Arboristina Australiassa - puut ja metsät, katoava luonnonvara?

Olen kirjoittanut paljon omasta työstäni, mutta vain sivunnut, mitä E puuhaa. Hänellä on mielestäni kiinnostava, ei ihan-tavanomainen työ; mitä tekee arboristi? Suomenkielisestä wikipediasta löytyy, että arboristi on puiden, puistojen ja maisemametsien hoidon ammattilainen.

Ennen Australiaan muuttoaan E opiskeli Ranskassa meri- ja rannikkoaluebiologiaa ja työskenteli neljä vuotta Tahitilla merentutkimuskeskuksessa tutkimusavustajana. Hänellä oli siis tieteellinen ura aluillaan, mutta lapsuuden haave Australiasta vei mukanaan ja hän päätti muuttaa tyhjän päälle uudelle mantereelle, kuten minäkin vuotta aiemmin.

Uran kannalta E:n muutto sattui huonoon saumaan v 2012, koska Perthin seudulla alkoi taloustaantuma juuri samoihin aikoihin, eikä ympäristöalan ammattilaiselle ollut edes murusia tarjolla. Aiemmin Perthissä oli kaivosteollisuuden takia hyvätkin markkinat työllistyä, sillä ympäristöselvityksiä, ympäristövaikutusten arviointeja ja vastaavia raportteja teettettiin paljon kaivoshankkeiden pakollisina osina. Mutta, kun kaivosala sakkasi, lakkasivat myös ympäristökonsulttien pestit.

Hakiessaan paikkaansa uudessa kaupungissa E aloitti kuten muutkin reppureissaajat, eli hanttihomilla. Hän ajoi kuljetusautoa, teki puutarhatöitä ja tarjoilijan keikkoja - ranskalaisella ruokien ja viinien tuntemuksella sekä aiemmalla kesätyökokemuksella hotelleista hän sai helposti töitä hospitality- eli matkailu- ja ravitsemusalalla. Näistä ei kuitenkaan ollut pitkään iloa, koska keikkahommat ovat nimensä mukaisesti keikkaluonteisia, epävarmoja, eivätkä aina palkaltaan ja työoloiltaan hyviä. Mitä tekee tutkijanalku, kun ovet yliopistoihin, konsulttifirmoihin ynnä muihin eivät aukea? Vaihtaa reippaasti alaa.

Jälleen lapsuuden unelmaansa seuraten E hakeutui ja pääsi töihin seikkailufirmaan, jonka toimenkuvaa ovat esimerkiksi kalliokiipeily, köysilaskeutuminen, koskenlasku, erävaellus ja selviytymistaitokurssit. Samaan aikaan hän myös kouluttautui sukellusopettajaksi ja veti sukelluskursseja eri sukellusfirmoille. Vielä v. 2012-13 seikkailuteemalle oli kohtuupaljon kysyntää, sillä kaivosbuumin jälkimainingeissa firmoilla ja kouluilla oli varaa ostaa tykypäivätoimintaa, koululaisleirejä tai päiväkursseja. Parin vuoden sisällä kuitenkin tämäkin ala hyytyi, kun taantuman takia rahavirrat kääntyivät ensimmäisenä pois kaikesta "ylimääräisestä". Perth ei valitettavasti ole myöskään sukeltajien mekka - täällä on vedenalaista nähtävää ja turkoosinkirkkaat vedet, mutta merivirtojen vuoksi sukelluskausi on lyhyt eli kestää vain kesän. Talviaikaan merivesi on liian kylmää muille kuin ultraharrastajille.

Köysikiipeilyyn keskittynyt työpaikka kuitenkin avasi uuden polun eli puunhoidon maailman. Kaupunkioloissa puita trimmataan usein maasta tai nosturista käsin, mutta paljon on myös sellaisia kohteita, joihin ei pääse kumminkaan päin käsiksi, vaan puuhun pitää nousta köysin ja kiipeilyvälinein. Tämä on erityistaito, joka vaatii tiettyjä pätevyyksiä ja kurssituksia. Esimerkiksi köyden heittäminen puuhun oikeaan oksanhaarukkaan on oma kykynsä - täytyy löytää oikea kulma ja oksa, joka kannattelee, ja saada köysi riittävän ylös (esim 5-10 metriä), jotta puuhun pääsee.

Puussa keikutaan moottorisahan kanssa eli turvavaljaat, turvatoimet ja varmuus siitä, ettei aiheuta itselle tai muille haittaa, ovat keskeiset. Kaupungissa puun kaataminen tai isojen oksien karsiminen ovat sinällään riski, koska raskaat puunosat voivat kaatua tai tippua autojen, aitojen, asumusten tai ihmisten päälle. Eli riskinhallinta on keskiössä jatkuvasti.

E:n nykyinen virka on naapurikunnan arboristi eli puuasiantuntija ja puunhoitaja. Hän esimerkiksi kiertää arvoimassa, mitkä puut kadunvarsilla ja puistoissa ovat riski, mitä niille tulee tehdä (tuleeko esim hoitaa tietyin ainein vai pitääkö poistaa kuollutta osuutta) - tavoitteena aina on olla kaatamatta puita ympäristösyistä. Perth on maailman aurinkoisimpia kaupunkeja ja ilman lehvästökatetta lämpötila voi olla jopa 10 astetta enemmän kuin vehreillä varjoisilla alueilla. Kun kesälämpö muutenkin paukkuu +30-40 asteen välillä, ekstra-asteet vaikuttavat todella paljon asumismukavuuteen ja ihan alueen terveellisyyteen. Muita puiden säästämisen syitä ovat ekosysteemit (lintujen, hyönteisten ja muiden öttiäisten asumukset, hapentuotanto) ja maisema-arvot.

Ikävä kyllä ja jopa yllättäen tämä puoli on E:n työssä kaikkein vaikein. Päivittäin E kohtaa asukkaita, jotka eivät ajattele nenäänsä pidemmälle. Kaikki kadunvarsilla olevat puut ovat kunnan omaisuutta, mutta yllättävän moni luulee tai kokee, että jos puu on oman pihan laitamilla vaikkakin kaupungin maalla, se on asukkaan omaisuutta. E:n päivittäiset kohtaamiset asukkaiden kanssa kattavat kaikkea laidasta laitaan. Mukaan mahtuu kiitollisia mummoja, joiden lähipuu on trimmattu kuntoon; vihaisia karjujia, jotka haluavat puut helkattiin, koska niistä tippuu lehtiä; sekä oman käden oikeudella pelaajia, jotka nyrhivät pimeän turvin kaupungin puita niin huonoon kuntoon, että ne lopulta kuolevat oksattomina keloina.

Ympäristönsuojeluun erikoistuneelle ammattilaiselle on jatkuvaa karvasta kalkkia, että kunnan täytyy tasapainoilla kuntaveron maksajien vaatimusten ja ympäristön parhaan välissä. Vihaisimmat puunvastustajat nimittäin valittavat eteenpäin, aina meille Oikeusasiamiehelle asti, ja tässä vaiheessa kiistakapulapuusta on yleensä tullut kunnalle niin tulenarka aihe, että kunta mieluummin kaataa sen kuin antaa asukkaan jankuttaa tippuvista lehdistä ja haravoinnin työläydestä. 

Tämä turhauttaa minua yhtä paljon kuin E:tä, koska periksiantomenolla ei kukaan opi, miksi kaupunkipuut ovat elintärkeitä sekä viihtyvyyden että kaupungin elinvoimaisuuden kannalta. Se, että yksi omakotiasuja ei halua puita lainkaan kotikadulleen, ei saisi riistää muilta varjon, viileyden, tunnelman, ekosysteemin ja ympäristön laadun etuja. Eritoten suomalainen metsien kasvatti ei pysty käsittämään, miten puut voivat herättää tällaisia intohimoja, nimenomaan vastaan.

Onneksi löytyy niitäkin, jotka arvostavat puita ja haluavat huolehtia niistä. Joskus E kertoo koskettavia tarinoita asukkaista, jotka itkien katsovat, kun heille rakas, vanha puu joudutaan kaatamaan pihan tuntumasta.

Ausseilla vaikuttaa olevan peräti viha-rakkaus-suhde puihin. Toiset pelkäävät niitä, ajatellen, että puista tippuu oksia vahingoittaen ihmisiä tai omaisuutta, tai vähintäänkin ne roskaavat ja tuovat pihapiiriin ötököitä kuten hämähäkkejä. Puustoisilla alueilla asuvien täytyy lakisääteisesti pitää lähipuut trimmattuina ja lehti- ja oksaroska maasta poissa metsäpalovaaran minimoimiseksi. Toisaalta täällä on äänekästä aktivistitoimintaa, jolla etenkin luonnonmetsiä yritetään puolustaa; itsekin olin joku kuukausi sitten parlamenttitalon edustalla mielenosoituksessa metsien puolesta.

Länsi-Australiasta on vuosisadan mittaan hakattu enemmistö eukalyptusmetsistä teollisuuden tarpeisiin - täältä muunnmuassa vietiin tukkeja Englantiin sata vuotta sitten Lontoon kadunpäällystysmateriaaliksi (!).  Sitten valkoisten tulon, Australia mantereena on menettänyt 40% luonnonmetsistään, ja kaataminen jatkuu yhä. Siksi jokainen puu, metsässä tai puistossa tai kadunvarressa, on monessa mielessä elintärkeä.

Arboristi työssään. Kuva netistä. 

Perthin ylpeys ja tunnetuimpia turistinähtävyyksiä, Kings Park eli Perthin keskuspuisto ja kasvitieteellinen puutarha.

Autenttista aussimetsää.

Perthin seudun eli Australian lounaiskolkan metsät näyttävät tältä - jykevärunkoisia eukalyptuksia ja pienempää pusikkoa.