Karanteenipäiväkirjat, päivät 1-5

Hurraa, ensimmäinen kolmannes karanteenia on tänä iltana takana!

Karanteeni  lasketaan niin, että saapumispäivä on 0. Näin eristyksen pituudeksi tulee 14 yötä ja 15 päivää. Pois pääsee samaan kellonaikaan kuin mitä kone laskeutui Perthin kentälle, ainakin teoriassa. Realiteettitasolla kuulemma viivästyksiä tulee, koska kaikki samaan aikaan saapuneet pitää tsekata ulos ja muutenkin poislähtöön liittyy byrokratiaa jota en vielä tunne. 

Koska kaksiviikkoinen neljän seinän sisällä tuntuu ajatuksena aika puuduttavan pitkältä, olen jakanut sen kolmeen viisipäiväiseen pätkään. Enää kaksi sellaista jäljellä - huhhei.

Miten täällä on mennyt? Toistaiseksi odotettua paremmin. Pyysimme ja saimme väliovella yhdistetyt kaksi huonetta. Normisti meille olisi ollut tiedossa vain yksi, kahdesta pitää maksaa tuplahinta. Kuitenkin laskusta on mahdollista pyytää alennusta ja laitoin juuri äsken virallisen alennushakemuksen menemään, koska syymme lisätilaan on lääkärintodistuksella vahvistettu krooninen migreenini. Nukkumisesta ei tule mitään - ja päänsärky- ja lääkekierre on valmis - jos en pysty ottamaan lepotaukoja aikaerokukkuvasta taaperosta erillään. 

Millaista täällä on? Tila itsessään on ihan ok, vaikkakin hieman pölyinen kokolattiamaton takia. Toinen huoneista on olohuone-makkari isolla kylppärillä, toinen selkeämmin pelkkä makuuhuone. Meillä on kaksi tilavaa kylpyhuonetta muttei yhtään keittiötä. Pikkuinen ruokanurkkaus on, sisältäen astioita, teetä ja kahvia, sekä vedenkeittimen. Näillä mentävä. 

Ruuasta meille ei tule pula. Ruokaa tarjoillaan kolmesti päivässä ja saamme kolme annosta kerrallaan, joista taapero syö ehkä 1/4. Loput jaetaan aikuisten kesken. Olin ennakkoon kuullut paljon valitusta karanteenihotellien ruuan laadusta. Omasta mielestäni ruoka on kuitenkin ihan hyvää ja vaikka se ei koskaan tulekaan kuumana eikä meillä ole lämmitysmahdollisuutta - mikroa tai hellaa - ei se ole suuresti haitannut. Henkilö- ja makukohtaista. Liekö suomalaiseen koulu- ja työpaikkaruokalatarjontaan tottuminen alustanut siihen, että en edes odota gourmeta joka päivä, kunhan ravintoa ja vatsantäytettä saa. Lisäksi olemme jo nyt saaneet viisi paketillista tavaraa ystäviltämme ja kaikissa on ollut ruokaa. Meillä tulee olemaan kuivakaappi täynnä hyvän tovin vielä poispäästyämmekin!

Hotellin ruuat ovat meille sikäli helppo nakki, että meillä ei ole vakavia allergioita tai erityisruokavalioita. Välttelen maitoa iho-oire-syistä, mutta sekin on aika pientä. Mitä hotelli ei tarjoa, voimme tilata kotiinkuljetuksena ruokakaupoista, kuten ensi tilassa teinkin. Tuoreita hedelmiä ja kasviksia ei muuten saa, eikä lapsen tarvitsemaa kauramaitoa. 

Hupaisa yksityiskohta on, että melkeinpä joka care packagessa eli ystävien apukassissa on ollut siivoustarvikkeita. Niitä oli kuitenkin tarjolla hotellinkin puolesta, joten nyt meillä on kokoelma tiskiaineita, saippuoita, luuttuja ja kumihanskoja vaikka karanteerata jouluun asti :D 

E oli sitä mieltä, että suomalaiseen kansanluonteeseen ilmeisesti kuuluu ensin varmistaa puhtaus ja hygienia, ovathan kaikki pakaasit tulleet suomikavereiltamme. 

Miten pärjäämme taaperon kanssa? Yllättävän hyvin, vielä. Alkupäivät ovat menneet aikaerosta toipumiseen ja olemme nukkuneet miten sattuu. Yöllä on kukuttu klo 03-06 ja päivällä nukuttu vastaavasti iltapäiväkolmeen. Emme ole kauheasti yrittäneet pakottaa uutta rytmiä, koska sen oppimiseen ei nyt ole kiire. Kunhan kahdessa viikossa sopeudumme! Lapsi on ainakin vielä innoissaan uudesta paikasta ja sen kaikkien nurkkien, kolosten ja laatikostojen tutkimisesta. Saimme muuttolaatikollisen tenavalle suunnattua viihdykettä ja pärjäämme sen ja omien lelujemme kanssa oikein hyvin toistaiseksi. Kuvakirjoja löytyy liuta ja Netflixistä saa näkyviin lastenohjelmaa, kun tiukka paikka tulee. 

Tänään tosiaan tuli ensimmäinen kolmannes oleskelua täyteen ja myös ensimmäistä kertaa sellainen hetkellinen fiilis, että voivee, pakkoko täällä on jumittaa. Olo on kuitenkin enemmän positiivinen kuin turhautunut ja ainakin toistaiseksi porrasjumppa sohvalle, kämppää ympäri kävely ja taaperon kanniskelu ja leikitys ovat riittäneet liikunnaksi. Joogaa ja muuta oli tarkoitus tehdä mutta emmepä ole saaneet aikaiseksi. 

Mikäli kellään on sama karanteenikokemus perheellisenä edessä, suosittelen vahvasti tätä kahden huoneen mallia, vaikka siitä koituukin lisälasku WA:ssa. Joissain muissa osavaltioissa perheelliset saattavat saada asunnon/huoneiston samaan hintaan kuin muut saavat huoneen. Olisimme varmasti jo nyt aivan käkikelloina jos joutuisimme nukkumaan, syömään, leikkimään, lepäämään ja tekemään töitä kerrostettuina päällekkäin. Rahaa karanteeniin palaa joka tapauksessa tonneja, mutta onneksi siihen on  mahdollista saada puolen vuoden osamaksusuunnitelma. 

Olen muilta lukenut, että yleensä päivien 5-10 aikana seuraa jonkinasteinen notkahdus, peräti romahdus, mielialassa. Muutaman päivänhän kikkailee vaikka seipään nokassa ja loppupuolella ulospääsyn häämöttäminen tsemppaa. Mutta keskellä rutistusta saattaa iskeä fiilis, että tämä ei pääty koskaan ja seinät kaatuvat päälle. Osa karanteenissa olijoista on kokenut jopa sairaalahoitoa vaativia ahdistus- ja paniikkikohtauksia esimerkiksi ennakoimattoman klaustrofobian vuoksi. Osalle on tullut paha allergiakohtaus kokolattiamatosta tai hotellin ruuista, toiset eivät odottamatta kestäkään joko yksinäisyyttä tai pikkulastensa käninöitä vuorokausia yhteen soittoon. Toivottavasti tällaisiin episodeihin asti emme itse päädy.

Hotelliin kirjautuessamme saimme infopaketin, jossa annetaan mm. mielenterveys-apuluurin numero. Suoraan sanoen itse odotin, että minulle henkkoht tämä karanteeni olisi tosi ahdistava. E:llä on yleisesti pidempi pinna ja suurempi sietokyky hankalien olosuhteiden kanssa, kun taas itse mieluiten ratkon ongelmat saman tien tai kävelen pois paikalta, jos ratkominen ei ole mahdollista. Nyt täältä ei kävellä minnekään kylppäriä pidemmälle. Nämä ensimäiset päivät ovat kuitenkin menneet jopa euforisissa tunnelmissa, koska viimeinkin epävarmuuden tuoma stressi on haihtunut. Nyt on näin, asiat ovat edenneet, ei enää odotusta, junnausta, limboa. Sentään jotain varmuutta ja selkeyttä, vaikka ne ovatkin nämä ympäröivät neljä seinää!

Hyvää mieltä on todella paljon buustannut se, että meitä on niin paljon tuettu ja muistettu ystävien ja tuttujen toimesta. Sadat ihmiset ovat tykänneet ja kommentoineet näitä Pako Pariisista Perthiin - juttujani, ja olemme tosiaan saaneet jo paljon lahjoja ja tuenosoituksia. Sairaanhoitajat kentällä ja hotellilla toivottivat tervetulleiksi kotiin ja monet muut yhä ulkomailla jumissa olevat ovat virtuaalisesti tsempanneet ja riemuinneet kanssani somen tukiryhmissä. Eräs tuttava jopa leipoi ja toimitti meille karjalanpiirakoita ja munavoita! Tänään tuli ylläripaketti hyviltä ystäviltä ja siihen oli pakattu kotitekoisten herkkujen lisäksi käsinkirjoitetut kirjeet heiltä kaikilta. Aivan uskomattoman huomaavaista ja ihanaa. Useampiakin kotiinpaluujuhlia on jo suunnitteilla ja jälleennäkeminen hyvien ystävien kanssa innostaa laskemaan päiviä. 

Enää olo ei ole torjuttu ja ei-toivottu, millaiseksi se helposti muuntuu, jos yleistä raivokasta ja rajasulkuja vaativaa aussi-nettikeskustelua seuraa.

Miten tilanne täällä neljän seinän sisällä kehittyy, raportteja seuraa... alla raportointia kuvina.

Montako kertaa voi lajitella teepussit? Se nähdään pian.

E unohtui värittämään vaikka muksu juoksi pois paikalta.

Karanteenia varten ostettu junarata, hitti!

"Keittiömme".

Yhdessä kuvassa koko elämä.

Näkymä ikkunastamme Adelaide Terracelle, kadulle, jossa Perthin alkuaikoina asuin - kotiinpaluufiilis.