27.1.2020

Vauvan kanssa pidempään reissuun - oletteko hulluja?


Onko vauvan kanssa matkailussa oikeasti järkeä? Eikö olisi helpointa - ennenkaikkea turvallisinta - pysyä kotona? Ihmettelen, että näitä kysymyksiä ei ole meiltä avoimesti kysytty, vaikka satunnaisesti keskustelukumppanien kasvoilta on voinut merkkejä lukea. No, aivan totuudenmukaisesti, vastaus kysymyksiin järjestyksessä on: ei ole, kyllä olisi. Tästäkin matkustusmuodosta löytyvät puolensa ja puolensa, ainakin nämä. 

Vauvan kanssa reissaamaan, TOTTA MAAR

1. Halpaa

Vauva ei tietenkään tee reissauksesta sinällään halvempaa kuin aiemmin. Mutta verrattuna isompien lasten kanssa matkustukseen, vauvan kulut ovat minimaaliset. Lennoista joutuu maksamaan kymmenisen prosenttia aikuisen hinnasta. Juna- ja bussiliput saa joskus maksutta, joskus niistäkin joutuu maksamaan pikkuosuuden, yhtiöstä riippuen. Maksamallakaan vauva ei yleensä saa omaa penkkiä, vaan matkustaa sylissä. 

Alle vuosikkaan muut kulut ovat ainakin meillä melko pienet, rajoittuen lähinnä vaippoihin ja korvikkeeseen. Pitkään imetetyllä vauvalla korvikekin putoaisi listalta. Kymmenkuinen N syö myös kiinteää ruokaa, mutta aika pieniä määriä, eli ruuan kulut jäävät euroon-pariin/päivä. Kotoa matkaan otetut vaatteet mahtuvat vielä, uusia pitää hankkia tarpeen mukaan. Näissä auttavat kirpparit ja sukulaisilta ja kavereilta perityt vaatteet. Leluja pystymme kantamaan mukana vain pienen määrän, joten enimmäkseen N leikkii sekalaisilla kodin esineillä ja esimerkiksi tyhjillä pahvilaatikoilla, jotka ovatkin tämänhetkinen suuri suosikki.

Suurimmat kulut vauvaan liittyen ovat erikoisvarusteet kuten talvihaalari (sekin saatiin serkultani ilmaiseksi), ja matkarattaat, joita meillä ei vielä ole, mutta hankinta on harkinnassa. Lava-autoluokan Baby Jogger-vaunuilla emme jaksa Suomesta edetä, sillä jo niiden raahaaminen Ranskan halki oli aikamoinen vapaapainimatsi. 

2. Tunneside sukulaisiin

Tämä pykälä riippuu tietenkin siitä, matkustaako suvustaan poispäin vai sitä kohti. Meidän tapauksessamme jätimme taaksemme Australian, jossa meillä ei ole juuri ollenkaan sukua. Perthissä asuviin E:n veljiin emme ole voineet tukeutua vauvanhoidon suhteen. Ensimmäisinä matkakohteina olivat N:n mummolat Ranskassa ja Suomessa. Suomessa pysymme maaliskuun loppupuolelle, joten mummoloissa asumista tulee mittariin viitisen kuukautta. 

Meidän tapauksessamme reissuunlähdön iso osasyy oli, että nyt N saa tiiviimmän tunnesiteen isovanhempiin ja päinvastoin. Vaikka nykymetodeilla on helppo lähettää kuvia, viestejä ja videoita puolin ja toisin vaikka päivittäin, ei se minusta ole yhtä lähentävää kuin fyysinen läsnäolo. 

3. Mielekästä vanhemmille

Myönnetään, kaikkein suurin syy matkaamme on, että se tuntuu mielekkäältä meistä vanhemmista.

Vauvan hoito voi olla palkitsevaa ja mielekästä ihan itsessään, mutta kyllä se enimmäkseen on rutiineja, toistoa, itkua, valvomista, toistoa. Kumpikaan meistä ei ole erityinen kodin hengetär, eli meitä ei kiinnosta kodinlaitto ja kodinhoito välttämätöntä enempää. Kodissa tai kotikonnuilla kökötys ei tuntunut erityisen vetovoimaiselta tavalta viettää vuosi. Halusimme yrittää ottaa kaiken irti mahdollisuudesta olla yhteisellä vanhempainvapaalla, vaikka se E:n tapauksessa onkin täysin omakustanteinen eli säästöillä ja minun äitiysrahallani rahoitettu. Joten eikun Skyscanneriin parhaita diilejä jahtaamaan.

4. Pitkäaikaisesti antoisaa vauvalle, toivottavasti

Emme kuvittele, että N tulee tietoisesti muistamaan tästä reissusta mitään. Hän on aivan liian nuori edes ymmärtämään, missä paikoissa käymme ja mitä nähtävyyksiä koemme. Tavoitteemme ei ole yksittäisten lapsuusmuistojen luominen, vaan toivon mukaan laaja-alaisemman pohjan rakentaminen. 

Reissussa N kohtaa koko ajan uutta, mukaanlukien uusia ihmisiä. Näistä reipas enemmistö on tähän saakka ollut ystävällisiä ja lempeän kiinnostuneita N:stä. Toivomme, että kokemuksista syntyy N:lle vakaa perusturvallisuuden tunne ja hyvä itseluottamus, jotta hän uskaltaa isompana olla oma itsensä, reippaasti sosiaalinen ja muista kiinnostunut. 

En toki luule, että matkustelu on ainoa väylä rakentaa itsetuntoa, tai että jos ei vauvana reissaa, itsetunnon kehitys on jotenkin vaarassa. Itse tein ensimmäisen ulkomaan matkani ruotsinlaivalla Tukholmaan 12-vuotiaana. Seuraavan kerran pääsin Suomen rajojen ulkopuolelle vasta täysi-ikäisenä. Silti, reissaaminen, uusien paikkojen ja ihmisten näkeminen on tuskin huonoinkaan väylä kiinnostua ulkomaailmasta ja rakentaa omanlaistaan elämänkatsomusta. 

Vauvan kanssa reissaamaan, NO EI HEL

1. Univelka

Vaikka N on huipputyyppi täysin puolueettomien vanhempiensa mielestä, hyvä nukkuja hän ei ole. Hän on vastasyntyneestä asti ollut herkkäuninen ja nukkuu parhaiten/varmimmin kontaktissa eli sylissä tai aivan vieressä. Päikkärit menevät hienosti vaunuissa, onneksi, mutta yöunille on aivan turha yrittää laittaa jonnekin pinnasänkyyn saati sellaisen matkaversioon. Einukuta, T: N.

Täällä Suomen-mummolassa, kuten kotonakin, meillä on sivuvaunusänky N:lle. Siinä hän nukkuu ehkä puolet ajasta. Puolet öistä menevät vieressäni tai välissämme. Tuskin tarvitaan Einsteinia kertomaan tai Graham Belliä arvaamaan, että silppuiset yöt eivät pätkääkään helpota matkustamista. Jokainen pidempi lento tuo mukanaan aikaeron, joka aina vaikeuttaa unille rauhoittumista. Samallakin aikavyöhykkeellä matkustaminen on aikamoista unenlahjojen murhaa, sillä uudet paikat, tuoksut, näyt ja etenkin uudet sängyt ovat niin jänniä kymmenen kuukautta vanhalle, että ei ainakaan nukkua malta. 

2. Hankalaa 

Siitä ei pääse yli eikä ympäri, että mikään, yhtään mikään, ei ole vauvan kanssa helpompaa tai yhtä helppoa kuin ilman vauvaa. Joka asia vie vähintään kaksinkertaisesti aikaa, ja matkatavarapino kasvaa väistämättä, vaikka pakkaisikin ultrakevyesti kuten me. Puhumattakaan kuuluisista niskakakoista eli erittäin epäsopiviin aikoihin sattuvista vaippavuodoista - falskauksista, joissa sitä ihteään tulee lahkeista ja hihoista jollain painovoiman uhmaustaialla. 

Ilman yhdistelmärattaita emme voisi reissata, koska vaunut näyttelevät niin montaa roolia: päikkäripaikka, vauvankuljetin, ostoskassien säilytystaso ja yleistavaran raijausrattaat. Vaunujen kanssa ei kuitekaan pääse tai mahdu joka paikkaan ja jos vielä kerrankin joudun raahaamaan vaunut ylös tai alas ranskalaisen juna-aseman portaita, koska sinne ei tietenkään ole hissiä tai ramppia, niin =/(&%%##¤

3. Sairastelut

Siitä asti, kun N sairasti ensimmäisen nuhansa viiden kuukauden iässä, hän on ollut nuhassa suunnilleen puolentoista kuukauden välein. En tiedä, onko tämä usein vain harvoin vauvan mittakaavalla. Sairastelu ei ole vauvalle kivaa, mutta ei se ole vanhemmillekaan (tai yhtään kellekään samassa taloudessa/kuuloetäisyydellä) rattoisaa. En tiedä, olisimmeko välttyneet tukkonokkaisuuksilta pysyttelemällä Perthissä. Vauvan Panadol, Vicks ja suolaliuos-nenäsumute ovat olleet ikävän ahkerassa käytössä, onneksi sentään tilannetta hieman helpottaen. Ranskassa koimme myös vauvarokon, joka säikäytti perusteellisesti esikoisen vanhemmat, mutta joka onneksi meni taudinkuvan mukaisesti ohi parissa vuorokaudessa. 

Ennen Australiasta lähtöä tapasimme immunologin eli rokotuksiin ja vastustuskykyyn erikoistuneen lääkärin. Kun häneltä tiedustelimme näkemystä matka-aikeistamme, vastaus oli, että on vauvalle vain hyvästä "päivittää pöpökirjastoaan". Idea ei tietenkään ole, että sairastutetaan tahallaan tai huolimattomuudella. Pointti on, että vauvaa(kaan) ei tule kääriä pumpuliin, vaan eletään elämää kuten muutkin - sairastumisia tulee ja menee, mutta useimmista selviää hetken kituutuksella. Rokotukset saatoimme ajan tasalle Perthissä ja seuraavat, 12kk iässä, otamme täällä Suomessa. 

4. Riskit

Sairastelut ovat ilmiselvä, mutteivät ainoa riski reissussa. Kaikkeahan voi sattua. Olen yön pimeinä tunteita potenut kaikki mahdolliset paniikit kaikista mahdollisista vaaroista, aina onnettomuuksista Madeleine McCannin tapaukseen (lapsikaappaus Espanjassa v. 2007). Toisaalta, jos antaa hätäännyksen, pelkojen ja suurentelun ohjata elämäänsä, eipä sitä elettävää elämää paljoa jää - turvamarginaalit kutistavat kaiken varsin pieneksi, jos joka asiasta alkaa vääntää mörköä. 

Riskejä on tietysti järkevää torjua ja minimoida, lähtien matkavakuutuksesta. Tämä on tosin meillä työn alla, sillä luulin, että meillä on luottokorttiyhtiön complementary eli luottokorttiin kuuluva matkavakuutus voimassa. Eipä olekaan, koska kyseinen vakuutus kattaa enintään puolen vuoden retket. Vakuutuksen hommaamme itsestäänselvyytenä ennen Suomesta lähtöä. 

EU-parlamentissa kansanterveysasiantuntijana työskentelevä kaverimme antoi vinkiksi, että kaikista matkustelukohteista kannattaa ennakkoon selvittää parhaat sairaalat lapselle, sekä luonnollisesti se, mitä matkavakuutus kattaa. Muuten(kin) pidetään järki matkassa, eli olemme valinneet kohteet sen mukaan, että ne ovat vähintään kohtuuturvallisia - sataprosenttista turvallisuuttahan ei olekaan - ja pidämme huolta käsi- ja ruokahygieniasta. Tosin helpommin sanottu kuin tehty konttaavan, kaiken suuhunsa työntävän epelin kanssa!

Reissuäksöniä tätini luona.


22.1.2020

Tavarataivas ja taivas tavarana

Uusi vuosi, uusi vuosikymmen, uudet kujeet? Henkilökohtaisessa elämässä ehkä, mutta erityisesti yhteiskunnan tasolla tarvitsemme raastavan kipeästi niitä uusia kujeita.

Olemme olleet Suomessa nyt reilun kuukauden, ja ehdimme nippanappa kokea oikeaa talvea joulun ajan. Sittemmin Kuopion korkeudella asti on ollut nolla- ja plussakeliä koko tammikuun. Ilmiö, jollaista moni ei edes muista aiemmin sattuneen - ei pakkasta lähes ollenkaan koko tammikuussa! Samaan aikaan toinen kotimaani, Australia, on kirjaimellisesti häviämässä tuhkana tuuleen. Onneksi maastopalot ovat sentään hieman hellittäneet, tosin rankkasateiden ja tulvien alle.
Se on hyvin konkreettisesti täällä. Ilmastonmuutos.

Vastaälähdyksenä tähän on aina helppo heittää, että "paikallisilmiö", "sattuma", "viherpiiperöiden panikointia", "YK:n verotussalajuoni" ja muuta hälläväliä-settiä. Faktaa kuitenkin on, että maapallon keskilämpötila on jatkuvasti noussut ja nousussa, eikä sitä voi enää mistään kulmalta kieltää, vaikka miten paljon pitäisi Greta Thunbergiä aivopestynä tai ihailisi Trumpin kulutuskulttuurimiljardeja.

Liekö uusi vuosikymmen, nämä apokalyptisen tuntuiset tapahtumat, vai elämäntilanteemme ja elämänmuutoksemme aiheuttamaa, mutta olen viime kuukauden potenut melkoista maailmantuskaa ja ehkä eksistentiaalista kriisiäkin. Mikä on tärkeää, minkä täytyy muuttua, mikä ei voi jatkua samana? Mikä on itseäni askarruttanut erityisesti, on kulutuskulttuurin läpitunkevuus, kaikessa.

Koska elämme matkalaukkuelämää ja kannamme kaiken mukanamme seuraavat puoli vuotta - kolme kuukauttahan on jo tätä mallia takana - emme oikein voi ostaa mitään uutta. En ole materialistinen ihminen yleisestikään, pikemminkin minimalismiin kallellaan. En kuitenkaan ole immuuni vaihtelunhalulle ja tavaratulvalle, etenkin, kun kaikki ympärilläni siihen kannustaa. Eivät läheiset ihmiset sinällään, mutta mainonta, media, yhteiskunta, kaupunkitila. Meitä yllytetään ostamaan ja kuluttamaan joka tuutista. Talouden kasvu riippuu siitä. Työpaikat riippuvat siitä. Kaikkien meidän hyvinvointi riippuu siitä, paljonko laitamme rahaa kiertoon. Kuulemma, näköalattomien poliitikkojen ja omalehmäojassa-bisnesmaailman mukaan.

On oikeasti yllättävän vaikeaa keksiä sellaista tekemistä pitkään jatkuvalla matkalla, joka ei vaadi jonkin sortin kuluttamista. Ulkona syöminen on oma suosikkini ja koen sen palveluna enemmän kuin tavaraostoksena, joten siitä en pode huonoa omatuntoa. Samoin kulttuurimaailmaan osallistuminen eli museot, näyttelyt, tapahtumat, pääsyliput, nouproblem. Kuitenkin museoidenkin kiertelyssä on rajansa eikä niitä määräänsä enempää jaksa. Kun taas olisi tarjolla vaikkapa Antiikin Rooman ajasta kertova näyttely, jollaisen on nähnyt jo neljästi aiemmin, ei inspis vaan iske. Eritoten talvella kaupungilla oleilu keskittyy paljon sisätiloihin, eli liikkeisiin ja kauppakeskuksiin. Siellä katselemme päivästä toiseen asioita, joita emme voi ostaa, koska a) matkabudjetti ja b) kuka ne raahaa?

Maailmassa tuotetaan aivan törkeät määrät tavaraa ja ajattelen aina vaate-, kenkä-, teknologia-, lahjatavara-, ym. liikkeissä, miten iso osa tästä kaikesta päätyy lopulta kaatopaikalle niin, että sitä ei ole edes kukaan koskaan käyttänyt, tai viimeistään käytön jälkeen. Talouslehti Business Insiderin mukaan maailmassa poltetaan tai viedään kaatopaikalle joka sekunti rekkakontillinen vaatteita. Muotiteollisuus tuottaa jopa kymmenesosan kaikista kasvihuonepäästöistä. Ja muotivaatteista tulee samantien lähes arvottomia, kun ne kantaa kaupasta ulos - niitä jälleenmyymällä ei totisesti tienaa.

Koska meillekin on jo kertynyt kasseihin turhaa tavaraa (lähinnä pieneksi jääneitä vauvanvaatteita), yhdistin voimani perheeni kesken ja pidimme kirpparipöytää viikon. Pöydän vuokra oli 30e, kokonaistuotto 75e, eli käteen jäi 45e. Tavarasta jäi myymättä neljä viidesosaa, joten se päätyi lahjoitukseksi hyväntekeväisyyskirpparille. Kokemus oli jälleen hyvä osoitus siitä, että vähänkäytetty tai lähes uusi tavara ei liiku edes muutaman euron hinnalla, koska netistä saa upouutta jopa halvemmalla.

Amazonin omistaja Jeff Bezos on jo ylivoimaisesti maailman rikkain mies, silti katsoo asialliseksi firmansa kiristää ja kurittaa työntekijöitään mm. vessatauoista nipistämällä. Bezos omistaa 115 miljardia, kaksi kertaa Suomen valtion vuosibudjetin verran. Samalla rahalla siis pidettäisiin huolta 5,5-miljoonaisen kansan kaikista tarpeista, mukaanlukien valtion kaikkien työntekijöiden palkat ja kaikki verovaroin kustannettavat palvelut, kaksi vuotta. Voiko yksi ihminen mitenkään tarvita itselleen niin paljon?

Onko tässä meiningissä yhtään mitään järkeä?

Samaan aikaan mietin sitäkin, aavistuksen huonoa omatuntoa potien, että lennän ja lennämme niin paljon. Australiasta käsin ei pääse Suomeen vuosilomilla millään muulla järkevällä metodilla - takavuosien rahtilaivakyydit eivät nykymaailmassa noin vain toteudu. Tälle reissullemme olemme jo ostaneet maailmanympäriliput, ja matka Suomesta jatkuu Espanjan kautta Costa Ricaan huhtikuussa. Maailman päästöistä henkilölentäminen aihettaa noin 2% , mutta luku on jatkuvassa kasvussa. Teollisuusmaissa, Suomi ja Australia mukaanlukien, yksittäisen henkilön hiilijalanjäljestä jopa kolmannes voi tulla lennoista, etenkin jos lentää paljon.

Tavarasta on tehty taivas ja taivaasta tavaraa, kulutusmateriaa.

Onko matkustelu ihmisoikeus, kysyy Gia blogissaan. Eli onko meillä oikeus lentää vain siksi, että haluamme? Onko meillä ylipäätään oikeus tavaraan ja kamaan vain siksi, että haluamme? Näin meille vakuuttaa aikamme uskonto, markkinatalous, joka mielestäni on övereimmillään jenkkimallin kulutuskulttina. Siinä halut on muutettu tarpeiksi, ikäänkuin taaperomainen "mulle heti" olisi riittävä syy vaatia yhtään mitään itselleen. Meille uskotellaan, että tavara tekee autuaaksi, ostelu parantaa, shoppailu on terapiaa. Näinhän ei tietenkään ole ja jokainen järjellä ajatteleva sen tajuaa, viimeistään siinä vaiheessa, kun luottokorttilasku kolahtaa postiluukusta ja vaatekaappi pursuaa kenkäpareja, joita ei koskaan tule käytettyä.

Mutta voiko matkailu parantaa ja olla terapiaa? Tämä onkin paljon kinkkisempi kysymys mielestäni. Tutkitustikin maisemanvaihto auttaa kokemaan suurempaa subjektiivista hyvinvoinnin tunnetta, ja eiköhän kaikilla ole omakohtaisia kokemuksia siitä, miten loma virkistää ja auttaa jaksamaan. Juuri, kun maailman väestöstä iso osa on pääsemässä taloudelliseen tilanteeseen, jossa matkustelukin on mahdollista, tulisiko se kieltää tai lopettaa?

Matkustaminen on kohtalokasta ennakkoluuloille, kiihkomielisyydelle ja kapeakatseisuudelle, sanoi Mark Twain vuonna 1884 julkaistussa kirjassaan. Avaria, tervehenkisiä, hyväntahtoisia näkemyksiä maailmasta ja asioista ei pysty hankkimaan nököttämällä vain yhdessä maailman kolkassa koko ikäänsä. 

Ei tietenkään voi sanoa, että vain matkustelemalla voi kasvaa hyväksi ihmiseksi -  päinvastoinkin voi käydä. Maailman turismista osa on haitallista, tuhoisaa, jopa ihmiselämiä pilaavaa (eläimistä puhumattakaan). Mutta matkustaminen tuottaa maailmaan myös paljon hyvää. Vähemmän rasismia ja ennakkoluuloisutta, noin alkuun. Ruohonjuuritasolla voi tapahtua vaikkapa näin: Konalla-Anu kertoi blogissaan perheensä matkasta Myanmariin ja kohtaamastaan orpolasten huoltajasta. Muiden lukijoiden tavoin minäkin järkytyin ja liikutuin, miten yksittäinen perhe yrittää huolehtia 26 orvosta, omien lastensa lisäksi. Nyt olen mukana tukemassa perhettä, jotta kaikille riittää ruokaa pöytään ja katto pään päälle. Tätä ei olisi koskaan tapahtunut ilman matkustamista.

EU:n sisällä liikennepäästöistä reilu kymmenys tulee lennoista, kolmasosa rahdin- ja tavarankuljetuksesta, ja kaksi kolmasosaa yksityisautoilusta. Junat tuottavat vain puoli prosenttia kasvihuonekaasuista. Kun näitä lukuja tutkailee, aika äkkiä älyää, että junamatkustus olisi fiksuin siirto jatkossa ja näin aiommekin liikkua aina kun mahdollista. Kuitenkin, lukuihin, omakohtaisiin kokemuksiini ja Twainiin nojaten ajattelen, että jos jotain on pakko lentokoneilla liikuttaa, olkoon se ihmisiä tavaran ja ruuan sijaan. Kunhan kaikki teemme voitavamme, että minimoimme vahingot siellä missä voimme - vaikkapa kotimaan lentoja ja työlentoja vähentämällä aina kun mahdollista!

En muista missä, todistusaineiston perusteella Suomessa. Kuva: E.