Kutsumattomat kämppikset

Tällä viikolla tehtävänäni on viimeistellä akateeminen artikkeli julkaisuun tarjottavaksi ja mikäs sen parempaa valmistelua kuin täysin asiaan riippumaton ja ehkä hivenen viivyttelytarkoituksissa aloitettu bloggaus. Kaikessa muussa mottoni on: älä koskaan jätä huomiseen mitä voit tehdä tänään, mutta jostain syystä väikkäriin liittyen motto on tasan toisinpäin. No, asiaan, sanoi kissa kun mummolla pöytää pyyhki.

Viime päivinä olen pohdiskellut, missä kaikessa oppii/joutuu oppimaan joustavammaksi näin Suomen "suoritan vaikka räntää sataa" - kulttuurista Australian aurinkopaistaa-noworries-kulttuuriin muutettuaan. Esimerkiksi näissä.

1) Hämähäkki kotona ei ole enää hysteriaan lietsova järkytys. Olen aina ollut hämähäkkikammoinen, mutta aavistuksen siedätyin työskennellessäni teininä mansikkapellolla, jossa pienet ruskeat lukit juoksentelevat kätten yli aina, kun mansikkapehkoihin kurkottaa eli koko ajan. Kesätienestien tarve voitti hämähäkkikammon.

En edelleenkään ole mikään tarantellojen halaaja, mutta jos hämähäkki on asiallisen pieni eli max. kokoa sormenpää, jalkoineen sallitaan muutama sentti lisää, en enää mene paniikkiin. Niin kauan kunhan minun ei tarvitse kyseistä otusta koskettaa tai yrittää saada sitä purkkiin. Mikään tuota isompi, esim. daddy long-legs eli seinälukki on jo liikaa. Puhumattakaan aussikammotuksista eli huntsman spidereistä, joista en todellakaan laita kuvaa. Googlaa joka uskaltaa.

Meillä Perthin keskustan laidan kerrostaloasunnossa ei onneksi ole näkynyt isoja kammotuksia, ja pienempien hämisten osalta olen pystynyt täysin tasaisella, rauhallisella äänellä ilmoittamaan E:lle, että hänen palveluksiaan hämiskuiskaajana tarvitaan - sen sijaan, että kirkuisin oopperaoktaavissa.

2) Torakka kotona ei sekään ole enää sydärin aihe, vaikkei todellakaan kuulu miellyttävimpiin yllätyksiin. Nykyisessä asunnossa ei ole torakoita näkynyt [koputtaa kaikkea mahdollista puista], mutta Queenslandin lomalla sain taas muistutuksen, että torakat ovat tämän mantereen menestystarina eli kaikkialle tunkeva ilmiö.

Ensimmäisenä iltana vessassa temmelsi keskikokoinen eli heinäsirkan kokoinen ruskea torakka. Näitä inhoan erityisesti, koska ne ovat juukelin nopeita ja nopeus saa kuvittelemaan, että kimppuunhan se tulee. Kuulemani mukaan myös vaaleanruskeat torakat ovat niitä "likaisia" eli viemäreissä viihtyviä, kun taas isommat ja pelottavamman näköiset mustat/tummanruskeat sikarimaisen pulleat torakat ovat ulkotorakoita ja yhtä vaarallisia tai vaarattomia kuin koppakuoriaiset yleensä. Torakka piiloutui fiksusti lavuaarin viemäriin ja suihkutin perään klooria - liekö oli vaikutusta, mutta ainakin torakka oppi olemaan ovelampi eikä näyttäytynyt enää.

Seuraavana iltana suihkukaapin saumasta puski esiin em. sikarimainen torakka eli musta ja iso mötikkä. Sitä en enää pystynyt sietämään, vaan jälleen kutsuin E:n jahtiin. Jahti oli nimensä veroinen, sillä torakanrutale piilotteli suihkukaapin liukuoven saumoissa (eli siellä yläreunan kourussa) ja E mutkattomaan tapaansa lopulta tökki sen esiin hammasharjan peräpäällä (raah, yäk). Mitäpä ei mies tekisi, jotta vaimo pääsee suihkuun ja lopettaa tärinän makuuhuoneen nurkassa mahdollisimman kaukana ensuite-kylppäristä.

3) Toukkia suihkussa oli uusi yllätys, ei iloinen eikä toivottu. Tämä on seurausta pidemmästä tarinasta: tykkään todella paljon viherkasveista ja puutarhoista, mutta valitettavasti viherpeukaloa minulle ei ole suotu ollenkaan. Yhden satsin viherkasveja parvekkeella onnistuin jo tappaamaan kastelun puutteeseen, ja ylipäätään valitsemaan sellaisia kasveja, jotka eivät siedä +40:een nousevaa kesäpaahdetta. Ostimme uuden satsiin, ja nyt parvekkeella kituuttaa sekalainen valikoima ruskistuvia, minun hellästi hoitamiani viherkasveja.

Samassa hötäkässä ostin myös sisäkasveja, joille kävi myöhemmin kalpaten E:n toimesta. Hän nimittäin keräilee luonnosta asioita, jotka hänestä ovat hienoja, ja kerran oli mukaan tarttunut banksian eli täkäläisen pensaskasvin siemenkota. Kota on kuin jättimäinen käpy, joka avautuu kävyn lailla. Kodasta tunki armeija pieniä kärpäsiä, jotka muitta mutkitta asuttivat kaikki sisäkasviruukut ja alkoivat tehtailla itselleen jälkeläisiä. Yritin häätää niitä joka konstilla, tuloksetta, ja lopulta ainoa ratkaisu oli tuho tai ulos. Heitin kaksi bambua roskikseen menetettyinä tapauksina, kolmannen laitoin parvekkeelle, jotta munivat perkeleet edes munivat muualla kuin lähellä ruokiani ym. Tämä oli liian vähän, liian myöhään.

Eilen löysin toukkafarmin suihkukopista: kärpäset olivat löytäneet shamppoopullojen ym. muovitelineen, jossa on makoisa pikku lätäkkö, kuin munimiseen suunniteltu. Entinen Anu suoraan Suomesta olisi shokin kourissa paennut kirkuen suihkusta, mutta Crocodile Dundee-Anu otti tyynesti muovikipon, kaatoi sisällöt lattiaviemäriin ja talloi luikerot avojaloin tainnoksiin. Minun suihkuani ette valloita, senkin rakettispagetit.

4) Home. Home suihkussa on normiongelma, eli se pitää suihkuttaa kuolioon parin kuukauden välein. Home ei onneksi liiku, eli sen kanssa ei tarvitse pelätä, käykö kimppuun vai ei. Talvella bongaamani orastava home patjassa on saatu kuriin kloorikäsittelyllä ja kosteussyöppö-purkilla, eli sängyn alla asuvalla muovirasiallisella kalsiumkiteitä, jotka imevät kosteutta huoneilmasta.

Torakat, hämähäkit ja muut pysyvät poissa, kun pidämme fly screeniä eli verkko-ovea orjallisesti kiinni parvekkeella. Jos Suomessa on tuttu huudahdus, "ovi kiinni, lämpö menee harakoille", täällä huudahdus on mallia "verkko-ovi kiinni, ennenkuin ötökkäarmeija suorittaa vallankaappauksen". Parvekkeella näkyi kerran epäilyttäviä papanoita kokoluokkaa hiiri, mutta sisään ei ole yksikään vielä päässyt. Ikuisen kesän maassa on siis ikuisen kesän ongelmat, eli tuholaiset eivät koskaan horrosta.

Australiaan muuttava pääsee osalliseksi Australian Selviytyjät - oman elämänsä tosi-tv:tä, halusi tai ei.

Parhaat ja ärsyttävimmät puolet Australiassa

Oho, pääsi vierähtämään useampi viikko sitten viime postauksen, näin se aika rientää joulun alla! Itse olen luopunut joulutunnelman yrittämisestä, koska minulle se muodostuu vähittäisestä marraskuun hämärtymisestä ja joulukuun ensilumesta, puolukanvarvuista ja pihlajanmarjoista pilkistämässä lumen alta, jouluperinteistä kuten kynttilöistä ja havu- ja olkikoristeista... ja mitään näistä ei Australiassa kohtaa. Että silleen. Täkäläinen juhannusjoulu on minulle enemmän festivaali ja rieha kuin Oikea Joulu.

Australia on itselleni kaikin puolin onnistunut maavalinta, mutta näin perinnejuhlien aikaan Suomi muistuu haikeudella mieleen, ja luminen kynttilänvalojoulu on juhla, joka pohjoisessa vain simppelisti toimii paremmin kuin täällä papukaijojen tirskeessä ja auringon paahteessa. Juontui siitä mieleeni kysyä muiltakin, että mikä täällä Australiassa meille emigranttisuomalaisille toimii ja mikä ei.

Suomalaiset Australiassa facebook-ryhmäläiset vastailivat: mikä on parasta ja mikä ärsyttävintä Australiassa? Vastauksia tuli äkkilaskemalta 131 kappaletta eli kaikki eivät tähän mahdu, mutta erottuvimmat trendit olivat...

Tämä on jees!

1) Luonto, rannat, maa- ja merieläimet, ILMASTO, aurinko, lämpö; paljon nähtävää luonnonvaihtelun osalta tässä mantereenkokoisessa maassa. Räntämarraskuun puute sai ansaitsemaansa kiitosta.

2) Ajatuksen- ja elämisen vapaus. Australia on monikulttuurinen ja hyväksyvä maa, jossa yleensä sekä periaatteen että käytännön tasolla annetaan kaikkien kukkien kukkia, kunhan kaikki kukat muistavat myös antaa niiden naapureidensa kukkia. Eli kun noudattaa Australian lakeja, elämäänsä saa elää miten lystää - olla yrittäjä tai olla ikuisella lomalla (jos on rahaa elättää itsensä). Lähteä maailmanympärimatkalle tai painaa töitä kellon ympäri. Olla kotiäitinä tai -isänä, tai olla perheetön. Olla yhtä mieltä, vaikka kollega, naapuri ja bussikuski ovat toista mieltä. Totuuksia, näkökulmia ja elämäntapoja mahtuu laajaan maahan tuhansia.

3) Sosiaalisuus ja ihmisläheisyys. Kollegoihin tutustutaan kavereina, kaupan kassalle jutellaan niitä näitä, koulutuksissa ja töissä tehdään jatkuvasti tiimi- ja ryhmätöitä, kaikille tulee olla mukava ja kohtelias, ystävien ja kollegoiden perheisiinkin tutustutaan eli perhe on mukana läheisesti elämässä. Kaupoissa ja kaduilla hymyillään, katsotaan silmiin, otetaan huomioon. Vaikka se olisi välillä pinnallista, on se parempaa kuin yrmy välttely ja ohi luikkiminen tai ylenkatse.

4) Laid back - eli rento elämäntyyli. Ei tarvitse nipottaa, suorittaa, ahertaa, puurtaa, olla pätemässä koko ajan. Voi ottaa rennosti, mennä rannalle, piknikille, telttailemaan, matkoille, pyöriä kotona, olla vaan, tehdä hommat huomenna tai ensi viikolla.

5) Siistit, ilmaiset julkiset wc:t. Vessat eivät lähestkään aina ole hienoja ja uusia, vaan useinkin ehtaa 1970-luvun tyyliä ainakin täällä Perthin kahviloissa ja ravintoloissa. Mutta ne ovat lähes poikkeuksetta siistejä ja aina ilmaisia. Vessoja löytyy myös puistoista ja luonnonpuistojen ja uimarantojen parkkipaikoilta, sekä tietenkin ostoskeskuksista. Tosin miinuksena kaikilla kahviloilla ei ole vessaa vaan niistä pitää juosta lähi-ostoskeskuksen tai baarin vessaan.

Koskaan ei ole kovin kaukana vessasta, jos on sivistyksen parissa. Aussivessat tuulettuvat usein suoraan ulos aukinaisen ikkunan kautta ja niissä myös on yleensä "tuoksutikkuja", eli siis huoneparfyymipurkki, joten siisteyden tunne taataan hajujen karkotuksella.

Kommentteja:

Suomeen verattuna on oikein mukavaa kun Australiaan mahtuu kerralla monia totuuksia. Ts. ajatuksen vapaus ja hyväksyntä on laajempaa kuin "yhden totuuden maassa".

Perhe on tärkeä asia australiaisille. Kun tutustut uusiin ihmisiin, puhutaan perheestä. Suomessa puhutaan töistä ja rahasta ja siitä kuinka "tärkeä" olet.

Laid back -asenne on sekä etu että riesa. Se kyllä pehmentää ja mukavoittaa asioiden hoitamista ja joskus avaa mahdollisuuden koittaa säätää niitä vähän enemmän mieleisekseen. Mutta on hetkiä jolloin toivoisi asioiden hoituvan jämptisti ja ajallaan.

Parasta et kaupassa kassatädit pakkaa sun ostokset!!!:D

Parasta: luonto, lämpö, aurinko, ihmisten ystävällisyys ja kohteliaisuus, palkkataso.

Eläimet, pikku pingiivit, papukaijat, koalat. vompatit, kakadut. Meressä valaat, hait. Mahtavat rannat, luonnonpuistot.

Parasta: marraskuuttomuus... Ilmaiset siistit ja jokapaikassa olevat yleiset WC:t :) !!! JA useassa paikassa myös suihkut ja BBQ paikat. Ihmiset, jotka puhuvat toisilleen.

Suomessa ärsyttää kun vessat on maksullisia ja niitä on mun mielestä joskus vaikea löytää. Täällä on niitä yleisiä vessoja joka kulmalla, lasten kanssa liikkuessa tämä ero on pistänyt silmään.

Kaikkein ärsyttävint on täl hetkel se et MÄ EN OO SIELLÄ!

Tämä jaksaa ottaa pannuun

1) Netin ja puhelinliittymien kalleus. Sekä netin hitaus tai vaihtoehtojen puute. Meillä esimerkiksi on 200GB/kk paketti, josta maksamme 59 kuussa, ja se on halvin löytämämme vaihtoehto tällaiselle lähes rajattomalle netille, joka mahdollistaa pelaamisen ja Netflixin. Puhelinliittymät lähtevät 20 dollarista per kuu ja sillähän ei vielä saa juuri lainkaan dataa. Mitään vitosen tai kympin kännykkä-kk-laskuja on turha haikailla, kuten Suomessa muistan asian olleen. Netti on myös usein hidas ja tökkivä, koska laajakaistaa, saati valokuitukaapelia ei joka paikkaan saa.

2) Ötökät ja kuumuus. Vaikka pitäisikin Australian auringosta, siinä vaiheessa kun lämpötila iskee +44, ei enää naurata. Ei yleensä edes +34:ssä. Tämä manner on pitkälti aavikkoa ja siltä kyllä kesäisin tuntuu, kun esim. täällä Perthissä ei sada kuukausiin ja kuumat aavikkotuulet puhaltelevat polttavaa aurinkoa entistä kuumemmaksi. Torakoista, jättihämähäkeistä ja muista nilkeistä ei pidä kukaan ja niihin satunnaisesti törmää Auslandiassa, vaikka miten asuisi kaupungin keskustassa.

3) Sotu-numeron puute. Tämä yllättää negatiivisesti melkein jokaisen suomalaisen. Ausseilla ei ole yhtä kätevää henkilötietojärjestelmää saati tunnistusnumeroa kuten meillä byroslavian asukeilla, Henkilöllisyyttään saa todistaa jos vaikka millä tempuin, kuten pankki- ja luottokortein, passilla, ajokortilla, kotiin tulleilla laskuilla tai verotoimiston kirjeillä jne. Ja näillä kaikilla yhteensä, siis. Itse olen jo systeemiin tottunut ja onhan se nopeampaa maahanmuuttajan kannalta, että voi heti asettua osaksi yhteiskuntaa, avata pankkitilin, mennä töihin, saada verokortin (veronumeron) ym. eikä tarvitse odotella, että Aussi-Kela rekisteröi tietokantaansa sotun alle. Mutta oman byrokratiatanssinsa tämä aina aiheuttaa, ei mahda mitään.

4) Laid back - kulttuuri, "ei se oo niin justiinsa".  Tämä jurppii suomalaisia etenkin rakentamisen yhteydessä, sekä silloin, kun pitäisi saada jotain tehokasta palvelua sovittuun aikaan ja työmiestä ei näy, ei kuulu. Aussi-aspoilla eli asiakaspalvelijoilla on myös ärsyttävä tapa väittää mitä sattuu ottamatta selvää, miten asia oikeasti on. Kuten: meillä ei voi maksaa pankkikortilla, vaikka vieressä on kyltti, että voi. Tai: meillä ei voi jakaa ostosta kahdelle kortille (yksi maksaa puolet isosta ostoksesta ja toinen puolet), vaikka viime viikolla ja ensi viikolla tämä onnistui/onnistuu vaivatta. Osa porukasta tekee töitä sinnepäin-meiningillä, ja kieltämättä fakta, että keittiönkaappien ovet putoavat saranoiltaan ottaa minuakin päähän, vaikka vain 4 kk sitten asunto valmistui. Kun on vähän kiireessä ruuvattu.

5) Liikennekulttuuri. Liikenneympyröissä ajellaan miten sattuu, samoin risteyksissä, jalankulku voi olla vaikeaa ekstrapitkien punaisten jalankulkijavalojen sekä kävelyteiden puuttumisen takia (joissain paikoissa). Jotkut ovat ilmeisesti saaneet ajokorttinsa muropaketista.

Bonus: sukupuoliroolit etenkin boganien eli "junttien" maailmassa. Osa ausseista elää yhä 50-luvulla siinä, mitä naiset ja miehet voivat tehdä vaikkapa töissä. Mies on vahva, nainen on heikko. Mies on johtaja, nainen on sihteeri. Mies on työmies, nainen on kotiäiti. Ei siinä mitään jos itse tällaista elämää haluaa ja se natsaa, mutta meille, jotka emme tykkää mustavalkolokeroinnista, sukupuolilaatikoihin survominen todellakin nyrppii. Mitä matalammin koulutetusta henkilöstä on kyse, sitä todennäköisempää on, että 50-luvulta ammennettaan. Ei kuitenkaan voi yleistää kaikkiin, ja poikkeuksia sekä negatiiviseen että positiiviseen suuntaan löytyy joka yhteiskuntaluokasta ja piireistä.

Kommentteja: 

Ajaa nää aussit ei kyllä ainakaan osaa xD Tätä meininkiä ja useiden kaistojen vaihtamista samaan aikaan tai väärään suuntaan ajoa nähnyt sen verran että voisivat monet käydä autokoulun kyllä uudestaan... Suomessa kuitenkin vaikuttaa varmasti huonot kelit valitettavasti negatiivisesti onnettomuuksien määrään.

Ärsyttävää on se, että muovipussit on paskoja! - Juu, se pussien määrä ajoi mut hulluksi!! - Mutta täällä onneksi ne muovipussit voi viedä kauppaan takas ja ne kierrätetään, se on plussaa. Miinuksena et tiedä paljonko hedelmä/vihannespussi maksaa ennenkuin vasta kassalla, siitä taasen Suomelle pisteet hedelmävaaoista (tai onhan täälläkin vaakoja muttei tulosta hintalappua).

Ärsyttää kärpäset, jotka tunkee silmiin ja suuhun ja mihin vaan mihin pystyy. Ei Suomessa oo tällasia! - joo saman huomannu!!! kauheen törkeitä kavereita ku meinaa leivän päällä tulla suuhun!

Miksi pitää aina kysyä mitä kuuluu kun siihen ei kuulu vastata mitään muuta kun hyvää, entäs sulle. Tämä ei käy suomalaisen järkeen.

Uskonnolliset koulut ja sairaalat... uskonto ei kuulu sairaanhoitoon ja itseäni tökkii sen tuputtaminen ja ristit seinillä.

Se miten jaotellaan sukupuolet lady/bloke ja sen mukaan arvostellaan toimintakyky. Olen polttanut päreet töissä monta kertaa ja saarnannut miehille.  - Joo mä oon jo laittanut purut suuhun miehille jotka meinaa ettei tollai pieni tyttö jaksa nostaa.... Mutta sen huomaa naisista/ tytöistä täällä että ne ei edes yritä nostaa mitään vaan vinkuu miesten apua. Miehet on yleensä positiivisesti yllättyneitä kun olen aina ensimmäisenä roudaamassa raskaammat kamat ja kehuvat perään. Vain yksi mies loukkaantui verisesti kun en huolinut apua, sille se ei käynyt päähän.

Australia on tietotekniikan museo :) - Kyllä! Ja nettiyhteydet ovat kuin 10v takaa suomesta. Meille ei tule edes adsl ja wifi modeemi virginin kautta rajallinen ja hyvin hidas. - Ja kalliiden puhelinliittymien. Olin ihan shokissa ku hankin prepaidin!

Busseilla ei ole "omaa" pysähdys paikkaa niinkuin Suomessa (se levike tehty busseja varten tienreunaan, ajotieltä pois) vaan täällä pysähtyy koko liikenne kun bussi pysähtyy keskelle tietä..todella ärsyttävää kuin myös bussipysäkin tolpat on lyhkäsiä oikein maastoon piiloutuvia pieniä mitättömiä tikkuja

Ja loppukaneetti, joka summaa monen tunteet:

Ärsyttää: Monissa isoissa kaupoissa ei myydä yksittäisiä jätskejä, vaan jättipakkauksia. Netti kallis ja rajoitettu puhelimella. Internet-sivuilla ei usein ole ajankohtaista tietoa/hintoja/aukioloaikoja. Monet paikat esim putiikit menee liian aikaisin kiinni, jo kuudelta illalla ja niihin ei ehdi käymään. Bussikuskeilla ei ole ikinä vaihtorahaa. Läheiset toisella puolella palloa.

Ihastuttaa: Ihmisten kohteliaisuus ja avoimuus, aktiivisuus ja sosiaalisuus. Luonto, ilmasto, aurinko. Ei voi tulla päivää, millon ei ole mitään tekemistä! Palkkataso. Suurkaupungit ja ihana tropiikki. Hauskat sanamuunnokset!

Saako olla lisää? Australiaan-blogista löytyy napakka ja yhä ajankohtainen lista muutaman vuoden takaa, mikä bloggaajaa nyppii ja riemastuttaa. Allekirjoitan.

Kuvat: ärsytyksistä huolimatta täällä auringossa kelpaa tutustua luontoon ja eläimistöön, hidastella brunssilla, viettää aikaa puistoissa ja vaikka katsella elokuvia ulkosalla. Jouluna.

Arjen eroja Australiassa

Asioita, joita ei koskaan tapahtunut Suomessa, mutta tapahtuu Australiassa.

Tuhoeläimet kotona. Suomessa ötököistä sai sietää enintään itikoita tai hämähäkkejä, joskus satunnaisia sokeritoukkia tai turkiskuoriaisia. Kaikki nämä ovat seinälukkia eli sitä kämmenen kokoista pitkäjalkaa lukuunottamatta pieniä ja jotakuinkin helposti nirrittäviä harmeja, joiden takia ei yöuniaan menetä. 

Kun sen sijaan puolikkaan sikarin kokoinen pulleanruskea torakka viipeltää keittiön lattian poikki, ainoa mahdollinen reaktio on joko kirkua ja paeta, tai käydä jokaisella mahdollisella myrkyllä kimppuun (hiuslakkaa, klooria, mitä ikinä kaapista löytyy, jos siellä ei ole hätäpulloa Morteinia eli hyönteismyrkkyä. Hiuslakan suihkutus on muuten täyttä tuhlausta). Ja eihän se ydinpomminkestävä painajainen kuole millään. 

Murskata ei uskalla, koska a) otus on niin iso, että ei se varmaan litisty edes tiiliskivellä, saati keittiöharjalla, ja b) olen kuullut liikaa kauhutarinoita siitä, miten torakka liiskautuessaan laskee munansa, ja sitten pikkutorakoita sikiää kuin kärpäsiä lantakasassa. En ole tarkistanut, onko tälle luulolle mitään todellista perustaa, mutta ajatus rusahtavasta munapommista ällöttää niin paljon, että helpommalla pääsen, kun hälytän E:n pyydystämään otuksen. Onneksi torakoita on nykyasunnossa näkynyt vain kerran kahden vuoden mittaan, sitä edeltävässä vieraili torakoita kerran kuussa myrkytyksistä huolimatta. 

Eilen aamulla sain ihan uudenlaisen tuholaissydärin, kun keittiön lattian poikki juoksi - - - hiiri!!! Siis mitvit, kerrostalossa, keskustassa, ns. hyvällä asuinalueella, hyvin siivotussa asunnossa?? Ei hajuakaan, miten hiiri on ylipäätään sisälle päässyt, sillä etuovemme tyypillinen alarako on hämähäkkien pelossa tiukasti tukittu köydenpätkällä ja ikkunoissa on hyönteisverkot. 

Pahinta oli, että jouduin jättämään hiiren mellastamaan asuntoon, koska olin liian nössö jahdatakseni sitä itse kiireessä ennen töihin lähtöä (yritin ensin luudan kanssa, mutta tietenkin hiiri linnoittautui kirjahyllyn taakse, jota en jaksa siirtää). E:lle vimmaista viestintää töihin, että hoida se mikkiriihi muille maille heti kotiin tullessasi. Seuraavaksi ratsasin ruokakaapin ja siirsin kaikki pusseissa olevat eli nakerreltavat elintarvikkeet tiukasti sulkeutuvaan keittiölaatikkoon tai jääkaappiin.

Illalla kotona hiiri oli tietysti piiloutunut parhaiden kykyjensä mukaan, eikä lähikaupasta löytynyt hiirenloukkuja. Joten oli pakko antaa myöten ja nukkua yön yli samassa asunnossa, jossa temmeltää tuholainen. Aamulla epeli teki elämänsä virheen juoksemalla uudelleen keittiön lattian poikki kirkkaassa päivänvalossa, jolloin saimme sen paikallistettua jääkaapin alle ja saarrettua sinne erilaisin barrikadein. E siirsi jääkaappia ja hätisti karvapallon esiin, jolloin panikoiva parka joutui E:n mojauttamaksi. Niskat vielä poikki varmistuksena, ettei pökkyräinen vipeltäjä herää henkiin roskapussissa. 

Jälleen meikäläinen nössönä vain vierestä katsoin, koska en uskaltanut/halunnut osallistua tappourakkaan, vaikka halusinkin hiirulaisen hiivattiin. Kuulemma niitä ei pitäisi laskea pihallekaan, koska hiiret ja rotat ovat yhtälailla tuhoeläimiä Australiassa ja haitallisia alkuperäiseläimistölle ja kasveille. Eli ei auttanut, nirri pois. 

Aivan toisenlainen arjen erikoisuus ovat ylilyödyt OHS- eli occupational health and safety – säännöt.

Jumppapallo on terveysriski, ja sellaisella ei meidän toimistossa istuta, sanoi lääkäri, fysioterapeutti tai kunto-ohjaaja mitä vain. Pallolta voi näes pyörähtää pyllylleen tai pahimmassa tapauksessa kallolleen lattiaan. Ja mitäs sitten tehdään. Voi tulla syyte. Voi tulla taakaksi workers compensation eli työtapaturmakorvaus. Eli pallolla ei istuta, piste. 

Toinen uusi, odottamaton riski on pilates tai ylipäätään mikään työpaikkaliikunta toimiston tiloissa. Meillä on epävirallinen työkavereista muodostettu pilatesporukka, jotka kokoonnumme harrastelijaohjaajan johdolla pilatoimaan tunniksi per viikko. Tapahtumapaikka on alakerran kokous- ja koulutushuone. Saimme puuhailla omiamme melkein pari vuotta, koska edellinen aulavahti eli kokoustilasta vastuussa olija katsoi kuntoiluamme läpi sormien. Kunnes. 

Concierge eli rakennuksemme aulavahti vaihtui. Hän on ottanut pilateksen silmätikukseen, koska meillä ei ole virallista ohjaajaa eikä siten ohjaajalla vakuutusta oppilailleen: siellä voi joku loukkaantua väärien liikkeiden takia, haastaa rakennuksen oikeuteen ja aiheuttaa vaikka mitä rahallista ja imagohaittaa. Kaikki olemme allekirjoittaneet lausunnon, jonka mukaan ”ymmärrämme riskit ja lupaamme olla nostamatta syytettä vahingon sattuessa”, mutta ei auta. Laitonta on moinen kunnosta ja työkyvystä huolehtiminen. 

Koska emme halua taukojumppatoimintaamme lopettaa, nyt hankkiudumme pilatestunnille kuin ninjat, eli aulavahdin katsetta kiertäen, toimistovaatteissa mahdollisimman pitkälle luikkien, joogamatot kassiin survottuina ja ulos tursuava maton loppupää kainaloon piilotettuna. Ristiriitaisinta on, että firmamme kustantaa kaikille halukkaille työntekijöille osallistumisen viikottaisiin puulaakipeleihin, joissa joukkueet pelaavat mm. lentopalloa, jalkapalloa ja footy six'iä eli australialaista (jenkkifutis/rugby-tyyppistä) jalkapalloa. Se ei näköjään ole terveysriski, mutta pilatesliikkeet eli venytykset, tasapainoilu ja lihaskuntoliikkeet sen sijaan ovat. Jaa-a.

Toisaalta, tähän turvallisuushakuisuuteen kun tottuu, niin entisen kotimaan käytännöt alkavat hieman huimata. E esimerkiksi kertoi, että Ranskassa pääsee raksalle tai tehtaalle töihin ilman mitään 'tikettejä' eli lupia, pätevyyksiä tai perehdytyksiä. Moottorisaha annetaan käteen tai trukki ajettavaksi melkeinpä kylmiltään. Lounaalla toki juodaan viiniä, koska eihän lounas ole lounas ilman asiaankuuluvaa juomaa. Ja sen jälkeen hommat jatkuvat, hiprakkaa tai ei. Veli puolestaan aikoinaan kertoi, että teki yhden kesän kattokorjausurakoita Suomessa ilman mitään turvavaljaita tai -välineitä, kun henkilöstövuokrausfirma tai työnteettäjäfirja ei niitä katsonut tarpeelliseksi hänelle antaa. Huhhei. Ei vaan täällä. Ainakaan avoimesti. 

Ehkä se kultainen keskitie olisi kuitenkin toimivin: en halua muuttua työkaverini kaltaiseksi, joka pelkää puolestani, kun pyöräilen viisi minuuttia töihin korkokantaisilla kengillä (huom., eivät olleet mitkään stiletot vaan kävelykengät 5 cm korolla). Kyllä työmatkapyöräilyä varten tulisi jalkaan laittaa eri kengät (lenkkarit) kuin mitä aikoo toimistolla käyttää. En kertonut, että kaaduin jo pyörällä yrittäessäni rehvakkaasti hypätä jalkakäytävän reunan päälle... Kypärää toki käytän, kuten 99% kaikenikäisistä pyöräilijöistä.  

Kuvassa tunnettu terveysriski, Pilates.

Top 4 uussaussin hyväksymää elämänfaktaa

Nonni, nyt se on tapahtunut. Olen marinoitunut tässä aussikulttuurissa riittävän kauan, että se on uponnut luihin asti. Olen muuttunut aussiksi. Ainakin siitä näkökulmasta, mitkä asiat ovat nykyään itselleni normaaleja, eli mitkä entiset ärsytyksenaiheet ovat ihan ok status quo. Huomaan sen näistä tavallisista Australiaan äskettäin tulleiden suomalaisten valituksenaiheista:

4) Talvella on sisällä kylmä / Suomessa on paremmat talot.

Kaveriporukassa ei näistä enää samalla antaumuksella purnata, koska kaikki olemme olleet täällä riittävän monta vuotta tottuaksemme ajatukseen, että talviaamuna kannattaa ottaa kannettava lämmitin mukaan vessaan, ettei kankku jäädy renkaaseen kiinni. Huomasin kuitenkin aiheesta urputettavan Suomalaiset Australiassa (tai Perthissä, en muista kummassa) facebook-sivulla, ja pitkä litaniahan siellä oli suomalaisten avautumisia aiheesta.

Kuulemma kukaan ei ole koskaan palellut missään niin paljon kuin täällä lähes-ympärivuotisen auringon maassa. Ja se on vieläpä mitä suurimmalla todennäköisyydellä totta. Vaikka Aussilassa ei sada lunta, se ei tarkoita, ettei tule kylmä. Suomessa ei palele, koska ulos pukeudutaan järkevästi - kun teini-iän pipottomuuskapinasta pääsee - ja sisällä on triplaikkunoiden vangitsema keskuslämmitys.

Australiassa sen sijaan vähän joka rako vetää, 1980-lukua vanhemmissa taloissa saattaa vessan tuuletus olla hoidettu suoraan ulos räppänällä, jossa ei ole minkään valtakunnan sulkuluukkua, ikkunat ovat yksikerroksiset ja eristystähän ei tunnettu ainakaan 20-30 vuotta sitten. Lämmityksestä puhumattakaan. Jos lämpöä haluaa, on hommattava oma kaasu- tai sähkölämmitin tai parhaassa tapauksessa takka. Vaikka lämpötilat vain erittäin harvoin tippuvat pari astetta alle nollan, se nollankin tuntuma on kylmä, jos ympärillä on vain hatara suoja.

Tänne muuttaessa keskitalvella kesäkuussa ällistys oli suuri (ja silloinen kumppani sai keuhkoputkentulehduksen), kun aamuisin olivat makkarin ikkunat kuurankukkien peitossa ja sisätilan lämpö hyvä jos +15. Vaelsin sisällä kaikkialle huopaan kääriytyneenä, vaikka päällä oli jo monta kerrosta vaatetta. Entä nykyään? Ylenmääräinen kylmän kauhistelu ja siitä valittaminen - - - pelkästään ärsyttävät. Joojoo, on kylmä, tämä levy on jo kuultu, seuraava aihe.

Toki itsellenikin on ongelma, että talvisin ulkona on päiväsaikaan lämpimämpää kuin sisällä, koska siellä paistaa aurinko, mutta sisätilat eivät ehdi auringon voimasta lämmitä päivän aikana. Ongelmasta valittaminen ei kuitenkaan lämmitä. Ratkaisuna minulla on valikoima paksuja fleecehuppareita ja villasukkahousuja, ja nykyään lämmitinkin. E sen sijaan ei ole kylmästä moksiskaan, koska kasvoi satoja vuosia vanhassa kivitalossa, jossa ei ollut lämmitystä tai niitä triplaikkunoita. Minulle Australiassa asumisessa on niin monta hyvää puolta muuten, että pari-kolme kuukautta hyytävää kohmetusta menee sivumaksuna.

3 Pelottavat eläimet / myrkylliset otukset / inhat ötökät.

Tässäkin aihe, jota ei jaksa enää itse kauhistella, mutta jolle löytyy ihmettelyä facebook-ryhmistä. Äskettäin joku kyseli, että uskaltaako sinne Down Underiin tulla lainkaan, kun joka paikka pursuilee hirveitä olioita kuten myrkkykäärmeitä. Itse olin ensimmäiset pari vuotta lähes pelosta halvaantunut aina kun näin torakan (etenkin sisällä). Tänä kesänä en montaa nähnyt edes kaduilla, joten pelko on alkanut haihtua. Isot hyönteiset sisällä sumutan myrkyllä tainnoksiin, jos en uskalla heittää kengällä tai E ei ole auttamassa. Ulkona asenne on, että antaa kaikkien kukkien kukkia ja hämähäkkienkin puuhailla omiaan, kunhan eivät ole juuri minun puutarhatuolini alla tai terassikahvilan pöydän yllä.

Käärmeen olen nähnyt luonnossa kahdesti, kummallakin kerralla kyseessä oli poikanen - jotka nekin ovat myrkyllisiä, jos myrkkylajin jälkikasvusta on kyse. Ne eivät tule päälle, jos ei niitä itse provosoi. Käärmeet pelkäävät ihmisiä, välttelevät askelten kuminaa ja yrittävät joko olla huomaamattomia tai luikertavat lipettiin. Meidän taloudessa isompi ongelma on, että E haluaa nähdä jokaisen havaitsemansa eläimen mahdollisimman läheltä ja mieluiten ottaa käteen, joten saan aina luonnossa vahtia, ettei eläintenkäsittelytaitoihinsa liikaa luottava mies saa kuningasideaa yrittää pyydystää jotain tappavanmyrkyllistä lieroa.

Hait ovat vaara, joka itseäni eniten kauhistuttaa niiden eksoottisuuden takia (eivät ole tuttuja Suomesta). Hain kanssa ei paljoa neuvotella eikä niitä voi säikyttää tiehensä. En ole hyvä uimari ja meriaallokossa, pienessäkin, minulle tulee heti olo, että olen avuton ja hidas möhkäle aaltojen armoilla. Snorklauksesta ei meinaa tulla mitään, kun aina tuntuu, että pitäiskö kurkata olan yli, jos siellä vaanii hai.

Haihyökkäyksiä tapahtuu silloin tällöin ja tilastollisesti WA:ssa kuolee yksi ihminen vuodessa haiden uhrina. Fakta kuitenkin on, että pelkkä vedessä olo on monisatakertaisesti vaarallisempaa, sillä vuosittain Australiassa hukkuu noin 250 ihmistä, suurin osa uima-altaassa. Liikenteessä kuolee tilastojen mukaan reilu tuhat ihmistä vuodessa. Jopa salamanisku on tilastollisesti todennäköisempi tapa kuolla kuin hain suussa. Näitä muistellessa järki sanoo, että snorklata voi kaikessa rauhassa, mutta ikiaikainen vaisto sanoo, että mene hyvä saalispala takas kuivalle maalle varmuuden vuoksi...

Eläimien pelossa ei kannata jättää Australiaa kokematta, koska vastineeksi täällä on liuta kiinnostavia, söpöjä, (enimmäkseen) harmittomia eläimiä. Nykyään kenguru on sama asia kuin rusakko Suomessa, eli jos sellaisen näkee, onhan se mukava kohtaaminen luonnon kanssa, muttei kovin eksoottinen tai harvinainen sellainen. Värikkäitä papukaijoja riittää kirkumaan pihapuihin etelän tunnelmaa tuomaan, ja koaloita ja emuja näkee eläinpuistoissa. Kuten muitakin kivoja pussieläimiä: vompatteja, wallabeja, quokkia ja mitä näitä on.

2. ID-(identity document)pistebingo / sosiaaliturvatunnuksen puute / henkilötietojärjestelmän puute.

Suomalaisia aina alkuun ärsyttää se, ettei Australiassa ole minkäänlaista keskitettyä henkilörekisteriä. Ajokortti ei ole yksinään riittävä henkilötodistus tietyissä virallisissa yhteyksissä, kuten pankkitilin avaamisessa, kännykkäliittymän otossa (jos muu kuin prepaid) tai paperisota- kuten viisumiasioissa. Passikaan ei riitä, etenkään ulkomaalainen, vaan tarvitaan kombo useita erilaisia dokumentteja.

Aussit käyttävät menetelmää, jonka suomalaiset ovat nimenneet pistebingoksi: ajokortista saa tietyn määrän pisteitä, passista lisää, pankki- tai luottokortista jälleen lisää, omaan kotiosoitteeseen tulleesta sähkö-, kaasu-, vesi- tai puhelinlaskusta yhä lisää jne. Kun riittävän moni dokumentti yhdessä tuottaa sata pistettä, henkilöllisyys on todistettu.

Ihmettelen aina, miten pankkikorttiin luotetaan näin vahvasti. Pankilla katsotaan olevan niin hyvät takuut pankkitilin haltijan henkilöllisyydestä, että pankkikortti ID-korttina on täkäläisen ajokortin veroinen - jos siis se ajokortti on näyttää rinnalla. Vieläkin enemmän ihmettelen laskujen käyttöä ID-papereina, sillä äkkiäkös tässä Photoshop-ajassa kuka tahansa kyhäisi itselleen aidonnäköisen sähkölaskun millä osoitteella vain?

Kävin viime viikolla jättämässä sukunimen muutospaperit Perthin Registry of Births, Deaths and Marriages'iin eli Syntymä-, Kuolema-, ja Avioliittorekisteriin = maistraattiin (erikoisessa järjestyksessä nuo elämäntapahtumat muuten). Koska menimme naimisiin Suomessa, nimenmuutos ei automaattisesti tule voimaan täällä ilman erikseen anomista. Olin ennakkoon tutkinut netissä, mitä papereita tarvitsen, ja laatinut niistä kansion: täytetty nimenmuutoslomake, passi, ajokortti, Medicare- eli Kelakortti (tai vastaava, kuten Eläkeläiskortti, Centrelink- eli sossun kortti), syntymätodistus, lasku tai verotoimiston kirje, työsopimus, (kirje ja sopimus todistamaan, että olen asunut Australiassa vähintään 12kk) ja pysyvä oleskelulupa.

Menin virastoon, otin vuoronumeron, pääsin pian luukulle ja aloitin asioinnin. Virkailija otti passista ja ajokortista kopion, vilkaisi loppunippua päällisin puolin ja se oli siinä. Helppoa kuin heinänteko, kun vaatimukset tiedostaa ja toimii niinkuin odotetaan.

Jos minua joku nykyään ihmetyttää, niin se, että aussit eivät itse tunnu edelleenkään tajuavan, että se ID-bingo täytyy läpäistä ja vaaditut paperit kannattaisi olla matkassa jo kättelyssä. Maistraatissa viereiselle luukulle tuli itseäni hieman vanhempi nainen, kuulin hänen menneen juuri Balilla naimisiin. Virkailija kysyi: "onko sinulla hakemuslomake täytettynä?" Nainen: "Eeeiii, mikä hakemuslomake?" (joka seinällä on iso lappu, joka sanoo: täytä lomake ennen luukulle tuloa). Virkailija: "entäs onko sinulla näitä vaadittuja henkilöllisyyspapereita?" Nainen: "Ehei, enhän minä tiennyt että niitä tarvitaan, minulla on vain tämä avioliittotodistus."
Ja eikun kotoa vauhtia hakemaan, eli niitä ID-papereita.

Myönnän, ettei systeemi ole läheskään niin kätevä kuin jokaisen oma sarjanumero, sosiaaliturvatunnus. Toisaalta, esimerkiksi Working Holiday-viisumilla tuleva nuori voi aloittaa työnteon ja rahantienaamisen vaikka samana päivänä Australiaan saavuttuaan, kun palkan- ja verojenmaksua tai pankkitilin avaamista varten ei tarvita virallista henkilötunnusta, kunhan on nippu muita papereita. Hit the ground running, kuten täällä sanotaan.

1. Small talk

Tässä aihe, joka ei omassa kaveripiirissäni ole sen kummemmin purnauttanut, joskus lähinnä huvittanut. Mitä se kassa taas kysyi "how has your day been?", mitä ihmettä se sillä tiedolla tekee, hassu! Mutta kiltisti kuitenkin vastataan ja kysytään sama vastavuoroisesti, kun se tähän kulttuuriin kuuluu. Ja matkaa jatkaessa on kummallakin osapuolella hyvä mieli, kun lajitoveri kohteli kunnioittavasti. How are you, mitä kuuluu, on normitervehdys, vaikkei siihen yksityiskohtaista kuulumisselontekoa oleteta.

Sen sijaan suomalaisessa mediassa tasaisin väliajoin ja esimerkiksi Sinivalakosin Silimin - blogissa aihe on herättänyt voimakastakin närää puolesta ja vastaan. Yksien mielestä Suomessa ollaan epäkohteliaita, rujoa möllejä, kun ei sanota edes naapurille päivää, mistään small talkista puhumattakaan. Toisten mielestä Suomen paras puoli on lupa olla hiljaa omissa oloissaan vaikka keskellä suurkaupunkia. 'Minä en halua jutella naapurille, minä en halua jutella bussikuskille, minä en halua jutella kaupan kassalle' hokee suomalainen mielessään ja nettikeskustelupalstalla kaikille, joita kiinnostaa tai ei kiinnosta.

Olen kuullut ja lukenut lukemattomia suomalaisten kommentteja siitä, miten bussissa tai junassa ei kertakaikkiaan jaksa jaaritella jonkun tuikituntemattoman kanssa hyvää päivää kirvesvartta, kun on kiire, murheita, omaakin tekemistä, musiikkia kuunneltavana, some luettavana. Mutta. Eivät aussitkaan juttele koko elämäntarinaansa. Small talk on lähinnä tervehdyksen jatke, ei pitkä vuodatus. Jos sattuu yhtäaikaa hissiä tai bussia odottamaan, voi katsoa toista odottajaa silmiin ja vääntää hymyhäivähdystä naamalle tämän huomioidakseen, ehkä sanoa pari sanaa. Ei sen enempää. Junassa ja bussissa ei juttele kukaan. Lentokoneessa kyllä, mutta tätä yritän itse välttää, koska tykkään enemmän nukkua pitkillä lennoilla kuin rupatella niitänäitä.

Asiointitilanteissa eli kaupan, kirjaston, pankin tai postin kassalla muutaman ekstralauseen vaihtaminen on ausseille perusasetus. Ymmärrän, että teennäinen kiinnostuksen esittäminen tuntuu juuri siltä, mitä se on - epäaidolta. Mutta tässäpä radikaali ehdotus. Entä jos ei olla epäaitoja, vaan aidosti edes rippusen kiinnostuneita, miten toisella ihmisellä menee, vaikka tämä olisikin tuntematon? Kummasti asiointiin tulee lämpöä, kun muistaa, että aspakin on ihminen ja hänellä on mahdollisesti takana raskas, pitkä päivä. Ja minustakin tulee ihminen pelkän asiakkaan ja rahapussin sijasta. Mikä tässä skenaariossa on se huono puoli, minkä takia lähestymistapaa ei haluta edes kokeilla?

Vetoaminen suomalaiseen kulttuuriin - ei täällä jutella, täällä osataan olla hiljaa - on mielestäni henkistä laiskuutta. Miksi jossain esi-isien tavoissa roikutaan vain siksi, että niin on aina ennenkin tehty?

Jos sen sijaan ei ihan aidosti halua sanoa mitään ekstraa kellekään, ei mikään edelleenkään pakota sanomaan. Mutta muiden harrastaman small talk'in eli jutustelun ja lämpimän ystävällisyyden kritisointiin se ei oikeuta. Miksi edes pitäisi kritisoida ystävällisyyttä?

Terveisin,
no worries, kaikella on kultareuna ja hymyillään kun tavataan - uusaussi
(apua, olenko suomalainen enää ollenkaan?)

Kuvituksena muuten vaan kivoja kuvia arkiston kätköistä teemalla tällaista Perthissä.

Afgaanikulttuuria ja kummitussirkkatuttavuus

Eilen oli museossa afgaanikulttuurin päivä, jota menimme ihmettelemään kokoonpanolla minä, E ja E:n toinen veli A. Itse harrastan aktiivisesti näyttelyissä käyntiä ja E tulee mielellään mukaan, jos aihe on kiinnostava.

A:n kiinnostus kulttuuripläjäystä kohtaan sen sijaan yllätti itseni, koska hän on tavallisesti eniten kiinnostunut tekemisistä janalla kasino-hauskanpito-bileet. A kertoi myöhemmin, että perheen geologi-isoäidillä oli tapana viedä koko pikkupoikapoppoo kiertämään Pariisin museoita koulujen lomilla, eli museokokemusta voi A:lla olla enemmän kun itselläni. Jälleen kerran opin, ettei ole koiraa karvoihin katsominen eikä kirjaa kirjankanteen.

Museon aulassa oli kohtuullisesti porukkaa tutustumassa myynnissä oleviin käsitöihin sekä pariin työpajaan, joissa afgaaninaiset esittelivät perinteisiä käsityötaitoja ja hennatatuointien tekoa. Afgaanimiehet puolestaan pitivät yllä pientä maistelukojua, josta jaettiin erilaisia kuivattuja taateleita ja vihreää ja mustaa teetä - musta kardemummatee oli mielettömän hyvää. Vihreää en maistellut, kun en siitä yleensä tykkää. Ennakkoluulouksissani taisin menettää makuelämyksen; A nimittäin kehui vihreää teetä kovasti.

E ja minä olemme ennenkin käyneet tässä museossa ja skippasimme siitä syystä luonnontieteellisen perusnäyttelyn. Ajauduimme kuitenkin puolivahingossa discovery centeriin eli lapsiperheille tarkoitettuun, selkokielellä esiteltyyn "läpileikkaukseen" museon annista. Täältä löytyi asioita, joita en museossa tiennyt olevan: terraariorivi erilaisia käärmeitä ja sammakoita, sekä hirvittäviä jättihyönteisiä. Kuivuneen lehden, skorpionin ja painajaisista karanneen kuoriaisen risteytyksiltä näyttävät elukat täyttivät yhden terraarion pusikon kokonaan.

Tämän puskan kuningatar oli kammokuoriaisiakin isompi, Australian toisiksi suurimman hyönteislajin edustaja goliath stick insect eli goljatti-kummitussirkka (kuvia alla). Vieläkin isompi otus tästä maasta löytyy tittelillä titan stick insect. Luulin, että goljatti olisi maailman isoin höynteinen parikymmensenttisellä varrellaan, mutta titaani on vielä astetta pidempi. Ja googlen mukaan Australian naapurisaarelta Borneolta löytyy yli puolimetrinen kummitussirkkalaji. Jahaiks..

E ja A - tapansa mukaan - intoilivat käärmeistä ja hyönteisistä ja pyysivät saada ottaa goljatin käteen terraariosta. Museo-opas suostui tähän mielellään. Koska en halunnut jäädä pekkaa pahemmaksi, lupasin minäkin otusta pidellä vaikka sydän takoikin siihen malliin, että ihme ettei sirkka haistanut pelkoani ja syönyt saman tien silmämuniani.
Opas vakuutti, ettei se ole aggressiivinen, utelias ja vilkas kylläkin. Ja toden totta.

Otuksen kroppa tuntui käsiä vasten kuin eläväksi muuttuneelta viileältä bambunvarrelta, ja ohuenohuet jalat puolestaan päättyivät tarranauhamaisiin "jalkateriin". Poikien käsivarsia pitkin se kiipeili enemmän, mutta liekö häkeltynyt kämmenilläni, koska huitoi siinä vain paikallaan. Ihmeellinen.

Opas kertoi, että tämä goljatti on jo arvokas vanharouva 2,5 vuoden iässä, kun kolme on maksimi-ikä. Kuulemma se silti edelleen munii, ja munia olikin terraarion pohja täynnä. Sirkkavauvoja tuloillaan.

Tämän siedätyshoidon jälkeen ei ehkä tarvitse kuolla järkytyksestä lähestyvällä Balin-lomalla, jos huoneeseen eksyy jokin karmea giganttinen tropiikin ötökkä.  Hämähäkit ja torakat ovat silti edelleen tiukalla nounou-vyöhykkeellä, enkä kolmea metriä lähemmäs mene kumpaakaan. Kolmekymmentä on sopivin turvaväli.

Pääsimme vihdoin discovery centeristä etenemään itse Afganistanin Aarteita - näyttelyyn, johon oli eilen pääsy puoleen hintaan (kympillä normi-kahdenkympin sijaan). Kuten kaikki tietänevät, Afganistanin pääkaupunki Kabul on pommitettu lattanaksi monta kertaa sitten 1970-luvun, kun länsimaat ovat taistelleet maan herruudesta ja sittemmin tie oli auki myös julmalle Taliban-liikkeelle.

Näyttelyn kimmeltäviä kulta-aarteita ihmeellisempi tieto itselleni oli, miten rikas historia ja kulttuuri Afganistanilla on ollut Silkkitien keskeisenä markkinapaikkana. Kaikki info, mitä Afganistanista nykyään kuulee, on vain sotiin, naisten alistamiseen ja Taliban-liikkeen raakuuksiin keskittyvää.

Näyttelyn mukaan afgaanien kulttuuri on ollut rikas, värikäs sekoitus ja sulautuma persialaista (nyky-Iran), kiinalaista, siperialaista, intialaista, kreikkalaista ja roomalaista perinnettä, tyyliä ja tapoja. Esineitä on kulkeutunut Silkkitien kauppiaiden mukana aina Egypistä asti, ja näitä harvinaisia maalattuja lasiastioita löytyy kaivauksissa vieläkin - silloin kun kaivauksia pystytään sotien ja levottomuuksien tauoilla järjestämään.

Sydäntäsärkevästi Kabulin museon kokoelmat on pommitettu, hajotettu ja tuhottu (sekä ryöstelty) sotien helmassa niin, että läheskään kaikki siellä säilytetty ei ole enää tallella.

Nykyään köyhä ja piesty maa ei ole aina ollut köyhä, karusta vuoristosijainnista huolimatta. Alueelta on kaivettu kultaa, jalokiviä ja korukiviä, kuten turkooseja ja lapis lazulia (syvänsinisiä kiviä) ja kaupattu kaikkiin suuntiin. Tästä syystä seutu on aina ollut ryöstäjäjoukkojen kohde Aleksanteri Suuren ja Tsingis Kaanin ajoista saakka. Eikä nykytilanne näytä paremmalta, vaikkeivät kulta ja jalokivet tietääkseni enää sotien sytyttäjiä ole olleetkaan.

Näyttely koostuu yksittäisestä löydöstä, joka säästyi presidentinpalatsin salaisiin kammiohin piilotettuna, kun Kabulin museo pommitettiin päreiksi.

Löytö on yhden korkea-arvoisen miehen ja viiden korkea-arvoisen naisen hauta noin vuodelta 0 j.a.a. ('jälkeen ajanlaskun alun', eli jKr). kaikkine uhriesineineen. Nämä nomadikuninkaallisiksi tulkitut ihmiset oli haudattu kaikessa loistossaan ja rikkaudessaan. Jokaisen puvussa oli kiloittain kultaa erilaisina koristepaljetteina, -nauhoina, vöinä, pääkoristeina, kengänpohjina(!) ja vaikka mihin koristemuotoon ja -käyttöön taottuna. Kuolinsyy ei ole selvillä, ja johtavat arvaukset ovat jokin tautiepidemia; tai mieshallitsija kuoli ensin ja haudattiin uhrattujen vaimojensa kanssa. Toivon, että syy oli ensimmäinen.

Perth on sen verran syrjässä maailmankartalta, että mielellään käyn katsastamassa kaikki kiertonäyttelyt ja isomman luokan tapahtumat. Jos on käynyt maailman isommissa museoissa ja ihmetellyt vaikkapa Egyptin, Rooman, Kreikan tai Mesopotamian aarteita, tämä yksittäinen hautalöytö ei vie jalkoja alta. Mutta ainakin itselleni se oli hyvä silmienavaaja sille, miten erilainen maa ja kulttuuri Afganistan on joskus ollut.

Näyttelyssä näytti enimmäkseen olevan yleisönä Perthin afgaaneja ja heille erityisesti uskoisin näyttelyn olevan tärkeä osa omaa identiteettiä. Yksikään nainen ei muuten ollut burkhassa, vaikka kaikilla päätä peittikin huivi. Burkha ei myöskään kuulu aitoihin afgaaniperinteisiin eikä pukeutumissääntöihin aikaan ennen Talibania.

Yllä: Museum of Western Australia'n aulassa on myynnissä afgaanikäsitöitä ja tyyliin sopivia koruja.

Yllä: tärähtänyt mutta onnellinen, pelko voitettu! Hauska tutustua, Rouva Goljatti. Alla: E haluaisi tällaisen lemmikiksi, mutta ei taideta ottaa. Eikä myöskään hämähäkkiä.

Yllä ja alla: perinteisten hennatatuointien tekoa. Olisin saanut tällaisen ilmaiseksi, mutta tekeminen näytti vievän aikaa enkä osannut päättää kuviota, joten jätin väliin - vaikka taidokkaita ovatkin. 

Yllä ja alla: kuvia näyttelystä. Ei ihan helpolta näytä tuo vuoristoelämä. Yläkuvan kalliosyvennyksessä oli ennen vuosisatoja vanha kallioon hakattu buddha-patsas, mutta se pommitettiin atomeiksi jossain viime vuosien sodista. Aivan turhaa tuhovimmaa. 

Alla perinteisiä asuja. Valitettavasti siitä vetonaulasta eli kulta-aarteesta ei saanut ottaa kuvia. 

Myrkkyä matkaan

Lyhyt mutta tärkeä välimuistutus. Kun tulette tänne syystä tai toisesta, niin hankkikaa majapaikkaan ensi tilassa pullo Morteinia (sitä kyllä saattaa olla talon puolesta esimerkiksi motellihuoneissa odottamassa). Ötökkämyrkkyä, jota spreijataan suoraan inhaan möngeksijään tai lepattavaan inisijään.

Perthissä ON kiitettävä määrä hyönteisiä, jotka tunkevat sisälle. Harmittomasta, mutta ärsyttävästä päästä ovat kärpäset ja koiperhoset. Kärpäset työntyvät suoraan silmiin ja suuhun, ja mikäli silmiä peittävät silmälasit tai aurinkolasit, kärpäset kyllä osaavat livahtaa sankojen välistä linssin sisäpuolelle haikailemansa silmämunan tuntumaan. Koiperhoset eivät sinällään tee mitään, mutta vähemmästäkin säikähtää, kun pari tuumaa siipien kärkiväliä ja mustaa lehahdusta läpsähtää tukkaan.

Sen sijaan kaikki hämähäkit ja torakat kannattaa listiä sen siliän tien, koska a) se on ainoa tapa saada edes jonkinlainen mielenrauha asumuksessaan ja b) se vähentää niiden lisääntymistilaisuuksia jatkossa. Täällä mm. vuokra-asunnon "ylläpito-ohjevihkossa" painotetaan tuhanteen kertaan, että kaikki hämähäkinseitit sisältä ja ulkoa pitää pyyhkiä heti pois. Ei kannata turhaan antaa niille piiruakaan kahdeksanjalansijaa.

Itse kipaisin minuutti sitten valmiuspulloni alakerran 24/7-kioskista, koska näin vilauksen jotain litteää, pitkulaista ja ruskeaa jääkaapilla. Mitä todennäköisimmin tämänpäiväisestä banaanipussista tullut koppakuoriainen, mutta mitään torakkamahdollisuusriskejä en aio ottaa enää koskaan. Eli nyt on istuttava jääkaapin edessä vahdissa pullo kourassa ja led-valo toisessa kourassa vaikka läpi yön, kunnes se penteleen kitiiniällötys suvaitsee näyttäytyä.

Tuntemani aussit naureskelevat suomalaisten hyönteishysterialle, koska täällä nyt vain ei kaikista itikoista ja kirpuista eroon pääse, yrityksen määrästä huolimatta. Kuulemma kannattaa tottua asiaan ja yrittää olla välittämättä - tottakai sisältä sietää hävittää pahimmat riivaajat, mutta esimerkiksi ulkona on turha säikähtää isoakaan hämähäkkiä. Ne nyt vain ovat, sillä selvä. Hmm... pystyisinkin suhtautumaan samalla tyyneydellä.

Suomalaisena on selvästi tottunut liian helpolle ötökkärintamalla, kun hätistää saa enintään paarmoja ja mäkäräisiä, ja sisähyönteisistä suurimpia ärsyttäjiä ovat itikka yöllä makuuhuoneessa, lukki kesämökin huussin seinässä tai sokerimuurahaiset keittiön lattialistojen päällä. Niinpä niin, hyönteisasiat ovat asettuneet uuteen valoon täällä, kun postilaatikko pitää aina ennen käden työntämistä sinne skannata pariin otteeseen teräsmiehen katseella ja uudet parhaat ystävät ovat luuta, otsalamppu ja myrkkypullo.

[Ei kuvaa, koska kaikki ötökkäkuvat ovat liian inhottavia ja pilaavat blogini herkkää feng shuita]

Arkiset eläimemme

Meren ihmeiden jälkeen on aika esitellä kotipihan peruseläimistö. En ole mikään lintubongari, mutta suomalaisista linnuista tunnistan kyllä talitiaiset ja punatulkut, varikset ja harakat, sekä muutaman muun kuten peipon, västäräkin ja sorsan. Linnusto on täällä tietenkin ihan toisenlaista. 

Australian raven eli täkäläinen vastine varikselle. Suomalaisen korpin näköinen, mutta variksen kokoinen aussikorppi on jokaisen puustoisen ja puistoisen alueen vakiovahti. Täällä meilläpäin, upouudella asuinalueella, korppeja näkee vain harvakseltaan, koska istutetut puut eivät ole vielä kasvaneet täyteen mittaansa. Muualla peritavallinen korppi selvästikin arvostaa lehvästöisiä, korkeita tähystelypaikkoja. Korpissa koomisinta on ääni, sen raakunta on miksaus lampaan, kissan ja kiukkuisen vauvan moikunaa. Vää-mää-nää-bäääääööää. Kun ensimmäisen kerran kuulimme kyseisen linnun ääntelyä rantapuistikossa Cottesloessa, piti oikein tarkkailla, mistä pahoinvoivan vuohen ääni tulee. Maasta vai puusta, ilmasta vai merestä. Epätoivoiseen, pitkään ja matalaan määkäisyyn päättyvä huuto naurattaa yhä.

Kuva: Wikipedia.

Australian magpie eli paikallisharakka. Harakka on meikäläisten harakalle vain kaukaista sukua, mutta on nimetty harakaksi samankaltaisen ulkonäön takia. Aussiharakka on itse asiassa kuuluisa laululintu, jolla on kuulemma varsin monipuolinen ääni. Sitä kutsutaan myös huilistilinnuksi. Kumma kyllä, en ole itse koskaan kuullut (tai tiedä kuulleeni) harakan ääntä, koska aina kun minä kyseisen linnun näen, se on hipihiljaa. Maassa harakka liikkuu linnuksi niin erikoisesti - kahdella jalalla tasaisesti kävellen, ei tasajalkaa pomppien tai muutenkaan hypähdellen -, että sen on ehdotettu kuuluvan johonkin omaan heimoonsa. Harakkaporukka on hauskaa katseltavaa, sillä ne joko tepastelevat tärkeän näköisinä nurmikolla, tai leikkivät hippaa: yksi nappaa nokkaansa jonkun risun tai vastaavan, ja muut jahtaavat johtajaa lennossa. 

Kuva: oma. 

Cockatoos eli kakadut. Kakaduja on täällä jos vaikka minkälaisia. Useimmin olemme nähneet harmaa-pinkkejä galah-, sekä valkoisia corella - kakaduja. Kakadun tunnistaa kakaduksi, eikä joksikin muuksi papukaijaksi, isosta tai pienemmästä sulkaharjasta päässä. Ja huom., en ole biologi, joten pieleenkin voi mennä tämä määritelmäni. Kakadut liikkuvat useimmiten pieninä parvina ja etenkin aamuisin vaeltelevat (istutetuilla) nurmikoilla nokalla nävertelemässä, juuria ja siemeniä kaivellen. 

Kuvat: Wikipedia.

Täällä ei tietenkään ole Suomesta tuttuja arkieläimiä kuten oravia ja rusakoita. Rusakoiden tilalla on kenguruita, tosin niitä ei kaupunkioloissa ainakaan täälläpäin maata näe. Kauempana outback'issa kylläkin. Oravia on aikoinaan mantereelle tuotu, mutta ne ovat eläintarhapopulaatioita lukuun ottamatta kuolleet sukupuuttoon. Kurja kohtalo, mutta muut epäonnistuneet eläinsiirrot huomioiden, varmaan ainoa muun eläinkunnan kannalta hyvä lopputulema. Australiaahan tunnetusti riivaavat mm. myrkkysammakot, kamelit ja jänikset, joita aikoinaan fiksuina pidetyt ihmiset ovat maahan tuoneet. Tuontielukat lisääntyvät saalistajien puutteessa räjähdysmäisesti, ja vievät elintilaa alkuperäislajeilta.

Tosin yksi alkuperäislaji, jolta elintilaa saisi minun puolestani viedä, ovat torakat. Opin juuri, että täällä on 400 erilaista torakkalajia. Hip ja hurraa. Tietenkin pitäisi muistaa, että vain muutama noista on kotien kestoinhokkeja ja loput elävät luonnossa ihan keskenään, muita olentoja eri tavoin - mm. ruokana olemalla - hyödyttäen. Mutta silti... ällöjä ovat. Oheisesta linkistä englannintaitoisille lisää ötökkätietoutta, sekä kaikille upeita maisemia Australiasta, hyönteisistä innostuneen aussivalokuvaaja Nick Monaghanin valokuvablogissa:

http://lifeunseen.com/index1.php

28. Shokkihoitoa

Viiden päivän nettipimento vihdoin ohi ja heti blogin kimppuun. Viiteen päivään mahtui roimasti käänteitä, suurin osa ei-toivottuja - seuraa astetta pidempi tarina. Selvisi kristallinkirkkaasti, miksi aussit pitävät kenkiä jalassa sisällä. Jollain pitää voida talloa torakat ynnä muut 6-1000-jalkaiset kanssa-asujat.

Muutimme torstai-iltana suurin toivein kerrostalokaksioon Subiacossa. Italialaisjuurinen, rennon boheemi mutta siisti kaupunginosa on eläväinen ja vilkas, hip ja cool. Alue on vain parin lähijunapysäkin päässä Perthin keskustasta eli optimisijainnilla. Luhtikerrostalon kakkoskerrokseen noustuamme innostus jäi ulko-ovelle, kun keittiön lattialla mönki pari torakkaa, ja seuraava parivaljakko löytyi kylppäristä. Risto listi otukset urheasti ja uskaltauduin itsekin peremmälle, koska täällä nyt vain sattuu olemaan erinäisiä elukoita ihmisten asumuksissa, ja sitä on pakko sietää. Virheliike oli sammuttaa valot yöksi.

Erehdyin yöllä keittiöön hakemaan vesilasia, ja onneksi lasi ei ehtinyt käteen asti, koska olisi ollut pirstana lattialla. Keittiössä vilisti kymmenen erikokoista ja -väristä torakkaa: löytyy ruskeaa heinäsirkan mallista, paria pienempää ja litteämpää versiota, pitkiä mustia viemärieläjän näköisiä luikkuja ja vaikka mitä luteita. Risto taas sängystä ylös tallomaan nilviäiset niille sijoilleen. Uni ei todellakaan tullut silmään koko yönä, vaikka varotoimi toimi eli keittiön ja wc:n valot paloivat koko yön, ja ötöt pysyivät piiloissaan (eli meidän uuden kodin keittiönkaapeissa).

Aamulla heräsimme punaisten pisteiden peitossa, joten oli syytä epäillä myös kirppuja ja/tai luteita (ihanaa). Hätyytin vuokraemännän soittamaan pest controllerin eli tuholaistorjujan heti, olimme itse koko päivän poissa. Illalla lattioilta löytyi kymmenisen kuollutta, puolikuollutta sekä elävää syöpäläistä, ja jääkaapin alta myrkkyjauhetta. Inhon- ja kauhunsekaisen raatosiivouksen jälkeen pääsimme nukkumaan - siis sänkyyn valveilla pyörimään. Seuraava aamu ei valjennut edellistä paremmissa merkeissä. Kärsin epäilyttävästi päänsärystä ja kurkkukivusta. Kummankaan oloa ei lievittänyt, että myrkytyksen selvästä vähennysvaikutuksesta huolimatta eläviä ja kuolleita bugeja löytyi yhä.

Kolmantena päivänä oli apposen selvää, ettei kyseessä ole edes täkäläisittäin asunnon normaalitila eikä ohimenevä juttu, joten varasimme pikavauhtia hotellihuoneen hätämajoitukseksi. Ilmoitin välittömästi vuokraemännälle, että puoleksi vuodeksi allekirjoittamamme sopimus päättyy tähän päivään, huolimatta sopimuksen ukaaseista, että olisimme vastuussa uusien vuokralaisten etsimisestä sekä kaikista mahdollisista kuluista, jos lähdemme kesken puolen vuoden kauden. Luonnollisesti vuokraemäntä oli käänteistä tyrmistynyt ja sopimus purettiin.

Apuun rientänyt pelastava enkeli, maanmiehemme Nora sekä aussimiehensä Jon ansaitsevat täällä julkiset kiitokset! Oli ihana päästä turvasatamaan yöksi siksi aikaa, että saimme järjestettyä uuden, edes väliaikaisen asumisen. Kiitos myös vegemite-hapankorpuista ;) Uuden majoituksen etsinnässä oli tunnustettava tosiasiat ja valittava, haluammeko asua kaksin lähellä keskustaa ja jotakuinkin nuhjuisesti ja silti kalliisti, vai hivenen edullisemmin upeassa uudessa talossa, mutta kämppisten kanssa. Kahdesta pahasta valitsimme pienemmän, ja päädyimme nyt asumaan täkäläiseen Espooseen uututtaan kiiltävään valtavaan omakotitaloon. Saman katon alla elää jälleen kaksi muutakin pariskuntaa, mutta tällä hetkellä yksityisyys tuntuu yliarvostetulta jutulta - ovathan asuinkumppanimme sentään nyt kaksijalkaisia ja kasvollisia otuksia.