Miksi emme pääse kotiin Australiaan

Monet kyselevät meiltä, joko meillä on paluupäivä tiedossa Australiaan. No. Tämä on monta astetta monimutkaisempi kysymys kuin useimmat olettaisivat. Siispä avataan nyt tänne oikein valituspostauksen muodossa, miksi emme tiedä vieläkään, milloin palaamme kotiin. 

Hotellikaranteeni

Kaikki Australiaan ulkomailta saapuvat ohjataan poliisin toimesta hotelliin karanteeniin 14 yöksi (eli 15 päiväksi). Systeemi on ollut käytössä jo kuukausia, mutta se on tiukentunut jatkuvasti, koska muutamia lurkkeja on päässyt livahtamaan hotelleista karkuteille (paloportaat jne), ja Victorian osavaltiossa itärannikolla lähti tartuntaketju käyntiin hotellin vartijoista, jotka saivat tartunnan palaavilta matkustajilta. 

En vastusta karanteenia periaatteena, päinvastoin. Mutta oma ongelmamme sen suhteen on, että jokainen osavaltio toteuttaa sitä omalla periaatteellaan, ilman yhteisiä minimistandardeja. Länsi-Australia esimerkiksi veloittaa karanteenin kaikilta saapujilta riippumatta siitä, milloin lennot on ostettu. Meidän marraskuussa 2019 ostetut lippumme eivät kiinnosta ketään, vaan $4400 lasku napsahtaa karanteenin suoritettuamme. Muissa osavaltioissa maksusta voi saada vapautuksen tai alennusta, jos liput on todistettavasti ostettu ennen karanteenilain voimaantuloa. 

Raha ei ole ainoa este, vaan Länsi-Australian toteutusmalli. Muissa osavaltioissa ja kaupungeissa on ihan eri säännöt ja esimerkiksi Sydneyssä saatetaan perheille osoittaa huoneisto, jossa on peruskokkausmahdollisuudet eli edes jääkaappi ja mikro, sekä parveke. Queenslandissa puolestaan hotellien/vartijoiden/poliisien on myös järjestettävä päivittäinen wellness walk eli päästettävä karanteenissa olevat esim hotellin katolle happea haukkaamaan. Näin ei ole Perthissä. Perthissä ei ole lainkaan käytössä huoneistohotelleja, vaan perheetkin pannaan yhteen ainoaan huoneeseen. On mahdollista ostaa lisämaksusta kahden huoneen kokonaisuus väliovella, mutta siihen menee ekstraa $1600, kun muualla perheet ohjataan tällaisiin lähes automaattisesti. Perthin hotelleissa ei myöskään ole mikroa muista kokkausmahdollisuuksista puhumattakaan, ei aina edes jääkaappia. Parveke ei kuulu kuvaan eikä ihmisiä päästetä lainkaan ulos "tartuntariskeinä". 

Itse en käsitä, miksi muissa kaupungeissa ja hotelleissa pystytään luomaan järjelliset minimipuitteet kahden viikon vankilaan, Perthissä ei. Victoriassa sattunut tartuntaketju on luonut kasvavan paniikkimielialan ja mitä tiukempi eristäminen, sitä taatumpi suosio poliitikoille. Tämä on huono uutinen niille, jotka eristyksiin joutuvat. En ihan oikeasti käsitä, miten pärjäämme yhteen huoneeseen suljettuina, jos emme pysty edes päättämään omista ruoka-ajoistamme - hotelli toimittaa ruuat ja ruuat saa siis silloin kun hotelli ne ehtii tehdä. Joskus päivällinen tulee klo 23 tai aamupala klo 12, koska hotellilla on kiire. Aikuinen ehkä vielä tsemppaa tällaisen kokemuksen läpi, mutta miten teet sen superaktiivisen, huonosti nukkuvan, tuttuja rutiineja kaipaavan taaperon kanssa? 

Ainiin, karanteeniin ei kuulu minkäänlainen siivouspalvelu tai edes pyykinpesu: meidän pitäisi pärjätä rikkalapion ja nyrkkipyykin kanssa kaksiviikkoinen. Jotkut päätyvät ostamaan hotellihuoneeseen oman imurin ja mikron tavaratalotoimituksena, mutta mitä hel%%%n järkeä on siinä, että jokainen saapuva asiakas järjestää itselleen omat ja vie ne mennessään mukanaan tai heittää kaatopaikalle? Ihan oikeasti itkettää tämä järjenkäytön minimointi ja pelolla ratsastaminen. 

Teoriassa hotellikaranteenista on mahdollista hakea exemptionia eli poikkeuslupaa suorittaa karanteeni kotona. Luvan voisi saada terveydellisin tai pakottavin muin syin. Mutta Länsi-Australia on varmistanut, että hakuohjeita ei ole missään saatavilla. Tämä on räikeästi vastoin viranhaltijoiden velvollisuuksia läpinäkyvyydestä. Uutisista olen saanut riivittyä, että lupaa haetaan Länsi-Australian poliisin johtajalta (Police Commissioner), mutta miten, siihen minulle ei vastata edes poliisilta suoraan kysyessäni. Kaiken huipuksi luin, että hotellikaranteenin Länsi-Australiassa käyttöönottanut johtaja pystyi varmistamaan, että hänen oma poikansa palasi Iso-Britanniasta kotiin Perthiin ennenkuin hotellikaranteeni tuli voimaan. Koko tämä matkustuslupa- ja karanteenihässäkkä on täynnä erilaisia erityisjärjestelyjä, joista hyötyvät pelkästään rikkaat tai vaikutusvaltaiset, siitä lisää alempana. 

Alunperin yritimme lykätä paluuta ajatellen, että ehkä Australiassa otettaisiin käyttöön kotikaranteeni tai ainakin hotellikaranteeniin saataisiin jotkut kansalliset ohjeet, säännöt ja minimistandardit. Australiassa on tällä hetkellä käynnissä hotellikaranteeniselvitys tuon Victorian vuototapauksen vuoksi ja siitä ehkä seuraa joitain toimintaohjeita kaikille osavaltioille. Mutta. Tätä odotellessa tilanne alkoi kehittyä kannaltamme vielä huonompaan suuntaan. 

Lentorajoitukset

Heinäkuussa Australia päätti, että jokainen osavaltio ottaa vastaan minimimäärän tulijoita, riippumatta siitä, mikä kunkin tulijan henkilökohtainen tilanne ja syy matkustaa on. Perthiin saa saapua max 525 matkustajaa viikossa. Tämä äkkiseltään kuulostaa paljolta, mutta ei. Perthiin saa tällä hetkellä lentää 5 lentoyhtiötä pari kertaa viikossa, eli jokaiseen koneeseen otetaan n. 50 matkustajaa. Kun jumbojetissä on vain 50 matkustajaa, se tarkoittaa, että lentoyhtiö maksimoi lippuhinnat ja tällä hetkellä myynnissä on vain bisneslentoja, TAI jopa kymmenkertaisesti normaaliin nähden maksavia economy-lentoja. Jos Euroopasta Perthiin on normitilanteessa mahdollista päästä yhteen suuntaan jopa hintaan $700, nyt hinnat alkavat $7000:sta PER henkilö.  

Tämä ei edes ole tilanteessa pahinta. Koska kukin lentoyhtiö peluuttaa asiakkaita toisiaan vastaan, olemme jamassa, jossa economy-liput ostanut "bumpataan" eli jätetään kyydistä ja sanotaan, että lippusi ovatkin lennolle, joka lähtee kuukauden päästä. Tämän voi välttää ostamalla ökykalliit bisnesliput. Toisin sanoen lentoyhtiöt, ml. Qatar, Emirates, Malaysian Airlines ja Singapore Airlines, kiristävät matkustajia. Ne tietoisesti myyvät lippuja eli palvelua, jota eivät edes aio toimittaa. Lippuun painettu matkustuspäivä voi muuttua ilman mitään ennakkotiedotusta ja monet ovat saaneet tiedon vasta 24-48h ennen lentoa, että heidät onkin siirretty sinne kuukauden päähän. Ja taas, ja taas. Nettikeskustelussa olen tavannut monia, jotka on "bumpattu" neljäkin kertaa, eräs seitsemästi! 

Jos joku vielä ihmettelee, miksemme me kaikki palanneet maaliskuussa kuten Australian pääministeri ja osavaltioiden pääministerit jankuttavat, tämä on se syy. Koska lentoyhtiöt eivät ota meitä kyytiin. Media on sentään vihdoin havahtunut ongelmaan ja alkanut kirjoittaa aiheesta. 

Jos systeemi olisi edes järjestetty niin, että Perthiin lentää vaikkapa vain yksi kone niiden 525 matkustajan kanssa per viikko, kaikki paikat saataisiin tehokkaasti täyttöön ja economy-lippuja voisi myydä. Mutta ei. 525 paikkaa on hajautettu ja on ihan tuurista kiinni, onko juuri sinun lippusi se, joka "bumpataan", koska joku muu maksoi paikastaan sinun lennollesi enemmän. Ja naapurilentokoneella olisit saattanut päästä kotiin. Oman paluun voisi varmistaa vain ostamalla lipun jokaiseen viiteen lentoyhtiöön ja tähän ei normaali-ihmisillä ole varaa. 

Australian oma lentoyhtiö Qantas pistettiin teloille lähes ensimmäisenä, eli mitään kotiutuslentoja tai taattuja kotimatkalentoja ei ole mahdollista ostaa. Sama jos Suomessa olisi maaliskuussa suitsait päätetty, että Finnair lakkauttaa kaikki lennot ja ulkomailla olevat suomalaiset saavat hankkiutua kotiin jalkapatikalla. Australian saarimantereelle ei muulla pääse kuin lentokoneilla, joten tämä on luonut aivan järkyttävän pullonkaulan ja todella raa´an oppitunnin siitä, mitä seuraa, kun neoliberaali kapitalismi pannaan ratkaisemaan humanitääristä ongelmaa. Jokainen yritys maksimoi omaa voittoaan ja selviytymismahdollisuuksiaan, ihmisten hädästä, huolesta ja taloustappioista viis. 

Matkatoimisto

Olen aiemmin kertonut, että meillä oli marraskuussa 2019 ostetut maailmanympäriliput, joista kaikki lennot joko peruttiin tai emme pystyneet käyttämään, koska ko. maa sulki rajat eikä sinne päässyt. Meillä oli matkatoimistolta lentokuponkeja ja jonkin verran krediittiä. Yhteensä toimisto on meille yhä velkaa $8700 eli reilut 5500 euroa. No.

Matkatoimisto meni perjantaina konkurssiin eli sinne menivät kankkulan kaivoon lentokupongit ja rahat, ainakin toistaiseksi. Olimme juuri neuvottelemassa siitä, millä lennolla lokakuussa voisimme päästä kotiin ja ostaa liput matkatoimiston kautta. Ja krääääääääääääääääääääässssssshhhhhhhh. 

Voitte uskoa, että fiilis on jokseenkin batmanjokerinaurumainen. Ei voi olla edes totta enää tämä. 

Tarinasta voi oppia ainakin sen, että älkää hyvät ihmiset koskaan ostako lippuja pitkän ajan päähän, vaan vasta lähellä matkustusaikaa. En usko, että enää ikinä elämässäni ostan mitään palvelua, jonka on tarkoitus kattaa tai ajallisesti sijoittua useiden kuukausien, jopa vuoden mitalle. 

Matkatoimistovelkoja voimme vielä yrittää saada takaisin konkurssinpesän velkojina ja mahdollisesti luottokorttifirmamme kautta, mutta en pidä suuria luuloja tai toiveita yllä. Yhtään mikään suunnitelmassamme ei ole mennyt putkeen koko vuonna, joten alkaa olla pikkuisen sellainen pessimisti-ei-pety-asenne. 

Haluammeko yhä palata?

Toistaiseksi kyllä. Vaikka tilanteen hoito Australian valtion taholta ottaa päähän aivan satasella, on kotimme kuitenkin tällä hetkellä Perthissä, ihan fyysisesti tavaroineen, ja henkisesti ystävineen. Puhumattakaan elannosta eli työpaikastani. Se on tällä hetkellä ainoa taloudellinen henkireikämme, sillä mitään sosiaalitukia emme pysty saamaan mistään maasta. Australia ei auta ulkomailla olevia kansalaisiaan ja Australian lähetystö Pariisissa lähetti minulle erittäin kohteliaan haistatteluviestin sanoin: pysykää kärsivällisinä ja lainatkaa rahaa sukulaisilta, ystäviltä, kirkolta tai urheiluseuralta, jos olette ahdingossa. Ihan tosi, kiitti? 

Mielestäni pahinta tilanteessa ei edes ole kaikki taloudelliset tappiot ja henkinen stressi päämäärättömyydestä. Vaan se, miten Australian valtio on onnistunut lietsomaan tilanteen, jossa maassa jo olevat ovat jyrkästi sitä vastaan, että maahan saisi matkustaa, olitpa kansalainen tai et. Elämme rajatkiinni-politiikkaa nyt aivan konkreettisesti ja jos sitä joku Suomeen kaipaa niin mieti hyvä ihminen uudelleen. Se saatat olla juuri sinä, joka jäätkin rajan taa. Elämä on niin paljon tuurista kiinni eikä se aina mene niin, että eniten tarvitsevat tai ansaitsevat jotenkin saavat mitä tarvitsevat tai ansaitsevat. Ainakin Australiassa eniten apua ja joustoa ovat saaneet rikkaat ja kuuluisat, ml. laulaja Dannii Minogue, joka sai luvan suorittaa karanteenin omassa kartanossaan. Ja kaikki ne poliitikkojen hyvät ystävät ja bisnesmiehet, jotka ovat saaneet matkustuslupia ja karanteenihelpotuksia ihan suhteilla. Sellainen demokratia meillä. 

Tämä kokemus on kuitenkin henkisesti vaikuttanut kahdella tavalla ja toinen on, että koen todella suurta empatiaa ja auttamishalua pakolaisia kohtaan. Läheisen menetystä lukuunottamatta ei ole olemassa montaa hirveämpää asiaa, kuin joutua kodistaan karkotetuksi tai ei pääse takaisin, vaikka miten haluaa ja yrittää. Toinen on, että olemme alkaneet kyllä ihan vakavissaan miettiä, voiko Australia olla pitkällä aikavälillä kotimme,  jos se voi alkaa vetää vankilasaaripolitiikkaa sormia napsauttamalla. 

Tuntuu aika hurjalta, että yhtäkkiä Australian passi ei ole minkään arvoinen.