Kuka on vastuussa tekemisistäsi?

Viime kuukaudet Australiaa on puhuttanut väite, että Melbournea terrorisoivat "sudanilaisjengit". Sisäministeri jostain syystä kokee asialliseksi tätä väitettä levittää, vaikka faktapohjaisesti sudanilaiset tekevät 1% Australian rikoksista, 78% on ihan aussien ja uusseelantilaisten omia tekosia ja loput sitten eri kansallisuuksien. Täällä asuu n. 200 eri kansallisuutta, joten porukkaa on laidasta laitaan, suurin osa kunnollisia, osa vähemmän.

Tämä bloggaus ei ole asiasta rikollisuus siltään, vaan asiasta mitä "yhteisö" voi asialle tehdä - vai voiko juurikaan? Nimittäin näitä sudanilaisuutisia siivittää aina some-kansan vankka vaatimus, että sudanilaisyhteisön tulisi puuttua asiaan ja ratkoa ongelma yhteisönsä sisällä. Samaa linjaahan kuulee aina, kun johonkin tiettyyn etniseen tai kulttuuritaustaan kuuluva tekee rikoksen: miksei X-yhteisö puutu asiaan, tuomitse rikoksia, estä niitä tapahtumasta? X-yhteisö on selvästi kokonaisuudessaan rikollinen, koska ei estä jäseniään rikkomasta lakia. Näkyvin esimerkki varmasti tällä hetkellä on, miten muslimeista puhutaan, mutta X:n voi korvata ihan millä vain taustalla.

Kuulun itse ns. suomalaisyhteisöön Perthissä ja olen mielestäni jonkinsortin yhteisövaikuttaja eli aktiivinen järjestämään tapahtumia ja kokoontumisia suomalaisille. Eniten suomalaisia kerralla olen täällä tavannut Suomi-koulun ja Suomi-kirkon yhteisesti järjestämillä Suomen 100-vuotisjuhlilla viime joulukuussa - n. 170 ihmistä. Mutta, ovatko nuo 170 koko Perthin "suomiyhteisö" ja mitä se edes tarkoittaa? Täällä on suomalaisia tai suomalaistaustaisia monesta syystä, eikä missään ole tilastoa, paljonko meitä palloilee Perthissä yhteensä.

Osa käy ja lähtee esim. välivuodella, Working Holidaylla, etätöitä tekemässä, tai expattina jonkin firman lähettämänä. Osa asettuu aloilleen hieman pidemmäksi aikaa, opiskelemaan, työskentelemään, perhettä perustamaan. Osa on ollut Perthissä vuosikymmeniä, muttei ole kokenut tarvetta verkostoitua muiden suomalaisten kanssa, tai ainakaan sellaisten kanssa, jotka ovat tulleet paikalle myöhemmin. Oma arvioni Perthin seudun suomalaisista liikkuu missä vain välillä 200 - 1000 riippuen siitä, kuka lasketaan tai kuka haluaa tulla lasketuksi mukaan. Ovatko turistit suomiyhteisöä? Entä toisen tai kolmannen polven suomalaiset? Tai ne, jotka eivät koskaan osallistu mihinkään  yhteisiin juttuihin, kun heillä on omatkin paikalliset ei-suomalaiset piirit?

Suomiyhteisö ei ole sen enempää olemassa yhtenäisenä, yhteisesti asioista päättävänä heimoneuvostona kuin sudanilais- tai muslimiyhteisö.

Jokaisella tiettyyn taustaan tai ryhmään kuuluvalla on omat ympyränsä, eikä sama kieli- tai kulttuuritausta takaa, että kaikki tuntevat kaikki, tulevat kaikkien kanssa toimeen, noudattavat samoja tapoja tai jakavat jonkinlaisen saman yhteisen johtajan, joka sanelee, miten eletään. Jopa uskontokunnittain ihmisten välillä on rajuja eroja ja yksi muslimi tai yksi kristitty voi olla vakaumuksestaan ja elämäntavastaan ihan eri mieltä kuin toinen muslimi tai toinen kristitty.

Seuraa esimerkkitarina aiheesta, mikä on yksilön ja yhteisön suhde tilanteessa, jossa yksilö tekee idioottimaisen tai moraalisesti väärän päätöksen. Tarina on palasteltu yhteen täällä kuulemistani tositarinoista (ei tosin vain suomalaisille tapahtuneista).

Pekka muuttaa Perthiin toiveikkaana uuden uran ja uuden elämän suhteen, onhan hän kuullut kaupungista paljon hyvää tutuilta, jotka ovat jo sinne työllistyneet. Pekka aloittaa työnmetsästyksen Working Holiday-viisumilla ja pian tärppääkin. Ammattinsa vuoksi hän pääsee kokiksi ravintolaan. Pekka puurtaa pitkää päivää ja hyväksyy sen, että lakisääteisiä penalty rates eli ilta/sunnuntaikorvauksia ei makseta, koska yrittäjä vakuuttaa, että sponsoroi Pekalle työviisumin WH:n päätyttyä. WH:lla kun saa työskennellä vain 6kk yhdelle työnantajalle, kun taas työviisumilla viisumityypistä riippuen 2-4 vuotta, jopa pysyvästi Australiaan jääden.

Viidennen kuukauden kohdalla Pekkaa alkaa ahdistaa, kun viisumia ei näy eikä kuulu, mutta yrittäjä vakuuttelee, että paperityö on ihan käynnistymäisillään. 6kk tulee täyteen ja yrittäjä toteaa, ettei pystykään sponsoroimaan Pekkaa, voivoi, kiitos ja ei muistella pahalla.
Alkaa taas armoton työnmetsästys.

Työtilanne on huonontunut eikä Pekalle löydy vakipaikkaa ravintoloista, pelkästään satunnaista keikkaa, joka ei kata vuokraa ja elämistä. Aiempien kesätöidensä ansiosta Pekka löytää Gumtreestä eli nettitorilta paikan brick layerina eli muurari-laatoittajana. Homma ei ole lupauksista huolimatta ns skilled muurausta vaan hän lähinnä avustaa muuraria, sekoittaa betonia ja kantaa sementtisäkkejä ja painavia tiilipakkauksia päivät pitkät jopa +37 asteen helteissä. Tälläkin kertaa on puhetta sponsoroinnista, mutta Pekka on viime kerrasta viisastunut ja ottaa selvää myös muista viisumivaihtoehdoista voidakseen jäädä maahan WH:n jälkeen. Mahdollisin väylä on TAFEssa eli ammattikorkeakoulussa opiskelu, mutta kurssit maksavat lähes kymppitonnin ja hänellä ei ole sellaisia säästöjä kasassa.

Työmaa ei ole paras mahdollinen. Pekka kuulee joka päivä kuittailua aksentistaan ja epäilyä, että hän on vähän jälkeenjäänyt, koska englanti ei aina luonnistu. Asiasta välittämättä hän tekee tuplavuoroja ja raataa ylitöitä niin paljon kuin ehtii - tämä firma sentään maksaa ylitöistä. Mutta, Pekka alkaa huomata ongelmia palkkakuiteissaan. Kaikkia tunteja ei olekaan maksettu, Pekan palkasta puuttuu jopa 15% useampia kertoja peräkkäin. Pekka valittaa asiasta ja firma lupaa tarkkaan tutkia palkkakuitit. Pekan casual eli tarvittaessa töihin tuleva työsopimus kuitenkin päättyy ja loppupalkka ei tule tilille ollenkaan. Lopulta yritys ei enää vastaa Pekan puheluihin eikä palkkaa näy, ei kuulu. Pekalta puuttuu vielä tonni tarvittavasta summasta TAFEen, jotta hän voi hakea uutta viisumia ja jäädä maahan. Maastapoistumispäivä lähenee joka hetki.

Täysin kypsähtäneenä kokemaansa kohteluun, Pekka tapojensa vastaisesti pyöräilee työmaalle yöllä, rikkoo munalukon ja varastaa työkalupakin, jonka sisällön tietää arvokkaaksi ja panttilainaamokelpoiseksi. Jos ei palkka tule, se otetaan itse, hän ajattelee, helteen sumentamin aivoin.

Kysymys: mitä suomiyhteisön tulisi tässä tilanteessa tehdä? Miten estää suomalaista kettuuntumasta ja ottamasta oikeutta omiin käsiin? Eritoten, jos kukaan muu suomalainen ei edes tunne Pekkaa tai tiedä hänen kokemastaan kohtalosta?

Tällä en väitä, että jokainen rikos on yhtä "mitätön" kuin Pekan, tai että rikoksia ylipäätään pitäisi jotenkin yrittää puolustella, pehmennellä tai ymmärtää. Ei tietenkään. Lähinnä pohdin, miten realistista on odottaa jonkinlaista yhteisöneuvosto-asiaanpuuttumista, kun sitä myyttistä yhteistä heimoa ja heimojohtajaa perustuen samaan kieleen tai synnyintaustaan ei itse asiassa ole?

Enemmistön edustajana on usein helppo unohtaa, että vähemmistöt(kään) eivät ole henkilökohtaisissa tekemisissä kaikkien tai edes suurimman osan kanssa omassa "yhteisössään". Edes 170-päinen suomiyhteisö ei pysty vastaamaan "omiensa" tekemisistä, miten silloin monituhatpäinen tai jopa monisatatuhatpäinen porukka? Kun suomalainen tekee Suomessa rikoksen, vaaditaanko kaikkia suomalaisia tuomitsemaan se, tai puuttumaan asiaan jotenkin? Yleensä ei, koska asiaanpuuttuja on oikeutetusti poliisi ja tuomari. Jos asia hoidettaisiin jotenkin muuten, "heimona", lähestytään uhkaavasti oman käden oikeutta ja lynkkausmahdollisuutta, jotka eivät mitenkään kuulu sivistyneeseen yhteiskuntaan. Oikeusvaltioon ei myöskään kuulu ajatus, että eri kansankerroksille tai ryhmille on eri oikeuskäytännöt.

Mutta tarkoittaako yhteisön paine oman käden oikeutta? Eikö se pikemminkin tarkoita vaikuttamista, asiaanpuuttumista ennakkoon, tilanteen hillitsemistä? Kyllä, parhaimmillaan. Tätähän koko ajan tapahtuukin kaikkialla maailmassa, kun esim perheet, naapurustot tai koulut yrittävät vaikuttaa lasten ja nuorten käytökseen positiivisesti. Ei kuitenkaan ole realistista ajatella, että esim Perthissä koulua käyvän suomalaisnuoren käytökseen vaikuttaa eniten "suomiyhteisö" sen oman lähiyhteisön sijasta: perhe, koulu, naapurusto, harrastuskaverit sekä yhteiskunta ylipäätään sääntöjensä, lakiensa ja ohjeidensa muodossa.

Pointtini ei ole, etteikö yhteisöön kuuluminen ole tärkeää, tai etteikö samaan kieli-, uskonto- tai kulttuuritaustaan kuuluvilla ole keskenään verkostoja. Pointti on, että vähemmistöjen kohtelu "heimoina" ei ole hedelmällistä eikä realistista. Kuulumme kaikki moniin eri yhteisöihin ja kaikkein tärkein moraalikoodisto tulee maan laista, koska se on ainoa, jota voidaan lakiteitse velvoittaa noudattamaan.

Miten todennäköistä on, että suomalainen aktiivisesti puuttuu toisen tuntemattoman suomalaisen elämään, kun bussissa viereen istuminen on haaste? :D

Uutisvuoto Perth - mitä täällä tapahtuu?

Työnkuvani yksi osa nykyisin on lukea kaikki päivän uutiset: saan uutispalvelusta yhteenvedon kaikesta, mitä tv:ssä, radiossa ja paikallislehdissä uutisoidaan kunakin päivänä. Tämä on toisaalta kiinnostava ja hauskakin työ, toisaalta puuduttava. Ei uskoisi, miten moni uutislähde toistaa samat jutut kuin muutkin, ja hyvällä tuurilla sama juttu on uutisissa monta päivää ilman erityisempiä käänteitä.

WA:n osavaltiovaalien alla näin kaikki uutisoidut puoluekommentit ja vaalilupaukset, ja nehän vaihtelivat laidasta laitaan. Puolue A lupasi lisää laitureita jokivarteen, jotta perheet voivat onkia yhdessä (ja siten vähentää avioeroja ja lasten huostaanottoja, kuulemma. Toiveissa ainakin). Puolue B lupasi lisää eläinsuojia, jotta kotiväkivaltaa pakeneva puoliso tai lapsi voi viedä lemmikin jonnekin turvaan lähtiessään turvattomista kotioloista. (Perthissä ei käsittääkseni ole keskiverto-länsimaata enempää kotiväkivaltaa, mutta luonnollisesti vaalien alla perheiden hyvinvointi on yhtäkkiä arvossaan).

Puolue C lupasi uuden äänestyksen kesäajasta, jota WA:ssa ei siis ole käytössä. Siitä on äänestetty jo ainakin kaksi tai kolme kertaa ja ehdotus on aina torjuttu. WA:laiset eivät halua rukata kellojaan kaksi kertaa vuodessa, siitähän menevät kuulemma lypsylehmätkin sekaisin. Itse mielellään ottaisin kesä- ja talviajan käyttöön, koska talvisin pimeä tulee jo puoli kuudelta – aikainen ilta lyhentää päivän aktiviteetit. Puolue D puolestaan lupasi lopettaa hanaveden fluorauksen: idea, jota itsekin kannatan, mutta lopetin seuraamasta puolue D:tä sen jälkeen, kun he suureen ääneen julistivat, että ainoa oikea vesi tulee pullossa ja kaikki hanavettä juovat ovat muutenkin niin idiootteja, että sietääkin sitä fluoria lipittää. Hmm. Entäs se muoviroska, joka pullopantittomassa maassa kertyy...? Vesijohdot ja kotiin tuleva juomakelpoinen vesi ovat ylipäätään etuuksia, joista sietää pitää kiinni – läheskään joka maassa ei tätä luksusta ole.

Uutisia tänäänkin seuranneena bongasin seuraavat ongelmat, joita ei mielestäni Suomessa ole. Toisaalta, Suomessa on vastaavia kummallisuuksia, joita on vaikea selittää ulkomaalaisille. Kuten fakta, että suomalaisia hukkuu ennätysmäärin tiettynä päivänä vuodesta – puhun sinusta, juhannus.

Taloihin sisään rysähtävät tai jokiin uppoavat autot. Perthissä tapahtuu noin kerran kuussa, että joku humalainen tai muuten ajotaidoton rällääjä kolaroi jonkun omakotitaloon, yleensä tienristeyksessä, kun auto ei kääntynytkään toivotulla tavalla ylinopeudesta johtuen. Täkäläisten omakotitalojen pohjakaava on yllättävän yksioikoinen, eli usein (yksi) makuuhuone on kadulle päin, eteisen vieressä. Siispä pahimmillaan näissä onnettomuuksissa loukkaantuu tai jopa kuolee ihmisiä siihen, että joku ajaa päälle näiden nukkuessa omassa sängyssään. Itse olen vakaasti päättänyt, että jos koskaan ostamme omakotitalon, makkareiden on paras sijaita takapihan puolella.

Vaihtoehtoisesti Perthissä voi ajaa myös jokeen tai kanavaan, samoista syistä kuin edellämainittu. Tänään joku rysäytti laiturilta alas Mandurahissa, kanavakaupunginosassa, jossa omakotitalojen välillä on vesireittejä jokaisen omille veneille.

Katubandiitit. Nämä eivät ole tierosvoja sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan ihmisiä, jotka rynnistävät kadulta toiselle ”verge collection” eli rojunkierrätysaikaan, mylläten toisten rojukasoja kaaokseen saakka. Perthissä kerätään isompaa jätettä kuten rikkinäisiä huonekaluja ja kodinkoneita kerran tai kaksi vuodessa niin, että ne dumpataan ilmoitettuna päivänä kunkin talon eteen odottamaan jäteautoa. Koska päivä on yleensä arkipäivä, ihmiset alkavat kasaamaan rojujaan ulos jo edeltävänä viikonloppuna.

Mitä pidempään kama lojuu ulkona, sitä todennäköisempää on, että muut saavat idean tulla penkomaan kasaa löytöjen toivossa. Löydöt ja kierrätys sinällään ovat hyvä juttu, mutta moni bandiitti levittelee roskat laatikoista hajalleen, jättäen talon omistajan siivoamaan kiinteistönsä edustan, jopa monta kertaa ennen keräystä. Myös riehakkaat lapset ja teinit ottavat mielellään tavaraa, kuten toimistotuoleja, käyttöön rullaillakseen katua ylös alas, mutta tavarat hylätään leikin loputtua minne sattuu. Ei hyvä.

Kun aikoinaan Perthiin muutin kesäkuussa 2011, silloisessa asuinlähiössä oli meneillään keräyspäivä, josta en tiennyt ennakkoon. Ehdin jo kuvitella, että näinkö sikoja tämä koko kaupunki on, että jätteet vaan dumpataan kodin edustalle ja avot, hyvä on. Näyttää nimittäin karmealta läävältä ja ghetolta ne keräystä edeltävät päivät. Jätteistä puheenollen, asuinkerrostalossamme on ollut ongelmana viime viikot, että ihmiset jättävät roskapusseja lojumaan parkkihalliin (kellariin) siinä toivossa, että siivoja kantaa ne roskikseen katutasoon, siitä huolimatta, että hallissa on kyltti kieltämässä moinen. Millä logiikalla ja etuoikeudella ajatellaan, että on jonkun muun tehtävä kantaa minun roskani minne kuuluu? Tämä ylimielinen tapa ei loppunut, ennenkuin joku avulias naapuri käänsi eng.kielisen kyltin kiinaksi. Sattumaa? Tiedä häntä.

Liukuportaat. Näistä olen aikaisemminkin urputtanut, mutta Perthissä jostain hämmentävästä syystä on liukuportaita jumissa vähän joka paikassa JOKA PÄIVÄ. Asiaa ei niin huomaisi, jos niissä saisi kävellä normaaliin tapaan, mutta ei. Jos liukuportaat eivät liu’u, ne ilmeisesti turvallisuussyistä blokataan välittömästi eli rajataan muoviaidoilla käyttökieltoon. Juokse siinä sitten rautatieasemalla etsimässä toista väylää lähijunalle, joka lähtee minuutin päästä.

Jos liukuportaat liukuvat, niissä ei osata etikettiä. Täällä liikenne on vasemmanpuoleista ja myös liukuportaissa seistään vasemmalla, jättäen oikea laita vapaaksi ohituksiin. Eikö siellä kuitenkin joka viides törötä tattina oikealla laidalla, onnellisesti tajuamatta, että blokkaa kulkuväylän. Yleensä vielä korvanapit korvissa, jotta kohteliaankuuluvat excuse met menevät täysin ohi. Erityisen outo käytös, joka itseäni hämmentää, on kävellä reippaasti puoliväliin saakka liukuportaita, ja sitten parkata portaalle keskelle väylää. Loppuuko niin monelta kunto kesken vai missä mennään?

Kotimurrot. Tässä aihe, joka itseäni aidosti hieman pelottaa. Kun Suomessa tapahtuu murtoja, on yleensä kyseessä mökkimurto tai murtautuminen silloin, kun omistaja on esimerkiksi pidemmällä lomalla. Täällä sen sijaan – paljolti huumeongelman sivuseurauksena – murtomiehet saattavat tunkea sisään väkivalloin ja aseistautuneena. Murtoja ei tapahdu jatkuvasti, mutta riittävän usein silti, että täkäläiset varustautuvat asiaan esimerkiksi hälyttimen ja/tai vahtikoiran hankkimisella sekä järjestämällä talonvahdin (eli esim. jonkun tutun kotiin asumaan) lomien ajaksi.

Kun asuimme paritalossa Carlislen lähiössä ennen nykyiseen asuntoon muuttoa, voin tunnustaa, etten nukkunut erityisen hyvin koko kolmen kuukauden pätkän aikana, jonka siellä vietimme. Carlisle on toisaalta uneliasta eläkeläisseutua, toisaalta sosioekonomiselta asemaltaan keskitasoa alempana, eli potentiaalista huume- ja murtoaluetta. Lähikadulla tapahtuikin väkivaltainen autovarkaus (omistaja uhkailtiin veitsellä sivuun ja auto vietiin nenän edestä) siellä asumisaikanamme. Kerrostalo tuntuu kaikin puolin turvallisemmalta, koska on aika epätodennäköistä, että yksikään murtomies löytäisi juuri meille naapureiden näkemättä. Tsekkasin muuten tämän kirjoitettuani, mikä on asuinalueemme rikollisuusprosentti, ja siellä tapahtuu vain 2% kaikista rikoksista Perthin kaupungin alueella ja todennäköisin rikos on graffiti tai autovarkaus. Eli ei kummoistakaan gangsta-menoa, onneksi.

Toisaalta, hyvä muistaa ja muistuttaa, että uutisten pohjalta maailmasta saa tarpeettoman synkän kuvan. Toki kaikki nämä uutisoidut asiat tapahtuvat, mutta niin tapahtuu miljoona hyvää ja kaunista asiaa maailmanlaajuisesti päivittäin, jotka eivät koskaan pääse uutisiin. Eli autoista, hanavesifluorista ja murtomiehistä huolimatta Perthiin kyllä uskaltaa tulla käymään tai asumaan!

Sitäpaitsi, jos Perthissä alkaa pelottaa, ei täältä pääse äkkiä pois. Eli paras purra hammasta vaan. Kuvassa keskimääräiset lentoajat lähimpiin metropoleihin Australian ulkopuolella. Perth City Snapshot 2016.

Feikkiuutiset bloggarin näkökulmasta

Tämänkertainen aihe on ajankohtainen sekä maailmanlaajuisesti että minulle henkilökohtaisesti. Feikkiuutiset, väärän tai puolueellisen tiedon levittäminen, rasismi ja pelonlietsonta.

Itse näin bloggarina hämmästelen joka kerta, kun kuulen jonkun tutun kertovan (tai jakavan facebookissa) juttuja, jotka ovat peräisin tositotuus.com - tyyppisesti nimetyiltä "uutissivuilta". Bloggarina tiedän, miten monenlaisia blogialustoja on tarjolla, miten helppoa kenen tahansa on luoda oma sivusto, tehdä siitä aivan uutissivujen näköinen, ja alkaa suoltaa sivuille sisältöä sen kummemmin lähdeviittaamatta tai faktoja tarkistamatta.

Kun minulle sanotaan, että milloin mikäkin salaliittoteoria, muslimijuoni tai ilmastonmuuttumattomuuspropaganda "on totta, netissä oli ja näyttää todelta", en tiedä itkeäkö vai nauraa.

Olisin itse viimeiset kuusi vuotta voinut suoltaa mitä tahansa tuubaa ja valeita Australiasta, ja joku olisi senkin uskonut sillä perusteella, että "no se Anu kertoo omia henkilökohtaisia kokemuksiaan eli varmasti ne on totta". Uutisanalyytikot ja toimittajat puhuvat totuudenjälkeisestä ajasta, jossa totuus ei paina mittarissa, vaan se, miltä jokin uutinen näyttää ja kuulostaa, ja sopiiko se vastaanottajan maailmankuvaan. Jutuista tekee monelle "totta" se, että ne kuulostavat siltä, mitä itse uskoo jo valmiiksi syystä tai toisesta. Näin nämä asiat koetaan.

Jostain syystä vaihtoehtoisia uutisia lukevat ovat vakuuttuneita, että valtamedialla on agenda vääristellä totuutta, mutta bloggareilla ei voi olla mitään muuta agendaa kuin vain puhtaasti kertoa totuus.

Miksi olisi näin? Itse bloggarina tunnistan, että tavoitteitani ovat a) kertoa oma henkilökohtainen totuuteni siitä, miten asiat koen ja mitä elämässäni tapahtuu, mutta b) tunnistan myös, että tekstini ovat tietystä näkökulmasta, jota värittää persoonani, arvomaailmani ja valintani siitä, mistä haluan puhua. Eli jokainen meistä puhuu AINA jostain tietystä näkökulmasta ja arvoasetelmasta lähtöisin. Pahimmillaan vaihtoehtouutisbloggareilla on agenda, joko rahalla tai muilla sidoksilla ostettu, jossa muiden maailmankuvaa halutaan muuttaa rajusti ja huonompaan suuntaan - esimerkiksi syrjivämmäksi ja pelokkaammaksi.

Filosofian opiskelijana eräs viimeaikainen lause hyvästä elämästä ja hyvästä ihmisyydestä on leimautunut mieleeni:

Eettistä toimintaa on se, mikä lisää ihmiskunnan kokonaishyvinvointia, ja epäeettistä toimintaa on se, mikä lisää ihmiskunnan kokonaispahoinvointia. 

Simppeliä. Jos blogiteksti tai "uutinen" pyrkii jonkin ihmisen tai ihmisryhmän maineen mustaamiseen tai ihmisarvon alentamiseen, ei olla kovin eettisillä vesillä. Ammattitoimittajia sitovat eettisen tiedonvälityksen säännöt, eli heillä on kovempi motiivi ammattilaisuutensa säilyttääkseen raportoida vain sellaista, mille on oikeaa todistusaineistoa kuvitellun tai paisutellun sijasta. Huom. tämä ei tarkoita, etteikö väärinkäytöksistä tai rikoksista pitäisi uutisoida. Tietenkin pitää. Ero on siinä, miten uutisoi, ja mitä johtopäätöksiä vetää. Pidetäänkö kaikkia norjalaisia nykyään terroristeina Breivikin hulluuden takia?

Tästä päästään seuraavaan kysymykseen, eli yleistäminen, lokerointi ja rasismi. Onko oikein vai väärin niputtaa ihmisryhmät samanlaisiksi, jotta maailmaa on helpompi hahmottaa ja käsitellä? Näinhän kaikki teemme jossain määrin - suomalaiset ajattelevat olevansa tietynlaisia ja kun kaksi suomalaista juttelee suomalaisuudesta, sieltä löytyy yhteneviä oletuksia (vaikkakin myös eriäviä). Jos suomalaiset voidaan niputtaa yhdeksi porukaksi, miksei sitten somalit, muslimit, saksalaiset ja kaikki?

Täällä Australiassa kun aloittaa työt julkissektorilla toimistotehtävissä, ensimmäisellä viikolla täytyy tehdä kaksi kulttuuriaiheista perehdytystä: aboriginaalikulttuurin perustietous, ja monikulttuurisuuden perustietous. Ideana on, että koska maa on monikulttuurinen ja sisältää alkuperäisväestöä, kaikkien tulee tietää jotain siitä, miten tällaisessa maassa eletään sivistyneesti ja rauhanomaisesti yhdessä.

Koulutuksissa kerrotaan mielestäni fiksusti, että yleistäminen sinällään ei ole väärin (esim. ajatus, että suomalaiset tykkäävät saunoa, on yleistämistä, muttei pahanlaatuista sellaista). Siinä vaiheessa, kun yleistys tehdään ajatuksella "sinun tapasi ovat väärin, joten olet huonompi tai arvottomampi ihminen kuin minä, sinulla ei ole tai tulisi olla samoja oikeuksia kuin minulla", ollaan heilahdettu pahasti rasismin puolelle. Rasismia puolestaan ei toimiva yhteiskunta voi sietää, koska se johtaa syrjintään, väkivaltaan ja sitä kautta katkeruuteen ja koston kierteeseen.

Länsi-Australiassa käytiin eilen osavaltiovaalit ja ennakko-Jytky-hypestä huolimatta Aussilan Persut, Pauline Hanson- nimisen poliitikon One Nation (Yksi Kansa) puolue ei saanut yhtään paikkaa 59:stä alahuoneeseen, ja saattaa saada vain yhden paikan 36:sta ylähuoneeseen. Länsi-Australia ei välttämättä ole monessa mielessä mikään edistyksen mekka, mutta avoimesti rasistisen One Nationin vaalitappio osoittaa, että edes me Australian mittakaavassa hieman takapajuiset länkkärit emme usko hajottavaan, syrjivään ja pelkoa lietsovaan politiikkaan.

Luen nykyään työkseni raportteja ihmisoikeuksista, Australian elintasosta ja hyvinvoinnin kokemuksesta. Australia on monella mittarilla todella onnistunut valtio, mutta se ei syntynyt yhdessä yössä eikä täydellisenä. Nyky-Suomesta nyky-Australian erottaa assimilaatiopolitiikan eri yhdenmukaistamisen vaatimuksen lopettaminen. "Maassa maan tavalla" oli Australian virallinen linja 1950-luvulle asti, tarkoittaen valkoisen anglokulttuurin omaksumista: se oli pakollista myös aboriginaaleille, johtaen syrjintään ja raakoihinkin ihmisoikeusrikkomuksiin.

Nykyään maan virallinen linja on fair go for all, reilu peli kaikille, kaikki omalla tavallaan, mutta lakeja noudattaen. Yhdenmukaistamisen sijasta eri kulttuuri-identiteettejä tuetaan - esimerkiksi Perthissä on pantu viime aikoina paljon rahaa China Townin eli kiinalaiskorttelien kunnostamiseen, ja paikallinen Veikkaus eli Lotterywest tukee apurahoin eri kulttuurien omaa toimintaa ja yhteisöllistämistä, kuten Suomi-koulua.

Täys-onnela ei silti tämäkään ole. Raporttien mukaan maahanmuuttajanuoret Australiassa kärsivät muita useammin masennuksesta; ja aboriginaalinuorista ja homoseksuaalinuorista jopa 25-50% yrittää itsemurhaa, koska he kokevat, etteivät kuulu joukkoon eikä heitä hyväksytä. Niinkin nuorten kuin 8-9-vuotiaiden syrjimiskokemuksia lukiessa miettii väkisinkin, että miksi, miksi on oltava näin. Joukosta pois jättäminen on pahimpia asioita, joita ihmiselle voi tehdä psykologisena kidutuksena.

Siksi minulla ei riitä mitään ymmärrystä feikkiuutisia tai arvomaailmoja (äärioikeisto, puhun sinulle) kohtaan, jotka pyrkivät lisäämään kahtiajakoa ja pelon lietsomaa juopaa ihmisryhmien välille.

Feikkiuutiset ovat toisaalta muuttaneet ainakin yhden ihmisen elämän - minun. Taas maanaintaina uuteen työhöni sisukkaalla ajatuksella not on my watch. Ei syrjintää, jos minusta riippuu.

Auttaisikohan tällainen "ei totta" - nappi Facebookissa? Toisaalta, sitä varmaan käytettäisiin väärin... ikään kuin totuus olisi huutoäänestys.

Bileet, kaikki sileeks?

Eilisissä kaverin tupareissa yksi vieraista kysyi minulta, mikä on oudointa tai erikoisinta Australiassa. En siihen hätään keksinyt mitään erityisen kummallista tai eksoottista - alkuperäisenä puheenaiheena oli tuleva Kiinan-matkamme ja sen todennäköisesti aiheuttama kulttuurishokki. Vastasin kyllä, että itselleni kummallisinta on ollut aussien turvallisuushakuisuus ja se, että kaikkeen on protokolla eli toimintaohje.

Huhujen mukaan kaivosyhtiöissä ei saa edes kopioita ottaa ilman turvahanskoja, ettei tule paperihaava. Keskustelukumppanini vahvistikin tämän huhun puolittain, työskenteleehän hän itsekin kaivosyhtiössä. Kuulemma kopioita vielä saa ottaa paljain käsin, mutta sen sijaan saksia käyttäessä pitää käyttää hanskoja. Missä puolestaan ei ole mitään järkeä, koska hanskakätisenä sakset lipsuvat todennäköisemmin kuin ilman hanskoja! Puhekaveri tokaisikin: "typerät säännöt johtuvat pelkästään siitä, että kaivosala työllistää (muiden muassa) ne kaikkein mölleimmät - ne, joilla on takatukka mutta ei hampaita". Kuvaus oli koominen, todenperäisyydestä en tiedä. 

Nyt juhlien jälkeen mieleen tuli se erikoisin piirre. Ei todellakaan outo eikä huono, mutta erilainen kuin Suomessa. Kun aussit juhlivat, kaikki otetaan mukaan. Isovanhemmat, vanhemmat, teinit ja lapset aina vauvoihin asti. Itselleni ei olisi tullut kotimaan kamaralla mieleenkään ryypiskellä mummoni tai edes äitini nähden, saati alle kouluikäisten lasten nähden. 

Suomalaiset sukujuhlat ovat itselleni aina olleet kakkukahvittelua, ja tuparit ja muut rennomat bileet vietetään kavereiden kesken. Juju onkin siinä, että aussien grillijuhlissa, tupareissa ja muissa vastaavissa ei vedetä kännejä (ainakaan omassa kaveripiirissäni), vaan juodaan muutama lasillinen pitkin iltaa ja lähdetään ajoissa kotiin. Lapset (ja koirat, jos on) leikkivät jaloissa, syödään, juodaan, jutellaan ja nauretaan. 

Perheystävällinen ote näkyy kaikessa. Ulkoilmakonserteissa ja -elokuvissa on aina paljon lapsiperheitä, jopa aivan pienten vauvojen kanssa. Melu, isot porukat ja se mahdollisesti siellä täällä näkyvä alkoholi ei pakota lapsiperheitä kotiensa suojiin. Eilisissä pippaloissa oli työkaveri 3kk:n ikäisen vauvansa kanssa. Kysyin, että ovatko nämä tuparit pikkupojan ensimmäiset juhlat. Vastaus oli: "eihän toki, paljon ollaan jo iltoja istuttu pikkuveikon kanssa". Kun vauveli simahti, hänet aseteltiin olohuoneen nurkkaan omalle patjalleen sikeitä vetelemään. Muut seurueen lapset (1-4-vuotiaat) jatkoivat konttailua ja juoksentelua innoissaan kotiinlähtöön saakka. 

Kun ensimmäisen kerran näin kuukauden ikäisen vauvan baarissa, ajatus oli: "soittakaa nyt joku lastensuojeluun!". Vauvaperheen ystävät sen sijaan kerääntyivät pikkunyyttiä ihastelemaan, kaikki tilasivat ruokaa ja juomaa, viettivät iloisen alkuillan ja lähtivät kotiin. Tähän lie paras tarkentaa, että "baari" on aussilassa usein erilainen kuin Suomessa. Niihin tullaan sekä syömään että juomaan, ei pelkästään juomaan. Osa paikalla olijoista ei juo alkoholia ollenkaan, eikä kukaan taatusti sammu pöytään tai oksenna pöydän alle. (Näitäkin paikkoja taatusti on, en vain ole itse käynyt). 

Ristiriitaista on, että ausseilla on briteiltä periytyvä "otetaan rankalla kädellä"-maine, ja täälläkin binge drinking eli viikonloppukännit on tapa ja ongelma. Ero on lähinnä siinä, että binge drinking rajoittuu yleensä tietyille bilealueille kaupungissa, ja muut alueet ja tapahtumat ovat sitten koko perheen reviiriä. Iso ero aussien ja suomalaisten juomatapojen välillä on, että aikuisena kännissä toilailua ei katsota hyvällä. Nuortenkaan julkista humalaa saati antisosiaalista käytöstä ei siedetä lähellekään Suomen mittakaavassa. 

Pakko tunnustaa, että oma asenteeni perheellistymiseen on täällä muuttunut. Suomessa tuntui väistämättä, että elämä loppuu, jos lapsia saa. Ei pelkästään se biletys, joka ei itselleni edes ole kovin tärkeä asia. Mutta yleisesti kaikki sosialiseeraaminen, tapahtumissa käynti, ulkona liikkuminen, matkustelu, kaupungilla pyöriminen, harrastukset. Havaintojeni/ennakkoluulojeni perusteella lapsiperheen elämä rajoittuu työ-koti-koulu-marketti-akselille. Tapahtumat, joissa juodaan - otetaan nyt vaikka vapun juhlinta -, muuttuvat ennemmin tai myöhemmin kaoottisiksi ja epämiellyttäviksi ihmismassojen pinnan alla kytevän aggressiivisuuden ja ahdistuksen takia. Kuka sinne lapsensa uskaltaa viedä? 

Viime viikolla Perthissä uutisoitiin hääparista, joiden hääjuhla meni totaalisen pilalle, koska lähistöllä ryypännyt nuorisoporukka* alkoi häiriköidä ja lopulta hyökkäsi väkivalloin hääväen kimppuun, hajottaen paikkoja ja vahingoittaen ihmisiä. Tällainen käytös on niin ennenkuulumatonta ja anteeksiantamatonta, että täkäläiset - parille tuntemattomat ihmiset - keräsivät lahjoitusvarat kasaan, jotta hääpari saa tänä viikonloppuna viettää uudet, onnistuneet juhlat ilmaiseksi.  

(Huom. mitään varainkeräyslupia tai byrokratiaa à la Suomi ei tällaiseen hyvän sydämen eleeseen tarvittu). 

*ko. porukan agitaattorit olivat vastikään nuorisovankilasta vapautuneita, eli eivät ns. keskiverto-aussiteinejä. 

Suoraan Alibista

Viime viikolla sattui ikävänpuoleinen välikohtaus, onneksi harmiton (itselleni) lopulta. Olin matkalla töihin lähijunalla, kun eräällä välipysäkillä ei jatkettukaan eteenpäin, vaan vaunujen ovet lukittiin, asemalaituri täyttyi poliisipartioista ja tv-kuvaajista, ja poliisit ratsasivat kaikki vaunut. Mitään syytä ei annettu, vaan tiukkailmeiset poliisit poistuivat tarkistuskierroksen jälkeen junasta ja päästivät kyseiselle asemalle jäävät yksitellen pois vaunuista, matkaanlähtijät tilalle. Lähes täyteen pakatussa, lukitussa vaunussa istumista kesti noin seitsemisen minuuttia, eli riittävän vähän, jotta väki ei hermostunut, mutta riittävän kauan, että itse kukin ehti kehittää pientä huolestumisenpoikasta. Mistä voi olla kyse?

Juna pysähtyi matkalla Perthin keskustaan vielä nelisen kertaa ja jokaisella asemalla toistui jälleen sama näytelmä, eli poliisit kiersivät vaunut, tosin vaunuja ei enää lukittu. Lähellä päätepysäkkiä vierustoverini oli ehtinyt etsiä syyn selaamalla nettiuutisia kännykällä. Lähellä Maylandsin asemaa oli kerrostaloasunnosta löytynyt pariskunta kuoliaaksi puukotettuna, ja tekijä oli karkuteillä. Surmatut löytyivät aamuseitsemän aikaan, ennen kahdeksaa oli täysi poliisioperaatio käynnissä ja saartorengas tapahtumapaikan ympärille viritettynä. Tekijä - tuttavansa puukottanut huumehörhö - löytyi parin tunnin etsinnän jälkeen, ei onneksi junasta vaan päinvastaisesta suunnasta.

Täällä väkivalta- ja henkirikoksiin suhtaudutaan varsin vakavasti, kuten poliisitoimien nopeus ja laajuus kuvannee. Myös oikeuslaitos pyörii ihmeteltävällä nopeudella, sillä kyseinen raakimus oli oikeudessa jo seuraavana aamuna vastaamassa syytteisiin. Nyt riehuja on tutkintavankeudessa muutaman viikon, sen aikana valmistellaan virallinen syyte ja tuomio langetetaan oletettavasti kuukauden-parin kuluessa. Yleensäkin väkivaltaiset ryöstäjät ja murtautujat ynnä muut hullummat lainrikkojat ovat ensimmäisen kerran tuomarin pakeilla heti tekoaan seuraavana päivänä. Pohdituttaa, onko täällä työvoimaa sekä poliisissa että oikeusistuimissa nelinkertaiset määrät Suomeen nähden, vai miten systeemi pystyy etenemään tuolla tehokkuudella. Myös tuomiot ovat lähempänä ainakin meikäläisen oikeustajua kuin suomalaisrangaistukset, sillä esimerkiksi raa'asta pahoinpitelystä napsahtaa täällä neljä vuotta vankilaa, ehdonalaisia ei käsittääkseni tunnetakaan mistään uhrin koskemattomuutta loukanneesta teosta.

Luin tänne muutettuamme aluksi innokkaasti lehtiä, koska maailman tapahtumat lähellä ja kaukana kiinnostavat. Ihmetytti, miten paljon täällä vaikuttaa olevan rikollisuutta, ja olo olikin hivenen turvaton. Pian tajusin, että syy ei ole rikosten poikkeuksellisessa määrässä, vaan uutisoinnin mässäilytaipumuksissa. Uutiskynnyksen ylittävät lähinnä rikos- ja väkivalta-aiheet. Politiikasta, erilaisista päätöksistä, maailmantapahtumista, kaupungin kehittämisestä, uusista minkä tahansa alan hankkeista ynnä muista yleisistä aiheista joutuu kaivelemaan tietonsa. Ainakaan West Australian tai Perth Now eivät lukijoiden yleissivistykseen ja yleiseen maailmankiinnostukseen luota, pelkästään järkytys- ja kohuaiheisiin. Jos käsitykseni Suomesta olisi ollut Iltalehden, Alibin ja Seiskan varassa, aika kurjalta maalta olisi näyttänyt!

Lurjukset lukkojen taa, ajatellaan täällä. Perthin oikeustalon puiston portilta. 

6. Toisenlaiset lait

Tutustuimme lennolla Perthiin singaporelaismieheen, joka oli australialaistunut kymmenisen vuotta sitten. Hän mainitsi muuttonsa syyksi mm. sen, että täkäläinen työtahti on inhimillinen ja leppoisa, ylitöitä ei tavallisesti vaadita, ja viikottainen työaika pysyy alle 40 tunnin. Singaporessa sen sijaan 10-12-tuntinen työpäivä on kuulemma normi. Puheeksi tulivat myös Singaporen ankarat lait ja kiellot, kaupunkivaltiohan on tunnettu tiukoista säännöistään ja esimerkiksi siitä, että purkan sylkäisy maahan mätkäyttää kovat sakot.

Kanssamatkustajamme kertoi, että jos Singaporessa joku erehtyy töhrimään tai sotkemaan julkisia paikkoja ja jää teosta kiinni, tekijä on näytillä seuraavan päivän uutisissa putsaamassa sotkujaan. Suomen uutiset täyttyisivät joka sunnuntai humalaisten toikkarointien siivouksen kuvaamisesta. Kanssamatkustaja arveli, että vaikka lait ovat tiukat, ei 20 km pitkällä saarella mahdu asumaan muiden viiden miljoonan kanssa sovussa ilman niitä. "Länsimaissa siedetään ja sallitaan liikaa yksilönvapauksien nojalla", hän totesi. Olin ensin eri mieltä, mutta ehkä mielipiteessä onkin perää. Singaporessa ei kertaakaan tullut kaivanneeksi roskattuja katuja, tahmaisia metroja, töhrittyjä ja haisevia alikulkutunneleita saati uhittelevia känniläisiä.

Australian lainsäädännön eräs puoli on ollut täällä tapetilla viime päivinä, nimittäin oikeus takavarikoida rikoksentekijän omaisuutta rikoshyödyn minimoimiseksi. Takavarikointioikeus on laajenettu yllätyksellisiin mittoihin, esimerkkitapauksena murhasta elinkautiseen tuomittu mies, jolta takavarikoitiin tämän elinikäiset eläkesäästöt. Täällähän ihmiset kerryttävät eläkkeensä itsenäisesti, sillä työnantaja ohjaa palkasta tietyn summan työntekijän valitsemaan rahastoon. Herää tietenkin kysymys, onko elinikäisten säästöjen takavarikointi sittenkään oikein, summa ei edes päädy uhrin suvulle korvauksiksi. Elinkautinen täällä on maksimissaan 20 vuotta, joten tämä vanki päätyy vapautuessaan joko tyhjän päälle tai valtion elätettäväksi. Tapaus on herättänyt keskustelua siitä, onko takavarikointi sittenkään tehokkain tapa ehkäistä rikoksia.