Synttärit - mihin järjestäjäkategoriaan kuulut?

N täyttää pian jo neljä vuotta, eli juhlien järjestäminen häämöttää. Muttamutta. Minun ja E:n käsitykset juhlista poikkeavat aika lailla.

Olemme ensimmäistä kertaa vaiheessa, jossa ”kuuluisi” kutsua lapsen päiväkotikavereita, mutta mieluiten kutsuisin vain omia kavereitamme lapsineen. Visioin mielessäni kohtuullisen pienet synttärit, joissa ehdin rattoisasti jutella kaikkien aikuisten kanssa, eivätkä lapset kilju tai riehu liikaa (just!). E puolestaan aina juhlien lähestyessä ehdottaa vieraiksi aivan jokaikistä tuntemaansa ihmistä, tyyliin kaikkien ex-työpaikkojen kollegat sekä kaverinkaverit – mitä enemmän populaa, sitä hauskempaa, hänen mielestään. Joihinkin juhliin tällainen eklektinen meno sopiikin, esimerkiksi tupareihin, mutta minun mielestäni ei lapsen synttäreille... tuntuisi oudolta kutsua ihmisiä, joilla ei ole mitään tunne- tai edes tuttuussidettä lapseemme.

Emme suinkaan ole ainoat toisistaan eriävien juhlamietteidemme kanssa, nyky-Australia kun on tunnetusti kulttuurien sulatusuuni. Laatimallani testillä voit kätevästi paikantaa, oletko suomalainen, (länsi-)aussi, ranskalainen vaiko kaakkoisaasialainen*, kun lasten synttärikutsuista puhutaan. Huom, sisältää karikatyyreja/stereotypioita perustuen pieneen otantaan, eli ei tieteellisiin tarkoituksiin, heh!

*tässä yhteydessä Vietnam, Malesia, Singapore, Hong Kong tai Filippiinit

1.       On aika järjestää lapselle synttärit. Keitä kutsut kesteille?

A)      Häh, lapsen kaverit tietenkin. Eli puolisen tusinaa lasta naapurustosta, vanhempien kaveripiiristä, päiväkodista tai koulusta. Kutsun saavat vain ne, joiden kanssa lapsi enimmäkseen leikkii ja joiden vanhemmatkin tunnet. Jos sukulaisiakin kutsutaan, on ehkä järkevintä järjestää kahdet kemut, eli kaverisynttärit lapselle ja kahvikutsut aikuisille.

B)      Omat sukulaiset sekä 10-15 kaveria samasta päiväkodista tai koulusta, riippumatta siitä, oletko tavannut vanhempia. Kouluikäisen lapsen tapauksessa on varminta kutsua koko luokka, tai ainakin kaikki luokan tytöt tai pojat, riippuen siitä, onko oma lapsi tyttö vai poika.

C)      Omat sukulaiset, lapsen kaverit, naapurit ja ehkä työkaveritkin, riippumatta siitä, onko naapureilla ja työkavereilla lapsia. Aikuiset seurustelevat keskenään mielellään hälystä riippumatta.

D)      Aivan kaikki.

2.       Kuka hoitaa tarjoilut?

A)      Vanhemmat. Jompikumpi vanhempi (yleensä äiti...) leipoo itse monenmoista suolaista ja makeaa tarjottavaa, sekä tekee synttärikakun, taitotasosta riippumatta. Kaupasta voi ostaa ehkä sipsejä tai karkkeja, mutta hillityssä mitassa.

B)      Vanhemmat, mutta on täysin ok ostaa suurin osa tarjoiluista, etenkin jos ne voi tilata joltakulta tutulta leipurilta. Jokaisen lähipiirissähän on ainakin yksi catering-yrittäjä tai koti-kuppikakku-taiteilija.

C)      Vanhemmat ja isovanhemmat hoitavat perusjutut eli naposteltavaa ja synttärikakun, mutta jokainen vieras tuo myös mukanaan jotain yhteiseen pöytään, vähintään viinipullon – eihän nyt nelivuotiaan synttäreistä mitään tule, jos ei aikuisille ole lasillista tarjota!

D)      Vanhemmat, isovanhemmat ja vanhempien sisarukset eli lapsen tädit, sedät ja enot vaimoineen. Tarjoiluja pakerretaan ainakin pari vuorokautta ennakkoon yötä päivää. 

3.       Mitä juhlissa tarjoillaan?

A)      Kahvia. Ai lapsille? Mehua tai limpparia, nykyään mielellään jotain astetta terveellisempää tai ainakin vähäsokerista (muttei keinomakeutettua). Pöytään täytyy löytyä ainakin tusina erilaista suolaista sekä makeaa tarjottavaa: jos oikein on inspis iskenyt, tarjottimella on voileipäkakku sekä mansikka- tai lakkatäytekakku kermavaahdolla.

B)      Olutta ja siideriä. Entäs lapsille? Vihannes- ja hedelmätikkulautanen, jolla kuuluu olla kurkkua, kirsikkatomaattia, selleriä, omenaa, appelsiinilohkoja, rypäleitä, mansikoita ja pensasmustikoita, ehkä myös vesi- ja hunajamelonia. Lisäksi voi olla juustolautanen ja erilaisia voileipäkeksejä, sipsejä ja muita naksuja. Kuorrutettuja kuppikakkuja täytyy olla, sekä upeasti koristeltu korkeankeikkuva täytekakku, jonka on tehnyt kondiittori (tai ainakin catering-urasta haaveileva sukulainen).

C)      Viiniä. Jaa lapsille vai? Kaikenlaista pientä naposteltavaa, enimmäkseen sipsejä, naksuja, keksejä, pasteijoita, hedelmälohkoja ja rypäleitä sekä juustolautanen. Aikuisille on erilaisia salaatteja, esimerkiksi vihersalaatti, pähkinä-granaattiomenasalaatti ja couscous-salaatti. Synttärikakku voi olla vaikkapa juustokakku tai jäätelökakku riippuen siitä, mistä päivänsankari pitää.

D)      Maustettua kuplavettä, aikuisille ja lapsille. Ruokakattaus sisältää ainakin kolme erilaista nuudeliruokaa, kolme erilaista riisiruokaa, ja padalliset kutakin: hapanimelää porsasta, kanaa ja nautaa, sekä erilaisia kokattuja kasviksia. Ruokaa jää vähintään puolet yli. Makeat tarjoilut voivat sisältää esimerkiksi trooppisia hedelmiä sekä erilaisia makeita riisijauhopalleroita. Synttärikakku on tilattu hyvissä ajoin ennakkoon ja kustomoitu juuri näihin juhliin.

4.       Mitä juhlissa tapahtuu ja tehdään?

A)      Osallistuvien lasten vanhemmat käyvät tuomassa lapsensa päivänsankarin luo ja lähtevät itse kotiin, tullakseen hakemaan mukelot sovittuun päättymisaikaan. Sukulaiset saattavat kahvitella keittiön pöydän ääressä, kun lapset leikkivät olohuoneessa. Lapsille voi olla jokin ohjattu aktiviteetti, kuten onginta tai aasinhännänkiinnitys. Juhlat alkavat ruokailulla ja synttärikakun syönnillä. Päivänsankari avaa lahjat välittömästi ne saatuaan, tai viimeistään onnittelulaulun ja kakunsyönnin jälkeen. Pikkujuhlijat on puettu astetta siistimmin, muttei hienoimpiinsa.

B)      Vieraat saapuvat puistoon, jossa juhlat pidetään. Kaikilla on päällä perusarkivaatteet tai rantakamat. Lapset rynnistävät leikkitelineisiin tunniksi, vanhemmat hakevat juomaa jäillä täytetystä valtavasta kylmälaukusta ja muodostavat jutustelupiirejä. Vaihtoehtoisesti juhlat ovat sisäleikkipaikassa, jossa lastenohjaaja hoitaa synttärien kulun. Vanhemmat odottavat uskollisesti paikan päällä, kukaan ei lähde kotiin väliajaksi. Tunnin leikin jälkeen käydään tarjoilujen kimppuun, keräännytään laulamaan onnittelulaulu, ja kahden tunnin kuluttua suurin osa vieraista lähtee kotiin. Lahjat kerätään erilliselle lahjapöydälle: ne ehkä avataan aivan lopuksi tai viedään kotiin paketoituina.

C)      Vieraat saapuvat päivänsankarin kotiin tipoittain, jotkut juhlien alkamisaikaan, jotkut puoli tuntia, tuntia tai kahta myöhemmin. Juhlathan kestävät joka tapauksessa koko iltapäivän ja illan, ja siellä piipahdetaan tai viivytään kunkin mieltymysten mukaan. Kaikki ovat pukeutuneet huolettoman tyylikkäästi. Lapset leikkivät talon joka huoneessa sekä pihalla, kenenkään erikseen vahtimatta, aikusten jaloissa enemmän tai vähemmän vahingotta. Välillä joku nostaa vauvan pois trampoliinista tai taaperon pois tiilikasasta, vaikkei tiedä, kenen lapsi on kyseessä. Buffetista napostellaan pitkin iltapäivää ja viini virtaa, kenenkään kuitenkaan humaltumatta. Onnittelulaulu ja synttärikakku hoidetaan extempore jossain kohti iltaa, ja juhlat jatkuvat iltapimeälle. Kukaan ei muista lahjoja, koska on niin paljon puhuttavaa.   

D)      Vieraat saapuvat jotakuinkin sovittuun aikaan päivänsankarin kotiin, puistoon tai vuokratilaan, esimerkiksi kerrostalon sisäpiha-kerhotilaan. Sinne on jo valmiiksi ladottu valtava vuori ruokaa, katso kohta 3. Lapsen mummo häärii tiiviisti ruokien ympärillä, nykii päivänsankarin tyylikästä prinsessamekkoa tai solmiopukua paremmin istuvaksi ja toruu lasta joka kerta, kun pukuun uhkaa tulla tahra. Tilaan on tuotu leluja ja rutkasti ilmapalloja, joiden kimpussa lapset pörräävät, jotakuinkin riidatta. Osallistujina ovat kokonaiset perheet, ml. päivänsankarin kavereiden isot ja pienet sisarukset. Aikuiset seurustelevat keskenään, lapset ryntäilevät eestaas, päivänsankarin mummo tuputtaa ruokaa kaikille ja juhlakalun vanhemmat stressaavat, loppuvatko ruoka, juoma, lautasliinat tai ilmapallot kesken. Parin tunnin päästä lauletaan onnittelulaulu ja leikataan kakku, mutta juhlien on tarkoitus jatkua ainakin toinen mokoma. Vieraita on niin paljon, että on mahdotonta tutustua kaikkiin. Lahjat avataan vasta kaikkien lähdettyä. 

Mitä ostat lahjaksi?

A)      Jotain monipuolisen käytännöllistä ja hillityn väristä, kuten rakentelu- tai askartelusetin. Tuotteen täytyy olla sertifioidusti myrkytön ja mahdollisimman ympäristöystävällinen. Myös kirjat ja vaatteet ovat oivia lahjoja, vaikkei päivänsankari itse niitä suuresti toivoisi. Niistä on hyötyä kuitenkin pitkällä aikavälillä!

B)      Mitä päivänsankari toivoo, olipa se sitten kasa muovikrääsää tai yhden käyttökerran kestävä hilavitkutin. Juhlat ovat päivänsankarin hieno hetki, eli tämän tulee saada, mitä haluaa.

C)      Jotain harkittua ja verrattain arvokasta. Lahjan hankinta on tärkeä asia, jossa tulee osoittaa arvostusta saajaa kohtaan kuluttamalla puolet enemmän rahaa kuin odotetaan.

D)      Jotain hauskaa, suurta, värikästä, ääntäpitävää ja lasta viihdyttävää. Disney-tuotteet ja erilaiset musiikkia soittavat lelut tai musiikki-instrumentit ovat erityisen kuumaa kamaa.

Tulokset

Eniten A-vastauksia. Olet pesukestävä suomalainen, ulkomaillakin. Elät uudelleen oman lapsuutesi normeja ja purnaat hiljaa mielessäsi siitä, miten synttäreistä on nykyään tehty liian isoja karnevaaleja. Et periaatteesta halua järjestää juhlia missään vuokratilassa, kuten sisäleikkipuistossa, koska se nostaisi rimaa seuraavalle vuodelle liikaa ja lopulta juhlien hinta ja stessitaso ylittäisivät kestokykysi. Kyllä minun aikanani riittivät pelkkä jäätelökakku ja tikkarit, jupijupi...

Eniten B-vastauksia. Sinussa on 99% aitoa wessiä eli länsiaustralialaista. Juhlien tulee olla lapsille hauskat, vaikka se tarkoittaisikin pientä ahdistusta vanhemmille rahankulutuksen ja takeltelevan sosialisoinnin muodossa – ethän tunne omista juhlavieraistasi montaakaan, mutta kun lapsi pyysi kutsumaan juuri tietyt päiväkoti- tai koulukaverit... Pääasia, että juomat eivät loppuneet kesken ja lapsi sai avata jättivuoren lahjoja, siitä jäi upeita muistoja ja valokuvia.

Eniten C-vastauksia. Oletko kenties syntynyt Loiren laaksossa? Sopisit Keski-Ranskaan kuin nenä naamaan. Mielestäsi juhlien kuuluu olla iloisen hälyiset, kuitenkin huolettoman elegantit, ja kaikki ikäluokat mahtuvat samoihin juhliin; tosin lapset laitetaan lastenpöytään, jotta aikuiset saavat seurustella rauhassa. Synttäreiden tavoite on tavata tuttuja ja vaihtaa kuulumisia samalla, kun lapset hääräilevät omiaan.

Eniten D-vastauksia. Kaakkos-Aasia on toinen kotisi ainakin henkisesti. Olet sukurakas ja iloitset isoista perhetapahtumista. Lempiharrastuksesi on syöminen (eikä se todnäk näy mitenkään päällepäin). Synttärit järjestetään, jotta saadaan tarjoilla runsas ateria kaikille läheisille. Alkoholi ei juhliin niinkään kuulu, siitä tulee vain huippaava, epämukava olo. Lapset leikkivät juhlissa iltamyöhään serkkujen ja pikkuserkkujen kanssa, naapurit piipahtavat paikalla kuka milloinkin tuomassa pikku lahjan ja rupattelemassa – sekä tietysti syömässä.   

Synttäreillekin sopivaa kimmellystä Tokiossa: Tokyo Teamlab´in valotaidenäyttely.

Juhlakattausilluusio. Liisa Ihmemaassa-näyttely Perthin Boola Bardip-museossa. Kaikki tuossa pöydässä on oikeasti kuviotonta valkoista pintaa, kaikki kuvat on heijastettu katosta. Kuviointi liikkui ja eli. 

Outoa Suomessa ja suomalaisuudessa

Kun suomalainen muuttaa ulkomaille, eteen tulee monta mutkaa, yllätystä ja ällistelyn kohdetta puolin ja toisin. Tässäpä muutamia erittäin tavallisia, jotka olen kohdannut suomalaisuuteen yleensä tai omaan suomalaisuuteeni liittyen.

Nimeni: Anu

Anu on tavallinen suomalainen nimi ja lyhyenä oletettavan helppo myös ulkkareille. No ei. Joudun sen tietenkin tavaamaan joka paikassa, kuten kaikki muutkin, koska täkäläisistäkin yleisistä nimistä on monta eri kirjoitusasua ja hieman eri ääntämystä, esim. Christy, Kristi, tai Sean, Shaun. Anu myös kääntyy väkisin kirjoitusmuotoon Ann, Ana tai Anna, koska tuo lopun U nyt ei vain englanniksi ajattelevaan mieleen istu.

En tiennyt aiemmin, mutta Anu on ilmeisesti yleinen intialainen miehen nimi, tai ainakin se sellaiseksi mielletään. Pelaan puulaakijalkapalloa ja pyöritän joukkuetta kapteenina, ja joudun satunnaisesti etsimään paikkaavia pelaajia sairastuneiden tilalle. Gumtreestä eli paikalliselta nettitorilta/ilmoituspalstalta heitä löytää (jos vain tulevat paikalle lupauksista huolimatta). Tähän mennessä paras tuuri on ollut aasialaisten kanssa, koska jos he jotain lupaavat, he sen myös pitävät. Britit ja aussit kehuvat itseään viesteissä maasta taivaaseen ("olin nelosdivarin paras pelaaja"), mutteivät koskaan edes tule peliin.

Takaisin nimeeni: jokainen kentälle tuleva uusi pelaaja haahuilee laidalla etsien intialaista miestä, jonka kanssa luulevat viestitelleensä. Tämä on tapahtunut jo 7 kertaa eli ei ole vain yhden erehdys.

Suomi kiinnostaa vain satunnaisesti

Jostain syystä moni suomalainen ajattelee - itseni mukaanlukien - että Suomi on sen verran eksoottinen maa, että siitä haluaisi varmasti kuulla lisää. Suomi tunnetaan maailmalla mm. äitiyspakkauksesta, koulujärjestelmästä, tasa-arvosta, formulakuskeista ja Jari Litmasesta. Täällä Aussilassa jääkiekon maailmanmestaruus tai Lordin euroviisuvoitto eivät ole hittiuutisia, koska jääkiekkoa ei seuraa kukaan ja euroviisuihin on väki päässyt makuun mukaan vasta viime vuosina, kun Australia on hyväksytty jonkinlaisena Iso-Britannian käenpoikasena tai epätoivoisena fanboyna mukaan veisuihin.

Yleisesti ottaen kanadalaisia kiinnosti Suomi huomattavasti enemmän kuin tapaamiani ausseja, ja Kanadassa sai jatkuvasti kertoilla Suomesta, jääkiekosta, talvisodasta ja milloin mistäkin. Tämä ehkä siksi, että NHL on Kanadassakin kova juttu ja moni suomalainen pelaa siellä, sitä kautta onnistuen sytyttämään kiinnostuksen Suomeen. Täällä Perthissä ainoa Suomesta intoillut ihminen on ollut japanilainen tyttö, joka halusi tavata Perthin Suomalaiset-facebook-ryhmän kautta. Hän haluaisi kovasti palata takaisin Suomeen vietettyään siellä kaksi vaihto-opiskelukautta. Aussit kysyvät enintään pari kohteliasta kysymystä revontulista, pakkasesta ja lumesta, siinäpä se. Riippuu tietenkin ihmisestä, tämä yleistys omista sosiaalisista piireistäni.

Suomalaisen mielipide uudesta maasta kiinnostaa vain satunnaisesti

Mielestäni on erityisen suomalainen piirre haluta kuulla, mitä mieltä vieras tai uusi tulija on Suomesta. Tykkäätkö? Mistä pidät? Mistä et? Mitä mieltä olet suomalaisista? Oletko saunonut? Pyörinyt saunan jälkeen lumihangessa? Kokeillut salmiakkia ja mämmiä? Salmiakkikossua? Hehehe et varmaan pystynyt sitä juomaan!

Aussit satunnaisesti naureskelevat videoille, joissa ulkkarit maistavat täkäläistä vegemiteä, suolaisen ruishiivan makuista levitettä leivän päällä. Suomalaiselle maku ei ruisleivän jäljiltä ole järkytys, muttei välttämättä sulosointukaan. Siihenpä kiinnostus oikeastaan lopahtaakin. Minulta on tietenkin kohteliaan small talkin osana kysytty, mitä mieltä olen Perthistä ja miksi muutin tänne, mutta siihen odotetaan parin lauseen vastausta, ei syväluotaavaa analyysia Perthin ja Australian hyvistä ja huonoista puolista.

Tämä johtuu ehkä siitä, että jotakuinkin kaikilla on ulkkarikavereita tai sukulaisia, tai oma suku on tullut vasta pari sukupolvea sitten paikalle, joten ajattelu on lähtökohtaisesti eklektisempää. Jos minulla on jokin mielipide Australiasta, josta aussi ei ole samaa mieltä, sille joko kohautetaan olkia tai kerrotaan oma mielipide hymyillen, ei inttäen, ja vaihdetaan aihetta. Mielipiteitä nyt  mahtuu maailmaan, mitä niitä sen syvemmin vatvomaan.  Mielestäni täällä on yleistä, ettei mennä kovin syvälliseksi tai henkilökohtaiseksi porukassa koskaan - eikä oikeastaan edes kahden kesken. Tai sitten minulla on pelkästään yhdenlaisia täkäläisiä kavereita ja tuttuja.

Suomessa ja suomalaisissa hämmästyttävät tavalliset asiat

Yleisimpiä aiheita, joista itse olen kuullut hämmästelyä Suomeen, suomalaisiin tai minun suomalaisuuteeni liittyen ovat:

Suorapuheisuus. Mielestäni on täysin ok kysyä suoraan ja sanoa suoraan työpaikalla, kaveripiirissä, missä vain. Huom, suoraan sanomisella en tarkoita töykeyttä tai ilkeyksiä, vaan simppeliä "voitko hoitaa tuon jutun" tai "mennään tuonne lounaalle" tyylistä viestintää. Perthiläisellä työpaikalla olisi kohteliasta kysyä "miltä sinusta tuntuisi, jos pyytäisin sinua tekemään tämän? Mahtuisiko kalenteriisi ja haluaisitko yrittää?" ja "olisiko sinulla jokin lounaspaikkatoive" tai "sopisiko sinulle, että valitaan näistä kahdesta paikasta?".

Suomalaisen korvaan kaikki haluaISITKO, voiSITKO, pystyiSITKÖ ovat turhaa kiertelyä ja hienostelua, mutta pakko on ollut opetella hieman enemmän kaartelemaan mahtuakseni muottiin - muuten tulee kommentteja kuten "sinulla ei ole lainkaan diplomatian tajua" (ex-pomoni sanat).

Saunavasta. Ex-pomoni, Australiassa kaksi vuosikymmentä asunut brittimies, oli aiemmassa työelämässään usein matkustellut Ruotsissa ja pari kertaa Suomessa telekommunikointialalla. Hän jaksoi toistella samaa kuulemaansa juttua saunomisesta ja saunavastasta, joka hänen mielestään oli käsittämätön. Että otetaan kimppu oksia ja piiskataan niille itseä ja toisia, hei haloo? Hänen mielestään jutussa oli järkyttävän hauskaa a) konsepti, eli se oksilla läimiminen, b) että läimiä voi myös muita, ei vain itseä ja c) tämä tapahtuu työympyröissä, kokouksessa tai seminaarissa saunoessa.

Suomenkieliset pitkät sanat. Minulla oli ennen tapana antaa työpaikkani osoite kaikkiin postipakettilähetyksiin, koska posti tuodaan sinne sisälle asti eikä minun tarvitse stressata postiin ehtimisestä ennen puoli viittä hakeakseni paketin. Nyt en enää voi, koska uudessa työpaikassa on eri säännöt. Muttamutta. Entisellä työpaikalla työkaverini joskus todistivat sitä riemun hetkeä, kun sain paketin Suomesta, normaalisti turusenpyssyksi pakatun käärön salmiakkia. Eräs paketista paljastunut pussi herätti hysteerisen naurunremakan tuotenimensä takia ja se oli ksylitolipurukumi.

Ilmeisesti sana sekä kirjoitettuna että lausuttuna on käsittämätön, koska se on pitkä, siinä on kummallisia toistuvia tavuja (pu-ru-ku-mi), se kuulostaa aivan siansaksalta ja silti se on jonkun - minun - äidinkieli.

Jonottaminen ja odottaminen. Yleensähän länsimaissa jonotetaan ja odotetaan vuoroa, eli konsepti sinällään ei ole uusi eikä outo. Mutta mittakaava, johon suomalaiset ovat sen vieneet, häkellyttää. Miksi suomalaiset jalankulkijat odottavat punaisissa valoissa vihreää, jos ketään ei tule ja paleltuu pakkaseen? Tai miksi suomalaiset jonottavat baaritiskille ostaakseen vain yhden tuopin per nenä, sen sijaan että yksi henkilö seurueesta menee tiskille ja tilaa kierroksen kaikille?

Olen yrittänyt selittää, että suomalaiset ovat yleisesti lainkuuliaisia, eikä punaisia valoja rikota vain siksi, että kukaan ei näe. Itse noudatan valoja antaakseni hyvän esimerkin lapsille. Tosin nykyään australialaistuttuani kävelen surutta päin (täällä), jos ketään ei kerran tule - kuten kaikki muutkin. Suomessa olen yhä lainkuuliainen.

Baariesimerkkiin olen selittänyt, että alkoholi on Suomessa kallista, ja kaikki haluavat maksaa omat juomansa, jotteivät jaa velkaa muille. Tämä selitys ei aukene, koska ausseille on omituista, että kierros (shouting a drink) olisi minkäänlainen ongelma. Minä tarjoan tänään tai tämän kierroksen, sinä tarjoat ensi kerralla tai seuraavan. Ajatus, että joku ei pitäisi tästä kiinni vaan joisi vain toisten laskuun, on täkäläisille päätön. Miksi kukaan riskeeraisi kaveruuden ja hyvät tavat niin? En ole halunnut alkaa liian syvällisesti luotaamaan probleemaa nimeltään suomalaiset ja ilmainen alkoholi.

Suomi ulkomaalaisen silmin.

Suomi minun mielikuvissani.

Mistä tuntee joulun? Perthissä näistä

Joulu lähestyy Down Underissa, mistä sen tunnistaa täällä Perthissä? No ainakin seuraavista kuudesta K:sta.

Kukkamekot

Eilen kehuin kollegan kukkamekkoa, punakukin ja vihrein lehdin koristettua valkoista hellemekkoa. Vastaus oli: ”eihän ole liian jouluinen?” Pari sadasosasekuntia raksutti, ennenkuin tajusin, että joulu on parasta hellemekkojen aikaa, ja puna-viher-valkoinen mekko on todentotta jouluinen aussin silmiin. Kevät on nyt alkanut ja parina päivänä lämpötila kävi +35:ssa, joten kesämekot kansoittavatkin nyt katuja ja työpaikkoja siellä missä ei ole työunivormuja.

Kukat

Kukkia ei näe pelkästään mekoissa. Paras kevätkukinta-aika alkaa olla ohi, mutta monet puut ja pensaat kukkivat joulun tienoilla komeimmin. Tänä vuonna violettien jakarandojen kukinta näyttää olevan myöhässä tai osin peräti epäonnistunut pitkän, kylmän kevään myötä – paljaita oksia näkee monin paikoin. Jakaranda kukkii runsain harsomaisin kukin liilana pilvenä. Tämä eteläafrikan tuontipuu on oma suosikkini Perthissä. Myös monet eukalyptukset ja bottle brush eli pulloharjapuu kukkivat nyt parhaimmillaan, tai ovat aloittamassa kukintaa. 

Länsi-Australiassa on aivan oma joulupuunsa, mistelilaji nimeltään Nuytsia (kuvia alla), joka kukkii jouluisin hehkuvana oranssina tulilatvana. Paikallisia kasveja ei kuitenkaan käytetä joulukoristelussa sen kummemmin, vaan kotien joulupuu on täälläkin (muovi)kuusi – tosin joulupöydän koristeena voi olla havumaisia rosmariinin oksia, kun kuusenoksia ei ole saatavilla.

Kulotus

Perthiä ympäröi paloarka eukalyptusmetsä ja metsäpaloja syttyy sekä Perthin kukkuloilla että satunnaisesti lähiöissäkin. Perthin keskusta on turvallista palojen suhteen, mutta jo 15-20km päässä keskustasta alkaa olla metsäpalovyöhykkeellä. Asukkaille sanellaankin täällä tarkat ehdot, miten omaa pihaa tulee hoitaa, ettei ”ruoki” tulipaloriskia – ei saisi mm. olla talon ylle kaartuvia oksia eikä lehti- ja oksaroskaa maassa. Metsä- ja puistovirasto kulottaa metsiä ja myös puistoja siellä missä pystyy, ja kulotukset usein tehdään näin talven lopulla, kun maasto on koko talven lionnut vesisateissa eikä palo ole niin herkkä leviämään käsistä. 

Olen aina tykännyt savuntuoksusta ja koti-Suomessa se herättää mielikuvia saunasta, takkatulesta, nuotiomakkarasta ja mökkeilystä. Täällä savunhaju tarkoittaa, että kyseessä on joko metsäpalo tai kulotus. Joskus savua ei haista, mutta horisontti muuttuu aavistuksen sumeaksi, mistä tietää, että jossain palaa. Tosin joskus savunhaju on vain jonkun grillaustapahtuman oheistuote: töissä haisee savu joka perjantai, koska työpaikan edustan keskusaukiolla on Hawkers Market eli ruokakojutapahtuma. 

Kärhämöinti

Helteet tuovat mukanaan muutakin negatiivista kuin palovaaran. Kuumuus usein nostaa huonoja puolia esiin ihmisistä, jotka kärvistelevät janon ja kuumuuden kourissa. Täkäläiset ovat toki tottuneet helteisiin, mutta mittarin paahtaessa välillä +35-45, alkaa tottuneempaakin lupsakoijaa jurppia. Tuntuu, että kesäisin näkee ja kuulee enemmän riitoja sekä kotikerrostalossa että kaduilla. Alkoholilla on osuutta asiaan, koska lämpimillä ilmoilla täälläkin pakkaudutaan ulos terasseille tai omille pihoille ja parvekkeille nautiskelemaan ja naukkailemaan. 

Alkoholia juodessa usein unohtuu se oikea nesteytys eli vedenjuonti, mikä ei hellehikoilussa ole oman olon, jaksamisen tai sietokyvyn parhaaksi. Joulun aikaa kutsutaan täällä yleisesti termillä silly season, pöljäilykausi, koska ihmiset ovat toisaalta hilpeällä juhlamielellä, mutta toisaalta tekevät juhlafiiliksissään ja pikkujoulupäissään typeryyksiä, esim. ajavat pikkujouluista kotiin autolla enemmän tai vähemmän kekkulissa.

Kekkerit

Liittyy edelliseen. Pikkujouluja vietetään täälläkin, mutta teema ja fiilis ovat lähempänä juhannus- tai vappujuhlia kuin joulunviettoa. Mitään erityisiä jouluruokia ei välttämättä ole, vaikka esim. työpaikkojen joulupöydässä voi tietyt perinneherkut olla, kuten joulukakku (kuivahedelmäkakku tomusokerikuorrutteella), jouluvanukas (rommilla kostetuttu kuivahedelmätaikina vaniljakastikkeella) ja/tai pavlova (marenkikakku kermavaahdon, marjojen ja mangon kera). 

Juhlia vietetään kaikkien mahdollisten sosiaalisten piirien kera, ja itselleni on kalenteriin kertynyt mm. seuraavat pikkujoulut: työpaikan (jotka missaan opintoihin liittyvän konferenssin takia), Women in Energy eli Energia-alalla työskentelevät Naiset-verkoston, jalkapallojoukkueen (x2 koska pelaan kahdessa eri joukkueessa), Suomi-koulun (jotka missaan em. Konferenssin takia), sekä yleisesti kaveripiirin. Perthin suomalaisille on lisäksi erillinen joululounas tiedossa Suomi-koululla/kirkolla, tarjolla tietenkin suomalaisia jouluherkkuja kuten puuroa. Aussien joulupöytähän voi koostua esimerkiksi sushista tai grillatuista katkaravuista.

Jonkun firman pikkujoulut Perthissä. 

Kimalle

Aussien joulukoristemaku on paljon lähempänä amerikkalaista kuin suomalaista, ja se näkyy pääasiassa vilkkuvan, kimaltavan, värikkään ja räikeän mieltymyksenä. Alkuun kauhistelin muovishokin partaalla näkyä, mutta nykyään olen asiaan jotakuinkin tottunut ja itseasiassa tykkään övereistä kulta- ja hopeakoristeista, jotka monimetrisinä roikkuvat kauppojen ja ostareiden katoista. 

Vilkkuvaloihin en vieläkään ole ihastunut, enkä varmaan koskaan tule olemaan. En vain tajua, miksi kukaan haluaa reunustaa omakotitalonsa tai parvekkeensa viher-sini-puna-neon-vilkkuvaloilla, jotka räpsyvät yötä päivää? Esimerkkikuva alla.

Ausseihin verrattuna suomalaiset ovat herttaisella tavalla metsäläisiä olki-, huopa-, ja havukoristeineen, mutta metsäläisyys ei ainakaan minusta lähde kulumallakaan, vaan muotoutuu entistä tärkeämmäksi osaksi minuutta: luonnon- ja luonnonmateriaalien arvostus kunniaan muovikrääsän sijasta, kiitos! Esimerkiksi em. luonnonkukkia voisi mielestäni paljon enemmän käyttää joulukoristelussa täällä tilpehöörin sijaan.

Jouluun liittymätön bonustiedote: Perthin keskustan Miss Mauds, ruotsalainen voileipäkauppa, ravintola ja hotelli, myy maukkaita, laadukkaita täytettyjä patonkeja hintaan 3AUD/kipale, kun ne ostaa klo 17 jälkeen. Samaan syssyyn saa suomalaisen veroisia pulleita kanelipuusteja hintaan 1,90AUD – kaksi zipaletta yhden hinnalla! 

Kauppa on työmatkani varrella ja nappaankin sieltä mukaan keveän illallisen kerran viikossa. Jostain syystä henkilökunta tunnistaa minut kanta-asiakkaana, mikä ei ole hyvä juttu: kohtaan lähinnä naljailua-vitsailua tarjousostoksistani. Johtuu ehkä siitä, että kerran jotakuinkin runnoin vartijan kumoon päästäkseni ostamaan vielä viimeiset patongit klo 17:31, kun kaupan sulkemisaika on 17:30... Tätä postausta ei ole tehty yhteistyössä Miss Maudsin kanssa, päinvastoin he varmaan toivovat että joskus ostaisin jotain normihintaistakin tarjoustuotteiden sijasta.

Miss Mauds - hotelli ja ravintola on tuotteistanut buffetin. Kyllä vain, ruotsinlaivaversiota ei muuten tunneta Perthissä, paitsi tässä yhdessä ravintolassa. Kahvila, josta tarjouspatongit saa, on saman rakennuksen eri kulmalla. 

 

Ranska ja kuntokuurin vastakohta

Terveisiä kylmästä ja pilvisestä Ranskasta! Tosin tällä hetkellä, aamupäivästä, aurinko hieman kurkkii.

Olin Ranskassa käymässä kolme vuotta sitten suunnilleen samoihin aikoihin ja silloinkin oli kylmä jatkuvasti, koska kevät oli myöhässä. Sama vika tälläkin kertaa. Huhtikuun lopulla pitäisi kuulemma olla jo hyvinkin kevätkelit, mutta täällä Loiren laaksossa Toursin lähistöllä on melkeinpä hallaiset yöt ja päivälläkin maksimissaan 10 astetta. No, Suomeen verrattuna kelit lie lämpimät, joten se sääurputuksesta!

Olemme olleet maassa nyt pari viikkoa ja kestävyys on koetuksella, vatsan - ja maksan - nimittäin. Jatkuvasti syödään ja myös juodaan.

En osaa sanoa, olenko ranskalaisuuden ytimessä, vaiko pelkästään E:n perheen ja kaveripiirin ytimessä, mutta jälleennäkemistä on pitänyt juhlistaa joka ikinen päivä jonkinasteisella juhlimisella. Kun itse käyn Suomessa, buukkaan usein kahvit tai lounaan kavereiden kanssa ja kotona tai sukulaisilla käydessä kuulumiset vaihdetaan erittäin epämuodollisesti joko kahvikupin ja/tai telkkarin ääressä. Toki usein myös lasi tai pari kilistellään jälleennäkemisen merkiksi, mutta ei todellakaan joka ilta eikä pullokaupalla...

Täällä tapaamiset otetaan jopa liiankin tosissaan suomalaiseen makuun, eli jokainen lounas kestää pari-kolme tuntia ja päivällinen tuplat, ja kumpikin tulee oletusarvoisesti juominkien kanssa. Niissä keskitytään toisiin sataprosenttisesti eli mitään kännyköiden vilkuilua ei tapahdu, eikä myöskään telkkarin. Jutellaan, jutellaan, jutellaan, syödään, juodaan, jutellaan, toisto. Kirjaimellisesti siirrymme pöydästä pöytään ja meikäläinen on jo monta päivää vain esittänyt juovansa viinit, hieman huulia kostuttaen ja pääosan lasiin jättäen.

Tämä reissu on varmaan poikkeuksellisen kostea sikäli, että E on ensimmäistä kertaa käymässä Ranskassa neljään vuoteen ja juhlimme lisäksi E:n äidin pyöreitä vuosia, eli juhlia on kalenterissa enemmän kuin laki sallii kaikkine mahdollisine jälleennäkemisineen ja virallisine kekkereineen. Tähän mennessä tapaamani ranskikset ovat kaikki olleet näköjään sitä mieltä, että mitä iloisempi tapahtuma, sitä enemmän siihen kuuluu alkoholia, eli ilon mitta on juodun viinin (tai rommin, viskin, liköörin tms.) volyymimäärä. Rankkaa, etenkin kun en itse ole koskaan ollut kovasti alkoholin perään, pari lasia bubblyä eli kuohuviiniä kerrallaan alkaa olla maksimi.

Vaikka tällaiset jatkuvat syömingit alkavat näin kahden viikon mitassa ahdistaa, pidän ranskalaisista pöytätavoista ja sosiaalisuudesta. Poskisuudelmat ovat avautuneet ihan uudella tavalla nyt kun huomasin, että ne ovat erinomainen ice breaker. Kun uusi ihminen tulee paikalle, tälle suikataan aina kahdesta neljään poskisuukkoa (riippuen henkilön kotiseudusta eli moneenko on tottunut) ja sanotaan oma nimi esittelyksi. Kun heti alkuun lähennyttään näin fyysisesti, on itse asiassa helppoa alkaa säveltää jutunjuurta, kun toinen osapuoli ei tunnu niin vieraalta.

Suomalaisissa (vieraiden) kokoontumisissa ensimmäinen tunti - ellei koko tapahtuma - on usein enemmän tai vähemmän häkeltynyttä seinillekatselua, jos kaikki eivät oma-aloitteisesti kättele ja esittäydy vaan himmailevat vain samassa tilassa: jos jää ei murru heti alkuun, sitä on vaikea sulattaa tapahtuman / sukukahvittelun tms. edetessä.

Näin kahden viikon jälkeen tosin suomalaisesta alkaa kuoriutua esiin epäsosiaalinen metsien mörkö, sillä tälläkin hetkellä naputan tätä tekstiä huoneeseemme lukkiutuneena, kun E sosialiseeraa aamuauringossa terassilla lauman kavereita kanssa. Tusina opiskeluaikaista kaveria kerääntyi tänne E:n äidin kotiin eri puolilta Ranskaa ja Belgiaa ja ovat nyt pari päivää (sekä iltaa ja yötä) vaihtaneet kuulumisia.

Yritän pyöriä porukassa mukana sen minkä jaksan toisaalta kohteliaisuudesta, toisaalta kiinnostuksesta, mutta kumpaakaan ei pysty pitämään loputtomiin yllä, kun kielitaito ei riitä kunnolliseen kanssakäymiseen ja jutunaiheet liikkuvat muutenkin kymmenen vuoden takaisissa tapahtumissa sekä mitä kullekin on sittemmin tapahtunut. Välillä - usein - olo on kuin olisin juuttunut katsomaan vieraskielistä telkkaria ilman tekstitystä...

Ymmärrän ranskaa jonkun verran eli pysyn jotenkuten kärryillä, välillä paremmin, välillä kokonaan kärryiltä pudoten. En kuitenkaan pysty juuri osallistumaan muuten kuin englanninkielisillä välihuudahduksilla ja nauramalla oikeissa raoissa. Ymmärtäminen vaatii kuitenkin täysimääräistä keskittymistä ja se on vaikeaa etenkin taustamelussa. Myös keskittymisen ylläpito skarppina minuutista ja tunnista toiseen on sellaista aivojumppaa että ei pysty, ei kykene vuorokautta ympäri.

Mikseivät E:n kaverit puhu englantia sitten, kohteliaisuudesta? Tästähän ranskalaisia yleensä syytetään, että he ylpeästi ja ylenkatseellisesti puhuvat omaa kieltään ulkomaalaisen seurassa. No, onko se itse asiassa kovinkaan ihme? Tiedän kokemuksesta, miten hassulta tuntuu puhua suomalaisille kavereille englantia vain yhtä ulkkaria varten: kuulumisten vaihto aiheista ja ihmisistä, joita ulkkari ei edes tunne, tuntuu todellakin pöljältä englanniksi vain kohteliaisuuden nimissä - vaikka suomalaiset kyllä kiitettävästi näin tekevätkin.

Todennäköisin syy on kuitenkin kielitaidon puute. Ranskalaiset eivät juurikaan saa harjoitusta englannin puhumisessa: tv ja elokuvat dubataan ja kiitos Ranskan siirtomaamenneisyyden eli entisten alusmaiden niin Etelä-Amerikassa, Karibialla, Tyynellä Merellä, Afrikassa kuin Kaukoidässäkin, myös matkustelu ympäri maailmaa onnistuu ranskaksi, vain muutamien eng. fraasien varassa.

Moni ranskalainen ymmärtää englantia jonkun verran, etenkin jos sitä puhuu hitaasti, mutta harva pystyy vastaamaan etenkään monimutkaisia asioita. Näyttää siltä, että ranskalaiselle englannin puhuminen on kuin ruotsin puhuminen suomalaiselle. Teoriassa sitä pitäisi osata, koska sitä päntätään koulussa, mutta monikaan ei oikeasti osaa eikä myöskään uskalla tai kehtaa yrittää väärinpuhumisen ja naurujen pelossa.

Olen tässä parin viikon mittaan oppinut arvostamaan jokaista yritystä, jonka englanniksi kuulen, sillä se on paljon enemmän kuin mihin itse pysty tai kehtaan ranskaksi - juurikin sen saman väärinpuhumisen pelossa. Eli ensi kerran kun matkustat Ranskaan ja urputat englannin puutteesta - ajattele kaikkia ruotsalaisia turisteja (tai suomenruotsalaisia) jotka voisivat vaatia sinua keskustelemaan kaikesta ruotsiksi. Onnistuisiko? ;)

Kulttuurierohavaintoja seuraa pian, jahka löydän lisää omaa aikaa. Nyt näyttää siltä, että juurikin kohteliaisuuden nimissä on paras taas palata ranskaa oppimaan eli muiden seuraan...

Alla havaittua ympäristöä eli anoppilan pihamaata sekä perusaamupala.

Suomalainen, ennakkoluulojen uhri

Kun ulkomaalainen muuttaa Suomeen, kohtaa hän väistämättä ennakkoluuloja. Lähtömaasta riippuen ennakkoluulot ovat joko harmittomia tai haitallisia, positiivisia tai negatiivisia, huvittavia tai järkyttävän vääristeltyjä. Suomalainen kohtaa samaa ulkomaille muuttaessaan: mitä muunmaalaiset ”tietävät” Suomesta ja suomalaisista?

Ulkomaalaiset eivät yleisesti ottaen tiedä, että joulupukki on Suomesta. Siihen nähden, miten paljon Suomi ratsastaa Lappi-mystiikalla ja joulupukin maalla, tämä jaksaa aina hämmästyttää minua. Viesti ei todellakaan ole kiertänyt koko palloa, ehkä Viroa, Saksaa, Brittein saaria ja Japania lukuunottamatta. Monille kanadalaisille, jenkeille ja ausseille joulupukki on Pohjoisnavalta. Etelä-Eurooppalaisille joulupukki on jostain pohjoisesta, ehkäpä Norjasta, Islannista tai Ruotsista? Tai saattaahan joulupukki olla myös Etelänavalta?

Suomessa on kylmää ja pimeää, sen tietävät kaikki. Tapaamistani ausseista käytännössä kaikki ovat matkustelleet Euroopassa ja monilla on sukua jossain päin Brittein saaria, eli kokemusta pohjoisen pallonpuoliskon vuodenajoista on. Englannissa sukuloineet ovat vakuuttuneita, että jos heidän esi-isiensä kotikonnuilla on kylmää, märkää ja kurjaa talvisin, niin vielä pohjoisemmassa täytyy olla vielä kylmempää, kurjempaa ja märempää. Osittain totta. Moni ihailee talvista ja lumista joulutunnelmaa, mutta vain yksi täällä tapaamani ihminen olisi kiinnostunut muuttamaan maahan, jossa talvi kestää pidempään kuin joulukauden eli pari-kolme viikkoa. Aurinko voittaa aina.

Jostain syystä kanadalaiset olivat hyvin kärryillä Suomen talvisotamenestyksestä, tai siis torjuntavoitosta. Suomalaisten sotilaiden hiihtotaidot, lumipuvut ja vihollisen hiljainen salamotittaminen metsiin olivat aiheita, joista minulta kyseltiin tasaisesti Kanadassa asuessani. Tosin kyselijöiden oma ikä oli aina lähempänä kahdeksaa- kuin kahtakymppiä, eli mahdollisesti oman suvun maailmansotamuistot ja sotahistoriakiinnostus olivat tähän spesifiin Suomi-tietouteen syynä. Australiassa minulta ei ole kertaakaan kysytty tästä palasta Suomen historiaa. Sen sijaan aussit tietävät, että...

Suomalaiset ryyppäävät kuin sienet. Vähintään kerran kuussa kuulen ”hauskaa läppää” siitä, miten en tietenkään tilaa baarissa viiniä tai siideriä kuten sivistyneet ihmiset, vaan tuplavodkapaukun ja vedän sillä perskännit. Huom, en juo paljoa, eli mielikuva ei perustu todellisuuteen. Koska osa ausseistakin ihailee reipasta alkoholinkäyttöä eli mittaa ”mies- tai naiskuntoa” ryyppykestävyydellä, aina vitsailu ei ole pahantahtoista. Mutta ehkäpä puolessa kommenteissa on mukana kätketty piikki siitä, miten moukkamaista on ryypätä taju kankaalle. Suomalaiset ja venäläiset yhdistetään tai sotketaan toisiinsa slaavilaisen kirkkaan viinan maina, eikä maine ole aina imarteleva.

Suomalaisista myös tiedetään, että he ovat väkivaltaisia ja itsemurha-alttiita. Jos mitään tilastoja tutkii, näinhän se näyttää ulkopuolisen silmiin. Suomessa tehdään Länsi-Euroopan maista eniten tappoja ja ampuma-aserikoksia, ja myös eniten itsemurhia väestömäärään suhteutettuna. Suomi on murhissa (intentional homicide) mitaten Euroopan vaarallisin maa Viron, Maltan, Albanian, Kosovon ja Norjan jälkeen. Suomessa myös tehdään Euroopan maista eniten itsemurhia, heti Latvian jälkeen – Suomen ollessa samassa toivottomuusloukussa köyhien tai sodan ravistelemien Afrikan, Itä-Euroopan ja Kaukasuksen maiden kanssa.

Jos näiden tilastojen pohjalta lähtisi suunnittelemaan lomaa tai vaikka sitä turvapaikan hakua, aika masokisti pitää olla, että juuri Suomeen haluaa. En tiedä, ovatko aussit tutkineet samoja tilastoja, kuulleet ja lukeneet uutisia, vai järkeilleet vain itsekseen että pitkä pimeä talvi ja vodkakulttuuri eivät ole terveellinen yhdistelmä, mutta reilusti joulupukin olemassaoloa enemmän minulta kysytään: ”niin eikös Suomessa tehdä paljon itsemurhia?”

Aussit, sen paremmin kuin kanadalaisetkaan, eivät sanottavammin tiedä Suomen menestystarinoista. Nokian tunnistaa suomalaiseksi (vai onko se enää edes suomalainen?) vain harva sen japanilaiselta kuulostavan nimen takia. Angry Birdsin suomalaisuus on tullut yllätyksenä ihan jokaiselle, jolle olen sen kertonut. Mika Häkkinen ja Jari Litmanen tunnetaan jonkin verran, kanadalaiset tunsivat myös suomalaisia NHL-pelaajia. Mutta kun esim. Euroopan suosituin urheilulaji on jalkapallo ja Australian AFL eli aussifutis, rugby ja kriketti; ralli-, F1-, mäkihyppy-, ym. edustajat eivät ole kummallakaan mantereella mitenkään tapetilla ja ihmisten huulilla. E esimerkiksi ei ollut koskaan kuullut lajista nimeltään mäkihyppy ja mäkihyppytorni oli Suomen-loman kuvatuimpia nähtävyyksiä, vaikka kyllä lajissa ranskalaisetkin kisaavat.

Viisumiviranomaisten kanssa suomalainen masentuu, koska aussivirkailijan mielestä suomalainen maisterintutkinto (5-6 vuotta opiskelua) on yhtä kuin aussikandi (2-3 vuotta opiskelua), jos suomalainen on valmistunut ennen Bolognan sopimusta eli sitä sääntöä, että kaikkien tulisi erikseen ottaa kandin tutkinto ja sen jälkeen maisterin tutkinto ulos, eikä rykäistä kumpaakin samaan todistukseen. Suomalainen koulutus ei nykyään aina kelpaa Aussilassa työnsaantiin, esimerkiksi sairaanhoitajien rekisteröintiprosessia on kiristetty naurettavuuksiin asti.

Myöskään opettajaksi ei pääse, jos ei ole erillistä opettajan pätevyyttä, joka täällä hankittuna vie kaksi vuotta yliopisto-opintoja. Mitään sijaistuksiakaan ei pääse tekemään, kuten Suomessa (jossa sijaistin ammattikoulussa ja aikuisopistossa ilman opettajan pätevyyttä tai kouluttajatutkintoa). Suomalaista tämä korpeaa, koska kaikkihan tietävät, että suomalainen koulutus on maailman parasta laatua ja down underilaisten tulisi olla kiitollisia, että saavat opetusta suomalaiselta. Mutta ei.

Itse en pysty täällä työllistymään ex-alalleni kaupunkisuunnitteluun ja kaavoitukseen, koska minulla ei ole virallista kaavoittajan tai arkkitehdin tutkintoa, vaan kaupunkitutkijan - eikä neljän vuoden työkokemus paina vaakakupissa, koska kokemus on ulkomailta. Ei ole yhtä hyvä suomalainen tutkinto tai työkokemus kuin Australian, jos ausseilta kysytään.

Vuodatuksen tarkoitus ei ole masentaa eikä entisestään negatiivistää suomalaista henkistä ilmapiiriä ”ne vaan pahaa meistä ajattelee, tai edes tiedä että ollaan olemassa” – tyyppisesti. Suomalaisilla kuitenkin keskimäärin on maine rehellisinä, joskin hiljaisina ja ehkäpä vähän tylynpuoleisina työteliäinä tapauksina. Silti tai tästä johtuen, miljoona ulkosuomalaista pärjää hienosti maailmalla suomikuvaa kiillottaen (tosin aika ajoin myös tahrien).

Pointtini on, että kun lähdetään yleistämään, kuvittelemaan, epäilemään osaamista sekä tilastoja lukemaan kuin vanha vihtahousu raamattua, niin tulokseksi saa, mitä haluaa uskoa ja mikä mätsää ennakkokäsityksiin (pimeä viinanhuuruinen maa = tappoja ja väkivaltaa, liekö niillä kunnon koulutustakaan kun ei ole kovin kummoisia käytöstapoja). Eli ehkäpä ihan jokainen juoru ja väite, joka pakolaisista kiertää netissä, ei perustu aivan puhtaaseen – tai edes puolivillaiseen – totuuteen.

Ensimmäisiä kuvia, joka Googlesta pompahtaa haulla Finland.

Perjantai Perthissä

Tänään tekisi mieli blogata, muttei ole mitään erityisempää asiaa. Siispä kuvakavalkadi kännykästä estradille, hop. Tältä näyttää yksi perjantai muiden joukossa Perthissä:

 Perthissä on nyt pari vuotta ollut käynnissä tällainen keskustan elävöittämisidea, eli perjantain iltatori. Torilla myydään pelkästään ruokaa teemalla "makuja maailmalta", eli jokainen koju tuo jotain uutta ja erilaista kokonaisuuteen.

On espanjalaista paellaa, japanilaista suolaista pannaria, korealaista bibimbap'ia (riisiä, naudanlihaa, vihanneksia ja puolikypsä muna), argentiinalaista grillikylkeä, marokkolaista tagine'a (kuskusta tomaatti-kikherne-kastikkeen kanssa) ja mitä kaikkea. Ainoa haittapuoli on, että hinnat ovat pihille meikäläiselle liikaa.

Take away - annos mitä tahansa maksaa $12-15 eli 8-11 euroa mikä ei sinällään ole paljon, mutta annoskoot ovat tässä se ratkaiseva pihiyden aiheuttaja. Yleensä rahalla saa suupalan, max. kaksi.

Tarkoituksena torilla lie on, että ihmiset ostaisivat eri makuja eri kojuilta ja näin rakentaisivat itselleen maailmankansalaisen makulautasen. Itse ostan mieluiten riittävän ison annoksen yhtä asiaa ja saan mahan täyteen. Mutta torilla on kiva työpäivän jälkeen palloilla muuten vaan tuoksuja ja näkymiä kokemassa. Jos oikein törsäämään heittäytyy, voi ostaa vastaleivottuja donitseja tai kotitekoista tuorejäätelöä peränurkan jälkkärikojuista, nam.

Iltatori alkaa viideltä - tosin monet kojut saavat ruuan valmiiksi vasta kuudeksi -, ja jatkuu illan hämärtymiseen saakka.

Iltatorilta suuntasimme E:n kanssa sundowner'eille eli työnjälkeisdrinksuille. Tällä kertaa matka pysähtyi the Bird-baariin Northbridgessä, koska heillä on kiva pieni ulkoterassi. Terassista puolet oli jonkin lisenssikahnauksen takia suljettuna (tiloilla on anniskelulupa vain tietylle henkilömäärälle), joten päädyimme kököttämään makeshift-(tekele)penkille eli kukkapenkin kivireunalle terassin peränurkkaan. Kun ahteria alkoi puuduttaa, jatkoimme matkaa William Street'iä pohjoiseen.

 Yllä suljettu terassinpuolikas, alla täyteenahdettu terassinpuolikas.

Seuraava stoppi oli pieni iltapala U&I Café'n terassilla. Perthissä pidän erityisesti kahviloiden, ravintoloiden ja baarien ulkoterasseista, sillä suomalais-pakkasmaahiselle ei eksoottisempaa asiaa olekaan kuin lämpimät, pimeät illat, joissa ei tarvita takkia. U&I tarjoilee vietnamilaista ruokaa, joten tilasimme jaettavaksi kahdenlaisia kevätkääryleitä: riisipaperiin käärittyjä sekä uppopaistettuja yhteishintaan $13, ~ 8.50 euroa. Ei mikään iso satsi, mutta riittävä kahdelle iltapalaksi.

Sitten kiltisti kotiin nukkumaan. Kotona odotti pizza, koska anoppi oli huolissaan, että olemme nälissämme. Pizzasta tuli hyvä lounas seuraavana päivänä.

Iloista vuodenvaihdetta ranskalais-suomalais-australialaisittain!

Iloista uudenvuoden aattoa sekä onnekasta vuotta 2015 kaikille!

Täällä ovat valmistelut täydessä vauhdissa. Mamma E:llä on tälle(kin) illalle ruokailusuunnitelma ja menimme heti aamusta auttamaan ruokaostosten kanssa. Madame asuu tämän viikon poissa meiltä, house sitting - talossa eli vahtii erään perheen omakotitaloa näiden loman ajan. Sama järjestely kuin viime vuonnakin.

Liekö syynä Suomea yleisempi asuntomurtojen määrä, mutta Australiassa house sitting on kohtuullisen tavallista. Matkoille lähtevät talonomistajat mainostavat talojaan netissä (mm. StayMe, Aussie House Sitting tai ihan vain Gumtree). Innokkaat talovahdit puolestaan vastaavat luotettavuuttaan julistaen: "vahdin taloasi ja pidän siitä huolen kuin omastani". Vahdin itsekin työkaverin taloa pari vuotta sitten puolitoista kuukautta, kun tämä lomaili perheensä kanssa kotona Euroopassa.

Perusdiili on, että vahti saa ilmaisen majoituksen ja talonomistajat saavat mielenrauhaa. He voivat luottaa siihen, että loman aikana ei mikään mene vikaan, taloon ei murtauduta, lemmikit pysyvät ruuassa, puutarha kasteltuna jne.

Talo, jota Madame E vahtii, on saman perheen omistama kuin viimevuotinenkin house sitting - talo. Talo itsessään on vaihtunut, koska perhe on muuttanut kadun toiselle puolen edellisestä talostaan. Miinuspuoli meille on, että entisessä talossa oli uima-allas, uudessa ei. Plussapuoli taas on, että saamme koko poppoo riittävän tilavan, kauniin puutarhan reunustamalla terassilla varustetun juhlanviettopaikan, ilmaiseksi. Koko porukkamme läsnäolo on tietysti sovittu omistajaperheen kanssa ennakkoon.

Aamun shoppailureissu vei pidempään kuin ennakoin, koska Mme E ei todellakaan pihistele ruuan kanssa. Kärryyn pinoutuvan ruokavuoren perusteella olisi voinut kuvitella, että rouva aikoo ruokkia koko kadun tai ehkäpä koko kaupunginosan yhden perheen sijasta. Selvisi ruokaostoksilla myös, että Mme E ei näe mitään syytä rajoittaa juhlintaa vain tähän päivään. Tokihan jatkamme kekkereitä huomenna, ja ehkä yli koko viikonlopun. Aha. Vau. Jaiks.

On lammasta, kinkkua, kanaa, lohta, makkaroita. On porkkanoita, perunoita, sipuleita, valkosipuleita, parsakaalia, oliiveja, ciabatta-leipää, korianteria, persiljaa, salaatteja, vuohenjuustoa, pateeta, pasteijoita. On kuohukermaa, marenkipohjia pavlova-torttua varten, jäätelöä, juustokakkuja ja manteli-appelsiinikakkua. On punaviiniä, kuohuviiniä, valkoviiniä, Cointreau-sitruslikööriä, giniä, tonic-vettä ja sitruunoita.

Meikäläinen hilasi kaikessa hiljaisuudessa kärryyn neljä pulloa vissyvettä vaihtoehdoksi. En ajatellut moukaroida itseäni tainnoksiin sekä ruuan että juoman avulla.

Enimmäkseen tämä perhejuhlailu on mennyt hyvin. Kaikki käyttäytyvät ihmisiksi, vaikka mielipide-eroja on laidasta laitaan  - kuten vaikkapa viime postauksessa mainitsemani ilmastonmuutos, ja mitä näitä muita salaliittoteorioita nyt maailmalla liikkuu: kuuhun ei koskaan laskeuduttu, tryffelit eivät ole sieniä vaan fossilisoitunutta eläintenkakkaa ja niin pois päin. E:n perheestä löytyy joka aiheeseen vähintään yksi jäsen, jonka mielestä epämääräinen artikkeli internetissä kumoaa kaiken tähän mennessä tunnetun, tutkitun ja todistetun, ja siitäkös oma asenteeni kuohahtaa. No, olen itse varmaan yhtä ärsyttävä jatkuvine: "mutta tieteellinen tutkimus osoittaa/tutkijat ovat todenneet/fysiikan lait sanelevat, että...".

No juu, kaikissa perheissä on varmaan sama jouluongelma: joka asiasta ei voida olla yhtä mieltä ja toisissa perheissä mielipide- ja luonne-erot osataan käsitellä vähemmällä piikittelyllä kuin toisissa. Että voisi rutkasti huonomminkin mennä tämä väliaikainen perhepuristuksessa elely.

Meidät on kutsuttu illanvietto-osoitteeseen seitsemäksi, joten jos minusta ei kuulu muutamaan päivään, olen edelleen siellä, tekemässä tunnollisesti selvää ruokalajivyörystä. Maanantaina on seuraava työpäivä, joten siihen mennessä on kierittävä kotiin, jotta ehdin punnertaa takaisin toimistotuoliin.
Toivottavasti mahdun.

Tällainen kaunis koristelaatta tervehtii tulijoita house sitting - talon eli uudenvuoden juhlapaikkamme etuovella.

Kesätunnelmia Perthissä. Kaupungin keskustassa on suihkulähde, jossa lapset tykkäävät juoksennella. Suihkulähteen laidalle oli kaupungin toimesta tuotu ilmaista aurinkorasvaa koululaisten lomien ajaksi. Olennainen palvelu täällä.

 Ilmaisen talon lisäksi meillä on ilmainen uima-allas. E:n veljen kerrostalossa on tällainen communal pool eli taloyhtiön uima-allas. Siellä ei ole koskaan ketään - muita kuin me, siis.

Yllä ja alla: Vastikäisen löytömme Farmer Jack's - ruokakaupan antia, eli runsas valikoima edullisia herkkujuustoja, sekä perthiläisittäin runsas valikoima erilaisia leipiä. Joukossa jopa tummahkoa hapanleipää normaalin vehnäpullan lisäksi.

Yllä ja alla: house sitting - talosta. Kauniita yksityiskohtia.

Yllä: tällaisissa maisemissa ja leppoisassa hellesäässä vietimme uudenvuoden aatonaattoa. Norfolk Hotel eli Norfolk-baari Fremantlessa.

Tätä lisää Suomeenkin

Asia, jota erityisesti rakastan Perthissä - ja itse asiassa melkeinpä kaikkialla Suomen ulkopuolella - on ulkona syöminen.

Harmittelen aina, miksei Suomeen ole syntynyt - ehkä Helsinkiä, Turkua ja Tamperetta lukuunottamatta - samanlaista ravintola- ja kahvilakulttuuria, kuin muualla maailmassa. Suomi elää ketjuliikkeistä, varmaankin kalliiden hintojen ja yrittämisen kalleuden takia.

Niinpä jäämme vaille sitä samaa kirjoa isoja ja pieniä, fiinejä tai simppeleitä, perheen tai kaveriporukan omistamia, viimeisen päälle hiottuja tai sieltä täältä haalituilla kalusteilla sisustettuja uniikkeja ruokapaikkoja, joita muualla on.

Suomessa minua myös rassaa itsepalveluajattelu (otetaan tarjotin kuin kouluruokalassa, itse siivotaan pöytä jälkikäteen) ja se fakta, että niin moni kahvila on ostoskeskuksen sisällä kuin liukuhihnalla. Niihin pysähdytään tankkaamaan shoppailun lomassa: ei varsinaisia uusia, erikoisia, muistelun arvoisia makuelämyksiä kokemaan.

Suomessa ravintoloissa käydään merkkipäivinä, erikoistapauksissa tai liikematkoilla. Ei jokaviikonloppuisena ajanvietteenä. Sen kummempaa paikalliskokemusta ei ravintolasta saa, sillä Rosso on Rosso on Rosso tahi Amarillo missä tahansa kaupungissa. Omistajaperhe ei ole italialainen, kreikkalainen, kiinalainen, vietnamilainen, marokkolainen, singaporelainen tai mikään muukaan oman kulttuurinsa makuja tarjoileva taho.

Perthissä ravintolat ovat myyttisen perhekeskeisyysmallin mukaan perheiden ja kaveriporukoiden kohtaamispaikkoja. Kun mihin tahana ravintolaan menee illalla, yli puolet asiakkaista on vähintään 4-6:n, ellei tusinan hengen seurueita. Pariskuntia siellä täällä. Porukalla ruokaillaan vähintään pari tuntia, jos siis on kyse muusta kuin pikaburriton tai purilaisen haukkaamisesta.

Perth ottaa kiinni itärannikon kaupunkeja ravintola-skenen rakentumisessa ja tällä hetkellä täällä on noin 1500 ravintolaa ja kahvilaa. Kaupungissa asuu 1,5 miljoonaa ihmistä, eli yksi ruokapaikka tuhatta ihmistä kohti. Käsittääkseni luvussa eivät ole mukana baarit ja yökerhot, jotka juottoloina ovat asia erikseen.

Ravintola- ja kahvilabisnes on tunnetusti epävarmaa, ja paikkoja syntyy ja kuolee jatkuvasti. Suosituimmat toki menestyvät vuosikausia elleivät -kymmeniä. Uusien ravintoloiden avautuminen on kaupungin puheenaihe, ja jonot ovat hypen mukaiset. Perthissä pisimpiä jonoja ovat aiheuttaneet julkkiskokki Jamie Oliverin ravintolan avautuminen pari vuotta sitten, sekä itärannikon pikaburritoketjun Guzman y Gomezin laajentuminen Perthiin.

Viimeisimpänä asiakasennätysten rikkojana täällä avautui amerikkalainen Krispy Kreme-donitsiketju: ketju rikkoi kaikki aiemmat päivän myyntiennätyksensä, kun perthiläiset jonottivat putiikin ovella munkkien toivossa jo pari yötä etukäteen...

Itse tykkään kokeilla uusia yksityisiä kahviloita ja ravintoloita. Valikoin ne ruokaraamatustani Urbanspoon-nettisivulta, joka perustuu käyttäjäarvioihin ja pisteytyksiin. Eilen testasimme kaveriporukan pikkujouluissa kohtuullisen tuoreen tulokkaan Northbridgen ravintola-kaupunginosassa: the Edge of Sahara eli Keski- ja Pohjois-Afrikkalaisia makuja.

Täällä on ollut jo vuosia muotia perustaa kahviloita ja ravintoloita, joiden viehätys perustuu kierrätykseen, kotiruokamaisuuteen ja jonkinlaiseen epäviralliseen kyhätyn tuntuun. Kyhätyllä tarkoitan sisustusta ja paikan tyyliä: esimerkiksi pöydät ja tuolit ja joskus astiatkin ovat eri paria, kierrätyslavoilta ja kirpputoreilta löydettyjä, kukkaruukkuina säilyketölkkejä jne. Vähän sellaista "löytäjä saa pitää"- meininkiä, tai lapsenomaisella "vien tämän leikkimökkiini"-innovoinnilla tehtyä.

The Edge of Sahara on paikkana samaa maata. Pidimme kaikki ruuasta, mutta osa porukastamme ei täysillä ihastunut palveluun, joka ei välttämättä ollut maailmanstandardeilla mitaten huikeaa. Itseäni ei kuitenkaan haitannut, että kyhätty meininki jatkui palvelunkin saralle, kas näin.

Meillä oli mukana omat kuohuviinipullot Pertin BYOB-politiikan mukaisesti (ravintolat, joiden nettisivuilla on tunnus BYO tai BYOB - bring your own beverage -, antavat asiakkaiden juoda muualta ostettuja juomiaan pientä "korkkausmaksua" vastaan). Pyysimme pulloille ravintoloissa tavalliset jääsankot, jotta pysyisivät kylmänä pöydässä. Tarjoilija toi ensin pöytään metallisen maitokannun täynnä jäätä. Pullo ei mahtunut kannuun, joten pyysimme isompaa astiaa. Harmitteleva tarjoilija totesi, että ei ole.

Lopulta tarjoilija löysi jostain tyhjän, pestyn jugurtti-tukkuämpärin, johon kaadoimme osan jäästä, tyrkkäsimme toisen pullon siihen, ja toisen riittävästi tyhjentyneeseen maito(jää)kannuun. Viinilaseja heillä ei ollut antaa, mutta itselleni juoman maku ei siitä muutu, jos sen juokin vesilasista. Joka asiaa jouduimme erikseen pyytämään (saammeko tilata, saammeko ekstralaseja, saammeko vettä, saammeko maksaa), mutta tupaten täyden pikku kortteliravintolan mutkaton meno ja pikkujoulujemme rento tunnelma korvasivat nämä puutteet.

Aloitimme jakamalla kolme erilaista alkuruokaa. 'Sahara-sipsejä', jotka oli nähtävästi tehty uppopaistamalla erittäin ohuita suikaleita krepin tapaista taikinaa; falafeleja, sekä voitaikina-lihamureke-pasteijoita. Kaikki tulivat maukkaan jugurtti-makeachili-dipin kanssa.

Pääruuiksi tilasimme lammas-taginea eli mausteista lammas-kuskus-pataa, currynautaa, keltaista linssipataa sekä luomukanapataa okran kanssa. Okraa en ole ennen tavannut, ja luulin ennen, että se on jonkin sortin viljaa. Väärin. Se on herneenpalon ja pikku-suolakurkun risteytyksen näköinen vihreä pötkylä, jonka koostumus keitettynä muistuttaa kesäkurpitsaa - eli hivenen muhjuista ja liukasta mutusteltavaa.

Ei pahaa, mutta kanapatani oli niin miedosti maustettua, että siitä tuli vain mieleen periarkinen koulun keittiön kana-perunakeitto. Curryt ja taginet sen sijaan olivat suussasulavia. E vetäisi kaksi lautasellista yhteensä, koska hän söi omastaan ensin kaksi kolmasosaa (ennenkuin tapamme mukaan vaihdoimme lautasia), kaksi kolmasosaa minun annoksestani, sekä yhden kolmasosan kaverin jämälautaselta.

Satuimme liikkeelle hyvään aikaan, sillä ravintola juhli eilen yksivuotissynttäreitään. Emme tienneet asiasta pöytää varatessamme. Kaikille asiakkaille tarjoiltiin ilmaista jääteetä (minttu-sitruuna tai hibiskus-pensasmustikka) niin paljon kuin jaksoi juoda, sekä illan päätteeksi ilmainen valikoima tuhteja jälkiruokapaloja: baklavaa (lehtitaikina-hunaja-leivoksia), erilaisia afrikkalaisia "karkkeja" eli nougatin, ruusuvesihyytelön, pistaasien, pinjansiementen ja ehkäpä jonkun pihkan sekoitusta? sekä mokka-toffee-täytekakkua.

Meikäläinen tietysti rynnisti ensimmäisenä kakkua leikkaamaan, ja tajusin vasta jälkikäteen, että toivottavasti eivät olleet aikoneet järjestää seremoniallista "omistaja leikkaa kakun" valokuvasessiota... puuttui nimittäin kulmasta pala siinä vaiheessa. Ja allekirjoittanut kuvan taka-alalla mussuttamassa menemään.

Yhteensä maksoimme kombosta alkuruuat - pääruuat - jääteet - jälkkärit - BYOB $24 per naama, eli noin 17 euroa. Tosin jälkkärit olisivat maksaneet $3-7 jos emme olisi sattuneet synttäreille. Silti, erittäin edullinen kokemus Perthin normihintatasoon verrattuna.

Tällaisilta näyttävät alkupalat catering-versiona (kuvat the Edge of Saharan facebook-sivulta). Nomnomnom.

Muutakin kuin työntekoa

Kävimme viikolla porukalla illastamassa ja drinkeillä (kuohuviinipullollisilla sekä olusilla) Cottesloessa, yhdellä kauneimmista ranta-alueista täällä. Tietenkään kamera ei ole koskaan mukana, kun nähtävillä olisi kiehtovinta kuvattavaa. Juuri keskiviikkoiltana rannikolle iski raju ukkonen rankkasateineen, ja oli mahtava seurata ukkospilvien ja salamoiden vyörymistä kaukaa Intian valtamereltä kohti rantaa. Taisimme pilata kylläkin jonkun ammattilaiskuvaajan kuvaussession, kun riekuimme innoissamme aallonmurtajalla osoittelemassa tummanpuhuvaa, myrskyä ennakoivaa merimaisemaa. Cottesloen rannoilla asuminen maksaa maltaita - lähtöhinta miljoonassa - mutta aivan rannanvierustankin ravintolat ja pubit ovat hinnoiltaan jokamiehen ulottuvilla, lucky us!

Kolmen suomalaisen ja kahden aussin seurueessa syntyi vilkasta keskustelua Suomen ja Australian tapojen eroavaisuuksista, tai lähinnä suomalaiset vyöryttivät outoa kulttuuriaan aussien ihmeteltäväksi. Täällä asuntohintojen nousun takia on varsin yleistä asua jaetussa talossa, ei vain itsekseen tai oman perheen kesken. Aussien oli vaikea käsittää, miksi suomalaiset eivät voi kuvitellakaan asuvansa kimppakämpässä, ainakaan pidempiaikaisesti. Onhan se selvää rahansäästöä, ja on kivaa kun on seuraakin. Yritimme selvittää, että opiskeluaikana kämppisasuminen on melko tavallista, mutta Suomessa nyt vain on sosiaalisen ja taloudellisen nousun merkki, ettei tarvitse jakaa enää aikuisena asuntoaan, etenkään vieraiden kanssa. Mieluummin pulitetaan hunajaa siitä omasta pikkuyksiöstä, jossa saa asua ihan yksin. Tai enintään kaksiossa kaksin, jos on pariskuntautunut. Suomessa koti on muutenkin lähes pyhä paikka, jonne kutsutaan vain harvat ja valitut, usein pidemmän tuntemisen seurauksena. Ketä tahansa satunnaista kohtaamista, hyvänpäiväntuttua tai edes työkaveria ei kahville pyydellä. 

Kuulijoille taisi jäädä hieman epäselväksi, olivatko puheemme veriletuista ja mustamakkarasta totta vai legendaa. Kuka nyt verta söisi, tai edes verestä tehtyjä ruokia? Muutenkin täkäläiset taisivat laskea yksi plus kaksi tiedosta, että Suomessa on puolet vuodesta pimeää, pahimmillaan aurinko nousee yhdeksältä ja laskee jo kolmelta, ja talvikuukausina ei pilvisyyden takia auringonvaloa edes näe kuin muutaman tunnin kuukaudessa. Verta ja valotonta, kuulostaa draculan maalta. Kuvailimme myös suomalaista keskustelua, jota usein tauottavat pitkätkin hiljaiset hetket ja tuoppiin/kahvikuppiin tuijottelut. Moni suomalainen puhuu vasta sitten, kun on asiaa, ja se asia on harkittu ja mietitty omassa mielessä perin pohjin. Vieraita ei katsota silmiin, eikä tuntemattomille aleta rupatella noin vain. Luulenpa, että meikäläisten tavat voi uskoa vasta Suomessa vierailun jälkeen, sen verran epäluuloisina aussit meitä silmäilivät. 

Yksi kokemus meitä kaikkia kuitenkin yhdisti, ja se oli peruskoulun tukala esiintymistesti. Suomalaiset joutuvat laulukokeeseen - nykyään ilmeisesti jo yksityisesti, meidän aikanamme vielä koko luokan eteen -, ja aussit joutuvat puheenpitämisen kokeeseen. Puhetaidon testissä sentään on jotain käytännön järkeä, mutta pistää miettimään, miksi laulutaitoa ylipäätään mitataan. Harva meistä esittää kokousavauksensa tai seminaaripuheensa laulaen.