Pyöräpuolue, eläinoikeuspuolue vai ampujien puolue?

Australiassa on meneillään vaaliviikonloppu ja tänä vuonna oli ensimmäinen kerta, kun minäkin sain äänestää Australian kansalaisena. Joten tässäpä ihmettelyä, miten toisen maan (kuin Suomen) äänestäminen tapahtuu ja miten paikat jaetaan. Ei nimittäin ole ihan itsestäänselvää ja Wikipedian vilkuilusta huolimatta en ole täysin kärryillä, miten systeemi oikein toimii.

Alkajaisiksi, Australiassa äänestetään edustajia edustajainhuoneeseen (House of Representatives) ja senaattiin. Suomessahan äänestetään eduskuntaan ja sieltä keskuudesta nousee sitten hallitus sen perusteella, mikä puolue pääsee vaalivoiton perusteella hallitusta muodostamaan. Edustajainhuoneessa on täällä 150 jäsentä ja senaatissa 76, joihin kumpaankin äänestetään henkilöitä erikseen, vaikkakin yhtä aikaa. Käynnissä on toisin sanoen kahdet vaalit. Ei siis mene niin, että noista 150:sta valitaan 76 senaattiin, vaan ehdolla ovat eri ihmiset kumpaankin ja yhteensä populaa parlamentissa on 226.

Tämä Brittilästä tuttu ala- ja ylähuoneajattelu ei ole vieläkään itselleni auennut eli mikä on tarkalleen edustajainhuoneen ja senaatin tehtävien ero. Ainakin lakiehdotusten tulee läpäistä kumpikin huone ennenkuin niistä tulee lakeja.

Suomalaiselle hämmentäväksi homman tekee se, että senaatti ei ole hallitus, vaan erillinen elin edustajainhuoneen rinnalla. Käsittääkseni hallitus tulisi muodostaa pelkästään edustajainhuoneen jäsenistä, joiden työtä senaatti sitten valvoo. Ilmeisesti ei kuitenkaan ole kiellettyä tai kirkossa kuulutettua etteikö senaattori voisi olla ministeri (tästä nimittäin löytyi debattia vuodesta 1891 lähtien netin syövereistä).

Hallituksen saa muodostaa se puolue, joka voittaa vaalit, eli saa kasaan uskottavimman porukan määrältään 76, jotka voivat onnistuneesti eli vähiten riitaisesti hallita. Australia on käytännössä kaksipuoluemaa, vaikka pieniä puolueita onkin olemassa ja jokunen niistä on jalan oven väliin saanutkin sekä senaattiin että edustajainhuoneeseen.

Puolueita olisi tänä vuonna ollut valita esimerkiksi Australian Pyöräilijäpuolue, Eläinten oikeudet - puolue, Metsästäjät ja Kalastajat - puolue, Terveys - (eli rokotusvastaisuus)puolue, Seksipuolue (libertaari- eli rajoittamattoman yksilönvapauden puolue), Uusiutuvan Energian Puolue, Taidepuolue (jota äänestin, mm.) sekä liuta yhden ihmisen nimen ja persoonan ympärille koottuja puolueita, kuten Bob Katter, Glen Lazarus, Nick Xenophon jne.

Äänestäminen ja ääntenlasku on suomalaiselle hämmentävää, ellei peräti turhauttavaa seurattavaa. Täällä nimittäin ei äänestetä vain yhtä henkilöä, vaan kaikki omassa osavaltiossasi senaattiin ehdolla olevat pitää pisteyttää paremmuusjärjestykseen. Samaten edustajainhuoneeseen saa valita 6-12 henkilöä, mahdollisesti enemmänkin, riippuen mihin kohtaan äänestyslipuketta numeroitaan piirtelee. Lipuke on nimittäin kaksiosainen ja jos numeroi keskiviivan yläpuolelta, valitaan vain 6 ruutua, mutta jos numeroi keskiviivan alapuolelta, täytyy valita vähintään 12. Älkää kysykö miksi. Käytännön ero on, että viivan yläpuolelle annetut äänet painottuvat puoliväkisin vanhoille isoille puolueille, kun taas viivan alapuolelle annetut äänet tuovat pienpuolueita näkyviin.

Äänestyslippu on kuin kebabtilauslista, jossa jokaisen ehdokkaan vieressä on lokero, joka numeroidaan. Numero 1 suosikille, siitä alenevassa järjestyksessä numeroon 12 asti, keitä haluaisi edustajainhuoneeseen lähettää. Nähtävästi ihan jokaisen lokeron, joita on eri määrä eri osavaltioissa riippuen ehdolla olevien puolueiden määrästä, saisi numeroida, eli jopa 30-40. En kuitenkaan itse uskaltanut alkaa 13:sta eteenpäin piirtelemään, kun en ihan varma tästä ollut ja mieleeni oli jumahtanut tuo luku 12.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaiki 6-12 parlamenttiin pääsevät. Joka vaalipiiristä eli kaupunginosasta tai kunnasta pääsee "jumalten kukkulalle" vain yksi, eniten ääniä saanut ehdokas. Ääntenlaskussa huomioidaan ensin first preference eli kelle on annettu numero 1, sen jälkeen joka ikinen preferointi lasketaan ja jotenkin painotetaan. Kaiken huipuksi puolueet lahjoittavat toisilleen ääniä, eli jos oma ehdokas ei pääse parlamenttiin, tämän äänet "testamenttautuvat" jollekulle sovitulle toisen puolueen ehdokkaalle.

Nämä diilit eivät aina ole julkisia, ja esim. Vihreiden kannattajalle on todella turhauttavaa tietää, että vasemmisto ja oikeisto saattavat testamentata ääniään toisilleen, eli mieluummin "veriviholliselleen" kuin Vihreille, koska kumpikin perinteinen puolue pitää Vihreitä kaksipuoluejärjestelmää häiriköivänä oudokkina.

Kaikkein kummastuttavin piirre aussiäänestyksissä on, että kannatusprosentti ei näytä korreloivan saatujen paikkojen kanssa. Esim. vihreillä on tällä hetkellä 10% kannatus, mutta vain yksi paikka tulossa. Seuraavaksi suurimmalla mikropuolueella, NXT:llä (ei meinaa Next vaan Nick Xenophon Team) on 2% kannatus ja myös yksi paikka tulossa. Vasemmistolla (Labor, "Demarit") on ensisijainen kannatus 35% luokkaa, mutta paikkoja tiedossa n. 65 eli lähes puolet.

Toinen hämmentävä elementti on, että oikeisto on itse asiassa kolmen puolueen kokoelma, jotka kaikki kampanjoivat erikseen, mutta ne lasketaan yhtenä puolueena ääntenlaskussa. Näistä Liberals ("Kokoomus") on suurin n. 28% kannatuksella, mutta sillä on aina siipinään Liberal National Party ja National Party, eli jotakuinkin "Keskusta" ja "Kristilliset". Yhdessä niiden kannatus on n. 42%.

Suomalaiselle ei aukea, miksi esim. Keskusta ei voisi tehdä yhteistyötä Vasemmiston tai Vihreiden kanssa, mutta ei vain voi. Sellainen vaihtoehto ei ole koskaan edes pöydällä, että nämä pienemmät puolueet lyöttäytyisivät yhteen muodostamaan hallituksen. Ja oikeistoblokki ei edes pahimmissa painajaisissaan voi sietää Vihreitä. Ei ihmekään, ettei kaksipuoluejärjestelmän heiluri koskaan murru, kun ajattelu on niin luutunutta, vallassa voi olla vain joko Kokoomus tai Demarit ja muut nähdään lähinnä rakkikoirina räksyttämässä ympärillä - siitä huolimatta, että tänäkin vuonna 23% kansasta äänesti jotain muuta puoluetta kuin Kokoomusta tai Demareita. Tämä 23% kannatus ei kuitenkaan juuri missään näy, kun itse parlamenttia muodostetaan.

Kaksipuoluejärjestelmän ärsyttävyys korostuu siinä, että kampanjointi on lähes aina syyttelevää ja jopa mustamaalaavaa. Oikeiston jokainen mainos kiljuu "Vasemmisto sitä ja tätä negatiivista, he ovat sodassa meitä kaikkia vastaan, älä usko Vasemmiston valeita!" ja Vasemmiston vaalimainoksissa tietenkin muistutetaan jokaisesta Oikeiston takinkäännöstä, lupauksen pettämisestä jne. Eli kukaan ei tunnu kampanjoivan omat hyvät puolet ja ideat edellä, vaan toistaan mollaten. On peräti vaikea tietää ilman eri tutkimusta, mitä kumpikin tarkalleen ottaen vaalilupauksinaan ehdottaa, kun pääasia on tuo toisen morkkaus.

Vaalit olivat eilen, tulos ei ole vieläkään tiedossa, eikä ilmeisesti varmistu ennen tiistaita juuri tuon monimutkaisen äänestystavan vuoksi. Suomalainen miettii hämmennyksissään, että miksei ole vain yhtä lappua per vaalit, joihin piirretään isolla se numero, jonka haluaa. Simppeliä ja tulos saadaan joka kerta samana iltana.

Koska äänestyslippu on monimutkainen, puolueet jakavat äänestysohjeita kannattajilleen vaalipaikan pihalla. Eli miten kannattaisi numeroida, jos haluaa suosikkipuolueensa pallipaikalle. Kuvassa edustajainhuoneen vaalilipukkeesta osa.

Tässä puolestaan senaatin äänetyslipun kuva ja ohjeet Vihreiden kannattajille, miten äänestetään. Jokainen puolue antaa eri järjestyksen numerointiin. 

Äänestäminen on pakollista Australiassa ja siksipä vaalipaikoille kertyykin jonoja, jopa 40-50min. En ihan tajua, miksei paikkoja ole joka niemessä ja notkossa hommaa nopeuttamaan. Oma äänestyspaikkani oli Perthin valtuustotalo.

Tämänhetkinen tilanne puoluekannatuksen suhteen: oikeistoblokki lievässä johdossa, vasemmisto kannoillaan, vihreät kaukana perässä yhdellä paikalla, vaikka kannatusta on 10%. Eijummarra.