Mistä meillä kinataan?

Blogini idea on vertailla sekä fakta- että huumorimielessä Suomea ja Australiaa sekä kertoilla yleisesti maanmuuttajan elämästä haasteineen, oivalluksineen ja iloineen. Välillä iskee myös valistusvimma, jos sillä hetkellä tunnen palavasti jostain aiheesta, kuten nyt vaikka muovipusseista, joista olen kirjoittanut jo jestas puolen tusinaa kertaa. En ole kauhean innokas kertomaan  yksityiskohtaisesti henkilökohtaisesta elämästäni, vaikka blogi sitä jatkuvasti sivuaakin ja siitä ammentaa. Tällä kertaa kuitenkin ajattelin kirjoittaa ihan normaalista arjestamme.

Aloitetaan suoraan syvästä päästä eli mistä meillä kärhämöidään? Ei onneksi kauheasti mistään, sillä olemme kumpikin sikäli no worries - tyyppejä, että emme jaksa stressata turhasta saati purkaa stressiä toisiimme, koska siitä lähtee vain turhautumisten, loukkaantumisten ja kaunojen kierre päälle. Emme kuitenkaan ole enkeleitä tahi pyhimyksiä, eli kinaa tulee aika ajoin. Yleensä aiheesta miksi tämä tavara on tässä - miksi tavara x ei ole siellä missä pitäisi.

Olen itse minimalismiin kallellaan ja tykkään siitä, että tavarat ovat siististi järjestyksessä ja poissa näkyviltä. E:n mielestä puolestaan on kätevää, että kaikki on juuri siinä, mihin sen käsistään laskee ja samasta paikasta myös löydettävissä. Paras esimerkki löytyy kylppäristä. Mielestäni kullekin kuuluu yksi pyyhe kerrallaan, kun taas E haluaa, että hänen kolme pyyhettään (lahjaksi saatuja surffi/kylpypyyhkeitä) ovat koko ajan saatavilla ja näkyvillä pyyherekillä. Hän ei voi käsittää, että tulisi käyttää vain yhtä - entä jos se on yhä kostea, ja miksi ne komeat pyyhkeet pitäisi pitää kaapissa piilossa? Yritäpä tähän selittää jokin tieteellisen pätevä syy, muu kuin "nokun". Ratkaisu on yksi pyyhe minulle, kolme E:lle.

Liekö mies-nais-kysymys, mutta E on myös vakuuttunut, että jos häneltä on jokin tavara hukassa, hukkauksen syy olen minä järjestelyvimmoineni. Ei ehkä aivan tuulesta temmattu teoria. Toisaalta vähintään puolet kerroista tavara, esim auton avaimet, ovat E:n omilta jäljiltä piilosilla; kuitenkin minä ne löydän ylivertaisilla päättelykyvyilläni olettaen, että avaimet voisivat piileksiä farkkujen taskussa ja farkut ovat pyykkikorissa.

Entä mikä E:tä ärsyttää? Kuulemma raivostuttavin tapani on alkaa tiskata astioita kesken sarjan tai elokuvan katselun, tai pestä vessaa kun pitäisi lähteä jonnekin. En omasta mielestäni moisia kodin askareita suorita sosiaalisesti sopimattomiin aikoihin, mutta ilmeisesti kuitenkin. Joskus vaan huomaan kesken elokuvan, hakiessani vesilasia tai naposteltavaa, että tiskialtaassa lojuu pari astiaa, jotka voisi pikaseen pesaista pois. Meillä ei ole astianpesukonetta ja meillä on tupakeittiömallinen asunto eli yhdistetty keittiö-olkkari, joten jokainen keittiön kolaus ja loraus varmasti kuuluu metrin päähän sohvalle. Ilmeistesti jonkinlaista pintojenhinkkausoireyhtymää minulla on, koska E:n veli D on vakuuttunut, että olen likakammoinen bakteerinlahtaaja. D asui meillä muutaman kuukauden vuosia sitten ja nähtävästi kiiltävät pinnat ja kirkkaat juomalasit ovat silloinkin olleet minulle tärkeitä.

Paradoksaalisesti meitä kumpaakin ärsyttää toisissamme tismalleen sama asia, nimittäin satunnainen pinkopihiys ja kulutuksen yliajattelu. Olemme kumpikin ympäristötietoisia ja ajoittain suorastaan ahdistuneita kulutuskulttuurin vaikutuksista kaikkeen, ekosysteemeistä ihmissuhteisiin. Toisaalta olemme innokkaita tarjoushaukkoja, koska sitä iloa on vaikea kuvailla, kun löytää hyvän diilin ja saa rahoille kunnolla vastinetta - express train to value town eli pikajuna rahanarvokaupunkiin on lempisanontamme. Muttamutta. Valitettavasti emme ole yksimielisiä siitä, mihin kannattaa tai tulisi kuluttaa rahaa.

E:n mielestä teknologia on aina hyvä sijoituskohde, kun taas itse ajattelen, että se on turhimmasta päästä. Sama kännykkä pelittää kyllä monta vuotta, vaikkei kiiltävin uutuus olisikaan. Toisaalta E ei voi ymmärtää, miksi maksaa maltaita ulkona syömisestä, kun kotonakin voi kokata; minä taas maksan innoissani tunnelmasta, helppoudesta, kokemuksesta ja uusista makuelämyksistä. Joskus käymme suorastaan naurettavia keskusteluja kuluttamisesta ja sen vaikutuksista, kylläkin täysin tosissaan, esimerkki:

A: Ajattelin ostaa kahvinkeittimen, sellaisen suomalaismallisen suodattimellisen.
E: Aijaa? Onko se tarpeen?
A: Luin, että suodatinkahvi on terveellisempää ja paremmanmakuista kuin coffee plungerilla tehty [ks kuva alla].
E: No, jos se on sulle tärkeä, mikäs siinä. Mutta siinä kyllä tulee taas turhaa roskaa, lopulta päätyy kaatopaikalle.
A: Hmm, totta.
E: Siihen pitäisi sitten metsästää aina suodattimia.
A: Ostetaan kestosuodatin.
E: Mutta se on muovia. Ajattele tätä coffee plungeria. Se on vain lasia ja terästä, kumpikin voidaan kierrättää.
A: No voitaisiin, jos Perthin kierrätys toimisi, emmekä heivaisi kaikkea Kiinaan ja ties minne Jangtse-jokeen.
E: Joka tapauksessa, lasiosa tästä särkyy ja murskautuu hiekaksi, kahvinkeitin on enimmäkseen muovia.
A: [huono omatunto, että haikailee "ympäristölle haitallista" esinettä]
E: [huono omatunto, että torppasi viattoman kahvinkeitinhaaveen].
...
A: Ehkä se kahvinkeitin on enemmän tapa, suorastaan rituaali, kuin tarpeellinen. Siitä lähtee niin kiva ääni ja tuoksu kun kahvi tippuu. Rentouttava.
E: No olisit heti sanonut, että se on johonkin poppamiestouhuun ja suomalaista kahvialttaria varten, jonka ääressä aiot tanssia kahvitanssin ja loilottaa lalalallalalaaa ja kilkuttaa kahvikuppeja yhteen!

Kumpi ja kampi tappeli, kumpi voitti, coffee plunger vai drip machine (suodatinkeitin alla)? Tulos ei ole vielä selvillä, pohdin yhä, ostaako vai eikö ostaa.