaa sitä omaa alaa. Häh, miksi? Työssäkin oppii! Olen kuunnellut niitä, jotka eivät uskalla lähteä unelmien perään ulkomaille, koska oman alan uraputki Suomessa katkeaa. Sekä niitä, jotka kärsivät huonommuuden tunnetta, kun ulkomaille muuton jälkeen onkin kotirouva/-äiti/-mies eikä enää uraa tekevä oma-alailija. Ja niitä, joiden oman alan katkaisee työttömyys ja sitten on edessä kriisi, että kuka olen, mikä olen, olenko mitään, oma ala älä jätä!

Vuodatukseni pointti ei ole syyllistää ketään tai haukkua sinua, joka rakastat omaa alaasi. Pointti on yrittää muistuttaa, että kukaan ei ole ammattinimikkeensä eikä työpaikkansa, ei edes, vaikka työpaikka olisit sinä itse yksinyrittäjänä. Aina voi tehdä jotain muuta. Aina sisimmässä on muutakin kuin työ, ala, ura, koulutodistus. Aina omista reserveistä löytyy sellaisia taitoja ja kykyjä, joita ei tiennyt olevankaan, ennenkuin niitä pääsee kokeilemaan.

Jos suunnittelet ulkomaille muuttoa tai alanvaihtoa, mutta et ole tähän mennessä uskaltanut, koska se oma ala... oma ala my ass  nyt lanseerataan uusi käsite, asenteella haluatko beach bodyn eli rantakelpoisen vartalon? Mene vartaloinesi rannalle, tadaa, sinulla on rantakelpoinen vartalo! Sama koskekoon alaa. Mene alalle kuin alalle ja ala tehdä sitä. Tadaa, sinulla on oma ala!

ps. en edes tiedä, mikä englanniksi on "oma ala". Onko sille jotain termiä? Onko tämä puhtaasti suomalaisten päähänpinttymä?

In your face, ympyränmallinen oma ala!

Työedut ja haitat julkissektorilla, Perth

Eilisen ulkosuomalaistestin jälkeen seuraa hieman kuivakampaa asiaa, mutta voi olla jollekulle/monelle hyödyllistä, jos aikoo työllistyä Australiassa. Aioin ensin kirjoittaa työkäytännöistä Australiassa, mutta koska todellisuudessa kokemukseni on pelkästään julkissektorilta Perthistä, en voi yleistää koko maahan ja kaikille aloille.

Olen Perthissä asuessani ollut kolmessa virastossa töissä ja Suomessa yhdessä valtionlaitoksessa. Suomessa työskentelin pääsääntöisesti yksityisellä sektorilla. Välillä sijaistin opettajana ammattikouluissa, mikä sekin oli julkissektoria. Vertailupohjani ei ole valtavan laaja, mutta antaa osviittaa. Huomiot hajanaisessa järjestyksessä.

Julkissektorin työpaikkoja Australiassa on valtion, osavaltion ja kuntien leivissä. Itse työskentelen osavaltiolla. Länsi-Australian osavaltiolla on todella hyvät työedut. Tästä seuraa se ongelma, että vaikka työ olisi puuduttavaa, ei uskalla hypätä poiskaan, koska vastaavia etuja ei yksityisellä saa. Kas näin:

Pitkän palveluksen vapaa (long service leave). Aina kun seitsemän vuotta tulee täyteen virassa (käsittääkseni myös pätkätöissä, jos niitä on 7v putkeen), saa 3kk ekstralomaa täydellä palkalla, tai puoli vuotta puolella palkalla. Oma LSL:ni alkaa maaliskuussa 2019 ja voitte uskoa, että päivä on kalenterissa ja tarkoitus ottaa puoli vuotta. Valtion virastoissa on sama etu, mutta palvelusta oltava takana 10v. Myös kunnat, julkiset yliopistot ja TAFEt eli ammatti- ja ammattikorkeakoulut tarjoavat saman edun, mutta paikasta riippuen palvelusaika on 7v tai 10v.

Ostovapaa (purchase leave). Lomaetu, jota WA:n osavaltiolla saa ostaa jopa 14 ekstraviikkoa per vuosi. Toisin sanoen palkkaa vaihdetaan vapaaseen. Käytin tätä etua kaksi vuotta putkeen edellisessä työpaikassa, koska pomoni sattui olemaan joustava ja viraston CEO kannusti alaisia työhyvinvointiin eli ottamaan vapaita, jos siltä tuntuu. Vapaita voi käyttää ihan mihin lystää, eli esim. opiskeluun, matkusteluun, perheen kanssa olemiseen, ihan vain lomailuun. Nykyisessä työpaikassani asenne on, ikävä kyllä, jotakuinkin päinvastainen, koska työnkuva on erilainen (hektisempi).

Ostovapaa toimii niin, että aina vuosineljänneksen alkaessa voi anoa ostolomaa, ja jos se hyväksytään, sitä aletaan vähentää palkasta saman tien. Vähennys tuntuu pienimmältä, jos ostaa loman heti vuoden alussa, koska vähennys jaetaan koko vuodelle. Jos taas alkaa vähentää vasta puolivälissä vuotta, joka palkasta otetaan isompi könttä kerrallaan.

Äitiysvapaa (maternity leave). Tästä ei ole omakohtaista kokemusta eli voi olla huteja tiedoissa, mutta osavaltiolla etu on kaikille sama etu: 3kk palkallista vapaata, 3kk Centrelinkin eli Kelan kustantamaa vapaata minimipalkalla, ja puoli vuotta palkatonta vapaata. Isyysvapaata on käsittääkseni vain kaksi viikkoa palkallista ja siinäpä se on kaikkineen. Yksityisillä työnantajilla vapaa riippuu työsopimuksesta, eli voi olla paljon parempi, tai huonompi.

Henkilökohtainen vapaa (personal leave), sairasloma. Saikkua saa 10 päivää vuodessa, joista 8 siirtyy seuraavalle vuodelle, jos niitä ei käytä. Joka vuosi voi siis kerryttää 8 ekstrapäivää aina työsuhteen vuosipäivänä kertyvien uuden 10 päivän lisäksi, jos ei sairasta. Sairasloma on käsittääkseni kaikilla aloilla samanlainen, mutta epäilen mutu-tuntumalla, että kaikki yksityiset eivät sääntöjä noudata. Hlökohtaisessa vapaassa on se ero Suomeen, että sitä voi ottaa myös muuhun kuin sairastumiseen, esim. lääkärissä käyntiin työajalla. Myös jokin äkillinen pakottava meno (etenkin terveys- tai mielenterveysongelman ratkaiseminen) oikeuttaa hlökohtaiseen vapaaseen.

Googlasin Suomen sairasloman ja se riippuu alasta, mutta ainakin TEHYllä näytti olevan 60 päivää palkallista saikkua vuodessa, mikä kuulostaa aussisysteemiin tottuneesta aivan ruhtinaalliselle. Tavallisia nuhia tms. kohtuuhelppoja sairastavalle aussipäivät ovat riittäneet aivan hyvin, mutta jos on jokin krooninen sairaus, tilanne on varmasti vaikeampi. Saikun loppuessa joutuu käyttämään vuosilomaa tai ottamaan palkatonta vapaata. Jos esim. onnettomuuden takia joutuu olemaan pitkään poissa töistä, haetaan Worker´s Compensationia eli työntekijän korvausta, joka on pakollinen työnantajan tarjoama vakuutus.

Carers leave (hoitovapaa) ei tarkoita lapsenhoitovapaata suoraan. Tämä on sairasloman vaihtoehto, eli hoitovapaata voi ottaa sairasloman sijasta, mutta siinä kuluvat samat etuuspäivät. Hoitovapaata voi ottaa lapsen, lapsenlapsen, oman puolison, vanhemman tai isovanhemman hoitoon tämän sairastuessa, jos hoidettava henkilö on saman talouden jäsen. Toisin kuin sairasloma, joka kumuloituu eli määrä kasvaa vuosi vuodelta jos sitä ei käytä, hoitovapaata voi ottaa enintään 10 päivää vuodessa.

En tiedä, miten Suomessa toimii sairaan lapsen tai muun perheenjäsenen hoitoon tarvittavan vapaan anominen, mutta Aussilassa systeemi on erittäin helppo, jos vain noita hoitovapaapäiviä on jäljellä. Soitto pomolle riittää ja yleensä mitään todistuksia ei tarvita, jos vapaa kestää enintään 2 päivää putkeen. Muuten vaaditaan lääkärintodistus.

Työetujen lisänä on, että vakituisesta virasta on erittäin vaikea tulla erotetuksi - se käytännössä vaatii, että organisaatiokaavio muuttuu, ja oma pesti lakkautetaan kokonaan. Täytyy olla siis erittäin huonoissa kirjoissa, että CEO ryhtyy moiseen operaatioon. Tosin tällä hetkellä WA:n osavaltiosektori on täydessä mullistuksessa, koska uusi hallitus lähti säästötoimiin ja yhdistää ja lakkauttaa virastoja ja osastoja heinäkuun alkuun mennessä aivan uudeksi paketiksi. Omaan työhöni myllerrys ei vaikuta.

Huonoja puolia julkissektorilla ovat jäykkyys, byrokratia, hitaus ja sääntöuskovaisuus.

Mahdollisesti brittiperinteestä ammentaen, virasto voi olla erittäin hierarkkinen mallia luokkayhteiskunta, ja jokainen työtehtävä tai osa-alue on standardisoitu. Niihin on siis ihan kirjaimelliset ja ylöskirjoitetut ohjeet, joita tulisi noudattaa. Tässä on se hyvä puoli, että kaikki tekevät hommat samoin, eikä tule epäselvyyttä, miten jokin tapahtuu. Huono puoli on, että omaa luovuutta, innovatiivisuutta ja parannusehdotuksia ei käytännössä saa juuri olla.

Iso osa työnkuvaa virastoissa on copy+paste eli tekstit, joita kirjoitetaan, ovat suoraa toistoa aiemmista teksteistä, koska ne on jo kerran hyväksytty eli menevät nopeammin koneiston läpi. Hyvä sellaiselle, jota kiinnostaa päästä helpolla, huono sellaiselle joka haluaisi kehittyä ja kehittää, oppia uutta ja innovoida uutta.

Päätäntävalta ja vastuut on selkeästi listattu delegations-rekisteriin: esimerkiksi hankinnat tai tietyt päätökset voi tehdä vain tietty rooli, eli vastuualueet ovat selvät. Huono puoli on, että jos kyseinen rooli on muutenkin ylityöllistetty, siitä syntyy pullonkaula, jonne kaikki päätökset jäävät muhimaan ja venyttämään muiden aikatauluja ja pinnaa.

Mielestäni päätösten laillisuutta pohditaan täällä paljon ja yleensä virastossa on lakitiimi tai yksittäinen lakiasiantuntija, jolta kysytään neuvoa kinkkisissä tilanteissa. Jos omaa lakitiimiä ei ole, ohje pyydetään State Solicitorilta eli osavaltion juristilta. Virastosta riippuen voi olla iso osa etenkin esimiehen työnkuvaa tietää, milloin tarvitaan laintulkinta-apua ja milloin riittää oma lakikirjan luku. Pitää siis olla hyvin selvillä omaa toimialaa säätelevästä laista.

Kyseessä ei tarvitse olla edes mikään iso asiakkaaseen suoraan vaikuttava asia kuten toimeentulotuen myöntäminen, vaan sen tulkitseminen, mitä jokin yksityiskohta tarkoittaa: onko laissa mainittu viisi päivää viisi kalenteripäivää vai viisi arkipäivää? Sitten tutkitaan opusta nimeltään "Tulkintalaki", joka antaa ohjeet siihen, miten muita lakeja tulkintaan.

Työpaikoilla voi myös olla tiukahko dress code eli pukeutumissäännöstö. Entisessä työpaikassani linja oli arkisempi, nykyvirastossa on pukupakko, naisilla siisti pukuun verrattava asu kuten kotelomekko tai jakkupuku. Voi myös olla, että pomoja ei saa lähestyä suoraan, vaan pelkästään sihteerin kautta. Tämä on virastokohtaista. Edellisessä sai puhutella executiveja ja  CEOta suoraan (ylin johtoporras) etunimeltä, nykyisessä vain sihteerin välityksellä ja titteliä käyttäen. Itse en ole hierarkian ja (mielestäni) aatelismenoa kaikuvan tyylin ylin ystävä, mutta kaikkeen taipuu kun pakko on.

On kyllä alkanut poltella mielessä ajatus, että kunhan olen pitkän palveluksen vapaani ansainnut, liitelen vapaammille vesille eli yksityispuolelle tai vaikka johonkin hyväntekeväisyysjärjestöön. Saa nähdä, mitä rahatilanne silloin sallii tai pakottaa.

Se etu toki on Australiassa työskentelystä, että tällaisen kuvan voi käydä piirtelemässä vaikka joka viikonloppu. Hiekkarantaa piisaa.

2017 ja uudet tuulet

Joulu on ohi ja piparkakkutalo syöty - kohti uutta vuotta 2017!

Joululoma rannan tuntumassa ja vain hieman vinoon päätynyt itselaukaisijakuva.

Joulukissa. Jouluvieraidemme "vauveli".

Joulukuusi, joka kestää Perthin hellejoulun. Omin kätösin ikkunaan teipattu.

Johan alkoi lyyti kirjoittamaan!

Sain tänä aamuna puskista puhelun, että hakemani työpaikka, joka oli jo kertaalleen mennyt sivu suun, on sittenkin minun! Täällä julkissektorilla voi tapahtua sellaista, että jos löytyy kaksi hyvää hakijaa, toiselle hyvälle kandidaatille luodaan paikka jollain kikkakolmosella. Virallista prosedyyriä täytyy silti noudattaa, eli minulle annettiin aiemmin virallinen rejection letter (hylkäyskirje) ja ykköskandidaatille virallinen offer letter (työpaikkatarjous). Nyt, kun prosessi on ohi, virasto voikin yhtäkkiä ilmoittaa minulle, että meillä on sullekin töitä ja lähetetään pian offer letter, vieläkö kiinnostaa?

Tästä kyllä vihjattiin jo hakuvaiheessa ja myös hylkäyssoiton saadessani, mutten uskonut – ajattelin, että yrittävät vain lohduttaa jollain ”meillä saattaa pian aueta jotain muuta sinulle sopivaa” diibadaaballa. Mutta, kerrankin oli puhe totta ja tarjous kyllä kiinnostaa!

Uusi työnantajani on osavaltion oikeusasiamiehen toimisto, joka vastaa myös monopoliasemassa olevien yritysten kuluttajasuojasta – täällä monopolialoja ovat sähkö, kaasu ja vesi. Työnkuvani on nimeltään ylempi tutkija (Senior Research Officer) ja uusi työ alkaa näillä näkymin alku- tai puolimatkassa helmikuuta. Jännittävää nähdä, onko homma yhtä mielekästä ja kiinnostavaa kuin paperilla kuulostaa.

Muitakin jännittäviä muutoksia on toivottasti ilmassa. Pian nähdään, mihin riittää suomalaisen mielikuvitus ja engkuntaito fiktion saralla. Olen tehtaillut kirjan, seikkailuromaanin nääs, ja seuraava pykälä on yrittää löytää kirjallisuusagentti. Opus on tällä hetkellä editorin eli kustannustoimittajan silmäiltävänä (maksullinen palvelu, huom.), että saisiko siitä vielä paremman hiomisella ja oikoluvulla, ennenkuin alan lähetellä mielikuvitukseni hedelmää tyrkylle aussiagenteille ja sitä kautta kustantamoihin.

Englanninkielinen kirja sijoittuu Suomeen Sallan seutuville ja kertoo aussisukeltajan ja suomalaisvoittoisen arkeologitiimin uurastuksesta, tavoitteenaan löytää selitys paikallisesta kraaterijärvestä löytyneelle mystiselle esineelle. Arvasinhan, että voin ratsastaa taidehistorian tutkinnollani vielä joskus kuin Dan Brown ikään! Toivottavasti teos nähdään joskus/pian/tänä tai ensi vuonna julkaistuna, kirjastoissa ja kirjakaupoissa, tai vähintään E-kirjana Amazonissa jos ei muuten. Vuoden 2017 mittaan urkenee uusi – jos ei ura, niin ainakin tietämys siitä, millaista on taistella tietään kohti julkaistun kirjailijan titteliä. Vääntö tullaan dokumentoimaan tähän blogiin, arvatenkin yksityiskohtaisesti. Pysykää kanavalla!

Joulu ja uusivuosi olivat myös uuden värittämiä.

Vuokrasimme jouluksi loma-asunnon Yanchepista, pikkukylästä (tai Perthin kaukaisesta suburbiasta) n. 60km meiltä pohjoiseen. Juhlakansaksi keräsimme E:n perhettä eli meillä lomailevan äidin, sekä veljen tyttöystävineen; ja liudan uudenpuoleisia ranskalais- ja suomalaiskavereita. Ideana oli lomailla biitsin tuntumassa. No, talo ei täkäläiseen tyyliin aivan vastannut mainostekstiään ja rannalle oli ajomatkaa kävelymatkan sijasta, ja merinäköaloista sai vain haaveilla (joita ei tosin tarkkaan ottaen ja toisella lukemalla tekstissä luvattukaan, mutta hieman siihen suuntaan annettiin ymmärtää).

Kaiken lisäksi talon varashälytin räjähti päälle ilta-yhdeltätoista, eikä omistaja ollut jättänyt mitään ohjeita, miten se kytketään pois päältä. Itsekseen sammunut hälytin alkoi uudelleen ulvoa vaille puolenyön, eikä hiljentynyt ennen kuin E:n sähköasentaja-MacGyver-veli kiskoi siitä piuhat irti. Hälyttimiin kuuluu täällä myös talon katolle tai ulko-oven päälle asennettu vilkkuva lamppu, jotta naapurit varmasti heräävät ja järkyttyvät/suuttuvat.

Seuraavana päivänä MacGyver asensi johdot takaisin, kun saimme turvallisesti koodin omistajalta haltuumme.

Tekevälle sattuu ja pieniä takapakkeja laskematta vietimme aattoa talon terassilla rannan sijasta, villahuopiin ja sängynpeittoihin kietoutuneina, kun Perthin normaali +40-joulu ei ilmaantunutkaan. Lämpötila jäi reilusti alle parinkympin iltahämärässä, ja hytinäksihän se olisi mennyt ilman huopia perthiläisissä joulutamineissa eli kesämekoissa ja shortseissa. Asiaankuuluvasti söimme itsemme ähkyyn mm. itse pyydystetyillä hummereilla (lobster tai crayfish, täkäläisittäin) ja muilla herkuilla, klassikkojälkkäri marenki-hedelmä-pavlova mukaanlukien.

Uusivuosi vietettiin samalla ähkylinjalla, tällä kertaa kerrostalomme kattoterassilla. Jälleen vieraina E:n perhettä sekä kokoelma aussi- ja suomalaiskavereita. Aussit tahattomasti huvittivat meitä suomalaisia kyselemällä mm., miten uusivuosi Perthissä poikkeaa suomalaisesta. Lähtökohtaisesti sillä, että lämpötilassa on vähintään 40 astetta eroa ja juhlat pystyy viettämään alusta loppuun ulkotiloissa. Toinen koominen kysymys oli, että osaammeko me kaikki suomalaiset suomea. Tähän tosin saattoi vaikuttaa kysyjän nauttiman juhlajuoman määrä, epäselvyys meidän suomalaisten aussivuosien määrästä (eli onko muutettu ihan lapsena) sekä fakta, että yksi suomalaisvieraista oli alkujaan ruotsinkielinen.

Juhlat onnistuivat mielestäni nappiin hivenen epäkäytännöllisestä vessajuna-järjestelystä huolimatta: kattoterassilla ei ole vessaa, joten E tai minä jouduimme säännöllisin väliajoin kokoamaan vessaan tahtovat samaan joukkoon kuin esikoululaiset konsanaan ja johdattamaan heidät hissillä kotiimme vessaan. Tästä onneksi saatiin huumoria aikaan koko illan mitaksi, eli naurun voimalla siitäkin selvittiin. Onnistuimme bongaamaan myös kasinon ilotulitukset keskiyöllä. Tosin näimme niistä vain puolikkaan – osa räiskeestä jäi piiloon kattoterassin kulmien taakse.

Kaikenkaikkiaan vuosi 2017 näyttää alkavan erittäin optimistisissa merkeissä sen suhteen, miten myönteiset uudet tuulet puhaltavat sekä minulle että E:lle. Hän nimittäin aloittaa parin viikon päästä työpaikan kustantamana arboristin tutkintoon opiskelun – nyt hän siis työskentelee ”epäpätevänä” ja pätevyys tuo mukanaan paremmat ura- ja palkkanäkymät. Onnekasta ja myönteistä vuotta 2017 kaikille täältä Perthin hivenen myöhästyneistä +40 helteistä!

Koala päiväunilla Yanchepin luonnonpuiston koalatarhassa. Kesäkuumalla ramasee. Ja muulloinkin.

Jouluaterian päätähti, hummeri, ja sen ylpeä pyydystäjä E.

Taistelu joulupöydän antimista.

Joulunaapuri. Kenguja löytyi Yanchepin luonnonpuistosta, myös siitä osasta, jossa luki "pidäthän portit kiinni, jotta kengurut eivät pääse tuhoamaan istutuksia". Kenguruita eivät aidat ja portit kiinnosta.

Työhaastattelu ja työuran "helmiä"

Onkohan mitään tuskastuttavampaa, kuin odottaa tuloksia jostain, oli kyseessä pääsykoe, työhaastattelu tai terveyteen liittyvät koetulokset? Tällä hetkellä odottelen vaihtoehdon B tuloksia ja eihän tässä tule keskittymisestä muuhun oikein mitään.

Kävin eilen työhaastattelussa kiinnostavaan rooliin, senior research officer eli ylempi tutkija, (osavaltion) eduskunnan oikeusasiamiehen toimistoon. Se on taho, joka (myös Suomessa) tutkii, onko jokin viranomainen tai virasto toiminut oikein, vai soveltanut lakia väärin jossain päätöksessään. Tutkittavana voi olla mitä vain työttömyysetuuksien myöntämisestä vanhusten ja vammaisten kohteluun, sekä huostaanottopäätökset, viranomaisten toiminta kotiväkivaltaan puuttumisessa jne. 

Tämä jälleen todistaa, että aussien käsitys siitä, mihin korkeakoulututkinto alasta riippumatta soveltuu, on huikeasti joustavampi kuin suomalaisten. Maisterinpaperini ovat kombosta taidehistoria-historia-sosiologia-journalistiikka-visuaalinen media-kulttuurihallinto. Minulla ei ole lakitaustaa, mutta tutkijatiimiin kelpaisin silti - ainakin haastatteluun saakka. Parin viikon sisällä kuulen, pääsinkö ihan virkaan saakka. 

Haastattelu meni mielestäni verrattoman hyvin, kunnes aloin itse sabotoida itseäni vähättelemällä osaamistani - mikä helvatti siinäkin on, että suomalaisen on todella vaikea hehkuttaa tai kehua? Olen käynyt haastatteluissa vuosien mittaan silloin tällöin ja joka kerta olen itse pilannut tsänssini vähättelemällä itseäni. Eikö jo vihdoin voisi päästä tästä suomivaatimattomuudesta eroon?

Yritin tietenkin pikaisesti paikata tilanteen, mutta nähtäväksi jää, miten paljon hermostuspäissäni laukomat typerät vitsit vaikuttivat arvioon. Loppuun suunnittelemani hieno, suorastaan kyyneleet tirauttava puhe heikompien puolustamisesta ja oikeuden toteutumisesta jäi pitämättä, kun hätäpäissäni unohdin litaniani kysymykseen: miksi haluat työskennellä juuri oikeusasiamiehen toimistossa? Peukut ja varpaat pystyyn silti! 

Mietin haastattelun jälkeen työuraani tähän asti, eli mitä kaikkea onkaan tullut tehtyä. Tässäpä muutamia esimerkkejä ennenkuin pääsin ns. uraputkeen tai pysyvämpiin työsuhteisiin. 

Levykaupan myyjä. Ironista sikäli, että en itse ole kummoinenkaan musiikkifani eli kuuntelen todella vähän musiikkia. On minullakin tietysti suosikkini bändien ja tyylien suhteen, mutta en ole koskaan ollut isossa livekonsertissa kiinnostuksen puutteen takia, enkä tykkää pienemmistäkään keikoista, koska mielestäni "levyltä kuulee paremmin": minua ei kiehdo keikan tunnelma, vaan lähinnä ärsyttää, että livemusiikki ja -laulu eivät ole yhtä "täydellisiä" kuin levylle miksatut. 

Tiedän musiikista pintapuolisesti riittävästi, jotta ko. työn sain - silloin kun cd-kauppoja vielä oli. Nythän ne ovat aikalailla menneen talven lumia. Tästä työstä on jäänyt päällimmäisenä mieleen, että mokailin kassan iltalaskun viikon ajan, koska kukaan ei kertonut, että kassasta tulee ottaa isot setelit turvaan muualle eli kassassa ei illalla ole yhtä paljon rahaa kuin myynti näyttää, jos päivän muut myyjät ovat tehneet työnsä oikein. 

Minulta oli siis joka ilta "hukassa" vähintään parisataa ja paniikki sen mukainen. Kunnes viikon päästä pomo vihdoin sattui paikalle kasvotusten kertomaan, että ei ole tarpeen jättää niitä itkunsekaisia lappuja kassaan, "luvut eivät täsmää emmätiiämiks!" 

Postinjakaja. Tässäpä työ, josta itse asiassa pidin. Olin Postissa töissä useaan otteeseen eri tehtävissä kesäisin ja jouluisin, joten nyky-Postin tila ja sen huono maine harmittaa. Postin lajittelu jouluna oli postikustillekin joulumieltä rakentavaa, onhan pino joulukortteja yleensä odotettu löytö postilaatikosta. Joulukuun aamujen töihin kävely idyllisessä lumisateessa on yhä parhaita joulumuistojani. 

Postin jakelu on fyysisesti raskasta hommaa, koska yhdelle reitille mahtuu tuhansia asuntoja ja jokainen katu ja rappukäytävä pitää omin jaloin harppoa, jotta pääsee joka postiluukulle. Kuntoa kohottavin kausityö ikinä. Postissa on/oli myös töissä mielenkiintoista porukkaa mielestäni: esim. luovia ihmisiä, jotka mieluummin tekevät "hanttihommaa" kuin tähtäävät uraputkeen, jotta heille jää riittävästi aikaa taiteen tai musiikin tekoon. 

Kaikenkaikkiaan ihmiset, jotka arvostavat ns. muuta elämää enemmän kuin työntekoa, näyttivät viihtyvän Postissa vakituisesti. Työ oli kohtuullisen hyvin palkattua vielä vuosikymmen sitten, ja päivät lyhyitä, jos reittinsä hoiti ripeästi. Nopeimmat jakajat pääsivät töistä jo 6h päivän jälkeen, kun me hitaammat puursimme sen 8-9h/pvä. Ah Posti ja iloiset (ajan reilusti kultaamat) opiskeluaikaiset kesätyömuistot!

Hevosten hoitaja. Tämä ei ollut koskaan rahapalkallista työtä, vaan palkkana oli ratsastus, kuten niin monille muillekin innokkaille esiteini-heppahulluille. Pyörin löytämilläni talleilla ikävuosina 8-14v. toivoen pääseväni tuohon himoittuun rooliin eli että saisin luoda lantaa ja rasvata valjaita, jipjip!

Ja niinpä pääsinkin. Jälkikäteen olen ihmetellyt omaa jaksamistani, koska pelasin vakituisesti myös juniorilentopalloa ja yläasteen alussa monta viikonpäivää kului niin, että sytkytin tallille bussilla suoraan koulusta, hoidin tallityöt ja ratsastin hoitohevoseni, sytkytin bussilla kotiin ja lähdin lentopalloharkkoihin. Yhteensä menossa 18h putkeen sitten kouluunlähdön - jestas mitä sitä jaksaa, kun on tohkeissaan jostain.

Kuvituksena täysin asiaan ja töihin liittymättömiä vapaa-ajankuvia, kesäistä Perthiä. 

Elämän alkuun Australiassa - usein kysytyt kysymykset

Saan aika ajoin blogin kautta kysymyksiä elämän perusasioista - viisumi, kännykkä, vakuutukset, vuokra jne. ja vastailen niihin sekä sähköpostilla että facebookissa. Koska samasta infosta voi olla monelle Australiaan tuloa suunnittelevalle hyötyä, tässä lista perusasioita, joilla pääsee elämän alkuun, kun uuden mantereen kamara on jalkojen alla:

Viisumi mukaan lentokoneeseen?

Viisumeista löytyy erillinen postaus täältä. Viisumi-info ja etenkin niiden hinnat muuttuvat säännöllisin välein, ja ajankohtaisin tieto on tarjolla Immin eli Australian maahanmuuttoviraston sivuilla. 

Kun viisumi on myönnetty ja vahvistus on sähköpostin liitteenä saapunut, kannattaa vahvistus printata mukaan: sitä kysytään jo Suomen päässä lentokentällä ennen kuin koneeseen päästetään. Viisumi rekisteröidään passisi numeroa vastaan eli mitään viisumitarraa tai erillistä virallista viisumidokumenttia ei Australia anna. 

Passin on oltava voimassa vähintään 6kk siitä, kun Australian rajan ylittää. Working holiday- eli WH-viisumin ehtona on tietty minimimäärä rahaa pankkitilillä, mutta en ole koskaan kuullut tiliotetta keneltäkään kysytyn. Mitään haittaa tiliotteen printtauksesta ei ole, ja itse sen aikoinani tulostin ja pakkasin mukaan. Parempi varautua kuin järkyttyä rajalla, jos asiasta tuleekin sanomista. 

Henkilöllisyystodistus ja muut tarpeelliset paperit

Ota Suomesta mukaan henkkarit (passi, ajokortti jos on) ja pankki- ja luottokortti. Suomalaista henkilöllisyyskorttia tai Kela-korttia ei kukaan ymmärrä, ja rokotustodistusta ei ole kyselty missään - eivät vissiin tiedä, mikä se on. 

Jokainen tänne pidemmäksi aikaa tulija joutuu aika pian hommaamaan paikallisen identity document'in, ID:n eli henkkarit (ajokortti tai vaikkapa Proof of Age-kortti, kumpiakin myöntää Drivers and Vehicles Centre, googlesta löytyy sijainti joka kaupungissa). Ilman paikallista henkkaria ei oikein mitään asioita saa hoidettua jouhevasti. 

Suomalainen passi ei välttämättä yksin riitä vaikkapa asunnon vuokraamiseen, ja paikallista ID-pistebingoa eli henkilöllisyyden todistamista ei pysty läpäisemään ilman riittävää määrää käypäisiä henkilöllisyyspapereita, joita ovat mm. passi, aussiajokortti (huom., ulkomaalainen ei käy), Medicare-kortti eli täkäläinen kela-kortti (taas, suomalainen ei käy) sekä pankkikortti ja sähkölasku tai muu viranomaisen lähettämä kirje kotiin, jossa näkyy aussiosoite (vaikka olisi hotellin).

Jos on jo tullessa työpaikka valmiina (esim. 457-viisumilaisilla), työtodistuksia tuskin tarvitaan. Ei niitä oikein muutenkaan tarvitse, koska täkäläiset eivät niitä yleensä haastatteluissa kysele. Toki niiden englanniksi käännetyt versiot voi mukaan ottaa varuulta. Kannattaa jo koti-Suomessa laatia itselle talteen sähköinen paketti eli skannata kaikki paperit, joita voi kuvitella tarvitsevansa, ja tallentaa ne omaan sähköpostiin tai pilveen (esim. Google Drive). Ovat sitten tulostettavissa, jos äkkiä tarvitaan.

Kännykkä ja liittymä

Kännykkäliittymän saa vaikka saman tien kentältä tultua miltä tahansa operaattorilta, prepaidin nimittäin. Postpaidiin eli kuukausilaskulliseen liittymään tarvitaan täkäläinen osoite ja ID-pistebingon läpäisy. Prepaidilla pääsee helposti alkuun, ja sen voi vaihtaa sittemmin postpaidiksi, jos haluaa. Minulla ja E:lla on itse asiassa edelleen kummallakin prepaid, koska ei vain ole tullut muutettua postpaidiksi ja on kätevää tietää ennakkoon, paljonko on kuukauden lasku. 

Operaattoreita on mm. Telstra, Optus, Virgin, Vodafone ja googlesta löytyy liuta lisää. Paras plan eli paketti löytyy netissä vertailemalla tai liikkeistä kyselemällä. itselläni on Optuksen $30/kk paketti, sisältää runsaasti puheaikaa ja tekstareita sekä 1,5GB nettidataa. Tosin äsken huomasin, että Boostmobilella olisi lähes sama paketti tarjolla hintaan $20/kk, eli pitänee vaihtaa siihen (ellei jollakulla ole asiasta parempaa tietoa ja syy, miksei kannata?). 

Pankkitili

Pankkitilin saa auki useimmissa pankeissa ihan passia näyttämällä ja antamalla australialaisen osoitteen (olipa se vaikka hotellin). NAB-pankki esim. ei vaadi mitään säännöllisiä tuloja, kun taas esim. Westpac laskuttaa tilin hallinnasta, jos tilille tulee alle $1000/kk tuloja. Eri pankeilla on eri säännöt.

Esim. $5/kk tilinhallintamaksua ei ehkä kuulosta paljolle, mutta itse en halua maksaa edes sitä, jos ei pakko ole, eli valitsin pankin sen mukaan, joka tarjosi ilmaisen tilin. Kannattaa myös huomata, että jos tiliehdoissa on tilinhoitomaksu, sitä veloitetaan niin kauan kuin tili on auki, vaikket käyttäisi tiliä ja vaikkei siellä ole yhtään rahaa: eli tili voi mennä miinukselle ja jäät pankille velkaa, jos tällainen tilanne käy. 

Suomalainen pankki- ja luottokortti toimii Australiassa aivan hyvin,* mutta joka ostosta veloitetaan provikka (tarkista oman pankkisi säännöt), yleensä 2% ostoksen hinnasta. Ostos tapahtuu päivän valuuttakurssin mukaan. Ensimmäiset pankkiautomaatit löytää jo lentokentältä, eli Australian dollareita saa ATM:stä eli automaatista saman tien, jos ei niitä ole vaihtanut jo Suomessa. ATM veloittaa $2/nosto jos se ole oman pankkisi ATM, lisäksi tuon em. provikan jos nostat suomalaisella kortilla. Myös taksit veloittavat pienen ekstrasumman kortilla maksamisesta, eli on fiksua varata käteistä taksimatkoihin, jos niitä aikoo käyttää. 

*Perthissä kaikki kahvilat, lounaspuodit, baarit ja pienet myymälät eivät hyväksy korttia maksuvälineenä - eli heillä ei ole kortinlukijaa -, tai korttimaksulle on alaraja, yleensä $10. Eli täällä joutuu kanniskelemaan käteistä mukana saadakseen kahvikupillisen tms. pienen ostoksen hoidettua.

Verokortti

Verokortin korvaa Australiassa veronumero eli TFN (tax file number), se pitää hankkia verotoimistoon sähköisesti ilmoittautumalla (googlaa Australian Taxation Office sekä TFN). Ilman sitä ei saa palkkaa (paitsi ehkä pimeänä). Työnantaja, kunhan sellainen löytyy, pyytää TFN:n ennen ensimmäisen palkan maksua. TFN kannattaa tilata ensi töiksi, koska TFN-myöntökirje toimii myös yhtenä ID-pistebingon osana, jos se on postitettu australialaiseen osoitteeseen. 

Jotkut aussityönantajat saattavat pyytää TNF:n sijasta ABN-numeron, joka vastaa suomalaista toiminimeä ja se pitää myös verotoimistosta tilata sinne rekisteröitymällä, jos toiminimiyrittäjäksi haluaa. ABN:ää pyydetään/vaaditaan silloin, kun työnantaja ei halua suoraan palkata sinua, vaan olettaa sinun tekevän työt aliurakoitsijana omalla toiminimellä. Ei välttämättä paha asia tai väärin, mutta kannattaa olla tietoinen työsuhteen eroista: ABN-työläinen ei esim. saa palkallista sairaslomaa eikä palkallista lomaa, koska tekee töitä yrittäjästatuksella. ABN-työläisen on myös itse huolehdittava, että maksaa verot oikein, kun TFN-työläisen verot maksaa työnantaja suoraan palkasta pidättämällä. 

Working holiday-viisumin haltija saa tehdä töitä ABN-numerolla, mutta itse on vahdittava, että tekee töitä useammalle kuin yhdelle työnantajalle sen jälkeen, kun ensimmäiset 6kk viisumista on tullut täyteen saman työnantajan leivissä (WH-viisumissa on ehto, että saa työskennellä samalle työnantajalle max. 6kk).

Huom: kummankaan TFN:n tai ABN:n hausta ei pidä maksaa mitään, ne ovat ilmaisia palveluja. Eli jos olet erehtynyt nettisivulle, joka laskuttaa näiden myönnöstä, älä mene lankaan, vaan hae suoraan ATO:n nettisivulta. 

Netti 

Älypuhelimella voi alkuun hoidella nettiasiat myös. Kannattaa Suomessa varmistaa, että omistaa lukitsemattoman puhelimen, eli kännyn, johon saa vaihtaa ulkomaisen SIM-kortin. Perthin keskustassa on ilmainen wifi, samoin kuin muiden suurkaupunkien keskustassa. Nettiä pääsee käyttämään myös kirjastoissa sekä nettikahviloissa ympäri keskustan, jos omaa ei jostain syystä vielä ole. Käsittääkseni myös McDonaldsien sekä Applen liikkeiden sisällä ja tuntumassa on ilmainen wifi, jos netintarve iskee eikä omassa kännyssä ole dataa jäljellä.

Laajakaistaa tarjoavat samat operaattorit kuin puhelinliittymiäkin, lisäksi on muita kilpailijoita, kuten Iinet, Dodo ja Vivid Wireless. Googlesta jälleen löytää lisää. Meillä on kohtuullisen luotettavaksi osoittautuneen Iinet-operaattorin paketti, joka maksaa $59/kk ja olisiko 100GB dataa, käytännössä rajattomasti, koska emme ehdi sitä kuukaudessa käyttää. 

Australiassa ei juurikaan ole tarjolla halpoja rajattomia nettipaketteja, eli yli viidenkympin kuukausimaksuun kannattaa varautua. Etenkin täällä Perthissä on vähemmän kilpailua kuin itärannikolla, koska kaikki operaattorit eivät toimi täällä. Operaattorilta pitää ensin ostaa reititin, ja sen jälkeen maksetaan kk-maksua.

Kannattaa huomata sekä netin että kännyn kanssa, että kaikki postpaid- eli kk-laskutussopimukset yleensä joutuu tekemään vähintään 12 kuukaudeksi ja niistä ei todellakaan pääse irti ilman 'sakkomaksua' kesken kauden. Eli kannattaa vertailla liittymät tarkkaan. Täällä on myös yleistä, että operaattorit tarjoavat lankapuhelin- ja nettikomboa, koska niin monilla vielä on lankapuhelin - eli tarkkana, ettei vahingossa maksa turhasta lankapuhelinyhteydestä. Pelkkä laajakaista on naked asdl tai broadband.

Vuokrasopimukset

Asuntoja löytää kahta reittiä: epävirallista ja virallista. Epävirallinen on puskaradio, tutuntutut ja Gumtree-nettisivu, jossa yksityiset ilmoittelevat asunnoista tai huoneista kimppakämpässä. Virallinen on vuokravälitystoimistot, jotka mainostavat netissä real estate - nettisivustoilla.

Vuokranvälittäjille kannattaa ehdottomasti soittaa kun haluaa asuntoa katsomaan, mitään esirekisteröintejä hakijaksi ei tarvita. Sähköpostikyselyihin ja nettilomakeyhteydenottoihin ei välttämättä vastata ollenkaan, vaikka yhteydenottolomake välittäjällä olisi (en tiedä miksi niitä ylläpitävät, jos eivät vastaa...). Asuntoa ei yleensä onnistu vuokraamaan etänä eli ilman että hakija itse käy paikan päällä sitä katsomassa, tai ainakin lähetä edustajaa sitä katsomaan. 

Hakijaa pyydetään vasta siinä vaiheessa tekemään paperitöitä, kun hakee tiettyä asuntoa eli ilmaisee halunsa vuokrata se. Kun hakupaperit täyttää, jo sekin on sitovaa, eli jos asuntoa ei sitten otakaan, menettää hakemusmaksun (hakemuksen täytöstä pitää usein maksaa joku kymppi tai peräti satanen). 

Kun netistä selailee asuntoja, sivusto itsessään saattaa ehdottaa/vaatia rekisteröintiä, mutta tämä ei siis ole rekisteröinti vuokranvälittäjille eikä yleensä edes heille asti päädy! Eli ei kannata erehtyä luulemaan, että on rekisteröitynyt asunnonhakijaksi, kun on vain rekisteröitynyt nettisivun käyttäjäksi. 

Vuokrasopimukset ovat erittäin sitovia ja niistä on todella vaikea päästä kesken sopimuskauden eroon, jos vuokranantaja ei suostu. Ne usein tehdään 12kk:ksi kerrallaan. Irtisanomisaika on 21 päivää asunnoissa, joissa on jatkuva vuokrasopimus (ongoing tai periodic). Sen sijaan fixed term- eli määräaikaisen vuokrasopimuksen asunnoissa, joita enemmistö on, irtisanomisaika on aika venyvä. Nimittäin: fixed term- tapauksessa vuokralainen on vastuussa vuokranmaksusta siihen päivään saakka, kunnes uusi vuokralainen alkaa maksaa vuokraa. Jos uutta ei löydy, voi joutua maksamaan alkuperäisen määräajan päättymiseen saakka. 

Itse voi jelppiä ja etsiä uuden vuokralaisen, ennenkuin irtisanoo. Aina uusi vuokralaisehdokas ei kuitenkaan kelpaa tai ei ole aikaa/mahdollisuutta etsiä uutta, jolloin voi joutua maksamaan useita ekstraviikkoja/jopa kuukausia (vaikkakin näin pitkä aika on todella harvinaista ja huonoa tuuria). Toisin sanoen kannattaa olla aika varma asunnosta ennenkuin sopimuksen allekirjoittaa. 

Kannattaa myös huomata, että vuokra yleensä ilmoitetaan viikkovuokrana, ei kk, eli summa pitää kertoa neljällä, että saa kuvan kk-kuluista. Vuokravakuuden olen saanut joka kerta mukisematta takaisin.

Asumiskulut

Joissain asunnoissa vuokra sisältää veden, sähkön ja kaasun: jos ne kuuluvat vuokraan, tämä on selkeästi ilmoitettu. Useimmiten sähkö ja kaasu pitää itse maksaa ja tehdä ko. laitosten kanssa sopimus, vesi tavanomaisimmin kuuluu vuokraan, jos joku osa on kuuluakseen.

Meillä sähkölasku on n. $20-30/kk kahdelta hengeltä (mutta olemme sähköä säästävää sorttia), kaasu max. $10/kk kahdelta hengeltä ja vesi on aina kuulunut vuokraan, eli en tiedä, paljonko se on. Samaa luokkaa oletettavasti. Netti on sen $59/kk ja se on halvimmasta päästä. Lisäksi kännykkä $30/hlö/kk. 

Sähköön etenkin voi mennä vahingossa paljon enemmän rahaa, jos on vanha tehoton jääkaappi, käyttää paljon lämmitystä/ilmastointia, pesee usein pyykkiä, suihkuvesi lämpiää sähköllä jne. Siinä voi kyllä myös hyvin säästää, kun vahtii käyttöä.

Perthin hintataso vuokramarkkinoilla

Hinnat ovat Perthissä laskeneet rajusti sitten piikkiaikojen eli v. 2011. Yleissääntönä sanoisin, että vuokrat ovat nyt hieman tai reilustikin alle Helsingin hintatason, alueesta riippuen. Mitä uudempi, siistimpi ja halutumpi kämppä ja alue, sitä hinnakkaampi, kuten kaikkialla maailmassa. Huone kimppakämpästä irtoaa hintaan $100-250/vko riippuen, onko yhdelle vai kahdelle hengelle; ja oman kaksion tai kolmion saa hintaan $300-500/vko sijainnista riippuen. Vuokravakuus normaalisti on kuukauden vuokra. 

Vuokratessa kannattaa kiinnittää huomiota, onko asunto lähellä julkista liikennettä ja mieluiten juna-asemaa, jos siis omaa autoa ei ole heti käyttää. Perthin liikennesuunnittelu on pari vuosikymmentä edistyksellisiä kaupunkeja jäljessä ja keskustaa ympäröivät moottoritiet tukkeutuvat joka päivä ruuhka-aikaan, eli jos niitä vain voi välttää, se kannattaa. 

Vakuutukset

Jotkut suomalaiset vakuutusyhtiöt tarjoavat 6kk+3kk tai 6kk+6kk matkavakuutusta (ainakin näin oli v. 2011), eli ensin otetaan normaali matkavakuutus, jota pystyy jatkamaan, kun ensimmäinen pätkä täyttyy. Kannattaa soitella firmoja läpi, keillä tällainen olisi, jos haluaa suomalaisen vakuutuksen. Itselläni oli Suomesta aikoinaan tällainen vakuutus, mitä en onneksi kertaakaan tarvinnut. Australia on erittäin turvallinen maa, mutta vahinkojahan voi sattua vaikka missä turvalinnoituksessa olisi.

Jos tänne jää pidemmäksi aikaa ja ottaa täkäläisen sairausvakuutuksen, on oltava tarkkana, kuuluuko tarjoukseen sekä hospital cover (sairaalakulut) että ancillary cover (ancillarya ovat mm. optikko, hammashoito). Suomalaiset saavat ensiapua sairaalassa kyllä ilman mitään vakuutustakin, koska Australialla ja Suomella on keskinäinen hoitosopimus. Ehkä yllättävin kulu voi syntyä ambulanssista, jota ei lasketa ensiavuksi (!) vaan se pitää itse maksaa ja kulut voivat olla tonneja. Eli kannattaa tarkistaa, että vakuutuksessa on ambulance cover. Täältä otetut vakuutukset eivät korvaa repatriation'ia eli hätäkotiinpalautusta Suomeen, koskapa ne eivät ole matkavakuutuksia.

Jos on tulossa 457-viisumilla, sen ehtona on, että työntekijällä on oltava sairausvakuutus. Yleensä työnantaja järjestää sen.

Työterveyshuoltoa täällä ei tunneta juuri ollenkaan, ja yleislääkärin vastaanottoa ei myöskään korvata vakuutuksesta vaan paikalliselta Kelalta eli Medicaresta. Suomalaiset ovat oikeutettuja Medicareen WH-viisumillakin eli myös lyhyen oleskelun aikana. Tosin jotkut toimistot saattavat kuulemma änkyröidä vastaan ja väittää, että emme ole, mutta tässä pitää yrittää vain sitkeästi pitää oikeuksistaan kiinni. Medicaren toimistojen sijainnit kortin anomista varten löytyvät jälleen googlesta. Yleislääkäri maksaa $50-80/käynti ilman Medicare-korvausta; Medicare puolestaan kattaa noin 40% hinnasta.

Näillä eväillä alkuun, lykkyä tykö!

Alla lisää Perthin kevättä ja yleisnäkymiä.

Kengurutassumetsä Kings Parkissa. Kangaroo Paws ovat suosittuja koristekasveja kukkapenkeissä, mutta niitä näkee luonnossa myös.

Lisää Kings Park'ia.

Yksi ärsyttävästi tukkeutuvista moottoritienpätkistä Kwinana Freeway'lla, etelään vievä silta keskustasta.

Kevätkukkasia.

Olisikohan jonkun sortin banksia tämä? En vielä tunnista kaikkia lajeja.

Merileijona saarellaan aurinkokylvyssä. Näitä kavereita tapaa Perthistä n. 50km etelään Rockinghamin edustan saarilla.

Työelämä Perthissä osa 1: verkostoituminen

Aioin kirjoittaa päivitetyn postauksen työnhausta Perthissä, mutta ensin asiaa liippava, täällä tärkeä teema: networking eli verkostoituminen. Näinpä aiheesta syntyy oikein sarja, Työelämä Perthissä. Jos on kiire työnhakuvinkkien pariin, Noonis omassa blogissaan juuri kirjoitti sairaanhoitajien työnhausta, ja samat ohjeet pätevät mihin tahansa julkissektorin virkaan hakevalle, koska samasta prosessista on kyse. Myös yksityispuolelle Nooniksen CV-vinkit ovat kohdillaan, vaikka yksitysfirmoihin ei julkissektorin veroista maanperusteellista työhakemusta tarvitsekaan laatia.

Ensin verkostoituminen alta pois. Konsulttijargonilta kuulostava sana pitää aluksi pystyä sulattamaan ja vieläpä parhain päin. Kun mihin tahansa uuteen maahan muuttaa, lähtee samantien takamatkalta kaikkiin muihin nähden siinä, että ei tunne ketään, ei tiedä paikkoja, ei tiedä käytäntöjä, ei ole kavereita, ei ole työsuosittelijoita... Jos yhtään pidemmäksi aikaa aikoo jäädä ja eritoten jos uraa yrittää rakentaa, networkingiä on pakko opetella, halusi tai ei. Perthissä arvostetaan kovasti sosiaalisia kontakteja, syntyivät ne sitten töissä, opiskellessa, harrastuksissa, naapurustossa tai lasten kautta.

Kuka olet, keitä tunnet, millainen on maineesi ihmisenä, vaikuttavat saman tien työnsaantimahdollisuuksiin ja työssä etenemiseen. Työnhaussa täällä suosituskirjeet tai oma selitys osaamisesta työhakemuksen muodossa eivät paljoa paina, suosittelijoille soitetaan 90%:ssa tapauksista. Suosittelijasi on myös oltava uskottava. Sain itse nykyiseen tehtävään hakiessani palautetta siitä, että suomalainen suosittelijani ei osannut antaa minusta riittävän hyvää kuvaa, varmaan kielimuurin takia. Eli tänne saapuessa hommaa heti kättelyssä sellainen suosittelija, joka oikeasti tuntee sinut (tai on hyvä näyttelemään) ja osaa ja haluaa puhua taitojasi ylöspäin.

Suomalaisesta moinen kuulostaa helposti nepotismilta ja korruptiolta. Täällä kontaktit ovat fakta, jonka kanssa on elettävä. Kuten viime postauksessa kerroin, Perth on hiekkaerämaan ja meren eristämä saarikaupunki, jossa ei kannata lirauttaa liian moniin muroihin, jos haluaa pysyä menossa mukana eli tienata elantonsa järkevissä hommissa.

En tarkoita, että pitää muuttua lipeväksi fluorihymyautokauppiaaksi päästäkseen piireihin. Tarkoitan, että suomalaisen mörköluonteen on joustettava aurinkoisempaan suuntaan, opeteltava hymyä, katsekontaktia ja small talk'ia eli oltava ulospäinsuuntautuneemmin kiva, jotta niitä verkostoja eli tuttujen, tutuntuttujen, työkavereiden, naapureiden ja ystävien muodostamia ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksia alkaa pikkuhiljaa muovautua.

Itse opettelen verkostoitumista parhaillaan oikein mentorin johdolla. Minulla on yksi virallinen mentori työpaikan kautta ja toinen vapaa- ja omaehtoisesti hankittu: verkostoiduin eräässä konferenssissa vuosi sitten kiinnostavan esitelmöijän kanssa, suomeksi sanoen lähetin Linkedin-kutsun ja tapaamispyynnön esitelmän jälkeen. Tämä omaperäinen IT-nörtistä sikariportaaseen noussut osavaltiovarainministeriön nouseva tähti on sellainen tehopakkaus mentoroinnissa, että oksat pois. Tehtäviä satelee parin viikon välein (ensi tapaamiskertaa varten ota selvää tästä ja tästä, tapaa yksi uusi ihminen verkostoasi varten, ja lähetä päivitetty cv:si syyniin, ja...).

Mentoroinnin perusidea on siirtää kokeneemman työntekijän tietoa juniorille, auttaa tätä uralla eteenpäin ja yleisesti elämässä esimerkiksi tunnistamalla omat vahvuudet ja heikkoudet, kröh siis haasteet. Samalla kokeneempi oppii itsekin taas uutta esimiestyöstä ja elämästä yleensä.

Aussit ovat yleisesti ottaen häkellyttävän avuliasta ja avokätistä sakkia - täkäläiset mm. lahjoittavat enemmän rahaa hyväntekeväisyyteen per pää kuin mikään muu maa. Silti kummankin mentorin avuliaisuus life coach'eina eli elämänvalmentajina toimimiseen hiljaisesti ihmetyttää. On inspiroivaa ja samalla aavistuksen outoa tavata ihmisiä, jotka eivät halua minulta vastineeksi mitään, vaan haluavat pyyteettömästi auttaa elämässä ja uralla eteenpäin.

Yksi mentoreilta saaduista action item'eista eli tehtävistä on verkostoitua enemmän. Keinoja tähän ovat esimerkiksi ammattijärjestöjen tapahtumiin osallistuminen ja siellä ihmisten jututtaminen (cocktail-kutsut, täältä tullaan... ja mitä ihmettä mää niille muille sanon siellä?); vapaaehtoistyö (tutkimusavustaminen, tutorointi, ei välttämättä soppakeittiöt, vaikka nämäkin hyödyllistä toimintaa ovat). Mentoreiden eniten suosittelema keino on seuloa kaikki jo nykyiset työ- ja harrastuskontaktit ja jos yhtään ketään edes puoliksi kiinnostavaa löytyy, siitä vaan pyytää heitä kahville ja tutustua paremmin. Ei pitäisi olla vaikeaa. Ja silti on.

Kuka muka lähtee kahville, jos yllättäen satunnainen vuosi sitten tapaamasi henkilö lähettää sähköpostia tai soittaa ja pyytää? Täysin puun takaa? Suomalainen kyyninen mieli kehittää välittömästi laajan kirjon vaikka minkälaisia taka-ajatuspelkoja. Ne luulee, että haluan jotain. Myyn jotain. Käännytän uskontoon tai dieettiin. Yritän tunkea treffeille. Olen kummallinen friikki. Olen epätoivoinen ripustautuja.

Jos jotakin asiaa Suomessa ei liiemmin opetella, opeteta eikä harjoitella, on kanssaihmisten kevyt tapailu ja asiakseen ystävystyminen. Ihan vaan kaveri haluan olla, ei tässä muuta. Ja joskus siitä voi olla jommallekummalle meistä työelämässä hyötyä - toivottavasti kummallekin. En muista, että tätä olisi peruskoulussa saati yliopistossa käsitelty.

Päästäkseni helpolla tässä uusien ihmisten tapaamisessa lähetin juuri liittymispyynnön uuteen harrastukseen, Toastmasters International'iin eli puheenpitäjien kerhoon. Kansainvälisessä järjestössä harjoitellaan nimenomaan sosialiseeraamista ja julkista puhumista aina ex tempore - esitelmistä pidempiin valmisteltuihin puheisiin. Hoituu monta mentorointikärpästä yhdellä iskulla!

Tänne muuttoa suunnittelevan tai juuri muuttaneen kannattaakin ottaa samantien aussirooli päälle, jos sosiaalisuus ja avoimuus eivät tule luonnostaan ja jos siis haluaa enemmän irti Perthissä oleskelusta. Ota yhteyttä kaikkiin suuntiin, mihin keksit: tule mukaan Suomalaiset Perthissä facebook-ryhmään ja sen live-tapahtumiin, mieti mitä muita seuroja tai ryhmiä alueella toimii (paikalliset urheiluseurat, harrastusklubit ja hyväntekeväisyysjärjestöt, vaikkapa eläinsuojat) ja lähde messiin vaikka itseäsi niskasta nykien. Verkostoitumisessa jään rikkominen on se hankalin vaihe, vaikka kokemukseni mukaan vastapuoli yleensä ottaa yhteydenoton ja kädenoton positiivisesti vastaan.

Raportoin lisää, kun opin lisää :)

Ausseilla on lämmin sydän hyväntekeväisyyttä ja avunantoa kohtaan. Paikallisessa purilaisketjussa on aina näytillä kolme purkkia, joihin asiakas saa laittaa burgerin mukana tulevan pullonkorkki-äänestyspoletin.

Purkit edustavat kukin joka kuukausi vaihtuvaa paikallista not-for-profit-järjestöä, eli hyväntekeväisyyttä tai vaikkapa liikuntarajoitteisten urheiluseuraa. Eniten korkkeja = ääniä saanut saa purilaisketju Grilld'iltä kertalahjoituksena muistaakseni $300 ja kumpikin jäljellejäänyt saa satasen per järjestö. Sitten kilpailijoiksi pääsevät uudet toiveikkaat. Grilld on paikallisesti omistettu ketju, joka tekee gourmet-burgereita ja kunnon maalaisranskiksia. Ja kyllä, kuva on omalta hampparireissulta...