Voihan He-Man

Suomenkielessä ei ole erillisiä persoonapronomineja miehille ja naisille, vaan kaikki ovat hän (tai puhekielessä se). Tämä on aakkosten* ohella asia, joka edelleen on minulle englanniksi vaikeaa, koska se ei kasvuympäristössä uponnut selkärankaani tahi muuallekaan aivokurkiaiseen. Eli edelleen käytännön puheessa ja nopeassa tempossa sekoilen sen kanssa, kuka on he tai she, vaikka teoriassa tiedän täydellisesti, mitä tulisi sanoa. Saatan siis pokalla selittää vaikkapa mieskollegasta, että he needed to leave to pick up her daughter, eli hänen (miehen) piti lähteä hakeakseen hänen (naisen) tyttärensä. Jotenkin tuo tytär-sanan naispuolisuus muuntaa mielessäni persoonapronominin his (hänen, miehen) muotoon her (hänen, naisen). 

Osasyy oppimisvaikeuteeni on, että en ihan oikeasti käsitä, miksi sillä on väliä, viitataanko mieheen vai naiseen, koska ensimmäiset 30 vuotta elämästäni kaikkiin viitattiin samalla sanalla. Mutta nyt olemme tulleet uudelle askelmalle pikku-N:n puheenoppimisessa, hänen juuri täytettyään kolme vuotta. Jo pidemmän aikaa hän on osannut viitata muihin ihmisiin sanalla he henkilönnimen sijasta. Pikkulapsethan helposti puhuvat kolmannessa persoonassa kaikista, myös itsestään, eli Anu tekee, Anu menee, äiti piirtää, äiti kokkaa. N:lle on valjennut, että nimen voi korvata yleissanalla, mutta hänelle se todentotta on yleissana he. 

En tiedä, miksi juuri miespuolinen he, naispuolisen she:n sijasta. Ehkä osasyynä ovat lastenohjelmat, joissa usein miespuoliset autot, mopot ja työkoneet seikkailevat. Yksi tekijä saattaa olla E:n puhetapa, joka ranskasta suoraan ammentaen usein viittaa esim. eläimiin sanalla he, sanan it (se) sijasta. Hänelle melkeinpä kaikki eläimet ovat englanniksi he, vaikka puhuisi uuhesta tai lehmästä, jotka ihan selkeästi ovat she. Tätä kohtaa tosin en tajua, että miksi se he on niin luonteva, koska ranskassa on maskuliineja ja feminiinejä muotoja. Ilmeisesti maskuliinimuodot kuitenkin ovat yleisempiä, esimerkiksi ministeri-sana on ranskaksi aina maskuliini, vaikka itse ministeri olisikin nainen. 

Olen nyt itse yrittänyt alkaa opettaa she-sanaa N:lle, toisaalta kieliopillisuuden vuoksi, toisaalta siksi, että se on tässä kulttuurissa tärkeää, vaikkei minulle henkkoht olekaan tärkeää. Mutta olen huomannut itsessäni kummallista vastustusta asiaa kohtaan. Siis ei siksi, etten haluaisi hyväksyä/tunnistaa/korostaa naispuolisten ihmisten naiseutta, vaan ehkä siksi, että en henkkoht ymmärrä, miksi sukupuoli on niin isosti keskustelua määrittävä tekijä. Tosin tämä todennäköisesti johtuu omasta urautumisestani, koska en ole itse ikinä kokenut sukupuoli(rooli)kriisejä, enkä ole joutunut pohtimaan saati fyysisesti/kehollisesti kohtaamaan, millaista olisi elää väärää sukupuolta tai olla tungettu sosiaaliseen lokeroon, johon ei halua. 

Rinnakkaisasiana: Australiassa on tällä hetkellä käynnissä jonkinasteinen seksuaalivähemmistöjen voimautuminen, eli täällä(kin) hyväksyttiin samansukupuolinen avioliitto joulukuussa 2017. Myös trans-ihmisten näkyvyydestä tai ihmisoikeuksien toteutumisesta puhutaan nyt aiempaa enemmän. Meillä töissä asia näkyy niin, että meille perustettiin Equality and Diversity Council eli neuvoa-antava tasa-arvo- ja monimuotoisuus-”komitea”, johon itsekin kuulun, tosin vähemmistökielen ja maahanmuuttajuuden edustajana. Jo muutaman vuoden Australiassa on puhuttanut juurikin tämä sukupuolittunut persoonapronominien olemassaolo ja täällä on hitusen yleistynyt muoto they, he, käytettynä suomalaisen hän-sanan tavoin eli kenestä tahansa yksilöstä. 

They on sikäli kieliopillisesti oikein, että sitä voi käyttää ihan kaikessa tekstissä epämuodollisesta akateemiseen silloin kun ei tiedä henkilön sukupuolta tai viittaa kumpiinkin/kaikkiin. Mutta myönnän, että itse en osaa vielä käyttää sanaa niin, että puhuessani yhdestä henkilöstä, kutsuisin häntä they´ksi koska se assosioituu niin vahvasti heihin, hänen sijasta. Suomeksi suoraan kääntäen tulisi tällaista: ”Kollegani Di on tänään myöhässä, mutta he pyysi kertomaan, ettei heitä tarvitse odottaa.” Toisaalta suomennos on tökerö, koska suomeksi hypitään paljon persoonapronominien yli, eli niitä ei edes lauseeseen tule jos ei ole ihan pakko (oikeampi olisi: pyysi kertomaan, ettei tarvitse odottaa). 

Toinen ratkaisu, jota paljon näkee nykyään virka- tai tutkimuskielessä, on he´n ja she´n vuorottelu. Viime vuosikymmeniin asti melkeinpä kaikki virallinen teksti, ml. tieteenteko, on ollut täynnä he-mania, eli jokainen toimija on mies-he, vaikka sillä viitataan myös naisiin tai väestöön yleisesti. Nyt termejä koitetaan sekoittaa tasapainotuksen vuoksi ja jotta tehtäisiin selväksi, että puhutaan kaikista, ei vain miehistä/pojista. Mutta välillä sekin on aika sekavaa. 

Esimerkki. Kaikki täällä saamani terveydenhuollon vauvanhoito- ja lastenkasvatusoppaat on kirjoitettu he/she-vaihtelulla, näin. ”When your baby needs to be burped, hold him against your shoulder. When she becomes tired, put her in the cot. When he wakes up, it´s time for another feed”. Eli: Kun poikavauvasi tulee röyhtäyttää, pidä häntä olkaasi vasten. Kun tyttövauvasi väsyy, laita hänet kehtoon. Kun poikavauvasi herää, on taas aika syöttää hänet. Eli samassa tarinassa seikkailee tyttö ja poika iloisen sekaisin, koska muuten ei saada tehtyä kunnolla selväksi kielen kautta, että tämä koskee nyt kaikkia vauvoja. 

Eräs oikeasti huolestuttava piirre sukupuolen neutraloinnissa kielestä on, että siinä voidaan mennä pahasti yli jonkinlaiseen mekanistiseen robottihahmoon tai kehonosien kokoelmaan ihmisen sijasta. Täällä debatoidaan nyt jonkun verran siitä, millaisia termejä saa käyttää vanhemmista ja esimerkiksi imetyksestä. Eli saako sanoa äiti ja isä, vai pitääkö sanoa primary caregiver tai birthing parent eli ensisijainen hoitaja-huoltaja ja synnyttänyt vanhempi. Jotenkin lakitekstiin nuo ymmärrän ja hyväksyn, mutta en oikein normaaliin kanssakäymiseen vaikkapa lääkärin kanssa. 

Vielä rajumpaa on, että nyt on alkanut ilmaantua esimerkiksi tutkimustekstiä, jossa ei uskalleta sanoa nainen, jotta katetaan tai jätetään pois muunsukupuoliset tai transnaiset, ja valittu termi on esim. vaginallinen henkilö, tai vielä pahempaa, vaginallinen keho/ruumis (bodies with vaginas). Nainen ei ole enää nainen saati ihminen/potilas/asiakas/hoidettava, vaan typistyy kehonosaksi. Toinen suosikki-inhokkini on rintakehäruokinta (chest feeding tai body feeding) imetys-sanan tilalla, joka on jo ihan hakoteillä siitä, mitä imetyksessä edes tapahtuu. 

Summa summarum. Kannatan tottakai inklusiivisuutta eli sitä, että jokainen kokee olevansa kuultu, nähty ja ymmärretty ihmisenä ja sen sukupuolen edustajana, joka on (oli se sitten syntymästä tai iän myötä selvinnyt asia). Mutta en sitä, että kieli kapuloitetaan sellaiseksi, että ihminen ytimestä katoaa jonnekin anatomialuettelon taakse.

Mutta paluumuutto takaisin asiaan. 

Eli: kun täällä joka tapauksessa nyt paljon keskustellaan siitä, tarvitaanko he ja she-erottelua enää jatkossa vai ovatko kaikki vain they, tuntuu itsestä jotenkin jälkeenjääneeltä koittaa painaa oman lapsen päähän noita eroja, joita en siis itsekään oikein luontevasti saa sujumaan. Toisaalta, jos käykin niin, että they-muoto ei ota juurtuakseen, he ja she täytyy vaan opetella kuitenkin, ja tuskinpa koko englanninkieli maailmanlaajuisesti muuttuu nyt lähivuosina niin, että sukupuolitetut persoonapronominit katoavat kokokaan. Eli jatkan jankutusta perheen miesväelle: kaikki ei ole he-mania vaan on myös se she.

*Englanniksi tavaaminen pysynee ikuisesti vaikeana, esimerkki. Oma nimeni Anu tavataan ei en juu, ei aa än uu. Joudun aina pinnistelemään, kun ihmiset tavaavat nimiään esim. puhelimessa nopeassa tahdissa ja olen kirjoittanut sähköpostiosoitteita väärin about tuhat kertaa. 

(C) kgroovy, https://creativecommons.org/

Sattuu ja tapahtuu

Johan tässä menikin pari kuukautta ilman kummallisuuksia tai kriisejä... Eilinen oli peräti tragikoominen epäonnen päivä. Tänään naurattaa, eilen ei. 

Päivä alkoi ihan normaalisti. Meillä oli illaksi suunnitteilla meno ystävän synttärijuhliin: 40-vuotisjuhlat, iso juttu, lahja hankittuna, juhlavaatteet kaivettu esiin. Olimme aiemmin pohtineet, että pyytäisimme lapsenvahdin N.lle ja menisimme juhlimaan aikuisten kesken, mutta vakivahtimme onkin saanut uuden työn eikä enää pääse avuksi. No, ei se mitään, lapsi mukaan, kuten kaikkialle muutenkin. Onneksi Aussilassa lapset illalla mukana on aikalailla normi, eli juhlissa olisi varmasti muitakin mukeloita juoksentelemassa.

E päätti viedä taaperon Scitechiin päiväksi, paikalliseen Heurekaan, nyt kun meillä on sinne vuosijäsenyys. He lähtivät, jäin kotiin, touhuilin omiani. Pesin vessat, kävin ruokakaupassa, kävin äänestämässä. Olin oikein tyytyväinen tehokkuuteeni. 

Synttärit olivat illalla klo 17.30, joten sinne piti lähteä meiltä ajamaan vaille viisi. E aikoi tulla junalla keskustasta suoraan juhlapaikalle, koska muuten hänellä menisi tunti siihen, että tulee ensin kotiin, ja sitten ajamme yhdessä. 

Pakkaan autoon E:lle ja N:lle juhlavaatteet, kuohuviinipullon ja lahjan, sekä itseni juhlatamineissa. Jalkaan korkeimmat korkkarit. Auton nokka kohti juhlapaikkaa, lähelle Perthin kukkuloita, maaseutuajomatkan päähän meiltä. 

Navigaattorina käyttämäni puhelin alkaa piristä heti, kun pääsen moottoritielle. E. Painan punaista luuria, mutta mies ei ota kuuleviin korviinsa. Hän soittaa ja soittaa ja soittaa. Onneksi moottoritietä on vain pätkä, ennen maaseututielle kääntymistä. Heti seuraavalta rampilta ajan tien sivuun ja soitan takaisin, mitä ihmettä?

E kertoo, että hän ei pääse juna-asemalle, koska se on poliisien eristämä. Poliisit eivät suostu kertomaan, mikä vika, eivätkä sitäkään, milloin juna taas kulkee. Kyseessä kuulemma on major incident eli jotain sellaista, joka on vaatinut henkilövahinkoja, tai uhkaa ihmishenkiä. 

Junayhteydet ovat täällä useinkin poikki, mutta yleensä se johtuu laiteviasta. Tällä kertaa on mahdollista, että junassa on tapahtunut jotain uhkaavaa, tai joku on ollut raiteilla. Emme saa tietää, mikä ongelma on. Mutta on selvää, että E ja N jäävät juhlista paitsi, koska he pääsevät junalla vain kotiinpäin, eivät juhlapaikan suuntaan. Ja jos minä ajan takaisin kotiin heitä odottamaan, olemme kaikki vähintään tunnin myöhässä. 

Teemme päätöksen, minä jatkan juhlimaan yksin ja E vie taaperon kotiin iltatoimiin. Näpyttelen taas navigaattorin eloon ja jatkan matkaa. 

Vartin päästä, ensimmäistä kertaa elämässäni, aivan takapuskuriini ilmestyvät poliisiauton vilkkuvat valot. Haluaako se ohi? Hidastan, ajan pientareelle varmuuden vuoksi. Poliisit pysäyttävät perääni ja nousevat autosta. Häh, he halusivat pysäyttää juuri minut, miksi?

Avaan ikkunan, kaksi poliisia tulee puhuttelemaan. He eivät tuhlaa aikaa small talkiin vaan pamauttavat kysyä, kenen autoa ajan. Takeltelen, että aviomieheni. He jatkavat saman tien, että auto on laiton, rekisteröinti on vanhentunut puoli vuotta sitten. En häkellykseltäni saa vastattua varmaan puoleen minuuttiin, koska muistan aivan elävästi, miten maksoin rekisteröinnin liikenneviraston nettisivulla. Muistan tarkistaneeni auton rekisterinumeron ja näpytelleeni sen ruutuun. Mitä ihmettä?

Poliisia eivät muisteloni kiinnosta, vaan tiukka ohje on, että rekisterikilvet ruuvataan autosta irti NYT. Toinen poliisi kertoo, mitä tapahtuu, ja puhalluttaakin varmuuden vuoksi. Toinen poliisi ruuvaa jo kilpeä irti takapuskurista, tässä ei nokkaa tuhistella. 

Minulle ojennetaan vain muoviset rekisterikilven "pidikkeet". Poliisi infoaa, että. Auto pitää nyt viedä katsastukseen, ennenkuin voimme rekisteröidä sen uudelleen. Ja autoa ei sitten saa ajaa enää metriäkään, ellen hanki väliaikaista siirtolupaa liikennevirastosta. He toteavat, että googlaa se ja soita, kiitos näkemiin. 

Poliisit tekevät uukkarin rekkarini kyydissään ja sinnehän jään maaseudulle tienposkeen alpakkafarmin viereen ihmettelemään, mitä seuraavaksi.

Tietenkään tässä kohti ei ole edes nettiyhteyttä, joten joudun ajamaan puolisen kilometriä eteenpäin ensimmäisen talon pihatielle, siinä sentään on verkkoa. Googlaan, näpytän, hikoilen. Liikenneviraston puhelinnumero löytyy, mutta eihän siellä kukaan vastaa lauantai-iltana. Puhelinvastaaja kertoo, että väliaikaista siirtolupaa voi anoa vain ma-pe virastoaikaan, no niinpä tietysti. Kuka nyt joutuisi poliisien pysäyttämäksi muulloin kuin virastoaikaan...

Seuraavaksi soitan E:lle, sitten pikaisesti synttärisankarille, perun juhliintulon anteeksipyytelyin. Millä ihmeellä pääsen kotiin? Pitääkö jättää auto tähän ja tilata Uber? Vai tilata hinausauto? Paljonko sekin maksaa? Kauanko joudun odottamaan? Ilta hämärtyy jo, eikä kauheasti huvita jumittua puskaan illankähmässä yksin. Perthissä tunnetusti hylätyt autot ryöstetään tai poltetaan, joten auton jättö yöksi pientareelle ei ole vaihtoehto. 

Lopulta päätän ajaa pikkuteitä pitkin takaisin kotiin, 20 minuutin matkan. Jos siitä tulee sanomista ja sakot, ei mahda mitään. Pienempi paha kuitenkin.

Pääsen sentään kotiin kommelluksitta, sitten alkaa selvittely, miksi regoa ei ole maksettu. En löydä mistään todisteita, että olen maksanut, vaikka muistini väittää toista. Pankkitili, sähköposti, liikenneviraston log-in. Nyt alan muistaa. Olen suorittanut maksun siihen saakka, kunnes se pitää vahvistaa tekstarilla. En pystynyt vahvistamaan maksua ulkomailla, koska sekä luottokorttini että pankkitilini vaativat vahvistustekstarin ja en saanut sellaista tilattua ranskalaiseen SIMiin, viestit oli ohjattu suomalaiseen numerooni. Rego olisi pitänyt maksaa lokakuussa eli juuri silloin, kun lentojahtaus Ranskasta kotiin Perthiin oli meillä kiivaimmillaan, samoin stressitasot. Eli kesken jäi. 

Nyt kerrottuna juttu tuntuu vähemmän dramaattiselta kuin eilen läpieläessä. Mutta kyllä ihmettelimme kotona sitä, miten voi kaksi ihmistä samasta perheestä kokea samana päivänä tällaisen tiesulun eri liikennevälineissä. Tehän ette minnekään synttäreille mene, vaan kotiin siitä, hus. 

Alpakkafarmille pysäytetty.

Hitit ja hudit - luetuimmat blogitekstit 2018-19

Blogin tilastoja on mielestäni aina kiinnostavaa tutkia. Mitä tältä blogilta halutaan (lukukerroilla mitattuna) ei aina ole lainkaan sama, mistä itse arvelen ihmisten kiinnostuvan. Toisaalta taas jutut, joita itse kirjoitan suurella intohimolla, eivät välttämättä löydä juurikaan lukijoita. Tällaiset hitit ja hudit - postaukset ovat varmaan luontevimpia kalenterivuoden lopussa (mikä meni putkeen tai vikaan vuonna x, mitä tehdä toisin ensi vuonna), mutta eipä mikään estä tekemästä vertailupostausta keskellä vuottakaan.

Yllätyksettömästi blogin suosituimmat tekstit käsittelevät Australian ja Suomen eroja tai Australiaan muuttoa/maahan asettumista, koska nämä teemat ovat koko blogin kulmakivet. Kuitenkin muutkin aiheet vetävät käyntejä - tai eivät vedä -, tässäpä listaa viimeisen 12 kuukauden aikana suosituimmista ja vähiten kiinnostaneista jutuista.

HITIT TOP 5

1. https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2018/08/kenen-on-vastuu-pussi-gate-nro-3.html

Muovipusseista on riittänyt minulla asiaa ja aiheella lukijoita. Kaikkein klikatuin juttu vuoden aikana on ollut selonteko siitä, miten muovipussien kielto on saanut perthiläiset takajaloilleen.

Kaksi suurinta ruokakauppaketjua, Woolworths ja Coles, saivat kimppuunsa vihaisten asiakkaiden ryöpyn, kun ilmaisia pusseja ei enää saakaan. Sen sijaan, että asiakkaat maksaisivat kiltisti 15 senttiä vahvemmista pusseista, kuten Suomessa on tehty aina, vinkuvat wessit ovat aloittaneet vihakampanjan tätä vääryyttä kohtaan. 

2. https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2018/07/suomi-101-pakollista-tiedettavaa.html

Suomea ja suomalaisuutta jaksan ihmetellä varmaan maailman tappiin, samoin kuin maailman maita ja kulttuureja yleisesti. Niistä omimmista ja tutuimmista tietenkin riittää eniten asiaa.

E:llä on pitkä liuta ranskalaisia sanontoja, jotka eivät aukene minulle, yleensä mallia "hässäkkää kuin bordellissa" tai "laskee kuin koira kirppujaan". En kuitenkaan tässä pohdi varsinaisesti sanontoja, vaan erilaisia konsepteja, jotka ovat Suomessa tärkeitä ja kaikille tuttuja, suorastaan Suomen ja suomalaisuuden peruskurssikamaa. Varoitus, sisältää huumoria.

3. https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2018/09/kuka-on-vastuussa-tekemisistasi.html

Pohdintani siitä, mikä on yhteisön ja mikä yksilön vastuu kunkin (vääristä) valinnoista, on kerännyt ilahduttavasti lukijoita; tärkeästä aiheesta kun on mielestäni kyse.

Oma arvioni Perthin seudun suomalaisista liikkuu missä vain välillä 200 - 1000 riippuen siitä, kuka lasketaan tai kuka haluaa tulla lasketuksi mukaan. Ovatko turistit suomiyhteisöä? Entä toisen tai kolmannen polven suomalaiset? Tai ne, jotka eivät koskaan osallistu mihinkään  yhteisiin juttuihin, kun heillä on omatkin paikalliset ei-suomalaiset piirit? Seuraa esimerkkitarina aiheesta, mikä on yksilön ja yhteisön suhde tilanteessa, jossa yksilö tekee idioottimaisen tai moraalisesti väärän päätöksen. 

4. https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2018/09/pohjola-aussin-silmin.html

Miltä näyttää Suomi ulkosuomalaisen silmin, on ollut montakin kertaa juttujeni kohteena. Tällä kertaa tarkastelussa se, miltä "pohjola" näyttää aussin silmin.

Tässä yleisimpiä aiheita, joita täkäläiset ovat minulle ihmetelleet tai ihastelleet liittyen pohjoiseen ilmastoon ja ilmiöihin. "Pohjoinen" tässä tarkoittaa Kanadaa ja Pohjoismaita - läheskään kaikilla tapaamillani ihmisillä kun ei ole kokemusta juuri Suomesta, mutta monilla on takanaan reissu (tai haaveena matka) jonnekin Mystiseen Arktiseen Maailmaan. 

5. https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2018/07/oletko-urapolveilija-uskalla-repaista.html

Elämäkerrallista katsausta siitä, mitä olen n. 15 vuoden työuran aikana puuhaillut. Sekä vinkkivitosia uranvaihtoon omasta kikkakuutospussista (hehheh miten nokkelaa sanailua).

Tutkitusti työelämä alkaa jurppia monia ikävuoden 35 paikkeilla, koska todennäköisesti siihen mennessä idealistiset ajatukset oman työn tärkeydestä/mielekkyydestä/sopivuudesta sekä silkka ilo palkansaannista alkavat menettää kultaustaan. Oletko sinä pohtinut alanvaihtoa?

HUDIT TOP 5

Uusimpien tekstien lukijamäärät ovat loogisesti vähäisimmät, koska ne eivät ole ehtineet kartuttaa käyntejä samalla tavoin kuin kauan sivulla olleet jutut. Jätinkin viimeisimmät kolme kuukautta tarkastelusta ulos jonkinlaisen reaalitilanteen paljastamiseksi. Vähiten kiinnostivat kesäkuusta 2018 eteenpäin nämä:

5. https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2019/02/5x-puoli-miljoonaa-australia-uutisissa.html

Australian uutisten referointi saa minut silloin tällöin inspiroitumaan, mutta lukijoita ilmeisesti ei.

Blogini saavutti sille hiljaisesti asettamani virstanpylvään eli puoli miljoonaa lukukertaa, hip hip!
Vaikkei luku sinällään muuta mitään, on mahtava tietää, että laskennallisesti 10% suomalaisista on ollut kiinnostuneita jutuistani liittyen Australiaan, elämänmuutoksiin, maastamuuttoon, työnhakuun ulkomailla, jii än ee. Tällä kertaa ajattelin, lukijamäärää juhlistaakseni, tarttua teemaan puoli miljoonaa. Millaisia uutisia tai ilmiöitä liittyy Australiaan hakusanoilla "half a million Australia"?

4. https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2018/12/seli-seli-miksi-ei.html

Liekö tämä postaus nimetty liian kryptisesti, sillä omasta mielestäni se on hauska (?) katsaus erilaisista verukkeita kehittävistä ihmistyypeistä: miksi jotain asiaa ei voi hoitaa, muuttaa tai ratkaista.

Mitä vanhemmaksi elän, sitä enemmän ihmettelen, miten paljon ihmiset kehittävät itselleen erilaisia sääntöjä ja odotuksia, tai vastavuoroisesti henkisiä häkkejä ja esteitä. Eritoten hämmästelen sitä henkistä energiaa, joka kuluu kaikenlaisten selitysten ja syiden kehittelyyn, miksi jotain ei voi tehdä tai saavuttaa.

3. https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2018/12/arboristina-australiassa-puut-ja-metsat.html

Jutut, joilla on omakohtaista kosketuspintaa vain harvoille, loogisesti keräävät vähiten lukijoita - niin myös tämä arboristin ammatinkuvaa seulova teksti. Yritin tosin valottaa myös perthiläisten suhtautumista metsiin ja puihin, mikä mielestäni poikkeaa paljon suomalaisten asenteesta.

Olen kirjoittanut paljon omasta työstäni, mutta vain sivunnut, mitä E puuhaa. Hänellä on mielestäni kiinnostava, ei ihan-tavanomainen työ; mitä tekee arboristi? Suomenkielisestä wikipediasta löytyy, että arboristi on puiden, puistojen ja maisemametsien hoidon ammattilainen.

2. https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2018/12/vuosi-2018-yla-ja-alamaet.html

Hieman yllättäen oman elämäni vuoristorata ei ole kiinnostanut kauhean montaa, vaikka lähtökohtaisesti varmaan bloggarin elämästä haluaa tietää? Ainakin itseäni kiinnostaa, kuka siellä ruudun takana kirjoittaa, kun ottaudun seuraamaan blogeja.

Vuosi on lopuillaan ja nettisurffaillessa törmäsin erilaisiin reflektointisivuihin, joilta löytyy kysymyksiä menneen vuoden miettimiseen. Mikä toimi, mikä ei, mitä ilonaiheita elämässä oli, mikä oli haastavaa? Tykkään kaikenlaisten listojen laatimisesta ja asioiden pohdiskelusta, joten mikäs sen mukavampaa kuin kääriä pakettiin mennyt vuosi.

1. https://lifeinenglish-australia.blogspot.com/2018/11/palmuoljysta-parempaan-maailmaan.html

Viherteemat ja ekoilu eivät ole syyt, millä tähän blogiin päädytään, vaikka blogin kuvauksessakin mainitaan "tavallinen vihertävä elämä". Tämä omasta mielestäni aiheellinen ja asiallinen postaus on jäänyt jo pitkään vähälle huomiolle, harmi.

Olen viime päivinä miettinyt paljon aihetta, miten rakentaa sellainen maailma, jossa epäeettinen ja epäekologinen toiminta olisi jos ei mahdotonta, ainakin nykyistä paljon vaikeampaa ja kannattamattomampaa. Itse uskon maailmaan, jossa eettisesti ja ekologisesti oikeat valinnat tapahtuvat puolivahingossa, järjestelmän osina. 

Lamington eli aussien "vastine" mokkapalalle. Kyllä näistä mokkis on hitti ja lamington huti, vaikka lamingtonkin menee paremman puutteessa.

Muunneltua totuutta eli maassa maan tavalla

Aihe on pyörinyt päässä nyt jonkun aikaa, sekä työtapahtumien että yleisen elon vuoksi. Täällä Wessilässä on nimittäin Suomea huomattavasti yleisempää puhua lööperiä törkeästi valehdella paisutella tai muunnella totuutta. Sen sijaan, että asiaa pidettäisiin ongelmana, sitä pidetään normaalina, jopa odotettavana. Esimerkkejä:

Työtilanteessa älä koskaan sano, että et tiedä jotain tai osaa jotain. Perthissä ei erityisesti arvosteta nöyryyttä tai suomalaisen suorasukaista "en ole tästä varma, mutta otan selvää". Aussilan-urani alkuaikoina olin tiimijohtajan kanssa palaverissa työpaikan ulkopuolella ja asiakasfirman edustaja kysyi minulta jotain spesifiä sähkönmyyntiin liittyen (olin tuolloin energia- ja vesivalvontavirastossa töissä). Vastasin, että minulla ei ole vielä aiheesta tietoa, koska olen tähän saakka tehnyt töitä vain vesipuolella.

Tapaamisen loputtua pomoni veti minut syrjään ja sanoi, "mitä ihmettä vastasit, miksi? Älä ikinä enää sano mitään vastaavaa. Jos et tiedä, esität, että tiedät." Ilmeisesti hän koki nöyryyttävänä, että oli tuonut mukanaan palaveriin jonkun, joka ei esiintynyt huippuasiantuntijana joka asiassa. Vastaavaa ei ole tapahtunut vain tuon yhden kerran ja vain minulle, vaan sekä E:llä että minulla on riittävästi omakohtaista ripitystä/paheksuntaa tällaisen tiimoilta, että osaamme olla möläyttämättä "en tiedä".

Jos joudut riitatilanteeseen, throw your weight around eli esitä, että sinulla on vankempi sauma voittaa kina kuin toisella, vaikkei olisikaan. Käytännössä tämä tarkoittaa "mun isä on vahvempi kuin sun isä" tyyppistä argumentointia, mutta isä korvataan jollain auktoriteetilla, kuten poliisilla, tuomarilla tai oikeusasiamiehellä.

Käsittelemäni valitukset lähes aina sisältävät kommentteja, joissa valittaja on ilmoittanut valituksen kohteelle, että valittaa oikeusasiamiehelle ja vie asian oikeuteen. Nämä kaksi asiaa eivät voi tapahtua yhtä aikaa eli vain yksi väylä on auki per keissi, ja laki sanelee, kumpaa väylää voi missäkin tilanteessa noudattaa. Mutta sitähän eivät peruskansalaiset yleensä tiedä tai jos tietävät, eivät usko valituksen kohteen tietävän. Jos taas valituksen lopputulema ei miellytä, minua uhkaillaan melkein joka viikko oikeuteen haastamisella ja/tai julkisuudella, eli valittaja aikoo soittaa uutisiin/ajankohtaisohjelmaan/dokumentintekijälle, miten oikeusasiamies ei hoida hommiaan koska juuri kyseisen tyypin valitus ei johtanutkaan miljoonakorvauksiin.

Tämä pätee muussakin elämässä. Olen itse joutunut turvautumaan lakiapuun vuosia sitten vaikeassa tilanteessa, jossa break lease eli määräaikaisen vuokrasopimuksen katkaiseminen osoittautui lähestulkoon mahdottomaksi ja minua uhkailtiin n. 9 kuukauden vuokrien maksamisvaatimuksella. Sain tutunkauppana ilmaisen ajan asianajajalle, joka ei juurikaan pystynyt auttamaan ongelmassani, mutta tiputteli sen verran lakitermejä, että sain niistä pätevänkuuloisen sähköpostin leivottua kasaan. Lähetin sähköpostin vuokranantajalle väittäen, että olen hankkinut legal advice eli lainopillista ohjausta asiaan ja se tukee minun argumenttiani; eli minulla on oikeus katkaista vuokrasopimus. Kikka toimi, huoh, ja pääsin irti sopimuksesta.

Siviilioikeusistuinta (Magistrates Court) jota ei käsittääkseni Suomessa ole, käytetään täällä paljon uhkailuun. Sinne onkin helppo viedä asioita kuten velkojen perintää. Jutun avaaminen oikeudessa maksaa $160, euroissa satasen, ja sinne ei saa ottaa mukaan lakimiestä/naista, vaan jokainen edustaa itseään. Näin vältetään huimien oikeudenkäyntikulujen kertyminen. Tuomari tekee päätöksen todistusaineiston ja kuulemisen perusteella ja se on siinä. Yleensä oikeuteen saakka ei tarvitse riidoissa mennä, vaan uhkaa roikotetaan riitatilanteissa (esim vuokranantajan ja vuokralaisen välinen kiista maksuista, kiinteistön ylläpidosta tms) ja katsotaan, kummalla pettää pokka ensin ja myöntyy ratkaisuun ennen tuomarin tapaamista.

Fake it till you make it eli feikkaa kunnes breikkaat. Tämän ohjeen E sai ihan kirjaimellisesti työpaikan koulutuksessa, eli jos et osaa jotain, esität, että osaat, kunnes opit. Kun muutin tänne kaivosbuumin kuumimman aallon harjalla 2011, kaupungissa kiersi tarina, ehkä urbaanilegenda, ehkä tosipohjainen, miten saa töitä isoista kaivosfirmoista.

Kuulemma jonkun eteläafrikkalainen kaverinkaveri oli ilmaantunut johtavan kaivosfirman ala-aulaan väittäen respalle, että hänellä on työhaastattelu. Respa soitti henkilöstöosastolle, josta sanottiin, ettei ko. ihmisellä ole mitään haastattelua. Pyrkyri kuitenkin jotenkin onnistui vakuuttamaan (en muista oliko tekaistun tekstiviestin vai sähköpostin vain minkä avulla) että hänet olisi kutsuttu haastatteluun tai lähetetty sinne rekryfirman toimesta. Henkilöstöosasto suostui tapaamaan miehen ja haastattelemaan tämän ja tyyppi sai kuin saikin lopulta työn. Liekö totta, liekö villiä tarinaa, mutta tämä juttu kiersi suusta suuhun ei suinkaan paheksuntana, vaan henkäisyillä WAU mitä pokkaa, se sietääkin palkita!

Täällä on myös erittäin yleistä paisutella ansioluetteloa näyttämään paremmalta kuin totta onkaan, ja useampi työnantaja on kuulemani mukaan kehottanut alaisiaan värittämään osaamistaan isommaksi ja paremmaksi, koska muuten ei haastattelukutsuja ylennyksiin tai toisiin firmoihin/osastoille heru. On esimerkiksi täysin yleistä (joskaan ei ehkä virallisesti hyväksyttyä) väittää, että on jo kokemusta jostain asiasta, kuten esimiestehtävistä, vaikka olisi vasta muilta kuultuja juttuja ja katsottuja YouTube-videoita kokemuksen tueksi. Varmaankin tästä värittämisestä johtuen töihin ei juuri koskaan palkata pelkästään omien sanomisesti perusteella, vaan työnantaja soittaa aina yhdelle tai kahdelle suosittelijalle varmistaakseen tarujesi todenperäisyyden.

Have a go eli yritä, vaikket mitään mistään tietäisikään. Tämä pätee myös em. suosittelijoihin. Jos olet hyvää pataa suosittelijoiden kanssa, nämä voivat ns talk you up eli kehuvat perusteetta tai ainakin esittävät, että olet huikeampi ihme kuin oletkaan. Ei ole ennenkuulumatonta, että suosittelija ei edes ole se, joka väittää olevansa. Koska Perthissä on paljon vastamuuttaneita, ei meillä kaikilla ole paikallisia suosittelijoita. Siksipä sitäkin tapahtuu, että kaverin tai sukulaisen numero annetaan "ex-työnantajan" numerona ja pahaa-aavistamaton (?) työantaja saa kuulla positiivista puutaheinää joltakulta, joka ei ole edes koskaan palkannut sinua. Ei päde pelkästään vastamuuttaneisiin, vaan paikallisillakin voi olla syynsä, miksi ei halua uuden työnantajan soittavan entiselle pomolle - huonot välit tai äkkinäisesti päättynyt työsuhde päällimmäisinä.

Pari vuotta sitten toinen suosittu tarina kiersi nettiä: siinä radiojuontaja soitti pilapuhelun esittäen olevansa työnhakija ja tarvitsevansa kipeästi suosittelijan, koska ei tunne riittävästi sopivia suosittelijoita. Pilapuhelun kohde lähti välittömästi mukaan juttuun ja pölisi ummetlammet suosituksia "työantajalle" eli toiselle radiojuontajalle, joka soitti hetken päästä. Tämäkään juttu ei herättänyt pätkääkään paheksuntaa valehtelun, huijauksen tms takia, vaan se otsikoitiin ja kiersi tittelillä Radio-show löytää vahingossa Australian parhaan tyypin. Video alla.

En tiedä, miten paljon tätä värittämistä, paisuttelua ja muuntelua tapahtuu ympäri maan ja paljonko on Länsi-Australian Villin Lännen kulttuuria, mutta ainakin asenne totuuteen/kaikkeen on letkeämpi ja summittaisempi kuin Suomessa. Tämä on sekä hyvä että huono juttu. Ketä se nyt vahingoittaa, jos hieman maalailee itsestään parempaa kuvaa? Oppiihan sitä hommissa. Toisaalta, sama maalailu jatkuu kaikkialla ja esimerkiksi asiakaspalvelutilainteissa usein luvataan kuu taivaalta, mutta mitään ei toimiteta ilman jatkuvaa asiasta muistuttelua, ei edes mustavalkoista huonolla resoluutiolla printattua kuun kuvaa.

Huomaan, että seitsemän vuotta tämän meiningin keskellä elämistä on pehmittänyt minut tottumaan siihen ja jopa mukautumaan, koska omatkin työhakemukseni ja työhaastatteluni ovat nykyään aikamoista ameriikan+autokauppias-kamaa (kaikki on parempaa, hienompaa ja mahtavampaa kuin todellisuudessa). Toisaalta, aavistuksen huolettaa kaikissa vaativissa ammateissa olevien kohdalla, että näinköhän näillä on oikeasti hanskat hallussa vai pahasti hukassa.
Että no worries vaan sullekin! :D

Ärsyttää Perthissä - Top 5

Vasta eilen kirjoitin sydämestä helähtävän oodin Australian työelämälle, jo tänään onkin sitten vuorossa, mikä (Länsi-)Aussilassa ärsyttää. Kylmät, huonosti eristetyt talot, henkilötunnuksen puute ja siitä seuraava todistelurumba, sekä kilpikonnaakin hitaampi netti ärsyttävät jokaista Australiaan saapuvaa suomalaista kuulemani mukaan, joten ne jätän voivottelematta. Listaltani löytyy seuraavaa, ei paremmuus- tai pahemmuusjärjestyksessä:

1 Korvia rääkkäävä musiikki

En tiedä, onko wesseillä kuulossa vikaa kollektiivisesti, vai missä mennään. Kahvilat ja pubit huudattavat yleisesti musiikkia sellaisella volyymillä, että jos olisi tekohampaat, ne tippuisivat suusta. Itseni mummoksi tuntien usein pyydän tarjoilijaa vääntämään ämyreitä pienemmälle: 95% kerroista se tehdään, mutta on sellainenkin vastaus koettu, että jos ei musa miellytä, mene muualle. Ilmeisesti baariolosuhteissa musiikilla on se tarkoitus, että jos ei kuule jutella, tulee vahingossa juotua nopeammin ja enemmän, koska muutakaan tekemistä ei ole. Yritän aina itse hakeutua paikkaan, jossa tiedän, että tärykalvot ovat ehjät vielä keskiyölläkin. Näitä paikkoja ei kuitenkaan montaa ole ja olen useammin kuin kerran kääntynyt sekä kahvilan että juottolan ovelta suorin vartaloin siksi, että en pysty menemään mökään sisään. 

Mainittakoon lieventävänä tai ehkäpä paradoksaalisena asianhaarana, että tykkään katumusiikista ja Perthin keskustassa on mielestäni mukavasti vipinää, kun pääostoskatu Murray Street Mall´in varrella soittaa kahdenkymmenen metrin välein joku jotakin: kuka viulua, kuka sähkökitaraa, kuka cd-soitinta tai suutaan. Poliisitkin joskus tarvitaan tilanteisiin puuttumaan. 

2 Takapajuisuus nettiasioissa

Olen itsekin menneen maailman luddiitti sikäli, että hankin älypuhelimen vasta pari vuotta sitten. En kuitenkaan voi ymmärtää, miksei jokaisella itseään kunnioittavalla firmalla ole nettisivuja. Mistä se on tarkoitus löytää, jos ei netistä? Ei meillä ole puhelinluetteloa ollut vuosiin enkä sellaista halua vain siksi, että joku käpyaivo ei saa nettisivuja tehtyä bloggerilla tai tilattua naapurin koodariteiniltä? Nykyään sentään useimmilla firmoilla on edes facebook-sivu, jos ei muuta, mutta kyllä niitäkin yrityksiä vielä kohtaa, jotka ilmeisesti luottavat mainonnassa pelkkään puskaradioon. Tämä ongelma ei tosin ole Australian-laajuinen, vaan näyttää keskittyneen tänne Wait a While – WA:han. 

Toisaalta, silloin kun tarvitsisin puhelinnumeron, sitä ei niiltä nettisivuilta meinaa löytyä kirveelläkään. Järjestän töissä kansainvälistä konferenssia ja tarvitsin mm. majoitustarjouksia hotelleilta. En todellakaan ala rekisteröityä jokaisen nettivaraussysteemin käyttäjäksi vain nähdäkseni hintatiedot, kun saman asian voisi kysyä – ja itse asiassa täytyy kysyä työpaikan tarjouspyyntösysteemin mukaan – sähköpostitse kerralla monelta eri firmalta. 

3 Huumeongelma

Tämä ei onneksi arjessani näy muuten kuin erittäin satunnaisena taka-alalla häilyvänä turvallisuusuhkana. Asuntomurrot ovat Perthissä ikävä kyllä arkipäivää ja esimerkiksi meidän kerrostalomme autohalliin ja varastokoppeihin on murtauduttu kolme kertaa kolmen vuoden sisällä, viimeksi tänään. Meiltä ei ole aiemmin onnistuttu viemään mitään, mutta nyt varastostamme lähti kävelemään kaksi maastopyörää, kumpikin E:n. Oma maastopyöräni oli jätetty, koska siitä on takakumi puhki. Juuri viime viikonloppuna manailin huonoa onneani; nyt lättänä kumi olikin oletettavasti pelastava tekijä. Siinä meni puolitoistatonnia rahaa emmekä pöljät olleet tietenkään vakuuttaneet pyöriä. 

Varastokopin ovi on tukevaa rautaa, mutta lukko oli väännetty ilmeisesti sorkkaraudalla auki. Jostain ihmeen syystä autoja tai autoista ei ole varastettu, vaikka autohalliin on tunkeuduttu. Ehkä tekijät ajattelevat, että pyöriä on vaikeampi jäljittää eikä poliisi panosta niihin samaa määrää resursseja kuin autovarkauksiin. Kun ilmoitin varkauden poliisille, vastaus oli, että tutkitaan juu, mutta parempi onni saattaa olla mainostamalla facebookissa pyörien kuvia löytöpalkkiota luvaten.  

Pyörien menetys ei harmita tai järkytä juuri ollenkaan sen jälkeen kun kuulin, mitä kaveripariskunnalle oli käynyt. Heille murtauduttiin yöllä kotiin heittämällä tiili terassin ovesta läpi. Kuultuaan ryskettä he linnoittautuivat makuuhuoneeseen ja soittivat poliisille, joka kiisi pillit ulvoen paikalle. Viiden minuutin murtokeikan seurauksena oli ikkuna säpäleinä ja kummankin lompakot tipotiessään. Murtomiehet täällä saattavat olla a) löymäasein varustautuneita ja b) huumepäissään, joten mitään ”lähtekää ****uun kodistani” teräsmieheilyä ei kannata harrastaa, vaan soittaa heti poliisit. 

4 Pitkät etäisyydet

Kerään parhaillaan lahjoituksia Suomi100-juhlien arpajaisvoitoiksi ja on muuten oma hommansa käydä jokaisen lahjoittajan luota hakemassa tavaraa. Moni onneksi on tuonut sitä minullekin päin, mutta on pelkästään kohtuullista, että lahjoittajien ei tarvitse vielä tavaran antamisen päälle lähteä autoilemaankin. Pelkästään Perthin metropolialueen sisällä ajeluun saattaa mennä satakin kilometriä menopaluureissulla, tosin ihan noin pitkiä koukkauksia ei ole vielä tarvittu. Suomi-koululle / kirkolle on meiltä matkaa n. 20km ja se on vielä lyhyt huikonen verrattuna siihen, mitä monet muut ajavat. Matkan pituus ei sinällään haittaa, mutta julkisliikenteen puuttuminen kyllä. Sijainti vaikeuttaa varainkeruuta, koska tapahtumiimme ei tahdo päästä ilman autoa. Toisaalta, juuri mikään muukaan sijainti ei asiaa auttaisi, koska aina on jostainpäin Perthiä vaikea tulla tai pitkä matka. Terveisiä amerikanmallia ihailevalta kaavoitussuunnittelulta vuodelta 1957 (true story). 

Perthistä on pitkä matka kaikkialle, eli esim. lähimpään isoon kaupunkiin Adelaideen ajaa 26 tuntia yhtä soittoa. Itärannikolle Melbournen ja Sydneyn tuntumaan saa sytkyttää nelisen päivää muutamalla torkkutauolla. Suomeen siirrettynä tämä tarkoittaisi jotakuinkin, että Suomen ainoa kaupunki olisi Helsinki ja muussa maassa ei olisi yhtään taajamaa, jonka koko on yli 30 000 asukasta. Lähin seuraava kaupunki olisi Praha; Helsingin ja Prahan välillä taas ei mitään muuta kuin kenguruita, puskaa, hiekkaa ja muutama kyläpahanen. Perth, Perth, the end of Earth, eli Perth, maailman laita ja loppu, kuten joku runoilija joskus sanoi.

5 Se, ettei ole aikaa nauttia kaikista Perthin mahtavuuksista

En yli kuuden vuoden jälkeenkään ole täysin sisäistänyt ajatusta, etten ole jonkinlaisella ikuisesti jatkuvalla working holidaylla, jonka päätarkoitus on lomailla ja nauttia Australian eksotiikasta sen sijaan, että täällä rakentaa arkeaan kuin kuka tahansa missä tahansa. Vaikka työelämässä on monia etuja, pää-miinuspuoli tietenkin on ajan puute. Kun töissä nakuttaa kahdeksan tuntia päivästä, jää muulle elämälle vain vaivaiset kahdeksan tuntia, kun nukkuakin pitää. 

Perthin mahtava kevätsää, puistot, rannat, kahvilat, luontopolut ja muut mukavuudet seilaavat sivu suun joka päivä, kun olen parkkeerattuna tietokoneen ääreen. Tämä ongelma ei tietenkään vaivaa vain Perthissä, vaan kautta maailman, kaikkia kokopäivätyötä tekeviä. Juuri tänään pohdiskelin, että ilmeisesti kombo rahaa+aikaa+mielekästä tekemistä voi onnistua vain kahden osalta kerrallaan, eli yksi aina uupuu. No, onhan sekin jo riittävästi, joten valitus loppuu tähän!

Tässä Perthin eräs legenda, robotanssia "tanssiva" (nytkähtelevä) katuesiintyjä. 

Ulkomailla asuminen elitististä?

Onko ulkomailla asuminen elitististä? Olenko minä(kin) elitisti, joka on unohtanut ns. kansan syvät rivit päästyään laveamman leivän makuun? Nämä kysymykset nousivat odottamatta mieleen, kun luin bloggaaja Chez Helenan lomakolumnin ja siihen tulleet kommentit sekä ystävien facebook-seinillä että Hesarin jutun jatkona. Helena kirjoitti elämästään Ranskassa ja sai vastineeksi ryöpyn syytöksiä elitismistä - "mikä sinä olet neuvomaan kun et edes tajua, ettei kaikilla ole koskaan samaan varaa/mahdollisuutta".

Helenan juttu käsitteli lomailua Alpeilla ranskalaisella perheklubilla, eli lomapaikassa, jossa on tarjolla lapsenvahtipalvelut. Jutun ydin oli kehotus panostaa parisuhteeseen lomalla (ja elämässä muutenkin) värväämällä lapsenvahti, jotta jää runsaasti kahdenkeskistä aikaa. Jostain syystä kehotus sai aikaan täysin vastakkaisen reaktion kuin oli tarkoitettu. Ilmeisesti Ranskan ja Alppien mainitseminen sinällään sai monet näkemään punaista, "ei mulla ole varaa minnekään Alpeille lentää saati maksaa lapsenlikasta, hyvä jos on mökille varaa ajaa".

Moni kommentoija sivuutti, että Kanarian ja muiden edullisten ja tavallisten aurinkolomakohteiden tarjontaan on pitkään kuulunut lapsenvahdilliset hotellit ja ruotsinlaivoilla ja Ikeassakin on lapsiparkki. Närkästys ei siis voinut johtua parisuhdevinkistä sinällään, vaan siitä, kuka esitti asian ja miten. Se näytti menneen monilta ohi, että Helena asuu Ranskassa ja hänen perheelleen Alpeilla lomailu on sama kuin suomalaisperheen lomailu Lapissa - ei sekään ilmaista, mutta hyvin tavallista. Ilmeisesti närää herätti se, ettei Helena pyydellyt anteeksi luksukselta kuulostavaa lomaansa, vaan esitti sen elämään(sä) kuuluvana perusseikkana.

Tajusin kommentteja lukiessani, että minunkin elämäni kuulostaa helposti elitistiseltä. Naapurimaitani ovat Ruotsin ja Venäjän sijasta Indonesia ja Uusi-Seelanti. "Lähellä" (Australian mittapuulla) on koko Kaakkois-Aasia, jos sinne haluaa lähteä kiertelemään. Voin milloin tahansa kävellä puistoon kuuntelemaan eksoottisia papukaijoja ja nauravia kookaburria, tai minimaalisella vaivalla löytää kenguruja ihmeteltäväksi ja jopa silitettäväksi. Australian palkka- ja hintatasosta johtuen minulla on varaa syödä ulkona usein ja käydä lomilla jopa useampaan kertaan vuodessa (jos siis pomo päästää). Vasta toissapäivänä istuin Singaporen lentokentän Starbucksissa kuin paraskin jetsetteri juomassa ylihintaista porkkanamenua Perthin-lentoa odotellessani. Muttamutta. Miksi runsaammat mahdollisuudet elämässä ajatellaan elitismiksi? Ja miten Helenan, minun tai jonkun muun onnistuminen elämässä on kaikilta muilta pois?

Wikipedian mukaan elitismi on eliittien synnyn rohkaisemista tai niiden valta-aseman pönkitystä. Tämä nyt ei kenenkään demokratiaa ja meritokratiaa (kykyihin perustuva työnjako ja palkkiojärjestelmä) kannattavan korviin kuulosta hyvältä kehityssuunnalta. Mutta onko se elitismiä, että saavuttaa tavoitteitaan ja kehottaa/toivoo muidenkin siihen pystyvän? Minua on aina ihmetyttänyt suomalaisessa peruskulttuurissa asenne, että menestys on sallittua vain huippu-urheilijoille, muuten se tulisi piilottaa, jottei aiheuta kateutta tai katkeruutta muissa.

Kolumnin kirjoittanut Helena on toimittaja, joka on asunut ja työskennellyt Ranskassa jo vuosia. Loogisesti ajatellen olisi oikeutettua, että hänen menestyksestään olisi iloinen: jos ei koulutetulla ammattilaisella ole varaa lomailla, mitä se kertoisi yhteiskunnasta? Vain sen, että tilanne on edennyt niin huonoon jamaan, että vain Trumpin kaltaisilla perijä-äveriäillä on mahdollisuudet elämän normaaleihin perusasioihin, joiksi säännölliset lomat lasken. Itse muutin Australiaan seikkailunhalun, mutta myös paremman työelämän ja palkkatason perässä. Kyllästyin jatkuviin YT-neuvotteluihin, nollasoppareihin ja määräaikaisuuksiin, kun muualla maailmassa on kuitenkin parempiakin diilejä tarjolla kielitaitoisille ja sisukkaille yrittäjille. Jälleen, jos ei koulutettu ammattilainen voi tai saa onnistua elämässä - myös rahallisesti -, mitä toivoa on sitten kellään?

Suomessa käydessäni huomio kiinnittyi siihen, miten paljon "hammastapurren" sisältöä mediassa on. Artikkeleissa jaellaan vinkkejä siihen, miten pärjätä minimaalisella ruokabudjetilla, tai miten vakuuttaa Kela siitä, että kämppikset eivät ole pariskunta ja siten vastuussa toistensa talousmenoista. Ymmärrän paremmin kuin hyvin, että tämä on arkipäivää liian monille. Keskimääräinen tulotaso Suomessa näyttää jumittuneen paikalleen ja eilisenkin iso uutinen oli yli kilometrin mittainen leipäjono Myllypurossa - tuskin ainoa laatuaan. Harmillisesti moni ei huomaa, että lähes seitsemän vuotta harjoitetulla vyönkiristys-oikeistopolitiikalla olisi osuutta asiaan, vaan se nähdään milloin maahanmuuttajien, milloin opiskelijoiden tai työttömien vikana.

Ymmmärrän toki ärtymyksen, jota vaikkapa Nalle Wahlrosin kaltaisen kommentoijan sanat voivat aiheuttaa. Liian kauas etääntyneet rikkaat eivät tunnu enää muistavan, että vähävarainenkin on ihminen ja erittäin usein varattomuus tai epäonnistumiset elämässä eivät ole pelkästään, suoraan tai juuri lainkaan omaa syytä, tilanteesta riippuen. Mutta kummeksun silti asennetta, että yhteiskunnalliseen keskusteluun vaikkapa parisuhteen tärkeydestä saisivat osallistua vain ne, joilla on ollut kovimmat kokemukset. Mielestäni Helenan ydinpointti oli erinomainen ja sitä voi helposti soveltaa omaan elämään oman tulotason sallimissa rajoissa.

Ulkomaille muutetaan yleisesti jonkin paremman tai erilaisen perässä. Harva haluaa elämänsä huononevan muuton seurauksena. Edes ne, jotka muuttavat köyhemmän elitason maahan, eivät odota kohtaavansa pelkästään negatiivisuuksia, vaan riisuttu elintaso otetaan haasteena tai "konmarituksena" kulutuskulttuurista. Muihin korkean elintason maihin muuttavat puolestaan yleensä odottavat saavansa yhtä hyvää tai parempaa palkkaa kuin kotimaassa, mielekkäitä kokemuksia jne. En silti usko, että ulkomailla asuminen on elitististä, koska siinä ei ole tavoitteena jonkin ulkosuomalaiseliitin luominen.

Entäpä Helenan kohtaama toinen kritiikin kärki: saako keskiluokkainen neuvoa muita? ...Miksei saisi? Eiköhän meistä enemmistö kuitenkin toivo olevansa sellaisessa elämäntilanteessa, ettei joka penniä tarvitsisi laskea, ja jos jollekulle se on jo onnistunut, sen voisi ottaa inspiraationa ja rohkaisuna katkeroitumisen sijaan. Jos se parempi elintaso tai onnistumisen mahdollisuudet löytyvät ulkomailta, eikun rohkeasti yrittämään.

Ulkomailla asuminen on yhtä shampanjanjuontia rannalla? No, joskus joo! Ei parempaan ilmastoon muuteta räntäsateen ja murheiden perässä. Kuva (c) Blue Dolphin Marine Tours.

Normiesineet Australiassa, oudot Suomessa

Talvi on tullut taas Perthiin ja lumen ja pakkasen sijasta se tarkoittaa suomalaista syyskuun säätä - välillä kirkasta ja aurinkoista, välillä sateista; sekä lehtensä menettäviä puita. Osa puista on ikivihreitä joten aivan paljasta ei tule, mutta pohjoisen pallonpuoliskon lajit kuten plataanit (vaahteran oloiset) kellastuvat ja tiputtavat lehdet. Myös toppatakkeja, villakangastakkeja, talvisaappaita ja pipoja alkaa nähdä kaduilla, koska onhan aamuisin ja iltaisin peräti niinkin kylmää kuin +10 astetta.

Talvi tietää myös sitä, että käyttöön otetaan talvivarusteita, jotka ovat hieman erilaisia kuin Suomessa. Samassa hötäkässä listasin myös muita jokapäiväisiä asioita, joita ei Suomessa (enää) juurikaan tapaa.

1. Ovituke eli draft stopper, vedonpoistaja

Näitä käsittääkseni käytetään muuallakin kuin Australiassa, eikä näitä ole joka kodissa Perthissä, mutta näitä kuitenkin myydään esim. Postissa ja osalla porukasta on etuoven tukkeena tälläinen. Sen sijaan, että talossa olisi kynnys, jottei lattian ja oven väliin jää rakoa, rako tukitaan erikseen jonkinsortin kangasmakkaralla: sen voi tehdä itse, taitella kynnysmatosta, tai ostaa kaupasta valmiina. Tällaiset eläinhahmoiset ovat tavallisia, muotoina ennakkoluulottomasti esim. käärme tai mäyräkoira.

Tällaisella tupa lämpimämmäksi. Kuva verkkokauppa Ali Baba.

2. Kaasu- tai sähkölämmitin

Tästä olen kertonut moneen kertaan aiemminkin. Taloissa Perthissä ei yleisesti ole vesikiertoisia seinäpattereita, eikä myöskään sähköpattereita. Uudemmissa asumuksissa yleensä on ilmastointilaite joka myös lämmittää, kuten meillä. Eli olohuoneen seinän ylärajassa möllöttää ilmalämpöpumpun näköinen kapistus, joka puhaltaa viileää tai lämmintä ilmaa (huom. joillain onnekkailla on myös makkareissa sama, ei meillä, koska se maksaa ekstraa asentaa).

Meillä on kannettava sähkölämmitin, joka puhaltaa lämmintä ilmaa kuin hiustenkuivaaja. Sitä kanniskelen talvisin mukanani huoneesta toiseen, eli herätessä laite käyntiin makkarissa, suihkuun mennessä laite puhaltamaan kylppäriin, ja aamukahvia juodessa vehje baaritason alle keittiöön. Myös kuumavesipulloja kuulemma täällä käytetään lämmittämään peti, mutta itse en ole käyttänyt.

3. Pussihuopa

Torkkupeittoja on toki Suomessakin yleisesti, ja ihan tavallinen huopa on varmasti yleisempi kuin tällaiset pussihuovat. Mutta näitäkin myydään esim. Postissa, joten kaipa niitä joku ostaa ja käyttää. Varmaan enemmän on kyse "novelty" eli hupijutusta, mutta aika laaja valikoima kuitenkin olisi tarjolla etenkin lapsille kalanpyrstöhuopia kavereiden kanssa hengailuun (pelaamiseen, lukemiseen tms. paikallaan tapahtuvaan aktiviteettiin), kun talo ei oikein lämpiä noilla em. puhaltimilla eikä ovistoppari tuki kaikkea vetoa.

Itse neulottu pyrstöpeitto. Huopaisia vastaavia saa verkkokaupoista tai Australian Postista.

4. Haudutuskattila, crock pot tai slow cooker

En itse edes tajunnut, että tämä vehje on erityisen australialainen, ennenkuin kaveri vinkkasi asiasta. Meilläkin on haudutuskattila, mutta se on käytössä lähinnä glögintekoa varten talvisissa pippaloissa, tai silloin, kun E:n äiti on kylässä ja kokkailee curryä, lammaspataa ja muita herkkuja siinä. Pataan pilkotaan ainekset aamulla ja haudutetaan koko päivä iltaruokaa varten. Eli jos vain viitsii nähdä aamulla vaivaa, töistä tullessa on ruoka valmiina.

Mielestäni haudutuskattila on muotijuttu ja välillä vähän kaikilla oli siinä kokattu lounas töissä mukana, mutta nyt innostus on laantunut ainakin jonkin verran. Suomalaisesta Ostos-tv-klassikosta aromipesästä haudutuskattila poikkeaa siinä, että tämä on sähkölämmitteinen ja jätetään päälle koko päiväksi tai yöksi ruokaa hauduttamaan.

Meillä haudutuskattilassa tehdään lähinnä glögiä. Kuva Harvey Norman - tavaratalo.

Muut Aussilan outoudet

5. Piikkilukko

Tämä on kohtuuyleinen vessan lukon malli, täysin päätön. Ainakin meillä piikkilukko saattaa jumittua alas niin, että kun vessasta lähtee ja painaa oven kiinni, ovi jää lukkoon. Silloin täytyy ottaa käyttöön aputyökalu eli jalkapallon pumpun piikkipää, joka on riittävän kapea ja jämäkkä, että sillä saa painettua piikkilukon auki ulkopuolella olevasta reiästä. Jos piikkipää menee joskus hukkaan niin silloin ei varmaan auta muu kuin pissiä housuun ovea takoen.

Toinen yleinen malli on ovennupin tai ovenkahvan päällä oleva pieni väännettävä namikka, josta ei yleensä koskaan tiedä, onko se lukossa, koska jos nuppia tai kahvaa kääntää sisäpuolelta käsin, lukko aukeaa automaattisesti - vessan sisältä ei siis voi testata mitenkään, onko lukossa vai ei.

Piikkilukko koko komeudessaan. 

Pelastusreikä, josta piikin voi tökätä pois pohjasta.

6. Lankapuhelin

Lankapuhelin on tietenkin suomalaisillekin tuttu kapine, mutta ainakin täällä Perthissä oletus on, että ihmisillä yhä on kotipuhelin. Kotipuhelinnumeroa kysytään joka kaavakkeessa ja esim. nettioperaattori haluaa sen aina, jos heiltä yrittää tilata ADSL-nettiliittymän, koska he haluavat soittaa numeroon varmistaakseen, että verkkoyhteys on olemassa asunnossa. Perthissä ei edelleenkään ole läheskään joka paikassa kaapeliyhteyttä - odottelemme yhä hallituksen lupaamaa ja rakentamaa NBN-eli valokuitukaapelia, joka ehkä joskus vuonna 2020 saavuttaa meidän kulmamme.

Lankapuhelinta käytetään työpaikoilla yleisesti ja itse inhoan avokonttorissa soittelua, koska 10 lähintä kollegaa kuulevat joka puhelun ja puheluun on vaikea keskittyä yleisessä toimistohälyssä. Ei siis ole mahdollista mennä kännykän kanssa jonnekin hiljaiseen nurkkaan, koska työkännyjä ei ole, ainakaan julkissektorilla muilla kuin aivan ylimmillä pampuilla.

Puhelin on ollut omassa työssäni viimeiset 6 vuotta jopa tarpeellisempi kuin sähköposti, koska läheskään kaikkiin paikkoihin ei edes ole sähköpostia (esim. pienempiin yrityksiin), sähköposteihin ei aina vastata ja jos vastataan, kahdesta kysymyksestä vastataan vain yhteen. Itse sovin asiat paljon mieluummin meilillä kuin puhelimessa, koska siitä jää kopio, mutta minkäs teet, kun muut jostain syystä vierastavat sähköpostia ainakin täällä Perthin perähikiöillä ja pikkukunnissa. Nykytyöpaikallani olennaiset sähköpostit myös tulostetaan kansioihin, mikä on ehkä aataminaikuisin systeemi auringon alla.

Lankapuhelin ja puhelinvastaaja, totta kai kätevämpi kuin sähköposti.

Uutisvuoto Perth - mitä täällä tapahtuu?

Työnkuvani yksi osa nykyisin on lukea kaikki päivän uutiset: saan uutispalvelusta yhteenvedon kaikesta, mitä tv:ssä, radiossa ja paikallislehdissä uutisoidaan kunakin päivänä. Tämä on toisaalta kiinnostava ja hauskakin työ, toisaalta puuduttava. Ei uskoisi, miten moni uutislähde toistaa samat jutut kuin muutkin, ja hyvällä tuurilla sama juttu on uutisissa monta päivää ilman erityisempiä käänteitä.

WA:n osavaltiovaalien alla näin kaikki uutisoidut puoluekommentit ja vaalilupaukset, ja nehän vaihtelivat laidasta laitaan. Puolue A lupasi lisää laitureita jokivarteen, jotta perheet voivat onkia yhdessä (ja siten vähentää avioeroja ja lasten huostaanottoja, kuulemma. Toiveissa ainakin). Puolue B lupasi lisää eläinsuojia, jotta kotiväkivaltaa pakeneva puoliso tai lapsi voi viedä lemmikin jonnekin turvaan lähtiessään turvattomista kotioloista. (Perthissä ei käsittääkseni ole keskiverto-länsimaata enempää kotiväkivaltaa, mutta luonnollisesti vaalien alla perheiden hyvinvointi on yhtäkkiä arvossaan).

Puolue C lupasi uuden äänestyksen kesäajasta, jota WA:ssa ei siis ole käytössä. Siitä on äänestetty jo ainakin kaksi tai kolme kertaa ja ehdotus on aina torjuttu. WA:laiset eivät halua rukata kellojaan kaksi kertaa vuodessa, siitähän menevät kuulemma lypsylehmätkin sekaisin. Itse mielellään ottaisin kesä- ja talviajan käyttöön, koska talvisin pimeä tulee jo puoli kuudelta – aikainen ilta lyhentää päivän aktiviteetit. Puolue D puolestaan lupasi lopettaa hanaveden fluorauksen: idea, jota itsekin kannatan, mutta lopetin seuraamasta puolue D:tä sen jälkeen, kun he suureen ääneen julistivat, että ainoa oikea vesi tulee pullossa ja kaikki hanavettä juovat ovat muutenkin niin idiootteja, että sietääkin sitä fluoria lipittää. Hmm. Entäs se muoviroska, joka pullopantittomassa maassa kertyy...? Vesijohdot ja kotiin tuleva juomakelpoinen vesi ovat ylipäätään etuuksia, joista sietää pitää kiinni – läheskään joka maassa ei tätä luksusta ole.

Uutisia tänäänkin seuranneena bongasin seuraavat ongelmat, joita ei mielestäni Suomessa ole. Toisaalta, Suomessa on vastaavia kummallisuuksia, joita on vaikea selittää ulkomaalaisille. Kuten fakta, että suomalaisia hukkuu ennätysmäärin tiettynä päivänä vuodesta – puhun sinusta, juhannus.

Taloihin sisään rysähtävät tai jokiin uppoavat autot. Perthissä tapahtuu noin kerran kuussa, että joku humalainen tai muuten ajotaidoton rällääjä kolaroi jonkun omakotitaloon, yleensä tienristeyksessä, kun auto ei kääntynytkään toivotulla tavalla ylinopeudesta johtuen. Täkäläisten omakotitalojen pohjakaava on yllättävän yksioikoinen, eli usein (yksi) makuuhuone on kadulle päin, eteisen vieressä. Siispä pahimmillaan näissä onnettomuuksissa loukkaantuu tai jopa kuolee ihmisiä siihen, että joku ajaa päälle näiden nukkuessa omassa sängyssään. Itse olen vakaasti päättänyt, että jos koskaan ostamme omakotitalon, makkareiden on paras sijaita takapihan puolella.

Vaihtoehtoisesti Perthissä voi ajaa myös jokeen tai kanavaan, samoista syistä kuin edellämainittu. Tänään joku rysäytti laiturilta alas Mandurahissa, kanavakaupunginosassa, jossa omakotitalojen välillä on vesireittejä jokaisen omille veneille.

Katubandiitit. Nämä eivät ole tierosvoja sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan ihmisiä, jotka rynnistävät kadulta toiselle ”verge collection” eli rojunkierrätysaikaan, mylläten toisten rojukasoja kaaokseen saakka. Perthissä kerätään isompaa jätettä kuten rikkinäisiä huonekaluja ja kodinkoneita kerran tai kaksi vuodessa niin, että ne dumpataan ilmoitettuna päivänä kunkin talon eteen odottamaan jäteautoa. Koska päivä on yleensä arkipäivä, ihmiset alkavat kasaamaan rojujaan ulos jo edeltävänä viikonloppuna.

Mitä pidempään kama lojuu ulkona, sitä todennäköisempää on, että muut saavat idean tulla penkomaan kasaa löytöjen toivossa. Löydöt ja kierrätys sinällään ovat hyvä juttu, mutta moni bandiitti levittelee roskat laatikoista hajalleen, jättäen talon omistajan siivoamaan kiinteistönsä edustan, jopa monta kertaa ennen keräystä. Myös riehakkaat lapset ja teinit ottavat mielellään tavaraa, kuten toimistotuoleja, käyttöön rullaillakseen katua ylös alas, mutta tavarat hylätään leikin loputtua minne sattuu. Ei hyvä.

Kun aikoinaan Perthiin muutin kesäkuussa 2011, silloisessa asuinlähiössä oli meneillään keräyspäivä, josta en tiennyt ennakkoon. Ehdin jo kuvitella, että näinkö sikoja tämä koko kaupunki on, että jätteet vaan dumpataan kodin edustalle ja avot, hyvä on. Näyttää nimittäin karmealta läävältä ja ghetolta ne keräystä edeltävät päivät. Jätteistä puheenollen, asuinkerrostalossamme on ollut ongelmana viime viikot, että ihmiset jättävät roskapusseja lojumaan parkkihalliin (kellariin) siinä toivossa, että siivoja kantaa ne roskikseen katutasoon, siitä huolimatta, että hallissa on kyltti kieltämässä moinen. Millä logiikalla ja etuoikeudella ajatellaan, että on jonkun muun tehtävä kantaa minun roskani minne kuuluu? Tämä ylimielinen tapa ei loppunut, ennenkuin joku avulias naapuri käänsi eng.kielisen kyltin kiinaksi. Sattumaa? Tiedä häntä.

Liukuportaat. Näistä olen aikaisemminkin urputtanut, mutta Perthissä jostain hämmentävästä syystä on liukuportaita jumissa vähän joka paikassa JOKA PÄIVÄ. Asiaa ei niin huomaisi, jos niissä saisi kävellä normaaliin tapaan, mutta ei. Jos liukuportaat eivät liu’u, ne ilmeisesti turvallisuussyistä blokataan välittömästi eli rajataan muoviaidoilla käyttökieltoon. Juokse siinä sitten rautatieasemalla etsimässä toista väylää lähijunalle, joka lähtee minuutin päästä.

Jos liukuportaat liukuvat, niissä ei osata etikettiä. Täällä liikenne on vasemmanpuoleista ja myös liukuportaissa seistään vasemmalla, jättäen oikea laita vapaaksi ohituksiin. Eikö siellä kuitenkin joka viides törötä tattina oikealla laidalla, onnellisesti tajuamatta, että blokkaa kulkuväylän. Yleensä vielä korvanapit korvissa, jotta kohteliaankuuluvat excuse met menevät täysin ohi. Erityisen outo käytös, joka itseäni hämmentää, on kävellä reippaasti puoliväliin saakka liukuportaita, ja sitten parkata portaalle keskelle väylää. Loppuuko niin monelta kunto kesken vai missä mennään?

Kotimurrot. Tässä aihe, joka itseäni aidosti hieman pelottaa. Kun Suomessa tapahtuu murtoja, on yleensä kyseessä mökkimurto tai murtautuminen silloin, kun omistaja on esimerkiksi pidemmällä lomalla. Täällä sen sijaan – paljolti huumeongelman sivuseurauksena – murtomiehet saattavat tunkea sisään väkivalloin ja aseistautuneena. Murtoja ei tapahdu jatkuvasti, mutta riittävän usein silti, että täkäläiset varustautuvat asiaan esimerkiksi hälyttimen ja/tai vahtikoiran hankkimisella sekä järjestämällä talonvahdin (eli esim. jonkun tutun kotiin asumaan) lomien ajaksi.

Kun asuimme paritalossa Carlislen lähiössä ennen nykyiseen asuntoon muuttoa, voin tunnustaa, etten nukkunut erityisen hyvin koko kolmen kuukauden pätkän aikana, jonka siellä vietimme. Carlisle on toisaalta uneliasta eläkeläisseutua, toisaalta sosioekonomiselta asemaltaan keskitasoa alempana, eli potentiaalista huume- ja murtoaluetta. Lähikadulla tapahtuikin väkivaltainen autovarkaus (omistaja uhkailtiin veitsellä sivuun ja auto vietiin nenän edestä) siellä asumisaikanamme. Kerrostalo tuntuu kaikin puolin turvallisemmalta, koska on aika epätodennäköistä, että yksikään murtomies löytäisi juuri meille naapureiden näkemättä. Tsekkasin muuten tämän kirjoitettuani, mikä on asuinalueemme rikollisuusprosentti, ja siellä tapahtuu vain 2% kaikista rikoksista Perthin kaupungin alueella ja todennäköisin rikos on graffiti tai autovarkaus. Eli ei kummoistakaan gangsta-menoa, onneksi.

Toisaalta, hyvä muistaa ja muistuttaa, että uutisten pohjalta maailmasta saa tarpeettoman synkän kuvan. Toki kaikki nämä uutisoidut asiat tapahtuvat, mutta niin tapahtuu miljoona hyvää ja kaunista asiaa maailmanlaajuisesti päivittäin, jotka eivät koskaan pääse uutisiin. Eli autoista, hanavesifluorista ja murtomiehistä huolimatta Perthiin kyllä uskaltaa tulla käymään tai asumaan!

Sitäpaitsi, jos Perthissä alkaa pelottaa, ei täältä pääse äkkiä pois. Eli paras purra hammasta vaan. Kuvassa keskimääräiset lentoajat lähimpiin metropoleihin Australian ulkopuolella. Perth City Snapshot 2016.

Perthin kummat, osa liukuportaat, papukaijat ja kerrostalot

Jälleen lista hajahuomioita Perthin arjesta.

1) Perthiläiset liukuportaat ovat ihmeen heppoista tekoa, sillä keskustassa on jatkuvasti joku portaikko jumissa ja käyttökiellossa. Portaita on rautatieasemalla ja keskustan monissa kauppakeskuksissa. Jostain syystä portaisiin ei saa mennä, jos ne eivät toimi eli liu´u, vaan ne on kokonaan blokattu tietyömailta tutuilla muoviaidoilla. Etsi siinä sitten vaihtoehtoista reittiä ylös tai alas. Twitteristä löytyy tili nimeltään Perth Escalators are Broken, jossa hämmästellään viikoittain rikkinäisiä portaita. Eivät muuten ole Koneen tekemiä.

2) Jos Suomessa tuskaillaan aika ajoin tuhoeläinten kuten taimikoita syövien hirvien tai jänisten vuoksi, täälläpäin samaa tuskailua tuottavat papukaijat. Millaista näverrystä ja tuhoa saa koukkunokalla aikaan, on ihan uskomatonta seurattavaa. Seuraan työkseni uutisia joka päivä ja nyt viikon ajan on puheenaiheena ollut Geraldtonin corella-ongelma, eli maakuntakaupungin valkoiset kakadut. Niitä on siis yksiselitteisesti liikaa, jotta puut, nurmet ja istutukset pysyisivät kunnossa.

Jostain syystä valkoiset kakadut rakastavat puiden tuhoamista, eli ne nokkivat oksia irti niitä syömättä. Varmaan siinä joku lehti tai hedelmä menee suuhunkin asti, mutta enimmäkseen se näyttää olevan joko leikkiä tai reviirinmerkkausta. Tästähän ei keskivertokunta tai -kuntalainen tykkää, kun vero- tai omat rahat valuvat uusien puuntaimien ostoon.

3) Olen monta vuotta vastustanut kommentteja siitä, miten perthiläinen rakentaminen on huterampaa tekoa kuin suomalainen. Minua lähtökohtaisesti ärsyttää ajatus, että jokin muunmaalainen on automaattisesti huonompaa - näin siis olen ko. kommentit tulkinnut. Mutta ei. Kyllä on viimein härkäpäisimmänkin myönnettävä, että samaa kuraa ei Suomessa päästettäisi valvonnasta läpi. Esimerkkejä omasta kerrostalosta naapureilta ja taloyhtiön kokouksessa kuultuna:

Rakennus valmistui elokuussa 2015, eli tässä ei olla asuttu vielä kahtakaan vuotta. Meillä tippuu keittiönkaappien ovet saranoiltaan, koska ruuvit eivät pure lastulevyyn tai reiät oli porattu liian suuriksi. Luulimme tätä ongelmaksi, mutta ei, kun naapureihin vertaa.

Yhdellä naapurilla on ongelma, ettei makuuhuoneessa voi nukkua tärinän takia. Seinän taakse on ilman mitään äänieristyksiä asennettu jokin rakennuksen isoista kojeista, olisiko ilmanvaihtoon tai hissiin liittyvä moottori. Siellä se hurisee seinään kiinni asennettuna yötä päivää, aiheuttaen sellaista resonointia että oksat pois. Toisilla naapureilla ei ensin tullut vettä ja toisilla sähköä, kun oli unohtunut asentaa jotkut piuhan- ja putkenpätkät paikalleen.

Kaikkien uunit asennettiin kahteen kertaan, koska ensiasennuksessa oli käytetty vääränlaista johtoa, joka oli tulipaloriski. Asian huomasin minä (uuni pönötti kolosestaan ulkona eikä mennyt puskemalla paikalleen, vedimme sen ulos ja takaa paljastui köyhän miehen johtohässäkkä), hälytin sähköasentaja-lankomiehen paikalle. Lankomies varmisti epäilykseni, ja valokuvien höystämästä valituksestani johtuen koko talon uuniasennukset uusittiin. Eikä tämä vielä mitään.

Yksiltä naapureilta hajosi ilmastointi, alle kaksi vuotta asennuksesta, mutta valmistaja kieltäytyy korvaamasta tai uusimasta, koska naapureilla ei ole takuukuittia hallussaan. Takuukuitti on rakennuttajalla ehkä jossain, ei se tullut kaupan mukana - kaikki saimme vain käyttöohjeet. Rakennuttajaa ei tietenkään saa kiinni mistään: hän katosi kuin pieru saharaan siinä vaiheessa, kun kaikki pienet ja isot virheet rakennuksessa alkoivat paljastua.

Kirsikkana kakun päällä yhdeltä naapurilta tippui kuivausrumpu seinästä pesukoneen päälle, hajottaen kummatkin. Täällä on normitapa kiinnittää kuivausrumpu katonrajaan, eli se ei seiso minkään telineen tai tuen päällä. Kuivausrumpu tuli asunnon mukana. Nyt pienellä kauhulla katselen omaa kuivausrumpuamme - kauankohan tuo tuolla pysyy? [puunkoputus]

Naapurikerrostalo, melko uusi sekin, on parhaillaan korjauksen alla, koska seinästä uhkaavat tippua rappaukset ja betoniseinät ylipäätään näyttävät halkeilevan. Varmasti raju lämpölaajeneminen on ongelma täällä, kun lämpötilat helpostikin muuttuvat 20 astetta suuntaan tai toiseen päivässä (+20-> +40). Hivenen hirvittää - ei ehkä tämänhetkisen asunnon suhteen, sen verran latoivat rautaa rakenteisiin, ettei tämä tästä romahda - mutta mitä sitä uskaltaa jatkossa ostaa, jos tästä muuttaa?

4) Joukkoon upotakseen on äärimmäisen tärkeää olla menossa mukana, eli esim. työpaikan sosiaalisiin tapaamisiin on syytä rohkaistua mukaan. Kun edellisessä työpaikassani aloitin elokuussa 2011, olin niin vastatullut, etten juuri yrittänyt tutustua kehenkään, koska a) podin vielä kulttuurishokkia ja b) ajattelin, että tämä nyt on tällainen alkuportaan vaihe ja etenen tästä pian jonnekin muualle. Siinä vaiheessa kun ei ollut vielä tiedossa, jäisinkö ylipäätään Perthiin, ja kuvittelin hakeutuvani pian takaisin silloiselle omalle alalle eli kulttuurin ja kaupunkisuunnittelun pariin. Tutustumiseen meni hyvinkin vuosi, koska en itse suunnattomasti panostanut löytääkseni kavereita kollegoiden joukosta.

Nyt uudessa työssä aloitettuani on tunnelma aivan eri. Tajuan nyt, että mitä nopeammin tutustun ja kaverustun, sitä helpompaa kaikille työn sujuvuuden kannalta. Aussit eivät jaa elämää vapaa-aikaan ja työhön tai työrooliin samalla lailla kuin mielestäni monet suomalaiset tekevät, vaan usein kollegat ovat ne vapaa-ajan kaverit. Vähintäänkin töissä tulisi olla social and personable eli sosiaalinen ja mukava, helposti lähestyttävä tiimipelaaja.

Networking eli verkostoituminen on olennainen osa monen uraa, ja työpaikat usein löytyvät ja saadaan verkoston kautta. Uudelle tulijalle tämä tuntuu epäreilulta, mutta näin useamman vuoden kokemuksella ideassa onkin järkeä. On yksinkertaisesti helpompaa, jos työkaverit tuntee ennestään, ja tietää, että uusien tiimiläisten kanssa tulee toimeen. Sokkovalinnoista, joita julkissektori yrittää toteuttaa lain vaatimissa puitteissa, seuraa välillä aikamoisia hit and miss - tapauksia, kuten tyyppejä, jotka skarppaavat haastattelun läpi, mutteivät vakituisen viran saatuaan pane tikkua ristiin työnsä eteen, jättäen kaiken työkavereille. On nähty läheltä tätä.

Itsekin sain juuri työpaikkatarjouksen verkoston kautta, tietenkin heti sen jälkeen, kun aloitin uudessa työssä! No, hyvä tietää, että olisi varavarjo tarjolla, jos tämä ei lähdekään liitoon. Tiivistäen, vinkki kaikille uusille tulijoille: ole niin sosiaalinen kuin pystyt, ei vain muiden suomalaisten kesken, vaan kaikkien. Mene mukaan harrastustoimintaan, vapaaehtoistyöhön, työpaikan ja puolison työpaikan sosiaalisiin piireihin jne.

Olenkin tässä kolmen viikon mittaan ottanut osaa kaksille työpaikkadrinksuille, joita yleisesti perjantaisin järjestetään sekä täällä että Kanadassa, olen oppinut. Eli joko kokoonnutaan työpaikalle lasillisen ääreen henkilökunnan keittiöön, tai mennään yhdessä ulos syömään/juomaan parit/kumpaakin. Sain myös ensimmäisen lounaskutsun sähköpostitse kollegalta viime viikolla, ja elegantisti vastasin, että tämä taisi tulla minulle vahingossa - en siis uskonut, että minua kutsuttaisiin mukaan porukkalounaalle näin äkkiä. Daa, kämmi, koska vastauksella viestitin, että en itse ajatellut kutsujan olevan niin läheinen kuin hän ajatteli olevansa minulle... ja kutsu oli toden totta minulle.

Asia selvisi, menin mukaan, oli hauskaa :)

Alla perthiläisiä katunäkymiä kuvitukseksi.

Kas näin suojellaan rakennusperintöä. Aavistuksen ahdasta. 

Penkit jalkakäytävälle päin jalankulkijoiden ihmettelyyn. Hiljainen hetki sattui kuvattavaksi.

Perthissä suosittu ja yleinen viihdykemuoto, ulkoilma-elokuvateatteri. 

10 kummaa Perthistä

Adventin kunniaksi avautumista Perthistä.

Viimeksi kirjoitin, miksi Australia on kotimaani Suomen sijasta. Tällä viikolla fiilikset eivät ole yhtä innokkaan tähtisilmäiset Auslandian hyväksi, syypäänä mikäs muu kuin maan takapajuisen naurettava netti. Meillä Perthin keskustan reunamilla kun ei ole kunnon nettiyhteyttä, vaan kuparipuhelinlinja, joka ei näköjään jaksa ylläpitää yhteyttä ulkomaailmaan. Kiroilultani olen ehtinyt miettiä 9 muutakin kummastuttavaa seikkaa Perthistä ja Australiasta. Ka olkaapa hyvät.

1. Internet on Australiassa keskimäärin vain aavistuksen Indonesian nettiä nopeampi ja kehittyneeksi länsimaaksi tämä on naurettavaa. Varmasti hyviä, luotettavia ja nopeita palveluntarjoajiakin on, mutta meitä "palveleva" Iinet on nyt viikon yrittänyt löytää yhteyttämme systeemeistään voidakseen selvittää, miksi nopeus on vain 1Mbps, kun se Perthissä keskimäärin on 7Mbps (whoppidoo) ja Suomessa puolestaan 16Mbps.

2. Internet bundle eli netin ja lankapuhelimen pakkomyynti yhdessä. Emme ole saaneet vaihdettua naked DSL:ää eli pelkkää laajakaistaa kellekään muulle palveluntarjoajalle, koska en halua maksaa lankapuhelimesta, jota meillä ei ole, emme käytä emmekä halua. Muut kohtuuhintaiset telcot Iinetin rinnalla suostuvat siis kytkemään sinut vain, jos sinulla on lankapuhelin, johon he voivat soittaa. Mitvit? Eikö sitä helkutin yhteyttä todellakaan löydä millään muulla keinolla kuin 140 vuotta vanhalla teknologialla, lankapuhelimella?

3. Sanat, jotka eivät tarkoita mitään. Ylilupaaminen on krooninen vaiva Auslandiassa kuten monessa muussakin maassa. Iinet esimerkiksi on nyt viikon luvannut, että ihan kohta selviää, kun he eivät todellisuudessa ole edes paikallistaneet yhteyttämme osoitetiedoista, laskutiedoista ym. huolimatta. Ei helvsaatper-nyt oikeesti.

4. Katoavat limet. Ei liity nettiin, mutta hämmentää. Meillä on parvekkeella kaksi limepensasta, joista toinen on tehnyt hedelmiä, kun taas toisesta katosivat hedelmät eräänä yönä. Parvekkeelle ei pääse varkaisiin mistään. Syövätkö varikset tai papukaijat limejä? Mitä nyt pistän gin-tonic´iini, jota tarvitsen päästäkseni yli Iinetin aiheuttamasta raivosta? Ps. onko lime lime suomeksi?

5. Kummat toimistotavat. Kun byroomme lähettää kirjeen jollekulle toisen viraston pääjehulle tai ministerille, jonka byroomme ylipamppu tuntee henkkoht, hän viivaa käsin yli standardi-alkupuhuttelun eli Herra/Rouva Sejase, ja kirjoittaa päälle henkilön etunimen. Tämä on virallinen versio kohteliaasta, lämpimämmästä puhuttelusta kuin muodollinen Mr/Ms Sukunimi-versio. Miksei sitä kirjettä voi alun pitäen osoittaa etunimelle, jos vastaanottaja on tuttu?

6. Valehtelu/totuuden muuntelu. Aijai kuin muistui mieleen toinen versio tuosta ylilupaamisesta. Aspat voivat myös valehdella, välttääkseen sanomasta, etteivät tiedä. Esimerkki. Palasin Tigerairin lennolla Melbournesta viikko sitten ja matkustajat jumittivat vartin koneessa sen jo parkattua, koska ovia ei aukaistu. Lopulta päästiin ulos pelkästään etuovesta, vaikka sisään tultiin myös takaovesta. Kun kysyin syytä, lentoemo väitti, että jokin mystinen Perthin kentän sääntö estää takaoven käytön. Aijaa. Kummasti sinne koneeseen menomatkalla mentiin MYÖS takaovesta. Jos koneen takaovi oli jumissa tms niin olisi edes sanonut, ettei tiedä syytä, sen sijaan että keksii lennosta syyn.

7. Pyörätiet. Perthissä on aivan yleistä, että erillisen pyörätien sijaan 30cm leveä pyöräkaista on maalattu nelikaistatien laitaan ja pyöräkaista kulkee moottoritien rampin poikki. Siis nyt oikeesti #2. Pyöräilyä harrastavatkin lähinnä hardcore-lycramiehet ja Iron Man-kisaan pumppaavat uskaltajat. Mielestäni pyörätie ei ole pyörätie, jos sinne ei uskalla laittaa mummoaan tai 8v- lastaan yksin pyöräilemään. Ei tuonne uskalla edes itse sekaan!

8. Luonnonoloja vastaan tappelu. Kaikki tietävät, että Australia nykymuodossaan on perustettu brittien toimesta alkuperäiskansojen maille. Britit, kuten muutkin siirtomaavallat, olivat erityisen kiintyneitä omiin seutuihinsa, mukaanlukien kasvillisuus. Perthissä on vasta nyt alkanut nousta ns. waterwise- ja native garden-ajattelu, eli idea, että kannattaisi kasvattaa sellaisia kasveja pihoilla, puutarhoissa ja kadunvarsilla, jotka sopivat paikalliseen erittäin kuumaan ja kuivaan ilmastoon - sen sijasta, että yrittää väkisin pitää laajoja ruohokenttiä vihreinä +40 helteissä.

9. Kalleus. Perthissä on käynnissä taantuma: työttömyys on korkeimmalla tasolla 15 vuoteen, keskustan toimistotiloista on tyhjillään 10% ja kauppoja lakkaa jatkuvalla syötöllä, kun asiakkaita ei enää riitä työttömyyden noustua (8%:iin). Hintatasolle ei sen sijaan ole tapahtunut mitään. peruskahvikuppi on yhä $4-5, lounas $12-15 ja ravintolaillallinen $35-50. Suomen hintoihin nähden tämä on toki yhä edullista ja keskimääräiseen ostovoimaan verrattuna ok, mutta Australian sisällä hinnat eivät ole kovin perusteltuja, kun vertaa itärannikkolle.

10. "Kaikki" ovat jatkuvasti reissussa. Ette usko, miten vaikeaa on pyörittää jalis(futsal)joukkuetta, kun viidestä hengestä on vähintään yksi jossain reissun päällä (lomalla tai työmatkalla) melkein joka viikko. Milloin on meno Eurooppaan, milloin Uuteen Seelantiin, milloin Japaniin, milloin Vietnamiin. Tai ihan vain itärannikolle. Huutelen joskus Facebookin Suomalaiset Perthissä-ryhmässä, löytyisikö ketään paikkaajaa pelaamaan, mutta jalkapallo ei näköjään ole kenenkään perthinsuomalaisen suosikkilaji. Tätäkin ihmettelen.

Ai niin, turhautumistani on tällä viikolla lisännyt tieto, että olin toinen kahdesta viimeisestä kandidaatista hakemaani työpaikkaan, mutta "valitettavasti ei tällä kertaa se valittu ehdokas". No kiitos, kyllä lämmittää, kun jouduin paljastamaan pomolle hakevani uutta työtä - kenenkään muun suositukset eivät kelvanneet työnhaussa kuin tämänhetkisen esimiehen. Reilu peli Ombudsmanilta eli oikeusasiamieheltä.

[avautuminen loppu]

Tällä viikolla on tuntunut paljolti tältä. 

Maahanmuutto ja mielenterveys

Olen yleensä harvoin kipeänä täällä auringon ja D-vitamiinipommituksen alla, mutta nyt alati kiertävät kevätflunssat saivat minut näppeihinsä jo toistamiseen kuukauden sisällä, niisk. Eilinen meni pääasiassa nukkuessa (neljät päikkärit, riittävästi?), tänään olen paremmassa hapessa joten bloggaamaan, bloggaamaan.

Olen useammankin kerran maininnut, että teen väikkäriä kaupunkitutkimuksen alalle, mutta vuosien mittaan suunta on kääntynyt elämänlaadun ja onnellisuustutkimuksen puolelle. Millainen ympäristö tai ympäristökokemukset voivat tehdä onnellisemmaksi, tai ainakin tyytyväisemmäksi? Olen aiheesta paljon lukenut filosofian, psykologian ja lääketieteenkin alalta, ja löytänyt varsin kiinnostavia tuloksia.

Näyttää siltä, että ollakseen elämäänsä tyytyväinen ja pysyäkseen hyvässä mielen- ja ruumiinterveydessä, ihminen tarvitsee riittävästi ihmettelyä ja lumoutumisen kokemuksia. Nämä nimittäin buustaavat aivo- ja hormonitoimintaa, ja tekevät elämästä elämisen arvoista jopa huomaamatta. Tämä lie yksi syy, miksi meillä homo sapienseilla on kulttuuria ja taidetta, muunmuassa.

Luonto ja luonnon läsnäolo tulevat lähes joka tutkimuksessa esiin mielenterveyden ja terveyden kannalta keskeisinä tekijöinä. Luonnossa olo auttaa stressinpoistossa, mutta ilmeisesti luonnossa liikkuminen tai edes sen näkeminen ikkunasta antavat noita ihmettely- tai lumoutumishetkiä. Milloin kukkii jokin kasvi, milloin kellastuvat lehdet, milloin linnut leikkivät puissa, milloin on hurja sää.

Arvelen, että suomalaisia vaivaa siksikin niin yleinen kaamosmasennus, että valonpuutteen lisäksi kärsitään lumoutumisen puutteesta.

Missä sitä lumoutuu, jos talvi ei satu olemaan erityisen huurrekaunis ja pakkasenkimaltava, vaan räntäinen ja musta? Päivän askareiden jälkeen yleensä jumittuu kotisohvalle telkun ääreen - telkkarista taas harvoin tulee mitään lumousta aiheuttavaa, paitsi ehkä satunnainen hyvä elokuva tai vaikkapa luontodokkari.

Lumoutumisen ei tarvitse olla mikään vuosisadan muisto, vaan ihan muutaman sekunnin mittainen "ooh" eli "onpa kaunis/kiehtova/koskettava/jännä/uusi juttu". Näitä kun on jokaisessa päivässä tai edes viikossa muutama, mielenterveys tutkitusti pysyy parempana, samoin stressitasot alempana. Huimaa!

Tässä astuu kuvaan matkustelu, ja myös uuteen maahan muutto. Varmempaa ja vahvempaa ihmettelyn avaajaa ei olekaan kuin matkustelu, saati maanmuutto. Tietenkin näiden mukana tulee myös negatiivista ihmettelyä eli ärsyttäviä huomioita, jännitystä, stressiä ja ehkäpä jopa pelon hetkiä, mutta toisaalta väistämättä myös noita "ooh" tilanteita.

Kulttuurishokki on tietenkin asia erikseen, ja voi laukaista jopa ahdistusta tai masennusta, jos sitä ei tunnista ja aktiivisesti hoida, eli avaa mieltään uusille näkökulmille ja tavoille tehdä asioita. Se, että on itse tottunut johonkin, ei tee ko. tottumuksesta maailman parasta toimintatapaa. Tämän asian huomaaminen tai pikemminkin sisäistäminen vie usein vuosia.

Uuden maan tavat voivat tietenkin olla entistä maata huonompia tai ärsyttävämpiä, mutta silloin täytyy vain löytää selviytymismekanismi, koska harvoin yksi suomalainen mullistaa koko Meksikon, Kongon, Kiinan tai Australian systeemejä vain olemalla niistä ärtynyt ja turhautunut - tai edes aktiivisella kampanjoinnilla.

Itse en ole koskaan kärsinyt rajusta kulttuurishokista, koska en ole asunut riittävän pitkään sellaisissa maissa, jotka voisivat todenteolla jurppia. Olen siis kohtuullisen helposti tottunut uusiin kuvioihin, koska uudet kuviot ovat mielestäni käyneet järkeen (esim. aussien sosiaalisuus ja hyväntuulinen rupattelu).

Kaiken maailman mindfulness-sivustot netissä syytävät mietelauseita, joiden pähkinänydin on, että "käytä rahasi ja aikasi mieluummin matkusteluun kuin mammonanhankintaan tai sen palvontaan". Tämä ei ole tuulesta temmattua mielen- ja fyysisen terveyden kannalta. Toki ihmetystä voi löytää myös arjesta, matkustamatta, ja tällainen elämäntapa olisikin erittäin antoisa ja terveyttä edistävä. Tähänhän mindfulness tai hetkitietoisuus, arkeen keskittyminen, nimenomaan tähtää.

Kun itse muutin Australiaan, muutin seikkailunnälän vuoksi, nähdäkseni, mitä muualla on ja miten muualla eletään. Suomi tuntui liian tutulta ja myös ahdistavalta liian pitkän, pimeän ja antisosiaalisen talven vuoksi. Nyt tajuan, että kaukokaipuuni ei ollut mitään nuoruuden haihattelua, vaan kroppani ja aivojeni viesti, että tarvitaan lisää ihmettelyä ja lumoutumista, joita en mielestäni aivan liian puuduttavan tavallisesta, harmaasta arjesta löytänyt.

Maanmuutto oli minulle kuin videopelien level up, samat mutta eri haasteet elämään. Australian mukana tuli uusi kulttuuri, uusi kieli, uusi ammatti, uusi koti, uusi kumppani, uudet kaverit, uudet harrastukset. Sopi minulle erinomaisesti. Ihmetystä ja lumoutumista - toki myös ärsytystä ja turhautumista - on riittänyt.

En sano, että kaikki pitää uusia elämässä löytääkseen sitä ihmetystä. Eikä matkustelu tai maanmuutto ole ainoita väyliä ihmettelyyn ja lumoutumiseen. Sen sijaan elämänasenne, jossa pystyy huomaamaan pieniäkin kiehtovia, kauniita, koskettavia tai mietityttäviä asioita, kantaa pitkälle. Montako ihmetyksenaihetta - positiivista sellaista - sinä löydät tästä päivästä tai viikosta? Haaste havainnointiin heitetty!

Kuvituksena pieniä ihmetyksen ja ilon aiheita - paitsi viimeinen, joka on pelkkää käytännönpakkoa.

Sain Suomesta salmiakkia myyntiin Perthin Suomi-talolle. Muumimukeja löytyi paikallisesta tavaratalosta ensimmäistä kertaa!

Tällainen sunnuntaibrunssi odotti viime sunnuntaina kavereiden luona, nam.

Tällainen brunssi on ollut kohtaloni nyt pari päivää: chili-teetä, valkosipuli-inkiväärijuomaa, kahvia ja kurkkupastilleja. Näillä lähtee nuha. Onneksi on kirjaston kirjoja viihdykkeenä.