Elämän merkkipaaluja - tuplasti aikuinen

Täytän tänä viikonloppuna 18v+18v ja siitä loihe miettimään, mitä tässä tuplasti aikuistuessa on saanut elää ja kokea ja aikaiseksi. Ainakin sen ällistyksen, että miten voi olla 18v siitä hetkestä, kun täysi-ikäistyin ja sain ajokortin. Häh haloo nyteinatsaa. 10v saattaisin juuri ja juuri uskoa. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän kaksi vuotta alkaa tuntua yhdeltä vuodelta ja puoli vuosikymmentä max. kolmelta vuodelta, kun taaksepäin katsoo.

Sama toimii eteenpäinkin, mikä on toisaalta hyvä. Edellisessä tylsässä työssäni kärsimätön minäni oppi suorastaan zeniläisen asenteen mestariksi, että hiljaa hyvä tulee, isompien juttujen saavuttaminen kestää vuosia, eikun muurahaismaisella sitkeydellä puskien eteenpäin. Siten monen vuoden urakka - esim sen useinmainitun väikkärin teko - onkin loppujenlopuksi pieni osa elämää.

Jos 18-vuotiaalle itselleni pystyisi antamaan vinkkejä, niin päällimmäiset olisivat: 1) sillä ei ole mitään väliä, pääseekö "oman alan töihin" ja 2) älä anna kenenkään lannistaa, kun on unelmista kyse.

Tietenkin on hyvä olla realisti, mutta realismi ei aina ole sitä, että kouluun-töihin-auto-omistusasunto-perhe, ainakaan kaikilla samassa järjestyksessä tai pelkästään Suomen rajojen sisällä. "Oman alan työt" puolestaan ovat niitä töitä, mitä saa, mihin oppii ja mihin kasvaa. Näin tuli taidehistorioitsijastakin ensin energia-asiantuntija ja sittemmin ihmisoikeusvalistaja, ohessa kaupunkisuunnittelun ja hyvän elämän tutkija. Ei nykymaailma toimi niin, että kaikki menevät opinnoista lompsis vain töihin ja pysyvät tismalleen samalla ladulla eläkkeelle asti.

Yritin kaivella muutamia virstanpylväitä 18:lta akuisvuodelta bloggaajaesittelymielessä ja päiväkirjamerkintänä. Kiva lukea kiikkustuolissa, jos tämä bloggerin alusta vielä silloin on olemassa saati silloisilla laitteilla saavutettavissa! :D

18v. Sain ajokortin. Hankin sen itse tienaamillani rahoilla Postin iltatöistä. Näpyttelin illat pitkät lukiopäivien jälkeen postinumeroita tietokantaan. En tiedä, miten edes työn sain, koska työhaastattelun testissä näppäilin joka numeron väärin, koska seurasin väärää numeroriviä, ja pisteeksi iin päälle kaadoin kahvit työhaastattelijan housuille. Ilmeisesti silloin oli työvoimapula.

19v. Valmistuin lukiosta ja hain ja sain opiskelupaikan Turun AMK:sta. YO-kirjoitusten jälkeen halusin eroon teorianpänttäyksestä, joten alakseni valikoitui kädentaitoja vaativa rakennusrestaurointi. Ensimmäisenä opiskelusyksynä oli kiva päristellä moottorisahalla hirsimökkityömaalla, raikkaassa ulkoilmassa. Aika pian kuitenkin teoria alkoi taas vetää puoleensa ja koulun arkkitehtuuri- ja taidehistorian kurssit viitoittivat, minne aloin haikailla.

20v. Lähdin ERASMUS-vaihtoon Budapestiin ja näen vieläkin unia tuosta kiehtovasta kaupungista. Unkari oli länsimaistunut vain vuosikymmen aikaisemmin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ja se oli hyvinkin eksoottinen paikka erilaisuudessaan suomalaiselle, joka ei ollut Skandinavian lisäksi matkustellut muualla. Arkkitehtuurimielessä en montaa kauniimpaa paikkaa tiedä kuin Budapest, koska lempiaikakauteni 1800-1900-lukujen taitteen tyyli on niin kokonaisvaltaisesti säilynyt.

21v. Hain ja pääsin Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan taidehistoriaa ja historiaa. Sittemmin haalin listalle myös muita kulttuuri- ja ihmistieteitä, kuten sosiologiaa ja journalistiikkaa. Jyväskylästä löytyi mahtava kaveripiiri, vireä ja kaunis kampus ja kaikin puolin ihmisen parasta aikaa. Jatkoin AMK-opintoja rinnalla ja suunnattomalla henkisellä tuskalla sain nekin paperit plakkariin myöhemmin. Seuraavat viisi vuotta kuluivat Jyväskylässä iloisissa merkeissä, koska rakastan opiskelua ja uuden oppimista, ja tietenkin mahtava kaveriporukka auttoi asiaa myös.

26v. Hain ja pääsin Kanadaan vaihto-opiskelijaksi. Yritin päästä Torontoon, Vancouveriin tai Montrealiin, mutta paikka aukesi pikkukaupungista Saskatchewanin osavaltiosta. Preerialla asuminen ei vastannut mielikuviani Kanadasta ollenkaan jylhien havumetsien ja Kalliovuorten maana. Kanada jäi mieleen maana, jota haluaisin nähdä lisää, mutta jommallakummalla rannikolla (lännessä Brittiläinen Kolumbia, idässä Ontario) tai siellä Kalliovuorilla. Biisonit, alkuperäiskansojen kivipiirrokset ja maisemat ylipäätään preerialla olivat kyllä nekin näkemisen arvoisia.

27v. Valmistuin yliopistosta ja pääsin töihin rakennushistoriakonsultiksi Kuopioon. Ne AMK:sta tuskalla hankitut paperit ja YO-koulutus päälle takasivat vuosiksi mukavasti töitä yhden hengen mentävässä asiantuntijakolossa kattaen koko Itä-Suomen. Työnäni oli ajaa ympäri pitäjiä tunnistamassa ja valokuvaamassa suojelustatuksen ansaitsevia vanhoja rakennuksia. Tästähän ei moni omistaja kuitenkaan tykännyt, koska rakennussuojelu monesti nähdään lähinnä kiusana, ei koko yhteiskunnan hyötynä. Kun isokokoinen mieshenkilö isokokoisen koiran kanssa kävi lähes kimppuun erään maalaistalon pihassa, tajusin, että paras tehdä jotain turvallisempaa.

30v. Kypsähdettyäni lopullisesti Suomen ilmastoon, jatkuvien YT-neuvottelujen yrityskulttuuriin, yleiseen negailumarinaan ja yleiseen omaan harmistukseeni siitä, ettei elämäni ole jotain enemmän (mitä, en silloin tiennyt), päätimme irtautua takavasemmalle Suomesta silloisen kumppanini kanssa. Myimme ja lahjoitimme pois kaiken omaisuutemme, irtisanouduin vakityöstä, hankimme Working Holiday-viisumit ja ostimme liput Australian Perthiin. Harvassa ovat ne vapaudenhuuman hetket, kun myy aterimia ja kattiloita kirpparilla ja saa niistä viisi euroa lisää matkakassaan. Suosittelen.

31v. Pitkä parisuhde tuli tiensä päähän, osittain Australian elämänmuutoksen tönäisemänä, mutta enimmäkseen yhteensopimattomuuteen kaatuen. Harvassa ovat ne yksinäisyyden hetket, kun olet muuttanut uuteen maahan puolen maapallon päähän perheestä ja kavereista, muttet halua kertoa heille, missä mennään ja miten vaikeaa on, ettei kukaan hätäile ja huolestu, kun eivät voi kuitenkaan auttakaan.

32v. Tapasin E:n, kun olimme molemmat hankalassa paikassa henkisesti. Asuimme kumpikin tahoillamme kimppakämpässä eivätkä asumiskuviot kämppisten kanssa sujuneet ongelmitta: milloin oli mistäkin erimielisyyttä, kahnausta ja stressiä, lopulta rahasta riitaa. E ei meinannut alkuun löytää töitä ja rahaa kului silti elämiseen jatkuvasti, tuttu kohtalo monelle vastatulleelle. Hänen piti valita joko paluu Tahitille töihin merentutkimuslaitokseen, tai jäädä Perthiin tyhjän päälle työttömäksi minun takiani. Valinta on historiaa ja vaikka se olisi voinut mennä pahasti päärynänmuotoiseksi kuten enkuksi sanotaan, jotenkin tuostakin tsemppasimme parempaa kohti.

33v. Tuntui ensimmäistä kertaa, että Perth on kotikaupunki. Olin löytänyt kavereita sekä paikallisista että perthinsuomalaisista, ja elämä alkoi asettua positiivisiin uomiin kaikin puolin. Löysimme kivan vuokrakämpän suosikkialueeltani Claisebrookista Perthin keskustasta pari kilometriä itään, ja täältä ostimmme myöhemmin myös oman asuntomme.

Siitä eteenpäin elämä on rullaillut mukavasti eteenpäin, vuoteen 35 voisi vielä mainita työpaikan vaihdon ja vuoteen 36 toivottavasti tulee mahtumaan jokin kiva käänne tutkijan ja/tai kirjailijan ominaisuudessa - uusin yritykseni on osallistua novellikilpailuihin. Vuosi 36 alkoi tupla-18v.-teeman mukaisesti kasinolla yökerholla bilettäen, jossa en ole siis koskaan vielä käynyt. Tänään tuntuu aika samalta kuin 18v.-synttäreiden jälkeisenä päivänä. Pizza maistuu, kuten myös päiväunet.
Useampaan otteeseen.

Eve - yökerho Perthin kasinolla. 

lloinen synttärisankari yössä.

Hauskaa oli, mutta ei jaksaisi joka viikonloppu tai edes joka vuosineljännes!