Kyläelämää Galliassa

Asustelemme tällä hetkellä ranskalaisessa pikkukylässä ja tuli mieleen, että paikkaa voisi esitellä hieman. E:n perhe on asunut tällä samalla seudulla, ei kylläkään samassa kyläsessä, aina E:n syntymästä saakka. Sen pidempiä paikallisia juuria perheellä ei kuitenkaan ole, sillä E:n isovanhemmat ovat syntyjään algerianranskalaisia, Algerian itsenäistymisen ja sisällisodan jaloista pois muuttaneita. E:n äidin puolen suku puolestaan on Iso-Britanniasta.

Kylä on hyvin pieni, alle tuhat asukasta. Paikan kulta-aika ilmeisesti oli 1800-luvulla, jolloin asukasluku kolkutteli jopa puoltatoistatuhatta. Viimeisimpään sataan vuoteen asukasmäärä ei ole kertaakaan ylittänyt tuhatta. Täällä, kuten monissa muissakin pikkukylissä, hiipuvaan kirkonkylään elämänhenkeä puhaltavat britit. Ranskassa on edullisempaa lomailla ja asua kuin Iso-Britanniassa ja englantilaisia usein kiehtoo ranskalainen bon vivant-elämäntyyli: hyvään ruokaan, juomaan, seuraan, perhe-elämään ja juhliin keskittyvä olemisen taito idyllisissä maalaismaisemissa. 

Britit viettävät mielellään kesälomia Ranskan maaseudulla, ostavat kesä- tai kakkosasuntoja tai joskus intoutuvat hankkimaan AirBnB:n muille turisteille vuokratakseen. E:nkin äiti, eläköitymistä suunnitellen, toivoo myyvänsä oman pienen majoitusbisneksensä joillekuille innokkaille maahanmuuttajaenkuille, heidän uudeksi elämäntavakseen.

Suomalaisen yllätykseksi näinkin pienellä kylällä on kirkko, kunnantalo, kyläkauppa-posti, alakoulu ja pieni kirjasto. Lisäksi löytyy lampea ympäröivä puisto ja leikkikenttä, leirintäalue ja muutama kylänraitti ristiin rastiin. Koko kylä oikeastaan sijoittuu nauhamaisesti maantien varteen ja ydinkeskusta on ehkäpä sata metriä halkaisijaltaan. 

Lomakohteeksi paikka on erinomainen, koska se on niin luonnonläheinen ja hiljainen. Paitsi että naapureilla on vuohia, ankkoja, koiria, kanoja sekä kukko, ja kaikki edellämainitut osaavat mekastaa aika armottomasti tarpeen tullen. Kerran ihmettelin - en tosin täällä anoppilassa vaan toisaalla kyläpaikassa -, mistä kuuluu noin järkyttävä kirkuna, murhataanko jotakuta, pitääkö lähteä apuun? Kunnes pian selvisi, että sehän olikin E pikku-N:n kanssa, olivat käyneet katsomassa naapurimaatilan ankkoja ja ankat saivat paniikkikohtauksen taaperon yllättävästä ilmaantumisesta aidalle. Kauhuissaan oleva ankka kuulostaa ihan hätäapua kailottavalta ihmiseltä ja hyvä ettei tullut ambulanssia soitettua. 

Kuten mainittua, kylästä löytyvät peruspalvelut, mutta normaalisti asioimme hieman isommissa keskuksissa lähimailla. Ranskan maaseutu poikkeaa suomalaisesta siinä (luonnon ja viljelysten lisäksi tietenkin), että kyliä usein on kuin helmiä helminauhassa. Mihin edellinen loppuu, siitä seuraava alkaa. Lähin isompi kylä on noin vartin ajon päässä. Isompi tarkoittaa sitä, että siellä on linna (tottakai) ja yli kolmetuhatta asukasta. Eli metropolis! Lähimpään isoon kaupunkiin on tunnin ajo ja siellä onkin jo lähes puoli miljoonaa asukasta, yliopisto, katedraali, ratikkalinjasto, runsaasti ostoskatuja ja mitä nyt isoon kaupunkiin yleensä kuuluu. 

Ranskalaisia mielestäni usein kiehtoo ajatus oman maan antimilla elämisestä ja moni nuorikin ihminen hakeutuu kyliin asumaan, jotta saa pitää omaa kasvimaata tai ainakin lapsille leikkitilaa. Kyläkulttuuri ja maaseudulla asuminen ovat jotenkin tavanomaisempi, tavoitellumpi tai normaalimpi asia kuin ehkä suomalaisessa ajattelussa; Suomessa kaupunkilaiset saattavat usein haaveilla maalla asumisesta, mutta harva lopulta muuttaa. Toisaalta maaseutu sinällään on erilaista, kuten todettua: kylien eläväisyys on jotenkin taatumpaa täällä, ehkä ihan asukasluvusta ja mentaliteetista johtuen. Ranskassa on 67 miljoonaa asukasta, joten pienempiinkin taajamiin riittää eri tavalla populaa kuin harvaanasutussa Suomessa. 

Jäisinkö itse tänne maaseuturanskalaiseksi kaalinpäitä viljelemään? Tuskin. Olen kuitenkin sielultani enemmän kaupunki-ihminen, ja eritoten tämä anoppilan kylä on liian pieni makuuni. Jokin suurempi paikka voisi ollakin vaihtoehto, mutta Ranskaan ei mielestäni voi mukavasti asettua, jos ei osaa ranskaa. Oma ranskani yhä vain rajoittuu bonjour - coucou - croissant - linjalle. Keskusteluista ymmärrän jotain, mutten pysty osallistumaan. Korkeastikin koulutetut nuoret/nuorehkot ranskalaiset puhuvat harvoin englantia, tai vaikka osaisivat sitä, eivät oikein kehtaa ja aliarvioivat taitojaan. Toisaalta nämä pidemmät oleilut Ranskanmaalla ovat vahvistaneet vakaumustani, että pitää-alkaa-kunnolla-opiskella-ranskaa. En ole riittävän kurinalainen oppiakseni kännysovelluksista tai edes arkipäivän keskusteluista, ilman sanavaraston ja kieliopin ammattimaista tahkousta. 

Kuvakavalkadilla kyläkävelylle :)

Jokapäiväinen puuha: kiviä tai tammenterhoja sillalta alas puroseen. 

Huiiiih! Leikkipuistossa.

Kylänraittia keskustaan saavuttaessa.

Keskustassa on ensimmäisen maailmansodan muistomerkki, kuten yleensä kaikissa kylissä (I tai II sota, tai  kumpikin, yleensä muistettuna).

Matkalla puistolammelle.

Kylän kirkko.

Ranskalaistalo ikkunaluukkuineen. Sellaista taloa ei melkeinpä olekaan, jossa ei noita luukkuja ole. Modernimmeissa taloissa luukut ovat yleensä sähköisesti ylösrullautuvaa metallia. Pitää lämpöä tai viileyttä tarpeen mukaan, hämärtää sisätilat yöksi ja karkottaa pitkäkyntisiä.

Tämän seudun erikoisuus ovat luola-asumukset. Tässä vain luolaksi kaiverrettu varastotila, mutta ihmiset myös asuvat tällaisissa tai ovat rakentaneet ison oikean kodin kallion sisään. 

Kyläkeskusta koko komeudessaan. Kyläkauppa, bussipysäkki, kirkko, kunnantalo. Kunnantalon takana on alakoulu ja kirjasto. 

Tämän kylän kukkaisluokitus on Yksi Kukka. Kukkaisluokitus on ilmoitettu taajaman nimikyltin alla ja eniten ja parhaiten istutuksiaan hoitavien kylien luokitus voi olla neljäkin kukkaa. Mistä tämä juontuu, on vuosittainen kilpailu, jossa hienoimpia istutuksia hoitavat kylät saavat asiaan perehtyneeltä lautakunnalta arvosanan ja oikeuden käyttää kukka-arvosana-kylttiä. Tapa on ollut käytössä 1950-luvulta ja siihen osallistuu yli 4000 kuntaa maanlaajuisesti.