Vauvaperheen irtiotto - mitä mukaan reissuun?

Joskus luin, että tällaiset listicle- listausartikkelit ovat "laiskan bloggaajan" perustuote eli "vähemmän arvokkaita" kuin kolumnimaisemmat postaukset. No, näkökulmansa kullakin. Itse tykkään laatia listoja tehtävälistoista vertailuihin, ja kuvittelisin, että paloitellusta infosta on hyötyä muillekin. Siksipä tällä kertaa listikkelinä, mitä otimme mukaan ja mitä oikeasti tarvitsemme reissussa. Tähän samaan teemaan palaan, kun matkaa on takana enemmän ja tietoa tarvitusta tavarasta karttuu.

OTIMME MUKAAN

Vaatteet, tietenkin. Yhdeksän kuukauden matkaamme varten E:llä on iso, 150-litrainen matkalaukku ja minulla keskikokoinen, ehkäpä 80-litrainen. Mitään rinkkoja emme edes harkinneet, sillä kannettavana on käsimatkatavarareppujen lisäksi vauva rintarepussa siirtymien aikaan. Kumpikin kuljetamme omat vaatteemme, ja jaoimme vauvan tarvikkeet kummankin laukkuun. Minäkin olisin voinut hankkia isomman laukun, koska lentolippumme sallivat 23kg jokaiselle matkustajalle, mukaanlukien vauva. Käytännön syistä pitäydyin luottolaukussani, joka on jo nähnyt monet reissut milloin minnekin. Kriteerini oli, että jaksan itse nostaa ja kantaa sen, enkä aina joudu turvautumaan E:n tai jonkun ohikulkijan apuun esimerkiksi portaissa. 

Meillä kummallakin on suunnilleen samanlainen setti vaatetusta: Goretex-säänkestävä takki ja housut, kevyttoppatakki, kevyt kangastakki, sekä muutama pari housuja ja paitoja. Alusvaatteet ja sukat, tietenkin. Minulla on pari mekkoa ja hametta. Jalkinepuolelta otin mukaan kevyet kangastossut, sandaalit, lenkkarit ja siistimmät "kaupunkikorkkarit". E:llä on lenkkarit, vaellussandaalit ja maiharit. Suomessa minua odottavat talvisaappaat ja paksu toppatakki. E:kin lainaa Suomessa talvivaatetta tarpeen mukaan. 

Jo nyt huomaan, että vaatevalinnat menivät sikäli pieleen, että Australian helteissä pakatessani keskityin kesäkamaan. Talveen sopivaa lämmintä vaatetta on mukana niukalti. Esimerkiksi kaikki housuni ovat capri-mallia (naamapalmu) eli niitä ei voi pitää vain nilkkasukkien kanssa nollakelissä, tarvitaan sukkahousut alle. Vaatetta pakkasimme mukaan melko niukasti, koska voimme pestä niitä majoituksissa, ja ostaa tarpeen mukaan lisää. Suomessa joudun ja aion täydentää talveen sopivaa garderobiani. 

Vauvalle otimme vaatteet, korvikejauhetta, vaipat, vaipanvaihtoalusta, harso (pimentämään/suojaamaan vaunuja tai lentokoneen bassinet-nukkumakaukaloa), viltti, kaksi tuttipulloa, kaksi tuttia, pieni pussi leluja sekä peruslääkkeet - lääkkeistä pian enemmän. Ulkovaatteina on kevyttoppapuku, toppapuku ja kenkiä (joita N ei vielä käytä). Sisävaatetta on puolen tusinaa potkupukua, sekä viisi pitkähihaista paitaa ja viidet housut. Lisäksi pari pipoa, uimavaippa ja liuta sukkia. Vaatemäärä ei riittäisi alkuunkaan, jos emme pystyisi pesemään pyykkiä muutaman päivän välein. Vauva sotkee sellaiseen tahtiin, että päivää-paria pidempään en halua samoja vaatteita laittaa. Heti alkumatkasta Pariisissa saimme ystäväperheeltä pieneksi jääneitä talvisia vauvanvaatteita: neulepaidan, paksut college-housut ja ihanan lämpimän fleece-potkupuvun. Nämä tulivatkin tarpeeseen. 

Korvikejauheen kanssa päädyimme melkein heti pulmiin, sillä N:lle sopivaa korviketta, vuohenmaitopohjaista, ei myydä näköjään missään tällä seudulla Ranskaa. Yksi korvikejauhepurkki riittää noin 10 päivää, joten mukanamme tuomat kolme purkkia uhkasivat loppua jo ennen Suomeen siirtymistämme. Päädyimme tilamaan lisää netistä, hollantilaista Kabrita-jauhetta Aussilassa ostamamme Oli6-jauheen sijaan. Paketti tuli onneksi alle viikossa, eli löytyi luotettava toimittaja. 

En ikinä matkusta tai edes poistu kotoa ilman pientä lääkepussukkaa. Tämä on jäänne yliopisto-opiskelulajoilta, jolloin tarvitsin migreenilääkettä viikoittain. Migreeni on vuosien mittaan vähentynyt ja lähes kadonnut raskauden ja äitiyden myötä (mystisesti ja paradoksaalisesti, ottaen huomioon niiden tuottaman univajeen!), mutta lääkepussi kulkee yhä mukana. Nykyään siinä on migreenilääkkeen lisäksi särkylääkettä, laastareita, närästyslääkettä, matkapahoinvointilääkettä sekä pari kapselia ripulilääkettä turistivatsakramppeihin. Vauvalle mukana on myös pikkulasten panadolia sekä annosteluun tarvittava lääkeruisku ja varalla muovipipetti. Trooppisempiin kohteisiin tulemme hankkimaan lisälääkettä ohjeistuksen mukaan, eli esimerkiksi vauvan tarpeisiin nesteytys- ja ripulilääkettä pahan päivän varalle. 

TARVITAAN

Mitä on erityisesti tarvittu tähän mennessä:

Villasukat. En alkuun muistanut, että pakkasin villasukatkin, ja kärvistelin kylmissäni kivilattioilla. Lattialämmitys on Pohjolan luksusta, ja täällä etelämmässä vedetään kylmillä laatoilla tai vuotavasti lämmitetyissä taloissa varpaat sinisinä, jos ei satu omistamaan tohveleita. Viimein kuitenkin muisti pelasi ja löysin erittäin tarpeelliset villasukkani matkalaukun mutkista. 

Sisätossut. Kangas-ballerinani ovat ajaneet tämän asian, vaikka muuten moisia kesähömpötyksiä ei marraskuun kurakeleissä voi edes vilkaista nauramatta. En ole koskaan oppinut varvastossujen tai tohveleiden käyttäjäksi, mutta jotkut tossut on hyvä olla erilaisia majoituksia varten, oli kyseessä hostelli tropiikissa tai vetoinen satavuotias talo Keski-Euroopassa. Anopilla ollaan sukkasillaan sisällä, monissa muissa vierailemissani ranskalaiskodeissa marssitaan ulkokengät tai sisätossut jalassa. 

Yskänlääke. Jätimme ison pullon vauvan yskänlääkettä kotiin, ajatellen, että se vie laukusta tilaa ja emme me kuitenkaan heti tule kipeäksi. Just niin. Lennolta tarttui mukaan sitkeä yskä meihin kaikkiin, ja apteekkivierailuhan siitä seurasi, jotta olemme saaneet nukuttua.

Kuumemittari. Tämänkin jätimme kotiin sillä asenteella, että onhan kaikilla sukulaisilla kuitenkin kuumemittari - ensimmäiset kuukaudet kun majoitumme suvun huomissa. No, on tai ei. N:lle tuli korkea kuume vauvarokon myötä ja jälleen saimme rynnistää apteekkiin mittaria tiiraamaan. Anopin kuumemittarista oli patteri loppu, ja on muutenkin huikeasti kätevämpää mitata vauvalta lämpö sekunnissa otsalta kuin millään muulla metodilla. 

Kumisaappaat. Näitä ei olisi ollut kovin järkevää lähteä Australiasta raijaamaan, mutta onneksi Ranskan-mummolasta on löytynyt jotenkuten sopivat parit käyttöömme. N ei vielä kävele, joten hän ei kenkiä tarvitse. Täällä kaikki pihatyöt on tehtävä kumppareissa, lenkkarit imahtavat mutaan kiinni ensi askeleella. Myös viime viikonlopun vierailumme ystävien luona vuohifarmilla oli järkevä/mahdollinen pelkästään kumppareissa.

Vaunut. Toimme mukana omat yhdistelmärattaat Australiasta - merkkiä Baby Jogger City Mini GT - ja niitä on kyllä tarvittu jatkuvasti. N nukkuu kaikki päiväunet vaunuissa, ja viihtyy niissä muutenkin maisemia katsellen, kun olemme liikkeellä. Ostimme kyseisen merkin, koska ne olivat kaupassa testatessa helppo taittaa kasaan ja liikkuivat isoine pyörineen vilhakasti. Jälkikäteen ajatellen olisi kannattanut heti kättelyssä ostaa matkarattaat, tai pienemmät yhdistelmärattaat erillisellä koppaosalla. Vauva voisi nukkua kopassa myös sellaisissa majoituksissa, joissa ei ole lastensänkyä, eli jotakuinkin kaikkialla. 

Vaikka rattaamme ovat Perthin elämässä kätevät, ne eivät ole lainkaan näppärät portaikkoisilla, kapeilla kaupunkikujilla Ranskassa. Ne eivät mahdu täkäläisten junien käytäville eivätkä edes taitettuna junien matkatavarahyllyihin. Niissä ei ole juuri säilytys/kuljetustilaa tavaroille, koska ne on tarkoitettu hölkkäykseen ja harrastamiseen. Ne eivät istuimineen myöskään ole erityisen kätevät näin nuorelle vauvalle, vaan olisivat parhaimmillaan varmaan 1-2-vuotiaille. Jos olet vaunuja hankkimassa Aussilassa, missä tämä on tosi suosittu malli, mieti vielä, mitkä sopivat parhaiten tarpeisiinne!

Yövalo. Minkä tahansa pöytälampun voi mallata yövaloksi, jos pakko on, mutta himmeä pieni valaisin on vauvan yöheräilyjen takia tarpeen. Useammassakin majapaikassa ongelma on ollut, että yöpöydän lamppu on liian kirkas koko yöksi päälle jätettäväksi (tai yöllä päälle napsautettavaksi). Milloin olemme jättäneet vessaan valon ja oven raolleen, milloin piilottaneet pöytälamppua yöpöydän alle ja manailleet silti sen kirkkautta. Täysin sattumalta N sai täällä lahjaksi pienen, kevyen yölampun ja se tullee jatkoreissussa tarpeeseen. 

EI TARVITA

Tähän mennessä emme ole tarvinneet ollenkaan kesähepeniä ja se oli kyllä tiedossakin, Euroopan syksyyn ja talveen kun saavuimme. Pakkasimme koko reissua ja maakirjoa varten, joten kesävermeet varmaan pääsevät oikeuksiinsa, kun lämpimämpi aika ja paikka koittaa. Tällä hetkellä kesävaatteiden kasa matkalaukussa lähinnä ärsyttää, kun olisi senkin tilan voinut käyttää villapaidoille ja välihousuille.

Liian pieni unipussi vauvalle - meillä on mukana kaksi kokoa, 6-12kk ja 12-18kk. Ranskan-mummo oli myös ostanut uuden unipussin koossa 12-18kk, joten tuota pienintä emme enää tarvitse, koska siihen ei 8kk ikäinen kovasti potkiskeleva epeli meinaa mahtuakaan. En tiedä, onko unipussi Suomessa tunnettu asia, mutta näissä talvisin sisälämpötiloiltaan arveluttavissa maissa Australiassa ja Ranskassa on kätevää, että vauva nukkuu petivaatteidensa sisällä makuupussissa.

Liian pienet vauvanvaatteet yleisesti. Kun lähdimme, N oli juuri kasvamassa ulos edellisen koon vaatteista, mutta pakkasin ne mukaan silti, jotta käytetään "loppuun asti". Nyt meillä on pieni pino vaatetta, joka ei enää mahdu, mutta emme siitä pääse eroonkaan, koska täällä maaseudulla ei ole kierrätyspisteitä tai kirppareita. Täytynee kuljettaa sumppu Suomeen ja siellä lykätä kierrätyslaatikkoon. Roskiin en halua laittaa ehjää ja käyttökelpoista. Jälkiviisaana olisi ehkä kannattanut ottaa pelkästään suurta ja liian suurta mukaan, mutta joudumme joka tapauksessa uusimaan vaatekertoja reissun aikana, joten turha harmitella tätä sen suuremmin. 

Siis näitähän ei kannata pakata Ranskan marraskuuhun tai Suomen jouluun, silti matkalaukkuni sisältö näyttää enemmän tältä kuin miltään hyödylliseltä.

Oravanpyörästä ulos ulkomaille muuttamalla?

Onko ulkomaille muutto hyvä väylä ulos oravanpyörästä, tai onko se siihen väylä ollenkaan? Aiheesta tuli keskustelua Ulkosuomalaisten Blogit-sivustolla, ja aloin itsekin asiaa pohtia. Eräs kommentoija oli peräti sitä mieltä, että irtiotoista on tullut uusi normaali: nykyään ”kuuluu” ensin hankkia ”kaikki” - koulutus, vakityö, perhe, omakotitalo, auto ja koira - jonka jälkeen tehdään irtiotto sopivana tai sosiaalisesti hyväksyttynä pisteenä iin päälle. Tämä oli mielestäni mielenkiintoinen väite ja pureudun siihen lopuksi.

Lähtökohtainen ongelma aiheesta keskustellessa on oravanpyörän määrittelemättömyys. Onko perusarki oravanpyörä? Onko arki loppujen lopuksi kaikkialla samanlaista, eli onko oravanpyörää mahdotonta paeta? Voiko ulkomaille muuttamalla päästä oikeastaan mistään hamsterinhäkistä ulos, jos se oravanpyörä, juoksumatto tai myllynkivi lymyää kuitenkin uuden maan uusissa ympyröissä? Wikipedian mukaan oravanpyörä kuvaa turhauttavaa ja tehotonta toimintaa, tai kilpailu- ja kulutuskeskeisessä yhteiskunnassa mukana pysymisen yrittämistä. Keeping up with the Joneses, pidetään kulisseja yllä, tavoitellaan aina jotain parempaa ja hienompaa oman jaksamisen ja terveyden kustannuksella, koska naapurillakin on.

Itselleni oravanpyörä on paikallaan juoksua eli samojen asioiden turhauttavaa, väsyttävää tai puuduttavaa toistamista päivästä, kuukaudesta, ehkä vuodesta toiseen. Oravanpyörä saa tuntemaan, että elämä valuu hukkaan, ja jokin toisenlainen tapa elää olisi täyttymyksellisempi. Mutta onko arki aina ikävää tai täyttymyksetöntä? Mielestäni ei, ja tässä piilee jutun juju. Arki eri maissa, kaupungeissa ja paikoissa voi olla hyvinkin erilaista eri painopisteineen ja juurikin tämä on syy, miksi sitä uutta parempaa arkea lähdetään haikailemaan kaukomailta.

Ulkomaille muuttajan tai irtiottajan perusmannekiini on digityöläinen, joka näpyttelee puolta työviikkoa palmun alla uima-altaalla, viettääkseen toisen puolen aurinkomaansa ravintoloissa, nähtävyyksissä, seikkailuissa, halvoista hinnoista nauttien. Tämä iltapäivälehtien myymä illuusio ei tietenkään läheskään kaikille (ei ehkä edes noille perusmannekiineille) ole ulkomaille muuton todellisuutta. Luonnollisestikin useat (useimmat?) muuttajat päätyvät ennemmin tai myöhemmin elämään perusarkea myös uudessa maassa, jos perusarki sisältää töitä, asioiden hoitoa, kauppareissuja, lääkärikäyntejä, harrastuksia, opiskelua, lasten kuskausta jne. Mutta palataan jälleen siihen, onko perusarki oravanpyörän synonyymi? Se voi olla, tai voi olla olematta.

Millaiseksi oman arkensa muodostaa, riippuu tietenkin eniten henkilöstä itsestään. Mutta ympäristö voi joko tukea tai vaikeuttaa ”omannäköisen” tai haaveillun arjen järjestämistä. Pienimuotoisena pikaesimerkkinä: itse harrastan kahvilalounaita aina voidessani, koska siitä tulee minulle hyvä mieli ja tunnen eläväni täyteläisempää elämää. Suomessa minulla ei ollut tähän harrastukseen varaa, Australiassa on. Lisäksi Aussilassa on paljon enemmän uusia kokeiltavia kahviloita sekä sosiaalinen hyväksyntä asialle, jos sitä kaipaa. Kellekään ei tarvitse perustella, miksi kuluttaa rahaa fiiniin cappuccinoon kahvilan terassilla, kun kotona voisi tyrkätä porot pannuun parilla pennillä. Jos jostain tykkää, siitä tykkää, good on you!

Oravanpyörästä hyppääjät ja irtiottajat usein perustelevat muutoshalujaan ilmasto- ja sääasioilla. Suomessa nyt vaan on aika pee ilmasto, jos sattuu tykkäämään lämpimästä, kuivasta ja aurinkoisesta säästä. Aamuruuhkat, laskujenmaksut ja kaupankassalla jonotukset ovat samaa joka maassa, mutta mitä näiden rutiinien ulkopuolella tekee tai pystyy tekemään, vaihtelee rajusti. Aurinko ei ole ainoa houkutin, eivätkä suomalaiset ainoita muuttajia – ulkomaille muutetaan jatkuvasti kaikkialla. Esimerkiksi aussinuoret usein haikailevat Kanadaan, kokemaan lumisen talven laskettelun ja lautailun parissa vuoristossa. 

Tosin irtiotto ei aina tähtää jonkin tarkastirajatun unelman toteutukseen, vaan yleisemmin muutokseen, jonkin erilaisen kokemiseen. Esimerkiksi me asumme jo ulkomailla, halusimme silti irtioton - Australian auringosta Ranskan marraskuun mutaan ja tihkuun. Ylipäätään ajatus, että ulkomaille muutto ja/tai irtiotto kerran elämässä ovat jokin onnen tae tai ratkaisu kaikkeen, on tietenkin naiivi, koska elämä on jatkuvaa muutosten tilaa ja mitä halusi eilen, ei välttämättä ole, mitä haluaa ylihuomenna tai ensi vuonna. Omassa tapauksessamme matkustelu, uuden kokeminen ja uudet alut ovat elämäntapamme sinällään, eli irtiotot irtiotosta ovat itse asiassa meille normaalia elämää. 

Ulkosuomalaisten keskustelussa tuli esille sekin puoli, että uutta auvoisaa elämää etsivät saattavat pettyä rankasti tajutessaan, että arki lyö kasvoille myös myyttisessä unelmamaassa. Aivan varmasti näin. Mutta elämä nyt on sellaista, että läheskään jokainen unelma ei olekaan toteutuessaan niin mahtava, kuin kuvitelmissa toivoi. Tuskinpa maailman jokaiset häät tai jokainen ostettu uusi koti on täysin vastannut mielikuvia, päinvastoin. Miksi ulkomaille muutto olisi asiassa poikkeus? Silloin on vaan paikan päällä pohdittava, miksi siihen oravanpyörään päätyy aina uudestaan, eli onko omissa valintamekanismeissa jotain ”vinksallaan”: suostuuko vaikka liian helposti ylitöihin, jos kuitenkin inhoaa sitä, että omaa aikaa ei ole?

Oravanpyörän vastakohta ei mielestäni ole jokin leppoisa paratiisi, jossa arkea ja arjen rutiineja ei ole olemassakaan. Pikemminkin vastakohta on hyvä arki, enimmäkseen mieluisa, mielekäs tapa olla ja elää. Itselleni mielekkyyteen ja mieluisuuteen kuuluu vahvasti omaehtoisuus, eli mahdollisuus itse valita, mitä tekee, miten ja milloin. Kun päätimme lähteä kiertämään maailman ympäri äitiys- ja muiden vapaideni aikana, emme missään vaiheessa kuvitelleet, että arjen rutiinit eivät tule koskettamaan meitä irtiottoajan mittaan. Päinvastoin. Suunnittelimme tarkoituksella niin, että voimme välillä elää mahdollisimman tasapaksua arkea, jotta muutokset, matkustus ja uutuudet eivät vie kaikilta voimia ja hermoja. Sitäpaitsi niistä uutuuksistakin tulee oravanpyörä, jos ne kokee pakkosyötöllä, suorittaen, enemmän on enemmän-mentaliteetilla. 

Onko irtiotto nykyään yksi ”must” muiden joukossa, sellaisten ihmisten ämpärilistan yksi jatke, jotka ovat jo saavuttaneet ”kaiken”, ks postauksen ensimmäinen kappale? Mahdollisesti. Välivuosien pito kaikenkaikkiaan vaikuttaa yleistyneen, tosin minulla ei ole asiasta tilastotietoa. Omasta mielestäni irtiottojen normalisoituminen on pelkästään hyvä juttu. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi putkielämä olisi kaikista arvokkainta: peruskoulusta opiskelemaan, sieltä töihin, naimisiin, vanhemmaksi, omakotitalon omistajaksi, eläkkeelle, hautaan. Etenkin kun kenenkään elämä ei todellisuudessa ole putki, vaan kaikilla on omat polkumme, mutkamme, umpikujamme ja irtipyristelymme. 

Jos siitä omasta arjestaan ja omasta normaalistaan haluaa poikkeuksen – oli se sitten Suomen Prisman jonoista Ranskan Carrefourin jonoihin – on vain mahtavaa, jos asian uskaltaa toteuttaa. Jos taas ei moista poikkeamaa kaipaa, mahtavaa sekin. Toinen ei ole toista parempi, vaan jokainen elämäntapa on kokijalleen yhtä arvokas.

Hyvää joulunodotusta keskiaikaisilta kujilta.

Anoppilan kauniita yksityiskohtia.

Vauvaperheen irtiotto - vauvan ensitunnelmat reissussa

Lähdimme Perthistä tien päälle vajaat pari viikkoa sitten ja päätös tuntuu päivä päivältä oikeammalta. Huomaan nyt kärsineeni työuupumuksesta, mikä ei varsinaisesti helpottanut äitiysajan mukanaan tuoman toisenlaisen uupumuksen – unenpuutteen ja puuduttavan rutiininomaisuuden - vuoksi. Asumme tällä hetkellä Ranskan-mummolassa ja vaikutus on kuin viiden tähden lepolomalla.

Madame E asuu historiallisessa pikkukylässä Ranskan tunnetuimmalla aatelislinna-alueella Loiren laaksossa. Talo on kolmikerroksinen, valkoiseksi rapattu romanttinen huvila, jonka keskikerroksessa Mme E asuu itse, ylä- ja alakertaa hän vuokraa AirBnB-asuntoina. Keraamikko-käsityöläisen koti on kauniisti sisustettu vanhan roosan ja tumman puun sävyillä, kaikkialla on viehättäviä yksityiskohtia, osa matkoilta tuotuja, osa itse tehtyjä. Marokkolaiset messinkilyhdyt katossa, keraaminen minilinna-pöytälamppu senkin päällä, perhevalokuvia seinillä, valtava itämainen matto jyhkeän ruokapöydän alla, iloinen tuli Deville 1846-takassa. Taloa ympäröi laaja tontti, etupihalla syksylläkin kauniita hortensiaistutuksia, takapihalla jyrkkä ylämäki, suuria lehtipuita, mäen päällä uima-allas AirBnb-vieraiden käyttöön – tosin talviteloilla näin marraskuussa.

Teemme täällä perheenä yhdessä töitä sekä bisnekseen että yleisesti talonpitoon liittyen: puutarhanhoitoa, pikkuremonttia, paperitöitä, yleistä huushollausta, lapsenvahdintaa jaetusti. Löydän itseni, tajuan olevani luonteeltani perheyrittäjä: on valtavan motivoivaa työskennellä jonkin konkreettisen eteen yhteen hiileen puhaltavien läheisten kanssa. Mutta miten vauva-N suhtautuu ihanaan Ranskan-mummolaansa? No ei läheskään yhtä auvoisasti kuin äitinsä.

Meillä on ollut matkassa huonoa tuuria, sillä ensin E ja minä nappasimme sitkeän nuhan ja yskän lennolta, sitten N kärsi vauvarokon korkean kuumeen ja ihottuman kera. Nyt N vaikuttaa myös saaneen tämän nuhakröhän, juuri kun parani rokosta. Sairastelu, rutiinien muuttuminen ja tutun ympäristön katoaminen ovat vaikuttaneet N:ään niin, että ressukka ilmeisesti pelkää äidinkin katoavan, jos ei tässä roiku kirjaimellisesti kiinni 24/7. Hän haluaa olla sylissäni jatkuvasti, pikku kourat puristavat päättäväisesti paidankauluksesta tai niskahiuksistani. Tästä en lähde minnekään eikä kukaan muu saa pidellä minua tai aloitan palosireeniulvonnan, terveisin N.

Onneksi pari viime päivää on ilmassa ollut merkkejä, että N alkaa tottua ympäristöönsä, sillä hän on suostunut jopa leikkimään lattialla hetken, jos olen näköpiirissä. Isinkin syli on alkanut taas kelvata hetkittäin, mutta mummon ei, liian vieras vielä. Viime reissuun verrattuna matkustaminen N:n kanssa on toisaalta vaikeampaa, toisaalta helpompaa. Viisi-kuusikuukautisena hän oli paljon kiinnostuneempi ja innostuneempi vieraista ihmisistä, sekä asioiden katselemisesta. Hän viihtyi esimerkiksi lentokoneen penkissä tai vaunuissa hyvin, kun sai katsella uusia ihmisiä. 

Nyt N:ää kiinnostaa paljon enemmän asioiden tutkiminen omasta kädestä tai suuhun pistäen, mikään maisemien tuijottelu ei häntä viihdytä. Vieraat ihmiset ennemminkin pelottavat tai ujostuttavat nyt kahdeksan kuukauden kypsässä iässä, eikä hän samalla innolla ota kontaktia vieraisiin tai suostu syliin. Toisaalta, edelliseen matkaan verrattuna N osaa enemmän, eli hän voi istua syöttötuolissa tai lattiallakin hetken, etenkin tuettuna. Hän syö itse (pieniä määriä) sormiruokaa, joten ruokailu voi tapahtua yhtä aikaa muiden kanssa. Hän viihtyy yllättävän hyvin ravintoloissa, koska niissä saa maistella uusia (vauvaystävällisiä, tietenkin) makuja. Ja unohtaessaan pelkonsa, että äiti häviää, hän leikkii lattialla syvästi keskittyneenä eritoten nenäliinaboksiin – mikään ei ole hauskempaa kuin vetää paperia ulos luukusta ja repiä silpuksi!

Nukkuminen ei ole koskaan ollut N:n lempipuuhaa. Täällä yöt ovat vaikeutuneet entisestään. Toisaalta sairastelun vuoksi, toisaalta uutuuksien vyöryn takia, rauhoittuminen tuntuu hänelle hankalalta. N heräilee itkien pitkin yötä, suostuu nukkumaan vain minun vieressäni tai nukuttamanani, joten yön pätkittyminen vaikuttaa minunkin jaksamiseeni. Toisaalta päiväunet vaunuissa ulkona onnistuvat yhä hyvin, joten onneksi sentään päivällä saan taukoja ja tuokioita itselleni. E ja Mme E hoitaisivat vauvaa mielellään, mutta täytyy nyt odotella, että N pääsee sinuiksi uuden tilanteen kanssa ja uskaltautuu olemaan ”normaalisti”. Vauvan kanssa on usein mahdotonta tietää, mikä johtuu mistäkin, eli nukkuminen olisi saattanut notkahtaa ihan kotonakin. En halua syyllistyä liikaa siitä, että olemme mullistaneet pikkuisemme maailman toistaiseksi, onhan hänellä yhä lähellään tärkeimmät ihmiset ja enemmän huomiota ja leikittäjiä kuin kotona. 

Tätä kirjoittaessani muu sakki on ulkona hoitamassa asioita, N mukanaan, joten jonkinlainen normaaliin paluu orastaa.  Sopeutumisajan antaminen vauvalle tulee vaikuttamaan matkustustyyliimme, eli jatkossa tarvitaan hitaampaa ja rauhallisempaa tahtia, aloilleenasettumista, rutiineja, tuttuutta.

100% totuus

Reilu vuosi sitten, kaikki aluillaan, irtiotosta ei tietoakaan.

Joulu 2018 joulutillin katveessa, jouluna 2019 saamme oikean joulukuusen Suomessa!

Tällaiset treenit alkoivat jo Perthin-kodisssa, jatkuvat täällä Ranskan-mummolassa.

Irtiottajat Ranskanmaalla osa 1

Uunituoretta irtiottoelämäämme on nyt takana viikko Ranskanmaalla. Olemme ehtineet jo käydä kolmessa paikassa, sillä parin Pariisin-päivän jälkeen jatkoimme junalla Atlantin rannikolle Nantesiin ja sieltä takaisin sisämaahan Toursiin. Näistä Nantes ja Tours ovat E:n opiskelukaupunkeja ja pyrähdystemme syy opiskeluaikaisten kavereiden tapaaminen. Tulemme olemaan maassa kuukauden eli voin melkein ajatella ”muuttaneeni Ranskaan”.

Kuten kaikkialla, täällä on runsaasti sekä positiivisia että negatiivisia – tai siis sellaisina kokemiani – asioita. Positiiviset-listasta on helppo aloittaa. Tuoksuvat, rapeat, joka-aamuiset croissantit kulmaleipomosta. Vuohenjuusto, saucisson-makkara, vuosikertapunaviini, suklaiset eclaire-leivokset. Kullankeltaista ruskaa hehkuvat ginko-puut ja hevoskastanjat. Vuosisatoja kattava arkkitehtuuri, Napoleonin ajan patsaat ja suihkulähteet. Soljuva, sointuva ranskankieli. Viiniköynnökset liikenneympyröissä, muratit kivitalojen seinillä. Ruuhkaisilla kävelykaduilla paikalliset huikkaamassa iloisesti vauvallemme coucou (kukkuu, hei). Kuitenkin, mistä lie syystä, vahvemmin mielen päällä ovat ne `negatiiviset` tai ainakin kummalliset piirteet.

Ranskalaiset ovat tunnettua kulinaristikansaa, niin myös omienkin kokemusteni perusteella. Vieraita kestitään ja ravintoloissa syödään pitkän kaavan mukaan; aperitiivi, alkuruoka, pääruoka, juustot, jälkiruoka, ehkäpä vielä digestiivi eli jälkiryyppy. En ole itse ollut aiemmin mikään foodie, mutta vuodet toisaalta Australiassa, toisaalta ranskalaisen puolisona ovat opettaneet arvostamaan ja nauttimaan hyvästä ruuasta ja viinistä. Kulinarismissa sinänsä ei ole vikaa, ainoastaan suomalaisen ja ranskalaisen ruokakellon yhteensovittamisessa. Ensimmäinen majapaikkamme, ystäväperheen koti Pariisissa, demonstroi.

Koska E:lle normaali illallisaika on klo 19-20 (nyt vauvan myötä klo 18-19), oletin tämän olevan ruoka-aika isäntäväellemmekin. Ehei. Odottelin, odottelin, nälkä suolissa naukuen, kun viimein klo 21.30 otettiin tarjolle aperitiivit eli ruuanalusryypyt ja pikkusuolaiset. Tässä vaiheessa vauva oli ollut nukkumassa tuntikaupalla (onneksi). Suomalaiselle ajatus alkoholista tyhjään vatsaan on jo sinällään epäterveellinen, mutta olen tapaan nykyään tottunut. Aperitiivista voi yleensä laskea, että ruokailun aloitukseen on vielä puolesta tunnista tuntiin, riippuen, miten kiihkeään keskusteluun seurue heittäytyy eli miten nopeasti ruoka muistetaan tuoda pöytään. Apero-mojito kädessä, hiki otsalla, tiesin ettei petiin pääse ennen puoltayötä. Vaikka vierailu oli tosi mukava ja ruoka maittavaa kuten aina, väkisinkin tuskastuttaa joka kerta, kun kello tikittää hukkaan priimaa nukkuma-aikaa, kohti vauvan vääjäämätöntä aamuviiden heräämistä.

Olen aiemmillakin käynneilläni havainnoinut, eritoten Pariisissa, että ranskalaiset heittävät piutpaut esteettömyydelle. Rampit, rullaportaat ja hissit ovat poikkeus, eivät sääntö. Esimerkiksi tätä kirjoitan nelikerroksisen UUDEN kerrostalon ylimmän kerroksen asunnosta – talossa ei ole hissiä. Juna- ja metroasemilla hissit ovat aivan yleisesti joko rikki, loistavat poissaolollaan tai niihin mahtuu yksi matkustaja matkalaukkuineen kerrallaan. Kaksi aikuista, kaksi jättimatkalaukkua, kolme reppua, yksi vauva ja Hilux-luokan vaunut* eivät mahdu samaan hissiin edes kenkälusikalla vänkäämällä.

Hissittömyyteen liittyy toinen suosikki-inhokkini, opastuksen puute. Ranskalainen logiikka on aivan omanlaistaan säätämistä. Esimerkki 1: Pariisin Charles de Gaulle-kentällä on kahvila- ja ruokala-alue pohjakerroksessa. Sinne ei mene yksikään hissi ylemmistä kerroksista suoraan. Pitää ensin mennä kerrokseen kaksi, kävellä sen puoliväliin, ja löytää tietty minihissi, jolla kahviloihin pääsee. Missään ei tietenkään ole mitään kyltitystä oikeaa hissiä kohti. 

Esimerkki 2: taas, Charles de Gaulle-kentältä. Kentällä on pikaparkkipaikka matkustajien jättöä ja noutoa varten. Tätä ei kuitenkaan missään kerrota, ei edes kyseisen parkkipaikan kohdalla. Se pitää vaan tietää, tai kysyä englantia osaamattomalta kenttähenkilökunnalta. Tämä salainen drop off-piste on kerroksen kaksi 10D-ovella ja tietoa pitää ilmeisesti varjella verivalan lailla.

Esimerkki 3: juna-asemilla lähtölaiturit kerrotaan vasta varttia ennen junan lähtöä, ei niin, että junilla olisi ennaltamäärätty, helposti löytyvä raide. Tämä tarkoittaa, että kahdellekymmenelle raiteelle pysähtyven junien kaikki matkustajat parveilevat odotushallissa sen sijaan, että voisivat järkevästi jalkautua oikeille laitureille ajoissa. Viime minuuteilla tout le monde rynnistää oikeaa junaa kohti tukkien totaalisesti edellämainitut minihissit, aiheuttaen verisuonenpullistuman edellämainituille matkaajille matkalaukkuineen ja vauvoineen.

Tämä on neljäs matkani Ranskaan ja ja olen tähän saakka ihmeelllisesti välttänyt ranskalaisten, etenkin pariisilaisten, kuuluisan tylyyden. On Ranskan-matkaajien yleinen valituksen aihe, että heitä on kohdeltu töykeästi etenkin tilanteissa, joissa matkailija puhuu englantia, mutta vastapuoli ei sitä halua käyttää. Oman kokemukseni perusteella ranskikset ovat ujoja englanninpuhujia ja mieluiten vastaavat ranskaksi takaisin, eivät ylpeyttään tai tylyyttään, vaan koska eivät oikeasti osaa englantia kauhean hyvin. Itselleni tämä ei ole suuri ongelma eikä edes tylyyttä. Ymmärrän sen verran (hitaasti puhuttua) perusranskaa, että olen tähän saakka pärjännyt. Muttamutta, sitä ihan oikeaakin tylytystä on.

Esimerkki 1: jos ranskalaisen mielestä puhuttelet häntä epäkohteliaasti, hän saattaa vastata korostetun kohteliaasti, kuin opettaja typerää oppilasta läksyttäen. Itse en tätä osaa suoraan erottaa, mutta E manailee asiaa jatkuvasti, koska on Aussilassa unohtanut ”riittävät” käytöstavat ranskalaisella mittapuulla. 

Esimerkki 2: kävimme Pariisin keskustassa kaveriperheen kanssa autolla, parkkeerasimme ja maksoimme asianmukaisesti. Palatessamme autolle se oli ympäröity torikojun rangoilla – katu olikin suljettu iltamarkkinoita varten. Autoa ei saanut ajettua ulos purkamatta metallitankoja. Sen sijaan, että markkinoita pystyttävät työntekijät olisivat pahoitelleet saati auttaneet, he syytivät meille täyslaidallisen kirouksia, kun purimme kojun, peruutimme auton pois ja pystytimme kojun takaisin. Missään ei ollut minkään valtakunnan merkkiä, ettei tielle saa tänään pysäköidä. Emmekä olleet ainoat samassa jamassa: palttiarallaa joka kymmenes koju oli rakennettu parkkeeratun auton ympärille. 

Kummastelun aiheita tulee varmasti vielä liuta eteen, etenkin, kun meillä on tilaisuus asua ranskalaisissa perheissä ja siten nähdä aitoa arkea AirBnb-siloittelun sijasta. Loppukaneettina eli loppumotkotuksena vielä ranskalaiskotien vessat. Niissä ei ole juuri koskaan käsienpesupaikkaa, vaan kädet pitää mennä pesemään keittiöön tai suihkuhuoneeseen. Tämä ei tosin ole aivan uutta minulle, sillä aussitalotkin usein suunnitellaan samalla logiikalla. Australiassa vessa on yleensä kodinhoitohuoneen yhteydessä, ja kodinhoitohuoneessa on lavuaari, toisin kuin Ranskassa, jossa kodinhoitohuone on tilaavievää luksusta. Julkisista vessoista löytyy sen verran marinan aihetta, että niissä ei ole läheskään aina vaipanvaihtopistettä tai jos sellainen sattuu olemaan, se on vain naisten puolella. Äidin hommia moinen rättisirkus, ilmeisesti, kiitti vaan. N joutuukin kokemaan vaipanvaihtoja lattialla alustan päällä.

*Hilux-vaunut: meidän Aussilassa näppärät yhdistelmärattaat ovat täkäläisillä keskiaikaisilla kujilla, busseissa ja junissa isot ja kankeat kuin lava-auto muotiputiikissa.

Vaunut, reput, ostoskassit, vauvat kainaloon ja menoksi.

Aussilan vauvanhoito-ohjeet testissä

Joka maassa on omanlaisensa tavat, uskomukset ja opastukset vauvanhoitoon. Tässäpä suomalais-ranskalais-aussivauvan testiajo aussiohjeista, eli mitä paikallinen neuvola ja moninaiset infosivustot opastavat.

1. Laita vauva aina nukkumaan samaan paikkaan

Jotta vauva alkaisi aivan vastasyntyneestä saakka nukkua hyvin, perusohje kuuluu, että vauvan tulee tottua nukkumapaikkaansa. Paikan on oltava hiljainen ja pimeä. Aussilassa vauvalla on usein oma huone, nursery, jo vastasyntyneestä. Vauvan voi myös nukuttaa kehtoon tai pinnasänkyyn vanhempien huoneeseen ja virallinen ohje onkin, että vauva nukkuisi yöunet vanhempien huoneessa vähintään puolivuotiaaksi.

N testaa: onko pakko jos ei haluu? Ei minua huvita nukkua jossain ankealla patjalla pelottavassa pimeässä huoneessa yksin, kun voin nukkua turvallisesti äidin tai isin sylissä tai mukavasti keinahtelevissa vaunuissa. No, nykyään näin isona poikana (7kk) voin jo nukkua yksinkin makkarissa, kun siellä varjoissa pesivät möröt ja kammotukset pelkäävät minua eikä toisinpäin.

Äidin kommentti: muuten hyvä, mutta minne vanhempi pääsee kotoa koskaan ikinä, jos vauvan nukkumiset sängyssään määrittelevät päivärytmin? Etenkin vastasyntynyt nukkuu paljon ja epäsäännöllisiin aikoihin. Kyllä suomalainen malli, että päikkärit nukutaan vaunuissa, toimii paljon käyttäjäystävällisemmin sekä vanhemman että vauvan näkökulmasta. Vauvakin nukkuu pidempiä unia raikkaassa ulkoilmassa - jos siis sattuu raikas eikä tukahduttavan kuuma vuodenaika.

2. Vauvalle paras rytmi on syö-leiki-nuku, ei saa nukahtaa rinnalle

Vauvan hyvinvointia tukee, että vauva oppii tietyn selkeän päivärytmin. Paras jaksotus on, että vauva syötetään heti tämän herättyä, sitten leikitään ja puuhaillaan ikään sopivasti, jonka jälkeen vauva heijataan uneen tai mieluiten opetetaan nukahtamaan itsekseen omaan sänkyynsä. Jos vauva ei millään nukahda yksin, vauvan selkää voi silitellä, tai takamusta taputtaa sydämensykkeen rytmiin. Vauva lasketaan petiin kun tämä on unelias, muttei vielä nukahtanut.

N testaa: leikkiessä tulee ärjyvä nälkä, maitoa tänne niinkuin olis jo! Ruokaa pitää saada heti herättyä SEKÄ ennen nukahtamista, tietenkin. Miten sitä muuten nukkuu, jos pian herää tyhjin vatsoin? Ai mitä tarkoittaa unelias, mutta vielä hereillä? Minä ainakin leikin aivan tappiin asti ja sitten tipahdan melkeinpä ylikierroksilta, mutta pelkästään, jos äiti tai isi avittaa uneen maidon, tuutulaulujen tai vaunujen avulla.

Äidin kommentti: "unelias mutta hereillä", buahhhahaha. N ei ole edes vastasyntyneenä ollut sellainen tuhiseva käärö, joka hiljakseen ja omin neuvoin tuudittuu uneen tultuaan riittävän väsyneeksi. Evoluution näkökulmastakin on outoa, että maitoa ei saisi käyttää vauvan "unilääkkeenä" - eivät pienokaiset sata, tuhat tai satatuhatta vuotta sitten tienneet, että eivät saisi nukkua tissille vaan tulisi uinahtaa johonkin pepuntaputteluun.

3. Vauvan tulee nukkua läpi yön viimeistään puolivuotiaana

Mikäli vauva heräilee yöllä, tällä on nukkumisongelma, johon saatetaan tarvita spesialistin eli unikonsultin apua. Erilaisia unikoulumetodeja on monia, jotka vaihtelevat heijauksesta ja pepun- tai patjantaputuksesta extinction- eli tukahdutusmetodiin, jossa vauva laitetaan omaan huoneeseensa tiettyyn kellonaikaan ja tätä EI mennä katsomaan lainkaan koko yönä, vaikka vauva itkisi miten. Näin vauva oppii, että yö on nukkumista varten, ei vanhempien kanssa sosialiseeraamista.

N testaa: ... jätetään yksin yöksi? Mutta entäs nälkä? Sylinkaipuu? ... möröt ja kammotukset?

Äidin kommentti: unikoulua saatetaan tarvita, jos heräily vie vanhempien voimat, ja varmasti helliäkin metodeja on. Virallisissa ohjeissa ei kannusteta tuohon rajuimpaan extinction-metodiin, vaan asteittaiseen yksinoloon opettamiseen: vauvan annetaan totutella nukahtamiseen hivenen pidempiä aikoja kerrallaan, kunnes tämä toivottavasti oppii vaipumaan itsekseen uneen. Meillä puolen vuoden merkkipaalu oli ja meni, N heräilee yhä kuten mielestäni normaali vauva, joten jatkamme tutilla ja maidolla nukutusta. Unikoulujen pulma mielestäni on tuo nukkumisongelman korostaminen - tavallinen vauvan käytös muutetaan/muuttuu ongelmaksi ohjeiden takia, koska vanhemmat kokevat huonommuutta siitä, ettei puolivuotias tai vuosikaskaan nuku 8-10h putkeen.

4. Kiinteät ruuat aloitetaan riisivellillä

Koska vauvat usein potevat rautavajetta puolen vuoden iän ylitettyään, paras aloitusruoka on rautarikastettu riisijauho. Myös muita rautapitoisia ruokia kannattaa antaa heti alkuun, kuten lihaa.

N testaa: (mums mums) no hyi, kautta ripulivaippani! Karmeaa vettynyttä sahanpurua.

Äidin kommentti: joo ei. Riisivelli on täysin mautonta ja koostumukseltaan ruokahaluttomuutta herättävää. Riisiä ensiruokana kritisidaan nykyään siitä, että riisi sisältää arseenia ja saattaa olla vaarallista isoina määrinä. Tämä ohje onkin mielestäni poistumassa, vaikka neuvolassa se yhä annettiin. Riisivellin toinen ongelma on, että se totuttaa mauttomaan muussiin ruokana ja tutkimusten/spekulaatioiden mukaan saattaa altistaa hiilarihimolle isompana - lapsi ei osaa syödä monipuolista, terveellistä ruokaa, vaan suosii vaikkapa ranskanleipää. Rautapitoisten ruokien ohje sen sijaan kuulostaa järkeenkäyvältä.

5. Aktiivinen kanssakäyminen vauvan kanssa on paljon tärkeämpää kuin lelut

Lelujakin tarvitaan vauvan viihdykkeeksi, mutta niitä voi tehdä itse helposti ja halvalla, uutta ja hienoa ei tarvitse olla. Vaikkapa napeilla täytetty muovipullo muuttuu helistimeksi ja tarvikkeet siihen löytyvät melkein joka talosta. Ihmisten kasvot, juttelu ja kaikenlainen yhdessäolo kiinnostavat vauvaa enemmän kuin tavara.

N testaa: Leikitään! Jee! Aamusta iltaan! Katso äiti miten sain tämän lelun käteen itse! Jee, isi hyppyyttää! Jee! Ai mennään kyläilemään tai kaupungille? Jee, uusia ihmisiä, jee!

Äidin kommentti: mitäpä tähän lisäämään, 100% samaa mieltä. Hieman paradoksaalisesti tämä leluohje taitaa olla ainut, jota perthiläiset eivät näytä ottavan kovin tosissaan, tai eivät ainakaan yhtä tosissaan kuin noita neljää aiempaa. Taatusti vanhemmat seurustelevat ja leikkivät lastensa kanssa, mutta leluvuoret ovat aivan erilaisia kuin omassa lapsuudessani. Tosin en tiedä, onko sama tavara"taivas" vyörynyt Suomeenkin.

Olen usein maininnut, että Perth on kuin Suomi 80-luvulla juppikulutuskulttuureineen, jossa monikaan ei pode huonoa omatuntoa (yli)kulutuksesta, muovikrääsästä tai kertakäyttötuotteista. Aussipiireissäni on sentään muutama äiti, joita kiinnostaa esimerkiksi toy swap eli lelujen vaihtaminen päittäin, jotta uutta ei tarvitsisi jatkuvasti ostaa. Sen sijaan esimerkiksi neuvolani mammapiirin baby halloweenin naamiaisasut olivat lähes kaikki uutena kaupasta, ja jäin yksin kirppari-inspiraatioideni kanssa. Suomalaisten vanhempien kesken sen sijaan kierrätämme innokaasti sekä vaatteita että leluja, ja niitä annetaan ja myydään eteenpäin aina tarpeen tullen.

On taas se aika vuodesta, kun Halloween- ja joulutavara täyttävät marketit. Kuva target.com