Kuka on N? Blogin uusin kasvo

Päiväkirjamerkintänä: millainen on kaksiviikkoinen poikamme N? Äkkiseltään vastauksen luulisi olevan, että no, vauva. Onko vauvoissa eroja? En itse ole mikään vauva-asiantuntija ja ensimmäistä kertaa pitelin vastasyntynyttä oman lapseni rinnalleni saatuani. Mutta kiinnostavasti jo kaksiviikkoisella on omia metkuja - liekö vielä luonteepiirteitä tai pysyviä temperamentin ilmauksia, vai sattumanvaraisia reaktiota, jää nähtäväksi. Nämä piirteet huvittavat meitä N:n vanhempia.

Ranskalainen herrasmies

N on toisaalta kovasti maidon perään kuten kuka tahansa pikkuvauva, toisaalta hän ei ahmi sitä vaan pikemminkin maistelee ja nautiskelee kuin paraskin ranskalainen viiniasiantuntija. Pikku kasvoilta voi lähes lukea mietteet "hmm, tässä on hieman kukkainen jälkimaku, aavistus homejuustoa pohjalla, kirkas lähdevetinen koostumus yleisesti". Tämä maistelevuus ei ole kauhean kätevä piirre minua kohtaan, sillä aiemmin mainitsemani rintatulehdukset johtuvat paljolti siitä, että rinta ei tyhjene kunnolla. Minne se tyhjenee, kun asiakas keskittyy pikkusievään naukkailuun ja pöytään nukahteluun..? Sen sijaan, että ahmisi kuin "syö mitä jaksat" buffetissa, kuten hintatietoinen "ostin kun halvalla sain" normisuomalainen.

Suomalainen mäkihyppääjä

N:n suomalaiset juuret näkyvät hänen lempi-imu-asennossaan, mallia mäkikotka. N:n koko kroppa on pontevasti pitkänä ja suorana, käsivarret kehoa vasten painettuina, suu kohti maalia. Jos jalkapohjien alle saa esimerkiksi sohvan tai äidin reiden, siitä on hyvä tarmokkaasti ponnistaa jalkalihasten koko voimalla kohti luvattua maljaa, sitä maistelumaitoa.

Hainpoikanen

N:n nimi liittyy  mereen, koska isänsä on suuri mertenystävä ja jo yli vuosikymmenen sekä laite- että vapaasukellusta harrastanut. N yltää maineensa veroiseen ilmaisuun metsästämällä maidonlähdettä pää sivulta toiselle raivokkaasti heiluen kuin hainpoikanen saaliin perässä.

Urhea taistelija

N:n pahimmat vastustajat ovat vauvojen painajainen kaikkialla: hikka, sekä omat kädet. Hikanperhana uhkaa kesken syönnin etenkin kun hän on ottautunut hainpoikanen-touhotusmoodiin. Hikka harhauttaa N:n ajatuksistaan eikä raukka pysty keskittymään enää ruokailuun, vaikka toisaalta imeminen ja nielaiseminen näyttäisivät auttavan hikan taltutuksessa. Noidankehä on valmis - vauva turhautuu kahta enemmän, kun ei saa imettyä, toisaalta maidon rauhoittava vaikutus voisi viedä hikankin pois. Toinen vaaniva peijooni ovat omat pikku kätöset, jotka ilmaantuvat aivan tyhjästä maidonlähteen ja omien kasvojen eteen huitomaan ja maalia blokkaamaan, eikä niitä meinaa saada pois tieltä edes äidin tai isän avustuksella. Ei ole helppoa olla vastasyntynyt!

Kuva: meilläkotona.fi

Ansioluettelojen ABC Australiaan

Työnhaku on aihe, joka koskettaa sekä uusia että vanhoja Australian-tulokkaita. Jelpin silloin tällöin ihmisiä (tuttuja ja tuntemattomia) työnhakupapereiden kanssa, eli luen ja kommentoin ansioluetteloita ja työhakemuksia siltä pohjalta, minkä itse olen huomannut toimivan työnhaussa.

Minulla ei ole varsinaista rekrytaustaa, mutta olen lukenut aiheesta aika lailla. Lisäksi olen Australiassa asuessani hakenut ehkä 50:ä työpaikkaa, ollut noin tusinassa haastattelussa, ja hakemistani paikoista olen saanut 6 - tosin kahta en ottanut vastaan käytännön syistä. Hion myös E:n hakemukset ja CV:t. Lisäksi osallistuin aiemmassa työpaikassani mentorointiohjelmaan, jossa ylemmän tahon pamput neuvoivat meitä juniorimpia, miten edetä uralla - mukaanlukien miten kirjoittaa tulosta tuottavia työhakemuksia ansioluetteloineen.

Tässäpä vinkkivitonen siihen, mitä mielestäni Aussilassa täytyy tietää ansioluetteloiden kiemuroista.

Ansioluettelon muoto ja sisältö tietenkin riippuu paljon siitä, millaista paikkaa ja miltä tasolta hakee. Casual-CV:t ovat erilaisia kuin professionaaleihin tehtäviin hakiessa. Tämä listaus koskee enemmän jälkimmäistä mallia.

Kontaktoi alasi ihmisiä

Australiaan!-blogin Sim kirjoitti jo lähes vuosikymmen sitten yhä pätevän listan vinkkejä, joilla työnhakua voi edesauttaa kaikin puolin. Eräs keskeisimmistä neuvoista on pyrkiä verkostoitumaan. Australiassa on täysin hyväksyttyä ottaa yhteyttä vaikka tutuntutun tai Linkedinin kautta sellaisiin ihmisiin, joita pidät urasi kannalta tietäväisinä.

HUOM, älä lähetä viestejä suoraan töitä anellen, vaan pyri tutustumaan siltä pohjalta, että haluaisit oppia näiltä henkilöiltä tai kysellä vinkkejä juurikin ansioluettelon hiomiseen. "Olisko sulla töitä hyvälle tekijälle" ei välttämättä herätä mitään vastakaikua, mutta "hei, olen se ja se, olisiko sinulla aikaa tavata kahvin merkeissä vaikkapa puolituntinen joku viikko; olen uusi kaupungissa ja tutustuisin mielelläni, koska olemme samalla alalla" on todennäköisesti hedelmällisempi. Itse olen juuri tällä neuvon- ja infonkysymismenetelmällä tavannut usean eri alan ammattilaisia, ja useimmiten nämä itse ehdottavat jonkinlaista työnhakujelppiä tai suosittelevat jotakuta kolmatta henkilöä tai tahoa verkostoitumisen etenemiseen. Kun pääset saman kahvipöydän ääreen, ota muistiinpanoja kaikesta, mitä alalla korostetaan ansioluetteloissa ja millainen sen tulisi tälle kyseiselle uralle olla.

Aussilassa ansioluetteloon tarvitaan melkeinpä poikkeuksetta paikallinen suosittelija, jolle rekryäjä 100% varmasti soittaa työnhakuprosessin aikana. Suosittelijaa tarvitaan usein myös vuokra-asunnon saamiseen. Jos sinulla ei ole vielä paikallisia työnantajia tai muita virallisia tuttuja, pyri mukaan esimerkiksi johonkin harrastus- tai järjestötoimintaan ja koita saada suosittelija sieltä. Esimerkiksi itse suosittelin kaveriani Suomi-koulun rehtorin ominaisuudessani, kun kaverini haki asuntoa ja oli osallistunut koulun toimintaan. Läpi meni ja asunto napsahti hänelle.

Ota selvää vaatimuksista

Liittyy edelliseen, ja siksikin on tärkeää tuntea edes joku paikallinen omalta alaltasi. Eri aloille on erilaiset cv-mallit tai odotukset: toisaalla halutaan nähdä yksisivuinen napakka selonteko, toisaalla tarvitaan jopa 3-5 sivua yksityiskohtaista infoa kaikista tekemistäsi tehtävistä. Etenkin konsulttifirmoissa ja julkissektorilla näytetään suosivan tuota pitkää mallia. Yksi mahdollinen jelppilähde on hakea töitä rekryfirmojen kautta ja pyrkiä saamaan näiltä palautetta, vastaako CV:si alasi vaatimuksia. Tässä tietenkin ottaa riskin, jos lähettää "vääränlaisen" ansioluettelon - se ei välttämättä koskaan edes päädy rekryäjälle asti, vaan torppautuu jo respassa.

Ylipäätään ansioluetteloiden lähettäminen on riskipeliä; itse huomasin aikoinaan rekry- ja vuokratyöfirmoja käyttäessäni, että paikan päällä käyminen on taatuin tapa tulla huomatuksi, koska paperi päätyy sihteeriltä rekryäjälle eikä katoa jonnekin sähköpostin roskalootaan. Printtaa pino ansioluetteloja ja kierrä kaikki kaupungin vuokratyö- ja rekryfirmat, antaen paperit käteen respassa. Tälle kierrokselle on syytä pukeutua kuten työhaastatteluun, eli älä lähde biitsille ranta-asussa ja ajattele, että tipautanpa samalla käynnillä papruni! Sihteerit nimittäin ottavat ylös tietoja myös hakijan ulkoasusta ja käytöksestä tällä ensitapaamisella.

Avaa asiat

Suomalaiset usein ajattelevat, että esimerkiksi koulutuksesta riittää tieto, mikä tutkinto on ja miltä vuodelta. Eri maissa eri tutkinnot kuitenkin sisältävät eri oppiaineita eli kirjoita aina auki, mitä tarkalleen ottaen opiskelit. Jos tämä info on aivan jargonia, koita esittää se yleistajuisesti. Rekryäjä voi olla konsulttifirma, ei alasi ammattilainen, eikä siksi välttämättä ymmärrä teknisimpiä termejä. Minulla on kaksi korkeakoulututkintoa, kolmas tulossa, sekä pari lisä-certificatea eli vuoden kestävää tutkintoa. Olen kirjoittanut nämä listaksi ansioluetteloon sisältäen keskeisimmät opiskellut aineet/aiheet ja pätevyydet.

Sama avaaminen koskee työtehtäviäsi. Vaikkapa projektijohtaminen eri projekteissa sisältää hyvin erilaisia askelia ja vastuita, eli kirjoita keskeisimmät tai vaikuttavimmat auki esim. viiden ranskalaisen viivan listaksi. Tässä taas tarvitaan tietoa siitä, miten yksityiskohtaista CV:tä alasi toivoo. Kuitenkin lyhyisiin ja napakoihinkin ansioluetteloihin pitäisi jotenkin mahduttaa, mitkä tarkalleen olivat vastuusi ja tavoitteesi ja miten ne saavutit eli miten todistat olleesi tehtävääsi sopiva ja pätevä.

Ei turhaa henkilökohtaista infoa

Aussi-ansioluetteloihin eivät kuulu tiedot syntymäpäivästä, siviilisäädystä tai harrastuksista. Kuvaa ei laiteta käsittääkseni koskaan. Nämä nimittäin saattavat olla rekryäjälle ongelma syrjimättömyysnäkökulmasta: täällä on tarkat ja tiukat lait siitä, mitä työnantaja saa ottaa huomioon hakijaa valitessaan. Kaikki, mikä voisi haiskahtaa vaikkapa ikä-, seksuaalinen suuntautuminen-, tai rotusyrjinnältä, on aivan ehdoton nounou.

Kielitaitokin on hieman tarpeeton elementti aussi-CV:ssä, sillä hyvä englannintaito on oletus: jos erikseen korostat asiaa, se saattaa antaa kuvan, että taitosi eivät olekaan niin hyvät kuin uskot, koska tarpeettomasti mainitset asiasta. Lisäksi, ilmiselvästi olet ulkkari eli mahdollisesti vähemmän kiinnostava kuin paikallinen. Tietenkin asia on eri, jos haet paikkaa, jossa edellytetään usean eri kielen osaamista.

Ansioluettelon keskeiset osa-alueet

Itselläni on CV:ssä seuraavat osiot, mentorini suosituksesta:

Profiili

Muutaman lauseen selonteko siitä, mitä olen urallani tähän saakka tehnyt, mitkä ovat vahvuusalueeni, mihin urallani pyrin ja mikä minua motivoi (esim. I am seeking for a long-term role in public service because I am passionate about building a stronger community).

Koulutus - education

Tutkinnot aika- tai tärkeysjärjestyksessä, riippuen tilanteesta, ja sisältäen tärkeimmät opiskellut aineet ja hankitut pätevyydet.

Työkokemus - professional expertise

Työkokemus kronologisessa tai tärkeysjärjestyksessä, riippuen tilanteesta. Aikajärjestys ei ole ehdoton pakko, jos ansioluettelosi on polveileva ja sisältää monia eri (myös epärelevantteja) työpaikkoja. Silloin kannattaa mieluummin listata työt tärkeysjärjestyksessä, eli mitkä aiemmat roolisi eniten vastaavat haettua. Työpaikkoja voi myös taktisesti jättää pois, jos ne vain johtavat harhapoluille ja saavat rekryäjän hämmästelemään, miksihän tämä kandidaatti teki tuotakin tuossa välissä. Itselläni on useampi CV-pohja, joita muokkaan jokaista paikkaa varten erikseen. Eri pohjat tähtäävät erilaiseen tarkoitukseen ja mielikuvaan, eivätkä ne kaikki sisällä kaikkia tekemiäni töitä. Esimerkiksi tutkijan tehtäviin on aika turha korostaa asiakaspalvelupaikkoja, kun taas projektijohtoon asiakaspalvelu eli ihmislähtöisyys ja sosiaalisuus voivat olla meriitti.

Lisäkoulutus - additional training

Tänne olen listannut lyhytkurssit, seminaarit, konferenssit ym jotka liittyvät haettuun alaan. Antaa lisäpotkua sillä, että osoitat olevasi ahkerasti tietotaitoasi päivittävä ihminen.

Suosittelijat - references

Nämä voi laittaa CV:hen mukaan tai vain ilmaista, että suosittelijat ovat saatavilla pyynnöstä. Itse olen aina laittanut referenssit suoraan, koska koen, että henkilöiden nimen ja aseman näkeminen saattaa auttaa minut haastatteluvaiheeseen.

Koska itse olen Australian kansalainen, en mainitse asiasta lainkaan. Jos kuitenkin olet sellaisella viisumilla, jossa on työntekorajoituksia, se saattaa olla syytä mainita. Toisaalta jos olet PR:llä eli pysyvällä viisumilla, se saattaa olla etu hakiessa eli voi olla syytä mainita.

Turha vaatimattomuus pois!

Suomalaisten ansioluetteloiden kompastuskivi on vaatimattomuus. Emme ilmeisesti tai luontaisesti osaa kehua itseämme, vaan asiat esitetään hyvin kliinisenä, neutraalina tai kuivakkana listana. Aussilassa kuitenkin on korostettava ja hehkutettava konkreettisia näyttöjä ja aiempaa kokemusta, josta on mustaa valkoisella. "Johdin projekteja" ei kerro paljoakaan, kun taas "johtamani projekti v. 2018 tuotti 100 000 euron liikevaihdon lisäyksen" on ihan eri luokkaa houkuttelevana infopalasena.

Vältä kaikin tavoin käyttämästä epäselviä ilmauksia, kuten contribute. I contributed to a project voi tarkoittaa ihan mitä vain toimistotarvikkeiden varaston ylläpidosta projektijohtoon. Useampi esimies ja rekryäjä on kertonut inhoavansa tuota sanaa epämääräisyydessään, tai ainakin tulisi selkeästi avata, millä lailla panostit projektiin. On aika eri asia tietää, että täytit yhden excelin, kuin että vedit koko hankkeen maaliin sisulla ja osaamisella. Jos kuitenkin olit se yhden excelin täyttäjä, kirjoita tämä auki mahdollisimman kattavasti ja "mahtipontisesti", esimerkiksi: tehtäväni oli syöttää keskeinen data mallinnusohjelmaan huolellisesti ja asiantuntevasti, ja panokseni ansiosta saimme projektin päätökseen etuajassa.

Ainakin täällä Perthissä uralla eteneminen ja jopa kulissit ovat tärkeitä rekryämisessä. Jos urallasi on katkoksia tai notkahduksia, pyri esittämään ne niin, että kaikki oli suunniteltua tai ainakin näistä katkoista tai "arvonalennuksista" on ollut hyötyä sinulle ja taidoillesi. Jos olit Suomessa vaikkapa myyntiesimies, mutta Australiaan muuton myötä päädyit sihteerin assistentiksi WH:lla, selitä asia esim. sillä, että halusit oppia uuden teollisuudenalan/elinkeinon kiemurat pyrkiäksesi siellä eteenpäin. Suomalaiset arvostavat sisukkuutta ja sitä, että ottaa mitä vain työtä vastaan. Täällä hetkittäinen "uralla aleneminen" näyttää helpommin (ikävä kyllä) siltä, että a) uskosi omiin taitoihisi petti, b) et yrittänyt riittävästi saada omaa tasoasi vastaavaa työtä tai c) et ole niin rautainen ammattilainen kuin Aussilaan muuttoon saakka vaikutti.

Ansioluettelon kirjoittaminen on hieman kuin fiktiivisen sankarin keksimistä. Vaikka tottakai on tärkeää olla rehellinen, rehellisyyttäkin on ns montaa lajia. Asiat voi esittää joko vähätellen, hyvin minimalistisesti, tai mahdollisimman hyvässä valossa. Australiaan tarvitaan nimenomaan tuota viimeistä taitoa - ei kannata ajatella, että liioittelee tai valehtelee, kun pyrkii rakentamaan itsestään mahdollisimman ihmeellisen ja vetovoimaisen ekspertin. Kilpailu on kovaa ja näin muutkin tekevät.

Tsemppiä unelmatyöhön etenemiseen!

Entä jos menee pieleen?

Bloggaan yleensä viikonloppuisin kivana luovana harrastuksena, mutta viime viikkoina on ollut puhti poissa ja ideat vähissä. Tajusin vasta eilen, mistä kiikastaa. Minulla on taipumusta ylisuorittamiseen - kuten niin monilla muillakin suomalaisilla - ja hoksasin, etten ole pitänyt yhtään vapaapäivää kuukausiin.

Tietenkin olen töistä vapaalla joka viikonloppu, mutta olen käyttänyt vapaapäivät opiskeluun (iisakinkirkkoväikkäri) ja/tai fiktion kirjoittamiseen eli romaaninpoikaseni ruokkimiseen. Luen paljon kaikenlaista, koko ajan, mutta sekään ei ole ollut rentoutuskeino, vaan oppimisen väline: mitä voin käyttää väikkäriin, mitä voin oppia romaanikirjailijana tästä? Herään joka aamu kuudelta ehtiäkseni kirjoittaa aamulla tunnin ennen töihinlähtöä, ja töiden jälkeen kirjoitan tunnin. Toisaalta olen ylpeä siitä, että edes jaksan yrittää, toisaalta nyt vasta tajuan, että eihel eihän näin voi jatkuvasti elää, tulee böön-aut. Onneksi on Suomeen lomalle lähtö heti juhannuksen jälkeisellä viikolla kiikarissa!

Sananen unelmien toteuttamisesta, josta on muotoutunut yksi blogiteemani. Monet blogin lukijat ovat ulkomailla jo asuvia suomalaisia, tai Australiaan tai muualle muutosta unelmoivia. Yleinen stressinaihe ulkomaille muutosta haaveilussa on, että entäs jos ei onnistu? Entäs jos ei löydä töitä, kotiudu, tunne kuuluvansa joukkoon, opi kieltä sujuvasti, pärjää, kestä koti-ikävää? Tähän yhden lauseen neuvo: sitten suunnitelmiin muutos ja uusi yritys jotain muuta.

Epäonnistumisen tai ajantuhlaamisen pelko on varmaan yleisin syy, miksei unelmia lähdetä tavoittelemaan. Entä jos menee pieleen, hukkaan aikaa, muut nauravat, petyn itseeni? Tähän sama neuvo toistona: perään joko uusi yritys tai suunnitelmien muutos. Yhtään mikään ei ole elämässä varmaa, ei edes se, että nykyinen elämä jatkuu sellaisena kuin se on. Joten miksi ei kokeilisi? Aikaa on aina siihen, minkä kokee tärkeäksi (vaikka alun ylisuoritusesimerkin ei ole tarkoitus ihannoida pohjaanpolttavaa elämäntapaa).

Olen vuosia haaveillut kirjoittavani kirjan/kirjoja ja lopulta tajusin, että koskaan ei tule sellaista rakoa, jossa minulla olisi loputtomasti aikaa ja energiaa vain siihen. Eli niitä täytyy kaivaa tässä ja nyt. Eniten kirjoittamisessa stressaa ajatus, että lopputulos ei kiinnosta ketään eli en löydä julkaisijaa, omakustanteista kirjaa ei osta kukaan, tai että en tienaa sillä rahaa ja siten "oikeuta" käyttämääni aikaa. Kunnes tajusin muistuttaa itseäni siitä, että raha kertoo aika vähän siitä, mikä on oikeasti arvokasta.

Olen aiemminkin todennut, että nykyisessä kasvua ihannoivassa talousmallissa tuottavimmat alat ovat tuhoisia, kuten ase-, ja fossiilienergiakauppa, puhumattakaan laittomista eli ihmis-, ja huumekauppa. Vähiten rahaa liikkuu siellä, mikä on tärkeintä, eli välittämisessä ja huolenpidossa, oli kohde ihminen, eläin tai maailma yleensä. Eli se täytyi karsia mittarina kokonaan onnistumisesta, paljonko tulisin tienaamaan kirjailijana. Olen myös oppinut, että 90% kirjailijoista ei tienaa kirjoillaan kuin taskurahoja, vaikka tyypillisesti yhteen kirjaan menee vähintään vuosi työaikaa. Kaikilla on jokin toinen ammatti, josta laskut maksetaan: J.K. Rowling ja R.R. Martin ovat poikkeuksia, eivät sääntöjä.

Miten tämä omakohtainen pohdiskelu liittyy maanmuuttoon tai muuhun unelmiin?

1) Rahan tai vaurastumisen käyttäminen onnistumisen mittarina tuottaa pelkkää stressiä. Tietenkin kaikki tarvitsemme tulonlähteen, mutta se, paljonko tienaa, kertoo todella vähän henkilön tarpeellisuudesta yhteiskunnalle tai henkilökohtaisen onnellisuuden tasosta. Jos aussivuosi menee hedelmäfarmeilla pakertaessa ilman, että yhtään kolikkoa kertyy säästöön, jäi siitä ainakin muistoja ja kokemuksia. Uusia töitä ehtii elämässään hakea keskimäärin 46 kertaa uusimpien tilastojen mukaan, joten ei se ulkomaille muutto itse asiassa aiheuta täysin uutta päänvaivaa työn saralla, kuten moni pelkää. (Huom, ei tarkoita että ihminen jää työttömäksi 46 kertaa, vaan että töissäkin ollessaan yrittää hakea uusia töitä).

2) Epäonnistumisen pelko on jokaisen omassa päässä. On minun itseni päätettävissä, paljonko annan muiden kommenttien vaikuttaa omiin päätöksiini. Jos jonkun mielestä on typerää, riskialtista tai haihattelua muuttaa ulkomaille tai noloa palata maitojunalla takaisin, miten se oikeasti liittyy minun elämääni? Ulkopuolista tuulenhuminaa.

3) Yhteen unelmaan ei kannata jäädä jumiin. On hyvä jaksaa yrittää, kunnes kohtuuvarmasti tietää, voiko ideassaan onnistua vai ei. Keskenjättäminen kaduttaa varmasti enemmän, kuin liian kauan hinkuttaminen. Mutta, cut your losses eli jätä kesken kun vielä voit, on hyvä ohje vähän kaikkeen: jos esim. ulkomailla ei homma onnistu eikä siellä viihdy, niin sitten joko kotimaahan tai kohti uutta. Kulissien ylläpito epäonnistumisen, kriitikin tai naureskelun pelossa on turhinta, mitä elämässään voi tehdä, ajattelen.

4) Jokainen kokemus on uusi muisto. Myös negatiiviset kokemukset ovat tarpeellisia, koska ilman niitä ei opi itsestään ja muista yhtä paljon, eikä myöskään osaa arvostaa kaikkea hyvää, mitä itsellä on. Jos esim. oma kirjani ei koskaan "lennä", jääpähän sen kirjoittamisesta muisto, että hittovie minä jaksoin vääntää kokonaisen 300-sivuisen tarinan, juonineen henkilöineen, joten jaksan ja osaan kyllä muutakin.

Uuteen paikkaan muutto ei ole koskaan helppoa, oli kyse kaupungin- tai maanvaihdosta. Mutta miltä tuntuisivat onnistumiset, jos ei koskaan epäonnistu? Niistähän kulahtaisi maku aika äkkiä, jos kaikki hoituisi aina rytmikkään tyylikkäästi ilman vastoinkäymisen häivää. Meistä kaikista tulisi pikku-Trumppeja, kitiseviä aikuislapsia, joiden mielestä kaikki mulle heti nyt ja muille ei mitään :D

Hyödyllinen kaavio summaa prosessin. Joko jää jumiin epäonnistumisen pelon muurin taakse, kapsahtaa häpeän kuoppaan, tai punnertaa sisulla kohti onnistumista, mikä se kullekin on. 

Elämän merkkipaaluja - tuplasti aikuinen

Täytän tänä viikonloppuna 18v+18v ja siitä loihe miettimään, mitä tässä tuplasti aikuistuessa on saanut elää ja kokea ja aikaiseksi. Ainakin sen ällistyksen, että miten voi olla 18v siitä hetkestä, kun täysi-ikäistyin ja sain ajokortin. Häh haloo nyteinatsaa. 10v saattaisin juuri ja juuri uskoa. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän kaksi vuotta alkaa tuntua yhdeltä vuodelta ja puoli vuosikymmentä max. kolmelta vuodelta, kun taaksepäin katsoo.

Sama toimii eteenpäinkin, mikä on toisaalta hyvä. Edellisessä tylsässä työssäni kärsimätön minäni oppi suorastaan zeniläisen asenteen mestariksi, että hiljaa hyvä tulee, isompien juttujen saavuttaminen kestää vuosia, eikun muurahaismaisella sitkeydellä puskien eteenpäin. Siten monen vuoden urakka - esim sen useinmainitun väikkärin teko - onkin loppujenlopuksi pieni osa elämää.

Jos 18-vuotiaalle itselleni pystyisi antamaan vinkkejä, niin päällimmäiset olisivat: 1) sillä ei ole mitään väliä, pääseekö "oman alan töihin" ja 2) älä anna kenenkään lannistaa, kun on unelmista kyse.

Tietenkin on hyvä olla realisti, mutta realismi ei aina ole sitä, että kouluun-töihin-auto-omistusasunto-perhe, ainakaan kaikilla samassa järjestyksessä tai pelkästään Suomen rajojen sisällä. "Oman alan työt" puolestaan ovat niitä töitä, mitä saa, mihin oppii ja mihin kasvaa. Näin tuli taidehistorioitsijastakin ensin energia-asiantuntija ja sittemmin ihmisoikeusvalistaja, ohessa kaupunkisuunnittelun ja hyvän elämän tutkija. Ei nykymaailma toimi niin, että kaikki menevät opinnoista lompsis vain töihin ja pysyvät tismalleen samalla ladulla eläkkeelle asti.

Yritin kaivella muutamia virstanpylväitä 18:lta akuisvuodelta bloggaajaesittelymielessä ja päiväkirjamerkintänä. Kiva lukea kiikkustuolissa, jos tämä bloggerin alusta vielä silloin on olemassa saati silloisilla laitteilla saavutettavissa! :D

18v. Sain ajokortin. Hankin sen itse tienaamillani rahoilla Postin iltatöistä. Näpyttelin illat pitkät lukiopäivien jälkeen postinumeroita tietokantaan. En tiedä, miten edes työn sain, koska työhaastattelun testissä näppäilin joka numeron väärin, koska seurasin väärää numeroriviä, ja pisteeksi iin päälle kaadoin kahvit työhaastattelijan housuille. Ilmeisesti silloin oli työvoimapula.

19v. Valmistuin lukiosta ja hain ja sain opiskelupaikan Turun AMK:sta. YO-kirjoitusten jälkeen halusin eroon teorianpänttäyksestä, joten alakseni valikoitui kädentaitoja vaativa rakennusrestaurointi. Ensimmäisenä opiskelusyksynä oli kiva päristellä moottorisahalla hirsimökkityömaalla, raikkaassa ulkoilmassa. Aika pian kuitenkin teoria alkoi taas vetää puoleensa ja koulun arkkitehtuuri- ja taidehistorian kurssit viitoittivat, minne aloin haikailla.

20v. Lähdin ERASMUS-vaihtoon Budapestiin ja näen vieläkin unia tuosta kiehtovasta kaupungista. Unkari oli länsimaistunut vain vuosikymmen aikaisemmin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ja se oli hyvinkin eksoottinen paikka erilaisuudessaan suomalaiselle, joka ei ollut Skandinavian lisäksi matkustellut muualla. Arkkitehtuurimielessä en montaa kauniimpaa paikkaa tiedä kuin Budapest, koska lempiaikakauteni 1800-1900-lukujen taitteen tyyli on niin kokonaisvaltaisesti säilynyt.

21v. Hain ja pääsin Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan taidehistoriaa ja historiaa. Sittemmin haalin listalle myös muita kulttuuri- ja ihmistieteitä, kuten sosiologiaa ja journalistiikkaa. Jyväskylästä löytyi mahtava kaveripiiri, vireä ja kaunis kampus ja kaikin puolin ihmisen parasta aikaa. Jatkoin AMK-opintoja rinnalla ja suunnattomalla henkisellä tuskalla sain nekin paperit plakkariin myöhemmin. Seuraavat viisi vuotta kuluivat Jyväskylässä iloisissa merkeissä, koska rakastan opiskelua ja uuden oppimista, ja tietenkin mahtava kaveriporukka auttoi asiaa myös.

26v. Hain ja pääsin Kanadaan vaihto-opiskelijaksi. Yritin päästä Torontoon, Vancouveriin tai Montrealiin, mutta paikka aukesi pikkukaupungista Saskatchewanin osavaltiosta. Preerialla asuminen ei vastannut mielikuviani Kanadasta ollenkaan jylhien havumetsien ja Kalliovuorten maana. Kanada jäi mieleen maana, jota haluaisin nähdä lisää, mutta jommallakummalla rannikolla (lännessä Brittiläinen Kolumbia, idässä Ontario) tai siellä Kalliovuorilla. Biisonit, alkuperäiskansojen kivipiirrokset ja maisemat ylipäätään preerialla olivat kyllä nekin näkemisen arvoisia.

27v. Valmistuin yliopistosta ja pääsin töihin rakennushistoriakonsultiksi Kuopioon. Ne AMK:sta tuskalla hankitut paperit ja YO-koulutus päälle takasivat vuosiksi mukavasti töitä yhden hengen mentävässä asiantuntijakolossa kattaen koko Itä-Suomen. Työnäni oli ajaa ympäri pitäjiä tunnistamassa ja valokuvaamassa suojelustatuksen ansaitsevia vanhoja rakennuksia. Tästähän ei moni omistaja kuitenkaan tykännyt, koska rakennussuojelu monesti nähdään lähinnä kiusana, ei koko yhteiskunnan hyötynä. Kun isokokoinen mieshenkilö isokokoisen koiran kanssa kävi lähes kimppuun erään maalaistalon pihassa, tajusin, että paras tehdä jotain turvallisempaa.

30v. Kypsähdettyäni lopullisesti Suomen ilmastoon, jatkuvien YT-neuvottelujen yrityskulttuuriin, yleiseen negailumarinaan ja yleiseen omaan harmistukseeni siitä, ettei elämäni ole jotain enemmän (mitä, en silloin tiennyt), päätimme irtautua takavasemmalle Suomesta silloisen kumppanini kanssa. Myimme ja lahjoitimme pois kaiken omaisuutemme, irtisanouduin vakityöstä, hankimme Working Holiday-viisumit ja ostimme liput Australian Perthiin. Harvassa ovat ne vapaudenhuuman hetket, kun myy aterimia ja kattiloita kirpparilla ja saa niistä viisi euroa lisää matkakassaan. Suosittelen.

31v. Pitkä parisuhde tuli tiensä päähän, osittain Australian elämänmuutoksen tönäisemänä, mutta enimmäkseen yhteensopimattomuuteen kaatuen. Harvassa ovat ne yksinäisyyden hetket, kun olet muuttanut uuteen maahan puolen maapallon päähän perheestä ja kavereista, muttet halua kertoa heille, missä mennään ja miten vaikeaa on, ettei kukaan hätäile ja huolestu, kun eivät voi kuitenkaan auttakaan.

32v. Tapasin E:n, kun olimme molemmat hankalassa paikassa henkisesti. Asuimme kumpikin tahoillamme kimppakämpässä eivätkä asumiskuviot kämppisten kanssa sujuneet ongelmitta: milloin oli mistäkin erimielisyyttä, kahnausta ja stressiä, lopulta rahasta riitaa. E ei meinannut alkuun löytää töitä ja rahaa kului silti elämiseen jatkuvasti, tuttu kohtalo monelle vastatulleelle. Hänen piti valita joko paluu Tahitille töihin merentutkimuslaitokseen, tai jäädä Perthiin tyhjän päälle työttömäksi minun takiani. Valinta on historiaa ja vaikka se olisi voinut mennä pahasti päärynänmuotoiseksi kuten enkuksi sanotaan, jotenkin tuostakin tsemppasimme parempaa kohti.

33v. Tuntui ensimmäistä kertaa, että Perth on kotikaupunki. Olin löytänyt kavereita sekä paikallisista että perthinsuomalaisista, ja elämä alkoi asettua positiivisiin uomiin kaikin puolin. Löysimme kivan vuokrakämpän suosikkialueeltani Claisebrookista Perthin keskustasta pari kilometriä itään, ja täältä ostimmme myöhemmin myös oman asuntomme.

Siitä eteenpäin elämä on rullaillut mukavasti eteenpäin, vuoteen 35 voisi vielä mainita työpaikan vaihdon ja vuoteen 36 toivottavasti tulee mahtumaan jokin kiva käänne tutkijan ja/tai kirjailijan ominaisuudessa - uusin yritykseni on osallistua novellikilpailuihin. Vuosi 36 alkoi tupla-18v.-teeman mukaisesti kasinolla yökerholla bilettäen, jossa en ole siis koskaan vielä käynyt. Tänään tuntuu aika samalta kuin 18v.-synttäreiden jälkeisenä päivänä. Pizza maistuu, kuten myös päiväunet.
Useampaan otteeseen.

Eve - yökerho Perthin kasinolla. 

lloinen synttärisankari yössä.

Hauskaa oli, mutta ei jaksaisi joka viikonloppu tai edes joka vuosineljännes!

Elämän alkuun Australiassa - usein kysytyt kysymykset

Saan aika ajoin blogin kautta kysymyksiä elämän perusasioista - viisumi, kännykkä, vakuutukset, vuokra jne. ja vastailen niihin sekä sähköpostilla että facebookissa. Koska samasta infosta voi olla monelle Australiaan tuloa suunnittelevalle hyötyä, tässä lista perusasioita, joilla pääsee elämän alkuun, kun uuden mantereen kamara on jalkojen alla:

Viisumi mukaan lentokoneeseen?

Viisumeista löytyy erillinen postaus täältä. Viisumi-info ja etenkin niiden hinnat muuttuvat säännöllisin välein, ja ajankohtaisin tieto on tarjolla Immin eli Australian maahanmuuttoviraston sivuilla. 

Kun viisumi on myönnetty ja vahvistus on sähköpostin liitteenä saapunut, kannattaa vahvistus printata mukaan: sitä kysytään jo Suomen päässä lentokentällä ennen kuin koneeseen päästetään. Viisumi rekisteröidään passisi numeroa vastaan eli mitään viisumitarraa tai erillistä virallista viisumidokumenttia ei Australia anna. 

Passin on oltava voimassa vähintään 6kk siitä, kun Australian rajan ylittää. Working holiday- eli WH-viisumin ehtona on tietty minimimäärä rahaa pankkitilillä, mutta en ole koskaan kuullut tiliotetta keneltäkään kysytyn. Mitään haittaa tiliotteen printtauksesta ei ole, ja itse sen aikoinani tulostin ja pakkasin mukaan. Parempi varautua kuin järkyttyä rajalla, jos asiasta tuleekin sanomista. 

Henkilöllisyystodistus ja muut tarpeelliset paperit

Ota Suomesta mukaan henkkarit (passi, ajokortti jos on) ja pankki- ja luottokortti. Suomalaista henkilöllisyyskorttia tai Kela-korttia ei kukaan ymmärrä, ja rokotustodistusta ei ole kyselty missään - eivät vissiin tiedä, mikä se on. 

Jokainen tänne pidemmäksi aikaa tulija joutuu aika pian hommaamaan paikallisen identity document'in, ID:n eli henkkarit (ajokortti tai vaikkapa Proof of Age-kortti, kumpiakin myöntää Drivers and Vehicles Centre, googlesta löytyy sijainti joka kaupungissa). Ilman paikallista henkkaria ei oikein mitään asioita saa hoidettua jouhevasti. 

Suomalainen passi ei välttämättä yksin riitä vaikkapa asunnon vuokraamiseen, ja paikallista ID-pistebingoa eli henkilöllisyyden todistamista ei pysty läpäisemään ilman riittävää määrää käypäisiä henkilöllisyyspapereita, joita ovat mm. passi, aussiajokortti (huom., ulkomaalainen ei käy), Medicare-kortti eli täkäläinen kela-kortti (taas, suomalainen ei käy) sekä pankkikortti ja sähkölasku tai muu viranomaisen lähettämä kirje kotiin, jossa näkyy aussiosoite (vaikka olisi hotellin).

Jos on jo tullessa työpaikka valmiina (esim. 457-viisumilaisilla), työtodistuksia tuskin tarvitaan. Ei niitä oikein muutenkaan tarvitse, koska täkäläiset eivät niitä yleensä haastatteluissa kysele. Toki niiden englanniksi käännetyt versiot voi mukaan ottaa varuulta. Kannattaa jo koti-Suomessa laatia itselle talteen sähköinen paketti eli skannata kaikki paperit, joita voi kuvitella tarvitsevansa, ja tallentaa ne omaan sähköpostiin tai pilveen (esim. Google Drive). Ovat sitten tulostettavissa, jos äkkiä tarvitaan.

Kännykkä ja liittymä

Kännykkäliittymän saa vaikka saman tien kentältä tultua miltä tahansa operaattorilta, prepaidin nimittäin. Postpaidiin eli kuukausilaskulliseen liittymään tarvitaan täkäläinen osoite ja ID-pistebingon läpäisy. Prepaidilla pääsee helposti alkuun, ja sen voi vaihtaa sittemmin postpaidiksi, jos haluaa. Minulla ja E:lla on itse asiassa edelleen kummallakin prepaid, koska ei vain ole tullut muutettua postpaidiksi ja on kätevää tietää ennakkoon, paljonko on kuukauden lasku. 

Operaattoreita on mm. Telstra, Optus, Virgin, Vodafone ja googlesta löytyy liuta lisää. Paras plan eli paketti löytyy netissä vertailemalla tai liikkeistä kyselemällä. itselläni on Optuksen $30/kk paketti, sisältää runsaasti puheaikaa ja tekstareita sekä 1,5GB nettidataa. Tosin äsken huomasin, että Boostmobilella olisi lähes sama paketti tarjolla hintaan $20/kk, eli pitänee vaihtaa siihen (ellei jollakulla ole asiasta parempaa tietoa ja syy, miksei kannata?). 

Pankkitili

Pankkitilin saa auki useimmissa pankeissa ihan passia näyttämällä ja antamalla australialaisen osoitteen (olipa se vaikka hotellin). NAB-pankki esim. ei vaadi mitään säännöllisiä tuloja, kun taas esim. Westpac laskuttaa tilin hallinnasta, jos tilille tulee alle $1000/kk tuloja. Eri pankeilla on eri säännöt.

Esim. $5/kk tilinhallintamaksua ei ehkä kuulosta paljolle, mutta itse en halua maksaa edes sitä, jos ei pakko ole, eli valitsin pankin sen mukaan, joka tarjosi ilmaisen tilin. Kannattaa myös huomata, että jos tiliehdoissa on tilinhoitomaksu, sitä veloitetaan niin kauan kuin tili on auki, vaikket käyttäisi tiliä ja vaikkei siellä ole yhtään rahaa: eli tili voi mennä miinukselle ja jäät pankille velkaa, jos tällainen tilanne käy. 

Suomalainen pankki- ja luottokortti toimii Australiassa aivan hyvin,* mutta joka ostosta veloitetaan provikka (tarkista oman pankkisi säännöt), yleensä 2% ostoksen hinnasta. Ostos tapahtuu päivän valuuttakurssin mukaan. Ensimmäiset pankkiautomaatit löytää jo lentokentältä, eli Australian dollareita saa ATM:stä eli automaatista saman tien, jos ei niitä ole vaihtanut jo Suomessa. ATM veloittaa $2/nosto jos se ole oman pankkisi ATM, lisäksi tuon em. provikan jos nostat suomalaisella kortilla. Myös taksit veloittavat pienen ekstrasumman kortilla maksamisesta, eli on fiksua varata käteistä taksimatkoihin, jos niitä aikoo käyttää. 

*Perthissä kaikki kahvilat, lounaspuodit, baarit ja pienet myymälät eivät hyväksy korttia maksuvälineenä - eli heillä ei ole kortinlukijaa -, tai korttimaksulle on alaraja, yleensä $10. Eli täällä joutuu kanniskelemaan käteistä mukana saadakseen kahvikupillisen tms. pienen ostoksen hoidettua.

Verokortti

Verokortin korvaa Australiassa veronumero eli TFN (tax file number), se pitää hankkia verotoimistoon sähköisesti ilmoittautumalla (googlaa Australian Taxation Office sekä TFN). Ilman sitä ei saa palkkaa (paitsi ehkä pimeänä). Työnantaja, kunhan sellainen löytyy, pyytää TFN:n ennen ensimmäisen palkan maksua. TFN kannattaa tilata ensi töiksi, koska TFN-myöntökirje toimii myös yhtenä ID-pistebingon osana, jos se on postitettu australialaiseen osoitteeseen. 

Jotkut aussityönantajat saattavat pyytää TNF:n sijasta ABN-numeron, joka vastaa suomalaista toiminimeä ja se pitää myös verotoimistosta tilata sinne rekisteröitymällä, jos toiminimiyrittäjäksi haluaa. ABN:ää pyydetään/vaaditaan silloin, kun työnantaja ei halua suoraan palkata sinua, vaan olettaa sinun tekevän työt aliurakoitsijana omalla toiminimellä. Ei välttämättä paha asia tai väärin, mutta kannattaa olla tietoinen työsuhteen eroista: ABN-työläinen ei esim. saa palkallista sairaslomaa eikä palkallista lomaa, koska tekee töitä yrittäjästatuksella. ABN-työläisen on myös itse huolehdittava, että maksaa verot oikein, kun TFN-työläisen verot maksaa työnantaja suoraan palkasta pidättämällä. 

Working holiday-viisumin haltija saa tehdä töitä ABN-numerolla, mutta itse on vahdittava, että tekee töitä useammalle kuin yhdelle työnantajalle sen jälkeen, kun ensimmäiset 6kk viisumista on tullut täyteen saman työnantajan leivissä (WH-viisumissa on ehto, että saa työskennellä samalle työnantajalle max. 6kk).

Huom: kummankaan TFN:n tai ABN:n hausta ei pidä maksaa mitään, ne ovat ilmaisia palveluja. Eli jos olet erehtynyt nettisivulle, joka laskuttaa näiden myönnöstä, älä mene lankaan, vaan hae suoraan ATO:n nettisivulta. 

Netti 

Älypuhelimella voi alkuun hoidella nettiasiat myös. Kannattaa Suomessa varmistaa, että omistaa lukitsemattoman puhelimen, eli kännyn, johon saa vaihtaa ulkomaisen SIM-kortin. Perthin keskustassa on ilmainen wifi, samoin kuin muiden suurkaupunkien keskustassa. Nettiä pääsee käyttämään myös kirjastoissa sekä nettikahviloissa ympäri keskustan, jos omaa ei jostain syystä vielä ole. Käsittääkseni myös McDonaldsien sekä Applen liikkeiden sisällä ja tuntumassa on ilmainen wifi, jos netintarve iskee eikä omassa kännyssä ole dataa jäljellä.

Laajakaistaa tarjoavat samat operaattorit kuin puhelinliittymiäkin, lisäksi on muita kilpailijoita, kuten Iinet, Dodo ja Vivid Wireless. Googlesta jälleen löytää lisää. Meillä on kohtuullisen luotettavaksi osoittautuneen Iinet-operaattorin paketti, joka maksaa $59/kk ja olisiko 100GB dataa, käytännössä rajattomasti, koska emme ehdi sitä kuukaudessa käyttää. 

Australiassa ei juurikaan ole tarjolla halpoja rajattomia nettipaketteja, eli yli viidenkympin kuukausimaksuun kannattaa varautua. Etenkin täällä Perthissä on vähemmän kilpailua kuin itärannikolla, koska kaikki operaattorit eivät toimi täällä. Operaattorilta pitää ensin ostaa reititin, ja sen jälkeen maksetaan kk-maksua.

Kannattaa huomata sekä netin että kännyn kanssa, että kaikki postpaid- eli kk-laskutussopimukset yleensä joutuu tekemään vähintään 12 kuukaudeksi ja niistä ei todellakaan pääse irti ilman 'sakkomaksua' kesken kauden. Eli kannattaa vertailla liittymät tarkkaan. Täällä on myös yleistä, että operaattorit tarjoavat lankapuhelin- ja nettikomboa, koska niin monilla vielä on lankapuhelin - eli tarkkana, ettei vahingossa maksa turhasta lankapuhelinyhteydestä. Pelkkä laajakaista on naked asdl tai broadband.

Vuokrasopimukset

Asuntoja löytää kahta reittiä: epävirallista ja virallista. Epävirallinen on puskaradio, tutuntutut ja Gumtree-nettisivu, jossa yksityiset ilmoittelevat asunnoista tai huoneista kimppakämpässä. Virallinen on vuokravälitystoimistot, jotka mainostavat netissä real estate - nettisivustoilla.

Vuokranvälittäjille kannattaa ehdottomasti soittaa kun haluaa asuntoa katsomaan, mitään esirekisteröintejä hakijaksi ei tarvita. Sähköpostikyselyihin ja nettilomakeyhteydenottoihin ei välttämättä vastata ollenkaan, vaikka yhteydenottolomake välittäjällä olisi (en tiedä miksi niitä ylläpitävät, jos eivät vastaa...). Asuntoa ei yleensä onnistu vuokraamaan etänä eli ilman että hakija itse käy paikan päällä sitä katsomassa, tai ainakin lähetä edustajaa sitä katsomaan. 

Hakijaa pyydetään vasta siinä vaiheessa tekemään paperitöitä, kun hakee tiettyä asuntoa eli ilmaisee halunsa vuokrata se. Kun hakupaperit täyttää, jo sekin on sitovaa, eli jos asuntoa ei sitten otakaan, menettää hakemusmaksun (hakemuksen täytöstä pitää usein maksaa joku kymppi tai peräti satanen). 

Kun netistä selailee asuntoja, sivusto itsessään saattaa ehdottaa/vaatia rekisteröintiä, mutta tämä ei siis ole rekisteröinti vuokranvälittäjille eikä yleensä edes heille asti päädy! Eli ei kannata erehtyä luulemaan, että on rekisteröitynyt asunnonhakijaksi, kun on vain rekisteröitynyt nettisivun käyttäjäksi. 

Vuokrasopimukset ovat erittäin sitovia ja niistä on todella vaikea päästä kesken sopimuskauden eroon, jos vuokranantaja ei suostu. Ne usein tehdään 12kk:ksi kerrallaan. Irtisanomisaika on 21 päivää asunnoissa, joissa on jatkuva vuokrasopimus (ongoing tai periodic). Sen sijaan fixed term- eli määräaikaisen vuokrasopimuksen asunnoissa, joita enemmistö on, irtisanomisaika on aika venyvä. Nimittäin: fixed term- tapauksessa vuokralainen on vastuussa vuokranmaksusta siihen päivään saakka, kunnes uusi vuokralainen alkaa maksaa vuokraa. Jos uutta ei löydy, voi joutua maksamaan alkuperäisen määräajan päättymiseen saakka. 

Itse voi jelppiä ja etsiä uuden vuokralaisen, ennenkuin irtisanoo. Aina uusi vuokralaisehdokas ei kuitenkaan kelpaa tai ei ole aikaa/mahdollisuutta etsiä uutta, jolloin voi joutua maksamaan useita ekstraviikkoja/jopa kuukausia (vaikkakin näin pitkä aika on todella harvinaista ja huonoa tuuria). Toisin sanoen kannattaa olla aika varma asunnosta ennenkuin sopimuksen allekirjoittaa. 

Kannattaa myös huomata, että vuokra yleensä ilmoitetaan viikkovuokrana, ei kk, eli summa pitää kertoa neljällä, että saa kuvan kk-kuluista. Vuokravakuuden olen saanut joka kerta mukisematta takaisin.

Asumiskulut

Joissain asunnoissa vuokra sisältää veden, sähkön ja kaasun: jos ne kuuluvat vuokraan, tämä on selkeästi ilmoitettu. Useimmiten sähkö ja kaasu pitää itse maksaa ja tehdä ko. laitosten kanssa sopimus, vesi tavanomaisimmin kuuluu vuokraan, jos joku osa on kuuluakseen.

Meillä sähkölasku on n. $20-30/kk kahdelta hengeltä (mutta olemme sähköä säästävää sorttia), kaasu max. $10/kk kahdelta hengeltä ja vesi on aina kuulunut vuokraan, eli en tiedä, paljonko se on. Samaa luokkaa oletettavasti. Netti on sen $59/kk ja se on halvimmasta päästä. Lisäksi kännykkä $30/hlö/kk. 

Sähköön etenkin voi mennä vahingossa paljon enemmän rahaa, jos on vanha tehoton jääkaappi, käyttää paljon lämmitystä/ilmastointia, pesee usein pyykkiä, suihkuvesi lämpiää sähköllä jne. Siinä voi kyllä myös hyvin säästää, kun vahtii käyttöä.

Perthin hintataso vuokramarkkinoilla

Hinnat ovat Perthissä laskeneet rajusti sitten piikkiaikojen eli v. 2011. Yleissääntönä sanoisin, että vuokrat ovat nyt hieman tai reilustikin alle Helsingin hintatason, alueesta riippuen. Mitä uudempi, siistimpi ja halutumpi kämppä ja alue, sitä hinnakkaampi, kuten kaikkialla maailmassa. Huone kimppakämpästä irtoaa hintaan $100-250/vko riippuen, onko yhdelle vai kahdelle hengelle; ja oman kaksion tai kolmion saa hintaan $300-500/vko sijainnista riippuen. Vuokravakuus normaalisti on kuukauden vuokra. 

Vuokratessa kannattaa kiinnittää huomiota, onko asunto lähellä julkista liikennettä ja mieluiten juna-asemaa, jos siis omaa autoa ei ole heti käyttää. Perthin liikennesuunnittelu on pari vuosikymmentä edistyksellisiä kaupunkeja jäljessä ja keskustaa ympäröivät moottoritiet tukkeutuvat joka päivä ruuhka-aikaan, eli jos niitä vain voi välttää, se kannattaa. 

Vakuutukset

Jotkut suomalaiset vakuutusyhtiöt tarjoavat 6kk+3kk tai 6kk+6kk matkavakuutusta (ainakin näin oli v. 2011), eli ensin otetaan normaali matkavakuutus, jota pystyy jatkamaan, kun ensimmäinen pätkä täyttyy. Kannattaa soitella firmoja läpi, keillä tällainen olisi, jos haluaa suomalaisen vakuutuksen. Itselläni oli Suomesta aikoinaan tällainen vakuutus, mitä en onneksi kertaakaan tarvinnut. Australia on erittäin turvallinen maa, mutta vahinkojahan voi sattua vaikka missä turvalinnoituksessa olisi.

Jos tänne jää pidemmäksi aikaa ja ottaa täkäläisen sairausvakuutuksen, on oltava tarkkana, kuuluuko tarjoukseen sekä hospital cover (sairaalakulut) että ancillary cover (ancillarya ovat mm. optikko, hammashoito). Suomalaiset saavat ensiapua sairaalassa kyllä ilman mitään vakuutustakin, koska Australialla ja Suomella on keskinäinen hoitosopimus. Ehkä yllättävin kulu voi syntyä ambulanssista, jota ei lasketa ensiavuksi (!) vaan se pitää itse maksaa ja kulut voivat olla tonneja. Eli kannattaa tarkistaa, että vakuutuksessa on ambulance cover. Täältä otetut vakuutukset eivät korvaa repatriation'ia eli hätäkotiinpalautusta Suomeen, koskapa ne eivät ole matkavakuutuksia.

Jos on tulossa 457-viisumilla, sen ehtona on, että työntekijällä on oltava sairausvakuutus. Yleensä työnantaja järjestää sen.

Työterveyshuoltoa täällä ei tunneta juuri ollenkaan, ja yleislääkärin vastaanottoa ei myöskään korvata vakuutuksesta vaan paikalliselta Kelalta eli Medicaresta. Suomalaiset ovat oikeutettuja Medicareen WH-viisumillakin eli myös lyhyen oleskelun aikana. Tosin jotkut toimistot saattavat kuulemma änkyröidä vastaan ja väittää, että emme ole, mutta tässä pitää yrittää vain sitkeästi pitää oikeuksistaan kiinni. Medicaren toimistojen sijainnit kortin anomista varten löytyvät jälleen googlesta. Yleislääkäri maksaa $50-80/käynti ilman Medicare-korvausta; Medicare puolestaan kattaa noin 40% hinnasta.

Näillä eväillä alkuun, lykkyä tykö!

Alla lisää Perthin kevättä ja yleisnäkymiä.

Kengurutassumetsä Kings Parkissa. Kangaroo Paws ovat suosittuja koristekasveja kukkapenkeissä, mutta niitä näkee luonnossa myös.

Lisää Kings Park'ia.

Yksi ärsyttävästi tukkeutuvista moottoritienpätkistä Kwinana Freeway'lla, etelään vievä silta keskustasta.

Kevätkukkasia.

Olisikohan jonkun sortin banksia tämä? En vielä tunnista kaikkia lajeja.

Merileijona saarellaan aurinkokylvyssä. Näitä kavereita tapaa Perthistä n. 50km etelään Rockinghamin edustan saarilla.

Penninvenyttajan opas Perthiin

Netti antaa yha odottaa itseaan, mutta edistysta on ilmassa. Nettioperaattorin liittymamiehen pitaisi tulla jo tiistaina kytkemaan meidat takaisin world wide webiin. Hienoa. Jos siis oikeasti tapahtuu ja onnistuu. Raportoin miten kay. Nyt siis yha lounastauko-bloggauksen varassa tyokoneelta ilman suomikirjaimia.

Tuli mieleeni aihe, joka saattaa kiinnostaa ja auttaa ensi kertaa Perthiin ja Australiaan tulijoita, vaikka onkin ehka itsestaanselvaa settia taalla pidempaan oleskelleille tai useammin kayneille. Eli miten saastaa rahaa, kun Working Holiday - toilla tienatut, tai lomaa varten Suomessa saastetyt pennoset haluaisi venyttaa mahdollisimman pitkalle? Muutamia omakohtaisesti hyvaksi havaitsemiani systeemeja, olkaapa hyvat.

1) Ruoka. Kaikki tietavat, etta itse kokattu on halvempaa kuin ravintolasta ostettu ruoka. Mutta. Aina ei jaksa, huvita, innosta laittaa ruokaa, ei ole ideoita ja haluaisi vahan elaakin, sen pelkan makaroninmussutuksen sijasta.

Perthin suosituin backpacker-kohde on intialainen kasvisravintola Annalakshmi, loytyy Barrack Streetin paasta Perth Bell Tower'in kupeesta, sielta laiturilta, josta lahtevat Rottnestin lautat seka jokiristeilyalukset Swan Riverille. Annalakshmin tekee suosituksi se, etta se on buffet eli ruokaa saa ottaa lautaselle niin paljon kuin kehtaa ja saa mahtumaan, mutta siita maksetaan, mita jaksetaan. Itse pitaa siis maaritella sopivaksi katsottu summa ja se maksetaan pois lahtiessa ovella.

Ruoka on vapaaehtoisten paivittain kokkaamaa ja kasittaakseni se tehdaan lahjoitusaineksista: ruuan tarjoilu on osa hindujen elamankatsomusta - pida huoli niista, jotka eivat itse pysty. Ollaksesi hyva ihminen, maksa edes muutama gold coin eli kullanvarinen kolikko (1 ja 2 dollarin kolikot pienempien helyjen sijasta). Fiksu summa olisi $5-10 valimailla, mutta tiettavasti vahemmankin on annettu, kun on nalka ja rahat tiukassa. Ruoka on hyvaa ja maisemat ovat Perthin parhaat, jos syo joelle pain antavalla parvekkeella.

Toinen halpa vaihtoehto on food courtien eli lounaskojuhallien ratsaus lounasajan jalkeen. Lounas syodaan Perthissa valilla klo 12-14, ja kahden jalkeen alkaa jo nahda lounasannoksia tarjouksessa. Paras aika metsastaa paivan ylijaamaruokaa on klo 15-16, jolloin ruoka on viela lamminta ja kohtuullisen tuoretta, ja valikoimaa on jaljella.

Esimerkiksi lampimia lounasannoksia tyylia vietnamilainen, thaimaalainen, japanilainen, filippiinilainen ym. saattaa saada hintaan $5/rasia eli lautasellinen. Sama hinta sushin kanssa. Joskus laiskana paivana ostan kotiin pari tallaista settia illalliseksi. Alkuiltapaiva on myos elakelaisten suosima ruokailuaika, varmaan osittain eri elamanrytmin takia, mutta myos naiden pistamattomien tarjousten takia.

Halvimmat ruuat saa, kuten todettua, itse kokaten. Perthin edullisimmat ruokatarpeet saa joko yksittaisilta, yksityisilta 'etnisilta'- tai tuottajatoreilta, tahi Spudshedista, joita loytyy nykyaan kolme eri puolilta Perthia, tosin ei keskustan lahelta. Keskustaa lahin Spudshed on Innaloossa, joka puolestaan on myos Ikean kotiseutu.

Eli jos on asiaa Ikeaan, samalla reissulla kannattaa tayttaa myos ruokakaapit Spudshedissa. Ketju tuottaa suurimman osan tuotteistaan joko itse tai sopimusviljelijoilla, ja vaikkapa kilo tomaatteja irtoaa hintaan $1.50, kun Colesissa ja Woolsworthissa (paikalliset K- ja S-market) samasta saa pulittaa $4-6/kg. Spudshedin juju on siina, etta sielta ei saa ihan kaikkea haluamaansa, vaan joutuu joko tyytymaan kauden tuotteisiin ja mita sattuu olemaan tarjolla, tai shoppaamaan osan tarpeista muualta.

Itarannikolta loytyy enemman kilpailua ruokamarket-puolella kuin Perthissa: taalla ruokakauppoja on vain mainitut Coles, Woollies, IGA (kuin Spar tms.) seka se Spudshed, ja muutamia yksittaisia pienia useimmiten aasialaisten pyorittamia puoteja.

2) Liikkuminen. Perthissa on mahtava ilmasto pyorailyyn, mutta koska kaupunkirakenne on teksasinmalliin levallaan (eli kaikki on kaukana kaikesta), pyoraily on vasta viime aikoina alkanut lyoda lapi ja erillisia pyorateita on alettu rakentaa. Tanne tulijan kannattaa majoittua lahelle juna-asemaa ja/tai hankkia pyora ensihataan. Pyoria, kuten mita tahansa muutakin kamaa, saa Gumtree- osto- ja myynti-nettisivulta.

Bussit Perthissa eivat ole maailman luotettavimmasta paasta, eli ne saattavat myohastella vartinkin per linja, tai jopa jattaa kokonaan tulematta joinain paivina. Bussireitit myos kiertelevat kaikki tuhannet lahiot ennen paamaaraan saapumistaan, eli 10 minuutin automatka tai 20 minuutin pyoramatka vie helposti puoli tuntia tai kolme varttia bussilla.

Juna sen sijaan toimii hyvin - ainakin siella, minne se kulkee, koska lahijunareitit eivat kata lahellekaan koko Perthin metropolia, etenkaan uudempia asuinalueita. Perthilaiset tykkaavat urputtaa junista ja nyrpistella niille nenaa (kaikenlaista riffraffia niissa junissakin kulkee), mutta itsellani ei ole yhtaan huonoa tai pelottavaa kokemusta junista. Ne ovat 99% ajasta ajoissa ja niissa on tungoksen aavistus pelkastaan ruuhka-aikaan. Jos pystyy valttamaan tyomatka-aikoja, juniin mahtuu aina istumaan.

Junat ja bussit ovat ilmaisia Perthin keskusta-alueella nimeltaan Free Transit Zone. Jos olet aikeissa matkustaa tanne, googlaa tuo zone saadaksesi kasityksen, mihin asti se ulottuu. TransPerthin toimistosta rautatieasemalta seka nettisivulta saa myos alueen kartan.

Liikkuminen kannattaa laskea mukaan vuokraan tai majoituksen hintaan. Jos tarvitsee bussia tai junaa jatkuvasti, saattaa olla kannattavampaa majoittua Free Transit Zonella kuin maksaa joukkoliikenteesta joka paiva. Juna/bussi yhteen suuntaan maksaa n. $2.50 jo neljan kilometrin matkalla, ja hinta nousee etaisyyksien noustessa. Kalleimmillaan lahijuna maksaa noin kympin suunta, mutta silla paaseekin sitten kaukaisimpiin lahioihin 60 km paahan keskustasta.

Pidempaan oleskeluun Perthissa - seka pidemmille paivaretkille ym. reissaamiseen - tarvitsee lahes pakosti auton. Moniin WH-tyopaikkoihin (raksa ym. ruumiilliset tyot, joissa joutuu kuljettamaan tyokaluja mukana) auto on aaneenlausuttu tai -lausumaton edellytys. Mutta jos autoa tarvitsee vain satunnaisesti, auton vuokra tulee halvemmaksi kuin oman ostaminen, etenkin, jos rahat riittaisivat vain jatkuvasti hajoilevaan ja korjautettavaan tonnin ruppanaan. Auton rekisterissa pitaminen maksaa n. $50 per kuukausi, joka on laskettava hintaan mukaan.

Bayswater-vuokraamo esimerkiksi tarjoaa $25/paiva vuokrahintoja, jos autoa vuokraa pidempaan kuin pari paivaa kerrallaan. Bensat eivat kuulu hintaan. Etenkin useammalle hengelle jaettuna autovuokra saattaa olla reilusti halvempi kuin maksaa vaikkapa ohjatusta paivaretkesta, busseista, junista tms.

Uber on ilmeisesti nyt kovassa nosteessa ympari Australiaa ja kilpailee kalliiden taksien kanssa menestyksella. Itse en ole palvelua viela testannut, eli en osaa mainintaa enempaa kommentoida. Taksit ovat Perthissa olleet suorastaan vitsi, koska ne eivat laheskaan aina tulleet, vaikka oli tilattu, tai tulivat jopa puoli tuntia myohassa. Kaivosbuumin ollessa kuumimmillaan oli aivan yleista, etta joku nappaa soittamasi taksin nenasi edesta, koska on kiire lentokentalle kaivoslennolle.

Nykyaan tilanne on parempi, mutta taksit eivat ole kauttaaltaan petranneet palveluluotettavuudessa saati hintakilpailussa. Esimerkiksi keskustasta lentokentalle paasy maksaa taksilla mita tahansa valilta $30-45, ja matkaa kuitenkin on vain 15 km ja matka-aika alle 20 minuuttia.

3) Elamykset ja aktiviteetit. Koska itse saan hyvan mielen pitkaksi aikaa loytaessani hyvan tarjouksen, skannaan saannollisesti Scoopon- ja Groupon-nettisivuja ale-elamyksia hankkiakseni. Nama ovat hyvia lahteita etenkin off-season eli turistikauden ulkopuolisten diilien bongaukseen.

Delfiinisukellus, valasristeily tms. saattaa irrota jopa murto-osahintaan siita, mita se kuumimpaan turistiaikaan maksaisi. Kavimme esimerkiksi askettain delfiininkatseluristeilylla, joka kesti tunnin ja maksoi $10/hlö, kun sesonkiaikaan hinta olisi jopa viisinkertainen.

Sivustoilta loytaa valilla myos hyvia paasylipputarjouksia seka aamiais-, lounas-, tai illallispaketteja puoleen hintaan normaalista. Toisena esimerkkina ostin meille aamiaisen persialaisravintolassa muuttoviikonlopulle, jotta kaiken hassakan keskella ei tarvitse itkea sita, miten unohtui ostaa aahtoleipaa ja kahvipurkki on hukassa. Reilu keko maukasta aamupalaa kahvin kera maksoi sekin $10/hlö diilikupongilla, kun se olisi normaalisti maksanut kaksi kymppia per purukalusto.

Varoituksen sanana kuitenkin. Osa tarjouksista on rajusti liioiteltuja, eli sita OVH-hintaa on reiluin keuhkoin puhallettu ylospain -50% tarjousta varten.

Toisin sanoen monet tarjoukset - etenkin pakettimatkat - ovat itse asiassa normaalihintaisia, mutta niihin on vain latkaisty kirkuva puoleen hintaan - tarra. Pitaa siis ennakkoon tietaa, mita mikakin tavallisesti maksaa ja mika kuulostaa oikeasti edulliselta. Osa paikoista puolestaan alkaa mainostaa Scooponissa ym. vasta siina vaiheessa, kun ne ovat jo konkurssin partaalla huonon palvelun, huonon laadun tai vastaavien takia: palvelun voi siis saada tarjouksesta halvalla, mutta siita ei silti saa rahalle todellista vastinetta. Eli riskinottokykya joutuu venyttelemaan Scoopon-seikkailuissa!

Perthissa tapahtuu myos paljon kaikenlaista ilmaista tai edullista huvia etenkin kesaaikaan.

Weekend Notes on nettisivu, jonne listataan seka maksullisia etta maksuttomia tapahtumia. Etenkin vasta saapuneen kannattaa liittya myos kaikille mahdollisille postituslistoille, kuten Meetup-ryhmiin.

En itse erityisemmin innostunut Meetupeista sinallaan, koska joko ihmiset eivat olleet kovin innokkaita tutustumaan kaveripohjalta tai sitten ottivat lahestymisyritykseni iskuyrityksina (mita ryhmissa myos harrastetaan). Mutta Meetup-ryhmat meilaavat jatkuvasti uusista tapahtumista, joihin voi saamiensa vinkkien pohjalta suunnistaa itsekseen tai omalla kaveriporukalla, jarjestetyn nettiryhmatapaamisen sijasta.

Australiassa moni huvitus tapahtuu ulkoilmassa, eli piknikkeja, bbq-tuokioita ynna muita on helppo jarjestaa, koska hyvinhoidettuja puistoja on joka kulmalla ja niissa on useimmiten grillit ja wc:t tarjolla ajanviettoa tukemaan. Urheiluporukoita, holkkaseuraa ym. loytaa niitakin Gumtreesta ja ihan googlaamalla.

Weekendnotes.com/perth tarjoilee ilmaista tai puoli-ilmaista tekemista joka viikonlopulle.

Kulttuurishokki, ero, karu arki, ja sitten... I have found the one

Jälleen on vuosi takana ja uusi siintää edessä. Pohdiskelin viime vuoden päättyessä kulunutta vuotta ja tänäkin vuonna ajattelin summata täällä vietettyä aikaa pakettiin. Miten meni, mitä opin, mihin nyt?

Ainakin voin sanoa, että jos haluaa elämäänsä ryöpytystä ja henkistä vuoristorataa sekä hyvässä että pahassa, kannattaa muuttaa uuteen maahan. Kulttuurishokki kuuluu asiaan, ja sekä rakastin että vihasin monia asioita Australiassa ensimmäisten puolentoista vuoden ajan ihan urakalla.

Vuoden 2013 kuluessa kulttuurishokki on jo haihtunut ja tunteet tasoittuneet, koska tämä on nykyään koti- ja arkiympäristö. Lähestulkoon mikä tahansa aussioutous on nyt normimeininkiä. Olen epäilemättä itsekin muuttunut ja paremmin sopeutunut uusiin tapoihin. Kuitenkin maastamuuton jälkijäristyksiä tuli koettua tämän vuoden alulle saakka pysyvän kodin puutteen muodossa.

Kuten tätä alusta saakka lukeneet tietävät, muutin Perthiin suomalaisen kumppanini kanssa. Pitkä parisuhde rysähti kuitenkin seinään ensimmäisen täälläolovuoden aikana. Näin jälkikäteen ajatellen maastamuutolla oli osuutensa asiaan. Ei siksi, että muuttaminen sinänsä olisi suhdetta hapattanut. Vaan siksi, että kun entinen tuttu ympäristö vedetään alta, oma minäkuva ja suhde toiseen muuttuvat myös väistämättä. Kuka minä olen, mitä elämältä haluan, mihin suuntaan olen menossa, onko tuo toinen matkalla samaan suuntaan, kuka se toinen oikeastaan on?

Normiarki rullaa jotenkin omalla painollaan Suomessa vaikka silmät kiinni tutuissa ympyröissä, mutta kun kaksi ihmistä heitetään selviytymään tuikivieraaseen maailmaan, taklaamaan odottamattomia ongelmia kulttuurishokin ja stressin syövereissä ilman minkäänlaisia tukiverkkoja, on itseään ja toista katsottava silmiin ihan uudella tavalla. Kun päälle heitetään vielä FIFO-työ, eli fly in-fly out-reissutyö, saadaan aikaan kunnon löylyt tunnemylläkkäsaunaan.

FIFO on tunnettu suhteentappaja, johon monen wessipariskunnan yhteinen matka on katkennut. Omassa tapauksessani FIFO ei ollut eron syy, mutta kylläkin silmien avaaja. Kun elelin yksikseni puolet vuodesta, tulin tulokseen, että näinhän on just hyvä ja paljon helpompaa – ilman sitä toista osapuolta. Erosimme kohtuullisissa väleissä vuosi tänne muuton jälkeen, erilleen kasvaneina. Aina ei mennä samaan suuntaan eikä kasveta yhteen, vaikka mitään yksittäistä pahaa ei suhteessa olisikaan.

Tämä on todellisuutta monelle, monelle muullekin tänne suuntaavalle toiveikkaalle nuorelleparille. Senkin takia, että näyttää olevan sääntö pikemmin kuin poikkeus, että working holiday – välivuosi täällä on enemmän yhden kuin toisen haave. Toinen puolisko seuraa joko uteliaisuudesta, välimatkan ja etäsuhteen pelon takia, tai seikkailuun rohkaistuna.

Kuulen usein tarinoita siitä, miten koti-ikävän repimä toinen puolisko lopulta päättää palata kotiin yksin, kun toinen vielä haluaa jäädä tutkimaan tätä mannerta tai jatkaa matkaa Aasiaa kiertämään. Tarina ei aina kerro, miten jatkossa käy: palataanko kotimaassa yhteen, tai palasiko se toinen seikkailija kotitanhuville ylipäätään.

Kaikki working holiday – vuotta suunnittelevat parit, kannattaakin jutella jo siellä kotisohvalla, että mitäs sitten, jos toinen haluaa takaisin kotiin mutta toinen ei. Neuvottelut eivät sitten iske aivan puun takaa jossain backpacker-hostellissa, kun univaje, rahanpuute, työpaikan löytämättömyyden stressi sekä yleinen kulttuurishokki ja nuhjuinen väsyneisyys reissaamiseen ottavat veronsa. Jäädäänkö, lähdetäänkö, vai jatketaanko eri teille ainakin väliaikaisesti? Tokihan näin ei kaikille käy, eli ei kannata lannistua ja jättää lähtöhaaveita kokonaan sikseen mahdollisten riskien takia.

Tämä on epäilemättä ankean ja mustamielisen kuuloinen neuvo pareille, mutta kannattaa kuitenkin pahimpaan varautumisen nimissä myös hieman pohdiskella, että miten pärjää uudessa maassa yksin, jos tiet eroavat. Itse pompahdin väliaikaiseen kämppiseloon, joka aluksi näytti toimivan hyvin, muttei sitten toiminutkaan, ja tämä souvi aiheutti unettomia öitä ja hammastenkiristelyä yli oman tarpeen.

Tänne reissaavat saattavat myös kompastua aivan uuteen pulmaan.

Himputtilainen, vastaan kävelee ”Se Oikea” - kuten itselleni kävi vuosi sitten.

Mitäs nyt?

Onni on tietenkin huikaisevaa ja elämä hymyilee, mutta on myös kysyttävä, että miten järjestellään kahden kulttuurin arki, minne mennään asumaan, miten suunnitellaan tulevaisuus? Nyt ei ainakaan tee mieli palata puolen maapallon taakse, kun elämän rakkaus sattuu olemaan täällä!

Oma tilanteeni on vähän eri kuin monen muun siinä mielessä, että E on samalta mantereelta kotoisin kuin minäkin, joten teoriassa joskus tulevaisuudessa saattaisimme palata Eurooppaan (ei tosin lähivuosina, jos ollenkaan). Mutta jos kumppani on true blue Aussie eli täältä kotoisin, niin pois muuttaminen, ainakin pysyvästi, on tätäkin epätodennäköisempää.

Kodiksi asettuminen Perthiin ei ole kylläkään itselleni ongelma. Olen kotiunut tänne jo niin hyvin, että kun viimeksi lähdin Suomessa käymään 8 kuukautta sitten, sattui Perthin lentokentällä silmiin turistikrääsää, jossa oli eukalyptuksenkukkien kuvia. Herkät eukalyptusprintit aukaisivat jonkun tunneportin, ja alkoi odottamatta ja nostalgisesti itkettää, että entäs jos en jostain syystä enää koskaan näe ihanaa Australiaani? Jestas, joku roti tähän tunnehtimiseen.

Helsingin lentokentän porontaljoilla ei toistaiseksi ole ollut samaa vaikutusta. Muttamutta, lisättävä on, että on ihana lähteä kotona Suomessa käymään hiihtolomalla kuuden viikon päästä!

Näköjään ihmisellä voi olla kaksi kotia.

Näin on hyvä.

I have found the one - löysin mitä etsin.
Pätee sekä Perthiin että E:hen.

2. Ensivaikutelmat

Kaksi viikkoa takana Australiassa, ja ensimmäisinä vaikutelmina taskussa mm. seuraavaa:

1) Vesijohtovesi on pahaa. Täällä vesi kloorataan, joten hanavesi haisee ja maistuu uimahallilta. Suu ei suostu juomaan pakottamatta. Asiaa auttoi roimasti huomio, että jos vettä pullottaa ja viilentää jääkaapissa yön yli, hajut ja maut neutraloivat. A vot! Onneksi myös paikallista vissyä, eli maustamatonta soodavettä, saa paikallismarketeista (eli suurketjuista Coles ja Woolworths) 2 litran pönikän hintaan 1,5 AU$ eli reilulla eurolla.

2) Australialaiset eivät ole yhtä lämpimän ystävällisiä kuin kanadalaiset, eivätkä yhtä asiakaspalvelualttiita kuin amerikkalaiset. Toisaalta, suomalaiselle jöröttäjälle täkäläinen vähän etäisempi tyyli sopii mainiosti. Mitä sitä nyt turhaan huikkaamaan jenkkityyliin tarjoilijalle erilliskiitokset tai putiikin myyjälle heiheit ulko-ovelta, työmuurahaiset ovat jo keskittyneet seuraaviin tehtäviin, kuten tekstarien näpyttelyyn. Toisten huomiointi on kuitenkin täällä aivan toisella tasolla kuin Suomessa, mm. kotikadulla hymyillään myös tuntemattomille naapureille ja sorry-sanaa viljellään ahkerasti pienimmästäkin kanssaihmisille aiheutetusta häiriöstä.

3) Täällä ei ole minkäänlaista asuinrekisteriä. Siksipä kaikkiin virallisiin yhteyksiin tarvitaan mukaan esimerkiksi kotiosoitteeseen tullut kirje. Muuten kukaan ei pysty tarkistamaan, missä osoitteessa asut. Jos olet muuttanut äskettäin eikä äiti ole vielä lähettänyt yhtään kirjettä, voi voi. Asuinpaikkasi on siihen saakka viranomaisten mielestä hämärän peitossa. Kannattaakin pikimmiten hankkia paikallinen verokortti eli tilata tax file number verohallinnosta, sillä se on usein ensimmäinen virallinen kotiin kannettu kirje.

1. Uudella mantereella

Muutimme Australiaan, Perthiin 10.6.2011. Lähtöpäätös syntyi opiskelu- ja työmahdollisuuksien innostamana. Uuteen paikkaan asettuminen herättää aina huomaamaan uusia asioita sekä alkuperäisestä kotimaastaan että uudesta kotipaikastaan, ja siksipä tämä blogi on: arkea ja merkillisyyksiä Australiassa, sekä täältä kaukaa huomattuja outouksia Suomessa. Ehkä blogista on hyötyä muillekin, matkustus- tai peräti muuttopäätöstä pohdiskellessa. Tervetuloa, tänne kyllä mahtuu!

Kotikulmilta, iltahämärässä, sadepilven jahtaamana.