Puhelinvastaaja
Mielestäni puhelinvastaaja on, jos ei paholaisen niin ainakin penteleen pikkuserkun keksintö. Miksikö? En ikinä osaa käyttää sitä tehokkaasti, ja Aussilassa ilman puhelinvastaajatoimintoa ei tule toimeen tai siis ei odoteta tulevan toimeen. Töissä on pakko olla puhelinvastaaja valmiudessa ja viesteihin odotetaan aina vastausta. Sama kotikännyn kanssa. Onhan se teoriassa helpompaa vain puhua viesti luuriin kuin näpyttää tekstari tai meili, joita suomalainen suosisi. Mutta viestejä on rasittavaa kuunnella läpi, koska ainakin itse jään aina jumittamaan valikkoon kuuntelemaan samoja viestejä uudelleen tai vahingossa deletoin ne, mitä tarvitsin. Viesteihin myös odotetaan vastaussoittoa, eli erittäin harvoin pääsee pälkähästä tekstarilla tai meilillä, jotka voisi kirjoittaa milloin vain, toimistoaikaan soittamisen sijasta.
Eilenkin tajusin, että minulla on neljä kuuntelematonta viestiä jostain toukokuulta. Kelasin samaa ensimmäistä viestiä läpi uudelleen ja uudelleen päästäkseni seuraaviin, koska en tiennyt/muistanut, miten valikossa edetään. Ihmiset jättävät yleensä puhelinnumeronsa vastaajaan ja senkin takia samaa viestiä saa junnata useasti, että saa kirjoitettua sprintterinopeudella luetellun numeron ylös. Aussilassa on tapana sanoa toistuvat numerot muodossa double tai triple, tälläviisiin: 99 on double nine eli tuplaysi ja 999 on triple nine. Tuo double ja triple keskellä numeron sanelua aina hämää ja jään ihmettelemään, kirjoitanko luvun 2 tai 3, noei.
Home
Suhtautuminen homeeseen on aivan eri maata Suomessa, Australiassa ja Ranskassa. Aussit ja ranskikset eivät moisesta pikkuongelmasta kuin home hetkahda suuntaan tai toiseen, kun suomalainen tuulettaa, hinkkaa, hankaa, pesee ja spreijaa, jotta homeitiöt kukistuvat kylppäristä, huonekaluista, kokolattiamatosta... Perth on keskimäärin hyvin kuivan ilmaston paikka, mutta näin kesä-syyskuun sadekaudella tuppaa kosteutta kertymään sinne ja tänne. Meillä on joka vuosi homehtunut sisällä jotain talviaikaan, Ikean lastulevylipastoista vaatteisiin. Kylppärin saumoissa kukkii home (tai levä?) väistämättä, jos niitä ei säännöllisesti käsittele.
Home on meillä ikuisuuskina, koska E:n silmissä kyse on mitättömästä ja luonnollisesta asiasta, joka enintään hiukan häiritsee nenukkia. Minun mielestäni taas jos home saa jostain vallan, se esine lentää kaaressa pihalle, ettei haitta leviä muualle (jos siis ei pysty pesemään pois). Nuo yllämainitut lipastot jumittavat edelleen kellarikomerossamme, koska en suostu ottamaan homeen kukittamia lipastoja takaisin asuntoon, kun taas E:llä ei anna luonto periksi heittää roskiin "ihan hyviä" huonekaluja. Varmaan seuraavan verge collection - eli kadunvarsi-kierrätyskeräyksen aikaan mokomat rojut "varastetaan" komerostamme... kjeh kjeh.
Tosin huomaan itsekin pehmenneeni homeen suhteen. Kun täkäläiset suomiystävät kertoivat, että heidän asunnossaan on hometta kylppärissä, lähinnä hymähdin ja annoin käsittelyneuvoja kloorin tai valkaisuaineen avulla. Myrkkyjä, joita en aiemmin olisi kotiini huolinut ollenkaan.
Kadunylitys
Kun kysyin E:ltä, mikä on hänen mielestään suurin kulttuuriero välillämme, tuli vastaus viipymättä: jaywalking eli kadunylitys paikoissa, joissa ei ole suojatietä (tai punaisia päin kävely). E:n mielestä on jalankulkijan velvollisuus ylittää tie siellä, mistä nopeiten pääsee. Suojatie, ei suojatietä, suojatie 10 metrin päässä, ihan sama, tästä mennään jos siltä tuntuu. Suomalainen menee suojatien laitaan odottamaan vihreää ukkoa kuuliaisesti. E myös huolehti puikkii autojonon lomasta, jos autot ovat pysähtyneet valoihin. Itse uskallan moista erittäin harvoin, koska a) pelottaa alle jäänti ja b) en halua osaltani mustata jalankulkijoiden saati pyöräilijöiden mainetta. E nimittäin tekee tätä myös pyörällä.
Ilmeisesti olen kuitenkin ranskalaistunut tai aussilaistunut tässäkin, koska Suomessa vieraillessa kaverit pidättelevät hihasta, että älä nyt siitä pouki ja odota hyväihminen valojen vaihtumista.
Sovitusta kiinni pitäminen
Rasittavin piirre ausseissa mielestäni on, että etenkin sovitut tapaamiset ovat noin-ehdotuksia lukkoonlyödyn sijasta. Kavereiden kesken yleensä pidetään sovitusta kiinni, mutta tuntemattomien kanssa on liiankin jouhevaa, ilmaantuako paikalle vai ei. Pätee remppamiehiin, joukkuelajien harrastajiin ja paikallisella nettitorilla kauppaa tekeviin. Toisinsanoen jos vaikkapa ilmastointilaitteen korjaaja sanoo tulevansa kahdeltatoista, hän todennäköisesti tulee kolmelta. Jos tarvitset jalisjoukkueeseesi tuuraajan ja löydät hänet nettifoorumilta, hän ei taatusti ilmaannu tuhannesta lupauksesta huolimatta. Nettitorin ostajista ehkä 1% on täysin ajoissa, loput tulevat katsomaan myymääsi tavaraa vähintään puoli tuntia myöhässä (siitä erikseen ilmoittamatta saati anteeksi pyytelemättä), osa jopa kolmekin tuntia myöhässä tai ei koskaan.
Tähän kulttuuriin tottuneena itse kämmäsin hienosti lahjoittaessani lampun nettitorin kautta. Sen pyysi omakseen Perthiin vasta muuttanut aasialainen perhe (en tiedä mistä maasta tarkalleen). Ensimmäisellä kerralla he tulivat tyhjää kolkuttelemaan, kun en ollut itse sovittuun aikaan kotona - he eivät varmistaneet tuloaan uudelleen, joten en olettanut, että oikeasti tulisivat. Toisella kertaa perheen isä odotti sateessa vartin, kun olimme jälleen sopineet ajan, mutta hän ei soittanut ovisummeria tai laittanut viestiä ollessaan kerrostalomme alaovella; kuvitteli, että tulen sitten kun pääsen, koska aika oli sovittu ja hän ei halunnut erikseen häiritä!
 |
| ja tottakai se perusero: aussi tai ranskis innostuu parityöskentelystä uuden ihmisen kanssa, suomalainen vaivaantuu. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!