Alkukevättä Australiassa

Kotona ollaan, huhhuh. Australiaan-paluu sujui sinällään logistisesti hyvin. E reissasi tänne ennen meitä töitä jatkamaan jo elokuun lopussa. Muksu ja minä kävimme vielä Suomen-kiekan toisaalta sukulointimielessä, toisaalta yliopiston työkuvioissa. Tutkijatiimilläni oli retriitti luonnontutkimusasemalla, ja se oli oikein virkistivä ja työintoa kasvattava sosiaalinenkin tapaaminen: me kun yleensä kohtaamme pelkästään Zoomissa, mikä ei voi korvata aitoa läsnäoloa. 

Logistiikasta puheenollen, lapsen kanssa oli ehdottomasti helpompi lentää Meksikosta Kanadan kautta Suomeen ja vasta sitten jatkaa (parin viikon tauon) jälkeen Australiaan. E:n reitti Cancun-LA-Singapore-Perth oli epäilemättä tehokas, mutta kaikki tuo yhteen pötköön olisi kyllä ollut hermoriekaleiden tuuleenlennätystä nelivuotiaan kanssa: 40 tuntia reissuamista näes. 

Minulla roikkuu vielä kerrottavaa Kolumbiasta ja muutenkin reissusta, mutta arkeenpaluu näin pitkän poissaolon jälkeen on imenyt kummasti mehut ja kirjoitusinspistäkin. Kun olemme eläneet kuin rusakot pellossa joustavilla aikatauluilla ja hyvin erilaisia kokemuksia keräten lähes puoli vuotta, arkirutiineihin totuttelu ja ihan toimistoaikaan sopeutuminen (Kanadassa työskentelyaikataulu oli melko vapaa) ovat kaikki kuin laskeutumista eri planeetalle. Anteeksi mitä, joka arkiaamu töihin tai kindyyn? Vain viikonloppuisin vapaata koko perheellä yhtä aikaa? Ei spontaaneja vaellusreissuja lähivuorille? Ei tutustumista meille ennestään tuntemattomiin tapoihin, kulttuureihin, historiaan, ihmeisiin? Ei kodinvaihtoa joka neljäs tai kuudes viikko, tai nopeimmillaan parin viikon välein? Mitäs täällä sitten tehdään... naputetaan tietokonetta, ok. Tottakai nämä ovat kaikki first world problems ja olemme pääsääntöisesti palanneet arkeen ihan mielellään, pysyvyyteen totutellen ja siitä nauttienkin. 

Paikalleen pysähtyminen toi oudon sivuelementin, nimittäin levottomat unet. Pikkujeppe näki painajaisia muutaman ensimmäisen yön aikaeron kourissa, ja heräsi itkien peläten, että on eksynyt tai joutunut meistä erilleen. Lapsi pärjäsi koko reissun täydellisesti, mutta kotiinpaluu ehkä antoi tilaa alitajuisten pelkojen pulpahtaa pintaan. Hän myös alkuun valitti, ettei koti tunnu kodilta, tämä ei voi olla oikeasti kotimme. Oli ressu jo niin tottunut siihen, että meillä on melkein jatkuvasti muita ihmisiä ympärillä: joku isovanhemmista tai veljistäni, muita läheisiä unohtamatta. Minä puolestani heräsin joka aamu ensimmäisen viikon aivan sumussa, tunnistamatta, missä olen ja miksi. Unissani pakkasin tai minulla oli kiire pakata, jotta pääsemme seuraavaan pisteeseen. Eli viimeisten viiden viikon rytmi oli liian tiukka siirtymineen (Meksiko-Kolumbia-Meksiko, Suomessa kolme eri majapaikkaa plus se retriitti). 

Kuitenkin, poissaolomme ajan tuntui kuin olisin hetkellisesti jäänyt eläkkeelle tai pikemminkin voittanut lotossa -- sain ja saimme tehdä elämässä ihan pelkästään sitä, mikä itseä kiinnostaa, tuntuu mielekkäältä, inspiroi ja palkitsee. No, ei tämä tavallinen arkikaan huonoa ole, ja siksipä ajattelin kirjoittaa ihan peruskuvausta arkipäivästä Perthissä nyt, kun kevät on päässyt kukkaan. 

Havahdun ennen kännykän kilkatusta verhon takaa kajastavaan valoon. Kello on 6:40. Olisin saanut nukkua vielä viisi minuuttia. Hyvällä tuurilla ehdin selailla uutisia, sähköpostit ja Instaa/Facebookia seitsemään. Muksu normaalisti herää 07:30 paikkeilla, paitsi silloin, kun olen itse tosi väsynyt ja kaipaisin pidempää loikoilua (silloin napero on ylhäällä taatusti ennen seitsemää) tai silloin, kun meillä on kiire ja häntä ei meinaa saada ylös edes kahdeksalta. Teen aamupalan meille kummallekin: yleensä tummaa paahtoleipää ja hedelmiä, minulle Earl Grey-teetä, lapselle appelsiinimehua. Välillä yritin tehdä "terveysmuffineja" aamupalalle, mutta ipana ei niistä pidä ja jouduin tuhoamaan tuotokset yksin. E lähtee töihin jo ennen heräämistämme, koska hän tekee 9-tuntista päivää ja saa vastineeksi yhden päivän joka toinen viikko vapaaksi. 

Nyt on se aika vuodesta, kun ensimmäinen heräämisen jälkeinen toimi on avata kaikki verhot ja laittaa Dyson-lämmitinpuhallin päälle olkkarissa. Verhotkin siis avataan lämmitykseen, jotta aurinko pääsee pian sisään. Meillä ei ole lämmitystä kuten pattereita, lattialämmitystä, ilmalämpöpumppua tms, joten ainut lämmönlähde on se ostettu sähköpuhallin oman ruumiinlämmön lisäksi. Tämä on täysin normijuttu Perthissä (edelleen käsittämättömästi), vaikka talvisin yöllä ulkolämpötila on nollassa ja näin syksylläkin +10-15 asteessa. Aamupäivästä voi avata ikkunat ja ovet, jotta talo lämpiää. Kyllä, täällä lämmitetään ristivedolla. 

Kun olen tiputtanut pikkujepen tarhaan eli kindyyn (päiväkodin esi-esikoulu), suuntaan lähiömme kirjastoon. Kirjoitan, luen, editoin, luen, kirjoitan ja viivyttelen 3-4 tuntia kirjastolla, kunnes en pysty enää istumaan koneella (vaikka pidänkin jaloittelutaukoja sekä lounastauon). Kotona keitän kahvit -- yleensä tosin kofeiinitonta pikakahvia, koska meillä ei edelleenkään ole kahvinkeitintä, se on nyt kylläkin tilattu ja postissa -- ja pidän välipala- ja huilitauon. Katselen yleensä dokumentteja joko YouTubesta tai striimauspalveluista. Joskus onnistun löytämään dokkarin, joka jotenkin liippaa tutkimusaihettani, jolloin teeskentelen, että katselu on osa työntekoa. Joskus tuijotan jotain ihan muuta irrottautuakseni; juuri löysin mielenkiintoisen sarjan Primeltä, joka kertoo englantilaisesta maaseudusta historian kuuluisien kirjailijoiden elämäkertojen kautta (Jane Austen ym). Telkkari auttaa jäähdyttämään aivot, ja yleensä vielä ehdin ja jaksan näpyttää jotain tunnin tai pari. Loppupäivän työaika kuluu tutkimukseen liittyvän kirjallisuuden lukemiseen. Pausseilla hoitelen sellaisia kotihommia, jotka on nopeaa suorittaa: tiskikoneen tyhjennys, pyykkikoneen täyttö, laskujen maksu. Jee. 

Jos päivä sattuu olemaan perjantai, työskentelen silloin toisessa pestissäni Australian osavaltiohallinnolla. Virastotyötä ei pysty glamouriseksi kuvailemaan, yrittipä miten päin vain. Sekin on lukemista, kirjoittamista, editointia, kirjoittamista, lukemista sekä viiveitä: jokin päätös ei ole vielä tullut, isopomo ei ole allekirjoittanut tai jotain tietoa ei ole vielä julkistettu. Selkein ero näissä kahdessa työnkuvassa on, että yliopistolla tutkin sellaista, mikä itseäni kiinnostaa, ja virastossa sellaista, mitä minulle osoitetaan. Niin ja virastohomma on 100x byrokraattisempaa, hitaampaa ja kuivempaa. 

Viimeistään kuudelta olemme kaikki kotona ja jompikumpi (yleensä minä, koska tykkään kokkauksesta) alkaa aterianvalmistukseen. Käyn pari kertaa viikossa ruokaostoksilla Aldissa -- täkäläinen Lidl -- ja I <3 Aldi. Minusta on jotenkin huojennuttavaa, että kauppa on kohtalaisen pieni, aina edullinen, eikä perusvalikoima vaihdu juuri koskaan. Siellä on tehokasta asioida, eikä valintoihin mene iäisyyttä. Tosin Aldin erikoisuus on ihan minkä tahansa sekalaisen kaman myyminen vaihtuvissa erissä, mikä toisaalta antaa metsästysvietille tyydytystä: olen kantanut sieltä kotiin kivat japanilaisteemaiset aamiaiskulhot, pitkävartisia villasukkia ja merino-aluspaitoja, sekä puutarhatyökaluja ihan muutamia mainitakseni, ruokakaupan valikoimista. Sieltä saisi silloin tällöin myös huonekaluja, remonttityökaluja sekä kodinkoneita. Kaupasta, jonka koko on perus-kortteli-S-market. Ainiin, ja Aldissa on hollantiviikot joka elokuu, silloin siellä myydään lavoittain salted licorice eli salmiakkia!

Iltaruokamme on yleensä jokin ruokaisa salaatti, tai proteiinia kasvislisukkein. Tänään ajattelin tuunata valmiista riisi-papu-kana-annoksesta pakastevihannesten kanssa wokkiruuan. Lapsihan ei näitä syö, se olisi ihan liian helppoa. Yleensä laitan jotain simppeliä hänelle erikseen: pastaa tai riisiä, kinkkua tai kanaa, itsetehtyä tomaattipizzaa tms. Porkkanatikkuja ja kurkkua kylkeen, tai omenaa, marjoja, mikä nyt olisi sen päivän monipuolisin setti. 

Ulkoilu on jäänyt näiden kahden kotiviikon aikana hieman vähiin, en vain saa aikaiseksi lenkkeillä päivän aikana ja illalla en jaksa. Nyt olisi ehdottomasti paras aika vuodesta olla ulkona, kun lämpötilat ja säät ylipäätään ovat optimaaliset: +18-28 päiväsaikaan ja joko helottavaa aurinkoa tai poutaa. Myrskytuulet ja viistosateet ovat jo jäämässä taakse. Perthin sadekausi kestää kesäkuusta syyskuuhun, mutta joinain vuosina se jatkuu marraskuulle. Perthin kevät voi siis olla rajusti myrskyisämpi kuin Suomen syksy. 

Kevätkukkien kukinta alkaa elokuun lopulla ja tällä hetkellä kukkaloisto on parhaimmillaan. Sitä ei kuitenkaan aina oikein tajua: Suomessa kukinta tarkoittaa yleensä erilaisia ruohovartisia kasveja, täällä enemmänkin puita ja pensaita. Osa kukista on todella näyttäviä, eksoottisia ja suuria, osa puolestaan aika vaatimattomia. Omia suosikkejani ovat pulloharjapuu, banksiat sekä Geraldton wax, joka minusta näyttää hieman jättikokoon suurennetulta kanervalta varpuisuudessaan ja haaleassa violetissaan. 

Viikonloppuisin yritämme aina tavata kavereita ja ylläpitää sosiaalista elämää. Minusta on ihan liian helppoa lipsahtaa rutiiniin, jossa koti-työt-kotityöt-harrastukset-velvollisuudet-lellit, tellit ja vellit vievät kaiken ajan ja lopulta tajuaa, että sosiaaliset piirit ovat kutistuneet ja ystävyyssuhteet rupsahtaneet. Siispä olen jo vuosia panostanut aktiivisesti siihen, että pidän yhteyttä yllä mahdollisimman moniin, jottei etääntymistä tapahdu ainakaan minun takiani. Tietysti joidenkin kanssa on välillä tiiviimmin, välillä harvemmin, elämäntilanteen mukaan. Mutta olen oikeasti onnellinen siitä, että meillä on täällä ns. vakiintuneet piirit, joiden seuraan, apuun, ystävyyteen ja huumoriin voi luottaa. 

Maahanmuuttajana tämä on melkeinpä pakkorako, koska minkäänlaista "valmista" verkostoa emme voineet saada: perhettä ja sukua ei täällä ole, paitsi tietysti E:n veli vaimoineen ja pian on myös tulossa perheenlisäystä eli naperomme saa serkun leikkikaveriksi! Tätä odotan innolla. Tämä ranskalais-japanilais-aussi-lapsi kuvaa hyvin nyky-Australiaa, eli lähes jokaisen tausta on ns. monikulttuurinen ja useista maapallon kolkista ja kielistä ammentava. Toki aboriginaaleja ei sovi unohtaa, päinvastoin.

Täällä äänestetään pian siitä (vihdoin), tulisiko perustuslakiin kirjata oikeus, jossa aboriginaaliedustusto voisi neuvoa Australian hallitusta heitä itseään koskevissa asioissa. Tietenkin lähestyvä äänestys on johtanut paniikinlietsontaan (apua saavatko aboriginaalit nyt jotain, mitä valkoisilla ei ole, ei käy kääk), mutta tulos nähdään muutaman viikon kuluttua. Tulevat sukupolvet tuskin tällaisesta riitelevät ainakaan yhtä hartaasti. Muksumme tarhassa lausutaan ennen ruokailua jotakuinkin tällaista: Täällä ovat ystäväni ja perheeni, taivas ja maa. Kiitos Noongar-kansalle, kun saamme kaiken jakaa. 

Geraldton wax-kukkapuska. Kuva: As Daisy Does-nettikauppa

Pulloharjapensaan kukkia (bottlebrush tree).

Yksi 170:sta tunnetusta erilaisesta banksiasta. Kuva Resources Ausplants.

Outoa Australiassa - pienet erot suomalaisen silmin

Kyselin Australian suomalaisilta netitse, millaisia pieniä arkipäivän eroja he ovat huomanneet Australian ja Suomen välillä. Vastauksia tuli lähes 600, eli vaikka tekisin tästä viisiosaisen juttusarjan, jokaiseen postaukseen pitäisi upottaa 120 vastausta. 

Niinpä joudun erittäin paljon tiivistämään ja valitsen vain muutamia paljon toistuneita huomioita esittelyyn. Kyllä näistäkin varmasti jo kuvaa saa, mitkä kaikki jutut sattuvat suomalaisen silmään Aussilassa – ja taas Suomessa käydessä siellä, outouksina tai erilaisuuksina. Aion kirjoittaa näistä kolme postausta, ensimmäiseksi tarkasteluun pääsee koti. Seuraavina vuorossa yhteiskunta (sis päivähoito, koulu, työt, kaupunkirakenne) sekä tavat (eli kaikki mitä yli jää :D ).

Kotona vietetään iso osa elämästä ja eipä siksi yllätä, että suuri osa vastauksista käsitteli kotia. Perustavanlaatuisia huomioita lähes kaikille Suomesta tänne muuttaville tuntuvat olevan seuraavat.

Kodissa ei ole eteistä. Kävellään ulko-ovesta suoraan olkkariin tai keittiöön. Tai, oikeaa etuovea ei käytetä koskaan, vaan kotiin tullaan autotallin kautta. Ja koska ei ole eteistä, ei ole myöskään eteisen naulakkoa eikä kenkätelinettä. Mikseivät aussit tajua, että eteinen naulakoineen kuuluu kotiin? Minne ne kengät on tarkoitus työntää? Moni jättääkin kengät autotallin lattialle tai on kyhäillyt sinne kenkätelineen. Autotallissa saattaa olla myös ekstra-jääkaappi, jossa pidetään kylmiä juomia, etenkin ausseille tärkeitä oluita. Olutta voi täällä ostaa jopa drive-in-kaupasta, jollaisia ei Suomeen voi kuvitella edes scifi-sarjoissa.

Jos ulko-ovi "kuuluu" keittiöön, niin keittiöstä puolestaan puuttuu olennaisia asioita, kuten sekoittajahana, tiskiharja, sekä vain pintojen pyyhkimiseen käytettävä rätti. Samalla luutulla kun saatetaan tiskata, pyyhkiä pöydät, lattiat, sekä lapsen suu. Argh. Myös tiskaamisen oikeaoppisuudesta on moni vääntänyt aussipuolison tai -sukulaisten kanssa. Australiassa on tavallista kuivata astiat suoraan pesunesteen jälkeen, siis niitä ei välillä huuhdella. Tätä ei moni suomalainen kestä – ruuat suoraan Fairy-kelmuisille lautasille? Yäk!

Kodista puuttuu muutakin kuin tiskirätti, nimittäin koko siivouskomero. Siivousvälineet laitetaan milloin minnekin, kuten autotalliin, jääkaapin ja seinän väliseen rakoseen tai jopa sohvan alle/taakse.

Tarkemmin ajatellen kodista ei puutu vain muutamia ylläpitovälineitä, vaan muutakin olennaista, kuten eristys. Suoraan sanoen perus-aussitalo on glorifioitu teltta: joka raosta vetää ja ahteri jäätyy vessanpöntön renkaaseen kiinni talvisin, koska perus-vessassa on tuuletusikkuna, jota ei pysty sulkemaan. Olen itse viime viikot koittanut löytää lapselle sopivaa nukkuma-asua, koska normipyjama ei täällä riitä (etenkään, jos lapsi potkii peiton pois yöllä kuten meillä). Olisi tarjolla erilaisia topattuja makuupusseja, fleece-haalareita, jopa topattuja potkupukuja. Toppa-makuupussi ei meille käy, koska lapsi inhoaa pussissa nukkumista, se kietoutuu ympärille ikävästi. Toppa-potkupuku olisi paras, mutta niitä ei enää kaksivuotiaan koossa saa. Pitänee hommata pari fleece-pukua ja käyttää niitä päällekkäin, jos ei muu auta, nyt kun yölämpötilat alkavat tippua ulkona nollaan ja sisällä jonnekin +15:een.

Raoista ei pääse sisään pelkkä tuuli ja viima, vaan Australian kuuluisat eläimet, eritoten hyönteiset, lue: hämähäkit ja torakat. Jokainen tännemuuttava joutuu opettelemaan ainakin tunnetuimmat myrkkyotukset, ettei vahingossa koita kämmenellä listiä jotain pistävää hirmua, tai astu myrkkyhämähäkin päälle. Torakantorjunta-ainetta on pakko olla siellä siivouskomeron virkaa hoitavassa nurkassa, vaikka eihän siihen torakka kuole, kun ei kuole edes ydinpommiin.

Ihmettelin toissapäivänä, mikä terassilla kilkkaa illan hämärtyessä. Menin tutkimaan. Mies ja poika siellä yhteistuumin jahtasivat torakoita, heinäsirkkoja ja hämähäkkejä. Mies osoitti, poika koitti kauhalla mojauttaa. Aina ohi, tietenkin, kaksivuotiaan koordinaatiokyvyllä. Olisin vuosikymmen sitten ollut iloinen ötököiden jahdista, nyt teki mieli pitää RSPCA-puhuttelu, että on niilläkin oikeus elää. Ja yhtään eläintä ei siis tässä vahingoitettu, kaikki pääsivät karkuun.

Meillä muuten tehtiin pientä remonttia, tai tarkemmin sanoen vuokra-agentti sai viimein hoidettua puoli vuotta roikkuneen asian. Kun muutimme, kodinhoitohuoneessa oli tapahtunut vesivahinko, pesukone oli vuotanut vettä käytävälle lattialaminaattien alle. Laminaatit oli revitty ja käytävä oli betonilla. Nyt puoli vuotta talossa asuttuamme viimein löytyi joku remppafirma, joka ehti pari tuntia käyttää betonin peittämiseen – kokolattiamatolla tietenkin. Täällä on valtava remonttibuumi, koska aussit eivät ole saaneet matkustaa ulkomaille eivätkä oikein maan sisälläkään yli vuoteen. Ja jonnekin ne lomabudjetit pitää käyttää: koti alkaa näyttää aika nuutuneelle, kun sen seiniä tuijottaa paljon ahkerammin kuin minään aiempana vuonna. Eli yhtään remppa-ukkoa tai -akkaa ei ole ollut vapaana tätä ennen.

Matto oli yllättäen laitettu ihan siististi, vaikka sen asennus vei luvatun tunnin sijasta 2,5h ja vaati kaksi työntekijää yhden sijasta. Tiesin jo puhelun saadessani, että luvattu ei tule pitämään, joten ei siitä sen suurempaa stressiä. Mutta tämäkin jaksaa suomalaisia naurattaa/itkettää, että koskaan ei tule ihan täyttä faktaa eivätkä asiat myöskään hoidu ihan tismalleen niin kuin piti. Meidänkin piti lopulta itse naputella mattonaulat tiiviimmin lattiaan, ne nimittäin tuikkivat ikävästi jalkapohjiin.  

Suomalaisia perinteisesti ihmetyttää tämä kokolattiamattomania, sekä se, että maton päällä tepastellaan kengillä. Ehkä siksi eteistä naulakoineen ja kenkätelineineen ei tarvita, koska kengillä marssitaan ulkoa aina makuuhuoneeseen asti, ja sinne lempataan kengät ja takit vaatehuoneeseen tai -komeroon. Meillä sentään ei ole brittiperinteen mukaista oudointa kotiyllätystä, kokolattiamattoa kylppärissä.

Kylppärissä sen sijaan voi olla muita kummallisuuksia, kuten lämpölamppu katossa. Lattialämmitystä ei täällä oikeastaan tunneta, vaan suihkunjälkeisen lämmityksen hoitaa kirjaimellisesti jättimäinen hehkulamppu. Sekoittajahanoja ei kylppäristäkään usein löydä, kuten ei vessoista bideesuihkuja, noita suomalaisia (ja Lähi-Idän) outouksia. Itse asiassa vessassa ei välttämättä ole lainkaan käsienpesuallasta ja käsienpesu pitää mennä toimittamaan joko erilliseen kylpyhuoneeseen tai kodinhoitohuoneeseen. Käsipyyhe ei myöskään näytä kuuluvan normi-aussikotiin, vaan vieras pyyhkii kädet isäntäväen kylpypyyhkeisiin tai omiin housuihinsa. Aussivessojen ominaispiirre ovat mielestäni tuoksutikut: ilmanraikastussuihkeen sijasta vessan ikkunalla on pullo eteeristä öljyä sekä siitä törröttäviä puutikkuja tuoksua diffusoimassa.  

Makuuhuonekaan ei säästy suomalaisen tarkalta silmältä. Eräs aussifinskien suosikki-inhokkeja Australiassa ovat pussilakanat, joista puuttuvat kädenreiät. Meikäläisen taktiikka on ensin kääntää pussilakana nurinpäin, ujuttaa kädet sen peränurkkiin, ottaa täkistä kiinni ja vetää pussilakana oikeinpäin koko höskän päälle. Tähän tarvitaan kuitenkin kaksi osallistujaa, kun suomilakanat itsenäinen justiina tai jussi vaihtaa yksinkin. Päiväpeittoa ei Aussilassa tunneta tai jos tunnetaan, se on jäänyt muodista vuosikymmeniä sitten. Niitä ei oikeastaan edes myydä – torkkupeittoja ei lasketa. Täkkikään ei välttämättä ole mikään untuvatäkki vaan ihan vanhanaikainen viltti. Näin jopa hotelleissa ja aivan takuuvarmasti motelleissa. Motelleissa pussilakanoita ei ole ikinä: viltin alla on lakana hygieniasyistä ja siinäpä se.  

Aussit ostavat omituista ruokaa, joista tunnetuin tietenkin on vegemite: erittäin suolainen, hieman misokeiton makuinen levite, joka tehdään panimoiden hiivamäskistä. Muita kummallisia, mutta suomalaistenkin suosimia ruokia ovat erilaiset dipit, hummuksesta munakoisoon, paahdettuun sipuliin ja feta-paprikasoseeseen. Maito ei tule kartonkitölkissä vaan muovipullossa, samoin mehut (niissä tölkkejäkin on). 

Maitotuotteiden valikoiman puutetta suomalaiset jaksavat harmitella vuodesta toiseen, koska monia Suomesta tuttuja tuotteita ei täällä ole olemassakaan, tai ne ovat rantautuneet aivan viime vuosina. Viiliä ja piimää saa jahtaamalla jahdata, rahkaa nykyään saa, kasvipohjaiset tai maustetut ruokakermat pitää tilata netistä. Maustettuja tuorejuustoja en ole koskaan nähnyt. Oltermannimaista kermajuustoa saa välillä Aldista ja silloin aussifinskien facebook raikaa innostunutta mainostusta.  Allekirjoittanut juuri osti 8 kiekkoa ranskalaista vuohenjuustoa Aldista, kun sitä kerrankin sai, eli en vähättele tuttujen tuotteiden aiheuttaman innostuksen voimaa! Joka vuosi täällä myös debatoidaan suomalaisten kesken, mikä sokeri käy parhaiten simaan, missä rasvassa munkit pitää paistaa ja mistä löytyy lanttuja joululaatikkoon. Tällaiset huolet kun eivät paljasjalkaisia ausseja paina.

Salmiakit meistä jokainen tietysti tilaa Suomesta, tai suomisukulaiset muistavat säännöllisin välein. Liitulakuja ja noitapillejä täällä saa karkkikaupoista, jotka myyvät hollantilaista salmiakkia.

Australiansuomalaisia äitejä yleensä järkyttää täkäläinen lasten napostelukulttuuri. Ilmeisesti aussit eivät tiedä happohyökkäyksestä tai kariesbakteerista. Taaperoille on tavallista antaa jotain naposteltavaa rattaisiin ja ruoka on sokerisempaa kuin suomalainen haluaisi. Itsekin välipalahyllyjä syynätessäni olen ihmetellyt karkkimaisia välipalapatukoita, joita mainostetaan terveellisinä, ”aidon hedelmän(mehun)” lähteinä. Myslipatukoissa tavallisia makuja ovat ”belgialainen luksussuklaa” tai ”valkosuklaamousse-vadelma”, kun suomalainen odottaisi jotain metsämarja-vilja-sekoitusta. Päivähoidossa tarjotaan lämminkin ruoka, mutta jo nelivuotiaasta lähtien kindyyn eli ”esi-esi-kouluun” pitää laittaa kotoa eväät mukaan. Väistämättä eväät alkavat tästä lähtien mennä voileipälinjalle, koska harva lapsi osaa mitään termospastoja tai -keittoja syödä tuossa iässä. Aikuisillekin tavanomainen lounas on kerrosvoileipä, työpaikkaruokalan annin sijasta – joita ei käytännössä ollenkaan ole. Buffet-lounaat ylipäätään täällä ovat aasialaisten ravintoloiden tarjontaa, en ole vielä koskaan nähnyt ns aussibuffettia. Kahviloissa ja ostareiden kanttiineissa aussit sen sijaan lounastavat mielellään.

Näillä eväillä kirjaimellisesti tänään, jatkuu ensi kerralla!

Suomalaista perinneruokaa ei täältä saa, ellei itse tee. Ja yleensä en tee, mutta hyödynnän kyllä Perthin Suomi-koulun ja -kirkon juhlat! Kuva (c) Hertz.

Muutto kuin Strömsössä - juuei

Muutto. Tuo ihmiselämän stressitekijöiden ikuinen top vitos - kärkitaistelija. Joidenkin tutkimusten/väitteiden mukaan muuttoa rasittavampia kokemuksia ovat vain läheisen kuolema, avioero, työn menettäminen, sekä äkillinen iso menoerä. Toisaalta voi ajatella niin päin, että elämässä menee aika hyvin, jos välttää nuo top neljä vastoinkäymistä.

Mutta Strömöstä piti puhua. Nimittäin siitä, miten homma menisi, jos menisi kuin Strömsössä. Meillä ei mene.

1) Strömsössä suunnitellaan muutto huolella, mukaanlukien miten järjestetään pakkaaminen, kantaminen ja kuljetus, sekä tilataan kaikki tarvittavat huonekalut, palvelut ja tuotteet ajoissa. 

Olemme olleet takaisin Australiassa nyt kuusi viikkoa, joista ensimmäiset kaksi hotellihuoneessa. Sen jälkeisiin neljään viikkoon on mahtunut E:n uuden työn aloitus, oma paluuni töihin melkein kahden vuoden tauon jälkeen, taaperon päiväkodin aloitus, sekä painajaismainen vatsatauti-migreeniviikko. No, päälle muutto, sitähän tässä juuri kaivattiin!

Uusi koti löytyi lopulta onneksi aika helposti, vain neljän näytön ja tusinan puhelinsoiton jälkeen. 

Kävimme viime viikonloppuna Ikeassa valitsemassa uudet perushuonekalut, eli sohvan, kaksi sänkyä (makkari ja vierashuone), ruokailuryhmän ja pari mattoa. Kaikki omistamamme huonekalut ovat kerrostaloasunnossamme, jossa majailee vuokralainen. Tavarat valittiin yllättävän sopuisasti ja paljon pienemmällä riitel neuvottelulla kuin edellisellä kerralla. Ehkä makumme ovat lähentyneet vuosien mittaan, tai kumpikin on hionut kompromissitaitojaan. 

Ikeasta kompromisseja ei sen sijaan saa. Saimme kuulla, että tilaamalla tuotteet lauantaina ne toimitettaisiin meille sunnuntaina, halusimme tai emme. Eli emme voisi viivästyttää tilausta viikolla, tälle viikonlopulle. 

Pienen turhan väännön jälkeen päätimme, että tilaamme tavarat netistä lähempänä tätä viikonloppua. 

Tein nettiostokset torstaina, ajatellen, että kotiinkuljetuksen saa siten lauantaille, muuttopäivällemme. Hmm... Ainoat mahdollisuudet olivat nouto sunnuntaina, tai kotiinkuljetus joskus tulevalla viikolla. Koska kumpikin käymme töissä, emme mielellään uhraa arkipäiviä kotona päivystykseen siinä toivossa, että Ikean rekka kaartaa joskus mutkasta, monta tuntia sovittua myöhemmin. Valitsimme noudon. Ja siitä alkoikin ihan oma ongelmaryppäänsä.

Perthissä ei ollut tälle viikonlopulle vapaana YHTÄÄN pakettiautoa autonvuokrausliikkeissä. Samoin man and van- eli mies ja paku-tyyppiset muuttopalvelut oli KAIKKI loppuunmyyty. En käsitä, onko kahdella miljoonalla perthiläisellä muutto, remppa tai joululahjojen kyytiminen tänä viikonloppuna agendalla. Mutta pakun pakua ei soittelukierroksista huolimatta löytynyt.

Soitin takaisin Ikeaan, voimmeko sittenkin tilata kotiinkuljetuksen. Ei voi. Kun klikkiä on klikannut, on valinnut. Ainoa mahdollisuus olisi perua tämä parin tonnin ostos, odottaa rahojenpalautusta noin viikko ja tehdä uusi tilaus. Aivan hurrrrjan kätevää. 

Vihdoin ja viimein löytyi yhdestä kaupungin Bunningsista (kuin K-Rauta) vapaa vuokrapaku. Tähän mennessä oli kuitenkin selvinnyt, että Ikeasta puolestaan emme saisi toista tilaamaamme sängynrunkoa, sekä kuutta ruokapöydän tuolia. Loppuunmyyty/toimitusvaikeuksia. Ollaan ilman sitten toistaiseksi.

Ajatuksemme oli, että pakkaisimme ja siivoaisimme majapaikassamme sunnuntaiaamuna, jonka jälkeen hakisimme kahdella autolla tuotteet Ikeasta, nyssäkkävuoremme varastohuoneesta ja ajaisimme uuteen osoitteeseen 45min päähän. Mutta ei.

Meille tuli lauantai-iltana viesti, että Good Guys´ilta tilaamamme white goodsit eli pyykkikone ja jääkaappi toimitettaisiin heti aamusta klo 9 sunnuntaina. Olimme moneen kertaan painottaneet, että toivomme iltapäivätoimitusta. Tietokone sanoo ei. Suunnitelma uusiksi.

Minä ajoin taaperon kanssa sunnuntaiaamuna uuteen osoitteeseen sen tavaramäärän kanssa, mitä henkilöautoon mahtui. E puolestaan ajoi Ikeaan ja varastohuoneeseen ja tunki Toyota Hiacen niin täyteen tavaraa, että osa tippui autotallin lattialle, kun perillä avasimme takaluukun. En ymmärrä vieläkään, miten keskikokoinen tyyppi on yksin tapellut pakun sisään mm. kulmasohvan. Mitään loppusiivousta emme saaneet aikaan, joten täytyy vielä mennä takaisin imuroimaan, pesemään lakanapyykit ja muuten putsimaan ennenkuin talonomistaja-ystävämme palaa joululomaltaan. 

Sunnuntai ja maanantai ovat menneet tavaroita paikalleen sijoittaen. En muistanutkaan, miten työlästä on tavaroiden purku, ja miksi niin monilla on avaamattomia muuttolaatikoita joistain menneistä muutoista. Miksi, miksi, pitikin pakata sekalaista sälää keskenään ja nyt pitää miettiä, minne kuuluu laastarilaatikko, taskulamppu, kieppi köyttä, jalkapallo, kokoelma tyhjiä muovirasioita sekä satsi Iittalan tuikkulyhtyjä. Kaiken päälle päiväkodista tuli tuliaisina nuha ja tänään olen litkinyt kuumaa teetä kipeän kurkun peitoksi samalla kun olen navigoinut huomionkipeän ja joka paikkaan ehtivän taaperon ja tavaroiden purun välillä. 

2) Strömsössä asiat etenevät jouhevasti oikealla radallaan ja painollaan, yllättäviä vastoinkäymisiä ei kohdata.

Viime maanantai-iltana saimme tekstiviestin vuokravälittäjältä, että uudessa kodissamme on sattunut vesivahinko (!). Että haluammeko odottaa korjausten valmistumista, vai silti muuttaa suunnitellussa aikataulussa? Seurasi vimmaista setvimistä, millainen vesivahinko, mikä on ongelman laajuus ja vaikuttaako se talossa asumiseen. 

Onneksi ongelma ei ollut mahdoton: pesukoneliitäntä oli vuotanut kodinhoitohuoneen laattalattialle ja siitä hieman eteisen laminaattien alle. Laminaatit oli jo purettu ja lattia kuivatettu puhaltimella. Samanlainen vihulainen on käynyt meille ennenkin, kun erään aiemman vuokra-asunnon astianpesukone falskasi ja vuosi vedet tupakeittiön parkettilattian alle. 

Päätimme, että emme voi näin joulun alla jäädä jahkailemaan, kun korjausten eteneminen saattaa pyhien vuoksi viivästyä hyvän matkaa tammikuulle.* Lattia on kuiva ja vahinko rajattu, joten nyt meiltä vain puuttuu eteisestä pätkä laminaattilattiaa. 

* Myöhempi päivitys: lattia korjattiin toukokuussa (!). Ei ehtinyt yksikään remppahenkilö paikalle aiemmin.

3) Strömsössä sisustaminen on mukava harrastus ja rentouttavaa esteettistä ajankulua.

Meillä ei ole  yhtään huonekalua. Kaikkia ei ole ehditty vielä ostaa, ostettuja ei ole ehditty koota ja ostetuistakin puuttuu osa, ne edellämainitut tuolit ja yksi sänky. Mutta on sitä ennenkin selvitty patjalla lattialla. Jos Euroopan-vuotemme vaihtuvine majoituksineen jotain opetti, niin sieto- ja selviytymiskykyä. Myös taaperolle. Ilalla hän kömpi viereeni patjalle kuten kaikissa aiemmissakin kodeissa/kortteereissa ja lopulta nukahti pää tyynyllä ilman sen suurempaa kummastelua uudesta paikasta saati sängyn puutteesta. 

Sisustaminen on Perthissä vuokrakodissa jo valmiiksi rajattua, sillä mitään muutoksia, mukaanlukien naulaamisia ja ruuvailua seiniin, ei saa tehdä ilman omistajan kirjallista lupaa. Kunhan nyt saataisiin huonekalut, ja hieman siivottua. Siivous ja taapero eivät vain mahdu samaan lauseeseen. Aina, kun avaan uuden laatikon purkaakseni sisällön, myös taapero on löytänyt jostain laatikon ja myllää sen sisukset pellolle. Pelkästään lelujen raivaaminen edestä vie hyvän lohkon kaikesta järjestelystä, jotta päästään turvallisesti yli/ohi raskaita paketteja kantaen ilman legoihin loukkaantumista. Toisaalta olisi ollut fiksuinta pitää leikkivälineet pakattuina, mutta sitten vaahtosammutin roikkuu lahkeessa koko ajan tekemistä ruinaten. 

Tänä iltana saimme sentään koottua ruokapyödän ja sen alle uuden maton, joten yksi pieni soppi näyttää ihmisasumukselta. Samoin kahvipannu, kahvinporot ja kahvimukit on kaivettu ensimmäisinä ulos paketeista, jotta päivät ylipäätään saadaan käyntiin.

Kyllä tämä tästä. 

Taapero tarkistaa kaihtimet. Ennen tavarantuomista, nyt näky on kuin trombin jäljiltä. 

Rymähdys arkeen

Paluu arkeen kaiken epävarmuuden ja karanteeniankeuden jälkeen on ollut suorastaan rysähdys. 

Pikku-N harjoittelee päiväkotiarkea, ja siitä seurasi peräti parodiamaisesti meille kaikille vatsatauti. Olen tottakai kuullut muilta, että päiväkodissa taudit jylläävät ja alkuaika voi mennä paljonkin sairastellessa. No, ensikäden tietona: täyttä faktaa. Päiväkodista tuli jo ensimmäisellä viikolla tiedote, että Perthissä kiertää erityisen ärhäkkä gastroentritis eli vatsatauti. Ajattelin kuin mikäkin idiootti, että ei kai meillä niin huono tuuri ole, että se saadaan. Just. Tällaiset asiat eivät ole tuurista kiinni, kun lapset imeskelevät samoja leluja päivät pitkät. 

Ensin sairasti taapero viime viikolla, sitten E ja viimeisenä minä. Lapsi oli jo palannut päiväkotiin, kun hoitajat soittivat, että hänet pitää hakea pois oireiden vuoksi - niitä ei siis ollut ollut kolmeen päivään. Muksu ei ollutkaan kunnolla parantunut viikonlopusta, tai sai pöpön uudelleen. Samana iltapäivänä aloin itse voida huonosti ja seuraavat 24h olivat täysimääräistä tuskaa. Ihan kuin vatsatauti ei olisi ollut riittävästi, päälle pukkasi varmaan huonosti nukutun yön vuoksi migreeni ja kamppailin kahta vihulaista vastaan samalla, kun koitin pitää mukelosta huolta. Ei. Kivaa. 

Jatkossa E saa hoitaa näitä enemmän, mutta hän vasta aloitti uuden työn eli sairaslomia ei uskalla heti alkuun luukuttaa. Itse olen ollut työpaikassani sentään kolme vuotta eli olen siellä vanha naama. Kukaan ei onneksi kritisoi ainakaan välittömästi, jos en joku päivä ole paikalla. 

Lapsen sairastelu, saati itse kipeänä olo, ei ole koskaan hauskaa. Huonoa oloa ja marinaa ankeuttaa entisestään tekemisen puute. Koska viime viikko meni petipotilaina vuorotellen, emme tehneet juuri mitään. Päivät naperon kanssa kaksin sisällä - tai enintään hieman pihalla - tuntuivat loputtoman pitkiltä ja yksinäisiltä. Lapsi ei sinällään osaa kaivata seuraa, mutta tekemistä ja maisemanvaihtoa kyllä. Samat pesuvadit ja kippokupit vesileikkeihin eivät jaksa loputtomiin kiinnostaa eikä jättilegoillakaan enää juuri rakennella, kun ne "kulutettiin" karanteenissa ihan loppuun. Normaalioloissa kävisimme leikkikentillä, kirjastossa, puistoissa, rannalla, kavereiden luona leikkitreffeillä. Nyt tätä kirjoittaessa viikko ei kuulosta pitkältä ajalta ollenkaan, mutta tuntui kolminkertaiselta sitä läpi eläessä.

Toisaalta, suurempia teemoja ajatellen, olen oppinut jotain itsestäni tai pikemminkin huomannut, mitä olen oppinut vuoden mittaan. Stressittömyyttä, joustavuutta, rentoutta. Asiat hoituvat aina, tavalla tai toisella. Olo on zen, vaikka edessä on jälleen muutoksia.

Olemme muuttamassa - taas - sillä E sai vakituisen työpaikan tunnin matkan päästä nykyisestä kodistamme. Kahden työviikon kokemuksella tunnin matka suuntaansa on ihan liikaa kelle vain, puhumattakaan pienen lapsen isästä, jota odottaa lapsenvahtivuoro kotiin saapuessa. Omaan osa-aikatyöhöni paluu on tarkoittanut nimittäin sitä, että lapsivastuu on minulla n. 80%:sti arkena enkä valitettavasti ole sellainen pullantuoksuinen äiti, joka tällaista rytmiä pystyy vetämään aina. Jos ei ole lainkaan omaa aikaa ja hengitystilaa, apatia, ärtymys ja väsymys alkavat ryömiä elämään ikävällä tavalla. 

Asunnonmetsästys oli oma operaationsa. Käynnistimme sen saman tien karanteenista päästyämme ja ehdimme katsastaa neljä asuntoa ennenkuin saimme tämän talon, johon muutamme joulun alla. Neljä taloa ei suinkaan ole lukumäärä, jota yritimme. Soitin ainakin tusinaan paikkaan, mutta kaikki muut olivat jo menneet ennenkuin ehdimme nähdä niitä ollenkaan. Perthin vuokramarkkinat ovat tällä hetkellä aivan ylikuumenneet ja vapaita asuntoja kaikista vuokra-asunnoista on noin yksi prosentti. YKSI. Tähän syynä ovat mm. vuokra-moratorium eli jäädytys: tällä hetkellä ei ole laillista irtisanoa vuokralaisia tai nostaa vuokraa, covid-rajoitusten takia, vaikkei täällä koko koronaa olekaan. Niinpä liikkuvuuskin on pienentynyt dramaattisesti. Lisäksi huikea enemmistö ulkomailla asuneista tai oleskelleista perthiläisistä, me mukaanlukien, on palannut kotiin ja siten vapaita asuntoja on normaalia vähemmän tarjolla ylipäätään. 

Olimme siis onnekkaita, kun saimme talon näinkin pian. Kohteemme tosin on kompromissi eli halusimme ensisijaisesti toisen, uudemman talon, mutta emme saaneet sitä - kuulemma viimeaikaisten vuokranantajasuositusten puutteen vuoksi. Meillä ei ole antaa viimeaikaisia suosituksia siitä, millaisia olemme vuokralaisina, koska olemme asuneet omistamassamme asunnossa vuodesta 2015. Voisi kuvitella, että tämä on etu ja kertoo taloudellisesta stabiiliudesta, mutta näköjään ei. 

Koska oma asuntomme on yhä vuokrattuna, edessä on myös operaatio hommaa huonekalut. Perthiläiset vuokra-asunnot eivät normisti sisällä juuri mitään seinien lisäksi, eli joudumme hankkimaan uuteen taloon kaiken jääkaapista ja pesukoneesta lähtien. Uuni siellä sentään on talon puolesta. Omat huonekalumme ja tavaramme ovat vuokralaisellamme emmekä voi niitä kesken sopparin hakea poiskaan. Lisäksi keskusta-alueella kalustettuna vuokrattavan asunnon menekki ja vuokrahinta ovat paremmat kuin kalustamattoman, joten päädyimme jatkamaan kalustettuna vuokraamista.

Lisäjännitystä elämään tuo, että en ole itse vielä nähnyt uutta kotiamme - enkä näe ennen muuttopäivää, koska sinne ei pääse sitä ennen. 

E kävi asuntonäytössä työpäivän jälkeen itsekseen, koska en itse päässyt töistä lähtemään ennakkoon emmekä voineet myöskään jättää taaperoa päivähoitoon yliaikaa. Jos lasta ei täällä nouda ajallaan päivän päättyessä, vastassa saattavat odottaa poliisit ja lastensuojeluviranomaiset. 

Eli nyt punnitaan, miten samalla sivulla olemme E:n kanssa seitsemän yhdessäolovuoden jälkeen. Tykkäämmekö kumpikin talosta, vai onko edessä järkytys minulle, päivitystä seuraa :D

Tänne olemme muuttamassa. Lähiöön, vaikka olen keskustakaupunkilainen sielultani. Saapa nähdä, mitä tästä tulee! Kuva (c) IBuildNew

Mika on kun ei onnistu?

Kirjoitin jo taman saman jutun kertaalleen kotikoneella suomiaakkosin, mutta en saa sita postattua, koska a) kotinetti on lamassa seuraavat kolme viikkoa ja b) tyopaikan koneelle ei voi tuutata tavaraa USB-tikulta tietoturvasyista. Siispa sama tarina uudelleen salakavalasti toissa lounastauolla naputettuna. 

Muutto on nyt paketissa sikali, etta olemme asuneet uudessa asunnossa viime lauantaista lahtien ja entinen kamppa on lopputarkastuskuntoon tyhjennetty ja puunattu. Vuokravakuuden takaisin saannissa saattaa kulua jopa kuukausi, koska taalla vuokravakuus (bond) useimmiten talletetaan bond administrator-nimisen julkisen tahon tilille, ei vuokranantajan tilille. Silla taataan, etta kumpikaan vuokraosapuoli ei paase kahmimaan bondia itselleen luvattomasti.

Uudessa asunnossa on kaikki muuten kohdillaan, mutta yksi asia riippuuroikkuu: keitton splash back eli miksi sita suomeksi sanotaan, se valitila ylakaappien ja poytatason valissa, joka yleensa on laatoitettu tai muuten pinnoitettu? Meilla siihen tulee iso yhtenainen lasi, jota ei siis ole viela asennettu, lukuisista lupauksista huolimatta. Sen piti olla paikallaan ennen muuttopaivaa – ei ollut. Sen piti asentua tassa viikon mittaan – ei asentunut. Olen jahdannut rakennuttajaa joka paiva ja eilen sain lupauksen, etta lasiurakoitsija ottaa minuun suoraan yhteytta. Ei ottanut. 

E antoi avaimensa rakennuttajalle taksi paivaksi, jotta asentaja paasee sisaan omin pain (yleisavain ei kuulemma enaa toimi, koska olemme jo muuttaneet sisaan). Saa nahda odottaako uudenkiiltava lasi paikallaan, vai lojuuko se yha rappukaytavassa, kuten tahan saakka. Emme uskalla itse siirtaa sita asuntoon, koska jos rikomme sen, joudumme ehka itse maksamaan uuden. On tama. 

Rakennusprojektit toimivat taalla ilmeisesti aika eri mallilla kuin Suomessa. Suomessahan kun rakennusliike, vaikka YIT, rakennuttaa jotain, he myos palkkaavat enemmiston tyontekijoista ja ovat vastuussa koko urakasta. Taalla rakennuttaja hoitaa pelkkaa talous- ja hallintopuolta, ja joka ikinen tehtava on ulkoistettu jollekin alihankkijalle. Meilla on tahan mennessa kaynyt touch up – guy, joka paikkaili laastikoloja sielta taalta. Eilen meille yritti tulla silicon guy, jonka tehtava on vetaa silikonieristeet sen keittion lasipinnan ymparille. Ei voinut, koska splash back – guy ei ole hoitanut hommaansa. 

Splash back guy on kaikkein epaluotettavin, josta rakennuttajakin jo puuskahti, etta eihan se pida lupauksiaan. No kiva juttu, kun olisi kuitenkin rakennuttajan tehtava paimentaa kaikkia kontraktoreitaan ja saada nama tekemaan edes jotenkuten saumatonta yhteistyota. Rakennusurakka on nyt viivastynyt 4kk alunperin luvatusta, mika ei lie paljoa kerrostalotyomaalla. Mutta sita rakennus yha taysilla on – tyomaa. 

Olimme ensimmaiset kolme paivaa ainoat asukkaat koko viisikerroksisessa rakennuksessa, ja parkkeerasimme autohallissa minne lystasimme. Eilen meille ilmestyi sentaan pari naapuria, kun vastapaiseen asuntoon seka ylakertaan naytti muuttavan joku. Vahan joka asia on rakennuksessa kesken, ja olen yllattynyt tajutessani, etta jokainen asunto valmistuu omaan tahtiinsa ja niiden myynti viimeistellaan yksi kerrallaan, ei koko settina. Muutama asunto, joihin olen kurkkinut, ovat aivan keskentekoisia, eika niihin taatusti paase viela pariin kuukauteen. En tieda miksi meidan asuntomme valmistui ensimmaisena – vaikuttiko asiaan sitkea myyjan pommitus, jota harrastin koko odotusajan, vai ihanko on sattuma pelissa. 

Roskiksia ei rakennuksessa viela ole eika niita ehka tulisikaan hetkeen, ellen olisi asiaa strata managementilta eli taloyhtion isannoitsijalta kysellyt. Han lupasi tilata roskikset kunnalta ja toimittaa ne paikalle ensi viikon alkuun mennessa. Nyt sailomme roskia parvekkeelle… 

Oma lukunsa on ollut netin organisointi. Koska rakennus on upouusi, eivat nettioperaattorit loyda osoitettamme systeemeistaan eivatka siten pysty liittymaamme avaamaan. Perthissa ei laheskaan kaikkialle saa laajakaistayhteytta, koska NBN eli national broadband network on viela tyon alla. Meilla on ollut naked DSL eli puhelinyhteysnetti ilman lankapuhelinta. No. Sen saaminen uuteen osoitteeseen onkin enemman painiskelua kuin tajusin. Koska operaattori ei loyda osoitettamme, aspa luurissa ehdotti ensin, etta hommaan jostain lankapuhelimen ja soitan silla heille, jotta osoite paikallistuu. 

En todellakaan halua ostaa lankapuhelinta, jota emme aio kotona kayttaa. Viimein loysin sellaisen lainaan, mutta mutta: ei voi soittaa, koska ei meilla ole aktiivista puhelinliittymaa! Se pitaisi erikseen avata Telstran tai muun toimesta, ja siita tietenkin maksaa kk-hintaa. Eli ei. 

Kolmen paivan (kanny)soittelun jalkeen selvisi, etta osoite loytyy kuin loytyykin, mutta lot-numerolla eli taloyhtion tonttinumerolla, ei asunnon numerolla (tontin nro on 26 rakennuksessa 122, mutta asunnon nro on 210 rakennuksessa 122; sekavaa). Taas mutta. Koska meilla ei ole aktiivista puhelinliittymaa, jonkun pitaa se fyysisesti avata, eli asentajan pitaa tulla rakennukseemme kaapeleita nyplaamaan. Tasta pitaisi maksaa $299. En suostunut, koska olemme olleet saman firman asiakkaita jo kohta kolme vuotta, eli en nyt tassa vaiheessa ala kalliita uuden asiakkaan kytkymaksuja makselemaan. 

Aspa lupasi, etta jos suostun ottamaan 24 kk:n maaraaikaisen sopimuksen – jota ei voi rikkoa ilman maksuja -, he eivat veloita kytkymaksua. En tastakaan ilahtunut, koska olemme jo olleet tuolla 24 kk:n sopimuksella aikamme ja nyt olemme kk-veloituksella. Aspa – paksulla venalaisaksentilla puhuva poika, jonka joka kolmas lause oli “rakastamme asiakkaitamme, haluamme, etta olette tyytyvaisia” – lupasi kysya pomoltaan neuvoa.

Pienen odottelun jalkeen aspa palasi luuriin ja selitti innoissaan: “me rakastetaan meidan asiakkaita ja me halutaan, etta ootte tyytyvaisia! Sain sulle tosi hyvan tarjouksen! Jos otat 24 kk sopimuksen, me EI laskuteta sulta 59 dollarin kytkentamaksua!” Siis ehem, asken liitynta oli ilmainen, jos otan sopimuksen, ja nyt ‘parempi diili’ tarkoittaa, etta ette veloita minulta 59 dollaria ekstraa, eli liitynta on ilmainen? Vaansimme tata luurissa aikamme, koska slaavi ei joko tajunnut tai halunnut myontaa, etta oli jo tarjonnut samaa. Lupasin miettia asiaa ja lopetin puhelun. 

Soittelin muutaman muun operaattorin lapi nahdakseni, onko jossain parempi tarjous, mutta ei. Kaikki veloittavat joka tapauksessa liittymisesta, lisaksi pitaisi ostaa jokaisen oma modeemi. Vastasin sahkopostitse slaaville, etta joo, otan tarjouksesi vastaan. Vastasin seuraavana paivana uudelleen, kun vahvistusta ei tullut. Ei vahvistusta vielakaan Soitin peraan. Ei toivoakaan paasta lapi. Jatin soittopyynnon. 

Sain viimein jonkun toisen puhelimeen. Uusi aspa sirkutti, etta he eivat olleet tienneet, haluanko liittyman vai en, joten he eivat olleet ryhtyneet sita kytkemaan. Vaikka meilasin kahdesti vahvistaakseni, etta haluan, kiitos. Voi pyha sylvi… No nyt kytkyurakka on nahtavasti kaynnistynyt ja aivan pian, jopa jo 20 paivan paasta, nettimme toimii! Hurraa tata WA:n nopeutta ja tehokkuutta! 

Toisaalta, veli viestitteli eilen Kolumbiasta ja tuskitteli kaiken vaikeutta, hitautta ja tokkimista. Kuulemma seitseman kuukautta Kolumbiassa saa kaipaamaan jonnekin, jossa asiat tapahtuvat kun luvataan, siten kun luvataan ja jonkun patevan ja asialleen omistautuneen toimesta. Eli on WA sentaan Kolumbiaa edella, hitusen. 

Onneksi hassakkaa paasee pakoon naapuruston kahviloihin veden aareen. Taalla nautiskelen useinkin tyonjalkeiset iltakahvit ja kakut, vaikka aussit eivat iltakahvittelua harrasta (kuten kuvasta nakyy). 

Kodin osto Australiassa

Nyt on prosessi paketissa, eli vajaan kahden vuoden odotus palkittu, asunto valmis, avaimet kädessä ja pakkaaminen vimmaisimillaan. Muutamme tänä viikonloppuna ja onneksi muuttomatkaa on vain korttelinväli. Olemme käyneet jo tiputtamassa muutaman kassilastin parina iltana, jotta viikonloppuna voidaan siirrellä isommat pakaasit ja huonekalut.

En ole ikinä ennen ostanut asuntoa/taloa, eli en osaa sanoa, miten paljon täkäläinen systeemi poikkeaa suomalaisesta. Mutta tälläviisiin se kuitenkin meni näin off-the-plan eli ennakkovaraus(?)ostona. Kun allekirjoitin kauppakirjan, rakennuksesta ei siis ollut olemassa muuta kuin kiiltäviä brosyyrikuvia, pohjakuva ja lista ominaisuuksista, mitä siellä tulee olemaan. Riskillä vaan lahjasika ja - hevonen säkissä, hampaita tarkistamatta, eli nimi alle ja deposit eli käsiraha myyjän trust fund - eli rahastotilille. Käsiraha odotteli nämä kaksi vuotta ko. tilillä panttina, ja keräsi tietämättäni korkoa, joka myös tilitettiin minulle (tai siis myyjälle loppupeleissä). Tämä oli kiva yllätys, koska säästin koron osuuden, $2500 lopullisesta ostohinnasta.

En suosittele off-the-plan-ostosta kellekään jännitykseen ja hermostukseen taipuvaiselle. Ja etenkin, jos ostoksen tekee ilman lakiapua, englanninkielen on sujuttava lakitekstien tulkkaamisen tasolle asti. Koska itse luen lakia päivittäin työkseni, uskalsin riskin ottaa. Mutta, kahden vuoden odotus ja pallottelu, tuleekohan siitä millainen tai edes minkäänlainen, ja sainko nyt rahoille vastinetta vai teinkö elämäni mokan, ei taatusti sovi kaikille. Monet varmasti myös haluavat ihan itse nähdä tilat, pinnat, huonejaot ym. ennen ostosta ja miettiä, minne mikäkin huonekalu sijoittuu ja miten rempataan. Itselläni tavoite oli saada mahdollisimman uusi (ei remppavaateita vuosiin/vuosikymmeniin) ja keskeisellä paikalla sijaitseva asunto, ja niitä ei Perthistä muuten löydä siedettävällä hinnalla kuin off-the-plan-riskin ottamalla.

E:llä ei ollut erityisempää mielipidettä asiaan, koska hän hullunrohkeasti luottavaisesti ajatteli, että minulla on asiaa kohtaan syvempää kiinnostusta ja tietoa, koska olin jo monta kuukautta googlannut tietoa off-the-plan asunnoista ja käynnistymässä olevista rakennushankkeista. Eli hänelle sopi, että meikäläinen melko yksikseen valitsee kodin.

Tein kohtuullisen määrän taustatyötä ennen päätöstä ja allekirjoitusta, koska kun nimi on paperissa, kauppakirja on sitova, eikä siitä pääse irti muuten kuin myymällä ostoksensa eteenpäin. Tutkin myyjän ja rakennuttajan mainetta, kävin katsomassa toista kerrostaloa, joka on saman rakennuttajan rakentama, ja syynäsin netistä kaikki sudenkuopat, joita prosessissa voisi vastaan tulla. Kaikenkaikkiaan tuntui, että uutta haluavalle, mutta kiireettömälle ostajalle asunto-osakkuus on riskittömämpi tapa rakennuttaa kuin omakotitalopaketin pystytys, koska jos rakennus ei ole neljässä vuodessa valmis, sopimus raukeaa, ja käsirahan (10% asunnon ostohinnasta) lisäksi mitään ei makseta ennakkoon: laina pitää ottaa ja potti maksaa vasta, kun asunto on todistettu asumisvalmiiksi rakennustarkastajan taholta. Eli jos on irrottaa tuo 10% sivuun muutamaksi vuodeksi eikä ole hoppu omaan, mitään taloudellisia paineita tästä ei kertynyt.

Kauppakirjat allekirjoitin omin päin, vaikka tässä(kin) vaiheessa voisi olla lakimies apuna, kuten monilla ausseilla on. Täkäläiset käyttävät myös paljon erilaisia broker'eita eli 'ammattineuvottelijoita', joiden tehtävä on ymmärtää raha-asiat ja vastuut asiakkaan puolesta, ja suositella parasta lainaa. Itse tapasin kaksi brokeria ennen lainaajapankin etsintää, mutta kumpikin vakuutti minut lähinnä epäpätevyydestään. Broker ei ole lakiasiantuntija eikä välttämättä edes finanssiasiantuntija, onpahan jonkun sortin sertifikaatti taskussa. Kumpikin tapaamani henkilö vähätteli lainasta koituvia kuluja asenteella "ei se siinä konkurssissa enää tunnu" ja tyrkytti suurempaa lainaa kuin tarvitaan: "et kai noin vähään tyydy, saisit tuplasti enemmän lainaa!"... *40 vuoden laina-ajalla*.

Koska brokerin tehtävä mielestäni on minimoida asiakkaan riskit ja kulut, en vakuuttunut, vaan etsin itse lainoittajan - en tiedä miten kutsua tällaista asuntolainoja myöntävää ei-pankkia (nimeltään State Custodians), koska en tiedä, voiko Suomessa ottaa asuntolainaa muualta kuin pankeilta. Heillä oli paras korkotarjous sekä pienimmät lainanhoitokulut. Lainan haku hoitui kätevästi netissä ja puhelimitse, ja kohtuullinen määrä paperityötä piti tehdä, mutta viisumin hankkineena mikään määrä paperityötä ei enää säikäytä. "Näinkö vähän, hahhhaahaha" on yleisin reaktioni nykyään kaikkeen byrokratiaan.

Lainanantajan lisäksi tarvitaan settlement agent eli kaupantekoagentti tai lakimies hoitamaan itse kiinteistöomistuksen siirto myyjältä ostajalle. Käsittääkseni ilmankin voisi operoida, mutta kaikki myyjät eivät suostu myymään, jos ostajalla ei ole settlement agenttia. Itselläni oli kauppakirjassa ehto, että kaupat eivät täyty ilman agenttia. Tämä ilmeisesti siksi, että agentin tehtävä on hoitaa kaikki paperityöt ajallaan ja varmistaa, että rahat ovat myyjän tilillä sovittuna päivänä. Jos hommia hoitelisi itsekseen, on olemassa riski, ettei osaa/muista pyytää kaikkia tarvittavia papereita kaikilta tarvittavilta tahoilta ja title transfer- päivä eli omistuskirjojen siirto myöhästyy.

Käsittääkseni Suomessa ei ole erikseen settlement agentteja, joka on siis kaupanteossa ulkopuolinen, kolmas osapuoli. Myyjän kiinteistövälittäjä kai hoitaa kaikki vaadittavat paperityöt Suomessa?

Paikallinen settlement agent löytyi myös netitse ja en koskaan edes henk.koht. tavannut agenttia, hoidin kaiken puhelimella ja sähköpostitse. Kaikki sujui jopa yllättävän hyvin ajallaan ja helposti. Agentti haalii kaupantekoon vaadittavia papereita ympäri pitäjää, mm. erilaisia dokumentteja ja todistuksia Landgate'lta eli maanmittausvirastolta, kiinteistöverotietoja, vesi- ja jätevesihinnaston, ym. Kaikista näistä pitää maksaa parista kympistä sataseen, mikä on mielestäni aika erikoista: julkiset virastot veloittavat mansikoita siitä, että ihminen kysyy, paljonko minun pitää teille tulevaisuudessa maksaa kiinteistönomistajana. En tiedä, onko tämä normikäytäntö myös Suomessa?

Agentti maksoi kaikkine kuluineen n. $1800 ja lainanantajan lakikulut olivat suunnilleen samat, jotka koituivat maksettavikseni.

Settlement day eli omistajuuden siirtopäivä ilmoitettiin minulle n. viikkoa ennen myyjän toimesta ja sitä seurasikin vimmaista toimintaa, että kaikki on tuolle päivälle valmiina. Settlement agent ja lainoittaja olivat muuten hoitaneet kaikki paperityöt viimeisen päälle, mutta: maksoimme käsirahan lisäksi toiset 10% kauppahinnasta omista säästöistä lainan sijasta, ja sain tietää lopullisen maksettavan summan (hakemamme lainasumma miinus kaikkien osapuolten kulut = mitä jää jäljelle, on maksettava osuutemme) vain kolme pankkipäivää ennen settlementtiä. Siitä seurasi vimmaista panikointia, miten saamme rahat kahdelta säästötililtä agentin tilille tiistaiksi, kun säästötileillä oli nostokatto $20 000 per pankkipäivä ja siirtoon saattaa mennä se 2-3 pankkipäivää hitaimmillaan.

Pienen kikkailun, säädön ja vääntämisen jälkeen saimme kuin saimmekin kaikki vaaditut rahat kasaan ja lähetettyä agentin tilille perjantai-iltapäivällä. Sain maanantai-iltana tiedon, että rahat ovat oikeassa paikassa ja tiistaina keskipäivällä koitti settlement. Saimme asunnon avaimet keskiviikkona ja muutto tosiaan tänä viikonloppuna, jännittäviä aikoja!

Tältä rakennuksen piti näyttää ja kyllä se hyvin lähelle tältä näyttääkin, miinus kasvit, jotka ovat vasta tulossa. Kuva (c) Limnios Property Group.

Uusia kiinnostavia blogeja sekä blogihaastattelu

Juhuu, sain elämäni ensimmäisen blogihaasteen eli "virtuaalihaastattelun". Olen parit haasteet tosin tehnyt ihan omin nokkineni, eli nyysinyt listan kysymyksiä toisten blogeista ja vastaillut niihin, koska kysymyslistoista saa hyvää jutunjuurta, jos muuten raksuttaa tyhjänpuoleista ideapuolella.

Haaste - Liebster Award eli oikein perinteinen ketjukirje - tuli Anniinankulma-blogista, ja tavoitteena on auttaa lukijoita löytämään uutta kiinnostavaa luettavaa esittelemällä uusia blogeja ja tutustuttamalla siinä ohessa blogistiin.

Kunkin haasteen saajan kuuluu siis vastata itse saamiinsa kysymyksiin, ja lähettää uusi kysymyslista eteenpäin valitsemilleen bloggaajille.
Saamani kysymykset - ja niiden vastaukset - kuuluvat:

1. Mitä sinulle merkitsee olla suomalainen?

Hhmm, oma synnyinmaa ja kasvukulttuuri vaikuttavat valtavasti oman arvopohjan ja ajatusmaailman kehittymiseen. Minulle suomalaisuudessa arvostamani piirteet ovat tasa-arvo, minimoidut luokkaerot, koulutuksen ja tietopohjan kartutuksen arvostaminen, turvallisuus, jossa ketään ei jätetä kadulle kerjäämään, ja avoimia mahdollisuuksia tavoitella sitä ammattia ja sellaista elämää, mitä toivoo, syntyperästä ja vanhempien tulotasosta riippumatta. Egalitarianismia ja meritokratiaa, noin niinkuin fiineillä termeillä. Tietenkään tämä ei puhtaana toteudu Suomessakaan, mutta sinnepäin kuitenkin.

Arkisemmalla ruisleipätasolla suomalaisuus on luonnosta nauttimista ja luonnon arvostamista, ns. maalaisjärkevien taitojen ylläpitoa (marjanpoiminta, sukankudonta, vaatteiden paikkaaminen...), törsäyksen välttämistä (sekä rahan- että luonnonvarojen käytössä), ja sisulla siitä selviää - asennetta. Ja sulaineiden draculoiden imeskelyä suoraan salmiakkiliimaisen pussin seinämistä, ettei yhtään rippua mene ohi suun.

2. Mikä on mullistavin muutos elämässäsi?

Kyllä se on tämä Australiaan muutto ja tänne asettuminen. Mikään muu yksittäinen muutos elämässä - asuinpaikan muutot Suomessa, opiskelujen aloitus ja lopetus, ystävyys- tai parisuhteiden syttyminen ja hiipuminen, tai työpaikkojen vaihdot - eivät mitenkään vastaa kattavuudeltaan sitä muutosta, jonka maan, kielen ja kulttuurin vaihtaminen tuottaa.

3. Miten hemmottelet itseäsi?

Uppoutumalla hyvään romaaniin (tavallisimmin jokin suspense- eli jännitysdekkari, Lisa Gardnerin tuotannosta tykkään kovasti), ja/tai nauttimalla kiireettömän brunssin jossain kivassa kahvilassa. Aamupala tai lounas käyvät yhtä hyvin, brunssi nyt vaan sattuu olemaan kätevä, runsas kombo kummastakin. Brunssi on yhtä hyvää hemmottelua niin yksin kuin seurankin kanssa. Jos olen yksin, luen lehteä tai sitä dekkaria ja nautin tunteesta, ettei ole kiire mihinkään. Isomman mittakaavan hemmottelua on matkustelu, mutta sitä ei tietenkään joka viikkoon tai edes kuukauteen saa mahtumaan.

4. Millaisesta kodista haaveilet?

Hmm. Toisaalta olen sucker for luxury eli kyllä kaikki säihkyvät graniittipinnat, tahrattomat laattalattiat ja skandinaavityylikäs viileänvaalea, moderni sisustus muutamilla räiskyvillä väriläiskillä kolahtaa. Toisaalta en ole yhtään kiinnostunut panostamaan paljoa rahaa kodin seiniin ja tavaroihin, koska mielestäni kaiken kaupasta kannetun rahallinen arvo romahtaa välittömästi ostotapahtuman jälkeen - harvaa tavaraa saa myytyä läheskään sillä hinnalla, saati kalliimmalla, kuin sen osti. En tykkää ajatuksesta, että vaivalla tienaamani dollarit muuttuvat kiinakrääsäksi tai sisustustekstiileiksi, enkä siten voi käyttää niitä em. hemmotteluun eli brunsseihin ja matkusteluun :)

Joskus varhaisteininä haaveilin (johonkin lukemaani kirjaan perustuen) hevosten vetämästä asuntovaunusta mallia vuosisadan alun nomadiromanit. Sillä kiertelisin Eurooppaa, pysähtyisin minne mielin yöksi, uskollinen hevonen (olin heppahullu) luotettavana seuralaisenani. Kaikki tarvittava olisi käden ulottuvilla eikä mukana olisi mitään turhaa ja ylimääräistä. Vain minä, matkaseura ja välttämättömyydet, ja avoin tie ja valtavasti uutta nähtävää ja koettavaa.  Vaikken enää ehkä heppavaunusta enkä myöskään matkailuautosta sinällään haaveile, sama ideologia elää mielessäni edelleen. Ei turhaa materiaa painolastiksi, jotta voi edes teoriassa lähteä minne huvittaa, milloin huvittaa. Vaikkei sitten lomia pidemmiksi ajoiksi lähtisikään.

5. Minkä kotikeittiösi salaisuuden haluat jakaa meille muille?

Öööh... käytä sitruunaa, paljon? E löytää jostain jatkuvasti ilmaisia sitruunoita, koska niitä kasvaa melkein jokaisen omakotitalon pihassa ja aina kun hän kaataa puun, sitruunat menisivät haaskioon ellei hän niitä keräisi. Käyttääkseni ne johonkin, puristan sitruunamehua sinne ja tänne, sekä viipaloin sitruunoita juomaveteen. En ole todellakaan aiheeseen perehtynyt parin nettiartikkeliotsikon skannausta enempää, mutta olen huomannut, että sitruunavettä juodessa pysyy jotenkin paremmin virkeänä ja myös kylläisenä. Ehkä vahingossa nesteyttää itseään enemmän, kun vesi on maustettua?

En ole kummoinen kokki, tai pikemminkin, en ole kiinnostunut kokkauksesta. Tykkään väsäillä salaatteja, koska niitä on helppo ja nopea tehdä, ja parin täytteen muutoksella saa jo mukavasti vaihtelua. Meillä syödään paljon munakasta fetasalaatin tai esim. porkkana- tai kaaliraasteen kera, koska se on nopein kombo, jonka töiden jälkeen nälkäisenä jaksaa vääntää. Eli sori, täältä ei irtoa kovin ihmeellisiä kokkikornerivinkkejä tai pirkkaniksejä.

6. Mikä sinua ärsyttää juuri nyt?

Suomessa jatkuvasti mediatapetille palaava 'saavatko homot mennä naimisiin vai eivät' sekä 'monikulttuurisuus pitää kitkeä Suomesta' - immostelu. En jaksa ymmärtää, miksi ihmiset repivät pelihousujaan sen puolesta, jotta muilla ei olisi samat oikeudet kuin itsellä. Mistä ihmeestä tämä "olen yläpuolellasi" - ajattelu kumpuaa? Miksi juuri sinä? Miksei toisinpäin? Mikseivät kaikki samalla viivalla, samoin oikeuksin ja velvollisuuksin?

Ja monikulttuurisuudesta puhuttaessa: missä kohti maailmanhistoriaa oli se vaihe, kun kaikki ihmislajin edustajat olivat ns. oikein sijoittuneita? Kansallisvaltiot, eli yhden kielen tai "heimon" omakseen rajaamat maapläntit keksittiin 1800-luvulla. Kaksisataa vuotta sitten. Homo sapiens on ollut lajina olemassa n. 200 000 vuotta, siis tuhatkertaisesti sen ajan, kuin kansallisvaltiot ovat olleet olemassa. Nomadi laji on liikkunut pallolla suuntaan ja toiseen aina. Ymmärrän maahanmuuton sääntelyn ja sen, että maassa maan tavalla ja lakeja noudattaen, mutta en ideologiaa, jonka mukaan on olemassa jokin oikea geologinen paikka kullekin "rodulle" (joka sekin on keinotekoinen määrite, jos geenien tasolle mennään syynäämään).

7. Mikä saa sinut hyvälle tuulelle?

Mikä tahansa iloinen ja positiivinen asia. Auringonpaiste. Tuulessa keinuvat vihreät puut. Liplattavat laineet. Iloiset ihmiset. Nauru, oma tai toisten. Banter eli humoristinen nokittelu. Ylipäätään hauskat, absurdit, yllättävät vitsit ja tilanteet. Pictionary ja etenkin siinä menestyminen. Hyvä ruoka. Hyvä kahvi. Se, että saa lukea uutisia ja facebookkia rauhassa aamukahvin ääressä. Rakkaat ihmiset. Töhöilevät kissat ja koirat (ja muut eläimet). Luontodokkarit. Uuden oppiminen. Tunne, että sain jotain aikaan. Tunne, että vaikutin jonkun toisen elämään positiivisella tavalla - auttamalla, rohkaisemalla tai ihan vaan juttukaverina/kuuntelijana olemalla. Lukeminen. Kirjoittaminen. Puhtaat, sileät, vastavaihdetut lakanat. Salmiakki. Sima. Vappu. Joulu. Joulukuusi. Juhannus. Juhannuskoivu. Korvapuustit. Se, että ei tarvitse odottaa vaihtopysäkillä, kun vaihtaa junasta bussiin tai toiseen junaan, vaan jatkoyhteys on saman tien lähtövalmiina. Vaihtelu. Lomalle lähtö. Vapauden tunne.

8. Jos edessäsi olisi nyt ammatinvalinta, mitä haluaisit tehdä?

Jos kysymyksen ottaa niin päin, että missä ammatissa haluaisit olla, jos sinne työllistyisit tuosta vaan, niin toimittajana. Ihailen etenkin tutkivaa journalismia; älykkäitä, sanavalmiita ja asiantuntevia kolumnisteja sekä sotakirjeenvaihtajia, mutta tuskinpa itse edes uskaltaisin minnekään sotatoimialueelle. Ihailen kovasti myös kaikensorttisia pelastajia (ensiapu, palolaitos, katastrofiapu vaikkapa maanjäristysalueilla, Punainen Risti ym.) ja tavallaan haaveilen tällaisesta työstä sen mielekkyyden ja tarpeellisuuden takia, mutta en toisaalta halua sitoutua moiseen koko uran mittaisesti alan stressaavuuden ja vaaditun omistautumisen vuoksi. Tykkään olla vapaa ja puuhailla oman aikatauluni mukaan :)

Eli jos talous turvautuisi jotenkin muuten, valintani olisi freelancer-työ siellä missä tarvitaan tai missä on syytä olla mukana paremman maailman puolesta missä tahansa roolissa tai kaikissa vuoron perään: toimittajana, tiedottajana, kouluttajana, lobbarina, katastrofiapuna, jonain muuna.

9. Millä tavoin yllätät sinulle tärkeän ihmisen?

Keksimällä ja järjestämällä uutta yllättävää puuhaa. Buukkasin meille paritanssikurssin, koska E on puhunut aiheesta eli haluaisi oppia kunnolla tanssimaan. Kävimme äskettäin myös yllärivaraamallani delfiinibongausristeilyllä, kun sellaisen löysin halvalla näin talven iloksi. Pari muutakin yllätysaktiviteetti-ideaa on muhimassa, joista kerron, kunhan ollaan ne toteutettu. Pienemmässä mittakaavassa tuon take away - sushia tai burritoja (tortilloja) kotiin, kun tiedän, että kummallakin on ollut pitkä päivä eikä kokkaus todellakaan huvita; tai vien kahvikupin sänkyyn viikonloppuaamuna.

10. Kolme asiaa, joista iloitset nykyisessä elämäntilanteessasi?

Elämäntilanteessani on paljon enemmän kuin kolme asiaa, joista olen iloinen ja tyytyväinen. Mietin joka päivä, että elämässäni ei ole koskaan ennen mennyt näin hyvin ja näin kohdilleen moni asia yhtä aikaa. Toivotaan, että jatkuu, eikä tarvitse turvautua tai kompastua mihinkään suomalaiseen "kel onni on, se onnen kätkeköön" tai rasittavistakin rasittavimpaan pessimistien tunnuslauseeseen "itku pitkästä ilosta". Tottakai aallonharjoja ja aallonpohjia tulee halki elämän, mutta sillä surffataan, millä voidaan. Mutta jos vain kolme pitää valita, niin:

Parisuhde eli ihmeellinen, kultainen, maailman paras kumppani E. Asuintilanne eli pian uusi oma koti kaupungissa ja kaupunginosassa, jossa viihdyn, ja maassa, jossa tunnen olevani kotonani. Ja taloudellinen tilanne eli varma vakivirka ja sen tuoma finanssivapaus: mahdollisuus syödä muutakin kuin dollarin nuudeleita, sekä mahdollisuus matkustaa kerran vuodessa Suomeen ja kerran-pari vuodessa muuallekin, kun oikein budjetoi.

11. Mitä toivotat lukijoillesi?

Rohkeutta toteuttaa unelma. Unelman ei tarvitse olla iso. Se voi olla jotain aivan arkistakin, kuten halu oppia jokin uusi taito kansalaisopistolla, mutta ei vain ole saanut aikaiseksi kun tuntuu, ettei jouda. Tai se voi olla jokin elämää mullistava, kuten halu muuttaa ulkomaille. Rohkeasti vain edes yrittämään. Kukaan ei tule kotoa hakemaan, ja vain sinä voit vaikuttaa siihen, millaista elämäsi on. Aina siihen samaan entiseen jamaan pääsee takaisin, jos se sitten tuntuukin sopivammalta tai muutos osoittautuu liian kalliiksi tai massiiviseksi operaatioksi.

Olen tästä ennenkin kirjoittanut, mutta jos sinulla on vaihtoehdot a) jämähdä tyytymättömyyteen tai b) toteuta unelma, mutta se vaatii liikaa, mistä löytyisi vaihtoehto c)?  Onko olemassa jokin unelman sivureuna tai siivu, jonka voisit toteuttaa helpommalla? Haluat muuttaa ulkomaille, mutta viisumihässäkkä on liikaa? Voitko alivuokrata kämppäsi ja pyytää palkatonta lomaa 6 viikkoa vuosilomasi päälle, ja matkustaa sohvasurffaamaan tai Airbnb-asukkaaksi Kroatiaan? Onko töistäsi tarjolla virkamiesvaihtoa? Tai repäise ja lähde kennel -au pairiksi eli koirahoitajaksi Sveitsiin kesäksi? Kaksi ja puoli kuukautta reissun päällä antaa hyvää tuntumaa, että haluaisinko tätä nyt ihan pidemmäksikin aikaa.

Lisäksi tietysti toivotan rauhaa ja rakkautta kunnon missikisakandidaatin tavoin! Äänestä minua, olen puolipitkä kainuulainen luonnonbrunetti auringon valkaisemin kaksihaaralatvoin, harrastan jalkapalloa ja touch rugbyä sekä kinastelua änkyröitä vastaan nettiforumeilla.

Haaste lähtee eteenpäin seuraaville bloggareille:

• 1001 Kabul
• Hurmioitunut
• Moottoritiellä on puuma
• Matka maailmalle
• Kalaa & baliikkia & kalabaliikkia
• Kaahisteluja

Ja kysymykset vastattaviksi ovat enimmäkseen Anniinankulmasta pöllityt, koska olivat niin hyviä:
1. Mikä sai sinut aloittamaan blogisi?
2. Onko blogisi muuttunut paljon sen alkuajoista ja jos, miten?
3. Mitä piirteitä arvostat muiden blogeissa?
4. Lempielokuvasi ja -kirjasi?
5. Minkä asian haluaisit olevan toisin elämässäsi juuri nyt?
6. Piirre, josta olet itsessäsi ylpeä? Entä vähemmän ylpeä?
7. Suurin muutos elämässäsi?
8. Minkä elämänohjeen antaisit 15-vuotiaalle itsellesi?
9. Kolme asiaa, joista iloitset nykytilanteessasi?
10. Mitä odotat (tai pelkäät) tulevaisuudeltasi?
11. Mitä haluaisit toivottaa lukijoillesi?

Pallo heitetty, lukemista odotellessa!

Pian kansalainen ja oman kodin omistaja

Kirsikkapiirakkakahvit itseltäni itselleni kansalaisuustestissä onnistumisen kunniaksi. Kuva on Australian lippu värikoodina.

Nyt täällä puhaltelevat kaikenlaiset muutoksen tuulet. Olen nimittäin pian sekä Australian kansalainen, että ihkaensimmäisen oman asunnon omistaja-asukas.

Kävin toissapäivänä kansalaisuustestissä. Mutta miten koko testiin pääsin, eli miten kansalaisuutta haetaan? No, ensin pitää olla asunut Australiassa riittävän pitkään: vähintään neljä vuotta siitä päivästä, kun ensimmäisen kerran laillisesti Down Underin tomuun astui. Minulla tämä täyttyi jo 10. kesäkuuta tänä vuonna, eli sinä päivänä, kun neljä vuotta sitten maahan pöllähdin WH-viisumituloste käsimatkatavaroihin sullottuna. Aivan samana päivänä en hakemusta saanut jätettyä Suomen-reissun takia, mutta pian kuitenkin.

Tuosta neljästä vuodesta täytyy vähintään yhden vuoden olla PR-vuosi = pysyvällä oleskeluluvalla oleskeltu. Lisäehtona on, että neljän vuoden mittaan ei ole saanut olla Australiasta poissa yli vuotta yhteensä (ei edes sellaisina lomapätkinä, joista tulee yli 12kk yhteenlaskettuna). Australian kamaralta ei ole myöskään saanut olla poissa yli kolmea kuukautta hakemuksen jättöä edeltävän vuoden aikana. Logiikka kai on, että jos olet ollut yli kolme neljäsosaa vaaditusta ajasta Down Underissa, sinut voidaan laskea täkäläiseksi.

Muitakin tapoja muuttua aussiksi on, kuten syntyperän perusteella tahi uusiseelantilaisesta aussiksi jotain eri paperireittiä, mutta tähän en puutu, koska itse pystyin vain tällä yhdellä tavalla anomaan.

PR-viisumihakuun verrattuna kansalaisuushakemus on hellyttävä paperipinkan raapaisu. Hakemus on simppeli nettilomake, jossa lähinnä kysytään samat henkilöllisyystiedot tuhanteen eri kertaan ja tapaan. Ainoa hankala kohta voi tulla eteen, jos omat vanhemmat ovat reissanneet Australiassa; heidän kaikki visiittinsä, sekä reissulla käytettyjen passien numerot, pitäisi aussiviranomaisille toimittaa. Miksi, en tiedä. Mutta kerrankin oli hyötyä siitä, että omat vanhempani eivät ole tänne asti vielä päässeet/ehtineet.

Liitteeksi vaaditaan itseltä vanhat tutut passi, ajokortti, syntymätodistus sekä avioliittotodistus, jos nimi on muuttunut, Medicare-kortti ja osoitteen todistamiseksi sähkölasku tai vastaava. Jaksaa aina itseäni ihmetyttää, että mikä ihmeen pyhä auktoriteetti sähköyhtiö on? Äkkiäkös kuka tahansa photoshoppaisi itselleen vaikka kaverilta lainattuun Synergyn laskupohjaan tekaistun osoitteen?

Kaikista pitää ottaa kopiot, todistuttaa ne oikeiksi postissa, apteekissa, rauhantuomarilla tahi omassa tapauksessa pomoni toimesta (senior public servant eli pitkäaikainen osavaltion työntekijä). Skannatut kopiot pitää liittää hakemukseen, ja alkuperäiset pitää erikseen esitellä tapaamisessa Maahanmuuttovirastossa, kun kutsun sinne saa. Online-hakemus maksoi $260 eli parisataa euroa, ei siis ihan halpaa lystiä. PR-viisumiin ja sen sivukuluihin verrattuna kuitenkin kahvirahoja.

Hakemukseni käsiteltiin pikavauhtia, sillä sain parin viikon sisällä kutsun papereiden tarkistukseen ja kansalaisuustestiin. Menin käskettyyn aikaan paikalle Perthin Department of Immigration and Border Protection'iin eli Maahanmuuttovirastoon West Perthissä, sain vuoronumeron, jonotin, pääsin tiskille. Siellä tiukkailmeinen täti syynäsi paperini ja ilmoitti jäätävästi, että nyt ei hyvää heilu, koska syntymätodistus puuttuu (unohdin sen, koska alitajuisesti kuvittelin, että passi ja ajokortti riittäisivät). Täti kuitenkin lämpeni paperipinon tsekkauksen loppua kohden, kun kaikki muut vaaditut dokumentit kassistani löytyivät, jopa hymyili ja vakuutti, että "läpäiset testin varmasti".

Hivenen sain moitteita siitä, että osa papereistani on yhä tyttönimelläni, koska täällä kaikki dokumentit ajokortista Medicare(Kela)korttiin eivät todellakaan automaattisesti muutu uudelle nimelle, vaikka nimen rekisteröisikin viralliseksi. Ehei, jokaisessa puljussa aina pankista ajoneuvovirastoon ja Medicarelta vakuutusyhtiöille pitää henkilökohtaisesti käydä näyttämässä alkuperäinen avioliittotodistus, että uskovat. Eli en ole vielä kaikkialla ehtinyt (jaksanut) lippulappujeni kanssa vierailla.

Testi pidettiin paperisyynin jälkeen viereisessä huoneessa. Sama fiilis kuin ajokortin teoriakokeessa: testissä istutaan tietokoneen ääressä sermien välissä luokassa, jossa on monia muitakin testintekijöitä yhtä aikaa. Ensin ilmoittaudutaan kokeenvalvojalle, joka ohjaa koneelle. Sen jälkeen koneelle kirjaudutaan valvojan antamaa koodia käyttäen. Ja testi alkaakin saman tien. Siinä on 20 monivalintakysymystä, joista vähintään 15:een pitää vastata oikein, aikaa on kolme varttia. Kokeeseen voi harjoitella ennakkoon Immin nettisivuilla, ja testiä saa koittaa kahdesti. Saa olla tosi huono tuuri, kömpelö kielitaito tai muuten jännityksestä sekaisin, että testissä ei onnistu.

Enemmistö kysymyksistä on helppo hoitaa päättelemällä, jos on yhtään kiinnittänyt ympäristöönsä huomiota Australiassa asuessaan. Esim. aboriginaalien lipun värit ovat punainen, keltainen ja musta. Aussilipun värit ovat sininen, valkoinen ja punainen. Mutta sitten tenkkapoo. Mitkä ovat Torres Strait Islander'ien (yksi alkuperäisasukasryhmistä) lipun värit? En edes tiennyt, että heilläkin on lippu! Vastauksista sai kuitenkin karsittua, että kaksi muuta ovat nuo em. liput ja kolmas on sitten saarelaisten lippu: vihreää, sinistä, mustaa ja valkoista.

Muutama kysymys olisi ollut kinkkinen, ellen olisi niihin törmännyt jo harjoituskokeessa. Kuten: mikä on Australian kenraalikuvernöörin (Governor General) rooli? Allekirjoittaa lait, eli olla niiden viimekätinen hyväksyjä. Milloin Australian perustuslaki astui voimaan? 1901. Milloin saapui the First Fleet eli ensimmäinen valkoinen asuttajalaivasto (vankeja ja vartijoita nykyisen Sydneyn tuntumaan tuonut laivaryhmä)? 1788.

First Fleetin muistin siitä, että luin äskettäin erittäin elävästi kirjoitetun kirjan kuuluisasta naisvangista nimeltään Mary Bryant: hän oli yksi ensimmäisen laivaston tuomia pakkopioneereja, mutta käsittämättömällä sisulla karkasi varastamalla veneen ja seilaamalla haalimansa miesporukan kanssa 5000 kilometriä Timorin saarelle. Siellä Mary jäi uudelleen kiinni hollantilaisten siirtokunnassa ja rahdattiin vankilaivalla Englantiin, jossa hänet lopulta armahdettiin parin ekstravuoden istumisen jälkeen. Maryn rikos? Hattuvarkaus. Oli rikos ja rangaistus vähän eri luokkaa vuonna 1788.

Takaisin asiaan: vedin testin pikavauhtia läpi, koska halusin nähdä, mikä tulisi tulokseksi. "Tuhlattavana" oli kuitenkin uusintatesti, jos tarpeen olisi. Ja 100% onnistumisprosentti sieltä pätkähti, jehee! Lähtiessäni sain infon, että kunhan käyn näyttämässä syntymätodistukseni vielä paikan päällä, hakemukseni käsitellään loppuun ja saan kutsun kansalaisuusseremoniaan seuraavien parin kuukauden kuluessa. Sen järjestää oma kunta eli perthiläisittäin kaupunginosa, meillä City of Perth. Kutsua ja tilaisuutta odotellessa.

*Loppu-edit* kävin eilen näyttämässä sitä syntymätodistusta = Suomen maistraatista saatavaa väestörekisteriotetta, jota olen kanniskellut mapissa vuodesta 2010, siis siitä asti kun WH-viisumia hain. Tiskillä oli jonoa, ja eteeni kiilasi kiinalainen perhe, ensin yhden, sitten kahden, lopulta neljän ihmisen voimin. Kun suomalaiseen tapaan purnasin ärtymystä itsekseni, kuulin, mitä asia koski: perhe kyseli aikaa sitten jätetyn hakemuksensa perään, ja selvisi, että olivat täyttäneet väärän nettihakemuksen - feikki-sellaisen.

Olivat siis maksaneet tälle sivustolle , eivätkä oikealle Immigration and Border Protection-sivulle. Virkailijan mukaan ko. sivu on todennäköisimmin huijausta, koska hakemus saati maksu eivät olleet Immiin tulleet, eikä Immillä ole ko. nettisivun toimintaan osaa eikä arpaa. Eli jos täyttelette nettihakemuksia - joko viisumia tai kansalaisuutta varten - tarkkana siinä, että vain virallisilla sivuilla kannattaa maksaa!

Ja sitten vielä asuntoasiaa. Päästiin eilen ensimmäistä kertaa ihan paikan päälle näkemään valmistumassa oleva asuntomme. Kerrostalo itsessään on valmis, mutta asunnot ovat vielä laiton alla. Oma kämppämme oli 90%:sti valmis, mutta yksityiskohtia kuten ovenkahvat, pistorasioiden päällysmuovit jne. puuttuivat. Miltä tuntuu viimein nähdä kaksi vuotta sitten päätetty ja sovittu ostos? Todella vaikea kuvailla.

Toisaalta kaikki oli niinkuin pitääkin, eli kaikki luvatut asiat asunnossa oli. Laatu vaikutti äkkinäkemältä hyvältä, eli pinnoissa ym. ei oltu fuskattu, listat olivat paikallaan, luvatut koneet eli uuni, kaasuhella ja kuivausrumpu löytyivät. Toisaalta, koska olen tähän mennessä nähnyt vain korkeakiiltoisia brosyyrikuvia ja hehkutusta, ehkä odotukset olivat aavistuksen liian korkealla. Normaalilta asunnolta näytti, ei miltään luksushotellihuoneelta. Väkisinkin mielessä kävi myös, että olikohan fiksua tehdä kaupat kaivosbuumin aikaan, ja olisiko sittenkin pitänyt vielä odottaa, jos hinnat laskisivat? Ikuisuuskysymys varmaan. Toisaalta nyt asuntolainojen korot ovat ennätysalhaalla, eli jos tulomme pysyvät nykyisellä tasolla, saamme tahkottua lainaa lyttyyn kohtuunopeasti.

Uusi asunto on aavistuksen pienempi neliöiltään kuin nykyinen vuokrakolmiomme, pääasiassa makkareiden puolesta. Ajattelimme, että pienehkö asunto keskustassa on hyvä aloituskohde, koska se on helppo vuokrata eteenpäin, jos haluamme itse vaihtaa maisemaa tahi isompaan.

Arvelisin, että nykykämppä on n. 70-neliöinen, kun uusi on n. 60-neliöinen. Toisin kuin Suomessa, täällä asuntoja ei vuokrata eikä myydä neliöitä hehkuttaen, vaan huone- ja kylppärilukua. Pienempään muutto tarkoittaa sälän ja romppeen karsimista ennen muuttoa. Se on kuitenkin pelkästään hyvä asia - säännöllinen muuttaminen pitää tilat ilmavina ja turhat taakat poissa. Parvekkeelle pitää ensi töiksi viritellä ruukkupuita, jotta näkymät säilyvät vehreinä. Nyt kodistamme näkyy puidenlatvoja, uudessa kämpässä pelkästään rakennuksia.

E:lle pienoisen pettymyksen tuotti hänen ennakkoon stressaamansa aihe: varastokomero. Ne ovat nimittäin uudessa kerrostalossa mallia hitsattu häkki autohallissa. Nykyisessä meillä on ihan jykevällä ovella lukittava komerohuone. E on varma, että hänen kalliit sukellus- ja kiipeilykamansa päätyvät pitkäkyntisille, samoin kuin maastopyörämme, jos ne häkkikomeroon jätetään kaiken kansan näkyville. Eli pitää raivata asunnosta tilaa arvokkaimmalle tavaralle ja viritellä joku patentti komeroon, että pyörät pysyvät tallessa (en halua joka päivä raijata pyörää yläkertaan).

Alla jokunen kännykkäräpsy eiliseltä katsastusreissulta:

Yllä ja alla: tupakeittiö. Olkkarin puolelta ei saanut järkevää kuvaa vastavaloon eli parvekkeen suuntaan, enkä älynnyt ottaa koko tilan kattavaa kuvaa keittiöön päin. Harmillisesti myös makkareissa oli liian hämärää kännykuvan ottoon - lamput eivät olleet vielä paikallaan.

Parvekenäkymät paranevat ruukkukasveilla, uskon. 

Yllä ja alla: tällainen sisäpiha rakennuksessa on, keskentekoinen vielä.

Näkymä kaikille yhteiseltä kattoterassilta.

Talvi ja tuuliviiri

Blogista lie käynyt ilmi, että minulla on vankkoja mielipiteitä ja naulaan ne lattiaan jos tarvitaan. Mutta. Olen - aiheesta riippuen - myös ailahtelevainen, eli riivin ne entiset mielipiteet sorkkaraudalla ja naulaan tilalle uudet vaikka huomispäivänä, jos parempia tulee eteen eli hoksaan, että eihän niissä entisissä nyt niin paljon järkeä ollut. Useimmiten heittelen mielipiteitä sinne ja tänne kuin kukkaistyttö terälehtiä. Joskus osuu jonkun tielle ja tekee jonkinlaisen vaikutuksen, joskus ei. Heittelen silti. Tällä kertaa mielipidelaarilla pengottavana Perthin talvi ja asenteeni sitä kohtaan.

Perthiin muuttaessa olin sitä mieltä, että eihän tätä kestä inuittikaan (se poliittisesti korrekti nimi eskimoille). Kesäkuussa tänne saapuessa ensimmäisen majapaikan ikkunat olivat aamuisin huurussa, minulla sisätiloissa jatkuvasti päällä puolet matkalaukun sisällöstä sekä Ikean huopa kuin villamuumiolla, ja silti paleli. Ei mennyt millään tajuntaan, miten mapallon lämpimimmällä mantereella voi mitenkään palella. Enemmän kuin Suomessa koskaan.

Tietenkin valitin asiasta joka käänteessä, kaikille joita kiinnosti tai ei kiinnostanut. Opin myös, että ausseille ei hyödytä valittaa, koska he eivät puolestaan voi ymmärtää, miten lumen ja jään maasta kotoisin oleva ei kestä kylmää. Heille ei sellaista konseptia olekaan, kuin "sisällä talvellakin rattoisan lämmintä, koska hyvä eristys ja keskuslämmitys".

No, siitä talvesta hatarassa 70-luvun omakotitalossa selvittiin jotenkuten. Seuraava olikin sitten helpompi ottaa vastaan upouudessa luksuskerrostaloasunnossa, jossa (edelleen yksinkertaiset) ikkunat olivat astetta tiiviimmät ja vetoisuutta ratkaisevasti vähemmän, koska ikkunoita oli vain yhdellä seinällä ja muut seinustat olivat väliseiniä naapureihin ja rappukäytävään. Lisäksi meillä oli lämmitys, eli rumpukuivain, joka hönki pyykkiä pyörittäessään koko yksiön luppoisanlämpimäksi kuin kenguruemon pussi. Talvi meni huomaamatta ohi, toisaalta Suomessa juhannusta viettäen, toisaalta lämpimän kämpän ansiosta, kolmannekseen silloisten kriisien kanssa painiskellen (parisuhde katkolla, kulttuurishokki jne.), joten sellaiset pikkuseikat kuin kehon lämpimyysaste eivät ole jättäneet mitään muistikuvia.

Seuraava talvi kului henkisesti paremmissa merkeissä, E:n kanssa uudessa osoitteessa, lähiöelämään palaten eli 70-luvun hatarassa paritalossa. Kolmanteen talveen mennessä olin jo tottunut ajatukseen aussitalo = iglu, joten varustauduin ennakkoon: hankin Kathmandu-retkeilykaupasta kunnon plyysit ja erävillavaatteet ihan kotonaoleilua varten. Yllättävän hyvin pärjäsinkin ilman lämmitystä. Eritoten, kun aurinkoisella säällä pidin aina kaikkia ovia auki napatakseni lämpötuulahduksen sisään, sekä kekkaloin nurmikolla valonsäteessä lämmittelemässä.

Neljäntenä talvena osoite oli taas kerran muuttunut. Mitä turhia asumaan peräti kokonaista vuotta samassa osoitteessa. Sammaloituu moisesta. Ei vaan, kyllä pysyvämpi osoite olisi jo ollut paikallaan, mutta kakkostalven kriisien jälkimaininki eli väliaikaiskodittomuus syötti vielä tänne saakka hankaluusliplahduksia (talven kaksi jälkeen asuin hetken aikaa kämppiksen kanssa, sitten kavereiden vierashuoneissa - siitä ikuinen kiitollisuus -, sitten lyhytkestoisessa vuokrakämpässä eli talven kolme iglussa). Tässä vaiheessa E ja minä olimme vihdoin päässeet asettumaan mieluisaan paikkaan asumaan, eli tähän nykyiseen asuntoomme, joka on jälleen kerrostalossa ja uudempaa sorttia. Samat edut kuin edellisessäkin kerrostaloasunnossa: tiiviimmät ikkunat, vähemmän ikkunoita ylipäätään, ja vähemmän ristivedon mahdollisuutta, kun kaikki ikkunat ovat samalla seinustalla. Lämpimämpää.

Kaikkea kerrostaloasuminenkaan ei pelasta, ja kun lopulta kypsähdin ainaiseen paleluun kathmanduihini kääriytyneenä, marssin ostamaan sähkölämmittimen. Kaverit suosittelivat kaasulämmitintä, mutta koska meillä ei ole kaasuliittymää muuten kuin kaasuhellaa varten, enkä oikein uskalla hääriä kaasupullojen kanssa kokemattomuuttani, valinnaksi kallistui sähkö. Koska aussit eivät nähtävästi ole kuulleetkaan vesikiertoisista pattereista tai mistään keskitetystä lämmittämisestä kerrostaloissa, tämä hiustenkuivaajan sukuinen lämpöpuhallin oli melkeinpä ainut kylmäntappovaihtoehto.

Nyt viidentenä talvena asumme edelleen toistaiseksi samassa asunnossa, uuden oman asuntomme valmistumista odotellen (minä tahansa päivänä nyt!). Eli talvi nro 6 tulee taas vietettyä eri osoitteessa. Näinä viitenä talvena asenteessani on tapahtunut seuraavaa: aluksi valitin, huokailin ja vuodatin, sitten ärsyynnyin omaan ja muiden valittamiseen, ja valitin valittamisesta. Sitten purin hammasta ja siedin. Sen jälkeen paneuduin ongelmanratkaisuun hankkimalla lämmitystä - vaatteita ja tohottimen. Välillä taas sorruin valittamaan, jonka jälkeen sorruin valittamaan valittajista. Huhhei mitä takinkääntöä. Tuuliviirimäisyys sinällään lämmittää, uskon.

Tämänhetkiseksi mielipiteekseni on muovautunut, että talvi on - - - itse asiassa ihan mukavaa aikaa. Minusta on kivaa, että vuodenaikojen muutoksen huomaa, ja jollain oudolla ja kierolla tavalla on kodikasta lämmitellä sen kuumailmapuhaltimen ja huovan alla. Aamuisin kannan sähkölämmittimen kylppäriin mukaan (tietysti kunnioittavan välimatkan päähän suihkukaapista eli vedestä). Mahtava fiilis, kun kuivatessa ei tarvitsekaan palella kylmäkellari-kylppärissä! Sen jälkeen siirryn tupakeittiöön, jossa napsautan olkkarin ilmalämpöpumpun päälle viideksi minuutiksi, asteina +28, että lämpiää äkkiä.

Kohmeiset sormet sulavat leivänpaahtimen tai kaasuhellan päällä veden kiehumista ja aamupalapaahtista odotellessa. Töissä viivyttelen tahallaan pidempään, koska toimistossa on lämmintä. Ulkona ei itse asiassa palele, ellei lähde liikkeelle kovin varhain aamulla. Auringon noustua asteita on siinä +15 paikkeilla, mikä on kiva ulkoilusää, kun pukeutuu sen mukaan.

Tämä talvi ei joko ole ollut yhtä kylmä kuin jotkut aiemmat, tai olen vain paremmin tottunut, sekä liberaalimpi lämmityksen suhteen. Yllättävien jättisähkölaskujen hysteerisenä pelkääjänä olen aiempina vuosina niuhottanut ankarasti minkään lämmittimien käytöstä, mutta nyt olen muuttunut tässäkin aussiksi: "no worries!" Jos nyt muutaman kympin enemmän maksaa mukavuudesta, niin anti mennä. Laissez faire.

Perthin talvi. Tekojää ja saippuakuplalunta - huomaa t-paita-luistelijat. Oikeaa ei täällä näe, vaikka itärannikolla lunta satoikin tänään, poikkeuksellisesti. Kuva (c) Fremantle Winter Festival.