Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maastamuutto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maastamuutto. Näytä kaikki tekstit

11.4.2023

Aloilleen asettumisesta - eli taas mennään

Tervetuloa seuraamaan vuoden 2020 irtiottomme jatko-osaa (tulevaisuus näyttää, onko kyseessä draama, jännäri vai tragikomedia). Tuli tilaisuus muuttaa väliaikaisesti Kanadaan, joten tuumasta toimeen. 

Muutto-sana on ehkä liian mahtipontinen kuvaamaan kolmen kuukauden tutkijavaihtojaksoa, jolle lähden University of British Columbiaan Vancouveriin. Toisaalta, jos lähtö edellyttää koko kodin pakkaamista pois ja perheen heivaamista reissuun mukaan, niin ainakin muuton ulkoiset tunnusmerkit täyttyvät. 

Lähtö ei tosin tullut salamana poutataivaalta, vaan on ollut tiedossa jo puolitoista vuotta, kun tutkimusryhmäni apurahansa sai. Tutkijavaihto on osa hankesuunnitelmaa ja taisipa olla rahoituksen reunaehto. Kuitenkin asia on tuntunut kaukaiselta aina tänne asti ja nyt yhtäkkiä ei tunnukaan kaukaiselta vaan hyvin iholletulevalta: pikkujeppe ja minä lähdemme matkaan tämän viikon sunnuntaina, tosin Suomen kautta kuukauden lenkin koukaten, ja E liittyy seuraamme Suomessa toukokuun puolivälissä. Toukokuun lopusta elokuun alkuun asutamme jonkun kanadalaisperheen kellarikaksiota Pohjois-Vancouverin puolella. 

Tapani mukaan olen haalinut samaan syssyyn valtavasti tehtävää, tai jotenkin tehtävät vain löytävät minut. Kun muutamme, jätämme kotimme vuokralle kalustettuna, eli kaikki muu irtaimisto pitää varastoida. Olen kuitenkin matkaamassa Suomeen myös työasioissa, eli siihen liittyvät askelmerkit ja tehtävät pitää saada ennen lähtöä valmiiksi, vaikka pakkausteippi huuteleekin laatikosta. Lisäksi Suomessa odottaa tohtoripromootio omine kommervenkkeineen, joihin lukeutuvat mm. kahdet eri iltajuhlat kaksine eri pukukoodeineen. Miekan ja hatun hankinnasta puhumattakaan. Sitä ennen pitäisi jelppiä myös E:n pikkuveljelle kansalaisuus, paperibyrokratian sain valmiiksi tänään (olen luvannut tässä asiassa auttaa jo vuosia ja erinäisistä syistä haun pitää tapahtua ennen lähtöämme). Ja tietysti pitäisi myös pystyä pakkaamaan helposti liikuteltava matkalaukullinen tavaraa kahteen eri ilmastoon, koska Suomen ja Kanadan lisäksi olemme päätyneet varaamaan paluumatkan Meksikon kautta: E täyttää elokuussa 40 vuotta ja eihän noin mahtavaa juhlistus(teko?)syytä voi jättää käyttämättä nähdä vielä yksi maa lisää. 

En edes aloita siitä, että Suomen verovirasto on muistanut minua omilla vaatimuksillaan ja Suomessa viettämämme aika v. 2020 onkin poikinut verovastuita, joista en tiennyt... niiden setviminen jääköön Suomen päähän. 

No, postauksen pointti ei kuitenkaan ole valitella kiirettä, siitä itse asiassa yritän aktiivisesti opetella eroon. Olen tämän vuoden mittaan lukenut kasan kirjoja, joiden yhteinen teema on "suorita vähemmän, elä enemmän" eli kuinka ihmiskunnan olisi terveellistä kokonaisuudessaan pyrkiä ulos työsuoritusten, kulutuksen, tuottavuuspalvonnan ja voitontavoittelun kehikosta. Postauksen ajatus oli pohdiskella aloilleen asettumista ja hieman myös bloggaamista. Aloitan jälkimmäisestä. 

Olen tänä vuonna kirjoittanut minimimäärän postauksia aiempiin vuosiin verrattuna ja osittain kyseessä lienee luonnollinen kehitys: olen pitänyt tätä blogia miltei 12 vuotta eli olen peräisin varmaan liitukaudelta nettiajanlaskussa. Tusinassa vuodessa ehtii sanoa monta asiaa moneen kertaan, aika lailla samaa jankatenkin. Toisaalta ainahan elämässä tapahtuu uutta ja löytyy myös uusia näkökulmia, eli aiheet sinällään eivät lopu. Motivaatio sen sijaan välillä putputtaa huuruilla. 

Osasyynä ovat välillä saamani negakommentit, vaikka niitä kyllä tulee jopa yllättävänkin vähän. Kuitenkin aika ajoin joku ilmaantuu kommenttikenttään tai someen luettelemaan, miten elän väärin, ajattelen väärin tai sanoitan asioita väärin. No, ei pitäisi antaa hetkauttaa, mahtuuhan maailmaan mekastusta. Ehkä negailu vaikuttaa enimmäkseen/vain siksi, että itsekin välillä mietin bloggaamisen mielekkyyttä ja anonyymit "inhoan tekstejäsi, silti luen ne aina" huutelut horjuttavat jatkamisen mielenkiintoa. 

Toisaalta tiedostan, että vanhemmaksi tultuani olen muuttunut paljon varovaisemmaksi tavassani ilmaista asioita. Pienen ihmisen kasvattaminen ja rinnalla kasvaminen ovat opettaneet, että jokaisella sanalla ja teolla on seuraus ja mielestäni on sivistyksen minimimitta pystyä muotoilemaan sanottavansa niin, ettei ainakaan tahallaan loukkaa, nälvi tai alista. Vaikkei ole kaikkien kanssa samaa mieltä, pitäisi pystyä tulemaan toimeen tässä samassa maailmassa ja yhteiskunnassa. 

Mutta asiaan, eli aloilleenasettumiseen. Olen miettinyt jo vuosia ellei vuosikymmeniä, miksi aloilleen asettumista pidetään jonkinlaisena menestyksen tai aikuistumisen standardina? Toki on minunkin mielestäni sikäli fiksua "edetä" elämässä, ettei jatka kaikkien vuosikymmentensä läpi 10-vuotiaan tai edes parikymppisen meiningillä, mitä se kullekin tarkoittaakin. Tuntuu, että mitä enemmän itselleni tulee vuosia matkamittariin, sitä vähemmän minua kiinnostaa kaikkinainen urautuminen: tiettyyn työpaikkaan, mielenkiinnon kohteisiin tai sijaintipaikkaan. Tämä taas ei tarkoita, että elämä pitäisi elää ikuisena kiertolaisena hanttihommia siellä täällä tehden tai sinkkubileitä kiertäen. Ehkä ennemminkin sitä, että pohdin paljon erilaisia vaihtoehtoisia tapoja asua ja elää: kuten nyt vaikka tämä tutkijavaihto ja perheen kanssa matkustaminen, kun tilaisuus on. Nelivuotiaamme ei vielä jää mistään paitsi, jos ei ole koko lukuvuotta samassa päiväkodissa tai eskarissa, eli ei tarvitse edes järjestellä mitään kotikoulu/kiertokoulusysteemejä, hihhei!

Jos voisin täysin vapaasti päättää, minusta olisi mahtavaa viettää yksi vuosi kierrellen Australiaa (tai jotain muuta mannerta) matkailuautolla, ja yksi vuosi risteillen maailman meriä, perhe matkassa tietenkin. Minne sitten, Antarktikselle, kuuhun, Marsiin...?! Kovin realistisiahan nämä visiot eivät ole, kuten yleensä/muuten seikkailullinen E jaksaa minua muistuttaa (fiksu mies). Eräs unelmani olisi ostaa pala maata, rakentaa sinne minitalo ja päästä eroon asuntolainasta käden käänteessä - tähän ehkä joskus tulevaisuudessa palaamme oikeastikin, koska E puolestaan intoilee mahdollisuudesta harjoittaa pienimuotoista maanviljelyä tai pikemminkin hyötypuutarhanhoitoa: nykyinen pikkuinen terassipihamme ei avokadopuiden istutukseen taivu. 

Palataanpa maanpinnalle. Miten mannertenvälinen väliaikainen muutto hoidetaan? Minimivarustein, taas kerran. Kumpikin meistä, E ja minä, pakkaamme yhden isohkon matkalaukun per henki. Rattaita ym. ei enää tarvita, yksi raijattava tavara vähemmän. Vancouverista oli erittäin tuskallista löytää majoitusta, koska vajaan kolmen kuukauden majapaikkaa ei ole missään järkihintaan tarjolla. Liian pitkä aika hotelli/hostelli/AirBNB-hinnoilla, liian lyhyt aika hankkia ns. oikeaa kotia. Jokainen vuokranantaja kun priorisoi pidemmät, pysyvämmät vuokralaiset. Syynäsin myös kimppakämppiä, mutta yhtään kukaan ei halua pikkulapsiperhettä kämppiksikseen - ymmärrän. Yliopistolta ei apua heru, koska en ole menossa heille pysyvämpään työsuhteeseen vaan oman tutkimusryhmäni rahoituksella lyhytaikaisesti. Hetken jo tuskailin tammikuussa, pitääkö koko vierailu peräti perua, koska kolmen kuukauden vuokrasuhteille alkoi kertyä hintaa kolmekymmentä tuhatta aussidollareissa. Vancouver on varmasti maailman inflaatiopiikkien huipulla asumiskustannuksissaan.

Lopulta onnistuimme löytämään ihan Booking.comista jonkun alakerrastaan vuokraaman asunnon "vain" tuplasti sillä hinnalla, mitä täällä kotonakin maksamme asumisesta. Eli hammasta purren Mastercard moikumaan. 

Tämä onkin hyvä rako muistuttaa, että jos olet haaveillut irtiottomahdollisuuksista, niin tsekkaa hyvä ihminen kaikki mahdolliset väylät. Vuorotteluvapaa, opiskelijavaihto, tutkijavaihto, valtion virkailijavaihto (tämä on oikea mahdollisuus sekä Suomessa että Australiassa, täällä nimeltään secondment), sapattivapaa, oman kodin vuokraus talveksi ja lähtö lämpimään, mitä näitä on. SUOSITTELEN. 

Journalisti-kirjailija Celeste Headleen sanoin, vapaasti suomennettuna:

Kun aivot saavat levätä ja latautua, ne palautuvat niinsanottuun valmiustilaan. Tuolloin aivot järjestelevät uutta, vasta hankittua tietoa ja sovittelevat sitä jo olemassaolevaan kokemukseemme. Valmiustila on ehdoton edellytys oppimiselle, mielikuvitukselle ja viisaudelle. Jos mielemme ei saa koskaan levätä, ei se myöskään koskaan saa tilaisuutta vaellella uusiin hedelmällisiin suuntiin. 

Pohdiskelu on ehkäpä ainutlaatuisin ihmisen toimista; kyky, joka erottaa meidät kädellisserkuistamme. Ei liene liikaa väittää, että kykymme pohtia tekee meistä ihmisiä. Neurotieteilijä Jonathan Smallwoodin mukaan juurikin haaveilu, mietiskely ja pohdinta erottavat meidät muista eläimistä. Ehkä nyt ymmärrät, miten vaarallista on tavoitella jatkuvaa suorittamista ja tuottavuutta, kaikki valveillaolotunnit. 

(Celeste Headlee: Do Nothing, 2020, p. 127)

Pääsiäisen tivolista, hurjaa menoa! Mutta mitäpä elämä olisi pelkällä mukavuusalueella tai samassa karusellissa pyörien. Hyvä välillä hypätä uusin suuntiin (tosin ei noin korkealta..!). E ja N kyydissä.

Vietimme ystävän kanssa yhteissynttäreitä high tealla: se on erityisen fiini brunssi- tai iltapäiväteekattaus, Perthissä menestyvä brittikulttuuritaustainen bisnesidea :)

Njom!

Tarjoiluista oli pakko pakata kolmasosa kotiin, emme jaksaneet kaikkea edes kolmestaan!

14.8.2020

Puoli vuotta paluumuuttaja

Millaista oli asua Suomessa puoli vuotta, lähes vuosikymmen sen jälkeen, kun sieltä muutin pois? Lähdimme Suomesta parisen kuukautta sitten, joten nyt on hyvä aika reflektoida asiaa. 

PERHESUHTEET

Aikamme Suomessa oli tietysti koronan värittämää sikäli, että oma olo ailahteli rajoitusten mukaantulon myötä ja muutenkin fiilis oli varmasti erilainen, kuin jos olisimme ennakkoon suunnitelleet asettuvamme maahan. Jos olisimme koko ajan suunnitelleet puolen vuoden Suomen-keikkaa, olisimme todennäköisesti koittaneet hommata oman asunnon, koska puoli vuotta vanhempien nurkissa kuulostaa pitkältä ajalta. Huom, kuulostaa. Mielestäni on kuitenkin onni onnettomuudessa ja kultareuna pilvessä, että asuimme kolme sukupolvea saman katon alla. Oli hyväksi N:lle, että hän sai elää neljän huolehtivan aikuisen sukulaistaloudessa. Oli hyväksi minulle saada runsaasti apua ja tukea, ja mukavaa myös E:lle ja vanhemmilleni tutustua kunnolla toisiinsa. Ja vanhempieni sanojen mukaan oli todellinen etuoikeus saada osallistua N:n kasvuun ja kasvattamiseen. 

Mitä enemmän ajattelen asiaa, sitä epänormaalimpaa minusta on, että nykyajan elämä keskittyy niin vahvasti ydinperheyksiköihin tai yksilöihin. En missään nimessä kannata sitä, että ihmiset eri ikäkausina ja tilanteissa jätetään sukulaistensa varaan (esim. että ei olisi tiettyjä sosiaalitukia ja -palveluita kuten päivähoitoa tai vanhustenhoitoa, sukulaiset hoitakoon). Mutta kannatan kovastikin sitä, että etenkin pienten lasten vanhemmat löytäisivät itselleen tukiverkon ja isovanhemmat puolestaan saisivat olla kiinteä osa lastenlastensa elämää. Paradoksaalisesti en tiedä, miten itse asian järjestämme tulevaisuudessa, koska Australia yhä edelleen on Suomesta ja Ranskasta kaukana. 

Täällä Ranskassakin nautin kovasti siitä, että perheessä on ekstra-aikuinen ja kotityöt ja lapsenvahdinta jakautuvat ihan eri lailla kuin kahden huoltajan (saati yhden aikuisen) taloudessa. Unelmatilanteessa asuisimme isovanhempaa/isovanhempia lähellä, tai meillä olisi osa-aikainen lastenhoitaja tai kodinhoitaja. No, ainahan sitä haaveilla saa, vaikkei mikään noista haaveista ole ainakaan juuri nyt realistinen. 

Pääpointtini on, että nykymaailmassa ihan liikaa joutuu pärjäämään yksin, itse, ilman apua, ilman tukea, ja sitä pidetään jopa jonkinlaisena sankarillisuutena tai vähintäänkin normina. Emme ole lajina kuitenkaan yksilösuorittajia, vaan aikojen alusta saakka eläneet perheryhmissä ja klaanijärjestelmissä. Nyt lapsen saatuamme, muista irrallisen ydinperheen paineet ovat ihan uudella tavalla käsinkosketeltavia. Minusta on suoraan sanottuna väärin, että yhteiskuntamme niin vahvasti painottaa kilpailua, yksilösuorituksia ja "kukin pärjätköön omillaan" ajattelua. Ei ole tervettä. Onneksi Perthissä odottaa ystäväverkosto, joten aivan oman onnemme nojaan emme jää. 

YSTÄVÄT

Ystävistä puheen ollen, miten sujui kaveririntamalla, kun palasin "maitojunalla kotiin" näin monen vuoden jälkeen? Olen toki Suomessa käynyt vuosittain sitten poismuuttoni 2011, parhaina vuosina jopa kahdesti. Eli kohtuullisen tiiviisti olen pitänyt välejä yllä ja kuulumisia on vaihdettu puolin ja toisin satunnaisin sähköpostein ja meseviestein. Muttamutta. 

Kyllä tässä vaiheessa huomaa, että ei voi olettaa ystävyyksien jatkuvan entiseen malliin, jos on itse poissa lähes vuosikymmenen. En järjen tasolla ole näin olettanutkaan, mutta nyt ensimmäistä kertaa kohtasin tunnetasolla sen, että emme ole enää yhtä läheisiä monien kanssa, kuin joskus muinoin. Asia on päivänselvä ja odotettavissa, silti en pysty täysin tunnetasolla hyväksymään, että tilanne on mikä on. Harmittaa. Vaikka oma moka (itsepä muutin), silti harmittaa. 

Ystävien tapaamista varjosti ja suorastaan esti korona, eli tavanomaisena vuonna asiat olisivat voineet mennä aika toisinkin. Moni läheisistä suomikavereistani on nykyään perheellisiä ja toisaalta se tuo omat lisähaasteensa tapaamismahdollisuuksiin, toisaalta voi myös lähentää, koska käymme läpi samaa elämänvaihetta. Kuitenkin muutama tärkeä ihminen jäi kokonaan tapaamatta, tai ehdimme nähdä tyyliin kerran, koska elämä, korona, rajoitukset, työt, syyt. Ja tämä on se aspekti, joka harmittaa. Jos ei puolessa vuodessa saa uudelleen tutustuttua ja syvennettyä ystävyyttä, niin lievä epäonnistujaolo siitä itselle tulee - vaikka järjen tasolla taas ymmärrän, että ihan turhaan. Mutta tunteet ovat oma maailmansa. 

Toisaalta iloisiakin hetkiä koettiin ja oli mahtavaa huomata, että osa ystävistä on ihan yhtä hyviä ystäviä kuin aina ennenkin. Se oli myös mukavaa, että vietimme eri tavalla aikaa sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole elämäämme jatkuvasti kuuluneet aiemmin. Tapasimme esimerkiksi kahta serkkuani (eri sukuhaaroista ja eri aikaan) ja meillä oli mahtavan mukavaa lähes samanikäisten lastemme touhuiluja seuratessa. E löysi hyvän ystävän itselleen serkkuni miehestä ja hengaili myös veljieni kanssa, joten hänkään ei joutunut yksinäiseksi uudessa maassa. 

SUOMI-ILMIÖT

Suomessa tietenkin sai fiilistellä "Suomi-ilmiöitä" eli tiettyjä tuttuja ja rakkaita ruokia, luontoa, maisemia ja tapoja. Joulu, laulut, koristeet, tuoksut. Lumi. Jäätynyt järvi. Pimeä metsänreuna, yhtä aikaa aavistuksen uhkaava ja maagisen kiehtova. Hankikanto, latu, pakkashuuru. Ruispalat edam-juustolla, tomaatilla ja kurkulla. Tolkuttomasti kahvikupillisia. Korvapuustit, kaneli, kardemumma, raesokeri. Syntymäpäiväni, mokkapalat, maidoton jäätelö. Pääsiäinen, virpomaoksat, vappu, munkit ja sima. Orastavat hiirenkorvat, sinivuokot, leskenlehdet, äitienpäivä. Järvimaisema koivujen katveessa, vihreä hento harsoverho lehvästönä. Kiurut, peipposet, pääskyset. Liverrys ja kujerrus. Pitenevät illat, sarastavat aamut. Veden välke. Yötön yö. Juhannusjuhlat. Tuoreet, makeat marjat, mansikat, mustikat, vadelmat, kirsikat, karviaiset. Kanervikot, mättäät, sammaleet, jäkälät. Metsän tuoksu. Lapsen kikatus, kun Ukki hyppyyttää tai Mummu laulattaa. 

Tuleeko näitä ikävä? Tottakai. Haluammeko näiden perässä muuttaa Suomeen uudelleen tai pidemmäksi aikaa? Paljon vaikeampi kysymys. Ei juuri nyt tunnu todennäköiseltä, mutta elämässähän ei koskaan kannata sanoa ei koskaan. 

Jää-Väinämöisen ja joulupukin tapasimme jo v. 2015. Tänä vuonna kotimaanmatkailu itsessään jäätyi koronan vuoksi. 


Vaikka kuva on vuodelta 2015, tänäkin vuonna - kuten aina - vietimme mahdollisimman paljon aikaa sukuloimassa Oulujärven maisemissa. Se oli yksi paluumuuton kohokohtia.


23.11.2019

Oravanpyörästä ulos ulkomaille muuttamalla?

Onko ulkomaille muutto hyvä väylä ulos oravanpyörästä, tai onko se siihen väylä ollenkaan? Aiheesta tuli keskustelua Ulkosuomalaisten Blogit-sivustolla, ja aloin itsekin asiaa pohtia. Eräs kommentoija oli peräti sitä mieltä, että irtiotoista on tullut uusi normaali: nykyään ”kuuluu” ensin hankkia ”kaikki” - koulutus, vakityö, perhe, omakotitalo, auto ja koira - jonka jälkeen tehdään irtiotto sopivana tai sosiaalisesti hyväksyttynä pisteenä iin päälle. Tämä oli mielestäni mielenkiintoinen väite ja pureudun siihen lopuksi.

Lähtökohtainen ongelma aiheesta keskustellessa on oravanpyörän määrittelemättömyys. Onko perusarki oravanpyörä? Onko arki loppujen lopuksi kaikkialla samanlaista, eli onko oravanpyörää mahdotonta paeta? Voiko ulkomaille muuttamalla päästä oikeastaan mistään hamsterinhäkistä ulos, jos se oravanpyörä, juoksumatto tai myllynkivi lymyää kuitenkin uuden maan uusissa ympyröissä? Wikipedian mukaan oravanpyörä kuvaa turhauttavaa ja tehotonta toimintaa, tai kilpailu- ja kulutuskeskeisessä yhteiskunnassa mukana pysymisen yrittämistä. Keeping up with the Joneses, pidetään kulisseja yllä, tavoitellaan aina jotain parempaa ja hienompaa oman jaksamisen ja terveyden kustannuksella, koska naapurillakin on.

Itselleni oravanpyörä on paikallaan juoksua eli samojen asioiden turhauttavaa, väsyttävää tai puuduttavaa toistamista päivästä, kuukaudesta, ehkä vuodesta toiseen. Oravanpyörä saa tuntemaan, että elämä valuu hukkaan, ja jokin toisenlainen tapa elää olisi täyttymyksellisempi. Mutta onko arki aina ikävää tai täyttymyksetöntä? Mielestäni ei, ja tässä piilee jutun juju. Arki eri maissa, kaupungeissa ja paikoissa voi olla hyvinkin erilaista eri painopisteineen ja juurikin tämä on syy, miksi sitä uutta parempaa arkea lähdetään haikailemaan kaukomailta.

Ulkomaille muuttajan tai irtiottajan perusmannekiini on digityöläinen, joka näpyttelee puolta työviikkoa palmun alla uima-altaalla, viettääkseen toisen puolen aurinkomaansa ravintoloissa, nähtävyyksissä, seikkailuissa, halvoista hinnoista nauttien. Tämä iltapäivälehtien myymä illuusio ei tietenkään läheskään kaikille (ei ehkä edes noille perusmannekiineille) ole ulkomaille muuton todellisuutta. Luonnollisestikin useat (useimmat?) muuttajat päätyvät ennemmin tai myöhemmin elämään perusarkea myös uudessa maassa, jos perusarki sisältää töitä, asioiden hoitoa, kauppareissuja, lääkärikäyntejä, harrastuksia, opiskelua, lasten kuskausta jne. Mutta palataan jälleen siihen, onko perusarki oravanpyörän synonyymi? Se voi olla, tai voi olla olematta.

Millaiseksi oman arkensa muodostaa, riippuu tietenkin eniten henkilöstä itsestään. Mutta ympäristö voi joko tukea tai vaikeuttaa ”omannäköisen” tai haaveillun arjen järjestämistä. Pienimuotoisena pikaesimerkkinä: itse harrastan kahvilalounaita aina voidessani, koska siitä tulee minulle hyvä mieli ja tunnen eläväni täyteläisempää elämää. Suomessa minulla ei ollut tähän harrastukseen varaa, Australiassa on. Lisäksi Aussilassa on paljon enemmän uusia kokeiltavia kahviloita sekä sosiaalinen hyväksyntä asialle, jos sitä kaipaa. Kellekään ei tarvitse perustella, miksi kuluttaa rahaa fiiniin cappuccinoon kahvilan terassilla, kun kotona voisi tyrkätä porot pannuun parilla pennillä. Jos jostain tykkää, siitä tykkää, good on you!

Oravanpyörästä hyppääjät ja irtiottajat usein perustelevat muutoshalujaan ilmasto- ja sääasioilla. Suomessa nyt vaan on aika pee ilmasto, jos sattuu tykkäämään lämpimästä, kuivasta ja aurinkoisesta säästä. Aamuruuhkat, laskujenmaksut ja kaupankassalla jonotukset ovat samaa joka maassa, mutta mitä näiden rutiinien ulkopuolella tekee tai pystyy tekemään, vaihtelee rajusti. Aurinko ei ole ainoa houkutin, eivätkä suomalaiset ainoita muuttajia – ulkomaille muutetaan jatkuvasti kaikkialla. Esimerkiksi aussinuoret usein haikailevat Kanadaan, kokemaan lumisen talven laskettelun ja lautailun parissa vuoristossa. 

Tosin irtiotto ei aina tähtää jonkin tarkastirajatun unelman toteutukseen, vaan yleisemmin muutokseen, jonkin erilaisen kokemiseen. Esimerkiksi me asumme jo ulkomailla, halusimme silti irtioton - Australian auringosta Ranskan marraskuun mutaan ja tihkuun. Ylipäätään ajatus, että ulkomaille muutto ja/tai irtiotto kerran elämässä ovat jokin onnen tae tai ratkaisu kaikkeen, on tietenkin naiivi, koska elämä on jatkuvaa muutosten tilaa ja mitä halusi eilen, ei välttämättä ole, mitä haluaa ylihuomenna tai ensi vuonna. Omassa tapauksessamme matkustelu, uuden kokeminen ja uudet alut ovat elämäntapamme sinällään, eli irtiotot irtiotosta ovat itse asiassa meille normaalia elämää. 

Ulkosuomalaisten keskustelussa tuli esille sekin puoli, että uutta auvoisaa elämää etsivät saattavat pettyä rankasti tajutessaan, että arki lyö kasvoille myös myyttisessä unelmamaassa. Aivan varmasti näin. Mutta elämä nyt on sellaista, että läheskään jokainen unelma ei olekaan toteutuessaan niin mahtava, kuin kuvitelmissa toivoi. Tuskinpa maailman jokaiset häät tai jokainen ostettu uusi koti on täysin vastannut mielikuvia, päinvastoin. Miksi ulkomaille muutto olisi asiassa poikkeus? Silloin on vaan paikan päällä pohdittava, miksi siihen oravanpyörään päätyy aina uudestaan, eli onko omissa valintamekanismeissa jotain ”vinksallaan”: suostuuko vaikka liian helposti ylitöihin, jos kuitenkin inhoaa sitä, että omaa aikaa ei ole?

Oravanpyörän vastakohta ei mielestäni ole jokin leppoisa paratiisi, jossa arkea ja arjen rutiineja ei ole olemassakaan. Pikemminkin vastakohta on hyvä arki, enimmäkseen mieluisa, mielekäs tapa olla ja elää. Itselleni mielekkyyteen ja mieluisuuteen kuuluu vahvasti omaehtoisuus, eli mahdollisuus itse valita, mitä tekee, miten ja milloin. Kun päätimme lähteä kiertämään maailman ympäri äitiys- ja muiden vapaideni aikana, emme missään vaiheessa kuvitelleet, että arjen rutiinit eivät tule koskettamaan meitä irtiottoajan mittaan. Päinvastoin. Suunnittelimme tarkoituksella niin, että voimme välillä elää mahdollisimman tasapaksua arkea, jotta muutokset, matkustus ja uutuudet eivät vie kaikilta voimia ja hermoja. Sitäpaitsi niistä uutuuksistakin tulee oravanpyörä, jos ne kokee pakkosyötöllä, suorittaen, enemmän on enemmän-mentaliteetilla. 

Onko irtiotto nykyään yksi ”must” muiden joukossa, sellaisten ihmisten ämpärilistan yksi jatke, jotka ovat jo saavuttaneet ”kaiken”, ks postauksen ensimmäinen kappale? Mahdollisesti. Välivuosien pito kaikenkaikkiaan vaikuttaa yleistyneen, tosin minulla ei ole asiasta tilastotietoa. Omasta mielestäni irtiottojen normalisoituminen on pelkästään hyvä juttu. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi putkielämä olisi kaikista arvokkainta: peruskoulusta opiskelemaan, sieltä töihin, naimisiin, vanhemmaksi, omakotitalon omistajaksi, eläkkeelle, hautaan. Etenkin kun kenenkään elämä ei todellisuudessa ole putki, vaan kaikilla on omat polkumme, mutkamme, umpikujamme ja irtipyristelymme. 

Jos siitä omasta arjestaan ja omasta normaalistaan haluaa poikkeuksen – oli se sitten Suomen Prisman jonoista Ranskan Carrefourin jonoihin – on vain mahtavaa, jos asian uskaltaa toteuttaa. Jos taas ei moista poikkeamaa kaipaa, mahtavaa sekin. Toinen ei ole toista parempi, vaan jokainen elämäntapa on kokijalleen yhtä arvokas.

Hyvää joulunodotusta keskiaikaisilta kujilta.


Anoppilan kauniita yksityiskohtia.



29.10.2019

Minne muutatte? Vähän kaikkialle

Perthistä lähtöön on reilu viikko, mutta olemme eläneet muuttovalmistelujen keskellä nyt lähes kuukauden. Muuttaminen on mielestäni yksi mahtavimpia asioita elämässä (nimimerkillä kummallinen), mutta tällainen muuttotilanteessa junnaaminen ei ole kauhean kivaa. Taidamme kilistellä kuohuvat lentokentällä, kun tästä vihdoin liikahdamme eteenpäin.

Aloitimme muuttovalmistelut hyvissä ajoin, jotta loppuun ei tulisi hurjaa paniikkia. Taitaa se kaikesta huolimatta tulla, muuton luonteesta johtuen. Aiemmissa muutoissa on tavarat siirretty keskitetysti vanhasta paikasta uuteen, ja tultu takaisin siivoamaan. Tällä kertaa tyhjennyksen ja siivouksen on tapahduttava yhtä aikaa, koska lähdemme tästä kodista suoraan lentokentälle ja kämpän on jäätävä muuttokuntoon vuokralaisellemme. 

Ei ole kauhean helppo yrittää ennustaa, mitä tavaraa tarvitsee aivan viime metreille asti. Voiko pakata jo lääkekaapin pois? Entäs liinavaatteet ja pyyhkeet? Onneksi tavara ei mene kauemmas kuin alakerran varastoon, joten kyllä sen sieltä saa, jos tarvitsee. Entä missä järjestyksessä olisi fiksua siivota, ettei tarvitse hinkuttaa samoja jälkiä uudestaan? Emme voi kaikkea hankaamista jättää viimeiseen päivään, koska lentokentälle pitäisi ehtiä jo puoliltapäivin. Olemmekin joka päivä tyhjentäneet ja siivonneet jonkin kaapin tai nurkan. Nyt alkaa olla jonkinlaiset askelmerkit paikallaan viimeisiin päiviin: tyhjennä ruokakaapit, pyyhi kaikki pinnat, imuroi ja luuttua, pese jääkaappi ja roskikset, pese ja pakkaa petivaatteet pois...

Vaikka olen siisteyden ystävä, jokapäiväinen siivousteema alkaa tässä vaiheessa ahdistaa. Meillä on ollut kaksi asuntonäyttöä per viikko parin viikon ajan ja niitä varten on kuurattu kynnet karrella. Asuntomme on perthiläisittäin pieni ja luksukseton (meidän talossa ei ole esimerkiksi kuntosalia, saunaa ja uima-allasta, jotka usein ovat keskustan kerrostalojen vakiovarusteita). Niinpä kilpailemme sijainnilla ja siisteydellä. Onneksi nyt on vuokralainen löytynyt ja pääsemme reissuun helpottunein mielin. Voin sanoa, että Pariisin-koneeseen pääsy alkaa tuntua lomalta itsessään, vaikka edessä onkin puoli vuorokautta penkkiurheilua aktiivisen vauvan kanssa. 

Laskin huvikseni, että olen tähän mennessä asunut 21:ssä eri asunnossa. Niistä seitsemässä lapsuudenperheeni kanssa, seitsemässä omilleni muutettua opiskeluaikoina, ja täällä Perthissä nykyinen kotimme on minulle Aussilassa seitsemäs. Muuttojen tahti on siis kiihtynyt vanhemmiten, ei kylläkään itsetarkoituksella. Vaikka muutoista pidänkin, en ole koskaan muuttanut "huvin vuoksi" vaan jonkin tarpeen ratkaisemiseksi (lähemmäs opiskelupaikkaa, yhteen tai erilleen kumppanista, jne). 

Muutoissa minua kiehtoo muutoksen mahdollisuus ja uuden kodin tarjoaman uuden elämän idea. Uuden kodin saa sisustaa ja laittaa sellaiseksi kuin haluaa - saa tietenkin vanhankin, mutta uusi aina jotenkin eri lailla insproi. Uusi koti tuo muuassaan uuden tai muuttuneen elämän, koska kaikki arkikuviot ja arkiliikkuminen tulevat mukautumaan sijainnin perusteella. Kohtaa uusia naapureita, oppii uusia reittejä, huomaa ja kiinnostuu eri asioista kuin ennen. Minua on aivan pienestä asti kiehtonut kaikki poikkeuksellinen tai arkea mullistava: muistan, kuinka perheemme muuttopäivinä minusta oli ihmeellistä, että syötiin talouspaperin päältä ja kahvinkeitin raksutti muuttolaatikkokasan katveessa. Tyhjässä asunnossa on jotain mahdollisuuksissaan herkullista, kaikki on avoinna, mikään ei ole lukkoon lyötyä ja luutunutta. 

Kun viime viikolla hinkkasin seinistä asumisen jälkiä pois, N:n pyöriessä vieressä lattialla omissa puuhissaan, koin humahduksenomaisesti eläväni omia lapsuusmuistojani. Lapsena oli jotenkin mielikuvitusta lennättävää nähdä, kuin koti muuttuu tyhjiksi huoneiksi, kaikki tuttu riisutaan niistä. Toisaalta uuteen kotiin päästessä oli uudet tuoksut, uudet huonejärjestykset, naapureissa uudet kaverit. Jännä juttu sikäli, miten aika kultaa muistot, koska perheeni viimeisimmästä paikkakunnanvaihdosta Jyväskylän liepeiltä Kuopioon en tykännyt yhtään. Muutimme alkukestästä, ja pitkä kesä ennen koulun jatkumista oli yksinäinen ja tylsä. En alkuun pitänyt enkä oikein vieläkään pidä Kuopiosta asuinpaikkana, vaikka järjellä ajatellen ja paperilla se on oikein hyvä asuinkunta. Kuitenkin tämä aspekti on haalistunut niiden muuttoja yleisesti fiilistelevien tunteiden alle. 

Muuttoihin kuitenkin yleensä kuuluu se, että muutetaan jostain jonnekin. Nyt me tarkalleen ottaen muutamme jostain, mutta "minne" on avoimempi. Kaupan kassa kysyi eilen paikalliseen tapaan, miten päiväni on mennyt. En kiireissäni halunnut jutella, mutta vastasin kuitenkin, että muuttoa puuhaamme. VIRHE! Se nimittäin johti seuraavaan:

Kassa: - Ai muutatte? Oho! Siinä on iso työ. Minnepäin?
Minä: - Hmm, no itse asiassa lähdemme pidempään reissuun.
K: - Minne?
M: - (Muminaa, miten pääsisin tilanteesta pian pois) ...Eurooppaan.
K: - Ai minne Eurooppaan?
M: - Mm, no Ranskaan ja Suomeen nyt ensin.
K: - Miksi juuri sinne? 
M: - Minä ja puolisoni ollaan niistä maista kotoisin.
K: - Ooh, sepäs vasta jotain! Pääsisinpä itsekin Suomeen. Olen aina halunnut Suomeen!
M: (En keksi vastausta, onko tämä jotain kohteliaisuusfraasiparaatia?)
K: (Luullen, etten kuullut) Suomeen! Wau. Olen aina halunnut Suomeen.
M: (En vieläkään keksi sanottavaa, kuten: miksi juuri Suomeen? Oletko edes kuullut Suomesta ennen?)
K: (Yhä luullen, etten kuullut) Suomi se vasta on kiinnostava paikka, pääsisinpä sinne joskus.
M: Niin paljonko se yhteissumma olikaan? Voinko maksaa kortilla?
K: $39, joo tottakai, tuossa on laite. Suomeen! Wau. Aikamoista. Suomeen! Jännää!

Pian pyöräilemme uusissa maisemissa. Tai emme pyöräile ollenkaan, sillä pyörät jäävät tietenkin tänne.


17.5.2019

Ulkomailla asuminen itsekästä?

Onko ulkomaille muuttaminen itsekästä? Kodin, perheen, suvun, kavereiden, työpaikan, tuttujen ympyröiden ja selkeänä polkuna avautuvan tulevaisuuden jättäminen taakse omien mielitekojen tai seikkailunhalun vuoksi? Tämä kysymys tuli mieleen, kun luin Heinin ajatuksiaherättävän postauksen aiheesta, onko lasten kanssa muutto ulkomaille itsekästä.

Henkilökohtaisesti minua ei ole (ainakaan päin naamaa) syytelty itsekkyydestä, ei mielestäni edes silloin, kun vuonna 2011 julistin lähteväni maailmalle epämääräisen pysyvämmin kuin kahtena aiempana vaihto-opiskelijakeikkana. Koska muutostani on jo niin kauan aikaa, eivät muuton motiivit tai muuttoon suhtautuminen ole olleet enää aikoihin tapetilla puheenaiheina. Toisaalta, omassa mielessä nämä kysymykset pyörivät nyt, kun perheellistyimme, eli kyseessä ei ole enää kaksi aikuista elämässä omaa elämäänsä oman mielensä mukaan. Elämmekö itsekkäästi, jos "pidättelemme" lapsenlasta poissa isovanhempiensa ja muun suvun huomasta ja toisinpäin?

Ihan alkuun tulee mieleen, että mitä  ylipäätään on itsekkyys. Ainakin sitä, että tekee päätöksiä ja toimii oman mielensä mukaan, ottamatta muita lainkaan huomioon. Muttamutta. Missä menee itsekkyyden ja terveen itsenäisyyden raja? Tässä mielestäni on kysymys, jota jokainen meistä ratkoo koko elämänsä uudelleen ja uudelleen, enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Itse olen hyvin nuoresta asti ollut sikäli itsenäinen, että minua eivät suuremmin liikuta muiden mielipiteet tai toiveet siitä, miten minun tulisi elää. Toki niitä kuuntelen ja otan huomioonkin tarvittaessa, mutta lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että kukin ratkoo omat päätöksensä itse ja en voi enkä halua ulkoistaa omaa elämääni naapurin mummon kissalle arvanheitoksi - minähän niiden päätöksieni kanssa elän, ei se kissan arpa. Siksi minkäänlainen lokerointi tai syyllistäminen ei ole ainakaan tähän saakka syvemmin purrut minuun, eli ajatus, että tulisi elää "kuten muutkin" tai tehdä tiettyjä päätöksiä siksi "koska kuuluu".

Mutta onko itsekästä, että minun päätökseni vaikuttavat suoraan niin moneen muuhun ihmiseen? Poikamme tulee kasvamaan kaukana suvustaan ja vaikka tarkoitus onkin vierailla Suomessa vuosittain ja toivottavasti saada suomivieraita meillekinpäin, ei se ole sama asia kuin samassa kaupungissa saati samassa pihapiirissä elo, kuten ennenmuinoin suvut asuivat. Tässä kohti tosin täytyy olla realisti. Nykymaailmassa harva asuu huutoetäisyydellä suvustaan. Jos mekin jotenkin Suomeen eksyisimme, todennäköisin asemapaikka töiden vuoksi olisi pääkaupunkiseutu. Sieltä käsin on toki helpompi vierailla korpi-Suomessa kuin Australiasta saakka, mutta tuskin joka viikonloppu tai edes kuukausi silloinkaan.

Minua kiehtoo kovasti, miten muut ratkovat tätä itsekkyys/itsenäisyys-dilemmaa, ja näkemiäni ratkaisuja ovat olleet:

  • Muutto takaisin alkuperäiseen kotimaahan väliaikaisesti, esimerkiksi välivuodeksi, tai johonkin projektitehtäviin. 
  • Muutto takaisin alkuperäiseen kotimaahan pysyvästi, mutta pysyvyys muuttuu pian väliaikaisuudeksi, kun käänteinen kulttuurishokki ja monet muut syyt saavatkin perheen taas lähtemään maailmalle. 
  • Muutto jonnekin kolmanteen maahan, joka on lähempänä sukua kuin senhetkinen asuinmaa. Tämä on meidänkin kohdallamme vaihtoehto, jos muuttoa jonain vuonna aletaan puuhaamaan. 
  • Elämän jatkaminen kuten ennenkin, mutta (lähes) jokainen loma vietetään Suomessa.
  • Elämän jatkaminen kuten ennenkin, ja Suomessa käydään silloin jos sattuu olemaan ekstrarahaa tai -aikaa, ehkä kerran puolessa vuosikymmenessä. 
Kääntöpuoli, jota itsekkyys/itsenäisyyskeskusteluissa ei aina puida, on se onko sukulaisten puolelta itsekästä odottaa kaikkien lähisuvun jäsenten pysyvän lähituntumassa aina. Modernissa maailmassa työelämä sanelee paljonkin, minne kukakin voi ja haluaa asettua asumaan. Aina työmahdollisuudet eivät kohtaa siellä, missä perheenjäseniä sattuu asumaan. Toisaalta läheskään kaikkia ei suoraan sanoen inspaa asua samalla peräkylällä tai pikkukaupungissa, jonne sattui syntymään - ja miksi pitäisi? Elämä on elämistä varten ja eläminen minulle tarkoittaa uusia asioita, oppimista, kokemuksia, elämänkatsomuksen ja mielipiteiden monipuolisuutta ja avartamista, ja noista kaikkia helpoiten kerryttää matkustelemalla tai muuttamalla. 

Itsekästä vai itsenäistä siis? Riippuu täysin tilanteesta ja näkökulmasta. Minun itsenäinen valintani on toiselle itsekästä, ja toisaalta minun toiveeni jotakuta toista kohtaan voi olla itsekästä minun osaltani, kun toinen vain haluaa tehdä itsenäisiä päätöksiä. Eli puolensa ja puolensa tässäkin asiassa. Voep olla tahi voep olla olematta, kuten Savossa sanotaan!

Kuva: The Leader-lehti

5.12.2018

Seli seli - miksi ei?

Seuraa tajunnanvirtaa aiheesta: mitä vanhemmaksi elän, sitä enemmän ihmettelen, miten paljon ihmiset kehittävät itselleen erilaisia sääntöjä ja odotuksia, tai vastavuoroisesti henkisiä häkkejä ja esteitä. Eritoten hämmästelen sitä henkistä energiaa, joka kuluu kaikenlaisten selitysten ja syiden kehittelyyn, miksi jotain ei voi tehdä tai saavuttaa.

Oma yritykseni on kyseenalaistaa näitä omassa että muiden elämässä - ei siis mitään anarkiaa lietsoen, vaan uteliaasti kysyen, miksi näin, miksei jotenkin toisin, etenkin jos elämäänsä ei sellaisenaan ole tyytyväinen.

Pitkä ja hutera, mutta mielestäni relevantti aasinsilta edessä:

Työssäni valitusten käsittelijänä kohtaan joka päivä neljää ihmistyyppiä. Tietenkin aivan "normaali-ihmisiäkin" on, heitä en tässä laske omaksi tyypiseen - eiköhän meistä jokainen ole tilanteesta riippuen "normaali" eli kykenevä asialliseen ja vastavuoroiseen kommunikointiin, ja satunnaisesti jotain seuraavista.

Selittelijä

Tämä tyyppi kertoo asiastaan ummet ja lammet, mutta keskittyy pääsääntöisesti siihen, miksi a) ei itse tehnyt valituksen kohteelle tai tilanteelle mitään, b) miksi ei ole aiemmin ottanut asiaa esille tai yrittänyt ratkoa sitä tai c) miksi ei ole hänen asiansa selvittää omaa ongelmaa, vaan jonkun muun.

Selittelijällä on yleensä pitkä liuta oireita tai ongelmia, joiden kanssa hän painii. Huom, ymmärrän sen, että joskus elämässä menee oikeasti aivan poskelleen ja vaikkapa sairaudet viivästyttävät todentotta asioiden ratkontaa, kun ei ole voimia tai rahaa. Selittelijän erottaa "oikeasti ongelmaisesta" juurikin selittelyn maku eli se, että joka ongelma ja syy kuulosta paisutellulta eikä mikään ratkaisuehdotus kelpaa, ellei se ole jokin täysin vaivatta ja maksutta lankeava Manun illallinen.

Selittelijää on vaikea auttaa, koska hän yleensä torppaa kaikki ratkaisuehdotukset jollain vastaväitteellä tyyliin "en voi hankkia asiaani apua, koska minulla ei ole autoa, bussikortti meni hukkaan, puhelimesta loppuu saldo tämän puhelun jälkeen, kotitietokone hajosi ja kissakin sairastelee eli en voi lähteä kotoa mihinkään".

Pumppaaja

Pumppaaja on sukua selittelijälle, mutta yleensä ymppää tarinoihinsa ekstraa, joilla kaunistelee omia toimiaan tai motiivejaan, ja mollaa vastapuolta. On erittäin yleistä, että minulle kerrotaan asioista vain toinen puoli ilmeisesti sillä oletuksella, että en saa vastapuolelta kuulla tämän versiota. Tämä on todella lyhytkantoinen strategia, sillä ensimmäinen askel, joka valitustenkäsittelyssä otetaan, on yhteys vastapuoleen ja selonteko asiasta. Eihän tuomarikaan oikeudessa päättäisi mitään asiaa vain yhtä osapuolta kuulemalla.

Vastuunvälttelijä

Kaikkein rasittavin tyyppi kuunnella tai auttaa on vastuunvälttelijä. Hänessä yhdistyvät selittelijä ja pumppaaja sekä se ominaisuus, että mikään ei ole koskaan oma vika tai ainakin muut jotenkin ajoivat hänet tähän tilanteeseen. Tyypillisesti, ikävä kyllä, vastuunvälttelijä on ongelmissa elämänhallinnan ja/tai lain kouran kanssa, tai jo vankilassa. Vastuunvälttelijä ei kaltereidenkaan takaa käsitä, miksi hänet tuomittiin kun a) hän oli vain olosuhteiden uhri, b) muut tekevät vielä pahempia rötöksiä, c) tuomari oli lähtökohtaisesti puolueellinen ja d) hänen tulisi saada vielä yksi uusi tilaisuus, vaikka aiempia tilaisuuksia olisi annettu puolen tusinaa. Vastuunvälttelijä elää elämänmittaisessa denial-tilassa, jossa omia epäonnistumisia ja huonoja valintoja ei halua eikä pysty tunnistamaan, tai ainakin ne pyrkii lakaisemaan maton alle ja etsimään syyllisiä aina muualta.

Periaatteen ihminen

Periaatteen ihmisiä kohtaavat kaikki asiakaspalvelijat ja julkissektorin virkailijat. Periaatteen ihminen on valmis käyttämään jopa mittaamattomasti aikaa, rahaa ja vaivaa jonkin rahallisesti mitättömän ongelman korjaamiseen tai pikemminkin "paljastamiseen" tai "syyllisten vastuuseen saamiseen".

Periaatteen ihmistä itse asiassa ymmärrän paremmin kuin muita, koska itsekin olen sitä mieltä, että kaikkien tulisi yrittää tehdä parhaansa, toimia lainmukaisesti ja kantaa vastuu silloin kun se on paikallaan. Harmillisesti periaatteen ihminen saattaa sokaistua sille, mikä on oikein ja kohtuullista, ja mikä on pelkkää pikkumaista nillitystä. Ei ole lainkaan tavatonta, että virkailijat käyttävät esim 40h työaikaa jonkin alle kympin ongelman selvittelyyn. Tässäkin ymmärrän, että kymppi on monelle iso raha. Kuitenkin periaatteen ihmiset pääsääntöisesti ovat hyvätuloisia ja ensitöikseen julistavat, ettei heitä kiinnosta raha, vaan periaate.

Tosin tähän väliin täytyy todeta, että itsekin aloitin vastakampanjan ravintolaa kohtaan, joka veloitti minulta kympin jälkkäristä jota ei koskaan toimitettu. Tilasin ruokaa Deliveroo-ruokalähetti-palvelun kautta, pääruoka tuli mutta jälkkäri ei, en saanut anteeksipyyntöä tai hyvitystä, vaan selittelyä, että ruokakuski varmaan pölli jälkkärin matkalla - tämä sen jälkeen, kun joku ravintolasta oli jo soittanut minulle ja kertonut, että heiltä on jälkkärit loppu.

Asia lopulta ratkesi Deliveroon hyvittäessä maksun, mutta ko ravintola kehtasi ottaa jälkikäteen yhteyttä ja pyytää että poistan jättämäni negatiiviset arviot netistä, koska "ne vaikuttavat asiakkaiden mielipiteeseen heistä". Totesin vain, että älkää törttöilkö ja syyttäkö muita jatkossa, se vaikuttaa asiakkaiden mielipiteeseen paljon enemmän.

Noniin, miten nämä valittajatyypit liittyvät mihinkään laajempaan tai kenenkään muiden kuin valitusten käsittelijöiden elämään?

Itse olen pohdiskellut, että varmaan moni meistä on tietämättään ja tilannekohtaisesti jotakin ellei peräti kaikkia edellämainituista.

Etenkin ulkomailla asumisesta haaveilevien joukosta löytyy mielestäni selittelijöitä ja jopa vastuunvälttelijöitä. Huom taas, ymmärrän, että monilla on todella painavia syitä sille, miksi sitä omaa unelmaa ei juuri nyt voi toteuttaa. Mutta ihan oman loppuelämän ja jaksamisen kannalta olisi hyvä saada selko, ovatko esteet unelmalle konkreettisia, luonnonlain kaltaisia, vai heijasteita peloista (taloudelliset huolet ym), jotka kuitenkin kaikkien muuttajien on täytynyt jotenkin ratkaista tai sietää?

Viime aikoina keskustelu Facebookin ulkosuomalaispalstoilla on hiljentynyt aiheista "miten päästä asumaan ulkomaille, mieluiten mahdollisimman turvallisesti ja helposti". En tiedä, onko Suomessa taloustilanne parantunut ja into lähteä laantunut; vai päinvastoin huonontunut niin paljon, että säästöjä ja pontta lähteä maailmalle ei meinaa löytyä. Vai ovatko asiasta kiinnostuneet huomanneet, että erittäin harvoin nettikyselyihin "hei voisko joku palkata mut ja hommata mulle asunnon ja viisumin" tulee positiivisia vastauksia - elämä ei vaan mene niin, että joku tuntematon tuosta vaan alkaa jelppiä ja heitellä rahaa pyytelijöiden suuntaan.

Asiasta kukkaruukkuun: begpacker- eli kerjääjäreissaaja-ilmiö - siis se, että omia kaukomatkoja pyritään rahoittamaan joko kohteessa kadulla kerjäämällä, tai esim GoFundMe- eli nettitilikeräyksillä. Ymmärrän sohvasurffauksen ja ymmärrän sen, että pienilläkin tuloilla haluaa matkustaa ja venyttää reissuja maailmalla. Mutta en ymmärrä sitä, että jonkun muun tulisi kustantaa kenenkään hurvittelu maailmalla.

Yhteen aikaan luin kiinnostuneesti businessvalmentaja-bloggaaja Kathy Caprinon blogia ja hän osuvasti totesi, että "jos et pysty keksimään yhtään taitoa tai tarjottavaa, josta joku haluaisi maksaa, et ansaitse pyytämääsi rahaa". Tällä en tarkoita, että anteliaisuus ja jakaminen ovat väärin (totaalisen päinvastoin). Vaan sitä, että rahoittaakseen unelmiaan kunkin tulisi itse kantaa niistä vastuu ja pyrkiä hankkimaan tarvittava potti jollain rakentavalla tavalla, ei anomalla ja mankumalla. Diginomadi-Rositalla on paljon painavaa asiaa omassa blogissaan Matkaopas Vapauteen siitä, miten rahoittaa vapaampaa ja reissaavampaa elämää omin avuin ja taidoin.


23.6.2017

Testaa kuinka ulkosuomalainen olet

Tässä blogissa oli juttua ulkosuomalaisen identiteetistä ja siitä, kuinka bloggaaja ei itse koe kyseistä identiteettiä omistavansa. Listatut "tunnusmerkit" ovat kuitenkin hyvin osuvia - pätevät myös itseeni - ja aloinkin pohtimaan ulkosuomalaisuutta tai suomalaisuutta ylipäätään.

En itse usko, että pelkkä kansallisuus on kenenkään ainoa tai koko identiteetti, koska suomalaisia, ulko- tai sisä-sellaisia, kuten muunmaalaisiakin, on yhtä monenlaisia kuin on ihmisiä. Mutta, kyllä tietyn maan ja kulttuurin mukana usein tulee jaettuja tapoja ja ajattelumalleja.

Tässäpä leikki- ja huumorimielinen testi: kuinka (ulko)suomalainen olet? Suunnattu ulkosuomalaisille, mutta sopii myös sisäsiisteillesellaisille!

1. Joulu tulee. Mitä teet?

a) Joulukinkkua se olla pitää. Samoin laatikoita. Rosollia. Piparkakkutalo. Lipeäkalaa. Fazerin sinistä. Vihreitä kuulia. Aivan sama, joutuuko niistä maksamaan satasen postituskuluja ja joutuuko raatamaan laatikot valmiiksi +40 asteen aussihelteessä. Piparitalo romahtaa helteen vuoksi - itkeä tirautat, mutta väännät sen takaisin kasaan.
b) Teet yhden tai pari suosikkiruokaasi perinnevalikoimasta, muuten kokeilet uusia reseptejä tai ehkäpä käyt perhepiirissä ravintolassa syömässä. Jokainen tilaa mitä lystää.
c) Joulu? Mikä joulu? Ei ehdi miettiä saati valmistella kaiken Kaakkois-Aasiassa reissaamisen lomassa. Vaihtoehtoisesti grillisi jo pursuilee katkarapuja, joten ei pöytään tai vatsaan mahdu enää kinkkua.

2. Juhannus tulee. Mitä teet?

a) Ostat mökkeilyyn tarvittavan satsin grillimakkaraa ja olutta/siideriä/väkeviä, olipa mökkiä tai ei. Juhannuskoivut ovenpieliin syntyvät vaikka palmuista. Uimaan ja saunaan on päästävä. Jos saunaa ei ole lähimaillakaan, lämmittelet uuninluukun edessä ja mielikuvittelet kiukaan sihinää.
b) Huomaat facebookista, että paikallinen suomalaisten piiri/seura/kirkko/koulu järjestää juhannusjuhlat. Käyt paikalla syömässä, jos muistat. Mahdollisesti et muista, jos on asiaa Bunningsiin ostamaan lisää remonttitarpeita. Grillimakkaran saatat vetäistä rautakaupan parkkipaikalla juhannuksen kunniaksi.
c) Et ole koskaan ymmärtänyt, mitä mieltä on juhlia vain siksi, että kaikki muutkin juhlivat. Pidät omat juhlat silloin kun haluat, et silloin, kun kalenteri sanelee. Tulee kuitenkin vettä ja räntää, oli Suomessa tai eteläisen pallonpuoliskon talvessa.

3. Jääkiekon maailmanmestaruuskisat alkavat. Mitä teet?

a) Keräät porukkaa kasaan hyvissä ajoin ja etsit pubin/olohuoneen, jossa kisat näkyvät. Päälläsi on suomipaita ja kasvosi asiaankuuluvasti maalattu sinivalkoisin värein. Tiedät kaikki pelaajat nimeltä, latelet asiantuntevasti taktiikoita ja huudat "paitsio!" oikeissa paikoissa. Itket, kun Suomi häviää Ruotsille finaalissa viimeisellä minuutilla.
b) Seuraat tuloksia silloin kun ne pompahtelevat esiin somessa, tai kun joku tuttu suomalainen niistä mainitsee. Mainitset työkavereille, miten Suomi voitti mestaruuden ysiviis. Se toinen mestaruus v. 2011 lipsahtaa aina mielestäsi, koska ensimmäinen oli merkittävin. "Torilla tavataan" on tuttu sanonta, mutta sinulle se tarkoittaa lauantaiaamun kahvihetkeä paikallisen farmaritorin kahvikojulla.
c) Et ehdi katsoa kisoja, koska rugby- tai krikettipelisi on samaan aikaan. Olet aikaa sitten unohtanut pelaajat Jari Kurria ja Teemu Selännettä lukuunottamatta. Heidätkin unohtaisit muuten, mutta aina silloin tällöin joku paikallinen nostaa nimet esiin, jos tulee sattumalta ilmi, että sinulla on juuret Suomessa.

4. Euroviisut alkavat. Mitä teet?

a) Toimit kuten tehtävässä 3. Katsojaporukka on kasassa hyvissä ajoin, ja vaikkei olisi, heräät vaikka yökolmelta katsomaan suoraa nettilähetystä yksin suomenlippua heiluttaen ja kannatushuutoja huudellen. Olet vakuuttunut, että Suomi on tämän vuoden ennakkosuosikki ja tänä vuonna viimein Suomen lahjakkuus, luovuus ja suuruus tunnustetaan maailmanlaajuisesti.
b) Huomaat uutisista, että Euroviisut ovat käynnissä, Ruotsi on ennakkosuosikki, mutta tiedät, että Venäjä todennäköisesti voittaa Itä-Euroopan maiden äänillä. Kuuntelet Youtubesta pätkän Suomen esitystä, mutta klikkaat videon kiinni puolen minuutin kohdalla. Jaiks, tällä mennään tänä vuonna...?
c) Kiinnostuksesi Euroviisuja kohtaan heräsi vasta silloin, kun Australia jollain kepulitempulla onnistui vakuuttamaan kuuluvansa viisuihin ja nyt lähettää osallistujan joka vuosi. Miten, miksi, mitä järkeä? Onko viisujen nimi Euro plus Australia-viisut? Vai Euro-Pacific? Euro-kaukoeuro? Wannabe-euro?

5. Kesäloma koittaa. Mitä teet?

a) Olet varannut matkat Suomeen heti edellisvuoden Suomen-loman jälkeen. On hyvä olla valmistautunut. Ehtii laatia aikataulun kaikille visiiteille Suomessa, joita jokainen siellä kinuaa: isotäti, isosetä,  pikkuserkku, vuosia sitten muuten unohtunut  naapuri, ala-asteen paras ystävä, ala-asteen viidenneksi paras ystävä, ala-asteen parhaan ystävän kaima. Kaikki tietenkin asuvat täysin eri puolilla Suomea. Käyt kuitenkin jokaisen luona, onhan se velvollisuutesi muualle muuttaneena etkä halua pahoittaa kenenkään mieltä.
b) Tänä vuonna päätät matkustaa Italiaan, Fidjille tai Ecuadoriin. Vastahan kävit Suomessa viime vuonna. Ensi vuotta et vielä pohdi, sen suunta ratkeaa aikanaan. Jos jokin tärkeä meno ilmaantuu, vaikkapa läheisen ystävän häät, varaat liput Suomeen. Muuten jatkat karttapallon pyöritystä ja uusien kohteiden tai vanhojen suosikkien tutkintaa.
c) Kesäloma on elämän parasta aikaa, etkä todellakaan aio tuhlata sitä 20 tuntia kestävään matkaan yhteen suuntaan, joten Suomi on viimeisenä listallasi. Jos siellä joku niin kovasti kaipaa, tulkoon hän itse luoksesi. Visiitti Suomeen kerran viidessä vuodessa on aivan riittävästi, jopa liikaa. Joskus mietit, kiinnostaakohan sinua synnyinmaan tanner enemmän eläkkeellä, mutta aika pian naurahdat moiselle hullutukselle. Silloin ei ainakaan kiinnosta se räntä ja loska!

6. Kahvihammasta kolottaa. Mitä teet?

a) Laitat Juhla Mokkaa suodatinpannuun ja odottelet, kunnes kahvi on tippunut. Juot kahvia aamulla, kahvitauolla klo 10, lounaan jälkeen, kahvitauolla klo 14 ja töiden jälkeen. Kahvin kaverina on tietenkin korvapuusti, pullapitkon viipale tai edes muffini, jos suomalaisempaa kahvileipää ei ole tarjolla.
b) Keität kahvit kotona tai ostat mukaan lähimmästä kahvilasta, riippuen siitä, miten on aikaa ja kätevintä. Kun tilaat kahvia, sinulle on tärkeää, että se ei tule kahvipannusta seisseenä, vaan tehdään tuoreena tilauksesta, mieluiten vastajauhetuista pavuista.
c) Et juo kahvia etkä teetä ollenkaan ja siksi joudut aina suomen-sukulaisten kanssa napit vastakkain, koska vesilasi tai mehulasi ei ole kahvin tai teen korvaaja. Jos joisit edes teetä, pääsisit jotenkuten pälkähästä, mutta kumpikaan suomalaisten sopivaksi määrittämä kyläilyjuoma ei sinulle kolahda. Et jaksa välittää marinasta, vaan ostat omat kombuchat juomaksi.

Mikäli tässä on mielestäsi maailman parasta kahvia, saat bonuspisteitä suomalaisuustaulukkoon.

Tulokset

Eniten a-vastauksia: onneksi olkoon, sinä ylläpidät ansiokkaasti aivan omaa Pikku-Finlandiaa! Ihminen voi lähteä Suomesta, mutta Suomi ei lähde ihmisestä. Sinua puhuttelevat synkät joululaulut kuten Varpunen Jouluaamuna, etkä voi ymmärtää, miksi kimallehameissa tanssivien tonttutyttöjen laulama Kulkuset on kenenkään mielestä jouluinen. Jouluna pihapalmussasi on jouluvalot ja takapihan kaktuksissa roikkuu lumihiutalekoristeita. Laskiaisena pulkkailet alas vaikka hiekkadyyniä, pääasia, että perinteet säilyvät. Luet mieluiten suomenkielisiä lehtiä ja kirjoja etkä ole koskaan ymmärtänyt, miksi suomalaisia sätitään small talkin puutteesta. Hiljaa hyvä tulee, vaikeneminen on kultaa ja on mukavinta olla omissa ajatuksissa itsekseen, vaikka olisikin muiden seurassa.

Eniten b-vastauksia: onneksi olkoon, sinä vaikutat tasapainoiselta tyypiltä, joka ammentaa useammasta kulttuurista ja ottaa ne elementit, jotka mistäkin parhaiten sopivat. Suomalaisuus ei ole sinulle arvo, joka on ylitse muiden. Elät omaa elämääsi etkä pysähdy pohtimaan, mitä jokin lapsuuden perinne tai kansan tapa sanoo - teet kuten parhaaksi näet kussakin tilanteessa. Mielestäsi Suomessa on hyviä puolia, mutta niin on monessa muussakin maassa. Et myöskään pelkää negatiivisten asioiden esiinnostoa Suomen tai muiden maiden osalta: parantaa voi aina ja parantaminen lähtee siitä, että tunnustaa epäkohdat ja tunnistaa paremmat käytännöt muualla.

Eniten c-vastauksia: onneksi olkoon, olet oman tiesi kulkija, eikä sinua kiinnosta pätkääkään, mitä jokin tietty ryhmittymä, heimo, kansa tahi muu porukka tekee. Kukin tyylillään ja ihminen on, millaiseksi itsensä kokee ja muokkaa - aivan riippumatta siitä, mistä maasta lähti liikkeelle. Et koe syyllisyyttä siitä, että elät omaa elämääsi ja teet omia päätöksiä ja ratkaisuja, jotka eivät välttämättä ole äidin, naapurin tai työkavereiden mieleen. Suomalaisuus ei ole sinulle lottovoitto, jota tulee vaalia maailman tappiin. Saatat kapinoida tahallaan tai tahattomasti perinteitä ja odotuksia vastaan vain näyttääksesi, että pystyt siihen - ja jos siitä seuraa parempi elämänlaatu, hyvä niin!

18.6.2017

Joukkoon kuulumisen voima eli suomi-identiteetistä

Me Perthin Suomi-koulun aktiivit vietimme eilen "koulutuspäivää", eli saimme puhujavieraaksi Lontoon Suomi-koulussa pari vuosikymmentä sitten vaikuttaneen henkilön, E.L.n. Hän puhui meille aiheesta, mitä on huomannut oman lapsen kehityksessä siitä saakka, kun tämä kävi Suomi-koulua ja on nyt aikuistunut; sekä millaiset asiat aikoinaan Suomi-koulussa olivat lasten mielestä kiinnostavia ja millä intoa kielenoppimiseen pystyy pitämään yllä erikielisessä arjessa.

Lisäksi tänään Perthin suomalaiset viettivät juhannusjuhlia ennätysmääräisenä, paikalla kävi arviolta jopa 70 ihmistä, kun aiemmin juhliin on osallistunut enimmillään 40-50. Oli todella kiinnostavaa ja opettavaista kuulla kommentteja sekä ulkosuomalaisilta, suomalaisten vanhempien lapsilta että suomalaisten puolisoilta siitä, mitä suomalaisuus heille merkitsee. Kokoan yhteen huomioita eiliseltä ja tältä päivältä siitä, millainen merkitys on identiteetillä elämälle ja hyvinvoinnille.

Olen itse mukana Suomi-koulun toiminnassa yleisestä mielenkiinnosta opetukseen, sekä yhteisöllisyyden ilosta, mutta oma elämäni olisi aivan hyvää ilman koko toimintaa. En siis ole aiemmin edes ymmärtänyt arvostaa aktiivisuuttamme niin paljon kuin sitä voisi ja kannattaisi; enkä myöskään ole tajunnut, miten iso merkitys Suomi-yhteisöillä voi olla eritoten niille, joilla on suomalaisia juuria, mutta jotka eivät ole asuneet Suomessa koskaan tai pitkiin, pitkiin aikoihin.

Jokainen ulkomailla asuva vanhempi todennäköisesti tietää, miten vaikeaa on takoa lapselle suomea, kun koko muu elämä tapahtuu paikallisella kielellä. Lapset yleensä oppivat ymmärtämään suomea ainakin jonkun verran (riippuen paljonko sitä puhutaan kotona ja onko kumpikin vai vain toinen vanhempi suomalainen), mutteivät välttämättä halua vastata suomeksi. On myös mahdollista ellei peräti todennäköistä, että kielenoppiminen on stressinaihe, velvollisuus ja hankaluus, jota lapsi välttää, jos vain voi. Olen itse tästä syystä jopa pohdiskellut, että jos perheellistymme, kannattaako edes yrittää takoa suomea lapselle, koska hän joutuisi oppimaan suomea, ranskaa ja englantia yhtä aikaa. Muttamutta. Mieleni on kyllä muuttunut viime päivinä.

E.L. painotti eilen identiteetin merkitystä kielenoppimiselle. Hänen kokemuksensa mukaan suomalaiseksi itsensä tunteminen ja kiinnostus Suomea kohtaan ovat ne tekijät, joilla kiinnostus kielenoppimiseen syntyy ja kestää.

Jos lapsella ei ole tunnesidettä Suomeen tai suomalaisuuteen, kieli on vain yksi kotiläksy ja vaiva muiden joukossa. E.L. luetteli hyvinä mielenkiinnon ylläpitovinkkeinä mm. säännölliset ja tiheät juttuhetket Suomen-sukulaisten kanssa puhelimella, Skypellä tai sosiaalisessa mediassa, suomalaiset lastenvideot ja -musiikin, sekä sen ajatuksen juurruttaminen, että suomi on vanhemman ja lapsen salakieli, jännittävä klubi. Suomessa (usein) käyminen tietenkin auttaa asiaa, jos se vain on mahdollista.

Lontoon Suomi-koulusta parhaita muistoja lapsille olivat tuottaneet yhteiset juhlat ja sellaiset tekemiset, jotka ovat Suomessa tyypillisiä ja tavallisia, mutta paikallisoloissa tuntemattomia tai tehdään eri lailla. Niistä syntyy erityisyyden tunne, uniikkiutta omaan identiteettiin. Esimerkiksi suomalaiseen joulunviettoon kuuluvat tontut, kun taas englantilaiseen ilmeisesti eivät.

Myös Perthin Suomi-koulussa suosituimpia tekemisiä ovat pelit ja leikit, sekä juhlat, kuten pääsiäinen tipuineen ja rairuohoineen, vappu huiskineen ja simoineen sekä joulu tonttuineen ja tip tap-lauluineen. Vietämme myös kaikille suomalaisille avoimissa juhlissa juhannusta ja laskiaista. Eräs kaikkein pidetyimmistä koulutapahtumista on ollut metsäretki, joka huipentui makkaranpaistoon tikunnokassa nuotiolla. Aussit grillaavat aina ja kaikkialla, mutta grillissä, eivät nuotiolla. Niinkin pieni erilaisuus sai tapahtuman jäämään lasten (ja aikuisten) mieliin.

E.L.n oma lapsi, nyt aikuisena Lontoossa asuva, on kuulemma erittäin ylpeä suomalaisjuuristaan ja tällaista tunnetta tietenkin olisi mahtava välittää Perthin Suomi-koulua käyville. En itse ajattele enkä tarkoita, että kenenkään tarvitsee yrittää tuntea olevansa huonompi tai parempi kuin muut (eli että suomalaisuus on jotenkin parempi kuin australialaisuus tai toisinpäin), vaan tavoite on, että jokainen voi olla kotonaan omissa nahoissaan ja olla ylpeä siitä mikä, kuka on.

Juhannusjuhlissa päädyin juttusille erään suomalaistaustaisen, Perthissä syntyneen miehen kanssa, joka avoimesti kertoi, että Perthin Suomi-kirkko ja Suomi-koulu ovat parhaita asioita mitä hänelle on tapahtunut, koska hän viimeinkin saa tuntea kuuluvansa johonkin. Australia 80-luvulla, miehen lapsuudessa, ei ollut samanlainen eri kulttuureja arvostamaan pyrkivä paikka kuin nykyään, vaan erilaisuutta katsottiin kieroon. Siispä hän ei ole koskaan tuntenut oikein kuuluvansa joukkoon, ei Perthissä eikä Suomessa käydessään.

Nyt, kun täällä on riittävästi ulkosuomalaisia ja suomalaistaustaisia kahden kulttuurin asukkeja yhteisöksi asti, hänkin on löytänyt oman henkisen kotinsa. Oli yllättävää ja liikuttavaa kuulla, miten iso merkitys pienen porukkamme vapaaehtoistoiminnalla voi olla.

Kotona juttelin E:n kanssa asiasta, koska hänkin on kasvanut Ranskassa Englannista kotoisin olevan äidin ja ranskalaisisän lapsena. Kuulemma syrjintää esiintyi myös Ranskassa, ja muut lapset joko ilkkuivat "epäranskalaisuutta", tai väittivät, ettei E ole oikeasti englantilainen (edes puoliksi), koska hän ei tiennyt ihan jokaikistä kysyttyä englanninkielistä sanaa.

E:kin olisi kuulemma kaivannut englanninkielistä seuraa kaksikielisyytensä tueksi ja kaksikulttuurisen identiteetin suojaksi. Mutta minkäs teet 80-luvun pikkukylässä Ranskan maaseudulla, ei sinne noin vain ilmaannu englanninkielisiä leikkikavereita. Toista varmaan nykyään, kuten vähän kaikkialla, koska sosiaalinen media ja netti yhdistävät expatteja ja maahanmuuttajia varmaan jo joka maassa.

Näistä tarinoista ja esimerkeistä aloin pohtimaan jälleen kerran, miten haavoittava voima on rasismi ja syrjintä. Juuri siitä joukon ulkopuolelle sulkemisesta syntyy ääriliikehdintä ja väkivalta, koska mieleen jää vain katkeruus ja kosto "toisia" kohtaan, niitä joita ei tunne omakseen ja jotka eivät ottaneet omakseen. Tähän tutkitusti perustuu ISISin ja muiden hullujen ääriryhmien vetovoima - lupauksesta ottaa joukon jäseneksi, tehdä tärkeäksi, arvokkaaksi, omaksi. Halu kuulua joukkoon, olla hyödyllinen ja tarpeellinen, arvostettu ja hyväksytty jäsen, on kuitenkin jo Maslow'n tarvehierarkiankin mukaan yksi meidän jokaisen perustavanlaatuisimpia tarpeita.

Joukkovoima tekee myös juhlista mukavampia ja herkullisempia. Leipureita ja syöjiä riittää :)


11.6.2017

"Palaatko koskaan Suomeen?" + 10 muuta kysymystä

Sain jo tammikuussa Liebster Awardin eli blogitunnustuksen Linda asuu Vietnamissa-blogista, mutta haasteeseen vastaaminen unohtui aivan tykkänään. Parempi myöhään kuin ei millonkaan...? Tunnustuksen/haasteen mukana tuli 10 kysymystä, löytyvät vastauksineen alta. Huhhuh, osa oli aika vaikeita!

Postauksen lopussa on lista bloggareista, joille haluan lähettää saman tunnustuksen ja kiitoksen kiinnostavien blogien johdosta. Samoin kiitos ja kumarrus Lindalle Vietnamiin blogini huomioimisesta!

Kysymykset tunnustuksen saajille:

1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi?

Australiassa yleisesti on parasta monipuolisuus: siirtomaahistoriasta huolimatta tämän päivän Australia on aidosti ja toimivasti monikulttuurinen, avoin, hyväksyvä ja hyväntuulinen maa, jossa on paljon nähtävää ja koettavaa luonnon ja kaupunkien saralla. Perthissä puolestaan parasta on ilmasto eli jotakuinkin täydelliset säätilat ja vuodenajat verrattuna moneen muuhun paikkaan, letkeä meininki, luonto ja maisemat, sekä asumisen ja elämisen helppous ja mukavat sosiaaliset piirit.

2. Entä ikävintä?

Australia on kaukana Euroopasta ja vaikkei minulla yleisesti ole koti-ikävä, olisi mahtavaa, jos voisi joskus piipahtaa vaikka pitkän viikonlopun verran reissussa synnyinmaassa tai jossain kivassa Euroopan kaupungissa, kuten suomalaiset voivat tehdä. Ikävöin historiaa, etenkin arkkitehtuurihistoriaa, keskieurooppalaisia näkymiä ja taidemuseoita. Vaikka aboriginaalien historia alkaakin jopa sadantuhannen vuoden takaa, se on hyvin erilaista kokea (arkeologiaa ja antropologiaa arkkitehtuurin sijaan) kuin vaikkapa Pariisin, Rooman, Madridin, Wienin, Budapestin tai Vilnan kadut.

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkaisit?

Japaniin. Japani on ollut toivelistallani jo monta vuotta, mutta koska muitakin maita on toivelistalla aina, se on tähän saakka jäänyt jalkoihin mm. vuodenajan takia - haluaisin Japaniin joko sakura- eli kirsikankukka-aikaan, tai syksyllä ruska-aikaan. Tämä siksi, että nähtävyydet, jotka minua kiinnostavat, näyttävät kaikkein parhailta kukka- tai ruska-aikaan (temppelialueet). Tänä vuonna on suunnitelmissa ja yrityksessä käydä Japanissa jouluna, jos saamme lomaa, koska kevät tai syksy nyt eivät vain näytä onnistuvan vuodesta toiseen.

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan?

Budapestiin. Asuin Budapestissä v. 2001-2002 enkä ole käynyt siellä sen jälkeen. En lähtökohtaisesti halua matkustaa samoihin paikkoihin uudestaan, koska maailmassa on niin paljon nähtävää, etten halua jämähtää samoihin kaavoihin. Aina on jokin uusi maa, kaupunki tai paikka, jonka haluaisin nähdä mieluummin kuin samat maisemat. Mutta, Budapest kiinnostaa nostalgiamielessä, samaan malliin kuin lapsuuden maisemat kiinnostavat aikuisena: miltä siellä mahtaa näyttää nyt, tunnistanko yhä paikkoja, koenko kaikki muistot elävämpinä paikan päällä jne.

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?

Vaikka miten haluaisi olla uniikki ja omaleimainen, niin sama vastaus kuin kaikilta NHL-pelaajilta ja ylipäätään kaikilta ulkosuomalaisilta tai koskaan hieman pidempään Suomesta poissaolleilta: salmiakkia ja ruisleipää. Liekö suomalaisten (kulttuurisessa) dna:ssa jotain, joka_pakottaa_kaipaamaan juuri noita kahta makua? Niitä ei ole helppo korvata millään muulla, eli ruisleivän puutteeseen ei auta jokin rukiilla maustettu paahtoleipä, jota Aussilasta saa, eikä salmiakintuskaan auta kämäiset hedelmäkarkit tai viinikumit. Onneksi on Ikea ja sieltä Turkinpippurit.

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen? 

Enpä oikeastaan. Toisaalta, ei koskaan pidä sanoa ei koskaan, ja jonkin lyhyemmän pätkän asuminen Suomessa houkuttaa jonkin verran - monet ulkosuomalaiset haaveilevat Suomessa asumisesta, kun lapset ovat pieniä, ja jos tällainen tilanne itsellä joskus on, niin voisin harkita. Mutta en usko, että muuttaisin/muuttaisimme pysyvästi. Koti on jo muodostunut tänne ja olisin liian levoton Suomessa, tuntuisi, että elämä kulkee "taaksepäin", paluuna vanhaan, uuden ja jännittävän sijasta.

7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?

En ole päässyt aussien juhlapyhiin sisälle samassa mielessä kuin suomalaisiin, joita vietin aina innolla, ilolla ja hartaudella. Joulu on lempijuhlani, mutta Australiassa se on lähempänä juhannusjuhlia kuin suomalaista joulua. Syödään, juodaan, grillataan, uidaan ja juhlitaan perheen ja/tai kavereiden kesken. Kaikki juhlat ovat täällä "väärään vuodenaikaan", jotta ne tuntuisivat perinteikkäiltä. Olen kuitenkin oppinut tykkäämään aussijoulusta ja aussi-uudestavuodesta sosiaalisina ja iloisina tapahtumina. Pidän myös Christmas in Julysta eli joulusta heinäkuussa, jota monet eurooppalaistaustaiset juhlivat. Se on kuin pikkujoulut, mutta puoli vuotta "väärään aikaan", aussitalvella.

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?

Ei oikeastaan mikään. Henkisesti kaikki oli mutkatonta, koska halusin kovasti muuttaa, enkä ole ikävöivää sorttia. Olen järjestelmällinen, eli käytännön organisointi oli lähinnä hauskaa, ei vaikeaa. Tietenkin perhettä ja kavereita on ollut ikävä ja olisi mahtavaa nähdä useammin, mutta en ole potenut pahaa koti-ikävää tai katkeruutta siitä, että muutin pois. Edes viisumibyrokratia ei ollut ylitsepääsemätöntä, koska otin asenteen, että sisulla läpi harmaan kiven ja haluan paikan auringossa Australiassa, joten periksi ei anneta.

Henkisesti vaikeinta oli n. 10kk muuton jälkeen tapahtunut ero pitkästä parisuhteesta, jolloin jäin "tyhjän päälle" (omasta aloitteestani) ilman suomalaista kumppania uuteen maahan. Siitäkin kuitenkin selvisin.

9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muussa maassa kuin Suomessa tai tämänhetkisessä asuinmaassasi?

Kyllä, helposti. Olemme puolivakavasti pohtineet Uuteen-Seelantiin tai Kanadaan muuttoa, myös jonnekin Eurooppaan paluu on mahdollinen jossain vaiheessa (jos ei pysyvästi, niin väliaikaisesti). Ei siksi, että Australiassa on vikaa, vaan siksi, että olisi vaan kivaa, jännittävää ja mielenkiintoista kokea jonkin muunkin maan elämää ja arkea. Muuntuvatko nämä jutustelut koskaan todellisuudeksi, jää nähtäväksi.

10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?

Tässäpä vaikea kysymys - mitä vuonna 2016 oikein tapahtui, siitä on jo puoli vuotta!

Ai niin. Joulunvietto isolla porukalla Yanchepissa (n. 60km Perthistä) oli mukavaa, samoin loma Suomessa kesäkuussa. Kävimme Ranskassa toukokuussa ja Pariisissa oli mahtavaa, tietenkin, jos yhtään tykkää tunnelmallisista ja historiallisista suurkaupungeista. Parhaat muistot Pariisista ovat yleistä kävelyä kaupungilla ja puistoissa, maisemia katsellen ja kuvaten.

Kävimme myös Egyptissä lykkääntyneellä häämatkalla ja E:n isovanhemmilta saatu lahjaristeily Niilillä oli kuin suoraan jostain 1800-1900-lukujen taitteen romaanista, jossa eurooppalaiset matkustavat safarihatuissa ja pellavajakuissa pyramideille eksoottisen orientin auringon alla.

11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? Minne?

Suomeen, kuten joka vuosi; Norjaan lomailumielessä jotain uutta nähdäkseni - olen viimeksi käynyt Norjassa teininä; ja em. Japaniin, jos asiat rullaavat ja saamme lomaa yhtä aikaa.


Säännöt Liebster Awardin vastaanottamiseen:
  • Kirjoita postaus palkinnon saamisesta ja julkaise se blogissasi
  • Kiitä henkilöä, joka nimitti blogisi ja linkkaa hänen bloginsa postauksessasi
  • Lisää blogiisi Liebster Awardin logo osoitukseksi palkinnosta
  • Lisää postaukseen myös palkinnon säännöt
  • Vastaa palkinnon antajan esittämiin kysymyksiin
  • Nimitä 5-11 uutta blogia
  • Keksi kysymykset bloggaajille, jotka nimität
  • Ilmoita nimityksestä valitsemillesi bloggaajille ja linkkaa oma postauksesi heille
  • Linkkaa Liebster Award -postauksesi myös sinut nimittäneen blogin postaukseen
Haluaisin lähettää samat 11 kysymystä seuraaville uusille blogituttavuuksille:

Konalla - nelihenkinen perhe myy kaiken ja muuttaa Havaijille

Periaatteen Nainen - kolmekymppinen kolmen pojan kaupunkilaismutsi etsii kadonneita avaimia, oikeita kulmia asanoihin, elämän tarkoitusta ja halpoja lentoja Käytännön miehen luo Espanjaan.

Normaali Irtiotto - "hyppäsin oravanpyörästä ja laskeuduin aika kauas."

Loppuun ihan hyvän mielen vuoksi muutama talvikuva Perthistä.





26.1.2017

Näin onnistut maahanmuutossa

Kolmeen maahan muuttaneena ja lähes kuusi vuotta viimeisimmässä asuneena uskallan sanoa, että jokunen käypä vinkki on taskussa kotiutumiseen. Jos haaveilet ulkomaille muutosta tai olet vastikään muuttanut, näiden sisäistämisestä saattaa olla hyötyä koti-ikävän, kulttuurishokin ja yleisen hämmennyksen taklaamisessa.

1. Kotiutuminen vie aikaa. Jopa vuosia. Älä "anna periksi" liian äkkiä, jos vain mitenkään voit odotella ja yrittää pikkuhiljaa soluttaa itsesi osaksi uutta maata, kieltä ja kulttuuria.

Itselleni toimii 4+4+4+4 - kaava: vie neljä yötä tottua uuteen majapaikkaan sen verran, että se alkaa tuntua normaalilta asumukselta. Vie neljä viikkoa tottua uuteen kaupunkiin sen verran, että tuntee perusreitit kuten tien tarpeellisiin kauppoihin, sekä suunnilleen suunnat, mitä missäkin on tai mistä mitäkin voisi kuvitella löytävänsä. Vie neljä kuukautta päästä yli ensimmäisistä kulttuurishokin aalloista, tai ylipäätään saavuttaa se niin, että kulttuurishokkia voi havainnoida ja käsitellä. Ja lopulta, vie neljä vuotta todella kotiutua, eli tuntea, että täällä on sosiaaliset ympyrät, tutut kuviot, miellyttävä olla. Kaava on pätenyt itselläni sekä Suomessa että ulkomailla tapahtuneisiin reissuihin ja muuttoihin. 

2. Et tule pitämään joka asiasta uudessa maassa, ja se pitää vain hyväksyä.

Ihmiset usein muuttavat ulkomaille joko jonkin uuden positiivisen asian perässä (työ, rakkaus, seikkailunhalu, kaipuu aurinkoon...) tai "joutuvat" ulkomaille jonkin itsestä riippumattoman vetovoimatekijän vuoksi (lähetettyinä työntekijöinä, vaikka tähänkin usein itse haetaan eikä vain päädytä). Muuton pääsyyt yleensä kuitenkin ovat halu ja into muuttaa, ja oletus, että uudessa maassa ovat asiat vähintään yhtä hyvin ellei paremmin kuin Suomessa. Aina näin ei ole. 

Vaikka järjen tasolla jokainen taatusti pohtii myös kauhuskenaarioita tai mahdollisia pettymyksiä, niiden kohtaaminen arjessa tunnetasolla on aivan eri asia kuin mielikuvissa. Ulkomaille muutto poistaa totutun kehyksen elämästä, ja itsestä (ja mukana muuttavasta kumppanista/perheestä, jos on) löytyy sekä positiivisia että negatiivisia puolia tiimellyksessä, jotka saattavat yllättää. Esim. saattaa järkyttää tajuta, ettei oma kielitaito olekaan niin hyvä, kuin kotimaassa ajatteli; itse ei olekaan niin joustava, kuin luuli; tai että uudessa maassa kohtaa rasismia, johon ei ole koskaan ennen törmännyt. 

Uuden maan tavat, byrokratia, ruokavalio ym. saattavat järkyttää, ärsyttää tai tuntua vääriltä, koska niihin ei ole tottunut - riippumatta siitä, miten paljon on aiheesta ottanut selvää Suomesta käsin. Jonkin asian läpi eläminen on aivan erilaista kuin siitä ennakkoon lukeminen/kuunteleminen, vaikka toki ennakkovalmistautuminen auttaa ja "pehmentää" muutosta. 

3. Kaikki eivät ole kiinnostuneita Suomesta ja sinusta. Tuskin meistä kukaan luulee, että uusi maa ottaa tervetulojuhlin ja fanfaarein lentokentällä vastaan, mutta kyllä sitä jotenkin alitajuisesti kuvittelee, että uudet tuttavuudet haluaisivat kysellä Suomesta ja siitä, miltä tämä uusi maa näyttää ulkopuolisen silmin. 

Vaikutelmien kysely näyttää olevan suomalaisten ominaispiirre ulkomaalaisia tavatessa, mutta muunmaalaiset eivät läheskään aina ole yhtä uteliaita: joko he eivät hoksaa, kehtaa tai halua kysyä, koska ei kosketa heitä. Sama tapahtuu myös toiseen suuntaan, eli läheskään kaikkia Suomeen jääneitä kavereita ja sukulaisia ei kiinnosta vuodatukset tai ihastelut uudesta maasta. Johtuu todennäköisesti siitä, että kutakin kiinnostaa itselle ajankohtaiset asiat, ja maanmuutto kuitenkin tapahtuu vain muuttajalle itselleen, vaikka muuttajasta muutto tuntuu kaikennielevältä aiheelta. Tästä kiinnostuksen puutteesta saattaa aluksi tulla tunne, että kukaan ei välitä, tai halua oikeasti ystävystyä.

Ei-toivotuksi itsensä tunteminen voi olla rajumpaakin, esimerkiksi silloin, jos ei meinaa löytää töitä tai sinua aktiivisesti arvostellaan ulkomaalaisuudesta - rasismia voi kohdata kuka vain, missä vain, myös suomalainen toisessa valkoisessa länsimaassa. Näinpä maahanmuutto myös aktiivisesti opettaa inhoamaan rasismia - ainakin näin on käynyt minulle. Ei ole kirjaa kansiin ja koiraa karvoihin katsominen, eikä ketään tulisi väheksyä etnisen taustan perusteella: jokainen on oma yksilönsä hyvässä ja huonossa. 

Neuvona: ei auta kuin vain jaksaa yrittää. Töitä löytää se, joka on sitkein, ei välttämättä se, joka on kyvykkäin. Uusia ystäviä löytää se, joka jaksaa seuloa läpi eri ihmisiä ja ryhmiä (työ- tai koulupaikka, harrastukset, MeetUp-tapaamiset, mammaryhmät, ym.), vaikka alkukuukausina tuntuisi, ettei omanhenkisiä persoonia ole tuhannen kilometrin säteellä. Itse opin maanmuutosta sen, että ystävystyä voi hyvin erilaisten ihmisten kanssa, ja kaveripiiriini kuuluu nykyään monia sellaisia ihmisiä, joihin en olisi tutustunut Suomessa omien ennakkoluulojen takia ("ei meillä ole riittävästi yhteistä"). Yllättäen niitä yhteneväisyyksiä löytyy pinnan alta, kun on riittävän avoin ja aidosti kiinnostunut. Toisaalta erilaisuudesta oppii, ja se sinällään voi kiinnostaa.

4. Mieti ennakkoon, miten "luutunut" olet. Mitä enemmän arvostat pysyvyyttä, päivien ja tapojen samankaltaisuutta, tiettyjä ruokia, tiettyjä harrastuksia jne., sitä vaikeampaa uuteen sopeutuminen on. Omaa luutuneisuuttaan ei välttämättä Suomen arjessa huomaa, koska se yksinkertaisesti on osa arkea, eikä näyttäydy omana luonteenpiirteenään. 

Esimerkki: Mari-Petteri elää elämää, jossa käy töiden jälkeen Prismassa ostamassa suunnilleen samat ostokset, käy sen jälkeen jumpassa/urheilemassa, menee kotiin katsomaan tietyt ohjelmat telkkarista, sitten nukkumaan ja toisto. M-P haluaa muutosta, koska elämä ei tunnu riittävän sisältörikkaalta. M-P muuttaa uuteen maahan ja itsensäkin yllättäen ärtyy siitä, ettei pääsekään tuttuun ruokakauppaan, jossa on tutut ruokatarpeet tutuilla hyllyillä, samaa harrastusta ei löydy uudesta maasta ja vaikka löytyisikin, ohjaajan/valmentajan ohjeita ei ymmärrä eri kielellä; joka paikkaan on vaikea päästä, koska liikennejärjestelyt ovat sekavat, ei ole autoa tai jos on, nelikaistaiselle moottoritielle ei uskalla lähteä ruuhkaan ajamaan. Telkkarista ei tule mitään katsomisen arvoista eikä ohjelmia meinaa ymmärtää ilman tekstitystä muutenkaan, koska kaikki puhuvat liian nopeasti/slangia/taustamusiikki peittää sanoja. 

Ulkomaille muutto tuottaa väistämättä tilanteita, joissa tavat, käytännöt ja ruoka ovat aivan erilaisia kuin koti-Suomessa, eivätkä ne aina tunnu paremmilta tai edes neutraaleilta, vaan oudoilta, vääriltä tai kertakaikkisen typeriltä. Mitä enemmän fiksautuu ajatukseen, että omat tottumukset ovat "ainoita oikeita", sitä vaikeampaa sopeutuminen on. Tämä fiksautuminen on helppo voittaa ajatuksen tasolla - kaikkihan meistä pystymme järjen tasolla ymmärtämään, että omat tavat eivät voi olla ainoita maailmassa -, mutta käytännössä ärsytys, järkytys tai häkellys voivat jopa yllättää voimakkuudellaan ja sitkeydellään.

5. Panosta kielitaitoon. Vaikka Suomesta lähtiessä osaisikin uutta kieltä loistavasti, harva osaa sitä kuitenkaan natiivin tasoisesti, ja tämä yleensä paljastuu vasta paikan päällä käytännön tilanteissa.

Itse kirjoitin enkusta M:n ylppäreissä, mutta opin vielä paremmaksi Kanadan vaihto-opiskelijakauden aikana. Silti Australiaan muutto toi mukanaan kieliylläreitä. Vaikka kielitaito ja sanavarasto ovat hyvät, keskusteluun mukaan pääseminen on vaikeaa niin kauan, kun sanomiset täytyy ensin kääntää suomesta eri kielelle - kun miettii omaa repliikkiään, keskustelu on jo edennyt toisaalle, ja siihen ei vain ehdi mukaan. Vei pari vuotta, ennenkuin aloin enimmäkseen ajatella englanniksi, ja vielä toiset pari, ennenkuin tunsin, että pystyn kommunikoimaan suomen veroisesti kaikissa tilanteissa. 

En myöskään Suomesta käsin hoksannut, miten laaja sanavarasto tarvitaan kokopäiväelämään eri kielellä. Harrastan eri urheilulajeja, mutten ennakkoon osannut sanastoa lentopallosta, jalkapallosta, sählystä, pilateksesta, joogasta... Työasiat, politiikka ym. vaativat omaa sanastoaan, ja etenkin henkisesti vaikeissa tilanteissa (paineen alla, tunnekuohun vallassa, loukkaantuneena jne.) puhuminen on yllättävän vaikeaa, sillä mieli tahtoo tuottaa vastauksen omalla kotikielellä, suomeksi. Aksenttini muuttuu paksummaksi rally englishiksi ja sanastoni typistyy silloin, kun olen tuohtunut, mikä ei auta esim. työpaikalla kokouksissa tai parisuhteessa riidellessä.

Kielitaitoa kannattaa siis aktiivisesti hioa ennen ja jälkeen muuton, esim. lukemalla uutta kieltä ja katsomalla mahdollisimman paljon elokuvia ym. ilman tekstitystä. Mitä enemmän pääset juttelemaan uudella kielellä, sen parempi - rohkeasti vain rokkaa syömään, koska jokainen puhehetki on uuden oppimista ja painuu alitajuntaan uusien sanojen muodossa. 

6. Oma identiteetti ja minuus nousevat keskiöön. Suomesta muuttaessa tajuaa, miten moni oma ajatus, tapa ja toimintamalli on suoraa seurausta kulttuurista, ja mitä oikeasti itse haluaisi tehdä ja ajatella.

Toiset kokevat itsensä vahvemmin suomalaisiksi ulkomaille muutettuaan, ja korostavat tiettyjä suomalaisiksi kokemiaan piirteitä, kuten rehellisyys, suoruus, aikaansaavuus ja tasa-arvo. Toiset navigoivat kauemmas niistä piirteistä, joita pitävät negatiivisina ja rajoittavina Suomessa: vetäytyvyys, hiljaisuus, kateellisuus, pessimismi. Monille suomalaiset tavat ja ruuat nousevat entistä tärkeämmiksi osatekijöiksi omaa identiteettiä, kun taas toiset luopuvat niistä tai miksaavat luovemmin uuden maan tapojen ja ruokien kanssa. 

Mielestäni maata muuttaessa ikäänkuin riisuuntuu ja oma minuus paljastuu vahvemmin alta, koska joutuu enemmän miettimään, kuka ja millainen olen ja kuka haluan olla - sen sijaan, että soljuu elämässä eteenpäin kuten kaikki muutkin, yhteiskunnan odotusten mukaan.

Uudessa maassa saattaa joutua enemmän suurennuslasin alle, koska on mamu (ei tuokaan osaa mitään oikein, kun ei ole täällä kasvanut), tai vaihtoehtoisesti saa paljon enemmän vapautta ja tilaa, koska on mamu (sillä on varmaan omat tapansa, selvä). Omalla identiteettillä voi myös "leikitellä" joustavammin, eli poimia sellaisia osia Suomesta, joita haluaa kultivoida, ja sellaisia osia uudesta/uusista maista, jotka kokee omimisen arvoiksi. Mielestäni tärkeintä on uskaltaa kohdata itsensä sellaisena kuin on, ja "muokkautua" suuntaan johon haluaa mennä, ripustautumatta Suomi-identiteettiin tai yrittämättä olla wannabe-uudenmaalainen suorilta. 

Ulkomaille muuton yksi hienoimpia asioita itselleni on ollut se, että siitä tulee näköalapaikka moneen suuntaan: suomalaisuutta pystyy katsomaan hieman ulkopuolelta, samoin kuin uutta maataankin. Asioita kyseenalaistaa enemmän, mutta myös havainnoi ja arvostaa hyviksi kokemiaan puolia eikä ota niitä itsestäänselvyyksinä: esimerkkeinä vaikkapa Suomen vanhempainetuudet ja opintoraha. Harvassa maassa on moisia ällistyttävän moderneja ja fiksuja systeemejä. 

7. Kasvat ihmisenä. Tässä on asia, jota en itse sen kummemmin ajatellut tai odottanut tapahtuvan, vaikka jälkikäteen katsottuna se on itsestäänselvyys. Tottakai elämässä kasvaa ja muuttuu ihan Suomeenkin juurtuneena, mutta väitän, että mikään ei laajenna maailmankuvaa ja tee kypsemmäksi yhtä vauhdikkaasti kuin uuteen sopeutuminen.

Kun kulttuuri, kieli, ihmiset, tavat ja ympäristö muuttuvat, sopeutumiseen ei auta muu kuin itse aktiivisesti hakea yhtäläisyyksia ja ehkäpä muokkautua itse, tai ainakin kaivaa niitä piirteitä itsestä esiin, jotka sopivat uuteen maahan. Esim. Australiassa muuttuu puolihuomaamatta sosiaalisemmaksi kuin Suomessa, ympäristön siihen kannustaessa. Tällä en tarkoita, että hiljaisuus ja ujous ovat jotenkin epäkypsiä, vaan sitä, että kun joutuu omalta mukavuusalueeltaan ulos, väkisinkin kasvaa eli laajentaa omaa olemisen repertuaariaan ja kykyjään. 

Tästä muutoksesta voi olla se seuraus, että asiat, joita toivot elämältä, muuttuvat: et esim. ehkä haluakaan muuttaa takaisin Suomeen työkomennuksen jälkeen - tai päinvastoin, et haluakaan jäädä uuteen maahan, koska se on liian kaukana suvusta ja kaikesta tutusta. Ehkä vaikeimpia asioita maahanmuutossa henkisesti on omien päätösten pyörtäminen: liian usein kuulee väheksyviä "maitojunalla takaisin" termejä, vaikka mielestäni on henkisesti vahvan ihmisen merkki, että uskaltaa elää kuten haluaa - kuten palata Suomeen, jos se tuntuu oikeimmalta ratkaisulta.

Maanmuutto opettaa, että meitä on täällä kaikenvärisiä ja -näköisiä, toimeen pitäisi silti tulla. 


Nämä papukaijat kerjäsivät päänsilityksiä kumartelemalla ja päästämällä vienoa "kriiiih" ääntä. Symppiksiä, kuin lentäviä kissanpentuja! Maleny Botanic Gardnenissa.