Nurinpäin Australiassa

Hellurei ja terveiset Suomesta! Olemme kolmatta viikkoa lomalla Suomessa herra 4veen kanssa. E on vielä kierroksella Ranskassa, josta liittyy seuraamme äitienpäivänä. Loma on tosin ollut enemmän mallia työloma, koska nelivuotiaalle on jatkuvaa onnenpäivää tajuta, ettei enää mennäkään päiväkotiin, vaan hillutaan kotona äidin ja sukulaisten kanssa aamusta iltaan ja leikkiä ja leikittäjää piisaa - jos ei, sitä vaaditaan kärkkäästi ja kovaan ääneen. Lomasuoraan saatiin mukaan sairaslomakin, koska varotoimista huolimatta en koskaan selviä pitkistä lennoista sairastumatta nuhaan. No, nyt onneksi alkaa elämä voittaa, vaikka kirjaimellisessa mielessä elämä eli luonto vielä kangerteleekin lumisohjon ja räntäkuurojen alla. Oli jouluisin vappu naismuistiin! 

Maanvaihto kirvoittaa aina vertailuja, niin tälläkin kertaa. Tässä muutamia huomioita, joita olen haalinut blogin luonnoskansioon julkaisua odottelemaan. Joten miksipä ei tuutata tätä ulos nyt. Australian kutsumanimi on Down Under ja kulunut vitsi on, miten kaikki on siellä nurinpäin. No, ehkä kirjaimellisesti ei, mutta jotkut asiat kuitenkin. 

Uimahalli ja sauna

Aussit tunnetaan surffikansana, ja väestöstä 80% asuu rannikkoalueilla, koska mantereen keskusta on hiekka-aavikkoa. Meri kuuluu elämään, elämäntapaan ja kulttuuriin vahvasti, silti tai ehkä juuri sen vuoksi uimahallejakin on runsaasti. Melkeinpä jokaisella kunnalla on oma urheilu- tai monitoimihallinsa uima-altaineen. Uimahallissa käynti on kuitenkin erilainen kokemus kuin Suomessa, ei välttämättä parempaan suuntaan. 

Suomessa allasalueelle ei pääse ulkovaatteissa eikä ainakaan ulkokengissä. Perthissä pukuhuoneisiin kuljetaan allasalueen kautta, hiekkakengillä tallaten, eivätkä läheskään kaikki edes käy vaihtamassa uikkareihin. Monet vanhemmat vahtivat lastenaltaassa polskivia muksujaan sisävaatteissa, ja vanhemmat täyttävät myös katsomot ja altaanvieruspenkit, kun uimakouluja pidetään. Läheskään kaikki eivät myöskään käy suihkussa ennen tai jälkeen kloorialtaassa pulikoinnin (varmaan käyvät sitten kotona..?), vaan lapset saatetaan pakata autoon suoraan uikkareissa ja kylpytakissa, mennen tullen. Näin ollen yksi allasvahti on lähes koko ajan työllistetty siinä, että ajelee lattioita pesuri-kuivurilla. 

Saunaan mennään uikkarit päällä, suihku taktisesti (vaikkakin ohjeistuksen vastaisesti) ohittaen. Sauna on allasalueella ja jaettu, eli saunoja ei ole erillisiä miehille ja naisille. Itseäni suuresti nyppivä asia on, että osa porukasta lappaa saunaan suoraan kuntosalilta lycrassa, eli saunaan mennään "nesteenpoistoon", hikoilemaan kiloja pois. Tämä on aivan älytön trendi. Joku viikko sitten höyrysaunassa eräs nuorimies kuntoiluvaatteissaan laskeutui lattialle ähkimään, kun ei jaksanut enää kuumuutta, muttei suostunut lähtemään pois, vaikka eräs toinen ja minä sitä ehdotimme. Hän sanoi, että tavoittelee puolta tuntia, ja oli ollut vasta vartin. Kävin sitten vaivihkaa vinkkaamassa allasvahtia tsekkaamaan saunan, ettei mies ainakaan pyörry sinne. Vähemmän rentouttavaa kaikille. 

Saunoja yleensä on joko turkkilainen höyrysauna tai kuivasauna, tai molemmat. Kuivasauna on siis suomalainen sauna ilman löylyä. Kiuas löytyy, mutta vedenheitto on ehdottomasti kielletty, etteivät "vastukset mene oikosulkuun". En itse käy enää kuivasaunassa, koska ei se leivänpaahtimessa istuminen aja asiaansa ollenkaan. Turkkilainen nyt jotenkin toimii, vaikka laatoilla istuminen trooppisessa lämpösumussa ei ole sama kuin puulauteilla löylyn heitto. Saunojen, samoin kuin porealtaiden, edustalla on aina litania varoituksia: ethän mene, jos kärsit siitä tai tuosta terveysongelmasta tai olet raskaana. Myöskään lapsia ei päästetä saunaan, vaan ikäraja yleensä on 16v. Suomalainen vauvaansa vadissa saunassa kylvettävä ehkä hymähtelee tälle, mutta aussien kehno ymmärrys saunoista auttaa ymmärtämään kiellot. Ajatellen niitä saunaan lähes pökrääviä nesteenpoistajia. 

En ole itse aiemmin suuresti tykännyt aussiuimahalleista, koska niissä on mielestäni liian meluista ja likaistakin (hiekka ym. kengistä). Kuntoilumielessä ja työkunnon ylläpidoksi hankin kuitenkin monitoimihalliin jäsenyyden ja olen totutellut uimaan kerran-pari viikossa jo vuoden ajan. Kyllähän siihenkin tottuu, mutta suomalainen hygieenisempi ja kylpylämäisempi meno sopii omaan mielenmaisemaani huomattavasti paremmin. 

Koulupolun aloitus

Länsi-Australiassa peruskoulu alkaa pakollisella esikoululla sen kalenterivuoden alussa, jolloin lapsi täyttää viisi vuotta vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Suomentaen: naperomme N täyttää viisi vuotta maaliskuussa 2024, joten hän aloittaa eskarin helmikuussa 2024, kun kouluvuosi alkaa. Hän on siis vasta 4v., kun eskariuniformu vedetään päälle ensi kertaa. Suomessa eskari on aloitettava sen kalenterivuoden syksynä, jolloin lapsi täyttää kuusi vuotta, eli lapsikohtaisesti jopa puolitoista vuotta myöhemmin kuin Aussilassa. Ja pikkulasten vanhemmat tietävät varsin hyvin, miten ison eron kehityksessä tekevät vuosi saati kaksi. 

Esikoulua edeltäisi peruskouluun niinikään kuuluva kindy eli esi-esikoulu tai leikkikoulu, joka ei ole pakollinen. Emme kuitenkaan itse ilmoittaneet pikkujeppeä kindyyn helmikuussa 2023, koska käytännön tasolla se lähinnä vaikeuttaisi elämäämme. Kindyä on 15 tuntia viikossa, eli koulusta riippuen esim. kaksi kuuden tunnin päivää ja yksi aamupäivä per viikko, tai vuoroviikoin kaksi ja kolme kuuden tunnin päivää. No, harva työpaikka tarjoaa vanhemmille viiden tunnin työpäiviä, jotka mahdollistaisivat kouluun viennit ja haut plus työmatkat. 

Koulut usein järjestävät aamu- ja iltapäiväkerhoja, mutta omalla kohdallamme niitä ei ollut tarjolla ja lapsi  menisi myös päiväkotiin silloin, kun ei ole kindypäivä. Tämä logistinen pallottelu ei houkutellut ollenkaan eikä myöskään ollut selvää, mitä sellaista lapsi koulun kindyssä oppisi, mitä ei päiväkodin kindystä saa. Etuna olisi, että koulun kindy on ilmainen, päiväkoti maksaa meille $55 eli 33€ per päivä (maksut riippuvat vanhempien tulo- ja "työaktiivisuus"tasosta, jotka paikallinen Kela Centrelink määrittää). Toisaalta aamu- ja iltapäiväkerhot maksavat, eli koulun kindyn ilmaisuus pyyhkiytyy näiden maksujen myötä pois. 

HUOM: Peruskoulusta minulla ei ole vielä omakohtaista kokemusta, eli kaikki "tietämäni" perustuu muilta kuultuun ja netistä luettuun. Siksipä minulla varmaan on jokseenkin puolueellinen ja nihkeä asenne, koska suomalaisessa peruskoulussa arvostamani puolet - säännölliset välitunnit, vapaa leikki, pienet luokkakoot, opettajien korkea koulutus ja ilmainen kouluruokailu - eivät Auslandiassa ole lainkaan itsestäänselviä. Eivätkä kuulemma nykyään enää Suomessakaan... Todennäköisesti kirjoitan kouluun liittyen päivityspostauksen vuoden 2024 lopussa, kun sitä oikeaa kokemusta on, ja julistan kaikki nykyiset pelkoni turhiksi :D 

Netin pohjalta tutkien perthiläisissä peruskouluissa on vain yksi välitunti aamupäivästä, eli aussien rakastama morning tea. Koulupäivä kestää noin yhdeksästä kolmeen ja puoliltapäivin on puolen tunnin lounastauko. Yhden välkän ja yhden ruokatauon lisäksi ei siis muita taukoja näy, mikä ei suomalaisen logiikkaan istu yhtään. Ei aikuinenkaan jaksa koko päivää tauotta, miten pikkuvekarat, joiden työtä oikeasti on leikki? Ilmeisesti jonkinlaisia taukoja ja tekemisen vaihteluita on leivottu päivään sinne tänne, koska eiväthän opettajatkaan jaksa vetää sata lasissa kuutta tuntia. 

Toinen omakohtaisesti kammoamani asia on kouluruokailun puute. Tyypillisesti kouluun pakataan lapselle mukaan eväät, eli ainakin meikämannen mielikuvituksettomassa keittiössä lounaat tulevat typistymään linjalle voileipää/piirakkaa/pizzaa, hedelmiä ja vihanneksia kylkeen. Tuntemani aussiäidit pitävät hyvänä, että kukin perhe ruokkii oman muksunsa, niin varmasti tietää, mitä tämä syö ja millaisilla terveys/ravintoarvoilla. Itse olen aika päinvastaista mieltä eli nimenomaan "joukkoruokailu" opettaisi erilaisten ruokien ja makujen ääreen ja ammattimainen keittiöhenkilökunta osaa kyllä laittaa ravitsevaa ruokaa. (Syökö lapsi sitten sitä, on toinen kysymys, minkä ääressä Suomessakin painitaan). Kuulemma kouluissa on usein myös kanttiini, josta voi ostaa välipalaa. En tosin tässä vaiheessa tiedä, millaista ruoka siellä on, eli onko tarjolla oikeaa ruokaa vai settiä ranskikset-nugetit-sipsipussi kuten kanadalaisissa yliopistoissa. 

Mielestäni ironisesti Australiassa(kin) usein ihaillaan suomalaista koulua, etenkin ilmaista kouluruokailua ja ulkona vietettyjä säännöllisiä välitunteja. Kuitenkaan tänne niitä ei ole laajassa mitassa tuotu, yksittäisten koulujen rehtorien kokeilujen lisäksi. 

Toisaalta, aussikouluissa ilmeisestikin käytetään paljon aikaa, vaivaa ja intoa vuorovaikutus- ja esiintymistaitojen harjoitteluun. Lapset oppivat hyvin nuoresta olemaan assertive eli terveen itsevarmoja ja suorapuheisia, tai ainakin se on tavoite. Esimerkiksi meidän kindyssä on pienenä ongelmana kiusaaminen, tarkemmin sanoen yhden ongelmalapsen käytös muita, myös meidän N:ää kohtaan. Toki ohjaajat siellä pyrkivät puuttumaan rajuun käytökseen, mutta kaikki lapset opetetaan myös sanomaan ääneen ja reippaasti, ei, en tykkää tuosta, lopeta. 

Tämä käytösmalli jatkuu aikuisuuteen eli olen useinkin todistanut vierestä esim. asiakaspalvelutilannetta, jossa aspaa pommittaa joku rasittava, jopa aggressiivinen tyyppi ja aspa osaa sanoa hyvin tehokkaasti, itsevarmasti, kuitenkin kohteliaasti: tuo ei käy päinsä, lopeta. Silloin mielessä usein käy, että suomalaisten kansallistunne ketutus varmaan vähenisi rajusti, jos kaikki olisi opetettu jo lapsena kommunikoimaan omat rajansa selkeästi, silti vihatta, eikä tarvitsisi vain kyräillä, harmitella ja hiljaa hiiltyä, kun ei kehtaa tai osaa sanoa etenkään vieraammalle, miltä oikeasti tuntuu tai mitä toiselta tarvitsee. (Ajattelen nyt vaikkapa niitä  hetkiä, jolloin suomalainen jumittaa toisen takana marketissa eikä kehtaa pyytää tilaa päästäkseen ohi kärryjen kanssa...).

Suhtautuminen säähän ja luontoon

Havahduin tässä vappuviikon lumisateessa ja kuuraisilla teillä ajaessa, miten erilainen käsitys ausseilla ja suomalaisilla on asioiden vaarallisuudesta. Alkaen auringosta, joka Suomessa kuitenkin on harvinainen valoilmiö aussiarkeen verrattuna. Suomalaiset yleensä ottavat aurinkosuojatoimet hyvinkin vakavasti ja esim. itse en Australian-alkuvuosinani mennyt minnekään vaikkapa hihattomissa vaatteissa, jotta olisin paremmin suojattu UV:tä vastaan. 

Viime joulun tienoilla näin Perthin-naapurustomme someryhmässä motkotuksen Nivean aurinkorasvan tehottomuudesta. Henkilö oli kuulemma palanut pahasti uintireissulla, vaikka oli aurinkorasvaa. Moni muu tuli samaan ketjuun kommentoimaan, että joo on tehotonta litkua tuo uintihommiin, tehdään valitus Nivealle! Muttamutta. Kyseisenä päivänä UV-indeksiarvo oli 13 eli extreme, sitä vastaan ei auta mikään aurinkorasva, etenkään vedessä lilliessä. Suojausta tarvitaan UV-indeksiarvon ollessa yli 3. Suomessa keskikesällä keskipäivällä indeksi nousee 5-7:ään. Kuvittele meneväsi tuntikausiksi uimaan avoveteen UV-arvon ollessa kaksinkertainen... kinkku käristyy, ei siihen auta mikään!

Lapsiaan aussit suojaavat yleensä hyvin eli Down Under-kestokampanja slip slop slap (sujauta päälle pitkähihaista, lätkäise ihoon aurinkorasvaa, lämpsäytä päähän hattu) on tehonnut. Samoin päiväkodit ja koulut ovat tarkkoja ihon peittämisestä auringossa. Meillä hatun pysyminen taaperon päässä oli alkuun haaste, sen kun saa niin helposti revittyä pois itse. Nyt päiväkoti-ryhmäpaineen jälkeen - ja tajuttuaan, miten hyvin lierihattu auttaa häikäisyssä - lapsi ei suostu ulkoilemaan ilman hattua. Hyvä. 

Tottakai suomalaisetkin usein/helposti kärähtävät etelänlomilla, eli ei aurinkosuojaus mikään finskien erityislahjakkuus ole. Kuitenkin yleisellä tasolla näyttää, että me pohjoisen kasvatit kunnoitamme auringon pelottavaa voimaa hieman enemmän kuin siihen lapsuudesta tottuneet.

Muutamat suomalaisten usein pelkäämät asiat kuitenkin alkavat vaikuttaa aavistuksen huvittavilta tai ainakin ylimitoitetuilta Auslandiasta käsin. Luonnonläheisiksi ihmisiksi suomalaiset karsastavat ötököitä, etenkin sisällä, jopa kohtuuttomasti. Tällainen olin itsekin ja toki nirhin kärpäset ja öttiäiset edelleen, jos ne tunkevat sisälle ärsyttämään. Mutta en enää hätkähdä jokaista hämähäkinverkkoa aidassa tai etenkään ulkona juoksentelevia kuusi- tai kahdeksanjalkaisia epeleitä, vaikka olisivat isojakin. Jopa redbackit eli mustaleskisukuun kuuluvat myrkkyhämähäkit tapan kätevästi kärpäslätkällä, kun niitä terassillemme ilmaantuu. Tosin sisältä löytyvät torakat, isot (peukalonpään kokoiset) hämähäkit ja niveljalkapistiäiset päätyvät E:n poistamiksi, koska niihin en uskalla koskea. Biologin mielestä tällaisten ottaminen käteen ei ole mitenkään inhottavaa -- minun silmissäni kyseessä on supervoima. 

Suomalaiset suhtautuvat myös ruokamyrkytys- ja vatsatautiriskiin aivan eri vakavuudella kuin aussit. Suomessa puhutaan paljon kylmäketjusta, ruokaloilla on tiukat määräykset kuljetuksesta ja käsittelystä, ihmisillä on kesäisin jopa kylmäkasseja peräkonteissa kaupasta kotiinkuljetusta varten. En ole vuosikymmenessä Länsi-Australiassa nähnyt yhtään kampanjaa kylmäketjusta. Vaikka kesällä asteluvut ovat rutiinisti +35-40 jopa pari kuukautta ja ylipäätään Suomen kesän lämpötiloissa liikutaan kolme neljäsosaa vuodesta.

Juttelin joskus tätini kanssa kouluruokailusta Australiassa. Tätini, suomalaisen päiväkodin ruokavastaava, oli totaalijärkyttynyt ajatuksesta, että pakkaisin lapsellemme päiväksi mukaan vaikkapa Perthissä tavallisia juusto-kinkku-voileipiä. Eihän niitä voi laukkuun laittaa -- edes kylmälaukkuun -- muutamaksi tunniksi, pilalle menevät lounasaikaan mennessä! Mikä on ihan perusteltu huoli. Toisaalta. Jotenkin kaikki muutkin pärjäävät, ja piknik-tyyppisiä (lapselle kelpaavia) eväitä on vain rajallinen määrä keksittävissä, eli jotenkin vain pitää sekin sutvia. 

Ausseja ei myöskään yleisesti pelota meri, vesi, eivätkä juuri haitkaan tai muut vaaralliset/myrkylliset/haitalliset eläimet. Suomalaisena itse suhtaudun esimerkiksi aallokkoon syvällä kunnoituksella enkä mereen mene, jos olot ovat kuin pesukoneessa. 

Aussien pelottomuus ehkä osin johtuu siitä, että monilla on oma uima-allas ja lapset usein laitetaan jo vauvana uimakouluun, eli uimataito on ilmeisesti keskimäärin aika hyvä. Australiassa hukkuu tapaturmaisesti vuosittain 200-300 ihmistä, Suomessa 100-150, eli asukaslukuun suhteutettuna hukkumiskuolemia on Suomessa jopa kolminkertainen määrä Australiaan verrattuna. Pilkkimiskulttuuri (heikoilla jäillä) sekä juhannuksen vietto järvellä päissään lienevät suuret syyt Suomen hurjiin lukuihin. Lisäksi ainakin Länsi-Australiassa on lailla määrätty, että uima-altaan tulee olla tarkastajan hyväksymällä tavalla aidattu, kun taas Suomessa saa olla vaikka minkälaisia piha-allas-virityksiä ilman lapsiturvallisia suojauksia. 

Omituiset riskit

Toisaalta Länsi-Australiassa on vaaroja, joita ei oikeastaan koskaan kohtaa Suomessa. Näistä mielestäni kummallisin ovat auto-onnettomuudet, joissa joku rysäyttää yöllä talon seinästä läpi asukkaiden makuuhuoneeseen. Tässä yhdistyy muutama täkäläinen tyypillisyys. 1) WA:ssa on paljon omakotitaloalueita, joissa talojen etupihoja ei ole aidattu tieltä katsoen. 2) Juuri ajokortin saaneet rallittelevat joskus öisin hiljaisilla lähiöteillä. 3) Talot eivät aina ole kovin järeää tekoa, esim raudoitettua betonia tai betoniharkkoa, vaan kaksinkertaista tiiltä ilman vahvistuksia. 4) Täkäläisissä omakotitaloissa on usein keittiö ja olkkari takapihan puolella, koska terassi/takapiha on olohuoneen ulkojatke. Makuuhuoneet ovat kadulle päin, etenkin vierashuone.

Jossain vaiheessa ajattelin, lukiessani näistä onnettomuuksista kerran kuussa, etten ikinä itse haluaisi taloa, jossa on makuuhuoneet kadulle päin. No, nykyisessä talossamme näin on, mutta onneksi piha on porrastettu niin, että emme ole katutasossa ja kadun ja talon välissä on matala muuri. Emme myöskään ole kulmatontilla - ne tuntuvat olevan kärsivin kohde, kun (känniseltä) kuskilta pettää ohjaus mutkassa. 

Jos ajattelee toisinpäin, suomalaiset ovat mielestäni rohkeita luonnonolojen suhteen, eritoten kylmän. Suomessa yhtään kukaan ei arkioloissa pelkää hypotermiaa, vaan ulos uskalletaan mennä säällä kuin säällä. Varustus sen mukaan, tietenkin. Ihmiset liikkuvat myös paljon metsissä, aika erämaisemissakin, pelkäämättä eksymistä, villieläimiä, tai ison oksan tippumista päähän (mikä ihme kyllä on aika yleinen pelko maailmalla, minulta on nimittäin tästä usein huolestuneena kyselty). Toisaalta Suomessa satunnaisesti kuolee ihmisiä jääpuikon tippumiseen päähän (kadulla räystäästä), tätä riskiä ei varmasti ole missään päin Australiaa -- edes Tasmaniassa, jossa sataa vuosittain lunta. 

Jouluvappu 2023. Taustalla jäinen Kallavesi.

Hypotermiariski? Perusvappu, ehkä myös juhannus.

Kun australialaistunut äiti ei kestä kylmää, vietetään päivä museossa. 

Erinäisiä loppuja

Ohoi, tämän blogin 11-vuotispäivä tuli ja meni kesäkuussa ilman fanfaareja. Tuskin tarvitsee erikseen osoittaa, että blogi on elänyt hiljaiseloa jo parisen kuukautta, eivätköhän aktiivilukijat ole huomanneet sen. Miksi näin? En oikein itsekään tiedä. Ilmeisesti tässä kohtaa bloggausuraa alkaa tulla ideavaraston pohja vastaan. Olen myös huomannut, että tultuani vanhemmaksi en enää koe olevani asioissa kovinkaan kummoinen tietäjä tai uranuurtaja, vaan ihan yhtä hukassa monella tavalla kuin kaikki muutkin. Eli bloggausmoottorinani aiemmin toiminut self-help-toitotus on hieman kärsinyt. 

Mutta oli tässä "oikeitakin" syitä. Kävin Suomessa herra 3veen kanssa, viivyimme siellä puolitoista kuukautta. Osin töissä (yliopiston), osin lomalla. Olen yleensä inspiroitunut kirjoittamaan lomilla kaikenlaisia Suomi-Aussi-eroavaisuus-havaintoja, mutta tällä kertaa matka meni niin arjen pyörityksessä, etten päässyt tekstivirran matkaan. Koronakin kävi vieraana, sillä ensin sen sairastivat vanhempani, sitten minä. Kolmevuotiaan tilanteesta emme päässeet varmuuteen, koska testit näyttivät epäonnistunutta (kiemurtelevan muksun sieraimesta on aika vaikea saada kunnon näytettä). Minulle henkkoht korona ei ollut nuhaa kummempi, mutta siitä jäi todella sitkas jälkitauti. Poskiontelontulehdus, joka on roikkunut enemmän tai vähemmän vihoittelevana jo kuukauden. Tätäkin kirjoitan päänsäryssä, odotellen, että antibioottikuuri nro 2 auttaa. 

Suomessa käynti oli ensimmäistä kertaa minulle henkisesti hieman vaikea, koska niin moni asia on tullut tai tulossa tiensä päähän. En yleensä ole kovin sentimentaalista tyyppiä muutosten suhteen, päinvastoin, suhtaudun niihin innostuksella. Mutta monta lopullista muutosta kerralla kuitenkin kolahtaa. 

Vanhempani muuttivat uuteen asuntoon vuonna 2020 sen jälkeen, kun Suomesta lähdimme edellisen kerran. Pääsin nyt ensimmäistä kertaa käymään heillä ja vaikka kerrostaloasunto itsessään ja sijainteineen oli ihan mukava - eikä heidän aiempi asuntonsa ollut lapsuudenkotini - kuitenkin muutoksen lopullisuus kalahti. En ollut ajatellut, että olisin kummemmin kiintynyt entiseen rivariin, mutta näköjään lähes 20 vuoden jakso ei pyyhkiydy muistista noin vain. Asuimmehan siellä itsekin puoli vuotta ja rivari vehreine takapihoineen oli näköjään alitajuntaani leimautunut mummolaksi. 

Enemmän kuitenkin harmittaa, että oma mummolani, minulle tärkeä ja rakas "aina se on ollut olemassa" paikka, ei ole enää mummola. Mummoni ei ole enää aikoihin pystynyt asumaan yksin omakotitalossa, ei oikeastaan sen jälkeen, kun ukki nukkui pois loppuvuodesta 2019. Mummolan rakennus on tällä hetkellä käyttämättä ja kokonaan keittiötön vesivahingon vuoksi. Kävin sielläkin nyt ensimmäistä kertaa sitten talon tyhjäksi jäännin ja itkuhan siitä melkein tuli. Tuli outo olo, että kun talon rakentaja - ukki - siirtyi ajasta ikuisuuteen, talo itsessään päätti, että nyt riittää. 

Myös E:n äiti on nyt eläköidyttyään muuttanut uuteen pieneen taloon, vieraalle pikkukylälle Ranskassa, eli meillä ei ole enää lainkaan ns. tuttuja mummoloita käyntikohteina. Olen pohtinut paljon, miksi tämä järkyttää minua, koska talo on vain talo ja esineet esineitä, en yleensä niihin kiinny ja olen itsekin muuttanut ainakin parikymmentä kertaa elämässäni. Kunnes tajusin, että eivät tässä talot ja asumiskuviot niinkään harmita, vaan ajan marssi kohti vääjäämätöntä. Sukulaiset, jotka vielä tänne muuttaessani v. 2011 olivat loistokunnossa tai vähintäänkin keskivertojamassa, potevat kuka mitäkin kroonistunutta. Fakta on, että suvussani on lähiaikoina tulossa enemmän hautajaisia kuin esim. ristiäisiä.

On ulkosuomalaisten loputon pohdinnan ja murehdinnan aihe, kuinka ratkaista tällainen elämäntilanne. Omat isovanhemmat ja vanhemmat vanhenevat, tarvitsevat ehkä apua, fyysistä ja taloudellista. Toisaalta minulta ei kukaan odota mitään enkä ole koskaan kokenut pienintäkään painostusta tai syyllistämistä siitä, että asun kaukana. Toisaalta tuntuu, että onko oikein vain seilata menemään omalla paatillaan oman pienen perheensä kanssa, kun laajempi suku saattaisi hyötyä siitä, että olisin paikan päällä auttamassa enemmän? Tällaisia ei voi kukaan ratkoa toiselle valmiiksi, vaan kunkin pitää itse tehdä omat päätöksensä. 

Australiassa sentään kukaan ei kritisoi lentämistä suvun/perheen takia (nyt kun pandemia-rajasuluista ja niiden "uhmaamisen" aiheuttamasta moraalipaniikista päästiin). Suomessa puolestaan kuulen enemmän sitä, onko oikein, että yksilöt yhä lentävät palloa ympäri, kun koko yhteiskunnan tulevaisuus on uhattuna ilmastokriisissä. Onko se oikein? En tiedä. Mielestäni ei sekään ole oikein, että katkaisee välit kauas tai kommunikoi vain videopuheluin. 

Vaikka olemme toisaalta asettuneet Australiaan pysyväisluonteisesti, en pysty olemaan pohtimatta, voimmeko asua näin kaukana iäti. Toisaalta meille ei ole Suomessa uramielessä tulevaisuutta - minulle ehkä, E:lle oikein ei - eikä Suomen vuodenkierto räntäkausineen ja masennuskaamoksineen meitä kumpaakaan houkuttele. No, ensi vuonna kokeilemme uutta maata Kanadaa. Neljän kuukauden kesäpätkä Vancouverissa toivottavasti valaisee meille kummallekin, mitä tulevalta haluamme eli olemmeko pysyvästi perthiläisiä vai kuulummeko jonnekin muualle. 

Kesäkuvia Suomesta kuvitukseksi. 

Pohjola aussin silmin

Olen useinkin kirjoittanut asioista ja havainnoista, jotka itseäni ovat ihmetyttäneet, ihastuttaneet tai vihastuttaneet Australiassa. Samaten olen troolannut muiden aussisuomalaisten mielipiteitä samasta aihepiiristä. Tänne muuttavat eivät kuitenkaan - tietenkään - ole ainoat ihmettelijät. Myös ausseja ihmetyttää moni juttu ulkomailla.

Tässä yleisimpiä aiheita, joita täkäläiset ovat minulle ihmetelleet tai ihastelleet liittyen pohjoiseen ilmastoon ja ilmiöihin. "Pohjoinen" tässä tarkoittaa Kanadaa ja Pohjoismaita - läheskään kaikilla tapaamillani ihmisillä kun ei ole kokemusta juuri Suomesta, mutta monilla on takanaan reissu (tai haaveena matka) jonnekin Mystiseen Arktiseen Maailmaan. Eli niputetaan nyt surutta Pohjola yhdeksi ja samaksi ja sukelletaan ihmeisiin:

1) Lumi

Keskiverto perthiläinen ei välttämättä ole nähnyt lunta koskaan. Täkäläiset matkailevat kyllä paljon, mutta lumi kuuluu perthiläisten mielessä yleensä hiihto- ja laskettelukohteisiin, tai valkeaan jouluun, jota he eivät välttämättä osaa kaivata. Jos on aina viettänyt joulua uima-altaassa, rannalla tai takapihalla grillaten, joulu pakkasenpuremassa pirtissä kynttilänvalossa ei välttämättä millään lailla puhuttele tai kiehdo. Mutta, niitäkin täkäläisiä on runsaasti, joita lumi ihmetyttää ja vetää puoleensa. Lunta saatetaan lähteä katsomaan esim Japaniin tai Koreaan talvilomalle, tai Australian Alppien hiihtokeskuksiin itärannikolle. Kuulemani perusteella aussinuorten yleinen unelma on viettää välivuosi Kanadassa, hiihtokeskuksissa työskennellen ja lumilautaillen.

Olen noin sata kertaa kuullut tarinan, miten Perthissä satoi v. 2010 golfpallon kokoisia rakeita, ja vaikkei kyseessä olekaan lumi, on se ehkä lähimpänä lunta, jota täkäläinen paikallisissa oloissa voi kokea. Tosin Lounais-Australian korkeimmalla huipulla nimeltään Bluff Knoll sataa joskus hetkellisesti lunta, ja tämä ylittää joka kerta uutiskynnyksen. Minulta on mm kysytty, tuntuuko lumi samalta kädessä kuin rantahiekka. On muuten tosi vaikea selittää, miltä lumi tuntuu, koska sehän tuntuu erilaiselta eri pakkasasteilla! Ei kylläkään rakeisen jauhoiselta rantahiekalta koskaan.

2) Vuodenajat

Perusperthiläinen tietää, että Pohjolassa on neljä vuodenaikaa, ja monista se on tavattoman kiehtovaa. On toki Perthissäkin kesä, syksy, talvi ja kevät, mutta vuodenaikojen vaihtelu ei ole läheskään niin näkyvää ja dramaattista kuin pohjoisessa. Suomalaisen silmiin Perthin vuodenajat ovat pikemminkin superkesä, kesä, syksy ja taas kesä. Täällä vuodenajat vaihtuvat kirjaimellisesti kalenterin perusteella, eli esimerkiksi nyt 1. syyskuuta alkoi kevät, ja 1. joulukuuta alkaa kesä. Omaan järkeeni ei käy, että kalenteripäiväys kertoo vuodenajan - sehän riippuu täysin säistä ja eri vuosina vuodenajat rullaavat hieman eri tahtiin.

Harvaa täkäläistä kuitenkaan kiinnostavat Pohjolan kevät ja syksy, varmaankin siksi, ettei niiden kauneutta/arvoa osaa oikein hahmottaa, jos ei ole niitä kokenut. Kevään ujo kaikenkattava vihreä tai syksyn ruska ovat asioita, joita ei samassa laajuudessa Perthissä näe (koska täällä on niin paljon ikivihreää ja hiirenkorvat tai syksyn värit näkyvät vain pienessä mittakaavassa). Talvi ja se Ihmeellinen Lumi ovat asia, jotka enemmän täkäläisiä puhuttavat.

3) Ulkoilu ja säähän varautuminen

Perthissä paistaa aurinko keskimäärin 200 päivää vuodesta, mikä on mahtavaa. Toisaalta se tuottaa mielestäni epäterveen suhtautumisen sateeseen. Täällä esimerkiksi ei kaikissa päiväkodeissa ulkoilla lainkaan tihku/sadesäällä, ja juuri kukaan ei ulkoiluta koiria sateella. En tiedä, miten lapset ja koirat nauttivat ulkoilmasta 3-4kk kestävän sadekauden eli talven aikana, eivätkö ollenkaan, vai vain pieninä pistäytymisinä kuurojen välissä?

Useampi täkäläinen on hehkuttanut minulle, miten Pohjoisessa ihmiset ulkoilevat säällä kuin säällä ja pukeutuvat sään mukaan! Daa, eikös tuo nyt ole itsestäänselvää...? Kanadassa asunut kollega oli aivan myyty vancouverilaisten ulkoilmainnostuksesta, ja samaten hänestä on kiehtovaa, että Pohjolassa aurinko sanelee niin paljon elämää: jos aurinko paistaa, pitää päästä äkkiä ulos. Aurinkoisella säällä ei tuhlata aikaa kotitöihin, telkkariin, sisälläoloon, ihmeellistä.

4) Valo ja pimeys

Nämä puhuttavat suomalaisiakin, mutta etenkin eri ilmasto-oloista tuleva jaksaa hämmästellä päivän pituutta tai lyhyyttä. Jotakuinkin ensimmäinen asia, jota minulta aina kysytään, kun synnyinmaani selviää, on: eikös siellä ole tosi pimeää talvella? Mitäpä siihen vastaamaan muuta kuin myöntävästi. Noin puolet juttukumppaneista on oma-aloitteisesti lisännyt "ja valoisaa kesällä", kun taas se toinen puolisko ei tiedä/muista/noteeraa tätä kääntöpuolta talven pimeyden rinnalla.

Perthissä päivän pituus ei kovasti vaihtele. Talvisin aurinko nousee aamukuudelta ja laskee iltakuudelta. Keskikesällä mittaa on parisen tuntia enemmän, aurinko nousee n. viideltä ja laskee seitsemältä. Monien täkäläisten ilmeistä päätellen se, että Suomessa talviaurinko pysyy puunlatvojen tasolla ja näkyy vain muutaman tunnin per päivä kuulostaa legendalta, vaikka he olisivat kuulleet asiasta aiemminkin. Tapaamani kesälomailleet pohjolankävijät (Norjan, Ruotsin tai Suomen) kyllä sitäkin innokkaammin hehkuttavat yötöntä yötä, joka on satunnaiselle kokijalle silkkaa magiaa. Kanadassa ei keskimäärin pääse samaa kokemaan, sillä maan asutuimmat seudut ovat Keski-Euroopan tasolla ja vain pohjoiset territoriot tarjoaisivat samaa kuin Pohjoismaat.

Neljä vuodenaikaa.

Lempiasioita tai -aistimuksia Australiassa

Viikonlopun kunniaksi hieman kevyempää asiaa. Perthissä on kevät saapumaisillaan ja liekö siitä suomalais-aussin sydän herkistynyt huomaamaan kaikkia mukavia asioita. Olen jo pidempään pohtinut tekeväni listan asioista, joista erityisesti pidän Perthissä, eli jotka ovat mielestäni tyypillisiä täällä tai jostain syystä painuneet mieleen.

Pyykinpesuaineen tuoksu

Tämä ei äkkiseltään kuulosta erityisen australialaiselta tai ei-suomalaiselta. Mielestäni puhdas pyykki on yksi parhaita tuoksuja maailmassa, vaikka vahvoista tuoksuista saattaakin laueta migreeni. Tuoksu ei tietenkään saa olla ylivoimainen, vaan mukavan vieno vivahde. En tiedä, käyttävätkö aussit tuoksuvampia pyykkijauheita kuin suomalaiset, pesevätkö vaatteita useammin, käyttävätkö hajustetta rumpukuivaimessa vai missä mennään. Joka tapauksessa Perthissä usein lehähtää pyykinpesuaineen tuoksu kadulla, ohikulkijoista, ihmisten kotona.

Olen analysoinut, että ei se pyykkijauhe ehkä sinällään ole ihanuuksista ihmeellisin, vaan mitä tuoksu edustaa. Puhtaat lakanat kyläpaikassa tai hotellissa tarkoittavat, että nyt ollaan lomalla, ja ehkä siitä pyykinpesujauheen tuoksu on iskostunut mieleeni onnen synonyymina. Aussitaloissa on myös usein avoin laundry eli kodinhoitohuone, jossa pyykkijauhetta säilytetään, ja sieltä tuoksu leviää isommasti taloihin kuin suljetun oven takaa kylppäristä. Mahdollisesti siksi aussitalot tuoksuvat vahvemmin kuin suomalaiset ja jotenkin siitä tulee kodikas olo.

Ulkoilman tuoksu vaatteissa

Toinen tuoksuaihe. Suomessahan yleensä koko talvi menee tuoksujen puutteessa, paitsi keino-sellaisten, joten ehkä siksi vuoden ympäri tuoksuminen on kiinnittänyt huomioni. Kuivaamme lähes aina pyykit parvekkeella ja niihin tarttuu pesuaineen tuoksun lisäksi ulkoilman eli mielestäni leirielämän jännittävä tuoksu. En ole kovin innokas telttailija nykyään, mutta lapsena suurinta huvia oli teltassa nukkuminen. Yksi parhaista lapsuusmuistoistani on, kun sain luvan nukkua teltassa kodin pihalla parhaan kaverini kanssa ja oli kyllä niin jännä kesäyö ettei paremmasta väliä. Samaten telttailu yhdistyy mielessäni lomailuun, koska ne muutamat kerrat, kun olen aikuisena telttaillut, olen ollut autoreissussa tai vaeltamassa.

Ulkona kuivattuihin pyykkeihin, tai käytön jälkeen ulos ripustettuihin pyyhkeisiin, tarttuu samanlainen ulkoilman tuoksu kuin telttaankin, eli ne tuoksuvat lomalta, aikaisilta kesäaamuilta, luonnolta ja vapaudelta.

Pikkukahvilat joka paikassa

Luen väikkäriäni varten asiaa mielipaikoista, joita tutkitusti lähes kaikilla on. Mielipaikka on paikka, johon mennään, jotta tullaan paremmalle mielelle tai tuulelle. Mielipaikkaa siis joko tiedostamatta tai tietoisesti käytetään mielialan hallintaan ja hyvinvoinnin palauttamiseen. Mielipaikka on usein luonnossa, mutta joidenkin (harvempien) mielipaikka on esimerkiksi oman kodin makuuhuone, tai jokin julkinen tila kuten kirjasto tai kahvila. 

Omat mielipaikkani löytyvät luonnosta ja veden ääreltä, kuten niin monilla muillakin, mutta mielipaikkalistalle pääsevät myös Perthin kirjaston kahvila ja muutama muu mukavasti sisustettu, kodikas kahvila – niitä ei ole Perthistä vaikea löytää. Lempikahvilani eivät ole mallia ”ota itse tarjotin ja istu ostarin meluun”, joita Suomessa on runsaasti, vaan quirky eli mikähän olisi suomeksi, omaperäisesti tai eklektisesti sisustettu ja kotileivonnaisen oloisia tuotteita myyvä putiikki. Vastajauhettujen kahvipapujen tuoksu kuuluu tietysti olennaisena osana kokemukseen. 

Kukkivat puut

Suomessa kukkivista puista saa nauttia vain hetken, kun omenapuut ja tuomet kukkivat toukokuussa ja pihlaja kesäkuussa. Perthissä on useita kukkivia puita ja kukkiminen ajoittuu pidemmälle ajanjaksolle. Juuri nyt, syyskuussa, kukkivat korallipuut, joiden tulipunaiset kukat ovat upean veistoksellisia. Niiden jälkeen lokakuussa alkaa jacarandakausi, jolloin monet Perthin asuinaluekadut peittyvät latvusten violettiin pilveen. Eukalyptukset aloittelevat nyt kukintaansa ja jatkavat joulun tienoille saakka, niissä on kivat tupsumaiset kukat. Perthin joulupuu eli Nuytsia kukkii näyttävin kellanoranssein kukin joulun tienoilla, samoin pulloharjapuut (bottle brush trees), kun taas suurin osa tuhannesta akaasialajista kukkii tuoksuvin keltaisin pallerokukin keskitalvella eli kesäkuussa.

Kukkivat ja hedelmiä tekevät puut ja pensaat kiteyttävät mielestäni aurinkoisen ilmaston eksotiikan, koska niistä on aiempaa kokemusta vain lomilta. Samaten täällä erittäin yleiset, seiniä pitkin kiipeilevä ihmeköynnös (bougainvillea) ja usein ulkoterasseilla ja katoksissa käytetty sinisade (wisteria) huokuvat eksotiikkaa ja kauneutta. Ihmeköynnös on kuulemma tuskallinen pitää kurissa, koska se leviää äkkiä ja runko on täynnä piikkejä, mutta sitä on ohikulkijana kiva katsella muiden seinillä.

Jos Suomesta listaan samalla lailla lempiasioitani tai ehkäpä lempiaistimuksia, olisivat ne savun tuoksu (puusauna, kesämökki, takkatuli, nuotio...), joulukuusen tuoksu ja joulun tuoksut ylipäätään (mausteet, piparit, havut, appelsiinit, glögi), sininen hetki talvella, jolloin koko luminen maailma on taianomaisen värinen ja jota sävyä täällä ei koskaan näe, sekä pilvetön kesäyö järvellä tai rannalla, taas sävy ja näky, jota täällä ei koskaan näe, koska yöllä tulee pimeää, piste. 

Ihmeköynnös (bougainvillea)

Korallipuu (coral tree)

WA Christmas Tree (nuytsia)

Sinisade (wisteria)

Mistä tietää, että Australiassa on kesä?

Netissä kiertää hauska ja erittäin totuudenmukainen lista siitä, miten kuuma Australiassa on, etenkin nyt keskikesällä. Perthissä koettiin männäviikolla kaupungin tilastojen kolmanneksi lämpimin päivä, +44.4 astetta. Riittävän kuumaa on ollut ennen ja jälkeen tätä ennätyspäivääkin. Ja +44.4 ei toki ole koko maanosan ennätys - asteita lämpökartoissa on +54:ään asti. 

Suomennos alla.

1) Parhaat parkkipaikat ovat ne, jotka ovat varjossa, eivät ne, jotka ovat lähellä.

2) Kumpaa tahansa hananamikkaa kääntämällä tulee lämmintä vettä.

3) Opit, että turvavyön metalliosa on itse asiassa kiduttajan poltinrauta.

4) Kun lämpötila tippuu alle +32 asteen, ajattelet, että onpa mukavan viileää.

5) Tammi- ja helmikuussa käytät vain kahta sormea autonratin kääntämiseen.

6) Huomaat, että itsensä voi polttaa auringossa auton tuulilasinkin läpi.

7) Sinulle kehittyy epämääräinen pelko metallikahvoja kohtaan.

8) Alat hikoilla saman tien, kun astut ulos ovesta aamuseitsemän jälkeen.

9) Pahin pyöräilyonnettomuusvisiosi on, että kaadut asfalttitiellä ja sulat kiinni asfalttiin.

10) Opit, että asfaltilla on kaksi olomuotoa: kiinteä ja nestemäinen.

11) Maatiloilla syötetään jäämurskaa kanoille, jotta ne eivät munisi keitettyjä munia.

12) Puut viheltävät koirille.

13) Kun palaat avojaloin autollesi mistä tahansa paikasta, joudut pujottelemaan valkoisia tiemerkintöjä pitkin hyppien, koska muuten jalkasi palavat.

14) Saat nuhan, koska ilmastointi puhaltaa yöt läpeensä makuuhuoneessasi.

15) Tajuat, että ostoskeskukset eivät itse asiassa olekaan ostoskeskuksia, vaan temppeleitä, joihin tullaan palvomaan ilmastointia.

16) Pään työntäminen pakastimeen ja siellä syvään hengittely on aivan normaalia toimintaa.

17) Kupillinen jääpaloja on itse asiassa oivallinen välipala.

18) Sähkökatko on hengenvaarallinen onnettomuus, koska ilmastointi ja tuuletin eivät silloin toimi.

19) Kukaan ei kiinnitä huomiota siihen, että sinulla ei ole kenkiä jalassa ihmisten ilmoilla.

20) Säilytät kaikkea jääkaapissa, mukaanlukien perunoita, leipää ja vaatteitasi.

21) Olet tyhjentänyt niin monta juomatölkkiä, että voit rakentaa niistä lautan regattaan.

22) Jos erehdyt kuivaamaan itsesi pyyhkeellä suihkun jälkeen, joudut ottamaan uuden suihkun, koska kuivaaminen muistuttaa liikuntaa ja saa sinut hikoilemaan uudelleen.

23) Odotat kärsivällisesti sadepäivää päästäksesi lenkille.

24) Et saa yöllä unta, koska olet huolissasi, että sängyn yllä täysillä pyörivä kattotuuletin irtoaa ja tappaa sinut.

25) Naurat tälle listalle, koska se on niin totuudenmukainen.

Kuva (c) Australian Bureau of Meteorology. Kuva ei ole tältä viikolta, mutta osoittaa, paljonko asteita aussikarttoihin tarvitaan, jotta kaikki lämpötilat saadaan mukaan. Nollan alapuolelta lukuja ei tosin montaa tarvita, ne ovat todennäköisesti mukana Antarktiksen karttoja varten.

Kesä talven keskelle

Arjen onni on kiinni pienistä asioista. Kaikki sen tietävät, mutta harvat ehkä muistavat jokapäiväisessä elämässä. Itseltänikin oli unohtunut, miten paljon voi pientä muutosta arvostaa. Ostimme nimittäin lämmittimen. Oi onnea!

Aussitalot eivät tule pattereiden ja keskuslämmityksen kera, kuten suomitalot. Olen asunut täällä tähän mennessä kuudessa osoitteessa (väliaikaiset punkkausratkaisut eivät ole luvussa mukana), ja vain kahdessa on ollut lämmitys. Reverse cycle air conditioner toisinsanoen, "lämmittävä ilmastointilaite", eli olisiko tuo nyt ilmalämpöpumppu. Suomalaisseinustojen pattereita, saati lattialämmitystä, en ole nähnyt kenelläkään.

Olen jo useaan otteeseen urputtanut siitä, miten aussit eivät eristä talojaan, eivätkä myöskään pidä tupla- tai triplaikkunoita tarpeellisina. Kesä-, heinä- ja elokuussa yölämpötilat laskevat nollan ja +10 välille, ja sisälämpötilat hilaavat samaan suuntaan eristämättömissä oloissa. On uskomatonta, miten paljon yksilasisten ikkunoiden väleistä voi vetää, vaikka raot on teoriassa tiivistetty kumisella eristenauhalla. Kylmin loukko (pahimmillaan sisällä +14) oli nykyistä edeltänyt paritalonpuolikas nukkumalähiössä. Siellä ikkunanraoista tuuli siihen malliin, että verhot lepattivat, ja etuoven alla oli sormen mentävä rako. Siis siinä, missä suomitaloissa on kynnys.

Nykyisenkin asunnon etuoven alla on matala rako, mutta a) se sentään johtaa vain rappukäytävään, ei suoraan ulos ja b) olemme tukkineet raon köydenpätkällä, joka on juuri oikean paksuinen. Täällä myydään ihan asiaan tarkoitettuja ”hiekkamakkaroita”, eli täytettyjä kangaspötkylöitä, joita pidetään etuoven alaraon tukkeina. En tajua, miksei ovi voi olla lähtökohtaisesti tiivis, tai miksei alla ole kynnystä. Liekö joku hengittävyys- tai ilmanvaihtomääräys tämä?

Olemme viimeisen kuukauden tsemppailleet kotona paksut hupparit ja collegehousut päällä, kerrastoissa tottakai. Nyt kuitenkin meni viimein kuppi nurin kylmänsiedossa, kun tuntuu, että sängystä ei pääse aamuisin ylös ja töistä meinaa myöhästyä joka aamu vain siksi, että ei huvita raottaa ihanaa peittoa ja altistua makuuhuoneen jäisille hönkäyksille!

Kotitöiden tekeminenkin on lipsunut rästipuolelle. Olen normaalisti kovasti siisti ihminen, enkä tykkää siitä, että lattialla on ripauksiakaan hiekkaa, ruokapöydällä murusia tai kylppärin tasolla hammastahnaroiskeita. (E ei ole turhantarkka, mutta on onneksi sopeutunut meikäläisen siisteyskäsitykseen vain pienin mutinoin ja ”maniac”-tokaisuin...). Nyt kaikki siivoaminen tietää ekstra-ajan viettoa kylmälle altistuneena, kun mieluummin koteloituisi lämpimään talvipesään täkkien ja huopien alle. Tiskaus sentään vielä menee, koska siinä käsiä saa liottaa kuumassa vedessä.

Siispä vihdoin annoimme luonnonvoimille periksi – eikäkun, mehän nimenomaan panimme niille hanttiin! - käymällä ostamassa sähkölämmittimen. Ah mikä trooppinen kesätuuli! Värkki on käytännössä kuumailmapuhallin ja ei ole tietoakaan, paljonko se ahmii sähköä. Kyseisen mallin ostimme, koska siinä oli ekoasetus. Mitä se käytännössä tarkoittaa, emme tiedä. Myyjästä ei ollut iloa ollenkaan, sillä ensimmäiseen kysymykseen, ”mikä olisi kaikkein energiatehokkain lämmitystapa”, ukko vastasi vain: ”lämmittävä ilmastointilaite”. No kiitos. Jos meillä sellainen olisi kotona, emme kai olisi täällä elektroniikkaliikkeen lämmitinosastolla pienlaitteita pällistelemässä?

Häntä ei normaaliin WA:n tapaan kiinnostanut asiakaspalvelu pätkääkään, ja tietoja sai nyhtää hammaslääkärin pihdeillä. Liekö syynä asiointiaika lauantai-iltapäivä ja myyjän mielessä jo illan grillailu, futispeli ja oluttölkki, vai mikä maksoi. No, me maksoimme vajaan satadollarisen omasta supertehokkaasta, liikuteltavasta puhaltimestamme ja nyt kanniskelen sitä huoneesta toiseen sen mukaan, missä olen.

On luksusta herätä aamulla, kun voi napsauttaa lämmittimen puhaltamaan, ja uskaltautua täkkien alta, kun huone on leppoisan lämmin eli suomalaisittain normaalit +24 astetta. Sitten kannankin vekottimen mukanani keittiöön ja pistän puhaltamaan keittiönpöydän alle aamupalan syönnin ajaksi, ja kylppäriinkin sen voi parkkeerata. En ikinä Suomessa pitänyt lämmintä sisätilaa erikoisominaisuutena, mutta nyt olen oppinut arvostamaan sitä aivan uudella tavalla.

Täkäläiset ihmettelevät aina, kun suomalainen sanoo, ettei viihdy kylmässä. ”Mutta sinähän olet tottunut kotona siihen!”. No kun en ole! Ulos puetaan järkevästi päälle eikä siellä hengailla huvikseen, kun oikein pakastaa. Sisällä ei tarvitse palella niin, että ei koskaan kunnolla sula talviholotnasta.

Kertaakaan ei ole Suomessa tarvinnut illalla käyttää tietsikkaa kynsikkäät käsissä, kaksi kerrosta huppareita päällä, jotta kohmeiset sormet pysyisivät nappuloilla edes jotenkin. Eikä yöllä mennä vessaan puoliksi peläten, että kankku jäätyy renkaaseen kiinni. Suomi, tuo keskuslämmityksen ihmemaa. Olkaa onnellisia suomalaiset arjen luksuksesta!

Ollapa tällainen talvihuvila. Kuva netistä.

Aika ja raha

Kirjoitin joskus aiemmin, miten täällä tuntee - ainakin toistaiseksi - olevansa jossain kummallisessa aikapoimussa. Toisaalta tapahtuu valtavasti ja aika rientää. Toisaalta huomaa, että yhähän tässä on sama kuukausi menossa, vaikka luulin kuluneen jo useampia. Ajan suhteen olen huomannut toisenkin merkittävän eron. Täällä ei ole kiire.

Täällä vuodenaikojen vaihtelu on paljon huomaamattompaa kuin Suomessa. Vaikka toki täkäläinen talvi on viileä ja sateinen ja kesä kuiva ja lämmin, ero ei ole samanlaiset väistämättömät 50 astetta kuin Suomessa. Sateisenakin kautena päivälämpötila pyörii +18 asteessa ja aurinko paistaa usein, kesällä käytännössä päivittäin. Tästä on seurannut ainakin itselleni odottamaton alitajuinen elämänasenteen muutos. Ei tarvitse koko ajan potea huonoa omatuntoa siitä, että jättää käyttämättä upean päivän ulkoiluun, vaan lojuu vain sisällä tekemässä ei-mitään (eli siivoamassa, netissä, lukemassa, telkkarin ääressä, olemassaollen vain). Ei tarvitse koko ajan enemmän tai vähemmän tietoisesti huolehtia, että kohta kesä päättyy ja sen jälkeen ei voi enää harrastaa mitään hauskaa ulkona (koska inhoan talvilajeja), ei liikuskella kiireettä kaupungilla, istuksia terassilla kahvilla ohikulkijoita katsellen. Vaikka en olekaan talven syväinhoaja, puolen vuoden pimeyden ja pakkasen puute on jotenkin vapauttanut myös ajankulun kierteestä. Outoa. Ja mukavaa. 

Olen tullut siihen tulokseen, että täkäläinen rento ilmapiiri johtuu sekä ilmastosta että turvallisuudentunteesta. Toki Perthissäkin rikoksia tehdään ja onnettomuuksia sattuu, mutta tarkoitan taloudellista turvallisuutta. Täältä käsin arvioiden huomaa, miten huolissaan Suomessa jatkuvasti ollaan. Oli 90-lama, on tämänhetkinen lama, siinä välissä oli numeroiden perusteella loistavan kasvun aika, mutta yleisilmapiiri on säilynyt koko ajan (ainakin omalla sukupolvellani eli kolmenkympin alle ja päälle - ikäisillä) odottavan epäluuloisena, pahimpaan varautuvana. Työpaikka ei ole varma vaikka koulutus olisi viimeisen päälle, ja jos työpaikan saa, sen pysyvyys ei ole taattua. Voi olla kliseistä sanoa, mutta tuntuu, että Suomessa jokaisen työpanoksen arvo neuvotellaan joka päivä uudelleen. Mikä tietenkin tarkoittaa, että myös tulot ja tulevaisuudennäkymät ovat jatkuvasti puntarissa, joka voi heilahtaa vakaasta syöksyyn melkeinpä milloin vain. Perthissä työttömyysprosentti on tällä hetkellä 4,3%, ja kokopäivätöitä tekevien määrä on ennätyksellisen korkea. WA:n osavaltiossa keskibruttopalkka on peräti $73 000/v (54 000€/v eli 4500€/kk) , toisiksi korkein koko maassa. Korkea keskipalkka ei poista sitä faktaa, että täälläkin on kodittomia, köyhiä, kurjissa oloissa selviytyviä. Enemmistöllä kuitenkin pyyhkii varsin hyvin, eikä ole syytä jatkuvasti stressata, huolehtia, epäillä tai valittaa. Siksi kai paikoissa, joissa on paljon ihmisiä (kuten ruuhkajuna, keskustan kävelykadut tai marketit), yleistunnelma on aina huoleton ja kiristämätön. Vastaantulijat eivät huou pahaa tuulta. 

Ai niin. Kun te ihmiset tulette tänne käymään tai muutatte asumaan, ottakaa mukaan hyvä deodorantti. Itselläni jo kaksi merkkiä, Yves Rocherin ja Body Shopin, ovat osoittautuneet kyvyttömiksi helteen alla. Seuraavaksi palaan perusrexonaan. Johonkinhan sen heidän mainoslauseensa pitää perustua - aina on tilaa yhdelle, joka käyttää Rexonaa. 

On aikaa vaikka haistella kukkasia.

Pallon ympäri

Täällä on ollut viime päivät poikkeuksellisen kylmää, Perthiin iski viime viikolla sitkeä kylmä rintama ja sekä tuuli että sade riepottelevat armotta. Aamuisin herätään alle kymmeneen asteeseen (sisällä sentään peräti +16, kiitos täkäläisen tavan, ettei kannata turhaan yöllä lämmittää kun kerran peiton alla ollaan), ja päivän mittaan elohopea on parhaimmillaan noussut jonnekin +17-18 kieppeille. Mitään eroa suomalaiseen syyskuun loppuun ei huomaa. Paitsi että puut ovat alkaneet taas vihertää, pensaat, ruohot ja kukat kukkia, ja ihmiset vähentäneet vaatteita, vanhasta tottumuksesta arvatenkin. Ei ainakaan todellisten lämpötilojen mukaan. On vaikea ymmärtää, miten täkäläiset tarkenevat lähteä aamulla liikkeelle ilman sukkia varvastossuissa, shortseissa tai caprihousuissa. Samaan hengenvetoon on kyllä todettava, että on tämä suomalaisen silmin ollut talveksi harmiton, sillä täällä on kuitenkin pärjännyt vain ohuella takilla, ilman myssyjä tai villasukkia. Sormikkaat tosin kurjuudekseni hukkasin, ja ehkä joku topatumpi takkikin olisi ollut kätevä, jos olisin sellaisen tajunnut kesäkuussa ostaa. Nyt niitä ei enää myymälöissä roiku, vaan tilalla ovat bikinit. Eivät kylläkään liiemmälti houkuttele näillä säillä. Pakko sanoa, että viiman läpi töihin taisteltuani tekisi jo mieli kivahtaa aussikollegoiden ainaiseen huikkaukseen "sinähän pärjäät kylmässä, kun olet kerran Suomesta" että jos siitä olisin niin erityisesti pitänyt, olisin kai jäänyt sinne, EH? (loppua kohti nousevalla, läpikyllästyneellä äänellä). 

Tietenkään en niin tee, koska kukapa haluaisi olla tyly kivoille ihmisille. Merkillepantava piirre ausseissa on - loputtoman iloisuuden, ystävällisyyden ja sosiaalisuuden lisäksi - että tämä sakki muuten matkustaa, ja paljon! Tuntuu, että jokainen on ollut viimeisen vuoden sisällä jossain kaukomatkalla, vähintään Singaporessa, Balilla tai Hong Kongissa; myös Kuala Lumpur, Dubai ja Uusi-Seelanti kokonaisuudessaan ovat tavallisia matkakohteita. Perthin suurimmat etniset vähemmistöt ovat britit, kiinalaiset, italialaiset ja eteläafrikkalaiset, joten moni käy matkojen päässä sukuloimassa tai muuten vain esi-isien kontuihin tutustumassa. Ausseja näköjään kiinnostaa matkailu ylipäätään, sillä todella moni on lomillaan kierrellyt Eurooppaa - Skandinavia mukaanlukien - , Etelä- ja Pohjois-Amerikkaa, onpa Afrikankin kävijöitä, Aasia on tietenkin tuttua kauraa, "naapurissa" kun on. En ole vielä yhtään kertaa joutunut selittämään, missä Suomi tarkalleen ottaen on (kuten joskus harvoin saattoi käydä Kanadassa). Sen sijaan minulta usein kysytään, mistä kaupungista olen, koska jokainen haluaa tietää, onko kenties pistäytynyt kotikaupungissani junamatkaillessaan Suomessa. Jos Suomeen asti ei ole jostain syystä päätynyt, vähintään muistojen arkusta löytyvät matkaliput Tukholmaan tai Norjan rannikolle. 

Tulin joskus kysyneeksi matkustusinnosta joltakulta, ja sain selitykseksi, että koska Australia on maantieteellisesti niin eristynyt, moni haluaa lähteä katsomaan, millaista siellä muualla on. Siksiköhän niin moni suomalainenkin on lähtenyt merta edemmäs kalaan. Suomalaisia ja suomalaistaustaisia (enintään kolmannessa polvessa) kun lasketaan asuvan ulkomailla jopa miljoona henkeä. Viiden miljoonan kansasta kuudes miljoona maan rajojen ulkopuolella on paljon. Olenkin mielenkiinnolla seurannut vilkasta keskusteluketjua Taloussanomista, aiheeltaan Pakoon Suomesta, kannattaako? 

http://www.taloussanomat.fi/keskustelut/?threadID=226997&rss=keskustelut

Joukossa on toki turhiakin kommentteja, mutta myös runsaasti kiinnostavia pieniä tarinoita expateilta eli Suomesta muuttaneilta, muuton syistä ja seurauksista, elämästä yleisesti, kaikkialta maailmasta. 

Kun joka suunnassa ympäröi meri, tulee monelle mieleen lähteä katsomaan, mitä sen takana on. Allekirjoittanut Cervantesin kylän rannalla.

Arkiset eläimemme

Meren ihmeiden jälkeen on aika esitellä kotipihan peruseläimistö. En ole mikään lintubongari, mutta suomalaisista linnuista tunnistan kyllä talitiaiset ja punatulkut, varikset ja harakat, sekä muutaman muun kuten peipon, västäräkin ja sorsan. Linnusto on täällä tietenkin ihan toisenlaista. 

Australian raven eli täkäläinen vastine varikselle. Suomalaisen korpin näköinen, mutta variksen kokoinen aussikorppi on jokaisen puustoisen ja puistoisen alueen vakiovahti. Täällä meilläpäin, upouudella asuinalueella, korppeja näkee vain harvakseltaan, koska istutetut puut eivät ole vielä kasvaneet täyteen mittaansa. Muualla peritavallinen korppi selvästikin arvostaa lehvästöisiä, korkeita tähystelypaikkoja. Korpissa koomisinta on ääni, sen raakunta on miksaus lampaan, kissan ja kiukkuisen vauvan moikunaa. Vää-mää-nää-bäääääööää. Kun ensimmäisen kerran kuulimme kyseisen linnun ääntelyä rantapuistikossa Cottesloessa, piti oikein tarkkailla, mistä pahoinvoivan vuohen ääni tulee. Maasta vai puusta, ilmasta vai merestä. Epätoivoiseen, pitkään ja matalaan määkäisyyn päättyvä huuto naurattaa yhä.

Kuva: Wikipedia.

Australian magpie eli paikallisharakka. Harakka on meikäläisten harakalle vain kaukaista sukua, mutta on nimetty harakaksi samankaltaisen ulkonäön takia. Aussiharakka on itse asiassa kuuluisa laululintu, jolla on kuulemma varsin monipuolinen ääni. Sitä kutsutaan myös huilistilinnuksi. Kumma kyllä, en ole itse koskaan kuullut (tai tiedä kuulleeni) harakan ääntä, koska aina kun minä kyseisen linnun näen, se on hipihiljaa. Maassa harakka liikkuu linnuksi niin erikoisesti - kahdella jalalla tasaisesti kävellen, ei tasajalkaa pomppien tai muutenkaan hypähdellen -, että sen on ehdotettu kuuluvan johonkin omaan heimoonsa. Harakkaporukka on hauskaa katseltavaa, sillä ne joko tepastelevat tärkeän näköisinä nurmikolla, tai leikkivät hippaa: yksi nappaa nokkaansa jonkun risun tai vastaavan, ja muut jahtaavat johtajaa lennossa. 

Kuva: oma. 

Cockatoos eli kakadut. Kakaduja on täällä jos vaikka minkälaisia. Useimmin olemme nähneet harmaa-pinkkejä galah-, sekä valkoisia corella - kakaduja. Kakadun tunnistaa kakaduksi, eikä joksikin muuksi papukaijaksi, isosta tai pienemmästä sulkaharjasta päässä. Ja huom., en ole biologi, joten pieleenkin voi mennä tämä määritelmäni. Kakadut liikkuvat useimmiten pieninä parvina ja etenkin aamuisin vaeltelevat (istutetuilla) nurmikoilla nokalla nävertelemässä, juuria ja siemeniä kaivellen. 

Kuvat: Wikipedia.

Täällä ei tietenkään ole Suomesta tuttuja arkieläimiä kuten oravia ja rusakoita. Rusakoiden tilalla on kenguruita, tosin niitä ei kaupunkioloissa ainakaan täälläpäin maata näe. Kauempana outback'issa kylläkin. Oravia on aikoinaan mantereelle tuotu, mutta ne ovat eläintarhapopulaatioita lukuun ottamatta kuolleet sukupuuttoon. Kurja kohtalo, mutta muut epäonnistuneet eläinsiirrot huomioiden, varmaan ainoa muun eläinkunnan kannalta hyvä lopputulema. Australiaahan tunnetusti riivaavat mm. myrkkysammakot, kamelit ja jänikset, joita aikoinaan fiksuina pidetyt ihmiset ovat maahan tuoneet. Tuontielukat lisääntyvät saalistajien puutteessa räjähdysmäisesti, ja vievät elintilaa alkuperäislajeilta.

Tosin yksi alkuperäislaji, jolta elintilaa saisi minun puolestani viedä, ovat torakat. Opin juuri, että täällä on 400 erilaista torakkalajia. Hip ja hurraa. Tietenkin pitäisi muistaa, että vain muutama noista on kotien kestoinhokkeja ja loput elävät luonnossa ihan keskenään, muita olentoja eri tavoin - mm. ruokana olemalla - hyödyttäen. Mutta silti... ällöjä ovat. Oheisesta linkistä englannintaitoisille lisää ötökkätietoutta, sekä kaikille upeita maisemia Australiasta, hyönteisistä innostuneen aussivalokuvaaja Nick Monaghanin valokuvablogissa:

http://lifeunseen.com/index1.php

Kahta (tai kolmea tai jopa useampaa) en vaihda

Aiemmin blogissa pohdiskelin siitä, mitä kaikkea kaipaa Suomesta tai muista visiteeraamistaan maista. Entä mitä tulisin kaipaamaan täältä? Ei paremmuus-, eikä tosikkousjärjestyksessä!

1) Aurinko. Perthin vuodesta kaksi kolmasosaa vietetään tilastoidusti kirkkaan aurinkoisessa säässä - paitsi ehkä tänä vuonna, kun on ollut poikkeuksellisen sateinen talvikausi. Silti aurinko vähintään pilkahtaa päivittäin, useimmiten myös takertuu taivaankannelle tuntikausiksi. Satunnaiseen häikäisyyn auttavat hyvät uv-suojatut aurinkolasit ja vielä nyt pärjää ilman aurinkovoiteita, kunnes vuosi kääntyy kesään kallelleen kuukauden - parin sisällä. Voi olla kliseistä ja/tai kaikille etelänmatkaajille tuttua, mutta valon väri on täällä tyystin toista kuin Suomessa. Valo on aina lämpimän väristä, kultaista suorastaan. Auringonnousut ja - laskut siivilöityvät upeasti lehvästöjen läpi ja värjäävät kaiken lempeällä oranssilla.

2) Lukas Papaw - voide. Apteekin hyllyltä sekä myöskin marketista löytyvä ihanan tehokas papaijatahnavoide arkisen koruttomassa punaisessa putkilossa. Sisältää fermentoitua papaijaa ja vaseliinia, eipä muuta. Täkäläistä eli kotimaista tuotantoa, ei ole kylläkään selvinnyt, onko kyseessä perheen perinneresepti vai ihan moderni keksintö. Tehoaa etiketin mukaan rohtumiin, pykimiin, naarmuihin ynnä muihin ihovaurioihin. Ja todellakin toimii. Pahamaineisen kuivakat kämmeneni saa näköjään inhimillisiksi ihmepapaijalla, ja huulirasvana tuubi on suorastaan lyömätön. Toinen ylivertainen suosikkini on Palmer's Shea Butter Formula eli karitepähkinävoide, oi onnea miten tehokasta kasvovoidetta onkaan olemassa. Intoiluani valaissee, että olen allerginen monille kosmetiikka-aineille, ja on onnenhetki löytää jotain käyttökelpoista vieläpä pikkurahalla.

3) Työilmapiiri. Täkäläistä työkokemusta on karttunut vasta muutamia viikkoja ja pelkästään julkissektorilta (ai juu, olen nykyään töissä virastossa, joka tehtäviltään vastannee parhaiten joitain Suomen ELY-keskuksen tai ent. Ympäristökeskuksen toimintoja). Silti olen vaikuttuneena pannut merkille, että työilmapiiriä rakennetaan täällä hartaasti ja huolella positiiviseen suuntaan. Hyvä työympäristö koetaan työturvallisuusasiana, ja työturvallisuus puolestaan on melkein pyhä asia. Työtehtävät on tarkkaan mitoitettu ja jaoteltu, jotta kukin tietäisi, mitä odotetaan ja mistä on vastuussa. Toisaalta tehtäviä jaetaan, jotta taakkaa ei kertyisi kenellekään kohtuuttomasti. Myös työkiertoa suositaan, eli tavallisesti työntekijät vaihtavat tehtävästä toiseen ja/tai ylenevät parin vuoden sykleissä, jotta kukaan ei leipääntyisi, ja arvokasta osaamista ei valuisi talon ulkopuolelle irtisanoutuvien mukana. Olen aiemmin jo maininnut, että palkat ovat täällä Suomea paremmat, joillakin aloilla jopa tuplasti - tuohan sekin työiloa aika eri tavalla!

Kevät on täällä, pensaat ja puut kukkivat. Tosin kyseinen puu (Australian coral tree eli korallipuu) kukkii läpi talven, lehdettömänä.

Maisemissa

Rannikollemme iski kylmä rintama jo viikko sitten ja nyt se on hiipinyt etelästä Perthiin saakka. Aamulla asteet hipoivat nollaa, työmatkabussia odotellessa hengitys huurusi ja maa kimmelsi kuurassa. Tuli nurinkurinen olo, olen yrittänyt orientoitua lähestyvään kevääseen syksyn sijasta, ja kirpeä ilma oli suomalaisen syyskuun aamusta. Koululaiset eivät olleet kirpakkuutta säikähtäneet, jokainen bussinodottelija oli tänäkin aamuna puolipukeissa säähän nähden. Täällä käytetään koulupukuja, joihin tytöillä kuuluu aina polvipituinen hame, pojilla puolestaan shortsit, kaikilla pikee-t-paidat. Joskus näkee myös pitkähihaisia kauluspaitoja kravatin ja slipoverin kanssa, bleiseri kuuluu toki univormuun. Ei ole vielä selvinnyt, eikö pitkiä housuja saa käyttää - ainakaan kukaan ei ollut tänäänkään niin kylmänarka, että olisi sellaiset päälleen vetänyt. Ironisesti suomalainen hytisi villatakissaan ja paksussa kaulahuivissaan, kun etelän lämminveriset tarkenivat paljain säärin ja käsivarsin.

Työmatkani kestää 20 min + 20 min, eli ensin bussilla juna-asemalle, ja sieltä lähijunalla työpaikan ovelle (liikennevirasto on kätevästi rautatieasemalla), näistä bussireitti kulkee paljolti rakentamattomien alueiden halki. Ainakin toistaiseksi aamuauringon värjäämien metsiköiden, sekä kauniisti laitettujen omakotipihojen joka-aamuinen tarkkaavainen havainnointi on ollut ihmeen palkitsevaa. Useimmat täkäläiset selvästi harrastavat pihanlaittoa ja kukkaistutuksia. Harrastus on täällä hedelmällinen, kun pihalle voi luontevasti istuttaa vierekkäin palmuja, erilaisia ikivihreitä pensaita, kukkivia puita ja vaikka minkälaisia perennoja. Tosin usein näkee myös vaivaton-ratkaisuja, eli koko etupiha on päällystetty pyöreäkivisellä vaaleanruskealla soralla. Huoltovapaus onkin fiksu valinta, koska nurmikko ruskistuu kesäkuumalla ja sprinklaus on tavallisesti kielletty.

Emme ole vielä juurikaan matkustelleet, kaukaisin paikka itselleni on tähän mennessä ollut etelän lähijunareitin päätepysäkkikaupunki Mandurah sekä sitä ympäröivä maaseutu mm. Keysbrookissa, kumpikin noin 40-50 kilometrin päässä Perthistä. Myös Perthin keskusta ja esikaupunkialueet siitä noin 15 kilometrin säteellä ovat edes jotenkin tuttuja. Näinkin vähäisellä kiertomatkailulla on tullut selväksi, että seutu on valtavan kaunista. Kun Perthin asutussiirtokunta perustettiin 1800-luvun alussa, paikka Swan-joen suulla kuulemma valittiin luonnonkauneuden takia. Tarinaa ei ole vaikea uskoa. Luonnon monipuolisuus on yllättänyt; mitä erilaisempia puita, pensaita, ruohoja ja kukkia saa ihmetellä ihan kaupunkioloissa. Perthistä löytyy sekä puistoja, että luonnontilaisia - tai kuin nyt miljoonakaupungissa voi olla - metsäplänttejä, etenkin kauempana keskustasta. Esimerkiksi junamatkalla Mandurahiin ikkunoista avautuva, kaukaisella tavalla savannia muistuttava maasto tuo mieleen, miltä maisema varmaan näytti ennen asutusta. Innolla odottelen kevään puhkeamista ja villikukkasesongin alkua. Kahdeksantuhatta erilaista kukkivaa lajia tarjoavat taatusti inspiroivan valikoiman jos jonkinlaista kuvattavaa!

Cottesloesta. Ei liity tarinaan mitenkään, mutta rantamaisemissa ei etenkään tarvitse rumuutta kärsiä :)