3.12.2018

Jouluun valmistautuminen Perthissä

Miten Perthissä valmistaudutaan joulunviettoon? Omalla kohdallani tälläviisiin...

Pikkujoulut ja puistopiknikit

Pikkujoulukausi alkaa marraskuun lopulta kuten Suomessakin, mutta juhlat muistuttavat enemmän vappua kuin joulua mielestäni, tosin joulukoristeilla. Hellemekot, rento asenne ja kaikenlainen hulluttelu kuuluvat pikkujouluihin, tosin omissa työpaikoissani erittäin maltillisesti. Mitään änkyräkännäystä en ole nähnyt, mutta se ei tarkoita, ettei sitä esiinny - päinvastoin, joulunaika Perthissä on booze buss:in eli poliisiratsioiden kulta-aikaa, kun pikkujouluista hiprakassa palaavat puhallutetaan ja pahimmillaan lähtee ajokortteja kuivumaan.

Puistopiknikit liittyvät pikkujouluihin, koska joulukuu on täällä ensimmäinen kunnon kesäkuukausi, ja ulkoilma- ja ranta-aktiviteetit houkuttelevat taas erityisen paljon. Monet kaveri- ja harrastusporukoiden pikkujoulut vietetään rennosti puistossa. Järjestämme itse kavereille piknikin piakkoin nyyttikestiperiaatteella: joulunseutu yleensä on aikaa, kun sellaisetkin kontaktit havahtuvat tai muistuvat mieleen, joita ei muuten ole vuoden mittaan paljoa nähnyt. Eli jouluntienoo on yleistä "hei pitää vaihtaa kuulumisia!" - tapaamisten sopimista.

Joulukortit

Olen pyrskäyksittäin luova eli joskus innostun kovasti jostain käsillätekoprojektista, joskus menee kuuukausia, ettei mitään synny. Joulun aikaan joulukorttien teko inspiroi ja olen nyt muutamana vuonna järjestänyt Suomi-koulun varainhankintaan joulukorttipajoja aikuisille - salajuonena se, että itsekin pääsen tekemään.

Kortteja voi tehdä omaan tarpeeseen tai koulun joulumyyjäisiin, yleensä niitä riittää kumpaankin. Minulla on tietty pieni joulukorttilista eli lähetän muutamille lähisukulaisille ja ystäville, en kuitenkaan tusinoittain. Kortteja ei kauheasti kulje tännepäin eli täkäläiset kaverit eivät niitä juuri lähetä tai anna; ja vain aivan lähipiiri Suomesta muistaa/uskaltaa niitä lähettää, arvatenkin arvellen, että menevät postissa hukkaan kuitenkin tai eivät ehdi jouluksi (ihan mahdollinen skenaario).

Adventtikalenteri minulla on ollut monena vuonna, Suomesta saatuja kuvakalentereita. E:tä kiinnostaisi vain suklaakalenteri. Monena vuonna olen myös miettinyt tekeväni itse adventtikalentereita myyntiin, mutta eipä ole tullut saatua aikaan - vielä :D

Joulukoristeet ja lahjat

Tähän saakka Perthissä en ole käytännössä koristellut lainkaan jouluksi. Keskikesän juhlaan on mielestäni vaikea yhdistää talventuisku- tai hämäränhyssykoristeita, ja täällä suositut ja yleiset huumorikoristeet kuten vilkkuvat jouluvalokorvikset tai uber-kimmeltävät tilpehöörit eivät itseäni puhuttele. Tänä vuonna järjestän pienelle kirjoittajakerhollemme pikkujoulut, joten sitä varten ajattelin hieman laitella joulutunnelmaa, ehkä hankkia ruukkupuun, jonka voisi koristella.

En ole kova lahjojen ostelija, toisaalta siksi, että jouluun liimattu kulutuskulttuuri hieman ahdistaa, toisaalta siksi, että perhepiirissäni on vielä toistaiseksi vain aikuisia ja aikuisten kesken ei ole samaa intoa tai halua antaa ja saada lahjoja kuin lapsiperheissä olisi. Joululahjojen osto on viime vuosina rajoittunut yhteen lahjaan E:lle, sekä pikkujouluihin tarvittaviin Secret Santa-lahjoihin.

Suomessakin mielestäni on Secret Santa-tapainen peli, mutten tiedä sen nimeä. Jokainen osallistuja ostaa (pienen) yllätyslahjan ja lahjat vaikkapa arvotaan jotenkin, tai niistä kilpaillaan. Täkäläistyöpaikoilla peli voi sisältää esimerkiksi ryöstömahdollisuuden, eli kun oma lahjanvalintavuoro tulee, saa joko ottaa uuden paketin tai napata joltakulta jo avatun paketin, jolloin ryöstön uhri saa valita uuden.

Secret Santa on toisaalta hauska, toisaalta harmaita hiuksia aiheuttava. Lahjan arvo on yleensä pieni, esim. $10, ja hyvällä mäihällä sattuu jotain tarpeellista kuten viime vuonna kestokuppi, take away-kahvin ostoon tarkoitettu keraaminen kannellinen muki. Joskus lahjaksi saa ihan turhaa muovikrääsää, joka päätyy saman tien kaatopaikalle ahdistuksen kera. Viime vuonna onnistuin loukkaamaan kollegaa kritisoimalla Secret Santaa sanoen, että itse tykkään enemmän declutterista eli turhan sälän eliminoinnista - kyseisen kollegan sivubisnes on tehdä itse kaikenlaista räätälöityä lahjatavaraa ja hän koki kommenttini bisneksensä arvosteluksi. No, ei voi aina mennä putkeen.

Suomiyhteisön tapahtumat

Omaan joulunviettooni kuuluvat olennaisesti Perthin suomiyhteisön tapahtumat sekä järjestäjänä että osallistujana. Eilen Suomi-kirkko järjesti perinteisen joululounaan, jossa tarjolla oli joulupöydän helahoito eli kaikki laatikot, kinkkua, rosollia, vihersalaattia, lihapullia, sinappia ja mitähän vielä. Tietenkin päälle runsas jälkkäripöytä piparikakkuineen, maustekakkuineen ja joulutorttuineen. Suomi-koulumme järjesti rinnakkaiset myyjäiset eli kaupustelimme karjalanpiirakoita, korvapuusteja, glögiä, kotikaljaa, kotitekoista sinappia, pipareita ja toffeeta, sekä niitä askarreltuja joulukortteja. Kävijöitä oli muistaakseni kuutisenkymmentä ja varainhankintakin tuotti mukavasti, eli ensi vuonnakin saamme tapahtumia kasaan.

Muita tapahtumia tälle joululle olisivat Suomi-koulun oma joulujuhla; sekä kirkon järjestämät kauneimmat joululaulut ja joulukirkko joulupäivän aamuna. Suomessa asuessani kävin melkeinpä joka vuosi joululauluja laulamassa ja joinain vuosina myös aattoyön kirkossa, täällä kumpikin tapa on jäänyt unholaan paljolti siksi, että joulu tosiaan tuntuu enemmän vappujuhannukselta kuin tunnelmalliselta, hämäränhiljaiselta joululta.

Jouluaatto

Jouluaattoa olemme tähän saakka useimmiten viettäneet E:n perheen kanssa, tänä vuonna (kuten monena muunakin) meidät on kutsuttu tietyn suomiporukan juhliin joihin olemme viimein menossa.

Osallistun Ulkosuomalaisten Joulukalenteriin eli yhteistyöpostauksiin joulukuun mittaan ja jouluaaton vietosta suomi-aussi-tyyliin tulee oma postaus juurikin jouluaattona, sitä odotellessa!

Joulukalenterissa on tähän saakka julkaistu:
Anniinankulma - Milano
H niinkuin Hausfrau - Düsseldorf

Jos aiemmat jouluni kiinnostavat, linkkejä täällä:
2011 Suomessa - miltä näytti Suomi tuoreen maastamuuttajan ja ulkosuomalaisen silmin?
2013 ranskalainen perhejoulu aussiauringon alla
2014 aussityöpaikan pikkujoulut
2015 joulu kaksin
2016 perhe ja kaverit joulunvietossa - tavallinen aussikombo, kutsutaan kylään sekä kaverit että perhe.

Joulutorttuja onneksi saa joululounaalla, ei tarvitse itse vääntää kaikkea!

Joulutuotteita myyjmässä. Sattumalta myyjällä ja asiakkaalla mätsäävät suomiasut! Alla joululounas katettuna, syöjiä vielä odotellessa. 





4 kommenttia:

  1. No niin sit se on tavallinen suomalainen joulu lounas,onko joulu sillejä? Ja munavoi karjalanpiirakoin?

    VastaaPoista
  2. Tänään tuli lumi britti turistitkin tyytyväisiä ettei ole crap joulu tunne...

    VastaaPoista
  3. Austraalian miehet voitti floorbool MM kisoissa Puolan suomalaisen valmentajan takia..

    VastaaPoista
  4. Eepi, ei ollut sillejä :D karjalanpiirakoita oli myynnissä kotiin vietäväksi, munavoit joutuu jokainen itse tekemään kaveriksi! Jaa enpäs tiennyt aussien floorball-voitosta, kiva!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!