Sattuu ja tapahtuu

Johan tässä menikin pari kuukautta ilman kummallisuuksia tai kriisejä... Eilinen oli peräti tragikoominen epäonnen päivä. Tänään naurattaa, eilen ei. 

Päivä alkoi ihan normaalisti. Meillä oli illaksi suunnitteilla meno ystävän synttärijuhliin: 40-vuotisjuhlat, iso juttu, lahja hankittuna, juhlavaatteet kaivettu esiin. Olimme aiemmin pohtineet, että pyytäisimme lapsenvahdin N.lle ja menisimme juhlimaan aikuisten kesken, mutta vakivahtimme onkin saanut uuden työn eikä enää pääse avuksi. No, ei se mitään, lapsi mukaan, kuten kaikkialle muutenkin. Onneksi Aussilassa lapset illalla mukana on aikalailla normi, eli juhlissa olisi varmasti muitakin mukeloita juoksentelemassa.

E päätti viedä taaperon Scitechiin päiväksi, paikalliseen Heurekaan, nyt kun meillä on sinne vuosijäsenyys. He lähtivät, jäin kotiin, touhuilin omiani. Pesin vessat, kävin ruokakaupassa, kävin äänestämässä. Olin oikein tyytyväinen tehokkuuteeni. 

Synttärit olivat illalla klo 17.30, joten sinne piti lähteä meiltä ajamaan vaille viisi. E aikoi tulla junalla keskustasta suoraan juhlapaikalle, koska muuten hänellä menisi tunti siihen, että tulee ensin kotiin, ja sitten ajamme yhdessä. 

Pakkaan autoon E:lle ja N:lle juhlavaatteet, kuohuviinipullon ja lahjan, sekä itseni juhlatamineissa. Jalkaan korkeimmat korkkarit. Auton nokka kohti juhlapaikkaa, lähelle Perthin kukkuloita, maaseutuajomatkan päähän meiltä. 

Navigaattorina käyttämäni puhelin alkaa piristä heti, kun pääsen moottoritielle. E. Painan punaista luuria, mutta mies ei ota kuuleviin korviinsa. Hän soittaa ja soittaa ja soittaa. Onneksi moottoritietä on vain pätkä, ennen maaseututielle kääntymistä. Heti seuraavalta rampilta ajan tien sivuun ja soitan takaisin, mitä ihmettä?

E kertoo, että hän ei pääse juna-asemalle, koska se on poliisien eristämä. Poliisit eivät suostu kertomaan, mikä vika, eivätkä sitäkään, milloin juna taas kulkee. Kyseessä kuulemma on major incident eli jotain sellaista, joka on vaatinut henkilövahinkoja, tai uhkaa ihmishenkiä. 

Junayhteydet ovat täällä useinkin poikki, mutta yleensä se johtuu laiteviasta. Tällä kertaa on mahdollista, että junassa on tapahtunut jotain uhkaavaa, tai joku on ollut raiteilla. Emme saa tietää, mikä ongelma on. Mutta on selvää, että E ja N jäävät juhlista paitsi, koska he pääsevät junalla vain kotiinpäin, eivät juhlapaikan suuntaan. Ja jos minä ajan takaisin kotiin heitä odottamaan, olemme kaikki vähintään tunnin myöhässä. 

Teemme päätöksen, minä jatkan juhlimaan yksin ja E vie taaperon kotiin iltatoimiin. Näpyttelen taas navigaattorin eloon ja jatkan matkaa. 

Vartin päästä, ensimmäistä kertaa elämässäni, aivan takapuskuriini ilmestyvät poliisiauton vilkkuvat valot. Haluaako se ohi? Hidastan, ajan pientareelle varmuuden vuoksi. Poliisit pysäyttävät perääni ja nousevat autosta. Häh, he halusivat pysäyttää juuri minut, miksi?

Avaan ikkunan, kaksi poliisia tulee puhuttelemaan. He eivät tuhlaa aikaa small talkiin vaan pamauttavat kysyä, kenen autoa ajan. Takeltelen, että aviomieheni. He jatkavat saman tien, että auto on laiton, rekisteröinti on vanhentunut puoli vuotta sitten. En häkellykseltäni saa vastattua varmaan puoleen minuuttiin, koska muistan aivan elävästi, miten maksoin rekisteröinnin liikenneviraston nettisivulla. Muistan tarkistaneeni auton rekisterinumeron ja näpytelleeni sen ruutuun. Mitä ihmettä?

Poliisia eivät muisteloni kiinnosta, vaan tiukka ohje on, että rekisterikilvet ruuvataan autosta irti NYT. Toinen poliisi kertoo, mitä tapahtuu, ja puhalluttaakin varmuuden vuoksi. Toinen poliisi ruuvaa jo kilpeä irti takapuskurista, tässä ei nokkaa tuhistella. 

Minulle ojennetaan vain muoviset rekisterikilven "pidikkeet". Poliisi infoaa, että. Auto pitää nyt viedä katsastukseen, ennenkuin voimme rekisteröidä sen uudelleen. Ja autoa ei sitten saa ajaa enää metriäkään, ellen hanki väliaikaista siirtolupaa liikennevirastosta. He toteavat, että googlaa se ja soita, kiitos näkemiin. 

Poliisit tekevät uukkarin rekkarini kyydissään ja sinnehän jään maaseudulle tienposkeen alpakkafarmin viereen ihmettelemään, mitä seuraavaksi.

Tietenkään tässä kohti ei ole edes nettiyhteyttä, joten joudun ajamaan puolisen kilometriä eteenpäin ensimmäisen talon pihatielle, siinä sentään on verkkoa. Googlaan, näpytän, hikoilen. Liikenneviraston puhelinnumero löytyy, mutta eihän siellä kukaan vastaa lauantai-iltana. Puhelinvastaaja kertoo, että väliaikaista siirtolupaa voi anoa vain ma-pe virastoaikaan, no niinpä tietysti. Kuka nyt joutuisi poliisien pysäyttämäksi muulloin kuin virastoaikaan...

Seuraavaksi soitan E:lle, sitten pikaisesti synttärisankarille, perun juhliintulon anteeksipyytelyin. Millä ihmeellä pääsen kotiin? Pitääkö jättää auto tähän ja tilata Uber? Vai tilata hinausauto? Paljonko sekin maksaa? Kauanko joudun odottamaan? Ilta hämärtyy jo, eikä kauheasti huvita jumittua puskaan illankähmässä yksin. Perthissä tunnetusti hylätyt autot ryöstetään tai poltetaan, joten auton jättö yöksi pientareelle ei ole vaihtoehto. 

Lopulta päätän ajaa pikkuteitä pitkin takaisin kotiin, 20 minuutin matkan. Jos siitä tulee sanomista ja sakot, ei mahda mitään. Pienempi paha kuitenkin.

Pääsen sentään kotiin kommelluksitta, sitten alkaa selvittely, miksi regoa ei ole maksettu. En löydä mistään todisteita, että olen maksanut, vaikka muistini väittää toista. Pankkitili, sähköposti, liikenneviraston log-in. Nyt alan muistaa. Olen suorittanut maksun siihen saakka, kunnes se pitää vahvistaa tekstarilla. En pystynyt vahvistamaan maksua ulkomailla, koska sekä luottokorttini että pankkitilini vaativat vahvistustekstarin ja en saanut sellaista tilattua ranskalaiseen SIMiin, viestit oli ohjattu suomalaiseen numerooni. Rego olisi pitänyt maksaa lokakuussa eli juuri silloin, kun lentojahtaus Ranskasta kotiin Perthiin oli meillä kiivaimmillaan, samoin stressitasot. Eli kesken jäi. 

Nyt kerrottuna juttu tuntuu vähemmän dramaattiselta kuin eilen läpieläessä. Mutta kyllä ihmettelimme kotona sitä, miten voi kaksi ihmistä samasta perheestä kokea samana päivänä tällaisen tiesulun eri liikennevälineissä. Tehän ette minnekään synttäreille mene, vaan kotiin siitä, hus. 

Alpakkafarmille pysäytetty.

Kun elämä antaa sitruunoita

When life gives you lemons, make lemonade.  

Kun elämä antaa sitruunoita, ota Citroen. Selitän tuonnempana, mitä oma versiomme sitruunatarinasta tarkoittaa.

Olen pari viimeistä kertaa kirjoittanut siitä, miten olemme "jumissa" täällä Euroopassa, koska Australia on lukinnut rajansa niin tiukkaan, että kansalaisillakin on vaikeuksia palata. 

Aiheesta kirjoittamalla sain aikaiseksi melkoisen peemyrskyn Suomalaiset Australiassa-keskustelupalstalla, koska muutamien mielestä olen turhasta valittaja, en ota vastuuta omasta elämästäni vaan ulkoistan sitä Australian valtiolle, nillitän ihmisoikeuksista vaikkei kotimaahan paluun rajoittaminen nyt mitenkään ole ihmisoikeuskysymys, ja tulipa sellainenkin kommentti, että avautumalla tästä asiasta olen muuttanut koko edellämainitun keskustelupalstan henkilökohtaiseksi terapiasohvakseni. Huhhuh. Myllytyksen jäljiltä ei hetkeen huvittanut kirjoittaa mitään. Mutta palataan satulaan kuitenkin.

Teoriassa saisimme Aussilaan lentää vaikka heti, paluulupa on haettuna ja saatuna WA:n poliisilta (korona-ajan toimi). Kuitenkin jo aiemmin kerroin, että paluu on teknisesti vaikeaa ellei mahdotonta, koska lentoyhtiöitä koskevat tiukat matkustajamäärärajoitukset ja sen seurauksena lippuhinnat ovat pilvissä. Kuten sadoilta ellei tuhansilta muilta, meiltäkin on peruttu lennot kahdesti, rahanpalautuksia yhä odotellen. Uusia emme uskalla nyt heti ostaa juuri siksi, että mitään taetta ei ole, että lennot lennetään.

Tällä viikolla asiassa on alkanut tapahtua edistystä, sillä The Independent, CNN ja ranskalainen Figaro-uutislehti kirjoittivat, muiden muuassa, laajasti aiheesta aussit hylättyinä maailmalle. Kaiken lisäksi n. 5000 aussia on käynnistämässä ryhmäkanteen valtiota vastaan rajasulkujen johdosta ja jopa Amnesty International kerää adressia haaksirikkoaussien puolesta. 

Tämä kaikki negatiivinen julkisuus sai Ozlandian poliitikot toisiin aatoksiin ja narratiivi muuttui niin, että "mehän tuomme kaikki kotiin jouluksi". Flight cappeja eli matkustajamäärärajoituksia aletaan nostaa portaittain ja Perthiin saa lentää lokakuun lopusta lähtien n. 1000 matkustajaa viikossa nykyisen viidensadan sijaan. 

Tämä kehitys ei kuitenkaan tapahtunut vaivatta ja matkalle on mahtunut vaikka millaista kapulaa. Esimerkiksi se, että osavaltiomme Länsi-Australian pääministeri keksi ehdottaa, että laitetaan kaikki palaajat karanteeniin Joulusaarelle, tuhansien kilometrien päähän avomerelle, surullisenkuuluisaan pakolaiskeskukseen, jossa tällä hetkellä säilötään karkotusta odottavia rikollisia. Että sinne puolitoistavuotiaan taaperon kanssa piikkilankojen taa? Kyllä lämmittää mieltä ja rohkaisee jatkamaan lentolippujen ostoyrityksiä.

Olen nyt puolitoista kuukautta murehtinut tätä asiaa, herännyt yölläkin pohtimaan, miten pääsemme kotiin. Mutta liika on liikaa. 

Tämän viikon uusista käänteistä tietämättä teimme päätöksen, että jäädään suosiolla odottamaan parempaa aikaa Perthiin paluuseen. Meidän piti ilmoittaa jotain vuokralaisellemme riittävän ajoissa, joten lokakuun lopulle venytettyä vuokrasopimusta jatkettiin vielä tammikuulle asti. Näin saamme hengitysvaraa seurata, miten tilanne elää ja minne hittoon meidät aiotaan työntää karanteeniin ja paljonko koko hässäkkä tulee meille maksamaan. Neuvottelen parhaillaan työnantajan kanssa etätyömahdollisuudesta. Jos onnistuu, hyvä. Jos ei, sitten eletään säästöillä ja penninvenytyksellä, kuten tähänkin saakka. Väliaikatöitä voi toki etsiä myös, mitäänhän siinä ei menetä. 

Nyt siihen sitrus-Citroeniin, viimein. 

Saimme E:n 99-vuotiaalta mummolta lainaan 20 vuotta vanhan, kauppakassimallisen Citroen C3:n. Siihen mahtuu yksi matkalaukku, kaksi reppua, kolme matkustajaa sekä yhdet yhdistelmärattaat, jos ne kasaa mahdollisimman pieniksi ja ahtaa etupenkille. Ja suunnaksi Etelä-Ranskan ympäriajo. Jotain me kierretään, jos ei maapalloa niin edes yhden maan yksi kolkka, kissavieköön. 

Kun olimme jo Toulousessa asti, päätimme, että nyt ajetaan sinne Portugaliin, jossa meidän piti viettää syntymäpäivääni huhtikuussa ja jonne (myös) lentomme ovat peruuntuneet kahdesti.

Pelottaako Ranskan, Espanjan ja Portugalin tautitilanne, sehän on Suomea ja Australiaa rajumpi?

Liikumme omalla autolla omassa kuplassamme, kaikkialla on maskipakko joko julkisissa sisätiloissa tai ihan kaikkialla, puistot ja kadut mukaanlukien. Kauppoihin mennään käsidesipisteen kautta. Eteläeurooppalaiset ovat lopettaneet poskisuudelmat ja siirtyneet kyynärpäätervehdyksiin tai vilkutuksiin, maailmankirjat ovat sekaisin. Uutisia vahdimme haukkana ja kaikki eteentulevat lockdownit tietysti tulee kiertää. Niitä on näillä näkymin suunnitteilla Madridiin, Bordeauxiin ja Marseilleen. 

Omassa Citroen-kuplassa elely ei tietenkään ole syy ottaa liian rennosti. Pidämme maskeja kaikkialla, käsidesiä kuluu, otamme etäisyyttä muihin ja pysymme poissa väkijoukoista. Enemmistö käyntikohteistamme on ulkona, kuten Nazaren majakkarannan (Portugalissa) maailman suurimmat aallot. Ranskaan anoppilan turvapaikkaan palaamme ensi viikolla. 

Jos Australian valtio on ollut nihkeä ottamaan vastaan omia kansalaisiaan, aussit ulkomailla ovat mobilisoituneet auttamaan ja meillekin on netin tukiryhmässä tarjottu mm. ilmaista majoitusta vaikkapa Kroatiasta, jos sinne päätyisimme. Meillä ei toistaiseksi ole hätäpäivää majoituksen suhteen, sillä sukulaiset ovat (yhä vielä) tyytyväisiä meidän vierailuistamme. Mutta on aina helpottavaa tietää, että jelppiä on saatavilla. Ja moni on joutunut turvautumaan ventovieraisiin, kun expat-elämä onkin tullut tylyyn päätökseen viisumin loputtua, töiden loputtua tai äkillisen sairastumisen tai talousvaikeuksien vuoksi. Koronavuosi kun ei ole ollut normaali tai helppo kellekään. 

Olen alkanut jopa kallistua sille kannalle, että koronatilanteesta huolimatta elämämme on helpompaa täälläpäin palloa juuri nyt, kuin se olisi Australiaan palattua. Ainakin saamme suht vapaasti yhä liikkua, vaikka karanteeneinkin, eikä lupia maasta poistumiseen tarvitse anella byrokraateilta kuten Aussilassa. Tilanteen jatkuminen hamaan tulevaisuuteen on itselleni vaikeinta hyväksyä, eli mitään päättymispäivää ei ole annettu sille, milloin matkustaminen vapautuu edes aavistuksen. Nyt tilanne varmaan kiristyy taas entisestään, kun Euroopassa eletään taudin toista aaltoa. 

Ei voi kuin taas toistella, että kylläpä tästä irtiotosta tuli varsinainen ankkurit-irti-vuosi, ja pidempikin pätkä. No, kokemusten laariin kaikki!

Keskiaikainen linnoituskaupunki Carcassone ja normivarustus koronavuonna 2020. Alla uusi suosikkikaupunkini Bilbao, kuuluisa Guggeinheimin museo mukaanlukien.

Yllä ja alla: ranskalaista historiaa - elävää nykypäivää.

Yllä: Portoa tutkimassa. Alla: Nazaren ranta, maailman suurimpien surffiaaltojen koti. Aallokko yltyy jopa 30-metriseksi!

Irtiotto jatkuu - paluu tien päälle

Aioin ensin antaa tälle postaukselle nimeksi Idioottien Kesäretki, mutta E loukkaantui ideasta, koska hänen mielestään hommamme rullaa timanttisesti. No, riitojen välttämiseksi lievempi otsikko. Sisältö on silti sama eli lukekaa noiden lasien läpi :D

Suomessa poistettiin tänään hätätilalaki eli koronarajoitukset puretaan käsittääkseni kauttaaltaan. Jo aiemmin sallittiin matkailu kotimaassa, ja lähdimmekin heti "luvan" saatuamme kohti jokaisen suomituristin pyhättöä, Lappia. Olemme aiemmin käyneet yhdessä Rovaniemellä ja Rukalla/Kuusamossa. Aikana ennen E:tä olen myös käynyt Saanatunturilla vaeltamassa. Nyt päätimme lähteä kohti päälakea eli suuntasimme viime viikolla kohti Inaria, saamelaisuuden pääpitäjää Suomessa - ainakin saamelaismuseo Siidan sijainnista päätellen. Inarista tätä naputtelen, Siidan vierailun jälkeen.

Mikä saa sanomaan, että kyseessä on idioottien retki? Meillä ei ole mennyt kaikki putkeen, kuten ei koskaan matkatessa. Ongelmista ensimmäinen on, miten automatkailla superenergisen taaperon kanssa, joka on päättänyt inhota turvaistuinta ja kieltäytyy nukahtamasta siihen. Aiemmin N nukkui ihan makeasti turvaistuimessa tunnin, parikin, reissun päällä. Nyt olemme päätyneet tilanteeseen, jossa meidän pitää väsykiukun yltyessä pysäyttää auto, laittaa lapsi vaunuihin, työnnellä häntä levikkeellä ees taas vartti, sitten siirtää nukkuva napero turvaistuimeen ja jatkaa matkaa. Tätä operaatiota emme tienneet tulevaksi ennenkuin suuntasimme kohti tuntureita.

Koska Suomen kevät on ollut diplomaattisesti sanoen arvaamaton, otimme kaikki mukaan toppatakit, taaperon tapauksessa toppapuvun, kylmiä iltoja varten. No, täällä on päällä helleaalto ja hikoilemme liioissa vaatteissamme. Minulla ei ole edes shortseja mukana, yksi t-paita sentään löytyy. Shortseja en tosin voisi pitääkään, koska ilmeisesti koronakevään stressin ja minkä lie seurauksena olen saanut allergisen kokovartaloihottuman ja näytän krokotiilin ja spitaalisen risteytykseltä.

Reissussa rähjääntyessämme tajusin, että ei tule olemaan ollenkaan realistista tehdä töitä matkan aikana: olin jotenkin kuvitellut, että olisin voinut hoitaa muutamia tiedonetsintä-tutkimuksenvalmisteluhommia sekä yhden zoom-kokouksen vaikka tien päältä. HAH, salli mun nauraa. Jatkuvasti höpöttävä, huomiota hakeva, kärsimätön ja malttamaton, kuuma-nälkä-jano-tylsää- pikkujeppe kanssani takapenkillä ei tätä tulisi mahdollistamaan. Täytyi siis palata maan pinnalle ja keskittyä peruutusmeilien (anteeksi, en pystykään osallistumaan...) jälkeen peruutuspeileihin kuskin ominaisuudessa.

Yöpyessämme ensimmäisellä leirintäalueella, Lapin kalavesistä innostunut E lähti koskea kokemaan. Palasi takaisin tuntia myöhemmin kaksi uistinta menettäneenä. Oli kuulemma siimaa kaislikosta kiskoessaan melkein tuiskahtanut naamalleen lahon laiturin nauloja törröttävään lankkupintaan. Kaloista ei ollut näkynyt vilaustakaan.

Seuraavaksi hän aikoi ottaa drone-ilmakuvaa kauniista seudusta, mutta tajusi, että matkasta oli unohtunut keskeinen työkalu: johto, jolla dronen kaukosäädin yhdistetään kännykkään. Lentovempelettä ohjataan kaukosäätimellä, johon tulee kiinnittää kännykkä, jonka sovelluksella ohjaus tapahtuu. Älkää kysykö, miksi näin monimutkainen systeemi. Mukana on siis drone kaikkine tykötarpeineen, mutta ei sitä yhtä kahden tuuman johtoa, joten koko paketti on käyttökelvoton. Tähän ääniraidaksi englannin- ja ranskankielisiä kirouksia.

Inariin päästyämme tavoitteemme oli tehdä jokin lyhyt, helpohko vaellus. Tsadaa, mukana ei ole lapsen kantovälinettä. Unohtui. Kantorinkkaa meillä ei ole lainkaan, koska emme ole tienneet, paljonko voimme vaeltaa reissumme aikana - korona kun pisti kaiken kaaokseen. N matkustaa yhä rintarepussa silloin, kun ei jaksa tai voi itse kävellä, eikä rattailla pääse. Vaunujen säilytystilassa normaalisti pitämämme rintareppu oli (allekirjoittaneen toimesta) sieltä poistettu ennen Lappiin lähtöä. Eipä tälle nyt mitään voi, muistettavana kun oli niin paljon kaikkea muutakin.

Koska vaeltaminen ei ole ilman kantovehjettä realistista, tehdään sitten muuta. Aioimme buukata Inarinjärven risteilyn, mutta risteilyt käynnistyvät vasta heinäkuussa. Moni aktiviteetti ja paikka yleisestikin on yhä kiinni, koska koronarajoitusten kestosta ja turistien paluusta ei ole ollut tähän saakka tietoa. Toki tämän tiesimme matkaan lähtiessämme ja olimme hyväksyneet roll with the punches-asenteen eli kompastellaan eteenpäin kohti uusia pettymyksiä.

Päädyimme varaamaan majoituspaikkamme tarjoaman opastetun husky kennel -vierailun, ajatellen, että koiria rakastava taapero pääsee siellä haukkujen pariin. Kenneliä ei ole merkitty karttaan eikä sinne ole mitään kyltitystä, varmaankin siksi, että omistaja haluaa vieraiden maksavan visiitin ensin (8e/aikuinen). Ihan ymmärrettävää, ettei ilmaiskuvaavia turisteja välttämättä haluta norkoilemaan omin nokkineen paikalle. Kennel sijaitsee syrjässä, Inarin kylältä n. 10km päässä, ja ajelimme ensin eestaas mökkiteitä ennenkuin löysimme sen satelliittikuvan ja majapaikan suullisten ohjeiden perusteella.

Paikalle saavuttuamme tajusimme aika äkkiä erheemme. Ilmoittautumattomia turisteja ei kaivata ilmaisasiakkaiksi, muttei myöskään turvallisuussyistä. Seitsemänkymmentä (!) työkoiraa haukkumassa, ulvomassa, pomppimassa häkeissään ja ketjuissaan. Ei mitään jakoa, että alle metrinen taapero selviäisi lähellä yhtäkään niistä. Suden näköiset ja oloiset huskyt (karhukoira- ja alaskanmalamuttiristeytyksin) eivät ole mitään leppoisia lemmikkejä, vaan voimaa ja energiaa uhkuvia vetohirmuja. No, poika syliin ja kohti häkkejä, oppaan kanssa tottakai.

Silittelimme varovaisesti muutamia ensimmäisiä ystävällisiä koiria oppaan kanssa. Postauksen teeman mukaisesti, idioottimaisesti, menin omin päin seuraavalle häkille ojentamaan kättäni. HAUK, kämmenselkä jäi koiran leukojen väliin. Koira päästi onneksi heti irti ja touhotti riekkumaan toiselle puolen häkkiään, kun minä jäin tuijottamaan epäuskoisesti mustelmaista kämmenselkääni. Kun hampaanjäljistä alkoi tihkua verta, piti lähteä paikkaamaan käsi kauhistuneen oppaan ohjauksessa. Putsasimme ja laastaroimme, vierailu jatkui entistä varovaisemmissa merkeissä. Tässä vaiheessa N alkoi jo turhautua ja väsyä, koska ei saanut juoksennella missä lystää, vaan pidimme häntä koko ajan tiukasti sylissä. Loppuvisiitti sujui kitisevää nappulaa toppuutellen ja kotimatkalla lapsi simahtikin päiväunille samantien.

Kerroin tapahtuneesta koiraihmis-tädilleni, joka ensimmäisenä kysyi, onko minulla jäykkäkouristusrokotus voimassa. Aloin googlailla ja selvisi, että eläimen pureman yhteydessä on yleensä syytä ottaa tehoste, jos edellisestä rokotteesta on aikaa. En pinnistämälläkään muistanut, milloin olen viimeksi rokotteen saanut. Soitin Ivalon terveyskeskuksen päivystykseen, pitäisiköhän tästä olla huolissaan. Ystävällinen täti kehotti menemään aamulla Inarin neuvolaan (täällä ei ole terveyskeskusta) ottamaan tehosteen. Tässä vaiheessa alkoivat jo kauhukuvat vilistä silmissä, sillä vaikka jäykkäkouristus on harvinainen Suomessa, se ilmeisesti taudiksi kehityttyään on hyvin vakava, jopa kuolettava.

Onneksi samana iltana sain sairaanhoitajakavereiltani viestivarmistuksen, että Australiassa annetaan tetanus-hinkuyskä-rokote raskaana oleville ja minäkin sen silloin otin, eli olen ihan vastikään rokotettu. Huoh! Ja vielä isompi huoh siitä, että jos piti tällainen sattua, sattui minulle eikä pikkuiselle.

Tänään yritämme lähteä laavulle grillaamaan, toivottakaa onnea. Tätä on jo muutama kerta kokeiltu ihan koti-Puijolla, ja joka kerta elämys on yhtä ärräpäitä vaativa rikas. Rentouttavaksi en kuvailisi, pyrkiihän taapero jatkuvasti päälleen sinne ja tänne, mm. nuotioon.

On täällä hienoakin. Yötön yö ja Inarinjärven maisemat. 

N tutkii Siida-museon vaihtuvaa valokuvanäyttelyä. Upeita kuvia Tenojoesta. Tosin näyttelyssä parasta oli nuo irtoseinät, joiden ympäri pystyi juoksemaan, t. N. 

Perthin plussat ja miinukset

Nyt kun vauveli on alkanut nukkua hieman ennustettavammassa rytmissä (vai liekö ennustettavuus pelkkää sattumaa ja muuttuu taas huomenna...) on hieman aikaa bloggauksellekin. 

Leikittelemme aina silloin tällöin ajatuksella, että jatkamme matkaa Perthistä jonnekin, siis muuttaisimme majapaikkaa, kaupunkia, ehkä maatakin. Minne tarkalleen? Päivästä riippuen kohteena voi olla Kanada, Uusi-Seelanti, jokin Euroopan maa (suosikkini on Norja, vaikka sen ilmasto hieman jarruttelee), tai muu kaupunki Australiassa. Joskus puhuttelee Melbourne, joskus Brisbane, joskus peräti pieni kalastajakylä keskellä-ei-mitään. Toistaiseksi emme ole tarttuneet tuumasta toimeen, sillä viihdymme Perthissä(kin) hyvin. Suomi ei pitkäaikaisena asuinmaana kiinnosta, mutta jokin lyhyehkö pätkä, 3-6kk, entisillä kotikonnuilla jossain vaiheessa saattaisi inspiroida.

Mutta asiaan. Miksi pysyä Perthissä, tai miksi lähteä hilppasemaan täältä?

MIINUKSET

Autokaupunki

Perthin kaupunkirakenne on hyvin hajanainen ja perustuu 1950-60-lukujen taitteen modernistiselle autokaupunki-ideaalille. Tuohon aikaan ajatus, että kiiltävillä autoilla kiidetään pitkin valtateitä, oli suunnitteljoita kovasti kiehtova, ja siksi Perthinkin paras joenrantamaisema "kruunattiin" monikaista- ja moottoriteillä. Kaupunki jatkuu n 40 km keskustasta sekä pohjoiseen että etelään (eli yht 80km) Intian Valtameren rantaa kaistaleena mukaillen. Jopa puoli miljoonaa Perthin kahdesta miljoonasta asukkaasta elää julkisliikenteen ulottumattomissa ja lähiöissä kiertelevät bussit ovat myöhästelystään ja hitaudestaan tunnettuja.

Itse muutimme lähiöstä keskustan laidalle jo vuosia sitten, koska bussittelu joka aamu ja ilta otti niin paljon hermoon allekirjoittanutta. Nyt pääsen töihin vaikka kävellen - tosin yleensä käytän tehokasta ja nopeaa lähijunaa - ja E pyöräilee työmatkat. Ihanteenamme olisi elää ilman omaa henkilöautoa, mutta Perthissä moinen Keski-Euroopan meno on silkkaa haihattelua.

Murrot

Varastokoppiimme on yritetty murtautua kolmesti ja murrossa onnistuttu kerran. Postiluukku on rikottu auki kahdesti. Joku pentele pölli Suomesta lahjaksi lähetetyn suomenkielisen vauvakirjan, jättäen vain tyhjän, vettyneen postituskuoren jälkeensä! Arvatkaa montako ärräpäätä pääsi, kun kovasti odotetun vauvakirjan kohtalo selvisi. Postilaatikot eivät täällä ole kerrostaloissa asuntojen ovissa, vaan kadunvarressa lokerikkona. Varastokopista menetimme kaksi E:n maastopyörää, omani jätettiin tylysti (kuitenkin onnekkaasti minulle) koppiin ilmeisen arvottomana.

Perthissä on kohtalainen huumeongelma ja se näkyy juurikin murtovarkauksina. Kerrostaloasujina olemme välttyneet asuntomurroilta, mutta useampi rivarissa tai omakotitalossa asuva tuttu on joutunut sellaisen kohteeksi. Hyvien ystäviemme kotiin murtauduttiin, kun ystävät olivat itse kotona yläkerrassa nukkumassa: tiili takapihan lasiovesta sisään ja varkaat itse perässä. Ystävät järkevästi linnoittautuivat makuuhuoneeseensa ja soittivat heti poliisit, sen sijaan, että olisivat yrittäneet hätistää varkaat tiehensä. Saaliiksi lähti lompakot ja käteistä, mutta onneksi henkilövahinkoja ei tullut - niistäkin ikävä kyllä saa joskus lehdistä lukea, kun huumehuuruiset varkaat puukottavat väliinpuuttuvaa isäntäväkeä tai naapureita.

Boom and bust eli nousukiidosta mahalaskuun

Perthin työpaikat ja taloustilanne ovat tiukasti sidoksissa kaivosalaan, joka on osavaltion pääasiallinen tulonlähde ja talouden veturi. Kaivosala kattaa myös öljyn ja kaasun pumppauksen. Yhteen alaan keskittyvä talouskasvu ei ole erityisen kestävä strategia missään, ja tällä hetkellä Perthissä onkin jonkinsortin taantuma ellei peräti täysimittainen lama kaivosalan sakkauksesta johtuen.

Keskustan liiketiloista lähes viidennes on tyhjillään ja jotkit ostoskadunpätkät tuntuvat peräti aavekaupungin lavasteilta. Töitä ei ole entiseen malliin tarjolla ja avoimiin paikkoihin on tukuttain hakijoita. E:n työpaikalle rekrytään juuri, ja E on seulonut ylikoulutetuista ja ylipätevistä hakijoista koostuvaa joukkoa ällistellen sitä, miten tohtorinpapereilla tai vuosikymmenen kokemuksella joudutaan hakemaan alku-uran paikkoja. Lamataipumus huolestuttaa tietenkin asuntovelallista tuoretta perhettä kuten meitä. Työ- ja uramahdollisuudet ovatkin suurin syy, miksi satunnaisesti vilkuilemme karttapalloa uusien ideoiden ja avausten perässä.

PLUSSAT

Ilmasto ja luonto

Siitä ei pääse yli eikä ympäri, että Perthin ilmasto on aivan ihanteellinen ainakin meille. Ilmasto on maantieteellisesti puhuen välimerellinen tai samankaltainen kuin Kaliforniassa: kosteat, viileät talvet ja kuumat, kuivat kesät. Kevät ja syksy eli maalis-toukokuu ja syys-marraskuu ovat ideaalit vuodenajat sään kannalta - tavallisesti aurinkoista, mukavan lämmintä ja öisin sopivan viileää.

En alkuun ollut Perthin kuivankarun luonnon ystävä: täällä ei ole koskaan samalla lailla vihreää kuin Suomen kesässä. Valtalaji eukalyptuksen lehdet ovat nahkeapintaisia, oliivinvihreitä, kuivahkoja suikeroita, ja muukin luonnonvarainen kasvusto on enimmäkseen kuivaa käkkärää, piikkipuskaa ja karahkaa. Nyt luontoon totuttuani kuitenkin tykkään maisemista, etenkin aavoista, valkohiekkaisista merenrannoista, joita Perthissä riittää ja joissa saa olla hyvinkin rauhassa. Rannoilla on tilaa kaikille, toisin kuin turistien enemmän suosimissa kohteissa.

Letkeys

Perthiä kutsutaan suureksi maalaiskyläksi ja kahden miljoonan asukkaan metropoliksi tämä onkin hämmästyttävän kiireetön ja jotenkin hiljaisen oloinen. Ruuhka-ajat toki täälläkin on, mutta ruuhkat ovat maltillisia vaikkapa Sydneyyn tai Melbourneen verrattuna. Keskustassa on joskus jopa liiankin vähän ihmisiä makuuni, koska itse tykkään suurkaupungin sykkeestä. Arkisin sykettä on sen verran, ettei Perthin sydänkäyrä aivan littaannu, mutta viikonlopuiksi keskusta hiljenee, kun kaikki suuntaavat koteihinsa lähiöihin, tai niille aavoille rannoille tahi puskaan telttailemaan, retkeilemään ja latautumaan.

Perheystävällisyys

Jos autoilun pakollisuutta ei oteta huomioon, Perth on vallan mainio paikka lapsiperheille ja lapsille. Lapset (ja yleensä myös koirat) ovat tervetulleita käytännössä kaikkialle, myös iltamenoihin, konsertteihin, pubeihin, jne. Rannoilla riittää hiekkalinnatarpeita ja uimamaisterien temmellyskenttää, ja puistoja on joka kaupunginosassa ulkoiluun. Kaupunkirakenne sinänsä ei ehkä äkkiseltään vakuuta lapsiystävällisenä, koska esimerkiksi turvallisia pyöräteitä saa hakemalla hakea. Kuitenkin ihmisten asenne ja positiivisuus lapsia ja lapsiperheitä kohtaan on se, jossa perheystävällisyys eniten näkyy. Esimerkiksi itse viimeisillään raskaana taapertaessani sain lähes päivittäin kyselyjä tai onnitteluja ventovierailta, mm eräs laitapuolen kulkija huusi iloiset onnittelut puistonpenkiltä ja toinen (naispuolinen) tsemppasi toisena päivänä "jaksaa jaksaa mama, hyvin sä vedät!"

Miksi siis haikailla Perthistä pois? No, mitään todellista syytä ei olekaan, paitsi seikkailunhalu ja kokemusten nälkä. Jos on tänne asti päässyt Suomesta ja Ranskasta, päässee varmaan muuallekin - minne muualle vai lainkaanko muualle, jää tulevaisuuden näytettäväksi.

Perth turistikuvissa ja ihan todellisuudessakin. Mustat joutsenet ovat kaupungin tunnuslintu.

Miksi muuttaa pois alueelta, jossa talomme takana on perin ystävällisen henkilökunnan pitämä kahvila-viskitislaamo, jokaiselle jotain? Niin, nähtäväksi jää.

Muistisääntöjä Australiaan

Vaikka olen asunut Perthissä jo ennätysmäiset kuusi vuotta - ennätysmäiset siksi, etten tullessani tiennyt ollenkaan, kauanko viipyisin - käytän edelleen joitain muistisääntöjä, jotka jouduin kehittelemään alkumetreillä.

1) Kuski tien keskiviivan puolella. Täällä on vasemmanpuoleinen liikenne ja siihen sopeutuminen otti aikansa, mutta nyt reissut Eurooppaan/Suomeen ja takaisin hoituvat sikäli rutiinilla, ettei joka kerta tarvitse pelätä, ajaako väärällä puolella kummallakin mantereella. Minulle toimii ajatus, että kun ajan autoa, on minun istuttava keskiviivan puolella. Jos piennar on lähempänä, menee huonosti ja pian vaarallisesti, jos ei tilannetta heti korjaa.

Muistisääntö ei toimi täydellisesti, koska useampikaistaisilla teillä on mentävä sillä  kaistalla, joka vie oikeaan suuntaan. Perthin moottoriteillä ei ole aina ulosajoramppeja jonne käännytään, vaan esim. kaksi vasemmanpuolimmaista kaistaa vain erkanevat muusta tiestä ja jatkavat uuteen suuntaan. Toki näihin on viitat, mutta aina ei ehdi vauhdissa älytä.

Ajan vieläkin kuukausittain harhaan tietyssä risteyksessä Graham Farmer Freewayllä, jossa motari haarautuu kolmeksi tieksi, yksi kaista yhteen suuntaan, kaksi yhteen suuntaan ja kaksi vielä eri suuntaan, vieläpä heti tunnelin jälkeen, eli navigaattori on yleensä sammunut signaalin menetettyään. Tuurilla seilattava vaan. Yleensä pieleen.

2) Vitosvaihde on itseäni lähinnä autossa, koska tykkään toimia vauhdilla eli isoimmalla vaihteella. Tämä piti ihan keksimällä keksiä, koska vaihdelaatikko aussiversiona myytävässä Toyotassa on sama kuin Eurooppaankin myytävissä. Toisin sanoen ykkösvaihde on vasemmalla ylhäällä ja vitosvaihde reunimmaisena oikealla ylhäällä.

Oikeakätiseen vaihteistoon tottuneelle ykkösvaihde vedetään itseä kohti ja ylös, kun taas vasurimallissa vipua työnnetään poispäin itsestä ja ylös. Eräänkin kerran olen yrittänyt puskea väärää vaihdetta päälle, kun lihasmuisti väittää, että kannattaisi toimia eurooppalaismallin peilikuvana, kun kerran eri kädellä pelataan. Ei näin, Toyota huutaa.

3) Vasemmalla myös kävellen. Vasemmanpuoleinen liikenne pätee myös jalankulkijoihin ja esim. liukuportaisiin. Siellä pitäisi siis ryhmittyä vasemmalle, jotta oikealta pääsee ohi. Jostain syystä kuitenkin portaissa on aina yksi tatti, joka jumittaa oikealla ohituskaistalla nappikuulokkeet niin syvälä korvissa, ettei kohteliaita excuse me- ohituspyyntöjä varmasti kuule. Lisäksi Perthin keskusta-alueen rullaportaat ovat tuntemattomista syistä niin usein rikki, että sama olisi olla normaaleja portaita sekä hissi kaikkialla kauttaaltaan.

4) Maitokahvi on flat white, lättänä valkoinen. Kahvinjuojat oppivat Australiassa nopeasti, että kahvin eri tarjoilumuotoja on tusinoittain, ja usein kahviloissa voi myös erikseen valita pavut ja paahtoasteen. Kahvia ei käytännössä koskaan kaadeta itse kahvipannusta eikä se tule suodatinpannusta ylipäätään, vaan barista tekee kupilliset yksi kerrallaan. Kahvilaan yleensä edellytetään kahvikoneen käyttökoulutus työllistymisen pohjaksi.

Täällä ei jostain syystä ole olemassa eurooppalais(ranskalais)muotoa cafe au lait eli maitokahvi, vaan maitoa saa eri määrän kahviin ja eri muodoissa - kuumennettuna, vaahdotettuna, kylmänä - tilaamalla eri tuotteen: macchiato, long mac(chiato), cappuccino, flat white, long black with milk at the side eli musta kahvi ja maitonekka viereen erikseen... Tietenkin jääkahvit, erikoismaustekahvit jne erikseen. Musta kahvi puolestaan ei ole Americano jollaisena se Euroopassa tunnetaan, vaan long black.

Jotkut kahvilat tarjoavat palvelua, että jos tuot oman kestomukin, saat kahvin halvemmalla. Kestomukeja Perthissä näkee jonkun verran, mutta ei läheskään niin paljon kuin voisi. Itse yritän vähentää jätteen määrää juomalla aina kahvit kahvilassa take awayn sijasta eli vastaan myyjälle dine in, syön täällä (vaikka juomasta kyse), tai pyytämällä pahvimukin ilman turhaa muovikantta. Aina tämä ei onnistu, koska kansi topataan mukiin niin automaattisesti, että muki tulee kannella, halusit tai et.

5) Kaikki muut roskat samaan kierrätysastiaan, paitsi muovipussit ja ruuanjätteet. Jäteasioista puheenollen. Perthissä kierrätysprosentti on aivan onneton, 30%, ja arvelen sen johtuvan siitä, että ihmisiä ei edes kunnolla yritetä opettaa kierrättämään. Helpottaakseen kierrätystä kunnat keräävät kaiken kierrätykseen sopivan yhtenä pompsina, mutta tämä näyttää johtavan hämmennykseen tai välinpitämättömyyteen siitä, mikä sinne kierrätykseen sopii ja mikä ei. Idea on, että kierrätettävä eritellään lajittelukeskuksessa. Ideana hyvä, toteutuksena ei.

Kierrätykseen siis menee kaikki se, mikä Suomessakin kierrätetään (paperi, pahvi, lasi, metalli), mutta myös vahva muovi eli rasiat ja pakkaukset. Sen sijaan muovipussit eivät kuulu kierrätykseen eikä ruokajäte, joka menee kaatopaikalle kompostien sijasta (haloo). Itsellenikin on epäselvää, voiko esim. rasvantahrimat pizzalaatikot kierrättää, mutta laitan ne kierrätykseen silti. Iso osa kierrätykseen tarkoitetusta materiaalista päätyy kuitenkin kaatopaikalle juuri siksi, että kierrätysastiat on sotkettu sinne kuulumattomalla tavaralla, eli koko taloyhtiön vaiva voi mennä hukkaan yhden tumpelon takia.

Perthissä otetaan käyttöön panttipullo- ja tölkkisysteemi v. 2019, vihdoin ja viimein. Asia on viivästynyt ankaran lobbauksen takia, koska Coca Cola Company on pelotellut asiakkaita huomasti nousevista tuotehinnoista, jos jotain niin monimutkaista, vaikeaa ja kallista kuin pullonkierrätys aloitetaan. Suomalainen, vuodesta jääkausi myös cokispullot palauttanut viherpiiperö hämmästelee pelottelukampanjaa huvituksen ja raivon sekaisin tuntein.

6) Koska henkilötunnusta ei ole, joutuu muistamaan muita tunnuksia. Australiassa ei ole kellään samanlaista yhtenäistettyä tunnistenumeroa kuin suomalainen sotu. Siispä tunnistuskeinoja on muita, yleensä dokumenttikombo eli pitäisi voida näyttää esimerkiksi ajokortti, passi ja pankkikortti, kaikki samalla nimellä. Ajokortin numero on kohtuullisen yleinen tunnistusmetodi esim. puhelinpalveluissa, samoin tietenkin syntymäaika. Jos paikallista ajokorttia ei ole, yleensä Australiaan muuttava joutuu hommaamaan jonkin muun täkäläisen ID:n, esimerkiksi proof of age-kortin, ikätodistuksen.

Näiden lisäksi monille tahoille, vaikkapa pankin ja valtion palveluihin, pitää antaa vastauksia erilaisiin turvakysymyksiin kuten: mikä on lempijoukkueesi? Äitisi tyttönimi? Ensimmäisen ala-asteesi nimi? Ensimmäisen lemmikkisi nimi? Itseäni tällainen ystäväkirjatyyppinen kysely lähinnä hymyilyttää, koska useimmat voisivat vastata ko. kysymyksiin esimerkiksi puolisonsa puolesta ilman sanottavaa vaivaa. Eli onkohan hirveän tietoturvallista...?

Kaikkein turhauttavimmaksi ID-bingoilu menee silloin, kun sinulla ei ole juuri tarvittua todistusmuotoa. Esimerkiksi Landgate eli maanmittauslaitos/kiinteistövirasto hyväksyy vain kombon passi, ajokortti, syntymätodistus JA omalla nimellä tullut kiinteistöön liittyvä paperi, vaikkapa sähkölasku. Meillä sähkölasku tulee minun nimelläni eikä Perthin monopoli-sähköyhtiö Synergy suostu lähettämään sellaisia laskuja, jotka on osoitettu kahdelle ihmiselle, vaikka kyseessä olisi pariskunta. E:llä ei siis voi olla ko. laskua näytille, ja jos taas vaihdamme E:n nimen laskuun, minulla ei sitä ole. Huoh.

Kuvituksesi räpsyjä Perthin lopputalvesta. Näin aurinkoista ei ole ollut sitten toukokuun lopun montaakaan kertaa.

Banksiankukka kirjaston kahvilassa.

Yllä ja alla Hay Street, yksi Perthin keskustan pääkaduista ja suosittu lounaskahvila-alue.

Parhaat ja ärsyttävimmät puolet Australiassa

Oho, pääsi vierähtämään useampi viikko sitten viime postauksen, näin se aika rientää joulun alla! Itse olen luopunut joulutunnelman yrittämisestä, koska minulle se muodostuu vähittäisestä marraskuun hämärtymisestä ja joulukuun ensilumesta, puolukanvarvuista ja pihlajanmarjoista pilkistämässä lumen alta, jouluperinteistä kuten kynttilöistä ja havu- ja olkikoristeista... ja mitään näistä ei Australiassa kohtaa. Että silleen. Täkäläinen juhannusjoulu on minulle enemmän festivaali ja rieha kuin Oikea Joulu.

Australia on itselleni kaikin puolin onnistunut maavalinta, mutta näin perinnejuhlien aikaan Suomi muistuu haikeudella mieleen, ja luminen kynttilänvalojoulu on juhla, joka pohjoisessa vain simppelisti toimii paremmin kuin täällä papukaijojen tirskeessä ja auringon paahteessa. Juontui siitä mieleeni kysyä muiltakin, että mikä täällä Australiassa meille emigranttisuomalaisille toimii ja mikä ei.

Suomalaiset Australiassa facebook-ryhmäläiset vastailivat: mikä on parasta ja mikä ärsyttävintä Australiassa? Vastauksia tuli äkkilaskemalta 131 kappaletta eli kaikki eivät tähän mahdu, mutta erottuvimmat trendit olivat...

Tämä on jees!

1) Luonto, rannat, maa- ja merieläimet, ILMASTO, aurinko, lämpö; paljon nähtävää luonnonvaihtelun osalta tässä mantereenkokoisessa maassa. Räntämarraskuun puute sai ansaitsemaansa kiitosta.

2) Ajatuksen- ja elämisen vapaus. Australia on monikulttuurinen ja hyväksyvä maa, jossa yleensä sekä periaatteen että käytännön tasolla annetaan kaikkien kukkien kukkia, kunhan kaikki kukat muistavat myös antaa niiden naapureidensa kukkia. Eli kun noudattaa Australian lakeja, elämäänsä saa elää miten lystää - olla yrittäjä tai olla ikuisella lomalla (jos on rahaa elättää itsensä). Lähteä maailmanympärimatkalle tai painaa töitä kellon ympäri. Olla kotiäitinä tai -isänä, tai olla perheetön. Olla yhtä mieltä, vaikka kollega, naapuri ja bussikuski ovat toista mieltä. Totuuksia, näkökulmia ja elämäntapoja mahtuu laajaan maahan tuhansia.

3) Sosiaalisuus ja ihmisläheisyys. Kollegoihin tutustutaan kavereina, kaupan kassalle jutellaan niitä näitä, koulutuksissa ja töissä tehdään jatkuvasti tiimi- ja ryhmätöitä, kaikille tulee olla mukava ja kohtelias, ystävien ja kollegoiden perheisiinkin tutustutaan eli perhe on mukana läheisesti elämässä. Kaupoissa ja kaduilla hymyillään, katsotaan silmiin, otetaan huomioon. Vaikka se olisi välillä pinnallista, on se parempaa kuin yrmy välttely ja ohi luikkiminen tai ylenkatse.

4) Laid back - eli rento elämäntyyli. Ei tarvitse nipottaa, suorittaa, ahertaa, puurtaa, olla pätemässä koko ajan. Voi ottaa rennosti, mennä rannalle, piknikille, telttailemaan, matkoille, pyöriä kotona, olla vaan, tehdä hommat huomenna tai ensi viikolla.

5) Siistit, ilmaiset julkiset wc:t. Vessat eivät lähestkään aina ole hienoja ja uusia, vaan useinkin ehtaa 1970-luvun tyyliä ainakin täällä Perthin kahviloissa ja ravintoloissa. Mutta ne ovat lähes poikkeuksetta siistejä ja aina ilmaisia. Vessoja löytyy myös puistoista ja luonnonpuistojen ja uimarantojen parkkipaikoilta, sekä tietenkin ostoskeskuksista. Tosin miinuksena kaikilla kahviloilla ei ole vessaa vaan niistä pitää juosta lähi-ostoskeskuksen tai baarin vessaan.

Koskaan ei ole kovin kaukana vessasta, jos on sivistyksen parissa. Aussivessat tuulettuvat usein suoraan ulos aukinaisen ikkunan kautta ja niissä myös on yleensä "tuoksutikkuja", eli siis huoneparfyymipurkki, joten siisteyden tunne taataan hajujen karkotuksella.

Kommentteja:

Suomeen verattuna on oikein mukavaa kun Australiaan mahtuu kerralla monia totuuksia. Ts. ajatuksen vapaus ja hyväksyntä on laajempaa kuin "yhden totuuden maassa".

Perhe on tärkeä asia australiaisille. Kun tutustut uusiin ihmisiin, puhutaan perheestä. Suomessa puhutaan töistä ja rahasta ja siitä kuinka "tärkeä" olet.

Laid back -asenne on sekä etu että riesa. Se kyllä pehmentää ja mukavoittaa asioiden hoitamista ja joskus avaa mahdollisuuden koittaa säätää niitä vähän enemmän mieleisekseen. Mutta on hetkiä jolloin toivoisi asioiden hoituvan jämptisti ja ajallaan.

Parasta et kaupassa kassatädit pakkaa sun ostokset!!!:D

Parasta: luonto, lämpö, aurinko, ihmisten ystävällisyys ja kohteliaisuus, palkkataso.

Eläimet, pikku pingiivit, papukaijat, koalat. vompatit, kakadut. Meressä valaat, hait. Mahtavat rannat, luonnonpuistot.

Parasta: marraskuuttomuus... Ilmaiset siistit ja jokapaikassa olevat yleiset WC:t :) !!! JA useassa paikassa myös suihkut ja BBQ paikat. Ihmiset, jotka puhuvat toisilleen.

Suomessa ärsyttää kun vessat on maksullisia ja niitä on mun mielestä joskus vaikea löytää. Täällä on niitä yleisiä vessoja joka kulmalla, lasten kanssa liikkuessa tämä ero on pistänyt silmään.

Kaikkein ärsyttävint on täl hetkel se et MÄ EN OO SIELLÄ!

Tämä jaksaa ottaa pannuun

1) Netin ja puhelinliittymien kalleus. Sekä netin hitaus tai vaihtoehtojen puute. Meillä esimerkiksi on 200GB/kk paketti, josta maksamme 59 kuussa, ja se on halvin löytämämme vaihtoehto tällaiselle lähes rajattomalle netille, joka mahdollistaa pelaamisen ja Netflixin. Puhelinliittymät lähtevät 20 dollarista per kuu ja sillähän ei vielä saa juuri lainkaan dataa. Mitään vitosen tai kympin kännykkä-kk-laskuja on turha haikailla, kuten Suomessa muistan asian olleen. Netti on myös usein hidas ja tökkivä, koska laajakaistaa, saati valokuitukaapelia ei joka paikkaan saa.

2) Ötökät ja kuumuus. Vaikka pitäisikin Australian auringosta, siinä vaiheessa kun lämpötila iskee +44, ei enää naurata. Ei yleensä edes +34:ssä. Tämä manner on pitkälti aavikkoa ja siltä kyllä kesäisin tuntuu, kun esim. täällä Perthissä ei sada kuukausiin ja kuumat aavikkotuulet puhaltelevat polttavaa aurinkoa entistä kuumemmaksi. Torakoista, jättihämähäkeistä ja muista nilkeistä ei pidä kukaan ja niihin satunnaisesti törmää Auslandiassa, vaikka miten asuisi kaupungin keskustassa.

3) Sotu-numeron puute. Tämä yllättää negatiivisesti melkein jokaisen suomalaisen. Ausseilla ei ole yhtä kätevää henkilötietojärjestelmää saati tunnistusnumeroa kuten meillä byroslavian asukeilla, Henkilöllisyyttään saa todistaa jos vaikka millä tempuin, kuten pankki- ja luottokortein, passilla, ajokortilla, kotiin tulleilla laskuilla tai verotoimiston kirjeillä jne. Ja näillä kaikilla yhteensä, siis. Itse olen jo systeemiin tottunut ja onhan se nopeampaa maahanmuuttajan kannalta, että voi heti asettua osaksi yhteiskuntaa, avata pankkitilin, mennä töihin, saada verokortin (veronumeron) ym. eikä tarvitse odotella, että Aussi-Kela rekisteröi tietokantaansa sotun alle. Mutta oman byrokratiatanssinsa tämä aina aiheuttaa, ei mahda mitään.

4) Laid back - kulttuuri, "ei se oo niin justiinsa".  Tämä jurppii suomalaisia etenkin rakentamisen yhteydessä, sekä silloin, kun pitäisi saada jotain tehokasta palvelua sovittuun aikaan ja työmiestä ei näy, ei kuulu. Aussi-aspoilla eli asiakaspalvelijoilla on myös ärsyttävä tapa väittää mitä sattuu ottamatta selvää, miten asia oikeasti on. Kuten: meillä ei voi maksaa pankkikortilla, vaikka vieressä on kyltti, että voi. Tai: meillä ei voi jakaa ostosta kahdelle kortille (yksi maksaa puolet isosta ostoksesta ja toinen puolet), vaikka viime viikolla ja ensi viikolla tämä onnistui/onnistuu vaivatta. Osa porukasta tekee töitä sinnepäin-meiningillä, ja kieltämättä fakta, että keittiönkaappien ovet putoavat saranoiltaan ottaa minuakin päähän, vaikka vain 4 kk sitten asunto valmistui. Kun on vähän kiireessä ruuvattu.

5) Liikennekulttuuri. Liikenneympyröissä ajellaan miten sattuu, samoin risteyksissä, jalankulku voi olla vaikeaa ekstrapitkien punaisten jalankulkijavalojen sekä kävelyteiden puuttumisen takia (joissain paikoissa). Jotkut ovat ilmeisesti saaneet ajokorttinsa muropaketista.

Bonus: sukupuoliroolit etenkin boganien eli "junttien" maailmassa. Osa ausseista elää yhä 50-luvulla siinä, mitä naiset ja miehet voivat tehdä vaikkapa töissä. Mies on vahva, nainen on heikko. Mies on johtaja, nainen on sihteeri. Mies on työmies, nainen on kotiäiti. Ei siinä mitään jos itse tällaista elämää haluaa ja se natsaa, mutta meille, jotka emme tykkää mustavalkolokeroinnista, sukupuolilaatikoihin survominen todellakin nyrppii. Mitä matalammin koulutetusta henkilöstä on kyse, sitä todennäköisempää on, että 50-luvulta ammennettaan. Ei kuitenkaan voi yleistää kaikkiin, ja poikkeuksia sekä negatiiviseen että positiiviseen suuntaan löytyy joka yhteiskuntaluokasta ja piireistä.

Kommentteja: 

Ajaa nää aussit ei kyllä ainakaan osaa xD Tätä meininkiä ja useiden kaistojen vaihtamista samaan aikaan tai väärään suuntaan ajoa nähnyt sen verran että voisivat monet käydä autokoulun kyllä uudestaan... Suomessa kuitenkin vaikuttaa varmasti huonot kelit valitettavasti negatiivisesti onnettomuuksien määrään.

Ärsyttävää on se, että muovipussit on paskoja! - Juu, se pussien määrä ajoi mut hulluksi!! - Mutta täällä onneksi ne muovipussit voi viedä kauppaan takas ja ne kierrätetään, se on plussaa. Miinuksena et tiedä paljonko hedelmä/vihannespussi maksaa ennenkuin vasta kassalla, siitä taasen Suomelle pisteet hedelmävaaoista (tai onhan täälläkin vaakoja muttei tulosta hintalappua).

Ärsyttää kärpäset, jotka tunkee silmiin ja suuhun ja mihin vaan mihin pystyy. Ei Suomessa oo tällasia! - joo saman huomannu!!! kauheen törkeitä kavereita ku meinaa leivän päällä tulla suuhun!

Miksi pitää aina kysyä mitä kuuluu kun siihen ei kuulu vastata mitään muuta kun hyvää, entäs sulle. Tämä ei käy suomalaisen järkeen.

Uskonnolliset koulut ja sairaalat... uskonto ei kuulu sairaanhoitoon ja itseäni tökkii sen tuputtaminen ja ristit seinillä.

Se miten jaotellaan sukupuolet lady/bloke ja sen mukaan arvostellaan toimintakyky. Olen polttanut päreet töissä monta kertaa ja saarnannut miehille.  - Joo mä oon jo laittanut purut suuhun miehille jotka meinaa ettei tollai pieni tyttö jaksa nostaa.... Mutta sen huomaa naisista/ tytöistä täällä että ne ei edes yritä nostaa mitään vaan vinkuu miesten apua. Miehet on yleensä positiivisesti yllättyneitä kun olen aina ensimmäisenä roudaamassa raskaammat kamat ja kehuvat perään. Vain yksi mies loukkaantui verisesti kun en huolinut apua, sille se ei käynyt päähän.

Australia on tietotekniikan museo :) - Kyllä! Ja nettiyhteydet ovat kuin 10v takaa suomesta. Meille ei tule edes adsl ja wifi modeemi virginin kautta rajallinen ja hyvin hidas. - Ja kalliiden puhelinliittymien. Olin ihan shokissa ku hankin prepaidin!

Busseilla ei ole "omaa" pysähdys paikkaa niinkuin Suomessa (se levike tehty busseja varten tienreunaan, ajotieltä pois) vaan täällä pysähtyy koko liikenne kun bussi pysähtyy keskelle tietä..todella ärsyttävää kuin myös bussipysäkin tolpat on lyhkäsiä oikein maastoon piiloutuvia pieniä mitättömiä tikkuja

Ja loppukaneetti, joka summaa monen tunteet:

Ärsyttää: Monissa isoissa kaupoissa ei myydä yksittäisiä jätskejä, vaan jättipakkauksia. Netti kallis ja rajoitettu puhelimella. Internet-sivuilla ei usein ole ajankohtaista tietoa/hintoja/aukioloaikoja. Monet paikat esim putiikit menee liian aikaisin kiinni, jo kuudelta illalla ja niihin ei ehdi käymään. Bussikuskeilla ei ole ikinä vaihtorahaa. Läheiset toisella puolella palloa.

Ihastuttaa: Ihmisten kohteliaisuus ja avoimuus, aktiivisuus ja sosiaalisuus. Luonto, ilmasto, aurinko. Ei voi tulla päivää, millon ei ole mitään tekemistä! Palkkataso. Suurkaupungit ja ihana tropiikki. Hauskat sanamuunnokset!

Saako olla lisää? Australiaan-blogista löytyy napakka ja yhä ajankohtainen lista muutaman vuoden takaa, mikä bloggaajaa nyppii ja riemastuttaa. Allekirjoitan.

Kuvat: ärsytyksistä huolimatta täällä auringossa kelpaa tutustua luontoon ja eläimistöön, hidastella brunssilla, viettää aikaa puistoissa ja vaikka katsella elokuvia ulkosalla. Jouluna.

Elämän alkuun Australiassa - usein kysytyt kysymykset

Saan aika ajoin blogin kautta kysymyksiä elämän perusasioista - viisumi, kännykkä, vakuutukset, vuokra jne. ja vastailen niihin sekä sähköpostilla että facebookissa. Koska samasta infosta voi olla monelle Australiaan tuloa suunnittelevalle hyötyä, tässä lista perusasioita, joilla pääsee elämän alkuun, kun uuden mantereen kamara on jalkojen alla:

Viisumi mukaan lentokoneeseen?

Viisumeista löytyy erillinen postaus täältä. Viisumi-info ja etenkin niiden hinnat muuttuvat säännöllisin välein, ja ajankohtaisin tieto on tarjolla Immin eli Australian maahanmuuttoviraston sivuilla. 

Kun viisumi on myönnetty ja vahvistus on sähköpostin liitteenä saapunut, kannattaa vahvistus printata mukaan: sitä kysytään jo Suomen päässä lentokentällä ennen kuin koneeseen päästetään. Viisumi rekisteröidään passisi numeroa vastaan eli mitään viisumitarraa tai erillistä virallista viisumidokumenttia ei Australia anna. 

Passin on oltava voimassa vähintään 6kk siitä, kun Australian rajan ylittää. Working holiday- eli WH-viisumin ehtona on tietty minimimäärä rahaa pankkitilillä, mutta en ole koskaan kuullut tiliotetta keneltäkään kysytyn. Mitään haittaa tiliotteen printtauksesta ei ole, ja itse sen aikoinani tulostin ja pakkasin mukaan. Parempi varautua kuin järkyttyä rajalla, jos asiasta tuleekin sanomista. 

Henkilöllisyystodistus ja muut tarpeelliset paperit

Ota Suomesta mukaan henkkarit (passi, ajokortti jos on) ja pankki- ja luottokortti. Suomalaista henkilöllisyyskorttia tai Kela-korttia ei kukaan ymmärrä, ja rokotustodistusta ei ole kyselty missään - eivät vissiin tiedä, mikä se on. 

Jokainen tänne pidemmäksi aikaa tulija joutuu aika pian hommaamaan paikallisen identity document'in, ID:n eli henkkarit (ajokortti tai vaikkapa Proof of Age-kortti, kumpiakin myöntää Drivers and Vehicles Centre, googlesta löytyy sijainti joka kaupungissa). Ilman paikallista henkkaria ei oikein mitään asioita saa hoidettua jouhevasti. 

Suomalainen passi ei välttämättä yksin riitä vaikkapa asunnon vuokraamiseen, ja paikallista ID-pistebingoa eli henkilöllisyyden todistamista ei pysty läpäisemään ilman riittävää määrää käypäisiä henkilöllisyyspapereita, joita ovat mm. passi, aussiajokortti (huom., ulkomaalainen ei käy), Medicare-kortti eli täkäläinen kela-kortti (taas, suomalainen ei käy) sekä pankkikortti ja sähkölasku tai muu viranomaisen lähettämä kirje kotiin, jossa näkyy aussiosoite (vaikka olisi hotellin).

Jos on jo tullessa työpaikka valmiina (esim. 457-viisumilaisilla), työtodistuksia tuskin tarvitaan. Ei niitä oikein muutenkaan tarvitse, koska täkäläiset eivät niitä yleensä haastatteluissa kysele. Toki niiden englanniksi käännetyt versiot voi mukaan ottaa varuulta. Kannattaa jo koti-Suomessa laatia itselle talteen sähköinen paketti eli skannata kaikki paperit, joita voi kuvitella tarvitsevansa, ja tallentaa ne omaan sähköpostiin tai pilveen (esim. Google Drive). Ovat sitten tulostettavissa, jos äkkiä tarvitaan.

Kännykkä ja liittymä

Kännykkäliittymän saa vaikka saman tien kentältä tultua miltä tahansa operaattorilta, prepaidin nimittäin. Postpaidiin eli kuukausilaskulliseen liittymään tarvitaan täkäläinen osoite ja ID-pistebingon läpäisy. Prepaidilla pääsee helposti alkuun, ja sen voi vaihtaa sittemmin postpaidiksi, jos haluaa. Minulla ja E:lla on itse asiassa edelleen kummallakin prepaid, koska ei vain ole tullut muutettua postpaidiksi ja on kätevää tietää ennakkoon, paljonko on kuukauden lasku. 

Operaattoreita on mm. Telstra, Optus, Virgin, Vodafone ja googlesta löytyy liuta lisää. Paras plan eli paketti löytyy netissä vertailemalla tai liikkeistä kyselemällä. itselläni on Optuksen $30/kk paketti, sisältää runsaasti puheaikaa ja tekstareita sekä 1,5GB nettidataa. Tosin äsken huomasin, että Boostmobilella olisi lähes sama paketti tarjolla hintaan $20/kk, eli pitänee vaihtaa siihen (ellei jollakulla ole asiasta parempaa tietoa ja syy, miksei kannata?). 

Pankkitili

Pankkitilin saa auki useimmissa pankeissa ihan passia näyttämällä ja antamalla australialaisen osoitteen (olipa se vaikka hotellin). NAB-pankki esim. ei vaadi mitään säännöllisiä tuloja, kun taas esim. Westpac laskuttaa tilin hallinnasta, jos tilille tulee alle $1000/kk tuloja. Eri pankeilla on eri säännöt.

Esim. $5/kk tilinhallintamaksua ei ehkä kuulosta paljolle, mutta itse en halua maksaa edes sitä, jos ei pakko ole, eli valitsin pankin sen mukaan, joka tarjosi ilmaisen tilin. Kannattaa myös huomata, että jos tiliehdoissa on tilinhoitomaksu, sitä veloitetaan niin kauan kuin tili on auki, vaikket käyttäisi tiliä ja vaikkei siellä ole yhtään rahaa: eli tili voi mennä miinukselle ja jäät pankille velkaa, jos tällainen tilanne käy. 

Suomalainen pankki- ja luottokortti toimii Australiassa aivan hyvin,* mutta joka ostosta veloitetaan provikka (tarkista oman pankkisi säännöt), yleensä 2% ostoksen hinnasta. Ostos tapahtuu päivän valuuttakurssin mukaan. Ensimmäiset pankkiautomaatit löytää jo lentokentältä, eli Australian dollareita saa ATM:stä eli automaatista saman tien, jos ei niitä ole vaihtanut jo Suomessa. ATM veloittaa $2/nosto jos se ole oman pankkisi ATM, lisäksi tuon em. provikan jos nostat suomalaisella kortilla. Myös taksit veloittavat pienen ekstrasumman kortilla maksamisesta, eli on fiksua varata käteistä taksimatkoihin, jos niitä aikoo käyttää. 

*Perthissä kaikki kahvilat, lounaspuodit, baarit ja pienet myymälät eivät hyväksy korttia maksuvälineenä - eli heillä ei ole kortinlukijaa -, tai korttimaksulle on alaraja, yleensä $10. Eli täällä joutuu kanniskelemaan käteistä mukana saadakseen kahvikupillisen tms. pienen ostoksen hoidettua.

Verokortti

Verokortin korvaa Australiassa veronumero eli TFN (tax file number), se pitää hankkia verotoimistoon sähköisesti ilmoittautumalla (googlaa Australian Taxation Office sekä TFN). Ilman sitä ei saa palkkaa (paitsi ehkä pimeänä). Työnantaja, kunhan sellainen löytyy, pyytää TFN:n ennen ensimmäisen palkan maksua. TFN kannattaa tilata ensi töiksi, koska TFN-myöntökirje toimii myös yhtenä ID-pistebingon osana, jos se on postitettu australialaiseen osoitteeseen. 

Jotkut aussityönantajat saattavat pyytää TNF:n sijasta ABN-numeron, joka vastaa suomalaista toiminimeä ja se pitää myös verotoimistosta tilata sinne rekisteröitymällä, jos toiminimiyrittäjäksi haluaa. ABN:ää pyydetään/vaaditaan silloin, kun työnantaja ei halua suoraan palkata sinua, vaan olettaa sinun tekevän työt aliurakoitsijana omalla toiminimellä. Ei välttämättä paha asia tai väärin, mutta kannattaa olla tietoinen työsuhteen eroista: ABN-työläinen ei esim. saa palkallista sairaslomaa eikä palkallista lomaa, koska tekee töitä yrittäjästatuksella. ABN-työläisen on myös itse huolehdittava, että maksaa verot oikein, kun TFN-työläisen verot maksaa työnantaja suoraan palkasta pidättämällä. 

Working holiday-viisumin haltija saa tehdä töitä ABN-numerolla, mutta itse on vahdittava, että tekee töitä useammalle kuin yhdelle työnantajalle sen jälkeen, kun ensimmäiset 6kk viisumista on tullut täyteen saman työnantajan leivissä (WH-viisumissa on ehto, että saa työskennellä samalle työnantajalle max. 6kk).

Huom: kummankaan TFN:n tai ABN:n hausta ei pidä maksaa mitään, ne ovat ilmaisia palveluja. Eli jos olet erehtynyt nettisivulle, joka laskuttaa näiden myönnöstä, älä mene lankaan, vaan hae suoraan ATO:n nettisivulta. 

Netti 

Älypuhelimella voi alkuun hoidella nettiasiat myös. Kannattaa Suomessa varmistaa, että omistaa lukitsemattoman puhelimen, eli kännyn, johon saa vaihtaa ulkomaisen SIM-kortin. Perthin keskustassa on ilmainen wifi, samoin kuin muiden suurkaupunkien keskustassa. Nettiä pääsee käyttämään myös kirjastoissa sekä nettikahviloissa ympäri keskustan, jos omaa ei jostain syystä vielä ole. Käsittääkseni myös McDonaldsien sekä Applen liikkeiden sisällä ja tuntumassa on ilmainen wifi, jos netintarve iskee eikä omassa kännyssä ole dataa jäljellä.

Laajakaistaa tarjoavat samat operaattorit kuin puhelinliittymiäkin, lisäksi on muita kilpailijoita, kuten Iinet, Dodo ja Vivid Wireless. Googlesta jälleen löytää lisää. Meillä on kohtuullisen luotettavaksi osoittautuneen Iinet-operaattorin paketti, joka maksaa $59/kk ja olisiko 100GB dataa, käytännössä rajattomasti, koska emme ehdi sitä kuukaudessa käyttää. 

Australiassa ei juurikaan ole tarjolla halpoja rajattomia nettipaketteja, eli yli viidenkympin kuukausimaksuun kannattaa varautua. Etenkin täällä Perthissä on vähemmän kilpailua kuin itärannikolla, koska kaikki operaattorit eivät toimi täällä. Operaattorilta pitää ensin ostaa reititin, ja sen jälkeen maksetaan kk-maksua.

Kannattaa huomata sekä netin että kännyn kanssa, että kaikki postpaid- eli kk-laskutussopimukset yleensä joutuu tekemään vähintään 12 kuukaudeksi ja niistä ei todellakaan pääse irti ilman 'sakkomaksua' kesken kauden. Eli kannattaa vertailla liittymät tarkkaan. Täällä on myös yleistä, että operaattorit tarjoavat lankapuhelin- ja nettikomboa, koska niin monilla vielä on lankapuhelin - eli tarkkana, ettei vahingossa maksa turhasta lankapuhelinyhteydestä. Pelkkä laajakaista on naked asdl tai broadband.

Vuokrasopimukset

Asuntoja löytää kahta reittiä: epävirallista ja virallista. Epävirallinen on puskaradio, tutuntutut ja Gumtree-nettisivu, jossa yksityiset ilmoittelevat asunnoista tai huoneista kimppakämpässä. Virallinen on vuokravälitystoimistot, jotka mainostavat netissä real estate - nettisivustoilla.

Vuokranvälittäjille kannattaa ehdottomasti soittaa kun haluaa asuntoa katsomaan, mitään esirekisteröintejä hakijaksi ei tarvita. Sähköpostikyselyihin ja nettilomakeyhteydenottoihin ei välttämättä vastata ollenkaan, vaikka yhteydenottolomake välittäjällä olisi (en tiedä miksi niitä ylläpitävät, jos eivät vastaa...). Asuntoa ei yleensä onnistu vuokraamaan etänä eli ilman että hakija itse käy paikan päällä sitä katsomassa, tai ainakin lähetä edustajaa sitä katsomaan. 

Hakijaa pyydetään vasta siinä vaiheessa tekemään paperitöitä, kun hakee tiettyä asuntoa eli ilmaisee halunsa vuokrata se. Kun hakupaperit täyttää, jo sekin on sitovaa, eli jos asuntoa ei sitten otakaan, menettää hakemusmaksun (hakemuksen täytöstä pitää usein maksaa joku kymppi tai peräti satanen). 

Kun netistä selailee asuntoja, sivusto itsessään saattaa ehdottaa/vaatia rekisteröintiä, mutta tämä ei siis ole rekisteröinti vuokranvälittäjille eikä yleensä edes heille asti päädy! Eli ei kannata erehtyä luulemaan, että on rekisteröitynyt asunnonhakijaksi, kun on vain rekisteröitynyt nettisivun käyttäjäksi. 

Vuokrasopimukset ovat erittäin sitovia ja niistä on todella vaikea päästä kesken sopimuskauden eroon, jos vuokranantaja ei suostu. Ne usein tehdään 12kk:ksi kerrallaan. Irtisanomisaika on 21 päivää asunnoissa, joissa on jatkuva vuokrasopimus (ongoing tai periodic). Sen sijaan fixed term- eli määräaikaisen vuokrasopimuksen asunnoissa, joita enemmistö on, irtisanomisaika on aika venyvä. Nimittäin: fixed term- tapauksessa vuokralainen on vastuussa vuokranmaksusta siihen päivään saakka, kunnes uusi vuokralainen alkaa maksaa vuokraa. Jos uutta ei löydy, voi joutua maksamaan alkuperäisen määräajan päättymiseen saakka. 

Itse voi jelppiä ja etsiä uuden vuokralaisen, ennenkuin irtisanoo. Aina uusi vuokralaisehdokas ei kuitenkaan kelpaa tai ei ole aikaa/mahdollisuutta etsiä uutta, jolloin voi joutua maksamaan useita ekstraviikkoja/jopa kuukausia (vaikkakin näin pitkä aika on todella harvinaista ja huonoa tuuria). Toisin sanoen kannattaa olla aika varma asunnosta ennenkuin sopimuksen allekirjoittaa. 

Kannattaa myös huomata, että vuokra yleensä ilmoitetaan viikkovuokrana, ei kk, eli summa pitää kertoa neljällä, että saa kuvan kk-kuluista. Vuokravakuuden olen saanut joka kerta mukisematta takaisin.

Asumiskulut

Joissain asunnoissa vuokra sisältää veden, sähkön ja kaasun: jos ne kuuluvat vuokraan, tämä on selkeästi ilmoitettu. Useimmiten sähkö ja kaasu pitää itse maksaa ja tehdä ko. laitosten kanssa sopimus, vesi tavanomaisimmin kuuluu vuokraan, jos joku osa on kuuluakseen.

Meillä sähkölasku on n. $20-30/kk kahdelta hengeltä (mutta olemme sähköä säästävää sorttia), kaasu max. $10/kk kahdelta hengeltä ja vesi on aina kuulunut vuokraan, eli en tiedä, paljonko se on. Samaa luokkaa oletettavasti. Netti on sen $59/kk ja se on halvimmasta päästä. Lisäksi kännykkä $30/hlö/kk. 

Sähköön etenkin voi mennä vahingossa paljon enemmän rahaa, jos on vanha tehoton jääkaappi, käyttää paljon lämmitystä/ilmastointia, pesee usein pyykkiä, suihkuvesi lämpiää sähköllä jne. Siinä voi kyllä myös hyvin säästää, kun vahtii käyttöä.

Perthin hintataso vuokramarkkinoilla

Hinnat ovat Perthissä laskeneet rajusti sitten piikkiaikojen eli v. 2011. Yleissääntönä sanoisin, että vuokrat ovat nyt hieman tai reilustikin alle Helsingin hintatason, alueesta riippuen. Mitä uudempi, siistimpi ja halutumpi kämppä ja alue, sitä hinnakkaampi, kuten kaikkialla maailmassa. Huone kimppakämpästä irtoaa hintaan $100-250/vko riippuen, onko yhdelle vai kahdelle hengelle; ja oman kaksion tai kolmion saa hintaan $300-500/vko sijainnista riippuen. Vuokravakuus normaalisti on kuukauden vuokra. 

Vuokratessa kannattaa kiinnittää huomiota, onko asunto lähellä julkista liikennettä ja mieluiten juna-asemaa, jos siis omaa autoa ei ole heti käyttää. Perthin liikennesuunnittelu on pari vuosikymmentä edistyksellisiä kaupunkeja jäljessä ja keskustaa ympäröivät moottoritiet tukkeutuvat joka päivä ruuhka-aikaan, eli jos niitä vain voi välttää, se kannattaa. 

Vakuutukset

Jotkut suomalaiset vakuutusyhtiöt tarjoavat 6kk+3kk tai 6kk+6kk matkavakuutusta (ainakin näin oli v. 2011), eli ensin otetaan normaali matkavakuutus, jota pystyy jatkamaan, kun ensimmäinen pätkä täyttyy. Kannattaa soitella firmoja läpi, keillä tällainen olisi, jos haluaa suomalaisen vakuutuksen. Itselläni oli Suomesta aikoinaan tällainen vakuutus, mitä en onneksi kertaakaan tarvinnut. Australia on erittäin turvallinen maa, mutta vahinkojahan voi sattua vaikka missä turvalinnoituksessa olisi.

Jos tänne jää pidemmäksi aikaa ja ottaa täkäläisen sairausvakuutuksen, on oltava tarkkana, kuuluuko tarjoukseen sekä hospital cover (sairaalakulut) että ancillary cover (ancillarya ovat mm. optikko, hammashoito). Suomalaiset saavat ensiapua sairaalassa kyllä ilman mitään vakuutustakin, koska Australialla ja Suomella on keskinäinen hoitosopimus. Ehkä yllättävin kulu voi syntyä ambulanssista, jota ei lasketa ensiavuksi (!) vaan se pitää itse maksaa ja kulut voivat olla tonneja. Eli kannattaa tarkistaa, että vakuutuksessa on ambulance cover. Täältä otetut vakuutukset eivät korvaa repatriation'ia eli hätäkotiinpalautusta Suomeen, koskapa ne eivät ole matkavakuutuksia.

Jos on tulossa 457-viisumilla, sen ehtona on, että työntekijällä on oltava sairausvakuutus. Yleensä työnantaja järjestää sen.

Työterveyshuoltoa täällä ei tunneta juuri ollenkaan, ja yleislääkärin vastaanottoa ei myöskään korvata vakuutuksesta vaan paikalliselta Kelalta eli Medicaresta. Suomalaiset ovat oikeutettuja Medicareen WH-viisumillakin eli myös lyhyen oleskelun aikana. Tosin jotkut toimistot saattavat kuulemma änkyröidä vastaan ja väittää, että emme ole, mutta tässä pitää yrittää vain sitkeästi pitää oikeuksistaan kiinni. Medicaren toimistojen sijainnit kortin anomista varten löytyvät jälleen googlesta. Yleislääkäri maksaa $50-80/käynti ilman Medicare-korvausta; Medicare puolestaan kattaa noin 40% hinnasta.

Näillä eväillä alkuun, lykkyä tykö!

Alla lisää Perthin kevättä ja yleisnäkymiä.

Kengurutassumetsä Kings Parkissa. Kangaroo Paws ovat suosittuja koristekasveja kukkapenkeissä, mutta niitä näkee luonnossa myös.

Lisää Kings Park'ia.

Yksi ärsyttävästi tukkeutuvista moottoritienpätkistä Kwinana Freeway'lla, etelään vievä silta keskustasta.

Kevätkukkasia.

Olisikohan jonkun sortin banksia tämä? En vielä tunnista kaikkia lajeja.

Merileijona saarellaan aurinkokylvyssä. Näitä kavereita tapaa Perthistä n. 50km etelään Rockinghamin edustan saarilla.

Menevää vuotta 2015! Eli mitä on tulevalle vuodelle luvassa

Uusi vuosi, uudet kujeet. Vuosi alkoi työrintamalla lennokkaasti, sillä sijaistan taas pomoani täkäläisen ELY-keskuksen johtoportaassa. Työpäivät venyvät välillä 10-tuntisiksi, ja kaiken päälle pitäisi ehtiä myös suunnitella erittäin kiireiseltä - hyvällä tavalla kiireiseltä - näyttävää vuotta 2015.

Annoin itselleni uuden vuoden lupauksen, että laukkaan tänä vuonna tohtorinlakkia ja -miekkaa kohti uudistuneella innolla. Tutkimusta, kirjoittamista, tutkimusta, kirjoittamista, ja vielä lisää tutkimusta siis tiedossa. Paha kyllä muistin vasta töihin palattuani, että tälle vuodelle minut on buukattu myös frontline management - tutkintokurssille työpaikan maksamana ja edellyttämänä. "Etulinjassa johtaminen" tarkoittaa esimiestyötä, eli minusta nähtävästi leivotaan pomon seuraajaa, hyvähyvä.

Kaiken lisäksi olen pyytänyt - ja saanut - kaksi kuukautta virkavapaata neliviikkoisen vuosilomani päälle, joten matkoja pukkaa, jes! Milloin ja minne? Emme vielä tiedä! Vaihtoehtoina olemme pallotelleet mm. seuraavia: Kambodza, Myanmar, Puerta Princesa-saari Filippiineillä, Indonesia, Malesia, Brunei, Etelä-Korea, Japani, Oman, Madagaskar, Costa Rica... Että näistä, tai ehkä aivan muista, vaihtoehdoista valiten.

Ugandakin lyötiin joukon jatkoksi, kun selvisi, että kollegalla on siellä sukua (valkoisesta aussimiehestä on kyse). Hän kutsui muitta mutkitta meidät kylään sukulaistensa leirintäalueelle, kun kerran itsekin on sinne tänä vuonna suuntaamassa lomalle. Ebola-paniikki, maamiinojen yleisyys sekä meren eli sukellusmahdollisuuksien puute jättävät keski-afrikkalaisen Ugandan tänä ja ehkä muinakin vuosina nollasijoille näissä viisuissa.
Tsori, t: pelkuri.

Ennen eksoottisia kohteita suuntanamme on kuitenkin mikäs muu kuin vanha tuttu Suomi. Tai siis minulle tuttu kohde, E:lle ensimmäinen kerta missään Skotlantia pohjoisemmassa.

Lähestyvä matka takaa, että Suomi on nyt ollut meillä enemmän puheenaiheena. E ei pysty käsittämään, että Suomessa ei olisi sisällä kylmä. Olen tolkuttanut monta kertaa, että kaikilla on keskuslämmitys, ja että ennemmin riskinä on tukahtua liikalämpöön (+25 tunkkaista sisäilmaa on ihan liikaa vetoisiin aussitaloihin tottuneelle) kuin paleltua nukkuessa. E luulee tätä harhaisen suomimielen kehittämäksi selviytymisstrategiaksi: "joo joo kyllä siellä tarkenee", vaikka kaikki tietävät, että suomalaiset uivat avannoissa eli eivät selvästikään tunne kylmää.

E on itse kotoisin vuosisatoja vanhasta, kivisestä maalaistalosta, jossa ei ollut tuplaikkunoita, yhtä takkaa kummempaa lämmitystä saati eristystä. Ja Ranskassakin on pakkasta. Joten suomalaiseen rakentamiseen tutustuminen tullee olemaan - positiivinen - kulttuurishokki nro 1.

Suomesta juttelimme tänään näin:
Minä: "Lomamme aikana siellä vietetään kahta juhlapäivää. Toinen on suomalaisen runouden päivä kuuluisan runoilijan kunniaksi ja toinen on vanha perinne."
E: "Hieno juttu! Vietetäänkö niitä kaikkialla vai pelkästään Helsingissä [mistä aloitamme reissun]? Ja miten niitä juhlitaan?"
A: "Kaikkialla. Hmm, runon päivää ei varsinaisesti juhlita tietääkseni, mutta silloin syödään tietynlaista leivonnaista. Niitä myydään joka kaupassa ja kahvilassa. Se on päivän erikoisuus."
E: "Miten runot ja leivonnaiset liittyvät toisiinsa?"
A: "No eivät varsinaisesti liitykään. Tarinan mukaan tämän kuuluisan runoilijan, Runebergin, vaimon piti äkkiä keksiä jotain makeaa tarjottavaa, ja hän kehitti oman leivosreseptin. Nykyään leivonnaisten syönnillä muistetaan tätä kuuluisaa runoilijaa." [nyt kun mietin, niin eikös Runebergintorttupäivänä pitäisi muistaa myös Fredrika Runebergia, jonka luovuus ei ehkä ollut kirjallista vaan kulinaarista luokkaa?]
E: "Aha, no, selvä. Entäs se toinen juhla?"
A: "Se on vanha perinne. Sitä vietetään niin, että otetaan pulkka ja mennään laskemaan mäkeä. Sen jälkeen syödään hernekeittoa ja pannukakkua, ja pullaa kermavaahdon ja vadelmahillon kanssa. Näin ennustetaan tulevaa satovuotta: missä talossa saadaan paras pellavasato kankaantekoa varten. Juhlan nimikin on laskiainen, mikä tarkoittaa mäen laskemista.'
E: "Hernekeittoa juhlaruokana...? Ahaa pullaa, tottakai pullaa. Kuka tekee parasta pullaa, tästä tulee paras vaimo."
A [ensin hölmistyneenä, sitten välähtäen]: "Hahaha, eikun paras äiti. Miksei vaimokin!"
Tuttu pulla-sana näköjään muistutti pari vuotta sitten kertomastani pullantuoksuinen kotiäiti-myytistä :D

Helmikuun Suomen-loman lisäksi on tarkoitus tehdä joko yksi pitkä matka, tai kaksi lyhempää matkaa tämän vuoden mittaan. Kohde valikoituu lopulta hintatason ja ajankohdan mukaan. Haluaisimme matkustaa kesä-heinäkuussa, koska silloin Perthissä on surkea sää. Mutta sama ajanjakso on tukala, kuumankostea sadekausi tropiikissa, eli kolme neljäsosaa listamme maista karsiutuu pois, ellemme muuta matkapäiviä. Mikä sekin on mahdollista. Kun kaikki suunnitelmat ovat auki, kaikki on mahdollista!

Kaakkois-Aasian maita on listalla monta, koska lomailu siellä on ausseille halpaa - Perthistä lentää esimerkiksi Malesiaan ja takaisin jopa alle kolmellasadalla dollarilla eli parilla sadalla eurolla, ja asuminen ei maksa juuri mitään. E voisi myös yrittää työllistyä lomalla missä tahansa PADI-organisaation sukelluskoulussa - ja niitä löytyy ihan joka rannalta, missä on korallia ja kalaa meressä. Mutta ajankohta pitäisi tropiikkia varten siirtää jonnekin loka-joulukuun tienoille.

Väli-Amerikka kiinnostaisi kovasti kumpaakin, mutta täältä ei pallon toiselle puolen ihan noin vain pongahda, ainakaan ilman lihavaa lompakkoa. Menopaluu kustantaisi noin kolme tuhatta aussidollaria per nenä, mikä onkin koko vuosilomabudjetti sitten sileäksi vetäistynä.

Virkavapaani on palkatonta, joten joudun jatkuvasti punnitsemaan, että minne asti rahat riittävät loman aikana. Olemme kumpikin luonteeltamme varsinaisia oravia sikäli, että nyhdämme rahaa säästöön matkustelua varten vaikka pennin tuloista (eli olemme pihejä). Tämä ominaisuus takaa kuitenkin säästöpossun lihomisen lomaa kohden, eli mahdollistaa reissut ylipäätään.

Oravuusominaisuus pääsee oikeuksiinsa huhtikuun alusta lähtien, kun aiomme jättäytyä kodittomiksi statuksella vakituista osoitetta vailla. Oma ostoasunto valmistuu joskus vuoden puolivälissä tai jälkeen, ja vuokra-asunnon vuokrasopimus puolestaan päättyy paria kuukautta ennen. Normaali ihminen hätäilisi, että minne sitä sitten päänsä kallistaa. Meille tämä on huikea mahdollisuus - mihinkäpä muuhun kuin rahansäästöön. Jos ei ole kotia, ei ole myöskään vuokranmaksuvelvoitteita, hiphei hippi!

Jossain tietysti täytyy meidänkin majoittua. Vaikka olen puolitosissani harkinnut telttailua ja suihkujen ottamista työpaikan pukuhuoneessa, arkijärki kuitenkin sanelee toisin. Yritämme tehdä kuten Madame E eli löytää itsellemme house sitting - talon tai -taloja noiksi pariksi kuukaudeksi. Jos kukaan ei tarvitse talonvahtipalvelujamme, teemme saman kuin kuka tahansa backpacker eli etsimme itsellemme (omaa kämppää reilusti halvemman) huoneen kommuunista.

Aina sitä pari kuukautta jaksaa turkkilais/taiwanilais/korealais/tsekkiläis/saksalais/irkkukämppiksiä ja heidän kokkailujaan/telkunkatsomistaan/suihkuvuorojen jonotuksia/keittiövuorojen jonotuksia/melua/sotkua/oman rauhan puutetta. Johan tässä on tätä harjoitusta saatu kaksi kuukautta ranskisperheen lähes keskeytymättömän läsnäolon ja heidän jatkuvan väittely rupattelutarpeensa muodossa.

Yritimme itse asiassa eilen hakeutua omaan rauhaan, sillä varasin meille - E:lle yllätykseksi - bed and breakfast - huoneen Swan Valleysta, Perthin reunamaiden viinitila-alueelta. Olisi luksushuone, uima-allas, poreamme, maittava aamupala... ja sitä omaa, kahdenkeskistä rauhaa, jota ei ole viiteen viikkoon nähty.

Tähdet eivät olleet minulle suotuisat, mutta seurankipeää anoppia suosi onni, sillä matkamme tyssäsi melkeinpä kättelyssä ja jouduimme palaamaan nöyrästi kotiin perheillalliselle, majoitukset peruen, koska:

Kun lounaan jälkeen ajoimme majapaikkaa kohti Swan Valleyn halki, alkoi taivaanrannassa erottua uhkaavantuttu, joka kesä jossain päin kaupunkia näkyvä pilvi - - - metsäpalon savupatsas.

Ellenbrookin keskustaan saavuttuamme näimme, miten tummanharmaa pilvi peitti puolet taivaasta, ja edessämme olevalle nurmikentälle kokoontui paloautoja, palomiehiä, highway patrol - autoja sekä pelastus- ja sammutushelikoptereita. Aamiaismajoituksemme oli missäpä muualla kuin pilven suunnassa.

Nopea tsekkaus kännyllä metsäpalovaroitussivuille, missä palo- ja pelastusviranomaiset kehottivat kaikkia häipymään Ellenbrookia seuraavasta kaupunginosasta Bullsbrookista, missä nopeasti etenevä, arvaamaton metsäpalo riehui täydellä voimalla. Kun soitin B&B-paikkaan peruakseni tulomme, isäntä tokaisi hämmentyneenä puhelimeen: "ei täällä mitään metsäpaloa ole." Vastasin vain: "katso ulos ikkunasta tai lue uutiset, palo on joka uutiskanavalla ja lehdissä."

Kaksisataa palomiestä taisteli läpi yön sammutustöissä, ja tänään palo saatiin onneksi sammuksiin. Nähtävästi yhtään kotia ei tällä kertaa menetetty. Onnellinen vuodenalku, sillä toisinkin olisi voinut käydä.

Aina ei tarvita vaihtelua, yllätyksiä eikä muutoksia, vaan sen muistamista, miten tärkeää, arvokasta ja rakasta on se kaikki, mitä itse kullakin jo on.

Yllä ja alla: tämän verran ehdimme maistaa vapautta kaksistaan ennenkuin Swan Valleyn pohjoisosia uhkaava metsäpalo selvisi meille. Pyörimme Supa Golf - radalla Swan Valley Oasis-keskuksessa sekä lounastimme Penny Garden-ravintolassa Yahava Coffee Works - kahvipaahtimon naapurissa. Ostimme aivan loistavat jääkahvit ja chai lattet Yahavasta jälkkäreiksi, suosittelen. Alakuvassa Penny Gardenin takapihan näkymiä: ihmeen kuivassa ilmastossa viiniköynnöksetkin pärjäävät.

Yllä: risottotäytteisiä sieniä, alla chorizo-katkarapurisottoa. Namnam. Penny Gardenissa tykkäävät risotosta.

Kävimme ennen lounasta ihmettelemässä jos jonkinlaisia australialaisia liskoja ja käärmeitä West Australian Lizard Park'ssa. Tällainen velociraptorin oloinen jurassicpark-otus eli varaani löytyi yhden lasin takaa elelemästä. Liskopuisto on yhden miehen liskoharrastukseen perustuva sekalainen kokoelma häkkejä, terraarioita ja aitauksia. Ei ehkä elähdyttävin mahdollinen eläintarha, mutta käärmeiden ja muiden mönkijöiden ystäville kiinnostava kattavuutensa takia. Käärmeitä saa tottahan toki myös pidellä ja silitellä, tosin vain harmittomia kuristajakäärme-pythoneita (eivät ole niin isoja, että saisivat ihmisen hengiltä). Hengenvaaralliset myrkkykäärmeet pysyvät terraarioissaan.

 Yllä ja alla: Tällainen näky kohtasi, kun olimme matkalla B&B-paikkaan. Takaisinhan siinä piti kääntyä. Bullsbrookin kaupunginosassa riehunut metsäpalo eilen. Laajasta koostaan huolimatta ei onneksi osoittautunut tuhoisaksi, vain muutama ihminen loukkaantui eikä yksikään kuollut. Vähäinen tuholuku, jota täällä oppii todella arvostamaan.