Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ranska. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ranska. Näytä kaikki tekstit

29.1.2023

Synttärit - mihin järjestäjäkategoriaan kuulut?

N täyttää pian jo neljä vuotta, eli juhlien järjestäminen häämöttää. Muttamutta. Minun ja E:n käsitykset juhlista poikkeavat aika lailla.

Olemme ensimmäistä kertaa vaiheessa, jossa ”kuuluisi” kutsua lapsen päiväkotikavereita, mutta mieluiten kutsuisin vain omia kavereitamme lapsineen. Visioin mielessäni kohtuullisen pienet synttärit, joissa ehdin rattoisasti jutella kaikkien aikuisten kanssa, eivätkä lapset kilju tai riehu liikaa (just!). E puolestaan aina juhlien lähestyessä ehdottaa vieraiksi aivan jokaikistä tuntemaansa ihmistä, tyyliin kaikkien ex-työpaikkojen kollegat sekä kaverinkaverit – mitä enemmän populaa, sitä hauskempaa, hänen mielestään. Joihinkin juhliin tällainen eklektinen meno sopiikin, esimerkiksi tupareihin, mutta minun mielestäni ei lapsen synttäreille... tuntuisi oudolta kutsua ihmisiä, joilla ei ole mitään tunne- tai edes tuttuussidettä lapseemme.

Emme suinkaan ole ainoat toisistaan eriävien juhlamietteidemme kanssa, nyky-Australia kun on tunnetusti kulttuurien sulatusuuni. Laatimallani testillä voit kätevästi paikantaa, oletko suomalainen, (länsi-)aussi, ranskalainen vaiko kaakkoisaasialainen*, kun lasten synttärikutsuista puhutaan. Huom, sisältää karikatyyreja/stereotypioita perustuen pieneen otantaan, eli ei tieteellisiin tarkoituksiin, heh!

*tässä yhteydessä Vietnam, Malesia, Singapore, Hong Kong tai Filippiinit

1.       On aika järjestää lapselle synttärit. Keitä kutsut kesteille?

A)      Häh, lapsen kaverit tietenkin. Eli puolisen tusinaa lasta naapurustosta, vanhempien kaveripiiristä, päiväkodista tai koulusta. Kutsun saavat vain ne, joiden kanssa lapsi enimmäkseen leikkii ja joiden vanhemmatkin tunnet. Jos sukulaisiakin kutsutaan, on ehkä järkevintä järjestää kahdet kemut, eli kaverisynttärit lapselle ja kahvikutsut aikuisille.

B)      Omat sukulaiset sekä 10-15 kaveria samasta päiväkodista tai koulusta, riippumatta siitä, oletko tavannut vanhempia. Kouluikäisen lapsen tapauksessa on varminta kutsua koko luokka, tai ainakin kaikki luokan tytöt tai pojat, riippuen siitä, onko oma lapsi tyttö vai poika.

C)      Omat sukulaiset, lapsen kaverit, naapurit ja ehkä työkaveritkin, riippumatta siitä, onko naapureilla ja työkavereilla lapsia. Aikuiset seurustelevat keskenään mielellään hälystä riippumatta.

D)      Aivan kaikki.

2.       Kuka hoitaa tarjoilut?

A)      Vanhemmat. Jompikumpi vanhempi (yleensä äiti...) leipoo itse monenmoista suolaista ja makeaa tarjottavaa, sekä tekee synttärikakun, taitotasosta riippumatta. Kaupasta voi ostaa ehkä sipsejä tai karkkeja, mutta hillityssä mitassa.

B)      Vanhemmat, mutta on täysin ok ostaa suurin osa tarjoiluista, etenkin jos ne voi tilata joltakulta tutulta leipurilta. Jokaisen lähipiirissähän on ainakin yksi catering-yrittäjä tai koti-kuppikakku-taiteilija.

C)      Vanhemmat ja isovanhemmat hoitavat perusjutut eli naposteltavaa ja synttärikakun, mutta jokainen vieras tuo myös mukanaan jotain yhteiseen pöytään, vähintään viinipullon – eihän nyt nelivuotiaan synttäreistä mitään tule, jos ei aikuisille ole lasillista tarjota!

D)      Vanhemmat, isovanhemmat ja vanhempien sisarukset eli lapsen tädit, sedät ja enot vaimoineen. Tarjoiluja pakerretaan ainakin pari vuorokautta ennakkoon yötä päivää. 

3.       Mitä juhlissa tarjoillaan?

A)      Kahvia. Ai lapsille? Mehua tai limpparia, nykyään mielellään jotain astetta terveellisempää tai ainakin vähäsokerista (muttei keinomakeutettua). Pöytään täytyy löytyä ainakin tusina erilaista suolaista sekä makeaa tarjottavaa: jos oikein on inspis iskenyt, tarjottimella on voileipäkakku sekä mansikka- tai lakkatäytekakku kermavaahdolla.

B)      Olutta ja siideriä. Entäs lapsille? Vihannes- ja hedelmätikkulautanen, jolla kuuluu olla kurkkua, kirsikkatomaattia, selleriä, omenaa, appelsiinilohkoja, rypäleitä, mansikoita ja pensasmustikoita, ehkä myös vesi- ja hunajamelonia. Lisäksi voi olla juustolautanen ja erilaisia voileipäkeksejä, sipsejä ja muita naksuja. Kuorrutettuja kuppikakkuja täytyy olla, sekä upeasti koristeltu korkeankeikkuva täytekakku, jonka on tehnyt kondiittori (tai ainakin catering-urasta haaveileva sukulainen).

C)      Viiniä. Jaa lapsille vai? Kaikenlaista pientä naposteltavaa, enimmäkseen sipsejä, naksuja, keksejä, pasteijoita, hedelmälohkoja ja rypäleitä sekä juustolautanen. Aikuisille on erilaisia salaatteja, esimerkiksi vihersalaatti, pähkinä-granaattiomenasalaatti ja couscous-salaatti. Synttärikakku voi olla vaikkapa juustokakku tai jäätelökakku riippuen siitä, mistä päivänsankari pitää.

D)      Maustettua kuplavettä, aikuisille ja lapsille. Ruokakattaus sisältää ainakin kolme erilaista nuudeliruokaa, kolme erilaista riisiruokaa, ja padalliset kutakin: hapanimelää porsasta, kanaa ja nautaa, sekä erilaisia kokattuja kasviksia. Ruokaa jää vähintään puolet yli. Makeat tarjoilut voivat sisältää esimerkiksi trooppisia hedelmiä sekä erilaisia makeita riisijauhopalleroita. Synttärikakku on tilattu hyvissä ajoin ennakkoon ja kustomoitu juuri näihin juhliin.

4.       Mitä juhlissa tapahtuu ja tehdään?

A)      Osallistuvien lasten vanhemmat käyvät tuomassa lapsensa päivänsankarin luo ja lähtevät itse kotiin, tullakseen hakemaan mukelot sovittuun päättymisaikaan. Sukulaiset saattavat kahvitella keittiön pöydän ääressä, kun lapset leikkivät olohuoneessa. Lapsille voi olla jokin ohjattu aktiviteetti, kuten onginta tai aasinhännänkiinnitys. Juhlat alkavat ruokailulla ja synttärikakun syönnillä. Päivänsankari avaa lahjat välittömästi ne saatuaan, tai viimeistään onnittelulaulun ja kakunsyönnin jälkeen. Pikkujuhlijat on puettu astetta siistimmin, muttei hienoimpiinsa.

B)      Vieraat saapuvat puistoon, jossa juhlat pidetään. Kaikilla on päällä perusarkivaatteet tai rantakamat. Lapset rynnistävät leikkitelineisiin tunniksi, vanhemmat hakevat juomaa jäillä täytetystä valtavasta kylmälaukusta ja muodostavat jutustelupiirejä. Vaihtoehtoisesti juhlat ovat sisäleikkipaikassa, jossa lastenohjaaja hoitaa synttärien kulun. Vanhemmat odottavat uskollisesti paikan päällä, kukaan ei lähde kotiin väliajaksi. Tunnin leikin jälkeen käydään tarjoilujen kimppuun, keräännytään laulamaan onnittelulaulu, ja kahden tunnin kuluttua suurin osa vieraista lähtee kotiin. Lahjat kerätään erilliselle lahjapöydälle: ne ehkä avataan aivan lopuksi tai viedään kotiin paketoituina.

C)      Vieraat saapuvat päivänsankarin kotiin tipoittain, jotkut juhlien alkamisaikaan, jotkut puoli tuntia, tuntia tai kahta myöhemmin. Juhlathan kestävät joka tapauksessa koko iltapäivän ja illan, ja siellä piipahdetaan tai viivytään kunkin mieltymysten mukaan. Kaikki ovat pukeutuneet huolettoman tyylikkäästi. Lapset leikkivät talon joka huoneessa sekä pihalla, kenenkään erikseen vahtimatta, aikusten jaloissa enemmän tai vähemmän vahingotta. Välillä joku nostaa vauvan pois trampoliinista tai taaperon pois tiilikasasta, vaikkei tiedä, kenen lapsi on kyseessä. Buffetista napostellaan pitkin iltapäivää ja viini virtaa, kenenkään kuitenkaan humaltumatta. Onnittelulaulu ja synttärikakku hoidetaan extempore jossain kohti iltaa, ja juhlat jatkuvat iltapimeälle. Kukaan ei muista lahjoja, koska on niin paljon puhuttavaa.   

D)      Vieraat saapuvat jotakuinkin sovittuun aikaan päivänsankarin kotiin, puistoon tai vuokratilaan, esimerkiksi kerrostalon sisäpiha-kerhotilaan. Sinne on jo valmiiksi ladottu valtava vuori ruokaa, katso kohta 3. Lapsen mummo häärii tiiviisti ruokien ympärillä, nykii päivänsankarin tyylikästä prinsessamekkoa tai solmiopukua paremmin istuvaksi ja toruu lasta joka kerta, kun pukuun uhkaa tulla tahra. Tilaan on tuotu leluja ja rutkasti ilmapalloja, joiden kimpussa lapset pörräävät, jotakuinkin riidatta. Osallistujina ovat kokonaiset perheet, ml. päivänsankarin kavereiden isot ja pienet sisarukset. Aikuiset seurustelevat keskenään, lapset ryntäilevät eestaas, päivänsankarin mummo tuputtaa ruokaa kaikille ja juhlakalun vanhemmat stressaavat, loppuvatko ruoka, juoma, lautasliinat tai ilmapallot kesken. Parin tunnin päästä lauletaan onnittelulaulu ja leikataan kakku, mutta juhlien on tarkoitus jatkua ainakin toinen mokoma. Vieraita on niin paljon, että on mahdotonta tutustua kaikkiin. Lahjat avataan vasta kaikkien lähdettyä. 

Mitä ostat lahjaksi?

A)      Jotain monipuolisen käytännöllistä ja hillityn väristä, kuten rakentelu- tai askartelusetin. Tuotteen täytyy olla sertifioidusti myrkytön ja mahdollisimman ympäristöystävällinen. Myös kirjat ja vaatteet ovat oivia lahjoja, vaikkei päivänsankari itse niitä suuresti toivoisi. Niistä on hyötyä kuitenkin pitkällä aikavälillä!

B)      Mitä päivänsankari toivoo, olipa se sitten kasa muovikrääsää tai yhden käyttökerran kestävä hilavitkutin. Juhlat ovat päivänsankarin hieno hetki, eli tämän tulee saada, mitä haluaa.

C)      Jotain harkittua ja verrattain arvokasta. Lahjan hankinta on tärkeä asia, jossa tulee osoittaa arvostusta saajaa kohtaan kuluttamalla puolet enemmän rahaa kuin odotetaan.

D)      Jotain hauskaa, suurta, värikästä, ääntäpitävää ja lasta viihdyttävää. Disney-tuotteet ja erilaiset musiikkia soittavat lelut tai musiikki-instrumentit ovat erityisen kuumaa kamaa.

Tulokset

Eniten A-vastauksia. Olet pesukestävä suomalainen, ulkomaillakin. Elät uudelleen oman lapsuutesi normeja ja purnaat hiljaa mielessäsi siitä, miten synttäreistä on nykyään tehty liian isoja karnevaaleja. Et periaatteesta halua järjestää juhlia missään vuokratilassa, kuten sisäleikkipuistossa, koska se nostaisi rimaa seuraavalle vuodelle liikaa ja lopulta juhlien hinta ja stessitaso ylittäisivät kestokykysi. Kyllä minun aikanani riittivät pelkkä jäätelökakku ja tikkarit, jupijupi...

Eniten B-vastauksia. Sinussa on 99% aitoa wessiä eli länsiaustralialaista. Juhlien tulee olla lapsille hauskat, vaikka se tarkoittaisikin pientä ahdistusta vanhemmille rahankulutuksen ja takeltelevan sosialisoinnin muodossa – ethän tunne omista juhlavieraistasi montaakaan, mutta kun lapsi pyysi kutsumaan juuri tietyt päiväkoti- tai koulukaverit... Pääasia, että juomat eivät loppuneet kesken ja lapsi sai avata jättivuoren lahjoja, siitä jäi upeita muistoja ja valokuvia.

Eniten C-vastauksia. Oletko kenties syntynyt Loiren laaksossa? Sopisit Keski-Ranskaan kuin nenä naamaan. Mielestäsi juhlien kuuluu olla iloisen hälyiset, kuitenkin huolettoman elegantit, ja kaikki ikäluokat mahtuvat samoihin juhliin; tosin lapset laitetaan lastenpöytään, jotta aikuiset saavat seurustella rauhassa. Synttäreiden tavoite on tavata tuttuja ja vaihtaa kuulumisia samalla, kun lapset hääräilevät omiaan.

Eniten D-vastauksia. Kaakkos-Aasia on toinen kotisi ainakin henkisesti. Olet sukurakas ja iloitset isoista perhetapahtumista. Lempiharrastuksesi on syöminen (eikä se todnäk näy mitenkään päällepäin). Synttärit järjestetään, jotta saadaan tarjoilla runsas ateria kaikille läheisille. Alkoholi ei juhliin niinkään kuulu, siitä tulee vain huippaava, epämukava olo. Lapset leikkivät juhlissa iltamyöhään serkkujen ja pikkuserkkujen kanssa, naapurit piipahtavat paikalla kuka milloinkin tuomassa pikku lahjan ja rupattelemassa – sekä tietysti syömässä.   

Synttäreillekin sopivaa kimmellystä Tokiossa: Tokyo Teamlab´in valotaidenäyttely.

Juhlakattausilluusio. Liisa Ihmemaassa-näyttely Perthin Boola Bardip-museossa. Kaikki tuossa pöydässä on oikeasti kuviotonta valkoista pintaa, kaikki kuvat on heijastettu katosta. Kuviointi liikkui ja eli. 

20.9.2020

Kun elämä antaa sitruunoita

When life gives you lemons, make lemonade.  

Kun elämä antaa sitruunoita, ota Citroen. Selitän tuonnempana, mitä oma versiomme sitruunatarinasta tarkoittaa.

Olen pari viimeistä kertaa kirjoittanut siitä, miten olemme "jumissa" täällä Euroopassa, koska Australia on lukinnut rajansa niin tiukkaan, että kansalaisillakin on vaikeuksia palata. 

Aiheesta kirjoittamalla sain aikaiseksi melkoisen peemyrskyn Suomalaiset Australiassa-keskustelupalstalla, koska muutamien mielestä olen turhasta valittaja, en ota vastuuta omasta elämästäni vaan ulkoistan sitä Australian valtiolle, nillitän ihmisoikeuksista vaikkei kotimaahan paluun rajoittaminen nyt mitenkään ole ihmisoikeuskysymys, ja tulipa sellainenkin kommentti, että avautumalla tästä asiasta olen muuttanut koko edellämainitun keskustelupalstan henkilökohtaiseksi terapiasohvakseni. Huhhuh. Myllytyksen jäljiltä ei hetkeen huvittanut kirjoittaa mitään. Mutta palataan satulaan kuitenkin.

Teoriassa saisimme Aussilaan lentää vaikka heti, paluulupa on haettuna ja saatuna WA:n poliisilta (korona-ajan toimi). Kuitenkin jo aiemmin kerroin, että paluu on teknisesti vaikeaa ellei mahdotonta, koska lentoyhtiöitä koskevat tiukat matkustajamäärärajoitukset ja sen seurauksena lippuhinnat ovat pilvissä. Kuten sadoilta ellei tuhansilta muilta, meiltäkin on peruttu lennot kahdesti, rahanpalautuksia yhä odotellen. Uusia emme uskalla nyt heti ostaa juuri siksi, että mitään taetta ei ole, että lennot lennetään.

Tällä viikolla asiassa on alkanut tapahtua edistystä, sillä The Independent, CNN ja ranskalainen Figaro-uutislehti kirjoittivat, muiden muuassa, laajasti aiheesta aussit hylättyinä maailmalle. Kaiken lisäksi n. 5000 aussia on käynnistämässä ryhmäkanteen valtiota vastaan rajasulkujen johdosta ja jopa Amnesty International kerää adressia haaksirikkoaussien puolesta. 

Tämä kaikki negatiivinen julkisuus sai Ozlandian poliitikot toisiin aatoksiin ja narratiivi muuttui niin, että "mehän tuomme kaikki kotiin jouluksi". Flight cappeja eli matkustajamäärärajoituksia aletaan nostaa portaittain ja Perthiin saa lentää lokakuun lopusta lähtien n. 1000 matkustajaa viikossa nykyisen viidensadan sijaan. 

Tämä kehitys ei kuitenkaan tapahtunut vaivatta ja matkalle on mahtunut vaikka millaista kapulaa. Esimerkiksi se, että osavaltiomme Länsi-Australian pääministeri keksi ehdottaa, että laitetaan kaikki palaajat karanteeniin Joulusaarelle, tuhansien kilometrien päähän avomerelle, surullisenkuuluisaan pakolaiskeskukseen, jossa tällä hetkellä säilötään karkotusta odottavia rikollisia. Että sinne puolitoistavuotiaan taaperon kanssa piikkilankojen taa? Kyllä lämmittää mieltä ja rohkaisee jatkamaan lentolippujen ostoyrityksiä.

Olen nyt puolitoista kuukautta murehtinut tätä asiaa, herännyt yölläkin pohtimaan, miten pääsemme kotiin. Mutta liika on liikaa. 

Tämän viikon uusista käänteistä tietämättä teimme päätöksen, että jäädään suosiolla odottamaan parempaa aikaa Perthiin paluuseen. Meidän piti ilmoittaa jotain vuokralaisellemme riittävän ajoissa, joten lokakuun lopulle venytettyä vuokrasopimusta jatkettiin vielä tammikuulle asti. Näin saamme hengitysvaraa seurata, miten tilanne elää ja minne hittoon meidät aiotaan työntää karanteeniin ja paljonko koko hässäkkä tulee meille maksamaan. Neuvottelen parhaillaan työnantajan kanssa etätyömahdollisuudesta. Jos onnistuu, hyvä. Jos ei, sitten eletään säästöillä ja penninvenytyksellä, kuten tähänkin saakka. Väliaikatöitä voi toki etsiä myös, mitäänhän siinä ei menetä. 

Nyt siihen sitrus-Citroeniin, viimein. 

Saimme E:n 99-vuotiaalta mummolta lainaan 20 vuotta vanhan, kauppakassimallisen Citroen C3:n. Siihen mahtuu yksi matkalaukku, kaksi reppua, kolme matkustajaa sekä yhdet yhdistelmärattaat, jos ne kasaa mahdollisimman pieniksi ja ahtaa etupenkille. Ja suunnaksi Etelä-Ranskan ympäriajo. Jotain me kierretään, jos ei maapalloa niin edes yhden maan yksi kolkka, kissavieköön. 

Kun olimme jo Toulousessa asti, päätimme, että nyt ajetaan sinne Portugaliin, jossa meidän piti viettää syntymäpäivääni huhtikuussa ja jonne (myös) lentomme ovat peruuntuneet kahdesti.

Pelottaako Ranskan, Espanjan ja Portugalin tautitilanne, sehän on Suomea ja Australiaa rajumpi?

Liikumme omalla autolla omassa kuplassamme, kaikkialla on maskipakko joko julkisissa sisätiloissa tai ihan kaikkialla, puistot ja kadut mukaanlukien. Kauppoihin mennään käsidesipisteen kautta. Eteläeurooppalaiset ovat lopettaneet poskisuudelmat ja siirtyneet kyynärpäätervehdyksiin tai vilkutuksiin, maailmankirjat ovat sekaisin. Uutisia vahdimme haukkana ja kaikki eteentulevat lockdownit tietysti tulee kiertää. Niitä on näillä näkymin suunnitteilla Madridiin, Bordeauxiin ja Marseilleen. 

Omassa Citroen-kuplassa elely ei tietenkään ole syy ottaa liian rennosti. Pidämme maskeja kaikkialla, käsidesiä kuluu, otamme etäisyyttä muihin ja pysymme poissa väkijoukoista. Enemmistö käyntikohteistamme on ulkona, kuten Nazaren majakkarannan (Portugalissa) maailman suurimmat aallot. Ranskaan anoppilan turvapaikkaan palaamme ensi viikolla. 

Jos Australian valtio on ollut nihkeä ottamaan vastaan omia kansalaisiaan, aussit ulkomailla ovat mobilisoituneet auttamaan ja meillekin on netin tukiryhmässä tarjottu mm. ilmaista majoitusta vaikkapa Kroatiasta, jos sinne päätyisimme. Meillä ei toistaiseksi ole hätäpäivää majoituksen suhteen, sillä sukulaiset ovat (yhä vielä) tyytyväisiä meidän vierailuistamme. Mutta on aina helpottavaa tietää, että jelppiä on saatavilla. Ja moni on joutunut turvautumaan ventovieraisiin, kun expat-elämä onkin tullut tylyyn päätökseen viisumin loputtua, töiden loputtua tai äkillisen sairastumisen tai talousvaikeuksien vuoksi. Koronavuosi kun ei ole ollut normaali tai helppo kellekään. 

Olen alkanut jopa kallistua sille kannalle, että koronatilanteesta huolimatta elämämme on helpompaa täälläpäin palloa juuri nyt, kuin se olisi Australiaan palattua. Ainakin saamme suht vapaasti yhä liikkua, vaikka karanteeneinkin, eikä lupia maasta poistumiseen tarvitse anella byrokraateilta kuten Aussilassa. Tilanteen jatkuminen hamaan tulevaisuuteen on itselleni vaikeinta hyväksyä, eli mitään päättymispäivää ei ole annettu sille, milloin matkustaminen vapautuu edes aavistuksen. Nyt tilanne varmaan kiristyy taas entisestään, kun Euroopassa eletään taudin toista aaltoa. 

Ei voi kuin taas toistella, että kylläpä tästä irtiotosta tuli varsinainen ankkurit-irti-vuosi, ja pidempikin pätkä. No, kokemusten laariin kaikki!

Keskiaikainen linnoituskaupunki Carcassone ja normivarustus koronavuonna 2020. Alla uusi suosikkikaupunkini Bilbao, kuuluisa Guggeinheimin museo mukaanlukien.





Yllä ja alla: ranskalaista historiaa - elävää nykypäivää.


Yllä: Portoa tutkimassa. Alla: Nazaren ranta, maailman suurimpien surffiaaltojen koti. Aallokko yltyy jopa 30-metriseksi!



20.8.2020

Kyläelämää Galliassa

Asustelemme tällä hetkellä ranskalaisessa pikkukylässä ja tuli mieleen, että paikkaa voisi esitellä hieman. E:n perhe on asunut tällä samalla seudulla, ei kylläkään samassa kyläsessä, aina E:n syntymästä saakka. Sen pidempiä paikallisia juuria perheellä ei kuitenkaan ole, sillä E:n isovanhemmat ovat syntyjään algerianranskalaisia, Algerian itsenäistymisen ja sisällisodan jaloista pois muuttaneita. E:n äidin puolen suku puolestaan on Iso-Britanniasta.

Kylä on hyvin pieni, alle tuhat asukasta. Paikan kulta-aika ilmeisesti oli 1800-luvulla, jolloin asukasluku kolkutteli jopa puoltatoistatuhatta. Viimeisimpään sataan vuoteen asukasmäärä ei ole kertaakaan ylittänyt tuhatta. Täällä, kuten monissa muissakin pikkukylissä, hiipuvaan kirkonkylään elämänhenkeä puhaltavat britit. Ranskassa on edullisempaa lomailla ja asua kuin Iso-Britanniassa ja englantilaisia usein kiehtoo ranskalainen bon vivant-elämäntyyli: hyvään ruokaan, juomaan, seuraan, perhe-elämään ja juhliin keskittyvä olemisen taito idyllisissä maalaismaisemissa. 

Britit viettävät mielellään kesälomia Ranskan maaseudulla, ostavat kesä- tai kakkosasuntoja tai joskus intoutuvat hankkimaan AirBnB:n muille turisteille vuokratakseen. E:nkin äiti, eläköitymistä suunnitellen, toivoo myyvänsä oman pienen majoitusbisneksensä joillekuille innokkaille maahanmuuttajaenkuille, heidän uudeksi elämäntavakseen.

Suomalaisen yllätykseksi näinkin pienellä kylällä on kirkko, kunnantalo, kyläkauppa-posti, alakoulu ja pieni kirjasto. Lisäksi löytyy lampea ympäröivä puisto ja leikkikenttä, leirintäalue ja muutama kylänraitti ristiin rastiin. Koko kylä oikeastaan sijoittuu nauhamaisesti maantien varteen ja ydinkeskusta on ehkäpä sata metriä halkaisijaltaan. 

Lomakohteeksi paikka on erinomainen, koska se on niin luonnonläheinen ja hiljainen. Paitsi että naapureilla on vuohia, ankkoja, koiria, kanoja sekä kukko, ja kaikki edellämainitut osaavat mekastaa aika armottomasti tarpeen tullen. Kerran ihmettelin - en tosin täällä anoppilassa vaan toisaalla kyläpaikassa -, mistä kuuluu noin järkyttävä kirkuna, murhataanko jotakuta, pitääkö lähteä apuun? Kunnes pian selvisi, että sehän olikin E pikku-N:n kanssa, olivat käyneet katsomassa naapurimaatilan ankkoja ja ankat saivat paniikkikohtauksen taaperon yllättävästä ilmaantumisesta aidalle. Kauhuissaan oleva ankka kuulostaa ihan hätäapua kailottavalta ihmiseltä ja hyvä ettei tullut ambulanssia soitettua. 

Kuten mainittua, kylästä löytyvät peruspalvelut, mutta normaalisti asioimme hieman isommissa keskuksissa lähimailla. Ranskan maaseutu poikkeaa suomalaisesta siinä (luonnon ja viljelysten lisäksi tietenkin), että kyliä usein on kuin helmiä helminauhassa. Mihin edellinen loppuu, siitä seuraava alkaa. Lähin isompi kylä on noin vartin ajon päässä. Isompi tarkoittaa sitä, että siellä on linna (tottakai) ja yli kolmetuhatta asukasta. Eli metropolis! Lähimpään isoon kaupunkiin on tunnin ajo ja siellä onkin jo lähes puoli miljoonaa asukasta, yliopisto, katedraali, ratikkalinjasto, runsaasti ostoskatuja ja mitä nyt isoon kaupunkiin yleensä kuuluu. 

Ranskalaisia mielestäni usein kiehtoo ajatus oman maan antimilla elämisestä ja moni nuorikin ihminen hakeutuu kyliin asumaan, jotta saa pitää omaa kasvimaata tai ainakin lapsille leikkitilaa. Kyläkulttuuri ja maaseudulla asuminen ovat jotenkin tavanomaisempi, tavoitellumpi tai normaalimpi asia kuin ehkä suomalaisessa ajattelussa; Suomessa kaupunkilaiset saattavat usein haaveilla maalla asumisesta, mutta harva lopulta muuttaa. Toisaalta maaseutu sinällään on erilaista, kuten todettua: kylien eläväisyys on jotenkin taatumpaa täällä, ehkä ihan asukasluvusta ja mentaliteetista johtuen. Ranskassa on 67 miljoonaa asukasta, joten pienempiinkin taajamiin riittää eri tavalla populaa kuin harvaanasutussa Suomessa. 

Jäisinkö itse tänne maaseuturanskalaiseksi kaalinpäitä viljelemään? Tuskin. Olen kuitenkin sielultani enemmän kaupunki-ihminen, ja eritoten tämä anoppilan kylä on liian pieni makuuni. Jokin suurempi paikka voisi ollakin vaihtoehto, mutta Ranskaan ei mielestäni voi mukavasti asettua, jos ei osaa ranskaa. Oma ranskani yhä vain rajoittuu bonjour - coucou - croissant - linjalle. Keskusteluista ymmärrän jotain, mutten pysty osallistumaan. Korkeastikin koulutetut nuoret/nuorehkot ranskalaiset puhuvat harvoin englantia, tai vaikka osaisivat sitä, eivät oikein kehtaa ja aliarvioivat taitojaan. Toisaalta nämä pidemmät oleilut Ranskanmaalla ovat vahvistaneet vakaumustani, että pitää-alkaa-kunnolla-opiskella-ranskaa. En ole riittävän kurinalainen oppiakseni kännysovelluksista tai edes arkipäivän keskusteluista, ilman sanavaraston ja kieliopin ammattimaista tahkousta. 

Kuvakavalkadilla kyläkävelylle :)

Jokapäiväinen puuha: kiviä tai tammenterhoja sillalta alas puroseen. 

Huiiiih! Leikkipuistossa.

Kylänraittia keskustaan saavuttaessa.

Keskustassa on ensimmäisen maailmansodan muistomerkki, kuten yleensä kaikissa kylissä (I tai II sota, tai  kumpikin, yleensä muistettuna).

Matkalla puistolammelle.


Kylän kirkko.


Ranskalaistalo ikkunaluukkuineen. Sellaista taloa ei melkeinpä olekaan, jossa ei noita luukkuja ole. Modernimmeissa taloissa luukut ovat yleensä sähköisesti ylösrullautuvaa metallia. Pitää lämpöä tai viileyttä tarpeen mukaan, hämärtää sisätilat yöksi ja karkottaa pitkäkyntisiä.


Tämän seudun erikoisuus ovat luola-asumukset. Tässä vain luolaksi kaiverrettu varastotila, mutta ihmiset myös asuvat tällaisissa tai ovat rakentaneet ison oikean kodin kallion sisään. 



Kyläkeskusta koko komeudessaan. Kyläkauppa, bussipysäkki, kirkko, kunnantalo. Kunnantalon takana on alakoulu ja kirjasto. 

Tämän kylän kukkaisluokitus on Yksi Kukka. Kukkaisluokitus on ilmoitettu taajaman nimikyltin alla ja eniten ja parhaiten istutuksiaan hoitavien kylien luokitus voi olla neljäkin kukkaa. Mistä tämä juontuu, on vuosittainen kilpailu, jossa hienoimpia istutuksia hoitavat kylät saavat asiaan perehtyneeltä lautakunnalta arvosanan ja oikeuden käyttää kukka-arvosana-kylttiä. Tapa on ollut käytössä 1950-luvulta ja siihen osallistuu yli 4000 kuntaa maanlaajuisesti. 

31.7.2020

Kootut selitykset ja valitukset - AirBnb

Varmaan useiden muiden tavoin, olen paljonkin pohtinut, voisikohan AirBnb-vuokrauksella lyödä rahoiksi. Alkuperäinen ajatuksemme nykyistä kotiamme ostaessa oli, että siitä voisi vuokrata huonetta välillä, tai vaikka koko kämppää silloin, kun emme itse siellä ole. 

No, yhden huoneen vuokraus ei tuntunutkaan mielekkäältä, koska vierashuoneemme ei ole mitenkään erillinen muusta asunnosta eikä sille ole omaa vessaa ja kylppäriä. Asunnon jakaminen ventovieraiden kanssa ei allekirjoittanutta suuresti houkuttanut, vaikka E:lle ajatus sopi. Päädyimme satunnaisesti vuokraamaan asuntoa omien reissujemme ajan ihan tutuntutunkauppana ja homma toimi ookoosti. Ainoa huoli oli/on, että lyhyiden matkojen ajaksi jätämme kaikki omat tavaramme asuntoon ja se ei välttämättä tunnu turvalliselta. Opimme myös jo näiden muutamien kertojen pohjalta, että asiakkaita voi olla vaikea pitää tyytyväisinä, ainakaan mistään kauempaa käsin. Milloin naapurista kuuluu liikaa melua, milloin imuri on liian vaikeakäyttöinen. 

E:n äiti on jo viisitoista vuotta pyörittänyt bisnestä, jossa hän lyhytaikaisesti vuokraa oman kotinsa yhteydessä olevia asuntoja: kolmea yksiötä ja yhtä isompaa perheasuntoa. Hän aloitti homman aamiaismajoituksena, mutta on vuosien mittaan siirtynyt enenevässä määrin omatoimimatkailijoihin ja pidempiin majoituksiin, eli viikosta ylöspäin. Yhden yön majoittujat etenkin nyt korona-aikaan tuottavat aivan liikaa työtä pyykkeineen ja desinfiointeineen, jotta se olisi kannattavaa. 

Kyselen mielelläni tarinoita asiakkaista, koska osa reissaajista on niin kummallisia. Valituksenaiheineen, nimittäin. Syy, miksi Madame E lopetti aamiaistarjoilun oli, että aina löytyi joku, joka ei aamiaisesta pitänyt ja jätti huonon arvostelun nettiin. Joko aamiainen oli liian tuhti ja liian englantilainen, tai liian kevyt ja liian ranskalainen. Yksi haluaa tarjoillun ja kokatun aamiaisen, toinen haluaa syödä milloin lystää, mitä yksiön jääkaappiin on jätetty valmiiksi. Yritätpä mitä tahansa, aina se on jonkun pirtaan väärin. 

Yllättävän moni yrittää neuvotella hintaa alaspäin tai muiluttaa huoneisiin enemmän väkeä, kuin niihin sallitaan tai mahtuu. Juurikin tänään yhteen yksiöön on tulossa porukka, joka varasi huoneen kahdelle, mutta ilmoitti viime minuutilla, että meitä onkin kolme. Kun heille selvisi, että lisävieraasta menee lisämaksu, he alkoivat inttää, että ei voi mennä koska "muuallakaan" ei mene. Tämän Mme E ratkoi asiallisesti sillä, että tässä taloudessa pätevät nämä säännöt, eivät jonkun muun säännöt. Kolmesta asiakkaasta kertyy kaikkiaan enemmän kuluja aina kuuman veden lämmityksestä pyykkäykseen - normijärkinen ihminenhän tämän ymmärtää. En ollut uskoa korviani kuullessani, että asiakas voi edes kuvitella, että voisi itse sanella hinnan majoittajalle, ei toisinpäin. 

Olen tuntenut anoppini nyt seitsemisen vuotta ja olen ensivisiitistä v. 2013 lähtien ollut sitä mieltä, että hänen kotinsa on ranskalainen kesäparatiisi. Valkoiseksi rapattu maalaistalo kirkonkylän ulkoliepeillä, tammimetsäisessä rinteessä luonnonsuojelualueella. Etupihaa valloittavat hortensiapensaat, hibiskukset, jättituijat ja ruukkutomaatit. Takapihalla on hyötypuutarha koivujen alla, ylärinteessä sadan metrin päässä talosta, tammilehvästön rauhassa, lämmitetty uima-allas. Olen ihan rakastunut tähän paikkaan ja mielestäni on etuoikeus, että N:llä on niin hieno mummola. Ja siksi hieman järkytyn ja loukkaannunkin aina, kun muut vieraat / maksavat asiakkaat arvostelevat majoitustaan. 

Tässäpä esimerkkivalituksia:

Kiinteistöstä saa hoitamattoman vaikutelman, sillä niittykukat kutittivat nilkkojani, kun kävelin uima-altaalle. 

Etupihan suihkulähdeallas on liian hoitamaton/hoidettu/kirkas/samea/luonnotilainen/ei riittävän luonnontilainen. 

Huoneessa tuntuu kostealta sen jälkeen, kun olemme kaikki käyneet suihkussa (ikkunaahan ei voi avata tai ilmankosteuden poistajaa käynnistää). 

Ikkunoissa ei ole mieleisiäni verhoja, haluaisin harsoverhot (harsoverhot ovat pimennysverhojen takana, mutta kyseinen asiakas ei niitä löytänyt). 

Pihalla on liian kuumaa/kylmää/aurinkoista/pilvistä/sateista (majoittajahan voi muokata säätä mielensä mukaan...). 

Majoittaja ei suostunut ilmaiseksi laatimaan minulle matkaohjelmaa majapaikan ympäristöön, vaikka pyysin häntä identifoimaan kaikki käyntikohteet alueella, laittamaan ne kartalle ja tulostamaan nipun infoa ajo-ohjeineen (tätähän ei voi itse tehdä jo kotona, tai pyytää matkatoimistoa laatimaan).

Majoittaja ei suostunut ilmaiseksi majoittamaan kissaani/koiraani/kaniani, vaan lemmikistä perittiin törkeä viiden euron vuorokausimaksu siivouskuluina. 

Huoneiden sisustus tuntui vanhanaikaiselta, joten annan arvosanaksi vitosen. 

Kaikkein kummallisinta mielestäni on, jos jätetään huono arvio nettiin ilman mitään selitystä asialle. Lätkäistään kasien, ysien ja kymppien joukkoon nelonen tai vitonen ilman sanaakaan siitä, mikä meni reissulla pieleen. 

Olen itsekin ollut aiemmin sitä mieltä, että palveluja tulee arvioida rehellisesti ja nettiin tulee kirjoittaa juuri kuten kokee, jotta muut matkaajat tietävät, mitä odottaa. Nyttemmin olen alkanut enemmän miettiä, onko arvioni reilu ja mitä se aiheuttaa bisnekselle. 

Kyllä, majapaikassa saattaa olla ongelmia jos toisiakin, mutta voisiko niitä selvittää jo majoituksen aikana, ei vasta poislähtiessä nettiarvosteluna? Kun itse varaan majoitusta vaikkapa Booking.comista, luen aina parhaat ja huonoimmat arvostelut saadakseni kuvan, mistä ihmiset pitävät ja mistä eivät. Yleisimpiä toistuvia valituksia ovat siisteystaso, melu, kova patja ja viemärinhaju kylppärissä. Näistä ainakin kaksi ellei kaikki ovat asioita, jotka hotelli/majoittaja varmasti voi yrittää ratkaista jo majoituksen aikana ja pelastaa päivän kaikille. Eli suuta auki rohkeasti heti tilanteen koittaessa, ei vasta jälkikäteen, kuten mielestäni etenkin suomalaiset herkästi tekevät. 

Kesäparatiisia Ranskanmaalla.


Kuvahyppäys ihan muualle, Kreikan-lomalta, Santorinilta. Alla Perthistäkin tuttu ihmeköynnös, tällä kertaa Santorinilla.


18.11.2019

Vauvaperheen irtiotto - vauvan ensitunnelmat reissussa

Lähdimme Perthistä tien päälle vajaat pari viikkoa sitten ja päätös tuntuu päivä päivältä oikeammalta. Huomaan nyt kärsineeni työuupumuksesta, mikä ei varsinaisesti helpottanut äitiysajan mukanaan tuoman toisenlaisen uupumuksen – unenpuutteen ja puuduttavan rutiininomaisuuden - vuoksi. Asumme tällä hetkellä Ranskan-mummolassa ja vaikutus on kuin viiden tähden lepolomalla.

Madame E asuu historiallisessa pikkukylässä Ranskan tunnetuimmalla aatelislinna-alueella Loiren laaksossa. Talo on kolmikerroksinen, valkoiseksi rapattu romanttinen huvila, jonka keskikerroksessa Mme E asuu itse, ylä- ja alakertaa hän vuokraa AirBnB-asuntoina. Keraamikko-käsityöläisen koti on kauniisti sisustettu vanhan roosan ja tumman puun sävyillä, kaikkialla on viehättäviä yksityiskohtia, osa matkoilta tuotuja, osa itse tehtyjä. Marokkolaiset messinkilyhdyt katossa, keraaminen minilinna-pöytälamppu senkin päällä, perhevalokuvia seinillä, valtava itämainen matto jyhkeän ruokapöydän alla, iloinen tuli Deville 1846-takassa. Taloa ympäröi laaja tontti, etupihalla syksylläkin kauniita hortensiaistutuksia, takapihalla jyrkkä ylämäki, suuria lehtipuita, mäen päällä uima-allas AirBnb-vieraiden käyttöön – tosin talviteloilla näin marraskuussa.

Teemme täällä perheenä yhdessä töitä sekä bisnekseen että yleisesti talonpitoon liittyen: puutarhanhoitoa, pikkuremonttia, paperitöitä, yleistä huushollausta, lapsenvahdintaa jaetusti. Löydän itseni, tajuan olevani luonteeltani perheyrittäjä: on valtavan motivoivaa työskennellä jonkin konkreettisen eteen yhteen hiileen puhaltavien läheisten kanssa. Mutta miten vauva-N suhtautuu ihanaan Ranskan-mummolaansa? No ei läheskään yhtä auvoisasti kuin äitinsä.

Meillä on ollut matkassa huonoa tuuria, sillä ensin E ja minä nappasimme sitkeän nuhan ja yskän lennolta, sitten N kärsi vauvarokon korkean kuumeen ja ihottuman kera. Nyt N vaikuttaa myös saaneen tämän nuhakröhän, juuri kun parani rokosta. Sairastelu, rutiinien muuttuminen ja tutun ympäristön katoaminen ovat vaikuttaneet N:ään niin, että ressukka ilmeisesti pelkää äidinkin katoavan, jos ei tässä roiku kirjaimellisesti kiinni 24/7. Hän haluaa olla sylissäni jatkuvasti, pikku kourat puristavat päättäväisesti paidankauluksesta tai niskahiuksistani. Tästä en lähde minnekään eikä kukaan muu saa pidellä minua tai aloitan palosireeniulvonnan, terveisin N.

Onneksi pari viime päivää on ilmassa ollut merkkejä, että N alkaa tottua ympäristöönsä, sillä hän on suostunut jopa leikkimään lattialla hetken, jos olen näköpiirissä. Isinkin syli on alkanut taas kelvata hetkittäin, mutta mummon ei, liian vieras vielä. Viime reissuun verrattuna matkustaminen N:n kanssa on toisaalta vaikeampaa, toisaalta helpompaa. Viisi-kuusikuukautisena hän oli paljon kiinnostuneempi ja innostuneempi vieraista ihmisistä, sekä asioiden katselemisesta. Hän viihtyi esimerkiksi lentokoneen penkissä tai vaunuissa hyvin, kun sai katsella uusia ihmisiä. 

Nyt N:ää kiinnostaa paljon enemmän asioiden tutkiminen omasta kädestä tai suuhun pistäen, mikään maisemien tuijottelu ei häntä viihdytä. Vieraat ihmiset ennemminkin pelottavat tai ujostuttavat nyt kahdeksan kuukauden kypsässä iässä, eikä hän samalla innolla ota kontaktia vieraisiin tai suostu syliin. Toisaalta, edelliseen matkaan verrattuna N osaa enemmän, eli hän voi istua syöttötuolissa tai lattiallakin hetken, etenkin tuettuna. Hän syö itse (pieniä määriä) sormiruokaa, joten ruokailu voi tapahtua yhtä aikaa muiden kanssa. Hän viihtyy yllättävän hyvin ravintoloissa, koska niissä saa maistella uusia (vauvaystävällisiä, tietenkin) makuja. Ja unohtaessaan pelkonsa, että äiti häviää, hän leikkii lattialla syvästi keskittyneenä eritoten nenäliinaboksiin – mikään ei ole hauskempaa kuin vetää paperia ulos luukusta ja repiä silpuksi!

Nukkuminen ei ole koskaan ollut N:n lempipuuhaa. Täällä yöt ovat vaikeutuneet entisestään. Toisaalta sairastelun vuoksi, toisaalta uutuuksien vyöryn takia, rauhoittuminen tuntuu hänelle hankalalta. N heräilee itkien pitkin yötä, suostuu nukkumaan vain minun vieressäni tai nukuttamanani, joten yön pätkittyminen vaikuttaa minunkin jaksamiseeni. Toisaalta päiväunet vaunuissa ulkona onnistuvat yhä hyvin, joten onneksi sentään päivällä saan taukoja ja tuokioita itselleni. E ja Mme E hoitaisivat vauvaa mielellään, mutta täytyy nyt odotella, että N pääsee sinuiksi uuden tilanteen kanssa ja uskaltautuu olemaan ”normaalisti”. Vauvan kanssa on usein mahdotonta tietää, mikä johtuu mistäkin, eli nukkuminen olisi saattanut notkahtaa ihan kotonakin. En halua syyllistyä liikaa siitä, että olemme mullistaneet pikkuisemme maailman toistaiseksi, onhan hänellä yhä lähellään tärkeimmät ihmiset ja enemmän huomiota ja leikittäjiä kuin kotona. 

Tätä kirjoittaessani muu sakki on ulkona hoitamassa asioita, N mukanaan, joten jonkinlainen normaaliin paluu orastaa.  Sopeutumisajan antaminen vauvalle tulee vaikuttamaan matkustustyyliimme, eli jatkossa tarvitaan hitaampaa ja rauhallisempaa tahtia, aloilleenasettumista, rutiineja, tuttuutta.

100% totuus
Reilu vuosi sitten, kaikki aluillaan, irtiotosta ei tietoakaan.

Joulu 2018 joulutillin katveessa, jouluna 2019 saamme oikean joulukuusen Suomessa!

Tällaiset treenit alkoivat jo Perthin-kodisssa, jatkuvat täällä Ranskan-mummolassa.

13.11.2019

Irtiottajat Ranskanmaalla osa 1


Uunituoretta irtiottoelämäämme on nyt takana viikko Ranskanmaalla. Olemme ehtineet jo käydä kolmessa paikassa, sillä parin Pariisin-päivän jälkeen jatkoimme junalla Atlantin rannikolle Nantesiin ja sieltä takaisin sisämaahan Toursiin. Näistä Nantes ja Tours ovat E:n opiskelukaupunkeja ja pyrähdystemme syy opiskeluaikaisten kavereiden tapaaminen. Tulemme olemaan maassa kuukauden eli voin melkein ajatella ”muuttaneeni Ranskaan”.

Kuten kaikkialla, täällä on runsaasti sekä positiivisia että negatiivisia – tai siis sellaisina kokemiani – asioita. Positiiviset-listasta on helppo aloittaa. Tuoksuvat, rapeat, joka-aamuiset croissantit kulmaleipomosta. Vuohenjuusto, saucisson-makkara, vuosikertapunaviini, suklaiset eclaire-leivokset. Kullankeltaista ruskaa hehkuvat ginko-puut ja hevoskastanjat. Vuosisatoja kattava arkkitehtuuri, Napoleonin ajan patsaat ja suihkulähteet. Soljuva, sointuva ranskankieli. Viiniköynnökset liikenneympyröissä, muratit kivitalojen seinillä. Ruuhkaisilla kävelykaduilla paikalliset huikkaamassa iloisesti vauvallemme coucou (kukkuu, hei). Kuitenkin, mistä lie syystä, vahvemmin mielen päällä ovat ne `negatiiviset` tai ainakin kummalliset piirteet.

Ranskalaiset ovat tunnettua kulinaristikansaa, niin myös omienkin kokemusteni perusteella. Vieraita kestitään ja ravintoloissa syödään pitkän kaavan mukaan; aperitiivi, alkuruoka, pääruoka, juustot, jälkiruoka, ehkäpä vielä digestiivi eli jälkiryyppy. En ole itse ollut aiemmin mikään foodie, mutta vuodet toisaalta Australiassa, toisaalta ranskalaisen puolisona ovat opettaneet arvostamaan ja nauttimaan hyvästä ruuasta ja viinistä. Kulinarismissa sinänsä ei ole vikaa, ainoastaan suomalaisen ja ranskalaisen ruokakellon yhteensovittamisessa. Ensimmäinen majapaikkamme, ystäväperheen koti Pariisissa, demonstroi.

Koska E:lle normaali illallisaika on klo 19-20 (nyt vauvan myötä klo 18-19), oletin tämän olevan ruoka-aika isäntäväellemmekin. Ehei. Odottelin, odottelin, nälkä suolissa naukuen, kun viimein klo 21.30 otettiin tarjolle aperitiivit eli ruuanalusryypyt ja pikkusuolaiset. Tässä vaiheessa vauva oli ollut nukkumassa tuntikaupalla (onneksi). Suomalaiselle ajatus alkoholista tyhjään vatsaan on jo sinällään epäterveellinen, mutta olen tapaan nykyään tottunut. Aperitiivista voi yleensä laskea, että ruokailun aloitukseen on vielä puolesta tunnista tuntiin, riippuen, miten kiihkeään keskusteluun seurue heittäytyy eli miten nopeasti ruoka muistetaan tuoda pöytään. Apero-mojito kädessä, hiki otsalla, tiesin ettei petiin pääse ennen puoltayötä. Vaikka vierailu oli tosi mukava ja ruoka maittavaa kuten aina, väkisinkin tuskastuttaa joka kerta, kun kello tikittää hukkaan priimaa nukkuma-aikaa, kohti vauvan vääjäämätöntä aamuviiden heräämistä.

Olen aiemmillakin käynneilläni havainnoinut, eritoten Pariisissa, että ranskalaiset heittävät piutpaut esteettömyydelle. Rampit, rullaportaat ja hissit ovat poikkeus, eivät sääntö. Esimerkiksi tätä kirjoitan nelikerroksisen UUDEN kerrostalon ylimmän kerroksen asunnosta – talossa ei ole hissiä. Juna- ja metroasemilla hissit ovat aivan yleisesti joko rikki, loistavat poissaolollaan tai niihin mahtuu yksi matkustaja matkalaukkuineen kerrallaan. Kaksi aikuista, kaksi jättimatkalaukkua, kolme reppua, yksi vauva ja Hilux-luokan vaunut* eivät mahdu samaan hissiin edes kenkälusikalla vänkäämällä.

Hissittömyyteen liittyy toinen suosikki-inhokkini, opastuksen puute. Ranskalainen logiikka on aivan omanlaistaan säätämistä. Esimerkki 1: Pariisin Charles de Gaulle-kentällä on kahvila- ja ruokala-alue pohjakerroksessa. Sinne ei mene yksikään hissi ylemmistä kerroksista suoraan. Pitää ensin mennä kerrokseen kaksi, kävellä sen puoliväliin, ja löytää tietty minihissi, jolla kahviloihin pääsee. Missään ei tietenkään ole mitään kyltitystä oikeaa hissiä kohti. 

Esimerkki 2: taas, Charles de Gaulle-kentältä. Kentällä on pikaparkkipaikka matkustajien jättöä ja noutoa varten. Tätä ei kuitenkaan missään kerrota, ei edes kyseisen parkkipaikan kohdalla. Se pitää vaan tietää, tai kysyä englantia osaamattomalta kenttähenkilökunnalta. Tämä salainen drop off-piste on kerroksen kaksi 10D-ovella ja tietoa pitää ilmeisesti varjella verivalan lailla.

Esimerkki 3: juna-asemilla lähtölaiturit kerrotaan vasta varttia ennen junan lähtöä, ei niin, että junilla olisi ennaltamäärätty, helposti löytyvä raide. Tämä tarkoittaa, että kahdellekymmenelle raiteelle pysähtyven junien kaikki matkustajat parveilevat odotushallissa sen sijaan, että voisivat järkevästi jalkautua oikeille laitureille ajoissa. Viime minuuteilla tout le monde rynnistää oikeaa junaa kohti tukkien totaalisesti edellämainitut minihissit, aiheuttaen verisuonenpullistuman edellämainituille matkaajille matkalaukkuineen ja vauvoineen.

Tämä on neljäs matkani Ranskaan ja ja olen tähän saakka ihmeelllisesti välttänyt ranskalaisten, etenkin pariisilaisten, kuuluisan tylyyden. On Ranskan-matkaajien yleinen valituksen aihe, että heitä on kohdeltu töykeästi etenkin tilanteissa, joissa matkailija puhuu englantia, mutta vastapuoli ei sitä halua käyttää. Oman kokemukseni perusteella ranskikset ovat ujoja englanninpuhujia ja mieluiten vastaavat ranskaksi takaisin, eivät ylpeyttään tai tylyyttään, vaan koska eivät oikeasti osaa englantia kauhean hyvin. Itselleni tämä ei ole suuri ongelma eikä edes tylyyttä. Ymmärrän sen verran (hitaasti puhuttua) perusranskaa, että olen tähän saakka pärjännyt. Muttamutta, sitä ihan oikeaakin tylytystä on.

Esimerkki 1: jos ranskalaisen mielestä puhuttelet häntä epäkohteliaasti, hän saattaa vastata korostetun kohteliaasti, kuin opettaja typerää oppilasta läksyttäen. Itse en tätä osaa suoraan erottaa, mutta E manailee asiaa jatkuvasti, koska on Aussilassa unohtanut ”riittävät” käytöstavat ranskalaisella mittapuulla. 

Esimerkki 2: kävimme Pariisin keskustassa kaveriperheen kanssa autolla, parkkeerasimme ja maksoimme asianmukaisesti. Palatessamme autolle se oli ympäröity torikojun rangoilla – katu olikin suljettu iltamarkkinoita varten. Autoa ei saanut ajettua ulos purkamatta metallitankoja. Sen sijaan, että markkinoita pystyttävät työntekijät olisivat pahoitelleet saati auttaneet, he syytivät meille täyslaidallisen kirouksia, kun purimme kojun, peruutimme auton pois ja pystytimme kojun takaisin. Missään ei ollut minkään valtakunnan merkkiä, ettei tielle saa tänään pysäköidä. Emmekä olleet ainoat samassa jamassa: palttiarallaa joka kymmenes koju oli rakennettu parkkeeratun auton ympärille. 

Kummastelun aiheita tulee varmasti vielä liuta eteen, etenkin, kun meillä on tilaisuus asua ranskalaisissa perheissä ja siten nähdä aitoa arkea AirBnb-siloittelun sijasta. Loppukaneettina eli loppumotkotuksena vielä ranskalaiskotien vessat. Niissä ei ole juuri koskaan käsienpesupaikkaa, vaan kädet pitää mennä pesemään keittiöön tai suihkuhuoneeseen. Tämä ei tosin ole aivan uutta minulle, sillä aussitalotkin usein suunnitellaan samalla logiikalla. Australiassa vessa on yleensä kodinhoitohuoneen yhteydessä, ja kodinhoitohuoneessa on lavuaari, toisin kuin Ranskassa, jossa kodinhoitohuone on tilaavievää luksusta. Julkisista vessoista löytyy sen verran marinan aihetta, että niissä ei ole läheskään aina vaipanvaihtopistettä tai jos sellainen sattuu olemaan, se on vain naisten puolella. Äidin hommia moinen rättisirkus, ilmeisesti, kiitti vaan. N joutuukin kokemaan vaipanvaihtoja lattialla alustan päällä.

*Hilux-vaunut: meidän Aussilassa näppärät yhdistelmärattaat ovat täkäläisillä keskiaikaisilla kujilla, busseissa ja junissa isot ja kankeat kuin lava-auto muotiputiikissa.

Vaunut, reput, ostoskassit, vauvat kainaloon ja menoksi.

1.5.2016

Ranska ja kuntokuurin vastakohta

Terveisiä kylmästä ja pilvisestä Ranskasta! Tosin tällä hetkellä, aamupäivästä, aurinko hieman kurkkii.

Olin Ranskassa käymässä kolme vuotta sitten suunnilleen samoihin aikoihin ja silloinkin oli kylmä jatkuvasti, koska kevät oli myöhässä. Sama vika tälläkin kertaa. Huhtikuun lopulla pitäisi kuulemma olla jo hyvinkin kevätkelit, mutta täällä Loiren laaksossa Toursin lähistöllä on melkeinpä hallaiset yöt ja päivälläkin maksimissaan 10 astetta. No, Suomeen verrattuna kelit lie lämpimät, joten se sääurputuksesta!

Olemme olleet maassa nyt pari viikkoa ja kestävyys on koetuksella, vatsan - ja maksan - nimittäin. Jatkuvasti syödään ja myös juodaan.

En osaa sanoa, olenko ranskalaisuuden ytimessä, vaiko pelkästään E:n perheen ja kaveripiirin ytimessä, mutta jälleennäkemistä on pitänyt juhlistaa joka ikinen päivä jonkinasteisella juhlimisella. Kun itse käyn Suomessa, buukkaan usein kahvit tai lounaan kavereiden kanssa ja kotona tai sukulaisilla käydessä kuulumiset vaihdetaan erittäin epämuodollisesti joko kahvikupin ja/tai telkkarin ääressä. Toki usein myös lasi tai pari kilistellään jälleennäkemisen merkiksi, mutta ei todellakaan joka ilta eikä pullokaupalla...

Täällä tapaamiset otetaan jopa liiankin tosissaan suomalaiseen makuun, eli jokainen lounas kestää pari-kolme tuntia ja päivällinen tuplat, ja kumpikin tulee oletusarvoisesti juominkien kanssa. Niissä keskitytään toisiin sataprosenttisesti eli mitään kännyköiden vilkuilua ei tapahdu, eikä myöskään telkkarin. Jutellaan, jutellaan, jutellaan, syödään, juodaan, jutellaan, toisto. Kirjaimellisesti siirrymme pöydästä pöytään ja meikäläinen on jo monta päivää vain esittänyt juovansa viinit, hieman huulia kostuttaen ja pääosan lasiin jättäen.

Tämä reissu on varmaan poikkeuksellisen kostea sikäli, että E on ensimmäistä kertaa käymässä Ranskassa neljään vuoteen ja juhlimme lisäksi E:n äidin pyöreitä vuosia, eli juhlia on kalenterissa enemmän kuin laki sallii kaikkine mahdollisine jälleennäkemisineen ja virallisine kekkereineen. Tähän mennessä tapaamani ranskikset ovat kaikki olleet näköjään sitä mieltä, että mitä iloisempi tapahtuma, sitä enemmän siihen kuuluu alkoholia, eli ilon mitta on juodun viinin (tai rommin, viskin, liköörin tms.) volyymimäärä. Rankkaa, etenkin kun en itse ole koskaan ollut kovasti alkoholin perään, pari lasia bubblyä eli kuohuviiniä kerrallaan alkaa olla maksimi.

Vaikka tällaiset jatkuvat syömingit alkavat näin kahden viikon mitassa ahdistaa, pidän ranskalaisista pöytätavoista ja sosiaalisuudesta. Poskisuudelmat ovat avautuneet ihan uudella tavalla nyt kun huomasin, että ne ovat erinomainen ice breaker. Kun uusi ihminen tulee paikalle, tälle suikataan aina kahdesta neljään poskisuukkoa (riippuen henkilön kotiseudusta eli moneenko on tottunut) ja sanotaan oma nimi esittelyksi. Kun heti alkuun lähennyttään näin fyysisesti, on itse asiassa helppoa alkaa säveltää jutunjuurta, kun toinen osapuoli ei tunnu niin vieraalta.

Suomalaisissa (vieraiden) kokoontumisissa ensimmäinen tunti - ellei koko tapahtuma - on usein enemmän tai vähemmän häkeltynyttä seinillekatselua, jos kaikki eivät oma-aloitteisesti kättele ja esittäydy vaan himmailevat vain samassa tilassa: jos jää ei murru heti alkuun, sitä on vaikea sulattaa tapahtuman / sukukahvittelun tms. edetessä.

Näin kahden viikon jälkeen tosin suomalaisesta alkaa kuoriutua esiin epäsosiaalinen metsien mörkö, sillä tälläkin hetkellä naputan tätä tekstiä huoneeseemme lukkiutuneena, kun E sosialiseeraa aamuauringossa terassilla lauman kavereita kanssa. Tusina opiskeluaikaista kaveria kerääntyi tänne E:n äidin kotiin eri puolilta Ranskaa ja Belgiaa ja ovat nyt pari päivää (sekä iltaa ja yötä) vaihtaneet kuulumisia.

Yritän pyöriä porukassa mukana sen minkä jaksan toisaalta kohteliaisuudesta, toisaalta kiinnostuksesta, mutta kumpaakaan ei pysty pitämään loputtomiin yllä, kun kielitaito ei riitä kunnolliseen kanssakäymiseen ja jutunaiheet liikkuvat muutenkin kymmenen vuoden takaisissa tapahtumissa sekä mitä kullekin on sittemmin tapahtunut. Välillä - usein - olo on kuin olisin juuttunut katsomaan vieraskielistä telkkaria ilman tekstitystä...

Ymmärrän ranskaa jonkun verran eli pysyn jotenkuten kärryillä, välillä paremmin, välillä kokonaan kärryiltä pudoten. En kuitenkaan pysty juuri osallistumaan muuten kuin englanninkielisillä välihuudahduksilla ja nauramalla oikeissa raoissa. Ymmärtäminen vaatii kuitenkin täysimääräistä keskittymistä ja se on vaikeaa etenkin taustamelussa. Myös keskittymisen ylläpito skarppina minuutista ja tunnista toiseen on sellaista aivojumppaa että ei pysty, ei kykene vuorokautta ympäri.

Mikseivät E:n kaverit puhu englantia sitten, kohteliaisuudesta? Tästähän ranskalaisia yleensä syytetään, että he ylpeästi ja ylenkatseellisesti puhuvat omaa kieltään ulkomaalaisen seurassa. No, onko se itse asiassa kovinkaan ihme? Tiedän kokemuksesta, miten hassulta tuntuu puhua suomalaisille kavereille englantia vain yhtä ulkkaria varten: kuulumisten vaihto aiheista ja ihmisistä, joita ulkkari ei edes tunne, tuntuu todellakin pöljältä englanniksi vain kohteliaisuuden nimissä - vaikka suomalaiset kyllä kiitettävästi näin tekevätkin.

Todennäköisin syy on kuitenkin kielitaidon puute. Ranskalaiset eivät juurikaan saa harjoitusta englannin puhumisessa: tv ja elokuvat dubataan ja kiitos Ranskan siirtomaamenneisyyden eli entisten alusmaiden niin Etelä-Amerikassa, Karibialla, Tyynellä Merellä, Afrikassa kuin Kaukoidässäkin, myös matkustelu ympäri maailmaa onnistuu ranskaksi, vain muutamien eng. fraasien varassa.

Moni ranskalainen ymmärtää englantia jonkun verran, etenkin jos sitä puhuu hitaasti, mutta harva pystyy vastaamaan etenkään monimutkaisia asioita. Näyttää siltä, että ranskalaiselle englannin puhuminen on kuin ruotsin puhuminen suomalaiselle. Teoriassa sitä pitäisi osata, koska sitä päntätään koulussa, mutta monikaan ei oikeasti osaa eikä myöskään uskalla tai kehtaa yrittää väärinpuhumisen ja naurujen pelossa.

Olen tässä parin viikon mittaan oppinut arvostamaan jokaista yritystä, jonka englanniksi kuulen, sillä se on paljon enemmän kuin mihin itse pysty tai kehtaan ranskaksi - juurikin sen saman väärinpuhumisen pelossa. Eli ensi kerran kun matkustat Ranskaan ja urputat englannin puutteesta - ajattele kaikkia ruotsalaisia turisteja (tai suomenruotsalaisia) jotka voisivat vaatia sinua keskustelemaan kaikesta ruotsiksi. Onnistuisiko? ;)

Kulttuurierohavaintoja seuraa pian, jahka löydän lisää omaa aikaa. Nyt näyttää siltä, että juurikin kohteliaisuuden nimissä on paras taas palata ranskaa oppimaan eli muiden seuraan...

Alla havaittua ympäristöä eli anoppilan pihamaata sekä perusaamupala.




1.1.2016

Suomalainen ja ranskalainen ne yhteen soppii

Kun suomalainen ja ranskalainen elävät yhdessä Australiassa, pakostikin välillä tupsahdetaan kulttuurierojen porteille. Ranskalaiset ja suomalaiset ovat riittävän lähellä toisiaan, jotta mullistavia tai dramaattisia eroja ei ole, lähinnä pieniä hymyilyttäviä tai hämmentäviä outouksia. Kuten.

Juhliminen. Ranskikset juhlivat heinäkuun 14:ttä päivää (Ranskan vallankumouksen vuosipäivä, Bastille-päivä) nähtävästi kuten suomalaiset uuttavuotta. Kyseessä on kansallinen rieha, jolloin paukutellaan papatteja ja räjäytellään raketteja, ja tietenkin syödään ja juodaan hyvin ja runsaasti. Kun tuli puheeksi suomalainen itsenäisyyspäivä, en oikein tiennyt, mistä päästä aloittaa. E kyseli, että missä te ammutte raketteja ja juhlitte skumppalasien kanssa kun on talvi, ja jouduin selittämään, että moista ei juuri tapahdu.

Suomen itsenäisyyspäivä on hyvin vakavahenkinen juhla, kun vaikkapa ranskalaisiin tai Australia Day´hin 26 tammikuuta vertaa. Kaikkinaiset karnevaalit, mesoaminen ja rieha, saati raketit, eivät suomalaisten itsenäisyyspäivään istu. E kysyi, että liittyykö päivään joitain rituaaleja. Tuntematon Sotilas telkkarissa, puolustusvoimien paraati, Presidentinlinnan juhlien ja kättelymaratonin kuvaus eivät selvästikään kuulostaneet hauskanpidolta epäuskoisen E:n korvaan...

Kun ranskalainen juhlii, pääasia on pitää hauskaa ja nauttia elämästä. Suomalainen juhla sen sijaan on usein harras ja perinteinen, kuten itsenäisyyspäivä, joulu tai pääsiäinen. Mihinkään niistä kun ei perinteisesti kuulu mikään räiske, mäiske, intoilu tai pöydillä tanssiminen. Vappu, juhannus ja uusivuosi sitten erikseen.

Ruokailu. Ranskalainen ruokailurytmi on suomalaisen silmiin kummallinen, ja päinvastoin. E ei söisi aamupalaa ollenkaan, ellen minä tuputtaisi. Minusta ei ole terveellistä lähteä raskaisiin ruumiillisiin töihin ilman ruokaa eli kunnon puurolautasellista.

Joku kahvileipä, kuten croissant, voisi aamukahvin kanssa mennä ilman nakutustani, jos meillä koskaan olisi tuoreita croissantteja. E ei ymmärrä päivän vanhoja croissantteja, eli niitä ei kannata ostaa huomiselle valmiiksi, pitäisi ostaa leipomosta samana aamuna. Hänelle päivän ensimmäinen ruoka on lounas, joka on melko tuhti, ja jos Ranskassa oltaisiin, sen ilmeisesti voisi nauttia viinilasin kera. Sen jälkeen on pitkä ruokailutauko aina päivälliseen saakka, jota ei näköjään tee mieli ennen iltaseitsemää-kahdeksaa.

Ideaalitilanteessa ennen päivällistä juodaan aperitiivi, jotta ruokahalu herää. Tätä ei tosin meillä ei-aito-ranskalaisessa kodissa aina tapahdu, koska suomalainen on terveysviranomaisten toimesta iskostettu paheksumaan jokapäiväistä alkoholia, vaikka annos olisikin pieni.

Suomalainen, ainakin naistenlehtien terveys- ja painonhallintavinkit alitajuntaan sisäistänyt henkilö, uskoo, että terveellinen ruokailuväli on enintään neljä tuntia. Syön aamupalan, lounaan, välipalan ja päivällisen, ja joskus iltapalankin, riippuen miten kevyesti söin päivän mittaan. Tästähän seuraa, että emme näin kolmen yhteisen vuoden jälkeenkään ole yleensä yhtä aikaa nälkäisiä. E:n mielestä syön koko ajan, vaikkakin vähän kerrallaan, ja sen on hänestä huvittavaa: kuin linnun ruokailua.

Mielestäni taas E syö kuin käärme, eli hotkaisee leuat nyrjäyttävän jättiaterian ja sitten sulattelee sitä loputtomiin. E on hienosti sisäistänyt suomenkielen sanan pala, ja hän usein kysyy, että taasko syön jotain palaa. Aamupalaa, välipalaa, iltapalaa, väli-välipalaa... Nykyään melkein mikä tahansa ruoka menee meillä nimellä pala. "Otetaanpa palaa".

Kieli. Puhumme keskenämme englantia, mutta sieltä täältä tarttuu toisen äidinkielen sanoja mukaan. E osaa joitain perussanoja suomea, ja käyttää niitä osuvasti. Naurettavaa on yksi hänen suosikkejaan, ilmeisesti pärisevä ärrä on hauska sanoa. Samoin ällöttävää on hauska lausua jostain syystä. Ensimmäinen E:n oppima sana oli maitovara, suomalaiselle tärkeä konsepti.

Itse yritän enemmän tai vähemmän menestyksellä ja keskittymisellä oppia ranskaa ensi huhti-toukokuun Ranskan-reissua varten. Perusasioita ymmärränkin, mutta normitahtisesta keskustelusta on todella vaikea erottaa yksittäisiä sanoja, etenkin kun E veljineen puhuu Pariisin-slangia, ei kirjakieliranskaa. E puhuu minulle nykyään pyynnöstäni ranskaa ainakin muutamia lauseita per päivä, eli ymmärrän perusjuttuja kuten "vahditko tuota pizzaa uunissa", "haluatko vettä" ym. arkikieltä. Vastata en tosin juurikaan osaa, muuta kuin je comprend un peu le francais, juujuu, ymmmärrän vähän.

Tajusin eilen, että pidän E:tä turhaan tiukkana opena, koska hän ei useinkaan ole tyytyväinen ensimmäisiin pariin-kolmeen lausuntayritykseeni vaan toistattaa, kunnes sanat tulevat täydellisesti. Kun tästä sanoin, hän huomautti, että itse teen aivan samoin suomen suhteen. Ällöttävää lausutaan kahdella ällällä ja kahdella teellä, ei älöttävää tai ällötävää. Samoin pikku ja pieni eivät kelpaa sanoina piku tai piini. Viimeksimainitut liittyvät jälleen kerran palaan... eli pikku pala, iso pala, tosi iso pala (meillä keskitytään olennaiseen!).

On muuten todella kinkkistä yrittää selittää joitain täysin arkisia termejä ja niiden eroja. Tuli puheeksi, että jos haluaa jotain asiaa vähän (esim. vähän kahvia), voiko sanoa pikku kahvi tai pieni kahvi? Pieni kahvi toimii, ainakin kahvilassa, mutta muutoin pitäisi sanoa vähän kahvia. Miten selität vähän ja pieni eron? Lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen, että vähän tarkoittaa jotain volyymimittaa (nestettä, kaasua, massaa tms.), kun taas pieni tarkoittaa kokoa. Pieni kahvi voi siis tarkoittaa kahvikupin kokoa, ei nesteen määrää sinällään.

Törmäsin itse samanlaiseen "ei voi sanoa noin" ranskan lauseeseen melkein välittömästi, kun E opetti, miten sanotaan "missä on": ou est...? Mutta mutta. "Missä on vessa" ei menekään ou est la toilette, koska ranskaksi kuulemma vessa on monikkosana (miesten ja naisten vessa(t)). Eli pitää sanoa ou sont les toilettes?

Yksilönvapaudet. Ranskalaisilla on maine barrikadeilla keikkujina eikä syyttä. Yksikään tuntemani ranskis ei katso hyvällä sitä, jos joku yrittää jotenkin rajoittaa hänen oikeuksiaan (tai sellaisiksi katsottuja asioita). Esimerkki. Pariisin terrori-iskujen jälkeen Ranskan poliisi kehotti kansalaisia pysymään sisätiloissa ja välttämään julkisia kokoontumisia, kuten mielenosoituksia. No, YK:n ilmastokokous pidettiin kuitenkin juuri Pariisissa. E arveli jo ennen kokousta, että paikalliset eivät taatusti pysy poissa kaduilta, ja oikeassa hän olikin. Mielenosoitus toki oli pienempi kuin suunniteltu, mutta tapahtui silti: 3000 ihmistä kokoontui Eiffel-tornin puistoon ja 20 000 jätti kenkänsä paikalle merkiksi, että he olisivat paikalla fyysisesti, jos poliisi ei vaatisi kokoontumiskieltoa.

Yksilö vs. yhteiskunnan säännöt  kolahtaa meillä joka kerta, kun pitäisi jalankulkijana odottaa punaisissa valoissa. E ei voi ymmärtää, miksi jalankulkijan pitää vitkutella valotolpalla, jos kerran autoja ei juuri nyt tule ja olisi turvallista ylittää? Suomalainen taas uskoo, että valo on meidän kaikkien turvaksi ja opiksi. E ei ollut uskoa silmiään, kun hän Suomessa näki, että valoissa odottelu ei ole vain minun kummallisuuteni: 95% suomalaisista odottaa punaisissa valoissa vaikka -25 asteen pakkasessa ja ilman yhtään autoa, koska laki.

Meillä on myös aivan eri asenne poliisia kohtaan. Olen leirissä "poliisi on ystävä ja aina luotettava, ei koskaan korruptoitunut", kun taas E on varma, että poliiseilla on sakkotavoite, joka heidän pitää päivässä täyttää ja sakottavat siksi pöljistä pikkurikkeistä. Täytyy tosin myöntää, että E on sattunut törmäämään juuri tällaisiin pikkurikesakottajiin, ja on mm. täällä Perthissä saanut sakot siitä, että ajoi risteyksessä aavistuksen liian pitkälle odottamaan omaa vuoroaan, eli olisi voinut teoriassa aiheuttaa haittaa muille risteyksessä ajaville. Omastakin mielestäni tästä olisi voinut antaa vain varoituksen...

Väittelykeskustelukulttuurin eroista olen kirjoittanut jo aiemmin ja tämä herättääkin helposti kitkaa, tosin ei E:n ja minun välillä. Mutta E:n perheen ja minun välillä kyllä... eli Ranskan-loma tulee taatusti olemaan ikimuistettava sekä hyvina muistoina että haastellisuudessaan :D

Tyyneys on valttia parisuhteissa. Ja kulttuurieroissa. Ja kaikissa ihmissuhteissa. 
Pariisin mielenosoittajat hengessä mukana. Kuva (c) Eric Gaillard/Reuters/CBC News.
Pariisilaiset ulkoilevat silloin kun haluavat, sanoi poliisi - saati terroristit - mitä vain. Kuva (c) David Johnson.