Bali - alkumatkan kankeutta

Kotona taas! Tavanomainen matkanuha tuli valokuvien ohella kotiintuomisina, joten otin loppuviikon saikkua parannellakseni itseni toimistokuntoon.

Ei-aivan-nappiin-mennyt laitesukellusyritys Amedissa Balilla lukkiutti korvani niin pahasti, että puhumiseen ja kuuntelemiseen perustuva kommunikointi ei onnistuisi tänään. Kirjoittaminen sen sijaan onnistuu ilman korviakin.

Reissu Balille sisälsi kaksi ennaltasuunniteltua etappia: kylät nimeltään Ubud sisämaassa sekä Amed pohjoisrannikolla. Lisäsimme päivää ennen kotiinlentoa pari ekstrapysähdystä Sanur - ja Kuta - rannoilla pääkaupunki Denpasarin molemmin puolin, nähdäksemme omin silmin Balin suosituimmat eli pahimmat turistirysät. Seminyak, aussien suosikki ja Balin Beverly Hills'iksi kutsuttu kaupunginosa jäi väliin. Tiedä haittaako.

Reissu lähti vähemmän luistavasti käyntiin. Kotona yrittämäni Air Asian netti- check in eli varausvahvistuksen muuttaminen lentolipuiksi ei ensin onnistunut. Heillä on todella kiero rastiruutuun-systeemi, jossa aluksi vaikuttaa siltä, että matkustajan on pakko ostaa matkavakuutus jo maksetun lentohinnan päälle. Lippuja ei pysty kotoa käsin tulostamaan ilman ostotapahtumaa.

Tapani mukaan tulistuin asiasta ja valitin Air Asian palautepalveluun, sekä yritin jättää valituksen myös kuluttajasuojaan: se paljastui lentoyhtiöiden omaksi keskinäiseksi sovitteluelimeksi. Tähän tahoon voi kuitenkin ottaa yhteyttä vasta, jos ongelma ei ratkea asiakkaan ja lentoyhtiön kesken. Eli voin urputtaa kuluttajasuojaan vasta, kun Air Asia virallisesti käsittelee valitukseni.

Saavuimme Perthin kentälle ennen puoltayötä, ilman lippuja pelkän varaustunnuksen kanssa, huuhkajalentoamme (lähtö klo 04:30) odottelemaan. Ajatus oli, että tulostetaan liput kentän check in - automaatista, jotka tietenkin joka kentällä on. Perthin kansainväliselle kentälle pääsee joko omalla autolla, kalliilla taksilla tai "kätevällä" kombolla paikallisjuna + paikallisbussi kotimaan kentälle + lentokenttäbussi kotimaan terminaalista parin kilometrin päähän ulkomaan terminaaliin.

Koska emme halunneet jättää omaa autoa viikoksi parkkiin emmekä haaskata matkabudjettia jo Perthin päässä taksiin, käytimme "kätevää" metodia, joka jo itsessään ärsyttää. En ole ilta- tai yöihmisiä ollenkaan, vaan alan nuokkua iltakymmeneltä. Jos en pääse kunnon yöunille keskiyöhön mennessä, muutun itkukärttyiseksi pikku ipanaksi. Merkit olivat siis hyvät.

Perthin melkein-modernilla kentällä ei tietenkään ollut sellaista asiaa kuin check in - automaatti.

Ilman lippuja ainoa vaihtoehtomme oli odotella passintarkastuksen ulkopuolella, kunnes kenttä- check in aukeaa kello 01:30 ja saamme sieltä liput tulostettuina. Passintarkastuksen toisella puolen, lähtöportin penkeillä, on tietysti mukavampaa kuin vetoisassa, meluisassa loisteputkiaulassa. Siispä toiveikkaana tutkin vielä netti- check inniä kentän ilmaiskoneella. Kappas kummaa, matkavakuutusruksin pystyi kuin pystyikin kiertämään klikkaamalla sivun alareunan pientä pränttiä (ei ollenkaan pakkomyyntiä...)!

Autofirman sponsoroima tietokone ei sisältänyt tulostinta, enkä myöskään saanut lippuja sähköpostiini kuten yleensä. Sen sijaan sain tekstarilla puhelimeeni viivakoodin. No yritetään tällä.

Passivirkailija vain tuijotti koodia ja sanoi, ettei meillä ole toiselle puolen portteja asiaa ilman paperitulostetta. Perthin kansainvälinen kenttä ei kuulemma hyväksy elektronisia lippuja missään muodossa, ei koodeina, ei sähköpostilippuina, ei minään. Kuulemma ei ole myöskään tulostinta tarjolla missään. Jaaha. Paitsi että ala-aulassa saattaisi sellainen jollain firmalla olla, jos kierrämme kyselemässä kaikki autonvuokrausfirmat ynnä muut. Tuumasta toimeen ja takaisin ala-aulaan.

Kiersimme aikamme kyselemässä tulostinta, tuloksetta. Viimein löytyi oikein tulosteita myyvä firma. Kopissa jäpötti tiukka ukko, joka suostui tulostamaan meille paperia hintaan $2/sivu, jos lähetämme dokumentin hänen sähköpostiinsa. Tämä ei tietenkään onnistunut, koska Air Asia ei lähettänyt minulle sähköpostivahvistusta. Olisi pitänyt pystyä tekemään check in uudelleen ukkelin koneella ja tulostaa prosessin viimeinen sivu. Ei pysty, ei onnistu, ei käy laatuun. Sähköposti sen olla pitää. Mikään muu järjestely ei nyt vaan ole mahdollinen.

Tässä vaiheessa, yhteensä tunnin lippusäätämisen jälkeen keskiyöllä, muutuin tuhkimosta rupisammakoksi, käännyin kannoillani ja marssin vessaan kiukuttelemaan ja itkemään turhautumistani.

Aina kärsivällinen E jäi asiaa selvittelemään parhaan kykynsä mukaan.

Kun sain itseni kerättyä lattialta ja palasin aulaan, siellä odotteli aurinkoinen E kahden lipputulosteen kanssa. Hän oli kuin olikin onnistunut tekemään check innin uudelleen puhelimellaan, ottamaan kuvakaappauksen puhelimen näytöstä, lähettämään sen itselleen sähköpostilla ja lopulta lähettämään tämän sähköpostin tulosteukkelin tarkoin vartioituun tietokoneeseen. Tadaa!

Seuraava esterata kohdattiin Balin lentokentällä. Ensimmäinen kohteemme Ubud on puolentoista tunnin matkan päässä Denpasarin lentokentästä, ja sinne ei mene busseja vaan pelkkiä takseja. Kentän ulko-ovella olisi nettitietojen perusteella pitänyt olla virallinen taksikoppi, josta saa ostettua kiinteähintaisen taksin Ubudiin. Nähtävästi eksyimme ovesta, sillä mitään taksikoppeja saati kiinteitä hintoja ei näkynyt, vaan sitäkin ahnaampi ja kirjavampi lauma yksityisautokuskeja. Siellä odottelivat typertyineitä yölentoturisteja saaliin toivossa.

Korppikotkalauma saartoi meidät saman tien ja koska itse olen tiukempi neuvottelija kuin E, katkoin tyrkky-yrityksiä alkuunsa. Kohtelias E jäi joidenkin kynsiin, kun ei kehdannut olla yhtä tyly. Taksin Ubudiin pitäisi maksaa noin 210 000 rupiaa eli 21 aussidollaria (15 euroa). E sopi jonkun roikkujan kanssa, että kuski vie meidät Ubudiin hintaan 240 000 rupiaa, mikä on kolme dollaria normaalihintaa enemmän - siedettävän rajoissa siis.

Trooppinen kuumuus ja yölennon rasitus sai meidät hyppäämään kyytiin sen sijaan, että olisimme palanneet takaisin kentälle sitä virallista taksia etsimään. Hyvin meni matka, Denpasarin kävelyvauhtiruuhkista huolimatta. Majapaikkakin löytyi, vaikka kuski näytti siltä, että näki kartan ensimmäistä kertaa elämässään, kun annoimme tulostetun Google-karttamme ajo-ohjeita varten.

Nolosti en tiennyt ennakkoon, että Ubud on tullut tunnetuksi kirjasta ja elokuvasta Eat, Pray, Love (suomeksi ilmeisesti Omaa Tietä Etsimässä, tähtenä Julia Roberts) ja onkin oikea jooga-taide-mindfulness-mekka. Jos olisin tämän kuuluisuuden tiennyt etukäteen, olisin saattanut nyrpistellä maineelle muoviseksi olettaen. Mutta koska en tiennyt, nautin tästä kauniista taiteelle, trooppiselle vehreydelle, kukille, meditaatiolle, vegeruokakahviloille, hipsteribaareille, tanssille, hieronnalle ja joogalle omistautuneesta kylästä täysin siemauksin.

Jos Ubud oli matkakohde, jonka päälle oli kirjoitettu isolla ANU, oli Amed ennakkoon tietämättämme paikka, jonka päällä vilkkui iso neonvalo-E nuolien ja alleviivausten kanssa.

E nimittäin rakastaa merta ja merenalaista maailmaa. Amediin tullaan uimaan, snorklaamaan ja laitesukeltamaan, koska matalissa vesissä elää tusinoittain erilaisia värikkäitä koralleja ja kaloja. Muutaman kilometrin päässä Amedissa, Tulambenin kylän edustalla, makaa hylkynä laivavanhus Liberty. Japanilaiset torpedoivat amerikkalaisen rahtialuksen toisessa maailmansodassa ja se haaksirikkoutui Tulambenin rantamatalaan.

Hylky on nyt täysin korallien peittämä kalojen koti ja mahdollisesti helppopääsyisin hylkysukelluspaikka koko maailmassa, eli sitäkin suositumpi. Vähänpä tiesimme ennakkoon, miten iso merkitys Amedilla tulee elämäämme olemaan. Siitä lisää pian.

Vaikka alkumatka taittui kankeasti, homma lähti luistamaan sitäkin paremmin perillä. Blogger ei jostain syystä suostu ymmärtämään, että iso osa kuvistani on pystysuuntaisia ja tunkee lähes kaiken vaakatasoon, joten alla muutamia Bloggerin kelpuuttamia akupaloja mahdollisesti parhaasta lomasta mies- ja naismuistiin.

Ensimmäisessä kuvassa uhrilahja, joita hindu-buddhalais-animistista uskontoa hartaasti harjoittavat balilaiset laittavat joka päivä kotialttareilleen, kotioven eteen, kauppansa eteen, myymiensä/vuokraamiensa tuotteiden eteen, auton kojelaudalle ja ihan kaikkialle onnea ja suojelusta tuomaan. Esi-isille ja jumalille voi antaa esimerkiksi kurkkupastilleja, kuten kuvassa.

Vesiallas alla ei ole uima-allas, vaan pyhä puhdistautumisallas. Kahvikuppikokoelma puolestaan kahviplantaasilta, jossa maistelimme erilaisia kahveja ja teetä - mukaanlukien maailman kalleinta kissaeläinkakkakahvia eli luwak-kahvia. Asiasta lisää myöhemmin :)