Asiointi Australiassa - varaudu näihin

Kun Australiassa yrittää hoitaa mitään virallista asiaa, oppii äkkiä, että a) mikään ei tapahdu sujuvasti eikä ensi yrittämällä, koska "sori ei onnistu/meni pieleen/ei voi mitään, mutta no worries!", mutta b) asiassa kuin asiassa voi neuvotella, koska ihmisiähän me kaikki olemme hyvine ja huonoine puolinemme ja päivinemme. Näytekappaleet 1-4.

1) Töissä on taas menossa vuotuinen raportointiaika, koska Aussilassa tilivuosi päättyy 30. kesäkuuta ja uusi alkaa 1. heinäkuuta. Toisin sanoen kaikkien firmojen, järjestöjen ym. budjetit lasketaan ja raportoidaan tuolta ajalta kalenterivuoden sijaan, samaten nippu muutakin infoa. Koska työpaikkani on valvova viranomainen, valvomiemme firmojen pitää syytää meille jos jonkinlaista paperitukkua näin vuoden päätyttyä. Nykyään sentään suurin osa sähköisesti. Kun neljä vuotta sitten duunissani aloitin, kaikki tuli kirjepostina ja kuka himputti niitä lippulappuja mapittaa ja tuhansien kirjeiden mappeja säilyttää, kysyn vaan?

Onneksi samaa kysyivät muutkin ja nyt ollaan siirrytty 70-80%:sti sähköiseen asiointiin ja arkistointiin. Mutta. Olipa raportin tultava paperilla tai meilillä, pitää se jonkun ensin täyttää. Niinpä joka heinä- ja elokuu minusta tulee tietotekniikka-helpdesk, ja toistan kerta toisensa jälkeen puhelimessa asiakkaille, että "kun menet sinne meidän nettisivulle, niin siitä kohdasta vesi kun klikkaa, löytyy kohta lisenssinhaltijat, ja siitä alta löytyy ohjeet ja manuaalit, ja siitä skrollaat aivan alas ja löydät excel-taulukkopohjan, jonka täytät ja palautat sähköpostilla meille, kiitos". Ja joka ikinen kerta saan samat saatesanat: niin kun teiltä ei tullut tänä vuonna sitä raportointiohjetta... Vakiovastaus: rouva/herra hyvä, kyllä se tuli, lähetettiin toukokuussa kaikille kuten kaikkina muinakin vuosina. Taisi olla vaan hieman liian aikaisin näin heinä-elokuuta varten. Hehheh, no worries.

Olen nyt neljä vuotta peräkkäin ihmetellyt, että mikä on kun eivät näytä oppivan rutiinia: joka vuosi lähetämme kaikille ohjeet, joka vuosi pitää täyttää hyvin samankaltaiset paperit, ja joka vuosi puolet firmoista on yhtä kujalla siitä, että ai tällasiako meiltä vaaditaan, ei oo kerrottu, ei oo tiedotettu, en tienny että tuohon päivään mennessä, mittään ei oo kuultu! Jotenkin tuntuu, että jos Suomessa vaikka verottaja muistaa jollain ohjekirjeellä, niin kyllä sen saannin enemmistö muistaa ja yrittää hoitaa asiat kuntoon eräpäivään mennessä.

Täällä (pelkästään Villissä Lännessä vai yleisesti Australiassa, en tiedä?) ei yleisestikään sähköpostia aina lueta eikä siihen aina vastata, vaan asiat saa taottua perille soittamalla tai kasvotusten kertomalla. Sitäkin kannattaa toistaa useamman kerran, että varmasti viesti painuu aivoihin. Eli jos olet esim. töitä vailla, älä kysele sähköpostilla. Et tule koskaan saamaan palkkaa mistään, kun sähköpostitse ei pääse edes vapaaehtoistyöhön. Nimimerkillä kokemusta on. Ausseilla myös yleisesti on yhä lankapuhelin, eli älä ihmettele, jos nettioperaattori ensimmäisenä yrittää myydä puhelin- ja nettipakettia. Pitää osata pyytää naked DSL eli pelkkä laajakaista.

2) Asiakaspalvelutilanteissa voi tapahtua aivan älyvapaita mokia, joita suomalaiset aspat muistelisivat ikuisuuksia ja menettäisivät niistä kasvonsa ja yöunensa. Eivät vaan täkäläiset. Sattuu ja tapahtuu, ja rapatessa roiskuu. Yleisin moka on, että soittopyyntöösi tai sähköpostiisi ei koskaan tule vastausta, vaikka olisit ns. maksava asiakas. Joudut itse soittelemaan perään ja jahtaamaan oikeaa henkilöä. Toisiksi yleisin moka on, että et saa mitä haluat, mutta rahat sinulta otetaan silti. Joudut taas jahtaamaan ja vahtaamaan, että rahat palautetaan tai saat muun hyvityksen. Esimerkkejä:

Tilasin vuokravälitysfirman kautta vara-avaimen. Maksoin ennakkoon, kuten vaadittiin. $60 eli 40 euroa, ei ihan pieni hinta avaimesta. Avain piti teettää itärannikolla tilaustyönä ja se piti noutaa vuokra-agentilta, ei postitettu kotiin. Hain avaimen bussilla töiden jälkeen, sytkytin takaisin kotiin, työnsin avaimen lukkoon.... tai siis olisin työntänyt, jos se olisi mahtunut lukkoon. Se oli leikattu millin pari liian paksusta levystä. Ei ollut tullut mieleen mitata sitä alkuperäistä avainta kunnolla. Soitin hiilenä agentille, että mitä tämä tällainen palvelu on. Agentti viileänä vastaa, että ei ole hänen ongelmansa, pitää palauttaa avain ja tilata uusi. Tuleeko hyvitystä tai alennusta? No ei, koska eihän hän sitä avainta tehnyt eikä voi rahoja palauttaa. En myöskään voi suoraan asioida avainfirman kanssa, koska "turvallisuussyistä" tietoja ei anneta eteenpäin. Jaaha. Eikun takaisin bussiin palauttamaan avain, ja uusi - tällä kertaa toimiva - tuli puolentoista viikon päästä. No kiitos sentään että tuli.

Esimerkki 2. Käytin autoa määräaikaishuollossa, ja koska edellinen huolto oli puoli vuotta sitten, oletus oli, että hinta on yhä sama. No ei ollut. Puolessa vuodessa hinta oli noussut satasella. Työn jälki oli myös huonompaa, eli ns. pesty ja puunattu auto oli imurilla nippanappa sutaistu ja pellissä oli yhä pihkaa tai ties mitä jäämiä, joita olisi pitänyt aavistuksen enemmän kyhnyttää irti. Valitin asiasta, sillä en erityisesti ihastunut faktaan, että meitä laskutetaan enemmän, mutta tulos on kehnompaa. Hintaa en saanut tiputettua - kuulemma tietyn km-määrän huolto nyt vaan maksaa enemmän, tiedä sitten oliko klassinen 'naista huijataan autoasioissa'-keissi. Mutta sain sentään lahjakortin uuteen pesuun ja putsiin, kovasti pahoitteluja sekä lupauksen kilpailukykyisestä hinnasta (-10% kilpailijoihin verrattuna) seuraavalle huoltokerralle.

Freelancer-pohjalta työskentelevä E, samoin kuin veljensä, törmäävät tämän tästä väärin maksaviin työnantajiin, eli saatavat, veroprosentti tai superit eli työeläkemaksut on laskettu ja tilitetty väärin. Niitä saa itse vahtia silmät kierossa ja vaatia oikein laskettuja tunteja. Näissäkin luvataan asian hoitamista välittömästi, mutta mitään ei tapahdu, jos ei itse potki ja soittele perään. Eli kun ongelman bongaa, saa olla aika varma, että 2-3 soittoa vaaditaan asian korjaamiseen. Aluksi rasittavaa, lopulta siihen tottuu. Ainakin tietää, että tulos yleensä syntyy, kun vain on sitkeä.

Hieno esimerkki tästä perään soittelun välttämättömyydestä tapahtui männäviikolla, kun Transperth eli Perthin bussi- ja junayhtiö veloitti matkakortiltani kymmenen dollarin sakon, kun heidän laitteidensa mielestä piippasin korttiani väärin. Odottelin lauantai-iltana laiturilla junaa, piippasin kortin lukijaan, muutin mieleni odotusajan pituuden takia (juna myöhässä yli puoli tuntia) ja piippasin itseni ulos. Kympin sakko. Mitvit?

Menin seuraavana päivänä eli sunnuntaina Transperthin toimistoon valittamaan asiasta, ja siellä asiakaspalvelija totesi, että kympin sakko menee aina, jos odottaa junaa yli vartin ja sen jälkeen muuttaakin mielensä. Koska teoriassa olisin ehtinyt siinä ajassa hypätä junaan, ajaa jonnekin, hypätä ulos, nousta toiseen junaan ja palata lähtöpisteeseen, ja jos he eivät sakottaisi, olisin saanut moisen huviretken ilmaiseksi! Ajatella. Tästä hiillyin, sillä a) odotin junaa Transperthin vartijan katseen alla rehellisesti ja kiltisti ja b) ärsytti, että saman tien leimataan huijariksi, jos haluaa vääryydellä riistetyt rahat takaisin. Aspa lupasi palauttaa kymppini, mutta vasta, kun sanoin, että voin kyllä tässä soittaa Transperthin asiakaspalveluun ja pyytää jotain ylempää henkilöä luurin päähän. Palautus kuulemma saattaisi viedä vuorokauden. Kiitin ja lähdin. Sainko rahat?
No en.

Keskiviikkona laitoin vihaista - mutta asiallista - palautetta Transperthin valituslootaan, että mitä tämä tällainen pelleily on ja miksi asiakasta rangaistaan junan myöhästymisestä? Rahat kilahtivat kortille saman tien, mutta selityksen kera, että "yleensä rahojen palautus vie seitsemän arkipäivää". Ai, no miksi sitten ensimmäinen aspa lupasi ne vuorokaudessa, ja miksi sain ne heti valitettuani uudelleen? Opin tästä vain sen, että aina kannattaa sitkeästi pitää oikeuksistaan kiinni ja ottaa uudelleen ja uudelleen yhteyttä. Kyllä siellä joku lopulta antaa periksi.

Asia #2, jonka olen näistä oppinut, on aina antaa palautetta (melko) välittömästi ja ääneen tai kirjallisesti, ei suomalaiseen tapaan selän takana yksikseen tuohtumustaan mutisten. Olen jopa puoliksi päässyt yli suomalaisten helmasynnistä eli pelosta ilmaista negatiivinen mielipide kampaajalla, jos tulos ei ole toivotun kaltainen. Tosin kun viimeksi pyysin kampaajaa parantelemaan luomustaan, jossa otsatukka oli vino ja sivut erimittaiset, ja vastaus oli "ei tälle voi tehdä tän enempää kun sulla on tossa tollainen pyörre", annoin olla. Ja kuin kuka tahansa itseään kunnioittava suomalainen, vaihdoin kaikessa hiljaisuudessa kampaajaa.

3) Toisaalta, joustoa ja neuvotteluvaraa löytyy yllättävistä paikoista. Autan E:n keskimmäistä veljeä Vetassess-arvioinnin hakemisessa, eli ammattipätevyyden todistamisessa viisumia varten. Siihen tarvitaan ammattitutkintotodistus (virallisena käännöksenä tottakai, jos ulkomainen), kaikki relevantit työtodistukset sekä muut työpaikan varmistuspaperit, kuten palkkakuitteja, veropapereita, suosituskirjeitä ja simmottii. Ohjeistus on ankaraa, tyyppiä "jos et lähetä koko pakettia heti täydellisenä, emme ala kyselemään perään vaan hylkäämme hakemuksesi".

Täytin lomakkeet netissä ja lähetin hakemuksen liitteineen tulosteena perään, kuten ohje kuuluu. Pian sain soiton: olen hakenut vääräntyyppistä arviointia, joka ei käy viisumitarkoituksiin. No worries, luurista kuuluu, muutetaan kategoriaa lennosta. Mikä saisi olla? Harhaanjohtavasti viisumitarkoitukseen tehtävä pätevyysarviointi on nimeltään offshore assessment eli maan rajojen ulkopuolinen arviointi, vaikka maassa jo olisikin. Saan rastin oikeaan ruutuun virkailijan ohjaamana. Myöhemmin tulee uusi soitto: osa liitteistä puuttuu. No worries, lähetä skannatut paperit meilillä. Pian tulee kolmas soitto: maksu ei ole mennyt läpi. Selviää, että pankki on sulkenut luottokorttini, koska joku oli yrittänyt kaapata korttini tietämättäni (tästä lisää toiste). No worries, ilmoita uusi korttinumero, kun saat uuden kortin. Palataan asiaan!
Hyväksytty arviointi tuli viikossa maksun läpimenosta.

Tässä tapauksessa joustavuus johtunee enimmäkseen siitä, että pelkkä papereiden arvioituttaminen maksaa 600 aussirahaa ja seuraava pakollinen askel, tekninen haastattelu, kustantaa $1400. Hyvää bisnestä Vetassessille, koska ilman pätevyystodistusta ei ole asiaa viisumijonoon. Viisumihaku puolestaan maksaa vähintään kolme tonnia - eikä se summa sisällä pakollisia oheistilpehöörejä, kuten lääkärintarkastusta, rikosrekisteriotetta jii än ee.

4) Joustonvaraa saattaa löytyä sellaiseltakin taholta, joka ei halua riistää sinua puille paljaille. Kuten kerroin aiemmin, kävin kansalaisuustestissä ja sain siitä täydet pisteet. Sain pian kirjeen oikein Immigraatio- eli maahanmuuttoministeriltä, että onneksi olkoon, sinut on hyväksytty Australian kansalaiseksi. Mutta jotta kansalaisuus astuu voimaan, minun pitää osallistua kansalaisuusseremoniaan ja vannoa vala Australialle. Seremonian järjestää oma kotikunta, omassa tapauksessani City of Perth. Seremonioita ei ole joka päivä eikä viikkokaan, vaan kerran parissa kuussa. 

Tajusin äskettäin, että suomipassini menee vanhaksi syyskuun lopussa, ja meillä on suunnitteilla ulkomaanloma marraskuussa. No milläs matkustan, jos suomipassista on veto loppu, uuden saan vain Canberran lähetystöön lentämällä (ja siitä pitkän pennin maksamalla), ellen sitten ehdi nipin napin saada aussipassia? Sitä voin hakea vasta kun seremoniassa jaettava kansalaisuustodistus on räpylässä. Tuskailin, että aijaivoivoi tästä mitään tuu, kunnes kollega kuuli ja kehotti soittamaan City of Perthille ja kertomaan tilanteen. Hän tiesi omasta kokemuksestaan kertoa, että joskus seremoniaa saa nopeutettua, jos oikein kauniisti pyytää. Ai? 

Numero googlesta, luurin päähän erittäin avulias rouvashenkilö, joka välittömästi tilanteen kuultuaan lupasi yrittää järjestää minut seuraavaan seremoniaan 24. syyskuuta. Hän vakuutti, että jos vain siihen saavat minut, ehdin hyvin saada passin ennen marraskuun puolivälin matkaa. Varmistus seremoniapäivästä tuli seuraavana päivänä. Ensiluokkaista toimintaa. Eli mahdollisesti seuraava reissu tapahtuu Australian kansalaisena ja pääsen nopeutettuun passijonoon paluumatkalla, jee!*

*Tosin, nopeutuksessa ei ole tässä vaiheessa paljoa järkeä, koska E joutuu jonottamaan ulkkarijonossa vielä pitkälle ensi vuoden puolelle.

Paperinpyörittelyn sijasta täällä halutaan pitää hauskaa. Kuvituskuvat viimekesäisestä jättivesiliukumäki-tapahtumasta. Siinä yksi keskustan pääkaduista suljettiin viikonlopuksi, mäki päällystettiin muovilla ja tadaa, ennätysmäisen pitkä vesiliuku oli valmis. Ja eikun monituhatpäinen porukka vauvasta vaariin jonottamaan ja uimarenkailla laskemaan. Ei ollut ilmaista lystiä mutta ei ökyhintaistakaan. Muuten oli riehakasta, mutta mäki olisi saanut olla jyrkempi ja vauhti kovempi!